Coffees, gossip and pink dream

// Sinikeiju Brooken kanssa :--) //

Kun liikennevalot vaihtuivat punaisista oranssin kautta vihreisiin, uutuuttaan kiiltävä hopea Toyota kiihdytti vauhtiin renkaat ulvoen vähintään yhtä raivoisasti, kuin mikä sen kuskin mieliala juuri nyt oli.
"Ei, ei, ei, enkö ole sanonut jo riittävän monta kertaa, että tilaamieni kenkien korot EI saa olla alle kuusi senttiä!?" Jessica parkaisi ärsyyntyneenä kännykkäänsä. Hänelle ei tuottanut ongelmia keskittyä saman aikaisesti ohjaamaan autoaan toisella kädellä ja tiuskimaan puhelimeensa, jota hän piti toisessa kädessään. Sen lisäksi että hänen vakioksi muodostunut kenkäparien suunnittelija oli mennyt mokaamaan Jessien pääpiirteittäin itse suunnittelemansa korot, hän olisi kohta myöhässä tapaamisestaan Brooken kanssa Loveressa.
"Äläkä kysy minulta että mitä nyt tehdään, se on minulle aivan se ja sama, kunhan saan haluamani kengät tarpeeksi korkeissa koroissa määräaikaan mennessä", Jessie ärähti ennen kuin painoi puhelimen punaista luuria ja viskaisi sen ärsyyntyneenä pelkääjän paikalle. Jessien ajotyyli oli tapojensa mukaisesti turhan vauhdikasta, miksi autolla jolla pääsee lujaakin pitäisi körötellä hitaasti muiden perässä, etenkin kun jo valmiiksi hänellä ei ollut aikaa tuhlattavaksi?

Jo muutaman minuutin päästä Jessien Toyota kurvasi Loveren suurehkolle parkkipaikalle. Nainen ohjasi autonsa mahdollisimman lähelle pääovia ja pysäköi ensimmäiselle löytämälleen vapaalle paikalle. Jessie sammutti Toyotasta virran ja nappasi pienen, hopeisen laukkunsa pelkääjän paikalta. Hän laittoi auton avaimet sekä puhelimensa laukkuun, sekä tarkasti että oli muistanut ottaa lompakkonsa ja tarpeellisemmat meikit mukaan. Pikaisesti nainen vielä harjasi hiuksensa läpi, ennen kuin nousi ulos autosta. Auton ovi kiinni sekä pieni napin painallus ja ovet lukkiutuivat.
Jessie pöyhi hetken aikaa hiuksiaan, ennen kuin lähti ripein askelin kävelemään ovien suunnalle. Vaikka syysilma ei ollut kovin lämmin, eikä ainakaan tuuli puhaltanut lämpimästi, niin ei Jess kovin lämpöisesti ollut pukeutunut. Valkoisten ihoa myötäilevien farkkujen lisäksi hänellä oli yllään violetti paita, sekä jaloissa tietenkin paidan väriin sointuvat korot.

Kun nainen pääsi Loveren sisätiloihin, tuo suunnisti oitis jo tutuksi tulleeseen kahvilaan, joka samalla toimitti Jessien lempikahvilan virkaa. Eihän se kovin suuri ollut tai mitään, mutta tässä tapauksessa laatu todellakin korvasi neliömäärän. Kahvilan korkeat hinnat olisivat tavalliset pulliaiset käännyttäneet jo ovella takaisin, mutta Jess maksoi mielellään tuplasti extraa siitä, että sai nauttia kahvikuppinsa hennon vaaleanpunaisessa kahvilassa, jossa sentäs oli pehmustetut istumapaikat.
Kahvilaan saapuessaan Jessica ei vielä nähnyt Brookea missään, pieni vilkaisu kellon suuntaan riitti kertomaan, että viitisen minuutin kuluttua kello löisi tasan kolme, jolloin he olivat sopineet tapaavansa. Nainen suunnisti istumaan vapaaseen neljän hengen pöytään ja laski laukkunsakin viereiselle penkille. Jessica tunsi kyllä parasta kaveriaan jo sen verran, että tiesi tuon olevan oikea kahvin suurkuluttaja. Niinpä tuo tilasi jo valmiiksi tarjoilijalta kaksi kuppia kahvia, ilman sokeria ja kevytkermalla tottakai, jottei kaloreita kertyisi liiaksi.

