It's OK with me if you don't have that much to say

Lissu ja Kenneth tänne! PUSS

Becky oli viimeisen tunnin ajan ravannut vaatehuoneen ja peilin välillä, osaamatta kymmenien vaatteidenvaihto-operaatioiden jälkeen päättää, mitä hän tänään pukisi päälleen. Melkein 300 kilometrin pituinen matka Bradfordiin tultaisiin taittamaan autolla, koska Becky ei halunnut lähellekään lentokenttiä tai lentokoneita kansainvälisten terroriuhkausten vuoksi.
Bradfordiin olisi päästävä yhtenä kappaleena, koska viikonloppuna Beckyn uusimman elokuvan kuvaukset alkaisivat aivan hänen kotiseutunsa lähettyvillä. Miksi sitten reissata paikan päälle etukäteen? No täytyihän naisen viedä sulhasehdokkaansa vanhempiensa ja veljiensä nähtäväksi!

Siis... Jos Becky pääsisi edes lähtemään matkaan vaatekriisinsä vuoksi. Nyt kokeiluvuorossa oli rento, veluurinen oleskeluasu ja lyhytvartiset UGGit. Ehkä liiankin rentoa, vai kuinka? Toisaalta automatka saattaisi osoittautua epämukavaksi, jos se taitettaisiin asiallisessa jakkupuvussa tai muotojahivelevässä mekossa.
"Argh... Mä luovutan ihan kohta!" Becky murahti turhautuneena ja käänsi selkänsä peilille, jonka tarjoamat näkymät eivät todellakaan miellyttäneet nuorta naista tänään. Ehkä kyseessä oli vain aamuärtyneisyyttä, yöunet olivat jääneet mitättömiksi jännityksen vuoksi. "Mun mielestä mä en voi mennä kotiin tällaisissa vaatteissa ja vielä kun sä näytät noin siistiltä", brunette jatkoi samaan sävyyn ja risti kätensä puuskaan. Hmph, ehkä kotijoukot ymmärtäisivät ihan hyvin kuopuksensa asuvalinnan. Eteisen lipastolla nököttänyt kosmetiikalle ja muulle turhalle tarkoitettu pieni laukku sai kyytiä Beckyn etsiessä ponnaria, tavarat jätettiin huolimattomasti levälleen naisen löydettyä etsimänsä.

"Ehkä mun pitäisi laittaa jotain... Rentoa, mutta ei niin rentoa kun nää?", Becky esitti kysymyksensä Kennethille ja katseli oleskeluasuaan arvostelevasti. Helvetti että häntä ärsytti sen haaleanroosa värikin!
Kasattuaan hiuksensa sekavaksi ja epämääräiseksi nutturaksi näyttelijätär pakkasi kosmetiikkalaukkunsa ja sulloi sen muutenkin ääriään myöten täytettyyn matkalaukkuun. Nainen ei tulisi saamaan sitä kiinni ilman apuvoimia ja uusi, entistäkin turhautuneempi ja ärsyyntynyt huokaus kaikkosi punaamattomien huulten välistä.
"Tuletko auttamaan?", Becky murahti lähestulkoon katkerana toiselle ja istahti murjottaen matkalaukkunsa päälle, kiskoen vetoketjua naama norsunnäkkärillä kiinni. "Se toinen vetoketju on sillä puolella", hän opasti miestä ja osoitti matkalaukun toista reunaa. Eihän se Kennethin vika ollut, että Becky ei osannut lähteä reissuun kiukuttelematta ja stressaamatta, mutta... Niin. Miehille tällaiset asiat olivat varmasti paljon helpompia!

Kun matkalaukku oli vihdoin ja viimein pakattu, Becky haki eteisestä tuhdisti topatun talvitakkinsa ja kiskoi sen päälleen. Oleskeluasu sai kelvata ainakin matkan ajaksi ja sillä hyvä, vaikka katkera nainen oli edelleen. Seuraavaksi saatiinkin odotella Jacksonia, joka oli uhrautunut kuljettamaan Beckyn miehineen Bradfordiin saakka. Ei ehkä se unelmakuski, ottaen huomioon miehen suhtautumisen Kennethiin ja niin pois päin. Mutta ehkä Jacksonin suurin ongelma oli juuri se, että tuo ei ollut vaivautunut tutustumaan Kennethiin ja olihan siinä mukana sellaista isämäistä suojelunhalua ja mustasuukkaisuutta Beckystä.

"Jackson tuli", Becky ilmoitti ja tarttui matkalaukkuunsa, nappasi käsilaukkunsa ja kipitti eteistä kohti. Kun toinen oli itsekin valmis lähtöön, nainen avasi asuntonsa oven ja lähti raahaamaan suurikokoista matkalaukkuaan rappukäytävää pitkin kohti hissejä.

---

"Moi", brunette tervehti ja istahti uudehkon katumaasturin takapenkille. Jackson oli ollut tavallistakin avuliaammalla tuulella ja jopa nostanut neidin matkalaukun takaronkkiin - Kenneth oli tosin saanut turvautua omiin voimiinsa.
Harmaahapsinen mies murahti jotakin epäselvää tervehdykseksi ja lähti ajamaan tuttuun ja kiivaaseen tyyliinsä suorinta tietä ulos suurkaupungin ruuhkasydämestä. "Sitten me ei pysähdytä jokaiselle huoltoasemalle pitämään pissataukoja" Jackson lässytti ja vilkaisi Beckyyn taustapeilin kautta.

((Kentsu ottaa rennosti))

Se ei vain yksinkertaisesti voinut olla mahdollista - se, etteivät naiset tuntuneet löytävän itselleen mitään päällepantavaa, vaikka vaatekaapit olivat pullollaan vaatteita. Kenneth huokaili olohuoneessa aavistuksen turhautuneen oloisena, vaikka hän todellisuudessa ei niin turhautunut ollutkaan. Hän vain ihmetteli, kuinka Becky saattoi etsiskellä itselleen vaatteita niin kauan. Herranjesta sentään - hehän olivat menossa katsomaan Beckyn vanhempia! Kenneth olisi ymmärtänyt, jos tilanne olisi ollut toisin päin, mutta että stressata nyt omien vanhempiensa tapaamista. Toisaalta, Becky oli kyllä äärimmäisen suloinen stressatessaan, joten Kenneth ei voinut mitään hymyyn kaartuville huulilleen hänen katsellessaan kauempana vaatteitaan viskovaa Beckya.

Aina silloin, kun Kenneth ei katsellut Beckyn touhuamista, hän katseli televisiosta tulevia uutisia. Niissä ei kylläkään kerrottu mitään kovinkaan mielenkiintoista, mutta eipähän Kennethin tarvinut ottaa osaansa Beckyn stressistä. Hän itse oli pakannut mukaansa muutamia erinäisiä vaatekertoja, yhdet kengät sekä yhden takin siltä varalta, että onnistuisi sotkemaan varsinaisen takkinsa. "Älä nyt viitsi, Becks", Kenneth naurahti lopulta naisen sanoille. Hän pyöritteli edelleen hyväntuulisesti päätään. "En mä edes ole niin siisti, mitä sä nyt ajattelet. Ihan normaalit arkikuteet mulla on, joten ota neuvosta vaari - älä turhaan tee yksistä rievuista noin isoa numeroa", Kenneth sanoi vielä. Hän kyllä piti siitä, kun Becky valitsi vaatteita ja halusi näyttää hyvältä, mutta hänelle Becky oli parempi kuin hyvä vaikka jätesäkki yllään. Kenneth otti sohvalla hieman rennomman asennon, kävi puolimakuulle ja risti jalkansa sohvapöydän päällä. Hän huokasi kevyesti, painoi silmänsä kiinni ja nautti hetken rauhasta. Ei, ei kuitenkaan - ilmeisesti Beckyn pinna oli aavistuksen verran kireällä, sillä Kenneth kuuli lentävän esineen kolahduksen, kun se törmäsi lopulliseen määränpäähänsä. Toivottavasti matkasta perille ei tulisi aivan yhtä rattoisaa!

