Jonathanin lepakkoluola

Ulkopuolelta rähjäinen entinen varastorakennus, sisältä yllättävän hyväkuntoinen, lämmin ja viihtyisä asunto. Kaikki tarpeellinen, olohuone, keittiö, pesuhuone ja makuuhuone, joka sijaitsee entisessä konehuoneessa koko komeuden yläpuolella. Ja aseitahan tottakai löytyy, mutta ne ovat piilossa muiden silmiltä.

<Kuvat ja tarkempaa infoa joskus>

Jonathan asteli hieman kostealla kaduilla, tottunein askelin vanhan varastorakennuksen eteen ja kaivoi taskustaan avaimen, yksi lukko oli riittämiin, sillä kukapa olisi halunnut ikivanhaan ja rähjäisen näköiseen varastoon murtautua? Varsinkaan kun kellään ei ollut hajuakaan kuka siellä piti kotiaan ja mitä ulkokuori piti sisällään. Ovi ei päästänyt äännähdystäkään liukuessaan auki.

Tottuneesti mies sytytti valot, vaikka vieralla pimeässä hapuilu olisi ollut melko turhaa hommaa.
"Tervetuloa matalaan majaani, ei aivan sellainen millainen voisi päältä päin kuvitella." Jonathan totesi naurahtaen Whitneylle, jättäen nahkaisen takkinsa sohvalle, hallin betonipohja oli päällystetty laudoilla ja lattia oli melko loistokaskin ja kallis asentaa. Monet olivat naureskelleen vaaleaverikölle kun olivat nähneet kunnostettavat tilat, mutta tätä melko outoa asumusta mies piti kotinaan.
"Kuinka vahvaa juomista haluat?" Jonathan kysyi astellen kaapille, joka kaikesta päätellen piti sisällään väkijuomia.

Whitney seurasi edessä kulkevaa Jonathania itsevarmoin askelin tutkiskellen kuitenkin epäluuloisesti ympärilleen. Varastorakennus näytti lähestulkoon slummialueen hökkelimajaa, ja se sai naisen miettimään hetken, mitä sisällä mahtaisi odottaa. Kuitenkin hetken kuluttua sisään astuttuaan Whitney totesi varaston sisältäpäin asuinkelpoiseksi ja siistiksi, sisustus näytti varsin kalliilta, ei ihan Jonathanin tyyliä mutta mukava ja silmäämiellyttävä kuitenkin. "Hah, joo kiitos, vahvinta mitä löytyy", tummaverikkö virnisti ja etsi katseellaan istuttavan näköistä nojatuolia. Nainen istui ruskeanahkaiseen ja houkuttelevaan tuoliin ja risti jalkansa nojaten samalla rentoutuneena taakse päin.

Tummaverikkö seurasi herkeämättä Jonathania katseellaan, mies oli lähestulkoon vastustamattoman kiinnostava ja sai naisessa heräämään jonkinlaista ystävällisyydeksi kutsuttua luonteenpiirrettä. Se oli harvinaista naisessa, joka yleensä oli koppava ja ylimielinen ja kylmä varsinkin uusia tuttavuuksia kohtaan. Tällä kertaa Whitney oli kuitenkin eksynyt Jonathanin asunnolle, siis miehen asunnolle jonka hän oli hetkeä aikaisemmin tavannut paikallisessa räkälässä. Kaiken kukkuraksi toinen paljastui poliisiksi, ja vielä palkkamurhaajaksikin. Ei kaikkein turvallisin tuttava, mutta kuitenkin.

Jonathan naurahti, "Tuskin nyt vanhimpaa, minulla on sata prosenttista alkoholia ja se ei kelpaa kuin haavojen hoitoon ja luotien uloskaivamiseen." mies huomautti virnistäen ja nosti esille venäläistä vodkaa, tarkoin vaaleaverikkö ei muistanut miten pullo oli kaappiin kulkeutunut. Luultavasti jonkun mafioson käsistä, siksi sinisilmä tarkistikin maun ennen kuin tarjosi juomaa Whitneylle. Nainen oli hakeutunut siihen ainoaan tuoliin, joka oli kulkenut melkoisen pitkän matkan Jonathanin mukana, vanhin ja luultavasti arvottomin huonekalu koko asunnossa.

"Olet kyllä melko uhkarohkea, minuthan voisi lukea suurin piirtein sarjamurhaajaksi." Jonathan huomautti kierosti hymyillen, nojaillen viinakaappiinsa, kaataen vodkaa laseihin, tutkaillen samalla asuntoaan nopeasti. Kaikki oli paikoillaan, juuri kuten pitikin, kukaan ei ollut käynyt siellä. Lopulta vaaleaverikkö ojensi tummalle naiselle lasin, jättäen pullon pöydälle, nyt mies itsekkin joi, kun ei ollut pelkoa siitä että joku oli hyppäämässä kimppuun. Ellei Whitney halunnut hankkia sulkaa hattuunsa.

