Welcome to my life ((Sovittu))

(( Radical ja Alessio tänne päin! ))

Se päivä oli yllättävän viileä, sillä viikon muina päivinä ulos pystyi lähtemään lähinnä hupparissa sekä farkuissa. Nyt Jamien oli kuitenkin pakko vetää ylleen vielä musta nahkatakki, ettei olisi kärsinyt kylmästä ja hän nyt tuppasi olemaan lämpimän ystävä, joten ihmekkös tuo.
Syksy teki tuloaan ja se tietäisi iltojen hämärtymistä entisestään, vaikka ei siinä tietenkään ollut mitään pahaa. Jamie piti pimeässä liikkumisesta ja silloin pystyi nukkumaan yönsä paremmin. Tai ainakin yö jatkui enemmän kuin muutaman tunnin, sillä kesällähän yötkään eivät olleet kovinkaan pimeitä. Siihen, että pystyikö näillä kulmilla nukkumaan rauhallisesti ja varmana siitä, että heräisi aamulla yhtenä kappaleena, ei Jamie viitsinyt ottaa kantaa. Hän oli nimittäin monena aamuna tajunnut näyttävänsä aivan kuin junan alle jääneeltä, eikä tällä ollut harmainta hajua mitä oikein oli puuhaillut yöllä ja kenen kanssa. Useimmiten syyllinen oli luultavasti alkoholi tai jotkut muut päähän menevät aineet, sillä tuskin hän nyt itseään niinkin pahaan kuntoon saisi, eikä sitten muistaisi aamulla yhtikäs mitään. Jamie tiesi, että tällainen elämäntapa saattaisi koitua melko pian hänen kohtalokseen, mutta ei mies osannut ajatella. Hän vain kylmänrauhallisesti teki sitä, mitä halusi ja mahdollisesti miettisi niitä tekojaan jälkeepäin.

Jamie työnsi toisen kätensä mustan takkinsa taskuun ja katseli ympärillään olevaa kaupunkia. Siitä ei ollut kauaakaan, kun hän oli pakannut laukkunsa ja muuttanu kotoa pois tänne Rashee Roadille. Jamie kyllä tunsi tätä kaupunginosaa jonkin verran, koska oli muutamia kertoja käväissyt täällä vielä asuessaan vakituisesti vanhempiensa luona aivan toisella puolella Lontoota. Mutta siltikin. Rashee Road osasi aina yllättää, mutta ei se juurikaan haitannut. Oikeastaan hän ei ollut muistanut, kuinka samantyyppistä porukkaa täällä kuljeskeli kuin hän itse oli ja sen takia Jamie sopeutui paljon nopeammin. Tietenkin, mies oli myös törmännyt niihin vähemmän mukaviin ihmisiin ja oppinut jotenkuten välttämään näitä. Siis ainakin melkein. Hän oli muutamia kertoja onnistunut sotkemaan välinsä muutaman kaapinkokoisen järkäleen kanssa, mutta muuten.
Jamie huokaisi ja potkaisi muutamaa kiveä valkoisilla lenkkareillaan huomaten edessään jonkinmoisen grillin, jota Jamie ei ollut muistaakseen nähnyt ikinä. Nälkä kouristi ikävästi vastaa ja sen johdattelemana mies suuntasi askeleensa kohti tuota pientä rakennusta, josta tuli herkullinen tuoksu.

(( Laatu nyt on sitä mitän on, sillä en ole ikinä ollut mikään ekspertti aloituksissa. ))