"Becky, sä näytät aivan hyvältä, oli sulla päällä mitä tahansa. Sun on aivan turhaa alkaa miettiä asiaa liikaakaan, ei ne sun vanhemmat syö sua väärästä asuvalinnasta", Kenneth sanoi. No, eihän hän sitä tietenkään voinut tietää, mutta herra paratkoon, mikäli Beckyn vanhemmat olisivat liian tiukkapipoisia. Osasi Kenneth tietysti käyttäytyä, mutta se tarkoittaisi sitä, ettei vierailusta ainakaan tulisi kovinkaan mukavaa. Odotukset korkealla Kenneth kuitenkin kieltäytyi ajattelemasta asioista sitä mahdollisesti huonointa vaihtoehtoa. Beckyn vanhemmat olisivat takuulla mukavia, eihän Beckykaan muuten olisi juuri sellainen, kuin oli. Kenneth havahtui ajatuksistaan Beckyn ääneen, turhautuneeseen sellaiseen. "Tulen", Kenneth sanoi ja nousi verkalleen sohvalta. Hän sammutti myös television samalla kertaa, sillä tuskinpa he enää sitä katsoisivat. Kenneth tarttui Beckyn opastamana vetoketjuun ja nykäisi sen kiinni. Kuinka nainen saattoikin tarvita noin paljon vaatteita yhtä pientä matkaa varten? Eiväthän he sentään olleet muuttamassa napapiirille... Toivottavasti.

Beckyn esimerkin opastamana myös Kenneth lähti siirtymään hiljalleen eteistä kohti. Herrasmiehenä Kenneth raahasi Beckyn laukun makuuhuoneen puolelta eteiseen. Kennethin oma laukku oli kooltaan noin kolmasosa Beckyn omasta, eikä se ollut läheskään täynnä. "Mä en ymmärrä teitä naisia", hän naurahti lopulta täysin hyväntahtoisesti. "Sä lähdet katsomaan sun vanhempia ja pakkaat noin koko omaisuutesi mukaan? Sähän olisit ihan hyvin voinu hemmotella itteäs ja ostaa muutamat vaatteet paikanpäältä", hän sanoi. Naiset! Kenneth oli juuri laittamassa takkiaan kiinni, kun hän tajusi puhelimensa soivan. Äsh, ei nyt - ei Kenneth jaksanut puhua kenenkään kanssa puhelimessa juuri nyt.

"Ah, ookoo. Mäkin tietysti olisin voinu viedä ton sun laukkus", mies sanoi naureskellen Beckylle. Hänen oma, pieni veskansa tuntui lähes naurettavan pieneltä nyt, kun näki Beckyn perässään raahaaman valaslaukun. "So shall we go then", Kenneth totesi vielä ja veti Beckyn asunnon oven perässään kiinni.

---

Kenneth nyökkäsi tervehdykseksi Jacksonille. Ei ollut salaisuus kenellekään, että Jackson ei erityisesti pitänyt Kennethistä. Eivät he kuitenkaan toistensa kurkuissa olleet kiinni. Laukut oli saatu matkaan melko nopealla tahdilla, joten Kenneth kiipesi Beckyn perässä katumaasturin takapenkille ja kiinnitti turvavyön. Heidän armaan kuljettajansa kommentille Kenneth ei voinut kuin nauraa - salaa sisimmässään hän oli samaa mieltä. Parempi vain päästä perille mahdollisimman nopeasti, niin saataisiin sitten muodollisuudetkin hoidettua heti alta pois. Matkan alettua Kenneth nykäisi Beckyn paremmin kainaloonsa ja näki Jacksonin suovan hänelle ystävällisesti mulkaisun siitä, että hän oli yksinkertaisesti ottanut Beckyn viereensä. Kenneth ei kuitenkaan epäröinyt, vaan katsoi Jacksonia taustapeilin kautta suoraan silmiin ja virnisti - pirullisesti.

Jos Jackson olisi ollut vähääkään huonommalla tuulella matkasta olisi tullut kieltämättä erittäin vittumainen. Becky kuitenkin vain tyytyi hymähtämään miehen lausahdukselle pissatauoista ja painoi päänsä tyytyväisenä Kennethin olkaa vasten tuon nykäistessä naista paremmin viereensä.
Okei, Becky oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen esimerkiksi ulkonäköönsä, mutta... No joo, kyllä vierustoverin läsnäolo helpotti sitäkin ongelmaa. Ehkä mies sitäpaitsi oli oikeassa; hän stressasi aivan turhaan. Brunette siirsi kätensä lähemmäs Kennethin omaa ja silitteli tuon kämmenselkää hellästi sormellaan,
"Onneksi sä lähdit mun mukaan", Becky lausahti ja osoitti toiselle kiitollisen ja lämpimän hymyn. Bradfordissa olisi saattanut olla tuskallista ja ennenkaikkea tylsää, ellei Kenneth olisi mukana. Silti Beckyä huoletti hänen perheensä tapaaminen, välit isään kun eivät olleet ne kaikista lämpöisemmät ja isoveljet saattaisivat houkutella mahdollista sulhasehdokasta pahoille teille.

Jackson murahteli kuskin paikalla itsekseen ja käänsi radion äänenvoimakkuutta lujemmalle. Mies osasi sitten olla niin helvetin rasittava, mutta toisaalta ketä tahansa olisi saattanut ärsyttää takapenkillä kuherteleva suojatti, varsinkin kun tuon kumppani sattui olemaan sellaista sorttia, josta Jackson ei vain pitänyt. Oikeastaan hän onnistui peittämään sen helvetin huonosti, mutta ainakin hän edes yritti!
Matka jatkui moottoritielle kun kolmikko oli Jacksonin johdattelemana päässyt kauas Lontoon keskustasta. Onneksi pahemmilta ruuhkilta vältyttiin - ainakin toistaiseksi. Tiedä sitten, millaiset ruuhkat Bradfordissa olisi iltapäivällä, kun he pääsisivät perille.

"Kai me pysähdytään edes syömään? Mä en ehtinyt syömään aamiaista", Becky ilmoitti vaativaan sävyyn ja sai armeliaan kuskin naurahtamaan turhautuneena. Mitä vielä! Yöpyminen suunnilleen kolmen tunnin ajomatkan tähden! Naiset osasivat olla rasittavia ja se myös alkoi näkymään harmaantuneen miehen kasvoilta.
"Olisit ottanut eväät mukaan", Jackson ilkkui, eikä Becky todellakaan voinut ymmärtää tuon asennetta. Hän olisi kyllä kestänyt ilman sitä väliin jäänyttä ateriaakin, mutta eikö naisellakin ollut välillä oikeus diivailuun ja turhamaisuuteen?
"No olisit ilmoittanut tästä 'mahdollisimman nopeasti perille'-suunnitelmasta niin mä olisi kokannut oikein hienot eväät ja mussuttanut niitä, samalla kun sä olisit katsonut nälkäisenä vierestä!", Becky naurahti huvittuneena ja vilkaisi Jacksoniin taustapeilin kautta. Välillä tuolle oli vain pistettävä kova kovaa vastaan, sen hän oli ainakin viimeisen vuoden aikana oppinut - Beckyllehän ei moinen vanha äijä ryppyilisi.

Hetkeä myöhemmin nainen koki jättäneensä Kennethin syyttä suotta lähestulkoon täysin huomiotta, joten tilanne vaati ehdottomasti korjausta. Becky käännähti hivenen vaivalloisesti tuon puoleen ja painoi miehen huulille tarkoituksettomasti venyneen suudelman, ennen kuin nosti jalkansa takapenkille ja paranteli asentoaan toisen kainalossa.
"Mä voisin ottaa pienet torkut... Herätätkö mut vaikka puolen tunnin päästä?", näyttelijätär myhäili ja siirsi päänsä Kennethin syliin ja ummisti silmänsä. Ei häntä väsyttänyt, mutta matka sujuisi varmasti nopeammin pienten torkkujen avulla. Sitä paitsi Becky ei jaksaisi mitään sanasotia Jacksonin kanssa, mikä saattaisi kiristää koko poppoon välejä - muutenkin aamuäreä naikkonen oli valmiiksi ollut niin huonolla tuulella, ettei sitä sopisi ainakaan enempää pahentaa.

"Noh... Minä en oikeastaan tiedä susta mitään", Jackson murahti Kennethille pitkän hiljaisuuden jälkeen, muttei siirtänyt katsettaan edessä suorana häämöttävältä tieltä. Ehkä mies koitti saada kehittävää keskustelua aikaan vain ajankuluksi, tai sitten tuo yritti saada selvää siitä, millainen miekkonen Kenneth sitten loppujen lopuksi oli. "Tuossa Beckyssä on aikalailla kestäminen, joten voin päätellä, että tuskin sinä ihan mikään mammanpoika olet", mies jatkoi, tällä kertaa hieman humoristisempaan sävyyn.
"Jackson koittaa selkeästi päästä tutustumaan sinuun", Becky tokaisi unisena ja aukaisi hetkeksi silmänsä. "Tai sitten se yrittää hyvittää mulle aikaisempaa käytöstään sua kohtaan", hän jatkoi tietäväisenä ja sai Jacksonin naurahtamaan.
"Eihän minulla mitään hyvitettävää ole! Sun parastasihan mä vain ajattelen... Ethän sinä voi ihan mitä tahansa jannuja tapailla", mies myhäili vaivaantuneena.

