Accidents can happen.

(( Alize tänne Pierren kanssa! Sori, kun kesti tän aloittaminen. On ollut vaan vähän kiire koulun kanssa... ))

Ilma oli suhteellisen aurinkoinen, vaikka melkein koko viime viikko oli ollut pilvistä. Myös ihmiset olivat huomanneet tämän poikkeuksellisen hyvän sään ja lähteneet sen seurauksena ulos. Jamien itsensä oli pakko myöntää, ettei hän ikinä ole ollut mitään varsinaisia ulkoiluihmisiä, jotka lähtivät hyvän sään yllättäessä ulos kävelemään. Ei, hän ei toisinaan liikkunut asunnostaan mihinkään mikäli ei ollut pakko. Joskus sunnuntaisin kun hänellä ei ollut töitä ja jääkaapissa oli ruokaa sekä juomaa, niin hän ei liikkunut neljän seinän sisältä mihinkään. Eikä se haitannut Jamieta ollenkaan, sillä hänestä oli toisinaan vain mukavaa maata sängynpohjalla, katsoa televisiota tai soittaa kitaraa. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin ja Jamie olisi luultavasti antanut ihan mitä vain, että olisi saanut lähteä ulos.
Hän nimittäin oli maanut sairaalassa jo viisi päivää, eikä hänellä ollut hajuakaan siitä, että milloin mahdollisesti pääsisi kotiin. Okei, Jamie oli saanut puukosta vatsaansa ja hänet jouduttiin leikkaamaan, joten paraneminen tulisi kestämään jonkin aikaa. Vaikka mies tunsikin itsensä ihan terveeksi, mutta aina kun hän liikahti, mahassa olevaa haavaa vihlaisi todella ilkeästi. Näin ollen käveleminen ei sujunut ihan kivuitta, jonka takia lääkärit eivät päästäneet häntä kotiin. Eikä Jamie todellakaan halunnut, että joku (esimerkiksi hänen äitinsä) tulisi hoivaamaan häntä siksi aikaa kunnes pystyisi kävelemään taas normaalisti. Miehen äidistä olikin muodostunut melkoinen riesa, sillä tämä oli juossut täällä sairaalassa yhtenään katsomassa poikansa vointia. Tietenkin sen ymmärsi, sillä olihan Jamie tämän ainoa poika ja luultavasti tämä oli huolesta sekaisin, kun kuuli tämän saaneen puukosta. Jamie kirosi sen ihmisen alimpaan helvettiin, kuka oli ottanut selville hänen vanhempiensa yhteistietoja ja soittaneet näille. Jamie oli jo täysi-ikäinen, eikä enää kaivannut vanhempiensa holhoamista. Jamie huokaisi ja vaihtoi hivenen parempaan asentoon sängyllä, kivun irvistyksen johdattelemana. Hän nappasi sängyn vieressä olevalta yöpöydältä juorulehden ja haukoituksen johdattelemana hän uppoutui lähiviikkojen juoruihin.

Ei ollut kulunut varmaankaan edes kymmentä minuuttia, kun Jamie jo kuuli käytävältä ääniä ja sitten huoneen ovi avautui.
"Huomenta, Jamie. Kuinkas sitä tänään voidaan?" sisään kävellyt vaaleatukkainen sairaanhoitaja, Judy, astui sisään ja käveli avaamaan paremmin ikkunassa olevia verhoja. Auringon valo suorastaan tulvi sisään ja Jamie joutui hetken räpyttelemään silmiään, jotta olisi tottunut valoon.
"Sitä samaa kuin eilen. Ja oikeastaan toissapäivänäkin", Jamie tokaisi pienen virnistyksen johdattelemana ja asetti lehden vierelleen sängylle. Hän ei tosiaankaan ollut tehnyt näinä viitenä päivänä mitään muuta, kuin maanut sängyssä, katsonut televisiota sekä lukenut vanhoja lehtiä. Ulkona hän ei ollut vielä päässyt käymään ja hänen nikotiinintarpeensa oli aivan valtava. Hän oli juonut nyt täällä ollessaan paljon enemmän kahvia, kuin yleensä. Ja siitä hän voi vain syyttää sitä kirottua nikotiininpuutettaan.
"Voi voi. Miten minä voin parantaa viihtymistäsi?" Judy kysyi ja käveli Jamien sängyn viereen.
"No, aski tupakkaa olisi aika mukava juttu. Lisäksi voisin mieluusti ottaa kupin kahvia sekä uusia lehtiä. Juorut Victoria ja David Beckhamin aviokriisistä alkavat hiljalleen tympiä", Jamie luetteli aurinkoinen hymy kasvoillaan ja sai vastaukseksi naiselta heleän naurahduksen.
"Katsotaan, mitä voin tehdä", tämä sanoi ja nosti Jamien vaaleansinistä sairaalapaitaa, jotta pystyi näin vilkaisemaan miehen vatsassa olevaa, tikattua haavaa. "Muistat varmaan, että se asianajaja tulee tänään sinua katsomaan?" nainen valaisi ja laski miehen paidan jälleen alas.
Mies naurahti kolkosti. Tietenkin hän oli moisenkin unohtanut, vaikka oli sinne toimistoonkin ihan itse soittanut. "Tottakai minä muistan", Jamie valehteli päin näköä ja pienehkö hymy kasvoillaan. Judy ihme kyllä uskoi tuon kaiken, josta Jamie oli tietenkin hyvillään. Eniten häntä kuitenkin tässä harmitti se, että hän oli aivan räjähtänyt. Hiukset sojottivat ihan mihin sattui, silmien alla oli silmäpussit eikä hänellä ollut sitä tavanomaista kajaalikerrosta silmissään.
"Hienoa, sillä tämä on arvateenkin jo matkalla tänne", Judy vielä sanoi ja lähti sitten kiireesti huoneesta ulos. Jamie huokaisi, otti lehden jälleen kouraansa ja käänsi sivua.

