We see again, my dear

//Neidi tänne Naten kanssa^^

Aamu, ihana viileä aamu. Jenny käveli pitkin katua katseen viistäessä samalla maata. Häntä masenti, kavereiden kanssa oli ollut riitaa ja poika, jonka kanssa oli ollut säätöä, oli lähtenyt lätkimään. Jättänyt Jenny-raukan täysin yksin seisomaan keskelle katua, ja kävellyt pois, ja luvannut ettei ikinä palaa. Tyttö mutristi suutaan, ja hidasti askeliaan. Mitä hän täällä teki? Täällä maailmassa? Kukaan ei kaivannut häntä, ei kukaan ei koskaan. Hänen olisi tehnyt mieli itkeä, mutta kyyneleitä ei tullut, joten huulilta pääsi ilmaan vain pieni nyyhkäys.
Tyttö sytytti tupakan, ja veti sen ihanat savut keuhkoihinsa.

Tytön askelet suuntautuivat pientä kauppakeskusta kohti. Hän heitti loppuunpalaneen tupakan maahan, ja kietoi paksun hupparin paremmin ylleen. Hänen oli kylmä, ja kohta tähän asiaan saatiinkin helpotusta. Ovet avautuivat, ja hän astui sisälle pieneen ostosparatiisiin. Jenny vilkuili hetken viereisessä kaupassa olevia vaatteita, ja hytisi edelleen kylmissään. Tämä suuntasi askeleensa läheisimpään kahvilaan, ja kävi istumaan pöytään.

Jen naputteli pöydän rosoista pintaa pitkillä kynsillään ja odotti. Hän ei tiennyt, mitä odotti, mutta odotti jotakin, ja toivoi sen jonkin tuovan edes hieman iloa tähän päivään. Neiti tuhahti epäuskoisesti, veti hupun päähänsä, ja painoi katseensa maahan.
Tarjoilija tuli kysymään, mitä Jenn halusi. Tyttö heräsi ajatuksistaan säpsähtäen, ja pudisti päätään. Tarjoilija lähti kipittämään toiseen pöytään ottamaan tilauksia vastaan, ja Jenny oli juuri palaamassa takaisin ihaniin ajatuksiinsa, kun näki kaukana jotakin tuttua.

Se oli kaukana, ja vaikeasti nähtävissä. Voiko se olla..? Näkikö hän harhoja?

/ We are here! o/ /

Nate

Herra tuskaili rahaautomaatin kanssa joka ei suostunut syöttämään määrättyä raha määrää luukustansa. Miksei hän ottanut taskurahaa mukaan, vaan aina hänen piti mennä sen vaikeimman kautta? Turhautunut pitkä huokasu pääsi Naten huulilta kun tämä taputteli automaatin ruutua hieman ärsyyntyneenä. Tänään ei sitten osannut mikään mennä oikein.. Ensin Jätkä oli yön aina mielensäosotukseksi potkinu kaikki purut häkistään sohvalle josta ne tietenkin olivat liuseneet sohvan väliin, niitä herra oli sitten joutunut sieltä imuroimaan unenpöpperöisenä. Sitten hän oli vielä hukannut kännykkänsäkkin jonnekkin, jota sitten loppujen lopuksi ei edes löytänyt ja oli hän jälleen kerran aamulla herännyt tuiki tuntemattoman naisen vierestä jälleen kerran ja taas oli omatunto alkanut soimaan herran päässä kun tämä oli häätänyt tuon ulos valittaen, että hänellä olisi kiire töihin. Ja paskat, hänellä minnekkään kiire ollut.

Loppujen lopuksi Nate oli eksynyt tappelemaan ostoskeskuksen raha-automaatin kanssa joka loppujen lopuksi suostui sylkemään setelin sisältään, naten ehtiessä kiroamaan pariin kertaan hieman turhankin äänekkäästi ja saadessaan hieman kummaksuvia katseita itseensä. Häntä ei kiinnostanut. Hän tarvitsi kahvia ja hänellä oli oikeus nostaa rahaa silloin kun huvitti ilman muiden typeriä katseita. Setelit napattiin luukusta ja kortti tungettiin lompakkoon huokasun kera.

Askeleet lähtivät viemään puoliunessa kävelevää herraa kohti lähintä kahvilaa ja sen tiskiä.
" Kahvi mustana ja ilman sokeria ", herra oletti ettei näin pienessä putiikissa olisi mitään itsepalvelu tiskiä ja saikin pian kahvinsa nenänsä eteen maksaen tuon ja kääntyen ympäri katsomaan, minne hän istuisi sitä nauttimaan.
Hetken Nate jumitti ja tiiraili pöytä vaihtoehtoja ja aivan sattumalta hänen silmänsä pysähtyivät tutun näköiseen henkilöön jääden tuijottamaan tuota hieman paremmin, Jen?
Hymy luotiin huulille ja herra lähtikin tekemään matkaa neidin pöydän luokse.
" Kai tää on vapaa paikka, vai odotaks sä jotakuta? ", Nate katsoi Jennyä jonka oli nähnyt viimeksi varmasti.. Joskus kolme vuotta sitten. Toinen ei ollut kovin paljoa muuttunut ja herra istahtikin tuolille jaksamatta oottaa toisen vastausta ja joi kulauksen kahvia, tai pikemminkin pakotti itsensä juomaan. Krapula kun vaivasi aika pahasti, näkyi luultavammin päällekin päin.
" Mitäs sulle kuuluu tätä nykyää? ", Luotiin se perinteinen poikamainen virne huulille ja katsottiin kahvikupin ylitse suoraan Jennyn silmiin. Hän ei tosiaankaan muistanutkaan, kuinka kaunis toinen oli..

