From the ending to the ending, never got to begin

Aihe: From the ending to the ending, never got to begin To Elo 12, 2010 10:43 pm

sikko ja kitty ! :--) anteeksi huonosta aloituksesta, yritä jotenkin päästä mukaan.

Christianilla ei ollut mitään hajua siitä, mitä kello mahtoi olla. Tuskin kovin paljoa, sillä siihen aikaan oli vielä valoisaa. Ilta alkoi kuitenkin hämärtyä ja Rashee Road puolestaan elävöityä, Elm Squarella ei ollut vipinää tähän aikaan alkuillasta. Tai ainakin Christian oletti sen olleen alkuilta.
Mies oli jättänyt koiransa kotiin, Lucifer oli aggressiivinen, eikä sitä sopinut tuoda julkisille paikoille muuten vaan. Koirasta oli muodostunut hänelle perheenjäsen, ei se häntä koskaan purrut. Miksi olisi? Eihän ruokkivaa kättä saanut purra, mutta mistäpä koira sen olisi tiennyt. Christian istui penkillä, jolla hän oli viettänyt monet muutkin päivät vuosien ajan. Pitkäaikainen huumeidenkäyttö oli jättänyt jälkensä nyt jo niin väsyneisiin ja kalpeisiin kasvoihin. Mies oli joskus aikanaan ollut huomattavasti pahemmassa kunnossa, mutta viimeisen kahden vuoden aikana luiden ympärille oli ruvennut kertymään jotain muutakin, kuin nahkaa. Parransänki koristi Christianin leukapieltä, jo hieman haalistuneet sinertävän vihreät silmät seilasivat niissä harvoissa ihmisissä, jotka viettivät Elm Squarella aikaansa. Miksi hän oli edes tullut tänne? Viimeiset kaksi viikkoa oltiin taas vietetty kotona, nuhjuisessa ja pienessä kaksiossa, televisiota katsoen ja itsesäälissä rypien. Miksi? Sen kun tietäisi. Selittämätön apaattisuus ja epätoivo oli vallannut muutenkin arpisen sielun, jälleen kerran. Christian tiesi kuitenkin itsekin, että jos hän olisi selättänyt itsesäälinsä, kaikki näyttäisi huomattavasti paremmalta. Ei hänen asiansa niin huonosti olleet, kuin miltä saattoi näyttää ja vaikuttaa.

Mies ei loppujen lopuksi tuntunut saavan mitään aikaiseksi. Hän ei jaksanut yrittää toiste, jos oli kerran epäonnistunut. Katkeroituminen ei ollut helpottanut elämää ollenkaan, mutta aika paljon oli kiinni hänen omastakin asennoitumisestaan. Christian tarvitsisi jonkun, joka onnistuisi potkimaan häntä persauksille ja havahduttamaan miehen, ennen kuin tuo kirjaimellisesti hukkuisi itsesääliinsä.
Arpiset sormet haroivat villiksi kasvanutta, hieman kiharaista hiuspehkoa epämääräisesti. Kuluneen, vanhan nahkatakin taskusta kaivettiin kärsinyt savukeaski ja sytkäri. Christianin ei pitäisi polttaa, päihdeneuvojan ja sosiaaliviranomaisten mielestä hän olisi jokaisen tupakan jälkeen askeleen lähempänä huumeita... Ja paskat. Mies nosti tupakan hivenen rohtuneiden huuliensa väliin ja sytytti sen, imien ensimmäiset savut keuhkojensa perukoille.
Edes aurinko ei paistanut.

