Do not ask questions like that, so I don't need to lie to you

(( F + A ))

Carrington asteli hitaasti katua pitkin. Neiti oli tunkenut kädet syvällä takkinsa taskuihin. Hän seurasi katseellaan ohitse suhahtelevaa liikennettä. Tiedossa oli leffailta Alecin luona, joskin nainen oli joutunut käymään kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, koska koko alkuilta oli vietetty strip clubilla töissä. Muuten neiti Holt olisi ollut varmasti jo aika päiviä sitten miehen luona. Carrington hieraisi otsaansa kädellään ja huokaisi raskaasti. Hän poti aina huonoa omaatuntoa oltuaan töissä, mutta ajatukset unohtuisivat viimeistään siinä vaiheessa, kun hän pääsisi Alecin luokse. Cwenille Carrington ei ollut uskaltanut vieläkään kertoa totuutta. Pikkusisko luuli naisen lähteneen hurvittelemaan tyttökavereiden kanssa baariin. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi tarttua härkää sarvista, mutta toistaiseksi Carrington oli päättänyt venyttää sitä mahdollisimman pitkään.

Toppatakkinsa lisäksi Carrington oli pukeutunut punaiseen pitkähihaiseen, jossa oli pieni kaulus ja tummiin, tiukkoihin farkkuihin. Tyylikäs, mutta mukava asukokonaisuus. Carrington imaisi viimeiset sauhut sormiensa välissä palavasta tupakasta, pysähtyessään tietyn rakennuksen eteen. Hän nakkasi syöpäkääryleen maahan ja polkaisi sen sammuksiin. Nainen kiskaisi oven auki ja astui rappukäytävään, kivuten sitten rappuset ylös oikeaan kerrokseen. Hän kulki käytävää pitkin, kuljettaen katsettaan ovesta toiseen. Lopulta haettu ovi löytyi ja Carrington seisahtui niille sijoille. Hän koputti rystysillään kevyesti.

Ei mennyt kauaa, kun ovi aukesi ja sen takaata paljastuivat tutut, ehkä hieman kaivatut kasvot. Carrington ei voinut enää kiistää sitä. Hän oli ihastunut Aleciin. Hän ikävöi miestä kutakuinkin joka hetki ja ajatteli tätä tuon tuosta. Ihastumista se oli. Ei mitään muuta. "Hei", nainen hymyili sädehtivästi, mutta nakkasi sitten itsensä tämän kaulaan. Carrington suukotti miehen huulia hellästi ja työnsi Alecia lempeästi peremmälle asuntoon, paiskaten oven kiinni perässään. Hän virnisti vinosti ja otti sitten hieman säädyllisemmän etäisyyden, riisuakseen takkinsa sekä kenkänsä. "Joko päätit tämän illan leffan?" Carrington kysyi, saatuaan takkinsa ripustettua naulaan. Hän kumartui koukkaamaan kengät jaloistaan, mutta katsahti samaan aikaan miestä.

Muutama mukavan näköinen tyyny lennähti Alecin vaalean beigelle kulmasohvalle tämän siistiessä vielä asuntoaan. Carrington oli tulossa viettämään iltaa hänen kanssa eikä Alec halunnut naisen näkevän kämppää kaaostilassa. Mies ei kuitenkaan ollut kovin sottaisaa sorttia, mutta helposti hän osasi tehdä lyhyessä ajassa täys sekasorron. Yksin asuessa kun ei aina niinkään välitä pienestä sotkusta, jolloin se erittäin nopeasti laajenee suureksi ja sitä kautta leviää muualle asuntoon. Nyt kämppä oli kuitenkin vasta siivottu ja villakoirat imuroitu pois nurkista. Pienen olohuoneen seinät olivat valkoisella maalatut ja takaseinää koristi vanhoista vinyylilevyistä tehty taulu. Taulutelevision vieressä oli valkea hylly, joka pursusi erilaisia paksuja kirjoja ja sen alakaapistoon oli upotettu täynnä oleva levyrivi. Mies vilkaisi kelloon. Carrington olisi paikalla suunnilleen 20 minuutin päästä, joten hänellä oli hyvin aikaa käydä vielä suihkussa, aivan kuin oli suunnitellukkin. Nopean suihkun jälkeen Alec puki päälleen luottovaatekokonaisuutensa, eli farkut ja bändipaidan.

Mies oli juuri kuivaamassa hiuksiaan pyyhkeellä, kun kuuli ovelta kevyen koputuksen. Hän heitti märän pyyhkeen pyykkikoriin ja korjaili vielä märkiä hiuksiaan matkalla ovelle. "Hei kaunotar", Alec hymyili leveästi Carringtonille ja veti naisen hellään syleilyynsä, mutta päästi kuitenkin hänet hetken päästä pois otteestaan, jotta nainen saisi riisuttua ulkovaatteensa. Alec antoi katseensa vaeltaa Carringtonissa samalla kun hän riisui takkiaan. Hän oli ehtinyt jo ikävöidäkin naista. "En oikeen tiennyt, että minkälaisista leffoista pidät niin tuolla on vähän vaihtoehtoja."Minulta löytyy Saweja jos kauhusta tykkäät, taisi olla Casino Royalekin kaverilta vielä lainassa.. ja tietysti Borat ja Brüno", mies virnisti naiselle johdattaen hänet kädestä pitäen olohuoneeseen. "Jos ei mikään niistä kelpaa niin voin katsoa, jos tuolta muuttolaatikoista löytyy jotain muuta. En kaikkea ole vielä jaksanut purkaa. Haluatko jotain? Kaljan, mehua?" mies kysyi ohimennen poiketessaan keittiön puolella.

Carrington irvisti. Kauhu ei ollut koskaan ollut naisen mieleen. Hän näki aina seuraavana yönä painajaisia ja heräili vähän väliä. Toisaalta tällä kertaa olisi kyllä tukena ja turvana Alec, ei tarvitsisi yksin katsella. Njääh, painajaisia niistä siitä huolimatta tulisi. Nainen meinasi melkein kehottaa miestä valitsemaan elokuvan, mutta tulikin toisiin aatoksiin. "Casino Royale kuulostaa hyvältä. Bondeja jaksaa aina katsoa", nainen hymähti. Toiminta saattaisi muutenkin olla aika kova sana siihen aikaan illasta, jottei joku nukahtaisi kesken kaiken elokuvan. Vaaleaverikkö seurasi kiltisti Alecin mukana peremmälle asuntoon. Väkisinkin katse kierteli ympäri seiniä. Hän ei ollut koskaan käynyt miehen luona. He olivat tavanneet pääasiassa julkisilla paikoilla, joten Carrington oli aiemmin illalla ollut kuolla uteliaisuudesta ja siitä mahan pohjassa kihelmöivästä jännityksen tunteesta. Tietysti sitä halusi tietää miten toinen eli. Hymähdys karkasi naisen huulien välistä. "Joko sinä et ole yhtä sottapytty kuin useimmat miehet, tai sitten sinä olet siivonnut", Carrington katsahti Alecia virnistäen ja pukkasi tätä hellästi kylkeen, ennen kuin irroitti kätensä miehen kädestä ja asteli sohvan luokse. Hän istuutui sen nurkaan tyytyväisesti huokaisten. Jalat vedettiin koukkuun rintaa vasten. "Näkisitpä meidän asunnon niinä päivinä, kun Cwen on ollut pari päivää yksin", tai oikeastaan, kun Carrington oli ollut yksin. Hän oli yleisesti ottaen järjestelmällinen ja tunnollinen, mutta mitä tuli siivoamiseen... No, vanhempi neiti Holt vältteli sitä, jos suinkin pystyi. Jossain vaiheessa Cwen aina kyllästyi sikolättiin. Niinpä pikkusisko otti tuolloin jätesäkin ja nakkeli pois kaiken mahdollisen, minkä katsoi roskaksi. Tosin siinä olivat menneet useammat kuin yhdet tärkeät paperit roskiin, mutta itseäänhän siitä saattoi vain syyttää. Deitillehän ei voitu kuitenkaan myöntää, että kenkäarmeijan omistamisen lisäksi nainen inhosi siivoamista varmasti enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Katse harhaili taas asunnossa.

