Like this or like that

// Kittyh kera Katherinen C: //

Kello oli kymmentä vaille ilta kahdeksan, kun kahvilan ovista astui sisään siistiin pukuun pukeutunut mies, vaikkakin vailla kravaattia, ja muutama ylin nappi oltiin jätetty auki rentoon tapaan. Vaalean harmaa kauluspaita, musta puvuntakki, jota myötäilivät tietty mustat housut. Herra olisi muuten soveltunut asiakkaiden sekaan, jos olisi tullut sisään noin puolta päivää aikaisemmin, kun kaikki toimistotyöntekijät olivat lounaalla.. No, Vito ei ollut toimistotyöntekijä, eikä hän ikinä pitäisi verkkareita arkihousuinaan – ainakaan enää..

Pukumies ei siis kiinnittänyt huomiota tippaakaan muihin kahvilassa olijoihin, vaan kansio kädessään istahti tyhjän pöydän ääreen. Mies oli ottanut opikseen ajoissa olemisen kanssa, nimittäin tämäkin tapaaminen oltiin sovittu kahdeksaksi. Yleensä Vito ei sopinut tapaamisia pelkkiin kahviloihin, mutta tällä kertaa oli kiireinen tapaus, koska asiakkaan piti tulla vain allekirjoittamaan ja kysymään viimeiset kysymyksensä.. Yhdet kaupat piti lyödä nappiin ja se olisi siinä, eikä rahan tuloa voisi estää, muah. Autoja tulisi myytyä yhdellä iskulla enemmän kuin yksi kappale. Tätä oltiin tietty valmisteltu jo jonkin aikaa.

Mies katsahti kelloaan ja sitten kännykkäänsä sen näyttäessä jo muutamaa minuuttia vaille tasan. ”Hei oon odottanu tarjoilijaa tässä jo viisminuuttia.”, Vito sanoi häntä lähimpänä ollelle työntekijälle. Hän myös halusi sellaisen tarjoilijan, joka osasi hommansa! Nimittäin joskus se saattoi olla siitäkin kiinni oliko kahvi liian kylmää vai liian kuumaa. ”Yks kahvi mustana.”, Vitolla ei kuitenkaan ollut mikään kiire muutakuin saada nimet papereihin. Mies oli ajoissa, hänellä oli kaikki paperit mukanaan, aika varma oletus kaiken onnistumisesta, ja nyt puuttui enää asiakas..

”Se on myöhässä..”, Vito hymähti itsekseen kun kello näytti jo muutaman minuutin yli kahdeksan. Hän rentoutuisi täysin vasta sitten, kun kaikki oltaisiin hoidettu suunnitelmien mukaan.. ”Eiku hitto, vai oliko se varttiayli kahdeksan...”, Vito hieraisi otsaansa koettaen sitten löytää jostain sitä tietoa, joka olisi kertonut tarkalleen siitä mihin aikaan tapaaminen oltiin oikeasti sovittu. Kello,kaikki paperit, lompakko, kännykkä, mutta silti hän jäi ilman vastausta. Kahvila ainakin oli oikea!

[Here I am, this is me 8)]

Päivä oli ollut todellä työntäyteinen, kuten perjantai-illat yleensäkin. Ihmiset vetytyivät nauttimaan annoksen kulmakunnan parasta, jauhettua kahvia hieman erilaisilla mausteilla, kuten kanelilla, chilillä tai pippurilla. Kahvila on sisustettu mahdollisimman kotoisaksi. Takkatuli lämmitti ja hieman hämärtävä valistus, rauhallinen pianomusiikki ja vihreä-punainen sisustus sai asiakkaat nauttimaan paikasta. Paikka sijaitsi Devon Streetillä, ja se tunnettiin nimellä Three Olives. Three Olivesissa oli töissä neljä tarjoilijaa, tänään kuitenkin kaksi oli jäänyt pois ja työntekijöillä oli kova kiire. Katherine, "Kitty" juoksi pöydästä toiseen ja toimitti kahveja ja kaakaoita, pullia ja piiraita. Paikka tunnettiin ystävällisestä asiakaspalvelusta, Kitty myös halusi pavella parhaansa mukaan.
Hän oli pukeutunut mustaan työntekijöiden paitaan ja vihreään hameeseen. Hiukset hän oli vetäissyt jonkinlaiselle nutturalle takaraivoon ja meikkiä hän oli sivellyt pärstäänsä kohtuudella.

