Do not lose your nerves, dear

(( Vary med Chris ))

Eva nousi Volvosta mietteliäänä. Oliko tämä nyt järkevää? Nainen katsahti edessään kohoavaa rakennusta ja asteli sitten ulko-ovista sisään. Chris oli onnistunut suostuttelemaan Evan käymään luonaan. Tummaverikkö oli ollut juuri töissä hakemassa papereita kirjanpitäjäänsä varten, eikä hänellä ollut mitään muuta tekemistä sille päivälle, joten samahan se oli kävikö miehen luona tappamassa aikaa vai ei. Evaa kuitenkin kadutti, kun hän kipusi rappusia pitkin ylemmäs. Hän tiesi millaisiin merkkeihin heidä tapaamiset yleensä päättyivät. Huokaisu karkasi naisen huulien välistä. Onneksi Fredrick oli lähtenyt Irlantiin tarkastamaan tulevan myyntikohteen kuntoa. Eikä Poppy välittänyt, milloin äitipuoli tuli kotiin. Itse asiassa hän ei ollut nähnyt koko tyttöä kuin muutamaan otteeseen vilaukselta viimeisen parin viikon aikana. Työt olivat vieneet aikaa. Eva koputti rystysillään oveen ja nojautui oven karmia vasten. Uusi huokaisu.

Ikävät ajatukset ja katumiset kuitenkin päättyivät viimeistään siinä vaiheessa, kun ovi aukesi. Tummaverikkö loihti kasvoilleen ilkikurisen virneen. "Soitit", hän totesi ja asteli Chrisin ohi, peremmälle asuntoon. Kuitenkin miehen ohittaessaan Eva kosketti paljon puhuvasti miehen leukaa. Ja taas mentiin, paluuta ei ollut. Raivostuttavaa, eikö? Tiukkoihin, tummiin farkkuihin ja mustaan pitkähihaiseen sekä vaaleaan nahkatakkiin pukeutunut nainen katsahti ympärilleen, ennen kuin kääntyi korkojensa päällä mieheen päin. Jalkoihin oli saatu vedettyä punaiset korkokengät, kun taas olalla keikkui vaalea laukku.

"Joko olet onnistunut tuhlaamaan sen kaksi tonnia? Valitan, mutta tällä kertaa mulla ei ole mukana kassakaapillista rahaa, joten kiristäminen on ihan ajan hukkaa", olisi muutenkin. Samassa Evan puhelin soi. Nainen kaivoi sen laukustaan ja vilkaisi näyttöä. Amy. Yh, ei kiitos. Juoruja oltiin kuultu viime aikoina ihan tarpeeksi. Eva oli varma, että hänen korvansa punoittivat, kun Amy kertoi jostain tutuntutusta, joka oli jäänyt rysän päältä kiinni miehelleen päädyttyään puutarhurinsa kanssa läheisempiin tuttavuuksiin. Tummaverikkö hiljensi puhelimensa ja työnsi sen farkkujensa taskuun. "Mitä asiaa sulla oli?" Hän kysyi katseensa kiepsahtaessa mieheen päin.

// Tullan :--D //

Christopher Kewan

Chris istuskeli parhaillaan sohvalla, nojailen takaraivollaan senverran alas, että tuijotti kattoa kohti. Mitäs tänään? Ei mitään. Kummasti miehen elämä oli mennyt näin yksinkertaiseksi, mutta se oli suoraansanottuna ihanaa. Nyt kun oli siitä kahdestatonnista ihan hyvin jäljelläkin.. Chris oli myös päättänyt siinä sivussa soittaa Evallekkin ehdottaakseen pientä vierailua, ihan näin yllätyksenä. Tottakai se oli vaatinut piientä suostuttelemista, mutta nainenhan oli itse sanonut 'Soittele myöhemmin'. Christopher kyllä tarvittaessa aina muistutti siitä ja nyt Eva olikin jo matkalla tänne. Onneksi ei sen enempää tarvinnut saapumis ohjeita kertailla. Miehellä oli päällään ihan koti asustusta, eli valkoinen hihaton ja harmaat housut. Näytti kyllä paljon.. köyhemmältä kun Evan vieressä seisoi.