Carrington vilkaisi miehen perään, kun tämä poikkesi käymään keittiön puolella. "Casino Royale kelpaa ihan hyvin. Hmm, jos sinä otat jotain, niin tuo minullekin, mutta jos et niin, ei tarvitse vaivautua", niin vaatimatonta. Vaaleaverikkö hymyili pienesti ja pudotti katseensa syliinsä. Käsi kävi pörröttämässä pitkiä, vaaleita hiuksia, jotka valuivat olkapäiden ylitse, kun taas hampaat pureutuivat huuleen.

Neitokainen huomasi katseensa vaeltavan taas ympäri asuntoa. Hän kietaisi kädet jalkojensa ympärille ja veti syvään henkeä. Hän piti asunnosta. Se tuntui kodilta, toisin kuin Holtien asunto. Se oli taas vain väliaikainen majoituspaikka, josta lähtö saattaisi tulla vaikka heti huomenna. Carrington melkein huokaisi, mutta viime hetkellä naisen onnistui naamioida se hymähdykseksi. "Odotin jotain ihan erilaista. Tiedätkö, jotain tyyliin papereita ja tyhjiä pizzalaatikoita, mutta tämähän on oikeasti viihtyisä. Ellei jopa kodikas. Muuttolaatikoista huolimatta", nainen virnisti hieman piruillen viimeisen lauseen kohdalla.

Mies nappasi jääkaapin alahyllyltä kaksi avaamatonta olutta ja palasi takaisin olohuoneen puolelle. "No jaa, en ole kauhean sotkevaa sorttia, mutta myönnän siivonneeni täällä", Alec naurahii ja antoi toisen pulloista Carringtonille avattuaan sen hampaillaan. Kätevä teini-iässä opittu taito, joka ei kylläkään tehnyt hyvää hampaille. Miehellä oli lohjennut hammas jo kolmesti pullojen availun seurauksena, mutta se olikin taitolaji. "Casino Royale siis. No onhan siinä ihan kivannäköinen Bond-tyttö." Mies virnisti ilkikurisesti suojasi kättään ikään kuin odottaisi Carringtonin lyövän siihen. Ei Alec oikeasti välittänyt Bond-tytöistä, kunhan vain vähän härnäsi naista. Hän laski oluensa sohvapöydälle ja suuntasi dvd-soittimen luokse. Alec hymähti Carringtonin tutkiessa asuntoa katseellaan. "Ei tämä sen kummoisempi asunto ole. En ikinä jätä papereita lojumaan, sillä tiedän hukkaavani ne todella helposti. Ja mitä pizzalaatikoihin tulee, niin yritän välttää pikaruokaa. Kokkailu on kivempaa ja terveellisempää", hän selitti samalla kun tunki levyä dvd-soittimeen. Sillä hetkellä hän tajusi jotain, mikä aiheutti Alecille henkisen iskun takaraivoon. "Ei ole totta, en tajunnut laittaa mitään syötävää sinulle! Jouduin lounastamaan tänään jonkun kuolettavan tylsän toimittajan kanssa. Mutta voin tilata sitä pizzaa, jos sinulle tulee nälkä?" Alec painoi play-nappulaa ja istahti Carringtonin viereen. "Sori ihan oikeasti", mies loi kasvoilleen parhaimman koiranpentu-ilmeen minkä taitoi ja muiskautti naisen huulille hellän suukon. Hän oli hermoillut kämpän siivoilusta niin paljon, että oli unohtanut jonkin niinkin arkisen asian kuin ruoka.

"Hei muuten, oletko sinä tulossa sinne Lontoon toimittajien gaaloihin ensi viikolla?" Alec kysähti naiselta Chris Cornellin kappaleen (leffan tunnari) pärähtäessä soimaan. "Ajattelin vain, että ne sujuisivat vähemmän tuskaisemmin jos on mieluisaa seuraa. En voi livistää juhlista, sillä se antaisi asiakkailleni huonon kuvan", mies väänsi kasvoilleen tuskaisen irvistyksen ja kurottautui ottamaan pullonsa sohvapöydältä. "Ajattelin, että tekeydyn sairaaksi tai jotain, mutta saattaisi mennä liian monimutkaiseksi." Alec otti huikan oluestaan.

(( Sori meillä oli vieraita käymässä niin venähti vähän vastaaminen ))

Carrington siristi vaarallisesti silmiään ja kallisti hieman päätään. Katse pidettiin kuitenkin tiukasti miehessä. "Tuijottele sinä toki sitä Bond-tyttöä, niin minä kuolaan sitten Daniel Craigia", nainen ei voinut estää lapsellista mielihaluaan näyttää kieltä Alecille. Äänensävy oli niin liioitellun loukkaantunut, että kävi väkisinkin selväksi, ettei neiti Holt oikeasti ollut vetänyt palkokasveja - tai siis hänen tapauksessaan meloni - hengityselimiin.

Nainen antoi taas katseensa vaeltaa ympäri asuntoa, tutkien nyt tarkemmin yksityiskohtia, etenkin seinällä olevaa vinyylitaideteosta. Se sopi jotenkin koko asuntoon. Huomio kiinnitettiin takaisin Aleciin, tämän päivitellessä unohdustaan. Carrington vain naurahti leppoisasti ja huitaisi kädellä ilmaa vähätellen. "Äh, anna olla. Söin pikaisesti, kun käväisin kotona. Eli en ehkä kuole nälkään", nainen vinkkasi silmäänsä leikkisästi, kun leveä hymy otti vallan hänen vaaleista kasvoistaan. Pikainen ateria oli käsittänyt niin hienoa ruokaa kuin edellisen illan jauhelihakastiketta. Carrington tarttui Alecin paidan rinnukseen ja veti tämän takaisin lähelleen, miehen painettua hellän suukon hänen huulilleen. Vaaleaverikkö suuteli pikaisesti miestä, mutta virnisti sitten tämän huulia vasten. "Ehkä julma unohduksesi on korjattu tällä", nainen mutisi huvittuneena. Hän päästi otteensa miehen paidasta, vetäytyen takaisin alkuperäisen välimatkan päähän. Katse kääntyi televisioruutuun, mutta käväisi nopeasti vierustoverissa kaverinaan ilkikurinen virne.

Tarinamme sankaritar oli lähellä saada sydänkohtauksen, kun Alec kysyi jotain, minkä olisi yhtä hyvin voinut jättää kysymättä. Carrington oli niin toivonut, ettei hänen tarvitsisi valehdella miehelle, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei oikein tainnut olla. Mitähän sitä keksisi? Äh, hemmetti. Ei olisi pitänyt sotkeutua tähän. Valhetta seurasi aina uusi valhe ja pian huomaisi, että valehteli joka ikisestä asiasta. Carrington ei kuitenkaan enää päässyt eroon tästä. Hän ei vain voinut tehdä niin. Nainen liikahti hivenen vaivautuneena ja selvitti kurkkuaan, kuitenkaan irroittamatta katsettaan ruudusta. "Ei, en ole. Lähden Saksassa käymään pariksi päiväksi juuri silloin", Carrington valehteli. "Joudut siis valitettavasti menemään yksin", hän hymähti jähmeästi, mutta änkesi samalla miehen kainaloon. Hän hieraisi päätään Alecin olkapäähän ja vilkaisi tätä nopeasti silmiin, yrittäen esittää, että kaikki oli hyvin.