Hän huomasi heti, kun uusi, hyvin siististi, mutta rennosti pukeutunut herrasmies asteli sisään ja otti itselleen vapaan pöydän. Hänellä oli selvästi ajatukset jossakin aivan muualla, sillä hänen silmänsä näyttivät hyvin keskittyneiltä.
Kitty unohti miehen tyystin, kun alkoi tarjoilemaan suurempaa seuruetta. Kohta hänen tarjoilijaparinsa Julia vinkkasi hänelle, että siististi pukeutunut herrasmies oli odottanut tarjoilijaa saapuvaksi jo viitisen minuuttia. Kitty tuhahti, miksi Julia ei voinut ottaa pöytää! Hänellä oli kahdenkymmenen ihmisen seurue tarjoiltavana ja Julialla muutama iäkäs rouva ja pari teiniä.
Tuohtuneena Kitty lähti Viton luokse.
"Tervetuloa, pahoittelen, että olette joutuneet odottamaan. On kovin kiireinen ilta. Mutta mitä Te haluaisitte?" Kitty kysyi ja nosti esiliinansa etutaskusta pienen vihon ja kynän. Kitty yleensä pohti asiakkaan nähdessään, millainen kahvi tälle sopisi parhaiten. Kitty vilkaisi miehen ulkonäköä, huolitellut vaatteet, siistit, kammatut mustat hiukset. Tämä mies kaipaisi nyt hieman piristävää cayenne-pippuri kahvia (vai miten kirjoitetaankaan?) tai sitten ihan peruskahvia, mieluiten mustana. Ja Kitty ei yllättynyt lainkaan, kun mies ilmoitti haluavansa kahvia, mustana. Hymyillen Kitty kirjoitti tämän lapulle.
"Kiitos, tuon sen teille heti", Kitty sanoi ja kieltämättä tunsi, miten hänen sydämensä heitti volttia. Mies oli kerrassaan hurmaava, ikää tällä oli ehkä samanverran kuin hällä itsellään. Kitty ei voinut olla punastumatta hieman, vaikka yleensä hän osasikin piilottaa tunteensa todella hyvin. Punastumista hän kuitenkaan ei osannut hallita.

Kun Kitty asteli keittiön puolelle, Julia nojaili seinään ja litki kahvia.
"Julia, jos sinä et viitsi tehdä mitään, niin olisi kiva ettet olisi tiellä", Kitty sanoi kireästi, mutta kuitenkin yritti kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä.
"No, okei, jos sä niin haluut", Julia sanoi ja otti kaksi kaakaota ja vei ne suuremman seurueen pöytään. Kitty kaappasi pari uutta kahvipapua, jauhoi ne ja heitti ne koneeseen. Kohta hänellä oli kädessään herkullinen, höyryävä kahvi. Kitty laski mukin lautaselle ja sujautti tämän viereen kaksi suklaakarkkia. Yleensä kaksi karkkia tarjottiin vain cappuchinon kanssa, mutta Kitty ajatteli olla mieliksi ja lähti viemään kahvia.
Julia käveli häntä vastaan ja näytti hapanta naamaa. "Tiesitkö, et peruskahvin kans tulee vaa yks suklaa.", hän sanoi, mutta antoi asian olla. Kitty irvisi tälle tämän selän takan, nosti huulensa ystävälliseen hymyyn ja lähti viemään höyryävää kuppia Vitolle.
"Olkaa hyvä", Kitty sanoi ja laski mukin miehen eteen pöydälle. "Odotatteko te kenties jotakuta? Olette vilkuilleet jo kauan kelloanne?" Kitty kysyi. Oliko tällä tulossa treffit, olikohan hän tapaamassa vaimoaan? Ei noin komea herrasmies voinut olla yksin, pakko jonkun oli hänet huomata ennen häntä.
"No, sillä aikaa kun odotatte, saanko tarjota teille pullan? Juuri äsken uusi pullaerä valmistui." Kitty hymyili ystävällisesti ja kohautti hieman harteitaan. "Talo tietysti voi maksaa pullanne, herra", hän lisäsi ja ajatteli, että ei yksi ylimääräinen pulla haittaisi. Jos nuori näsäviisas Julia aikoisi valittaa, hän voisi vaikka itse maksaa pullan omasta taskustaan. Pitkiin aikoihin hän ei ollut tuntenut tälläistä tunnetta, nyt hän suorastaan tunsi miten hänen sydämensä väpätti ja kätensä tärisi katsellessaan tuota miestä. Toivottavasti tämä ei huomasi pientä punaa poskilla ja käsien tärinää...

