Love me today, hate me tomorrow /s.

"Tuu jo tuu jo tuu jo tuu jo tuu jo tuu jo tuu jo..." Siilipäinen puolialbiino jankutti, nyki kärsimättömänä toista poikaa hupusta ja liikahteli levottomasti paikallaan, vaihteli painoa jalalta toiselle, vilkuili eteen ja taakse, oikealle ja vasemmalle niin, että koko yläkroppa heilui mukana. Toinen poika reagoi vain puristamalla tupakkaansa tiukemmin kahdella kädellä, jotta saisi varmasti polttaa sen tällä kertaa loppuun asti - edellisen Rem oli varastanut ja dumpannut vesilammikkoon, koska ei ollut jaksanut odottaa. Hänen oma tupakkansa oli palanut paljon nopeammin ja sen jälkeen hänen oli pitänyt vain seistä katsomassa toisen polttamista ja kyllästyä. Pakollinen nikotiinintarpeen tyydytys oli pitänyt tehdä, mutta sen jälkeen ei hänen puolestaan olisi tarvinnut jököttää talon edessä enää yhtään kauempaa.
Oli pimeää ja kylmä tuuli puhalsi suoraan ohuiden vaatteiden läpi, sai vitivalkoisen ihon tummien farkkujen ja t-paidan alla nousemaan kananlihalle. Nahkatakkikin oli jätetty auki, viinapullo kun ei muuten olisi mahtunut mihinkään, ja takki näytti typerältä kiinni, kun siinä oli niin iso kohoama kyljessä.

Horilkapullo poltteli nahkatakin sisätaskussa, sormet eksyivät jatkuvasti tarkistamaan, että se varmasti oli vielä tallella. Vaikka pojat olivat aloitelleet jo muutaman oluella, Stratón ei malttanut odottaa pääsevänsä oikeasti viinan makuun, nollaamaan ja unohduttamaan viimeiset pari ahdistavaa päivää mielestään. Medova z Pertsem oli yksi niistä asioista, jota hän oli tuonut mukanaan Ukrainasta - 40% aitoa ukrainalaista viinaa, perinnejuoma, periaatteessa viskiä chilillä. Harva briteissä oli maistanut, Rem ei muuta juonutkaan ja odottikin kauhulla sitä hetkeä, kun omat varastot loppuisivat. Hän ei sietänyt vodkaa eikä liköörejä, ei kestänyt juoda kovin montaa siideriä tai oluttakaan. Horilkaa talossa oli kuitenkin aina ollut, sitä poika oli juonut pienestä asti. Horilkaa juotiin perheen kesken merkkipäivinä, hääjuhlissa, hautajaisissa.. Kaikkialla. Ei koskaan humalaan asti, vain muutama shotti. Stratón ei voinut kun harmitella nykyään varsin hyvää viinapäätään, meni enemmän rahaa sammumiseen kun niillä, joille riitti vain kolmasosa pullosta. Tarkoituksella hän oli ollut koko päivän syömättäkin. Väliäkö sillä, jos alkoholi vahingoitti silloin maksaa enemmän - tai mitä nyt ikinä vahingoittikaan -, ainakin humala tuli nopeammin.

"Valmis? Jes..", siilitukka hihkaisi jo ärtyneeseen sävyyn ja mutisi ukrainaksi päälle jotain laiskoista brittiläisistä, jotka eivät edes tupakkaa jaksaneet imeä. Parivaljakko suunnisti pullon mukana olemisen jälleen kerran tarkistettuaan harmaan kerrostalon ala-aulaan ja jäi tuijottamaan taulua, johon oltiin lueteltu kaikkien asukkaiden sukunimet ja asuntojen numerot. Ei sillä, että kumpikaan tietäisi Bryantin asunnon numeroa tahi sukunimeä. Stratón ei ollut tuota koskaan tavannutkaan, eikä toinenkaan poika tainnut erityisen hyvissä väleissä olla.
"Se vois olla Adams..Tai Cooper. Ei Collins. Ei.. Kyllä se on Adams. Tai Collins..", toinen mietti ääneen. Lista jatkui pitkään.

Loppujen lopuksi pojat päätyivät huutamaan Bryantia juosten portaita ylös ja alas, väliäkö sillä, että kello oli puoli kolme yöllä. Sen vika se oli, joka oli jättänyt etuoven auki.