I can still recall what you are to hold

(( Lissu med Kieran ))

Rosanna kuunteli hajamielisenä lääkärin puhuessa hänen terveystarkastuksensa tuloksista. Hän halusi vain päästä pian ulos sairaalasta. Hän ei pitänyt niistä yhtään. Hän ei tiennyt, mistä se johtui.
"Muista syödä niitä vitamiineja. Sinulle tekisi aivan hyvää, jos vaikka saisit muutaman kilon lisää. Laihtuminen ei tee sinulle hyvää."
Nainen nyökkäsi. Hän ei ollut sanonut lääkärille mitään päivittäisistä lenkeistään. Hän ei aikonut lihoa yhtään. Hän halusi pysyä hoikkana.

Rosanna oli helpottunut päästessään vihdoin lähtemään. Hän antoi lääkärin ohjeiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän astui sairaalan ovista helpotuksesta huokaisten ulos. Hän oli kuitenkin vaipunut ajatuksiinsa, eikä huomannut katsoa eteensä ennen kuin törmäsi johonkuhun. Hän pyysi anteeksi ja astui sivummalle väistääkseen. Rappuset olivat kuitenkin liukkaat. Jalka lipesi ja nainen kaatui taaksepäin.

((Kieranin siviilivaatteet & toki tucca & pärstä))

Oikeastaan päivä oli ollut lähes hyvä. Kieran oli varsin tyytyväinen itseensä - osaston uusi sairaanhoitaja oli ollut hänen mukanaan lääkärinkierrolla ja poistunut lopulta kesken kierron paikalta, vedet silmissä. Eipähän sillekään neidille jäänyt epäselväksi se, ketä osastolla kunnioitettiin myös vastaisuudessa. Tyytyväisesti myhäillen Kieran heitti työvuorossa käyttämänsä valkean takin pyykkipussiin ja lähti kävelemään sairaalan pohjakerroksessa kohti hissiä. Automaattisesti mies suoristi hieman takkiaan mentyään hissistä ulos ensimmäiseen kerrokseen. Ulkona satoi jotakin veden ja lumen sekaista - toivottavasti kukaan ei ajaisi hänen autoonsa päin liikenteen seassa. Kierania ei kiinnostanut jäädä työpaikalle hetkeäkään pidemmäksi aikaa, joten rivakoin askelin hän käveli sairaalan ovista ulos.

Toisin kuin suotavaa oli, Kieran sytytti tupakan heti tuuletusräppänöiden alla. Tulkoon sitten palohälytys, jos niikseen on. Mitäpä se Kieraniin enää vaikuttaisi - hän oli jo menossa kotiin. Tapojensa vastaisesti Kieran oli jättänyt autonsa työvuoron ajaksi maksulliseen vierasparkkiin, joten hänen ei tarvinut kiertää mielestään pitkää matkaa kulman taakse, vaan Kieran pääsi kulkemaan ulkoraput suoraan alas. Siellä hänen autonsa sitten jo odottikin. Kieran imaisi tupakastaan savuja keuhkoihinsa ja huomasi juuri parahiksi edessään olevan nuoren naisen, jonka jalka lipesi rapussa. Nopeasti Kieran otti naisen toisella kädellään vastaan, laittoi toisessa kädessä olevan tupakan huulillensa ja tuki naisen vielä toisellakin kädellä. Nuori nainen oli käytännössä katsoen kaatunut suoraan Kieranin syliin, mikä oikeastaan tuntui vain huvittavalta. Niinpä Kieran uskaltautui hymyilemään naiselle, kun tämä hetken päästä oli kasvotusten hänen kanssaan. "Ei kai sua sattunut?"

Rosanna odotti tuntevansa kovan maan allaan, mutta tunsikin sen sijaan kädet, jotka estivät häntä kaatumasta. Hetken päästä hän huomasi olevansa kasvotusten miehen kanssa, komean sellaisen.
"Ei onneksi. Jos sä et olisi saanut mua kiinni, niin sitten olisi sattunut", hän sanoi hymyillen.
Naisella ei ollut mihinkään kiire siitä. Busseja meni usein, joten ei haitannut, vaikka hän myöhästyisikin yhdestä. Eikä häntä kotona odottanut kukaan. Mikään ei estänyt häntä tekemästä tuttavuutta tuohon komistukseen, vaikka hän ei ulkonäköä miehissä ensimmäisenä katsonutkaan.

Miehen pisteitä hänen silmissään oli nostanut tämän estettyä häntä kaatumasta ja satuttamasta itseään. Sellaiset asiat saivat hänet kiinnostumaan enemmän toisesta.
"Kiitos", Rosanna sanoi yhä hymyillen ja pilkkeen leikkiessä silmäkulmassa.

