Kimppakämppä - eliah ann henry damien

/ joo muutan ton otsikon sit ky keksin jotain parempaa, kuvat kans jotenki fiksummin: p /



(c) Urbaneapt

Damien oli tottunut saamaan pieniä etuja joista useimmilla ei ollut tietoakaan ja joista nuo eivät uskaltaneet haaveilla edes unissaan, mukaan luettakoon esimerkiksi ajokortti joka ei pojan kohdalla ollut suinkaan riippuvainen siitä ettei ikä ollut vielä ihan kahdeksantoista luokkaa ja upea sulavapiirteinen avomallinen porche jonka kiiltävä hopenharmaa maalipeite kimalteli Lontoon auringossa ja vasta vaihdetut renkaat kiisivät epätasaisella asfaltilla täydellisessä tasapainossa, iskunvaimentimien ja pehmeiden nahkapenkkien ansiosta oli kun olisi istunut kaikkein mukavimmassa nojatuolissa. Dan ei ollut millään viitsinyt jättää silmäteräänsä Ranskaan joten hän oli uhrannut pari hassua ylimääräistä tuhatta ja varannut paikan lennolta myös autolleen, mikäs siinä kun ainut joka teki tappiota oli isä.
Auton kaiuttimet jyskyttivät vahvaa bassoa joka peitti alleen laulajan äänen, koska sanoituksilla ei ollut Damienille mitään merkitystä oli hän säädellyt bassoja niin kauan, että ne peittivät alleen kaiken muun paitsi rummun perusrytmin ja yksittäiset kitarasoolot. Poika oli laskenut toisen käden rennosti ratille, toinen nosti sytytettyä tupakkaa huulille aina sanojen välissä.

"Mä luulin, ett tääl sataa aina", Damien ihmetteli ääneen virheettömällä sulavalla ja ylhäissävyisellä ranskallaan tuijotellen kummastuneena pilvetöntä taivasta jota koristi vain täydeltä taivaalta porottava aurinko. Ei tietoakaan saastesumusta tai ilkeästä tihkutuksesta saati kaatosateesta, ilma oli pitkälti hyvin täydellinen, se olisi voinut olla turhankin kuuma jos ei olisi istunut avoautossa ilmavirran jäähdytettävänä, nyt helle vain mukavasti helli molempia autossa istujia. Tuuli tuiversi pojan vaaleita hiuksia saaden ne lipeämään silmille heti kun tämä käänsi päätään katsoakseen hymy kasvoja värittäen vieressä istuvaa vaaleahiuksista Eliahia.
"Varmaan eka kerta kun oon ilonen, että joku kusetti muo", blondi nauroi ja käänsi sitten katseensa taas tiehen jota renkaat nielivät huomattavalla ylinopeudella, mikäs siinä jos halusi nauttia vapaudentunteesta ajamalla sataakymppiä kahdeksankympin alueella.
Uhkarohkeasti Dan ohitti pari hänen mielestään matelevaa autoa lähestulkoon hipaisten näiden kylkiä antamatta kuitenkaan minkään pilata huonoa tuultaan. Voi kuinka paljon hän rakastikaan Lontoota, sitä vapautta mikä valtasi koko mielen heti kun hän astui Ranskan rajojen yli, ääntä joka syntyi hanskalokerossa kilisevistä pulloista, bensan hajua ja tupakansavua.. Dan olisi voinut huutaa keuhkojensa täydeltä pelkästä puhtaasta ilosta.

Maisemat muuttuivat silmien edessä joka korttelin kohdalla aina vain paremmiksi - talot kasvoivat, nurmikot muuttuivat kynsisaksilla leikatuiksi - ja se jos joku ei haitannut Damienia tippaakaan.

"Sä kuvailit ton Honey varmast isommaks", Dan katsahti jälleen vieressään istuvaa poikaa, nyt ehkä vähän järkyttyneenä. Ei talo paha ollut, ei suinkaan, mutta sen ympärillä ei kohonnut viinitarhoja, missään ei ollu edes uima-allasta, naapuritkin olivat lähellä. Kun Damien katseli vähän ympärilleen tiedosti hän sen siltikin olevan yksi alueen parhaimmista taloista - ihan eri tasoa kuitenkin kun se mikä hänellä ranskassa oli ollut. Todennäköisesti hän olisi tajunnut vähän järkeillessään, että Lontoo oli kuitenkin isompi paikka ei sinne yksinkertaisesti voinut rakentaa jokaiselle omaa pienoismannerta.
"Kai me asutaan tääl sentäs kahestaan?" Poika ehti helpottua vähän kun taloa lähestyessä se näytti paljon laajemmalta taakseppäin kun hän ensin oli luullut, tämän vuoksi äänikin oli taas paljon rennompi vaikka mieltä kaihersikin edelleen.

