Escape

Kuinka eksyksissä ihminen voikaan olla. Kuinka paljon tuskaa ihminen voi kokea pelkän ihmissuhteen takia. Kuinka paljon sydämeen voikaan sattua, kun se on särkynyt.

Lily Gleason istui omassa huoneessa sängyllään. Hän oli koukistanut jalkansa ja kietonut kätensä niiden ympärille. Hänen katseensa oli kiinnittyneenä ikkunaan. Joku voisi luulla, että Lily katsoi ulos, mutta hän ei oikeastaan katsonut ulos. Eikä ikkunaa. Hänen silmissään oli tyhjä katse, eikä hän nähnyt mitään. Tai kyllä hän näki, mutta se näkymä ei saavuttanut aivoja.
Siitä oli kulunut jo kahdeksan päivää, kun Lily oli poistunut Alecin asunnolta poissa tolaltaan. Hän ei muistanut niistä päivistä enää mitään, ei edes eilispäivästä. Nainen oli yksinkertaisesti hukkunut pimeyteen, jonne mikään valo ei tuntunut yltävän. Hän oli vajonnut eräänlaiseen koomaan, jolloin häneen ei sattunut niin paljon. Tai siltä se ainakin tuntui, mutta oikeasti hänen sydämensä huusi apua.
Ei kun niin, Lilyn sydänhän oli jäänyt miehen luo.

Alec oli kutsunut Lilyä lutkaksi ja huoraksi. Haukkunut tunteettomaksi ja kylmäksi. Käskenyt naista palaamaan Willin luokse. Ne sanat eivät olleet sopineet Lilylle, eivät lainkaan. Mutta silti Lily oli ottanut iskut vastaan kuin olisi myöntänyt olevansa juuri noita kaikkia, miksikä Alec oli häntä sanonut. Kylmä, tunteeton... Lutka. Lily oli noita kaikkia, jos Alec oli niin sanonut.

Vaaleaverikkö ei ollut niinä kahdeksana päivänä poistunut kodistaan. Hän oli ollut koko ajan vain huoneessaan ja käynyt pakon tullessa vessassa. Hän ei syönyt oikein mitään, vaikka Chlóe oli tuonut hänelle ruokaa huoneeseen. Mikään ei tuntunut maistuvan. Ja sen pystyi näkemään Lilyn riutuneesta kunnosta. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, eikä huulilla ollut juurikaan mitään väriä. Hänen silmiensä siniharmaa väri oli muuttunut vain enemmän harmaammaksi ja tyhjäksi. Hänen hiuksensa roikkuivat velttoina ja elottomina naisen päässä.
Lily teki hiljaista kuolemaa. Eikä hän välittänyt siitä mitään.

Hän oli tiennyt, ettei tulisi enää kestämään tällaistä. Ei ainakaan näin lyhyen ajan sisällä. Kahdessa vuodessa oli tapahtunut aivan liikaa asioita, jotka olivat järisyttäneet Lilyn elämää liian paljon. Juuri kun Lily oli kuvitellut parantuvansa kokonaan masennuksestaan ja ajatellut päässeensä kaikesta pahasta yli Alecin avulla, mies pisti suhteen poikki. Noin vain. Eikä edes yrittänyt selittää sanomisiaan Lilylle.
Eikä mies olisi voinutkaan selittää, sillä Lilyn puhelin oli jäänyt Alecille. Kuten myös Lilyn laukku lompakkoineen sun muine papereineen. Ei sillä, että hän kaipaisi mitään tavaroitaan sillä hetkellä. Kukaan ei vain saanut häntä enää puhelimitse kiinni. Eikä Lilystä olisikaan juttuseuraksi ollut.

Mutta silti hän kuvitteli tämän kaiken olevan vain pahaa unta. Niin, pakkohan tämän oli olla vain unta. Huomenna, kun Lily menisi jälleen balettikoululle kahden viikon loman jälkeen, Alec olisi siellä ja... Kaikki olisi jälleen hyvin.
Kai tuohon ajatukseen pystyi ainakin hetkeksi tuudittautumaan.


Maanantai tuli ja kellokin lähestyi pian viittä päivällä. Lily nousi ylös sängyltään, vaihtoi ylleen liikuntavaatteensa ja alkoi tehdä lähtöä ulos. Pitkästä aikaa.
Ulkoilmakaan ei pystynyt herättämään Lilyä siitä oudosta koomatilasta, kun hän käveli kohti Ainsworthin koulua. Hän ei havannoinut ympärillä olevaa maailmaa oikein mitenkään ja Lily olikin pariin otteeseen kävellä auton alle. Onneksi mitään sellaista ei käynyt, kun autot olivat töötänneet ja saaneet Lilyn väistämään. Jonka jälkeen kooma jatkui.

Lily saapui koululle ja vei tavaransa vanhasta tottumuksesta tyttöjen pukuhuoneeseen. Hän käveli lavuaareille täyttämään juomapullonsa vedellä. Lily ei katsonut kertaakaan peiliin. Hän ei pystyisi katsomaan itseään sillä hetkellä. Näky olisi ehkä... Liian karmiva.
Tämä oli unta. Tämä oli vain pahaa unta. Heti, kun Alec tulisi soittamaan pianoa, kaikki järjestyisi. Niin, kaikki menisi vielä hyvin. Ei tässä ollut mitään hätää. Alec tulisi pian, koska oli viideltä päässyt töistä ja mies oli yleensä varttia yli viisi koululla. Alec vetäisi Lilyn halaukseen ja suukottaisi naista. Ja Lily tuntisi olevansa turvassa.

Kun Lily kuuli askeleita liikuntasalin puolelta, ei mennyt kiuin hetki, kun vaaleaverikkö oli jo ilmestynyt salin puolelle vesipullo käsissään. Alec?
Vesipullo putosi lattialle ja sali kaikui hetken aikaa sen jättämästä äänestä. Siniharmaat silmät tuijottivat vanhemman naisihmisen kasvoja, jotka tuijottivat Lilyä takaisin pianon luota.
Ei Alecia.
"Lily? Oletko kunnossa?" Helena kysyi huolissaan nähdessään Lilyn olemuksen haihtuvan. Lily otti takana olevasta seinästä tukea ja tuijotti naista suurin silmin. Jalat eivät jaksaisi pian enää kannatella häntä.
"Lily? Lily? Hei, näytät todella huonolta."
Vaaleaverikön pää notkahti eteen ja Lily tuijotti nyt puulattiaa tyrmistyneenä.
"Harmi, että Alec lopetti tämän homman. Nyt minun täytyy etsiä hänen tilalleen joku toinen. Lily kulta, näytät oikeasti todella huonolta." Ei Alecia, vaan vanha Helena. Alec ei tulisi. Alec ei tulisi enää koskaan. Lily ei näkisi rakasta Alecia enää koskaan.
Tämä oli totta. Tämä oli todellakin totta.
"Minun... Pitää lähteä.." pääsi hiljainen henkäys Lilyn kuolleilta huulilta, eikä hän enää nostanut katsettaan Helenaan. Lily suuntasi kuin mikäkin zombi kohti liikuntasalin ulko-ovia.
"Lily! M-mitä? Sanonko heille, että tunti on peruttu? Lily? Lily!" Helenan ääni sulkeutui ovien taakse, kun Lily oli poistunut liikuntasalista. Nyt hänen päässään oli aivan hiljaista.

Lily haukkoi kovaäänisesti henkeään päästyään kotiin, vaikkei hän ollut edes hengästynyt. Naisen jalat pettivät ja hän lyyhistyi vasten ulko-ovea. Daisy kipitti kuin viimeistä päivää toisen omistajansa luo, mutta pelästyi Lilysta tulevia ääniä eikä uskaltanut mennä lähemmäs emäntäänsä.
Neidon kädet nousivat kasvojen eteen ja nyt se hillitön itkukohtaus tuli. Lily itki kovaan ääneen, hän päästi kaiken sen tuskan ja kaipuun ulos, jotka hän oli pitänyt sisällään viimeisen yhdeksän päivän aikana. Nainen puristi kätensä sitten tiukasti nyrkkiin ja puri hampaitaan tiukasti yhteen kyyneleiden vain noruessa hillittöminä poskilla.
Menetys. Tältä se tuntui. Tältä se oli tuntunut myös silloin, kun Lily oli menettänyt isänsä ja pikkusiskonsa. Menetys. Lily ei saisi menetettyä enää takaisin. Elämä jatkuisi.
Paitsi ettei Lily tahtonut jatkaa elämää. Ei ilman Alecia. Ilman miestä Lily ei kestäisi, vaan... Vaan kuolisi hiljalleen pois. Hän palautuisi takaisin sellaiseksi, jollainen hän oli ollut ennen Alecin tapaamista. Ehkei jopa pahemmaksi.
Sekoaisiko Lily tämän tuskan takia? Pistäisivätkö ihmiset hänet tämän takia mielisairaalaan, josta häntä ei päästettäisi enää koskaan ulos? Oliko Lilyn elämä oikeasti tässä, oliko hän nyt menettänyt sen viimeisimmän järjenhivenensä?
Siltä se ainakin tuntui.

Siinä Lily istui ja itki. Hän ei vain voinut uskoa, että häneltä oli taas viety pois ihminen, joka oli ollut hänelle niin tärkeä. Ensiksi häneltä oli viety aviomies, sitten rakas isä, sitten pikkusisko ja nyt..
Lily ei voinut edes ajatella sitä, mitä hän oli nyt menettänyt. Hän oli tällä kertaa menettänyt jotain vielä suurempaa. Hän oli menettänyt sen oikean rakkautensa.
Yhtäkkiä nainen tajusi seisovansa. Hänen jalkansa alkoivat johdattaa häntä eteenpäin, kohti Lilyn omaa huonetta. Sinne saavuttuaan Lily tiesi mitä etsiä. Hän alkoi viskoa tavaroitaan ympäriinsä etsien erästä pientä asiaa. Sen oli pakko olla täällä jossain, aivan pakko. Lily ei ollut heittänyt sitä pois. Se olisi vielä jossain täällä, hänen ainoa pelastuksensa.
Kun huone oli täysin myllätty ja tavarat heitetty lattialle pois omilta paikoiltaan, kävi Lily laatikkonsa kimppuun. Sieltä hän löysi sitten etsimänsä; melkein täysi lääkepurkki.
Neito oli ostanut uudet masennuslääkkeet, kun hänen ja Alecin tutustuminen oli vasta aluillaan. Sitten lääkkeiden ottaminen oli vain jäänyt, kun Lily ei ollut tuntenut tarvitsevansa niitä.
Nyt hän kuitenkin tarvitsi niitä enemmän kuin koskaan. Toivottavasti nämä auttaisivat Lilyä pakenemaan todellisuudesta.