Kieran tarkasteli naista hymysuin. Jos joku osaston väestä olisi nähnyt Kieranin tässä tilanteessa - käyttäytyvän ystävällisesti ja jopa nykyajan mittapuulla ritarillisesti, tämä joku ei olisi uskonut näkemäänsä. Nopealla vilkaisulla Kieran oli katsonut naista päästä varpaisiin. Harrietin - tyttöystävän - kanssa meni tällä hetkellä vähemmän mairittelevasti, joten tavallista kiivaammin Kieran huomasi ajattelevansa naisen olevan kaunis, todellakin päästä varpaisiin. Ennen vastaustaan Kieranin kasvoille syttyi ystävällinen hymy. "Se on sitten hyvä, että satuin sopivasti tähän paikalle", Kieran sanoi naurahtaen. Se todella oli hyvä - ei Kieran olisi hetkeäkään kauempaa edes jaksanut pohtia potilaiden ongelmia tänään.

Katse naisesta herpaantui pieneksi hetkeksi - tovin aikana Kieran ehti huomata rampilta suoraan ensiavun ovien eteen ajavan ambulanssin. Kieran olisi tunnistanut kyseisen ambulanssin vaikka unissaan ja valitettavasti hän myös tiesi, kuka tänään oli vuorossa. Tympääntyneenä Kieran nosti kätensä tervehdykseen ambulanssin ajaessa ohitse. Hän ei kuitenkaan jäänyt katsomaan, mitä Harriet tuumi Kieranin jutustelusta uuden tuttavuuden kanssa. Saihan sitä nyt aina jutella! "Ole hyvä vaan", Kieran sanoi vastaukseksi naiselle ja hymyili edelleen kasvoilleen juurtunutta, ystävällistä hymyä. Jälleen kerran refleksinomainen takin suoristus ja uusi vilkaisu edessä seisovaan naiseen. Takana töitään tekevään tyttöystävään sen sijaan ei luotu vilkaustakaan.

Hymy oli yhä Rosannan huulilla. Se oli todellakin ollut hänen onnensa, että mies oli sattunut juuri sillä hetkellä ilmestymään hänen taakseen ja saamaan hänet kiinni.
"Se oli mun onneni."
Nainen vilkaisi kelloaan. Kohta hänen olisi lähdettävä bussipysäkille. Bussit menisivät nyt usein, mutta eivät kauaa. Sitten ne harvenisivat, eikä hän halunnut lähteä seikkailemaan usealla bussilla kotiin.

Rosanna huomasi miehen nostavan kätensä tervehdykseen ambulanssin ajaessa ohi. Hän pisti merkille tämän ilmeen. Oliko ambulanssissa joku, jota mies ei olisi halunnut sillä hetkellä nähdä? Nainen ei jäänyt miettimään asiaa sen enempää. Se ei hänelle kuulunut.
"Mun varmaan kannattaisi lähteä bussipysäkille niin kauan busseja menee hyvin tähän aikaan", hän totesi.
Rosannalla ei ollut vielä ajokorttia, mutta hän oli harkinnut sen hankkimista. Vasta sitten hän voisi harkitakin auton ostamista. Julkisilla liikkumisella oli huonot puolensa.

Kieran vilkaisi vielä nopeasti siihen suuntaan, jossa ambulanssi yhä seisoi. Harrietia ei näkynyt - hän oli jo ehtinyt mennä potilaan kanssa sisälle sairaalaan. Kieranilla ei erityisesti ollut suurta mielihalua edes nähdä Harrietia nyt. Olivathan he molemmat tehneet omat virheensä, mutta Kieran ei yksinkertaisesti jaksanut katsella Harrietia juuri nyt. Niinpä naisen sanat bussipysäkille lähtemisestä iskostuivat Kieranin alitajuntaan paremmin, kuin hyvin. Hän mietti hetken, ennen kuin sanoi mitään.

"Bussit ovat epämukavia, tähän aikaan päivästä ahtaita ja niiden kyydistä joutuu vielä maksamaankin", Kieran sanoi pohdiskelevaan sävyyn. Hänen työpaikkaluonteensa pyrki taas esille - kuka todella kulki busseilla nykypäivänä? Mutta sitten Kieran ajatteli, että hänen ajatuksensa todella olivat epäkohteliaita. Häntä oikeastaan jopa hävetti hänen oma ajatuskulkunsa. "Jos haluat säästää bussirahat ja päästä kotiin ilman tungosta, mä voisin vaikka viedä sut", Kieran sanoi ja hymyili.

Rosanna naurahti miehen sanoille. Tämän sanat busseista piti kyllä paikkaansa, mutta kun ei omistanut ajokorttia eikä autoa, niin ollut vaihtoehtoja.
"Mulla ei oikein ole muita vaihtoehtoja. Kai sitä jossain vaiheessa voisi ajaa ajokortin ja sen jälkeen etsiä jonkun halvan auton, mutta sä olet oikeassa bussien suhteen. En mä niillä liikkuisi, jos olisi toinen vaihtoehto."

