Meeting in the park.

//Simple hahmoineen!//

Ilma oli kirpeä ja puiston halki kulki ajoittain jopa kylmäkin viima. Aurinko paistoi, mutta ei juuri antanut lämpöä. Päivä oli harvinaisen kylmä lontoolaiseksi syyspäiväksi. Ihmisiä oli harvassa, mutta ei ihmekkään kun oli vasta aamupäivä. Ilmakaan ei suuremmin houkuttanut jäämään ruohikolle makailemaan vaan ihmiset tyytyivät kävelyyn ja penkeillä istuskeluun.
Puiston laidassa kiiri tasaisia tömähdyksiä kun palloa potkiva Aaron potki palloa yrittäen saada sitä läpi kahden tammen jotka toimivat maalina. Pitkin pojan otsaa valui hiki jonka Alex pyyhkäisi ajoittain kämmenellään. Hengitys huurusi kirpeässä syysilmassa pojan juostessa pallon kanssa ympäri ruohikkoista aluetta. Aaron tunsi lihastensa huutavan rasituksesta, mutta poika vain lisäsi tahtia ja potkaisi pallon kohti "maalia". Pallo osui tammeen ja ponnahti sitten pois päin puista. Aaron hölkkäsi pallon luo ja nosti sen käsiinsä. Viereisellä hiekkapolulla kävelevä vanhus tuhahti ja mulkoili poikaa vihaisesti. "Varo sen pallon kanssa, tuolla tahdilla vaurioitat tuota tammea!" vanhus sähähti ja köpötteli sitten pois päin kävelisauvaansa nojaten. Aaron irvisti vanhuksen ja käveli reppunsa luo. Jo kyykistyminenkin tuotti pojalle tuskaa, mutta Aaron melkein hurrasi mielessään itselleen. Pojalla oli pakkomielteinen suhtautuminen urheiluun ja kaikenlainen lihaskipu tuntui vain tuottavan pojalle mielihyvää. Aaron istahti edelleen puuskuttaen ruohikolle ja otti suuren kulauksen vesipullostaan. Poika oli saapunut puistoon noin kymmeneltä ja kello lähenteli kahtatoista. Aamut olivat parasta aikaa treeneille kun ihmisiä ei ollut vielä puistossa kovinkaan paljoa. Tämä päivä oli vielä erityisen loistava kun viileähkö ilma piti suurimman osan ihmisistä loitolla. Aaron joi vielä pari kulausta ja pyyhkäisi suutaan nuosten sitten ylös. Eikun menoksi vaan. Muille kahden tunnin melkein jatkuva urheileminen olisi riittänyt, mutta Aaron tuntui päässen vasta vauhtiin. Hän ei juuri jalkapallosta pitänyt, mutta puistossa ei ollut koripallo kenttää joten palloilu sai kelvata. Olisihan hän voinut heitellä koreja kotipihallaankin jossa oli oma koripallo kenttä, mutta puistossa tuntui olevan aivan oma tunnelmansa. Aaron piti varsinkin puiston aamuisesta tuoksusta ja puiden lehtien havinasta. Puisto tuntui olevan ainoa edes hieman rauhallinen paikka, Lontoossa kun asui.
Aaron hieroi hieman kohmeisia käsiään ja lähti sitten kuljettamaan palloa. Hän kierteli pallo potkien hetken ympäri ruohikkoa ja suuntasi sitten kohti puiden muodostamaa maalia. Poika otti vauhtia ja potkaisi. Kuului tömähdys Aaron lenkkareiden osuessa palloon, joka lähtikin odotettua kovempaa vauhtia matkaan. Pallo sivuutti maalin ja kieri kohti polkua. Aaron pudisti päätään epäuskoisena, kuinka hän saattoi olla niin huono? Ja lähti sitten hölkkäämään kohti polkua.

