Kuin yö ja päivä.

//Rame hahmoineen!//

Puisto kajahteli leikkivien lasten kiljahduksista ja ihmisen puheen sorinasta. Ilma oli harmahko, aurinko kurkisteli ajoittaien paksun pilvikerroksen takaa, mutta sekin antoi vain pieniksi ajoiksi pirteyttä. Tuuli leikitteli maahan pudoinneilla värikkäillä lehdillä ja jossain joku puiston työntekijöistä puhalteli lehtiä kasoiksi jonkinlaisella puhaltimella. Aaron veti tuulitakkiaan tiukemmin ympärilleen ja potkiskeli lehtiä, jotka olivat lennähtäneet polulle. Varmaan erittäin rasittava päivä lehtien keräämisen, tuulihan lennätti lehdet kasasta melkein hetkessä. Poika katseli puistotyöntekijän puuhia, mutteii jäänyt kuitenkaan tuijottamaan. Vaikka alue ei ollutkaan niin pahamaineista kuin Rashee Road, Aaron ei tuntenut oloaan täysin rennoksi täälläkään. Poika oli lapsesta asti opetettu välttämään Rashee Roadin pimeitä katuja eikä Devon Streetkään ollut mitään erityisen lämpimällä sävyllä puhuttua aluetta. Aaron ei ollut leuhka, mutta tunsi helpotusta asuvansa niinkin turvallisella ja arvostetulla alueella kuin Yellow Streetillä. Poika vietti harvoin aikaa muualla, mutta The Dollar- kauppakeskuksessa oli vaatekauppa, josta Aaron erityisesti piti. Hän tarvitsi uudet lökärit ja kyseisessä kaupassa myytiin juuri sellaisia housuja mistä Aaron piti. Poika ei juuri perustanut merkkivaatteista vaan suosi kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita. Tälläkin hetkellä pojalla oli päällä hieman kuluneet tuulihousut, tuulitakki, jonka alla collage- paita. Hiukset olivat hieman pörrössä tuulen takia, mutta loi enemmänkin rennon vaikutelman kuin
nuhjuiset. Reppua poika ei ottanut mukaan vaan piti lompakkoaan takkinsa sisätaskussa. Kuinka monesti vanhemmat olivatkaan hänelle toitottaneet, että rahoja ei koskaan saanut pitää helposti varastettavassa repussa taikka kasissa.
Polun hiekka rahisi Aaronin lenkkareiden alla pojan kulkiessa kaikenlaisten kiskojen ohi. Hod dogien ja ranskalaisten tuoksu hiipi pojan nenään, mutta hän tuskin vilkaisi puoteja päin. Aaron ei juuri tuhlannut rahojaan roskaruokaan, vaikka sitä ajoittain söikin. Poika piti liiankin hyvää huolta kunnostaan ja liiallinen roskaruoan syönti ei kuulunut Aaronin tapoihin.
Poika kohdisti katseensa sen sijaan häntä ympäröiviin puihin ja ruohikkokenttiin. Puisto tuntui jotenkin kodikkaammalle ja meluisemmalle kuin hänen kotialueensa puisto. Siellä kaikki oli niin huoliteltua ja...mahtailevaa. Aaronin täytyi myöntää, että Down Park oli hänen mielestään paljon huokuttelevampi.

Ives ei osannut selittää sitä, mikä hänet oli tänne tänään johtanut. Hän oli saanut järjestettyä itselleen ansaitun vapaapäivän töistä eikä sittemmin ollut keksinyt itselleen mitään tekemistä. Tiedä sitten oliko pokkarin lukeminen tuulisella säällä puistossa niin järkevää touhua, mutta voitti hänen asuntonsa.
Joku alakerrassa oli saanut aikaan aikamoiset katkut rappukäytävään ja sieltä ne olivat levinneet enemmän tai vähemmän kaikkiin asuntoihin. Huokaisten Ives käänsi sivua ja kietoi toisella kädellään ohutta, mustaa kangastakkia tiukemmin ympärilleen. Hänen räikeänpunaiset hiuksensa oli kiinnitetty hänelle ominaiselle poninhännälle hänen takaraivolleen, vain muutama tupsu etuhiuksia oli jäänyt pompulan otetta vaille.
Hänen L-kokoiset, mustat, ohuet kangashousunsa ottivat ikävästi tuulta vastaan ja päästivät sitä turhan suurissa määrin lävitseen. Kokoa S vastaava Ives piti kuitenki ylisuurista housuista, jotka oli kiinnittänyt mustalla vyöllä hieman takapuolensa yläpuolelle, ja joiden lahkeet oli tunkenut ikivanhojen maihareidensa sisään.