Whitney naurahti huvittuneesti, "Luulisi että sä olisit tajunnut mitä tarkoitin", hän otti Jonathanin tarjoaman lasin käteensä nojautuen hiukan eteenpäin ja saatuaan lasin hän taas palasi siihen asentoonsa jossa oli hetkeä aikaisemmin ollut. Nainen seurasi silmillään edelleen miehen jokaista liikettä. "Sitten sunkin täytyy olla uhkarohkea kun päästät tuntemattomia kotiis" tummaverikkö napautti takaisin ja kohotti kulmiaan naurahtaen. Käsi siirtyi siistimään otsahiuksia jotka olivat tahtomatta valahtaneet silmille ja peittäneet lähes puolet näkökentästä, ja se jos joku häiritsi naista ja pahasti.

"Miksi sä et istu omassa kodissas?" Whitney kysyi ja hörppäsi kurkkualämmittävää vodkaa antaen sen valua kurkusta alas reippaaseen tahtiin niin että koko lasi tyhjeni kerralla. Baarissa juodut viskit ja kaljat olivat nousseet päähän jo aikaisemmin, eikä viinan lappaaminen tehnyt merkkiäkään loppuakseen vaikka Whitneyllä ei ollut edes tarkoitus vetää päätä täyteen saatika eksyä kenenkään tuntemattoman nurkkiin sekoilemaan. Olo oli kuitenkin nyt hyvä, rento ja aiempaa itsevarmempi vaikka tummaverikkö oli selvinpäinkin itsevarma. Se tuli kuitenkin humalassa entistä enemmän esiin, niinkuin se eräs vähän mainitumpi pahe, Whitney ei voinut melkein koskaan vastustaa kiusausta vierailla tapaamiensa miesten lakanoiden välissä. Tälläkertaa tummaveriköllä olikin vaikeuksia olla tekemättä lähempää tuttavuutta Jonathanin kanssa, mies kun sattui olemaan juurikin naisen mieleen, harvemminhan sellasia tapasi jos ollenkaan.

Jonathan hymyili kierosti, "Käsitin sen hyvin monella tavalla, tämä oli vain kiltein tapa toteuttaa pyyntö." mies vastasi naurahtaen, harvoin vaaleaverikkö kiltti oli, varsinkaan jos oli päästänyt jonkun taloonsa ilman sen suurempia tarkistuksia ja vielä kaiken lisäksi paljastanut suurinpiirtein kaiken toiselle synkästä puolestaan. Yleensä tässä vaiheessa mies viimeistään olisi pistänyt touhulle pisteen, yhden luodin avulla, mutta sääli hyvää tuolia. Lisäksi Whitney oli paljastunut melko mielenkiintoiseksi tapaukseksi, harvoin naisen kaltaisia olentoja käveli vastaan.
"En oikeastaan, minähän tunnen kotini paremmin kuin kukaan." vaaleaverikkö huomautti virnistäen vinosti, kuljettaen vaaleita silmiään olohuoneessaan.

"Voi johtua siitä että sinä valtasit lempituolini, jos totta puhutaan en juuri käytä noita muita huonekaluja. Luultavasti ainakaan siten kuten porvarilliset normaalit ihmiset käyttävät." Jonathan myönsi täyttäen oman lasinsa uudelleen ja tarjosi sitten pulloa tummaverikölle. Yleensä asuntoon kulkeutuivat vain ne harvat naiset joita mies ei tyytynyt vetäisemään vessassa, näitäkin usein odotti aamulla ulko-ovi, harvemmin vaaleaverikkö piti kenestäkään enää aamun valjettua sen vertaa että olisi halunnut jakaa sängyn näiden kanssa hieman pitempäänkin.

"En mä tarkoittanut sitä sillä, ens kerralla tänne voi tulla joku seksuaalimurhaaja kun näinkin vapaasti akkoja otat baarista mukaan" Whitney kohotti kulmiaan ja naurahti lyhyesti ottaen samalla käteensä Jonathanin tarjoaman vodkapullon. Nainen ajatteli aluksi kaataa sitä kiltisti lasiin mutta nostikin pullon huulilleen ja antoi nesteen valua kurkustaan alas, pieni inhon väristys kävi tummaverikön ruumiin läpi ja nosti ihon kananlihalle. Pitkän huikan jälkeen Whitney kolautti pullon pöydälle ja irvisti hiukan, sen jälkeen hän katsahti Jonathaniin ja soi tälle ehkä yhden vittumaisimmista hymyistään. "Sori, mä valtaan just sen tuolin jonka haluun", nainen piti katseensa edelleen miehessä ja ilmeessä oli uhmakkuutta.