// Täällä ollaan ^^ //

Harmony sulki kotiovensa rauhallisesti, hän asetti avaimen verkkareittensa taskuihin ja käynnisti i-podinsa. Hän aloitti usein aamuhölkällä ja juuri nyt sää oli mitä parhain. Tulos kaksinkertaistuisi kirpeän ja viileän ilman ansiosta. Keuhkot oppisivat erilaisiin olosuhteisiin. Lontoon jatkuva kosteus ei pahemmin ollut Harmonyn lempipiirteitä kaupungissa, hän rakasti vain sen ihmisiä ja sitä kaikkea eloa mitä se piti sisässään. Kun pienen ja ränsistyneen vuokratalon pihasta poistuttiin kevyellä hölkällä, tuntui siltä, että nutturalle sidotut hiukset lehahtaisivat auki jossain epäonnisimmassa vaiheessa matkaa. Hiuksia kiinnipitivät kuitenkin yli parisenkymmentä pinniä. Matkalla ei ollut peilejä, mutta ei Harmony niitä olisi tarvinnutkaan. Nutturanlaitto oli opittu luontaiseksi taidoksi ja kyky koota se uudelleen oli jo sinänsä vaativaa.
Öisin niin rauhaton Rashee Road vaikutti varsin autiolta. Harmonyn lenkkipolku kulkisi muutaman kilometriä asuinalueitten läpi. Hän juoksisi ensin Yellow Avenuelle ja sieltä Devon Streetille. Se oli hänen lempireittejään, hän kun harvemmin hölkkäsi keskellä Lontoota. Hölkkätahdin syventyessä ja sykkeen kiihtyessä Harmony katsoi kelloaan tarkistaakseen paikallisen ajan Britannian aikavyöhykkeellä. Se lähestyi kahtatoista, joten Harmony arvioi olevansa kotona puoli yhden tienoilla. Lenkki kun ei ollut kovinkaan pitkä ja siihen oli jo totuttu.

Yellow Avenuen kauniiden talojen piirtyminen maisemaan sai Harmonyn mielen rauhoittumaan. Joskus hänkin asuisi sillä kadulla hulppeassa pytingissä palvelijoittensa ja aviomiehensä kanssa. Aviomieshaave tuntui kuitenkin Harmonylle varsin kaukaiselta, joten talo riittäisi ainakin aluksi. Eläinlääkärin palkalla hän voisi ainakin muuttaa pois kapina-kaupunginosasta. Rashee Road sai Harmonyn selkävillat nousemaan pystyyn aina kun hän käveli yksin kotiin opistolta. Luennot kun kestivät joskus pitkälle iltaan. Milloin törmäsi muutamaan spurguun ja milloin muuten vain väkivaltaisiin ihmisiin. Harmony ei liikkunut juuri sen takia mielellään omassa lähiössään. Hän viihtyi opistolla ja olisi halunnut ostaa opiskelijakämpän ydinkeskustasta. Jono asuntoloihin oli kuitenkin järkyttävän pitkä, joten ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuuksia päästä hänen opintojensa aikana asuttamaan kämppäkaverin kanssa NMKY:tä. Harmony muisti, kuinka masentunut oli ollut kun oli kysellyt asuntolan tiloista. He sanoivat, että jonoa riitti monelle vuodelle, Harmony oli päätynyt Rasheelle veljensä kehotuksesta, joka oli väittänyt paikkaa opiskelijaystävälliseksi ja kivaksi. Pah, Harmonyn olisi pitänyt jo silloin tietää, mikä oli hänen veljelleen kivaa: räkäläkin riitti hänelle.