Lily pinkaisi keittiöön ja otti itselleen lasin kaapista. Hän täytti lasin vedellä, otti yhden pillerin käsiinsä ja nielaisi sen veden avulla alas kurkustaan.
Neito seisoi lavuaarilla varmaan 15 minuutin ajan. Hän odotti tuntevansa olonsa turraksi, hän odotti tuntevansa jotain muuta kuin pelkkää tuskaa sydämessään. Mitään ei kuitenkaan käynyt.
Vaaleaverikkö käveli pois lavuaareilta ja katse yritti etsiä pelastusta jostakin. Silloin Lilyn silmiin osui peili, joita hän oli viimeisen viikon ajan tiuhasti vältellyt. Nyt hän ei enää voinut vastustaa kiusausta katsoa itseään peilistä.

Se tosin oli virhe. Lilyn olisi pitänyt harkita kahteen kertaan, ennen kuin olisi mennyt katsomaan itseään peilistä. Peilistä häntä katsoi joku, jota Lily ei tuntenut. Naisella ei ollut hänen silmiään, ei hänen ihonväriään, ei hänen huuliaan, ei hänen hiuksiaan. Tuntematon, se Lilyä katsoi peilistä.
Lily hakeutui jälleen lääkepurkkinsa luo. Hän kaatoi purkillisen suuhunsa ja nieli ne ilman vettä alas. Hän joutui nielemään monta kertaa, että sai suunsa tyhjäksi.
Lääkepurkki putosi lattialle ja vieri pois Lilyn läheltä. Nainen lyyhistyi itkien maahan ja tärisi holtittomasti. Hän käpertyi pienelle kerälle ja keinutti itseään hitaasti. Miksi olo ei vain voinut parantua, miksi rinnassa täytyi ammottaa tyhjä aukko! Miksi Alec oli tehnyt Lilylle näin, miksi mies oli jättänyt hänet tällä tavalla! Kaikki se onni ja ilo, mitä Lily oli Alecin kanssa tuntenut, olivat kadonneet teille tietämättömille.
Ja sitten Lily vajosi syvään uneen. Pimeys imaisi hänet sisäänsä, eikä aikonut päästää häntä enää vapaaksi.

Oli kulunut yhdeksän päivää. Yhdeksän aivan liian pitkää päivää siitä, kun Alec ja Lily olivat eronneet. Mies oli tullut katuman päälle niistä kaikista sanoistaan.. hän ei ollut tarkoittanut satuttaa niillä Lilyä oikeasti. Lily ei kinä ansaitsisi minkäänlaista huorittelua tai muunlaistakaan halventavaa nimittelyä.. sanat olivat vain karanneet Alecin huulilta tämän menettäessä itsekontrollinsa. Ei hän olisi missään nimessä sillä tavalla erota. Tai ylipäätänsäkään erota, mutta tuntui, että se olisi ollut ainut jäljellä oleva vaihtoehto..
Alec oli kuvitellut voivansa nyt edes jotenkuten unohtaa naisen ja yrittää jatkaa eteenpäin, mutta se oli ollut pelkkää harhaa. Ei hän millään pystynyt unohtamaan Lilyä. Kaikki mahdolliset asiat maailmassa tuntuivat muistuttavan Alecia Lilystä milloin mistäkin.. Eveliinasta ero ei ollut mitään verrattuna tähän. Tämä ero oli tuntunut ja tuntui edelleenkin täydeltä helvetiltä, kuin elämällä ei olisi enään minkäänlaista merkitystä ja maailmasta olisi imetty kaikki ilo ja onnellisuus.

Ja kaikki oli Alecin syytä. Jos hän ei olisi vienyt Lilyä syömään siihen kalliiseen ravintolaan, niin he eivät olisi edes törmänneet Williin ja tietäneet, että herra ylipäätänsä oli Lontoossa. Ja siten Will ei olisi ikinä saanut tietää myöskään sitä, että Lily asui myös Lontoossa ja näin nainen ei olisi ikinä päätynytkään pettämään Alecia. Kaikki olisivat hyvin, pari olisi vielä onnellisesti yhdessä.
Miestä mietitytti myöskin se, että miksi Lily oli edes päätynyt siihen tekoonsa? Eikö Alec ollut tarpeeksi hyvä mies hänelle? Mies ainakin oli yrittänyt parhaansa siinä suhteessa, sillä rakasti Lilyä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja hän luuli sen riittäneen naiselle.. mutta eipä sitten näköjään. Kaikki tuntui niin epätodelliselta. Vielä edellisenä iltana Lily oli järjestänyt Alecille romanttisen yllätyksen ja pari oli ollut onnensa kukkuloilla. Iltakin oli venynyt hivenen myöhäiseksi..
Sentään yksi asia oli.. no, sanotaanko nyt niin, että aiheuttanut Alecissa suunnatonta vahingoniloa. Hän oli muutama päivä sitten lukenut lehtien otsikoista "Will Reedin huumekärähdyksestä." Eli ei Willilläkään voinut sen hassummin mennä.. olisi tosiaankin parempi ettei mies törmäisi enään Aleciin. Silloin Alec ei voinut luvata itselleen olla hyökkäämättä miehen kimppuun. Sen verran kaikkea huonoa se mies oli onnistunut tuomaan mukanaan Lontooseen.

Oli maanantai ja Alec oli juuri saapunut töistään. Mutta tällä kertaa hän ei ollut suuntaamassa Ainsworthin koululle pianoa soittamaan, sillä.. no.. hän ei vain pystyisi menemään sinne. Lilyhän nimittäin oli siellä vetämässä balettiharjoituksia ja Alec joutuisi taas kohtaamaan naisen. Mies ei vain voinut mennä sinne ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, jotta harjoituksissa olevat lapset eivät joutuisi kärsimään siitä, että mitä Lilyn ja Alecin välillä olikaan tapahtunut harjoitusten ollessa tauolla. Hehän eivät olleet mitenkään osallisia tähän soppaan, ja mies tiesi, että naisellakin olisi varmasti parempi työrauha opettamisessa ilman Alecin läsnäoloa.
Kello lähestyi puolta yhdeksää. Alec oli jälleen kerran viettänyt päivänsä töiden jälkeen pelkästään istuskelemalla olohuoneessaan, television ääressä. Hänellä ei ollut mitään intoa tehdä muutakaan. Elämä ilman Lilyä tulisi jatkossakin varmasti olemaan jotain tällaista.
Alecin ei tehnyt myöskään yhtään mieli soittaa pianoa tai edes kitaraa. Jotenkin se ei vain tuntunut sopivalta.. liikaa muistoja. Mies oli muutama viikko sitten (eli suunnilleen viikkoa ennen eroa) ruvennut jopa säveltämään laulua ja sovittamaan sitä akustiselle kitaralle ihan vain Lilyä varten.. mutta se ei todennäköisesti tulisi enään ikinä valmiiksi.
Miehen maha sitten purnasi vaativasti.. aivan, hän ei ollut syönyt sinä päivänä yhtään mitään. Alec ei vain tuntenut olevansa yhtään nälkäinen, mikä oli ihan ymmärrettävää, mutta pakko kai sitä oli sitten syötävä.. ei olisi mukava huomata tekevänsä kuolemaa ravinnonpuutteen johdosta. Jääkaapille laahustettuaan Alec huomasikin, ettei hän ollut mitenkään tajunnut käydä kaupassa viime päivinä eikä kaapista löytynyt mitään ruokaa. Kai hän vielä ehtisi kauppaan, pakko siellä kuitenkin joskus olisi käytävä. Alec puki kenkänsä jalkaan ja poistui asunnostaan rappukäytävään napattuaan Fordinsa avaimet eteisen pöydältä.

"Alec!" Mies oli juuri ehtinyt kävellä rappuset alas ensimmäiseen kerrokseen kun kuuli jonkun kutsuvan häntä. "Rouva Hopkins? Onko jokin hätänä?" Alec kysyi ystävällisesti hivenen yllättyneenä, sillä rouva suorastaan ryntäsi kohti Alecia, sen verran mitä vanhoilla jaloillaan vaan pääsi. "Ah, luulin jo että olet kadonnut, kun en ole koko viikkoon tavoittanut sinua tai edes Lilyä täältä!" Vanha rouva puuskutti hengästyneenä saavutettuaan Alecin. Mies tunsi olonsa hivenen vaivaantuneeksi, sillä hän ei oikeastaan viitsinyt mainita rouvalle sitä asiaa, että Lilyä ei tulisi enään näkymään siinä kerrostalossa.. "Mutta niin, miten Lily oikein voi? " Alec katsoi hetken vanhaa rouvaa kuin kauhuissaan, sillä hän ei olisi mitenkään osannut odottaa toisen kyselevän Lilyn vointia. Mies ei kuitenkaan ehtinyt kysymykseen edes vastata, kun rouva taas aloitti puhumisen. "Minä nimittäin näin hänet.. hmm.. oliko, oliko se viikko sitten? Ei, kyllä siitä on.. yhdeksän vaiko kymmenen päivää jo? Mutta joka tapauksessa! Hän oli erään toisen seurassa, se kamala miehenlurjus, ja huomasin heidät kerrostalon pihassa, olin juuri viemässä roskia ulos.. kamalasti muuten tulee aina roskaa niistä uusista leipäpusseista, muistuikin mieleen, että pitääkin tehdä siitä valitus.." Alecin ilme hämmentyi entisestääkin. "Se kamala miehenlurjus".. eli Will? "Niin, jatka vain?" Vanha rouva veti selkeästi kasvoilleen kovin mietteliään ilmeen, kuin yrittäisi muistaa jotakin asiaa kovasti. "Mihinkäs jäinkään.. ah, niin! Se mies läpsäisi Lilyä. Aivan, ihan kunnolla niinkun näin, läpsäisi!" Alec kavahti hivenen taaksepäin, kun rouva esitti kädellään läpsäisevän ilmaa, vähän turhankin lähellä miehen kasvoja. Will oli läpsäissyt Lilyä.. mitäh? Se selittäisikin naisen punoittaneen ja turvonneen posken. Mutta miksi? "Ja sitten se kuvottava mies kantoi Lilyn pois, naisparka näytti ihan lyyhistyneen tajuttomana maahan siitä läpsäisystä.. se mies kantoi hänet tänne, kerrostalon sisään ja kertoi vievänsä Lilyn nukkumaan", rouva lopetti sitten viimein puhumisensa ja katsoi Aleciin hyvin lämpimästi. "Niin, että miten se Lily oikein sitten voi.. ? Ehdin jo hieman huolestua."