Punapää huokaisi ja sipaisi etuhiuksia korvansa taakse. Hänellä toki oli parempikin harrastus ja nähdessään jokseenkin viattomalta vaikuttavan pojan lähestyvän Ives päätti yksinkertaisesti jatkaa tuota jo aloittamaansa harrastusta. Toisen olemus antoi hänen uskoa tämän olevan kotoisin Yellow Avenuelta eikä Ives kateellisena miehenä pitänyt tuon alueen asukkaita suuressa arvossa kun hän itse asui yhdessä Rashee Roadin paskaisessa, kuntoonsa nähden ylihinnoitellussa vuokra-asunnossa ja kulki likaisilla kujilla päivät pitkät, raatoi tatuointeja ja lävistyksiä niska limassa ja sai hädin tuskin elätettyä itsensä sillä.
Ives tuhahti ja katseli pojan lähestymistä. Hän keskittyi pokkariinsa ja veti mustan kangastakkinsa alla olevan - mustan, tummanharmaa tribaalikuvioisen hihattoman paitansa päälle vetämänsä - hupparin hupun päähänsä tuulen saadessa hänen poskipäänsä punoittamaan kevyesti.

Pokkarin sivu kääntyi jälleen, vaikka Ivesin huomio olikin nyt enemmänkin tuossa pojassa eikä niinkään kirjan sivuissa. Vasta tämän ollessa muutaman metrin päässä, Ives hivutti huomaamattomasti jalkansa eteenpäin. Jos hyvin kävisi, hienostopoika kompastuisi hänen jalkaansa.
Yellow Avenuella tuskin toisten kampittamista harrastettiin, joten Ives oli luottavainen. Jopa ylipäänsä siihen päätelmäänsä, että toinen oli kuin olikin sieltä lähtöisin. Kaikesta huolimatta hän esitti keskittyvänsä pokkariinsa toisesta välittämättä, mutta pojan lähestyessä jalkaansa hän nauraa hörähti pilkallisesti saadakseen toisen huomion kääntymään hänen kasvoihinsa juuri ratkaisevalla hetkellä, jolloin toinen vielä varmemmin jättäisi hänen jalkansa huomiotta ja kompastuisi siihen.

Aaron kaivoi laukustaan uuden Ipodinsa ja pisti kuulokkeet korviinsa. Ipod kiilsi uutuuttaan, Aaron oli hankkinut sen pari päivää sitten edellisen hajottua koristreeneissä. Poika oli ei ollut kerennyt vielä lisätä juuri mitään biisejä, mutta lyhytkin musiikin kuuntelu sai Aaronin mielen kohoamaan. Toisaalta ei Aaron huonolla tuulella ollut, mutta musiikin kuuntelu oli hyvänäkin päivinä mieluisaa. Musiikki rämähti soimaan ja Aaron sääti sopivan äänen voimakkuuden nostaen sitten takin hihat ylös. Poika vaipui musiikkiin ja työnsi oranssin Ipodinsa takin taskuun. Poika asetteli kuulokkeet paremmin korviinsa ja työnsi kädet lopulta taskuunsa.
Musiikkiin vaipunut Aaron ei huomannut edessä istuvaa punatukkaista Rashee Roadilaista, joka hivutti jalkansa eteenpäin penkistä. Aaron tuskin kerkesi tajuta mitä tapahtui kun pian hän oli jo maassa rähmällään. Ennen kaatumistaan hän kuuli vierestään pilkallisen naurahduksen, joka sai pojan kääntämään päätään huomatakseen miehen ennen kaatumistaan.
Aaron sai otettua käsillä vastaan, mutta ranne naarmuttui inhottavasti hiekkaan. Kuulokkeet lensivät pojan korvasta Ipod mukanaan noin metrin päähän hänestä. Aaronin kesti hetken tajuta tilanne ja koota ajatuksensa. Kaatuminen oli tullut aivan olan takaa, poika ei ollut juuri tottunut tahalliseen vahingon tekoon. Ellei Aaron olisi kuullut miehen selvästi pilkallista naurua hän olisi olettanut kamppaamisen olleen vahinko. Aaron tunsi kuitenkin vihan kuohahtavan sisällään tuota niljakasta tyyppiä kohtaan. Aaron nousi pystyyn hitaasti, ranteita vihloi ikävästi. Muuten poika tuntui olevan kunnossa.
Aaron nappasi pudonneen Ipodinsa, jonka takakanteen oli ilmestynyt pari pientä naarmua. Se sai pojan vielä enemmän raivoksiin. Eivät naarmut sinänsä haitanneet, saisivat poika uuden, mutta Aaron tunsi itsensä nöyryytetyksi. Poika nousi nyt kokonaan pystyyn ja kääntyi silmät leimuten miestä kohti. "Mitä hittoa sä luulet tekeväs? Eiks sulla oo mitään muuta tekemistä kuin kampata muita? Aika surkea elämä sulla, täytyy sanoa!" Aaron raivosi ja tunki Ipodinsa vihaisesti taskuun. Siinä seistessään miehen edessä hän pystyi tarkastelemaan kamppaajaa paremmin. Mies oli mitä luultavammin Rashee Roadilta, ainakin ulkonäöstä päätellen. Lisäksi käyttäytyminenkin vaikutti niin Rashee Roadialaisten tapaiselta ettei Aaron juuri muuta pystynyt kuvitellakkaan tyypin asuin paikaksi. Aaron oli lapsesta asti opettettu pysymään poissa kyseiseltä alueelta eikä ihme, että pojalla ei ollut kovin hyviä mielikuvia siellä asuvista ihmisistä. Aaron suoristi takkiaan ja astui askeleen lähemmän penkkiä. Pojan teki mieli kuristaa koko tyyppi, vaikka ajatuskin olikin täysin mahdoton. Mies oli Aaronia monta vuotta vanhempi ja lisäksi luultavasti paljon voimakkaampi. "Painuisit takaisin muun sun tapaisen roskasakin luo", Aaron kivahti ja puristi käsiään nyrkkiin hiliitäkseen kiukkuaan.