Theodore tunsi olonsa Henryn ja Ann'n kanssa äärettömän kiusaantuneeksi, siitäkin huolimatta, että hän oli aikoinaan ollut tytön kanssa hyvääkin pataa.
Henry oli.. Outo. Sanan kaikissa muodoissa, totaalinen friikki, siitäkin huolimatta että oli Eliahille jotain sukua. Sen paikallaolo sai ainakin Theon niin vaivaantuneeksi, että hän mielummin vain liukeni paikalta kun kidutti itseään esittämällä normaalia, Ann oli myöskin muuttunut, mieheksi. Jep. Transseksuaaleja molemmat, tai sitten niillä oli meneillään joku kiero sukulaisuusjuttu tai identiteettikriisi. Theo ei ehkä ollut maailman miehekkäin mies, mutta Henryn vierellä hän tosiaankin oli niin maskuliininen ettei mitään rajaa, ja Annin vierellä silkka nainen. Hänellä oli pidemmät hiuksetkin.
Poika oli lupautunut tulemaan Eliahin kämpälle odottamaan kun tuo raahaisi mukanaan uusimman kämppäkaverinsa, tällä kertaa jonkun Ranskasta, ikävä kyllä molemmat sukulaiset olivat kotona mikä oli estänyt sisällä mukavasti odottamisen; Theo istui talon edessä olevalla portaalla pysyen sitkeästi kaukana sisätiloista. Mieli olisi tehnyt tupakkaa, mutta sitä oli vain sisällä, eikä hän kuollaakseenkaan halunnut lähteä hakemaan.

Theon huomion kiinnitti hopeanharmaa auto joka kiisi tietä pitkin aivan liian lujaa ja sitten äkkiarvaamatta kääntyi taloa kohti liiraten hiukan käännöksen aikana, auto pysähtyi sulokkaasti juuri siihen mihin sen oli tarkoitus pysähtyä ja lähes saman tien nousi ulos kuljettajan puolelta nuorehko poika. Tuosta henki rikkaus niinkin kauas - vaaleat muotoja nuolevat farkut olivat selvästi kallista merkkiä, vaikka niiden mallikin oli perinteinen henki pelkästään kankaan laatu korkeasta hinnasta, samoin rennosti päälle vedetty ja tarkoituksellisen huolettomasti farkkujen lantiolta retkottava valkoinen kauluspaita josta oli usea nappi jätetty napittamatta ja hihat kääritty kyynertaipeisiin. Jalassa olevat kengätkin olivat tarpeettoman hienot vaikka olivatkin malliltaan hyvin tavalliset, korkeavartiset tennarit. Vaatteet olivat joka tapauksessa aivan eri tasoa kun Theon vanhat kapealahkeiset mustat farkut ja puhtaanvalkoinen vans merkkinen t-paita.

Blondi lukitsi auton ja jätti ilmeisesti tavaransa toistaiseksi autoon, tuo käveli reippaalla tahdilla ovea kohti ja pysähtyi hymyillen Theon eteen, ojensi tuolle kätensä ja kätteli. Kuulumiset vaihdettiin nopeaan tahtiin Ranskaksi, Eliahin yllätykseksi, kun vanhat tutut ikään. Theo ei koskaan ollut viitsinyt mainita, että ranska onnistui häneltäkin, ei ehkä niin hyvin kun pojalta itseltään, mutta melko hyvin kuitenkin.

/ haha, miks? : D /

Jostain täysin mystisestä syystä poikien kemiat iskivät kunnolla yhteen heti, normaalisti Theodore olisi tässä vaiheessa liuennut paikalta johonkin, yksin tai Eliahin kanssa, ja luonut tulokkaaseen korkeintaan murhaavia silmäyksiä, nyt Theolle ei edes tullut sitä tuttua ja tavallista "hyi en kaveeraa rikkaan kanssa" reaktiota kun poika ei kulkenut nokka pystyssä vaan tuli omatoimisesti rennosti juttelemaan ja vaihtelemaan kuulumisia. Ehkä se kuvitteli, että Theo perisi jotain? Hotelliketjun tai ravintolan. Mutta se oli väärä luulo se, hän ei ollut perinyt vanhemmiltaan kun pari hassua satasta. Poika muisti edelleen elävästi sen kerran kun hän oli ensimmäisen kerran tutustunut Eliahiin, hän oli ollut pelosta jäykkänä ja halunnut juosta pakoon niin pian kun mahdollista, Oliver oli kuitenkin pakottanut jäämään koska oli halunnut treffata Annia. Harmi ettei isoveli tiennyt miltä nainen nykyään näytti, sille olisi ollut ihan oikein saada välillä kova potku egoon. Eliah oli tuntunut silloin juuri stereotypiselta kusipäältä jolle raha oli noussut päähän, se oli kerskaillut autolla ja valittanut jostain kakkujen hitaasti tekemisestä.. Ja tarjonnut kahvin ja "kyydin huippuautollaan palkinnoksi kotiin".

