Wounded Satellite

( kizzy ja donmon )

Vaikka May ei sitä kenellekkään myöntäisi, ei ikänä, oli hänen mieleensä jäänyt vahvasti se eräs sinisilmäinen mies, joka jokaisella kerralla, kun hän vain ajatteli tätä, sai hänet käymään ylikierroksilla. Hän oli ollut lähes onnellinen siitä, ettei ollut joutunut törmäämään kyseiseen mieheen sitten sen kujan, hitto, May olisi varmaankin räjähtänyt uudelleen jos hän olisi nähnyt miehen taas virnuilemassa hänen kustannuksellaan.

Nyt mielessä kuitenkin oli aivan muuta. Punaiset korkokengät kopsahtelivat vasten ostoskeskuksen lattiaa, Mayn kävellessä eteenpäin. Se miltä May näytti sinä iltana, kun hän oli ollut kujalla, oli täysin eri, miltä hän näytti tänään. Punertavat hiukset laskeutuivat avoimina hartiolta aina rintojen päälle, silmiä korostivat siistit meikit ripsivärineen ja pienen punertavan värin ollessa myös niillä suhteellisen täyteläisillä huulilla. Hänen päällään oli hihaton musta tiukahko mekko, joka varmasti hyväili niitä kurveja, jotka tosin suurimmaksi osaksi olivat hänen lanteissaan ja takamuksessaan - vaikka ei hän toki rinnaton ollut. Miksi May kuitenkin tuon näköisenä oli rikkaiden täyttämässä ostoskeskuksessa? Juuri sen takia, koska siellä oli juuri niitä rikkaita. Ollen pukeutuneena tyylikkäästi ja käyttäytyen samalla seksikkäästi, mutta pitäen kuitenkin sen mysteerisen ja hitusen ehkä ylimielisenkin asenteen, hän sai huomiota ja mitä tekikään May saadessaan huomiota.. Sitä mitä kuka tahansa hänen kaltaisensa teki, käytti hyväkseen.

Huulilla keinui tyytyväinen hymy naisen kävellessä punainen laukku sekä kaksi mustaa paperikassia käsivarsillaan kohti hissiä. Mitä kaikkea ihmiset tekivätkään ja jättivät huomiotta, kun teki hyvinkin pieniä eleitä ja liikkeitä. Ei tarvinnut kuin vähän koskettaa omaa kaulaa sormenpäillä tai sitten pyyhkäistä hiuksia kasvoilta, niin huomio saatiin itseensä ja May sai tilaisuutensa viedä lompakon.

Nainen astui hissiin, painaen etusormellaansa ostoskeskuksen parkkikerrokseen, olihan aika nimittäin lähteä, hän oli saanut ilmaisen ruuan, ilmaisia drinkkejä ja vielä sieltä täältä rahaa ja lompakon. Painettuaan nappia laskeutui hänen katseensa käsilaukkuun, jota hän alkoi siinä kiinnittämättä muualle huomiota penkomaan, saaden sormiinsa varastamansa lompakon ja kun setelinippu pilkisti lompakon välistä, ei May voinut olla hymyilemättä tyytyväisempänä.

"Jackpot.."

[[Donmon tulee~]]

Donilla oli jälleen monta rautaa tulessa. Sen lisäksi, että hän auttoi ystävänsä talon rakentamisessa, hän teki keikkahommia vähän siellä sun täällä. Nytkin hän oli saanut parin päivän keikan Yellow Avenuen raharikkaiden ostoskeskuksen Loveren liiketilojen kunnostamisesta. Tai no, ainoastaan yhden liiketilan. Donilla ei kyllä ollut mitään hajua siitä, mitä tuossa liiketilassa tultaisiin myymään, mutta sama se miehelle oikeastaan olisi, hän vain maalaisi seinät valkoiseksi, korjaisi mahdolliset viat ja siirtyisi seuraavaan työnantoon jonnekin päin.

Donathan oli juuri käynyt ostamassa itselleen lounaan muutaman kerroksen ylempänä olevasta kahvilasta, mukavan täytetyn patongin ja siihen päälle vesipullon sekä kahvin. Ihmiset olivat hiukan katsoneet miestä aavistuksen pitkään, sillä tuo kuljeskeli pitkin ostoskeskusta työvaatteissaan, eli tummansinisessä työhaalarissa, jonka vetoketju oli avattu miltei napaan asti, jolloin haalarin alta paljastui varsin vartalonmyötäinen valkea t-paita. Lanteilta roikkui työkaluvyö, josta löytyi lähestulkoon kaikkea pensseleistä vasaraan ja mittanauhaan ja tietenkin Donin lompakkoon sekä kännykkään. Mutta eivät ihmiset tainneet pelkästään komean remonttimiehen ulkonäköä ihastella, vaan lähinnä tuijottamisen syy taisi olla lukuisat maaliroiskeet miehen haalareissa sekä kasvoissa. Ja noh, kyllähän sitä nyt tuollaisten rikkaiden ihmisten ostosparatiisissa kulkeminen työvaatteet yllä oli jo sen verran paheksuttava asia, ettei senkään takia voinut olla tulematta tuijotetuksi.

Don seiskoskeli hissin vierellä odottamassa, tuijotti sinisillä silmillään hissin yläpuolella olevia numeroita ja odotti. Miten tuollaisessa paikassa hissit tuntuivat kulkevan vain julmetun hitaasti? Luulisi rikkailla olevan aina niin kiire, ettei hissejä ehditty odotella. Tosin, kuka luulee rikkaiden kulkevan portaita aikaa säästääkseen? Haha, hyvä vitsi.
Hissin ovien viimein kilahtaessa Don astui hissiin sen kummempia katsomatta muita hississä olijoita, mutta pisti kuitenkin merkille, ettei hississä ollut ketään yhden naisen lisäksi. Mies astui sisälle hissiin, painoi ensimmäisen kerroksen nappia ja jäi seisoksimaan hissin nurkkaan. Ovien painautuessa kiinni, Don katsahti itseään viereisestä peilistä ja joutui hymähtämään hiukan huvittuneesti omalle peilikuvalleen. Ihmekkään siis, miksi ihmiset olivat tuijottaneet häntä aavistuksen normaalia pidempään. Niin, siis tietenkin Donia tuijottivat ihmiset päivästä toiseen, toki. No ehkei kuitenkaan.
Omasta peilikuvasta katse harhautui punatukkaisen naisen peilikuvaan. Naisessa oli jotain perin tuttua.. Hetken toisen sivuprofiilia tutkittuaan Don ei voinut olla kääntämättä päätään toiselle puolelleen katsoen naista. Aivan! Ilmankos toinen näytti tutulta.
"Kas, neiti 'en enää'."
Tuo totesi hyväntuulisesti virnistäen kevyesti sanojensa päälle.