// Pahoittelen etten oo vastannut kun on ollut nuo kuuntelut ja penkkarit yms.. //

Pierre LeBau yritti ajaa rajotteiden mukaan muttei voinut minkään, että ajoi hiukan kovempaa.Normaalisti hän noudatti rajotteita, mutta nyt oli poikkeustilanne. Hänellä oli kiire tapaamiseen jonka oli sopinut jo viikkoja sitten, mutta pitkittynyt keskustelu erään asiakkaan kanssa oli myöhästyttänyt hänen lähtöään. Hienoa, uusi asiakas tietenkin saa todella "hyvän" kuvan hänen toiminnastaan. Toivottavasti asiakas ei vetäisi hirveitä herneitä nenäänsä. Pier vilkaisi kansiota, joka lojui apukuskin penkillä. Kannessa luki Jamie Mealer. Pier tiesi mitä se sisälsi. Puukotus ja niin edelleen. Sellaista sattui mutta tämmöistä taausta hän ei ollut saanut pitkään aikaan. Aiemmin jutut olivat olleet jotain pitkittyviä avioeroja tai murhia.

Sininen Ford Mustang vuosimallia 1967 kaartoi sairaalan pihaan. Pier parkkeerasi auton tilavalle parkkialueelle. Mies tuli ulos autosta salkku mukanaan. Hän työnsi kansion salkkuunsa ja lukitsi auton. Hän kiiruhti kohti sairaalan pääovia. Missä täällä oikein on infopiste? Onneksi hän löysi infon ja alkoi tiedustella mistä löytäisi asiakkaansa. Äkkiä sekin oli selvitetty. Mies kiiruhti kohti osastoa, jossa Jamie Mealer oikein asusteli nyt väliaikaisesti.

Osastolle selvittyään Pier etsi osastohoitajan käsiinsä ja kysyi missä huoneessa Jamie majaili. Osastohoitaja sanoi huoneen numeroksi 6. Niine tietoineen mies suunnisti kohti huonetta numero 6. Häntä vastaan käveli nuori naishoitaja. Pier kerkesi lukea nimilapussa lukevan nimen. Siinä luki Judy. Ennen huoneeseen menoa Pier suoristi kauluksen kunnolla ja huokaisi syvään. Jahas, tästä se lähtee. hän mietti itsekseen ja avasi huonen oven mennäkseen sisälle.

(( Yep. Mullakin nyt vähän kesti, kun on ollut tuon koulun kanssa vähän kiirusta. ))

Jamie pyöritteli hetken mustia, noin kaulan yli uloittuvia hiuksia sormissaan ja käänsi lehdestä jälleen uuden sivun. Montakohan kertaa hän oli lukenut muutaman aukeaman pituisen jutun "Lontoon kuumimmasta kermasta"? Luultavasti ainakin kaksi kertaa ja nyt tulisi luultavasti kolmas täyteen. Jamie oli lopen kyllästynyt tähän kaikkeen. Hän ei todellakaan jaksanut enää istua paikoillaan ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Hän halusi ulos. Tupakalle. Juomaan. Iskemään miehiä tai naisia. Harrastamaan seksiä. Kuinkakohan kauan siitä viimeisimmästä kerrastakin oli? Riittävän kauan, siitä Jamie oli varma ja se alkoi jo tuntua. Miten ihminen sitten pystyikään olemaan näin riippuvainen seksistä, ettei pärjäisi edes viikkoa ilman? Jamie oli ja ennen hän oli päässyt tyydyttämään itsensä, mikäli sellainen oli olo, mutta nyt sitten. Hän oli suljettu tähän kirottuun sairaalaan, eikä poispääsy olisi kamalan helppoa. Siihen saattaisi mennä vielä monta päivää ja silloin Jamie kyllä ratkeaisi liitoksistaan. Ei pelkästään kanssakäymisen kanssa vaan muutenkin. Tämä oli ihan tajuttoman ankea paikka, että jopa Jamien kämppä tuntui tähän verrattuna varsin houkuttelevalta.
Mies tuhahteli mielessään ja siirsi hivenen hiuksia pois silmiltään, kääntäen jälleen sivua. Hän todellakin kaipasi jotakin piristettä juuri nyt, sillä muuten hän aivan varmasti kuolisi pois. No, ei siinä ihmiset paljoa menettäisi, mutta kuitenkin. Pitäisiköhän hänen lähteä käymään sairaalan kahviossa vetämässä muutama kuppi kahvia? Rahaakin oli luultavasti sen verran, että kyllä sillä muutaman kupin saisi ostettua ja mahdollisesti myös jotain syötävää. Sairaalan potilaille tekemä ruoka oli nimittäin sellaista kuraa, ettei edes Jamie sitä suostunut noin vain syömään, vaikka saatavilla ei ollut muuta ravintoa. Ei hän tänäänkään ollut koskenut siihen mössöön, jonka Judy oli hänelle pari tuntia sitten kiikuttanut.
Jamie huokaisi ja hyppäsi alas sängyltä, kävellen erään pitkän kaapin eteen, jonka oven takana oli kokovartalopeili. Hän tarkasteli ulkonäköään peilin kautta ja irvisti näkemälleen. Hänen kasvonsa olivat aivan kalpeat ja huomasi varsin hyvin, ettei hän ollut käynyt pariin päivään ulkona. Jamiesta huomasi myös sen, ettei tämä ollut syönyt kunnolla, sillä painoa oli tippunut muutama kilo. Hän saattoi näyttää joidenkin silmissä aivan sairaalloisen laihalta, sillä mies oli muutenkin ruumiinrakenteeltaan melko hoikka, mutta Jamie oli vain ylpeä itsestään. Kerrankin hän oli saanut pudotettua painoa ihan huomaamattaan ja ilmaan mitään helvetin diettejä.

