Never too late

(( Tulin nyt ajatelleeksi jotain tosi lämmintä kesäpäivää, niin laitoin pelin tänne. Rey & Daniel tänne! :> ))

Aina se Rasheraspin tai Devonilla sijaitsevan irkkupubin tunkkainen ilma ei jaksanut innostaa, joten silloin oli vain parempi lähteä ulos tappamaan aikaa - pussikaljojen kanssa tietenkin. Olihan ulkosalla muutenkin varsin hyvä ilma, joka oli melko harvinaista Iso-Britannian alkukesästä. Toki niitä nättejäkin päiviä tähän vuodenaikaan mahtui, mutta olisi niitä silti voinut olla enemmän. Aina kun ei jaksanut istuskella tunkkaisessa baarissa vetämässä lärvejä sateen rummuttaessa kattoa, sillä siellä oli toisinaan jokseenkin ahdistavaa. Siellä oli keski-ikäisiä tai vanhempia vanhoja äijiä ympäripäissään, ja puhumassa kaikkea härskiä baarin hameväelle. Tai sitten oli niitä pahamaineisia jengiläisiä, jotka saattoivat vetää turpaan ihan vain senkin takia, että oli katsonut muka pahasti. Mutta siellä oli myös niitä, jotka vain halusivat tulla rentoutumaan raskaan työpäivän jälkeen tai jotain siihen suuntaan.

Nyt Tristiania ei voisi mokoma räkälä vähempääkään kiinnostaa, joten hän oli suunnannut askeleensa rannalle. Tai, heti töistä päästyään, hän oli kipaissut kaupassa ostamassa kaljaa ja sitten tullut tänne. Ylleen hän oli vetänyt tänään valkoisen, loivalla v-kauluksella varustetun t-paidan ja mustat pillifarkut, joista roikkui vielä vinosti musta niittivyö. Farkkujensa lahkeita hän oli tosin käärinyt hivenen ylöspäin ja punaiset tennarinsa hän oli riisunut pois jaloistaan. Samoin hän oli tehnyt puna-musta-raidalliselle hupparilleen, joka nyt oli pienessä mytyssä kauppakassin vieressä. Hiuksissaan hänellä ei tällä kertaa ollut pidennyksiä ja ne olivat jopa normaalinväriset: nimittäin mustat. Hän oli tupeeraanut niitä erittäin pörröisen näköisiksi ja koko komeuden oli viimeistellyt hiuslakka. Tällä friikkipojaksikin kutsutun vasemmassa kädessä oli puolillaan oleva kaljapullo ja vastaisesti oikean käden sormien välissä oli palava tupakka. Olihan hänellä ehkä kaksi jointtiakin olemassa jossain taskussa, mutta ei hän jaksanut niitä vielä polttaa. Ehkä hän joisi pari kaljaa ja vasta sitten. Tristian menisi siitä ihan mukavan sekaisin, mutta sitäpä hän halusikin.
Poika katseli ruskeilla, vahvasti mustalla rajatuilla silmillään kauas merelle ja ihasteli sitä, miten aurinko oli hiljalleen laskemassa horisonttiin. Ihan nätti näkyhän se oli - ei sitä Tristian voinut kieltää.

(( Sori lyhyt ja kökkö aloitus! DDx ))

Daniel kulki kohti rantaa katse maahan painettuna, pää oikeastaan täysin tyhjänä. Hän ei oikein ymmärtänyt miksi ranta vain tuntui aina vetävän häntä puoleensa, vaikka siihen liittyi niin paljon huonoja muistoja. Voi toki olla, että juuri tämän takia hän löysi itsensä usein rannalta, hän ei halunnut unohtaa ja ranta onnistui usein tuomaan kaikki muistot mieleen varsin elävän oloisina.

Astuessaan hiekkaan Daniel nosti katseensa hetksi eteen päin, katsomatta kuitenkaan mitään erityistä, eikä näin ollen myöskään huomannut toista rannalla olijaa. Poika kumartui irrottamaan jalastaan kirkkaan siniset tennarit ja astui näin paljain jaloin kaksi seuraavaa askelta. Kengät hän poimi käteensä. Päällään Danielilla oli tänään harmaat hyvin kuluneet ja hieman reikäiset farkut ja kenkien väriin sopiva kirkkaansininen ylisuuri huppari. Tällähetkellä väriltään musta sinisille hiuksilleen poika ei ollut jaksanut tehdä oikein mitään, ne olivat hieman epäsiistissä sotkussa, ei kuitenkaan niin, että ne näyttäisivät rumilta.

Daniel jatkaa kävelyään melkein vesirajaan asti johon sitten pysähtyy. Kengät poika laskee käsitään ja istuutuu sitten hiekalle, sen verran kauas vedestä, että se on kuivaa. Märässä hiekassa istuminen on kamalan epämukavaa hänen mielestään. Dan ottaa taskussaan olevasta askista tupakan jonka sitten sytyttää samasta paikasta kaivamansa sytkärin avulla. Poika vetää yhden henkäyksen päästäen sitten savu hitaasti ulos huuliensa välistä, sulkien tämän jälkeen silmänsä.