Nainen yllättyi miehen ehdotuksesta. Hän ei tosin tiennyt, asuivatko he samalla suunnalla edes, mutta ilmainen kyyti kelpasi hänelle aina.
"No, jos siitä ei ole kauheasti vaivaa", Rosanna sanoi. "Kyllä mä voin bussillakin mennä, jos sun kotimatkaas tulee iso mutka Devon Streetilta."
Vaatimaton, kun oli luonteeltaan, niin ilmaiset kotikyydit olivat harvinaisia ja hän ei osannut suhtautua niihin aina oikein.

((Yhäkin ihana, pätkivä netti! Grr...))

Jälleen kerran Kieran huomasi hymyilevänsä. "Ei, ei siitä ole ollenkaan vaivaa", hän sanoi ja todella myös tarkoitti sitä. Vaikka nainen olikin Kieranille täysin vieras, hän oli samalla myös jonkinlaista terapiaa Kieranille. Miestä ei huvittanut olla yksin sen jälkeen, kun he olivat Harrietin kanssa riidelleet, joten mitä kauemmin hän voisi pysytellä jonkun toisen ihmisen seurassa, sen parempi. "Sitä paitsi - Devon Street? Sanoitko todella niin?" Kieran kysyi aavistuksen hämmentyneenä. Lontoo oli kuitenkin niin suuri kaupunki, että mahdollisuus tavata joku samalla kadulla asuva sattumalta oli yksinkertaisesti häviävän pieni. Epäuskoisena Kieran pyöritteli päätään, mutta nauroi kevyesti samalla. "Mikä sattuma!" Kieran sanoi hetken päästä naiselle. "Taidetaan asua sitten samalla kadulla", Kieran sanoi naurahtaen vielä. Olihan se kieltämättä hupaisaa törmätä naapuriin tällä tavalla - sairaalan aulan edessä. Kieran oli ollut niin unohtunut juttelemaan naisen kanssa, että hänen tupakastaan karisi omia aikojaan lämmintä tuhkaa kädelle ja takin hihaan. "Saakeli", mies kirosi hiljaa ja pudisti suurimmat tuhkat päältään.

Muutamalla imaisulla tupakka oli jo filtterissä saakka, joten tuhkakuppia sen pahemmin etsiskelemättä Kieran heitti natsan menemään. "Olen muuten Kieran", mies tajusi vihdoin esittäytyä kätellen naista. "Joten - se olisi sitten autolle", Kieran sanoi enemmänkin todeten, kuin enää kysyen. Nainenhan oli jo sanonut tulevansa hänen kyydissään. Kieran lähti kävelemään autoa kohti edeltä, kuitenkin naisen rinnalla pysytellen. Olisi vaikuttanut omituiselta, että hän itse olisi ensin pyytänyt naisen kyytiinsä ja sen jälkeen kuin lähtenyt karkuun. Matkaa ei ollut paljoa käveltäväksi ja kohta kaksikko olikin jo päässyt Kieranin auton eteen. Se oli aavistuksen tavallista autoa matalampi - siinä oli totuttelemisensa. Herrasmiehenä Kieran avasi oven naiselle ja kiersi itse vasta sen jälkeen autoon omalle paikalleen.

"Sanoin. Sattupa sitten aika hyvin", Rosanna sanoi. Hän ei ollut osannut odottaa, että mies asuisi samalla kadulla. Hän oli arvellut jo tämän olevan lääkäri ja asuvan jossain muualla kuin Devon Streetillä.
"Maailma on pieni."

"Rosanna", nainen esitteli itsensä miehen tehtyä samoin. Hän seurasi Kieraniksi esittäytynyttä miestä tämän autolle. Hän hymyili tälle tämän pitäessä ovea auki ja istahti matkustajan paikalle odottaen, että tämä istuisi kuskin paikalle.
"Kuule, jos sulla ei ole mihinkään kiire, niin mä voisin tarjota sulle kahvit mun luona", Rosanna ehdotti. Hänellä oli paljonkin ylimääräistä aikaa. Hän oli pari päivää aikaisemmin saanut uusimman kirjansa lähetettyä kustantajalle ja nyt hän aikoi pitää kirjoitustaukoa, ainakin pari kuukautta.

Kun Kieran oli istuutunut kuljettajan paikalle, hän kiinnitti turvavyönsä ensimmäisenä. Sen jälkeen hän käynnisti auton - se ei vaatinut kovinkaan paljoa lämmittelemistä, sillä ulkona ei ollut kylmäkään ja moottori ei näin ollen ehtinyt vetäytyä umpijäähän. Parkkipaikalta Kieran lähti pujottelemaan liikenteen sekaan, joka oli yllättävän vilkasta kellonaikaan nähden. Onneksi kukaan ei kuitenkaan ollut lähelläkään tulla auton kylkeen eikä kelikään ollut liukas. Yksinkertaisesti sanoen - autolla oli pitkästä aikaa mukavaakin ajaa, kun ei kaiken aikaa tarvinut pelätä onnettomuuksia.