Hyvä on, olihan Chris nyt jotain vaatteitaan takaisin kaappiin tunkenut, mutta ei mies omistanutkaan mitään niin paljoa, että asunto voisi muuttua ihan hävityksen kauhistukseksi.. Onneksi. Mies havahtuikin heti, kun ovea koputettiin. Ei tarvinnut edes kahta kertaa miettiä kuka olisi oven takana. Noniin.. Chris nousi sohvalta ähkäisyn kera ja tyynesti aukaisi oven, leveämpi hymy kasvoillaan kun katse kohtasi oven toisella puolella olevan Evan. Kappas.. Christopher vilkaisi naisen huoliteltua vaatetusta antaessaan toisen tulla sisään. Miehen kasvojen suunta seurasi Evaa vielä aavistuksen tuntiessaan kosketuksen leuallaan. Se tuntui mukavalta ja jotenkin.. Niin Evalta. "Niin soitin.", Chris naurahti ja tökkäisi oven tuosta vain kiinni, kun huomio oli kiinnittynyt johonkin ihan muuhun.

Hän oli muutenkin vastaamassa raha-asioihin, kun kuuli keskeyttävän puhelimen soimisen... Mies katsahti kännykkää nenänvarttaan pitkin ja toista kulmaa kohottaen. Selvästi viestitti, että tuo kapula kannattaisi pistää kiinni. Chrisin ilme muuttui kuitenkin hetkessä tyytyväiseksi, kun mitään ei enää kuulunut. "Tarviiko aina olla joku erityinen syy?", mies virnisti ja sipaisi vihjaavasti sormellaan Evan alahuulta. "Enkä oo käyttänyt vielä kaikkea. Mä en ole kun sä ja.. shoppaile, että käyttäisin kakstonnia yhteen takkiin.", mies hymähti huvittuneesti, nojautuen puhuessaan vaivihkaa lähemmäs naista, äänen hiljetessä samaan tahtiin. Tietty hän kiusasi. Ehkä kosti tuon puhelimen soimisen. "Oliko kiva työpäivä?", Chris virnisti vielä oikein hiljaa. Tällä kertaa hän jopa tyynnytteli itseään ja antoi toistaiseksi vaan katseensa hoitaa Evan 'läpivalaisun'.

Mies hymyilen peruutti askeleen ja nappasikin käsilaukun nopeasti naisen kädestä. Hänellä kävi mielessä sen avaaminen, mutta sensijaan Chris viskasi käsilaukun vain lähestulkoon vieressä olevalle sohvalle. "Se kannattaa pitää pois nyt.. Eikö?", mies varoitti ja nojautui painamaan huulensa Evan nenänpieltä vasten. Pois kaikki laukut ja typerä elektroniikka.

Eva kohotti kulmiaan, kun vino hymy kareili samaan aikaan hänen huulillaan. Että tarvitsiko? No, tuota, jos tarkkoja oltiin niin... Ei kai sitten. "Yleensä", harvemmin kukaan kuitenkaan naista oli vierailulle kutsunut, ellei halunnut jotain. Jos esimerkiksi Amy soitti ja kutsui hänet kylään, halusi tämä juoruta tai udella mahdollisia uusia juoruja Evalta. Nainen hymähti. Chris tuskin halusi juoruta. "Itse asiassa, mä en ole koskaan käyttänyt kahta tonnia takkiin, mekkoon kylläkin", tummaverikkö huomautti. Olihan siitä pakko päästä näsäviisastelemaan. "Hmm, jos voit sanoa kahden patalaiskan baarimikon persuksille potkimista kivaksi, niin sitten ehkä. Muussa tapauksessa helvetillinen", Eva pyöräytti silmiään turhautuneesti. Miksi juuri työnantajan tehtävä oli potkia edellisenä iltana yhteisellä baarireissulla olleita aikuisia miehiä, jotta nämä saisivat päivän hommat aloitetuksi. Pöytien pyyhkimistä ja käymälöiden tarkastelua, mikä siinä oli niin hankalaa, etteivät ne kaksi saaneet otettua itse itseään niskasta kiinni ja raahauduttua töihin? Nainen kun joutui jatkuvasti tekemään jotain yrityksensä tähden. Hänen työnkuvansa oli paljon rankempi kuin drinkkejä sekoittelevien baarimikkojen, tai niin Eva halusi uskoa.

Tummien silmien katse käväisi nopeasti suunnassa, jonne käsilaukku oli lentänyt. Nainen mutristi huuliaan tyytymättömästi. Onneksi sisällä ei ollut mitään, minkä rikki meneminen olisi ollut kauhean suuri menetys. Ei siellä tainnut olla kuin ripsiväriä, avaimet ja lompakko. Puhelinkin oli farkkujen taskussa, onneksi. Ja juuri silloin se ilmoitti olemassa olostaan. Puhelin kaivettiin uudestaan taskusta. Töistä. Hänen oli pakko vastata siihen."Chris", nainen mumisi sen merkiksi, että mies tajuaisi pysyä hiljaa. "Mun on ihan pakko vastata tähän. Se on töistä", hän huokaisi. Oli parempi tehdä asia kunnolla selväksi.