Ives ei ollut varma siitä, millaista reaktiota toiselta odotti, mutta se, jonka hän tältä sai oli toisaalta aivan inhimillinen tapa reagoida eikä punapää välttämättä olisi ollut moksiskaan, mikäli kyseessä ei todellakin olisi ollut toisenkaltainen Yellow Avenuen hienostopoika, joka Ivesin mielestä oli jo syntyperänsä vuoksikin ansainnut rosoisella ja likaisella kävelykadulla ryömimisen.
Ei hän suinkaan ollut mies, joka aloitti tappeluita ja käyttäytyi yleensä epäoikeudenmukaisesti, mutta tällä hetkellä toisen hienostuneisuus alkoi vain yllättäen ärsyttämään häntä ja - koska Ives ei todellakaan ollut uskovainen - hänellä oli mielestään täysi oikeus välillä menettää itsehillintänsä ja tehdä jotain, mitä uskovaiset vanhukset voisivat sunnuntaikirkossa päivitellä.

Ives keskittyi jälleen lukemiseen, koska neidillä kesti yllättävän kauan selviytyä kaatumisestaan. Ehkä tämän kynsien alle oli mennyt hiekkaa!
"Täytyy kyll myöntää, et aika onnetontahan toi säälittävien ihmisten kamppaaminen on, mutta ehkä mulla ei tosiaankaan oo mitään muuta tekemistä", Ives mumisi ja virnisti kevyesti, keskittyen - tai ainakin teeskennellen keskittyvänsä - vielä pääosin pokkarinsa lukemiseen.
Hän taisi oikeasti kärsiä aikamoisesta tekemisen puutteesta kun asiaa nyt tarkemmin pohti, mutta minkäs sille teki. Hienostopoikien kamppaaminen kävi loistavasti ajanvietteestä ja se oli hauskaa seurattavaakin! Kävelivät niin nenä pilvissä, etteivät ehtineet katsoa mihin astuivat.

Pojan viimeiset sanat kaikessa todenmukaisuudessaan saivat Ivesin kuitenkin ärtymään. Mikäli se vain olisi ollut mahdollista, hänen silmänsä olisivat taatusti leimahtaneet sävyltään hänen hiuksiaan vastaaviin liekkeihin toisen törkeän, myrkkyä tihkuvan huomautuksen jälkeen.
Hänen kasvoistaan saattoi nähdä pidätellyn kiukun, kun Ives puristi hampaan yhteen, jottei kohdistaisi äkillisesti esiin pulpahtanutta vihaansa viattomaan, heikkoon kieleensä. Hän sulki kirjan kannet ja kohottautui seisomaan, vieden kaikkea muuta kuin hyvää lupaavan, kylmän katseensa poikaan.
"Luuletko sä tosiaan, että susta ois tappeleen mun kans, hienostodorka", Ives suorastaan sähisi ja antoi oman oikean kätensä puristua nyrkkiin vasemman pidellessä kirjaa. Hän ei vähääkään välittänyt siitä, kuinka sylkeä saattoi lentää suustaan noiden sanojensa aikana.
Toinen olisi vain ansainnut pienen sylkisateen ja sen jälkeen armottoman selkäsaunan. Ives ei kenties ollut suurikokoinen Rashee Roadin mittapuulla, mutta olisi hänestäkin nyt yksi perhanan hienostokakara hakkaamaan!
Joskin pieni ääni hänen mielessään kertoili tietäväisenä hänelle kuinka turhaa ja typerää tämä kaikki ylipäänsä oli, mutta Ivesilla ei ollut aikaa eikä malttia kuunnella sitä.