"En mä tätä tunne", Damien hihkaisi leveä hymy kasvoillaan ja kaikkien järkytykseksi sieppasi Theon edelleen rauhallisesti kainaloonsa ja pörrötti tämän hiuksia aivan kun olisi tekemisissä aivan jokapäiväisen tuttunsa kanssa jonka oli tuntenut koko ikänsä. Theodore oli kaikista järkyttynein, poika meni heti vaikeaksi ja mutisten jotain täysin selittämätöntä vetäytyi irti (Dan oli kun ei huomannutkaan ja "omatoimisesti" päästi irti) ja hakeutui turvaan Eliahin lähelle, poika hamusi toisen käden huomaamattomasti omaansa kuitenkaan katsomatta tuohon päinkään.

Dan käännähti ympäri seisoen yhtäkkiä kasvot vastatusten itseään lyhyemmän pojan (vai tytön?) kanssa, poika tuijotti häntä silmät lasittuneina suoraan silmiin räpäyttämättä pitkää toviin kertaakaan. Damien jähmettyi hetkeksi hämmentyneenä paikalleen ja peruutti sitten pari askelta kääntyen jälleen ympäri, nyt katsomaan Eliahia kysyvänä.
"Miksi se tuijottaa muo?", poika tähyili alaspäin kun tarkistaakseen, että kaikki vaatteet olivat edelleen kunnossa, sen jälkeen hän risti kädet puuskaan rintakehälleen tehden niillä ikäänkun muurin itsensä ja tuon.. Henryn välille. Dan käytti epähuomiossa hän sanan tilalla sanaa se eikä mielessä käynytkään, että toinen saattaisi Ranskaa ymmärtää. Ei poikaa oikeastaan kovin paljoa edes liikuttanut, että tuo saattaisi ymmärtää mitä hän oli juuri sanonut.
"Kato ny Honey! Se tuijottaa muo", Damien hoki, viittasi Henrya tähyillen olkansa yli Eliahia kun toivoen tuon turvaavan selustan ja peruutti aina vaan samaan kohtaan Eliahin ja Theon kanssa. Ensimakua kaikille siitä mitä mieltä hän oli oudoista tai eri rotuisista ihmisistä. Japanitausta häiritsi - poika oli sataprosenttisesti sitä mieltä, että vain valkoiset olivat aitoja ihmisiä, herrakansaa, keltanaamat ja mustat missään nimessä eivät. Pojan luonnonkauniilla kasvoilla yleensä patsasteleva hymy oli valunut kauas pois.

"Ann, Oliver haluis varmaan tavata sut", Theodore käänsi ainakin yhden ihmisen, Annin, huomion ranskalaispojan yhden miehen showsta kysymyksellään. Häntä ei tosiaankaan huvittanut katsoa jos tuo nostaisi pystyyn mielettömät kohtaukset - ei Henry välttämättä ansainnut sitä vaikkei maailman ihanin ihminen ollutkaan.

Theo oli hyvällä tuulella mutta äärettömän huomionkipeä, pahassa halipulassa jos niin saattoi vakavissaan sanoa. Jos Henry, Ann ja Dan eivät olisi seisseet ihan vieressä poika olisi todennäköisesti kirjaimellisesti tunkenut Eliahin syliin kuin pikkulapsi ikään, vähintäänkin kiehnännyt kiinni kyljessä, nyt hän ei kuitenkaan oikeastaan uskaltanut tehdä mitään ja piti vierellä seistessäänkin sellaisen tietyn "ystävävälin" joka tuntui enemmän kun epäluonnolliselta ja väkinäiseltä. Jos Eliah olisi ollut nainen Theodorella ei olisi ollut mitään ongelmaa halata tai suudella julkisesti, hän oli kuitenkin edelleen sitkeästi sitä mieltä, että oli hetero, joten se ei missään nimessä käynyt päinsä. Kädestä saattoivat pitää kiinni ystävyksetkin, eikö? Ja Eliahin sanoja lainatakseen poika saattoi väittää heidän olevan parhaita ystäviä, ei enempää eikä vähempää. Pieni salaisuus sai jäädä vain heidän välisekseen, kenenkään muun ei tarvinnut tietää. Theon päässä rupesi välittömästi soimaan dirty little secret ja oli ihme ettei hän ruvennut laulamaan sitä epähuomiossa ääneen.
"Mä oon tosissani, sun pitäis tavata se", poika vakuutti Annlle jättäen sitkeästi Henryn ja Danin keskinäisen kompliktin täysin huomiotta,
"mun mieliks, jooko?" Theodore veti kasvoilleen kaikista suloisimman aneluilmeensä joka tehosi yleensä noin 99.9 % kaikista ihmisistä jotka olivat taivuteltavissa. "Mikä ego" Theo ihmetteli vielä perään aidon oloisesti teennäisen hämmästyneenä.
Theo yritti surkeasti epäonnistuen pitää hymyn kasvoiltaan kun tunsi Eliahin ottavan kädestään tiukemmin kiinni, hymy kuitenkin katosi itsestään taas siinä vaiheessa kun ote irtosi.

