The body of death of the man with the body o

(( maantiekiitäjä & Lucas! :> Otsikko on jotain kummallista - älä välitä. ))

Oli iltapäivä ja kello oli jotain siinä kolmen paikkeilla. Trstian oli ollut jälleen koko päivän yksinään, kello kymmenestä asti siis. Okei, työnantaja oli käväissyt täällä pari tuntia sitten, mutta lähtenyt melko nopeasti kuin oli saapunutkin. Lähinnä kävi vain noutamassa muutamia papereita, mutta kyllä Tristian tiesi hyvin, että tuo halusi samalla tarkistaa miten hänellä täällä meni. Että eihän hän varastanut mitään tai tehnyt mitään muutakaan kiellettyä. Kaiketi hän vain vaikutti jonkinmoiselta kriminaalilta, mutta kaiketi mitään pahaa ei ollut vielä tapahtunut, joten potkuja ei ole vielä tullut.

Asiakkaita ei ole ollut tänään kauheasti, joten Tristian on voinut olla suhteellisen rauhassa. Tylsäähän se toisinaan oli, mutta minkäs teet. Levykauppa nyt kuitenkin oli hivenen syrjemmässä eikä ihan ydinkeskustassa. Yleensä tänne eksyttiin vahingossa, jos ei muuten kaupan olemassaolosta tiedetty.

Nyt Tristian kuitenkin seisoskeli liikkeen ulkopuolella polttelemassa tupakkaa sekä juomassa kahvia. Pientä taukoilua siis, sillä kukaan ei ollut käynyt putiikissa ainakaan tuntiin. Poika ei edes jaksanut ajatella, että tällainen seisoskelu ja tupakointi jonkun liikkeen edessä saattaisi näyttää epäilyttävältä, mutta ihan sama tosiaan. Mikäli virkavalta tulisi kyselemään, niin voisivat nuo vaikka soittaa hänen työnantajalleen ja kuulla tuolta, että Tristian oli todellakin töissä. Siinä se.
Pojalla oli yllään valkoinen t-paita, sen päällä musta huppari ja jaloissa punaiset pillifarkut, niittivyötä unohtamatta. Hiukset olivat tällä kertaa mustat sekä tupeeratut. Jaloissa oli kuluneet valkoiset adidaksen lenkkarit. Melkein loppuun palanut tupakka löysi tiensä viimeistä kertaa huulille, kunnes se nakattiin jonnekin tielle. Tristianilla oli tylsää - näin suoraan sanottuna. Kaupassakin levyt oli järjestelty jo kahteen kertaan ja se oli pidemmän päälle puuduttavaa hommaa. Poika kaipasi jotain toimintaa. Riehumista, sillan reunalla kävelyä, katolla olemista, juoksemista kyttiä pakoon... Siis ihan mitä vain! Mutta ehei. Hänen pitäisi olla töissä vielä pari tuntia. Voi helvetti.

Tummatukkainen palasi tuhahtaen sisälle ja lipui takaisin tiskin taakse, kaivaen vanhan musiikkilehden esiin. Sekin oli varmaan luettu kymmenesti läpi, mutta mitäpä tuosta. Kahvimuki nostettiin huulille ja radio aukaistiin. No sentään jotain pirteää: loppupäiväksi ja illaksi luvattiin hyvin aurinkoista keliä.

[ täältäpä tullaan : )]