Eva astui Chrisin ohitse, mutta pysähtyi paikoilleen parin askeleen päässä. "Niin, se on siellä toimiston pöydällä. Ei kai Brian niin pahasti loukannut itseään? Hmm, ymmärrän toki. Koittakaa saada vaikka Nancy tai Amber vuoroon aikaisemmin, sillä muistelin antaneenni jommallekummalle vuoron tänään. Nähdään ylihuomenna!" Puhelin palasi puhelun loputtua takaisin farkkujen taskuun, kun taas Eva käännähti Chrisin puoleen. Nainen riisui takkinsa ja nakkasi sen laukkunsa perässä jonnekin sohvan suunnalle. Pitäkööt toisilleen seuraa. Eva ei katsonut tarpeelliseksi selitellä puhelua yhtään millään tavalla miehelle, vaan hymyili tälle vain ilkikurisesti. "Mitä sulla oli mielessä?" Kysyvä kulmien kohoitus.

Chris ei oikeastaan aina edes tajunnut miksi oli juuri Evan perässä.. Olihan Lontoossa varmasti rikkaita vaikka muille jakaa ja jos oli lähellä hermostumista niin ei tarvitsisi edes yrittää ottaa yhteyttä. Tässä oli nyt käynyt vähän toisin, mutta Christopher ei ottanut sitä päänvaivakseen. Eiväthän he sillä tavalla edes tunteneet toisiaan kuin vain tasolla mitä olivat toisilleen näyttäneet. Muutama sana vaihdettu menneisyydestä ja se siitä. Miehen mielestä se oli parempi niin ja jos se olikin syy? Eva ei kysellyt liikoja Chrisin mielestä vääristä asioista. Tai ainakaan takertunut niihin liian pitkäksi aikaa. Työpäiväkään ei kuulostanut menneen niin hyvin, mutta eiköhän se pian unohtuisi..

..Tai niin Chris ainakin uskoi. Mies sai juuri heitettyä Evan käsilaukun sohvalle, kun nainen kaivoikin kännykkänsä taskustaan. Christopher matalasti murahtaen katsahti kännykkää Evan selvästi viitoten miehen psysymään nyt hiljaa tärkeän-puhelun-ajaksi. Olipas suurenmoista. Christopher nosti kätensä puuskaan rintakehälleen ja kulmat kurtussa seurasi naisen muutamaa kauemmas menevää askelta.. Miksei voinut pitää sitä puhelinta kiinni? Niin yksinkertaista, tai Chris vielä itse hoitaisi sen kapulan pois tieltä. Oli puhelu töistä tai mistä vain.. Miehen oli aina keskeyttämässä kännykkä. Nyt se alkoi taas tuntua kiroukselta. "Pistä se hemmetin kännykkä nyt pois.", Chris murahti kääntyessään paremmin naista kohden tämän juuri lopetellessa mukamas tärkeää puheluaan. Kuulosti tylsältä miehen korvaan.

Hän katsahti sohvalle lentävää nahkatakkia ja pian Eva oli selvästikkin kuin mitään puheluja ei olisi tapahtunut. "Pistitkö sä sen kiinni?", mies kysyi jopa ylimielisellä katseellaan, joka oli enemmänkin kohdistettu Evan taskuun. Hän huokaisi syvään ja astahti takaisin naisen eteen, vielä vastaamatta kysymykseen. Nähtävästi kuitenkin Evan oma ilkikurinen katse vei miehen huomion voiton taskusta, sillä pian hänenkin kasvoille kohosi jokin virneen tapainen.
"Jos sä nyt et keskeyttäisi koko ajan.. Tai sun kännykkä lentää tosta ikkunasta ulos iihan just.", hän nyökäytti hyvin hitaasti päätään, eikä valehdellut vaikka se siltä vaikuttikin. Christopher kohotti kätensä vei kätensä Evan lantiolle vetääkseen naista lähemmäs. "Nyt sä unohdat ne typerät työt. Okei?", Chris painoi otsaansa melko napakastikkin toisen otsaa vasten kuin varmistaakseen asian vedenpitävyyden. Miehen katse ei kuitenkaan pitkään Evan silmiin kohdistunut, vaan kummasti valui huuliin. Hänellä ei ainakaan ollut vaikeuksia unohtaa mitään. "Mehän voidaan skipata kaikki ne jutustelutkin.", ihan kuin koskaan oltaisi edes jutusteltu? Mies painoi huulensa kevyesti vasten Evan huulia saadakseen naiselta paremman vastauksen ja todellakin unohtamaan ne työt.. Kaikki.