// Oh madonna, rakastan sun tapaa kirjottaa ! C: //

Mies sai kuin saikin tarjoilijakseen varsin asiansa osaavan punapään, joka sai Viton katseen pysymään itsessään hetken pitempään kuin normaalisti vastaantulijoita vilkaistessa. Ensimmäisenä katse kohtasi naisen silmät, joista toinen oli sininen. Se sai Viton miettimään, eikä tosiaan millään pahalla tavalla – päinvastoin.. Hänen totisille kasvoille kohosi hiljalleen leveämpi hymy, nimittäin tottahan se oli: kohtele muita niin kuin haluat heidän kohtelevan sinua. Tällaisesssa kahvilassa nyt vähiten kannatti olla työhönsä kyllästyneitä tarjoilijoita. Vito oli kuullut kyseisen paikan olevan varsin tunnettu mukavasta palvelustaan, joten mikä muu olisi sopinutkaan paremmin työtapaamiseen? Mies teki tilauksensa aivan kuten normaalisti kahviloissa tehtiin, sen enempää juttelematta selvästi kiireiselle naiselle, vaikka Vito miten myönsi mielessään, että tarjoilijan asu puki tuota. Ehkä joskus myöhemmin, mies naurahti ajatuksilleen. Jospa keskittyisi niihin asiapapereihin sillä aikaa..

Tuoreen kahvin tuoksu leijaili kahvilan ilmassa, ja se jos mikä sai olon rentoutumaan. Aina sitä oli hieman hermona, kun isompia kauppoja sovittiin, mutta nyt se tunne oli melkolailla tipotiessään. Vito tajusi myös tuijottavansa paperissa vain yhtä kohtaa, ja sekin oli hänen oma nimikirjoituksensa, että tulipa keskityttyä sataprosenttisesti. Vito huomasi Kittyn saapuvan yksi höyryävä kahvikuppi kädessään, eikä tarvinnut kahta kertaa arvata kenelle se oltiin osoitettu. Niinpä mies suoristi selkäänsä saaden lämpimän juoman eteensä. Hyvä kun Vito enää muisti, että hän oli periaatteessa töissä. ”Kiitooos.” Hiiteen ajatukset. Kahvin mukana sai näköjään suklaatakin. ”Työtapaaminen vaan, ei mitään kovin glamouria.” Vito vastasi Kittyn kysymykseen. Ei siis treffejä, vaikka itse kahvila sellaiseen soveltuikin. Vito oli oikeastaan yllättynyt siitä, että kiireinen tarjoilija jäi itse juttelemaan. ”Toinen osapuoli vaan alkaa olla jo kymmenen minuuttia myöhässä..” Tässä äänensävyssä oli jotain kiroavaa sävyä, nimittäin Vito ei halunnut odottaa loputtomiin, vaikka tarjoilija olikin mukava, mutta piankos tuonkin täyisi mennä jatkamaan töitään.

Vito hymyili taas leveämmin siirtäen toisen kätensä leukansa alle, keskittyen vain Kittyyn sillä hetkellä. Johan oli kahvila.. Pukumies vilkaisi ohimennen naisen käsiä, jotka olivat kutakuinkin samalla tasolla istuvan Viton silmien kanssa, joten niiden hienoinen tärinä ei suinkaan jäänyt huomaamatta. Millään tavalla Vito ei siitä kuitenkaan huomauttanut. Hän ajatteli elettä vain varsin suloisena. ”Mikä olisikaan parempaa, kun lämmin pulla ja kahvi?”, hän myötäili ollessaan aika otettu tarjoilijan eleestä. Jos Kitty olisi maksamassa miehen lämpimän pullan, niin tuo saisi sen kuitenkin Viton antamasta tipistä takaisin myöhemmin.. ”Eli mikäs siinä.”, Vito hymyili, joka tosiaan oli harvinaista tällaisessa työtilanteessa, kun asiakas oli myöhässä. ”Ja älä turhaan kutsu mua herraksi.. Nimi on Vito.”, hän taputti tuttavallisen kevyesti Kittyn tärisevän käden päältä. Mies jo mietti pystyikö kukaan näyttämään tuolle naiselle ilkeää ilmettä..

Mies tunsi kännykkänsä värisevän äänettömänä taskussaan.. Hetken Vito joutui miettimään kenellä oikein oli hänelle asiaa! Äh, ainiin. Katseen palatessa papereiden kautta taskulle mies muisti.. Ensimmäisen kerran hän toivoi, ettei työtapaaminen kestäisi pitkään. ”Anteeksi, se on mun..”, mies nosti etusormean keskeyttäen näin heidän jutustelunsa, vastaten sitten puhelimeen, joka oli kuin olikin se myöhässä oleva asiakas. Tuo pahoitteli myöhästymistään, mutta ilmestyisi paikalle muutaman minuutin sisällä. Koetappa löytää parkkipaikka tähän aikaan illasta, kun ihmiset olivat lähteneet töistään perjantain viettoon. Kuka halusi tällaiset kokoontumiset perjantaille, tai viikonlopuksi? Vitolle sillä ei näyttänyt olevan paljon painoa, nimittäin hänhän teki aina jotain.