Ilma oli yllättävän kylmä vaikkei päivä vielä aikoihin lähestyisi loppuaan, viisarit lähestyivät yhdessätuumin pikkuhiljaa neljää. Viileä tuuli sai ohikulkijat vetämään takkeja tiukemmin päälleen, kiskomaan huiveja kasvojensa peitoksi ja pareja kulkemaan toisiaan vielä normaaliakin lähekkäämmmin, jossain kauempana näkyi taivaalla lehattavia sateenkaarenvärisiä leijoja ja niiden narujen päässä juoksevia pikkulapsia. Rashee ei näyttänyt pahemmalta, oikeastaan sitä olisi voinut luulla pieneksi naapurustoidylliksi jonka rauhallisen fiiliksen rikkoi vain siellä täällä ihmisten mukana vilahtelevat teräaseet ja aseet, pari sekopäistä ihmistä jotka harhailivat kadulla ympärilleen silmät laajenneina tähyillen. Paikka heräisi vasta myöhemmin, toistaiseksi paikkaa pääasiassa asuttavat ihmiset nukkuivat jossain ainehumalaansa ja krapulaansa pois pillereiden siivittämänä huora kainalossa ja neula käsivarressa. Kuinka romanttista.
Oli kaduilla siltikin vähän peruseloa, vanhan yökerhon (joka oli ollut kiinni ja remontissa viimeiset kymmenen vuotta. Asiakkaat olivat kai hajaantuneet viereiseen hot dog kioskiin jonka fiilis oli paljon parempi ja hinnat halvemmat) portailla istui kourallinen mustiin pukeutuneita miehiä ja yksi samanhenkinen nainenkin, Alessio näiden joukossa. Kukaan ei näyttänyt kovinkaan hereillä olevalta, kaikkien sormissa kuitenkin kärysivät tupakat (tupakat ja tupakat, idioottikin tajusi haistellessaan ilmaa näiden ympärillä ettei välttämättä ihan vain tupakat) ja silloin tällöinjoku erehtyi jotain sanomaankin. Portailla lojui myös useita vanhoja pulloja, kaksi vinkkupulloa, joku puolityhjä kaatunut viskipullo ja kasa olut- ja ginitölkkejä.

Ne Rasheen kunnolisemmat asukkaat kiersivät joukkion vähän kauempaa kun taas enemmän joukkioon sulautuvat tervehtivät rennosti, pari jäi hetkeksi sauhujakin vetelemään, moni kuitenkin tuijotti halveksien ja kiirehti askeleitaan kävellen nokka pystyssä ohi. Kai ne kuvittelivat olevansa jotenkin parempia kun viinanhuuruiset rokkarit jotka toinen toisensa perään torkahtelivat paikalleen vain herätäkseen nappaamaan pari pilleriä tai sytyttämään uuden sätkän. Jokainen tyylillään.
"Kylmä", joukon ainut nainen, vaaleahiuksinen meikattukasvoinen ja nahkaan sonnustautunut, ilmoitti ääni väristen ja veti heti perään sätkäänsä posket lommolla puhaltaen sitten savua ilmaan jossa se tarttui tuulen mukaan ja lennähti kohti pientä hot dog kioskia jonka luona parveili satunnaisia ihmisiä.
"Rööki lämmittää sormet", eräs miehistä totesi ja tumppasi sitten tupakkaansa jonnekkin naisen käsivartta päin saaden tuohon eloa, nainen hypähti alas portailta lujaan ääneen kiljaisten.

Jamie käveli yllättävän hyvällä tuulella kohti harmahtavaa sekä jokseenkin ankean nakkikioskia. Oli pakko myöntää, että kioski sopi todella hyvin ulkonäöllisesti Rasheen muihin rakennuksiin. Eivät kaikki rakennukset tietenkään olleet täällä todella nuhjuisia, mutta useimmat kuitenkin. Ainakin verrattuna esimerkiksi Yellow Roadin viimeisen päälle laitettuihin taloihin. Ehkä jokseenkin ahdistavaa, vaikka Jamie asui siellä monia vuosia. Ei hän voinut enää kuvitella asuvansa siellä, sillä hän halusi jotain muuta. Lisäksi se oli äärimmäisen ahdistava paikka, koska ainakin Jamien nuoruudessa lähes jokaista vähänkin nuhjuista nuorta tai aikuista katsottiin kieroon. Nykytilanteesta hän ei tiennyt, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan. Jamie ei nimittäin ole käynyt sillä alueella pariin vuoteen, eikä myöskään pitänyt mitään yhteyttä vanhempiinsa. Äiti hänen peräänsä yritti usein soitella, mutta tuloksetta. Jamie ei halunnut vastata ja luulisi äidinkin sen pian ymmärtävän, ettei hän kaivannut takaisin. Oli kuitenkin harmillinen tosiasia, ettei Jamie pystynyt pyyhkimään juuriaan kokonaan pois. Jamie nimittäin vieläkin huomasi, että hänessä asui edelleen pieni snobi, joka aina välillä putkahteli esille. Tämä oli ehkä kaikkein raivostuttavin piirre miehessä, mutta minkäs sille mahtoi.
Jamie huokaisi ja tajusi viimein saapuneensa kioskin eteen. Tiskin takana seisoi suurikokoinen, luultavasti ulkomaalainen mies, jonka olemus oli jokseenkin uhkaava ja se sai - kumma kyllä - Jamien niskavillat nousemaan pystyyn. Noihin nyt törmäili täällä yhtenään, mutta jotenkin tämä mies oli paljon pelottavampi. Hän kuitenkin päätti olla ajattelematta asiaa ja sen sijaan syventyi tarkastelemaan kioskin tarjontaa. Ei siellä ilmeisesti ollut mitään sen erikoisempaa, kuin muissakaan kioskeissa, joten Jamie tyytyi tilaamaan yhden hot dogin kaikilla mausteilla. Goljat murahti jotain vastaukseksi ja alkoi sitten valmistaa hot dogia, samalla kun Jamie kaiveli vähäisiä rahoja taskustaan. Hän tiesi, että tällaiset pikkuostokset olivat todella huono juttu rahallisesti katsottuna, mutta ehkäpä hän ei syö niin paljoa sitten kotona. Että rahat ainakin riittävät vuokran maksamiseen.

