Cursed sauce flour

// Simple med Harmony tänne :--3 //

Takkuiset hiukset sotkuiselle ponnarille ja toimitilahuoltajan vaatteet ylleen pukenut Lorena moppasi The Dollarissa sijaitsevan marketin lattiaa varsin laiskan oloisena. Ketäpä nyt kiinnostaisi lauantaina aamupäivällä olla töissä siivoamassa? Viikonloppuisin kuului nukkua pitkään ja valvoa myöhään, mutta Lolan tapauksessa se meni lähinnä niin, että valvotaan myöhään ja herätään aikaisin parin tunnin yöunilla. Ja jotkut muka vielä jaksoivat ihmetellä miksi Lolan kämppä oli aina niin karmeassa kunnossa, ketään tuskin kiinnostaisi siivota kotonakin jos joutui muutenkin jo kaikki työajat vain siivoamaan. Kyllästyneenä Lola pysähtyi aina asiakkaiden tullessa kohdalle, odotti ystävällinen hymy huulillaan että nuo löysivät etsimänsä tuotteen ja jatkoivat matkaansa antaen taas naiselle työrauhan.

Kun säilyketuotteiden hyllykköalueen lattia kiilteli puhtauttaan, Lola nappasi ämpärinsä ja moppinsa mukaan ja palasi siivouskärryjensä luo. Hän lastasi ämpärin kyytiin ja laittoi mopinkin omalle paikalleen, ennen kuin lähti rullaamaan kärryjä lähemmäs hyllyköitä. Nainen nappasi rätin ja suihkepullon hyppysiinsä ja alkoi puunata säilykkeiden hyllyjä. Hän siirteli purnukoita tieltä pois, suihkutteli siihen saippuavettä pullosta ja pyyhki kohta pois. Hän eteni yllättävän nopeasti hilloista kasviksiin ja kasviksista taas kastikkeisiin. Jotenkin ajatus vapaasta lauantain loppuillasta sai Lolaan enemmän puhtia, olihan tuo vähän jotain alkoholisempaa tänään suunnitellut ottavansa ihan lauantain kunniaksi. Ja hän oli vapaa lähtemään heti, kun oli saanut vielä säilykehyllyköt puunattua.
Hoppu kuitenkin normaalistikin kostautuu, Lola kurottui nappaamaan suihkepulloa ja huitaisi siinä samalla pienen laatikollisen pienissä pahvisissa pusseissa olevia kastikejauhoja alas. Enemmän kuin pari kirousta pääsi Lolan suusta, kun tuo huokaisten laski rätin hyllylle ja kumartui lattiatasolle keräilemään pahvipusseja takaisin pakkauslaatikkoon järjestykseen.

// :---) nopeeta toimintaa ~ //

Harmony oli suunnannut askeleensa viikoittaisille ruokaostoksilleen. Hän oli napannut käteensä kannettavan kopan, jonne lappasi tarvitsemiansa ruokatarvikkeita pikkuhiljaa edetessään kaupan automaattisesti toimivilta ovilta ruokatarvikkeiden keskelle. Ruskeat hiukset auki liehuen hän käveli revityissä, vaaleissa farkuissaan ja valkoisessa t-paidassaan jossa vilistivät monet koukerot ja ruusuprintti. Hänen hiuksiinsa oli letitetty yksi, kapoinen letti ja se roikkui vapaana kasvoja kehystämässä. Tyttösen muovikorissa koreili alla kangaskassi, jonne ostokset maksamisen jälkeen lastattaisiin. Hän välttäisi parhaansa mukaan eläintuotteita sekä suuriin muovipakkauksiin käärittyjä pakkauksia. Askel oli leppoisa ja ilme rentoutunut, hän veti sisäänsä kaupan ruokien tuoksuja, vaikkeivat ne olleetkaan ehkä kaikki parhaimmasta päästä: riittivät ne kuitenkin kettutytölle varsin hyvin. Jossakin päin kauppaa myytiin aivan tuoretta leipää ja se olisi tämän päivän must-have tuote. Kotona homehtunut limppu ei houkuttanut tyttöstä itseään laisinkaan.