Tutkiessaan päivän saalista, ei May tullut muuta kuin pienesti vilkaiseeksi hissiin astuvan henkilön jalkoja, kunnes keskittyi takaisin laukkuunsa. Laukun sisältö ei kuitenkaan sen kauempaa kiinnostanut, varsinkaan silloin kun hänen korvaansa värähti ääni, joka oli painautunut niiden aivonystyröiden ympärille, jotka tunsivat heti ärsyyntyvän tunnistaessaan äänen. Ei tämä voinut olla totta.

Viherharmaat silmät siirtyivät laukusta hississä seisovan miehen kenkiin ja kohosivat sitten kenkiä pitkin ylös, ohittaen lantion ja rintakehän, kunnes ne päätyivät niihin tuttuihin kasvoihin. May räpäytti muutaman kerran silmiäänsä, tuhahti hiljaa ja sulki laukkunsa tungettuaan rahapussin mahdollisimman pohjalle. Tämän jälkeen hän vain kääntyi, kohotti kätensä sipaistakseen pienesti niitä punertavia hiuskiaansa ja siirsi sen jälkeen käden painamaan haluamansa kerroksen nappia. Eikä se jäänyt vain yhdeksi painallukseksi, vaan May tuntui tökkivän sitä taukoamatta.

"Mä en puhua sulle. " Hän totesi, kääntämättä katsetta mieheen, vaan näytti kuin.. haluavan mököttää. Oliko May suuttunut tälle sinisilmäiselle miehelle? Ei hänen itsensä mielestä, mutta voi luoja miten pahasti häntä sinä hetkenä ärsytti jälleen se eräs tapahtumarikas ilta. Ollessaan kuitenkin niissä asusteissaan kun hän oli, ei hän voinut ruveta riehumaan. Hieno nainen ei riehunut tai muuten hän tyrmäisi sen imagon, minkä hän oli itselleensä luonut. vaikka tämän miehen edessä se imago oli varmasti tuhottu jo ajat sitten.

Donin virne vaihtui huvittuneeseen hymyyn. Nainen siis olikin ottanut nokkiinsa hänen sanoistaan, ilmeisesti enemmänkin. Tokihan toisen 'kiss my ass'-ele oli jo itsessään kertonut siitä, mutta että toinen oli niin ärtynyt asiasta, että piti nyt mykkäkoulua? Ja etenkin, nainen piti mykkäkoulua tuntemattomalle ihmiselle. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Tosin, naiset olivat aina hankalia tulkita.
"Oww, älä nyt. Se oli vain harmiton pila."
Mies sanoi lämpimästi hymyillen. Vaikka se kujajupakka olikin aika mielenkiintoinen, Don oli kuitenkin auttanut neidon pulasta, mikä se sitten oikeasti olikaan edes ollut. Tiedä sitten oliko toisen sanoissa ollut mitään totuuden hiventäkään, mutta eihän se kyllä oikeasti edes Donille kuulunut. Kunhan tuo vain halusi tietää.

Yllättäen Don ojensi kätensä naiselle.
"Oon Donathan. Mutta voit sanoa Doniks."
Tuo sanoi ystävällisesti kallistaen aavistuksen päätään, ettei olisi näyttänyt senkään vertaa mitenkään hyökkäävältä kuin hän edes saattoi näyttää. Don harvoin edes näytti pelottavalta, ja yleensä kukaan ei muutenkaan uskonut hänen voivan edes näyttää pelottavalta. Vaikka totuus kyllä oli, että Don oli harvinaisen pelottava niin tahtoessaan. Mutta ehkä sekin johtui eniten siitä, että Don vaikutti aina niin ystävälliseltä ja positiiviselta, jolloin suuttuessaan hän oli huomattavasti vaarallisemman oloinen kuin ne ihmiset, jotka ärjyivät ja karjuivat harvase päivä.

Painaen vielä muutaman kerran nappia, laski May lopulta kätensä alas ja tuhahti hiljaa. Ei se hissi siitä nopeammin kulkisi alaspäin, vaikka hän raiskaisi hissin nappia koko matkan ajan. Mayn huomatessa silmäkulmastaan sitten käden liikkeen, käänsi hän oitis katseensa mieheen ja sitten tämän käteen, sinisilmän esittäytyessä hänelle. Donathan... tai Don. May kääntyi paremmin miehen suuntaan ja siirsi katseensa takaisin miehen kädestä tämän kasvoihin, punattujen huulien jo avautuessa mitä luultavammin kertoakseen, että toinen voisi tunkea kätensä tiettyyn paikkaan, mutta May ei ennättänyt mitään sanoa, kun hissi ensiksi nytkähti voimakkaasti, valojen räpsähtäessä ja pienen kolahduksen saattelemana valot katosivat kokonaan hissistä, sen pysähtyessä paikalleen.

May tuona aikana horjahti itse voimakkaasti voimakkaasti, mutta sai juuri ja juuri tartuttua hissin seinästä sen verran kiinni, että sai pidettyä tasapainonsa, toisen mustista paperikasseista tipahtaessa lattialle. Pienen hetken kolahduksesta ja valojen mentyä, vilkaisi May pienesti ympärilleen näkemättä pimeässä hississä kuitenkaan mitään.

"Mitä..." May aloitti lauseen hämmentyneenä, mutta ei edes lopettanut sitä, kun hänen kätensä haparoivat uudelleen sinne kohtaan, missä hissin nappulat olivat olleet. Sormet painoivat niistä jokaista, mutta mitään ei tapahtunut, eikä mistään lähtenyt ääntä, että hissi olisi aikomassa toimimaan ainakaan vähään aikaan. Tuttu ärsyyntynyt ilme kohosi sinä hetkenä meikatuille kasvoille, vaikka täysin pilkkopimeässä hississä sitä ei nyt nähnytkään.

"Tää ei voi oikeasti tapahtua just nyt.. " Hän ärähti, enemmänkin puhuen itsekseen. Kaikista ihmisistä, miksi hän juuri tämän kome....... siis ärsyttävän miehen kanssa joutui tälläiseen tilanteeseen.