Damien muuttui hetki hetkeltä entistä levottomammaksi, mieli kuitenkin kummasti rauhoittui kun japsi painoi katseensa maahan. Poika tajusi Eliahin käskeneen tuota olemaan kunnolla tai jotain, hän tajusi myös aiemmin mainitut Annin asettuneen puolustuskannalle. Kyllä hän ymmärsi englantia ja puhuikin sitä, Ranska oli vain paljon mukavampi kieli.
Dan aisti Eliahissa yllättäen täysin kelkkaa kääntäneen mielialan, aivan kun hän olisi yllättäen tehnyt jotain ehdottomasti kiellettyä. Ranskalainen päätteli nopeasti, ettei tästä Henrystä saanut sanoa sanaakaan, selvästi kaikki tuntuivat olevan tuon puolella, Theoon hän ei osannut tilannetta yhdistää laisinkaan. Poika oli tottunut jakamaan halauksia ja poskisuudelmia kaikille, vaihtamaan hymyssä suin kuulumisia ja tiedustelemaan oliko äiti edelleen kipeänä kotona, toisin sanoen lämmittelemään ja ylläpitämään suhteita joista voisi olla hyötyä tulevaisuudessa. Suuresta osasta ei koskaan ollut, mutta oli siltä hyvä omata laaja kontaktiverkko.

"Väitätkö sä etten mä muka kohtele sitä hyvin?", blondi äyskähti turhankin kovasuisesti ja lähti sitten takaisin autolleen hakemaan matkalaukkujaan niellen matkalla loput vastalauseet. Pojan aivoihin ei mahtunut miksi hänen pitäisi käyttäytyä kohteliaasti jotakuta sellaista kohtaan joka tuijotti häntä kun mielipuoli - ja oli keltanaama siihen päälle. Niitä kahta asiaa yhdessä ei todellakaan voinut antaa anteeksi.
Damienilla ei oikeastaan ollut kovinkaan paljon tavaraa mukana, auto oli hänen kallein aarteensa eikä hän muusta ollut oikein huolehtinut. Visalla pärjäsi pitkälle. Danilla oli vain yksi matkalaukku, melko pieni sekin, sekä reppu johon oltiin heitelty kaikki käsitavarat, ja sitten tietysti ne pullot hanskalaatikossa. Poika lappoi ne kuin ohimennen reppuun turhaan yrittämättä niiden olemassaoloa salailla. Auton oven paiskasi kiinni mielenosoituksellisesti.
"Mä en tasan nuku sen kanssa samassa huoneessa", vaaleaverikkö vannoi.

/ anteeks kuraa taas, mut oon laiska ny: ( ja lyhyt sen takia et kiire kattoo täykärit /

Theo kohautti pienieleisesti olkapäitään.
"Ihan hyvää kai, se otti porukoiden.. Poismenon kuitenkin aika paljon raskaammin kun mä, mut eiköhän seki oo pikkuhiljaa jo toipunu", poika järkeili kuulostaen pitkästä aikaa oikeasti vakavalta. Veljeksistä molemmat olivat reagoineet vanhempien vuorottaisiin kuolemiin melko rankasti, kuten tietysti kuuluikin, omalla tahollaan, jotenkin se oli kuitenkin myös ajanut heidät takaisin yhteen, saanut tajuamaan, että perhette kannatti oikeasti vaalia. Kai se oli se laajalti tunnettu elämään oppii vasta kun kuolee reaktio joka nyt sovelsi itseään vähän eri tilanteeseen.

"Te soisitte eliahin kans käydä kääntymäs meillä päin joskus joulun maissa", Theo ehdotti pakottaen ääneensä jälleen innostunutta ja positiivista asennetta merkaten sen taas omakseen, surkea ja ahdistunut ääni ei yksinkertaisesti sopinut tämän suuhun. Ei sillä etteikö vaaleaverikkö mieluusti viettäisi perinteistä joulua isoveljensä kanssa, mutta suvun ulkopuolinen seura olisi mahtava juttu. Kukaan ei jaksanut katsoa samoja naamoja loputtomiin ja Sarahkin (theon painostuksesta) oli menossa vanhemmilleen Torquayhin, Oliver tuskin toisi ketään, korkeintaan joku tuon ystävä kävisi lasillisella, sammuisi heidän sohvalleen eikä olisi loppuyönä millään muotoa hyödyksi tai seuraksi.
Sarah eksyikin pojan mieleen salakavalasti muiden ajatusten ohessa. Hän ei ollut päättänyt mitä tekisi naisen kanssa, Theo ei halunnut luopua suhteesta koska uskoi sen tulevaisuuteen sitkeästi edelleen vaikka kaikki tunteet olivatkin karisseet enemmän tai vähemmän matkan varrelle, tosin myös pettäminen, joksi laskettiin pelkkä Eliahin halaaminen tai tuon kädestä pitäminen, tuntui sotivan kaikkia hänen periaatteitaan vastaan, eikä hän millään päässyt siitä eroonkaan.
"Me luvataan olla iltaan asti vesiselviä", poika vannoi tietoisena siitä, että ainakin Eliahilla ja Annilla oli huonoja kokemuksia veljesten kanssa juhlimisesta eivätkä nuo välttämättä haluaisi jälleen ikuistaa samankaltaista showta kun silloin kerran noiden vanhempien puutarhajuhlissa.