Jamie sulki ylpeästi hymyillen kaapin ja käveli jokseenkin vaivalloisesti takaisin sängylle makaamaan. Liikkuminen ei vielä ollut mitenkään helppoa, mutta luultavasti asia korjaantuisi muutamien päivien päästä ja Jamie pääsisi vihdoin lähtemään ulos tupakalle.
Äkkiä hän kuitenkin havahtui siihen, että huoneen ovi aukesi ja sisälle astui joku ruskeatukkainen, jokseenkin virallisen näköinen mies. Jamie katsoi tuota hetken toinen kulma koholla tulijaa ja mittaili samalla tätä katseellaan. Ja pitäisikö Jamien muka tuntea tuo? Hän ei nimittäin juurikaan harrastellut virallisen näköisten pukumiesten kanssa oleskelua, sillä Jamiehan oli niistä aivan ääripää.
"Öhh?" Jamie aloitti ja räpytteli hetken silmiään. Lopulta hänellä kuitenkin välähti ja huulille nousi vino hymy. "Sä oletkin vissiin sitten se... yleinen syyttäjä?" mies kysäisi ja kohotti kumpaakin kulmaansa. Helvetti, miksi tuon piti tulla juuri nyt kun Jamie itse oli aivan räjähtänyt. Varsinkin tässä sairaalan vaaleansinisessä asussa, johon kuuluivat napillinen pitkähihainen paita sekä pitkät rennot housut. Mies veikin kätensä vaistomaisesti pöyhimään tukkaansa, että näyttäisi ehkä enemmän ihmiseltä.

//korjaa jos et halua juonen menevän näin, koska tää on miun ymmärtämä juttu, et pier on jamien asianajaja tai pitäis tulla tässä jutussa.sori lyhyydestä..//

Sisälle päästyään Pierre katsahti katsahti nopeasti ympärilleensä ja siirsi sitten katseensa Jamieniin. Toisen kysyessä, että oliko hän yleinen syyttäjä oli Pierren pakko naurahtaa. Kaikki eivät olleet tajunneet että yleisellä syyttäjällä ja asianajalla oli pienoinen ero.
"Ei, olen asianajajasi. Ja olin ymmärtänyt että halusit nostaa syytteen tätä toista osa puolta vastaan. Olenko oikeassa? " Pier katsoi toista ja laski laukkunsa tyhjälle tuolille. Hän toivoi että olisi oikeassa paikassa.

"Anteeksi etten esitellyt itseäni. Olen Pierre LeBau, Thompsonien asianajaja toimistosta. " Pierre esitteli itsensä.
Hän kaivoi laukustansa lehtiön, kynän ja tapausta koskevan kansion. Hän vilkuili papereita nopeasti ja sulki kansion sitten. Hän käänsi katseensa kohti Jamietä.
"No kerropa omin sanoin siitä puukotuksesta, niin katsotaan että kuinka se eroaa entisestä lausunnosta, jonka annoit poliisille. Saat kertoa nyt kaikki yksityiskohtiaan myöten." Pierre sanoi ja samalla sulki puhelimensa. Hän ei halunnut tulla häirityksi kun hänellä oli asiakaskäynti.

(( Yep. Noin minäkin ajattelin. Mutta Jamie on nyt vähän... Jamie. Ja sori, taas miulla kesti.. ))