"Se tekee sitten 1.81", Goljat murahti ojentaen Jamienille nakkisämpylää, jonka päällä oli ilmeisesti jonkinmoista kurkkusalaattia sekä ketsuppia. Jamie oli juuri saanut kaivettua sopivan päärän taskujensa pohjalta, kunnes tuli toisiin aatoksiin. Nimittäin tämä toisen miehen tarjoama nakkisämpylä ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta tai hygieenisesti tehdyltä. Ottaen vielä huomioon sen, että Goljatin sormet sekä paita olivat rasvatahrojen sekä muun lian peitossa ja Jamieta alkoi suoraan sanottuna oksettaa. Siinä se taas nähtiin, hän ei ole päässyt sisällään olevasta snobista eroon.
"Ööh... Anna sittenkin olla", Jamie sanoi ja työnsi rahat takaisin taskuunsa, huomaten Goljatin ilmeen muuttuvan todella tyrmistyneeksi. Oliko tuo tyyppi ihan idiootti, sillä eihän tuollaista sontaa voinut jaella asiakkaille edes ilmaiseksi!
"Mikäs helvetin snobi se sinä olet? Sinusta huomaakin ihan selvästi, että et ole täältäpäin kotoisin", Goljat murahti nyt todella vihaisena, mutta ei se osannut Jamieta pelottaa. Hän kun suorastaan kerjäsi ikävyyksiä terävän kielenstä takia.
"Ei siinä tarvitse olla kuule yhtään snobi, ettei halua syödä tuollaista paskaa!" Jamie ärähti takaisin ja siirsi hivenen mustia hiuksia pois silmiensä edestä.
"Painu kuule hinttari kotiin itkemään. Ja tuollaisella asenteella et tule selviämään hengissä näillä kulmilla!" Goljat suoraan sanottuna huusi ja sen seurauksena Jamien päässä napsahti. Johtuiko se sitten siitä, että tämä oli haukkunut häntä homoksi (vaikka oikeastaan olikin melkein sellainen) tai sitten siitä, ettei toinen uskonut Jamien selviävän täällä.
Jamie ei oikeastaan osannut ajatella, mitä oikein teki, sillä seuraavaksi hän suuntasi vihaisen sekä kovan potkun kohti kioskin metallista tasoa vasten ja ehti jo hetken toivoa sen irtoavan. Näin ei kuitenkaan käynyt ja ehkä oli parempi näin. Ihan vain Jamien itsensä kannalta.
"Kiitos oikein hyvästä palvelusta!" Ja sen sanottuaan Jamie lähti jatkamaan matkaansa eteenpäin kadulla ja tuhahteli vihaisena. Hän oli huomannut, että nakkikioskin läheisen rakennuksen portailla istui joukko mustiin pukeutuneita miehiä sekä yksi nainen. Näistä oli varmaan erittäin mielenkiintoista seurata, että hakkaako Goljat ilmat pihalle tällaisesta 'hinttarista' ja 'snobista'. Varmaan olisi piristänyt roimasti näiden tylsää iltapäivää.