Tummat silmät olivat tavallista sumeammat, ja hetkeen Jenny ei kyennyt tajuamaan kuka tulija oikeasti oli. Tyttö säpsähti hereille pienestä transsistaan vasta, kun komea poika avasi suunsa.
"Kai tää on vapaa paikka, vai odotaks sä jotakuta?" poika kysyi, ja Jennyn suu loksahti auki. Nate, se oli hän!
Jen ei saanut sanaa suustaan, niin hämillään hän oli. Neito vain tyytyi osoittamaan pienellä eleellä, että paikka oli vapaa, mutta Nate oli kerennyt istua jo ennen sitä.
"Mitäs sulle kuuluu nykyään?" kuului jo toinen kysymys, ennen kuin Jen oli saanut ääntään selväksi.
"H-h.. Hyvää." ääni avautui, ja hiljainen ääni purkautui vaaleilta huulilta, samalla kun tumma katse pyyhki lattiaa. "Mi-mitäs sulle sitten?"

Tämä oli uskomatonta. Kolme vuotta. Kolme kokonaista vuotta, ellei enemmänkin, ja yht'äkkiä toinen vain istui siinä; Nate, tuo ihana poika, jonka kanssa hän oli jopa seurustellut. Hän tunsi pienen ihastuksen kipinöivän sisällään edelleen, ja se vain laajeni koko ajan, joka katseellaan kun hän käänsi katseensa Nateen.
"Missä sä oot ollu nää kaikki vuodet?" tytön ääni särkyi lopussa, joten hän veti hupun syvemmin päähänsä, ja piilotti silmänsä, sulkien ne samalla. Pieni huokaus lauseen perään, ja pään pudistus. Ei ollut kivaa nolata itseään heti ensitapaamisella pitkän ajan jälkeen.

Oli jännittävää ja ihanaa tavata jälleen, mutta silti tilanne oli vaivautunut ainakin Jennyn osalta. Hän ei tiennyt miten suhtautua jätkään, joka lähti pois, ja palasi jälleen. Pitäisikö olla vihainen vai onnellinen? Jenny ei tiennyt, hän ei osannut hoitaa kunnialla tällaisia tilanteita, varsinkaan jos kyseessä oli hän itse.
Jen kaihtoi toisen katsetta, ei todellakaan halunnut kohdata sitä. Ei vielä, ensin piti hieman jutella. Suupielet olivat valitettavasti kaartuneet hieman alaspäin, ja silmissäkin paistoi alakuloinen katse. Toisaalta tyttö piti näkemästään, mutta toisaalta taas sitten ei.

Nate

Toinen ilmoitti, että hänelle kuului hyvää ja Nate hymyili hieman. Olihan se hyvä.
"Mi-mitäs sulle sitten?", Jen kysyi ja Nate mietti hetken.
" Ihan ok, oon alkanu miettii et lähtisin tapaamaan niitä vanhempiani joku päivä yellowille, kylhän mä puhuin sulle sillon niist. Et varmaan muista enää. ", Nate hymyili toiselle naurahtaen, vaikkei häntä oikein jaksanutkaan naurattaa.
" Oon hankkinu osotteenkin käsiini, mut en vaan tiedä mis tää sijaitsee siel ku se on niin iso apikka, enkä pahemmin siellä päin pyöri. ", Nate päivitteli vieden kätensä suunsa eteen haukotellen pienesti ja vieden sitten kahvi kupin huulillensa.
"Missä sä oot ollu nää kaikki vuodet?", toinen jatkoi kyselyjään ja Nate kohautti olkiansa.
" Siellä sun täällä, ostin oman kämpänkin Rasheelta.. ", herra selosti, ei hän oikeastaan edes ollut kadonnut minnekkään. He vain eivät olleet törmänneet toisiinsa kolmeen vuoteen.. Kummallakin taisi vain olla omat elämänsä. Jenny taisi seurustella jonkun kanssa ja siksi varmasti ei ollutkaan törmännyt rasheella olevissa bileissä Nateen missään vaiheessa. Ehkä toisesta oli tullut kiltti? Nate kohotti kulmiansa hieman, sitä oli hieman vaikea kuvitella Jennystä.
" Missäs ite? ", Nate hymyili suupielellänsä katsellen tytön pimeän hupun sisälle juoden rauhassa kahviaan ja kaivaen pian lompakkonsa ja sieltä yhden lappusen jossa oli suttusella käsialalla kirjotettu osoite, Nate ojensi tämän Jennylle.
" Tieksä mis tää on? "

// sori lyhyyt.. D: //

Vai että vanhempiaan tapaamaan Yellowille. Jennyn kasvoilla kävi pieni hymyntapainen, ja tämä laski katseensa pöydän rosoiseen pintaan.
"Kyllä mä muistan.. muistan aika paljon niistä ajoista. Hirveen moni asia on jäänyt mulle mieleen." Jenny tokaisi hiljaa, ja antoi katseensa käydä nopeasti toisen komeissa kasvoissa.
Toisen kertoessa osoitetta, Jenny vain kohautti olkapäitään. Hän kyllä liikkui Yellowilla, koska hänen bestiksensä asui siellä. Jolla muuten sattui olemaan sama sukunimi kuin Natella.. Pelottava yhteensattuma.