Chris ei sietänyt selkeästikään minkäänlaisia häiriötekijöitä. Eva katsahti miestä olkansa ylitse ja pyöräytti silmiään tälle. Huulien välistä purkautui varsin paljon puhuva huokaisu (joo-joo-ihan-kohta-tyylinen). Ei hän olettanut miehen ymmärtävän. Eva pyöritti omaa yritystä ja välillä se änkesi häiritsemään henkilökohtaista elämää. Sille ei vaan voinut mitään. "Ja sano Brianille, että pyytää lääkäriltä todistuksen sairaslomalta. Haluan myös nähdä sen. Hei", Eva mumisi puhelimeen, sitten hän laski sen korvaltaan. Sähläävät työntekijät, hemmetti.

"En", Eva vastasi kysymykseen lyhyesti, mutta kuitenkin täysin totuudenmukaisesti. Hän ei varmasti pistäisi puhelintaan kiinni, koska mikään ei ollut niin epäilyttävää kuin suoraan vastaajaan ohjautuva puhelu. Hyvä on, saattoihan sitä myöhemmin vedota akun pimenneen kesken päivän, mutta kaikki Evan tuntevat tiesivät, että nainen ei koskaan antanut puhelimensa akun tyhjentyä. Latureita oli ripoteltu pitkin ja poikin. Niitä löytyi autosta, työpaikalta ja ympäri hulppeaa kotilinnaketta. Eva hymähti vaimeasti, kun Chris vetäisi häntä lähemmäksi. Heillähän oli alun alkaen ollut niin hirvittävä välimatka toisiinsa. Nainen ei kumminkaan ollut aikeissa vastustella, ei edes vähäsenkään. Hän tyytyi sen sijaan seuraamaan uteliaana Chrisin tulevia siirtoja. Kädet jätettiin roikkumaan kylkien viereen, vaikka ne olisi tehnyt mieli kietaista miehen niskan taakse. Ajatus ei saatu siitä huolimatta vietyä ihan toiminnan tasolle saakka. Eva vastasi suudelmaan laiskasti. Jotakuta huvitti leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa tänään, tai sitten ei.

Eva irrottautui suudelmasta vastahakoisesti, vaikka saikin sen näyttämään ja tuntumaan aivan joltain muulta. Hän astui miehen ohitse ja asteli hitaasti makuuhuoneen ovelle. "Sä komentelet taas", brunette totesi. Hymähdys, joka laskettiin sanojen perään, yritti vaikuttaa kuivalta, mutta onnistui kuulostamaan aivan joltain muulta. "Enkä mä tosiaan pidä siitä", pitipäs. Eva suorastaan nautti saadessaan käydä taistelua voimakkaamman tahdon omistajan tittelistä. "Vaikka sä olet tottunut saamaan tahtosi läpi muiden kanssa, älä oleta, että se tehoaa muhun", ei kannattanut olettaa, kun se selkeästi tehosi. Chris oli päässyt kerta toisensa jälkeen niskan päälle. Eva ei vain tiennyt oliko mies tietoinen kyseisestä seikasta. Paha juttu naisen kannalta, jos oli. Koska hän ei voinut sietää sitä, että oli niin monesti taipunut Chrisin tahtoon. Valitettavasti (ja siis Chrisin onneksi), tällä oli jotain, mitä Eva ei uskaltanut tai raaskinut lähteä vastustamaan. Ensimmäinen vaihtoehto oli todennäköisempi. Luulisin.

Ja miksiköhän Chrisin käsky ei mennyt Evalle perille? Ei kännykän kiinni pistäminen ollut niin iso juttu, ainakaan Christopherin mielestä. Eva vain leikki jääräpäistä vetäytyessään suudelmastakin kauemmas ja sitämyöten miehen otteesta.. Paitsi, että kävely suunta ei onneksi ollut ulko-ovi. Tietysti Chris otti tuollaiset asiat huomioon. Hän hymähti silmiään pyöräyttäen, mutta huvittunein ilmein Evan 'maanitellessa' liiasta pomottelusta. "Tietenkin..", Chris virnisti katsahtaen naista painostavasti kulmiensa alta. Mieshän halusi, että kaikki menivät juuri niinkuin hän käski ja näin Chris sai pysyä siinä halutussa johtajan roolissaan. Hän kyllä ajatteli pääsevän senkin kynnyksen yli.. "Sä sanot, että et pidä, mutta kuitenkin pidät.", Chris vastasi tyynesti esittävän taas tuntevan Evan läpikotaisin, vaikka se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Olihan hän saanut naiselta jo mukavan summan rahaa, vietettyä pari yötäkin, tämänpäiväisestä tulemisesta puhumattakaan.. Ja ei muka pitänyt?