Hetken päästä Kieranin huomio kiinnittyi viereisellä penkillä istuvaan Rosannaan. "Mikä ettei", Kieran sanoi selvästi tyytyväisenä ehdotuksesta. "Mulla ei oikeastaan ole kiire ollenkaan. Aloitan itseasiassa huomenna työt sairaalassa - kävin äsken viemässä sinne vain pakolliset tavarat ja tutustuin osastoon - joten mulla on vielä ihan reilusti aikaa ennen, kuin edes pitää käydä lepäämään huomista varten. Joten - mikä ettei", Kieran sanoi uudelleen. He alkoivat olla jo melko lähellä Devon Streetiä. Vaikka katu oli pitkä, Kieran luotti tuuriinsa. "Mä voisin oikeastaan parkkeerata auton oman kämpän eteen, ei tarvitse sitten ajaa autolla lyhyttä matkaa turhan takia edestakaisin", Kieran sanoi. Lopulta auto oli pysäköity Kieranin kotitalon eteen. "Nyt sä saatkin näyttää mulle tietä", Kieran sanoi hymyillen.

Rosanna kiinnitti turvavyön ja matka Devon Streetille saattoi alkaa. Liikenne oli vilkasta, vilkkaampaa kuin yleensä siihen aikaan. Kieran kertoi aloittavansa työt sairaalassa vasta seuraavana päivänä. Tämän oli pakko olla lääkäri, kuten nainen oli päätellyt. Tämä suostui hänen ehdotukseensa kahvista ja hän näki, että tämä oli selvästi tyytyväinen.

Auto pysähtyi tutun kerrostalon parkkipaikalle. Rosanna ei voinut olla hymähtämättä huvittuneena. Tätä hän ei ollut osannut odottaa ollenkaan. Oli jo aika hyvä sattuma, että he asuivat samalla kadulla, mutta että vielä samassa talossa. Toisaalta ei se ollut mikään ihme, ettei nainen ollut törmännyt Kieraniin ennen. Kirjoittaessaan hän oli linnoitttautunut asuntoonsa ja sen jälkeen ollut paljon poissa kotoa.
"Mä asun tossa talossa kolmannessa kerroksessa", Rosanna sanoi hymyillen nousten autosta ja lähti kävelemään kohti taloa.
Kaksikko nousi kolmanteen kerrokseen ja nainen avasi kaksionsa oven.
"Mä käyn laittamassa kahvin tippumaan. Istu vaikka tonne olohuoneeseen sillä välin", hän sanoi riisuttuaan kengät ja laitettuaan takkinsa naulakkoon ja katosi eteisen vieressä olevaan keittiöön. Hän mittasi veden ja purut keittimeen napsauttaen sen sitten päälle. Hän penkoi kaappiaan etsien kahvin kanssa jotain tarjottavaa.

Kieran oli noussut autosta siinä uskossa, että hän saisi kävellä ainakin hetken aikaa. Toisin kuitenkin kävi. Miehen suu loksahti aavistuken verran auki - Rosanna asui samassa talossa, kuin hänkin? Kuinka Kieran ei ollut nähnyt Rosannaa ennen? Ehkä vastaus löytyi Harrietista. Harriethan oli majaillut Kieranin luona aina, kun mahdollista - aina eiliseen saakka. Kieran ja Harriet olivat usein linnoittautuneina Kieranin asuntoon, yleensä Harriet hoiti myös kauppa-asiat. Ehkä siinä oli yksi selitys. Toisaalta - saattoihan tässä olla kyse sattumastakin. Ei Kieran muutenkaan tuntenut naapureitaan. "Aikamoinen sattuma", Kieran sai lopulta sanottua. "Mä asun itse asiassa tuolla neljännessä kerroksessa. Maailma taitaa tosiaan olla pieni", Kieran jatkoi hymynhäive huulillaan. Hän käveli sisään tutuista ovista ja seurasi Rosannaa. Eihän Kieran naisen sukunimeä tiennyt, joten hän ei olisi löytänyt oikeaa asuntoakaan.

Lopulta he olivat Rosannan asunnossa. Se oli toki pienempi kuin Kieranin, mutta ehdottomasti siisti ja viihtyisän oloinen. "Selvä", Kieran sanoi, potki kenkänsä jaloistaan ja kävi istumaan olohuoneen sohvalle. Hän katseli ympärilleen, kunnes hänen uteliaisuutensa voitti. Asunnot ylimmässä kerroksessa olivat tilavampia, joten sisäänkäynnit olivat eri järjestyksessä. Kierania kiinnosti tietää, missä kohdin rakennusta Rosannan asunto todella sijaitsi. Yllätyksekseen hän huomasi katselevansa tuttuja maisemia, joskin kerrosta alempaa. Hetken päästä Kieran kuuli Rosannan keittiöstä olohuoneeseen kantautuneet askeleet. "Tiedätkö - mä asun suoraan sun yläpuolellasi. 4F", Kieran sanoi hymy uudelleen huulillaan.