"Eeeii, et voi tehdä sitä minulle", Alec äännähti kärsivään sävyyn liioitellun kauhistunut ilme kasvoillaan. "Mutta ehkä minä selviän niistä päivistä hengissä joten kuten." Hän hymähti kietoessaan toista kättään Carringtonin ympärille tiukasti. Miestä tosissaan harmitti asia, mutta olihan aina niitä aikoja kun toisella oli jotain muuta menoa. Alec käänsi katseensa naisesta taas takaisin television ruutuun. Daniel Craig oli tällä hetkellä lentokentällä jahtaamassa jotain pahista, joka oli aikeissa posauttaa suuren matkustajalentokoneen kirjaimellisesti ilmaan. Hänen mielenkiintonsa oli nyt herännyt Carringtonin Saksaan lähtöä kohtaan. Totta kai häntä kiinnosti se, että missä päin maailmaa Carrington oikein liikuskeli ja miksi. Ja yleensä niinkin olennaiset asiat kuin ulkomaille lähtö ilmoitetaan miesyst.. ystävälle hieman aikaisemmin. Olihan Carrington aikuinen nainen, joka oli vapaa lähtemään maasta milloin tahansa, mutta Alec halusi tietysti tietää moisista asioista jo etukäteen. Mies huomasi tuntevansa myös pientä mustasukkaisuuden poikasta miettiessään, että mitä Carrington mahtoi tehdä Saksassa. Tavata kenties jonkun vanhan tuttunsa, joka voisi ihan hyvin olla vaikkapa ex-poikaystävä. Mutta ei Alec uskonut sellaista hänestä. Hän laski olutpullonsa takaisin sohvapöydälle.

Keskittyminen leffan seuraamisesta oli herpaantunut selvästi, eikä hänellä ollut enään mitään hajua missä mentiin. Alec käänsi katseensa ruudulta kainalossaan olevaan Carringtoniin hymyillen vienosti ja suukotti tuon päätä. Hän silitti vaaleaverikön hiuksia hellästi kääntäen katseensa taas siitten taas leffaan. "Mitä sinä muuten Saksassa? Joku haastattelukeikka vai?" Alec ei vain pystynyt olla utelematta ja jättää asiaa sikseen.

"Ei sillä, ettäkö olisit velvollinen kertomaan menoistasi, mutta olisi kiva tietää."

Carrington keskittyi elokuvaan, eikä uskonut Alecin jatkavan kyselyä. Nainen käytti olutpullon huulillaan ja kurottautui sitten laskemaan sen pöydälle. Hän nojautui takaisin taaksepäin, Alecia vasten ja huokaisi tyytyväisesti. Kuinkahan pitkä aika siitä oli, kun hän oli vain nauttinut jonkun toisen seurasta ilman minkäänlaista kiirettä? Carrington ei edes muistannut. Herra Bond sai siinä samalla seurantalaitteen käteensä. Nainen hymähti mielessään. Ajatella, jos häneenkin olisi kytketty sellainen. Luultavasti viranomaiset olisivat olleet enemmän kuin tyytyväisiä, jos olisivat pystyneet seuraamaan neiti Holtin menoa vaivatta.

Carringtonin tunsi kauhean huonoa omaatuntoa, mutta ei antanut sen näkyä ulospäin. Hän yritti vain olla mahdollisimman rento ja suhtautua kyselyihin kuin olisi puhunut totta. Hän teki tätä taas; valehteli, jotteivat aiemmat valheet paljastuneet valheiksi. Ehkä pitäisi harkita sen totuuden kertomista. Kuinka senkin sitten tekisi? Voisi olla aikamoinen järkytys miehelle, jos neitokainen yhtäkkiä ilmoittaisi nimensä löytyvän etsintäkuulutettujen listalta. Ei Carringtonia suinkaan etsitty kovinkaan aktiivisesti, mutta tilaisuuden tullen virkavallan edustajat kyllä mielellään ottaisivat tämän hellään huomaansa. "Menen itse asiassa tapaamaan sukulaisiani. Heillä on laskettelumaja ja kun kerran kutsu kävi, niin pakkohan siellä on käydä. Enkä ole tavannut heitä pitkään aikaan, joten kai kutsu tuli juuri oikeaan aikaankin", nainen selitti ja hymyili jähmeästi. Hän katsahti ylös, Alecia kasvoihin. "Gaalaillalliset ovat aina niin kuivaa lystiä, että skippaan ne mielelläni ja laitan jonkun muun edustamaan meitä", taas vähän kiusaantunutta liikahtelua, jonka päätteeksi nainen siirtyi pois Alecin kainalosta takaisin sohvan nurkkaan. Hän tunsi olonsa kauhean epämukavaksi ja ahdistuneeksi.

"Anteeksi. Tiedän, että minun olisi pitänyt informoida asiasta aikaisemmin, mutta olen unohtanut sen kokonaan. Muistin vasta nyt, kun kysyit siitä gaalasta", nainen loihti kasvoilleen mahdollisimman pahoittelevan ilmeen. Omatunto soimasi pahemman kerran, eikä neiti saanut vaimennettua sitä yrityksistään huolimatta. "Voithan sinä lähteä mukaani", Carrington ehdotti virnistäen leveästi. Äkkiäkös jonkun laskettelumajan vuokraisi ja toteaisi, että valitettavasti sukulaiset eivät sittenkään pääsisi tulemaan. "Tai ehkä sinun ei kannata. Saat vielä sydänkohtauksen, kun tapaat rakkaat sukulaiseni. He ovat erittäin äänekkäitä ja... hmm, mitenhän tämän sanoisi nätisti? Omalaatuisia persoonia", sanojensa päätteeksi vaaleaverikkö hymähti ja pyöräytti silmiään, mutta kohdisti katseensa sitten televisioruutuun. "Pitäisikö meidän pitää tauko? Voisin hyvin ainakin käydä tupakalla."

Miehen teki mieli lyödä itseään ja kovaa naisen puhuessa sukulaisten tapaamisesta. Epäilyt olivat olleet turhia ja täysin aiheettomia tietysti. Ellei Carringtonilla ollut sitten salaista suhdetta kaukaiseen sukulaiseensa, mikä oli jo erittäin todennäköistä. Hän otti hivenen rennomman asennon sohvalla toisen siirtyessä pois tämän kainalosta. "Ei se mitään, ei sinun tarvitse sitä pyydellä anteeksi", Alec hymähti siirtäen katseensa naiseen. "Olisi mukavaa tulla mukaasi, mutta ne gaalaillalliset.. toisaalta voisin vain ilmoittaa niille isommille tahoille että en pääse tulemaan matkan takia, tuskin kukaan edes huomaisi poissaoloani. Olen todellakin pienen lomamatkan tarpeessa, viimeksi lomailin risteilyllä Helsingistä Tukholmaan ja se reissu oli ihan kaikkea muuta paitsi rentouttavaa", mies virnisti pudistellen päätään. "Ja haluan tavata sukulaisesi, olivat he sitten minkälaisia tahansa." Alec sipaisi Carringtonin käsivartta höyhenen kevyesti.