"Ai.. Missä sä sit asut..? Rasheella siis.." Jenny kysyi. Vaikkakaan toisen asuinpaikka ei liiemmin häntä kiinnostanut, hän ei siltikään halunnut olla hiljaa. Jenny vihasi kiusallista hiljaisuutta, ja myös sitä, jos ei itse keksinyt johonkin tilanteeseen mitään järkevää sanottavaa. Hetkiseksi hiljaisuus laskeutui kaksikon ylle, mutta onneksi Nate rikkoi sen kysymyksellään.
"Rasheellahan minäkin asun.." Jenny mutisi vastauksensa toisen kysymykseen. Hän kietoi hupparinsa tiukemmin ylleen, koska tunsi kylmyyden kalvavan itseään. Kolkko, kylmä ilmapiiri seurasi häntä minne ikinä hän olikaan menossa. Tyttö tärähti, mutta peitti sen sitten vaihtamalla asentoaan.

Pian tyttö sai lapun käteensä, ja katsoi sen suttuista käsialaa. Siitä sai selvän, ja tytön suu loksahti sievästi auki. Tyttö katsoi ensin lappua, sitten Natea, sitten taas lappua.
"Et oo tosissas. Ei sun vanhempas voi asua täällä." Jenny huo'ahti kulmiaan kohottaen, ja nosti katseensa taas Nateen. Hänen huppunsa valahti alas, ja paljasti sievät kasvot ja tummat, synkät hiukset jotka automaattisesti valahtivat kasvoille. Neito laski lapun hetkiseksi käsistään, ja kietoi hiuksensa löysälle ponnarille. Nyt ei kertakaikkisesti ollut sellainen päivä, että hän olisi huolehtinut paljoakaan ulkonäöstään, Jen ei vaan kertakaikkisesti jaksanut.

"Mutta siis.. Sano mulle, että tää on väärä osote, tai pyörryn." Jen tuijotti toista suu viivana, ja oli selvästikin tosissaan. Miksei hän ollut ennen tajunnut, että Nate ja Alice olivat sisaruksia?

"Kyllä mä muistan.. muistan aika paljon niistä ajoista. Hirveen moni asia on jäänyt mulle mieleen." Jenny sanoi hiljaa. Natekin muisti melkein kaiken heidän ajoistaan. Jokaisen riidan heidän välillään, jokaisen hellän kosketuksen.. Suudelman. Natea pisti rintaan ja tämä hengähti hieman. Hän Tosiaan oli rakastanut tuota tyttöä silloin joskus, mutta aivan kuin se sama rakkaus olisi kytenyt hänen sisällään yhä.
" Minullekkin. "

"Et oo tosissas. Ei sun vanhempas voi asua täällä.", Jenny hengähti saadessaan lapun käsiinsä. Nate kohotti toista kulmaansa kysyvästi toiselle.
" Ai kuinka niin? He ite kertoivat osoitteen mulle. ", Nate katsoi nyt ilmeettömänä Jennyä, totta se vain oli. Nuo olivat lähettäneet tektiviestinä kyseisen osoitteen Naten kysyessä. Olisipa hänellä nyt se pirun kännykkä jotta hän voisi moisen todistaa, mutta kun se nyt oli jonnekkin päättänyt hukkua niin ei voinut mitään.
Herran silmät kävivät Jennyn vartalossa nopeasti. Oikeastaan tuo oli vain kaunistunut kolmen vuoden aikana, Nate jumittuikin hetkeksi tuijottamaan toisen tummia silmiä kuin hukkuen niihin..
"Mutta siis.. Sano mulle, että tää on väärä osote, tai pyörryn.", Jen keskeytti Naten tuijotuksen ja tämä laski katseensa kahviinsa kiireesti tuntiessaan hengityksensä kiivastuvan melkein olemattoman verran, mutta kuitenkin. Sydänkin tuntui lyövän paria rytmiä tiheampään. Mikä häntä vaivasi?
" On se oikea osoite.. Pakko olla kun tuohon osoitteeseen joskus lähettelin nuorempana kirjeitä ja vastauksetkin sain. ", Nate katsoi jennyä odottaen että tuo oikeasti pyörtyisi, toinen oli sen verran kalpean näköinen.

Jenny tunsi kuinka pala nousi kurkkuun, ja kuinka se suureni aina kun hän tuijotti Natea. Tuon komeita kasvoja, ihania silmiä ja täydellistä suuta, joka suuteli hyvin.. Neito ravisti itseään. Tällaiset ajatukset eivät käyneet päinsäkään, aivan varmasti Nate oli varattu, kenties onnellisesti naimisissa? Jenny ei tiennyt, eikä todellakaan kehdannut kysyä. Ties mitä toinen hänestä ajattelisikaan.

"Ai kuinka niin?" kuului toisen kysymys, ja siihen vielä lisättiin jotakin.
"No kun.. tota.. ööh." Miten hän pystyisi sen selittämään? Sen että Natella oli pilalle hemmoteltu pikkusisko.. Jenny pudisteli päätään.
"Alice asuu tismalleen tässä samassa osoitteessa. Ja Alice on mun paras ystävä." Jenny tokaisi suu mutrussa hetken pohdinnan jälkeen. Ei tämä pystynyt olemaan mahdollista.. Mutta kun kummallakin oli sama sukunimi, Strawberry.. Tilanne oli epämukava, eikä ollenkaan mukavaa.
"Kai sen on oltava.. Mutta sillonhan.. sillonhan.. Alice on sun pikkusiskos." Jenny muodosti pienen, miettivän virneen kalpeille huulilleen. Hän nosti katseensa Naten kasvoihin, ja tummat silmät olivat entistä tummemmat. Jenny tunsi, kuinka hänellä oli edelleen tunteita tuota poikaa kohtaan. Jos he olisivat olleet yksin, kaukana, missä ei ollut ketään, hän olisi erehtynyt suutelemaan tuota sulosuuta, ja kenties tekemään vielä jotakin hieman rohkeampaa. Eih, neidin ajatukset harhailivat jossakin ihan muualla, missä olisi pitänyt.

