In the beginning there was... nothing

Daniel suuntasi hitain askelin kohti baaritiskiä, tarkkaillen samalla baarissa olevia henkilöitä. Poika yritti paikantaa tuttuja kasvoja, jotkakuta jonka seuraan hän voisi itsensä tunkea, tulokset kuitenkin olivat suhteellisen heikot. Ainoat tutun näköiset kasvot kuuluivat muutamalle baarin vakioasiakkaalle, joilla hän ei koskaan ollut edes puhunut. Huokaisten hiljaa poika tilasi yhden vodka colan suunnaten sitten juoman saatuaan kohti yhtä baarin takanurkassa sijaitsevaa tyhjää pöytää.

Päällään pojalla oli tänä iltana valkoinen lyhythihainen kauluspaidan, jonka kaksi ylintä nappia oli jätetty auki, niin että kaksi kaulassa roikkuvaa hopeista ketjua jäi hyvin näkyviin. Housuina hänellä oli tummanharmaat, hieman kärsineet pillifarkut ja jalassaan hän piti mustian muutaman sentin korolla varustettuja kenkiä. Hiukset olivat siinä normaalissa sotkussa ja värinä oli tälläkertaa musta tummansinisillä raidoilla. Silmiensä ympärille Dan oli vetäissä ohuet mustat rajaukset ja huulissa oli hieman kiiltoa. Yleensä kajaali olivat ainoa meikki mitä poika käytti, mutta hän oli vain halunnut kokeella tänään milta huulikiilto näyttäisi.

Pöydän luokse päästyään Daniel kiertää sen taakse istuutuen penkille, jolle nostaa tottuneesti jalkansa ja etsii mukavan asennon, tämän jälkeen nuorukainen nostaa lasin huulilleen juoden sen kerralla tyhjäksi. Huono tapa sen takia, että hänen täysyisi kohta nousta hakemaan lisää juotavaa ja sillä aikaa hänen paikkansa saattaisi mennä. Poika ei kuitenkaan antanut häiritä yleensä, eikä hän sitäpaitsi viihtynyt baarissa kovin pitkään selvinpäin. Baarin melutaso ja humaltuneiden ihmisten käytös ei nimittäin ollut mitään kovin mukavaa seurattavaa ilman mitään ylimääräistä ja hänen olisi viivyttävä täällä pitkään tai ainakin siihen asti, että jotain parempaa tekemistä ilmaantuisi.

[/justify]

Kolmatta lasia lähtiessään hakemaan poika sai loistavan ajatuksen ottaa muutaman ylimääräisen mukaan, ettei joutuisi kokoajan tiskillä juoksemaan js tämän mahtavan idean johdosta hänellä oli nyt edessään kolme tajottimelle siististi aseteltua lasia, vodka colaa kaikki. Oikeasti hänellä ei olisi edes ollut varaa tuhlata juomiin, sillä hän oli tällähetkellä vaikeuksissa vuokran maksun kanssa, jotenkin vain mikään ei tuntunut toimivan töiden suhteen. Dan kuitenkin omisti sen verran huonon viinapään, että toisen lasin jälkeen kaikki järkevimmät ajatukset siirtyivät taka-alalle. Toisen ja kolmannen lasin välissä teinattu raha oli myös yksi iso syy hänen tämänhetkiseen juoma tilanteeseen.

Toisen tarjottimen lasin ollessa tyhjennys vuorossa Daniel katse kiinnittyi selvästi häntä kohti suuntaavaan nuoreen mieheen. Suunnan tiesi siitä helposti, että lähellä ei ollut muutakaan minne mennä, viereinen pöytä ainakin oli aivan täynnä. Pieni hymy nousi pojan kasvoille toisen kuiskatessa kysymyksen hänen korvaansa. "Tottakai", Dan vastasi kääntyen tarkkailemaan toisen pää hieman kallellaan. Ulkonäkö toisella oli ainakin kohdallaan, eikä ikää ollut varmaankaan montaa vuotta enemmän, vaikka kyllä toinen vanhempi selvästi oli.