Suutuspäissään Jamien ei kuitenkaan tajunnut, että näiden miesten seurassa oleva vaaleatukkainen nainen päätti hypähtää yhtäkkiä ylös portailta ja siitä sitten suoraan miehen eteen.
"Oi, sori", Jamien sanoi nopeasti ja loi suupielilleen pienen hymyn tapaisen, joka kuitenkin katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Mikäli hän olisi sitten törmännyt mieheen, niin Jamien reaktio olisi ollut vähemmän ystävällinen ja siitä olisi sitten varmaankin syntynyt pieni nujakka. Mutta ei kai Jamien aikonut nyt naista lyödä.
Hän vilkaisi vielä nopeasti portailla istuvia miehiä ja oli jo aikomassa jatkaa matkaansa, kunnes pysähtyi äkisti. Siis oliko hän nähnyt oikein? Jamien käänsi vikkelästi katseensa takaisin miehiin päin, erityisesti erästä mustan ja pörröisen tukan omistavaa miestä päin. Oliko hän nähnyt tuon naaman jossain ennenkin?
"Mitä helvettiä. Alessio?" Jamie kysyi kummissaan ja katsoi tuota pörrötukkaista miestä kulmat koholla.

((Sitä vain, että missä merkeissä nämä tyypit ovat tutustuneet toisiinsa? Olisiko vaikka silloin, kun Jamie on 14-vuotiaana vieraillut Rasheella ja sitten nää on vaikka tutustuneet?))

/ käy /


Alessio ei erottunut pienestä joukosta mitenkään erityisesti, hän sopi kuvioihin tismalleen täydellisestä, kuten vakiokalun kuuluikin, vaikka jonkun avenuelaisen tai vastaavan mielestä hän ehkä näyttikin enemmän pelleltä. Joku psykiatri olisi varmaan selitellyt, että mies yritti peittää todellisen persoonansa ja tunteensa rajun ulkonäön alle, Ale itse ei ollut koskaan miettinyt syitä sille miksi näytti siltä miltä näytti. Jokaisella tietenkin oli oma mielipide tämänkin asian suhteen, pitihän Alekin naurettavina niitä kaljuuntuvia keski-ikäisiä miehiä jotka sulloutuivat hikisiin pukuihinsa ja vetivät nahkakengät jalkaansa joka päivä, sivelivät hiukset paikalleen liialla määrällä geeliä ja kiristivät kaulaansa kravaatin, huonolla tuurilla nappasivat vielä nahkasalkunkin matkaan kävellessään nokka pystyssä ja niska limassa lähimmälle juna-asemalle.
Italiaanon mustat vallattomat hiukset oli jätetty auki eikä niille oltu turhaan mitään tehty, mustat suortuvat valuivat silmille ja olivat päältäkin mukavasti pörrössä, oikeastaan hiukset näyttivät yllättävän hyvältä jos mietittiin ettei niille tosiaan oltu tehty yhtään mitään, korkeintaan näytetty harjaa kaukaa kulman takaa. Pupillit olivat, kuten tavallisesti, vähän laajentuneet ja silmänaluset hiukan tummat nukkumatta jääneiden öiden vuoksi, mitään kovin suuria virheitä kasvoissa ei kuitenkaan ollut ja olemuskin oli melkein pirteä. Jalat oli verhottu yllättävän tavallisiin mustiin tiukkoihin farkkuihin, valkoinen perus t-paita ja sen päälle vedetty leopardikangaskoristeinen nahkarotsikin olivat kohtalaisen normaalit, jalassa olevat buutsit sentään olivat samaa vanhaa, kuten lantiolla keinuva panosvyökin. Jotenkin pukeutuminen kieli siitä, että rokkari oli revitty ulos väkipakolla.

