I can still recall what you are to hold

Katse lukkiutui puolivahingossa Rosannan silmiin. Ne olivat niin erilaiset kuin Harrietin silmät - tietyllä tapaa Rosien silmissä oli paljon enemmän syvyyttä, kuin Harrietin silmissä. Kieran jäi katselemaan Rosien silmiä hieman kummastuneenakin. Kuinka hän ylipäänsä oli päätynyt tähän tilanteeseen, miten hän oli voinut antaa sellaisia merkkejä Rosielle, josta nainen oli tulkinnut näin? Tosin, mitäpä sitä kieltämäänkään.

Kyllä, Kieran halusi samaa, kuin Rosiekin. Kun Rosie oli painanut omat huulensa Kieranin omia vasten, ei Kieran edes halunnu vastustella. Juuri tämä oli sitä, mitä Kieran halusikin. Automaattisena reaktiona Kieran sulki silmänsä ja huomasi ajattelevansa, että Rosien suutelityyli oli täysin erilainen, kuin Harrietin. Ehkä se oli hyväkin asia, vaikka kaikki kieltämättä olikin niin... Kummallista. Kieran ei kuitenkaan jättänyt epäröinnille sijaa, vaan kietoi kätensä Rosien ympärille ja suuteli naista.

Rosannasta tuntui, että olisi voinut jäädä katsomaan Kierania silmiin vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Heidän katseensa olivat lukkiutuneet toisiinsa. Mikä oli ajanut heidät tähän tilanteeseen? Sitä oli turha jäädä miettimään.

Nainen tunsi ilokseen miehen vastaavan suudelmaan. Hän olisikin tuntenut itsensä noloksi, jos tämä olisi vetäytynyt suudelmasta. Silloin hän olisi hävennyt itseään.
Rosanna ei vastustellut tuntiessaan käsien kietoutuvan ympärilleen, vaan painautui lähemmäksi Kierania. Tämä oli loistava suutelija. Harvoin kohtasi yhtä hyviä suutelijoita. Rohkaistuaan itseään nainen syvensi suudelmaa lisäten kiihkeyttä hiukan siihen. Hän halusi nähdä, lähtisikö mies mukaan vai jäisikö tämä vain suuteluasteelle.

Kieran ei enää uhrannut ajatuksiaan Harrietille, sillä suudelma alkoi viedä mukavasti mennessään. Rosiekin tuntui tiukentavan otettaan Kieranista, eikä enää epäröinyt suudelmassaan - aivan, kuten Kieraninkin epäilykset olivat väistyneet. Kaikki, pienimmätkin omantunnon kolkutukset olivat vetäytyneet. Jäljellä olivat enää hän ja Rosanna, muu maailma sai odottaa. Kuin automatisoituna Kieran lähti kuljettamaan Rosieta kohti makuuhuonetta - sehän oli kätevästi parvekkeen oven toisella puolella. Kieran itse heitti oman tupakkansa jonnekin. Toivottavasti se ei ainakaan aiheuttaisi tulipaloa. Päästyään oven sisäpuolelle Kieran päätti päästä ensimmäisenä eroon Rosannan paidasta - ei mennyt kauaakaan, kun tietä takaisin ei enää ollut löydettävissä. Tähän oli tultu - Kieran petti Harrietia.

- - -

Kaiien sen päätyttyä Kieran makasi tyytyväisenä Rosien sängyssä. Hän oli selällään, Rosie napattuna toiseen kainaloon. Se oli ollut erilaista, mitäpä sitä kieltämään, mutta tällä kertaa ruoho todellakin oli vihreämpää aidan toisella puolen. Kieran tiesi, ettei tulisi näkemään Rosieta näissä merkeissä toista kertaa, mutta ei katunut tekoaan. Sen olisi ehdottomasti pitänyt olla väärin, mutta ei ollut. Ei Kieranille. Hän tiesi, ettei tulisi olemaan Harrietin kanssa loppuikäänsä, joten jos sen saattoi päättää näin, mikä häntä esti? "Kiitos äskeisestä", Kieran sanoi naurahtaen ja suukotti Rosieta vieressään.

Rosanna antautui täysin sille tunteelle, minkä suudelma antoi. Hän ei välittänyt sillä hetkellä mistään muusta kuin siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Hän antoi Kieranin johdattaa itsensä makuuhuoneeseen. Oven sisäpuolella paita lensi jonnekin, mutta nainen ei siitä välittänyt. Hän löytäisi sen myöhemmin. Hänen keskittymisensä oli täysin miehen suutelemisessa.