Mies vain tuijotti rouvaa tyrmistyneenä siitä, että mitä toinen oli äsken sanonut. Hän tunsi olonsa kamalaksi. Ei, hirviö oli oikea sana kuvaamaan sitä, että minkälaiseksi Alec itsensä nyt tunsi. "Helvetin.. typerä lutka!" "..oletkin pelkkä valehteleva, tunteeton, kylmä huora!" Miksei aikaa voinut kelata taaksepäin? Tai edes peruuttaa tiettyjä tekoja tekemättömiksi?
"Mi-minä.. minun täytyy mennä!" Alec ähkäisi ahdistuneena, kuin jokin olisi tukkinut hänen hengitystiensä ja ryntäsi nopeasti ulos kerrostalon ulko-ovesta. Rouva Hopkins jäi niille paikoilleen katsomaan hivenen hämmentyneenä ovesta rynnänneen Alecin perään, mutta lähti sitten suuntaamaan takaisin rappusia ylös.. hänenhän piti tehdä se valitus niistä leipäpusseista, aivan..

Alec oli istuttanut itsensä autoonsa ja kaivoi taskustaan puhelimensa.. miten ihmeessä hän saisi Lilyn nyt kiinni? Hänen oli pakko päästä puhumaan naiselle, kertomaan, että kuinka paljon hän toista rakasti ja että oli hyvin, hyvin pahoillaan kaikesta sanomastaan. Mutta Lilyn kännykkä oli unohtunut Alecille sen aamun jälkeen. Eikä hän ollut tullut hakemaan sitä vieläkään.. aivan, Chlóe! Chlóe tietäisi varmasti missä Lily on ja hän kertoisi sen Alecille! Hän etsi nimen kännykkänsä yhteystiedoista ja painoi vihreää luuria.
"Alec?"
"Chlóe! Mi-minun täytyy päästä nyt puhumaan Lilylle, missä hän on..?"
".. Lily on sairaalassa."
"Menen siis sinne.. eikun.. hetki.. miksi hän on sairaalassa?"
"Hän.. Alec, hän.. Lily nielaisi kokonaisen purkillisen masennuslääkkeitä."
Mies oli katkaissut puhelun.. ei, se ei voinut olla mahdollista. Miksi Lily olisi muka yliannostuksen ottanut? .. Aivan. Alecin takia. Alec oli satuttanut naista niin pahasti, että oli laukaissut tälle uuden masennuksen ja nyt neito oli yrittänyt tappaa itsensä, miehen takia. Alec vain tuijotti eteensä, kasvot vääristyneenä tuskasta, mutta ajatus Lilystä sairaalassa sai hänet työntämään avaimen virtalukkoon ripeästi ja lähtemään ajamaan kohti sairaalaa..

Alec parkkeerasi autonsa heti ensimmäiselle parkkiruudulle, joka vain tuli vastaan päästyään sairaalan lähelle ja lähti nyt melkein juoksujalkaa kohti rakennusta.. ei kai.. ei kai olisi liian myöhäistä? Sisällä Alec ryntäsi heti ensimmäisenä sairaalan vastaanotto-tiskille, nojaten siihen hetkeksi huohottaen. "Mi-mistä.. mistä huoneesta löydän Lily Gleasonin?"
"Herra, valitettavasti vain potilaan lähiomaiset pääsevät kats-" "Minä olen hänen miehensä!" "Ah, anteeksi, en tiennytkään.. Lily Gleason, osasto kaksi ja huone numero viisi." "Kiitos.."
Alec mulkaisi vielä vastaanotossa työskennellyttä naista, joka oli yrittänyt hidastaa miehen pääsyä Lilyn luokse. Mies oli tosin valehdellut hänelle olevansa Lilyn mies, mutta mistä hän sen muka voisi tarkistaa..
Mies käveli ripeästi kohti naisen kertomaa huonetta ja löysikin sen melko nopeasti. Hän pysähtyi hetkeksi oven eteen ja huokaistuaan syvään hän avasi oven.
"Lily.." Alec henkäisi surkeana nähtyään naisen, joka sairaalan sängyssä makasi niin voimattoman ja hauraan näköisena.. tilanne oli rutkasti paljon pahempi kuin se, missä tilassa nainen oli silloin kun he olivat vasta tutustuneet. Mies oli muuttunut heti sillä hetkellä aavemaiseksi, kun oli nähnyt naisen.. hän oli yksin aiheuttanut tämän kaiken pahan Lilylle..
Alec lipui hiljalleen sängyn viereiselle tuolille, istahtaen siihen, mutta ei kuitenkaan irrottanut katsettaan Lilystä. Hän sitten käänsi katseensa muualle hetkeksi ja tajusi myös Chlóen olevan paikalla, istumassa Lilyn toisella puolella.
"E-en ikinä.. ikinä tarkoittanut mitään tällaista Lilylle.."

Lily oli tosiaan joutunut sairaalaan. Chlóe oli löytänyt hänet makaamasta tajuttomana keittiön lattialta, eikä pulssi ollut kovin vahva. Lily oltiin heti sairaalaan tuotua viety mahanhuuhteluun ja nyt hänen käsiinsä oli tungettu letkut tuomaan tarvitsevia ravintoaineita. Mutta nainen selviäisi kyllä, siitä ei ollut epäilystäkään. Chlóe oli pamahtanut juuri oikealla hetkellä kotiin. Jos Chlóe olisi ollut pari tuntia myöhässä, niin... No, siitä ei kai sitten sen enempää.

Chlóe poistui sitten huoneesta, kun Alec oli ilmestynyt paikalle. Olihan nainen ollut jo monta tuntia Lilyn seurana sairaalassa ja oli sanonut Alecille menevänsä kotiin lepäämään.
Chlóen poistuttua huoneeseen tuli vanhempi naishoitaja, joka katsahti Aleciin kummastuneena. Hän ei ollut vielä miestä nähnytkään.
"Tekö olette.. Lilyn mies?" naishoitaja kysyi hieman kulmiaan kurtistaen. Eihän sängyssä makaavaa naista saanut tulla katsomaan kukaan muu kuin lähiomainen, eikä mies näyttänyt olevan mitään sukua tälle vaaleaverikölle.

Hoitaja käveli sängyn toiselle puolelle tarkastamaan tippakoneen. Nyt hän siirsi uudestaan katseensa Aleciin ja katsoi tätä nyt enemmänkin huolestuneena.
"Oletteko tietoinen siitä, että vaimonne käyttää huumeita?" hoitaja kysyi sitten hiljaisemmalla äänellä. "Hänen verestään löytyi erään huumeen jäännöksiä. Ehdottaisin, että pyytäisitte rouvaa käymään psykologin puheilla. Emme halua, että hän päätyy tänne enää uudestaan tällaisen takia", nainen puhui ja keskittyi sitten taas laitteiden pariin. "Liian nuori kuolemaan.." naishoitaja totesi hiljaisemmin päätään pudistellen.

Chlóen lähtiessä huoneeseen pelmahti joku hoitaja, mutta Alec ei häneen juurikaan huomiota kiinnittänyt. Hänen huolestunut katseensa oli taas porautunut nukkuvaan Lilyyn, eikä hän uskaltanut katsettaan naisesta irroittaa, kuin pelkäisi toisen katoavan siitä jonnekkin. "Hmmh..? Kyllä olen." Alec havahtui sitten ajatuksistaan, kun kuuli hoitajan kysymyksen. Hän oli ehtinyt kokonaan jo unohtaa, että oli päässyt sisään sen pienen valheen verukkeella.. täytyi siis vain jatkaa sitä valehtelua, ettei Alecia heitettäisi ulos huoneesta. Eikä mies todellakaan halunnut lähteä siitä, ei. Hän ei jättäisi Lilyä nyt.
"Oletteko tietoinen siitä, että vaimonne käyttää huumeita?"
"Mitäh..?" Kysymys sai miehen hätkähtämään melkoisen lailla ja hän nosti katseensa Lilystä oitis hoitajaan, joka oli sängyn toisella puolella. Ei Lily käyttänyt huumeita! Mitä ihmettä tuo nainen oikein sekoili? Ja nyt hän kertoi, että Lilyn verestä oli löytynyt huumeen jäännöksiä.. mies vain nyökkäsi pienesti toisen kehotukselle pyytämään Lilyä käymään psykologilla, mutta jäi miettimään sitä huumetta.. Will. Will oli kärähtänyt huumeista. Alechan oli sen itse lukenut sanomalehdestä. Ja rouva Hopkinsin mukaan Will oli kantanut tajuttoman Lilyn ensin häntä läpsäistyään sisälle kerrostaloon.. mitä jos nainen ei ollutkaan humaltunut vaan.. aineissa? Will oli varmasti sujauttanut Lilylle jotenkin huumeetta ja saanut naisen näin heikoksi ja kykenemättömäksi vastustaa miehen aikeita, jotka todennäköisesti olivat.. raiskata Lily ja saada Alec jättämään hänet?