Brooke katsoi BMW:nsä kelloa. Pahus, se oli melkein kolme. Hän myöhästyi sovitusta tapaamisesta Jessien kanssa. Hän oli yleensä ajoissa, mutta nyt hän oli lähtenyt kotoa myöhässä. Hän ajoi Loveren parkkipaikalle niin nopeasti kuin suinkin pystyi. Jessie ei onneksi suuttuisi, vaikka hän myöhästyisi pari minuuttia. Hän parkkeerasi autonsa ja huomasi ystävänsä auton. Jep, hän oli myöhässä. Hän nappasi käsilaukkunsa autosta, lukitsi ovet ja kiiruhti ostoskeskukseen.

Brooke oli pukenut ylleen vaaleat, kireät farkut, niihin sopivan jakun ja vaalean hihattoman. Kokonaisuuden kruunasi asuun sopivat korkokengät ja käsilaukku. Nainen käveli ripein askelin kahvilaan, jossa huomasi ystävänsä jo odottavan. Hänen tavat tuntien tämä oli jo näköjään tilannut kahvit valmiiksi.
”Hei Jessie. Sori, mä oon vähän myöhässä”, Brooke sanoi istahdettuaan alas. Hän laittoi käsilaukkunsa tuolille vieressään.
Onneksi hän näki ystävänsä. Hän tarvitsi sillä hetkellä tämän neuvoja. Jessie oli aina keksinyt ratkaisun hänen ongelmiinsa. Oli jo silloin, kun oli koulussa toiminut hänen tutorinaan, jonka ansiosta he olivat ystävystyneet.
”Keikkoja pukkaa?” hän kysyi hörpäten kahviaan.


((lyhyttä...))

Jessie hipelöi parhaillaan kynsinauhojaan, kun hän jo kuuli korkokenkien kolahtelun lattiaa vasten ja tunnisti askeleet oitis Brookelle. Nainen kohotti katseensa Brookeen, kun tuo käveli pöydän ääreen ja istuutui alas.
"Hei Brooke", Jess vastasi hymyn kohotessa huulilleen. "Ei se mitään, en mä kauaa kerennyt odottaan. Hieno jakku sulla", tuo jatkoi ja kietoi sormensa lämpimän kahvikupin ympärille.

"Tottakai, mullahan on jo melkein varaa karsia huonoimmat tarjoukset pois", tuo vastasi Brooken kysymykseen naurahtaen ovelasti. Jessie maistoi kahviaan ja sai taas kerran todeta, että kyllä hänen lempikahvilansa oli sen arvoinenkin. Hienon ulkomuodon lisäksi sieltä sai parhaat kahvit.
Jess keskitti taas katseensa Brookeen, tarkkaillen tuota hetken aikaa. "Mikäs sinua viivytti?" Hän tiedusteli lähinnä silkasta uteliaisuudesta, ei piikitelläkseen toisen pienestä myöhästymisestä. Vaikkei Jessica ehkä ollutkaan kilteimpiä ihmisiä, niin kyllä hän nyt parhainta ystävätärtään jossain arvossa piti.
Jessie vilkaisi viereisessä pöydässä istuvaa pariskuntaa, jotka joivat kahvejaan ja söivät pieniä, vaaleanpunaisia leivoksia. Vesi herahti oitis Jessican kielelle, vaikkei tuo edes kovin usein herkkuja syönyt. Hän oli melko perso makealle, mutta parhaansa mukaan yritti vältellä niitä, muutama lisäkilo saattaisi näkyä turhankin hyvin seuraavissa kuvissa. Tummaverikkö palautti katseensa pikaisesti kaveriinsa, ennen kuin ajattelematta tilaisi heille vielä leivoksetkin. Hetken aikaa Jess tapitti Brookea, ennen kuin avasi suunsa.
"Painaako jokin mieltäsi?", tuo kysyi kulmat kurtussa.

Brooke hymyili. Jessie kiinnitti aina huomiota ensimmäisenä hänen vaatteisiinsa.
”Locke tän löysi. Kuten aina”, hän sanoi naurahtaen. Velipojalla oli kyllä silmää kauniille vaatteille. Varsinkin niille, jotka sopivat täydellisesti Brookelle. ”No hyvä.”