Ensimmäisenä Riddlen tyttä kävi lastaamassa koppaansa paketin valkohomejuustoa illaksi, hän herkuttelisi tänään oikein kunnolla! Tyttönen asetteli ostoksensa koriinsa varoen ja katsoi, ettei mikään pakkauksista mennyt rikki. Mukaan lastattiin myös muutama peruna, jotka väistämättä joutuivat muovipussin uhriksi. Ei se kuitenkaan ollut niin vakavaa, sillä juustot ja kasvikset olivat joko puurasioihin käärittyjä tai täysin vapaana. Kauppalistaa, joka oli kirjoitettu pienellä ja sievällä kaunolla; katseltiin epäilevänä. Kun koppa tuntui painavan oikean verran ja ruokatarvikkeet näyttivät oikeilta, huolestuttiin, että unohtuiko jotakin. Hän katseli listaa ja sitten jauhopakettia, joka loisti kopasta ehkä parhaiten. Hän läimäytti itseään otsaan ja tajusi tarvitsevansa vielä mausteita. Hän tekisi patonkia ja se tarvitsisi täytteitä. Hömelö oli unohtanut valkosipulin & yrtit listasta kokonaan. Tyttönen muutti suuntaansa kassajonosta maustehyllylle, matkalla hän ohittaisi kastikehyllyt. Ei kulunut kauaakaan, kun neiti kuuli rysähdyksen hyllyn takaa - sekä ankaraa kiroamista. Hän kipitti toiselle puolelle ja näki ilmeisen siivoojan varsin tuohtuneen näköisenä. Hän katsoi lattialle pudonneita pahvipusseja ja osan levinneitä sisältöjä, jotka lepäsivät lattialla. Hän käveli pudonneiden tuotteiden luokse ja alkoi nostella niitä tytön apuna, sanomatta ensiksi mitään.
''En usko, että pahastut avusta'', hän sanoi kuitenkin hiljaa kun oli saanut nostettua kolmisen pussia oikeassa järjestyksessä hyllyyn. Pieni perfektionisti halusi pussien olevan suorassa ja nätisti, vaikka miten kauniisti nyt ruokatarvikkeet saattoi asetella oli se silti hieman kyseenalaistettavaa katsojasta riippuen.

Lola nosteli pusseja takaisin paikoilleen lievästi ärsyyntynyt ilme kasvoillaan, juuri hänelle tyypillistä hosua niin että tavaratkin tippuu hyllyltä. Eihän siinä mitään muuten, mutta olisi ollut kiva kerrankin saada kaikki ajoissa valmiiksi ja päästä vähän aiemmin kotiinkin.
Lolan huomio kiinnittyi hoikkavartaloiseen naiseen, joka asteli tämän luo kumartuen myös alas. Lolan käsi pysähtyi hetkeksi, kun tuo tarkasteli pikaisesti naisen ulkomuotoa, tuon pitkiä ruskeita hiuksia ja matkassa mukana olevaa kantokoppaa. Nopeastikos siivoojaneiti taas keskitti huomionsa maassa lepääviin kastikepusseihin ja alkoi lappaa pusseja omille paikoilleen ärsyyntymys jo melkein pois hälvenneenä. Nykymaailmassa oli sangen harvinaista että tälläisessä tapauksessa kukaan ohikulkeva ihminen ylipäätään vaivautui auttamaan.
Lola kohotti katsettaan taas naisen kasvojen suuntaan, kun tuo puhui hiljaisella äänellä. Hän sipaisi nopeasti ponnarista karanneen mustan hiuskiekuran korvansa taakse ja hymyili vaisusti.
"No, apu on kyllä enemmän kuin tervetullut", tuo hymyili vastaukseksi. "Mulla tais olla vähän liian kiire päästä pois töistä", Lola jatkoi yrittäen jäljitellä toisen siistimpää tapaa asetella pusseja hyllyyn, äskön kun Lola oli vain roiskinut ne vihoissaan hyllyn perälle.