Miehen kasvoille kohosi kauhistunut ilme. Lilyhän oli ollut alastomana Alecin sängyllä, joten..? Oliko Will onnistunut aikeessaa? Mutta sitten Alec muisti yllättäneensä Willin erektio pullottaen housuissaan hänen eteisessään. Luojan kiitos hän oli pamahtanut paikalle juuri sillä hetkellä.. hän ei olisi edes halunnut ajatella sitä, että jos Will olisi onnistunut Lilyn raiskaamisessa..
Alec asetti kätensä vaistomaisesti Lilyn omalle ja silitteli sitä hellästi. Kunhan vain nainen heräisi niin mies pääsisi pyytämään anteeksi.. Lily oli joutunut kokemaan aivan liikaa. Eikä se todellakaan ollut hänen vikansa.. Alec vielä etsisi Willin omiin käsiinsä ja laittaisi hänet kärsimään vielä teoistaan. Vaikka mies ei muutenkaan ollut järin paljoa toista miestä kunnioittanut, niin nyt se laski täysin pohjalukemiin. Ei hän ikinä olisi uskonut Willistä, että hän yrittäisi.. no, niin.. Lilyhän oli sentään hänen ex-vaimonsa.

Kun Alec oli laskenut kätensä Lilyn käden päälle, liikahti Lilyn toisen käden sormi. Hän alkoi hiljalleen heräillä, mutta olo oli vielä varsin uupunut.
"Ette siis tiennyt? No, nyt tiedätte. Hankkikaa apua vaimollenne", naishoitaja kehoitti jälleen ja loi hiukan närkästyneen katseen mieheen. Miten oli muka mahdollista, että aviomies ei tiennyt vaimonsa huumekäytöstä? Noiden kahden suhteessa taisi olla sitten jotain muutakin vialla kuin ainoastaan huumeet ja naisen masennuslääkkeet.

Nyt Lilyn huulilta pääsi hiljainen ynähdys ja hänen rintakehänsä kohosi korkealle. Riutunut nainen avasi hiljalleen raskaita silmäluomiaan ja antoi silmiensä vaeltaa hetken aikaa ympäri huonetta huoneessa olevien ihmisten kasvoja tunnistamatta.
"Kuinka voitte, rouva?" Lily kuuli naishoitajan äänen, johon käänsi ensiksi katseensa. Vaaleaverikkö käytti silmiään hitaasti kiinni ja päästi pitkän huokauksen huuliltaan. Hän oli... Sairaalassa?
"Uskokaa minua kun sanon, että itsemurha ei ole ratkaisu", naishoitaja totesi sitten tiukasti ja loin Lilyyn paheksuvan katseen. Nyt Lily kurtisti hivenen jäykältä tuntuvia kulmiaan. Itsemurha? Ei Lily ollut halunnut itsemurhaa tehdä. Hän.. Hän vain oli tahtonut päästä eroon siitä rinnassa olevasta tyhjästä aukosta.
Eikä se ollut siitä mihinkään lähtenyt.

Silloin vaaleaverikkö tunsi jotain toisen kätensä päällä ja siirsi katseensa nyt toiselle puolelle. Ensiksi hänen silmänsä katsoivat omaa kättä, jonka päällä jonkun toisen käsi lepäsi. Katsetta ruvettiin hiljalleen nostamaan ylemmäs ja ylemmäs, kunnes hänen tyhjät silmänsä näkivät jotain sellaista, mihin Lily ei uskonut.
Katse käännettiin oitis takaisin naishoitajaan, jota Lily katsoi epätoivoisena.
"T-teidän t-täytyy siirtää minut... Psykiatriselle osastolle.." Lily henkäisi vakavissaan ja nielaisi vaikeasti suuhun tulleet nesteet alas. Naishoitaja kohotti kulmiaan ensiksi ihmettelevästi, kunnes hän kurtisti kulmiaan.
"Kohta me siirrämmekin, jos jatkat huumeiden käyttöä." huumeiden? Kuka täällä muka huumeita käytti? Lily oli tulossa hulluksi, sen takia hänet täytyisi siirtää psykiatriselle osastolla. Lily näki hänet vierellään. Joten tämä ei voinut olla totta. Lily ei nimittäin uskonut ihmeisiin ja Alecin ilmestyminen vierelle olisi ollut ihme.
"Minä näen... Harhoja..." Lily jatkoi hiljaisella voimattomalla äänellä. Jälleen naishoitaja tuhahti ja mulkaisi Lilyä kummastuneena.
"Tä-täällä huoneessa on m-mies, joka ei ole t-täällä", vaaleaverikkö sanoi sitten suoraan ja tunsi rinnassa olevan tyhjän aukon suurenevan.
"Rouva, täällä huoneessa on teidän miehenne."

Lily katsoi naishoitajaa hetken aikaa tyrmistyneenä ja käänsi sitten hitaasti katseensa toiselle puolelle. Miksi hoitaja rouvitteli häntä? Lilyn mies, kuka..?
Katse kohtasi jälleen nuo tutut merensiniset silmät, jotka Lily oli nähnyt viimeksi yli viikko sitten. Neito katsoi Alecia parin sekunnin verran, jolloin hänen silmänsä kostuivat oitis. Monitori, joka tarkkaili Lilyn sydämen lyöntejä, alkoi piipittää tiuhempaa tahtiin.
Nainen vetäisi kätensä nopeasti pois Alecin käden alta ja nosti molemmat kätensä korvilleen. Hänen jalkansa koukistuivat ja Lilyn kasvoille kohosi säikähtänyt ilme. Kyyneleet vain noruivat pitkin hänen kalpeita poskiaan, kun Lily tuijotti vain suoraan eteensä.
"Älä huuda, älä huuda..." Lily anoi hiljaisella äänellä ja oli alkanut huomaamattaan keinuttaa itseään. "Ole kiltti, äläkä huuda... Apua... En kestä, mene pois.." vaaleaverikön puheet olivat muuttuneet jo hieman sekavemmiksi, kun hän vain itki hillittömästi ja keinutti itseään. Naishoitaja yritti rauhoittaa Lilyä sivelemällä tämän selkää ja yritti saada Lilyä takaisin makuuasentoon. Lily kuitenkin parkaisi vastaan ja painoi päänsä polviinsa pitäen käsiä yhä korvillaan.
"M-mikä teidän on? Sattuuko teihin? Rouva? Hyvänen aika sentään", naishoitaja sopersi ja ryntäsi pois huoneesta hakemaan rauhoittavaa lääkettä. Lilyn sydäntä tarkkaileva monitori piipitti jo todella tiuhaan, mikä oli naishoitajalle tarkoittanut sitä, että Lily oli juuri saamassa paniikkihäiriötä. Ja hyvin pahaa sellaista.

Naishoitaja palasi nopeasti takaisin ja meni välittömästi tippatelineen luokse. Hän lisäsi tippapussiin rauhoittavaa ainetta, joka vaikuttaisi välittömästi. Lily itki vielä hetken aikaa kovaan ääneen ja yritti kamppailla oman järkensä kanssa, kunnes hänet valtasi äkillinen väsymys. Naishoitaja asetti hänet makaamaan sängylle, jolloin Lily vielä kerran vilkaisi vieressä ollutta Alecia eksyneesti, kunnes hänen silmänsä sulkeutuivat kuin itsestään.
"Herra", naishoitaja sanoi tiukasti ja katsoi Alecia hyvin tuimasti. "Minusta on parhainta, että te poistutte välittömästi."

---

Samoihin aikoihin sairaalaan astui eräs mies, joka oli saanut kuulla Lily Gleasonin kohtalosta vasta vähän aikaa sitten. Hän käveli suoraan vastaanottotiskille ja otti kontaktin vastaanottovirkailijaan.
"Lily Gleason on kuulemma täällä", Will totesi ja odotti kuulevansa myöntevän vastauksen. Hän tahtoi tietää, että Lily oli kunnossa. Will nojautui rennosti tiskiä vasten ja katseli ympärilleen. Ihan hyvännäköisiä hoitajia.

Alecin silmät laajenivat hämmästyksestä, kun hän kuuli Lilyn ynähtävän ja näki tämän availeman silmiään. "Lily.." Hän henkäisi niin hiljaa, ettei kumpikaan huoneessa olevista naisista kyennyt kuulemaan sitä. Lily oli vihdoinkin herännyt.. Alec ei vain kyennyt sanomaan mitään, hän tuijotti naista kasvot ilmeettömänä. Olikohan tämä nyt ihan fiksua? Tai siis, Lilyllä ei ollut mitään hajua siitä, että Alec oli edes saapunut paikalle, saatika sitä, että toinen oli saanut selville asioiden oikeiden laidan ja oli nyt pahoillaan kaikesta tapahtuneesta. Ja nyt heti ensimmäisinä asioina yliannostuksen jälkeen nainen näkisi Alecin..

Mies kurtisti kulmiaan hämmentyneenä, kun Lily rupesi sopertamaan jotain psykiatrisesta osastosta.. mitä ihmettä? Ja sitten hän sanoi hyvin hiljaisesti, että huoneessa olisi mies, joka ei ollut siellä.. ei kai hän vain Alecia tarkoittanut? Luuliko nainen, että mies oli pelkkää harhaa?
Miehen hengitys salpautui siksi pieneksi hetkeksi, jonka ajan Lily häntä silmiin katsoi. Hän ei ollut kohdannut noita kaivattuja, siniharmaita silmiä yli viikoon.. mutta nyt katseesta puuttui jotakin. Lilyn silmien eloisa tuike. Tämä katse oli uupunut ja Alec sai sellaisen käsityksen, että Lily ei olisi halunnut miehen olevan siinä.
Nainen veti kätensä nopeasti pois Alecin oman alta ja hän veti sen korvalleen, koukistaen jalkansa kuin suojellen itseään mieheltä. Kyyneleiden kihotessa Lilyn kasvoille mies ymmärsi tehneensä ison virheen tultuaan tänne.. pelkäsikö nainen häntä?
Alec oli noussut hätääntyneenä ylös tuoliltaan ja nostanut toisen kätensä suunsa eteen. "Lily, en.. en minä huuda -" Mies sopersi hiljaa, mutta ne sanat jäivät naisen itkun ja parkaisun peittoon. Alec vain seisoi siinä, katsoi epätoivoisesti Lilyä, joka näytti siltä kuin olisi kärsimässä suurempaakin hätää.. ja se satutti miestä. Mies oli itse aiheuttanut tämän kaiken ja nyt olisi liian myöhäistä ruveta korjaamaan sitä. Jos vain hän olisi antanut Lilyn selittää, eikä olisi vetänyt omia johtopäätöksiään asiasta niin..
Alec käänsi lopulta katseensa pois huultaan purren Lilystä, sillä hän ei kestänyt katsoa, kun toinen näytti tuntevan niin suunnatonta tuskaa sillä hetkellä.. lopulta itkusta lähtenyt ääni vaimeni kokonaan ja mies katsoi taas naiseen, silmät jo selkeästi kostuneina. Hän ehti juuri näkemään, kuinka Lily oli sulkenut silmänsä ja vaipunut taas rauhalliseen uneen.