Brooke oli nopeasti tyhjentänyt kahvikuppinsa ja tilasi toisen saman tien. Hän kun oli kahvin suurkuluttaja. Sitä paitsi Loveren kahvilasta sai maailman parasta kahvia. ”Babs. Se tuhos yhdet mun kengät. Mä en ollu ehtiny käyttää niitä kuin kerran.”
Brooke vilkaisi naapuripöydässä istuvaa pariskuntaa. Häntä ällötti näiden vaaleanpunaiset leivokset. Aivan liian makeita hänen makuunsa. Hän tarkkaili muutenkin syömistään. Hän halusi pysyä hoikkana. Kuullessaan Jessien kysymyksen hän hymähti. Tämä luki häntä yhtä hyvin kuin Locke. Kumpikin näki, milloin häntä painoi jokin asia.
”Mä keskeytin yliopiston. Enkä mä tiedä, mitä mä nyt tekisin. Kai mä voisin jotain työtä etsiä, mutta millasta?” Brooke vastasi. Onneksi Jessie ei tuomitsisi hänen päätöstään keskeyttää yliopisto. Isä olikin asia erikseen. Nainen muisti yhä sen huudon, mitä hänen paljastuksestaan oli seurannut. Isä oli huutanut, kuinka Brooke pilasi hyvän tulevaisuutensa. Mikä tulevaisuus oli sellainen, joka myötäili jonkun muun toiveita? Ei hänen ainakaan. Hän vain ei tiennyt, mitä halusi tehdä.
"Ehdotuksia?"

Jessielle ei oikeastaan tullut yllätyksenä, kun Brooke sanoi Locken löytäneen yllään olevan jakun. Joskus olisi kyllä hänelle itselleenkin kelvannut pikkuveli joka auttaa vaatteiden kanssa, mutta toisaalta Jess oli liian tarkka siitä mitä päälleen puki ja yleensä vain ärsyyntyi jos joku yritti neuvoa jotakin. Lockella tosin tuntui olevan harvinaisen hyvä silmä vaatteille, ainakin vaatteille jotka Brookelle sopivat loistavasti.
"Locke kyllä taitaa hienosti nämä pukeutumisjutut", Jess totesi hymyillen.

Kun Brooke jo tilasi toista kuppiaan, Jessie vasta joi ensimmäisiä kulauksia omastaan. Tyypillistä. Jessica oli joskus jo miettinyt, että onko kovin terveellistä tankata kofeiinia noin hirmusti, mitä nyt hän tiesi, että Brooke ei ihan heti kahvista luopuisi vaikka Jessie siihen puuttuisikin.
Pieni virnistys kävi tummaverikön kasvoilla, kun Brooke kertoi Babsin tuhonneen hänen kenkänsä. "Voi Babsia. Tai oikeastaan voi kenkiä. Kullanmurusetkin tulee helposti entistä kalliimmiks", tuo hymähti harvinaisen lempeä ilme kasvoillaan.

Jessican ilme oli todellakin hämmästynyt, kun Brooke kertoi suorilta tein keskeyttäneensä yliopiston. Olihan tuo tainnut aiemminkin jotain mainita siitä, vaikka Jess olikin luullut Brooken viihtyneen siellä, eikä opiskelu ainakaan tuntunut olleen mikään ongelma Brookelle.
"Ootko sä ihan varma siitä? Tai että ihan oikeasti halusit keskeyttää?" Jess ihmetteli kulmat koholla. Ei hän tosin epäillyt Brooken päätöstä jos toinen oikeasti oli päättänyt haluavansa lopettaa, mitä nyt ihmetteli. Ja toisaalta hän taas tajusi Brookea, eihän Jessicaa itseänsäkään ollut kiinnostanut opiskelu, johon hän oli ryhtynyt lähinnä isänsä vaatimuksesta. "Ootko kertonut jo sun vanhemmille?" Jess kysyi. Mitä nyt hän Brooken isää ainakin tunsi, niin tuo tuskin päätöstä kovin hyvällä ottaisi.
"Et sä sitten johonkin kaupalliselle alalle halua töihin? Kaupan kassalle tai jotain", Jessica hymähti pienesti. Ei hän voinut Brookea kaupan kassalle kuvitella, ehkä johtamaan jotain pientä tai vähän isompaakin yritystä, mutta ei kyllä todellakaan kaupan kassaksi.

”Niin taitaa. Se on mun henkilökohtainen stailistini. Vaika mä ite päätän, mitä ostan, mutta Locke tietää hyvin, mikä sopii ja mikä ei.”
Jessielle Brooke ei edes ehdottanut, että Locke stailaisi tämän. Ystävä kun ärsyyntyi helposti muiden neuvoessa miten pukeutua.

”Voi kenkiä ennemmin. Täytyy ostaa uudet. Ei ne paljoa maksanu”, nainen sanoi. Mitä nyt pari tuhatta puntaa, mutta se oli pikkuraha hänelle. Hän saisi helposti ostettua uudet kengät tilalle. Täytyi vain jatkossa muistaa pitää vaatekaappien ovet visusti kiinni. ”Mä saan syyttää vain itteeni. Mä oli jättäny toisen vaatekaappini ovet auki.”