Alkoholi melkeinpä kohisi suonissa ja sai Whitneyn olon sekavaksi, koordinaatiokyky tuntui heikenneen eikä muuten niin täydellisestä arviointikyvystä ollut jäljellä kuin rippeet. Tummaverikkö nousi tuoliltaan ylös ja käveli Jonathanin luo joka näytti enemmänkin vittuuntuneelta kuin humalaiselta. Whitney jätti tuskin senttiäkään varaa hänen ja Jonathanin vartaloiden väliin ja nosti katseensa miehen kasvoihin, "Noniin, mee sit lempituoliis istumaan", kasvoilla oli leikittelevä hymy ja katseessa haastetta.

// hyh huono : (

Jonathan naurahti, tuomatta esille ajatusta siitä että luultavasti pärjäisi yhdelle naiselle, jos tämä aikoisi tappaa miehen. Tähän mennessä vastaan ei ollut kävellyt sellaista naista joka olisi saanut vaaleaverikköä täysin pauloihinsa ja hulluksi himosta. Whitney oli ensimmäinen vähään aikaan joka oli todella kiinnostava tapaus, monella tapaa. Mies naurahti toisen ilmoitukselle.
"En olisi muuta sinulta olettanutkaan." Jonathan vastasi, tummaveriköllä oli pokkaa, se oli käynyt hyvin selväksi, tätä tuskin liikutti vaikka olisi mennyt varastamaan pikkutytöltä karkin suusta.

Sillä hetkellä kun Whitney nousi tuolista ja asteli hyvin lähelle Jonathania, miehen piti miettiä milloin oli viimeksi ollut näin lähellä käyttää hyväkseen humaltunutta naista. Vaaleaverikkö olisi luultavasti jo yrittänyt iskeä tummaverikköä, jos olisi ollut yhtä humalassa kuin tämä. Nyt Jonathanilta vaadittiin tavallista enemmän itsehillintää että tämä sai pidettyä näppinsä erossa kieltämättä hyvin kiehtovasta naisesta. Mies hymyili leveästi Whitneylle, miettien pakostakin minkä haasteen oli mennyt ottamaan vastaan, siirtyessään tuolilleen ja istuutuessaan siihen.

"Käskystä neiti."

Whitney seurasi tiiviisti katseellaan Jonathania joka asteli hänen ohitseen ja istahti nojatuoliin, "Hyvä poika", Whitney naurahti leikillään ja jäi nojailemaan viinakaappia vasten. Humala oli tasaantumassa kunnolliseksi, hetkeä aikasemmin se oli vielä kunnon nousussa ja nainen tiesi että kun se tasannevaihe tulisi, olokin alkaisi tuntumaan paremmalta. Tummaverikkö tutkaili ympärilleen hetken aikaa ja yritti pähkäillä jotain vähääkin tilanteeseen sopivaa sanottavaa, nainen kuitenkin toivoi että Jonathan saisi selväpäisempänä suunsa auki ensin niin ehkä Whitney itsekkin keksisi jotain muuta tekemistä kuin viinakaappiin nojailu ja hiljaa oleminen.

Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen Whitney otti pari epävarmaa askelta miestä kohti ja istahti viereiselle sohvalle, naisen huulien välistä karkasi huokaus ja näkökenttä muistutti edelleen yhtä isoa sotkua. "Sun kuuluisi viihdyttää vieraitas", tummaverikkö huomautti koppavasti ja loi Jonathanin viekkaan katseen suoden miehelle samalla nopean ja pienen hymynpoikasen. Naisen kasvoilla ei ollut enään sitä vittuuntunutta perusilmettä vaan hilpeä ja lähes pelottavan leikkisä ilme jotka nainen itsekkin olisi varmaan ihmetellyt jos olisi sattunut peilin eteen eksymään.

"Eikö minut kuuluisi palkita?" Jonathan kysyi virnistäen vähintäänkin irvokkaasti, käskien sitten itsensä takaisin järjestykseen, oli ihme että miehen renttumaisuus oli pysynyt näinkin kauan lepotilassa, nyt se nousikin pintaan humahtaen. Tosin osaksi vaaleaverikkö pisti sen Whitneyn koppavuuden ja leikkisän ilmeen piikkiin, muutenkin nainen oli luvattoman kiinnostava sinisissä silmissä.
"Mitähän sinä lasket viihdyttäväksi?" Jonathan uteli hymyillen nyt suhteellisen viattomasti, muistutellen itseään tummaverikön nuoruudesta ja humalasta, ja ties kuinka monesta muustakin epäkohdasta jota vaaleaverikön mieli tosin pyrki kumoamaan samaa vauhtia kun keksi uusia tilalle.

