Sori, jäin tuijottamaan sua

(( Sikkoa ja Jonahia odotellaan! : > Locken kuteet. Otsikko on erittäin älyvapaa XDD ))

Oli ihan normaali lauantaipäivä ja aurinko porotti täydellä teholla, vaikka kesä oli jäänyt jo aikoja sitten taakse. Kylmähkö viima tosin kutitteli niskaa, joten se kumosi auringon lämmön. Ei se tosin ihmisiä jaksanut vaivata, sillä ainakin Lontoon hienoimmalla kadulla ihmiset olivat lähteneet ostoksille ystäviensä kanssa ja aikansa ostoskeskuksessa pyörittyään pysähtyivät juomaan lämmintä kahvia tai jotain muuta. Kaakaokin oli erittäin suosittu vaihtoehto näin syksyisin ja todella monet nuoret kävivät lähes päivittäin kahvilassa juomassa kupposet lämmintä kaveriporukkansa kanssa. Niin Lockekin teki aina muutaman hyvän ystävänsä kanssa, sillä silloin oli myös erittäin hyvä tilaisuus vaihdella viime päivien kuulumisia ja juoruta kaikesta mahdollisesta.

Tänäänkin Locken oli ollut tarkoitus lähteä kahden ystävänsä kanssa ostoksille, mutta sitten hänen sängylleen oli tapahtunut pieni tapaturma ja yksi sängyn pohjassa ollut lauta oli mennyt poikki. Oliko Locke muka niin painava, että sai sängytkin hajoamaan niin nopeasti? No, olihan se jo aika vanha ja luultavasti ollut joskus jopa Brookella, mutta kuitenkin! Locken isä oli oitis vitsaillut sängyn liikakäytöstä hameväen kanssa, johon Locke oli tapansa mukaan mutissut jotain epämääräistä sekä punastellut ihan kunnolla. Onneksi pojan äiti oli tullut pelastamaan tilanteen tarpeeksi nopeasti ja passittanut perheen miehet sänkyostoksille. Lockea ärsytti, että hänen piti perua suunnitelmansa ystäviensä kanssa ja lähteä isänsä kanssa shoppailemaan. Siihen asti, kunnes tuo sanoi käyvänsä työpaikallaan pitämässä yhden pikapalaverin erään levy-yhtiönsä riveissä olevan bändin jäsenen kanssa, eikä todellakaan tarvinnut arvata Locken reaktiota tämän kuullessa kyseessä olevan kyseisen bändin basisti. Äkkiäkös pojan ilme oli muuttunut ja hän oli kiiruhtanut oitis yläkertaan vaihtamaan vaatteitaan sekä laittautumaan muuten. Kyllä hän tiesi, että käyttäytyi kuin pahainen teinityttö ihastuksensa kanssa, mutta Locke ei yksinkertaisesti voinut sille mitään. Jonah oli vain... Locke ei edes uskaltanut edes ajatella mitä kaikkea tämä oli. Punastuisi kuitenkin ja kaikki ihmettelisivät. Kyllä Locke oli jo aikoja sitten myöntänyt itselleen, että oli homo, mutta että ihastua ihan päätäpahkaa jonkin kuuluisan bändin basistiin... Tietäen varsin hyvin, että ei tämä todellakaan ollut mitään normaalia fanityttöihastumista, vaan ihan oikeaa. Pulmana oli vain se, että hän sekä Jonah olivat täysin eri maailmoista, joten Locken oli vain tyydyttävä tarkastelemaan toista kauempaa. Hän sai todellakin kiittää onneaan, että juuri hänen isänsä omisti tämän levy-yhtiön. Sen siivellä hän saattoi nähdä ihastuksenkohdettaan edes vilaukselta.