"Tauko kuulostaa hyvältä", mies myönsi ja nousi ylös napauttaen kaukosäätimestä elokuvan pauselle. Hän ohjasi naisen parvekkeen ovelle ja veti jalkaansa oven vieressä olevat vaaleansiniset crocsit jalkaansa. "Voit lainata tohveleitani, niin ei tule kylmä", hän hymähti osoittaen mustia aamutohveleitaan. Alec avasi sitten parvekkeen oven ja astui ulos Carringtonin jälkeen. Hän asetti savukkeen huuliensa väliin ja sytytti sen parvekkeen reunalla olevalla sytkärillä. Mies avasi lasi-ikkunoita enemmän auki ja nojasi kaidetta vasten katsellen pimenevää Devon Streetin iltaa. "Tosi tekopyhää.. ensin sanon välttäväni roskaruokaa ja sitten seisoskelen tässä tupakoimassa", Alec pudisteli päätään puhaltaen savuja suustaan ja siirsi katseensa Carringtoniin. "Kylmää." Hän hieroi käsiään viluisena ja astui lähemmäs naista kietoen tuon vierelleen vapaalla kädellään.

"Nyt on parempi", tummatukka virnisti ja imi nikotiinimyrkkyä keuhkoonsa. Hän nautti selvästi siitä hetkestä ja katsoi taas iltaan käsi edelleenkin Carringtonin ympärillä. Pimeälle taivaalle oli puhjennut jo muutama tähti. Hän ei voinut vieläkään käsittää sitä, että kuin nainen oli saanut miehen päästään näin sekaisin. Kaikki työstressit sun muut ongelmat näyttivät vain kaikkoavan aina kun hän oli Carringtonin seurassa.

Tyhmä, tyhmä, tyhmä. Carrington hakkasi henkisesti päätään seinään. Ei hän ollut ajatellut Alecin tarttuvan ideaan. Hän oli ajatellut miehen enemminkin vain kohauttavan olkiaan ja murahtavan jotain epämääräistä, mutta ei. Tämä pohti jo kuinka pääsisi eroon gaalaillasta. Carrington pakotti kasvoilleen hymyn, siirtäessään katseensa Aleciin. Hän kohautti olkiaan huolettomasti. "Ei, ei, ei. Mene sinä vain tekemään työsi. Me ehdimme kuitenkin tavata sukulaiseni myöhemminkin. Enkä halua, että sotket työjuttusi minun tähden", nainen yritti pitää sisällään muodostuvan paniikin poissa äänestään. "Ja usko pois, kun jossain vaiheessa tapaat heidät, toivot, että viikonloppu on mahdollisimman pian ohitse."

Carrington nousi sohvalta vaitonaisena. Nainen suoristi paitaansa ja kiskaisi housujaan hieman ylemmäksi. Hän kipaisi ensin eteisen kautta, hakiakseen tupakat sekä sytyttimen takkinsa taskusta ja palasi sitten takaisin miehen seuraan, jonka mukana nainen suunnisti parvekkeen ovelle Alecin kehotuksen myötä, hän veti miehen aamutossut jalkoihinsa ja astui ulos ovesta, parvekkeelle. Nainen nojautui parvekkeen reunaa ja asteli yhden syöpäkääryleistään huuliensa väliin. Hän sytytti sen kämmentensä välissä, joskin sytkäri meinasi ensin tehdä tenät. Vaaleaverikkö jäi katselemaan alhaalla olevaa katua mietteliäänä. Upotessaan omiin ajatuksiin, Carrington ei pistänyt edes merkille kylmyyttä. Ei ennen kuin Alec sattui mainitsemaan asiasta. Carrington hieraisi käsivarttaan ja hymähti hajamielisesti, vilkaisten samalla miestä, kun tämä kietaisi vapaan kätensä hänen ympärille.

"Niin", nainen mutisi, tuijotellen edelleen katua. Hän ei voinut olla miettimättä kuinka monesti oli jo valehdellut sen illan aikana. Jatkuisiko sama meno tulevaisuudessakin? Voisiko suhdetta rakentaa valheilla? Sitä paitsi, jossain vaiheessa poliisit kävisivät Alecin oven takana lukuisten kysymysten kera. Siinä vaiheessa ei kauheasti enää auttaisi valehdella. Typerät ajatukset karistettiin pääkopasta. Ratkaisu tilanteeseen löytyisi jollain tavalla. Jossain vaiheessa. "Yh, täällä on tosiaan kylmä", Carrington totesi ja tumppasi tupakkansa parvekkeen reunaan, nakaten sen sitten kadulle. Hän vetäytyi miehen otteesta ja palasi sisälle. Alecin tossut päätyivät sinne, mistä nainen oli ne ottanutkin, ja tupakat vietiin takaisin eteisessä odottavan takin taskuun.

Neitokainen istuutui sohvalle. Hän vilkaisi television pysäytettyä kuvaa. Nyt pitäisi lopettaa friikkaaminen, ennen kuin Alecin suunnalta seuraisi kummastuneita kysymyksiä. Carrington tarttui pöydällä olevaan olutpulloonsa ja hörppäsi siitä aimo kulauksen. Okei, hermot kuriin. Mitä sitä muutaman pikkukysymyksen takia itseään järkyttämään.

Elokuvan lopputeksteihin mennessä Carrington oli hankkiutunut Alecin kainaloon ja kietonut kätensä tämän ympärille. Murheet oli luonnollisesti unohdettu. Mikä lie olikaan ollut syynä sen illan ajatteluun, ei sillä ollut nyt enää väliä. Nainen venytti käsiään kohti kattoa. Samassa asennossa istuminen jumitti jäsenet aina. "Jaahas. Lisää elokuvia, vai pitääkö sinun päästä nukkumaan?" Neiti Holt tiedusteli katsahtaessaan miestä vinon virneen kera. Hän kallisti päätään. Carringtonia ei juurikaan väsyttänyt, vaikka kello oli jo... No, paljon. Tarkasta ajasta ei ollut tietoa. Ja väliäkö sillä.

Alec tuijotti ruutua omiin ajatuksiinsa uppoutuneena Carringtonin ollessa nyt turvallisesti miehen kainalossa. Alec tunsi olevan hivenen huolissaan naisen käytöksestä, tai ainakin hämillään siitä. Hän oli ollut kummallisen vaitonainen sinä iltana. Kaikki oli alkanut siitä kun Alec mainitsi niistä gaalaillallisista, mutta ehkäpä Carrington oli vain väsynyt.. tai sitten häntä vaivasi oikeasti joku asia. Alec jos joku huomioi pienetkin asiat ihmisten käytöksen muuttumisesta. Hän muisti Eveliinan käyttäytyvän melko samalla tavalla ollessaan hermostunut. Vaitonaisuus ja katsekontaktin välttäminen kertoi jo paljon. Carrington oli myös torjunut jo heti alkuunsa melko jyrkästi idean, että Alec lähtisi tämän mukaan Saksaan. Vaikka aluksi nainenhan oli tavallaan itse ehdottanut sitä. Casino Royalen lopputekstien pyörähtäessä ruutuun Alec irrotti katseensa televisiosta siirtäen sen vieressä venyttelevään Carringtoniin.

"Minua ei ainakaan väsytä, vielä", Alec hymähti naiselle kumartuen lähemmäksi. "Toinen elokuva heti putkeen kuulostaa toisaalta melko raskaalta, mutta en halua sinun lähtevän" mies virnisti pienesti ja painoi huulensa vasten tuon omia. Hän aloitti suudelman hellästi, mutta antoi sen syventyä pikkuhiljaa intohimoiseksi. Alec nosti kätensä Carringtonin vaaleisiin hiuksiin ja hivuttautui entistäkin lähemmäksi naista. Hengityksen kiihtyvyyden ollessa aivan toisenlaisissa lukemissa mies lopulta irrottautui suudelmasta, jääden kuitenkin vain muutaman sentin päähän naisen kasvoista. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Alec ei halunnut pilata sitä hetkeä, mutta tiesi asian vaivaavan häntä pitkäänkin, ellei nyt siitä mainitse.