Upphigh Parkin rajat ohittessaan, Harmony suuntasi askeleensa yhdelle vakiopoluistaan. Hän juoksi mielellään hienostopuistossa. Sitä hoidettiin hyvin ja jo se pelkästään sai Harmonyn mielen lepäämään. Puisto taisi olla yksi ainoista, joita neito ja hänen kaverinsa eivät olleet puolustaneet hallitusta vastaan. Ilmeisesti Lontoon päämiehet halusivat maamerkillisen puiston pysyvän sen ansaitsemassa kunnossa. Harvoin siellä oli roskia tai ihmisiä nukkumassa penkeillä. Se oli paikka oraville ja pienille kulkureille. Tyttönen katsahti jalkoihinsa, vaikka pururataa muistuttava polku oli hyvin putsattu ja sattumalta sattui näkemään edessäpäin kieriskelevän esineen. Kas, pallo, Harmony totesi itsekseen päänsä sisällä ja nosti sen maasta, sen saavuttaessa hänet. Kukakohan senkin oli hukannut? Tyttönen tarkkaili palloa siroissa käsissään ja nappasi kuulokkeet pois korviltaan. Se oli uuden oloinen ja varsin laadukas, sen omistaja kaipasi sitä varmasti. Harmony kohotti katseensa, hakeakseen pallon omistajaa. Olisivatko lapset olleet pelaamassa puistossa? Hämmästyksekseen Harmony oli näkevinään hahmon hölkkäämässä polkua, hänelle vielä tuntemattoman Aaronin.
''Onko tämä teidän?'' Tyttönen huudahti kysyen. Hän teititteli, itseasiassa vahingossa. Hän kohotti palloa hieman ilmaan toisella kädellä ja heitti sen sitten toiseen, odottaen vastausta. Hyvin todennäköisesti hölkkääjä ei ollut edes koskaan nähnyt palloa, mutta aina kannatti yrittää. Jos hän olisi väärässä, Harmony jättäisi pallon läheiselle penkille omistajansa noudettavaksi.

Vilvoittava tuuli pörrötti Aaronin jo valmiiksi hieman sotkuista tukkaa. Aaronin teki mieli sulkea silmänsä, tuntui hyvälle kun kylmä ilma kulki kasvojen läpi treenin jälkeen. Pojan piti kuitenkin pitää pallo näkyvissä ettei se hukkuisi jonnekkin pusikkoon. Ei pallolla sinänsä ollut merkitystä, saisihan hän uuden, mutta poika ei periaatten takia halunnut hylätä palloa puistoon. Aaron piti tavaroistaan aina hyvää huolta ja urheilukamppeetkin kuuluivat niihin. Itseasiassa juuri urheilutavaroistaan poika piti erityisen hyvää huolta.
Pallo kieri polkua kohti ja Aaron kiristi tahtiaan. Pojan näkökenttään ilmestyi hölkkäävä hahmo, jonka eteen pallo lopulta kierähti. Aaronin lähestyessä hän erotti hahmon pitkä noin hänen ikuiseksii tytöksi, ehkä hieman häntä vanhemmaksi. Tyttö nosti pallon käsiinsä ja huikkasi oliko pallo hänen. Aaron ei kerennyt vastatakkaan kun tyttö jo heitti pallon hänelle. Poika nappasi pallon ilmasta ja hölkkäsi sitten tytön luo. "Kiitti! Joo on tosiaan mun, tuli potkaistua hieman liian lujaa", Aaron vastasi lopulta vielä hieman puuskuttaen. Hän tipautti pallon maahan ja otti tukea läheisestä tammesta. Saatuaan hengityksensä tasaantumaan hän kääntyi tytön puoleen pahoittelevasti hymyillen. "Sori kun keskeytin sun lenkin. Onneksi et kuitenkaan kompastunut palloon", Aaron sanoi ja pyyhkäisi sitten hikeä otsaltaan. Aaron rakasti liikunnan jälkeistä seesteistä olotilaa. Lisäksi tunnetta siitä, että oli todella saanut jotain aikaan. Poika kääntyi tytön puoleen virnistäen. "Mulla on kyllä vielä noi palloilu taidot ihan hukassa!" hän naurahti.