Evahan sai aikaan kilpailun kaksikon välille. Chris nyökäytti ylimielisesti päätään ja oli yllättynyt naisen yrittäessä leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Olihan toinen tänne raahautunutkin ja.. Niin. Nähtävästi Evalla oli aikaa, tai sitten vain yritystä saada Christopher ärsyyntymään. Valitettavasti Chris halusi vain saada kumottua naisen sanat siihen paikkaan..
"Hmm. Mitä sä sitten haluat? Että mä istun tossa sohvalla ja oletan sun hoitavan kaiken? Eihän paikallaan oleminen saa naisia syttymään?", mies virnisti kävellessään vastapäätä Evaa ja nostaen kätensä ovensuun yläreunaa vasten. Tietysti oikein tyrkyttäen itseään naisen suuntaan. Hän hymyili maireasti kasvojen suunnatessa tämän kasvojen eteen. "Mua ainakin kyllästyttäis jos joutuisin vaan odottamaan mitä tapahtuu.", hän käytti taas tätä taktiikkaa. Uskottele, käy kimppuun. Mies tyrkkäisikin Evan makuuhuoneen puolelle tullen itse perässä ja tyrkkäisten vielä ovenkin selän takaa kiinni.
"Ihan helppoahan tää on. Eikä kukaan kuule mitään, niinkun me sovittiin.", mies nojasi kämmenellään oveen katse Evassa. Kyllä Chris oli varma, että tässä oltiin ihan samalla tasolla.. Ainakin osittain. Ehkä Eva ei ollut niin pää edellä menevää laatua, mutta Christopher kyllä piti huolen sen avittamisessa.

"Että lopeta toi neiteily nyt. Se ei tehoa muhun.", mies kiersi kättään yllättävän hellästi naisen käden ympärille, samalla oikein taktisesti napaten kännykän Evan taskusta. Kannatti puhutella samalla ja kiinnittää naisen huomio johonkin täysin muuhun. Niinhän taskuvarkaatkin toimivat.. "Siitä kännykästä..", mies painoi kännykän Evan leukaa vasten. ".. Se pysyy täällä.", ja Chris pisti toosan lähelle olevalle pöydälle, oikein turvallisesti. Siinä ollessaan hän voisi ainakin estää siihen vastaamisen.. Jotenkin.
"Ja nyyyt Eva voi istua alas.", hän nosti kätensä naisen hartioille viittoakseen sängyn reunalle istuutumista. Chris ainakin onnistui hoitamaan tämän tällä kertaa suhteellisen pirteään sävyyn. Eva vain oli vetävän näköinen, vaikka miten yrittäisi leikkiä torjuvaa.

Eva ei tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa, kun Chris tuuppi hänet peremmälle makuuhuoneeseen ja sulki ovenkin takana. Eva katsahti ovea ja sitten taas Chrisia, taas ovea ja sitten taas miestä. Katseen pompottelu loppui viimeistään siinä vaiheessa, kun nainen tunsi käden kiertyvän kätensä ympärille. Samassa huomattiin puhelin, tai lähinnä sen puuttuminen oikeasta etutaskusta. "Hei", brunette protestoi, muttei voinut estää suupieliään nykimästä. Aika ovelaa, se oli pakko myöntää.

"Tai sitten Chris voi istuutua alas", Eva hymyili miehelle sangen herttaisesti, kurottautui suukottamaan kiusoitellen tämän huulia ja kiertämään tämän selän taakse. Vallan kaappaus käynnissä, tai ainakin hyvä yritys. Eva hapuili kädellään paidan helmaa ja sujautti kätensä sitten sen alle, kiertäen ne miehen rintapuolelle. Nainen näykkäisi kevyesti Chrisin korvalehteä. "Yhä edelleen; älä komentele", hän hymähti ja suukotti miestä jonnekin korvan taakse. Eva veti kätensä miehen paidan alta ja käänsi tämän hitaasti ympäri, mutta pukkasi herraa sitten vuodetta kohden. Ponnisteluja vaadittiin huomattavasti enemmän, koska Evan voimat eivät olleet läheskään sillä tasolla, mitä Chrisin olivat. Istutettuaan miehen vuoteen laidalle, hankkiutui tummaverikkö tämän syliin kahareisin.