"Tapailuvaihe taitaa olla takana päin", Becky hihkaisi ja virnisti pirulliseen tyyliinsä. No, olihan ensitapaamisesta vierähtänyt aikaa ihan kiitettävästi ja naisen mielestä tapailu tarkotti sitä, etteivät ihmiset lojuneet toistensa nurkissa aina tilaisuuden tullen. "Me mennään varmaan naimisiinkin", Becky jatkoi kiusoitellen ja sai Jacksonin kasvoille leviämään järkyttyneen ilmeen. "Sehän on... Hienoa", tuo murahti ja sai bruneten naureskelemaan voitonriemuisesti. "Joo... Ja sitten me hankitaan joskus lapsia ja kasvetaan vanhoiksi ja kurttuisiksi. Ennen sitä Kenneth hankkii intialaisen salarakkaan ja se romanssi päättyy lööppeihin, sitten musta tulee alkoholisti, mutta Kenneth tajuaa ettei se voi olla kenenkään muun kanssa kuin mun ja raahaa mut vieroitukseen. Sitten mä olenkin vuosisadan floppi isolla F:ällä ja kaikki katsoo mua säälivästi", Becky jatkoi ivallisten mielikuvien maalailua mielessään, vaikka äänensävystä toki huomasikin, ettei hän ollut tosissaan.
"Oikeastaan niitä salarakkaita voisi olla vaikka Iranista asti ja sitä suhdetta pidettäisiin niin syntisenä, että Iso-Britannia joutuisi sotaan Lähi-Idän kanssa", nainen lopetti dramaattisesti ja kohottautui takaisin istumaan.

"Ehkä mä olisin myös voinut kertoa sulle siitä, että Ken tykkää, kun mä sanon sitä Action Maniksi ja Becksin pikku kullaksi", Becky lausahti hetkeä myöhemmin ja ensimmäistä kertaa matkan aikana Jackson repesi aitoon nauruun. "Ja minä kun pidin sinua jonain muuna kuin mammanpoikana", mies naureskeli päätään pudistellen.
Oww... Beckylle tuli hieman huono omatunto Kennethin kiusaamisesta ja hän ajattelikin, että asia oltaisiin kuitattu pikaisella suudelmalla ja pahoittelevalla ilmeellä. "Anteeksi, se Becksin pikku kulta ei tainnut pitää ihan paikkaansa", nainen lausahti ja mutristi suutaan.

"Whohoo! Bradfordiin vartin ajomatka!", Jackson tuuletti ja painoi pariin otteeseen tööttiä. Oli miehellä sitten ilot, ei muuta kyennyt sanomaan.
"Mulla on nälkä!", Becks kiukutteli ja risti kätensä mielenosoituksellisesti puuskaan. Kotona luultavasti odottaisi äidin tekemää ruokaa, joten nainen ei pahemmin voinut edes valittaa. Ehkä hänen kuitenkin täytyisi varoittaa isästään ja etenkin isoveljistään? Joo, se olisi ehkä toteutuksen arvoinen idea.
"Hei... Jos Jesse tai Edward pyytää sua lähtemään niiden mukaan pubiin niin sä et sitten todellakaan mene! Ne saa sut kuitenkin apinoimaan", Becky marisi (varmasti rasittavaan sävyyn) ja katsoi Kennethiä varoittavasti. Hän ei kaipaisi mitään kolmiodraamoja tai poliisijuttuja kotikaupungissaan, etenkään nyt, kun työt kuljettivat hänet sinne. Okei, ei brunette olettanut, että mies juoksisi vieraisiin naisiin tai apinoisi julkisilla paikoilla, mutta kun niistä veljistä ei koskaan voinut tietää. Etenkin vanhempi osapuoli oli edelleen sellainen kävelevä katastrofi, ettei Becky halunnut antaa rakastaan Jessen käsiin. "Ja mun isä on erittäin naurettava tapaus. Sä et edes haluaisi tavata sitä", Becky lisäsi vakavana ja kohottautui istumaan.

Tutut maisemat vilisivät silmien ohi ja muutamaa minuuttia myöhemmin he olivat jo pienemmällä tiellä, joka kiersi kaukaa Bradfordin keskustan ja kuljetti katumaasturia hiljalleen kohti harvempaan asutettua seutua. Näyttelijätär ei voinut kuin tuijottaa ikkunasta niitä taloja ja maamerkkejä, joita hän huomasi kaivanneensa Lontoossa asutun ajan jälkeen.
"Hihh! Tuolla se on! Me ollaan perillä!", Becky hihkui kuin innostunut lapsi ja osoitti sinistä puutaloa, jonka pihassa oli uudehko farmari-Toyota ja ikivanha, ruosteinen Volvo - Jessen auto siis.
Jackson parkkeerasi talon edustalle, olihan etupihallakin ihan kiitettävästi kokoa. Ikkunassa vilahtivat tutut kasvot ja Becky ryntäsi kirjaimellisesti ryminällä autosta ulos nähdessään äitinsä ilmestyvän ulko-oven edustalle.
Lämpimän jälleennäkemisen jälkeen vanhempi nainen - Beckyn äiti siis - katsahti Kennethiin. "Tässäkö se sinun sulhosi sitten on?", nainen lausahti kiusoitellen ja toivotti Kennethin (jonka käteen Becky tarttui huomaamattomasti) tervetulleeksi. Aina niin kiusallisten esittelyiden jälkeen Beckyn äiti johdatti kolmikon sisälle taloon. Ei ollut yllätys, että Jesse istuskeli olohuoneessa kaljaa siemaillen. Pikkusiskon oli kuitenkin pakko myöntää, että hänen veljensä näytti juuri sellaiselta vähemmän kuuluisalta muusikolta.

"Katos! Vaahtosammutin on palannut kotikonnuilleen", Jesse tervehti Beckya tuttuun sävyyn ja nousi seisomaan vain kietoakseen nuorempansa lämpimään halaukseen. "Sä näytät kamalammalta kuin viimeksi", Becky heitti takaisin ja sai veljensä naurahtamaan. "No mutta se kuuluu mun imagoon", mies vastasi ja käännähti Jacksonin ja Kennethin suuntaan. "Ketäs nämä ovat?", Jesse kysäisi ja tutkaili Jacksonia varsin mittailevasti katseellaan.
"Tässä on Jackson... ja Kenneth", Becky esitteli ja oikeasti, hän niin inhosi tällaisia hetkiä! Kaikki esittelyt olivat niin laittoman kiusallisia, että hän olisi vain halunnut liueta paikalta ja niin pois päin.

Kenneth katseli Beckya hiljaisena ja nyökkäsi naisen sanoille ennen vastaustaan. "Tietenkin mä lähdin - sähän pyysit", hän sanoi hieman vitsailevaan sävyyn ja nykäisi Beckya samalla vielä aiempaakin lähemmäksi itseään. Jacksonin reaktiot Beckyn ja Kennethin sananvaihtoon olivat ennen kaikkea mielenkiintoiset - jos kyse ei olisi ollut valinnasta kävely- tai automatkan välillä Bradfordiin, Kenneth olisi luultavasti ilmaissut suoremminkin suhtautumisensa Jacksonin jäykistelyyn. Nyt Kenneth kuitenkaan ei uskaltanut nauraa - hän vain tyytyi hymyilemään kuljettajan murahduksille ja mulkaisuille. Mikäpä pahan tappaisi, ellei paha itse? Parempi näinkin päin, kuin että mies sentään olisi täysin ja sanallisesti Kennethin kimpussa. Menisipähän matka Bradfordiin edes joten kuten siedettävästi, ja onneksi hänellä oli Becky vierellään. Tosin... Eipä hän muuten tässä istuisikaan.