Asiakas saapui pian paikalle. Vito tajusi, ettei muistanut edes sanoa kahvia hyvänmakuiseksi, tai mitään muutakaan! Myyjä, sekä ostaja kättelivät toisiaan ennen uudelleen istuutumista pöydän ääreen. Hommana ei tosiaan ollut muuta, kuin viimeiset kysymykset ja allekirjoitukset.. Vito kaivoi puvuntakinsa taskujaan, kunnes tajusi, ettei hänellä edes ollut kynää. Hei, tarjoilijoilla aina oli kyniä! Vito nousi siis pöydästä, etsien punapään käsiinsä. ”Hei, anteeks.. Olisko sulla lainata kynää hetkeksi?”, hän laski kätensä naisen olkapäälle odottaen vastausta. Se myös takasi sen, että Vito joutui antamaan kynän vielä takaisinkin. Paljon mielummin hän kysyi Kittyltä, kuin toiselta tarjoilijalta eli Julialta, joka näytti kyselevän tilausta Viton asiakkaalta hymyssä suin. Vito tunsi kuitenkin paljon enemmän vetoa tähän omanikäiseensä naiseen. ”Saat sen nopeasti takaisin, mutta tää juttu on tärkeä.”, ainiin se pullakin.. Näin kävi miehelle melkein aina. Hän unohti asioita sitämukaa mitä tuli mieleen uusia. "Eikä mulla ainakaan oo kahvissakaan mitään valittamista.", hän lisäsi sen mikä oli hetki sitten ollut mielessä.

[Oivoi, kiitoksia *punastuu*. Kukaan muu ei oo ikinä kehunu, paitsi yläasteen äikänope : 'D]

Kitty hymyili säteilevästi toiselle,kun tämä vastasi puhelimeensa. Kitty oli jo ehtinyt unohtaa, että hän oli täällä hommissa, ei jorisemassa tyhjänpäiväisiä juttuja. Kitty laski kätensä ja kumarsi hieman kohteliaaseen tyyliin. Sitten hän hakeutui takaisin keittiöön ja alkoi valmistella pullaa. Vito... siinä vasta ihana nimikin. Kaikki näillä seuduilla olivat nimeltään samanlaisia, mutta Vito.. Olikohan mies jostain ulkomailta, vai oliko vain sattumoisin saanut niin erilaisen nimen?
Kitty nosti pullan lautaselle ja otti mukaan servetinkin kyseiselle herr-- siis Vitolle. Kitty hymyili jälleen ja lähti viemään pullaa.
Hänen yllätyksekseen Vito pyyhälsikin paikalle lahkeet heiluen, kengät lattiaa takoen. Kitty pidätti hengitystään. Tämähänoli naurettavaa, hän tunsi olonsa taas ala-asteelaiseksi pikkulikaksi, joka oli nähnyt ihanan yläasteikäisen pojan bussissa eilen.
Vito pyyi häneltä kynää ja lupasi palauttaa sen. Kitty ei osannut heti tehdä mitään, mutta nappasi sitten kynän esiliinastaan ja ojensi sen Vitolle.
"Ei kiirettä, hoida ensin työjuttusi vain, Vito", Kitty sanoi eikä osannut lakata hymyilemästä. Hymy oli kuin sinitarralla isketty hänen naamaansa, se ei hyytynyt. Vito kehui myös kahvia, asiakkaat yleensäkin antoivat myönteistä palautetta heidän tarjottavistaan.
"Kiitos paljon, hyvä että maistuu", Kitty vastasi edelleen säteillen onnesta. Sitten hän ojensi pullaa. "Tässä on pullanne, ottakaa se samalla mukaan." Kitty ojensi valkoisen lautasen, jossa oli lämmin, vastapaistettu omenahillitäytteinen pulla.

Julia viiletti heidän ohitseen kohti keittiötä ja vilkuili samalla paperia, jolle oli tilauksen kirjoittanut. Kitty huomasi sivusilmällä, että asiakas (sekä hänen, että Viton asiakas) oli tilannut kupillisen cappuchinoa.
"Asiakkaanne taitaa olla aika leppoisa mies, mutta tietää tarkasti mitä haluaa", Kitty sanoi ja vinkkasi silmäänsä. Kyseisessä kahvilassa henkilökunnan yksi tehtävistä oli aina ehdottaa asiakkaalle sopivia kahveja ja Kitty tiesi heti, että joku joka nautti cappuchinon, oli juuri sellainen kuin hän oli kuvaillut. Ja joku, joka otti mustaa kahvia... sellainen henkilö oli puhdas ja rehellinen, mutta kenties pinnan alta löytyisi vielä lisää ominaisuuksia? Kitty huomasi jälleen, että oli jäänyt tuijottelemaan Vitoa. Hitsiläinen, ei hän millään osannut peittää vahvaa ihastumistaan. Viime ihastus taisi hänellä olla hänen aviomiehensä, joka menehtyi myöhemmin merionnettomuudessa.
"Teidän pitäisi varmaan palata takaisin paikallenne", Kitty sanoi samalla kun Julia ohitti heidät jälleen - tällä kertaa mukanaan höyryävä cappuchino, jonka reunalla oli kaksi suklaakarkkia. "Pyytäkää, jos tarvitsette jotakin", hän sanoi vielä, ennen kuin kumarsi kevyesti päällään ja siirtyi hoitamaan muita pöytiä.