Päivä oli kääntymässä illaksi, mutta se ei näkynyt vielä Elm Squarella: aukio oli aivan yhtä tyhjä kuin aiemminkin. Päivisin pahamaineinen taistelutanner suorastaan pihisi tyhjyyttään. Satunnaisesti jotkut saattoivat kävellä sen poikki tai ohi, mutta ei siellä roikkunut ketään kuten aina öisin. Tumman pimeyden verhon vallatessa Lontoon Elm Squarella alkoi kuhista. Aukio täyttyi rähjäisistä riitapukareista, narkkareista ja mitä hurjimmista jengiläisistä. Poliisit ratsasivat sitä toisinaan, mutta jotta kaikkien pahantekijöiden saaminen telkien taakse oli kerrassaan mahdotonta. Poliiseilla ei ollut resursseja kytätä aukiota illat ja yöt läpeensä.

Lapsia aukiolla näkyi tuskin koskaan. Jos lapsia näkyi, oli kyse joko höynähtäneistä vanhemmista tai Kissystä. Vaalea prinsessa vietti toisinaan aikaansa Elm Squaren hurjimusten kanssa ja meinasi välillä jäädä jalkoihin. Useimmiten tytön ystävät suorastaan ajoivat hänet pois, ettei hän vain vahingossa joutuisi 18th Streetiin kuuluvan henkilön tielle väärään aikaan tai saisi vahingossa puukosta. Iltaisin Kissy kuitenkin viihtyi aukiolla, sillä silloin siellä harvoin oli ketään. Tällä kertaa siellä oli joku, mikä oli hyvin epätavallista. Kissyn huomio kiinnittyi oitis tuohon melko surkean näköiseen tapaukseen, kun hän tallusteli rähjäisissä, keltaisissa kumisaappaissaan Elm Squarella.
"Hei", Kissy tervehti miehenpuolikasta topakasti ja käveli suoraan tämän eteen. Lapsi oli aikuista monta kertaa lyhyempi, mutta jokseenkin nuorempi oli paljon vaikuttavampi vanhempaansa. Mies näytti maansa myyneeltä ja surulliselta siinä missä Kissy hymyili lapsekasta hymyään säteillen auringon tavoin ja seisoi itsevarmana surkean tapauksen edessä. Tytön vaatteet olivat resut ja riekaleiset sekä vanha nuhjuinen reppu roikkui selässä tahraisena.
"Onko sulla kaikki kunnossa?" Kissy kysyi hieman huolestuneena katsellen surun uurtamia kasvoja yläpuolellaan. Hän sipaisi hiuksensa korvan taakse ja hymyili miehelle ystävällisesti.
"Olipa tyhmä kysymys. Ei tietenkään sulla ole kaikki kunnossa." tyttö sanoi sättien itseään ja korjasi: "Siis miks sulla on kaikki huonosti?"

Christian oli tyystin keskittynyt tupakkinsa imemiseen, eikä hän antanut lähiympäristölle ja muille ihmisille sijaaa omassa pienessä maailmassaa, jossa hän oli virran vietävänä päivästä toiseen. Miksi hänen tarvitsisi huomioida muita muuten vaan, saatika omasta tahdostaan, koska kukaan muukaan ei lähes tulkoon koskaan huomioinut häntä.
Savut puhallettiin kevyesti yskähdellen suupielestä ulos, milloin hän oli ehtinyt vilustumaankin? Ei, mies ei ollut vilustunut, se oli silkkaa tupakkayskää, josta hän oli kärsinyt ainakin viimeiset kaksi vuotta. Ellei pidempäänkin.
Joku tervehti Christiania ja ääni kuulosti miehen korviin lähes enkelimäiseltä, viattomalta ja vilpittömältä. Hän käänsi sinertävän harmaat silmänsä pieneen, resuisiin vaatteisiin pukeutuneeseen tyttöön joka seisoi aivan hänen edessään. Sekava hämmennys pyyhälsi Christianin olemuksen läpi tallaten lähes kaiken tieltään, mitä hän sillä hetkellä tunsi. Miehen ilme oli kummaksuva tuon rykäistessä ja selventäessä kurkkuaan, "Moi", vastattiin sävyttömästi katseen edelleen tutkiessa tätä outoa tapausta.