Jamie katseli hyvin tarkkaavaisesti tuon huoneeseen astuneen miehen liikkeitä ja kuuli tuon naurahtavan sekä tehden selväksi, että tämä oli Jamien asianajaja eikä mikään yleinen syyttäjä. Miehen itsekin oli pakko virnistää, sillä toki hän sen oli tiennyt. Se oli ollut vain sitä Jamien tavanomaista "paskaa läppää", jota jotkin ihmiset eivät vain ymmärtäneet. Eikä ollut ihme, sillä miehen yleinen huumori oli hyvin sarkastista ja saattoi muista tuntua pelkältä vittuilulta, mutta minkän Jamie sille mahtoi. Oli hän siitä saanut todella useasti kuulla, mutta ei hän ollut asian hyväksi mitään tehnyt. Ehkäpä mies voisi yrittää käyttäytyä edes tämän tapaamisen ajan? Jamie katseli hetken aikaa toista virnistellen. Okei, hän voisi yrittää, mutta ei todellakaan luvannut mitään. Sitä paitsi, Jamie oli maksava asiakas (joskin hänen äitinsä aikoi maksaa kulut - se oli kuulemma vähintä, mitä hän voisi tehdä) ja oli luultavasti työssään joutunut toimimaan vaikka minkälaiselle ihmiselle asianajajana. Joten Jamie ei uskonut olevansa suuri poikkeus.
"Niin, just se", mies tokaisi ja asettui samalla istumaan sängyn reunalle, joksenkin tuskainen ilme kasvoillaan. Kipu haavassa nimittäin tuntui aina, kun mies teki äkkinäisiä liikkeitä tai vain asettui istumaan. Makuulla se ei tuntunut, mutta antoi nyt olla. Hän ei todellakaan alkaisi makailemaan tämän tapaamisen aikana, sillä se näytäisi yksinkertaisesti typerältä.

Seuraavaksi Jamie kuuli tuon esittäytyvän ja hän nyökkäsi pienesti. Pierre... Jamie mutristi mietteliäänä huuliaan ja kallisti hivenen päätään.
"Oletko kenties Ranskasta kotoisin, kun sulla on tollainen nimi?" Jamie kysyi viattomasti ja vilaisi jälleen miehen profiilia läpi. Ei, ei tuo ainakaan näyttänyt ranskalaiselta, mutta eihän se tietenkään mitään meinannut. Ei kyllä ollut mikään yllätys, että Jamien äiti suositteli juuri tätä miestä asianajajaksi. Tämä näet mitä luultavimmin oli kotoisin siltä ihanaiselta Yellow Avenuelta, joten sen takia tämä Pierre oli luultavasti niin hyvä.
Seuraavaksi Jamie havaitsi toisen kaivavan laukustaan lehtiön, kynän ja jonkin kansion, joka luultavasti liittyi tähän Jamien tapaukseen jotenkin. Hän myös kuuli tuon pyytävän hänen kertovan ihan yksityiskohtia myöten siitä puukotuksesta ja Jamie pyöräytti silmiään. Häntä ei millään olisi huvittanut puhua asiasta juuri nyt, sillä sittenhän hänen piti käytännössä elää koko tapahtuma uudelleen. Miehen oli pakko myöntää, että siitä oli jäänyt melko suuret traumat ja jäi nähtäväksi sekin, että pystyisikö hän ihan vapain mielin kulkemaan Rasheella ilman, että vilkuili koko ajan olkansa ylitse. Se luultavasti veisi jonkin verran aikaa, josta tuskin tulisi yhtään helppoa.
"Sitten suosittelisin, että istut alas. Nimittäin tästä ei ole tulossa mikään kauhean lyhyt stroori", Jamie sanoi hetken mietittyään ja vaihtoi hivenen parempaan asentoon sängyllä. Mistähän hänen pitäisi aloittaa?
"No, kaikki alkoi siitä kun olin käynyt naukkailemassa eräässä Rasheen baarissa muutaman juoman ja lopen kyllästyneenä elämääni, päätin lähteä kotiin nukkumaan", Jamie selosti jokseenkin ylpeän virneen koristaessa suupieliä. Se ylpeys tuli vain ja ainoastaan siitä, että hän oli silloin tosiaankin menossa kotiinsa nukkumaan, eikä esimerkiksi etsimään itelleen seuralaista illaksi tai juomaan lisää. "Sitten mä tapasin tämän nahkapään ihan siinä baarin lähistöllä ja ihan pakko sanoa, että se jätkä oli nauttinut illan aikana muutaman drinkin liikaa. No, mä menin pyytämään siltä tulta kun mun oma sytkäri oli sanonut sopimuksensa irti. Eihän se raukka tietenkään humalaisilla aivoillaan osannut mitään ajatella ja päätti antaa ihan mukavan ihmisen kuvan itsestään. Harmi vain, että ei se ollut sitä. Nimittäin sitten se tajusi mun naamassa olevat maalit ja alkoi haastamaan riitaa. Se kehuskeli, että sen setä oli joutunut linnaan parin homon tappamisesta ja että hän ihan mieluusti jatkaisi tämän työtä tappamalla mut", Jamie jatkoi nyt jotenkin kolkko ilme kasvoillaan. Harmi vain, että tämä kyseinen skini oli työssään melkein onnistunut.
"Tappelu siitä tietenkin syntyi ja tämän nuoremman jokseenkin huonosta kunnosta johtuen, mä voitin. Tietty tämän piti mennä kaatumaan ja lyömään päänsä, josta johtuen tältä lähti taju. Jos mä olisin ollut järkevä, niin..." Jamie keskeytti äkisti, sillä hän ei todellakaan ollut varma, halusiko välttämättä kertoa, että oli jättänyt nuorukaisen siihen oman onnensa nojaan ja lähtenyt itse verissäpäin kotiin. Vaikka skini olikin melkein tappanut hänet, voisi tuosta Jamien tunnustuksesta olla edes jotain etua tälle oikeudessa. Mies punnisti eri vaihtoehtoja ja tuli siihen tulokseen, että pysyisi tuosta asiasta vaiti.