Don huomasi kyllä miten naista ärsytti suunnattomasti hänen läsnäolonsa ja hyväntuulisuutensa, mutta Don ei antanut sen häiritä itseään. Hän ei kuitenkaan ehtinyt saada mitään vastausta esittelyynsä kun hissi nytkähti ja pimeni. Mies tarrautui ojennetulla kädellään takanaan olevaan sivukaiteeseen ja nojasi selkänsä seinään nostaen katseensa hissin kattoon.
"Varageneraattorien pitäis kytkey-.."
Don aloitti sanomaan mutta samalla hetkellä kuului hurahdus ja valot vilkkuivat pariin otteeseen syttyen lopulta uudestaan.
"Siinähän se tulikin.
Tuo totesi virnistäen laskien katseensa hissin katosta naiseen. Itse hissi ei inahtanutkaan, mutta ainakin heillä oli sentään valot. Ilmeisesti tämän raharikkaiden ostosparatiisin hissit olivat jo sen verran vanhat, etteivät ne enää kestäneet kasassa jumittamatta. Tai sitten rakennusvaiheessa on menty siitä mistä aita on matalin. Tiedä sitten.
Don asteli naisen vierelle nappien lähelle, kahvimuki yhä toisessa kädessään ja vesipullo sekä patonki työkaluvyössään, ja painoi hälytysnapin pohjaan.
"Hissi B2 on jumittunut toisen ja kolmannen kerroksen väliin."
Mies sanoi tyynesti mikrofoniin ja päästi napista irti. Montaa sekunttia ei mennyt, kun mikrofonista kuului surinaa ja pian miesääni, joka pahoitteli suuresti tapahtunutta ja että vika yritettäisiin korjata mahdollisimman pian. Tuon kuultuaan Don astahti muutaman askeleen taaksepäin ja päätyi nojaamaan selkänsä hissin seinään kääntäen katseensa naiseen.
"Niitten hetki saattaa olla viidestä minuutista muutamaan tuntiin."

Valojen räpsähtäessä päälle, tunsi May helpostusta sisälläänsä, mielen suoraan ajatellessa, että hissi lähtisi liikkeelle. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt ja seuratessaan miehen liikkeitä ja kuunnellessa tämän puhetta, tunsi nainen taas ärsyyntyvänsä. Ei ehkä kuitenkaan nyt Donista johtuen, vaan enemmänkin siitä johtuen, että he saattaisivat olla jumissa tässä hemmetin hississä tuntikausia. Tuntikausia..

May kohotti kätensä hieraisemaan kaulaansa ja niskaansa, tuntien lämpimän aallon käyvän lävitse vartalon. Se ei johtunut siitä, että hän tunsi suurta kiihotusta tilannetta ja Donia kohtaan - tai itseasiassa, ei sitä koskaan tiennyt -, vaan enemmänkin siitä, että päivä oli ollut jo alunperin kuuma ja jääminen pieneen tilaan tietämättä milloin sieltä pääsisi pois... se toi Mayhyn pienoista hermostuneisuutta ja ehkä ahdinkoakin, noiden tunnetilojen vain näkyessä vartalon kuumenemisena. Ei May mikään superihminen ollut, vaikka ei ikinä myöntäisikään että ahdistui jäädessään johonkin loukkuun, hänessäkin oli omat vikansa, jotka rikkoivat olemusta.

"May." Nainen yllättäen puhui, kumartui ja kumpaakin jalkaansa vuoroittain kohottaen, riisui hän punaiset korkokenkänsä ja tipautti laukkunsa sekä kassinsa lattialle. Jos he joutuisivat täällä olemaan jonkun aikaa, hän ei todellakaan seisoisi kokoaikaa korkokengissäänsä. Oliko mitään epämukavampaa, kun seistä noilla korollisilla saatanan luomilla kapistuksilla.

"Niin se on mun nimi. " May lisäsi vielä, suoristaen itsensä ja siirtäen nyt hitusen rauhoittuneemman katseensa Doniin.

Don seuraili katseellaan naisen touhuja, mutta ei kuitenkaan pitänyt katsettaan mitenkään turhan intensiivisenä, jottei se olisi mitenkään tuijottava tai tungeksiva. Kunhan nyt vain seuraili mitä toinen teki. Kuullessaan lopulta toisen nimen, Don nyökkäsi päätään kohteliaasti tervehdykseksi. May. Sopi hyvin kantajalleen. Harvoin sitä kyllä edes tuli vastana ihmisiä, joiden nimet sotivat persoonallisuuden ja ulkonäön kanssa.
"Haluutko kahvia?"
Mies kysäisi ojentaen kädessään olevaa kannellista kahvimukia Mayn suuntaan. Heidän hissituokiostaan saattaisi tulla pitkä, joten aika pitäisi saada kulumaan jotenkin. Mutta ainakin heillä olisi jotain syötävää, jos nälkä ehtisi yltymään kovinkin suureksi. Donilla ei kyllä olisi mitään hätää hississä istuksimisen suhteen, koska hänen palkkansa juoksee tuntimäärän mukaan, joten toisaalta hän saa rahaa myös hississä jumittamisesta. Saisi kyllä nähdä, kuinka kauan he oikeasti joutuisivat olemaan hississä loukussa. Ehkä korjaajat olisivat tänään nopeita, eivätkä jumittaisi puolta vuotta munkkeja syöden.

Kahvia? May vilkaisi pienesti kahvikuppia ristiessään kätensä rintakehälleensä, puistellen kuitenkin pian päätäänsä kielteisesti.

"Täällä on jo muuten tarpeeks kuuma. " Hän totesi, tietämättä oliko kahvi kuumaa vai kylmää sellaista, mutta oletti sen kuitenkin olevan lämmintä. Ei tähän olotilaan tarvittu lainkaan lisää kuumuutta, lämpimiä juomia tai enenpää vaatetusta. Pelkästään ajatus kuuman kahvin juomisesta tai Mayn sivelemään uudelleen kaulaansa. Siveltyään muutaman kerran pientä pintahikeä varsinkin niskasta, laski May kätensä takaisin rintakehälleen ja katseli sitten hiljaisena ympärilleen. Ei ollut hänen tapaistaan olla hiljainen ja mököttävä, mutta hitto.. Ensinnäkin Don oli esittänyt olevansa poliisi ja vielä hän oli maininnut jotakin varastamisesta.

Harmaanvihreät silmät kuitenkin tahtomattakin kävivät vilkuilemassa Donia, hänen siirrellessä painoaansa jalalta toiselle. Aika tuntui kuluvan, eikä mitään tapahtuvan ja kun mitään ei tapahtunut, sitä turhautuneemmaksi näytti May tulevan. Eikä se hiljaisuus näyttävän helpottavan lainkaan tilannetta, joten päätyi hän jälleen avaamaan huulensa, vaikka sulki tosin silmänsä siksi aikaa.