Lapsi, Elm Squarella? Christian oli nähnyt pikkutytön aikaisemmin ja kuullutkin tuon nimen joskus, mutta nyt hän ei saanut sitä mieleensä. Sillä aikaa, kun Christian koitti muistella tytön nimeä, tuo luritteli muutaman faktan hänen elämästään ja esitti lopuksi kysymyksenkin. Mitä helvettiä? Pellavapää imi uudet savut tupakastaan ja mittaili pikkutyttöä mitäänsanomattomana katseellaan, nakaten loppuunpalaneen tupakan maahan.
Hän tunsi olevansa säälittävä, kerta lapsetkin kykenivät lukemaan häntä kuin avointa kirjaa. "Siksi että mä olen huono ihminen", Christian vastasi kuitenkaan liikaa paljastamatta ja hymyili, vaikka hymyssä ei ollut tippaakaan tunnetta. Se oli vain hymy.

"Väärä vastaus!" Kissy sanoi topakasti, mutta hymyili miehelle kuitenkin.
"Ja tupakka tappaa, mutta se sua tuskin hirveästi kiinnostaa." hän lisäsi vielä kadottaen sen pienen hymynpoikasen lapsekkailta kasvoiltaan. Kissy oli varoittanut useasti vanhempiaan syöpäkääryleiden vaaroista, mutta suurin osa tyytyi vain naurahtelemaan hänen sanoilleen. Se suututti tyttöä älyttömän paljon, sillä se, että hän oli vielä kovin nuori, ei tarkoittanut etteikö hän tietäisi elämästä mitään. Kissy oli kokenut elämänsä aikana yllättävän paljon noin nuoreksi - itse asiassa hän oli kokenut enemmän kuin monet muut. Tyttö ei ollut kuitenkaan taantunut murjottavaksi marttyyriksi kaiken kokemansa jälkeen, vaan jaksoi hymyillä ja olla positiivisella mielellä lähes aina. Valtaosa Kissyn tapaamista ihmisistä arvosti tuota piirrettä, ja olipa tuo luultavasti syy siihenkin miksi niin monet pitivät hänestä. Kaikessa typeryydessään ja lapsekkuudessaan lapsi oli miellyttävää seuraa.

"Höpö höpö, et sä ole huono ihminen! Älä huiputa." Kissy sanoi ja hypähti miehen vieressä olevan kaiteen päälle istumaan. Ruskeat silmät loivat ystävällisiä katseita vieraaseen ja yrittivät samalla tutkia toista perinpohjin. Katse oli suorastaan polttava ja tuntui kuin se olisi pystynyt laserin tavoin tuhoamaan kaiken tieltään. Kaikessa syvyydessään ja tiukkuudessaan se oli kuitenkin vain ja ainoastaan ystävällisen lempeä.
"Kukaan ei oo huono ihminen. Ihmisissä on vaan hyviä ja huonoja puolia. Joissaki on niitä huonoja puolia enemmän, mutta ei se tarkota, että ois huono ihminen." tyttö selitti ja katseli tyhjää Elm Squarea vähintäänkin yhtä tyhjä katse silmissään.
"Joten mä kysyn uudestaan. Mikä sulla on huonosti? Ja miksi?" Kissy kysyi uudelleen ja käänsi katseensa mieheen.