//mitäs pienistä... :P yrittää pidentää tekstiä, mut kirjotukset vie suurimman osan oikeinkirjotuksista eli varo niitä..//

Heti ensimmäinen kysymys sai Pieren naurahtamaan. Hän oli tottunut noihin kysymyksiin. Aina nimi kuulosti ranskalaiselta. Minkäs sille mahtoi. Mitäs äidillä oli ollut sukujuuria Ranskassa.
"Ei, olen syntynyt Englannissa. Äidin sukujuuret ovat Ranskasta. Minkäs sille mahdan." Pierre hymähti itsekseen.

Kun Jamie sanoi ettei tarina olisi lyhyt, etsi Pierre itselleen tuolin ja laittoi sen lähelle jotta kuulisi tarkasti. Kyllähän se tiedettiin ettei muisteleminen ollut mitään mukavaa puuhaa, mutta jos halusi edes yrittää vvoittaa tämän oikeusjutun oli saatava tietoa siitä, mitä on tapahtunut. Jamie alkoi kertomaan tarinaansaa ja Pierre kirjoitti tärkeitä avainsanoja lehtiöönsä ja niiden tarkkuutta. Näistä asoista hänen olisi saatava lisää tietoa, jotta asiakas kokisi kuulluksi tullun tunteen.

Äkkiä Jamie kuitenkin vaikeni, joka jäi askarruttamaan Pierreä. Mikäköhän nyt on kun ei kerrota syytä? Hän tiesi kyllä ettei toinen tulisi avautumaan kovinkaan helposti tästä asiasta, mutta se olisi vain Jamien parhaaksi.
"Elikkäs oliko tämä toinen vielä hengissä kun kaatui siihen. Ettei sattunut mitään kuolemantuottamusta." Pierre kysyi ja halusi varmistaa ettei tämä nuori mies ollut mitenkään pahassa pulassa.

Jamie oli nyt kahden vaiheilla; kertoa vaiko ei kertoa sitä asiaa tälle Pierrelle? Toisaalta se saattaisi olla järkevää, eikä tuolle syntyisi minkäänlaisia epäluuloja Jamien rehellisyyden suhteen ja asia olisi sillä selvä. Mutta sitten toisaalta taas. Mikäli mies nyt avaisi suunsa tuon asian suhteen ja todellakin kertoisi, että oli jättänyt sen skinin aivan muun maailman armoille ja paennut paikalta. Entä jos tuolle oikeasti olisi voinut tai oli sattunut jotakin ikävää? Jamie olisi melkoisessa kusessa, mikäli tälle oli oikeasti sattunut jotakin. Vaikka tämä sitten näyttikin olevan täysissä elinvoimissaan silloin muutama päivä myöhemmin, kun he kohtasivat siellä hemmetin pikaruokalassa. Ei sitä siltikään ikinä tiennyt. Jamie puraisi nopeasti huuliaan ja mietti edelleen, mitä sanoisi. Ja vieläpä tämän kaiken kruunasi se miehen tekemä 'jäynä' ja lisäksi se, että hän oli kääntänyt toisen taskut väärinpäin, vieden ne onnettomat hilut, jotka toinen silloin vielä omisti. Mitähän siitäkin voisi oikeudessa seurata, mikäli Jamie avaisi suunsa? Tämä toinen osapuoli aivan varmasti tiesi, että kuka sen 'housut kinttuihin' -jutun oli tehnyt ja nyysinyt rahat tämän taskuista, mutta pystyisikö tämä todistamaan sitä? Mikäli Jamie kiistäisi tuon kaiken, niin tällä tuskin olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia saada miestä vastuuseen teoistaan. Olihan tuo tapahtuma kuitenkin varsin pientä sen rinnalla, että tämä toinen oli yrittänyt tappaa Jamien.
"Siis kun... Oli hengissä ja jäi henkiin", Jamie takerteli sanoissaan ja katsoi nyt lähes ilmeettömillä kasvoilla tätä ruskeatukkaista miestä. Hän ei yhtään tiennyt, että kuinka välkky toinen oli, mutta eiköhän typerä kolmevuotiaskin tajuaisi tässä asiassa olevan vähän suurempi koira haudattuna.

Jamie puri huultaan ja vaihteli hermostuneesti asentoaan sängyllä. Häntä hermostutti, sillä mies oli ollut jo liian monta kertaa tekemisissä tällaisten asioiden kanssa ja kieltämättä ollut pari kertaa oikeudessa todistamassa, mutta silti. Tämä kaikki oli kuitenkin vähän erilaista kuin aiemmin, sillä tämä nyt oli vähän suurempi juttu.
"Tota siis..." Jamie aloitti taas, sillä hänestä tuntui, että oli pakko sanoa edes jotakin. Että hän pääsisi tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti eroon ja he voisivat jatkaa eteenpäin.
"Mä siis... En... Tehnyt oikein mitään. Siis, musta sillä oli kaikki hyvin ja mä..." Jamie aloitti ja yritti parhaansa mukaan saada sanotuksi loputkin niin, ettei vaikuttaisi niin syylliseltä. Hän ei millään halunnut menettää etulyöntiasemaansa tämän takia, vaikkei nyt loppujen lopuksi ollut siitäkään kauhean varma. Vaikuttaisiko tämä asia sitten lopputulokseen mitenkään? Voisiko Jamie saada syytteen jostain... Heitteellejätöstä? Ettei soittanut ambulanssia, vaikka toinen oli tajuton? Tämä nyt oli kuitenkin yrittänyt tappaa Jamien, joten tuskin tätä asiaa edes huomioitasi? Joskin, se saattaisi lieventää tämän tuomiota tai jotain? Jamie pudisti päätään ja jatkoi huulen puremistaan. Helvetti, kun hän ei ollut ikinä tajunnut laista yhtikäs mitään.