”Olen. En mä tätä hetken mielijohteesta tehny. Mä vain tajusin eläväni isän toiveiden mukaan unohtaen itseni. Isähän kaavaili musta seuraajaansa. Ei kiitos. Musiikkibisnes ei ole mua varten.”
Brooke irvisti Jessien kysyessä, oliko hänen kertonut vanhemmilleen.
”Kyllä mä niille kerroin. Isä huus varmaa puoli tuntia putkeen siitä, kuinka mä pilaan hänen suunnittelemansa tulevaisuuden. Siinä tuli kaikkea muutakin ilmi, josta mä en voi puhua. Locken kanssa paettiin mun luo.”
Brooke naurahti. Hän kaupan kassalle? Oliko Jessie seonnut?
”Pystytkö sä kuvittelemaan mut johonkin kaupan kassalle? Kaupallinen ala ei oo mua varten.”
Nainen ei tiennyt, mitä työtä hän voisi tehdä. Kaikki mahdollisuudet olivat avoinna.

Jessie nyökytti pari kertaa päätään Brooken sanoille Lockesta.
"Varo vaan, ettei se ala vaatiin sulta palkkaa", Jessica virnisti, eikä kyllä jäänyt epäselväksi kuinka epätosissaan hän oli sanomisiensa suhteen. Locke tuskin ottaisi palkkaa vastaan vaikka Brooke tarjoaisikin, Jessiestä tuntui että Locke jo ihan mielellään toimi siskolleen näin henkilökohtaisena stylistinä.

Naisen huulille nousi pieni hymynkare Brooken sanoessa, ettei kengät paljoa olleet maksaneet. Riippuihan sekin vähän että kenen suunnalta katsoi, tavalliselle pulliaiselle Brooken puhumiin kenkiin olisi ilmeisesti uponnut vähintään muutaman kuukauden palkka, kun taas esimerkiksi juuri Brookelle se oli vähän eri juttu.
"Eihän se tosiaan Babsin syy ole että itsensä saatavilla olevat kengät näyttää kirjaimellisesti niin herkullisilta, että niitä on pakko maistaa..", Jess naurahti. Brooken tuntien ne kengät varmaan olivatkin olleet harvinaisen herkullisen näköiset.

Jessica kuunteli tarkkaavaisena kun toinen kertoi olevansa varma päätöksestään ja ettei musiikkibisnes pahemmin ole häntä varten. Tajusihan Jessie Brookea toisaalta, mitä nyt itse oli sinnitellyt koko lukion läpi jo ihan vain isänsäkin vuokse. Totta puhuen, ei hän kyllä enää kolmea vuotta viihtyisi opiskelemassa paikassa, jossa ei opiskellut itsensä vuoksi sellaista, mitä itse halusi. Eihän Jessica vieläkään ihan sataprosenttisesti syyttäjäksi halunnut, mielummin hän olisi vain omistautunut kokonaan mallin uralle. Periaatteessa oli kuitenkin hyvä olla jokin ura sitten myös tukena, jos mallinhommat takkuilisi tai muuta ja kyllähän lakiura jossain määrin kiinnostikin häntä.
Jessien mieltä jäi kaivertamaan toisen sanoma "josta mä en voi puhua", vaikkei hän nyt olettanutkaan Brooken kertovan kaikkea itselleen. Ei Jess sen puoleen aikonut udellakaan tai vaatinut toista kertomaan mitään, kertoisi sitten jos kertoisi. Hän tyytyi vain nyökyttelemään päätään ymmärtäväisen oloisena ja aivot tyypilliseen tapaansa ahkerasti raksuttaen.

Pieni naurahdus pääsi tuon huulilta, kun Brooke kysyi pystyikö hän oikeasti kuvittelemaan toisen kaupan kassalle. "En mä kyllä totta puhuen osais villeimmissäkään kuvitelmissani kuvitella sua kaupan kassalle. Mutta ajattele kuinka hienoa olis vaikka perustaa oma yritys.. Joku pieni putiikki joka myis vaikka vaatteita uniikkikappaleina, tai sitten joku kosmetiikkaan painottuva liike tai jotain", Jessiellä tunnetusti riitti unelmia ja puolivillaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
"Tai ryhdy suunnitteleen kenkäpareja. Perusta joku pieni, sulonen majatalo. Ryhdy vaikka hoitaan vanhuksia! Tai lähde kiertään maailmaa matkaoppaana.. Tai no ei, et kyllä jättäis mua tänne yksin", Jess virnisti pienesti.
"Tai sitten kyllästyt kaikkeen eksoottisempaan ja ryhdyt kauppaan puhelimitse jotain halpamaisia aikakausilehtiä?"