"Ootko sä joku työmies täällä?" Small talkkia, ehkä sitten aikakin menisi nopeammin.

Naisen kieltäytyessä kahvista, Don kohautti aavistuksen harteitaan ja laskeutui sitten istumaan hissin lattialle laskien kahvimukin käsistään vierelleen. Myös vesipullo ja paperiin kääritty patonki otettin pois työkaluvyöstä ja ne laskettiin kahvin vierelle. Suorana lattiaa pitkin lojuvat jalat ylsivät miltei hissin reunasta toiseen, ja Don oikeastaan jakoi hissin aika hienosti kahteen osaan jalkojensa kanssa.
Mies kaivoi työkaluvyönsä yhdestä taskusta pienen paperilehtiön ja lyijykynän alkaen tekemään sinne valmiiksi muutamia laskelmia maalin määrästä. Jossain vaiheessa nekin laskelmat oli tehtävä, joten samahan tuo oli jos ne laskisi nyt valmiiksi, jotta kustannusarvion sekä laskun saattoi heittää remonttia vaatineelle henkilölle. Tai joku isompi pamppuhan ilmeisesti sen maksaisi, mutta laskelmat oli silti tehtävä, ettei vahingossakaan pamppu joutuisi maksamaan penniäkään liikaa.

Katse kohosi lehtiöstä naiseen ja Don hymyili kevyesti.
"Jep. Maalaan ja remontoin ton yhden liiketilan ykköskerroksesta."
Tuo vastasi laskien lehtiön ja kynän jalkojensa päälle vetäen haalarinsa vetoketjun vielä aavistuksen alemmas riisuen sitten sen yläosan pois yltään. Kieltämättä hississä alkoi olemaan hivenen lämmin, etenkin kun sää oli muutenkin kaikkea muuta kuin viileä, niin hissiin jumittuminen ei kyllä auttanut viilenemisessä lainkaan.
"Ootko sä töissä täällä?"
Mies kysyi vuorostaan ristien kädet rinnalleen katsoen toista ystävälliseen sävyyn. Toinen oli varsin viehättävän näköinen asussaan, ja vaikka naisessa oli ollut jotain viehättävää jo silloin kujalla törmätessä, niin toinen oli nyt varsin eri näköinen kuin silloin. Mutta viehättävä toinen siitä huolimatta oli punertavissa hiuksissaan ja harmaanvihreissä silmissään.

"Mm.." May äännähti nyökäten päätäänsä, kuin ymmärtääkseen mitä Don teki näissä paikoissa. Niin hän oli arvellut, että mies ainakin maalasi, johtuen niistä maalinroiskeista mitä miehessä tälläkin hetkellä oli, puhumatta niistä kaikista työkaluista, mitä vyöllä roikkui. May vilkuili jälleen hissin ympäristöä, vaikka ei pienessä tilassa mitään uutta löytynytkään, vaan pelkästään oma sekä miehen heijastus peileistä. Olikohan mokomassa valvontakamera missä?

Ja samassa Mayn huomio nauliintui Doniin, tämän alkaessa jo vähentämään vaatetustaan siinä hänen edessään. Ei se ehkä niinkään paljoa vähentynyt, mutta kuitenkin sen verran, että se sai Mayn mielenkiinnon kohoamaan. Hänen omaksi harmikseen paita ei kuitenkaan mihinkään lähtenyt, josta johtuen punahiuksinen hymähti pettyneenä. Toivottavasti hissi kuumenisi entisestään, ehkä sitten lähtisi enemmän vaatetusta, hänellä itsellä kun ei onneksi muuta ollut kuin se mekko, kyllä hän pysyisi viileänä.. Vaikka eikö se juuri näyttänyt siltä, että May kävi kuumempana kuin Don?

"Näytänkö mä siltä?" May kysyi, kohottaen samalla toista kulmaansa. Hän - omasta mielestään - näytti juuri siltä kuin muutkin rikkaat ihmiset ostoskeskuksessa, mutta toisaalta, mies oli jo nähnyt hänet revityissä farkuissa ja aivan toisenlaisena, puhumattakaan siitä varastelukeskustelusta. Krhm.

"Olin ostoksilla." Hän lisäsi, nyökäten pienesti kahden mustan paperikassin suuntaan. Tosiaankin, ostoksilla, kaikella muulla kuin omilla rahoillaansa. Pitihän sitä uutta ostella vähän väliä, jotta imago pysyisi yllä. Tai jotain.

"Ei hitto mikä niillä kestää.. Mä olen satavarma et niillä menee vielä kaks tuntia. " Nainen ärähti, astuen muutaman askeleen hermostuneen sivulle ja pian askelee takaisin missä oli hetki sitten seissyt vielä.

Don kohautti jälleen olkiaan. Ei hän ollut tarkoittanut, että May näytti sellaiselta, joka olisi töissä ostoskeskuksessa, tai no, ehkä toisen olisi saattanut kuvitella jonnekkin hienon koruliikkeen tiskin taakse myymään kalliita timanttihelyjä, mutta lähinnä Don oli vain esittänyt vastakysymyksen.
Naisen kuitenkin kuitatessa samantien ostoksiensa piikkiin ostoskeskuksessa olemisen, Donin katse käväisi paperikasseissa ja pieni ymmärtäväinen 'aa'-äänne pääsi miehen huulilta. Ostoksilla, tietenkin. Eli ilmeisesti May siis olikin näitä samaisia raharikkaita ihmisiä kuten suurin osa ostoskeskuksen asiakkaista? Ei sillä, olihan Donilla itselläänkin tietenkin varoja, mutta hän mieluiten piti suurimmanosan säästössä pahan päivän varalle kuin tuhlaisi ne mielivaltaisesti kaikkeen, joka vaikutti vähänkin mukavalta. Sitä voisi sanoa, että Don oli lähinnä näitä ihmisiä, jotka ajattelivat logiikalla 'ennemmin miljoona säästössä kuin tuhlattuna materiaan'. Koska jos oikeasti tuli rahan tarve, säästöistä sitä saisi helpommin, kuin luopumalla tavaroista. Joten säästeliäisyys oli hyvä ainakin Donin itsensä kohdalla.