"Kai sä tulit pelastamaan mut tylsyys kuolemalta?" Daniel kysyi pieni hymy edelleen huulillaan, jatkaen toisen tarkkailua päästä varpaisiin, sen enempää miettimättä häiritsikö se toista vai ei. "Mä nimittäin oon ollut melkein koko illan täällä yksin, eikä noiden katselu.." nyökkää salin keskellä riehuviin miehiin päin, ".. ole mitään maailman viihdyttävintä puuhaa, ei ne edes ole hyvän näköisiä." Daniel toteaa valittavaan äänensävyyn mutristaen pienesti huuliaan. Lasi tyhjenee tämän kommentin jälkeen ja poika asettelee sen paikalleen riviin kuuden muun lasin kanssa. Lasien riviin asettelu oli ollut hänen mielestää hauska idea, eikä hänellä ollut mitään muutakaan tekemistä ollut.

”Loistavaa”, Daniel vastaa hymyillen leveästi siirtyen sitten seuraavaan täyteen lasiin. Ajatus tahdin hidastamisesta kävi mielessä, mutta poika karisti sen pois varsin nopeasti juomalla ison kulauksen lasistaan. Eihän seuraavasta päivästä olisi mitään hyötyä jos ei voisi valittaa pahaa oloa, eikä hän sellaista itselleen saanut vain parista juomasta. ”Niin, poikkeuksia on”, Dan vastaa nyökkäillen pienesti katse taas toisessa, joka oli yksi hyvä esimerkki niistä poikkeuksista. Pojan onneksi niitä poikkeuksia ajautui tarpeeksi usein hänen luokseen, ettei paikka joutuisi epäsuosioon hänen baari listassaan. Tätä baaria Dan ei sinne nimittäin mieluusti halunnut, sillä se oli varsin lähellä pojan asuinpaikkaansa ja kauemmaksi lähtemisessä oli aina omat huonot puolensa.

”Hmm.. joo, se on kivaa”, poika vastaa nyökytellen oltuaan hetken hiljaa toisen kysymyksen jälkeen. Danin katse oli siirtynyt pöydällä oleviin laseihin ja hän tutkaili niitä mietteliään. Hetken mietittyään poika vain hymähti huvittuneesti kulauttaen loput toisiksi viimeisestä lasista kurkkuunsa ja asetti sen sitten paikalleen riviin. Ehkä hänen pitäisi käydä hakemassa lisää? Ajatus käväisi pojan mielessä, mutta katosi lähes saman tien, juomia oli vielä jäljellä, joten miksi turhaan vaivautua. Tarjoilijoihin Dan ei luottanut, hänellä oli liikaa huonoja kokemuksia tarjoilijoiden tuomista juomista, joten hän kipitti suosiolla itse aina tiskille.

”Et sä mua kiinni saa”, Dan henkäisi hymyillen oikein nätisti tarttuen kolmanteen lasiin, hieman haparoivin sormin. ”Mä olen nopea tossa… juomisessa”, poika jatkoi ottaen taas hörpyn. Juomien vaikutus alkoi pikkuhiljaa muuttua yhä voimakkaammaksi, mitä enemmän nuorukainen kumosi juomia kurkustaan alas. Se kuitenkin oli hänen tarkoituksensa, Dan vihasi olla epävarma ja hiljainen, ja alkoholilla oli positiivinen vaikutus asiaan, joten miksi turhaan aristella?

Seuraavan kysymyksen kohdalla Daniel kääntää katseensa taas seuralaiseensa. ”Mä olen…”, poika aloittaa pitäen pienen miettimistauon, ”Daniel”, vastaa sitten lopulta vain lyhyesti. Poika ei ollut aivan varma mitä kaikkea tuo kysymys sisälsi, joten päätyi vastaamaan kaikkein helpoimmalla tavalla, omalla nimellään. ”Dan käy myös”, hän lisää vielä juoden taas hieman. Vastauksen jälkeen pojan katse kiinnittyi hetkeksi pöytään ilmestyneisiin kaljoihin ja pieni irvistyksen tapainen käväisi hänen kasvoillaan. Dan ei ollut koskaan pitänyt oluesta ja oli varma, ettei koskaan oppisi pitämäänkään. Joka kerta poika myös ihmetteli sitä miten ihmiset saattoivat juoda tuota hirveän makuista litkua ja vieläpä pitää siitä. Ainoana poikkeuksena Danin kaljavihassa oli kirsikka olut, mutta tuota juomaa hän ei laskenut edes kaljaksi, sillä se maistui enemmän joltain lonkeron ja siiderin välimuodolta. ”Kerro mulle, miten tota voi juoda?” Nuorukainen kysyi tökäten toisen juomaa.