Eva painoi paljon puhuvan suudelman Chrisin huulille ja kiersi kätensä sitten tämän niskan taakse. Molemmat kädet eivät kuitenkaan malttaneet pysyä erossa paidan helmasta, joten ne valuivat pikkuhiljaa alemmas miehen rintaa pitkin, kunnes lopulta tavoittivat etsimänsä. Hän veti paidan Chrisin pään ylitse ja samaan syssyyn hankkiutui omastaan eroon. Krhm. Kiirehän ei ollut päästä omista vaatteistaan eroon. Samassa huoneen hiljaisuuden, ellei nyt kiihtyneesta hengityksestä johtuvaa ääntä laskettu, rikkoi terävä puhelimen pirinä. Eva jäätyi niille sijoilleen. Tosin hän vetäytyi parin sentin päähän Chrisin kasvoista. Nielaisu ja vilkaisu puhelimen suuntaan, mutta sitten painettiin huulet takaisin Chrin omille. Juu, näin oli paljon parempi, vaikka ajatukset laukkasivatkin osittain huomiota vaativan nykyteknologian pariin.

Juu kännykkä saisi jatkaa matkaansa jonnekkin ihan muualle, sillä Chris ei halunnut enää havahtua sen keskeytykseen. Mies oli tottunut siihen, että kaikki asiat menivät ilman mutkitteluja. Vankilassa tosin vartijat ja ulkomaailmassa kännykät.. Ei mikään koskaan hyvin. Kännykän onneksi pystyi pistämään kiinni, mutta Eva ei ollut tällä kertaa siihen halukas. No, jos se ei enää soisi niin kaikki olisi hyvin. "Hei hei.", mies virnisti saaden pian itse 'käskyn' istuutua vuoteen reunalle. Christopher naurahti kevyesti, eikä ennättänyt edes tyrkkiä Evaa suukotusten jälkeen, kun nainen onnistui sujahtamaan miehen selkäpuolelle. "Aina sitä sopii yrittää", hän kyllä jotenkin arvioi Evan yritykset saada Chris istuutumaan ensin. Ei vielä kuitenkaan.. Mies päätti ettei olisi kuitenkaan helppo pala, vaikka tunsikin kädet paitansa alla. Hän tunsi niitä mukavia väreitä lähtevän kevyen kosketuksen kohdalta ja varsinkin naisen hymähdyksestä, joka taas vaihteeksi koski sitä komentelua. Chrisin olisi pitänyt vastata jotain tyyliin 'siitä sä et pääse eroon', mutta se jäi vain jonnekkin mielen perukoille.. Kummasti ajatukset lähtivät pienestä kosketuksesta kulkemaan ihan toiseen suuntaan ja ilman vastaväitteitä tai mitään muutakaan mies kääntyi kasvot Evaa kohden ja sitämyöten istumaan. Hyvä on, hyvä on, tämähän oli vain erä. Ei Eva ollut vielä mitään voittanut.

Mies liuvutti kätensä naisen pakaroille toisen istuuduttua syliin. Nyt vasta Chrisin mielestä päästiin asioissa positiivisella tavalla eteenpäin ja kännykkä oli unohtunut mielestä täysin, varsinkin sitten kun huulet painautuivat kunnon suudelmaan. Mielellään hän hankkiutui paidastaan eroon, vaikka joutui irroittamaan otteensa hetkeksi. Paita oli pian lattialla ja Chris olisi ruvennut hoitamaan jo Evankin selvästi liika vaatetusta pois, kun kuului aivan hemmetin tutuksi käynyt ääni. Mies katsahti naisen olan yli pöytää, ja siellähän pirisi.. Chris murahti matalasti ja tyytymättömästi, mutta Eva päätti ovelasti kiinnittää huomion huuliin. Mies vastasi suudelmaan, mutta se selvästi menetti hohtoaan ärsyttävän ääneen takia.

Chris silti vei kätensä Evan mustan pitkähihaisen alle, ruveten oikein roimalla otteella nostamaan sitä ylöspäin katkaisematta suudelmaa hetkeksikään. Mies tunsi ärsyyntymisen nousevan pintaan aina vain kovempana, kun toosa ei ollut lopettaa ujellustaan. Hän kääntyi nopeasti lähes agressiiviseen sävyyn, että Eva kierähti miehen alle. Chris ei ennättänyt kuin näykkäistä naisen alahuulta ennen ylös nousemistaan.. Hyvin, hyvin ärsyyntynyt ja turhautunut huokaus karkasi kurkusta Chrisin astellessa pöydän luo nostamaan kännykkää käteensä. Hän katsahti soittajaa ja taisipa kyseessä olla Evan aviomies.. Mies kurtisti kulmiaan entisestään näyttöä tuijottaessaan, varmaan paljastaen ilmeelläänkin naiselle soittajan. Se tyyppi ei saisi tietää, mutta ei enää soitellakkaan..
"Tää ei oo koskaan muuta kun tiellä.", hän ärähti puristaen kännykkää nyrkkiinsä. Hyvä kun ei hajonnut siinä, mutta samantien koko roska pamahti voimalla kaapin ovea vasten. Chris ei edes muistanut kuinka mones hänen hajoittama kännykkä oli kyseessä. Se oli taitolaji, kun sai osaset sinkoamaan minnesattuu kovan kolahduksen seurauksena. Ainapahankin tuli hiljaista..
"Sä pidät sen AINA kiinni.", hän osoitti Evaa kulmat yhä kurtussa, kun nojautui hetkessä takaisin naisen luo. Noniin, entäs nyt?