Ale tuijotti silmät selällään pientä kioskia, seurasi kuinka jono lyheni. Mies ei voinut ymmärtää miksi joku vapaaehtoisesti söi Goljatin ruokia, luulisi että pultsarikin mielummin söisi roskiksesta kun ottaisi ehdoin tahdoin sisälleen jonkun kokkiperkeleen eritteitä, ja vielä maksaisikin siitä. Alessio ei kuullut nyt kioskilla asioivan mustahiuksisen nuorukaisen sanoja kovin tarkasti, mutta tuli pian siihen tulokseen, että tuo jakoi mielipiteen siitä ettei paskasta kannattanut maksaa. Vähän rähinää, yksi terävä potku kioskisysteemiin ja mies käveli nokka pystyssä paikalta, katsahti joukkiota jossa Ale istui pitkään, hämmästyi tielle hyppäävää naista, käveli ohi ja palasi pian tuijottamaan huudahtaen yllättyneenä rokkarin nimen.

Italiaanolla ei ollut mitään käsitystä kenen kanssa hän oli tekemisissä, eikä kellään muullakaan. Selvästikkään tulokas ei sekoittanut miestä kehenkään muuhunkaan, kuinka suuri todennäköisyys oli että rasheella oli kaksi Alessio nimistä italialaista rokkaria? Ei kovin suuri.
Mies ei reagoinut jälleennäkemiseen rupeamalla kiljumaan täyttä kurkkua ja hyppäämällä halaamaan toista, sen sijaan kasvoilla pysyi tyynen vittuuntunut ilmi ja sätkä löysi tiensä huulille samalla kun kädet haroivat hiuksia silmiltä hajamielisenä pois, ihan kun Ale kuvittelisi tunnistavansa toisen kun paremmin näkisi.

"Sun broidi taas? Kyllä sä oot kunno mustalaine, sukulaisia joka vitun puuhaarasta!", Alession ystävä huudahti ja taputteli tätä olkapäälle räkätellen. Mies itse kohotti vain kysyvästi vasenta kulmaansa ja nyökkäsi odottaen toisen tekevän jotain, esittäytyvän nyt ainakin.

Jamie oli kuin olisi hyvin suurenkin ja merkityksellisen asian tajunneena. Istuiko tuossa portailla se samainen 16-vuotias jätkä, johon Jamie oli melkeinpä heti törmännyt Rasheelle saapuessaan ja heille oli sitten syntynyt hyvin helposti juttunjuurta? Siis miten tällainen voi edes olla mahdollista? Että kuuden vuoden jälkeen, Jamien muutettua tähän osaan Lontoota, hän törmää uudestaan Alessioon? Siis kuuden vuoden jälkeen, oh c'moon! Miten tämä maailma osasi olla näin pieni? Hän oli jo aiemmin luullut, että Alessio oli painunut jonnekin muualle täältä. Jonnekkin muualle, missä sitä olisi mahdollisuuksia. Vaikka, mitäpä Jamienlainen voisi Rasheen mahdollisuuksista yhtikäs mitään tietää, sillä hänhän oli asunut täällä vain todella vähän aikaa. Kun taas jotkut olivat asuneet koko ikänsä.
Jamie puraisi huultaan, kun huomasi Alession naaman pysyvän lähes samoilla lukemilla kuin aiemmin. Tämä näytti ehkä lähinnä vittuuntuneelta, eikä Jamie ollut varma, oliko se kenties hänen ilmestymisen syy. Kuka muka hyppisi riemusta, mikäli joku tuntematon ihminen ilmestyisi kailottamaan tämän nimeä? Sillä Jamie ainakin toisen ilmeestä pystyi päättelemään, ettei tämä muistanut häntä. Ei ainakaan naaman perusteella. Mutta miksi sitten Jamie muisti? Se oli todella suuri mysteeri, vaikka hänellä oli jo koulussa vaikeuksia muistaa sen päivän läksyt ja nyt hän sitten yhtäkkiä muisti jonkun ihmisen kuuden vuoden takaa. Ottaa nyt selvää, että mitä Jamien päässä oli vikana vai oliko kaikki päin persettä.
Jamen mielestä tämä tilanne oli hyvin nolo ja hän tunsi itsensä todella vaivautuneeksi. Miksi helvetissä toinen ei voinut muistaa? Häntä nimittäin inhotti aina selitellä kaikkia tekemisiään ja varsinkin tällaisissa tilanteissa, joita nyt Jamien kohdalla oli ollut todella harvassa.
Mies puraisi jo kertaalleen huultaan, kunnes tämän jokseenkin närkästynyt katse ponnahti suoraan Alession takana istuvaan mieheen, joka oli alkanut räkättää oikein kunnolla. Nuorukainen mutristi huuliaan ja mulkoili tätä pahasti. Mitä helvetin hauskaa tässä sitten oli?