"Minun pitäisi kertoa sinulle jotain", mies käänsi katseensa pois Carringtonin kasvoista maahan ristien kätensä. "Ex-tyttöystäni petti minua kuukausia, ellei jopa enemmänkin. Tiesin hänen pettäneen jo aiemmin ja luulin hänen tulleen järkiinsä.. mutta toisin kävi. Olin liian rakastunut ja sulkeutunut omaan täydelliseen maailmaani huomatakseni jotain outoa hänen käytöksessään ja lopulta eräänä iltana yllätin hänet taas sängystä toisen miehen kanssa. Hääpäiväkin oli jo päätetty." Alec hieraisi kämmenselkäänsä epämukavan oloisena. Tavallaan mies tunsi olonsa helpottuneeksi saatuaan taakan harteiltaan, mutta pelkäsi Carringtonin reaktiota moiseen avautumiseen. "En halua kokea sitä samaa enää ikinä uudelleen.. ja huomasin tänään, että olet normaalia vaitonaisempi ja.. tai sitten olet vain väsynyt, en saisi olla vainoharhainen. Anteeksi."

Carrington hymyili tyytyväisesti, kun Alec painoi huulensa vasten hänen huuliaan. Kihelmöivä tunne lähti liikkeelle huulista, mutta levisi hetkessä koko kehoon. Viimeistään tässä vaiheessa loputkin ikävistä ajatuksista karkasi naisen päästä. Carrington nosti toisen kätensä Alecin rintakehälle ja sulki paidan kangasta toisen nyrkkinsä sisään. Hengitys kiihtyi taas hiljalleen. Nainen olisi mielellään vain jäänyt siihen hetkeen, mutta sitten mies irrottautui suudelmasta. Vaaleaverikkö katsahti toista hieman kysyvästi.

Minun pitäisi kertoa sinulle jotain -lause ei koskaan tiennyt mitään hyvää. Se saikin naisen epäluuloiseksi. Hän kurtisti kulmiaan ja yritti löytää miehen olemuksesta jotain vihjettä tulevasta. Maahan suunnattu katse huollestutti entisestään Carringtonia. Tarina pettäneestä ex-tyttöystävästä ja epäilyt Carringtonin käytöksestä, saivat naisen puraisemaan huultaan. Voi hitto. Hän käänsi katseensa Alecista omaan syliinsä. "Vihjaatko sinä, että minä olisin pettänyt sinua?" Nainen kysyi huvittuneesti. "Tottakai minulla on useampi rattopoika ja pidän niitä häkkeihin suljettuna kotonani", hän tuhahti ja pyöräytti silmiään nostaessaan katseensa Aleciin. Jos totta puhuttiin, ei neidillä oikein ollut oikeutta loukkaantua miehen epäilyistä, mutta olisi ollut vähintäänkin epäilyttävää, jos hän ei olisi nostanut siitä meteliä. Toisaalta ehkä juuri se oli epäilyttävää. Äh, miten vain. "Tosi ikävää, että ex-tyttöystäväsi on pettänyt sinua, mutta minä en ikinä tekisi niin", Carrington tokaisi.

"Minulla on vain kauheasti stressia ja työkiireitä", nainen huokaisi ja kallisti päätään vasempaan. Hän loi vetoavan katseen Aleciin. Carrington kosketti varovasti Alecin kättä ja hetken empimisen jälkeen, hän kipusi kahareisin miehen syliin. Carrington kehysti tämän kasvot käsillään. "Minä en ikinä, ikinä pettäisi sinua. En voisi loukata sinua niin", mutta voisi kuitenkin loukata valehtelemalla? Okei, ehkei se mennyt ihan niin. Nainen nojasi otsansa Alecin otsaa vasten. "Olen oikeasti pahoillani puolestasi, mutta minä en ole exäsi."

Alec huokaisi syvään ja nosti katseensa sitten takaisin Carringtonin kasvoihin. "Minä tiedän. Olen ihan helvetin typerä, en olisi saanut sekoittaa sinua mitenkään siihen asiaan." Mies nosti suupieliään hieman vinoon hymyyn. "Ja minä luotan sinuun. Anteeksi", hän kietoi kätensä naisen ympärille ja painoi päänsä hetkeksi tuon olalle jättäen hellän suudelman kaulalle. "En todellakaan halunnut loukata sinua."

Alec tiesi olleensa turhan vainoharhainen ja typerä epäillessään naista moisesta. Mies tunsi sisimmässään, ettei Carrington ikinä tekisi sellaista temppua hänelle. Häntä vain pelotti se tosi asia, että miehen tunteet syvenivät naista kohtaan päivä päivältä yhä enemmän ja joku päivä menettäisi otteen järjestään. Rakastuisi. Olihan se ihan mukava tunne, mutta Alecilla olikin omat huonot kokemuksensa. Idiootti, Carrington ei edelleenkään ole samanlainen kuin se petturilutka. Se oli totta. Hän ei voisi elää ajatellen koko loppuelämänsä kaikista naisista sitä samaa. Mies siirsi katseensa taas naisen kasvoihin hymyillen vienosti. Ehkäpä olisi jo aika avartaa sydäntä ja lopettaa turhat epäilyt, siirtyä eteenpäin menneestä ajasta.

"Olen oikeasti pahoillani epäilyistä, mutta keskitytään nyt vain tähän hetkeen", Alec virnisti pienesti koottuaan ajatuksensa taas ja suukotti naista huulille aivan kuin äskeistä ei olisi tapahtunut. Hän irrotti otteensa Carringtonista käyden pötköttämään sohvalle rennosti. "Joten, toinen leffa vai haluaako neiti ehdottaa jotain muuta kenties?" Alec katsoi naista pilke silmäkulmassaan ja risti kätensä päänsä taakse. Nyt kun myöhemmin mies ajatteli, niin kysymys saattoi kuulostaa jälkeenpäin hivenen kyseenalaiselta, mutta ei kuitenkaan vaivautunut korjailemaan sitä. Mitä sitä turhia. "Oletko aivan varma ettet ole nälkäinen? Pakastimesta pitäisi löytyä kyllä joku pizza."

( kökköö, tartten kahvia ;___; )

Carrington hymyili leveästi ja lempeästi, mutta jokin hajamielinen vivahde siinä oli. Joskin sen saattoi syitä siihen saattoi olla useampi, joten nainen ei murehtinut koko asiaa sen enempää. "Älä suotta. Minäkin varmasti epäilisin, jos minua olisi joskus petytty", ehkä. Kaikki naisen suhteet olivat olleet enemmän tai vähemmän kategoriaa avoin suhde, ellei paria vakavampaa laskettu. Niissä oli aika selvää, että sitä käytiin vieraissa.

Carrington katseli sohvalle makuulleen käynytty Alecia. Hän kumartui alemmas, lähemmäs toista, ja antoi vasemman kätensä sivellä hellästi miehen rintaa. "Ensin sinä väität, ettet syö roskaruokaa ja sitten ilmoitat, että pakkasessa saattaa olla pizza. Mitä tytön pitäisi tässä nyt sitten olla mieltä?" Carringtonin oli pakko härnätä Alecia. Hän kallisti päätään ja virnisti vinosti, niksauttaen samalla nenäänsä huvittuneesti. "Ja ei. Minulla ei yhä edelleen ole nälkä. Yritätkö sinä lihottaa minua?" Täyttä vitsailua, mutta se lausuttiin niin vakavasti, että joku sivullinen olisi saattanut luulla sen olevan todellista tivaamista. Carrington painoi huulensa Alecin huulille. Taas taannuttiin 15-vuotiaan tytön tasolle. Yh, pitäisi ehkä hankkiutua siitä eroon. "Minun on ihan hyvä näin. Usko pois, jos haluan jotain, sanon kyllä", neiti mutisi miehen huulia vasten, mutta veti sitten kasvonsa pienen hengitysraon päähän. "Älä stressaa."