"No en mä ainakaan jaksais", Dan toteaa toisen sanoessa, että tätä olisi hankalampi raahata kotiin jos omat jalat eivät kantaisi. Itse hänelle ei ollu sellaista ongelmaa kun oli kuitenkin sen verran pieni ja kevyt, että ei paljon voimaa vaadittu hänen kotiin viemistä varten. Harvemmin poika itseään kuitenkaan niin pahaan kuntoon joi, ettei omin avuin selviytyisi, poikkeuksia toki oli tässäkin asiassa.

"Mä en todellakaan ole muka britti", nuorukainen vastaa tuhahtaen hiljaa. Ei briteissä mitään vikaa ollut, ei hän muuten täällä olisi, Dan ei vain pitänyt siitä, että häntä luultiin yhdeksi. "Kuulostanko mä muka britiltä?" poika kysyi vääntäen aksenttinsa niin ranskalaiseksi, että englantia tuskin ymmärsi. Kyllä hän tiesi osaavansa hyvin kieltä, mutta ei omasta mielestään puhunut aivan kuten paikalliset ."Ja ei, se on aivan helvetin pahaa... paitsi kirsikka olut", toteaa hymähtäen hiljaa, pieni huvittunut hymy kuitenkin kokoajan huulillaan. Dan siirtää hetkeksi aikaa katseensa muihin baarin asiakkaisiin juoden taas ison kulauksen lasistaan, saaden sen jo melkein tyhjäksi.
"Ainiiin muuten..." nuorukainen käännähtää taas seuralaiseensa päin, "mikä sun nimi on?" Kalja kysymyksen pohtiminen oli vienyt hänen ajatuksensa toisaalle, eikä ollut tajunnut, että toisen nimen kysyminen voisi olla ihan viisasta, varsinkin kun hän oli omansa kertonut.

Daniel laski lasinsa hetkeksi pöydälle parannellen asentoaan, risti-istunnassa olemisen huono puoli oli se, että jalat puutuivat nopeasti. Se ei ollut pojan mielestä mikään maailman mukavin tunne, joten asentoa joutui vaihtelemaan vähän väliä. Nyt hän laski tavoistaan poiketen jalat kokonaan lattialle ja nojautui sitten kyynärpäidensä varassa pöytään. ”Mitä tykkään tehä?” Dan kohautti pienesti olkiaan, ei hän oikeastaan tiennyt. Olihan niitä asioita periaatteessa paljon, mutta toisaalta, ei hän ollut aivan varma, pitikö niistä sitten kuitenkaan kun rupesi tarkemmin miettimään. ”No… juoda?” Nuorukainen ehdotti virnistäen pienesti. Se nyt ainakin oli totta, jos muu ei. ”Niin ja mä tykkään kanssa soittaa kitaraa ja… ”, hiljenee jääden miettimään muita asioita mitä voisi sanoa, kun mitään järkevää ei tullut pojan mieleen, lause jatkui sitten vain tylsästi ’en tiedä’. ”Entä sä?” Poika sitten kysyi, saaden näin ehkä hieman lisää miettimisaikaa. Sillä välin kun toinen kertoisi jotain, hän voisi keksiä muutakin sanottavaa, ehkä.

Daniel joi nopeasti loppuun lasinsa, asetti sen paikalleen ja tarttui sitten viimeiseen yhä juomista sisältävään. ”Mä voisin varmaan mennä hakemaan lisää… kohta”, poika toteaa hörpäten juomastaan ja ehkä jotain muuta tällä kertaa. Vaikka Dan pitikin paljon vodka colasta, niin ei sitä kuitenkaan koko iltaa pystynyt juomaan ilman, että se rupesi tökkimään.

”Niinno sähän olit se prinssi joka pelasti mut tylsyys kuolemalta ja sehän on prinssin tehtävä auttaa pulassa olevia prinsessoja, eikö niin?” Daniel kysyy pienen virneen kavutessa huulille.