"Ei tuu kade", theo ivaili ja lähti edeltä sisälle.

Danin hyvä tuuli oli kadonnut nopeammin kun pyörremyrskyyn siroteltu tuhka, vähemmästäkin kun oudosta tuijottavasta japanihintistä, pienestä talosta ja kasasta muita friikkejä ympärillä paloi hermot useammaltakin. Kaiken lisäksi poikaa ärsytti vielä sekin, että ihmiset olivat taas siirtyneet englanninkieliseen sananvaihtoon ja näin sulkeneet hänet inhottavasti pois.
"Kiitos", poika nyökkäsi Eliahille ja viittasi matkalaukkua suurieleisesti.

/ tätä ei voi edes puolustella /

"Älä ota."
Veljesten vanhempien kuolemaa ei oltu koskaan sukulaisten tai keidenkään muidenkaan keskuudessa käsitelty mitenkään ja molemmat olivat kieltämättä iloisia vähintään siitä, ettei tilanteesta ollut syntynyt kohua samaan tapaan kun Eliahin ja Annin vanhemmista joista lehdissä spekuloitiin edelleen. Ei varmasti ollut mukavaa lukea uusia näkökulmia vanhempiensa kuolemasta lähestulkoon pävittäin ja selailla tuntemattomien näille kirjoittamia muistopuheita. Ei sillä, että omien vanhempien kuolemassa olisi ollut jotain epäselvää tai ylipäätään jutunjuurta. Äiti oli kuollut syöpään, isä ajautunut epätoivoon ja tappanut itsensä. Aivan täysin normaalia.

Theo oli käyttänyt useita toveja miettimällä Eliahin sukutaustaa, niin typerältä kun se kuulostikin. Pojalta tuntui löytyvän sukulaisia kaikkialta maailmasta, mainittakoon nyt esimerkiksi ranskalainen isä ja henry joka oli kaiketi serkku tai vastaavaa ja rodultaan jotain japanilaisen korealaisen ja kiinalaisen väliltä (ja ann joka tosin oli kai aito britti tai jotain sinne suuntaan). Blondin oma suku oli asunut Lontoossa varmasti lähestulkoon aina sen perustamisesta alkaen, aika tylsää eikä erityisen jännittävää tai vaihtelevaa, kaavoihin kangistuneita jokainen. Theodore olisi mielellään ottanut muutamia englantilaisia mutta muualta kotoisin olevia sukulaisia sukupuuhunsa iänikuisten perilontoolaisten sijaan, rodun oli kuitenkin hyvä pysyä samana sukupolvesta toiseen. Ei hänellä ollut mitään sekaverisiä vastaan, ei suinkaan, yleensäkkään muiden ihmisten veriperä ei kiinnostanut, oma veri oli kuitenkin.. Selvempää, arvostetumpaa, jos siihen ei ollut sekoittunut mitään muuta. Theo alkoi tuntea itsensä pakkomielteiseksi verilaadusta joten hän pudisteli ajatuksia päästään astellessaan sisään taloon.
Poika oli joskus koulussa lukenut tutkimuksesta jolla oltiin todistettu, että kaikki ihmiset olivat jotain sukua toisilleen, afrikkalaiset ja kiinalaiset, muslimit ja juutalaiset. Theo ei oikeastaan ollut miettinyt sitäkään sen tarkemmin, oli jos oli, ei jos ei, turha siitä oli suurempaa numeroa tehdä, juttu oli kuitenkin jäänyt etäisesti mieleen.

Blondi oli viimeaikoina tosiaankin laiminlyönyt useita ystäväsuhteita, eniten ehkä juuri Annia. Hän oli tuskin edes moikannut jos oli sattunut ohittamaan tuon kaupungilla, saati sitten että olisi jäänyt juttelemaan tai tullut vapaaehtoisesti seuraan. Kai Theon oli pakko myöntää itselleenkin ettei hän kaikesta huolimatta kestänyt epätavallisia tai ainakaan yllättäen muuttuneita ihmisiä ympärillään, seksuaalinen suuntautuminen ei hätkäyttänyt eikä haitannut kyllä tippaakaan.
"Ei meil varmaan muuta oo ku vinkkua", poika huokasi surullisesti ja mulkaisi Eliahia moittivasti tuon sipaistessa lantiota "vahingossa" ohikulkiessaan.
Talon ilmastointi oli melkein turhankin kylmällä, viileä ilma pukkasi aaltona vastaan heti sisälle mentäessä ja sai ihon kauttaaltaan kananlihalle.