Tuulenpuuska tavoitti Harmonyn ja harvat vapaana olevat hiussäikeet leijailivat tytön kasvojen kehyksenä hentoina ja hauraina. Hiussuortuvat olivat vapautuneet päälaelle taitetusta nutturasta hölätessä, minkäs sille mahtoi. Hauenleuat hiuksissa eivät olleet koskaan olleet Harmonyn hiuksille kovin käytännöllisiä, ne kun tupattiin pitämään niin kiiltävinä ja puhtaina, että pienikin liike sai ne laskeutumaan. Kaukaa kiiruhtava poika sai onneksi kopin pallosta ja Harmonyn kasvoille levisi hymy. Tyttö ei muistanut, koska olisi viimeksi edes koskenut jalkapalloon. Hän oli joskus pelannut koulun joukkueessa, mutta se oli jäänyt lukion ja jatko-opintojen myötä. Säästää kun piti, niin perheen budjetti leikattiin useimmissa brittiläisperheissä lasten harrastuksista. Lontoossa harrastaminen oli varsin kallista, eikä koulun pientä maksua perivä kerho ollut poikkeus. Opiskeluun oli tosin helpompi keskittyä, kun mielessä oli muutakin kuin urheilu.
"Sitä sattuu. Tunnut kuitenkin olevan niitä ihmisiä, jotka eivät syytä kenkiä tai polvivammoja jos pallo karkaa", Harmony sanoi hymyillen ja kohautti olkiaan pirteänä. Toisen tukiessa itseään tammeen, tytön katse kiinnittyi hetkeksi vahvaan puuhun. Hän itse vain seisoi tiellä, eikä tarvinnut tukea. Hyvässä ryhdissä ja vain vähän hölkästä kärsineenä sai jopa puhuttua selkeästi.

''Et sä keskeyttänyt, olit piristävä poikkeus'', Harmony korjasi pojan kommenttia. Useimmiten lenkillä välkähtelivät samat kasvot ja samat maisemat, ehkä samat eläimetkin. Harvemmin tapasi ikäistään porukkaa, tai niin Harmony ainakin oletti. Pojan ulkomuoto ja olemus oli melko kypsä, kuitenkin ilmeisesti hieman nuorempi kuin hänen. Tyttö ei ollut tavannut poikaa näes koulupiireissä. Tosin, jos toinen asui yellow avenuella, ei se ollut mikään ihmekään. Harmonyhan asusti suorasanaisessa slummissa, ei hän tuntenut hienostoalueen ihmisiä. Harmony asetti hauenleuan hiuksissaan hyvin ja käänsi katseensa viimein pois iänikuisesta tammesta. Hän oli valtavan epäkohtelias, jos ei katsoisi toista puhuteltaessa.
"Mun mielestä se tuntuma palloon tulee vasta sitten kun on monta pelaajaa", Harmony hymähti ja rapsutti hiusrajaansa. Hänen päähänsä pälkähti aivan hassu ajatus, olihan se tökeröä ja tyttö häpeilikin kysyä sitä, mutta lenkki oli jo muuttunut aikaisemmasta poikkeavaksi, joten miksei poikkeavuutta voisi jatkaa?
''Sulla ei ilmeisesti ole pelikaveria, kun ei kukaan muu tullut sun kanssa tota hakemaan'' tyttö totesi osoittaen pojan vieressä, maassa lepäävää palloa. ''Saisinko mä tulla hetkeksi pelaamaan?'' tyttö kysyi puoliääneen. ''Lenkki kun poikkesi nyt muutenkin tavallisesta, niin sitä erikoislinjaa voisi jatkaa'', hän lisäsi tarkentaen kysymystään. Olihan hän hassu, pyysi lupaa pelata tuntemattoman kanssa, mutta ensivaikutelmalta toinen ainakin oli reipas ja saattaisi jopa suostua. Harmony oli toiveikas, mutta hieman nolostuneena piirteli jalallaan maahan, ainakin hetken aikaa.