"Mutta niin, tiedän varsin hyvinkin missä tää paikka sijaitsee." tyttö tokaisi, ja syventyi taas tutkimaan lappua tarkemmin. Toivottavasti Nate ei haluaisi lähteä sinne heti, nimittäin Jenny halusi viettää pojan kanssa enemmän aikaa, kun pitkästä aikaa olivat nähneet.

"Alice asuu tismalleen tässä samassa osoitteessa. Ja Alice on mun paras ystävä." Jenny tokaisi. Nate kallisti hitusen päätään oikealle kysyvästi.
" Kuka on Alice? ", Nate oletti että kyseinen tyttö saattaisi olla joku hänen sukulaisensa, serkku kenties joka olisi muttanut noiden luokse vaikka sen vuoksi, että tuon vanhemmat olivat kuolleet? Okei, olihan se kaukaa haettu, mutta mitään järkevämpääkään ei herra keksinyt..

"Kai sen on oltava.. Mutta sillonhan.. sillonhan.. Alice on sun pikkusiskos.", Jenny pudotti pommin Naten hartioille. Oliko hänellä tosiaan pikkusisko? Mies tuijotti hetken tyhjää pöydän pintaa vasten. Hän ei voinut uskoa korviansa. Mielees ryöpsähtivät ristiriitaisia ajatuksia, kateellisuutta siitä että Alicea ei oltu pantu adoptoitavaksi ja siitä, että oliko Nate sittenkin vain pelkkä vahinko? Hän ei tiennyt enään miten suhtautua vanhenpiinsa tai miten suhtautua tähän.. Aliceen joka olisi hänen pikkusiskonsa? Minkä ikäinen tuo edes oli, miltä näytti tai millainen tuo oli.. Tuskin ainakaan mikään idiootti jos tuo kerran Jennyn paras kaveri olisi. Nate kehitteli Alicen ulkonäön tummahiuksiseksi, lyhyeksi ja hieman pulleahkoksi joka ei ymmärtänyt kauhean hyvin mitään meikkien päälle. Lievä järkytys hiipi herran sydämeen.
" Sano että sä vitsailet! ", Nate oli lievästi sanottuna järkyttynyt. Oliko hänen vanhenpansa oikeasti pimittäneet häneltä tiedon olemassa olevasta pikkusiskostaan? Tiesikö Alice hänestä? Varmasti. Tuo oli varmaan kauhea hemmoteltu ujo ei-niin-suosittu-tyttö joka varmasti käytti puolet elämästään istumalla koneella..

"Mutta niin, tiedän varsin hyvinkin missä tää paikka sijaitsee.", Jen keskeytti Naten ajatukset ja tämä vilkaisi tuota nopeasti.
" Voisitko viedä mut sinne jossain vaiheessa tänään? ", Nate suorastaan anoili katseellaan Jennyä, hänen oli pakko nähdä se talo.. Mutta rohkeus ei varmastikaan riittäisi painamaan ovikelloa.. Tuskin.
" Minkälainen tää Alice on? Näköinen? ", Nate ei ollut varma halusiko tietää, mutta hän vain.. Ei voinut olla kysymättä.

Natte huo'ahti hieman yrittäen unohtaa koko entisen elämänsä ja ehkä.. Tulevan ja keskittyä Jennyyn. Miehen simät katsoivat naisen jokaista piirrettä, toinen oli niin kaunis. Varovasti käsi luisteli pöydän pinnan ylitse koskettamaan varovasti Jennyn kättä katsellen tuota suoraan silmiin, hänen teki niin mieli suudella toista..

"Sano että sä vitsailet!" Nate sanoi selvästikin järkyttyneenä. Jenny katui jo nyt tätä paljastusta, mutta sanojaan kun ei saanut takaisin. Jenny laski katseensa takaisin pöytään, ja mutristi huuliaan. Miksi hän aina onnistui sanomaan väärät asiat vääriin aikoihin? Tämä taito taitaa olla ainoa asia, minkä hän osaa todella hyvin. Miksei sitä voisi korvata vaikka jumalaisella lauluäänellä tai upealla piirustustaidolla? Ei, Jumala oli luonut hänet tällaiseksi mämmikourapaskiaiseksi, jonka elämäntehtävä oli kaupitella muille huumeita ja saada oma elämänsä täysin sekaisin.

Seuraava kysymys koski toisen opastamista tälle tietylle talolle. Miksipäs ei?
"Kyllä mä sut voin sinne viedä.. mutta en vielä. En haluu, haluun eka viettää sun kanssas aikaa.." Jenny tokaisi taas hiljaa, ja olisi halunnut sanansa takaisin. Ei Nate hänestä kuitenkaan pitänyt, oli vain tullut moikkaamaan vanhaa tuttua.
Neito huo'ahti kerran jos toisenkin, ja risti kätensä pöydän alla.
"Minkälainen tää Alice on? Näköinen?" oli seuraava kysymys, ja se sai Jennyn kohottamaan taas katseensa tuohon komeaan poikaan. "Noh, ömm. Hän on kaunis. Vaaleat hiukset, ja hyvä kroppa.. Odotas." Jenny tokaisi, ja sitten kaivoi laukustaan lompakkonsa, jonka levitti toisen nähtäväksi. Siinä komeili jokseenkin hieman sumea, mutta tunnistettavissa oleva kuva, jonka päähenkilönä oli Alice. "Tuossa hän on. Kuva ei ole ihan parhaimmasta päästä, mutta kyllä siitä jotakin selvää saa. Kuva on ehkä vuoden tai pari vanha.."