Damien ei vaivautunut turhaan odottamaan Eliahia saati osoittamaan muita käytöstapoja vaan käveli rennosti ja omistajan elkein sisään muiden peressä sen kevyemmän laukun kanssa.

Yleensä niin kovin hiljainen talo tuntui viimein heränneen pitkältä horrokseltaan päivän kääntyessä iltaan. Vilkas puheensorina, kilisevät pullot ja helkkyvä nauru kantautuivat pihalle asti ja peittivät paikoittain taustamusiikinkin alleen. Ei tietoakaan arkisin tutuksi tulleesta kiusaantuneesta hiljaisuudesta tai autioista huoneista, autuaasta yksinäisyydestä tai tyynestä tunnelmasta.

Suuri osa ihmisistä oli selvästi saanut kutsun saapua paikalle - todennäköisesti kaikki ne, jotka olivat pukeutuneet siististi ja tuoneet mukanaan pullon kallista viiniä - nurkissa vilisti kuitenkin myös ihmisiä joiden kasvot olivat tutut ennemminkin poliisiaseman seinältä ja Rasheen hämäristä baareista kun kerman porvarijuhlien vieraslistoilta. Alessio kuului viimeksi mainittujen joukkoon - hänen asuntonsa postiluukusta ei suinkaan ollut pudonnut kullalla koristeltua kutsua eikä häntä oltu sen puolin myöskään otettu avosylin vastaan. Kutsu oli muutama päivä sitten kiirinyt rokkarin korviin eikä hän ollut voinut sivuuttaa näin loistavaa bisnestilaisuutta. Rikkaat porvaripennut olivat aina ensimmäisenä käsi ojossa kun jossain mainittiin tabletit ja mari, ja niillä riitti rahaa jolla mällätä. Italiaanolla ei ollut suinkaan huono omatunto siitä, että hän todennäköisesti ajaisi jälleen ihmiset turmion tielle riippuvaisuuksien syviin syövereihin.

Mies oli joutunut tekemään poikkeuksen ja pukeutumaan tavallista huomattavasti normaalimmin. Hän oli melko vakuuttunut siitä, että olisi ensimmäinen joka potkittaisiin ulos, jos erehtyisi ilmestymään paikalle nahkaan ja niitteihin verhotuneena. Mustat hiukset oltiin kaikesta huolimatta pöyhitty, joskin melko hillitysti, ja silmiä korostettu mustalla meikillä.
Vaatekaapista oli löytynyt yksinkertaiset mustat farkut jotka olivat rähjääntyneet sieltä täältä, valkoinen beater ja musta nahkarotsi jonka sisävuori oli haaleaa leopardikuviota. Jalassa oli bikerbootsit joiden varsien sisään housujen lahkeet katosivat. Lantiolta roikkui panosvyö ja sormiin oli aseteltu muutama tarkasti valittu sormus (arvatenkin lyömistarkoitukseen, Ale ei ollut korujen ystävä) mukaanlukien myös hopearengas vasemmassa nimettömässä. Niin, rokkari oli edelleen mennyttä miestä. Armottomasti naimisissa ja rengastettu. Vasemman korvanlehden läpi kulki massiivinen halkaisijaltaan 8 millimetrinen paksuinen spiraalikoru joka väriltään sointui hyvin varsin mustaan olemukseen johon väriä toivai vain sieltä täältä vilkkuvat tatuoinnit.

Rokkari seisoi talon edustalla muutaman nuoren teinipojan kanssa vaihtaen kuuliaisesti pillereitä isoihin setelipinoihin. Kukaan ei kyseenalaistanut korkeita hintoja mikä kieli siitä, ettei kellään ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli juuri tekemässä. Alessio ei vaivautunut muistuttamaan. Hänelle oli aivan tarpeeksi kontrolloitavaa omassa huumeidenkäytössään joka oli jälleen kerran lähellä lähteä hanskasta.
Italiaano oli löytänyt sisältä mukaansa hienon drinkkilasin johon oli kauhottu alkoholilta haiskahtavaa kirkkaansinistä nestettä, toistaiseksi hän ei ollut kun maistanut sitä. Mies oli tietoinen huonosta viinapäästään, kuten myös siitä, ettei ollut kykenevä tekemään itselleen edullisia kauppoja kaatokännissä.

--

Damien oli ihmisten joukossa kun kotonaan, kierteli rennosti ympäriinsä harrastaen kevyttä small talkia lähes jokaisen ohikulkijan kanssa laitellen vireille rutoittain uusia suhteita. Poika ei jättänyt huomiota ketään, joka vaikutti vähääkään tärkeältä tai arvovaltaiselta, peruspulliaisiin hän sen sijaan ei tuhlannut energiaansa. Englannin puhuminen ei tuntunut tuottavan enää laisinkaan ongelmia vaikka blondi edelleen kieltäytyikin puhumasta talossa, tai oikeastaan missään muuallakaan, mitään muuta kun äidinkieltään. Tarpeeksi hyvän syyn saadessaan Dan oli valmis tekemään poikkeuksia. Ehkä myös alkoholilla veressä oli osuutensa yllättävään rohkeudenpuuskaan.