Brooke virnisti. Locke tuskin vaatisi palkkaa häneltä. Tälle tuntui riittävän se, että hän käytti tämän suosittelemia vaatteita.
”Tuskin. Vaikka kyllä mä mielelläni sille maksaisinkin palkkaa stailaamisesta.”
Naisen oli edes turha harkita palkanmaksamista veljelleen. Ei tämä kuitenkaan ottaisi sitä vastaan. Tämä vain kokisi sen loukkaavana.

Brooke naurahti. Ei hän Babsia syyttänyt kenkiensä tuhoamisesta.
”Babs nyt rakastaa tutkia paikkoja. Mä en ole kyllä koskaan ymmärtänyt, että mikä kengissä viehättää koiria.”
Kenkien menettäminen harmitti, mutta hän sai syyttää siitä itseään. Onneksi hänen lempikenkäkaupassaan oli vielä samoja kenkiä myynnissä. Toivottavasti oikeaa kokoa oli vielä jäljellä.

Brooke näki Jessiestä, että tätä harmitti, kun hän ei kertonut kaikkea, mutta ei hän voinut veljensä asioista puhua. Ei, vaikka he parhaita ystäviä olivatkin. Hän oli luvannut veljelleen pitää suunsa kiinni tämän asioista ja sen lupauksen hän piti. Jessie tajusi olla kyselemättä. Tämä tiesi naisen kertovan, jos voisi. Niin oli aina ollut. He kertoivat asioita toisilleen.
”Oman yrityksen perustaminen olis kyllä hienoa. Joku pieni, kuten sä sanoit. En mä kyllä tiedä, olisko musta yrittäjäksi vaikka ajatus houkutteleekin. Tota täytys suunnitella tarkemmin.”
Brooke purskahti nauruun. Hänkö majatalon emäntänä tai vanhuksia hoitamassa? Aivan hullu ajatus. Matkaoppaana olo ei kiinnostanut. Matkustelu kylläkin. Puhelinmyyjä? Ei ikinä!
”Jessie, sä olet seonnu, jos sä kuvittelet mun tekevän mitään noista. Älä ny hulluja ehdottele.”

Jessie uskoi harvinaisen hyvin, että mielellään toinen olisi Lockelle vähän palkkaakin maksanut. Mutta hän uskoi myös sen seikan, ettei Locke olisi sitä vastaan ottanut.
"Jos Adaa mietitään, niin pikkuista kengät tuntuvat viehättävän siinä missä kaikki muukin ylimääräinen lattialla oleva tavara. Oikeastaan Ada on mieltänyt asian niin, että kaikki mikä on hänen luonaan lattiatasolla on hänen omistuksessa", Jessie hymähti silmiään pyöräyttäen. Naisen äänestä kuulsi selvästi lempeä äänensävy aina, kun tuo puhui pienestä höpönassustaan. Mitähän raukka nytkin teki yksin kotona? Ilmeisesti sillä ei ollut mitään hätää, nukkui tai järsi lelujaan prinsessapedillään. Jessica vain tuntui olevan vähän kiintynyt pieneen hauvavauvaansa.

Vaikka Jessie ei aina kuulunutkaan niihin kaikkein ymmärtäväisimpiin ihmisiin, kyllä jopa hän tiesi, mistä asioista Brooke ei puhunut edes parhaalle kaverilleen. Locke ja Brooke tuntuivat olevan sen verran läheisiä, ettei Brooke ainakaan tuon asioista pahemmin juorunnut eteenpäin. Eikä Jessica voinut sillekään mitään, että pieni kateus vihlasi jossain todella syvällä aina, kun hän mietti Brookea ja tuon veljeä. He tuntuivat voivan kertoa toisilleen melkein mitä vain ja viettivät aikaakin keskenään, Jess taas ei ollut nähnyt veljeään useampaan vuoteen. Olivathan he olleet hyvinkin läheisiä vielä kun Jessica oli ollut kymmenen vuoden ikäluokkaa, tai kun hän oli käynyt yläastetta. Sen jälkeen kaikki vain oli vähän muuttunut kun Jack oli löytänyt "parempaa" tekemistä kuin perhesuhteidensa säilyttäminen.