"Pitäisikö minun kaivaa uniformuni sinun häpäistäväksesi vaiko esitellä asekokoelmani?" mies kysyi naurahtaen lyhyesti, uniformun häpäisy ei paljoa poliisia vaivannut, moni muu olisi luultavasti antanut tehdä mitä tahansa muuta.
"Vai oletko vielä vaativampi kuin osasin odottaakkaan?"

Whitney naurahti jälleen, tälläkertaa kuitenkin hiukan närkästyneesti, "Luuletko että mä tänne aseita tulin katselemaan?" nainen huomautti ylimielisesti ja katsahti Jonathaniin jälleen haastavasti antaen vittumaisen hymyn koristaa kasvojaan niinkuin yleensä, Vodkapullo kohosi huulille jälleen ja nainen keräsi luunsa ja nousi sohvalta huterasti ylös jatkaen matkaansa epävarmoin askelin Jonathanin luokse. "Oikeessa oot, mä olen vaativa", Whitneyn totesi flirttailevasti ja vilkuili miestä ohimennen.

"Luulis sun nyt keksivän jotain", tummaverikkö jatkoi kuitenkin koppavaan ja ylimieliseen sävyynsä ja soi Jonathanille pienen hymynpoikasen jälleen kerran.

"En hetkeäkään, huolestuisin jos et olisi nähnyt sellaisia jossain muuallakin." Jonathan vastasi virnistäen, "Lisäksi olisin pettynyt, olisit ollut liian helppo tapaus." mies lisäsi naurahtaen. Loppujen lopuksi Whitney oli varsin puoleensavetävä, omalla nenäkkäällä ja pontevalla tavallaan. Itsevarma ja härkäpäinen, selvästi.

"Olen keksinyt vaikka mitä, mutta kaikki, mies kun olen, on ollut tähän mennessä painokelvotonta." Jonathan vastasi hymyillen säteilevästi, jopa melko kiiltokuvamaisesti, sellainen hymy olisi sopinut lähinnä kansikuva pojan kasvoille. Ei karaistuneen palkkamurhaajan kasvoille.
"Saisin luultavasti aseen ohimolleni jos toteuttaisin yhtäkään ideaa keksinnöistäni."

"Sä voit kertoa niistä sun ideoistas vaikka nyt, katsotaan sitten myöhemmin ootko todellakin ansainnu sen aseen ohimolles", Whitney virnisti ja kohotti pullon jälleen huulilleen istahtaen sitten lähestulkoon röyhkeästi miehen syliin. Tummaverikkö rakasti miesten kanssa leikkimistä, yhtäkään todellista ja suurta rakkautta ei ollut osunut kohdalle joten nainen oli tottunut suhtautumaan vastakkaiseen sukupuoleen ehdottoman epävakavasti ja sillä periaattella, että niin kauan kun mentiin hänen säännöillään, kaikki oli hyvin ja ketään ei sattunut. Oikeastaan Whitney voitiin laskea naispuoliseksi rentuksi, niin monet miehet hän oli aamuvarhaisella potkinut asunnostaan pihalle ja heittäneet yövieraan vaatteet ikkunasta alas kadulle. Usein perään oli sadellut pari törkeää huutoa jotta Rashee Road varmasti tietäisi millainen tapaus tälläkertaa naisen sänkyyn oli eksynyt.

Whitney oli luonteeltaan röyhkeä ja ennalta-arvaamaton, sen tiesi kaikki jotka naisesta olivat vähänkään kuulleet. Nyt tummaverikkö istui kyselemättä tuntemattoman miehen asunnossa, humalassa ja vielä aika kaukana kotoaan. Jos äkkilähtö tulisi hetken päästä nainen saisi hetken aikaa keräillä luitaan ja sen jälkeen suunnistaa umpitunnelissa kotiinsa.

"Niin, sehän siinä on, minä kun en siedä aseita ohimollani." Jonathan vastasi virnistäen, äänensävyn kuitenkin kertoessa että sellaisen sattuessa tilanne saattaisi menetellä aikuisten filmistä, enemmänkin Mr&Mrs Smith tyyppiseen räiskintään, paitsi ettei vaaleaveriköllä olisi vaikeuksia ampua Whitneytä tappavasti. Ei vaikka tämä vähintäänkin töykeästi otti ja istui miehen syliin, kyselemättä lupaa sen suuremmin. Mikäs siinä, kukapa mies ei olisi halunnut kaunista ja ilmeisesti tappavaakin tummaverikköä syliinsä?
"Mutta mukava tietää että olet valmis harkitsemaan." vaaleaverikkö totesi lähes ilkikurisesti.