"Sulta ei kysytty yhtikäs mitään. Pidä kuule huoli ihan omista asioistas, dorka", Jamie ei voinut olla ärähtämättä tälle naurajalle ja vasta sitten alkoi miettiä, että oliko tuo äskeinen sitten ihan hyvä veto. Nimittäin tuskin kovinkaan moni piti siitä, että ystävälle haistateltiin ja luultavasti sitten itse alkaisi puolustamaan tätä jotenkin. Helvetti. Jamie ja Jamien suuri suu. Miksei hän koskaan osannut olla vain hiljaa? Jamie kuitenkin huomasi Alession kysyvän ilmeen ja pienen nyökkäyksen, joka kieli hyvin vahvasti siitä, että Jamie oli todellakin törmännyt oikeaan tyyppiin. Edes jotain hyvää tässä päivässä sentään oli.
"No, mä ajattelinkin, ettet sä muista mua. Oon Jamie. Nähtiin joskus kuusi vuotta sitten näillä main. Vedettiin vissiin lärvit tai jotain yhessä", Jamie sanoi ja työnsi kätensä tummanharmaiden pillifarkkujensa taskuihin. Kuulosti ehkä hivenen typerältä sanoa, että he näkivän kuusi vuotta sitten, sillä se nyt oli melkoisen pitkä aika. Mies ei yllättyisi, mikäli Alessio ei muistanut häntä tai heidän tapaamistaan.

Musta harakkamainen hiuspehko joka oltiin rajulla kädellä suittu järjestykseen, jotenkin ylvään snobimainen olemus, sumea katse ja kasvojen muoto.. Siinä kaikessa oli jotain niin mielettömän tuttua. Ajatukset juoksivat mielessä yhtenä suurena tutkimattomana massana, Ale kävi muistikuvia kovaa vauhtia läpi yrittäen yhdistää pojan johonkin niistä, ihan mihin tahansa, haroi pieniäkin kohtia ja aina välillä kuvitteli tunnistavansa toisen vain todetakseen, ettei ainakaan siitä yhteydestä. Satunnainen ohikulkija? Tuskin, silloin tuo ei olisi Alea tunnistanut, miehellä ei ollut tapana esittäytyä joka ikiselle ohikulkijalle (ehkä kännissä, muttei muuten. Ehkä). Kännäyskaveri? Se oli hyvin todennäköistä, tuttuja siltä puolelta tuntui olevan joka sormelle, ja jotenkin italiaano oli aina se joka muistettiin vaikkei hän itse ketään tuntenut, ulkonäöltä ehkä juuri etäisesti.

Rokkari loi ystäväänsä varsin ruman katseen tuon avatessa suunsa ivatakseen sukulaisista, Alessio ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään kun harakkatukkainen oli jo ruvennut louskuttamaan leukojaan vastineeksi. Ja rokkarilla välähti. Herraisä, hän tosiaan tunsi toisen, puhetapa oli niin tuttu, eikä hän takuulla tuntenut kovinkaan paljon ihmisiä jotka samalla tavalla olivat heti aukomassa päätään.
"Jamie perkele", mies hymähti oikeasti yllättyneenä ja nousi melko sulavan oloisena ylös portaalta, rokkari lausui nimen selvästi eri tavoin kun kukaan muu, hän oli kuitenkin ehkä ensimmäisen kerran elämässään sanonut sen vahvan italialaisen aksentin kanssa joka silloin oli ollut, joten turha sitä enää oli lähteä muuttamaan, samaan syssyyn tuli kirosanakin nätisti italialaisittain. Ystävät loivat Aleen entistä oudomman katseen kun tämän puhe vaihto yllättäen täysin rytmiä. Jamie vahvisti heti perään olevansa sama ihminen ja selitti vielä lärvienkin vedosta.

