it's never too late (sovittu)

//julja julian kanssa mukaan ^^. anteeksi töks töks -teksti, mulla on aina ongelmia uuden ukkelin kans 8D//

Ilta alkoi pikkuhiljaa jo kääntyä yön puolelle, kello tikitteli varmaan jossain yhdentoista tietämillä ja autioita Upphigh Parkia valaisi kirkkaat katuvalot täysikuun lisäksi. Hiekkatietä koira vierellään kävelevä mies huomasi miettivänsä, että mitä hemmettiä hän teki koko paikassa. Olihan hän aikoinaan, Floridassa asuessaan kuulunut ylemmistösakkiin, mutta siitä nyt oli kulunut jo kymmenen vuotta eikä tämä mies muutenkaan ollut koskaan tuntenut kuuluvansa niihin ympyröihin.
"Taidettiin juosta vähän liian pitkälle, Tosca", mies, jota myös Zander Garrettiksi kutsuttiin totesi hihnan päässä tassuttelevalle bullterrierille. Valkoinen koira katsahti isäntäänsä ja urahti. Okei, ehkä koira saikin vähän torua Zanderia, olihan tämä päästänyt eläimen hieman turhan pulskaan kuntoon ja vienyt sitten yllättäen kunnon juoksulenkille. Mies virnisti itsekseen ja seisahtui sitten vetämään henkeä. Koira käytti tilaisuutta hyväkseen ja lysähti maahan makaamaan.

Zander vilkaisi ympärilleen. Puisto todellakin oli ihmeellisen tyhjä. Devon Streetin puistossa sitä oli tottunut näkemään jos jonkinmoista hämäräveikkoa olipa sitten yö tai päivä. Ennen istahtamistaan vieressään olevalle penkille Zander nosti löysiä, mustia collegehousujaan hivenen ja kääri samanvärisen paidan hihoja paljastaen tatuoidut käsivartensa. Mies oli ylpeä jokaisesta musteella painetusta kuvasta ihollaan, ne olivat kaikki jollakin tavalla merkityksellisiä. Paidan musta huppu pysyi kuitenkin kaljun pään peittona. Kokomustissa Zander saattoi jonkun silmiin näyttää rikolliseltakin. Vielä kerran mies tarkisti ympäristön ja kun jälleen kerran oli varmistanut olevansa yksin, päästi hän koiransa irti.
"Tutki ihmeesä paikkoja, Tosca. Harvoin pääset näin hienoon puistoon", isäntänsä käskyä kunnioittaen koira löntysti lähimmän pensaan juurelle ja nosti toisen takatassunsa osoittaen kunniaa puistolle helpottamalla omaa oloaan. Sen jälkeen Tosca palasi takaisin Zanderin jalkojen juureen, mutta murahti kuitenkin varoituksen merkiksi ja korvat pystyssä tarkkaili ympäristöä.

"Anna olla, poika. Orava siellä vaan on. Tai sitten joku paikallisista. Kumpi vaan, ei ne meille ongelmia aiheuta", Zander rauhoitteli koiraansa ja nojasi rennosti penkin selkänojaa vasten. Tuskinpa Yellow Avenuen kultalusikkalapsosista kukaan enää tähän aikaan ulkona olisi, varsinkaan puistossa. Ja mitä sitten vaikka olisikin, ei se hänen elämäänsä koskettanut.

Julia oli jälleen lähtenyt kotoa äkäisenä. Tietenkään talossa ei ollut yhtään yksittäistä sänkyä, vaan Juliakin joutui jakamaan parisängyn rakkaan aviomiehensä Jensenin kanssa. Toisin kuin Julia, Jensen ei ollut onnistunut kaataa ketään sänkyynsä, vaan vonkasi illalla taukoamatta tytöltä. Lopulta se(kin) oli päättynyt raivareihin, huutoon ja Edgarin heräämiseen. Ja se jos mikä raivostutti Juliaa entistä enemmän, mokomakin pentu. Sitten tämä oli lähtenyt ovet paukkuen kodinhoitajan sipsuttaessa hämmästyneenä perään sulkemaan oven. Suuntana oli luonnollisesti puisto, ehkä paras paikka rentoutua koko The Yellow Avenuen hienostopiirin alueella. Normaalisti naisenalku olisi lähtenyt Rasheraspiin, mutta väsymys painoi päälle. Tytöllä oli meikkiä ehkä kulmien ja ripsivärin verran, silmäpussit loistivat silti viiden kilometrin päähän.

Eniten Juliaa vitutti se, että karvahattu ja kaulahuivi oli jäänyt kotiin. Tyttö talsi ylihienoksi hoidetun puistonurmikon yli nilkkureiden korot upoten nurmeen. Tämä piti käsiä taskuissaan ja suurimmaksi osin paleli, vaikka sää oli vain hiukan kolea, eikä edes kylmä. Kuunkajo loisti puiden välistä ja Julia suuntasi vakiopenkilleen. Kuitenkin jo kauempaa tyttö saattoi nähdä kaljun, johon kuunvalo heijastui pienesti ja koiran, joka urisi maassa.