Koko päivän tapansa mukaan siellä täällä pyörinyt Lucas oli onnistunut kadottamaan kaverinsa, ja viimeisen tunnin ajan poika oli vain skeittaillut ympäriinsä ja koittanut viihdyttää itseään Lontoon arkipäivän ihmeellisyyksillä. Totuus oli ettei tämä nuori mies viihtynyt kauaa yksin ja kieltämättä kundi tunsi olonsa juuri nyt hieman - noh, kyllästyneeksi ja kyllästyneenä hänestä tuli turhautunut. Jotain pitäisi kai kehitellä, muttei iltapäivisin oikein mitään fiksua keksinyt. Joskin eilisen ja tämän päivän ylivilkas tummatukka oli ollut hitusen normaalia rauhallisempi - lähempänä terveen ihmisen tasoa luultavasti - kiitos kokan puuttumisen. Jotenkin pidemmän kamanvetoputken jälkeiset päivät lamaannuttivat, joskin Lucas teki kyllä kaikkensa ettei vajoaisi siihen kokainistien depressioloukkuun jossa useampi hänen tuttunsa tuntui masentuneena rämpivän. Lukey ei ollut sitä tyyppiä, joka jäi sängynpohjalle ruikuttamaan, vaan hän suuntasin mieluummin pihalle tekemään jotain kiinnostavaa. Ja yleensä typerää, mutta samapa se. Jätkä kaiveli eilen näpistämänsä röökiaskin farkkujensa taskusta ja tuikkasi tupakin huultensa väliin taiteillen samalla laudallaan vastaantulevien ihmisten ohitse. Tulta, tulta, tulta... Missä vitussa ne tulitikut oli? Caz kaiveli taskujaan ja oli törmätä vastaantulevan miehen labradorinnoutajaan. Koira ei olult moksiskaan, mutta omistaja mulkaisi Lucasia pistävästi. Siinä sen taas näki, helkkarin hyviä elukoita nuo koirat. Ihan normaaliahan se oli, että yhdeksäntoistakesäiset jätkät koittivat skeitata ylitse? Lukey virnisti kessu huulillaan ja kirosi sitten sitä totuutta ettei tikkuja missään ollut. Kauempana kadulla röökiään sytyttelevä nainen sai pojan huulille kuitenkin hymyn ja jäbä skeittasi tuon luokse, polkaisi laudan käteensä ja nappasi sytkän naisen kädestä, sytytti ensin tämän tupakan ja käytti sitten liekkiä oman kääryleensä alla.
"Paha tapa toi tupakointi, eiks joo?" tummatukka virnisti vilkaisi sytkäriä ja sysäsi sen takaisin tuolle ihmettelevälle hameväen edustajalle, "tyylikän sytkäri, kiitti", Lucas tuumasi vielä, tuikkasi tupakan huulilleen ja laski lautansa maahan polkaisten sen vauhtiin ja jatkaen matkaansa. Minnekäs sitten?

Poika oli pukeutunut aika huolettomasti kuten tavallista. Kuluneiden farkkujen lisäksi päältä löytyi valkoinen t-paita ja sen päältä aukioleva punaruudullinen kauluspaita. Päästä löytyi musta cap, jonka lippa oli vedetty taakse niin kuin tuolla Devon Streetille juuri itsensä eksyttäneellä skotilla oli tapana. Lucas skeittaili hiljalleen katua pitkin, nosti tupakkaa välillä huulilleen ja katseli näyteikkunoita jaksamatta kiinnittää keskittymistään tarpeeksi mihinkään. Rahaa pojalla ei ollut yhtään, mikä oli siinä suhteessa ihan hyvä, ettei hän ainakaan tuhlannut niitä vähänkin kiinnostaviin juttuihin, joita ei kuitenkaan loppujenlopuksi tarvinnut ollenkaan. Lucasilla jos kellä oli tapana tehdä järjettömiä heräteostoksia, poika kun ei oikein ajatellut kovin pitkälle. Luc seisahtui hetkeksi yhden ruokapaikan edustalle, heilautti kättään siellä työskentevälle kaverilleen kunnes jatkoi matkaansa ilman sen suurempaa päämäärää. Vaatekaupat eivät kiinnostaneet, ruokapaikkoihin ei ollut varaa ja muut krääsäkaupat eivät kundin huomiota edes saaneet. Tylsistynyt nuori mies havaitsi kuitenkin pian vähän syrjemmällä levykaupan ja paremman puutteessa hän päätti käydä siellä haahuilemassa kun ei ollut ennen koko paikasta edes tiennyt. Ei Lucasilla koskaan levyihin pahemmin varaa ollut, vaikka hän musiikista pitikin, mutta jotenkin piti saada aika kulumaan ennen iltaa. Sitten voisi vaikka riipaista - tai jotain, kuka tietää. Tummatukka naurahti hieman, viskasi tupakan asfalttiin ja hyppäsi lautansa päältä, nostaen sen sitten kainaloonsa ja astellen sisälle.
"Tsau! Onks tää joku taivaalta eilisen sateen mukana tipahtanut jumalan ihme kun mä en oo ennen tätä kauppaa hiffannut täällä päin pyöriessäni, mitä?" kundi aloitti virnistäen leikkisään tapaansa, vilkaisi hieman ympärilleen kunnes siirsi katseensa hiljaisen liikkeen ainoaan ihmiseen eli myyjään. Pojan silmät laajenivat yllätyksestä ja hänen toinen sormensa nousi osoittamaan toista tummatukkaa. Ei hitto, sehän oli...
"Tristian!?"