Aaron hätkähti miehen pamauttaessa kirjansa kiinni ja astui askeleen taaksepäin raivostuneen miehen noustessa seisomaan penkiltä. Poika tunsi sydämensä hakkaavan yhä kovempaa ja kovempaa sekä hien nousevan otsalleen. Poika ei ollut juuri ottanut yhteen toisten kanssa, ei ainakaan näin paljon häntä vanhemman kanssa. Aaron ei kuitenkaan häipynyt paikalta, mikä olisi ollut luultavasti järkevintä, vaan pysyi miehen edessä pitäen katseen miehessä. Vaikka Aaron tiesi tekevänsä luultavasti yhden typerimmistä virheistä haastaessaan riitaa paljon vahvemman ja vanhemman kanssa, hän ei voinut antaa jonkun ala-arvoisen pummin leikkiä hänen kustannuksellaan. Aaronin silmistä paistoi inho kyseistä miestä kohtaan ja poika puristi käsiään lujemmin nyrkkiin pidetettyä raivoa tuntien.
Aaron piti katseensa edelleen miehessä tämän sähistessä hänelle. Pojan sydän hakkasi lujempaa ja kaikki vaistot pojassa huusivat tätä lähtemään paikalta ennen kuin mitään tapahtuisi. Pojan ylpeyttä oli kuitenkin loukattu ja hän ei ollut pakoon luikkivaa tyyppiä. Sylki roiskui miehen suusta ja Aaronin naama kaartui inhon irvistykseen. Hän seisoi kuitenkin tarpeeksi kaukana eikä sylkeä lentänyt niin pitkälle. Onneksi. Poika ei olisi luultavasti enää siinä tilanteessa pystynyt hallitsemaan itseään. "Onko ittestäs muuhunki kuin sylkemään? Ohoh en ois uskonu!" Aaron vastasi katsoen inhon ja raivon sekaisin silmin miestä joka puristi kirjatonta kättään nyrkkiin. Tuollaisen tyypin ärsyttäminen oli ehdottomasti erittäin tyhmää, mutta raivo sumensi ajattelukyvyn kuten sanottiin.

Tuo pojannulikka ei suinkaan ollut ensimmäinen eikä taatusti edes viideskymmenes, joka oli pitänyt Ivesia inhottavana ja säälittävänä, alempiarvoisena, muttei se suinkaan tarkoittanut sitä, että Ives olisi masentunut suuresti moisesta tiedosta. Eikä se toisaalta tarkoittanut sitäkään, että häntä ylipäänsä olisi paskan vertaa kiinnostanut.
Hän halveksi ylempiluokkaisia tasan yhtä paljon kuin nämä heitä. Itse asiassa, uskoisi, että hänenkaltaiseensa likaiseen, kovia kokeneeseen setään mahtuisi jopa enemmän inhoa kuin mitä hienostopellet osaisivat koskaan kuvitellakaan. Nämä elivät helppoa elämään ja läskeilivät puutarhatuoleissaan ja porealtaissaan. Hän sentään teki töitä niska limassa ansaitakseen tarpeeksi rahaa edes näkkileipään - ilman voita - ja pienen, paskaisen asuntonsa vuokran maksuun!

Ives - joka yleensä seisoi selkä lysyssä - suoristi selkänsä koko, liki kahden metrin mittaansa, ja kohotti kysyvästi toista kulmaansa. Ei perkele, oliko tuollaisesta nulikasta kyseenalaistamaan häntä? Miten hänestä tuntuikin, että aina ne enkelimäiset äidin pikkukullat olivat niitä, jotka ryhtyivät kyseenalaistamaan joko hänen voimiaan taikka sitten taitojaan, kokemustaan tai ulkonäköään.
Ja - siltä varalta, että tilanne riistäytyisi käsistä - olihan Ivesilla mukanaan puukko tupessa vyöllään. Rashee Roadin kujilla ei ilman sitä pärjännyt, mutta kätevä sitä oli kantaa mukana muutoinkin.
Hän ei ollut järin hyvä häviäjä.
"Eiks koht oo mammanpoikien nukkumaanmenoaika?" Ives tiedusteli ja heilautti sutjakkaasti kätensä eteensä, painaen kämmenensä vaaleamman rintakehää vasten ja töytäisten tätä rajusti taaksepäin.
Hän ei tasan aikonut kuunnella pikkupoikien urputusta koko lopunikäänsä. Hermothan tässä ainoastaan menivät! Eikä hänen pinnansa loppujen lopuksi muuten ollut kovin pitkä...