Alessio osoitti Jamielle jonkinlaisen puolikkaan halauksen joka muistutti kaikkien tuntemaan "gangstakättelyä" vetäytyen sitten parin askeleen päähän tuosta.
"Mitä pikkune?", italiaano kysyi naurun tuikkiessa äänettömänä kasvoilla. Oli aina kiva tavata vanhoja ystäviä joiden kanssa ei ollut verivihoissa.
"Palaako", mies ei odottanut vastausta kun jo oli ojentanut Jamielle ystävänsä sormista napatun sätkän joka oltiin vasta sytytetty.

Jamieta nolotti tällä hetkellä aivan vietävästi, vaikkei hänen olisi periaatteessa tarvinnut. Olihan se kieltämättä hivenen kummallista, että joku tuli ihan yhtäkkiä kiljumaan omaa nimeä aivan, kuin tuntisi. Eikä Jamie loppujen lopuksi ihmettelisi yhtään, mikäli Alessio ei tunnistaisi häntä. Olihan sentään kuusi vuotta sen verran pitkä aika, ettei Jamiella ollut mitään aihetta loukkaantua, mikäli Alessio kysyisi, kuka helvetti hän oikein oli. Mutta miksi Jamie sitten muisti toisen, vaikka ei yleensä muistanut melkeinpä mitään? Ei ainakaan mitään tärkeää, vaikka ei tämä asia hänen mielestään sellainen ollutkaan. Ei ainakaan periaatteessa. Olihan toinen ollut ensimmäinen ihminen, jonka oli täällä tavannut ja jonka kanssa oli tullut jonkinmoista juttua aikaiseksi, mutta silti. Olihan tällainen pikkujuttu verrattuna siihen, että Jamie oli melkein unohtanut maksaa ensimmäisen vuokransa.
Äkkiä Alessio näytti kuitenkin tajuavan kuka tämän edessä oikein seisoi ja sen johdattelemana tämä huudahti Jamien nimen, ja nousi ylös portailta. Mies pystyi huokaisemaan mielessään helpotuksesta, sillä nyt hänen ei ainakaan tarvinut lähteä paikalta häntä koipien välissä ja häväistynä. Eihän erehtymisessä sinänsä mitään pahaa ollut, mutta se oli silti liikaa Jamien egolle, joka nyt muutenkin tuppasi olemaan vähän suuri. Mies kuitenkin päätti syysätä moiset ajatukset syrjään, sillä tässähän oli käynyt loppujen lopuksi ihan hyvin.
"Joo, moi", Jamie hymähti ja yllättyi hivenen tästä toisen puolikkaasta halauksesta, mutta antoi tämän kuitenkin tehdä sen. Olihan tämä melko kummallinen tilanne hänellekin, sillä ei kuuden vuoden takaista kaveria tavannut ihan joka päivä.

Jamie kohotti hivenen kulmaansa toisen käyttämälle ilmaukselle hänestä, mutta ei kuitenkaan osannut suuttua. Olihan toinen häntä muutaman vuoden vanhempi ja mitä luultavammin muisti hänet sinä samana 14-vuotiaana poikana, joka oli päättänyt uhmata vanhempiaan ja tullut Rasheelle käymään. Jamie ei muistanut, että oliko tuolle kertonut, mistä oli oikeasti kotoisin, mutta ei sillä ollut niinkään väliä. Vaikka yleensä kaikki lähes samanikäiset vähintään tiesivät toisensa, joten kyllähän toinen oli saattanut jo tuolloin arvata Jamien olevan jostain muualta.
"Ihan jees. Muutin tänne tossa vähän aikaa sitten ja tänään lähin kattelee vähän paikkoja. En ikinä osannut arvata, että törmäisin täällä suhun", Jamie hymähti toiselle ja otti sitten vastaan Alession tarjoaman sätkän, jonka tämä oli napannut ystävänsä sormien välistä. Hajusta huomasi heti, ettei tuo todellakaan ollut tupakkaa, mutta sehän passasi Jamielle enemmän kuin hyvin. Hän ei ollutkaan polttanut sätkää pitkiin aikoihin.
"Entäs itse? Vieläkö sekoilet vanhaan malliin?" Jamie kysyi ja vei palavan sätkän ensimmäistä kertaa huulilleen.