Rosanna löysi joitakin keksejä, jotka asetteli nätisti lautaselle ja meni sitten olohuoneeseen, missä Kieran odotti häntä. Kahvi olisi pian valmista.
"Maailma todella on pieni."
Naisen katse osui pöydällä olevaan romaaniin. Se oli näytekappale yhdestä hänen menestyskirjoistaan. Onneksi hän ei ollut sanonut sukunimeään, muuten mies olisi saattanut yhdistää hänet siihen.
"En mä kyllä ole asunut tässä kauaa Vasta muutaman kuukauden."
Vanhempiensa muutettua Marbellaan Rosanna oli jäänyt Devonille asuen parissa asunnossa ennen nykyistä asuntoaan. Hän asteli Kieranin viereen ikkunan lähelle.
"Yksi syy, minkä takia mä tän osin maiseman takia. Sitä ei voi olla rakastamatta", hän sanoi hiljaisella äänellä. Hän todellakin rakasti maisemaa, joka hänen olohuoneensa ikkunasta avautui.

"Ja siinä sä oot ihan oikeassa", Kieran sanoi samalla, hiljaisen vakavalla äänellä. Todellinen syy, miksi Kieran itse oli muuttanut Devon Streetille oli se, että katu oli mukavan tavallinen. Mies oli tottunut asumaan luksuslukaalissa, mutta nyt, valmistumisensa jälkeen Kieran oli halunnut kokeilla jotain sellaista, jonka tavalliset ihmiset kokivat päivästä toiseen. Oli täysin epärealistista väittää, että Kieranin asunto olisi edes lähennellyt tavallisen tallaajan asuntoa, mutta ainakin asuinympäristö oli oikea. Minkä sille mahtoi, että tasokkuuteen tottuneena ei malttanut olla lisäämättä hieman luksusta omaankin asuntoonsa. Kieran oli kuitenkin tyytyväinen. Suhteellisen halpa asunto, hieman kalliimpi remontti ja mukava, rauhallinen sijainti. Mitään muuta hän tuskin olisi osannut toivoakaan asunnolta.

Kieran katseli pitkän aikaa ikkunasta ulos, kuunnellen samalla kahvinkeittimen porinaa. Todellisuudessa Kieranin olisi pitänyt ymmärtää syödä jotain, mutta ehkä hän söisi sitten kotosalla. Tai tilaisi jotakin ruokaa kotiin. "Mä en oo asunu täällä vielä kauaakaan. Muutaman vuoden. En oo koskaan asunu muualla kuin Lontoossa, mutta tämä osa kaupungista on mulle ihan uutta. Mun vanhemmat asuu vieläkin Westminsterissä", Kieran sanoi keskustelusävyyn. Toivottavasti Rosanna kuitenkaan ei olettaisi pelkästä asuinalueesta mitään ylimääräistä, vaikka täysin varattomat eivät Westminsterissä yleensä asuneetkaan. Lopulta Kieran käänsi katseensa ikkunasta avautuvasta maisemasta Rosannaan ja hymyili tälle.

"Mä olen asunu Devonilla koko ikäni."
Rosannan asunto oli sisustettu hänen luonteensa mukaan, vaatimattomasti. Hän ei sanonut mitään Kieranin puhuessa Westminsteristä. Se kieltämättä oli varakasta asuinaluetta, mutta nainen ei arvioinut ihmisiä rahan takia, vaan luonteen.
"Mun vanhemmat muutti neljä vuotta sitten Marbellaan Isä halus palata synnyinmaahansa."

Rosanna kuuli keittiöstä keittimen porisevan merkiksi, että kahvi oli tippunut. Hän meni keittiöön palaten hetken päästä tarjottimen kanssa, johon oli lastannut kahvin, keksit, kupit, sokerin ja kerman. Hän laski tarjottimen sohvapöydälle ja istahti sohvalle. Hän siirsi katseensa Kieraniin.
"Käytätkö sä kahvissa mitään?" hän kysyi, kun ei muutakaan keksinyt. Hän itse joi kahvinsa mustana.
Nainen kaatoi miehelle kahvia tämän kuppiin jättäen tilaa, jos tämä halusikin laittaa kermaa siihen ja viittasi tätä istumaan viereensä. Sohva tosin oli kahden hengen istuttava, joten he joutuisivat istumaan aika lähekkäin.