Poikaa ei liiemmin häirinnyt se fakta, että Eliah oli juhlien keskipiste, hän tuntui uutena kasvona saavan puoleensa aivan yhtä paljon huomiota. Myös ranskalaisaksentti ja vaaleaverikön olemus sai ihmiset, tai oikeastaan vain naiset, kiertämään ympärillä kuin korppikotkat ikään.
Damien näytti omalta valovoimaiselta itseltään. Vaaleat merkkifarkut istuivat lähes täydellisesti ja valkoinen pitkähihainen jonka hihat oltiin kääritty kyynertaipeiden paikkeille puki ranskalaisnuorta yhtä lailla hyvin. Hiukset oli viimeistä suortuvaa myöten aseteltu hyvin, pörrötetty hiukan päältä mutta jätetty myös roikkumaan silmille.

Dan istui olohuoneen sohvalla tuhkakupilta haisevan punapään ja drinkkilasinsa seurassa.

Leopardikuviolla varustettu toppioli suoraasanottuna vaaleaverikön mielestä aivan liian kireä. Tosin tuon ilopillerin mielestä se oli ollut ainoa hyvä vaihtoehto, kun lähti kerrankin suurempiin juhliin. Hän oli kuullut juhlita ystäviensä kautta ja vaikka kukaan noista ei raaskinutkaan mennä, niin Trixie oli mennyt. Tuolle oli aivan sama tunsiko paikanpäältä ketään, mutta hänen mielestään juttu sujui jokaisen ihmisen kanssa.
Mustat, edestä muodikkaasti vaakaan revityt legginsit ja lilahtavat kengät toivat entistä räväkämmin tytön esiin, tuon sipsuttaessa hiljalleen boolilasin kanssa ihmisjoukon keskellä. Trixie ei todellakaan voinut väittää, etteikö talo olisi muka hieno, sillä se todella veti vertoja hänen kodilleen... enemmänkin.

Siniset silmät paistoivat tummien meikkien alta, kun tyttö kiinnitti huomionsa melko varakkaan näköiseen joukkioon kauempana. Tytön kasvoille kohosi hieman innostunut ilme, mutta huomatessaan noiden katsovan häntä nenänvartta pitkin, muutti tyttö kurssia ja alkoi kävellä tasan toiseen suuntaan.
Hän käveli ja käveli yhä pidemmälle, hörppien maukasta punertavaa juomaa lasista. Trixie ei edes itse tiennyt monesko oli jo menossa, mutta ei hän siitä välittänyt.
Tämä pöyhisti hiuksiaan ja käveli ovista ulos, kunnes päätyi melko suurille portaille ja istahti alas. Talon sisältä kuuluva musiikki ja puheensorina olivat tytön mielestä mitä miellyttävinta kuunneltavaa. Tuo hörppäsi jälleen lasista, eikä voinut olla nauttimatta melko viileästä tuulesta joka puski vasten tuon vaaleita kasvoja.

. . .

Tummiin pukeutunut nuorukainen käveli rennosti ihmisten seassa, vilkuillen ympärilleen. Hän ei ollut saanut kutsua, mutta se oli yksi pienimmistä syistä, miksi hän muka ei olisi tullut. Jokapuolella näkyi jos jonkinsorttista ihmistä, sillä paikalla ei ollut ainoastaan ihmisiä yellowilta tai devonilta, vaan myös rasheelta. Eihän se sinänsä ollut mikään yllätys, ainakaan tummaverikön mielestä.
Bryant ajatteli itse ainakin olevansa ihan kelpuutetuissa kuteissa paikanpäällä, tupeerattuine mustine hiuksineen ja tummine paitoineen. Jalassa olivat tummanpuhuvat pillifarkut ja jalassa converset, joita ilman hän ei lähtisi ikinä minnekkään. Silmät oltiin rajattu mustalla kajalilla, mutta tuskimpa kukaan tuon silmiä sen pahemmin katselisi.

Bryant vilkuili ympärilleen ja asettautui nojaamaan seinään turkoosia juomaa sisältävä lasi kädessään. Vähän väliä Bryant siitä hörppi kurkustaan alas moista juomaa, mutta samalla hän sai olla varuillaan, jotten vain olisi kenenkään tiellä. Ei sillä, ettei nuorukainen muka pärjäisi sanaharkassa, mutta hän ei vain jaksaisi kuunnella kenenkään valituksia.