Naten seuraava liike hämmensi Jennyä. Tuon lämmin käsi tuli pöydän alta, ja kosketti hänen kättään. Jenny kietoi sormensa toisen sormien ympäri, ja katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Selvästikin suu olisi halunnut painautua toisen suuta vasten, ja niinedespäin.. Jenny nautti tästä tilanteesta, vaikka kuvitteli Naten vain leikittelevän hänen kanssaan. Eihän tuon tunteet enää voineet olla sitä mitä olivat olleet monta vuotta sitten? Eiväthän?

"Kyllä mä sut voin sinne viedä.. mutta en vielä. En haluu, haluun eka viettää sun kanssas aikaa..", Jen sanoi ja toisen lause sai miehen sydämmen lyömään yhden ylimääräisen lyönnin. Halusiko toinen tosiaan olla hänen kanssaan? Mitähän tuon ehkä mahdollinen poikaystävä ajattelisi juuri nyt? Tai ainakaan siitä, että he pitivät toistensa käsistä kiinni.. Salaa piilossa muiden tai omiensa katseilta, aivan kuin he olisivat salanneet sen toisiltaan, tuntenut sen vain hiljaa..
" Kiitos. ", Nate kiitti hiljaa Jennyä saamatta silmiään irti tuon kasvoista.
"Noh, ömm. Hän on kaunis. Vaaleat hiukset, ja hyvä kroppa.. Odotas." Jenny tokaisi hänen kysymyksellensä Alicesta ja pian herra saikin kasvojensa eteen kuvan tuosta nuoresta kaunottaresta ja nielaisi hieman uskomatta tällä kertaa silmiään. Ei tuo voinut olla hänen siskonsa.. Ja jos oli, niin hänen äitinsä oli pakko olla pirun kaunis ja isän komean jotta pystyi saamaan tuollaisen tyttären.. Vaikkei Naten mielestä hänenkään ulkonäössä ollut kauheasti mitään vikaa.
" Meillä ei taida sitten olla paljoa samaa näköä jos et ole ennen huomannut tälläistä.. ", Nate naurahti hieman huvittuneena ja mielessään kiitti siitä, ettei todellakaan ollut ennen törmännyt tuohon Aliceen. Ties olisi vaikka maannut tuon kanssa, luoja.

"Tuossa hän on. Kuva ei ole ihan parhaimmasta päästä, mutta kyllä siitä jotakin selvää saa. Kuva on ehkä vuoden tai pari vanha..", Jenny ilmoitti vielä.
" Okei, ihan hyvähän tuo kuva on.. Mutta on vaikea uskoa et toi olis mun pikkusista.. ", Naten mielenkiinto hänen "perhettään" kohtaan vain kasvoi. Hän halusi selityksen miksei hänelle kerrottu pikkusiskosta ja ilmeisemmin Alicekaan ei hänestä tiennyt kun ei Jennykään tiennyt heidän olevan sisaruksia.. Ajattelivatko vanhemmat tosiaan, että Nate ei olisi hyvää seuraa tuolle, tai vastaavaa? Olihan se ihan ymmärrettävää etteivät nuo tunteneet Natea muuten kuin ulkonäöllisesti, mutta kuitenkin. Hänellä olisi ollut oikeus tietää Alicesta.

Herra ravisti päätään kirjaimellisesti hieman ja siirsi sitten katseensa taas Jennyn silmiin silitellen tuon sormia hiljaa virnistyksen hiipiessä tämän huulille. Tuntikohan Jenny vielä jotakin häntä kohtaan, sillä Naten hiljaa hiipunut rakkaus oli alkanut hiljalleen jälleen kipinöistä syttymään roihuvaan tuleen.. Jokainen toisen katse heitti uuden halon kipinöiden päälle, jokainen sana puhalsi hiiliä saaden alkeelliset liekit nuolemaan halon pintaa ja jokainen Jennyn kosketus sai sen halon syttymään kauniiseen tuleen. Sitä tunnetta oli vaikea sanoiksi pukea, ihastuminen tai rakastuminen eivät riittäneet yksinkertaisesti siihen.. Suutele häntä, jokin ravisti Natea tekemään sen, mutta kuitenkin.. Aivan kuin hänen takamuksensa olisi liimattu penkkiin ja penkki lattiaan..
Nopeasti mies nousi, kurkotti ja heidän huulensa painautuivat toisiinsa.
Tuli.. Se oli kauneimmillaan.

Pieni, sievä hymy nousi Jennyn huulille toisen tuijotellessa Alicen kuvaa lievästi järkyttyneenä. Toisen lauseeseen neito ei kommentoinut sanoilla, vaan pienillä eleillä. Hymy nousi taas neitosen huulilla leveni, ja tummat silmät välkkyivät kahvilan himmeässä valossa. Hiukset olivat sekaisin ja ponnarilla, mutta monen mielestä se sopi Jennyn omaperäiseen tyyliin. Neito tuijotti toisen komeita kasvoja tiiviisti, eikä saanut katsettaan irti mitenkään.
Hänen päässään pyöri mitä ihmeellisimpiä ajatuksia, lauseita, jotka olisi pitänyt purkaa sanoiksi. 'Rakastan sinua edelleen..' 'Haluan sinut omakseni..' mutta ei, Jennyn suu ei suostunut avautumaan, joten ääntäkään ei päässyt toisen korvien kuultavaksi. Ei mitään, vain pieni sievä hymy noilla kasvoilla.