"Sun isä on espanjalainen?" Kieran kysäisi kiinnostuneena. Tosin - sehän nyt oli selvää. Jos Marbella kerran oli Rosannan isän synnyinmaassa, luultavasti Espanja oli hänen isänsä kotimaa. Tarkemmin ajatellen Rosanna ei kyllä näyttänytkään aivan siltä perinteisimmältä britiltä, kasvoista saattoi erottaa eksoottisempiakin piirteitä. Olisihan Kieranin pitänyt heti tajuta. Lontoossa kuitenkin tapasi niin paljon eri kansallisuuksien ihmisiä, ettei asioihin aina vain kiinnittänyt huomiota kovinkaan tarkasti. Hetkeä myöhemmin Rosanna oli jo kadonnut keittiöön, sillä ilmeisesti kahvi oli tippunut. Luultavasti kahvi rauhoittaisi Kieranin aavistuksen verran nälkäisen vatsan, joka tuntui alkavan kurnia hetkellä millä hyvänsä. Hitto, se se vasta olisikin noloa.

Rosanna palasi melko nopeasti tarjottimen kanssa. Tarjottimella oli kahvin sekä oheistarvikkeiden lisäksi myös pipareita. "Mä juon kahvin ihan vaan mustana", Kieran sanoi hetken päästä tajuttuaan Rosannan kysymyksen. Ammatin puolesta maito kahvissa olisi välillä ollut hyvästä - yleensä tauot olivat lyhyitä ja kahvit piti saada juotua nopeasti, joten maito viilensi kahvia edes hieman. Kieran ei kuitenkaan ollut koskaan oppinut juomaan kahviaan maidon kera. Rosannan esimerkkiä seuraten myös Kieran istuutui sohvalle ja otti kahvikupin käteensä. Kahvi höyrysi ja tuoksui hyvältä - tästä oli hyvä lähteä.

"Joo. Äiti on englantilainen, mutta se rakastaa Marbellaa. Ne tapas isän kanssa siellä ekan kerran."
Rosanna kaatoi hiukan kermaa kahviinsa. Hän käytti kermaa oikeastaan aika vähän. Kirjoittaessa hän joi mustana, mutta muuten hän laittoi hiukan kermaa tai maitoa. Hän hörppäsi mukistaan varovasti. Juuri sopivaa.

"Mä olin ajatellut lämmittää lasagnea. Maistuisiko sullekin? Ei siitä mitään vaivaa olis", nainen kysyi. Hänellä alkoi olla nälkä ja jääkaapissa oli vielä pari päivää sitten tehtyä lasagnea vaikka kuinka paljon. Hänellä oli jääkaapissa myös sen kanssa sopivaa viiniä.
Jos Kieranille todella maistuisi, niin Rosanna voisi aivan hyvin lämmittää ruokaa molemmille. Hänen tosin pitäisi pyytää miestä avaamaan viinipullo. Niiden avaamisessa hän oli oikea tumpelo.
Nainen laski mukinsa tarjottimelle juotuaan kahvinsa ja odotellessaan Kieranin vastausta kysymykseensä. Hän toivoi tämän vastaavan kyllä, niin hän saisi nauttia tämän seurasta pidempään.

Kieran nyökkäsi päätään Rosannan kertomalle hänen vanhempiensa ensitapaamisesta. Kieran ei tarkalleen ottaen edes tiennyt, kuinka hänen vanhempansa olivat tavanneet, eikä asialla ollut hänelle oikeastaan niin paljoa väliäkään. Pääasia, että olivat tavanneet - muutenhan Kierania itseäkään ei olisi olemassa. Mies naurahti ajatukselleen ja siemasi kahvia. Se oli kuumaa, mutta sitä saattoi kuitenkin juoda. Kahvi kuitenkin oli parempaa kuumana kuin kylmänä, vaikka kylmä kahvi kuinka kaunistaisikin.

Kysymys lasagnesta tuli Kieranille yllättäen. Kun hän ylipäänsä kuuli mainittavan ruoasta, hänen mahansa murahti vastaukseksi. "Tuo varmaan taitaa riittää vastaukseksi", Kieran naurahti Rosannalle ja nyökkäsi. "Lasagne kieltämättä voisi maistua. Jos siitä kerran ei ole vaivaa", Kieran sanoi vielä. Vaikka hän olikin aavistuksen itsekeskeinen luonne, ei Kierankaan kuitenkaan kehdannut aiheuttaa vaivaa puolituntemattomalle naiselle. Nytpä Kieranin itsensä ei tarvitsisi tehdä ruokaa kotona - toisin sanoen hänen ei tarvitsisi soittaa itselleen ruokaa mistään noutoravintolasta. Harrietia hän ei viitsinyt vaivata, eikä hän kyllä halunnutkaan. Yhtäkkiä Rosanna vaikutti tuplasti aiempaa kiinnostavammalta. Ei sillä, ettäkö Rosanna ei olisi ollut hullumman näköinen, mutta jo ajatuskin Harrietista sai kaikki naiset näyttämään erinomaisilta. Oikeastaan... Niin. Kieran hymyili aiempaa leveämmin, lisäksi kasvojen ilmeessä oli hitusen aiempaan nähden erilaisempi sävy. Ehkä hänen pitäisi tutustua naapuriinsa vielä hieman paremmin.