Kitty palasi suuremman seurueen luoksi ja alkoi siivota näiden jälkiä. He olivat lähteneet muutamaa minuuttia aikaisemmin ja jättäneet huimat tipit. Julia oli kuitenkin käynyt ottamassa rahoista kolmasosan omaan taskuunsa, jotenKitty vain tyytyi ihmettelemään, oliko siinä muka 10% heidän ostostensa summasta. Kyllä sen olisi pitänyt olla ainakin puolet enemmän. Mutta no, asiakkaita oli joka lähtöön. Kitty keräsi kaikki astiat ja vilkaisi salaisesti Vitoon. Paraa aikaa hän näytti selittävän jotain tohkeissaan ja osoitteli papereita ja tarjosi asiakkaalleen kynää. Kitty toivoikin salaisesti, että Vito jäisi vielä hetkeksi ennen kuin poistuisi. Tarjoilijaneiti mietti, uskaltaisikohan hän kerätä rohkeutensa ja pyytää Vitoa illalliselle joku päivä?
Ei, ei.... Vitolla oli varmasti paljon kokouksia, ja pakko hänellä oli olla vaimo. Niinpähän huokaisi ja ensimmäistä kertaa hymy hyytyi hänen kasvoiltaan. Kitty palautti astiat keittiöön tiskiin ja huomasikin pian, että kello alkoi lähestyä jo viittä. three Olives sulkeutuisi kuudelta, joten viimeisillä asiakkailla oli vielö runsaasti aikaa.

Kitty huomasi, että Vito oli saanut asiakkaansa kanssa hommat hoidettua. Hän pakkaili papereitaan, mutta Kitty ei ollut varma näyttikö hän tyytyväiseltä vai hieman lannistuneelta? Hän lähestyi pöytää näpläillen sormiaan ja tarttui varovasti kahteen tyhjään kahvikuppiin.
"Se oli nopeasti ohi", Kitty totesi nostaessaan likaista servettiä toiseen kupeista. "Tuliko onnistuneet kaupat?" hän tiedusteli ja nosti tyhjän pullalautasen käsiinsä.
"Unohdin esitellä itseni kaikessa tässä kiireessä, olen siis Katherine, mutta kutsu nimellä Kitty. Sillä nimellä minut tunnetaan. Ja se lukee myös nimikyltissäni", Kitty totesi uskaltamatta vilkaista Vitoon - hän pelkäsi punastuvansa pahemman kerran.
"Ajattelin tässä että.. haluaisitko.. öö.. sinä maksaa?" Kitty kysyi, hän oli ollut aikeissa kysyä illallisesta töiden jälkeen, mutta jänisti. Pelkuri. Ehkä hän toivoi, että Vito tekisi aloitteen, hän oli itse liian ujo kysyäkseen..

// no herranjestas! Kyllä täältä kuule palaa! :--D //

Vito oli lähellä jatkaa matkaansa saatuaan kynän käteensä. Miehellä oli liian monta ajatusta päässään samaan aikaan, joten pieni ylibuukkaus ja hän törmäsi kuin seinään Kittyn muistuttaessa pullasta, joka oli ollut koko ajan naisen kädessä houkuttelevasti lautasella! ”Ah, ainiin.”, mies kääntyi kannoillaan takaisin Kittyä kohti. Pulla, Kitty, kynä, kahvi, asiakas, paperit..muista nyt vielä jotain?
Hm, mistä Kitty tiesi Viton asiakkaan? Tai ainakin osasi tulkita hyvin: Nimittäin juuri sellaiseksi herra Clark oli osoittautunut. Myöhässä, mutta silti tarkka kuvaus siitä mitä tuo halusi ostaessaan ja millä kaikilla varusteilla. Vito ei kuitenkan tiennyt tarjoilijoiden salaisuuksia. ”Aika hyvin..”, hän nyökytti mietteliäästi päätään. Ehkä pitäisi tulla useammankin asiakkaan kanssa tähän paikkaan ja kysellä tarjoilijoilta noiden luonteenpiirteet... Selvästi Viton ja Kittyn välillä oli jotain silmäpeliäkin.. ”Kylläpä, nähdään laskun aikaan..”, mies viittoi heidän asiakastaan kohti, suunnaten hetkessä takaisin pöytänsä luo, koettaen keskittyä täysin siihen mitä hänen piti tehdä. Välillä Clarkin miettiessä Viton katse kiersikin ympäri kahvilaa kohdaten välillä Kittyn, vaikka nainen ei sitä huomannutkaan..