/oliko tuo tappelupukari nyt niikun kuollut vaiko hengissä? /

Pierre kuunteli toista keskittyneenä ja toivoi ettei mies olisi jättänyt tätä kuolemaan. Hänen onnekseen Jamie kertoi että tappelupukari oli hengissä kun Jamie oli lähtenyt paikalta. Mies huokaisi hiljaa itsekseen. Onneksi pahinta ei vielä sattunut, tai edes sattunut ollenkaan.

Toinen alkoi vääntelehtiä sängyssään ja yritti saada sanojansa ulos suustaan. Se ei näyttänyt onnistuneen kovinkaan hyvin. Pierre jätti hetkeksi kirjoittamisen ja katsoi toista. Lopulta ne muutamat sanat tulivat. Pierre arvasi että mistä nyt puhuttaisiin. Olihan hän monia tapauksia nähnyt ja tiesi kuinka ihmiset aina yrittivät saada kakistettua ne sanat, jotka oli hyvin hankala sanoa. Itse voisi sanoa silloin alttarilla sen sanan mitä ei ollut kovin helppo sanoa. Se sana oli "Tahdon" , mutta onneksi se oli positiivisia puolia tässä elämässä.
"Tiedän mitä ajat takaa ja tärkein asia on se että toinen osapuoli jäi henkiin kun lähdit paikalta." Pierre sanoi ja jatkoi kirjoittamista muistioonsa.
"Oliko alkoholilla osaa tähän asiaan? " Pierre halusi tietää.
Hän tiesi sen että ihmiset muuttuivat aina alkoholia maistellessaan tai no juodessaan. Ja yleensä aika paljonkin. Omakohtaista kokemusta ei kylläkään ollut, mutta hän oli hyvin usein nähnyt tapauksia ja humalatilassa riiteleviä pariskuntia. Ja kuinka ollakaan, joskus ne päättyivät siihen että pullo tai miksei vaikka puukkokin löytyi toisen selästä tai kurkusta.

Jamie oli lopettanut puhumisen. Pierre päätti että juuri tällä hetkellä hänen olisi pakko kertoa hiukan näistä normaleista rutiineista. Hän kaivoi laukustansa hiukan papereita. Tai oikeastaan paperinipun ja alkoi etsiä sieltä juuri niitä oikeita papereita.

(( On hengissä, koska kyse on samasta tyypistä, joka puukotti Jamieta (:
Auts.. Onpas musta tullut ihan kunnon jumittaja >.< ))

Jamie puristi tiukasti nyrkeissään valkoista lakanaa, joka verhosi hänen vuodettaan. Helvetti, kun tämä kaikki muuttui ihan yhtäkkiä näin vaikeaksi. Ei mies osannut kuvitella, että hänen pitäisi kertoa kaikki vielä juurta jaksaen uudestaan ja vieläpä vastailla toisen esittämiin kysymyksiin. Tietenkin, kyllä hän joutui kertomaan tarinan poliiseille, mutta silloin Jamie ei todellakaan kertonut kaikkia yksityiskohtia - eivät ne poliiseja kiinnostaneet. Näille oli ehkä tärkeintä, että tiesivät tapauksesta pääpiirteet ja saivat sen toisen osapuolen kiinni, mutta juristit olivat ihan toista maata. Nämä halusivat juuri kuulla ne kaikki pienimmätkin yksityiskohdat, jotka olisivat sitten hyödyksi oikeudenkäynnissä. Mutta entä sitten, jos Jamie ei halunut kertoa? Hän ei todellakaan halunnut saada mitään syytettä mistään heitteellejätöstä, sillä... Miehellä ei todellakaan ollut varaa maksaa tuolle mitään koravuksia siitä, mikäli sitä asiaa edes huomioitaisiin.

Jamie pyöritteli hetken alahuulessa olevaa metallista huulikoruaan ja haroi tummia, jo lievästi harakanpesää muistuttavia hiuksiaan. Hänen tummanvihreä katseensa kierteli levottomasti ympäri huonetta, pysähtyen aina vähän väliä tähän vastapäätä istuvaan mieheen. Tuo kuitenkin totesi tietävänsä, että mitä Jamie ajoi tässä takaa ja mies yritti luoda kasvoilleen jonkun hymyntapaisen. Harmi vain, että se jäi vain huonoksi yritykseksi ja se muistutti lähinnä irvistystä. Pierre kuitenkin jatkoi aiheesta ja kysyi Jamielta kysymyksen, johon miehellä ei onneksi ollut lainkaan vaikeuksia vastata.
"Oli joo. Tosin, mä en ollut juonut ton illan aikana kuin ehkä muutaman, mutta tää toinen oli vetänyt luultavasti aika montakin", Jamie kertoi ja paranteli jälleen asentoaan sängyllä, pienen irvistyksen johdattelemana.