Kun viimeisetkin pussit oli hyllyssä järjestyksessä, Lolan huomio kiinnittyi rikkoutuneista pusseista levinneeseen sisältöön maassa jotka myös varmaan pitäisi siivota. Lola ei vain ollut ihan varma, kannattaisiko tuon lakaista jauhot pois vai siistiä lattia rätin avulla. Imuri olisi varmaan ollut kaikkein kätevin juttu nyt, mutta Lolaa ei oikein houkuttanut ajatus sen raahaamisesta siivouskopperosta tänne asti vain tuollaisen pienen kasan jauhoja varten.
"Kiitos avusta", Lola hymyili noustessaan lattianrajalta takaisin jaloilleen. Hänen katsoi uteliaasti naisen kertaalleen läpi päästä varpaisiin, ennen kuin vilkaisi tuon kauppakorin sisältöä. "Perus kaappien täyttöpäivä, vai?", hän kysyi hymy huulillaan palauttaen katseensa toisen silmiin.

Pusseja nostellessaan Harmony kiinnitti huomiota toisen hiusten väriin; mustat. Varsin synkkä kokonaisuus, jos Harmony olisi ääneen saanut mielipiteensä sanoa. Hän ei pitänyt mustasta, oli enemmänkin haikeiden ja hempeitten värien perään. Ulkona vauhkoava syksy oli tuonut mukanaan tummia värejä ja neiti vietti kotona mieluiten aikaa, kuluttaen sähköä talossaan ties missä huoneessa sitten taivalsikin. Valo oli hänen elämänlähteensä ja tummat sävyt imivät iloa, ainakin siltä Harmonysta tuntui. Toinen ei vaikuttanut kuitenkaan totaalisen melankoliselta, joten hiusten väri jätettiin sikseen. Toinen oli vähän häntä itseään lyhyempi, olihan hän tytöksi varsin pitkä. Kun toinen kertoi olleensa kovinkin kiireinen ja innokkaana lähdössä töistä kotiin, Harmony nyökkäsi hymyillen. Se oli hänelle varsin tuttu tunne, hoitihan hän itsekin pölyjä ja likoja pois arvostelevilta katseilta. Harvoin hän sai siitä palautetta, mutta jos kukaan ei mutissut tuloksesta: tiesi, että työ oli suoritettu kunnialla.
Ruskeahiuksinen tyttö naurahti.
''Tuttu fiilis, mäkin meinaan siivoan työkseni'', hymähdettiin. ''Aina vähän samanlainen kiire tuppaa olemaan kun on vika työpäivä. Hirvee hinku päästä kotisohvalle lukemaan tai jotain'', sanottiin nuotillisella äänellä. Harmonyn nimi oli sinänsä osunut nappiin, että tytön ääni oli välillä hyvinkin laulua muistuttavaa ja soinnullista. Toisinaan se oli jopa harmonista. Äiti oli nimittänyt tyttöä pikku enkeliksi, kun tuo oli käynyt lastenkuorossa. Hän oli ollut korkeimpia sopraanoja ja opettajakin oli kehunut neidin intonaatiota, se tosin liittyi vain puheeseen, ei lauluun.