Beckyn sanat matkalla syömisestä saivat Kennethin nauramaan hieman vapautuneemmin. Hän silitteli Beckya toisella kädellään - tässä olisi kuitenkin turha aloittaa riitaa syömisestä. "Becks..." Kenneth yritti, mutta naisen huomio oli Jacksonin piinaamisessa, eikä siinä todellakaan ollut mitän väärää. "Becks..." Kenneth yritti uudelleen, mutta Becky ei huomannut. Mies pohdiskeli edellisenä päivänä ostamaansa suklaapatukkaa, joka oli edelleen hänen takkinsa taskussa. Eihän se ruokaa ollut, ei se kovinkaan paljoa myöskään täyttänyt, mutta suklaasta sai ihmeen paljon energiaa. Beckyn keskittymiskyky oli kuitenkin kokonaan Jacksonissa, joten ehkä Kenneth voisi tarjota Beckylle suklaata hieman myöhemmin.

"Mm, vihdoin", Kenneth valitti Beckylle hetken päästä vitsaillen, kun nainen kohdisti huomionsa häneen. Suudelma, jonka Becky hänelle soi, venyi pitkäksi ja takuulla myös Jacksonin korviin äänekkääksi. Se kuitenkin vain nostatti Kennethin itsetuntoa enemmän, hän tunsi tällä hetkellä olevansa niskan päällä. Mikä siinä olikin, että hänellä tuntui olevan pakonomainen tarve näyttää Jacksonille, että Becky oli tehnyt valintansa? Ehkä se kuului vain miessukupuoleen. Siihen, että omansa piti merkitä. Olihan koirillakin reviirinsä? Kennethin autoon ahtautunut ego otti osumaa, kun hän tajusi Beckyn huulten kadonneen omiltaan. Hitsi. "Mä herätän sut, Ruusunen", Kenneth lupasi ja vannoi, vieden jopa kätensäkin sydämelleen. "Vannon ja vakuutan, suorastaan", hän sanoi pilkettä silmäkulmassaan. Hetken päästä hän kuitenkin ymmärsi vakavoitua ja alkoi silitellä Beckyn hiuksia hiljalleen. Eipä hänellä oikeastaan olisi Jacksoninkaan kanssa mitään juteltavaa, mutta ehkä yksi puolituntinen menisi vaikka päällään seisten. Kun Jackson kuitenkin alkoi puhua, Kenneth yllättyi. Hän kuunteli ensin hiljaa, kunnes vaivautui lopulta vastaamaankin. "Becky on Becky - eikö niin, neiti Ruusunnuppu?" Kenneth sanoi kiusoittelevaan äänensävyyn vastaten samalla niin Beckylle kuin Jacksonillekin. "Tapailemisesta puheenollen, mä olisin ehkä enemmän huolissani siitä, millaisia jannuja Becks tapailee työnsä puolesta. No offence, mate!" mies jatkoi vielä hyväntuulisena. Matkahan sujui jopa odotettua paremmin!

Kohta Kenneth ei kuitenkaan enää jaksanut kiinnittää huomiotaan sen suuremmin Beckyn ja Jacksonin jutusteluun. Kyllä hän puolella korvalla kuunteli autossa käytävää rupattelua, mutta ei jaksanut sen kummemmin änkeä omia sanojaan väliin. Muutamille Beckyn kommenteille ja Jacksonin ilmeille Kenneth kyllä nauroi melko vapautuneesti - Jacksonin ilme oli kertakaikkiaan näkemisen arvoinen, kun Becky otti avioliittoaikeet esille. "Silly you", Kenneth kuiskasi Beckyn korvaan ja virnisti naiselle hyväntuulisena. Ehkä Kenneth jollain tapaa yritti karistaa mielestään sen tosiasian, että Beckyn vanhempien tapaaminen todella jännitti häntä. Kyllä kaikki menisi hyvin, sitä Kenneth ainakin oli uskotellut itselleen jo pidemmän tovin. Omat vanhemmat olivat Kennethille sen verran kaukaiset, että Becky luultavasti tulisi tapaamaan heidät pitkän, pitkän ajan päästä. Olivelle hän sen sijaan voisi joku kerta vaikka soittaakin. Eivätköhän Becky ja Olive tulisi toimeen keskenään, luultavasti ja toivottavasti ainakin. Beckyn nojauduttua takaisin penkkiä vasten Kenneth sulki naisen halaukseensa ja upotti kasvonsa hetkeksi Beckyn hiuksiin. Pienen hetken rauhoittuminen tuskin olisi pahasta kummallekaan - niin Kennethille, kuin Beckyllekään. Mikä parasta, kummankaan heidän ei tarvinut huolehtia autolla ajamisesta, joten nämä pienet, yksinekertaiset tosiasioiden huomioinnit saivat Kennethin vain nauttimaan päivästä entistä enemmän.

Jos Kennethillä olisi ollut suussaan mehua tai edes purkka, hän luultavasti olisi purskauttanut sen suustaan. Kuten Jacksonkin, myös Kenneth purskahti kunnon nauruun kuultuaan Beckyn sanat Action Manista ja Becksin pikku kullasta. "Becky, sä unohdat nyt kyllä Kenneth Superheron", Kenneth sanoi vastaukseksi Beckyn pahoittelevalle ilmeelle ja suukolle. "Jos mä noin pienestä suuttuisin, mä saisin olla kaiken aikaa sotimassa sun kanssa", Kenneth naureskeli ja pukkasi Beckya hieman kylkeen. "Ehkä arvon Jacksonin pitäis kuulla muutamia totuuksia siitä, miten sä haluat tulla kutsutuksi, kun ollaan kahdestaan..." Kenneth kuiskasi Beckyn korvaan hiljaa, näykäten naisen korvaa kiusoittelevasti. Kyllä hänkin osasi pelata tätä peliä.

Jackson sai Kennethin taas naurahtamaan. "Sä oot sitä mieltä, että mussa on ainesta mammanpojaksi ja sä tuuletat kuin viimeistä päivää, kun tajuat, että Bradfordiin ajaa enää vartin?" Kenneth piruili, mutta ei kuitenkaan jaksanut sanoa enempää. Beckyn valitukset Kenneth kuittasi ottamalla naisen jälleen paremmin kainaloonsa. Koko suklaapatukka taskussa oli unohtunut, mutta kohta he olisivat jo Beckyn vanhempien luona. Eivätköhän vanhemmat lapsensa ruokkisi. Kaikella mielenkiinnolla Kenneth kuunteli Beckya tämän marisevasta äänensävystä huolimatta. "Kun sä esität asian noin, mun uteliaisuus vaan kasvaa", hän totesi hetken päästä hieman myhäillen. "Ja pitäähän mun kaiken kohteliaisuudenkin nimissä mennä sun veljien kanssa pubiin. Sehän kuuluu hyviin käytöstapoihin - eikö?" Kenneth jatkoi vielä. Hän ei kuitenkaan halunnut ärsyttää Beckya, joten hän jätti sanailunsa siihen ja tyytyi katselemaan maisemia. Milloinkohan Kenneth edes viimeksi oli käynyt tällä seudulla? Siitä oli aikaa. Joskus lapsena, kenties. Yleensä he olivat matkustelleet vanhempiensa kanssa ulkomailla, varsinainen kotimaanmatkailu oli jäänyt heidän perheessään huomattavasti vähemmälle. Oli kieltämättä todella mielenkiintoista nähdä, mistä Becky oli kotoisin ja millainen hänen perheensä oli. Siitäkin huolimatta, että juuri naisen vanhempien kohtaaminen tuntui Kennethistä juuri sillä hetkellä lähes kuolemantuomiolta.

Kenneth oli jo täysin ulkoa kartalta - hän tiesi vain sen, että hän oli jossakin päin Bradfordia ja että luultavasti jossain lähistöllä asuivat Beckyn vanhemmat. Aavistuksen lobotomisena Kenneth tuijotteli ulos ikkunasta ja mietti, mitä hän osaisi tehdä ja sanoa. Hitto, siitä oli jo pitkä aika, kun hän oli joutunut tapaamaan ensimmäistä kertaa toisen osapuolen vanhemmat. Hän oli silloin ollut Espanjassa. Carlota. Hemmetin Carlota. Silloin se oli käynyt helposti - Carlotan vanhemmat olivat periespanjalaisia, niin päällekäyviä, ettei Kennethin tarvinut kuin olla paikalla. Vanhemmat tutustuivat itse Kennethiin, mutta jos Beckyn vanhemmat osoittautuisivat peribrittiläisiksi, äidistä saisi kyllä jotain irti ja isä luultavasti vain lähinnä katselisi, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Beckyn innostus ei valitettavasti tarttunut Kennethiin, sillä pelko tuntui kuristavan häntä kuin raskainkin paino ympärillä. Kun Jackson oli saanut auton parkkiin, Becky ryntäsi saman tien ulos autosta. "Naiset", Kenneth tyytyi sanomaan irrottaessaan omaa turvavyötä. Jackson murahti jotain vastaukseksi, myöntyi ilmeisesti Kennethin sanoihin. Jackson jäi puuhaamaan auton ulkopuolelle laukkujen kanssa, kun Kenneth käveli tarkoituksellaan mahdollisimman hitaasti Beckyn vierelle. Kissa oli tainnut viedä kielen Kennethiltä - hän osasi vain nyökätä vastaukseksi Beckyn äidille, hymyn kera tietysti. Kenneth oli suorastaan äärimmäisen helpottunut, kun kaikki suuntasivat huomionsa sisälle menoon. Ensimmäisestä selvitty, vielä kolme jäljellä!