”Joo no, et sä kyllä ole ensimmäinen… ”, poika totesi, olematta mitenkään kovin iloisen oloinen asiasta. ”Ei sitä tarvitse näyttää mitenkään ’britiltä’, että voi olla britti”, Daniel toteaa nyökkäillen pienesti. Kaikissa maissa tietenkin oli tietyt ns. ulkonäkö kriteerit, mutta ei se koskenut kuin osaa ihmisistä. Varsinkin kun nykyään oli niin paljon perheitä jonka juuret olivat jossain muualla, yhä harvemmat täyttivät ne odotukset ulkonäön suhteen. ”No mun nimi nyt on vähän tollanen, että se sopii melkein mihin tahansa kieleen.” Kaikilla heidän perheen lapsillaan oli jokin muu kuin perus ranskalainen nimi johtuen siitä, että heidän isänsä oli alun perin kotoisin englannista, tämä oli myös yksi syy miksi poika osasi englantia hyvin. Tietenkin ulkomailla vietetty aika vaikutti paljon asiaan, mutta kielipohja oli kotona opittu.
”Rain… se on hauska nimi”, Dan toteaa nyökkäillen pieni hymy kasvoillaan.

”Tehdä jotain muuta baarissa, kuin jutella, vai ihan vain yleisesti tehdä jotain muuta niiden hyvännäkösten kanssa?” Daniel kysyy virnistäen, pää pienesti kallellaan, niin kuin yleensä aina hän jotain kysyi. ”Ja mitä sä tykkäät treenata?”
Poika itse ainakin teki kaikkea muuta baarissa ja muuallakin, hänen harmikseen hyvännäköinen ei kuitenkaan kuulunut aina mukaan. Ei hänellä sinänsä valittamiseen ollut varaa, itsehän hän tekemisensä valitsi, periaatteessa. Jos asia olisi ollut täysin hänestä itsestään kiinni, hän ei olisi koskaan ajautunut edes tänne Lontooseen asti, vaan asuisi edelleen kotona perheensä kanssa. Erinäiset tapahtumat menneisyydessä kuitenkin olivat vain johtaneet tänne ja tähän nykyiseen elämän tilanteeseensa.

Daniel katsahti tarjoilijaan varsin epäilevästi ja siirtäen sitten katseensa takaisin Rainiin. ”Kyllä mä varmaan nousen mielummin… ”, nuorukainen totesi oltuaan hetken hiljaa, jääden seurailemaan katseellaan miten tarjoilija katosi hakemaan Rainin tilausta. Olihan se totta, ettei hän ollut nyt yksin, mutta ei poika sen varaan halunnut laskea. Sitä paitsi, mitä Dan muka tiesi toisesta nimen ja niiden muutaman muun asian lisäksi jotka olivat tulleet ilmi keskustelun aikana? Poika joi lasinsa tyhjäksi ja laski sen muiden joukkoon, vilkaisten sitten baaritiskin suuntaan. Ei siinä kauaa menisi jos hän nopeasti käväisisi siellä, ei toinen varmaan siinä välissä ehtisi mihinkään kadota? Daniel hivuttautui varovasti pöydän toiselta puolelta pois horjahtaen aika hienosti noustessaan ylös. Kaiken minkä poika oli juonut, oli juotu istuma-asennossa ja vasta nyt noustessaan seisomaan hän todella tajusi miten pahasti oli ehtinyt humaltua. ”Jos mä käyn nopeasti tuolla… ethän sä katoa sillä aikaa?” Daniel katseli Rainia kysyvästi, varsin toiveikas ilme kasvoillaan.

Edes takaisin matkaa tiskille ei ollut mikään maailman helpoin, pujottelu kaikkien pöytien ja asiakkaiden lomasta Danin tasapainolla ei ollut mikään maailman helpoin tehtävä. Poika kuitenkin suoriutui siitä kunnialla ja palasi yllättävän nopeasti takaisin pöydän luokse kaksi uutta lasia käsissään.

"Mä en tykkää niistä.." Daniel sanoi irvistäen pienesti, "mutta kiitos... kai?" Nuorukainen käänsi katseensa lattiaan hieman ujon oloisesti, peittäen samalla poskilleen nousseen kevyen punan. Hän ei ollut kovin tottunut kehuihin ja siksi ne saivat hänet edelleen reagoimaan tuolla tavalla. Ainakin tämän tyyliset kehut mitä oli juuri kuullut, kyllä hän nimittäin sai kuulla välillä paljonkin positiivista kommenttia ulkonäöstään, mutta olosuhteet olivat yleensä hieman kyseenalaiset.