Kun hylly oli täytetty, Harmony nosti varoen korinsa maasta, ettei vain pudottaisi mitään tärkeää. Jauhot lattialla olisivat viimeinen pisara tuolle siivoojalle, jos Harmony nyt ryhtyisi sotkemaan. Se olisi muutenkin ollut varsin hämmentävä tilanne helposti nolostuvalle opiskelijalle. Kun kysymys esitettiin, Harmony katsahti ostoskoppaansa ja hymyili.
''No joo, aikalailla. Tällei viikon tarpeiksi'', hän lisäsi. ''Vaikka harvemmin kotona syön, opiskelijalounas tulee halvemmaksi kuin kaupassa käynti'', hän naurahti. ''Mutta vaihtelu virkistää'', lisättiin vielä positiivisella äänensävyllä. Hän itseasiassa valehteli, eihän hän koskaan pitänyt vaihtelua virkistävänä. Hän viihtyi omissa kaavoissaan ja rutiineissaan. Olisiko tämä ollut talvisen puoliskon ensimmäinen kerta kaupassa? Yleensä hän selvisi opiskelijalounaalla päivästä, ei hän iltaisin syönyt juuri mitään - aamulla korkeintaan ryysti kupin mustaa sumppia. Se selitti osittain neitosen pienen koon, olihan hän hoikka pituutensa nähden ja pari ihmistä siitä oli huomauttanutkin. Jatkuva laihtuminen kun ei ollut mikään terveellisin elämäntapa. Opiskelijaruoka oli kuitenkin terveellistä ja Harmony söi sitä paljon mielummin kuin kaupan valmisruokia. Osasihan hänkin kokata, mutta useimmiten hän teki vain koottuja teoksia (toisin sanoen sekoituksia jääkaappinsa jämistä tai veljensä tuomista ylijäämistä) tai sitten leipoi. Leipomisessahan hän oli varsin hyvä, mutta sille ei pahemmin jäänyt aikaa opiskelun ohella. Kouluttautuminen olikin osoittautunut niin hankalaksi kuin alakoulussa oli tavattu nalkuttaa.

Neidon kulmat kohosivat pari astetta, kun toinen sanoi siivoansa myös. Lola ei välttämättä olisi ihan heti päätellyt toisen olemuksesta ja näin ylipäätään, että hänkin olisi siivonnut. Vaikka hän vasta vähän aika sitten olikin siivoojana aloittanut, oli Lola jo monien muiden toimitilahuoltajien kanssa ollut juttusilla, mitä nyt tähän ihmiseen ei ollut törmännyt. Ehkä toinen kuuluikin jonkun yksittäisen rakennuksen tai yhtiön siivoojaksi, Lola itse kun kierteli kaupungin alaisena vähän siellä sun täällä.
"Oletko täältäpäin vai? Missä sinä siivoat?" Lola kyseli utelias ilme kasvoillaan. Lola piti toisen rauhallisesta ja sävyisästä äänestä, kivaa vaihtelua näihin yliäänekkäisiin kavereihinsa, puhumattakaan pulsuista jotka tuppasivat röhisemään viskin polttamalla äänellään.

Lolan mieleen toisen ostoskorin sisältö vaikutti melko vähäiseltä viikon tarpeisiin. Toisaalta näyttihän tuo melko hoikaltakin, joten tuskin mitenkään ylenpalttisesti söikään. Lola kyllä itse mielellään söisi enemmänkin ja monipuolisemmin, mutta liikakilojen lisäksi vastassa olikin taas raha. Ei siivoojan palkalla paljon ruokaa osteltu, varsinkin kun Lolalla ei etunaan ollut edes mitään avustuksia. Tai opiskelijalounasta, josta toinen juuri mainitsi. Opiskeluun liittyvät jutut sai melkein automaattisesti Lolalla niskavillat pystyyn ja kylmiä väristyksiä kulkemaan kehossaan, mutta siitä huolimatta pieni hymy nousi tuon kasvoille.
"Ai sä opiskeletkin?" Lolan huulien välistä kuului pieni kysymys. Opiskelun hän mielsi jo paljon osuvammaksi toisen olemukseen, kuin siivoojan työn. Lolalle itselleen opiskelun mahduttaminen työhön oli lähes mahdoton ajatus, ainakin jos opiskelu oli vähääkään ala-astetta rankempaa ja työ siivoojana. Lolaa ei oikeastaan kiinnostaisi opiskella enää yhtään mitään, muttei häntä kyllä kiinnostanut toimia siivoojana koko loppuikäänsäkään. Eihän työssä sinänsä mitään, mutta Lola nyt kaipasi vähän jännittävämpää ammattia. Voisi toki tuoda lisäjännitystä elämään vaikka siirtymällä villieläinpuistoon siistijäksi.