"Minusta on parhainta, että te poistutte välittömästi." Mies nosti katseensa hitaasti hoitajaan, joka häntä tuijotti tuimasti. Hän oli oikeassa.. Alecin täytyi poistua Lilyn viereltä, ettei hän joutuisi sen enempää kärsimään.. mutta Alec ei halunnut. Silti hänen olisi pakko tehdä se.
"Kyllä.." Mies sopersi pää painuksissa lattiaa kohden, kuin häpeissään ja pyyhkäisi hihaansa silmiään, etteivät ne vain vuotaisi kyyneliä taas kasvoille. Alec loi vielä yhden pitkän katseen Lilyyn, ennen kuin suuntasi ovelle ja poistui huoneesta.

Mies laahusti kohti sairaalaan aulaa niin surkean oloisena, että monet ohikulkijat varmasti kuvittelivat miehen menettäneen jonkun hyvin tärkeän.. ja niin hän oli menettänytkin. Lily tuskin haluaisi Alecia enää koskaan nähdä.. hän pystyi vieläkin kuulemaan päässään ne naisen huulilta karanneet hätäiset sanat. "Ole kiltti, äläkä huuda... apua... en kestä, mene pois." Se pieni toivekas tunne, joka Alecilla oli vielä sairaalaan tullessa ollut, oli nyt hälventynyt kokonaan pois, tuoden tilalle entistäkin enemmän surua ja tuskaa..
Alec sitten sattui vilkaisemaan aulaan saapuessaan vastaanotto-tiskille ohimennen.. Will. Hänpä se tästä paskasta vielä puuttuikin. Syy tähän kaikkeen.

"Sinä!" Mies sähähti vihaisena nähdessään toisen ärsyttävänkin tutuksi tulleen miehen ja lähti ottamaan nopeita askeleita toista kohti. "Pysy kaukana Lilystä!" Ja ennen kuin Alec sitä tajusikaan, niin hän oli kohottanut oikean nyrkkinsä ja tähdännyt sillä Williä suoraan naamaan, niin lujaa kun häneltä vain voimia löytyi. Niitä Alecilta löytyikin siihen tilanteeseen yllättävän paljon, kun otettiin huomioon olosuhteet..

Eipä Will ehtinyt tilanteeseen oikein mitenkään reagoida; hän oli kuullut nimensä huudettavan, ehtinyt kääntää katseensa äänen suuntaan ja saanutkin silloin nyrkin naamaansa. Se oli osunut suoraan nenään, joka päästi nyrkin osuessa rusahduksen. Mies oli lentänyt iskun voimasta maahan.
"Helvetin saata-" Will kirosi nenäänsä, joka vuoti runsaasti verta hänen kalliille merkkipaidalleen. Hän istui maassa ja piteli naama irveessä nenäänsä. "Mä tarvin mun nenää!" Will parkaisi kuin pikkulapsi, jolta oli anastettu tikkari. Nyt Will ei varmastikaan pääsisi viikkoihin minkään lehden kuvauksiin turvonneen nenänsä takia. Toivottavasti se ei ollut murtunut.

Monet ulkopuoliset katsoivat tilannetta suurin silmin. Will tiesi, että jos hän ei tekisi mitään, kaikki pitäisivät häntä luuserina, häviäjänä. Sitähän Will ei ollut, ei missään nimessä!
Will nousi haparoiden ylös maasta yhä nenäänsä pidellen.
"Tän sä vielä maksat", Will uhosi, puristi kätensä nyrkkiin ja tähtäsi melkeinpä silmät kiinni Aleciin päin iskunsa.

Miksiköhän Alec oli noin tuohtunut? Ei mies ainakaan silloin viime lauantainayönä tuollainen ollut, kun oli yllättänyt Willin omasta asunnostaan. Oliko Alec saanut tietää Willin tempusta? Ei, ei se ollut mahdollista. Hänen suunnitelmaansa oli ulkopuolisen vaikea keksiä!

Alec katsoi hyvin halveksivasti maahan tipahtanutta miestä, joka valitteli nenäänsä. Nenää?! Voi voi, mahtaisi tilanne olla toisenlainen, jos Lilyn sijasta Will makaisi sairaalassa. Niin, mies ei selvästikkään osannut kuvitella, että minkä sopan oli silkalla kusipäisyydellään onnistunut aiheuttamaan. Willin noustessa ylös ja tähdätessään nyrkkiä Alecia kohden, mies yllättyi. Hän oli odottanut toisen lähtevän häntä koipien välissä matkaan, mutta miespä tappeli takaisin. Alec ei yllättyneisyydeltään tajunnut reagoida tulevaan iskuun mitenkään ja nopeasti se olikin jo osunut miehen silmäkulmaan ilkeästi.

Alec horjahti pienoisesti ja pyyhkäisi kädellään nopeasti aluetta, joka oli tällin ottanut vastaan. Verta.. eli todennäköisesti siihen oli tullut jonkinlainen avohaava, mutta mies ei juurikaan kipua tuntenut. Tästä oli pikkuhiljaa kehkeytymässä ihan kunnon tappelu..
Mies nappasi Williä taas raivoisalla otteella paidankauluksesta ja repi tätä lähemmäksi. "Minä tiedän mitä teit Lilylle. Jos et jätä häntä rauhaan niin.. hmm, lehtiä saattaisi kiinnosta, että mitä oikein olet puuhaillut." Alec virnisti hyvin ilkeästi, ja moinen näky oli kyseisen herran kasvoilla erittäin harvinainen. Sitä saa mitä tilaa.
Mies ei kuitenkaan tilannetta siihen jättänyt vaan mätkäisi nyrkillänsä uudestaan Williä tähdäten taas kasvoille. Sen jälkeen hän päästi vasta toisesta miehestä irti, mutta antoi taas uuden nyrkiniskun kohdistua Willin leukaan. "Ei kun hetkinen - minähän olen itsekin toimittaja", Alec naurahti vielä vittumaiseen sävyyn. Hän vilkaisi nopeasti oikeaa nyrkkiään, jonka rystyset olivat auenneet ja keskimmäinen turposi uhkaavasti. Se oli kuitenkin ollut täysin sen arvoista.

Will tunsi voitonriemua, kun hänen iskunsa oli osunut mieheen. Will tuudittui täysin siihen uskoon, että hän oli voitolla, joten väläytti 'ei mitään hätää' -hymyn tappelevia miehiä katsoville naisille.
Yhtäkkiä miehen kauluksesta otettiin kiinni ja Williä vedettiin eteenpäin. Alecin kasvot olivat ilmestyneet kuin tyhjästä Willin näkökenttään, eikä mies osannut kuin tuijottaa Alecia lamaantuneena. Oliko Alec oikeasti saanut selville Willin suunnitelman? Koko suunnitelman? Ei helvetti, Will oli kusessa. Ja pelkäsi miehen käyvän häneen vielä pahemmin käsiksi!
Ninhän Alec kävikin.

Pian Will oli taas iskun kohteena, eikä hänestä ollut vastustamaan Alecia, joka oli selvästi raivon sokaisemana. Hän tunsi uuden iskun kasvoillaan ja sitten leuassaan. Alec uhkaili häntä, sanoi paljastavansa Willin tekemiset lehdille. Willin korvissa kuitenkin kuuroni hetkeksi, mutta sitten hän taas oli jotenkin tietoinen olemassaolostaan. Mies oli taas kaatunut maahan ja voihki kipeiden kasvojensa takia.
"H-hyvä on! Hyvä on! Lopeta jo!" mies huusi tuskissaan ja ärähti kipeän leukansa takia. "Jätän hänet rauhaan, kunhan et enää lyö", Will luovutti ja yritti suojella kallista paitaansa vereltä.

"Hei!" kaksi turvamiestä juoksi mieskaksikon luokse ja molemmat tarttuivat Alecia käsistä. "Teidän pitää poistua", toinen miehistä käski tiukkaan sävyyn ja turvamiehet lähtivät saattamaan Alecia pois sairaalasta. Willin luokse ryntäsi yksi naishoitaja, joka auttoi nostamaan miehen ylös maasta. Will kirosi hiljakseen Alecin iskuja ja voivotteli nenäänsä. Jos se murtuisi, niin... Niin se ei olisi ollenkaan hyvä juttu.

Will oli taas kaatunut maahan Alecin nyrkin iskuista ja anoi miestä lopettamaan. No nyt mies tunsi onnistuneensa sentään jossain, sillä eikös koko tappelun aloittamisen syy perustunutkin siihen, että Will jättäisi Lilyn rauhaan? Kovinkaan kauaa Alec ei voinut siinä vahingoniloisena katsella maassa makaavaa miestä, jota selvästi sattui, sillä kaksi turvamiestä olivat jo tarttuneet häntä käsistä ja lähtivät johdattamaan miestä pois sairaalasta.
"Kiitos, mutta osaan kyllä itsekin kävellä", mies ärähti ja yritti rimpuilla itseään pois turvamiesten otteista, mikä ei sitten ollutkaan ihan helppo juttu. Heidät oli tietysti koulutettu vastaavanlaisiin tilanteisiin eivätkä he päästäisi äsken riehunutta ja toisen kimppuun käynyttä miestä pois otteestaan. "Pysy paikoillasi tai joudumme käyttämään kovempia otteita!" Toinen turvamiehestä taas korotti ääntään ja kiristi tuntuvasti otettaan. Aivan, ehkä olisi vain parempi kävellä nöyränä turvamiesten taluttamana ulos sairaalasta kuin järjestää siitä mitään kamalaa kohtausta.. ajatus Willin todennäköisesti murtuneesta nenästä ja siitä kaikesta verestä, mikä toisen merkkivaatteille oli pursunnut saikin miehen rauhoittumaan tyytyväisenä.