Apua. Ensimmäinen sana, mikä nousi Julian pääkoppaan. Todella ilkeännäköinen koira murisi tytölle, katsoi suoraan tämän suuntaan ja kalju mieshenkilö istui keskellä penkkiä. Rohkenisiko tuo mennä valittamaan, että kaveri istui hänen vakiopaikallaan, ainoalla penkillä noin sadan metrin säteellä? Kai se oli pakko, jos halusi purkaa vitutuksensa johonkin. Tulisi ehkä hakatuksi ja raiskatuksi, mutta jotain piristystä iltaan?

Julia piiloutui hetkeksi puun taakse, sytytti yhden tuoreen kannabissavukkeensa ja talsi sitten penkkiä kohti. "Anteeksi, mun vakiopaikka", tyttö totesi yksitoikkoisesti savuke huuliensa välissä ja jäi keikkumaan miehen eteen kantapäältä varpaalle.

Toscan jatkaessa murahteluaan Zander käänsi katseensa samaan suuntaan kuin koirakin ja sai näköpiiriinsä kohti tulevan tytön. Likan seisahtuessa hänen eteensä Zander laittoi merkille, ettei toinen kyllä ollut ihan täysin varustautunut sään mukaan. Tyttö oli juuri sen näköinen, kuin olisi karannut kotoaan. Ja lisäksi tämän suunnalta sattui vielä kantautumaan imelä tuoksu. Sirojen sormien välissä oleva savuke vahvisti miehen epäilyt. Kannabista.

Huvittunut katse nousi miehen silmiin likan ilmoittaessa vähemmän ystävälliseen sävyyn toisen istuvan hänen paikallaan. Zander vilkaisi molemmille puolilleen, mutta huomasi, että likan takapuoli, siitä huolimatta että kapea oli, ei mahtuisi ellei hän siirtäisi omaa ruhoaan. Niinpä mies virnisti tytölle, siirtyi penkin toiselle laidalle ja taputti sitten vieressään olevaa tyhjää tilaa. Toscakin murahti pienesti ennen kuin siirtyi istumaan isäntänsä jalkojen toiselle puolelle, mahdollisimman kauas tästä uudesta tulokkaasta.
"Rankka ilta?" Zander päätti avata keskustelun huvittuneeseen sävyyn esitetyllä kysymyksellä. Ulospäin tyttö oli periaatteessa kuin kuka tahansa rikas likka Yellow Avenuelta, väsynyt luultavasti liiasta juhlimisesta, mutta silti jokin kertoi Zanderille, ettei toinen välttämättä ollut ihan niitä perus kultalusikka suussa syntyneitä.

Ei kyseinen päivä ollut Zanderinkaan kohdalla ollut mikään loistosuoritus. Pari jäppistä Rashee Roadilta olivat päättäneet, etteivät jaksa katsella Cerberus Tattoota ja iskeneet liikkeen ikkunat sisään. Se taas oli tarkoittanut sitä, että Zanderin oli pitänyt sulkea liikkeensä loppupäiväksi ja peruuttaa seuraavankin päivän varaukset. Tämä oli taas syynä siihen, että mies oli lähtenyt normaalia pidemmälle juoksulenkille purkamaan turhautumistaan ja näin ollen loppujen lopuksi päätynyt siihen missä nyt oli.

Julia ei voinut olla hämmentyneempi, kun kovannäköinen kaveri teki tilaa. Julia istui tämän viereen ja puhalsi miedot savut nenästään huokaisun mukana.
"Rankka ilta?" Miehen suusta karannut lausahdus oli elvästi huvittunut ja kysyvä. Julia ei osannut arvatakaan, kuinka tämän hämmennys ja vitutus kuulsivat läpi yleensä niin pitävästä pokerinaamasta. Tämä tunki kädet taskuihinsa tumpattuaan sätkänsä ja katseli horisonttia, jonka tosin peittivät rivi tismalleen samanlaisia taloja mersut pihoillaan ja himmeät valot ikkunoissaan. Olihan The Yellow Avenue kaunis kun vain jaksoi katsoa pinnan alle - kulissit tuppasivat tekemään siitä varsin epämiellyttävän paikan, etenkin päivisin. Julia ei tiennyt, miksi oli loppujen lopuksi vaihtanut elämänsä Rashee Roadilta The Yellow Avenuelle.