"No hyvä, piristinpä ainakin jonkun päivää. Useat täällä kävelevät tuntuvat enemmänkin hermostuvan mun palloilusta", Aaron virnisti tytölle tämän korjattua pojan kommenttia. Aaron muisteli mummoa, joka oli mulkoillut ja ärähdellyt pojalle kiukkuisesti tämän potkaistessa pallolla puuta päin. Kiinnostiko heitä edes oikeasti jonkun tammen kohtalo vai purkivatko he vain omaa turhautumistaan? Oli varmaan raskasta olla vanha ja monien sairausten riivaama. Mitä kaikkia sydänvikoja, selkäongelmia ja muistihäiriöitä sen ikäisenä sitten olikaan. Aaron toivoi mielessään ettei hänestä koskaan kasvaisi sellaista sitruunanaamaista vanhusta, jonka ainoa hyvä olisi vaellella ympäri kaupunkia etsimässä valittamisen aiheita.
Aaron leikitteli jaloillaan pallolla, mutta kääntyi sitten tyttöön päin tämän uudelleen puhuessa. Poika katsoi tyttöä nyt läpikotaisin, hieman arvioiden. Poika ei osannut sanoa mistä päin tyttö oli kotoisin, tytön ulkomuoto ei juuri antanut vihjeitä. Nuhjuiselta Rashee Roadialaiselta tyttö ei näyttänyt, mutta toisaalta ei ulkomuoto kertonut kaikkea. Jos Aaron itse asuisi kyseisessä kadulla hän yrittäisi kaikesta huolimatta näyttää kelvolliselta. "Niin joo. En vaan viittinyt pyytää ketään tuttua mukaan näin aamusta, pitävät mua muutenkin outona kun lähden näin aamusta pelaamaan", Aaron virnisti ja ja nosti silmien eteen tuulen mukana karanneen hiuksen. Hän ei osannut osannut odottaa tytön seuraavaa kysymystä. Aaron oli jo valmistautunut lähtemään takaisin, mutta tytön ehdotus pelaamisesta sai pojan innostumaan. Tytön tapaaminen oli jollain tavalla piristävää ja tarkemmin ajatellen Aaron ei ollut vielä halunnut erota uudesta tuttavuudesta. Tyttö vaikutti aidosti haluavansa pelata hänen kanssaan, ei Aaron ainakaan erottanut minkäänlaista ivaa taikka haluttomuutta. Sosiaalisena persoonana poika halusi tarttua tilaisuuteen. "Joo se olisi kyllä kiva! Olisi tosiaan kiva saada jotain seuraa, pallon potkiminen yksikseen on kieltämättä loppujen lopuksi aika puuduttavaa hommaa", poika vastasi virnistäen. "Mä olen muuten Aaron. Ei taidettu vielä esittäytyä", hän virnisti ja ojensi käden kättelyyn.

Harmony naurahti pojan kommentille. Eikö tuo sitten asunutkaan täällä, jos ei aikaisemmin vihaisia Yellow Avenuelaisia ollut nähnyt? Useimmat olivat pahemmanlaatuisia diivoja ja pyörivät rahoissaan omissa oloissaan hienostopiireissään. Neito itse oli saanut osakseen monenmoista kommenttia hölkätessään "rönsyisissä" vaatteissaan alueella.
"Ehkä kuuluu kadunkuvaan. Onhan tää kuitenkin aika arvostettu puisto", Harmony totesi ääneen ja väläytti hymyn vielä päälle. "Mummot pelkäävät kaatuvansa jalkapallon voimasta", hän hymähti. Hänen omat isovanhempansa olivat toista maata, eivät palloja pelänneet ja painoivat liikuntaa päivät läpeensä kellon ympäri. Golfasivat, kävivät urheilutapahtumissa ja pitivät teehetken aina keskipäivällä. Se oli heidän perinteinen päivärutiininsa, niin Harmony ainakin oli käsittänyt. Hänen omansa oli varsin epämääräinen ja heittelevä, toisinaan jopa arvelluttava. Opiskelu vaati veronsa ja tentit sitäkin enemmän.