Mies selitteli vielä uudelleen myytävien autojensa ALVien alhaisuudesta ja kaikesta muusta rahaan liittyvästä, kun vastapäätä oleva herra naposteli suklaitaan. Makea onneksi sai hyvän mielen, ja Clark otti jo Kittyn kynän käteensä. Vito hörppi kahviaan, kun vihdoin ja viimein sai nimet jokaiseen kohtaan, mutta yhdellä lisäehdolla: kaikki pitäisi hoitaa viikossa, joka oli tavallaan hieman kohtuutonta.. Vito silti lupasi tehdä sen. ”Hienoa.”, mies ojensi kättään taas kättelyyn ja homma oltiin hoidettu, luojan kiitos. Rahat tulisivat 24 – 46 tunnin välissä joten ei ongelmaa.. Vito nimittäin sai omakseen ainakin puolet, kun muut menivät jakoon muille tahoille. Ovelaa.. Mies myhäili tyytyväisenä itsekseen kerätessään papereitaan kasaan, kun Clarkin piti lähteä jatkaaman matkaansa. Käyttäkööt autoja sitten miten halusi. Viton kasvoilta ei silti päässyt lukemaan tätä kaikkea tyytyväisyyttä, nimittäin mies ei usein yliampunut tunnetilojaan, ja jopa hieman peitteli niitä. Mutta eivätkö pukumiehet yleensä niin tehneetkin?

Vito huomasi Kittyn saapuvan taas hyvään aikaan. Hän sujautti kahvimukinsa lusikan vielä naisen ottamaan mukiin. ”Niin sen pitikin mennä, ja et arvaakkaan miten hyvät kaupat sain.”, vaikka Kitty ei tiennytkään sen tarkemmin mistä oli kyse, tuo tiesi sen olennaisen, eikä Vito ollut mitenkään pettynyt. Hän oli kokoajan vain tyytyväisempi tähän päivään. Mies keräsi paperinsa kasaan, istahtaen takaisin tuolilleen, seuraten naisen tekemisiä. Tyytyväisyys oikein paistoi pelkästään Viton silmistä. Hän oli täysin unohtanut senkin, ettei punapää ollut esittäytynyt kuin vasta nyt. Sai nähdä miten pitkään mies nimen muisti, mutta ainakin hän yritti, ja kirjottaisi vaikka myöhemmin kännykkäänsä ylös..

Mies ei ollut aikaissa enää tilata mitään, mutta vaikutti siltä, että Kittyllä oli jotain sanottavaa. Vito kohotti kulmiaan kysymyksen viimeisille sanoille, jotka olivatkin aika.. yksinkertaiset, mutta ilman ongelmaa kaivoi lompakkonsa taskustaan. ”Tottakai.. Tää paikka menee kohta kiinni?”, mies kysyi vetäessään muutaman setelin pöydälle. ”Pidä vaan loput.”, hän ei tosiaan halunnut kolikoita takaisin, ja tippi ainakin oli kohtuuttoman suuri verrattuna tilauksen hintaan. ”Äläkä sano mitään, mulla on nyt varaa törsätä..”, Vito huitaisi kättään ottaen rennomman asennon tuolissaan, kuin olisi juossut maratonin tai jotain vastaavaa.

”Ai niin..”, hän päätti keskeyttää Kittyn matkan tiskien kanssa, tai minne ikinä tuo olikaan menossa. ”Ajattelin kysyä onko sulla useinkin seuraa lauantai iltaisin?”, mies kysyi hetken mielijohteesta, nimittäin jotenkin hänellä oli sellainen kutina, että Kittykin olisi halunnut avata suutaan enemmän. ”Mulla ei nimittäin kamalasti ole..”, eihän Vitolla mitään kihlasormustakaan sormessaan ollut, vaikka jos tarkkaan katsoi, niin jokin pieni haalea jälki sitä sormea ympäröi, mutta se ei tarkoittanut enää mitään! Nyt hän tarvitsi vain jotain juhlimisen aihetta hyvien kauppojen onnistumiseksi, ja Kitty voisi olla varsin valloittavaa seuraa. ”Illallinen, musiikkia, jotain?”, kaikkea muuta paitsi baari..Viton ainainen vihollinen. ”Paitsi jos sulla on mies kotona odottamassa niin.. ”, siinä tapauksessa, mutta jotenkin Vito epäili tämän illan jälkeen tuota vaihtoehtoa.