Lopulta turvamiehet päästivät Alecin ovella pois otteestaan ja jäivät kuin tukkeeksi siihen oven eteen, ettei mies varmastikaan pääsisi tekemään mitään äkkiliikkeitä ja ryntäisi taas Willin kimppuun. Mutta ei Alec aikoisi sairaalaan enään palata.. Lilyn täytyisi saada toipua rauhassa tapahtuneesta eikä miehen yllättävä ilmestyminen sinne auttaisi yhtään. Sitten kun nainen pääsisi pois sairaalasta niin Alec voisi yrittää uudestaan. Hän ei luovuttaisi ennen kuin pääsisi puhumaan Lilylle ja pyytämään anteeksi käytöstään. Ja mies oli melko varma siitä, että toisella ei ollut mitään aavistusta siitä mitä Will oli hänelle tehnyt..
Alec loi vielä viimeisen vilkaisun takana olevaan sairaalaan ja suuntasi sitten taas autonsa luokse, aikeissa palata kotiinsa.. vastaantulijat varmasti loivat kummastuneita katseita mieheen, sillä Willin onnistuneesta iskusta oli muistuttamassa edelleenkin verta vuotava haava silmäkulman yläpuolella ja rystysetkin näyttivät käyneen läpi jonkun kovemmankin luokan turpasaunan.

Viikko eteenpäin.

Lily oli jälleen lukinnut itsensä omaan huoneeseensa. Hän makasi sängyllä yllään valkoinen toppi ja siniset pitkä lahkeiset alushousut. Hänen silmänsä olivat kiinni, mutta hän ei nukkunut. Hän kyllä yritti nukahtaa, mutta siitä ei vain tullut mitään. Häntä vainosivat edelleen ne Alecin julmat sanat, jotka tulisivat vainoamaan naista varmaan vielä monia viikkoja. Ja häntä vainosi mielessä kuva Alecista, joka oli istunut hänen sairaalasängyn vierellä. Miksi mies oli ollut siellä, vaikka toinen oli tehnyt selväksi, ettei tahtonut enää olla naisen kanssa? Lilyhän oli Alecin sanojen mukaan kylmä ja tunteeton. Joten miksi Alec oli tullut ja näyttänyt olevan... Huolissaan?
Vaaleaverikkö värähti hienoisesti ajatellessaan Alecia ja käpertyi kerälle.
Heidän suhteensahan oli loppunut, eikö niin? Lily uskoi, ettei näkisi Alecia enää koskaan, mutta ei. Mies oli tullut sairaalaan katsomaan Lilyä. Miksi? Miksi miehen täytyi tuoda Lilylle vain enemmän tuskaa pelkästään näyttäytymällä naiselle? Aivan kuin Lily muka ei olisi jo tarpeeksi hajalla heidän erostaan.

Nainen päästettiin sairaalasta parin päivän päästä, kun hänet oltiin sinne tuotu. Hänen luonaan sairaalassa olivat käyneet terapeutti ja psykologi ja he molemmat puhuivat sitä, että Lilyn pitäisi avautua ongelmistaan päästäkseen yli huumeongelmastaan ja masennuksestaan. Masennuksen Lily vielä ymmärsi, mutta mitä ne huumeet olivat? Ei Lily ollut koskaan eläessään käyttänyt huumeita ja silti hänelle saarnattiin huumeiden haittapuolista. Kun Lily oli kieltänyt huumeongelmansa, psykiatri oli varannut hänelle ensi viikolle ajan. Eikä Lily saanut kieltätytyä.
Terapeutti taas yritti saada Lilyn puhumaan masennuksestaan, itsemurhayrityksestä ja siitä, mistä se oli peräisin. Eihän Lily parka pystynyt mitään tuolla tuntemattomalle naisihmiselle kertomaan, sillä Lily harvoin kertoi itsestään jollekulle. Alec oli ollut poikkeus, koska.. Koska Lilyhän oli rakastunut mieheen ensi silmäyksellä. Joten terapeuttikin oli varannut Lilylle ajan vastaannotolleen ja tämä prosessi tulisi kuulemma vähintään kestämään puoli vuotta.
Eikö ollut pakokeinoa? Pakokeinoa välttää psykiatrille ja terapeutille meno? Ei Lily edes ollut halunnut tehdä itsemurhaa, joten ei hän tarvitsisi terapeutin apua. Hän oli vain.. Hän oli vain etsinyt lääkkeistä apua menetykseensä. Ja se oli nähtävästi ollut väärä teko.

Chlóe oli vihainen pikkusiskolleen. Sisko ei vain käsittänyt sitä, miksi Lily oli popsinut kokonaisen lääkepurkin alas kurkustaan. Kyllä Chlóe oli tietoinen pikkusiskonsa ja Alecin erosta, muttei vain voinut käsittää sitä, miten Lilystä muka tuntui niin pahalta. Olivathan Lily ja Alec tunteneet toisensa vain hyvin lyhyen ajan.
Mutta joka päivä he olivat toisiaan rakastaneet...

Lily avasi hitaasti silmänsä ja katsoi tyhjillä silmillään huoneensa yhteen nurkkaan. Huone oli edelleen kuin kaaoksen jäljiltä, kun Lily oli silloi etsinyt masennuslääkkeitä huoneestaan. Tavaroita oli siellä täällä, eikä Lily edes ollut jaksanut laittaa niitä takaisin paikoilleen. Mitä turhia, siisteys vain kävisi sillä hetkellä naisen hermoille. Olihan hän itse aivan raunioina sisältä päin.
Olisiko tästä mitään pakokeinoa? Miten Lily pääsisi eroon tästä... Tästä kauheasta tunteesta, mikä piti hänet vain uupuneena ja surkeana? Miten Lily jaksaisi jälleen lähteä ulos kävelemään nauttimaan raittiista ilmasta?
Vastausta kysymykseen ei tullut ja Lily puristi käsillään päänsä alla olevaa tyynyä. Hän ei jaksaisi tätä enää kauaa, se oli ainoa asia, josta hän oli täysin varma.
Hän rakasti Alecia edelleen, mutta samalla pelkäsi tätä. Lily näki usein unta siitä, miten mies hänelle raivokkaasti huusi. Lily heräsi keskellä yötä painajaisestaan aivan hiestä märkänä ja kyyneleet poskillaan. Miten mies, jota Lily oli rakastanut niin tahattoman paljon, pystyi olemaan niin.. Niin välinpitämätön ja niin... Ja niin julma?

Alec oli päättänyt ottaa itseään niskasta ja.. mennä tapaamaan Lilyä. Naista, jota hän ei ollut nähnyt taaskaan pitkään viikkoon. Mies ei kylläkään tiennyt, että oliko nainen vielä sairaalasta päässyt, sillä hän ei ollut pitänyt naiseen minkäänlaista yhteyttä koko kuluneen viikon aikana. Toisaalta se olisi ollut melko mahdotonta, sillä Lily oli jättänyt laukkunsa kännykköineen Alecin asunnolle eikä mies kehdannut enää ilmestyä sairaalaan kyselemään naisen vointia. Hän olisi varmasti kauhistunut kahta kauheammin miehen uutta ilmestymistä paikalle, sillä eihän Alec ollut vieläkään saanut tilaisuutta pyytää aikaisempaa käytöstään anteeksi ja kertoa, että oli saanut selville asioiden todellisen laidan.

Mutta nyt hänellä olisi ehkäpä pieni mahdollisuus. Alec oli jo lähtenyt matkaan autollansa kohti Lilyn ja Chlóen rivitaloasuntoa ja viime käynnistä tuntuikin kuluneen jo ikuisuus. Mitenkö hän aikoisi päästä puhumaan Lilylle? Miehellä oli nimittäin paha aavistus siitä, että neito ei suostuisi millään puhumaan toiselle tai edes kuuntelemaan mitä Alecilla oli sanottavana.. ihan ymmärrettävä reaktio tosin, sillä olihan mies viimeksi naiselle puhuessaan huutanut täyttä kurkkua ja haukkunut toisen pystyyn.
Alec oli varautunut kuitenkin siihen. Hän oli päättänyt vihdoinkin etsiä asunnostaan ne kaikki asiat, jotka Lilylle kuuluivat ja palauttaa ne naiselle henkilökohtaisesti, sillä hän tuskin itse niitä tulisi hakemaan pitkiin aikoihin. Lilyn vaatteiden kerääminen ei kuitenkaan ollut mikään ihan helppo juttu.. ne muistuttivat miestä niistä hetkistä, jotka hän oli naisen kanssa viettänyt. Niistä vielä onnellisista hetkistä, kun Will ei ollut astunut kuvioihin pilaamaan kaikkea. Ja ne vaatteet tuoksuivat hyvin voimakkaasti Lilyltä, muistuttaen siitäkin, että sen lähemmäksi rakasta naista hän ei tulisi enää ikinä välttämättä pääsemään..

Ja sitten tuttu talo rupesi häämöttämään tien vierellä. Alecista matka sinne oli kulunut aivan liian nopeasti, sillä hän ei oikeastaan tiennyt oliko tämä sittenkään niin hyvä idea. Mitä jos Lily ei tulisi edes avaamaan ovea, tai oliko hän ylipäätänsä päässyt vielä sairaalasta? Mitä jos nainen reagoisi samalla tavalla miehen ilmestymiseen niin kuin silloin sairaalassa? Mutta Alecille riittäisi edes se, että hän saisi pyytää naiselta anteeksi. Häntä ei haittaisi jos nainen ei siihen vastaisi mitenkään tai käännyttäisi Alecin pois oveltaan, mutta kunhan hän sen yhden sanan pääsisi sanomaan..
Mies pysäytti autonsa tienvarteen ja katsoi taloa pienen hetken. Katse sitten eksyi Alecin syliin ja siitä ranteessa olevaan koruun, jonka Lily oli tälle antanut sen illallisen jälkeen. Ei, Alec ei ollut vieläkään riisunut korua kädestään. Olihan hän Lilylle luvannut pitää sitä aina ranteessaan, eikä hän muutenkaan sitä olisi halunnut ottaa pois. Aina siihen vilkaistessa mies sai jonkinlaista turvan ja lämmön tunnetta.. kuten nytkin. Hän oli nyt valmis lähtemään tapaamaan Lilyä.