Locke huokaisi ja käänsi sivua uusimmasta Voguesta, jota hän oli selaillut erittäin hajamielisesti tämän viimeisimmän puolen tunnin ajan. Okei, oli hän siinä välissä käynyt keittämässä teetä ja palannut takaisin istumaan taukohuoneen siniselle sohvalle. Isä ja Jonah olivat neuvotelleet jo ihan kiitettävän ajan, josta johtuen Locke alkoi kyllästyä ihan kunnolla. Hän oli valinnut istumapaikakseen juuri sen sohvan, josta oli täydellinen näköetäisyys hänen isänsä työhuoneen ovelle, joten Locke ei todellakaan voinut olla huomaamatta kun neuvotteleva kaksikko astuisi ulos. Mikäli se edes tapahtuisi tämän päivän aikana... Lockesta minuutit matelivat aivan liian hitaasti, joka sai hänet vielä entistä hermostuneemmaksi. Kuinka helvetin kauan isä vielä aikoi siitä kiertueesta keskustella?
Locke mutristi huuliaan ja vilkaisi ties kuinka monetta kertaa ovea, joka pysyi tiukasti kiinni. Ihan kuin isä olisi pitänyt Jonahia siellä ihan kiusallaan, joka ei todellakaan ollut mahdollista. Eihän kukaan tiennyt Locken "pienestä" ihastumisesta - lukuunottamatta parhainta ystävää.
Sitten, vihdoin ja viimein, musta ovi aukesi ja Locke saattoi kuulla isänsä nauravaisen äänen. Sydän kyllä kieltämättä jätti pari lyöntiä väliin ja hermostuksissaan Locke oli tiputtaa kädessään olevan Voguen lattialle. Sinne se kuuluisikin! Eihän hän saanut jäädä kiinni siitä, että luki naisille suunnattuja muotilehtiä - varsinkaan Jonahille. Ties millaisena homona tämäkin häntä sitten pitäisi... Locke piilotti lehden nopeasti parin sanoma- sekä musiikkilehden väliin, napaten summassa pöydältä kouraansa jotain luettavaa. Ei hän tietenkään saanut vaikuttaa siltä, että vain istui tässä ja kyttäsi sitä hetkeä, kunnes kaksikko astuisi ovesta ulos. Locke yritti vaikuttaa mahdollisimman tyyneltä, joka kyllä osoittautui äärettömän vaikeaksi sinä hetkenä.

"Katsos, Locke. Palaveri venyi yllättävän pitkäksi, mutta onneksi jaksoit odottaa." Locke havahtui isänsä naurahdukseen ja nosti katseensa tähän.
"E-ei se mitään", Locke sanoi ja yritti pitää äänensä mahdollisimman tasaisena, joka tuotti hivenen hankaluuksia. Katse käväisi nopeasti Jonahissa, joka oli myös tullut ulos huoneesta, mutta palasi takaisin isään.
"Kuule. Minun täytyy vielä käydä hoitamassa tuolla yläkerrassa eräs työjuttu, joten joudut vielä vähän aikaa odottamaan. Ei mene kauan, joten pääsemme ihan hyvissä ajoin sinne huonekaluliikkeeseen katselemaan sinulle sitä uutta sänkyä", isä hymähti ja nyökkäsi Jonahille hyvästiksi ja lähti kävelemään kohti hissiä. Niinpä tietenkin. Totta kai isän oli ollut pakko kuuluttaa ihan Jonahin kuullen, että Locken sänky oli mennyt paskaksi. Ei kai siinä mitään järin outoa ollut, mutta... Niin.

(( Höh. Mä luulin, että lähetin tänne jo vastauksen sillo joskus, mutta ei sit XDD
Ja mitämitä! Täytyyhän pojalla olla toimiva sänky, kun... kun, hehee ; > Ja ööö... Ehkä kelasin, että tomaatinpunainen Locke olisi Jonahin mielestä söpö tai jotain x3 ))

Locke olisi voinut oikeasti hävetä silmät päästään juuri nyt. Miksi helvetissä isän oli pakko mennä juuri tässä tilanteessa lipsauttamaan, että häneltä oli mennyt sänky paskaksi. Sänky?! Kuinka moni normaali ihminen ihan oikeasti sai lujaa tekoa olleen sängyn hajalle? No, ei siitä pohjasta mennyt kuin yksi lauta rikki, mutta aivan kuin Locken isä olisi moista alkanut korjata, saati sitten niellä ylpeyttään kutsuakseen jotain puuseppää paikalle. Hän ymmärsi isäänsä ihan hyvin, mutta oliko siitä sänkyjupakasta pakko sanoa Jonahin kuullen? Ai, että Locke ei ollut koskaan hävennyt näin paljoa...