Pieni tukahtunut huokaisu pääsi Lolan suusta, kun tuo siirsi taas katseensa maassa lojuviin jauhoihin. Lola tutkaili hetken katseellaan siivouskärryjä, ennen kuin kurottautui ottamaan lastan hyppysiinsä. Hän alkoi lastata puolihuolimattomasti jauhoja yhteen kasaan, keskittyen lähinnä toisen tarkkailuun kuin jauhojen kasaan keräämiseen.
Kun jauhot oli kasassa, Lola nappasi rikkalapion ja lastan avulla nopeasti siirsi jauhot lattialta lapiolle.
"Voinkohan mä jotenkin korvata sun pienen mutta tarpeelliseks tulleen apus?" Lola hymähti hymyillen vilkaisten jauhojen siivoamisen lomasta toisen suuntaan. "Sen lisäks että vähensit mun työminuutteja niin kadotit myös mun ärsyyntymyksen, jos mä olisin noin suutuksissani jatkanut siivoomista niin olisin varmaan pudottanut tusinan jauhopusseja lisää", Lola puheli samalla kun sai viimeisetkin jauhot rikkalapioon. Hän kippasi jauhot roskakoriin, laittoi lastan sivuun ja jäi sitten tapittamaan toista pieni hymy huulillaan.

Toisen kysyessä kysymyksensä siivoamiseen liittyen, Harmonyn kasvoille levisi huvittunut hymy. Oliko se noin mahdoton ajatus, että hän siivoaisi? Toki hän olisi tehnyt paljon mielummin muuta, vaikka ollut kaatopaikallakin töissä. Haju ei kuitenkaan olisi muuttunut, senioreitten ulosteitten pyyhkiminen ei ollut hänen lempipuuhaansa. Eikä dementiallisten naisten piilottamien kenkien löytäminen hienoimmista mahonkisista koristekaapeistakaan ollut toivotuimpia suosikkeja. Harmony siivosi periaatteessa mielellään, sillä tiesi auttavansa senioreita paljon pienillä siistimyksillään. Kiitoksia tosin rapisi sitäkin harvemmin ja Harmony oli kerran jopa saanut kepistä, kun hän oli vienyt erään papparaisen kengät pois sieltä mahonkikaapista. Hän oli kuulemma piilottanut ne pahan päivän varalta, mikä oli ehkä surkein tekosyy koskaan. Isovanhempiansa tyttönen itse ei ollut nähnyt sitten kymmenen vuoden, joten hän ei osannut asennoitua kovinkaan huoltavasti vanhuksiin. Hän vain kiitti onneaan, ettei valmistuntut ihmisiä hoitavaksi lääkäriksi.
''Siivoan vanhainkodilla kaupungin laidalla, melko lähellä Rashee roadia'', tyttönen naurahti. ''Eipähän ainakaan ole kamalan pitkä työmatka'', hän lisäsi vielä. Hän ei hävennyt asuinpaikkaansa, vaikka monet sen nimen mainitseminenkin sai jopa hieman tärisemään. Harmony koki kuitenkin olevansa niin kiltti tyttönen, ettei altistuisi ympäristönsä vaikutuksille: vaan pitäisi pään kylmänä. Hänellä ei itseasiassa ollut sen suurempia intressejä tutustua paikallisiin asukkaisiin, hän viihtyi parhaiten Devon Streetin asukkaitten kanssa. Hän oli vaihtanut muutamien kanssa jopa kuulumisiakin joskus bussipysäkeillä.
''Tosin, antaisin mitä vain jos työpaikka vaihtuisi'', hän lisäsi ja väänsi kasvoilleen anelevan ilmeen, mutta hymyili sitten. ''En pahemmin viihdy toisten läimittävänä'', tokaistiin. Olihan hän hra. Bradleyn kävelykepistäkin josku saanut nilkoilleen.