Hiljaisena, sivusta katsellen Kenneth seurasi Beckyn ja mitä selvimmin tämän veljen jälleennäkemistä. Veli ei selvästikään vaikuttanut siltä perinteiseltä miestyypiltä, joka tyytyi kättelemään jähmeästi ensikertaa tavatessaan. Niinpä Kenneth ei turhaan edes yrittänyt kätellä, vaan moikkasi puolituttavallisesti ja myönsi näin olevansa Beckyn esittelemä Kenneth. Jostakin sivummalta seurueeseen liittyi myös Beckyn äiti ja kuten arvata voi, puheensorina alkoi heti. Kolme perheenjäsentä keskusteli keskenään - herraties mistä, ehkä parempi, ettei Kenneth jäänyt kuuntelemaan tarkemmin. Tässä kohdin turvallisin vaihtoehto oli ehdottomasti Jackson, vaikka kumpikaan miehistä ei pitänyt toisistaan mitenkään erityisen suurissa määrin. "Sulle tais jäädä niitä matkalaukkuja vielä autoon?" Kenneth kysyi Jacksonilta hiljaisella äänellä, vilkaisten merkitsevästi ulko-oven suuntaan. Mies hymähti vastaukseksi ja kerrankin - tämän yhden ainoan kerran Jacksonin ja Kennethin välillä tuntui olevan jonkinlainen yhteisymmärrys. Jacksonin ei tarvitsisi jäädä tänne, päin vastoin, mutta Kenneth olisi täällä koko viikonlopun, joten pieni poissaolo matkalaukkujen hakemiseen vedoten ei välttämättä olisi ollenkaan huono taktiikka. "Becky - Becks, me haetaan Jacksonin kanssa kaikki matkalaukut tänne sisälle. Tullaan ihan kohta takaisin", Kenneth sanoi, suikkasi pienen suukon Beckyn poskelle ja lähti Jacksonin kanssa ulos, autolle.

Kumpikaan ei sanonut mitään - miehet vain kävelivät autolle ja nostivat laukut maahan. "Paljonko se nainen sitä tavaraa tarvii mukaan", Kenneth marmatti nostellessaan Beckyn laukkuja. Ne todella olivat painavat. Ilmeisesti Becky oli päättänyt ottaa mukaansa koko maallisen omaisuutensa, eihän sitä koskaan tiennyt - ovien lukothan saattoivat toki Lontoossa olla yliarvostetut, vai kuinka? Kun kaikki laukut viimein olivat auton vieressä maassa, Kenneth jäi katselemaan niitä hieman epätoivoisena. "Pitää varmaan viedä kahdella eri kerralla", sanoi tällä kertaa Jackson. Kenneth nyökkäsi vastaukseksi. Jos kaksikaan kertaa riittäisi. Ei, pakko sen oli riittää. Kenneth otti mukaansa niin monta laukkua, kuin suinkin jaksoi viedä kerralla ja lähti kävelemään sisälle. Hän jätti laukut eteiseen ja lähti hakemaan uutta kuormaa tavaraa. Vaikka Kennedyn perheen eteinen ei ollutkaan pienimmästä päästä, matkalaukut täyttivät sen hyvin tehokkaasti. "Seuraavalla kerralla mä hoidan pakkaamisen", Kenneth jupisi Jacksonille hyväntuulisena. Ei hän oikeasti pahoillaan ollut Beckyn tavaramäärästä - kunhan vain ihmetteli sitä, kuinka naisen mieli joskus toimi.

Vaikka ajatus sinänsä ei houkutellutkaan, tiesi Kenneth, että hänen oli pakko mennä Beckyn luokse. Seurue oli edelleen olohuoneessa, joskin tällä kertaa kaikki istuivat sohvalla. Kenneth huomasi saavansa katseita osakseen niin Beckyn veljeltä kuin äidiltäkin, mutta kumpikaan näistä ei kysellyt enempiä. Kuinka ollakaan, sohvalla Beckyn vieressä oli juuri sopivasti tilaa Kennethille. Mies käytti tilaisuuden hyväkseen ja istuutui Beckyn viereen jättäen Jacksonin näin ihmettelemään, mihin istuutua. "Nopeat syö hitaat", Kenneth sanoi takanaan seisovalle Jacksonille. Kun piruilu oli kerran jo autossa aloitettu, miksei sitä voisi samalla jatkaakin. Jackson myhäili jälleen omiaan vastaukseksi, mutta sen tarkemmin Kenneth ei osannut eritellä, mikä vastaus oli ollut. "Kaikki laukkunne ovat nyt sisällä, madame", Kenneth sanoi pienesti virnistäen Beckylle.

Luojan kiitos, tunnelma ei ollut erityisen vaivautunut - lähinnä Kenneth vain ei tiennyt, miten päin hänen pitäisi olla, pitäisikö hänen kenties sanoa mitään. Ehkä olisi turvallisinta jättää näin aluksi puhuminen Beckyn heiniksi. Niinpä Kenneth vei kätensä sohvan selkänojalle, Beckyn niskan taakse ja katseli vähintäänkin rakastavasti Beckya.

Becks hymyili Kennethille tuon saapuessa takaisin sisälle ja istahtaessa hänen viereensä sohvalle. Keskustelua oli aiemmin käyty siitä, minkä vuoksi Beckyn isä ja nuorempi veli eivät olleet toistaiseksi kotona. Syy oli puhtaasti Jessen, joka oli mennyt juomaan maitopurkin tyhjäksi - ja Louise oli passittanut perheen "todelliset miehet" kauppaan.
"Kuinka kauan te aiotte viipyä Bradfordissa?", Beckyn Louise-äiti kysyi ja vilkuili uteliaana sohvalla istuvan pariskunnan suuntaan. "Kuvaukset kestää kolmesta neljään viikkoa, mutta Kenneth joutuu luultavasti lähtemään aikaisemmin", brunette vastasi ja mutristi mielenosoituksellisesti suutaan. Hitto, miten hirveää hänellä tulisi olemaan. Kun oli tottunut varsin tiiviiseen yhdessäoloon, yksin jääminen oli kamalinta, mitä saattaisi vain kuvitella.
"Miten te kestättekään olla erossa!", Jesse röhähti dramaattisesti ja virnuili pitkäksi kasvaneen, vaalean hiuspehkonsa takaa Beckya, joka kypsästi irvisti veljelleen takaisin. "Sanoo mies, joka on naimisissa kitaran kanssa, eikä naisia kaipaakaan", Becky heitti takaisin, vaikka Jesse kuittasikin koko lauseen pelkällä äänekkäällä naurulla.