"Tosin jos siihen mentäisiin, en voisi taata että saisit edes aamiaista, satikka edes ihmismäistä kohtelua aamuisin. Yleensä kyllästyn yhdessä yössä ja tällä tavoin estetään ne kiusalliset tilanteet aamuisin." Jonathan ilmoitti virnistäen, ei sillä että mies olisi hetkeäkään kuvitellut Whitneytä samallaiseksi ruikuttajaksi kuin liiankin monet vaaleaverikön aiemmat kokeilut.

Whitney naurahti lyhyesti ja antoi katseensa kiertää asunnon lävitse, sitten hän katsahti jälleen Jonathaniin ja kohotti kulmiaan, "Ensinnäkin, me mennään mun säännöillä ja tehään just niinkun _minä_ sanon", nainen totesi koppavasti painottaen minä-sanaa. Jonathan voisi pistää niin paljon vastaan kun ikinä haluaisi, Whitney kuitenkin pitäisi päänsä ja itsepäisenä ihmisenä ei antaisi periksi pakottamallakaan. Se oli joko-tai-tilanne, naisen katse eksyi jälleen miehen silmiin ja Whitney tuijotti toista haastavasti ja kohotti kulmiaan, "Ota tai jätä", nainen naurahti kiusoittelevasti ja nousi hitaasti ylös miehen sylistä hipaisten tahallisesti ohimennen tämän reittä.

Tummaverikkö päätti leikitellä Jonathanin kanssa aikansa, ja rupesi etsimään takkiaan kuin lähteäkseen, vaikka vapaaehtoisesti ja omasta päätöksestä nainen tuskin hetkeen lähtisikään. Sivusilmällä Whitney vilkuili miestä siinä toivossa että toinen oli mennyt hänen juoneensa ja uskoisi naisen tekevän lähtöä. Viekas hymynpoikanen koristi naisen kasvoja tuon käännähtäessä ympäri muka-ärtyneen näköisenä.

Ensimmäinen kutakin, ja Whitney oli todellakin poikkeava tapaus, monessa mielessä. Ensimmäinen ainakin joka suoraan sanoi että aikoi pelata omilla säännöillään, kyllähän kaikki naiset samaa yrittivät, tähän mennessä kukaan ei ollut kuitenkaan saanut Jonathania vaipumaan tossunsa alle. Osasi mieskin olla härkäpää, ja yleensä olikin. Lähinnä ylpeys oli se joka esti taipumasta tummaverikön vaatimukseen, ylpeys ja luonne yleensäkin.
"Vaikea nainen." vaaleaverikkö totesi naurahtaen, toisen noustessa, ja hipaistessa miehen reittä, tuskin vahingossa.

Whitney näytti tekevän lähtöä, joku muu olisi luultavasti rukoillut naista jäämään, luvannut vaikka kuun taivaalta. Jonathan sen sijaan nousi, liioitellunkin huolettomasti. Kyllähän, ironista kyllä, vaaleaverikkö halusi naisen jäävän, olisi ehkä ollut valmis jopa pyytämäänkin toista viipymään, se vain olisi antanut miehen makuun liikaa valtaa Whitneylle.
"Haluatko kahvia mukaan kotimatkaa varten? Siellä taitaa olla melkoisen kylmä jo." Jonathan kysyi hymyillen, luultavasti tummaverikkö oletti miehen lankeavan jalkoihinsa, jonka jälkeen nainen voisi viedä tätä kuin pässiä narussa. Vaaleaverikkö asteli kuitenkin keittiöön, virnistäen itsekseen.
"Toimiiko tuo aina miehiin?" mies ei voinut olla kysymättä, hämmästellen pakostakin kuinka helposti miehet lankesivatkaan naisten pauloihin, ajattelu siirtyi päästä jonnekkin täysin muualle.

"Yleensä toimii joo, mut mä pidän kyl vaikeammistakin tapauksista", Whitney virnisti ja otti muutaman huteran askeleen keittiön suuntaan kompastuen kuitenkin jalkoihinsa ja tömähtäen rähmälleen lattialle. Näin humalassa nainen ei pitkään aikaan ollut ollut, mutta eikö niin että hulluilla oli halvat huvit ja idiooteilla ilmaset? Kuitenkin tummaverikkö ymmärsi pysyä kuumottavasta vodkapullosta ainakin hetken aikaa erossa jottei mitään pahempaa sattuisi, nauraen nainen hapuili kuitenkin takaisin ylös ja siisti hiukan ränsistynyttä olemustaan pitäen huvittuneen virneen tiukasti kasvoillaan.