"Mutta mä kyllä tiedän, että sulta onnistus yrityksenkin pyörittäminen, jos sä niin oikeesti päättäisit", Jessie totesi Brooken puheille yrityksen perustamisesta. Jos Jessica itse yritystä suunnittelisi, niin hänet tuntien se saattaisi olla jopa hevosten kilpavarusteita myyvä putiikki.
Pieni virne kohosi naisen kasvoille, kun Brooke sanoi tämän olleen seonnut. "Älä nyt, pitää olla avoin kaikenlaisille ideoille", tuo huomautti hymyssä suin. Jos totta puhuttiin, niin Jessicalle tuotti harvinaisen paljon vaikeuksia kuvitella kaverinsa johonkin työhön. Työ ei tietenkään saanut olla liian raskasta, puhumattakaan likaisuudesta tai muuten vain inhottavuudesta.
"Sitten ryhdyt valmistaan omia hajuvesiä sekottelemalla jotain kukkien terälehtiä keskenään tai vaikka kasvattaan koiranpentuja", tummaverikkö hymähti. Jessicalla tunnetusti riitti ideoita vaikka kuinka pitkälle.

Brooke naurahti ajatellessaan Adaa. Tämä oli kieltämättä suloinen ja yhtä tärkeä Jessielle kuin Babs Brookelle. Toivottavasti Babs olisi kiltisti kotona sillä hetkellä. Kunhan ei järsisi paikkoja, niin kaikki oli hyvin.
Naiselle oli perhe aina ollut tärkeä. Huolimatta päätöksestään keskeyttää yliopisto ja isän suututtua siitä, hän tiesi tämän vielä leppyvän. Jos hän perustaisi yrityksen, hän saisi sille tämän hyväksynnän. Tämä kun halusi vain lastensa parasta, vaikka ei aina sitä sanonutkaan.
”Jackista ei ole tainnu kuulua mitään?” hän kysyi varovasti.

”Kieltämättä oma yritys olis kiva. Haluatko sä auttaa siinä? Siis ideoimisessa sun muussa?” Brooke kysyi. Hän toivoi Jessien auttavan. Tällä oli aina hyviä ideoita. ”Rahotuksen kanssa ei tuu ongelmia. Mun ei tarvi mennä pyytää isältä, kun mulla on niitä perintörahoja vielä jäljellä.”
Nainen tuihahti.
”Mä olen avoin ideoille, mutta en noin hulluille.”
Brooke pudisteli päätään. Jessien ideat tunnettiin. Pari vuotta sitten tämä oli saanut idean lähteä Karibialle yksityiskoneella ja saanut hänet mukaansa. He olivat jääneet tietysti kiinni jo kentällä ennen lähtöä.
”Sun ideat tunnetaan. Kuten se Karibian epäonnistunut matka.”

Jessie katseli hetken aikaa puolitäyttä kahvikuppiaan, ennen kuin taas nosti sen huulilleen ja joi pari kulausta. Naisen katse kävi pikaisesti Brookessa, kun tuo mainitsi Jackista, mutta palasi sitten takaisin pöydällä olevaan kahvikuppiin. Kai nyt Jessicankin äly riitti kertomaan, että jos puhuttiin perheestä ja hän näytti hetken aikaa apeammalta, niin Brooke arvaisi oitis tämän miettivän Jackia.
"Ei ole, tietenkään", Jessie huokaisi katse kahvikuppiinsa naulittuna. Ei hän pahemmin jaksanut antaa itsensä murehtia Jackin perään, saati yrittää epätoivoisesti tavoittaa tuota, mutta tottakai pieni haikeus valtasi aina tämän mielen Jackista puhuttaessa. "Ja tuskin tulee ihan heti kuulumaankaan mitään", tuo lisäsi hymähtäen katkerasti.