Toisen leikittely pallon kanssa oli huvittavan näköistä. Se herätti Harmonyssa monia pallovaistoja ja olisi tehnyt mieli siepata pallo pojalta, kuin kissa sieppaa lankakerän ja sotkeutuu siihen pitkine kynsineen. Tyttönen piti urheilusta ja jalkapallo oli aikoinaan vienyt hänen sydämensä. Hän ei totisesti ollut ainoa britti, jalkapalloa seurattiin ahkeraan ja lempijoukkueita kannustettiin pipot päässä katsomoissa. Harmony itse ei ollut koskaan ollut virallisessa futismatsissa. Hänen ihailunsa rajoittui vain television ruutuun.
"Mm-m, kaikki ei oo aamuvirkkuja", Harmony lisäsi havahtuessaan muisteloistaan ja heilutteli hieman käsiään. "Jos rytmin kuitenkin aloittaa, niin siihenkin tottuu", olkapäistä kuului pieni raksahdus, mutta ei se haitannut. Harmony kun oli varsin naksuvainen otus. Tyttönen katsahti maahan ja sitten jälleen poikaan. Toisen ottaessa ehdotuksen positiivisesti vastaan, katse Harmonyn silmissä kirkastui entisestään. Mahtavaa! Hän ei ollut ehkä niitä sosiaalisimpia ihmisiä - olihan hän hyvä small talkissa, mutta muuten varsin heikko puhetaidoiltaan.

"Joo - ei" tyttönen vastasi, ehkä vähän hämmentävästikin; myötäillen vastauksellaan toisen toteamusta. "Oon Harmony", tyttö esittäytyi ja kätteli Aaronia. "Kiva tavata", hän sanoi brittiläiseen sosiaalikulttuuriin sopivalla tavalla. Hän olisi vielä voinut vääntää polvensa prinsessaniiaukseen, mutta ei kuitenkaan ryhtynyt siihen. Eihän se tarkoittanut, että Yellow Avenuella pelaava poika olisi aatelinen tai mitään.
"Paras heti päästä pelaamaan, ettei lämpö katoa", sanottiin kättelyn loppuessa. Harmony otti muutaman askeleen pojan saapumissuuntaa kohti.

Aaron nyökäytti ja hymyili tytön esittäytydyttyä Harmonyksi. Pian tyttö jatkoikin, kehottaen heitä pelemaan lämmön katoamisen estämikseksi. Aaron nyökkäsi ja potkaisi palloa hieman saaden sen vierähtämään polulta nurmikolle. "Totta. Eiköhän sitten lähdetä", Aaron vastasi ja lähti tallustelemaan kohti äskeistä palloilupaikkaansa olettaen Harmonyn seuraavan. Poika potkiskeli palloa edellään ja mietti olisiko reppu edelleen paikoillaan vai oliko joku aikainen varas napannut sen itselleen. Tuskin, olihan alue kuitenkin Yellow avenueta eikä siellä paljoa epäilyttäviä henkilöitä tavannut. Rashee roadille ne kertyivät, mutta ei sitä koskaan voinut täysin tietää. "Toivotaan että kukaan ei ole saanut päähänsä mennä penkomaan mun reppua", Aaron huikkasi tytölle pitääkseen keskustelun yllä. Pallo kieri pojan edellä pysähdellen ajoittain oksaan tai pieneen kiveen. Pian Aaron erottikin aijemman aukion puineen ja reppuineen. Poika potkaisi pallon pienelle puiden reunustamalle aukiolle ja asteli reppunsa juo vilkaistakseen ettei siihen ollut koskettu. Reppu oli koskematon ja kaikki tavarat sisällä kun Aaron oli arvellutkin. Vastuullisena henkilönä Aaron halusi kuitenkin aluksi varmistaa asiat ennen kuin olisi täysin varma. Poika harkitsi ottavansa kulauksen vettä ennen pelaamista, mutta päätti säästää veden myöhemmäksi. "No eiköhän aloiteta", Aaron huikkasi ja veti repun vetoketjun kiinni. Poika nousi ja hölkkäsi aukiolle. "Yritään vaikka estää toisen maaleja. Harmi kun meitä on näin vähän, mutta eiköhän tämä kahdestaankin toimi", Aaron jatkui ja heilautteli käsiään lämmittelyksi.