Tummatukkainen hienostopoika nielaisi aavistuksen ja tunsi poskiaan kuumottavan ihan kunnolla, eikä hän uskaltanut edes vilkaista Jonahia. No, ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tämä oli kyllä ylivoimaisesti pahin kaikista. Locken olisi ehkä tehnyt mieli hakata päätään seinään. Tai juosta jonnekin pakoon. Voi kyllä! Pakoon täältä 9. kerroksesta ja suoraan heidän autoonsa! Ei Jonah häntä sinne seuraisi, joten Locke saisi hävetä ihan rauhassa. Helvetin helvetti, että häntä osasikin hävettää. Posket olivat kuumat ja katse oli suunnattu omiin polviinsa. Okei... Ei tämä nyt niin paha juttu ollut. Ei Jonah pitänyt häntä mitenkään typeränä tai mitään... Eihän tuo edes tuntenut häntä. Kunhan vain sattui kuulemaan pojan isän kailottavan siitä hemmetin sängystä... Ei mitään sen kummempaa.

Locke uskalsi nostaa katseensa Jonahiin hetkeksi aikaa, kun isä pyyhälsi ylempään kerrokseen ja tuo tummatukkainen nuorukainen sitten tokaisi jotain kuskistaan. Poika hymähti jokseenkin arasti ja katsoi miten Jonah kävi istumaan läheiselle nojatuolille. Tummatukkainen laski nopeasti katseensa taas jalkoihinsa ja yritti parhaansa mukaan rauhoittua. Okei, Locken päiväunien kohde istui tuossa muutaman metrin päässä, mutta ei kai hänen nyt tarvinnut näin hermostunut olla? Hänen pitäisi vain yrittää ottaa ihan rauhallisesti. Kyllä hän tästä elossa selviäisi...
"E-ei vissiin ole sitten sitä täsmällisintä sorttia... Se teidän kuski?" Locke kysäisi arasti hymyillen ja haroi sitten hermostuneena hiuksiaan. Ei Jonah häntä söisi... Ei edes purisi päätä poikki... Niin. Ei kai, mutta silti Locke oli aivan tajuttoman hermostunut. Yrittäen kuitenkin peittää sen mahdollisimman hyvän, sillä se tässä vasta noloa olisi, jos Jonah alkaisi kysellä tyhmiä.
"Mistä te juttelitte tuolla nii kauan? Tai no... Eipä se mulle kuulu, mutta kuitenkin. Kun öö... Ehdin mä tässä jo pari kuppia t-teetä vetää, joten kyllä te tuolla aika kauan olitte juttelemassa", Locke höpötti ennen kuin ehti edes miettiä tarkemmin. Siinä se taas nähtiin. Hermostuneena hän päästeli suustaan vaikka mitä...

(( Hoooh. Vähän kestänyt. Ja btw, Locken isukin nimi on Blaine, ei Blaise ;> ))

Ei voinut oikeasti olla totta! Locken ei olisi pitänyt alkaa puhua sitten ollenkaa, vaan pysyä tuppisuuna siihen asti kunnes jompikumpi heistä keksisi edes jotain järkevää sanottavaa. Tai sitten pysynyt loppuun asti ihan vaiti, eikä edes yrittänyt aloittaa keskustelua. Johan se oli huomattu, ettei Lockesta todellakaan ollut siihen, sillä hän oli aivan liian ujo moiseen eikä hän edes tuntenut Jonahia. Tai... Kyllä Locke joitain pikkuisia asioita Jonahista tiesi (tietenkin lehdissä hehkutettiin uusista nuorista muusikoista ihan alituiseen), mutta poika silti uskoi vakaasti, ettei toinen tiennyt hänestä mitään. Ei ehkä mitään muuta kuin sen, että hän oli heidän levy-yhtiönsä johtajan poika. Ja nyt tietenkin Locken nimen, joten tämä koko juttu oli aivan tajuttoman kiusallinen. Siihen vielä sitten lisättynä tämä Locken änkytys ja punastelu, niin tulos oli melko kamala.

Ei Locke kuitenkaan sokea tai tyhmä ollut, etteikö olisi nähnyt myös Jonahin hämmentyvän tästä yhtäkkisestä puhetulvasta. Kyllä poika itsekin olisi hämmentynyt vähemmästäkin, jos joku täysin tuntematon heppu olisi alkanut jutella hänelle jotain. Poika meni aina ihan lukkoon, jos esimerkiksi keskustassa joku täysin tuntematon ihminen tuli kysymään kelloa tai tietä jonnekin. Tummatukkaisesta se oli aivan kauheaa ja sitten ihmiset luulivat hänen olevan erittäin töykeä tai jotain siihen suuntaan. Ei Locke ollut töykeä! Mielellään hän ihmisiä auttoi, mutta se oli sitten täysin eri asia, että uskalsiko hän avata suutaan. Kyllä, Lockella oli huono itsetunto, jonka saattoi nähdä jo pojan olemuksesta.