Rosanna naurahti Kieranin mahan murahtavan vastaukseksi. Hän oli arvellutkin, että miehelle voisi maistua ruoka. Hän nousi sohvalta ylös ja meni keittiöön ottaen lasagnen ja viinin jääkaapista.
"Tota, Kieran. Voisitko sä avata viinipullon? Mä en oikein ole koskaan osannu avata niitä", hän huikkasi tunkiessaan ruokaa mikroon. Hän laittoi ruuan lämpiämään ja alkoi ottaa astioita kaapista.

Rosanna kattoi astiat keittiössä olevalle pienelle ruokapöydälle. Se oli hyvä hänelle, mutta kahdelle ehkä hiukan ahdas. He joutuisivat istumaan melko lähekkäin. Oikeastaan se ei haitannut naista. Hän oli pistänyt merkille Kieranin hyvän ulkonäön merkille ja hänen mielikuvituksensa oli lähtenyt liikkeelle. Hän ei halunnut miehen lähtevän vielä. Hän halusi nauttia tämän seurasta niin pitkään kuin vain halusi. Hän halusi tutustua naapuriinsa paremmin. Keinoilla ei ollut väliä.

Kieran havahtui ajatuksistaan kuultuaan Rosannan äänen. "Mmh, joo", hän sanoi hieman ajatuksissaan. Hän pyysi Rosannalta viinipullonavaajaa ja saikin sen hetkeä myöhemmin käteensä. Onneksi Kieranin ei tarvinut olla itselleen häpeäksi avatessaan viinipulloa - yleensä hän oli aina joutunut hoitamaan sen puolen kotonakin, joten homma oli hänelle tuttua. Viinipullo oli avattu pienessä hetkessä, puisen korkin Kieran vielä säästi siltä varalta, etteivät he tulisi juoneeksi koko pullollista. Toisaalta, eipä heidän ainakaan tarvitsisi huolehtia autolla ajamisesta, tai ainakaan Kieranin. Hänellä oli kyllä huomenna töitä, mutta sitä ennen auto sai pysyä parkissa kotitalon edustalla.

Lasagnea ei kauaa joutunut lämmittämään, joten hetkeä myöhemmin molemmilla oli edessään lautaselliset ruokaa. "Näyttää hyvältä", Kieran sanoi kohteliaasti Rosannalle ennen, kuin iski haarukkansa kiinni lasagneen. Ruoka myös maistui hyvältä - ainakin Rosie oli taitava kokki. Hyvällä ruokahalulla Kieran tyhjensi koko lautasen ja ihme kyllä, yksikin lautanen riitti tekemään tehtävänsä. Enää vatsa ei kurninut, vaan tuntui sopivan täydeltä olematta kuitenkaan aivan ähkyn tuntuinen. "Se oli oikein hyvää", Kieran sanoi ystävällisesti. Hänellä ei ollut mitään sen kummempaa kiirettä lähteä kotiinkaan - niinpä hän jäi auttelemaan Rosieta astioiden kanssa.

Rosanna kaivoi laatikosta viinipullonavaajan ojentaen sen Kieranille tämän pyytäessä sitä. Mies sai avattua pullon helposti. Nainen ei ymmärtänyt, miten se kävi tältä niin helposti, mutta häneltä se ei onnistunut.
"Onneks mun ei tarvi usein yrittää avata viinipulloa", hän naurahti.

Ruoka oli pian lämmintä ja Rosanna nosti sen pöydälle. Jos hän häpesi, ettei osannut avata viinipulloa, niin ruuanlaittamisessa hän oli hyvä. Hänellä oli ollut hyvä opettaja.
Syötyään hän latoi astiat tiskikoneeseen ja nojaili tiskipöytään siemaillen viiniä lasistaan. Valkoviini oli maistunut hänelle. Joskus vähän turhankin paljon. Liian paljon ei kannattanut kuitenkaan juoda.
Rosanna yritti turhaan saada mielikuvitustaan rauhoittumaan. Hänen ajatuksensa pyörivät kaikenlaisissa mitä he voisivat Kieranin kanssa tehdä. Tosin hän ei tiennyt, oliko mies vapaa vai ei. Hän kun ei varattuihin miehiin koskenut. Ei ainakaan, jos tiesi näiden olevan varattuja.