"Olkaas nyt!", Louise rauhoitteli jälkikasvuaan ja katsoi Kennethiin olkiaan kohauttaen. Miten ihmeessä hän oli selvinnyt ilman hermoromahdusta kaikki ne vuodet villikkojensa kanssa? Naiselta ei todellakaan tahdonlujuutta puuttunut ja ilmeisesti se oli periytynyt äidiltä tyttärelle.
"Becky-kulta... Mikä se elokuva sitten on? En muista enää yhtään, kun kerroit siitä puhelimessa. Onhan siitäkin jo aikaa!", Louise päivitteli ja uteli tyttärensä suunnitelmia tarkemmin.
"The Duty, sellainen maalaisaateliston suhdesotkuista kertova pukudraama. Mä olen naispääosassa!", Becky vastasi selkeä ylpeys äänessään. Tosin vahvan, vanhanaikaisen aksentin opetteleminen oli vienyt aikaa, eikä hän edelleenkään muistanut kaikkia pikkutarkkoja etikettejä, joiden tuntemusta elokuvassa tarvittaisiin. No aikaa olisi opetella ja äkkiäkös ne tavat oppisi, kunhan näyttelijätär vain pääsisi kameran eteen.
"Harmi vain, että mun vastanäyttelijä sattuu olemaan Daniel Kingsley. Just se tätien suosikkipoika... Kuvitelkaa, että mä näyttelen 17-vuotiasta ja siinä elokuvassa on pari intiimiä kohtaustakin ja Kingsley näyttelee 28-vuotiasta. Sehän on jo sairasta!", Becky jatkoi käsillään elehtien. Okei, se oli vain elokuva, mutta naisen oli pakko myöntää että hän oli innoissaan elokuvan teosta. Sitä paitsi, kun kyseessä oli varsin uniikki juoni ja käsikirjoitus, elokuva saisi ihan kiitettävästi huomiota. Ei mitään kirjan pohjalta tehtyjä sovituksia, jotka jakaisivat elokuvan nähneet kahteen luokkaan; niihin, jotka inhosivat elokuvaa, mutta pitivät kirjasta ja niihin, joiden mielestä elokuva oli parempi.

Kun ulko-ovi kävi hetken hiljaisuuden jälkeen, eteisestä kuului parin miehen jutustelua. Becky kuikuili hermostuneena käytävän suuntaan ja odotti lähes jähmettyneenä isänsä näkemistä. Siitä oli jo muutama vuosi, kun hän oli kunnolla edes puhunut isälleen, ei hyvä... Varsinkaan tämän kaltaisessa tilanteessa.
Edward tuli onneksi ensimmäisenä olohuoneeseen, ilmeisesti Tony-isä oli suunnannut täyttämään keittiöstä puuttuneita elintarvikkeita. "Becks!", Kennedyjen keskimmäinen tervehti ja Becky nousi saman tien ylös ja kapsahti veljensä kaulaan. "Olisitte tulleet silloin joulunpyhien jälkeen käymään! Äiti sanoi, että sä olit kuulemma putkassa jouluyön", näyttelijätär puheli. "Joo, mutta täysin musta riippumattomista syistä", Edward tarkensi. Mies oli siististi pukeutunut ja perheen lapsista ainoa, synnynnäinen brunette. Selkeää yhdennäköisyyttä oli havaittavissa jokaisessa Kennedyjen mukulassa, mutta Jesse erosi kolmikosta kuitenkin eniten. "Sä olet varmasti Kenneth", Ed asteli Kennethin puoleen ja kätteli miestä rennosti.
Hetkeä myöhemmin Becky näki isänsä olohuoneen ovensuussa, mutta miehestä huolimatta hän istui takaisin sohvalle ja käänsi oitis katseensa toiseen suuntaan. Kiusallista, kiusallista, kiusallista...
"Tony, älä viitsi!", Louise toppuutteli aviomiestään, joka seisoskeli edelleen samalla paikalla kuin myrkkyomenan syöneenä. Tony tuhahti jotakin vaimolleen ja istui tämän viereen nahkaiseen nojatuoliin, katsellen Kennethiä arvioivasti. Niin isän tyylistä, koittaa nyt murtaa vieraan kuori moisella tuijottelulla!
"Ja minäkö en saa olla tuppisuuna, vaikka tyttäreni ei edes tervehdi minua?", Tony lausahti hetken hiljaisuuden jälkeen ja käänsi katseensa vaimoonsa.

"Sanot sinä, joka et ole puhunut mulle moneen vuoteen", Becky sähähti sohvalta ja puraisi huultaan. Hitto, hän kuohahtaisi kohta ja pahasti - syvällä sisimmässään nainen olisi kuitenkin halunnut tervehtiä isäänsä kuten muitakin perheenjäseniään, mutta hän ei taatusti tekisi sitä niin kauan, kun isä mököttäisi tuon näköisenä.
"Ja sinä tiedät, minkä takia minulla ei ole ollut mitään sanottavaa", Tony vastasi rauhallisesti tyttärelleen, jonka koko olemus tuntui muuttuvan silmänräpäyksessä. "Mitä mä tiedän? Senkö, että sä et halunnut tyttärestäs näyttelijää, vaan jonkun vitun jakkupukuihin pukeutuvan juristin!", Becky huudahti epäuskoisesti naureskellen. Ehkä tietyn voimasanan käyttöä olisi ollut hyvä harkita kahteen kertaan, mutta eipä sitä enää takaisinkaan saatu.
Jesse naureskeli omalla paikallaan vahingoniloisena, vaikka muu perhe odotti jännityksestä kankeana seuraavia tapahtumia. "Minä en halunnut sinulle mitään muuta, kuin vakavasti otettavan ammatin ja hyvän tulevaisuuden", Tony-isä puolusteli, eikä mies edes korottanut ääntään, vaikka Becky näyttikin raivostuneelta.

"Vakavasti otettavan?! Mä olen yhtä vakavastiotettava myös siinä, mitä mä nytkin teen ja kaiken lisäksi mä nautin siitä! On siinäkin isä! Olisit säkin hankkinut vähän vakavasti otettavamman uran, etkä olisi ruvennut joksikin helvetin naurettavaksi puusepäksi!" Becky paasasi suoraa huutoa ja nousi seisomaan. Hieno alku rentouttavalle perhetapaamiselle. Onneksi luvassa olisi muutama tunti odottelua ennen illallista, vaikka laskenut verensokeri ja väsymys olivat jo valmiiksi saaneet Beckyn huonolle tuulelle. Tony ei sanonut enää mitään, vaan nousi kasvot ilmeettöminä ylös ja poistui olohuoneesta vähin äänin. Samoin teki myös Becky, joka marssi suorinta tietä yläkertaan, entiseen huoneeseensa ja paiskasi oven perässään kiinni. Turhautunut ja äänekäs ärähdys karkasi naisen suusta tuon istuessa sängynreunalle.
Päässä pyöri vain ja ainoastaan isän raivostuttavat sanat siitä vakavasti otettavasta ammatista, mitä helvettiä koko mies edes tiesi mistään sellaisesta?

((Itkupotku ja ranteet auki!))

Kenneth ei voinut kuin kiittää onneaan Beckysta ja tämän äidistä - naiset hoitivat keskustelun luontevasti, joten Kennethin ei tarvinut keskittyä kuin näyttämään hyvältä (mitä häh?). Beckyn äidin kysyessä heidän viipymisestään Bradfordissa Kenneth vain nyökytteli Beckyn vastauksille. Eiköhän hän itsekin olisi viikonloppua pidempään, mutta kolmesta neljään viikkoa pois töissä (ilman, että asiasta oli vielä edes ehtinyt ilmoittaa mitään töihin) oli ehkä hieman liian pitkä aika lomailla, keskellä vuotta vieläpä. Kesälomaan oli vielä liian paljon aikaa. Kun Beckyn veli puuttui puheeseen, Kenneth ei voinut kuin naurahtaa hieman ja tökkäistä Beckya sormenpäällään nenään. Sisarusten sananvaihto huvitti Kennethiä, mutta hän ei viitsinyt kuitenkaan sanoa mitään. Parempi ehkä seurata vielä sivusta - Kenneth kun ei ollut niitä seurapiiri-ihmisiä, jotka saattoivat tuosta noin vain hypätä keskusteluun. Kenneth vaati ehdottomasti aikaa sopeutua tilanteeseen, kuten tähänkin.

Sisarusten rauhoituttua edes hieman Kenneth jäi kuuntelemaan keskustelua vain puolella korvaa. Becky keskusteli äitinsä kanssa meneillään olevan elokuvan kuvauksista, eikä Kennethillä oikeastaan ollut asiaan mitään sanottavaa. Sen veran Becky kuitenkin oli Kennethillekin muitanut mainita elokuvasta, että mies tiesi kaikki tärkeimmät pääkohdat. Joista tärkein itseasiassa taisi olla se, että Becky todella oli innoissaan siitä, että oli saanut roolin elokuvasta. Uskollisena, hyvän poikaystävän perikuvana Kenneth tietenkin tuki Beckya kaikessa, mitä tämä tekikään - koski se sitten elokuvaa tai syömistä ravintolassa. Käsi laskeutui omia aikojaan parempaan asentoon Beckyn hartialle, alkaen tehdä pientä, silittelevää liikettä.