Tummaverikkö istahti keittiön pöydän reunalle ja katseli Jonathanin puuhia epäilevän näköisenä, ensinnäkin nainen ei pitänyt kahvista sitten alkuunkaan ja toiseksi tähän väliin tarvittaisiin jotain suoraa toimintaa eikä vastaavanlaista niin nähtyä lässytystä ja tylsistyttävää hiljaisuutta. Whitneyn miestennielijä-piirre kun astui hallitsevaksi vasta alkoholin kohistua suonissa eikä nainen muuten mikään sängystä toiseen hyppijä ollutkaan, jos vähän valehdeltaisiin. Tummaverikkö kun sattui pitämään miehiä vain hyödykkeenä aina silloin tällöin kun puute kasvoi vastustamattomaksi asti, sen jälkeen kerran käytetyt yleensä heitettiin mäelle ja harvat pääsivät vierailemaan naisen luona uudestaan. "No, ota tai jätä, en mä tässä koko yötä odottele", Whitney totesi koppavasti ja loi Jonathaniin ylimielisen katseen jota ilmekkin korosti.

"Vähän arvelinkin." Jonathan sanoi lähinnä itsekseen, kuullessaan ryskettä ja vilkaisi keittiön ovesta, maassa makaavaa Whitneyta joka kömpi jo nauraen ylös. Tässä ilmeisesti olikin rutkasti railakkaampi tapaus kuin vaaleaverikkö oli yleensä tottunut, ei niitä tavanomaisia 'ota kiinni jos saat'- tyttöjä, ei yrittänytkään esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Lähinnä kyse olikin siitä että tummaverikkö näytti tottuneen siihen että mies halusi tämän, olivat panokset kuinka isot tahansa. Ja luultavasti olikin yleensä täysin oikeassa.

Jonathan ei keittänyt kahvia, sillä jos totta puhuttiin sitä ei talosta löytynyt, teetä löytyi ja mies keittikin teetä. Whitney tuskin laittaisi pahakseen, tuskin oli edes ottanut miehen sanoja todesta tämän puhuessa kahvista, tämä oli sen verran humalassa.
"Oletatko sinä aina että miehet nuolevat jalkojasi ja vähän jotain muutakin kun sinä niin sanot?" Jonathan ei voinut olla kysymättä huvittuneena, "Minä kun luulin että olet lähdössä." mies huomautti vielä naurahtaen. Whitney luultavasti olisi valmiina raahaamaan vaaleaverikön hoitoon, jos tämä valehtelisi ja sanoisi jättävänsä tilaisuuden väliin ilomielin. Kyllähän Jonathan voisi olla laulattamasta lakanoita naisen kanssa, mutta moinen tuntui sillä hetkellä anteeksi antamattomalta tuhlaukselta. Varsinkin kun mies oli saanut toisen jo, epäilyttävän helposti, asunnolleen.

"Joo, melkeimpä aina ne myös tekee mitä mä käsken, mut sori jos tuotan pettymyksen, mulla ei oo mitään jalkafetissiä", Whitney naurahti ylimielisesti ja katseli Jonathanin puuhia hajamielisenä. Näkökenttä oli jokseenkin vääristynyt ja välimatkat heittivät todellisuuteen verrattuna huimasti, koordinaatiokyky oli edelleen heikko ja harkintakyky tipotiessän. Tummaverikkö nousi hatarasti pöydänreunalta ja jäi hetkeksi seisomaan miehen taakse vajaan metrin päähän, tuijottaen miehen takaraivoa mietteliäänä. "Mä sanoin jo etten ollut lähdössä", Whitney katkoi uhmakkaasti ja repäisi miestä käsivarresta sen verran kovaa että sai tämän käännettyä itseensä päin, "Ei kannata kääntää selkää tuntemattomille", nainen naurahti humoristiseen sävyyn ja otti pari kokeilevaa askelta mieheen päin jääden sitten seisomaan aivan toisen eteen.

Whitney katsoi herkeämättä Jonathanin karuja kasvoja, ilmekkään värähtämättä kuin toivoen että mies tekisi edes jotain mikä antaisi naiselle mahdollisuuden paeta kuumottavasta tilanteesta. "Mä voin edelleen pidellä sitä asetta sun ohimolla, joten älä kertaakaan aliarvioi mua tai en anna sulle edes mahdollisuutta mainita mun nimeä kahdesti", tummaverikkö totesi uhkaavasti ja antoi olemuksen puhua puolestaan.