"Valitettavasti olen todella - siis todella - mielikuvituksetonta seuraa näin elokuvan jälkeen, mutta mitä niihin ehdotuksiin tulee..." Nainen piti harkitun tauon. Puheen aikana katse oli pyörinyt omissa sormissa, jotka leikittelivät miehen paidan kankaalla hyvin viattomasti, mutta nyt se nostettiin Alecin silmiin. Huulet olivat hieman raollaan, kunnes niitä kohotti ilkikurinen, ehkä hieman kujeileva hymy. "Ainahan me voimme ottaa selvää kutisetko sinä", Carrington virnisti, kohdistaen armottoman kutitushyökkäyksen miehen kylkiin. Kikakika. Krhm, juurihan siitä sisäisestä 15-vuotiaasta piti hankkiutua eroon.

"No, ei sitä ikinä tiedä milloin sattuu huono päivä", Alec kohautti olkiaan viattomasti. "En siis tarkoittanut, ettäkö tänään olisi huono päivä, kunhan kysyin. Älä nyt hikeenny", mies lisäsi nopeasti, kun Carrington kumartui painamaan huulensa tämän omille. Alec hymähti tyytyväisenä ja kohotti katseensa naisen silmiin. "En minä stressaa. Ei olisi kovin kohteliasta pitää vieraita nälissään. Mutta katsokin, että kerrot heti kun sinulla on nälkä tai siitä seuraa rangaistus." Leikkimielinen kiusoittelu alkoi taas. Alec ei tiennyt mikä häneen kokoajan meni, mutta ei pistänyt sitä pahakseenkaan. Oli mukavaa pitkästä aikaa olla näin. Mies kohotti kulmaansa kysyvään sävyyn, mutta saikin vastauksensa melko pian. "Ei, älä tee sitä!" Alec kiemurteli levottomasti jouduttuaan brutaalin kutitushyökkäyksen kohteeksi, mutta ei pystynyt olemaan päästämättä hallitsemattomia naurukohtauksia, joita kutituksesta loogisesti seurasi. "Sinä.. !" Hän nappasi Carringtonin vyötäröltä kiinni nopeasti, mutta hellällä otteella vetäen tämän vasten itseään.

"Kukas se nyt on nalkissa?" Alecin kasvoille kohosi ilkikurinen virne hänen pitäessään kiinni naisesta, jotta tämä ei pääsisi jatkamaan kutittelua. "En päästä sinua pois, ennen kuin lupaat olla kutittamatta. Ja jos neiti ei lupaa, niin minä kutitan sinua. Usko pois, se on paljon pahempi vaihtoehto enkä vastaa seurauksista", hän lisäsi varoittavalla äänensävyllä Carringtonille totinen ilme kasvoillaan, mikä olikin vaikeampi juttu, olihan mies nauranut muutama sekunti sitten vielä henkensä edestä.

"Hui, tosi pelottavaa, Alec", Carrington tokaisi hyvin vakuuttuneena. Suupieliä nyki huvittunut hymy ja silmissä tuikki nauru.

Carrington kiemurteli, yrittäen päästä pois Alecin otteesta. Hän kikatti tyttömäisesti, vieden omat kätensä miehen käsien päälle ja koitti työntää niitä pois ympäriltään. "En kyllä varmasti..." Samassa tuttu soittoääni pärähti soimaan farkkujen taskussa. Nainen hymähti ja veti esiin pienen, hopeisen simpukkapuhelimensa. Katse hakeutui automaattisesti näytölle. "Äh, se on Cwen", Carrington mutisi. Pikkusiskon soitot ei olleet erityisen kaivattuja, kun oltiin söpöilemässä Alecin kanssa. Aina ihmiset osasivat soittaa juuri silloin, kun puheluita ei todellakaan haluttu. "Carrington", nainen vastasi neutraalilla äänensävyllä. "Jaahas. Olet sitten varovainen. Eikä tyhmyyksiä tällä kertaa, kiitos", hän jupisi harvinaisen kyllästyneenä. Carrington pyöräytti silmiään ja virnisti Alecille huvittuneena. "En minä tiedä. Ei, en tosiaan tule hakemaan sinua jostain 40 kilometrin päästä Lontoon ulkopuolelta. En etenkään, jos ainoat ajo-ohjeesi ovat taas tyyliin luokkaa; siinä on sellainen iso kivi ja sitten lato ja käänny siitä oikealle. Älä unta näe, Cwen. Etkö voi jäädä sinne yöksi? No niin, nähdään sitten huomenna illalla", puhelu loppui pikkusiskon kiukkuiseen tuhahteluun. Carrington sujautti nykyteknologian ihmeen takaisin farkkujensa taskuun.

Hän kävi makaamaan Alecin viereen, vetäen miehen toisen käden niskansa alle ja piteli siitä kiinni omalla kädellään. "Cwen on ilmeisesti jossain kotibileissä jonkun tutuntutuntutuntutun huvilalla ja tulee vasta huomenna illalla", hymähdys. Nainen siirsi siniharmaiden silmiensä katseen katosta Alecin kasvoihin. "Tiedätkö, minä pidän sinusta todella paljon", sanat vain purkautuivat huulien välistä ennen kuin Carrington ehti niitä estelemään. Hän hieraisi päätään miehen olkapäätä vasten ja huokaisi hiljaa. Ehkä pieni askel monelle muulle, mutta C:lle se oli iso. Hän ei tunteillut juuri koskaan ja siksi omien tunteiden paljastaminen oli kinda big deal. Nainen kurottautui suutelemaan miestä hellästi.

Mies tuhahti turhautuneena kuullessaan vieraan, siihen hetkeen kuulumattoman äänen. Alec nyökkäsi ymmärtäväisesti päätään aavistuksen verran Carringtonin kertoessa häirikkösoittajan nimen. Hän ei päästänyt siltikään naista otteestaan pois, vaan piti käsiään Carringtonin ympärillä koko puhelun ajan. Alec hymähti huvittuneesti erottaessaan toisen pikkusiskon vähemmän iloiset äännähdykset ennen kuin hän lopetti puhelun. Vastahakoisesti mies päästi lopulta Carrington käsistään tämän kierähtäessä Alecin vierelle, mutta käsi löysi uuden paikkansa naisen niskan alta. "Hän ei kuulostanut olevan järin iloisella päällä", mies hymyili vienosti laskiessaan katseen vieressä makaavaan naiseen. Hän oli nyt niin lähellä Alecia, että mies olisi pystynyt laskemaan tuon pisamia kasvoilta, jos niitä vain olisi ollut.

Alec siirsi katseensa sitten takaisin tuttuihin, siniharmaisiin silmiin hymyillen leveästi Carringtonin sanoille. Ne todellakin nostivat miestä entistäkin paremmalle mielialalle ja hän tunsi kuinka hyvän olon aallot kulkivat läpi miehen. Hän vastasi suudelmaan vähintäänkin yhtä hellästi, irrottautuen vain hetkeksi tuon huulista muutaman sentin päähän. "Minä pidän sinusta enemmän", Alec virnisti pienoisesti naisen huulia vasten suudellen häntä taas, tällä kertaa pitkään ja aavistuksen verran intohimoisemmin. Hän olisi voinut jäädä siihen hetkeen pidemmäksikin aikaa, mutta kun happi rupesi uhkaavasti loppumaan. Alec irrottautui suudelmasta hitaasti ja kohdisti merensinisten silmiensä katseen taas Carringtonin siniharmaisiin. Hän hymyili leveästi ja nosti kätensä toisen kasvoille, hyväillen lempeästi Carringtonin poskea peukalollaan.