((eipä se mitään, ei nyt mullakaan oikein toimi tää kirjoitus... ehkäpä sä tästä sitten pikkuhiljaa lähtee käyntiin kun on taas vähän tottunut tähän foorumiropeiluun tauon jälkeen :DD))

Tristian oli huomannut näiden viimeisten vuosien aikana, että alkoholi ja pilvi korostivat entisestään tätä hänen sairautta, ja saivat pojan käymään ylikierroksilla. Kuten jonkun viisivuotiaan lapsen, joka oli vetänyt pussillisen karkkia ja siihen päälle vielä pullollinen sokerista limua. Poika ei tosin tiennyt, että miten moinen määrä sokeria häneen vaikuttaisi, mutta ehkä oli parempi jättää kokeilematta. Sokerihan sitä paitsi tunnetusti lihotti ja Tristian ei halunnut sitä. Kaljakin lihotti, mutta siitä tummatukkainen ei osannut yksinkertaisesti luopua - vaikka tätä vauhtia tulisi saamaan 30-vuotiaana kivan kaljamahan. Se oli vain erittäin helppoa tämän ikäisenä rillutella ympäri kaupunkia, juoden ja syöden mitä tahtoi. Vanhempana se kostautui ja sitten itkettäisi.

Tristian naurahti itsekseen, sipaisi muutaman hiuskiehkuran pois kasvojensa edestä ja vei pullon huulilleen. Ruskeat silmät tutkailivat jokseenkin levottomasti eteenpäin ja imaisi tupakkaansa. Mitäpä nyt sitten? Pitäisiköhän ihan oikeasti polttaa ne pari jointtia saman tien, jotta olo muuttuisi paljon rennommaksi. Varsinkin kun kyytipoikana vielä neljä kaljaa.
Ajatuskin tuntui jo niin loistavalta, että seuraavaksi poika tumppasi tupakan hiekkaan ja kaivoi taskustaan toisenlaisen sätkän huultensa väliin. Se syttyi pienellä liikkeellä ja Tristian jäi taas katselemaan horisonttiin laskevaa aurinkoa.

Nopeasti hän kuitenkin havaitsi, että jostain kauempaa kulkeutui tupakansavua hänen suuntaansa. Tummatukkainen nopeasti vilkaisi ympärilleen ja pienen katselemisen jälkeen, poika näki hivenen kauempana istuvan toisen kaksilahkeisen polttelemassa tupakkaa. Jännää tässä oli se, että olihan tuo kuitenkin jonkin matkan päässä, mutta silti Tristian oli haistanut sen tupakan. Kaiketi sitten pilvi jotenkin paransi hänen hajuaistiaan tai jotain... Tuskin.

Mutta Tristian tummanruskea katse pysyi tuossa, musta-sini-hiuksisessa tapauksessa ja alahuulessa olevaa huulikorua pyöriteltiin hivenen. Yksinäiseltä tuo tyyppi ainakin näytti, vaikka eihän se poikaa pitäisi liikuttaa lainkaan. Vaikka... Olihan hän itsekin vähän yksinäinen ja niin päin pois. Tai niin yksinäinen kuin kaljojen ja pilven kanssa saattoi olla. Tristian ei edes itse huomannut, että tuijotti toista melko intensiivisesti, joka taas saattoi tuntua siitä toisesta osapuolesta melko ahdistavalta. Ei poika kuitenkaan jaksanut välittää.

Tristian kuitenkin päätti, ettei hän enää jaksanut pitää itselleen seuraa, joten keräsi rauhallisesti kamansa ja lähti kävelemään tuota toista poikaa kohden. Ihan sama, vaikka hän ei olisi kaivattua seuraa tai toinen halusi olla yksin. Jokin vain pojan päässä oli käskenyt hänen nousta ja mennä pitämään tuolle yksinäiselle sielulle seuraa. No, Tristian oli Tristian, joten hän saattoi tehdä ihan mitä vain hetken mielijohteesta.

"Moi. Mä tsekkailin sua vähän tuolta ja aattelin, että haluisit mahdollisesti seuraa tai jotain", Tristian sanoi kun oli päässyt tuon luokse ja hymyili nyt vinosti. Eikä edes ajatellut miltä tuo äskeinen oli kuullostanut - ihan kuin hän olisi yrittämässä iskeä toista -, mutta se kaiketi johtui ihan vain Tristianista itsestään. Poika hymähti ja kävi istumaan takaisin hiekalle istumaan, katsellen toista jokseenkin uteliaasti.
"Mä oon Tristian ja mulla on pilveä ja kaljaa, jos sä haluut maistaa", poika avasi jälleen suunsa ja hymähti. Oliko se sitten kauhean fiksua osoittaa toiselle, että hän oli kaljaa kittaava pilviveikko vai ei.

Daniel viskoo pieniä kiviä veteen ajatuksissaan, jääden aina katselemaan hetkeksi niiden aiheuttamia pieniä väreitä veden muuten suhteellisen tyynessä pinnassa. Tupakka palaa edelleen hiljakseen pojan toisessa kädessä ja polvensa hän on nostanut koukkuun rintaansa vasten.
Poika huokaisee hiljaa kuljettaen tupakan taas huulilleen. Miksei hän osannut lopettaa ajattelemistä? Aivan yliarvostettua sellainen.

Toisen seisahtuessa hänen viereensä Daniel säpsähtää pienesti. Poika oli ollut sen verran ajatuksiinsa vajonneena, ettei ollut kuullut kenenkään lähestyvän. Hän nostaa päänsä ylös silmäillen hetken toista poikaa pää pienesti kallellaan, niin kuin tuolla oli usein tapana.
"Hm.. kyllä seura kai kelpaa" Dan vastaa hiljaa nyökäten pienesti suoristaen samalla jalat eteensä ja nojautui toiseen käteensä. Katse pojalla oli edelleen hänen tämän hetkisessä seurassa. Hetken aikaa hän mietti jotain omaa, ennen kuin sitten hymyili pienesti ja vastasi toiselle. "Mä oon Dan... tai Daniel, ihan miten vaan ja kaljaa mä en haluu, koska se on pahaa, mutta pilvi kelpaa" Pieni vino hymy nousi pojan hieman surullisilta vaikuttanaille kasvoille.