Nainen päätti juuri työntää Jackiin liittyvät murheellisemmat ajatuksensa pois, kun Brooke kysyi tältä josko Jess haluaisi auttaa yrityksen kanssa. Tämän katse pomppasi kaverinsa silmiin ja herkästi innostuvana ihmisenä Jessien silmissä epäilemättä loisti melkoinen innostus.
"Ai oikeasti? Kysytkin! Mä oon aina valmis ehdotteleen sulle mun ideoitani yrityksen suhteen", Jessie naurahti hymyssä suin. Jess nyökytti päätään innostuneena kuunnellessaan Brooken juttua rahoituksen suhteen. Ei Jessie kyllä ollut epäillytkään, ettäkö rahasta tulisi pulaa. "Isäskin leppyy entistä nopeammin kun et päätä jäädä tekemättä mitään rahanhankinnan suhteen", Jessie huomautti hymyillen.
Ovela virne kävi Jessien kasvoilla. "Väitätkö, että mun ideat olis jotenkin hulluja?" Jessica naurahti. Puoliksi suunnitellut ideat hänen suunnaltaan epäilemättä olivat harvinaisen hulluja, mutta kyllä Jess osasi jotain hyödyllisiäkin ideoita keksiä jos kunnolla miettisi.
"Pitäähän elämässä pari epäonnistunuttakin yritystä olla, mutta odota vaan, kyllä me se Karibian matka vielä onnistumaankin joskus saadaan", Jessica huomautti ilkikurisesti ja nauroi päälle. Ihan kaiken suhteen Jess ei ollut tyyppiä, joka oppisi kerrasta ja luovuttaisi saman tien. Eihän hyviä ideoita kannattanut olla yrittämättä saada onnistumaan, jos ne kerran sattuivat epäonnistumaan.

Brooke nosti kuppinsa huulilleen. Hän huomasi juoneensa sen jo tyhjäksi. Hän ei tilannut kuitenkaan kolmatta kupillistaan vielä, mikä oli harvinaista vielä.
Hän tiesi Jackista ja myös sen, kuinka vaikeaa Jessielle oli puhua tästä. Sen vuoksi hän vältteli puhumasta tämän veljestä. ”Tuskin.”

”Mä tiesin, että sä auttaisit”, Brooke hymyili. Hän oli täysin luottavaisella mielellä nyt. Jessie keksisi kyllä hyvän idean, millaisen yrityksen hän perustaisi. ”Meiän varmaan kannattais siirtyä muualle suunnittelemaan yksityiskohtia. Mä en halua, että kukaan kuulee siitä vielä.”
Brooke mietti hetken Jessien puhuessa hänen isästään. Ehkä isä leppyisi nopeammin, jos hän perustaisi oman yrityksen.
”Ehkä, sen näkee sitten.”
Nainen naurahti ja pudisteli päätään huvittuneena. Jessie keksi ideoita, eikä oppinut kerrasta, jos joku suunnitelma epäonnistuisi. Ei tämä myöskään heti luovuttanut. Tämä ei ollut luovuttajatyyppiä.
”Niin pitää. Karibialle pitää tosiaan päästä. Tällä kertaa ei kukaan voi estää meitä.”

Brooke oli yksi harvinasista ihmisistä, joille Jess oli edes kertonut Jackista. Jos julkisuuteen vuotaisi, että McBartonin poika oli kadonnut huonommille teille, Jessien isän yritykset tuskin enää menestyivät kovin loisteliaasti. Jessie luotti kuitenkin sataprosenttisesti siihen, että Brooke ei juoruaisi kenellekään ulkopuoliselle.
Eikä Jessicalle edes tullut yllätyksenä, että kun hänellä vasta oli ensimmäinen kahvikupillinen menossa, niin toinen oli juonut jo yli kaksi kertaa enemmän kahvia.
"Senkin kahvifriikki", tuo huomautti huvittunut ilme kasvoillaan.

"Tottakai auttaisin sua, oli kyse sitten yrityksen perustamisesta tai Karibialle karkaamisessa", Jessie vastasi kaverilleen hymy huulillaan. Hän todellakin auttaisi mielellään Brookea kaikessa, mihin kykeni ja missä toinen hänen apunsa huoli. Brooke sekä Jessien isä olivat niitä harvoja ihmisiä, joiden eteen nainen tekisi melkein yhtä paljon kuin itsensäkin vuoksi. Ja Jessien tuntien se oli harvinaisen paljon.
Ruskeat silmät kääntyivät kiertämään kahvilan ympäri, kun Brooke sanoi ettei halunnut kenenkään kuulevan vielä mitään. Kahvila oli kieltämättä melko täynnä ihmisiä, joten Brooken ehdotus oli enemmän kuin hyvä.
"Ehkä meidän tosiaan kannattais vaihtaa paikkaa", Jess hymyili juoden viimeisiä kulauksia kahvistaan.

Jessie naurahti Brooken sanomalle, kukaan ei todellakaan ensi kerralla voisi estää heitä Karibialle lähdössä. "Toi kuulostaa jo hyvältä, pitää tällä kertaa vaan suunnitella vähän pidemmälle tätä juttua", Jessica hymähti virnistyksen kera, ennen kuin kumosi loputkin kahvista kurkustaan alas.
"No, mihinkäs sitten suunnataan suunnitteleen sun nousevaa yritystä?" Jessie tiedusteli Brookelta, samalla kun kaivoi laukustaan lompakon esiin kahvihetken maksua varten.