"Liian rankka", Julia vastasi huokaisun säestämänä ja nojautui selkänojaan. Tyttö istui lysyssä, toisaalta eipä tuo ikinä istunutkaan ryhdissä. Ihme kyttyräselkä kun sattui olemaan.
"Kulissiavioliitossa ei oo helppo elää", nuorukainen mutisi ja suuntasi katseensa omistajansa jaloissa lojuvaan koiraan. Se ei näyttänyt sen suurempia pitävän Juliasta, ja se saikin tytön toivomaan, että tässä tapauksessa sanonta "millainen koira, sellainen omistaja" ei pitäisi paikkaansa. Ainakin tähän mennessä kaveri oli vaikuttanut ihan mukavalle, tai sitten Julia luki miestä väärin.

Tuntui, että miehellä itselläänkään ei ollut ollut parhain mahdollinen päivä. Julian päivä oli alkanut aivan loistavasti - aamusta 'mummo' oli lähtenyt Edgarin kanssa puistoon ja nuori äiti itse oli kääntänyt kylkeä ja nukkunut lähemmäs puoleen päivään, kunnes eräs välittäjä soitti vihaisena kamansa puuttuvan. Tulkoot hakemaan, Julia oli sanonut ja hetken päästä raahautunut luonnollisesti niin ylevä silkkiyömekko päällään alaovelle heittämään pienen muovipussukan. Siitä oli alkanut sitten huono päivä. Jensen ei luonnollisesti tykännyt kun alamaailman porukkaa ravasi Kusterbeckien ovella, ja olikin itse lähtenyt töihin. Vittuuntuneena Julia oli lähtenyt Rasheelle, todistanut parin kaverin tuhoavan paikkoja ja juonut itsensä puolihumalaan, kaatunut sitten sänkyyn ja illansuussa suunnannut kotiin vain Jensenin vongattavaksi. Ei kiva.

//äää! anteeksi kaameesti vastauksen kesto! tässä on ollu vähän yhtä sun toista meneillään x_X//

Zander kohotti toista kulmaansa tytön mutinoille. Näyttikö hän todellakin siltä, että hänelle kannatti alkaa purkamaan sydäntään? Tosin itsepähän oli mennyt kysymään. Mutta kieltämättä tytön mutinat saivat miehen kääntämään taas pistävän katseensa tutkimaan vieressä istujaa. Likka kyllä näytti hieman turhan nuorelta sitoutumaan niinkin pysyvästi, ja vielä kulissiavioliittoon, mutta mitäpä se Zanderille kuului. Rikkailla oli ihme tempauksia aina, jotta kulissit saatiin pysymään pystyssä.
"Eroa", mies totesi lyhyesti matalalla äänellään. Mitä sitä sen enempiä kiertelemään. Aina sitä pakoon vanhasta elämästään pääsi, jos vain halusi. Zander itse oli loistava esimerkki siitä.
"Ei raha onnea tuo, pääset helpommalla kun lähdet kävelemään", Zander jatkoi. Hän oli tottunut jakelemaan elämänohjeita ihmisille, sillä harva se päivä tatuoitavaksi eksyi elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä. Luulivat, että Zanderia kiinnosti näiden elämänlaatu, kun todellisuudessa mies vain halusi toteuttaa rauhassa taidettaan. Mutta kaikenlaista oli kestettävä, jotta sai pidettyä asiakkaansa.

Vaikka siitä oli jo useampi minuutti, kun Zander oli lakannut juoksemasta, oli hänellä silti yhä kuuma. Sen siitä sai kun oli tarpeeksi lämminverinen. Mies avasi hupparinsa vetoketjun ja veti sitten paidan päältään. Alta paljastui musta hihaton paita ja täyteen tatuoidut, lihaksikkaat käsivarret. Zanderin olemus sai yleensä jo herkimmät ihmiset pakenemaan paikalta, mutta jostain syystä tämä tyttö ei ollut vieläkään juossut. Ja jotenkin tämä näytti tutultakin. Ehkä toinen oli joskus eksynyt vahingossa Rashee Roadille tai Devon Streetille, jossa mies oli voinut likkaa nähdä. Tummanruskeat silmät tarkkailivat taas läpitunkevasti tyttöä, tavalla, joka monesta ihmisestä olisi saattanut tuntua epämiellyttävältä. Toista selvästi paleli. Zander laski hupparinsa tytön syliin.
"Vedä toi päälles", jokin isoveljen vaisto sai hänet toimimaan niin. Jotenkin kaukaisesti tyttö kai muistutti Zanderia hänen omasta pikkusiskostaan, Piperistä. Loppujen lopuksi tytöissä ei kyllä kamalasti ollut mitään samanlaista, mutta ehkä se oli se amerikanaksentti. Täällä päin kaikki puhuivat raivostuttavasti brittiläisesti korostaen, ja jopa Zanderilla oli välillä ongelmia ymmärtää, mitä jotkut sanoivat. Mutta oppia ikä kaikki.