Tyttö ei vaikuttanut luovuttavan, vaikka Christianin vastaus olikin ollut vaisu ja vähäsanainen. Sellainen hän sattui vain olemaan, ihminen, joka tuntui ajavan muut pois luotaan luonnostaan. Ei hän mitään sille mahtanut, eikä se miestä haitannutkaan.
"No ei se oikeastaan kiinnosta... Koko elämä tappaa", Christian naurahti vähän lempeämmin, mutta siltikään nauru ei ollut täysin aito. Häntä hieman huvitti pikkutytön sinnikkyys ja tomera tapa puhua. Onneksi toisilla riitti sisua, kun taas eräillä sitä ei ollut nimeksikään. Mies hieraisi leukaansa koristavaa parransänkeä ja katseli hiljaisena ympärilleen, vaikka tyttö ei edelleenkään ollut hiljaa. Ilmeisesti tuota vaivasi joku puheripuli tai joku oli huumannut raukan, joka nyt vaelteli Elm Squarella ihmisiä valistaen. Pieni terapeutti esitti kysymyksen, eikä Christian toden totta tiennyt, pitäisikö hänen valehdella vai puhua totta. "Koska mä olen tappanut ihmisiä", hän kuitenkin vastasi, totuuden mukaisesti ja kiertelemättä. Mistään massateurastuksesta ei ollut kyse, vaan muutamasta harmittomasta(osittain vahingossa sattuneesta) kuolemantuottamuksesta. "Ja mä olen hullu", Christian virnisti ja alitajunnassaan toivoi säikäyttävänsä pikkutytön pois. Ei sillä, että hän olisi vihannut tuon seuraa, mutta Elm Square ei ollut hiekkalaatikko - ja selkeästi toinen kuului sinne.

"Mä tiedän, mutta mussa ei ole hyviä puolia", mies puheli sävyttömästi ja kallisti hieman päätään, vilkaisten vieressään kaiteella istuvaan tyttöön. Eikö tuo toden totta tylsistynyt tai kyllästynyt kyselemään typeriä ja lapsellisia kysymyksiä? Niin raaka Christian ei kuitenkaan ollut, että hän olisi häätänyt tytön pois luotaan väkisin tai esimerkiksi puhunut tuolle ilkeään sävyyn.
"Sä olet kyllä aikamoinen riesa", Christian naurahti - tällä kertaa jopa ennennäkemättömään, hyväntahtoiseen tyyliin. Ei hän tietenkään tarkoittanut sitä pahalla, kunhan koitti sitten kerrankin pitää keskustelua jollain tapaa yllä. Mies olisi halunnut kuulla jotakin pikkutytöstä itsestään kertomisen sijaan, mutta hän ei tohtinut kysyä. Edelleen pieni epäuskoisuus kalvoi mieltä - kuka täysjärkinen lapsi nyt uskaltaisi jutella vieraalle miehelle keskellä pahamaineista Elm Squarea?

”Mäki olen tappanu ihmisiä! No en ole, mutta ei se tee kenestäkään huonoa. Vaikka onhan se väärin. Munki äiti tapettiin.” Kissy sanoi ja katseli kaukaisuuteen, mikä todellisuudessa tarkoitti Elm Squarea ympäröiviä ränsistyneitä kerrostaloja. Tyttö puhui tietysti Prinsessa Dianasta, jonka hän kuvitteli yhä hyvin sinnikkäästi olevan hänen äitinsä. Muiden naurunpurskahduksiin hän suhtautui vain hymyilemällä lapsekasta hymyään. Kissy ei osannut ottaa negatiivisia kommentteja itseensä, ei sitten ollenkaan. Hän enemmänkin sai niistä jonkinlaisen kimmokkeen menestyä ja perustella omia mielipiteitään.
”Hulluus on huonoin syy ikinä tiesitkö sä sitä? Se ei oo mikään syy millekkään. Ei hullu tarkota huonoa ihmistä.” lapsi hymyili vanhemmalle mieshenkilölle rohkaisevasti ja katseli tuon uurteisia kasvoja. Mies näytti jokseenkin aikansa eläneeltä, vaikkei tuo vaikuttanut kovinkaan vanhalta. Ilmeisesti huonot kokemukset ja hirveät tapahtumat olivat tehneet tehtävänsä. Ei toisen synkkä ulkomuoto ajanut tyttöä pois – se pikemminkin kiinnosti häntä. Olihan Kissy ollut tekemisissä vähän huonompiosaisten kanssa heti syntymästään lähtien.