"Hyvä, ei minullakaan." Jonathan vastasi, ollen todellakin iloinen ettei hänen tarvinnut ihan sellaiseen ryhtyä saadakseen Whitneyn tyydytetyksi, jos leikkiin ryhtyisi. Mikä taas tuntui hetki hetkeltä houkuttavammalta. Whitney oli arvaamaton, mieliala tuntui heittelevän sinne tänne, eikä vaaleaverikkö epäillyt hetkeäkään ettei tämän itsevarmuus ja arvaamattomuus johtunut alkuunkaan alkoholista. Naisen uhmakas ääni tunkeutui miehen tajuntaan, oli ehkä helpottavaakin tuntea pelkkä tiukka ote ja riuhtaisu, varsinkin kun oli odottanut saavansa iskun takaraivoon. Ainakaan päätä ei särkisi seuraavana päivänä.
"Se viesti tuli jo perille." Jonathan vastasi virnistäen, "Ja ottaen huomioon sinun humalasi ja sen tosiasian että minulla on ase eräässä kaapeista.. En tunne itseäni kovinkaan uhatuksi." vaaleaverikkö jatkoi huvittuneena, jos tummaverikkö olisi ollut selvin päin, mies ei olisi suurin surminkaan kääntänyt tälle selkäänsä. Taikka päästänyt keittiöön joka oli täynnä potentiaalisia tappoaseita.

"Minä en antaisi sinulle mahdollisuutta moiseen jos olisit selvinpäin. Ja humalassakin.." Jonahthan kohautti kulmiaan, yrittäen kovin vastustaa kiusaista suudella Whitneytä, outoa kyllä, mutta naisen uhkaava äänensävy ja olemus tekivät tästä vain entistä puoleensa vetävämmän. Renttu kun oli, ei Jonathan voinut vastustaa kiusausta, vaan painoi huulensa vasten tummaverikön huulia, maistaen niiltä vodkan.
"Hmm, voisin harkita niihin sääntöihisi alistumista." vaaleaverikkö totesi ilkikurisesti virnistäen, olihan äskeinen periaatteessa ollut naisen syy. Mitäs oli tunkenut niin lähelle.

Whitney melkeimpä riuhtaisi Jonathanin lähemmäs itseään ja painautuen lähestulkoon kiinni toisen vartaloa vasten tuntiessaan tämän huulet omillaan, yleensä nainen ei innostunut läheskään näin helposti vain pienen leikittelyn jälkeen. Mutta mies omasi jotain sellaista puoleensavetävää joka sai Whitneyn sydämen pomppimaan jostain ihmeellisestä tunteesta, kutsuttakoon sitä vaikka jännitykseksi. Tummaverikkö virnisti toisen lausahdukselle, "Mä oon sun kans kerrankin samaa mieltä", nainen ärähti suudelmasta hengästyneenä ja piti katseensa toisen silmissä kohottaen kulmiaan odottavana.

Tummaveriköllä oli vaikeuksia suudella Jonathania uudestaan, pituusero ja reilu humala sai naisen liikehdinnän huteraksi mutta lyhyiden alkuvaikeuksien jälkeen Whitney yllätti itsensä toisen huulilta. Naisen käsi kipusi miehen niskaan, ja toinen upposi Jonathanin hiuksiin, pieni hymynpoikanen kohosi naisen huulille ja voitonriemuinen pilkahdus välähti hänen kasvoillaan tummaverikön lähestulkoon ahmiessa miehen huulia omillaan.

Whitneyn reaktio oli kieltämättä mieluinen Jonathanille, vaikkei tämä niin innokasta ja kiihkeää vastausta odottanutkaan. Lähinnä olettanut naisen iskevän miestä jollakin, nyrkillään jos ei muuta olisi käsillä. Lähes kiduttavan tarkasti vaaleaverikön keho tuntui aistivan jokaisen piirun toisen muodoista lähellään, hyvin harva nainen oli saanut Jonathanin kiinnostumaan itsestään näin palavasti. Mies nimittäin todellakin halusi tutkia, testata ja silmäillä Whitneytä kaikin mahdollisin tavoin, nainen kun tuntui yllättävän kerta toisensa jälkeen.
"Tuo oli uutinen."

Tummaverikkö hoipui hieman epävarman oloisesti, humalassa kun oli, hetken vaaleaverikkö ehti jo pohtia toiseen kertaan sitä mitä toinen oli tekemässä kun Whitneyn huulet tavoittivat taas miehen omat. Naisen kädet tuntuivat hakeutuvan kuin luonnostaan niskalle ja hiuksiin, vaikka luultavasti eleen oli tarkoitus luoda tummaverikölle lisävakautta. Jonathanin omat, lähes poikamaisen uteliaat kädet hakeutuivat tutkimaan tarkemmin tätä kieltämättä hieman outoakin olentoa. Toinen hakeutui tummaverikön kyljelle ja toinen selälle, vetämään Whitneyta lähemmäs, vaikka nainen oli jo valmiiksi painautunut kiinni palkkamurhaajaan.