Tällaiset päivät veivät oikeasti Tristianilta hengen. Hänellä kuitenkin oli menossa se hyvä kausi, jolloin energiaa riitti vaikka muille jakaa - ehkä sitä oli vähän liikaakin. Ja moista poika vielä tehosti nappailemalla ties minkälaisia piristäviä aineita, jotka saivat hänet käymään lähes ylikierroksilla. No, ei hän niitä ihan aina, mutta kuitenkin. Tänäänkin hän oli vain pajautellut hivenen, mutta silti liika energisyys alkoi ottaa ylivaltaa. Tekisi mieli vain juosta ympäriinsä, hyppiä roskalaatikoiden päälle, roikkua lyhtypylväissä ja tasapainoilla katon reunalla. Mutta kun ei. Hänen täytyi istua täällä siihen viiteen asti, katsoa paikat kuntoon, laittaa ovi lukkoon ja sitten lähteä kotiin. Äh, ei hän minnekään kotiin menisi, koska Maxilla oli vapaata ja Tristian ei jaksanut katsella veljeään. Oli muutenkin hankalaa kun isoveli oli poliisi ja itse oli pikkurikollinen - ja Max luultavasti tiesi sen. Ainakin tuo oli pyytänyt Tristiania pysymään nyt ainakin erossa huumeista, sillä ne eivät olleet kenellekään hyväksi. Ja jos jäi kiinni kun piti niitä hallussaan, tuli siitä melkoisia seuraamuksia.

Radiosta alkoi soida jokin ihme mättöhevi biisi, joka sai Tristianin katsomaan moista laatikkoa nyrpistellen nenäänsä ja alkoi etsiä jotain toista kanavaa. Pelkkää suhinaa ja särinää - eikö täällä kuulunut mikään muu kuin se äskeinen kanava? Tummatukkainen pyöräytti silmiään kyllästyneenä, mutta vaihtoi kanavan takaisin siihen aiempaan. Onneksi ei moisia tarvinnut kuunnella kauhean kauan, joten antoi olla.
Tristian sulki musalehden ja laittoi sen takaisin tiskin alle. Mitähän sitä nyt keksisi? Jos hän vaikka laittaisi kaupan aikaisemmin kuin viideltä kiinni? Suuttuisikohan työnantaja kauheasti?

Ja juuri kun Tristian oli huokaisemassa uudestaan, niin oven yläpuolella oleva kello kilahti ja joku asui sisään. Nopeasti poika suorsti ryhtinsä, loi kasvoilleen leppoisan hymyn ja valmistautui toivottamaan asiakkaan tervetulleeksi. Se höpötti ensin jostain, että oliko tämä kauppa joku sateen mukana tipahtanut Jumalan ihme ja jotain sinne päin. Ja sitten tuo kohotti sormensa häntä kohti ja huudahti hänen nimensä. Poika kurtisti kulmiaan ja katsoi liikkeeseen tupsahtanutta jätkää tarkasti. Kieltämättä tuo näytti jokseenkin tutulta, mutta mistä...
"Heei, Lucas?" Tristian tajusi ja nauroi. "Eipä kuule osoitella siinä ihmisiä", hän jatkoi leikkimielisesti, kun hymy kiiri melkein korviin saakka. Niin, olihan siitä aikaa kun hän oli Lucasiin viimeksi törmännyt. Vissiin siellä laitoksessa vähän ennen kun hän oli päässyt sieltä pois.
"Mitäpä sinä tiiät nykyää? Oot päässy sieltä laitoksesta pois vai? Millon sä pääsit?" Tristian kyseli ja kyllä huomasi selvästi, että hän oli ollut puhumatta melko kauan. Noh, tuskinpa Lucas pistäisi pahakseen.