Eva kohottautui käsivarsiensa varaan, kun Chris nousi ja asteli pöydän luokse, jolle oli vain hetkeä aiemmin laskenut naisen puhelimen. Eva huokaisi ja sipaisi kasvoilleen valahtaneet hiussuortuvat takaisin korvansa taakse. Miehen ilme oli huolestuttava, kun tämä tapitti näyttöä. Eva nousi istumaan sängyn laidalle. Jos se oli Fredrick, niin hänen kyllä täytyisi vastata siihen, koska Fredrick soitteli harvemmin vain läpistäkseen lämpimiä. Miehellä oli aina jotain asiaa. "Chris, anna mä..." Enempää rouva ei ehtinyt sanoa, kun puhelin lennähti kaapin oveen. Kuului kova kolaus ja sitten osat sinkosivat sinne tänne. Tummaverikkö tapitti typertyneenä Chrisiä, kunnes yhtäkkiä mies jo osoitti häntä, nojautuen samalla lähemmäs. Eva tuhahti ja irvisti kuin teini-ikäinen tytär äidilleen, saadessaan toruja kotiintuloajan ylittämisestä.

"Helvetti, Chris! Miksi sun pitää olla noin... noin äkkipikainen, mietitkö sä koskaan ennen kuin toimit?" Eva murahti ja pyöräytti silmiään, mutta mulkaisi miestä sitten hyvin pahasti. Hän nousi ylös, astellen tämän ohitse. Nainen kokosi lattialta osiin hajonneen puhelimensa ja katseli sitä. Kuiva hymähdys karkasi huulilta. Mitään ei voisi mokomalle tehdä. "Olisiko fiksuja ideoita, miten mä selitän puhelimeni hajoamisen?" Eva ei oikeastaan edes puhunut Chrisille, kuhan vain mietti ääneen. Ehkä hän väittäisi sen tippuneen ja jääneen Volvon takarenkaan alle, tai sitten keksisi jotain yhtä mielikuvituksellista. Nainen huokaisi raskaasti ja pudisti päätään, tuntiessaan kiukun kasvavan taas sisällään. Voi hemmetti. Se mies voisi kyllä oppia hillitsemään hermojaan vähän nykyistä enemmän.

Eva käännähti ympäri, katsahtaen Chrisia ja kohotti puhelimensa jäänteitä paremmin tämän näkyville. "Ajattelit siis todellakin tehdä selvää mun puhelimesta?"

Chris vihasi keskeytyksiä yli kaiken ja tämä oli jo kolmas kerta! Toinenkin kerta oli jo ihme, kun mies oli onnistunut sulattamaan sen. Mutta se nyt oli varmaa, ettei Eva ollut ansainnut kännykkäänsä takaisin edes pyytämällä. Kummasti jo soittajan tajuaminen sai Chrisin ärsyyntymään.. Ja pam. Kännykkä oli muusina lattialla. Mies naurahti heti tyytyväisempänä kun kapine oltiin saatu kokonaan pois tieltä, eikä se häiritsisi omalla äänellään enää.. Evan ääni olikin eri asia. Ja nainen riensi nopeasti keräämään pieniä osia lattialta. "Älä nyt", Chris huitaisi kättään ilmassa viittoen toista vain nousemaan ylös. Nähtävästi asia ei onnistunut niin helposti kuin mies oli sen suunnitellut. Sitäpaitsi kysymykseen vastaamista Christopher ei pitänyt olennaisena. "Se on vaan kännykkä.", hän kohautti olkaansa ja katsoi pian aika kauniisti haljenneita palasia Evan ojennetuissa käsissä.