Niin odottamatonta kuin se olikin, Nate teki sen, mistä Jenny oli koko tämän heidän tauon jälkeisen yhdessäolon aikana haaveillut. Nate suuteli häntä. Miehen noustessa penkistä ylös, ja laskiessaan hellän suudelman neidon kalpeille huulille oli Jenny meinannut kuolla siihen paikkaan. Onnesta, ihastuksesta, rakkaudesta.. Näiden tunteiden sekamelskan aiheuttama olotila oli jotain sellaista, mitä neito itse ei olisi pystynyt ääneen kertomaan.

Jenny ei osannut reagoida tilanteeseen mitenkään, hän ei kyennyt edes vastaamaan suudelmaan. Neito sulki silmänsä, ja vain nautti kosketuksesta niin kauan kuin sitä kestikään. Tyttö puristi kätensä tiukasti miehen käsien ympärille, ja toivoi että tuo ei enää ikinä poistuisi hänen luotaan, sillä sitä hän ei enää kestäisi. Viimekertainen oli ollut paha kolhaisu hänen rakkauselämälleen, eikä neidolla ollut ollut kolmeen vuoteen vakavaa suhdetta kenenkään kanssa. Ja tämä kaikki vain siksi, että hän pelkäsi rakkautta, hän pelkäsi satuttavansa itsensä uudelleen. Mutta nyt, tuo kaikki pelko oli mennyttä. Ei ollut mitään muuta tunnetta, kuin uudelleen leimahtanut rakkaus Natea kohtaan.

Tämän kaiken tunnekuohun mentyä tyttö uskalsi raottaa huuliaan, ja vastata suudelmaan. Niin vaikeaa kuin se olikin.

Ensin Nate pelkäsipelkäsi sitä, että toinen työntäisi hänet pois tuon tarttuessa Natea käsivarsista.. Olisihan se ihan ymmärrettävää. Toinen saattoi kuitenkin jossain sisimmässään kantaa kaunaa Natelle siitä, että tämä jätti toisen.. Niin kylmästi, mutta toinen vetikin Natea itsensä puoleen niin, että herra oli menettää tasapainonsa ja kaatua pöydän päälle. Sormet puristivat pöydän reunoja rystyset valkosina ja huulet maistelivat toisen huulia. Jenny ei vieläkään vastannut hänen suudelmaansa.. Jos tuo seurustelikin eikä halunnut pettää? Mutta pian jennyn huulet raottuivat ja toinen vastasi miehen suudelmaan. Nate suuteli toista hieman intohimoisemmin ottamatta kieltään kuitenkin käyttöön vaikka hänen tekikin mieli, he olivat kuitenkin yleisellä paikalla. Herra oli kuulevinaan kamerankin äänen jostain ja hän myös tunsi katseita heissä. Mitä sitten? Heidän kohtauksensa olikin ikuistamisen arvoinen!

Hetken päästä Nate irrotti huulensa toisen huulista hengittäen hieman tiheämpään kuin äskön. Hän taisi oikeasti rakastaa toista yhä, tai ehkä enemmänkin. Hän tosiaan halusi toisen omakseen.. Uudestaan ja tällä kertaa hän ei Jennyä jättäisi, vaan vapaat kädet olisivat naisella heidän suhteen on/off laitaan ja Nate ei tosiaankaan kaipaisi toista tai kolmattakaan naista rinnalleen yhtäaikaa Jennyn kanssa. Toinen riittäisi täyttämään hänen tunne-elämänsä tarpeet itsenään.
" Taidankin tykätä susta yhä. ", Nate naurahti keveästi istuutuen takaisin penkille. Ja paskat hän Jennystä tykännyt.. Hänhän rakasti toista!

Suudelma oli unelmien täyttymys, ja kun Nate irrottautui siitä, Jenny henkäisi, ja jos he eivät olisi olleet julkisella paikalla, hän olisi tehnyt sen uudelleen.. ehkä hieman rajummin vain. Nyt tyttö vain tyytyi hymyilemään vinosti, ja pörröttämään toisella kädellään mustia hiuksiaan.
"Taidankin tykätä susta yhä." Nate naurahti, ja istui takaisin omalle paikalleen. Jenny nyökkäsi, ja iski silmää toiselle. Neito nosti pyllynsä penkistä, käveli toisen luo, ja sanomatta mitään istui syliin. Jenny kietoi kätensä toisen kaulan ympärille, ja laski huulille pienen ja hellän suudelman.
"Minäkin susta." neito hymyili, ja kaikki viha ja vanha kauna hävisi samantien. Ei, hän ei voinut kuvitellakaan vihaavansa tuota komeaa ilmestystä, ei sitten millään.

Neitokainen kallisti päätään, ja ei voinut olla suutelematta tuota sulosuuta uudelleen. Niin kauan hän oli etsinyt läheisyyttä, sitä kuitenkaan löytämättä, ja sitten yht'äkkiä se löytyikin. Ilmestyi, ja pelästytti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli taivaallista, jotain uutta ja vanhaa sekoitettuna toisiinsa. Tätä hän oli kaivannut sen kolme vuotta, mutta siltikin tilanne pelotti ja jännitti häntä. Kenties Nate tekisi samalla lailla kuin viimekerralla? Hylkäisi hänet, ja häviäisi hänen elämästään, tällä kertaa ehkä ikuisiksi ajoiksi? Sitä hän ei enää kestäisi, vaan luultavasti hyppäisi alas kalliolta. Jenny palasi nykyhetkeen, ja irrottautui suudelmasta, joka oli kestänyt luvattoman pitkään.