Alec nousi autostaan ja otti käteensä viereisellä penkillä olleen muovipussin, joka sisälsi naisen vaatteita ja hänen laukkunsa. Mies asteli hivenen aroin askelin kohti tuttua ovea ja huokaisi syvään päästyään sen eteen. Meni pieni hetki ennen kuin Alec painoi ovikelloa. Nyt täytyisi vain odottaa..

Lily ei reagoinut aluksi mitenkään kuullessaan ovikellon soivan. Hän kuvitteli automaattisesti, että Chlóe menisi avaamaan sen, sillä Lily oli kuullut siskon odottavan jotain tärkeää pakettia saapuvaksi.
Mutta sitten Lily muisti Chlóen sanoneen lähtevän käymään asioilla ja palaavan vasta illasta. Vaaleaverikkö käänsi päätään oman huoneensa oven suuntaan ja katsoi sitä hetken aikaa uupuneesti. Daisyn tassujen kynnet osuivat lattiaan ja kertoivat koiran menevän kohti etuovea.
Lily sai itsensä jotenkin ihmeellisesti ylös sängyltään ja tunsi vartalonsa olevan jäykkä. Hän oli taas maannut koko päivän ja sen kyllä pystyi kohmeisesta kehosta huomaamaan.

Vaaleaverikkö käveli hitaasti kohti ulko-ovea. Hän ei halunnut, että Chlóen laatikko palautettaisiin postiin, koska muuten sisko huutaisi hänelle. Vaikka Lily olikin nykyään melko kuuro kaikelle, hän ei halunnut pahoittaa siskonsa mieltä tällaisestä asiasta, mihin hän voisi itse vaikuttaa. Hän vain ottaisi lähetyksen vastaan ja palaisi surkuttelemaan huonoa elämäänsä.
Miksi nainen ei vain tuntunut pääsevän tästä ahdistavasta tunteesta yli?

Lily avasi oven, muttei heti katsonut sen takana seisovaan ihmiseen. Naisen katse haparoi ensiksi maassa, jonka jälkeen se alkoi hiljalleen nousta ylemmäs ja ylemmäs. Kunnes naisen harmaansiniset silmät saavuttivat miehen rintakehän, jolloin Lily tunsi ahdistavan tunteen kasvavan entisestään. Hänen vartalonsa tajusi ennen järkeä, kuka oven takana oli seisonut.
Neidon väsyneet silmät tavoittivat viimein Alecin silmät, jolloin Lily henkäisi väristen. Nainen perääntyi heti parin askeleen verran ja käänsi miehelle sitten selkänsä.
Miksi? Miksi Alec kiusasi häntä tällä tavalla? Aivan kuin miehen ajatteleminen ei muka jo riittäisi. Miksi Alecin oli täytynyt ilmestyä Lilyn ja Chlóen oven taakse?

Ovi aukesi ja Alec tunsi henkensä salpautuvan heti sillä hetkellä, kun nainen nosti katsettaan ylemmäs nähdäkseen ovikellon pimpottajan.. Lily ei näyttänyt olevan kovin mielissään, kun oli kohdannut miehen silmän. Hän oli jo ottanut askeleita taaksepäin ja kääntyi pois Alecista päin. "Anteeksi.. minä.. minä tulin tuomaan tavaroitasi", Alec sopersi hiljaa, katse naisen takaraivossa. Ei hän ollut tarkoittanut aiheuttaa Lilylle taas uutta ahdistuskohtausta, ei todellakaan.. mutta hänestä tuntui siltä, että jos tämän tilanteen kohtaamista oltaisiin lykitty kauemmas ja kauemmas niin lopulta tilanteesta tulisi mahdoton selvittää.

Hän lopulta selvitti hivenen kurkkuaan, joka tuntui aivan siltä kuin siihen olisi takertunut jokin iso palanen. "Lily, meidän täytyy puhua.. olen pahoillani kaikesta.. anteeksi."

Lily seisoi yhä selkä Aleciin päin, eikä vain millään voinut uskoa, että mies seisoi oikeasti hänen takanaan. Tämä tuntuii pahemmalta kuin Lily oli edes aavistanut. Hän oli joskus yön synkkinä hetkinä miettinyt, miten hän reagoisi Alecin näkemiseen ja.. No, se ei ainakaan vastannut tätä todellista tilaisuutta ollenkaan. Tämä tuntui pahemmalta, tosiaankin pahemmalta kuin kuvitteluissa.
Alec sanoi tuovansa Lilyn tavaroita. Aivan niin, naisen laukku oli jäänyt miehen luokse, samoin kuin pari vaatekertaa jo joitain muita tavaroita. Lily sulki silmänsä ja keräsi kaiken voimansa siihen, ettei hän vain purskahtaisi itkuun. Miten nainen miestä rakastikaan ja voi miten Lily olisi halunnut jatkaa elämää Alecin kanssa. Mutta Alec... Alec oli särkenyt sen osan naisesta, eikä Lily uskonut heidän enää palaavan yhteen.

Sitten mies sanoi olevansa pahoillaan kaikesta ja pyysi anteeksi. Lily puri huultaan ja rutisti silmiään tiukasti kiinni. Hän ei vain voinut uskoa, että se oli oikeasti ollut Alec, joka oli hänelle silloin sunnuntaiaamuna huutanut. Ei, miten se muka oli Alec, sillä Alec oli hillitty, rauhallinen, rakastava, ihana... Mutta se oli ollut Alec ja nyt mies pahoitteli käytöstään.
Lily niiskautti hiljaa ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Hän veti syvään henkeä ja niiskautti uudelleen. Odottiko Alec, että Lily antaisi anteeksi? Että nainen unohtaisi jokaisen niistä ikävistä sanoista, joita Alec oli häneen käyttänyt? Että anteeksipyynnön jälkeen heidän elämänsä palautuisi takaisin samanlaiseksi kuin se parhaina hetkinä oli ollut?
...

"... Alec.." Lily kuiskasi hiljaa, ponnettomasti. Hän ei kääntynyt edelleenkään katsomaan miestä päin. Lily oli vielä hetken hiljaa ja ensimmäinen kyynel sinä päivänä vierähti hänen poskelleen. "... Lähde, ole kiltti.."
Neidon rinnassa oli jokin tuntunut hetki sitten elävän, mutta nyt se taas oli kuollut. Kuinka Lily voisi antaa anteeksi, vaikka hän kovasti halusikin? Kuinka Lily muka voisi unohtaa ne julmat sanat, kun ne olivat häntä niin syvään viiltäneet? Jos Lily antaisi Alecille nyt anteeksi, se ei tarkoittaisi sitä, ettei mies voisi häntä tulevaisuudessa samallalailla satuttaa. Ja sitä Lily pelkäsi. Hän pelkäsi, että jos hän nyt palaisi Alecin kanssa takaisin yhteen, hän joutuisi kokemaan tämän saman tilanteen vielä joskus uudestaan. Sitä Lily ei yksinkertaisesti kestänyt.

"Lähde, ole kiltti.." Lily oli reagoinut tilanteeseen niin kuin Alec oli pelännytkin.. mies tunsi sydämessään ikävän pistoksen ja ajautuvansa kokoajan vain yhä kauemmaksi naisesta. Hän laski katseensa nopeasti maahan Lilyn takaraivosta ja puri huultaan kovasti, ettei sortuisi siihen paikkaan. Vaikka Alec oli tajunnutkin varautua siihen, että tilanne saattaisi päättyä näin, niin uskomattoman pahalta se silti tuntui. Ehkä.. ehkäpä Lily tarvitsisi taas vain aikaa miettimiseen? Ja sitten he voisivat puhua. Ja palata yhteen, niin kuin ennenkin. Alec yritti lohduttaa itseään niillä ajatuksilla ja turvautuikin mielessään niihin. Kaikki ei välttämättä olisi nyt ohi. Lily oli vain vieläkin järkyttynyt ja tarvitsisi aikaa, siinä kaikki.

Mutta kun Alec taas nosti katseensa ylös Lilyyn niin hän tajusi, että kuinka kaukana he siitä tilanteesta olisivat.. nainen ei unohtaisi ikinä sitä, että miten mies oli häntä haukkunut eikä antaisi hänelle anteeksi. Mutta Alec ei todellakaan ollut tarkoittanut sanojaan, hän oli vain raivon sokaisema luullessaan, että Lily oli pettänyt häntä Willin kanssa. Ja hän halusi kovasti, että nainen tietäisi sen eikä kuvittelisi miehen vihaavan ja halunneen satuttaa häntä. Mutta ehkä nyt olisi vain parempi jos Alec häipyisi paikalta mahdollisimman nopeasti, ettei satuttaisi Lilyä sen enempää..

"Minä rakastan sinua.." Alec kuiskasi ääni väristen hivenen, niin että vain nainen hänen edessään saattoi sen kuulla hyvin hiljaa. Sitten mies laski käsissään olevat Lilyn tavarat varovaisesti ovelle, heidän väliinsä, luoden vielä pienen katseen naiseen ennen kuin kääntyi lopullisesti ja lähti kävelemään kohti autoansa. Alec katsonut enää kertaakaan taakseen, kun istui Fordiinsa ja lähti ajamaan pois paikalta. Se oli vaikeata, mutta vielä vaikeampaa lähtemisestä olisi tehnyt se, jos hän olisi vielä katsonut Lilyyn. Tuntui kuin pala miehestä olisi jäänyt kyseisen naisen luokse.

"Minä rakastan sinua.."
Ne sanat kuullessaan Lily haukkoi henkeään vain äänekkäämmin. Hänen molemmille poskilleen norui nyt kyyneliä hillittömästi ja naisen kasvoilta pystyi hyvin selkeästi lukemaan sen suuren tuskan, jota hän sisällään tunsi.
Ja kun Lily kääntyi katsomaan Alecia, oli mies jo poissa. Lily kuuli, kuinka auto lähti käyntiin ja ajoi pois paikalta. Vaaleaverikkö voihkaisi lohduttomasti, asetti kätensä suojelevasti ympärilleen nojautuen samalla vieressä olevaan seinään.
"... Minäkin rakastan sinua.." Lily tajusi kuiskaavansa ja tunsi itsensä hylätyksi ja orvoksi ilman Alecia. Mutta samalla Lily tajusi, että hän ei vain voinut antaa itsensä rakastaa Alecia. Ei, vaikka hän kuinka halusi. Hänen täytyisi päästä pois, pois täältä, pois Devon Streetiltä.
Pois Lontoosta.
Lily noukki tavaransa ovelta ja sulki oven hyvin vaikeasti. Kun ovi sulkeutui, Lily sulki samalla itsensä.