Toisen kysyessä opiskelusta, tyttönen nyökkäsi. ''Eläinlääkärilinja, Lontoon yliopisto'', hän vastasi rutiininomaisesti. Hän oli ollut monissa työharjoitteluissa ja tutustumisissa eläinlääkärin ammattiaan ajatellen. Niitä reittejä pitkin opiskelupaikka tuli kuin apteekin hyllyltä. Hän halusi valmistua mahdollisimman pian, tosin pakolliset kurssit ja fysiikka tuottivat ongelmia. Olihan "The university of London" arvostettu opinahjo. Kokeet olivat sen mukaiset, sillä valmistuttaessa, sai koko euroopassa eläinlääkärin valtuudet. Siihen Harmony ainakin pyrki, hänen yksi villeimmistä suunnitelmistaan oli muuttaa Ranskaan jossain vaiheessa elämäänsä.
''Mun pitäisi pian valmistuakin. Tentteihin lukiessa tää aika nyt on lähinnä mennyt, vielä jos pari vuotta jaksaisin sinnitellä'', hän sanoi hymyillen ja ylpeänä saavutuksestaan. Hän ei kehdannut kysyä toiselta opiskelupaikkaa, jos toinen edes opiskeli. Hän ei ollut niitä parhaimpia ihmisiä esittämään vastakysymyksiä, paras oli vain vastailla ja myötäillä jos toinen sanoi jotakin. Myötäily tulikin tarpeeseen toisen kysyessä voisiko hän korvata avunannon. Harmonya se ei haitannut, vaikka juttu olikin ollut melko mitätön. Hän olisi kokenut olevansa julma, ellei olisi tarjonnut auttavaa kättä toiselle tytölle. Ei ihmistä saanut jättää hätään.

''Jos nyt ainakin nimes saisin kuulla, se olis jo alku'', Harmony sanoi hymähtäen ja antoi valkean hammasrivistönsä vilahtaa hymyn lomassa kasvoillaan. Hän olisi voinut yhtä hyvin pyyhkäistä jauhot lattialta, mutta toinen ehti ensin. Ei tämä kuitenkaan ollut kilpailu, ei siitä siis nostettu sen isompaa numeroa. Jos toinen olisi halunnut korvata tapahtuman, Harmonylle olisi kelvannut kuppi kahvia tai teetä. Pieni juttuhetki näin toisen työvuoron jälkeen tai jotakin vastaavaa, ei sitä kuitenkaan viitsitty ehdottaa. Toisella saattoi olla ties mitä suunnitelmia tälle päivälle!
''Mä olen Harmony'', tyttö sanoi ja ojensi kätensä kätelläkseen toista. Hän aloitti esittelyn, mikä ei ollut ihan huono veto varsin sosiaalisesti taidottomalta neidiltä.

Lolan kasvoilla kävi kieltämättä hiukan hämmästynyt ilme, kun toinen kertoi siivoavansa vanhainkodilla, vieläpä melko lähellä Rashee roadia.
"Aijaa", tuo naurahti yrittäen kuvitella tämän ruskeatukkaisen naishenkilön siivoamaan vanhusten asuttamia paikkoja. Lola ei oikeastaan ollut koskaan käynyt missään vanhainkodilla, hän ei tuntenut ketään vanhemman luokan ihmisiä. Mitä nyt osan naapureistaan Norfolkista, mutta hänen omia isovanhempiaan ei ollut nähnyt kuin kuvista. Isän puolelta molemmat olivat kuolleet jo muutama vuosi ennen Lolan syntymää, äidin puoleiset asuivat toisella puolen maata eikä heitä tuntunut oikeastaan edes kiinnostavan, vaikka rahaa ja postikortteja joskus olikin tullut Lolan ollessa vasta parin vuoden ikäinen.
Jos Lola oli hämmästynyt toisen kertoessa siivoavansa vanhainkodilla, vielä enemmän hän hämmästyi kun toinen kertoi, ettei hänellä ollut pitkä työmatka.
"Ai asutko Rasheella?" Lola kysyi jälleen, vilkaisten uudemman kerran toisen ulkomuotoa. Lolalle oli jäänyt se kuvitelma, että kaikki Rasheella asuvat olisivat juoppoja, huumediilereitä ja mitä vielä. Vaikka olihan joskus häntä vastaan siellä siistimmänkin oloisia ihmisiä kävellyt, eikä Lola itseäänkään oikeastaan miksikään hirmuiseksi pulsuksi laskenut. Eikä hän ollut edes kauaa Rasheella asunut, joten ihmekös tuo ettei ollut kunnolla edes kerennyt tutustumaan ympäristöön.
Lolan ilme vaihteli huvittuneesta hämmästyneeksi, kun toinen sanoi ettei huvita pahemmin olla toisten läimittävänä. "Onko nämä vanhemmat ihmiset jotenkin väkivaltaisia, vai?" Lola naurahti kulmat koholla. Olihan hän kuullut paljonkin kauhujuttuja laukuilla läimivistä mummeleista ja mitä vielä, mutta mieluummin Lola kuvitteli mummelit kiltisti villasukkia kutoviksi keinumummoiksi.