Hetkeä myöhemmin ulko-ovi kolahti - oven suunnalta kuului kaksi miesääntä, joita Kenneth ei tunnistanut. Mikäli taloon ei odotettu Kennethiä, Beckya ja Jacksonia enempää vieraita, oli kyseessä pakko olla Beckyn toinen veli ja isä. Syystä tai toisesta Kenneth suoristi puolihuomaamattaan ryhtiään sohvalla, mutta huolimattomaan tapaansa käsi Beckyn harteilla sai edelleen pysyä juuri sillä paikalla, jonne oli aiemmin jäänytkin. Ensimmäisenä olohuoneeseen saapui hieman Beckya vanhemman oloinen mies - veli siis, luultavasti. Jälleen kerran kahden sisaruksen sanavaihto sai Kennethin naurahtamaan hieman. Ehkä Becky oli tarkoittanut juuri tätä veljiensä kanssa - putkassa jouluyön ollut veli, mikäs sen parempaa. Joskus Olivekin voisi vähän irrotella, mutta ei - ainakin tällä hetkellä oma pikkusisar vaikutti mahdollisimman tasapaksulta ja tylsältä tapaukselta. Kun Beckyn velistä toinen, juuri hetkeä aiemmin ovesta sisään astunut tuli Kennethin luokse kättelemään, nousi Kennethkin paikoiltaan kätelläkseen toista. "Heti ensimmäisellä oikein", Kenneth naurahti, istahtaen takaisin Beckyn viereen käteltyään Edwardin. Jo seuraavassa hetkessä huoneeseen kuitenkin laskeutui kireä tunnelma - aivan, kuten Becky oli Kennethille jo jotain maininnutkin, isän ja tyttären välit eivät tainneet olla aivan kunnossa. Kenneth tarkkaili tilannetta paikoiltaan sivusilmällä - tähän soppaan hän ei halunnut työntää lusikkaansa, jos hänen ei olisi vain pakko.

Tuntui siltä, että kohta räjähtäisi. Ainakin Becky tuntui muuttuneen kireäksi viulunkieleksi, eikä Kenneth voinut kuin jatkaa Beckyn hartian hiljaista silittelyä. Katse vaelteli isästä tyttäreen, tyttärestä isään. Hitto, ei Kenneth ollut ajatellut heidän välejensä olleen aivan näin tulehtuneet! Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, paitsi oma tyttöystävä, olisi Kenneth luultavasti hakenut sipsejä ja popcornia ja katsonut, mihin tilanne kehittyisi. Nyt hän kuitenkin vain toivoi, ettei tästä yltyisi riitaa - Kenneth ei halunnut joutua ikävään välikäteen heti ensimmäisen puolen tunnin aikana, kun hän näki Beckyn vanhemmat ensimmäistä kertaa. Kunpa hän vain olisi voinut peittää korvansa ja kuvitella, että tämä on vain pahaa unta - miksei Kenneth juuri sillä hetkellä voinut vain taikoa isän ja tyttären välejä kuntoon? Kuinka helppoa olisikaan ollut olla jänis. Olisi vain voinut laittaa päänsä pensaaseen ja toivoa, että koko tilanne menisi ohi. Yhtä vaivautuneilta näyttivät käytännössä katsoen kaikki muutkin huoneessa, joten Kenneth ei ollut ainoa. Muiden ilmeistä - poislukien Jacksonin - oli kuitenkin luettavissa myös sekin, ettei tämä kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta laatuaan, kun isä ja tytär riitelivät näin.

Tilanne kuitenkin muuttui. Sekä Becky että isänsä lähtivät huoneesta, eikä Kenneth olisi voinut olla enää enemmän hämmentynyt. Kaikki olivat hiljaa, sanaakaan ei sanottu. Lopulta Kenneth suoristi ryhtiään jälleen ja alkoi katsella ympärilleen, tavoittaen lopulta Beckyn äidin katseen. "Ensimmäinen ovi oikealta portaiden jälkeen", hän sanoi aavistellen, mitä Kenneth kohta olisi kysynyt. Mies lausui äänettömän kiitoksensa nyökkäämällä naiselle, nousten sen jälkeen sohvalta. Matkalla ei näkynyt Beckya eikä sen puoleen tämän isääkään, mikä oli ollut arvattavissa. Portaiden löytäminen yläkertaan ei vaatinut etsimistä, kuten ei myöskään Beckyn huone. Kohteliaasti mies kuitenkin koputti huoneen oveen ennen, kuin astui sisälle. "Becks? Saanko mä tulla?" Niin kohtelias Kenneth kuitenkaan ei ollut, että olisi jäänyt odottamaan vastausta. Sen sijaan hän meni suoraan istumaan Beckyn viereen sängylle, suljettuaan ensin huoneen oven uteliailta katseilta. Sanaakaan enempää sanomatta Kenneth otti Beckyn halattavakseen ja rutisti naista itseään vasten, antamatta tämän edes kuvitella karkaamista. Toisaalta - miksi Becky siitä olisi karannutkaan?

"Sun pitää antaa aikaa isälles sekä itelles", Kenneth sanoi hetken päästä, halaten kuitenkin Beckya edelleen. Kennethin omasta mielestä Beckyn isän suhtautuminen asiaan oli joka tapauksessa hieman vanhanaikainen - sitäpaitsi, Becky osasi näytellä. Miksi naisen olisi pitänyt heittää lahjakkuutensa hukkaan? "Kyllä sun isäs ymmärtää - vielä joskus. Sun vaan pitää näyttää sille, että sä oot ollu oikeassa tässä asiassa. Tai niin mä ainakin tekisin. Olisin mahdollisimman itsepäinen ja sitä rataa." Tällä kertaa huulilta karkasi myös pieni naurahdus - juuri sellainen Kenneth todellakin osasi olla. Itsepäinen. "Sun pitää nyt yrittää vaan piristyä", hän jatkoi vielä. "Sähän halusit tulla tänne näkemään sun perheen, älä anna yhden isän pilata sitä. Voidaanhan me vaikka lähteä käymään jossain - otetaan sun äiti tai veljet vaikka mukaan. Paikalliseen? Näyttämään mulle Bradfordia?"

Argh, miten yksi ihminen saattoikaan olla niin raivostuttava? Becky ei olisi se, joka pyytäisi anteeksi, mutta hän tunsi isänsä ja tuoltakaan olisi aivan turha odottaa anteeksipyyntöä. Tonyn ylpeys sattui olemaan sellaista luokkaa, ettei se antanut ihan helpolla periksi. Huomaamattaan brunette pureskeli etusormensa kynttä, paha tapa, joka ei kuitenkaan ollut tapa. No, paitsi että toisinaan hän pureskeli kynsiään hermostuneena tai mietteisiinsä uppoutuneena. Asian tiedostettuaan moinen loppui kuin seinään, Kennethin ääni kuului oven toiselta puolelta ja Becky tunsi miehen jo niin hyvin, ettei hän edes vastannut tuolle mitään. Mies tulisi kuitenkin. Eikä Becky ollut tälläkään kertaa väärässä ja hyvä niin.
Nainen painoi päänsä Kennethin olkaa vasten ja sulki silmänsä syvään huokaisten tuon kietoessa kätensä hänen ympärilleen. Jotenkin se oli niin rauhoittavaa, toisen läheisyys ja se, että Kenneth oli ylipäätään edes uskaltautunut Beckyn seuraksi ja niin edelleen... Olihan toinen varmastikin tottunut naisen kiukutteluihin, tuskin ne enää edes järkyttivät miestä. Toivottavasti!