"Ootko sä varma, että haluat mun päättelevän itse? Siitä ei yleensä seuraa mitään kovin hyvää.." Daniel vastaa Rainille pieni virne huulillaan. Pojan hyvän mielikuvituksen ansiosta hän pystyi kuvittelemaan vaikka mitä kaikkea, eikä aina mitään niitä kaikista pelkistetyimpiä versioita. "Ou... no sulla ei ainakaan ole ongelmia kantaa mua, jos tarvitsee... " Dan saa sanottua annettuaan katseensa viipyä pidemmän hetken toisen käsivarsissa. ".. tai vaikka ei tarvitsisikaan", hän jatkaa vielä hymyillen pienesti. Ei häntä tosiaan haittaisi ollenkaan vaikka päätyisi noille käsivarsille.

"Kyllä mä pärjään", nuorukainen vastasi hymyillen oikein aurinkoisesti.

Daniel hymyili nätisti Rainille palatessaan takaisin ja toisen kommentti sai hymynsä levenemään entisestään. "Ei se mun mielestä ainakaan paha juttu olisi... ", nuorukainen sanoi hieman hiljaisemalla äänellä, kumartuen lähemmäs Rainia, että toinen kuulisi baarin metelin yli hänen sanansa. Lasit poika laski pöydälle, ennen kuin siirtyi takaisin istumaan, tuolille, jonka oli puoli vahingossa horjahdellessaan siirtänyt selvästi lähemmäs toisen tuolia. ”Mutta mulla kyllä on oikeesti silleen ihan hyvä viinapää..” Daniel keskeytti lauseensa ajatuksen katketessa ja hän siirtyi hetkeksi tarkkailemaan pöytään kantamiaan laseja. ”koska tää menee kyllä ohi, ilman mitään kauhean pahoja jälkivaikutuksia.” Poika jatkoi lopulta hymyillen iloisesti. Nuorukainen oli oikeasti todella tyytyväinen asiaan, hän pystyi juomaan paljon, olemaan sekaisin, mutta krapula ja oksennuskuntoon häntä ei kovin helposti saanut.

”Asutko sä muuten jossain täällä lähellä?” Dan kysyi hivuttaen kättään hiljalleen lähemmäs lasiaan. ”Kun mä en ole koskaan nähnyt sua aikasemmin... tai en mä ainakaan usko, koska kyllä mulle aika hyvin mieleen jää kaikki jotka näyttää tolta.” Poika virnistää pienesti nostaen lasin huulilleen. Ei baarin asiakkaat kuitenkaan niin kauhean laajalta alueelta tulleet ja paremman näköisiä henkilöitä oli sen verran vähemmän kuin muita. Ne henkilöt jäivät varsin hyvin Danin kaltaisen hyvän kasvomuistin omaavan mieleen.

”Kyllä sä saat päätellä ihan itse. Musta tuntuu et ei se ainakaan mun kannalta oo mitenkään paha juttu. Päädyt nyt sitte kumpaan vaihtoehtoon tahansa.” Rain lausahti hymyillen.
”Eikä sun tarvi ujostella tollasten kommenttien takia, koska sulla on oikeesti tosi nätit silmät.” Nuorukainen lisäsi vielä viitaten toisen hieman häpeilevään käytökseen hänen kohteliaisuutensa jälkeen. Rain olisi katsellut noita sinertäviä silmiä paljon mieluummin jossain valoisammassa tilassa. Tummaverikkö laski sen varaan, että hän näkisi ne kyllä aamulla niin läheltä kuin vain halusi.

”Mä voin kyllä ihan mielelläni kantaa sua muutenkin, jos vaan haluat. Sanot vaan osotteen, nii tää prinssi vielä kyllä perille.” Rain iski silmäänsä ja joi pohjat viskistään. Hän päätti jättää juomisen ainakin joksikin aikaa Danielille, sillä kova humalatila ei houkutellut häntä lainkaan. Joskaan eipä noin iso miehen köriläs ihan helposti kaatokänniin joutunut, mutta Rainille riitti sillä hetkellä ihan mainiosti se pieni kutittava humalan tunne, joka hiipi pitkin hänen vartaloaan.