'Minua pelottaa..' hento kuiskaus kantautui Jennyn huulilta, ja tummanruskeat silmät tutkivat miehen kasvoja melkein anelevasti. Ilme kertoi kaiken; Jenny pelkäsi että historia toistuisi, että Nate jättäisi hänet uudelleen, juuri kun rakkaus oli leimahtanut jälleen.

Jenny kiersi pöydän, Nate ei voinut olla virnuilematta hieman ja katsomatta tuon kroppaa nopeasti läpi. Neiti istahti miehen syliin ja kietoi kätensä tämän ympärille. Nate hymyili Jennylle tuon kertoessa tykkäävänsä miehestä myös yhä ja tuon painaessa uuden suudelman tämän huulille vastasi Natekin tuohon.
He tosiaan taisivat kummatkin tykätä toisistaan yhä, itseasiassa Nate ei enään edes muistanut miksi jätti Jennyn, hän tosiaan oli ollut todella typerä silloin. Ehkä hän valitsi silloin jonkun toisen, vaikka sydämmessään rakasti Jennyä enemmän? Kolme vuotta tosiaan taisi olla aivan liian pitkä aika ajatella tuollaisia, kun miehellä sinä aikana oli ollut varmasti kymmeniä naisia pedin lämmittäjinä.

Heidän irrottautuessa toisistaan suudelman aikana tavoitti toisen kuiskaus Naten korvan.
'Minua pelottaa..', toinen kuiskasi ja Nate siirsi katseensa Jennyn kasvoihin, sipaisten yhden tuon kasvoille karanneen suortuvan Jenin korvan taakse hymyillen tuolle varovasti.
" Älä, historia ei tuu toistamaan itseään. Lupaan sen sul, Jen. ", Nate kuiskasi Jennylle takaisin suudellen tuota nopeasti ja vilkaisten sitten kahvilan kelloa. Se tosiaan juoksi kauheata vauhtia eteenpäin. Onneki oli lauantai joten ei kellosta edes periaatteessa tarvinnut kantaa huolta, vaikkei hän halunnut kyllä pimeän tullen mennä käymään talolla, hän halusi nähdä sen päivän valossa.
" Lähdetäänkö pian? "

Suudelma loppui, ja Jenny ei olisi millään halunnut irrottautua siitä. Neidon kuiskaus sai nopeasti vastauksen, joka käski olla pelkäämättä. Historia ei kuulemma toistaisi itseään, mutta silti mustatukka epäili yhä, antamatta sen kuitenkaan näkyä päällepäin. Hän ei halunnut olla epävarma Naten suhteen, hän halusi miehen takaisin koko sydämestään, mutta silti sen uskotteleminen itselleen oli hankalaa. Kenties oli vaikea suhtautua näinkin nopeaan tilannemuutokseen.
Jennyn huulille nousi mietteliäs hymy, ja toisen huulille laskettiin vielä nopea suudelma, aivan kuin vielä varmistukseksi, että toinen varmasti oli siinä, eikä missään muualla. Tämä tilanne nimittäin vaikutti liian hyvältä ollakseen totta.

"Lähdetäänkö pian?" kuului kysymys miehen suusta hetken hiljaisuuden jälkeen. Jenny nyökkäsi ja liu'utti itsensä vastentahtoisesti pois Naten sylistä. Siihen hän olisi halunnut jäädä koko loppuillaksi, loppuviikoksi ja loppukuukaudeksi. Mutta ehkä ei kuitenkaan, kyllä oli pidettävä lupaukset mitä oli luvattu, tai muuten hän olisi ilkeä. Ja kaikista vähiten hän halusi olla ilkeä Natelle.
Tyttö käveli omalle paikalleen ja keräsi kamppeensa kasaan. Huppu vedettiin taas päähän, ja jäätiin seisovilleen odottamaan, että toinenkin onnistuisi keräämään kamansa mukaansa, ja sitten he voisivat lähteä talolle. Täältä sinneasti oli jonkin verran matkaa, joten minkähän kulkuvälineen he valitsisivat? Käveleminenkin tietenkin sopi Jennylle paremmin kuin hyvin, sillä sillätavalla hän saisi viettää Naten kanssa aikaa, ja vain jutella asioista. Ja jos he eivät ehtisi hyvissäajoin paikalle, ainahan sinne voisi mennä huomenna tai ylihuomenna.

"Millä sä haluut mennä sinne? Vaihtoehtoja on monia." Jenny kuitenkin päätti kysyä toiselta, ja ruskeat silmät tavasivat jotakin kaukaista mainostekstiä. Tietenkin, jos he ehtisivät sinne nopeasti, niin sitä nopeammin he myös pääsisivät pois sieltä.. Jennyn huulet levisivät pieneen virneeseen.

Mies sai vastauksen kysymykseensä sillä, että nainen liukui alas tämän sylistä ja jäi odottamaan kun mies alkoi keräillä tavaroitaan, taino. Hän vain otti lompakkonsa ja tunki sen takataskunsa täytteeksi. Nate kääntyi vilkasemaan Jennyä.
" Bussilla? Mä voin tarjoo. ", herra väläytti hymyn ja kietasi toisen kainaloonsa lähtien saattamaan heitä ulos kahvilasta kohti ostarin ulko-ovia.
Eikä aikaakaan kun he saavuttivat jo ne ovet, kiitos ostoskeskuksen pienuus. Nate tarttui neidin hupusta ja nipsasin sen alas virnistäen tuolle.
" Älä peitä kauniita kasvojas. ", Nate kuiskas toisen korvaan laskien pusun tuon hiusten sekaan.