Ei Lola pahemmin ollut tutustunut erilaisiin ammatteihin, mutta jos hän vähääkään oikein muisti, niin eläinlääkäriksi tulemiseen tarvitsi opiskellakin jonkin verran.
"Eläinlääkärilinja? Vau, ei taida olla ihan helpoimmasta päästä?", hetken aikaa kaksi vihreää silmää tuijotti toista melkein epäuskoisena, hällä itsellään olisi mennyt kymmeniä vuosia, että yltäisi eläinlääkäriksi. "Pidät varmaan näistä karvaisemmista otuksista?" Lola hymähti hymy huulillaan. Sinänsä tyhmä kysymys, kukaan tuskin aikoisi eläinlääkäriksi jossei sietäisi eläimiä. Mutta pitihän Lola itsekin eläimistä, tai ainakin omista kissoistaan.
Lola nyökytti pienesti päätään hymy huulillaan, kun toinen kertoi pieni ylpeys äänestä kuuluen saavutuksistaan. Mutta ylpeä saikin olla, Lolalla kun ei pahemmin ollut kerrottavaa omista opiskeluistaan. Tai voisi hän tottakai kertoa olevansa sen verran tyhmempi tapaus, ettei edes viimeisiä luokkiaan kyennyt selvittämään ihan normaalissa koulussa. Mutta pääsipähän ainakin lopulta läpi keskihyvin arvosanoin ja se riitti Lolalle itselleen toistaiseksi ihan hyvin. Jotenkin ajatus sen kertomisesta ei vain oikein houkuttanut, vaikkei Lola sitä hävennytkään sen kummemmin.

Pieni naurahdus pääsi Lolalta, kun toinen sanoi että jo nimensä kertominen näin alkuun riittäisi.
"Olen Lola", tuo hymähti ja arkailematta tarttui toisen ojentamaan käteen. "Hauska tutustua, Harmony", Lola hymyili tapittaen toista vihreillä silmillään. Harmony sopi jotenkin todella hyvin toiselle nimeksi, ei ollut turhan räväkkä nimi, mutta jäi silti mieleen.
Pienen kädenpuristuksen myötä Lola irroitti otteensa ja antoi kätensä valahtaa takaisin sivulleen. "No", tuo aloitti keräten hyllyltä suihkepullon ja rätin takaisin kärryihin. Hän asetteli vielä pari purnukkaa takaisin paikoilleen ja järjesti siivouskärryissä kaiken oikealle paikoilleen, ennen kuin jatkoi.
"Saanko mä tarjota näin lauantain ratoks sulle vaikka kahvit jossain tai jotain, ellei sulla ole johonkin jo kiire?" Lola kysyi sitten palauttaen katseensa Harmonyyn.