Nähtävästi piti tämäkin hoitaa taas pidemmän kautta. Chris asteli paremmin Evan eteen ja vihaisen ilmeen sijasta hän väläytti vain itsevarman hymyn. No, hän ei ollut tottunut epäonnistumaan tai häviämään, joten ei antaisi tälläkään kertaa tapahtua niin. "Mähän varotin sua, mut sä et kuunnellut ja kai se pitäis tietää, että mä en pelleile..?", Chris murahti viimeiset sanansa, mutta napasi kännykän palasia omaan käteensä, oikeastaan viskaisten ne pöydälle.. Ei enää pienten palojen rikkoutumista tarvinnut varoa. Hänen pitäisi vain kääntää Evan huomio siitä johonkin muuhun. "Kyllä sä jonkun pikku tekosyyn keksit. Mä tiedän.", Chris saattoi puhua ärsyttävänkin tyyneen sävyyn viedessään kätensä naisen lantiolle, nostamaan paitaa taas kerran vähän ylemmäs. "Sä olit kokouksessa, käymässä sairaalassa tai vaikka putkassa", mutta kännykän hajoamisen Eva sai luvan keksiä itse.

Mies koetti kädellään viskaista varmuudeksi loputkin kännykän roskat lattialle, nyt enemmän käskevämpään ja määräilevämpään sävyyn. Hän tyrkkäisi ylävartalollaan Evaa vielä kevyesti takaisin sänkyä kohti, koettaen olla päästämättä toisella kädellään naisesta irti. Olisihan se sääli päästää Evaa noin vain karkuun, kun oli tänne vaivautunutkin.. "Unohda se, ja jos sua oikein kiinnostaa niin joo: kyllä mä ajattelen ennen kun teen. Raivaan tiellä olevan pois tieltä.", hän tiivisti asian, vaikka suurimmaksi osaksi ei ajatellutkaan etukäteen, mutta eihän Evan sitä tarvinnut tietää.

Eva ei tiennyt olisiko hänen pitänyt hermostua vai lähteä mukaan leikkiin? Hän inhosi sitä, että Chris suhtautui häneen kuin olisi... hmm, omistanut hänet. Määräili ja oletti, että tämän sanat olivat se millä oli vain väliä, mutta se oli ehkä juuri se, mikä veti puoleensa. Voi hemmetti. Pitäisi hankkiutua eroon tälläisesti pakkomielteestä. Se ei voinut vain voinut olla terveellistä pidemmän päälle. "Sun pitäisi, Chris. Huumorin viljeleminen voisi tehdä hyvää sulle", Eva näpäytti erittäin nenäkkäästi takaisin. Hän tapitti pistävästi, ehkä vähän varoittavasti miehen silmiä, tuntiessaan tämän kädet lantiollaan. Toisen puhelimen rikkomisen jälkeen, ei ehkä olisi kannattanut olettaa, että tämä oli valmis jatkamaan siitä mihin jäätiin. Evaa alkoi taas ärsyttämään suunnattomasti.

Nainen ei kuitenkaan pistänyt vastaan, kun häntä tyrkkäistiin kohti vuodetta. "Ei uskoisi, että tuolla sun pääkopassa liikkuu yhtään mitään. Tekojen perusteella ainakaan", Eva murahti ja huokaisi sitten raskaasti. Katse kiepsahti lattiaan miehen silmistä, mutta nousi hetken kuluttua takaisin sinne mistä oli lähtenytkin. "Anna olla, Chris. Mun pitäisi muutenkin lähteä kotiin", Eva siristi silmiään, pudistaen samalla päätään päättäväisesti. "Kiitos sun, mun pitää lähteä hankkimaan uutta puhelinta ja numeroa", tummaverikkö vilkaisi Chrisia huuliaan tyytymättömästi mutristaen. Hän vääntäytyi miehen otteesta irti ja astui tämän ohitse. Nainen suuntasi kulkunsa olohuoneeseen, mutta pysähtyi sohvan kohdalla.

Eva kumartui noukkimaan takkinsa sohvan selkänojan ylitse ja kiskoi sen päälleen. Hän huitaisi kädellään kasvoilleen valahtaneet suortuvat häiritsemästä, puuskahtaen samalla varsin kyllästyneesti. Fredrick oli muutenkin epäluuloinen. Hajonnut puhelin varmasti lisäisi tämän epäluuloa. Eva puraisi huultaan noukkien samalla huulirasvan laukkunsa pohjalta ja käytti puikon huulillaan, nakaten sitten laukun olalleen. "Mä soittelen sulle tai jotain", Eva huikkasi tympääntyneesti Chrisille. Eikä varmasti soittaisi. Okei, soittaisi, mutta varmasti vetkuttelisi sen kanssa. Hemmetin mies.