Jessie oli Brooken elämässä niitä harvoja ihmisiä, joille hän kertoi kaiken, tai ainakin lähes kaiken. Oli asioita, joista hän ei voinut ystävälleen puhua, mutta tämä ymmärsi kyllä. Heidän välillään oli niin suuri luottamus, ettei heidän tarvinnut pelätä toisen kertovan salaisuuksia muille.
”Niinhän mä olenkin”, nainen virnisti.

”Mä vähän luotinkin siihen.”
Brooke oli helpottunut. Yrityksen perustamisesta tulisi helpompaa Jessien avulla. Vaikka tämä sai välillä hullujakin ideoita, niin tämä oli aina valmis keksimään järkeviäkin ideoita. Kuten nyt. Se oli yksi syy, minkä vuoksi nainen oli iloinen heidän ystävyydestään. Jessie auttoi häntä aina. Tämä ei koskaan jättänyt häntä pulaan.
”Mennään vaikka mun asunnolle. Jos sä vaikka haet Adan Babsille seuraksi. Päästetään ne takapihalle temmeltämään.”
Brooken ja Jessien koirat tulivat loistavasti toimeen keskenään ja siksi Brooken ehdotus oli hyvä. Hän kaivoi lompakkonsa käsilaukustaan ja otti sieltä tarpeeksi rahaa maksua varten. Hän jätti aina vähän ylimääräistä, kuten nytkin.
”Mennäänkö?”

Jessien huulilla kareili hymy, kun toinen sanoi luottaneenkin saavansa apua Jessieltä halutessaan. Jessican silmiin oli hyvin harvinaista, että hänenlaisensa ihminen oli kyennyt saamaan itselleen niinkin hyvän kaverin, kuin mitä Brooke oli. Yleensä jo hänellä itselläänkin meni melko herkästi hermot muihin ihmisiin, Brooke nyt sattui todella harvoin Jessien hermoja koettelemaan.
"Joo, hyvä idea", Jessie naurahti Brooken ehdotuksen myötä. Ei joutuisi hänen pikkuisesakaan yksin kotona olemaan ja Adalle teki välillä ihan hyvää saada leikkiä toisen pikkukoiran kanssa, Jessien pääsääntöisesti pihakoirina toimivien poikien leikit kun tuppasivat olemaan vähän liian rajuja Adalle. Ja nopeastikos Jess pikkukoiransa haki, kerta muutenkin olisi ajanut McBartonien tontin ohi Brookelle ajaessaan.

Nainen laski kahvista tulleen maksusumman pöydälle, ennen kuin sujautti lompakkonsa takaisin hopeiseen laukkuunsa.
"Mennään vaan", tuo hymyili noustessaan ylös pöydän äärestä. Hän asetteli hiuksensa pikaisesti paremmin, veti paitaansa alemmas ja nappasi laukkunsa mukaan, ennen kuin oli lähtövalmis.

Brooke hymyili. Jessie menetti helposti hermonsa muihin, mutta häneen erittäin harvoin. Hän laittoi rahan pöydälle kahveistaan ja lompakon takaisin käsilaukkuun nousten sitten ylös. Hän katsoi ystäväänsä.
”Hae Ada ja tuu perästä.”
He menivät yhtä matkaa parkkipaikalle ja nainen hyppäsi omaan autoonsa.

Hän ajoi kotiinsa. Babs oli heti ovella vastassa häntä heiluen. Brooken helpotukseksi paikat oli ennallaan. Koira oli ollut kiltisti. Hän haki kannettavansa makuuhuoneestaan ja palasi alakertaan laskien sohvapöydälle. Hän käynnisti koneen, jotta se olisi käyttövalmiina Jessien tuloa varten.
”Ovi on auki!” hän huikkasi, kun ovikello soi. Jessie oli ollut nopea.
Brooke meni baarikaapilleen ja otti valkoviinipullon sieltä. Se oli heidän molempien lempimerkkiä. Hän haki vielä keittiöstä kaksi viinilasia.
Babs haukahteli innoissaan saadessaan Adasta seuraa ja nainen avasi takapihalle johtavan oven, jolloin koirat säntäsivät välittömästi siitä pihalle temmeltämään. Hän haki vielä tuhkakupin olohuoneen pöydälle.