Askeleet veivät heidät pian bussipysäkille ja sen aikatauluja vilkaistiin. Bussi olisi siellä pian, ehkä viiden viiva kymmenen minuutin kuluttua.. Ainakaan heidän ei tarvitsisi hytistä kaukaa kylmän tuulen armoilla. Olisivatpa he jo perillä.. Häntä kiinnosti liikaa millaisessa talossa hänen vanhenpansa ja Alice asuivat. Se talo oli varmasti kauhea linna.

// Ei hitto ku pää lyö tyhjää.. anteeks. D: //

Nate ehdotti bussia. Jenny tyytyi vain nyökkäämään, ja veti hupun tiukemmin päähänsä. Hän ei halunnut näyttää maailmalle kasvojaan, koska juuri tänä päivänä piti itseään erityisen rumana ja kamalana ihmisenä. Neito toivoi, että Nate voisi parantaa hänen mielensä, poistaa sen hetkisen masennuksen ja pahanolon joka kalvoi sisuskaluja. Miehen kaapatessa hänet kainaloonsa, ujutti mustatukka kätensä toisen lantiolle, ja painautui enemmän tätä vasten. Hänen oli kylmä.
Ulko-ovella kylmä tuuli puhalsi vasten kasvoja, ja maailma tuntui liian suurelta. Jenny painautui vielä tiukemmin Natea vasten, ja astui tuon kanssa ulos kylmään ilmaan. Onneksi bussipysäkki ei ollut kaukana, tai neito olisi varmaankin jäätynyt pystyyn. Tapansa mukaan hänellä oli liian vähän päällä, eikä komistuksesta juurikaan ollut lämmittäjäksi, paitsi pedissä. Tyttö hymähti, ja jatkoi matkaansa ilman huppua, koska se oli kiskaistu pois hänen päästään perusteilla, ettei hän saisi piilottaa kauniita kasvojaan. Ja paskat, hän oli kaikkea muuta kuin kaunis.

Pysäkille päästyään kumpikin siirtyi tiirailemaan aikatauluja, ja heidän onnekseen bussi oli tulossa jo kohta. Jennyn huulilla käväisi pieni hymy, mutta se hälveni pian kun kylmä tuuli puhalsi taas vasten kasvoja.
Bussi huristeli paikalle pari minuuttia myöhässä, ja tyttö johdatti Naten sisälle. Mies maksoi liput, kuten oli luvannut, ja Jenny ohjasi heidät takapenkeille istumaan, ja itse istuessaan veti Naten viereensä. Ennen kuin toinen edes korjata asentoaan, oli neito jo nostanut kapeat jalkansa toisen syliin, ja naamalle oli levinnyt veikeä virnistys.

Bussimatkaa kesti jonkin aikaa, ja pian se pysähtyi sinne minne heidän oli tarkoitus jäädä. Jenny osoitti ikkunasta sitä tiettyä katua.
"Tuolla se talo on, tuolla kadulla." neito sanoi, ja nosti jalkansa pois toisen sylistä. Hän olisi mielellään jäänyt istumaan lämpimään bussiin, mutta lupaus oli pidettävä.. Matka jatkui talolle.

Bussi saapui pian pysäkille. Se näytti vetelevän viimeisiään ja yski pahasti. Nate hymähti hieman, hän olisi luullut, että bussi joka olisi tullut olisi ollut hienokin.. Olihan se sentään menossa hienosto-alueelle. Bussiin astuttiin tytön perässä, kuski vilkaisi Jennyä joka käveli maksamatta tuon ohi ja Nate yskähti ilmoittaen maksavansa neidin joten kuski tyytyi hymähtämään ja ottamaan pyytämänsä summan rahaa vastaan. Mies seurasi Jennyä bussin perälle vilkuillen hieman jo paikalle istuutuneita henkilöitä sivusilmällä. Bussi oli melko tyhjä, no ihmekkös tuo.. Yellowilla varmasti kaikilla oli oma auto ja miksi he olisivat silloin astuneet bussinrämään?

Nate istahti Jennyn viereen asetellen hieman housujaan, joitten asettelu keskeytyi pian siihen, että Jen heitti jalkansa tämän syliin. Hetkan mies tuijotti jalkoja syyttävästi, ennen kuin vilkaisi Jennyä kulmakoholla ja pian virnistyksen saavuttaessa tämänkin kasvot.
" Että tällaistä peliä.. ", Herra naurahti ja antoi jalkojen levätä sylissään, ehkä hieman silitellenkin niitä..

Pian maisemat vaihtuivat harmaista tiilitaloista värikkäisiin isoihin linnamaisiin taloihin ja kauniisiin maisemiin, he olivat saapuneet selvästi Yellowille.
"Tuolla se talo on, tuolla kadulla.", Jenny rikkoi hiljaisuuden ja Naten katse siirtyi kyseiselle kadulle käden etsien stop nappulan. Mies ei tiennyt mikä niistä taloista olisi se talo, mutta pian se selviäisi.. Talot olivat tosiaan aina toista kauniimpia.
Bussi pysähtyi jarrupalat vinkuen ja pian kaksikko seisoihin tuolla kadulla. Jennylle tilanne oli varmasti ihan tavallinen, mutta herra ei voinut peitellä uteliaisuuttaan. Tämän leuka oli varmasti mennyt sijoiltaan tämän katsoessa yellowia ensimmäistä kertaa elämässään omin silmin. Ei hän ennen tällä alueella ollut käynyt, nähnyt vain kuvia, mutta ne olivat tosiaan vain kuvia..