Locke puri huultaan ja yritti hymyillä Jonahille hivenen - melko huonolla menestyksellä. Hemmetin ujous... Asiaa ei auttanut yhtään sekään, että toinen otti puheeksi sen hiton rikkonaisen sängyn, josta Locken isä oli lipsauttanut. Hän oli kyllä täysin samaa mieltä Jonahin kanssa siinä suhteessa, että miten sängyn sai edes rikki. Olihan Locke sentään melkoinen ruipelo, joten miten ihmeessä hän edes sai sen rikki? Kyllä moista voisi kuvitella niiltä 200 kiloisilta, mutta ei todellakaan Lockelta.
"No mä en todellakaan tiedä", Locke tokaisi hivenen vaivautuneena. Olipa tämäkin sitten... He juttelivat Locken rikkoutuneesta sängystä, vaikka poika olisi voinut keksiä mielessään mitä tahansa muita puheenaiheita. Puheenaiheita, jotka liittyisivät Jonahiin tai... Okei, hän ei sitten ajatellut tuota...
"Se vaan tapahtui jotenkin ihmeellisesti. Mä vaan jotenkin heittäydyin siihen väärin ja yhtäkkiä RÄTS! yksi lauta sieltä pohjasta meni poikki", Locke selitti ja tunsi punastuvansa entisestään. Tuo selityskin kuulosti niin teatraaliselta. Pitäisiköhän Locken jättää stailistiksi ryhtymisen unelmat sikseen ja alkaa näyttelijäksi? Tai koomikoksi? Eihän pojan tarvinnut mitään omaa ohjelmaa suunnitella, sillä hän vain menisi sinne lavalle mokailemaan samaan malliin kuin hän mokaili yleensäkin...
Ja jälleen heidän ylleen lankesi erittäin kiusallinen hiljaisuus. Se oli ahdistavaa ja Locke tunsi itsensä erittäin typeräksi.

(( VIHDOIN sain tän tänne! : D Anteeksi tosi paljon kun olen odotuttanut sua ja oon tosi kiitollinen, kun et ole Jonahia vetänyt pois pelistä! ))

Lockea hävetti. Häntä hävetti niin paljon, että ei sitä voinut edes ääneen kuvata. Miten helvetissä poika onnistui nolaamaan itsensä ihan jokaisessa paikassa? No, ei ne muut paikat haitannet niin paljon kuin tämä paikka. Jumalauta... Ihan Jonahin edessä. Juuri sen ihmisen edessä, jonka edessä sitä vähiten toivoi. Toki hän halusi Jonahin muistavan hänet jollain tapaa tai edes juttelevan hänelle jotenkin, mutta ei tämä ollut todellakaan oikea tapa! Sen pitäisi olla jotain positiivista, josta Lockellekin jäisi hyvä maku suuhun, mutta ei mitään tällaista...

Mutta entäpä sitten tämä kiusallinen hiljaisuus? Ah, mikäpä sen mukavampaa kuin painostava hiljaisuus heidän välillään. Pahempaa tuskin sai hakea. Locke puri huultaan, antoi katseensa harhailla lattiassa sekä välillä Jonahissa. Tuon puhelin soi, joka sitten rikkoi tämän painostavan hiljaisuuden ja ruskeatukkainen käänsi katseensa tuohon. Isänsä kanssa tuo vaikutti puhuvan, mutta enempää Lockelle ei kuulunut. Vaikka... Locke olisi voinut kuunnella Jonahin ääntä vaikka kuinka kauan. Huomaamattaan Locken suupielille ilmestyi pienehkö hymy, joka kuitenkin hävisi miltei yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Puhelu tosin loppui sekin melko nopeasti ja taas huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Locke huokaisi hiljaa ja haroi tukkaansa. Sitten hän nousi ja päätti mennä laittamaan itselleen hivenen teetä. Jos se vaikka rauhottaisi tai jotain, ja Locke saisi jotain tekemistä. Hän käveli Jonahin ohitse ja sormet syyhysivät, sillä hänen olisi tehnyt mieli vain sipaista toista poskelle. Tai koskettaa nyt edes jotenkin! Mutta se ei todellakaan kannattaisi. Pitäisi Lockea tärähtäneenä tai jotain - ellei pitänyt jo!

"Kuinkahan helvetin kauan sillä isälläkin siellä jossain menee..." Locke huokaisi, kaatoi vihreään kuppiinsa lämmintä vettä sekä laittoi sinne uuden teepussin.