- - -
Jälkeenpäin Rosanna makasi raukeana Kieranin kainalossa. Hän ei ollut osannut odottaa olleensa niin pahasti puutteessa. Hän tiesi, ettei tulisi näkemään miestä näissä merkeissä toiste. Se oli hiukan sääli. Hyvännäköiset ja yhtä hyvät kuin Kieran olivat harvassa.
"Kiitos itelles", nainen sanoi hymyillen pienesti.
Rosanna ei aikonut nousta sängystä mihinkään. Mihin hänellä olisi kiire? Ei yhtään mihinkään.

[lyhyttä...]

Kieran kääntyi sängyllä hieman, hymyili Rosielle. Hän ei oikeastaan osannut sanoa mitään juuri sillä hetkellä, tuntui sopivalta olla vain hiljaa. Omatunto ei vieläkään soimannut Kierania siitä, mitä hän juuri oli tehnyt. Tämän voisi oikeastaan ottaa uusiksikin. Mistä Harriet edes saisi tietää mitään tästä? Ei mistään. Tämä jäisi vain Kieranin tietoon. Mies olisi voinut vaikka nauraa, niin hyvältä hänestä juuri sillä hetkellä tuntui. Hän ei kuitenkaan tehnyt enää mitään, kunhan vain oli paikoillaan ja nautti olostaan.

Puhelimen ääni veti Kieranin takaisin nykyhetkeen. Kieran kaivoi puhelimensa housujensa taskusta, sängyn vierestä ja luki saapuneen tekstiviestin. Hitto! Hän oli unohtanut kokonaan vanhempiensa järjestämän päivällisen, jonne hänen oli yksinkertaisesti pakko mennä. Viestin oli laittanut Harriet - hän oli juuri päässyt töistä ja varmisti, että Kieran olisi tulossa hakemaan hänet. Kahdenkymmenen minuutin päästä. "Rosanna - tiedätkö, mun on aivan pakko lähteä", Kieran sanoi aidosti pahoitellen. Hän olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa. "Unohdin täysin, että vanhemmat järjestävät aina perinteisesti maanantai-illalliset kuudelta ja mun on yksinkertaisesti pakko olla siellä aivan kohta", Kieran sanoi. Hän nousi sängyltä ja alkoi vetää vaatteita päälleen. Olikin pitänyt sattua.

Rosanna ei tiennyt, mitä sanoisi. Hänen aiemmat yhden illan juttunsa olivat päättyneet siihen, että hän oli aamuyöstä hiippaillut kotiin. Nyt asia oli eri, kun he olivat Kieranin kanssa. Ehkä he voisivat joskus ottaa uusiksi tämän.

Nainen havahtui ajatuksistaan Kieranin puhelimen piipatessa. Mies kaivoi puhelimensa ja luki saamansa viestin.
"Harmi", Rosanna sanoi salaten pettymyksensä. Hän olisi halunnut vielä nauttia Kieranin seurasta. "Ei kaikkia asioita voikaan muistaa."
Hän jäi makaamaan sängylle vetäen paremmin suojakseen miehen pukiessa vaatteitaan ylleen. Hän itse jäisi siihen vielä. Hänellä kun ei ollut mitään tärkeää tiedossa.

//lyhyt//

Kieran veti housuja jalkaansa, mutta ei kuitenkaan kauhean kovalla kiireellä. Eihän hänen pitänyt hakea kuin Harriet - jos hän myöhästyisi hieman, se ei haittaisi ketään. Harriet luultavasti oli jo tottunut siihen, ettei Kieran aina ollut kovinkaan täsmällinen. "Joku toinen kerta sitten", Kieran sanoi. Hän tosin tiesi - aivan, kuten varmasti Rosiekin - että sanaparsi oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, ellei ihmeitä tapahtuisi. Tämä oli vain yksi kerta - se siitä. "No, mulla alkaa tässä ollakin kaikki", Kieran sanoi lopulta, saatuaan kaikki vaatteensa päälleen. Onneksi vaatteet olivat olleet alusta pitäenkin siistit, joten Kieranin ei tarvitsisi turhaan lähteä vaihtamaan vaatteitaan kotiin. Ei sillä, ettäkö sinne pitkä matka olisi ollutkaan. "Tule vaikka joskus käymään kahvilla, tai... Jotain", Kieran sanoi hieman vaivautuneena. Nämä yhdet kerrat eivät todellakaan olleet hänelle tuttua puuhaa. Ja taas, sama kohteliaisuuksien lateleminen vain jatkui. Kieran lähes inhosi itseään tästä hyvästä. Vielä viimeisen kerran Kieran vilkaisi Rosieen, hymyili ja sanoi heinsä.

((Lopetusvuoro, tämän peliviestiketjun saa heitellä tämän jälkeen lukkoon)) :)