"Jos siskosi tulee vasta huomenna, niin etkö voisi jäädä yöksi? Kello on kuitenkin jo kunnioitettavan paljon ja ulkona kylmä." Mies lisäsi maannittelevaan äänensävyyn ja leikitteli Carringtonin vaalealla hiussuortuvalla. "Sitä paitsi olisin tooodella surullinen jos joutuisin jäämään yksin tänne kokonaiseksi yöksi. Etkä sinä halua minun olevan surullinen, koska pidät minusta."

Hymähdys. Juu, ei. Pikkusisko olisi varmasti lähetellyt murhaavia katseita, jos Carrington olisi vain ne nähnyt - ja oli tämä varmaan joka tapauksessa tehnyt niin. "Ei. Mutta en minä rupea ajamaan 40 kilometriä niinkin köyhien ajo-ohjeiden kanssa kuin 'Me ollaan jossain keskellä peltoja'", nainen naurahti huvittuneena. "Cwen on aina luullut, että olen hänen oma virallinen taksipalvelu."

"Mm'mh", vaaleaverikkö hymähti tyynen rauhallisesti. Ei ollut ollenkaan hankalaa suostua Alecin ehdotukseen. Hei, ihan tosi; tyhjä koti vai loistoseuraa? Eihän sitä tarvinnut edes miettiä kahta kertaa. "Sinuna en luottaisi siihen", nainen kiusasi. Hän pyyhkäisi sormillaan miehen huulien ylitse ja painoi sitten suukon Alecin huulille. "Mutta koska ulkona on kylmä -" huulet saivat taas osakseen suukon, nyt vähän viivyttelevämmän. " - ja kello on jo paljon, kuten sinä sanoitkin jo", lyhyt suudelma miehen alahuulelle. "Ja ehkä minä en tosiaan halua, että sinä olet surullinen, niin kai minä voisin jäädä yöksi", nainen henkäisi syvään, hymyillen heti perään lempeästi. "Paitsi, että jos kuorsaat, niin potkaisen sinut kyllä aivan varmasti lattialle", lapsellinen asiasta-ei keskustella-irvistys. "Enkä oikeasti edes vitsaile nyt", vaaleaverikkö veti kasvoilleen vakavan ilmeen, joka kuitenkin hieman kärsi suupieliä ylöspäin nykivän hymyn ansiosta.

Teinityttö-syndrooma iski taas, kun hetken mielijohteesta Carrington vei kätensä Alecin kyljille ja kohdisti niihin uuden kutitushyökkäyksen. Ennen kuin mies ehti kuitenkaan reagoimaan asiaan millään tavalla, nousi nainen ylös, aikeenaan pinkaista pakoon vastahyökkäyksen pelossa. Hän onnistui noustessaan kolauttamaan isovarpaansa sohvapöydän jalkaan, joten pakomatka ei kauas kantanut. Carrington kääntyi kuitenkin rintamasuunta kohti miestä. "Uskallakin yrittää jotain kostoreissua, niin minä lupaan... No, jotain hirveää, ei tule juuri nyt mitään mieleen", nainen hihitti, mutta irvisti samaan aikaan kivusta. Hän hieraisi varpaitaan toista jalkaansa vasten ja katsahti nopeasti alas, katseen kuitenkin palatessa takaisin lähtöpisteensä.

(sori, meni vähä myöhäseks. olin koko päivän kaupungilla ja luin äsken vähän hissaa)

"Jaaha, yrität pistää minua tossun alle jo tässä vaiheessa", Alec pyöräytti silmiään huvittuneena. "Saat sitten nähdä ettei minua noin vaan potkita alas omasta sängystäni." Mies virnuili ilkikurisesti naiselle, ennen kuin painoi pehmeän suukon tuon huulille. Kuka tahansa muu olisi varmasti menettänyt järkensä tilanteen siirappisuudesta, mutta Alec nautti joka hetkestä Carringtonin seurassa. Hän piti naisesta kovasti ja tunsi olevansa onnen kukkuloilla aina tämän hymyillessä, ihan sama kuinka kliseiseltä ja äklöromanttiselta se vaikuttikin, niin totta se oli.

Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta hän tunsi naisen kutittavat kädet taas kyljillään. Mies ei ehtinyt edes silmiään räpäyttää, kun Carrington oli jo noussut ylös paetakseen tilanteesta. Alec pinkaisi välittömästi itsekin ylös sohvalta, muttei ehtinyt sen enempää tehdäkään, kun toinen oli jo kolauttanut ilmeisesti varpaansa pöytään. Mies kietaisi kätensä Carringtonin vyötärölle ikään kuin napatakseen tuon kiinni lyhyeksi jääneen takaa-ajon päätteeksi, muttei kuitenkaan suorittanut mitään kostohyökkäyksiä. "Äh, minun on pitänyt jo pitkän aikaa hankkiutua eroon tuosta pöydästä, se on varmaan kirottu. Kolautan oman varpaani siihen vähintään kerran vuorokaudessa. Ei kai sattunut pahasti?" Alec hieraisi kevyesti naisen päätä omallaan ja vilkaisi sitten hetkeksi tuon jalkoihin.

"Mutta mitäs itse menit taas kylkiäni pahoinpitelemään. Sanoinhan, etten vastaa seurauksista. Sitä saa mitä tilaa", mies irvisti Carringtonille pikku poikamaisesti näyttäen kieltään. Virnistys vaihtui kuitenkin pian vienoksi hymyksi ja Alec suuntasi katseensa taas naiseen luoden tähän katsekontaktin. "Ehkäpä tämä helpottaisi kipua", mies veti Carringtonin kasvot lähemmäksi ja suuteli häntä hetkeäkään empimättä huulille pehmeästi. Kädet nousivat hitaasti selkää pitkin naisen olkapäille vetäen häntä tiukemmin miehen syleilyyn. Carrington ajoi miestä hulluuden partaalle näiden kahden välisellä tapahtuvalla kiusoittelulla, eikä Alec ei voinut vastustaa kiusausta ja syvensi suudelmaa intohimoisemmaksi jo kovaa vauhtia.

(( Eipä mitään ^^ ))

"Ei, ei. Eiköhän se siitä", Carrington vakuutti ja nosti jalkaansa sen verran, että ylettyi hieraisemaan varvastaan. "Se on varmaan ihan kunnossa kuitenkin. Onhan noita tullut ennenkin kolauteltua", hyvin vakuuttavasti perään vielä irvistettiin. "Ihan kunnossa", nainen toisti ja yritti vääntää hymyä kasvoilleen.

Carrington mulkaisi Alecia muka murhaavasti. "Anteeksi, en olisi saanut", nainen mutristi huuliaan kuin pikkulapsi, joka aneli vanhempiensa anteeksiantoa, vietyään sisarensa värikynät. Omakohtaista kokemusta ei - luonnollisestikaan - ollut. "Ehkä minun pitää sitten hyvitellä", Carrington vei huulensa niin lähelle Alecin omia, että ne lähes hipoivat toisiaan. "Tai sitten ei", pirullinen virne, jonka jälkeen miehen kädet irroitettiin vyötäröltä. "Voisit lainata minulle paitaa, en sattuneesta syystä ottanut omaa yöpukuani mukaan."