Astioiden parissa hääriessään Kieran mietiskeli oikeastaan kaikenlaista. Mitä hänen pitäisi tehä Harrietin suhteen? Olla vain etäinen ja sanoa naiselle, että antaa asioiden olla? Kieran huokasi lähes äänettömästi omille ajatuksilleen jaksamatta alkaa pohtia asioita enää sen enempää. Riidelty mikä riidelty. Tyytyväisenä osaansa Kieran kuivasi astioita ja pinosi heidän käyttämänsä lautaset, haarukat ja veitset siistiksi pinoksi tiskipöydän kulmalle. Hän ei tiennyt kaappeja, joissa Rosanna piti astioitaan, eikä hän toisaalta halunnut alkaa tonkiakaan naisen kaappeja sen enempää. Lopulta tiskivuori oli selätetty ja Kieran katsahti tyytyväisenä heidän työnsä tulosta. Oikein hyvä.

Kieran mietti hetken, ennen kuin päätti lopulta kysyä. "Poltatko sä?" Kieran kysyi Rosielta suoraan. Hänen itsensä alkoi tehdä mieli tupakkaa. Kieran ei ollut varma, oliko Rosien asunnossa parveketta, hänen omassaan oli. "Ajattelin vaan, että jos sulla ei tässä oo parveketta, voitaisiin mennä kerrosta ylemmäs mun luokse - mulla on parveke. Ei tarvis lähteä alaovelle saakka polttamaan", Kieran sanoi hetken päästä. Hänen hymyillessään Rosannalle heidän kätensä hipaisivat toisiaan nopeasti. Kieran ei voinut olla vilkaisematta kosketuksen suuntaan - se oli tuntunut jollain tavalla sähköiseltä, kutsuvalta.

Tiskeihin ei mennyt kauaa. Rosanna käynnisti tiskikoneen. Siellä oli ennestäänkin tiskejä, jotka odottivat vain pesua. Onneksi hän oli hankkinut tiskikoneen. Hän vihasi käsin tiskaamista.
"On mulla parveke ja kyllä mä poltan", hän vastasi.
Nainen tunsi hipaisun ja sen aiheuttaman sähköisyyden. Kosketus oli tuntunut kutsuvalta.

Rosanna hymyili Kieranille ja lähti edeltä makuuhuoneeseen, mistä pääsi parvekkeelle. Onneksi makuuhuone oli siisti. Naisen ei tarvinnut tuntea itseään noloksi epäsiisteydestä.
Hän meni parvekkeelle sytyttäen tupakan ja odotti Kierania. Hän puhalteli savuja ulos nojatessaan kaiteeseen.

"Splendid", Kieran myhäili hyvillään, yrittäen työntää äskeisen kosketuksen pois mielestään. Hänen oli pakko. Ajatuksissaan Kieran jäi hieman jälkeen Rosiesta ja alkoi katsella, missä naisen parveke todella sijaitsi. Ilmeisesti sinne oli käynti makuuhuoneesta. Lopulta Kieran onneksi löysi parvekkeelle, sytytti itsekin tupakan ja laittoi askin takaisin housujensa taskuun. Aski itsessään oli ehtinyt kärsiä jo muutaman tunnin taskussaolon jälkeen, mutta pääasia, että tupakat olivat ehjiä. Katkenneet tupakat - no, Kieran ei äkkiseltään keksinyt mitään rasittavampaa.

Myös Kieran puhalteli keuhkoistaan ulos pitkiä savupilviä. "Mun parveke näkyy tuossa", Kieran sanoi hetken päästä, osoittaen Rosannalle umpimähkäisesti vasemmalla puolellaan sijaitsevaa, suurehkoa parveketta. Ilmeisesti Rosanna ei osannut paikantaa parveketta Kieranin umpimähkäisestä huitomisesta, joten hetken mielijohteesta Kieran meni Rosannan taakse, otti tätä hellästi kiinni kädestä ja ohjasi naisen käden osoittamaan Kieranin parvekkeen suuntaan. "Tuolla noin", Kieran sanoi pehmeällä äänellä, kumartuen Rosannan puoleen. Huulet olivat jo miltei hipaisuetäisyydellä toisistaan - kuinka tässä oli käynyt näin?

Rosanna yritti paikantaa Kieranin parvekkeen tämän huitoessa umpimähkäisesti. Hän nielaisi miehen tullessa hänen taakseen ja ohjaten hänen kätensä oikeaan suuntaan.
Nainen kääntyi katsomaan Kierania tämän puhuessa nielaisten hiljaa. Heidän huulensa olivat erittäin lähellä toisiaan. Miten he olivat tähän päätyneet?

Rosannan tupakka tipahti hänen kädestään, mutta hän ei edes huomannut sitä. Hän epäröitsi vain hetken ennen kuin painoi huulensa kevyesti Kieranin omille. Hän tajusi olleensa liian kauan ilman miestä ja nyt Kieran oli sopivasti siinä. Jos heidän ajatuksensa osuisivat yksiin, he olisivat pian kieriskelemässä lakanoiden välissä. Mikä sopi erittäin mainiosti Rosannalle. Hän halusi vain tyydyttää tarpeensa.