Rain ei voinut muuta kuin nauraa Danielin sanoille.
”Miltä mä sitten näytän, jos näytän ”tolta”?” hän kysyi pyöritellen päätään huvittuneena.
”Mä asun Devonilla ja käyn kyllä ainaki toisinaan täällä. Pyörin vähän siellä sun täällä. Entäs prinsessa itse?” Rain sanoi ja antoi vartalonsa laskeutua vähän rennompaan asentoon.
”Ootko sä miettiny jotain jatkoja mahdollisesti tän jälkeen?” tummaverikkö kysyi vielä ja kallisti päätään vakavahko ilme kasvoillaan. Nuoren pojan kanssa oli toki ihan mukava jutustellakin, mutta Rain paloi halusta päästä hieman vähemmän puhetta sisältäviin puuhiin. Ikään kuin tehostaakseen sanojaan miehenpuolikas vei kätensä ehdottelevaan sävyyn Danin reidelle, mutta nosti sen melko pian pois antaakseen toiselle vapauden perääntyä.

”Kannatko sä mut vaikka ekana tohon ulos? Mä haluan tupakalle.” Daniel kysyi virnistäen pienesti. Poika oli itse varsin yllättynyt siitä, että oli ollut näinkin pitkään polttamatta, vaikka ihan hyvä asia se olikin. Tupakka ja muut päihteet olivat ne joihin nuorukaisen rahat yleensä katosivat ja se mitä kaikkeen muuhun jäi, ei ollut kovin paljon.

”Tolta tarkottaa vähän niiku hyvältä”, nuorukainen vastaa. Vähän niin kuin ei edes ollut hyvä sana, sillä hänen seuralaisensa näytti vähän enemmän kuin vähän hyvältä. Daniel kuitenkin oletti, että toinen tajusi pointin hänen selityksestään. Sitä paitsi, jos näytti tuolta, ei voinut olla tietämätön omasta ulkonäöstään. Ainakin se oli yleinen oletus, oli niitä poikkeuksia, esimerkiksi nuorukainen ei itse arvostanut kovinkaan paljon omaa ulkonäköään. Syyt olivat kyllä ihan ymmärrettävät, jos tunsi pojan menneisyyttä. Hänen itsetuntonsa ei ollut mikään kaikista vahvin kaiken tapahtuneen jälkeen. ”Okeei.. eli et ihan niin vieressä asu kun minä. Se voi selittää miksei olla törmätty.” Dan vastasi pohdiskelevaan äänensävyyn, nyökytellen pienesti päätään. ”Mä asun Rasheella ja mä käyn täällä… aika usein.” Melkein joka ilta olisi ollut parempi, mutta ei kai sillä niin väliä ollut.

Daniel mietti hetken hiljaisena toisen kysymystä, juoden lasistaan hieman, jossa tällä kertaa oli ainoastaan siideriä, ei mitään sen vahvempaa. Rainin laskiessa kätensä pojan reidelle toinen oli ainakin oma kantansa tehnyt varsin selväksi ja se sai Danielin hymyilemään entistä enemmän. Ehkä tästä ei tulisi aivan niin tavallisen tylsä ilta sitten kuitenkaan. Nuorukainen laski lasinsa takaisin pöydälle nojautuen hieman lähemmäs toista. ”Oon mä miettinyt vaikka mitä… se on vähän kiinni kuitenkin siitä mitä mieltä sä olet..” poika saa sanottua vastauksensa hieman hiljaisemmalla äänellä, ei kuitenkaan niin hiljaisella, etteikö sitä toinen olisi kuulut. Hän kuitenkin oli varsin lähellä Rainia.

”Voi olla.” Daniel vastasi kohauttaen olkiaan pieni huvittunut hymy huulillaan. Tottakai se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta nuorukainen oli yhtä huono kehumaan ihmisiä kuin vastaanottamaan kehuja, vaikka toki alkoholi vaikutti asiaan positiivisesti ja sai hänet puhumaan enemmän. Rainin seuraava kommentti sai pojan huvittuneen hymyn vaihtumaan hieman erilaiseksi ja tämä kumartui vielä lähemmäs toista, lausuen seuraavat sanat niin lähellä vanhemmat korvaa, että huulet hipaisivat kevyesti toisen korvanlehteä.