//kiitos tiedoista, no oonhan miekin aikamoinen. varmaan en oo kuukauteen melkein käyny tääl. Ku on ollut koulu jutskii. Joo tosi hyvä tekosyy, heh heh. sori muuten tuo lyhyys.//

Pierre löysi viimein nuo kadonneet paperit. Hän selaili niitä hajamielisenä, mutta loppujen lopuksi hän keskittyi enemmän kuuntelemaan toista kun tämä kertoi tarkemmin tuosta illasta. Hän nyökkäili ja vastausta ei kuulunut miehen huulilta ollenkaan. Hänen päässään kylläkin pyöri tuo aiempi tapaus joka oli osoittanut taas kuinka tärkeä perhe oli. Niin kuin aina.

Mies palasi kuitenkin takaisin papereiden pariin. Hän rykäisi kurkkuaan hiukan. Se oli hiukan kuivunut kun hän ei ollut vastannut tuossa äsken.
" Tuota noin, tässä on hiukan asioita joita kannattaa huomioida, kun tätä aletaan puimaan läpi." Pier sanoi ja ojensi kopiota toiselle.
"Ensinnäkin sieltä löytyy, tärkeimmät eli milloin pienempi oikeuskäsittely on ja se että miten siellä menetellään." Hän jatkoi heti perään.

(( Yep yep. Onneksi kuitenkin kohta alkaa kesäloma ja pääsee ottamaan vähän rennommini ^^ ))

Jamie olisi kyllä täysin eri mieltä toisen kanssa siinä asiassa, että perhe olisi ollut todella tärkeä juttu. Hän nyt loppujen lopuksi vähän välitti, että oliko hänellä perhettä vai ei. Mies oli jo vaikka kuinka kauan selvinnyt yksinään, ilman kenenkään perheenjäsenensä apua ja niin hän selviäisi vastaisuudessakin. Siitä oli jo sitä paitsi todella kauan, kun hän oli viimeksi ottanut yhteyttä esimerkiksi äitiinsä ja luultavasti tämäkin oli ymmärtänyt, ettei Jamieta kiinnostanut. No, nyt tämä oli tosin pamahtanut tänne sairaalaan oitis kuullessaan, mitä hänelle oli tapahtunut ja olihan Jamie heti ensimmäiseksi herättyään nähnyt äitinsä kasvot. Lievä järkytys nousi pintaan ja mieletön viha sitä ihmistä kohtaan, joka oli hänen äidilleen ja isälleen tästä puukotuksesta kertonut. Miten ihmeessä nämä olivat saaneet tietää? Oliko joku niistä poliiseista tonkinut miehen taustoja esille ja saanut selville näiden numeron? Helvetti, Jamie oli aina sitten vihannut virkavaltaa ja valtiota, sillä nämä eivät vain osaneet pitää näppejään erossa muiden asioista.

Mies mutristeli hivenen huultaan ja antoi vihreiden silmien liukua jälleen tähän vastapäätä istuvaan ruskeatukkaiseen mieheen. No, hänen nenänsä edessä istui juuri sellainen ihminen, joka oli poliisien sekä korkeamman oikeuden kanssa melkein joka päivä tekemisissä. Olihan se tosin niinkin, että joissain tapauksissa näistä saattoi olla peräti hyötyäkin. Kuten esimerkiksi tässä Jamien tapauksessa ja tämä Pierrehän vain auttoi häntä voittamaan tämän jutun parhaansa mukaan.
Jamie kohotti nopeasti toista kulmaansa, kun toinen ojensi hänelle jonkun paperin. Tummatukkainen otti sen vastaan ja laski katseensa siihen. Siinä luki tarkasti se päivä, milloin pienempi oikeudenkäsittely olisi ja miten siellä meneteltäisiin.
"Ai tää on jo viikon päästä. Voi jumalauta..." Jamie puhui lähinnä itsekseen ja raapi hivenen päätään, jonka takia mustat hiukset nousivat entistä pystympään. Häntä ei näet millään huvittaisi noin pian istua missään oikeussalissa. Ei varsinkaan sen isottelevan pennun kanssa. Ties vaikka tämä yrittäisi käydä käsiksi tai jotain.
"Kuinka pitkän tuomion tää toinen osapuoli sitten mahdollisesti saa? Mietin vaan, että kuinka nopeasti mun pitää hankkia uusi kämppä jostain muualta", Jamie kysäisi nopeasti ja nosti jälleen katseensa tähän toiseen mieheen. No, kuulostihan se typerältä, että hän lähtisi pakoon jotakuta typerää pentua, mutta minkäs sille mahtaa. Hän ei todellakaan halua joutua napit vastakkain tämän kanssa uudestaan, sillä jos totta puhuttiin, niin Jamie pelkäsi tätä jonkin verran. Sitä hän ei tietenkään ääneen myöntäisi.

(( Btw; Tässä on se tyyppi, joka puukotti Jamieta. Jos siitä saat vähäsen matskua/apua <: ))

//pahoittelen etten vastannut pitkään aikaan. oon melkein unohtanut tän paikan//

Pierre arvasi että miehen mielestä kai liian nopeasti tulisi oikeuskäsittely, mutta olihan sekin joskus hoidettava ja helpompi se oli hoitaa heti alta pois. Mutta hän ei osannut odottaa toisen kysymystä että kuinka pitkän tuomion toinen saisi tästä. Siihen oli Pierren mahdotonta vastata, tai no ainankin suoralta kädeltä.