Kitty otti vastaan suuren summan rahaa. Nopealla vilkiasulla hän päätteli, että tästä tulisi jonkin verran vaihtorahaa takaisin. Kitty oli aikeissa kysyä, löytyisikö Vitolta pienempää seteliä, mutta tämä näköjään osasi lukea ajatuksia. Tai siltä se vaikutti, sillä hän huolettomasti totesi, että hän sai pitää kaikki. Kitty kiitti, hymy ei ollut koko tänä aikana hyytynyt hänen kavoiltaan.
Hän kääntyi ympäri koroillaan ja lähti kävelemään kohti keittiötä. Kohta paikka tosiaan menisi kiinni, perjantai päivät olivat yleensä niitä rankimpia. Huomenna hänellä olisi vielä kaikenlisäksi ansaittu vapaapäivä. Johan sattui, sillä kohta Kitty kuuli miten häntä puhuteltiin. Vito tiedusteli, oliko hänellä seuraa lauantai-iltaisin? Kitty puri huultaan ja kääntyi ympäri.
"Ei minulla oikein ole. Eikä minulla oli miestäkään.. tai siis. Niin. Ei ole." Kittyn mieleen nousi kuva Jaquesista, hänen menehtyneestä rakkaimmastaan, joka varmasi istuskeli nyt onnellisena taivaassa Jumalan lähellä. Tämä taatusti halusi, että Kitty olisi onnellinen eikä roikkuisi menneisyyden synkissä tapahtumissa.
"Ei minulla tosiaan ole mitään kummallista. Jos sinä siis pyydät minua treffeille, niin mikäs siinä. Jos haet minut huomenna tästä edestä? Monelta?" Kitty päätti sopia kaiken nyt. Tässä ja heti. Sillä jos hän alkaisi enempää funtsia, hänelle nousisi syyllisyys. Vaikka eihän siinä tosissaan ollut mitään pahaa, että hankkisi uutta miesseuraa edellisen aviomiehen menehdyttyä.
Viton ehdotti ajan ja Kitty pohti hetken. Ei kai hänellä varmasti ollut mitään... "Sovittu. Nähdään huomenna.." Kitty myhäili ja vinkkasi silmäänsä leikkisästi. Hän ei ollut tuntenut tälläistä tunnetta vuosiin. Yleensä hänen tunteensa pysyivät piilossa ja monet pitiväkin häntä hieman mystisenä, mutta nyt hän ei voinut itselleen mitään, vaan lähti punastuneena takaisin keittiöön.

Siellä hän laski astiat tisikoneeseen, asetti sinne hieman pesuainetta ja pisti koneen jylläämään. Nopeasti hän vilkaisi vielä keittiön ovien pyöreistä laseista salin puolelle, Vito ja muutama muu asiakas alkoi tehdä lähtöliikkeitä. Julia siivoili salin puolella, eikä näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä. No, milloinkohan viimeeksi Kitty oli tämän nähnyt hymyilemässä? Niinpä, ei koskaan. Kitty oli kuitenkin pelkkää hymyä, vaikka hän yleensä inhosi lopputöitä.. pölyjen pyyhintä, lattioiden luuttuaminen, tiskaaminen, pöytäliinojen asettelu, tuolien järjestely. Kuitenkin hän teki tälläkertaa hommansa niin iloisesti, että olisi voinut samalla laulaa "Ain' laulain työtäs teet" -kappaletta kuten Lumikki aikoinaan.

Koska Kitty ei omistanut autoa, hän kävei työvuoronsa päätteeksi kotiin. Kello löi kahdeksaa, kun hän pääsi kotiovelleen. Sisällä hän vetäytyi pitkäkseen heti, väsyneenä päivän hommista. Hetken aikaa hän katseli perjantai-illan leffaputken leffaa (Liar, liar), kunnes kohta hänen sängystään kuului enää kuorsausta samaan aikaan, kun Jim Carrey nauratti ihmisiä televisiossa.

-------

Lauantai meni nopeasti. Hän kävi ostoksilla ja osti itselleen myös uuden mekon illalliselle. Punainen, polviin asti yltävä mekko oli Kittylle kuin valettu. Ja tänä iltana hän halusikin näyttää hyvältä.
Ilta saapui nopeasti, Kitty kiharsi hiuksiaan, vetäisi huulipunaa naamatauluunsa ja valmistautui lähtemään kohti Three Olivesia. Kitty oli valinnut ranteisiinsa helmikoruja ja ripustanut myös korviaan koristamaan valkoiset helmet. Kerrankin hän tunsi kauniiksi.. ja halutuksi. Hän ei edes kunnolla muistanut, millaista oli käysä ulkona miehen kanssa. Innoissaan hän kopisutteli kera korkojensa työpaikkansa ääreen ja vilkais rannekelloaan, se näytti kymmentä vaille kahdeksaa. Hän ajatteli, että koska Vito oli bisnesmies, hän varmasti tulisi ajoissa eikä hänen tarvitsisi kauaa odotella.
Ja kohta Vito saapuikin paikalle..

[Jos vastailet vielä tähän, niin minä voin sitten tehdä jonnekin ravintolaan meille pelin?]