Tämä oli ehkä suurin ja vaikein päätös, minkä Lily oli koskaan tehnyt. Ei, Fairbanksista muuttaminen Lontooseen ei ollut niin suuri muutos, kuin tämä tulisi olemaan. Lily oli valmis luopumaan kaikesta, mitä hän oli Lontoossa saanut aikaiseksi. Hän ei voisi jäädä tänne enää pidempään, hänen täytyisi jatkaa elämäänsä. Vaikka ajatuskin elämän jatkamisesta tuntui naurettavalta ja mahdottomalta. Olihan Lilyn sydän jäänyt edelleen Alecille.

Mutta silti. Lily toimi niin kuin luuli olevansa parasta. Hänestä tämä suunnitelma olisi parasta heille molemmille, Alecille ja Lilylle. He eivät voisi enää jatkossa toisiaan satuttaa, he olisivat turvassa toisiltaan.
Onnellisuus saattaisi vain puuttua heidän elämästään. Ja rakkaus. Lily ainakin tiesi, ettei hän enää koskaan tulisi rakastumaan keneenkään. Hänen osaltaan se osa elämästä oli ohi.

Ja taas oli viikko kulunut.

Viikko siitä, kun Alec oli mennyt käymään Lilyn luona aikeissa päästä puhumaan naisen kanssa.. mutta ei, he eivät olleet saaneet puhuttua vieläkään. Lily näytti olevan vieläkin järkyttynyt Alecin taannoisesta käytöksestä, mikä oli ihan ymmärretävää sinänsä, sillä eihän nainen ollut tehnyt mitään väärää. Mies oli syyttänyt, haukkunut ja jättänyt Lilyn tyhjän takia. Ilman merkitystä. Alec ei kuitenkaan sitä ollut tiennyt ja oli saanut tietää siitä vasta myöhemmin, mutta se oli ollut tosiaan jo liian myöhäistä..
Kaksi viikkoa ilman Lilyä oli tuntunut uskomattoman tyhjältä ajalta. Päivät olivat vain kuluneet töissä olemiseen ja kotisohvalla norkoiluun, tekemättä yhtikäs mitään. Edes kirjojen lukeminen tai soittaminen ei tuntunut kiinnostavan enää Alecia, sillä ajatuksissa pyöri kaikenaikaa Lily ja että kuinka paljon mies oikein ikävöikään häntä. Lilyn kanssa hänellä ei ikinä käynyt aika pitkäksi.. aina he kaksi olivat keksineet jotain puuhaa keskenään. Ja ne kuukaudet, jotka hän oli naisen kanssa viettänyt olivat olleet ehdottomasti miehen elämässä parasta aikaa tähän mennessä.

Mutta tänään Alec ei aikonut suunnata töistä tullessaan heti ensimmäisenä kotiinsa, ei aikonut. Hän oli ajamassa Ainsworthin koululle. Mies oli päättänyt ottaa paikkansa pianonsoittajana takaisin.. oli ollut iso virhe edes luopua siitä. Jos Alec vain olisi tajunnut, niin hehän olisivat Lilyn kanssa voineet puhua asiat selviksi jo aikapäiviä sitten.. mutta mies oli elänyt niihin aikoihin siinä uskossa, että Lily oli pettänyt häntä eikä hän olisi kestänyt nähdä naista. Hän oli tuntenut olonsa loukatuksi, petetyksi ja jätetyksi.. voi, miltäköhän Lilystä oli sitten tuntunut jos Alec itse tunsi olonsa tuollaiseksi? Hän ei pystynyt edes kuvitella. Mutta nyt hän näkisi taas Lilyn balettitunnilla, siitä ei olisi epäilystäkään.. ehkä nainen suostuisi nyt puhumaan miehen kanssa, kun oli saanut taas viikon miettimisaikaa?

Alec asteli ulos autostaan, kun oli parkkeerannut sen koulun parkkipaikalle ja hän suuntasi tottuneesti kohti koulun ovia. Kello oli viisitoista yli viisi, joten Lilyn olisi pitänyt saapua jo näihin aikoihin koululle.. hetki vain ja hän näkisi taas ne kaivatut, tutut kasvot.
Saliin astuessaan mies pälyili toivekkaana ympärilleen, josko Lilyä näkyisi.. mutta ei hän näyttänyt ainakaan vielä olevansa salissa. Ehkä hän oli vielä pukuhuoneessa. ja tulisi pian. Outoa, sillä yleensä Alecin saapuessa paikalle Lily oli jo valmiina odottamassa oppilaiden saapumista. Ei yhtään hänen tapaistaan tulla vasta näin myöhään paikalle.
Mies oli jo asettautunut tutun pianon ääreen ja asetti nuotit paikoilleen.. toivottavasti hänen taitonsa eivät olleet pahoin ehtinyt ruostua, sillä olihan siitä jo kulunut kaksi viikkoa kun Alec oli viimeksi pianoa soittanut. Mies päätti kokeiluksi soittaa pienen pätkän.. hän oli tottunut soittamaan sitä lähes rutiinilla aikaisemmilla balettitunneilla, joten minkäänlaisia ongelmia siinä ei ollut
"Hei.." Mies havahtui kuullessaan naisäänen. Vieraan naisäänen. Tuo ääni ei nimittäin kuulunut Lilylle. Alec oli nyt nostanut katseensa oven suuntaan. "Olen Molly, se uusi balettiohjaaja. Sinun täytyy varmaankin olla Alec?" "Mi-missä Lily on?" "Lily? Se entinen ohjaajako? Hän lopetti. Eikö hän ole kertonut muka..?" Vieras nainen kysyi kummastuneena mieheltä, jonka ilme oli pahemman kerran hämmentynyt.

Lily.. oliko hän lopettanut balettituntien vetämisen? Ei se voinut olla mahdollista. Lily rakasti balettitunteja eikä ikimaailmassa lopettaisi sitä hommaa mitä hän niin kovasti rakasti! Ja hän oli vielä kiintynyt oppilaisiinsa, ja tiesi itsekin, että nämä tulisivat pahoin pettymään jos naista ei näkyisikään enään tunneilla heitä opettamassa.
Nyt Alecin kasvoille oli hiipinyt surkea ilme.. jos hän ei tulisikaan enään balettitunneille, niin se tarkoitti myöskin sitä ettei miehellä ollut nyt mahdollisuuksia päästä puhumaan hänen kanssaan. Tai ylipäätänsä näkemään häntä, hänen rakasta Lilyään..
Molly ja Alec eivät sen enempää päässeet juttelemaan, eikä mies välttämättä olisi halunnutkaan jutella toiselle, sillä Lilyä ei mitenkään voisi korvata jollain toisella. Oppilaitakin oli ruvennut saapumaan paikalle, eikä mies voinut olla huomaamatta heidän surullisia kasvojaan Mollyn kertoessa näille olevansa uusi balettiopettaja. Alec sen sijaan keräsi itselleen hivenen hämmästyneitä ilmeitä, sillä miestähän ei ollut näkynyt tunneilla koko edellisellä viikolla.
Tunti kului tuskallisen hitaasti ja Alecin olisi tehnyt mieli vain ampaista pois paikalta, mutta ei hän halunnut lasten tunnin kärsivän sen takia.. mies teki myös yllättävän monia virheitä ja Molly varmasti mietti muutamaan otteeseen itsekseen, että oliko Alec nyt aivan varmasti pätevä kyseiseen hommaan. Tunnin loputtua mies katosi paikalta sanomatta yhtään mitään, sillä hänellä oli kiire. Hänellä oli kiire tapaamaan Lilyä. Alec ei välittänyt siitä, että halusiko nainen nähdä enään miestä ovellansa, sillä hänen olisi nyt pakko päästä puhumaan hänelle. Ja kysymään, että mistä nyt oikein oli kyse, kun toinen oli lopettanut balettihommatkin..

Pian mies löysikin itsensä suuntaamassa kohti tuttua ovea taas kerran. Mutta tällä kertaa askeleet eivät olleet arkoja.. päin vastoin. Alec käveli itsevarman ripein askelin kohti Lilyn ja Chlóen ovea, painaen sitten sormensa ovikellolle saavuttuaan oven eteen. Hänen oli pakko päästä puhumaan Lilylle!
Mutta ovea ei avannutkaan Lily, niinkuin hän oli olettanut.. se oli Chlóe. Ja hänen sanansa eivät miellyttäneet Alecia, eivät lainkaan..

Lily oli muuttanut pois. Lily ei asunut enään siellä, ei Devon Streetillä. Ei edes Lontoossa. Hän oli muuttanut äitinsä luokse Kanadaan, pois Englannista. Hän oli tuhansien kilometrien etäisyydellä Alecista silläkin hetkellä.. sen takia Lily oli lopettanut balettituntien ohjaamisenkin. Hän ei aikoisi palata enään Lontooseen.
Mies kääntyi hitaasti pois ovelta ja lähti kävelemään kohti autoansa. Miehen mieli oli kuitenkin jossain aivan muualla kuin kävelyyn keskittymisessä, mikä teki siitä hivenen heikomman puoleista.. hänestä tuntui siltä kuin jalat pettäisivät millä hetkellä hyvänsä.. Alec ei näkisi Lilyä enään koskaan. Hän oli menettänyt elämänsä tärkeimmän ihmisen, joka oli päättänyt jättää miehen jälkeensä ja jatkaa elämäänsä jossain muualla.. ei, se ei käynyt Alecille. Hän ei ollut edes ehtinyt hyvästellä Lilyä! Päässyt puhumaan hänen kanssaan! Miten nainen muka kuvitteli miehen jatkavan normaalia arkea ilman häntä?
Alec lähtisi Kanadaan. Hänen oli pakko, sillä miehen sydän oli seurannut Lilyä sinne.. eikä elämä niin sujunut, että sydän majaili toisella puolella maapalloa. Hän menisi Kanadaan ja hakisi Lilyn takaisin Lontooseen. Aivan niin, hän hakisi Lilyn takaisin, hinnalla millä hyvänsä.