”Ja sä olet aikamoinen känkkäränkkä!” Kissy nauraa kikatti ja tönäisi miestä hellävaroen käsivarteen. Hetken naurettuaan tyttö hiljeni, mutta kasvoille jäi silti naurun jäljiltä eräänlainen ylitsevuotavan iloinen hymy.
”Älä ole aina nuin negatiivinen. Sillä pääsee jo aika pitkälle!” tyttö sanoi ja katseli miestä lumoutuneena. Maailmaa nähneet ja hieman raihnaiset ihmiset olivat aina kiinnostaneet Kissyä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Hän rakasti lapsekkaiden elämänohjeidensa viljelyä eteenpäin ja muiden piristämistä.

Hahhah, jopas tyttö vitsin murjaisi! Christian ei voinut kuin naureskella ääneen untuvikon ilmoittaessa, että tuokin oli tappanut ihmisiä. Jos toisen tarkoitus oli tulla piristämään häntä, siinä tuo ikäisekseen fiksunoloinen ja raivostuttavan (ja samalla hellyyttävän) pirteä tyttö oli toden teolla onnistunut.
"Sinäkö? Sä et varmasti tekisi pahaa kärpäsellekään", Christian hymähti ja kuoriutui karskista kuorestaan hiljalleen. Oli ehkä järjetöntä käydä tällaista keskustelua pienen tytön kanssa, mutta ainakin toinen oli onnistunut kylvemään edes vähän hyväntuulisuutta miehen synkähköön mieleen. Toisaalta, kerta tytön sanojen mukaan tuon äiti oltiin tapettu, ei toisenkaan elämä voinut olla ihan mitään ruusuilla tanssimista. Mutta jos Christian olisi saanut tietää prinsessa Dianasta, hän olisi varmasti nauranut itsensä hengiltä. Lapset olivat omalla hullulla tavallaan valloittavia, viattomia ja suorasanaisia. Toisaalta niiden läsnäolo sai Christianin hieman varautuneeksi, eihän pikkuisten lähettyvillä sopinut lausua ääneen ihan mitä tahansa.

"No niin mutta ainakin sillä voi perustella ne teot jotka tekee hullusta huonon ihmisen", mies huomautti ja tunsi olevansa tässä väittelyssä jopa hieman alakynnessä. Miten tuo pieni ja äärettömän pippurinen tyttö omasikin noin paljon tietämystä ja kaiken kukkuraksi toisen mielipiteet tuntivat olevan erittäin vahvoja.
"Oletko sä kääpiö vai ikäiseksesi harvinaisen fiksu?", Christian kysyi leikkisästi piruillen ja pörrötti toisen hiuspehkoa saatuaan pienen tönäisyn käsivarteensa. "Mä olen kyllä aikamoinen känkkäränkkä... Oikeastaan mä olen Elm Squaren mörkö! Pelottelen pikkulapsia jos ne ei käyttäydy hyvin", mies heitti täysin tuulesta temmaten ja ihmetteli ajatuksissaan itsekin, miten hänestä pystyikin kuoriutumaan sellainen satuilija silmänräpäyksessä. Ehkä hänen olisi alun alkaen kannattanut ryhtyä opettajaksi tai lastenhoitajaksi huumeiden käytön ja muun sekoilun sijaan. Ajatus sai miehen naurahtamaan jälleen.

"Välillä on vaikea olla olematta negatiivinen. Toiset ihmiset, kuten minä, on vähän sellaisia luovuttaja-tyyppejä", Christian lausahti vaisummin ja katseli ympärilleen parransänkeään uudemman kerran hieraisten. Eihän vastoinkäymiset olleet koskaan kivoja, mutta pienimmätkin saivat hänet usein menettämään uskonsa ja tahdonlujuutensa pitkäksikin aikaa. Sitten ne taas löytyivät uudestaan ja katosivat, niin edelleen ja niin edelleen.
"Miksi sä olet Rashee Roadilla? Eikö tuollainen fiksu ja filmaattinen tyttö sopisi johonkin vähän mukavempaan paikkaan?", mies ihmetteli ääneen ja katseli uutta pientä tuttavaansa päätään kallistaen.

» Never-ending nightmare /vap.