Mayn puhistessa kestosta, Don nosti hetkeksi lehtiöön lasketun katseensa takaisin naiseen, vilkaisi sitten hissin seinässä olevaa kelloa, kerrosnumeroa, ja siirsi katseensa takaisin Mayhyn.
"Sanoisin, että korkeintaan tunti."
Mies tokaisi virnistäen pienesti. Tuskin tuossa nyt enää useaa tuntia menisi, tieto hissin jumiintumisesta meni kuitenkin aika nopeasti eteenpäin ja jossakin noinkin vilkkaamassa paikassa kuin mitä Lovere oli, ei hissejä voi pitää kovin kauaa toimintakyvyttöminä. Tokihan Don voisi kikkailla ja kiipeä kattoluukun kautta hissin päälle ja kokeilla sieltä käsin korjata hissiä toimintakuntoon, mutta ehkei se ollut kovin kannattavaa. Don ei kuitenkaan ollut mikään hissien asiantuntija, joten parempi oli suosiolla jättää asiat osaavien ihmisten hoitoon.

Korkeintaan tunti? May tuhahti epäuskoisena, ei varmasti, siirrellen jälleen painoaansa jalalta toiselle. Toisaalta, oli kuitenkin kyse paikasta, jossa törsättiin rahaa ja jossa palvelu kuului olla viiden tähden arvoista, joten ehkä aika ei ihan kahta tuntia voisi olla. May imaisi pienesti alahuultaansa, kunnes jokin kilpailuhenkinen asenne nosti päätäänsä, naisen katsellessa miestä.

"Lyödäänkö vetoa? Mä sanon että tunti ja kymmenen minuuttia. " May sanoi pienesi virnistäen. Tästähän tulisi mukavaa, jos Don suostuisi vedonlyöntiin, varsinkin, kun hänen mielessään oli jo se, mitä hän halusi palkinnoksi kun hän voittaisi. Ah, se palkinto olisi jotain täydellistä.

"Jos mä voitan, niin... Sä strippaat mulle kotonas. Sehän ei ole paljoa pyydetty, eihän? " Hän ei voinut olla virnistämättä leveämmin, samalla kun antoi katseensa valua toisen vartalolta sinne valkean paidan peittämälle rintakehälle. Mmm-Hmmm. Kuka ei haluaisi nähdä tämän miehen riisutuvan, vaikka suurin syy miksi May halusi tuon voittonaan oli, että hän halusi päästä miehen asuntoon. Sieltä saattaisi löytyä jotakin mukavaakin, mistä saada kunnon rahat. Alaston hyvännäköinen herkkumies tulisi vain isona plussana.

"Vai pelottaako sua lyödä vetoa?"

Don kohotti kulmaansa kuullessaan haasteen ja leveä, huvittunut virne kohosi miehen kasvoille.
"Okei. Mä sanon, että alle 50 minuuttia."
Mies totesi laskettuaan nopeasti päässään mahdolliset viivytykset, jo kuluneen ajan ja mitä kaikkea tulisi vielä tehdä. Toki, eihän Donathan vieläkään ollut mikään tekniikkainsinööri, mutta kyllä hän sentään jotain oli oppinut hisseistäkin suhteellisen pitkällä rakennusmiesurallaan. Nykyään tosin Don oli vihdoin alkanut oikeasti harkita arkkitehdin opintoja ja oli jo valmiiksi lueskellut muutamia kirjoja aiheeseen liittyen. Mutta oli sitä lukenut jotakin aiheeseen liittyvää tai ei, aikalailla tuo heidän vedonlyöntinsä pohjautui vain arvauksiin. Sitä ei oikeasti voinut mitenkään tietää kauanko hissin toimintakuntoon saaminen veisi.
Don naurahti naisen voittosuunnitelmalle. Vai että sellasia toisella oli mielessä.. No, pistetään siis kovalla kovaa vastaan.
"Jos mä voitan, sä tuut päiväksi mun kotiorjaksi."
Mies totesi kohottaen aavistuksen toista kulmaansa.
"Alasti."
Lisättiin virneen kavutessa takaisin kasvoille. Nyt ei ollutkaan enää kiinni siitä, uskalsiko Don vai ei. Nyt asia kääntyikin niin päin, että pallo jäi Maylle. Uskaltaisiko toinen lähteä leikkiin mukaan?

May näytti entistä tyytyväisemmältä kun mies lähti hänen ehdotukseen mukaansa. Hän niin voittaisi tämän ja sen jälkeen hän saisi nauttia kaikin siemauksin tuon miehen vartalosta. Tai ainakin sai katsella, mutta sekin oli tarpeeksi, vai oliko sekään. No mutta kuitenkin..

Ilmettä, joka kohosi punatukkaisen kasvoille ei ehkä voinut sanoa tyrmistyneeksi, vaan pikemminkin yllättyneeksi ja vähän hämmentyneeksi. Ei se kotiorjana olo nyt tuntunut kauhean pahalta, varsinkin kun oli kyse vain päivästä, mutta kun siihen lisättiin vielä alastomana olo... Ei hän ollut odottanut Donin suusta mitään sellaista. Oli siinä sentään jotain hyvääkin, jos Don voittaisi, hän nimittäin silti pääsisi miehen asuntoon, mutta kotiorjaksi hän ei aikonut, ehei. Siksi hetken aikaa laskettuaan mielessään, nyökkäsi May sitten päätäänsä.

"35. Ja sovittu. " Kyllä, hän vaihtoi aikansa pienemmäksi mitä mies oli sanonut ja miksi? Yksinkertaista. Don oli rakennusmies ja täällä töissä, joten toinen varmasti tiesi paremmin kuin hän miten kaikki toimi kun taas May ei tiennyt mitään moisista asioista. Oli siis parempi tähdätä pienenpään aikaan kuin pidempään.

"Toivottavasti sä et ole sitä sorttia joka kieltäytyy tekemästä luvattuja asioita vaikka hävisi, mä nimittäin vihaan sellaisia tyyppejä. " May lausui, katsellen vielä hetken avoimesti miehen vartaloa, vieden sitten katseensa tämän sinisiin silmiin. Hän ei ehkä halunnut sitä myöntää, mutta miehellä oli kauniit silmät.

Donin virne vain leveni. Nainen tuntui olevan niin varma voitostaan, ja vielä varmempi vaihtaessaan aikaa pienemmäksi.
"Okei. Mä sanon 50, sä 35. Se kumpi osuu lähemmäs oikeeta aikaa, voittaa. Jos mä häviän, strippaan sulle mun kämpässä, mutta jos sä häviät, oot mun alaston orja päivän ajan."
Mies kertasi, jotta molemmat olivat samoilla linjoilla asian kanssa. Oli parempi tehdä heti alkuun säännöt selväksi, ettei kumpikaan voisi loppuvaiheessa alkaa valittaa, että ei niin sovittu. Kun kummatkin tiesivät varmasti mihin lupautuivat, ei voinut enää väittää vastaankaan. Loppupeleissä jompikumpi heistä olisi kuitenkin alasti, eikä siitä tingitä. Don oli lupaustensa mittainen mies. Hän kyllä pitäisi sanansa.
"Samoin."
Don totesi Mayn sanoihin katsoen toista tietäväinen ilme kasvoillaan. Don kyllä pitäisi varmasti siitäkin huolen, että May pitäisi sanansa. Tavalla tai toisella. Tai sitten hän taas vain hitusen härnäisi toista, kuten aiemminkin. Nainen vain tuntui suutahtavan niin helposti asioista, että Don ei mahtanut mitään sille, että hänen oli aivan pakko kokeilla toisen reaktioita.
Sinisten silmien katse kääntyi hissin digitaalikellon näyttöön.
"Kello on nyt 13.32. 14.07 on sun kellonaikas ja 14.23 on mun."