Whitney ei sitä samaa menoa kovinkaan kauaa jaksanut toistella, joten kädet eksyivät tälläkertaa miehen paidan alle tarkoituksena saada se tekemään lattialaudoille seuraa. Nainen otti muutamia epävarmoja askeleita kohti olohuoneen sohvaa kääntäen Jonathanin niin että nyt toinen oli selkä sohvaa kohden, henkeä vetäen tummaverikön kädet hapuilivat paitaa pois miehen yltä lähestulkoon pimeässä asunnossa. Whitney keskittyi vuorostaan painamaan ahnaita suudelmia Jonathanin kaulalle vetäen kateissa ollutta paidanhelmaa ylöspäin olettaen että toinen olisi senverta yhteistyöhaluinen että vaivautuisi auttamaan reilusti lyhyempäänsä.

Tummaverikön saatua paidan toisen yltä, suuren vaivannäön jälkeen, hän tönäisi röyhkeästi miehen sohvalle, istuen toisen syliin kasvot tähän päin. Whitney painoi kokeilevia ja ehkä hiukan himokkaitakin suudelmia miehen huulille näykkäisten toisen alahuulta ohimennen. Naisen käsi eksyi sivelemään Jonathanin vatsaa samalla kun toinen teki tutkimusmatkaansa edelleen toisen hiuksissa, hengitys kuulosti raskaalta ja tuntui raskaammalta. Whitney veti jälleen henkeä ja keskittyi vaihteeksi miehen kaulan ahmimiseen, antaen hampaidensa välillä upota leikkisästi toisen ihoon.

Whitney ei aikaillut, ei odottanut turhia lässytksiä taikka olettanu Jonathanin viettelevän tämä, kuten niin monet ja monet naiset ennen tummaverikköä. Heitä vaaleaverikkö ei sillä hetkellä viitsinyt edes miettiä, naurettavia, syöjätärtä leikkiviä naisia koko sakki. Whitney ei selvästikkään kuulunut heihin. Mies antoi tummaverikön johdatella itseään sohvaa kohti, paita sai lähteä, lyhyempi nainen ei sitä vaaleaverikön päältä olisi saanut, siksi olikin hyvä että kyseessä oli kummankin yhteinen päätös. Silti naisen suudelman kaulalla häiritsivät rutkasti Jonathanin aivotoimintaa, vetivät keskittymisen huulien pehmeyteen, siksi paidan päältä saaminen veikin aikaa.

Sohva oli aivan yhtä mukava kuin aina ennenkin, nukkua siinä ei saattanut, mutta tälläiseen harrastukseen se oli omiaan. Jonathanin kädet hakeutuivat omille tutkimusmatkoilleen Whitneyn paidan sisään, huulten vastatessa liiankin mieluusti naisen suudelmiin. Aluksi vaaleaverikkö erehtyi luulemaan vain tummaverikön hengitystä raskaasti, mutta tajusi sitten itsekkin huohottavansa, mikä ei ollut miehen tapaista alkuunkaan. Ehkä se johtui Whitneyn huulista kaulalla, taikka tämän vartalosta yleensäkin niin lähellä.

Whitney asettautui humalatilaansa nähden mainiosti sohvalla makaavan Jonathanin päälle ja painoi muutaman satunnaisen suudelman miehen kaulalle, tummaverikön käsi haahuili jossakin toisen rintakehän ja vatsan seudulla eikä nainen voinut vastustaa kiusausta raapia miehen ihoa aina silloin tällöin ohimennen ja muka niin vahingossa. Ja kyllä, Whitney pani merkille myös miehen raskaan hengityksen mikä sai pienen voitonriemuisen hymynkareen ilmestymään naisen suupieleen, eihän tässä sitten ihan täyspaskoja tunareita oltukkaan vaikka veren alkoholipitoisuus hipoi varmasti kahta ja puolta promillea. Tummaverikön toinen käsi harhaili hitaasti mutta varmasti miehen housujen etumuksen puolelle, kuin tarkastamaan että oltiinko alakerrassa jo heräilty vai ei.

Tilanteen hidas eteneminen sai naisen olon lähes tuskaiseksi, Jonathan oli varsin haluttava tapaus kaikkine paskamaisine luonteenpiirteineen ja malttamattomana ihmisenä Whitney valitti ainakin olemuksellaan tarvetta saada jonkinlaista toimitaa nyt tai heti. Alkoholi sai naisen varsin himokkaaksi, se oli todettu sata ja kaksi kertaa aiemminkin, mutta Jonathan oli varmaankin ensimmäinen kaksilahkeinen johon Whitney tunsi näinkin suurta vetoa.

Tummaverikkö kohottautui jälleen hiukan ylemmäs ja jakeli innokkaita, jopa hiukan aggressiivisia ja röyhkeitäkin suudelmia miehen huulille, painautuen samalla vartalollaan aivan toista vasten antaen käsiensä tehdä tuttua tutkimusmatkaa siellä, mihin ne olivatkin eksyneet.