Time is standing still

((sovittu suntsun kanssa))

Kello 15.15
Koulu oli jo loppunut vartti sitten, mutta Jay istui edelleen koululla. Hänen äitinsä pääsisi töistä vasta tunnin päästä ja oli ehdottomasti kieltänyt poikaansa kävelemästä kotiin, vaikka matkaa olikin vain yhden kadunmitan verran. Perusteluksi Vanessa kertoi pelkäävänsä, että Jay liukastelisi loskassa keppien kanssa, mutta Jay tunsi äitinsä tarpeeksi hyvin tietääkseen oikean syyn. Tuo pelkäsi että Jay hakattaisiin uudestaan nyt kun tuo oli valmiiksi jo heikoilla. Joka ikisen kerran kun Jay oli hakattu, oli Vanessa pitänyt esikoisensa ensin viikon neljän seinän sisällä ja sen jälkeen kyydinnyt tämän joka paikkaan ainakin kuukauden. Eikä tämä kerta ollut poikkeus. Kun Jay oli viikko sitten raahautunut kotiin mukiloituna, oli Vanessa ollut silmin nähden järkyttynyt. Tuo kun oli luullut tuoneensa perheensä Lontooseen nimenomaan pakoon väkivaltaa. Äiti oli raahannut Jaydenin saman tien terveyskeskukseen ja kotiin päästyään pakottanut poikansa noudattamaan lääkärin määräämää sairaslomaa.

Ja nyt oli astunut kuvaan normaalin kaavan mukainen ulkonaliikkumiskielto, joten Jay istui yhdellä aulan penkeistä ja tuijotti vastapäistä seinää. Voi kun olisi edes muistanut ottaa jonkin kirjan mukaan, mutta Jay oli aamulla nukkunut kipulääkepöhnäisenä miltei pommiin ja aamutoimet oli pitänyt suorittaa ennätysajassa.

Tylsistyneenä Jay nousi vaivalloisesti ja kivusta irvistäen penkiltä ja suuntasi kohti aulan toisella puolella olevia vessoja. Hän avasi yhden kopin oven, ja kääntyi katsomaan itseään seinälle ripustetusta peilistä. Takaisin katsoi tuttu naama, jota peitti melkein koko posken kokoinen ja silmän alueelle leviävä mustelma. Otsastakin löytyi mustelma, mutta huomattavasti pienempi ja haaleampi. Kyljestäkin olisi löytynyt yksi iso mustelma, yksi kylkiluista oli murtunut, mutta Jay piti ison liilan paitansa visusti päällä.
Pestyään kasvonsa, Jay tuli ulos pikkuruisesta kopista ja konkkasi takaisin kohti penkkiä jolla oli aikaisemmin istunut.

(( Täältähän me tulemme! :> ))

Lukaa jännitti. Häntä jännitti niin pahasti, että mies oli melkein koko päivän sinkoillut työpaikallaan vaatekaupassa ympäriinsä ja järjestänyt vaatehyllyjä yhä uudestaan ja uudestaan. Tietenkään unohtamatta niitä lukuisia henkareissa roikkuvia vaatteita, jotka oli järjestetty värien, merkin, housujen ja paitojen mukaan. Kyllä ne vielä menisivät sekaisin kun ihmiset tulisivat kauppaan, katsoisivat jotain hienoa paitaa, laittavat sen takaisin ja jatkavat toiselle hyllykölle. Eli siis tekemistä vaatekaupassa riitti ihan mukavasti ja jalat tulisivat automaattisesti kipeiksi.

Tavallisesti Lukan työpäivä päättyi noin kello puoli viisi, mutta nyt hän oli lähtenyt aiemmin pois - ihan luvan kanssa tietenkin. Olihan venäläissyntyinen nuorukainen sentään niin tunnollinen työntekijä ja pääsi lähtemään aiemmin. Syy tähän oli varsin yksinkertainen: mies oli aloittamassa tanssiopetuksen paikallisella koululla. Ja se vasta olikin jännittävää! Luka oli vaikka kuinka kauan unelmoinut, että pääsisi opettamaan tanssia muille ihmisille. Okei, mieluiten hän opettaisi pienille lapsille satubalettia, mutta showtanssin opettaminen kelpaa erittäin hyvin.

Luka oli päättänyt lähteä sinne koululle ajoissa, sillä hänen pitäisi valmistautua. Treenit alkaisivat vasta tunnin päästä, mutta Luka oli kävelemässä jo koulua kohti. Hän ei edes tiennyt missä siellä olisi liikuntasali, joten sen etsimisessäkin menisi vähän aikaa. Miehellä oli tänään yllään harmaat college-housut, harmaa huppari, jonka alla oli vielä valkoinen hihaton t-paita. Jaloissa oli valkoiset adidaksen lenkkarit. Hiukset olivat laittamattomina ja niiden alla oli erittäin ohut, neonvihreä panta. Olalla roikkui musta urheilukassi, jossa oli mankka, levyjä, kengät sekä pyyhe.

Luka saapui koululle, käveli rohkeasti ulko-ovesta sisään ja jäi hetkeksi katselemaan aulaan. Ympärillä oli vielä muutamia oppilaita, jotka suuntasivat askeleensa ulos, sillä koulupäivä oli aikalailla jo ohitse. Muutamia uteliaita ja ihmetteleviä katseita mies sai osakseen, mutta ei mitään sen kummempaan. Luka kuitenkin käveli eteenpäin aulassa ja katseli ympärilleen. Okei. Missä helvetissä se liikuntasali oikein oli? Luka puuskahti turhautuneena ja pyörähti 360 astetta ympäri. Hän havaitsi penkillä jonkun pojan... tai tytön... keppien kanssa. Mies kohautti olkiaan, katsahti vielä kerran ympärilleen, kunnes asteli sinne penkin luokse.
"Hei anteeks. Missä täällä on liikuntasali? Mä taidan olla vähän hukassa", Luka kysyi vahvalla venäläisellä aksentillaan, jonka kyllä sokeakuuromykkäkin huomaisi.

Jay oli ehtinyt istua vain hetken, kun hän huomasi alassa eksyneen oloisen, urheiluvaatteisiin sonnustautuneen miehen. Hän oli kuullut puhuttavan tänään alkavista tanssitunneista joita pitäisi joku nuori heppu, ja tuo taisi olla juuri se tanssiopettaja.
Jay laski katseen syliinsä ja siksi yllättyi kun huomasi parin lenkkareita pysähtyneen kohdalleen. Ja nosti katseensa kun mies kysyi tietä liikuntasaliin selkeästi venäläisellä murteella. Jay empi hetken ja osoitti sitten yhtä aulasta lähtevää käytävää.
”Se löytyy kun meet tota käytävää pitkin, laskeudut portaat alas ja sit vasemmanpuoleista käytävää…” Jay selitti mutta jätti lauseensa kesken. Paikkaa tuntemattomalle koulu oli todella sokkeloinen paikka, ja selityksellään Jay luultavasti vain saisi toisen eksymään pahemmin.
”…Taaai, mä voisin varmaan näyttää tietä?” hän ehdotti ja nousi kylkeä pistävästä kivusta irvistäen keppiensä varaan.

((Anteeks että kesti ja on lyhyttä ;___; ))