Jamie yleensä vältteli kaikin mahdollisin keinoin Yellow Avenueta, sillä hän ei millään halunnut törmätä vanhoihin tuttuihin lapsuuden ajoilta ja huomata näiden kaikkien olevan lääkäreitä tai sun muita hyvin tienaavissa ammateissa olevia. Häntä ei millään innostanut alkaa selitellä kaikille, että miksi oli silloin muutamia vuosia sitten pakannut laukkunsa ja lähtenyt Rasheelle niiden muiden narkkareiden joukkoon. Ja nimenomaan niiden muiden, sillä olihan se jo kaikilla tiedossa Jamiella olleen päihteiden kanssa ongelmia jo Yellowlla asuessaan. Joskin, ei hän nyt vielä silloin ollut huumeisiin vakituisesti koskenut (mitä nyt joskus saattoi kokeilla joissain kotibileissä ja Rasheella seikkailessaan). Kokaiini oli tullut säännöllisesti kuvioihin vasta puoli vuotta Rasheelle muuton jälkeen, mutta se oli luultavasti ihmisistä hyvin arvattavista. Snobista pikkupojasta kasvoikin epäsiisti, kaljaa kittaava nuorimies, joka myi huumeita ja hyppi tuntemattomien ihmisten sänkyihin ihan tuosta vaan. Mitähän pojan vanhemmatkin tästä sanoisivat? Se ei kylläkään liikuttanut mustatukkaista miestä juuri ollenkaan, sillä eiväthän nämä enää käytännössä kuuluneet hänen elämäänsä.
Jamie käveli erästä, katulampuilla valastettua kävelytietä ja vei aina välillä sytytetyn savukkeen huultensa väliin. Mies oli vetäissyt tänään yllensä paljon hienommat sekä siistimmät vaatteet kuin yleensä; yksinkertainen valkoinen loivalla v-aukolla varustettu t-paita, sen päällä vielä avonainen musta miesten liivi ja jaloissa hänellä oli suhteellisen siistit harmaat pillifarkut. Kokonaisuuden kruunasi vielä lanteilla keikkuva niittivyö sekä kaulassa roikkuva hopeinen ketju, jonka Jamie oli luultavasti joskus saanut äidiltään lahjaksi. Kenkinä oli kuitenkin normaalisti ne valkoiset lenkkarit, joiden sivuilla oli kaksi mustaa viivaa. Hiukset hän oli tupeeranut tavanomaisesti pörröisiksi, eikä lakkaakaan oltu säästelty.

Mikä sitten oli syynä moiseen, että Jamie oli vetänyt ylleen kulutettujen farkkujen sekä rikkinäisten bändipaitojen sijasta jotain suhteellisen siistiä? No tietenkin se, että hän oli menossa vähän paremman luokan juhliin. Tai illanistujaisiin - miksi niitä pitikään kutsua. Sana näistä juhlista oli kulkeutunut Jamien korviin muutaman tutun kautta, jotka olivat aikeissa mennä kuokkimaan. Aluksi mies itse oli päättänyt visusti, ettei aikoisi astua jalallakaan tälle paremmalle kadulle, mutta seuraavaksi hän sitten löysi itsensä kulkemassa näitä viimeisen päälle puunattuja katuja. Ei miehellä tietenkään ollut mitään juhlia vastaan ja mikäli sieltä sitten löytyi ilmaiseksi alkoholia, niin oli hän aivan sataprosenttisesti mukana. Ainoa asia, mikä häiritsi oli vain se, että Jamie oli tosiaankin viettänyt lapsuutensa sekä nuoruutensa tällä alueella. Ei tästäkään kävelytieltä ollut paljoakaan matkaa sinne, missä mies ennen asui.
Jamie pyöritteli päätään, otti viimeiset sauhut tupakastaan ja heitti sen maahan. Ehkäpä hän yrittäisi tänä iltana unohtaa sen, että oli vanhoissa lapsuuden maisemissaan.

Ei kulunut aikaakaan, kun Jamie saapui korean talon luokse, joka ainakin metelistä päätellen oli se kauan kaivattu kämppä, jossa ne juhlat olivat. Ihmisiä siellä ainakin näytti olevan, joita ravasi yhtenään taloon sisälle tai sieltä ulos. Mustatukkainen mies suoristi hivenen paitaansa, sipaisi muutaman hiuskiehkuran pois kasvojensa edestä ja asteli mahdollisimman rennosti sisälle. Ei hän tietenkään tänne kuulunut - sen muutkin luultavasti tiesivät, mutta ei sillä ollut väliä. Sitä paitsi täällä näytti olevan muutamia muitakin ihmisiä, joita ei edes erehtyisikään luulemaan Yellowlaiseksi hienostolaiseksi.
Jamie puikkelehti ihmisten ohi ja etsi katseellaan pöytää, missä juomat sijaitsivat. Sitä ei nyt ollut kovinkaan vaikea löytää ja mies pääsi nappaamaan pöydältä lasillisen kirkkaan sinistä juomaa, siirtyen ihan suosiolla hivenen syrjemmälle lipittelemään sitä. Paikan hän löysikin erään sohvan nurkasta, johon hän istahti tyytyväisenä hymyillen ja otti uuden kulauksen juomastaan.