Nainen nyökkäsi jälleen kerran päätäänsä. Se oli siis sovittu juttu, eikä kumpikaan voinut perääntyä. Ei hänkään aikonut perääntyä, vaikka häviäisi mokoman vedon, hän pitäisi sanansa, vaikka totuus oli, että ääni Mayn kellossa saattoi muuttua, jos nainen lopulta oikeasti häviäisi. Eikä May tuntunut muutenkaan ajattelevan asiaa loppuun asti. Mitä jos mies olikin joku psykopaatti tai muuten vaan sairaita fetissejä omaava mies? Eihän sitä koskaan tiennyt, vaikka Don nyt ei näyttänytkään siltä, että miehen kotona olisi kämppä täynnä naisista tehtyjä huonekaluja ja ruoskia ja sen sellaisia.

"Hyvä, ollaan siis samoilla linjoilla. " May totesi ja astui sitten omalta paikaltaan hitusen lähemmäksi lattialla istuvaa miestä, mutta vain nähdäkseen itse paremmin kelloa. Siinä siis menisi puolisen tuntia, kunnes hän saisi nähdä Donin tyrmistyneen ilmeen ja iloita itse siitä, että oli voittanut miehen tässä kisassa. Hah. Hän tunsi jo voiton tuoman tunteen hivelemässä hermonystyröitä. Katse kääntyi takaisin sinne alaviistoon, Doniin, samalla Mayn kallistaen hitusen päätä, pitkien punertavien hiuksien valuessa enemmänkin vasemmalle puolelle kehoa.

"No, missä suunnassa sä asut? Mä nimittäin mielelläni tuun noutamaan mun palkkion mahdollisimman pian. " Pieni veikeä virnistys, jonka jälkeen May jatkoi antamatta Donin vastata vielä mitään.

"Ja muista pyytää sun kumppanias ja lapsias lähtee siksi aikaa johonkin, mä nimittäin haluan yksityisnäytöksen. "

Don käänsi katseensa kellosta Mayhyn ja virnsiti pienesti.
"Niistä ei tarvitse huolehtia."
Tuo vastasi huvittuneeseen sävyyn katsahtaen taas seinäkelloa. Jotakin tekemistä pitäisi keksiä siksi aikaa, että aika kuluisi mukavasti sinne viiteenkymmeneen minuuttiin.
Ennen kuin Don päätti miten aikansa kulutti, hän käänsi katseensa takaisin hissiseuralaiseensa.
"Asun Devon streetillä rivitalossa."
Mies sanoi kertomatta kuitenkaan vielä sen tarkemmin asuntonsa numeroa tai mitään. Sen ehtisi kertoa sitten kun selviäisi kumpi voitti vedon. Vaikka toisaalta, kumpi heistä ikinä vedon voittaisikaan, tulos olisi sama - Mayn oli määrä tulle Donin asunnolle. No, kyllä sen silti voi sanoa myöhemminkin.

Hetken taas naista tarkailtuaan Don virnisti kevyesti.
"Sä selkeästi oot varma siitä, että voitat."
Mies tokaisi huvittuneisuutta yhä äänessään. Tuuristahan tuo tosiaan oli kiinni, mutta silti oli jotenkin koomista seurata miten naisesta huokui se, kuinka tuo odotti voittavansa vedon. Mutta senkin näkisi vain joko puolen tunnin tai viidenkymmenenminuutin jälkeen.

Devon street? Jostain syystä hän oli kuvitellut Donia rikkaamman alueen asukkaaksi, vaikka miehen päällä olikin olleet remonttimiehen vaatteet. Ehkä se johtui siitä kun he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet, olihan mies näyttänyt paremmalta kuin keskivertomiehet kaupungissa ja muutenkin.. ei Don vain vaikuttanut miltään keskiverrolta, vaan paljon paremmalta. Vaikka se, että mies saattoikin asua Devon streetillä tehnyt vieläkään tätä keskiverroksi. Hitto toisenhan pitäisi muuttua huomattavasti epämiellyttävämmäksi ulkonäöltään jos haluaisi olla lähelläkään keskivertoa.

"Mä voitan aina. " Itsevarma toteamus kaikui Mayn suusta, vaikka toki se ei ollut täysin totta. Hän toki voitti monet kerrat, mutta toki hävisikin. Ne kerrat kun hän hävisi, käänsi ne tilanteet May jollain tavalla voitokseensa, hyvällä tai huonolla tavalla. Niinkuin nyt, hän aikoisi voittaa tämän, tavalla tai toisella ja silloin sillä miten likaisesti voitettiin, ei ollut mitään väliä. Sillä pelkästään oli väliä, että ylipäätänsä jäätiin voitolle.

Tiedä mistä May sai sitten päähänsä sen, mikä tuli. Vaikka hänen ärsyyntymisensä oli miestä kohtaan yhä samaa luokkaa, tuli tässä voitontahto kuitenkin suuremmaksi, saaden naisen liikahtamaan lähemmäksi Donia. Ja kun puhuttiin lähelle, niin todella lähelle, punatukkainen nimittäin tuli aivan siihen eteen, siirtäen vasemman jalkansa Donin oikean reiden ulommalle puolelle, kun taas hänen oikeansa jäi miehen vasemman reiden ulkopuolelle. Kädet laskeutuivat nykäisemään mekon helmaa hitusen alemmaksi, ettei mies saisi aivan liikaa näkymää naisesta, harmaanvihreiden silmien katsellessa sinne alaviistoon.

"No, kerro nyt siitä sun perheestä. Sä taidat olla sitä sorttia joka harrastaa aika useinkin tällästä niiden takana, vai?" Nainen kysyi. Oli varmaan vartijoilla näkemistä valvontakameroissa, kun nainen oli ahistelemassa remonttimiesraukkaa nurkassa. Mutta Mayn piti nyt tehdä kaikkensa - tai melkein kaikkensa - että mokoma nyt vain unohtaisi koko ajan, jonka jälkeen hän voisi valehdella, milloin koko ajanlaskenta oli alkanut. Tällöin hän voittaisi, likaisesti toki, mutta voittaisi.