"Paljon mä olen antanut aikaa? Mä voin sanoa, että vuosia. Eikä se vanha pässi siltikään ole tyytyväinen", Becky protestoi Kennethin lausahdukseen ja sekunnin ajan hän jo manaisi toista alimpaan helvettiin, kokien olonsa sillä hetkellä äärimmäisen väärinymmärretyksi. Turhaan, tosin, mutta silti! Kyllähän Kenneth tiesi, että Beckyn ja hänen isänsä välit olivat olleet tällaiset siitä saakka, kun nainen lähti Lontooseen opiskelemaan.
"Mä olen ollutkin itsepäinen, enkä takuuvarmasti nöyristele ollenkaan. Mä rakastan sitä, mitä mä teen ja jos se ei merkitse isälle yhtään mitään, niin painukoon... Sinne juuri", Becky jatkoi ja kohotti hieman päätään. "Piristyä? Mähän olen pirteä! Jos mä olisin väsynyt, en jaksaisi edes suuttua. Mun tekisi mieli olla sulle vihainen, koska sä tunnut olevan puolueettomalla maalla", hän huomautti. Kuitenkin sellaiseen ääneensävyyn, joka ilmaisi, ettei nainen tarkoittanut ihan jokaista sanaansa niin kirjaimellisesti. "Me ja etenkään sinä ei todellakaan mennä paikalliseen mun veljien kanssa!", Becky murahti epäillen hetken aikaa, että Kenneth oli ehdottanut sellaista aivan tahallaan, vain ärsyttääkseen häntä entistä enemmän. Tai sitten ei, mutta... Becky oli Becky. "Kyllä me voidaan niiden kanssa jonnekin lähteä, äiti jää varmaan tekemään ruokaa. Mutta ei sinne paikalliseen! Ei edes yksille, koska Jessen ja Edwardin kanssa ne eivät todellakaan jää yksiin, enkä mä halua että yksikään Bradfordin pubiruusuista hyökkää sun kimppuun. Tai että sä tulet hirveässä kännissä takaisin syömään illallista mun perheen kanssa", nainen jatkoi erittäin tiukkaan sävyyn. Okei, ehkä hieman turhaa tossuttamista ja huolehtimista, mutta kuitenkin. Bradfordin pubiruusut kun olivat ihan omaa luokkaansa, etenkin ne, jotka Becky tunsi entuudestaan. Röyhkeitä lehmiä, jotka eivät todellakaan välittäneet kohteidensa siviilisäädyistä.

"Jackson!", Becky huudahti pyristeltyään Kennethin halauksesta irti. Mies vastasi alakerrasta niin, että sen juuri ja juuri kuuli, mutta kuitenkin. "Tuo se mun musta, iso matkalaukku tänne!", näyttelijätär esitti vaatimuksensa. Hän ei taatusti lähtisi näissä vaatteissa mihinkään, kerta kotiseudulle palattiin pitkästä aikaa. Jotain hienoa (ei liian hienoa, kuitenkaan) päälle ja pienelle kierrokselle. Becky avasi nutturansa ja kumartui haromaan hiuksiaan, kunnes ne sipaistiin huolimattomasti päälaelle, moinen saisi kelvata. Meikkaaminen ei ollut niin välttämätöntä, siihen olisi vain kulunut turhaan aikaa.
Jackson koputti huoneen oveen ja kurkkasi suuren matkalaukun kanssa ovenraosta, "Joko sä olet lähdössä?", mies kysyi hieman järkyttyneenä ja kohotti kulmiaan. "No en, mä tarvin vaihtovaatteet. Jätä se siihen oven eteen ja mene alas sanomaan Jesselle ja Edwardille, että me lähdetään käymään keskustassa. Ja että ne tulevat mukaan", Becky käskytti ja Jackson nyökkäsi lyhyesti, kadoten ovelta.
Turhia kainostelematta näyttelijätär riisutui verryttelypuvustaan ja sipsutti alusvaatteet yllään matkalaukulleen, avaten sen vaivalloisesti. Olihan kyseinen laukku täyteen ahdattu. Mustat, yli polven yltävät saappaat nakattiin sängylle, niitä Becks haluaisi pitää tänään. Seuraksi löytyi yksi hänen lempivaatteistaan, haaleanbeige, pitkä trenssi. Alle täytyi keksiä jotain... harmaa, löysähkö toppi ja korkeavyötäröiset valkoiset farkut. Pikaisesti puettuaan ja taisteltuaan kengät jalkaansa Becky vilkaisi itseään peilistä ja käännähti Kennethin puoleen. "Mä olen valmis. Tarvitseeko sun tehdä vielä jotain? Meikata tai laittaa hiukset?", nainen kiusoitteli jo hieman hymyillen ja asteli miehen eteen, painaen suudelman tuon huulille.

Jesse ja Ed odottivat olohuoneessa, jonne Becksin käsilaukkukin oli jäänyt. Sieltä napattiin lompakko ja puhelin, autonavaimet vaadittiin Jacksonilta, vaikkei tuo silmäteräänsä kovin mielellään luovuttanutkaan. Jessen autolla menemistä ei edes harkittu! Se ruostepurkki hajoaisi takuuvarmasti - turvallisuus ennen kaikkea.
"Mennäänkö?", nainen kysyi, kääntäen katseensa Kennethiin. Huomaamatta hän tarttui toisen käteen ja lähti kulkemaan ulko-ovea kohti, "Äiti! Me tullaan kyllä illalliseksi takaisin kotiin", Becky huudahti vielä ovenraosta, ennen kuin hän astui ulkoilmaan. Autoon kuljettajan paikalle istuttuaan Becks piti pienen mietintätaun, "Mihin meidän pitäisi mennä?", hän kysyi ja katseli taustapeilistä takapenkillä istuviin veljiinsä. "No paikalliseen totta kai", Jesse naurahti, niin kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys. Toisaalta sielähän saattaisi olla vanhoja kavereitakin, mutta Beckyä edelleen hirvitti, mitä sielä saattaisi tapahtua. Ei ollenkaan kiva. "En mä halua mennä sinne...", Becky nurisi ja käynnisti auton, katsellen Kennethiä sivusilmällä vastahakoinen ilme kasvoillaan. "Joo, mennään vaan sinne hei. Becks, ei se nyt ihan mikään katastrofi voi olla", Edward yhtyi Jessen mielipiteeseen ja loppujen lopuksi naisen oli luovutettava. "Voi helvetti, mennään sitten. Yksille! Meidän pitää olla kotona kuitenkin parin tunnin päästä, teistä jokainen käyttäytyy kunnolla. Ihan oikeasti", näyttelijätär lausui tiukkaan sävyyn ja vaihtoi vaihdetta isommalle päästyään pihapiiristä kauemmas. Matka taittui jutellessa, isoveljien vittuillessa vanhoista asioista ja Becky olisi muutamaan otteeseen halunnut vajota maan alle. Ihan kaikkea Kennethin ei olisi tarvinnut kuulla, kuten sitä, missä ja keneltä nainen oli saanut ensisuudelmansa. Ketä edes kiinnosti? Fred Wilson, Jessen kaveri ja paikkakin taisi olla jotkut räkäiset teinibileet Jessen silloisen heilan kotona. "Jesse! Sä tiedät, että se tuli ihan yllätyksenä ja mä en todellakaan ollut valmistautunut siihen... Saatika edes halunnut sitä", Becky valaisi häpeästä naureskellen. "Niin, meidän Becks ei pojista paljoa välittänyt. Se tyhmä ei edes tajunnut, että jokainen Jessen kaveri olisi halunnut sen käsipuoleensa", Edward esitti asiat veljeään hienovaraisemmin, mutta silti naista hävetti.

"Kenneth, sun ei kannata kuunnella kumpaakaan", Becky hihitteli ratin takaa ja kääntyi isommalle tielle. Edustalla näkyi kaupungin laitaliikkeitä. Eihän Bradford ollut mitään Lontooseen verrattuna, mutta kuitenkin sielä yhdistyi vanha ja uusi samalla tavalla. Mitään turistikierrosta nainen ei ajatellut Kennethille tarjota, eikä Bradfordissa mitään mainittavia nähtävyyksiä ollutkaan, ainakaan hänen mielestä. "Tuolla se on. Black Roses, Bradfordin kälyisin ja kotoisin juottola", Becks osoitti syrjäisemmällä olevaa, ikivanhan näköistä pubia. Auto parkkeerattiin turvallisen matkan päähän mahdollisista juopuneista rötöstelijöistä, Jackson olisi saanut paskahalvauksen, jos autoon olisi tullut reissun aikana yksikään naarmu. Seurueen noustua autosta näyttelijätär lukitsi ovet ja nappasi lompakkonsa, lähtien sitten kävelemään veljiensä ja Kennethin perässä paikallista kohti. Sisällä vastaan tulvahti ensimmäisenä voimakas tupakantuoksu ja savu, yksi Bradfordin harvoista pubeista, jossa sai enää polttaa sisällä. Becky etsi vapaan pöydän, mahdollisimman syrjästä ja istui sohvan tapaiselle, seinään kiinnitetylle penkille. "Jesse, tuo mulle soodavesi jäillä", Becky pyysi ja kääntyi katselemaan ympärilleen. Muutama tuttu kasvo, mutta tervehdyksiä tässä tuskin tarvitsisi vaihtaa.