Vito oli tällä hetkellä senverran tyytyväinen kauppojensa onnistumineen, ettei olisi pahitteeksi kutsua ystävällistä tarjoilijaa illalliselle kaiken silmäpelin ja ilmaisen pullan päätteeksi. Ihan kuin Vito olisi ajatellut avovaimoaan tai lapsiaan tällä hetkellä. Ei hän edes muistanut ajatella, vaikka ensiviikkona tai sitäseuraavana Vito saattaisi käydä Liverpoolissa, jos hyvin sattuisi, mutta ainiin.. Hän oli vaihtanut puhelinnumeroaan. ”Nnno, hienoa sitten!”, hän hieraisi kämmeniään suunnittelevasti yhteen. Näköjään illallinen oli onnistumassa. Jotenkin Vito oli niin arvellutkin, ettei naisella olisi tällä hetkellä mitään parisuhdetta, tuon eleilyn perusteella siis. Ei Vito mikään tyhmä ollut, vaikkei muistanutkaan kaikkea. Bisnes-silmää sitäkin enemmän.

Ei Vito olisi osannut arvatakkaan mitä kaikkea muiden menneisyyteen saattoi kuulua, mutta niinhän se meni toisinkin päin. Sitäpaitsi mitä hyötyä siitä olisi ollut jos he olisivat tietäneet toisistaan kaiken jo etukäteen? Hehän olivat aikuisia ja tiesivät mitä tekivät, ainakin suurimmaksi osaksi. ”Eli kahdeksalta tulen täältä hakemaan.”, suunnitteleminen ei ainakaan kestänyt pitkään.. Kaikki olennainen oltiin jo sovittu ja Vito naurahti naisen silmän vinkkaamiselle. ”Sovittu.”, hän teki saman takaisin ojentaen melkein kättään kohteliaaseen kättelyyn, mutta ei tämä ollut mikään työtapaaminen! Niinpä käsi pyyhkäisikin vain puvun takin kaulusta. ”Nähdään.”, Viton piti tuo kuitenkin kirjoittaa jonnekkin ylös, ja kun Kittyä ei enää näkynyt mies otti taskustaan kännykän kirjoittaen kaiken muistiin heti eikä myöhemmin. Muuten voisi olla unohdus lähellä ja yksi pettynyt nainen lisää..

Piankos Vitokin katosi kahvilasta suunnaten työpaikan kautta kotiinsa tekemättä mitään sen enempää, kunhan odotteli huomis iltaa, jonka hän oikeastaan odotti jo tulevan. Vähän hienommasta ravintolasta hän varasi illallispöydän kahdelle – tottakai, ettei tarvitsisi jäädä ulos odottelemaan. Mies oli myös päättänyt pöydän paikan, joka ei ollut ihan keskellä muita asiakkaita, vaan enemmän sivussa, mutta silti siitä saattoi nähdä flyygelin soittajan, tai kuka ikinä siellä olikaan esintymässä huomisiltana. Kyllä vain, Vito tiesi parhaimmat ravintolat, vaikkei ei ollut mitän treffejä tehnyt aikoihin... Hassua edes ajatella koko sanaa treffit. Aamulla sitä ennen mies ennättäisi käydä hoitelemassa töitään ja illaksi palata kotiin valmistautumaan iltaan..

–

Seuraavana iltana Vito oli silittänyt valkoisen kauluspaidansa. Tällä hetkellä hän pisti peilin edessä mustaa kravaattia kaulaansa. Sänki oltiin siistitty, kuten aina ennen ulos lähtöä, mutta tänään mies oli varmasti kuluttanut siihen viisiminuuttia pitempään. Hän suoristi hihojaan ja laski kauluksen hymähtäessään tyytyväiseen sävyyn. Siistinä kuten aina.. Vito onnekseen työskenteli automyyjänä, joten hän saattoi ottaa myynnissä olevia autoja omaan koeajoonsa, eikä kukaan välittänyt.

Musta mersu käynnisttyi ja Vito lähti tarpeeksi ajoissa kohti three Olivesia hakemaan seuralaistaan. Viittä vaille kahdesan mies astui kahvilan ovista sisään ja hetkessäkös hänen katseensa löysi Kittyn. Voi luoja, nainen todellakin oli sädehtivän näköinen, joten muita asiakkaita mies ei edes huomannut! Hänen kasvoilleen kohosi hymy ja pöydän kierrettyään mies päätyi naisen eteen.”Sua pukee punainen, Kitty.”, Vito tarjosi kohteliaasti käsivarttaan punapäälle. ”Iltaa.”, hän sanoi vasta jälkeenpäin katseen kiertäessä naisen asustusta ja kauniisti pistettyjä hiuksia.
Sitten lähdettäisiin kohti ravintolaa. Mies oli niin varma illan onnistumisesta!

// näin, ravintolaan siis C: //

[Tervetuloa.]