Niin, olisihan Don toki voinut asua rikkaammallakin alueella, mutta ei hän vain nähnyt mitään syytä siihen, miksi hänen pitäisi pröystäillä omaisuudellaan. Vähemmälläkin pärjäsi, joten miksi pistää kaikki likoon?
Don kyllä kyseenalaisi Mayn toteamuksen aina voittamisesta. Kenelläkään ihmisellä, siis oikealla ihmisellä, mitään Hannu Hanhia ei laskettu mukaan, ei voinut olla niin hyvä tuuri, että muka aina voittaisi. Jossain vaiheessa aina iskisi karvas häviö, ja nekin, jotka väittivät aina voittavansa, olviat varmasti hävinneet useamman kerran. He vain eivät halunneet myöntää sitä.

Naisen päätyessä varsin erikoiseen asetelmaan siihen hajareisiin Donin ylle, miehen katse tietenkin lähti kulkemaan nilkoista aina sääriä myöten mekon helmalle ja siitä aina ylös toisen kasvoihin. Herrasmiehenähän Don ei jäänyt tuijottamaan mitään ylimääräisiä paikkoja, mutta miehenä hän ei voinut vastustaa kiusausta siirtää käsiään aivan aavistuksen eteenpäin ja koskettaa toisen nilkkoja sormenpäillään. Varsin kevyesti ja hellästi tuo päätyikin vain hivelemään noita kapeita nilkkoja, sinisten silmien katsellessa ylöspäin Mayn kasvoihin pienen virneen leikkiessä kasvoilla
"Joo, aina ja jatkuvasti. Se on helppo tehdä, kun perhe käsittää vaan yhden ihmisen."
Mies kertoili virne huulillaan. Sama se olisi heti sanoa, ettei Donin perheessä ollut montaakaan jäsentä kuin, että huijaisi Mayta tiedon pimittämisen kanssa.
"Ja se tän perheen yks ihminen istuu lattialla sun jalkojen välissä."
Don sanoi väläyttäen valkeat hampaat paljastavan hurmurihymynsä naiselle.

Pienet hellät kosketukset nilkassa saivat aikaan pienen, huomaamattoman värähdyksen ihossa sekä siitä seuraten, että iho meni kananiholle. May käänsi oman katseensa sinne Donin käsivarsiin ja sitä pitkin käsiin, jotka koskettivat hänen paljaita nilkkojaansa. Kosketukset tuntuivat mukavilta, hitusen kutkuttavilta, saaden naisen huomion kiinnittymään niihin kosketuksiin niin tarkasti, että häneltä oli mennä miltei kokonaan ohitse se, mitä Don sanoi. Hän kuitenkin havahtui hetkellisestä horroksestaan ja käänsi katseensa miehen käsistä takaisin toisen kasvoille. Oli yksi henkilö? Tyttö- tai poikaystävä.. tai ehkäpä jopa vaimo? Ehkäpä ei suinkaan vaimo, ei hän nähnyt sormusta Donin sormessa, mutta ei sitä koskaan tiennyt, ehkä toinen ei ollut sitä sorttia joka piti sormusta sormessaan.

Mayn epäilyt kuitenkin menivät täysin päin puuta miehen jatkaessa puhettaan. Väittikö Don oikeasti olevansa sinkku? Hän olisi voinut vannoa sen nimeen etät toisella oli jo jonkinsortin vaimo odottamassa kotona ruoka pöydässä ja mukula aluillaan.. tai jos mies söi leivän toista puolta, niin ainakin se homokaveri. Mutta nähtävästi asia ei kuitenkaan niin ollut.

Harmaanvihreät silmät siristyivät hitusen, naisen viedessä kätensä vasten hissin seinämää, samalla kun hän kumartui hitusen. Hänen vapaa kätensä laskeutui koskettamaan sormenpäillään ensiksi Donin kaulaa, niiden valuessa hitaasti ihoa pitkin leukapielille, eikä aikaakaan kun hän tarttui miehen leuasta kiinni ja kohotti toisen kasvoja paremmin suuntaansa. Nyt tilanne oli päinvastainen kuin edellisellä kerralla, tällä kertaa May sai olla se joka katseli alaspäin ja piteli leuasta kiinni.

"Sinuna opettelisin kysymään ekaksi lupaa. " May totesi, kallistaen päätäänsä, punertavien hiuksien valuessa peittämään hitusen oikean puolen kasvoja. Lupaa, todellakin.. ja mihin? Yksinkertaisesti hänen koskettamiseen. Mayn maailmassa hän näytti saavan koskettaa ketä tahansa milloin halusi ja ilman lupaa, mutta häntä taas ei saanut kosketella miten sattuu.. tai ainakin juuri sinä hetkenä May näytti huolehtivan siitä ettei kosketuksia jaettu ilman että hän olisi niihin erilliset luvat antanut. Katsellessaan siinä hitusen kumarassa miestä, sipaisi hän pehmeästi peukalollaan toisen alahuulta, lopulta antaen pienen leikkisän hymyn kohota hänen huulilleensa, kosketuksen miehen leualta kadotessa.

Donin hymy vaihtui virneeksi hänen katsellessa ylöspäin naisen kasvoihin. Toinen näytti aavistuksen yllättyneeltä siitä tiedosta, ettei Donin kanssa asunutkaan ketään. Ehkä se siis oli sitten niin ilmeistä, että Donin kuuluisi asustaa jonkun kanssa tai jotakin vastaavaa. Tiedä sitten. Mies itse ainakin pärjäsi vallan hyvin omillaan eikä välttämättä tarvinnut ketään rinnalleen. Ainahan se tietenkin oli mukavaa, jos vieressä oli joku, mutta ei se nyt välttämättä ollut mikään ehdottomuus Donille.

Mayn kumartuessa alaspäin ja käden seikkaillessa Donin kasvojen läheisyyteen, mies piti kuitenkin sinisten silmiensä katseen naisen silmissä, eikä päätynyt edes vilkaisemaan miitä toisen käsi tarkalleenottaen teki. Tuskin se kuitenkaan löisi, joten eipä kättä tarvinnut oikein varoakaan.
"Lupaa mihin?"
Donathan kysyi räpsäyttäen muka viattomana silmiään virneen leikkiessä kasvoilla. Silmäkulmastakin löytyi tuo samainen ilkikurisuuteen ja huvittuneisuuteen taipuva pilke. Tekikö hän muka jotakin, johon tarvitsisi luvan? Ei ainakaan omasta mielestään. Hänhän vain istui nätisti lattialla kädet jalkojensa vierellä. Ei siis mitään outoa tai kummallista. Etenkään mitään mihin tarvitsisi luvan. Hehe.