”Joo mennään.” Daniel sanoi hymyillen, juoden vielä hieman lasistaan. Juomaa jäi hieman yli, mutta ehkä se ei nyt haitannut, ei siinä mennyt paljon edes hukkaan. Voi olla myös, että Danin kannalta oli hyvä ettei hän ehtinyt juomaan enempää, sillä vaikka pojalla oli tällähetkellä vielä ihan hyvä olo, seuraavan lasin jälkeen tilanne ei välttämättä olisi ollut aivan sama.
Noustessaan nuorukainen tarttuu Rainin ojennettuun käteen pujottaen sormensa toisen sormien lomasta ja horjahtaa samalla puoli tahattomasti aivan kiinni vanhempaan. Taas kerran se oli asia, jota hän ei todellakaan olisi selvänä uskaltanut tehdä tai ainakin jos olisi vahingossa horjahtanut, olisi peruuttanut varsin nopeasti kauas toisesta, yrittäen sen jälkeen välttää katsekontaktia. Nyt kuitenkin hän vain nosti katseensa toisen kasvoihin hymyillen viattomasti räsäyttäen kerran silmiään. ”Sori… mun tasapaino on vähän heikko…” Nuorukainen sanoi varsin hiljaisella äänellä, tekemättä kuitenkaan elettäkään siirtyäkseen kauemmas.

”Hmm.. ei se haittaa, koska voi olla, että mä en malttais hypätä pois kyydistä vielä tossa pihalla.” Daniel vastaa hymyillen huvittuneesti. Kyllä pojan teki mieli polttaa, mutta se voisi aivan hyvin odottaa hetken jos jotain parempaa tekemistä ilmaantuisi, eikä poika todellakaan aikoisi kieltää jos Rain päättäisi kantaa häntä vähän pidemmälle kuin vain olus baarin ovista. "Mennäänkö?" Nuorukainen kysyy kallistaen pienesti päätään, katse toisen kasvoissa.

"Miten sä muka sen voit huomata?" Daniel kysyi hiljaa, teeskennellyn hämmentyneesti virnistäen sitten. Pieni yllättynyt äännähdys karkasi nuorukaisen huulilta kun Rain kaappasi tämän syliin. Syinä luultavasti se, että kaikki tapahtui niin nopeasti ja kaikki se alkoholi mitä häneltä verestä löytyi tällä hetkellä. Alku hämmennyksen siirtyessä taka-alalle, huvittunut hymy nousi Danielin huulille. Poika kurottautui kiertämään kätensä Rainin niskan taakse, painaen kasvonsa toisen olkaa vasten, peittääkseen typerän virneen ja hiljaisen naurunsa. Tilanne oli jotenkin vain niin huvittava, isokokoinen nuorukainen raivaamassa tietänsä täydehkön baarin toinen sylissään. Se ei ollut ehkä mikään tavallisin näky.

Ulos päästyään Daniel nosti katseensa takaisin Rainiin. ”No.. mä asun kyllä lähempänä, mutta… niin. En mä tiedä.”
Nuorukainen ei ollut varma siitä mihin kuntoon oli jättänyt asuntonsa lähtiessään, eikä ollut siis kovinkaan varma siitä, että haluaisi sinne vieraita. Ei raikas ulkoilma sinänsä pahitteeksi olisi, mutta ilman mitään lämmikettä se voisi loppua kohden kääntyä epämukavaksi. Daniel ei ollut nimittäin vaivautunut pukemaan päälleen minkään näköistä takkia, sillä siitä oli vain haittaa baariin mennessä. Hänellä oli vain muutaman minuutin kävelymatka ulkona, kyllä sen pätkän tarkeni kylmemmässäkin säässä ilman takkia. ”Kuinka pitkälle sä meinasit jaksaa kantaa mut?” poika kysyy sitten hetken mietittyään, se sama pieni virne huulillaan, joka ei ollut pöydästä lähdön jälkeen kaikonnut mihinkään.

//Aika kaunis kuva :DD Mulle on aika sama kumpaan. Onhan se Danin asunto tossa lähempänä, mutta miten vaan :D