Harmony huomasi Lolan kasvoilla hämmästyneen häivähdyksen ja naurahti.
''Joo, vähän ehkä tyhmän kuuloista, mutta maksan sillä vuokran'', hän lisäsi itsekseen. Ei hän siitä työstä pitänyt, eivät vanhukset häntä viehättäneet eikä hän missään nimessä haluaisi kouluttautua lähihoitajaksi: vaikka pakotettaisiin. Kiinnostus sairaanhoitoon ei ollut suuri, sillä ihmiset olivat itsekkäitä ja ajoivat usein itse itsensä sellaiseen kuntoon. Dementiaakin pystyi nykyään ehkäisemään, mikseivät ihmiset ehkäisseet kun tiesivät sairauden olevan riski vanhemmalla iällä?
''Dementiassaan ne syyttävät minua makaroonivarkauksista sekä kenkien viemisestä'', neito lisäsi hymähtäen ja kohauttaen olkiaan. ''Olen mä pari kertaa kävelykepistäkin saanut kun en ole poistunut siivoamasta'', sanottiin puoliääneen. Harmony ei viihtynyt sellaisten imisten parissa. Omia isovanhemiaan hän jututti kyllä mielellään. Kahdeksaakymmentä päälle ja alle olevat isovanhemmat, jotka viettivät eläkepäiviään Japanissa, olivat varsin hauskaa seuraa. Mummu selitti aina kuinka pappa joi itsensä edelleen pahemmanluokan örvelöön senioribingossa ja kuinka hän itse ajoi edelleen hyvillä mielin omaa pientä Fiatiaan. He olivat muuttaneet pois aikoja sitten ja eivät olleet koskaan vierailleet Harmonyn kämpillä Rashee Roadilla. Sinänsä se oli ihan hyväkin, Harmonyn talo oli järkyttävä ulkoa. Sisältä se oli edes feng shuin kannalta sisustettu, mutta silti rönsyilevät tapetit eivät tehneet varmasti keneenkään hyvää vaikutusta. Hänhän voisi tehdä talven aikana pienen remontin!

''Asun, muutin ihan vähän aikaa sitten", Harmony sanoi nyökytellen. "Ei ehkä mikään unelmapaikka, mutta käy hätätilanteessa", hän selitti taustoja. Talo tosiaan oli vilpoinen jo nyt, joten hänen täytyisi hankkia itselleen vähintään ilmalämpöpumppu ennen pakkasia. Kesäisin oli kuitenkin varsin mukavaa, mutta kadulta tuleva pöly kertyi äkkiä ikkunoihin. Pihaa kun ei ollut juuri miksikään.
''Tunnet ilmeisesti paikan?'', hän totesi, mutta samalla kysyvää äänensävyä käyttäen hymähti. ''Ainakin olen saanut sellaisen käsityksen. Monet tuntuvat kauhistelevan koko paikkaa, sen verta vähän ihmisiä siellä liikkuu...'' Tosiaan, hölkälle lähtiessä aamuisin populaa oli varsin vähän. Illalla katu rellesti itsekseen ja tuntui, kuin kaikki olisivat olleet kännissä tai kovemmissa aineissa. Harmony tapasi lukita ovet ja ikkunanpielet joka ilta ja sammuttaa valot varsin aikaisin. Hän ei halunnut houkutella kadulla käveleviä herhiläisiä taloonsa, ei minään vuodenaikana. Naapurit kun eivät olleet niitä parhaimpia mahdollisia.

Eläinlääkärikysymykseen tyydyttiin nyökkäämään. Eiköhän hänestä jo nähnyt, että oli enemmän eläimien kanssa juttelevaa tyyppiä kuin ihmisten. Ryppyiset koirat voittivat ryppyiset vanhukset mennen tullen. ''Hauska tavata Lola'', Harmony hymyili pirteänä. Ensimmäinen mielikuva nimestä oli hänelle lastenohjelmista tuttu Lola Boa, joka esiintyi Disneyn sarjassa Brandy & Mr. Whiskers. Hän oli sitä joskus katsonut lapsia hoitaessaan. Tyttönen olisi voinut nauraa ajatukselle, mutta piti mölyt mahassaan ja kasvonsa vain perustyytyväisenä. Neitokaisen ehdotus kahvista sai Harmonyn ajattelemaan vatsaansa, hänellä olikin varsin kova nälkä. Hän voisi tilata kahvien ohella makoisan voileivän.
''Toki'', hän vastasi hymyillen. ''Kyllä kahvi maistuiskin, jotenkin lauantainen kooma päällä'', hän sanoi ja pyyhkäisi kädellään otsaansa - esittäen uupunutta.

// Anteeksi tökköisyys ja viivästys. :c