Katsellessaan siinä tutkivin silmin miestä, ilmestyi Mayn otsalle pienoinen ryppy toisen kysymyksen myötä. Miten ihmeessä hän saisi otteen tähän mieheen? Mitä enemmän hän yritti saada toista menemään siihen tilaan, mihin monest miehet menivät, sitä enemmän hän tunsi kuinka mies valui hänen sormistaansa pois. Don oli hänen mielessään kuin öljyllä voideltu pallo, joka kiinniottaessa luiskahti karkuun. Miksi Don ei vain voinut suostua olemaan kuin muut, tämä kaikki olisi ollut silloin niin paljon helpompaa.

"Kyllä sä tiedät. " May vastasi, laskien samalla katsettaan Donin sävähdyttävistä silmistä sinne jalkansa suuntaan ja aina toisen käsille, jotka koskettivat hänen jalkojaansa. Juuri noille käsille mies tarvitsi luvan, mutta mitä May aikoisi tehdä nyt, kun mies ei kysynyt lupaa, saatikka liikuttanut käsiäänsä mihinkään? Pieneksi hetkeksi May tunsi olonsa lapselliseksi tälläisellä leikillä, että koskettamiseen piti antaa lupa ja jos ei annettu, hän silti antoi toisen koskettaa. Mitä hän oikein yritti?

May nojasi painoaansa vasempaan jalkaansa ja kohotti hitusen oikeaa jalkaansa, kuin saadakseen miehen irroittamaan kätensä ainakin hetkellisesti hänen nilkastaansa.

"Tiedäkö lainkaan miten helposta naiset voi pamauttaa seksuaalisesta häirinnästä syytteitä?" Sillä, mitä May sanoi, ei ollut mitään järjellistä tai loogista syytä, miksi hän sen ylipäätäänsä sanoi, puhumattakaan siitä, että mikä tilanne tässä oli päällä. Se oli May, joka ahisteli pikkuista Donparkaa nurkkaan ja oli muutenkin päällä, eikä suinkaan toisinpäin. Puhumattakaan siitä, että menisikö May ikinä poliisin puheille, vaikka joku häntä nyt häiritsisikin seksuaalisesti? Ei ikänä.

[[en ainakaan töissä kirjota kännykällä tätä.. :DD]]

Don kohotti huvittuneena toista kulmaansa. Hänen siis pitäisi tietää mitä teki väärin. Mutta eihän hän edes tehnyt mitään väärää. Hiukan vain liikutteli sormiaan. Mutta eihän sormien liikuttelu laitonta ollut, eihän?

Mayn uhatessa lain puitteilla, Donin ilme muuttui hämmästyneeksi. Itseasiassa liioitellun hämmästyneeksi.
"Mun mielestä mä en kyllä oo tässä se, joka sietäs saada syytteen niskaansa."
Mies totesi hämmästyksen vaihtuessa takaisin siihen pieneen huvittuneisuuteen. Tiedä sitten miltä tuo näytti ulkopuolisin silmin. Okei, jos asetelma olisi niin päin, että Don ja May olisivat toisinpäin, eli Don haarat levällään Mayn edessä, se olisi kyllä huolestuttavampi näky. Nyt asetelma vain oli jokseenkn huvittava.
"Eli sä näät tän niin, että mä oon tässä se, joka seisoo toisen yllä ja kertoo perättömyyksiä? Mähän vaan istun tässä viattomana."
Don puolustautui jatkaen kaikesta huolimatta naisen nilkkojen sivelyä.

Jos May oli jo aikaisemmin rypistellyt kulmiaansa, tuntuivat ne nyt rypistyvän entistä enemmän hänen tuijottaessaan Donia ja kuunnellessaan, mitä tämä sinisilmäinen komistus hänelle oikein kertoi. Ja vaikka sanat loppuivatkin, ei May tehnyt hetkeen mitään muuta, kuin tuijottanut takaisin kulmat kurtussa, tuima ilme kasvoillaansa. Oli paljon, mitä May halusi sillä hetkellä sanoa, olihan nainen kuitenkin sitä sorttia joka puhui paljon - ainakin muiden seurassa, mutta Donin seurassa, hitto.. Välillä tuntui että hän meni täysin sanattomaksi pelkästään tuijottaessaan niitä silmiä, jotka joka kerta toivat hänelle mieleen taivaan. Mikä tässä miehessä oli sellaista että hän samaan aikaan tunsi kiehuvansa sisältä, mutta myös rauhalliseksi? Hemmetti, se oli pakko johtua siitä että mokoma oli esittänyt olevansa poliisi - tosin tiedä miksi se saisi Mayn tuntemaan oloaansa rauhalliseksi.

Nainen murahti hiljaa - kyllä, murahti - ja oitis vei kätensä tarttumaan miehen paidasta, rintakehän kohdalta kiinni, puristaen sitä nyrkkiinsä, samalla kun hän itse kumartui hitusen enemmän ja heilutti pienesti paitaa puristavaa nyrkkiäänsä eteen ja taakse, ei kuitenkaan niin paljoa, että se saisi Donia mihinkään liikkumaan, kunhan vain hitusen kimpaantuneena liikehti.

"Oletko sä ihan tyhmä? Mä yritän tässä auttaa sua. " May ärähti, tuijottaessaan yhä miestä tiukasti silmiin, pitäen pienen tauon, ennenkuin jatkoi hitusen korotetulla äänellä puhumaan.

"Etkö sä yhtään tiedä millasia ihmisiä on olemassa? Varsinkin naiset ottaa sun kaltasesta miehestä kaiken irti käyttäen millasia tapoja saadakseen sut maksamaan. Ootko sä oikeasti noin sinisilmänen?" Hetkinen, eikö May juuri halunnut itse käyttää miestä hyväkseen ja nyt sitten selitti siitä miten naiset saattaisivat käyttää Donia hyväkseen? Mikäs idea tässä oli?

May ärähti mielessään ja hellitti otetaan toisen paidasta. Hitto, ei hänen tätä pitänyt sanoa, mutta ehkä.. ehkä Don luulisi häntä hyväksi naiseksi nyt. Hah, sehän hänen idea olikin, saada mies luulemaan että hän oli hyvä, kun oikeasti hän halusi vain...

...Mitä hän oikeasti edes halusi?