"Tuota, yleensä se on ollut semmoinen 5 vuotta ehdotonta vankeutta. Mutta kuitenkin valamiehiehistö päättää siitä että kuinka kauan tämä toinen on vankilassa. Se riippuu heidän arvostelu kyvystään. " Pierre sanoi ja ryki kurkkuaan hiukan.

Toinen selasi vielä hetken aikaa papereitaan. Äkkiä hän kuitenkin huomasi että joku oli yrittänyt tavoitella häntä. Kukas muukaan kuin vaimo. Toinen puhelu oli tullut toimistolta. No, pitäisi soittaa hiukan myöhemmin takaisin, kunhan hän saisi tehtyä tämän homman ensin. Työt ensin ja sitten perhe. Sehän oli hänen mottonsa.

Mies ryhdistäytyi ja nosti katseensa papereista. Mitäköhän toinen ajatteli? Olikohan pahempia kysymyksiä? Toivottavasti ei ollut. Kannaisihan se kysyä.
"No onko vielä jokin asia epäselvä? " Pierre kysyi.

(( Ei haittaa! <: ))

Jamie luki yhä uudestaan ja uudestaan pinkassa päälimmäisenä olevaa paperia, vaikkei ne häntä oikeastaan kiinnostaneetkaan. Kyllähän sen pitäisi, mutta ei vain kiinnostanut. Mies näet halusi vain tämän asian mahdollisimman pian pois alta ja palata normaaliin päivärytmiin - mikäli Jamiella sellaista edes oli. Hänestä ei näet koskaan tiennyt, missä mies olisi viikon päästä saatika sitten kahden päivän päästä. Tai missä kunnossa. Jamie toisinaan sai ihan älyttömiä päähänpistoja vetää lärvit keskellä työviikkoa ja sitten viedä joku satunnainen hoito kotiin. Kun sitten seuraavana päivänä podettiin mahtavaa krapulaa ja oltiin ihan ulalla edellisen illan tapahtumista. Ja töihinhän ei sellaisena päivänä ilmestytty - sehän oli selvä. Pomolle vain sanottiin joku riittävän hyvä tekosyy, miksi jäi kotiin ja sitten sai koko loppupäivän napsia särkylääkkeitä ja maata sängynpohjalla. Oli kuitenkin vielä ajankysymys, milloin pomo ihan oikeasti antaisi Jamielle potkut, sillä tämä jäi pois töistä melko usein. Kenellä olisi muka pitää jotain sellaista työntekijää palkkalistoilla, joka ei käynyt jokainen päivä töissä? Tuskin kovinkaan monella. Kyllä tämä aivan varmasti löytäisi jonkun riittävän kunnollisen työntekijän Jamien tilalle.

Toisen vastatessa hänen kysymykseen, tummatukkainen nosti katseensa papereista ja nyökkäsi.
"Niin tietenkin. Kuitenkin sen verran kauan, että kerkeen hankkia kämpän jostain muualta", hän nyökytteli ja vilkuili sitten toisia papereita, kunnes työnsi nipun takaisin vastapäätä istuvan miehen syliin. Eiköhän tästä selviäisi. Kunhan se isotteleva penska olisi lukkojen takana mahdollisimman kauan.
"Tota... Onko mun mahdollista saada tästä jotain... Sakkoja tai jotain. Kun mä nyt periaatteessa suututin sen niin pahasti, että se alkoi heilua puukon kanssa", Jamie kysyi ja vasta sitten hän alkoi miettiä, että olisikohan sittenkään pitänyt avata suutaan.

//kiitos hyvästä pelistä//

Pierre mietti mitä vastaisi asiakkaan kysymyksiin. Kuinka hän selittäisi hyvin lyhyesti toiselle että tästä voisi tulla pitkä prosessi. Ja myöskin sen että hänen valtansa yltäisi vain niin pitkälle kun toinen olisi valmis kertomaan ja auttamaan itsensä pois ojasta.
"No yleensä, omasta mielestäni, ei saa minkäänlaista sakkoa toisen suututtamisesta. Mutta tietenkin tuomari sekä valamiehistö tarkastelevat asiaa aivan eri
kannalta." Pierre sanoi.

Pierre huomasi että joku oli yrittänyt tavoitella hän uudelleen. Jahas, pakkohan se oli soittaa takaisin päin. Ei kuitenkaan ihan vielä. Hiukan myöhemmin vasta. Kunhan nyt ensin saisi tämän homman hoidettua. Mies pakkasi ylimääräiset paperit laukkuunsa takaisin. Hän alkoi tehdä lähtöään, kunnes muisti pienen lappusen, joka piti antaa Jamielle.
" Tässä on numeroni, jos sattuu ettet pääse tulemaan niin yritämme keksiä jotain. Mutta tuo käsittely on siis ensi viikolla ja siitä ei parane myöhästyä. Onko ymmärretty?" Pierre kysyi kuin joltain pieneltä lapselta, mutta se oli ainut tapa varmistaa että Jamie olisi paikalla kun käsittely olisi.
" Etkä sitten myöhästy millään tavalla, koska tämä auttaa sinua, eikä minua." Hän jatkoi ja nousi tuolista. Otti takkinsa ja käveli kohti ovea. Oven avaus ja sitten mies oli tipotiessään.