Neidin askeleet lähtivät suuntaamaan makuuhuoneen ovelle, tai siis ovelle, jonka Carrington oletti olevan makuuhuoneen ovi. Hän aukaisi oven varovasti ja hapuili valokatkaisinta. Kun valot oli saatu päälle, uskalsi nainen astua peremmälle. Hän silmäili ympärilleen, mutta kohdisti katseensa sitten kaappeihin. "Se paita", nainen tokaisi, nyökäten vaativaisesti vaatekaappia kohden. Lopulta, kun Carrington sai yöpuvun virkaa sinä yönä toimittavan t-paidan haltuunsa. "Jos sinua ei haittaa, niin käyn nopeasti suihkussa", niinpä suunnattiin kylpyhuoneeseen. Kasvoilla olevat meikit pestiin ensimmäisenä, mutta sen jälkeen astuttiin suihkun alle. Lämmin suihku oli juuri se, mitä Carrington oli kaivannut koko päivän. Kotona oli ehditty vain hätäisesti pyrähtämään kylpyhuoneessa. Yksin ollessaan Carrington sai aikaa setviä ajatuksiaan. Hän piti Alecista todella. Tämän kuuluisi saada tietää totuus. Ei kai auttanut muu kuin jutella pikkusiskon kanssa. Carrington kyllä varsin hyvin tiesi, että Cwen haraisi vastaan, mutta entäs sitten? Oli hän käännyttänyt sisarensa aikaisemminkin. Ei se nyt olisi temppu eikä mikään kai.

Suihkun jäljiltä rentoutunut Carrington palasi miehen seuraan makuuhuoneeseen (pahoittelut hittailusta, älä lyö mua) ja kömpi tämän viereen. Hän kuitenkin siirtyi melkein heti istumaan miehen syliin. Vaaleat hiukset oli kietaistu poninhännälle - Carrington tapasi pitää ranteessaan yhtä hiuslenkkiä - mutta päällä olivat vain alusvaatteet ja Alecin t-paita. "Mennäänkö nukkumaan?"

(sori taas ku kesti. D---: oon ollu tosi vähän koneella tänä viikonloppuna)

Alec huokaisi muka vastahakoisesti. "Kai minä sitten lainaan. Pärjäisit kyllä ilmankin", mies virnuili pilke silmäkulmassaan ja käveli naisen johdolla makuuhuoneseen. "Aika hyvin. Et ole ikinä aikaisemmin käynyt täällä, mutta löysit tiesi kuitenkin makuuhuoneeseeni muitta mutkitta." Valot naksahtivat päälle ja Alec penkoi vaatekaapistaan puhtaan, mustan t-paidan nakaten sen Carringtonin käsiin. "Varokin sotkemasta paitaani, se tuli juuri pesusta. Mutta käy vain suihkussa, kylpyhuone on seuraava ovi tästä huoneesta vasemmalla", mies hymähti ja painoi pienen suukon tuon suupieleen, ennen kuin hän poistui makuuhuoneesta kylpyhuoneen suuntaan. Alec riisui farkut pois jalastaan ja vaihtoi ylleen ensimmäisen käteen osuvan t-paidan hivuttautuen sitten sänkyyn peiton alle. Hän painoi päänsä pehmeää tyynyä vasten ja sulki silmänsä hetkeksi. Suihkun lorinan ääni kantautui viereisestä huoneesta hiljaisuuteen kun mies upposi omiin ajatuksiinsa. Alec oli viimeaikoina ajatellut paljon hänen ja Carringtonin välistä suhdetta. Kaipa sitä pystyisi sanomaan jo seurusteluksi tai jonkin sortin tapailuksi, sillä molemmat selkeästi nauttivat toistensa seurasta ja tapasivat usein.

Mies havahtui ajatuksistaan kuullessaan oven aukeavan ja katsahti äänen suuntaan nähdäkseen juuri suihkusta palanneen Carringtonin. Paita oli selkeästi pari kokoa liian iso naiselle, mutta se sai tämän hoikat sääret näyttämään entistäkin upeimmilta - tosin se saattoi johtua siitäkin, ettei Carringtonilla ollut mitään muuta päällä paitsi se t-paita ja alusvaatteet. "Hmph, paitani näyttää sinun päälläsi paljon söpömmältä", mies hymyili vienosti naisen kömpiessä tämän syliin.

Alec peitti pienen haukotuksen kädellään ja siirsi katseensa Carringtonin silmiin. "Varmaankin pitäisi joo mennä nukkumaan", hän hymähti ja veti kasvojaan lähemmäksi naisen omia, kunnes huulet koskettivat toisiaan hellästi. Alec painautui taas tyynyä vasten vetäen Carringtonin mukaansa irrottautuen hellästä suudelmasta, jotta saattaisi taas katsoa naista silmiin. Mies ei äkillisesti tuntenut itseään enään niin väsyneeksi. Hän halusi vain olla naisen lähellä ja katsoa, kuinka tämä nukahtaa miehen vierellä. "Hyvää yötä, Toni", Alec kuiskasi hänen korvaansa hiljaa ja asetti kätensä Carringtonin selälle pehmeästi.

(( Pahoittelut kestämisestä. On ollut vaan niin kiire, ettei ole kerennyt istahtaa alas. ))

"Ihan söpöltä se näyttää varmasti sinunkin päällä", Carrington virnisti ja pyyhkäisi huomaamattaan paidan helmaa. Olihan paita paria kokoa liian iso, mutta parempi niin. Kotonakin nainen satunnaisesti nukkui pelkät alusvaatteet ja t-paita päällä. Tosin t-paita oli pöllitty joltain entiseltä heilalta Jenkeissä. Kai se oli osittain pieni muistutus kodistakin. Siitä oikeasta kodista.

Vaaleaverikkö katseli lempeän äidillisesti hymyillen haukottelevaa Alecia. Sisuskuntaa taas kouraisi valheiden takia, mutta tunne häädettiin vähintäänkin yhtä nopeasti pois kuin se oli ilmestynytkin. Kädet nousivat sivelemään miehen poskea ja niskaa, kun tämän huulet taas painautuivat hellään suudelmaan naisen omia vasten. Ja pian sitä oltiinkin makuulla miehen vieressä. Carrington tutkiskeli toisen silmiä ja upposi niihin vain syvemmälle ja syvemmälle. Hymy kohotti edelleen suupieliä vaaleilla kasvoilla. Hän hieraisi päätään kevyesti miehen rintaa vasten ja työnsi molemmat kätensä sitten tyynynsä alle. "Mm, hyvää yötä", Carrington mumisi takaisin, painaen samalla silmänsä kiinni.

Carrington oli pitkästä aikaa nukkunut hyvin. Hän ei ollut herännyt kertaakaan sen yön aikana. Paita oli noussut pitkälle vatsaan, joten ensi töikseen neiti Holt nyki sitä alas. Seuraavaksi hän vilkaisi ympärilleen. Huoneessa oli yhä pimeää, mutta vilkaisu kelloon riitti kertomaan, että normaalisti ihmiset olivat siihen aikaan jo töissä. Carrington huokaisi ja veti käden kasvojensa ylitse, antaen sen valua siitä pörröttämään vaaleita hiuksia. Cwen ei ollut varmaan vielä edes palannut kotiin. Joten tuskinpa isosiskollakaan kiire olisi. Ainahan sitä saattoi vedota vapaapäivään tai päätoimittajan oikeuksiin, jos joku vieressä nukkuva päättäisi esittää kysymyksiä, kuten edellisenä iltana. Hetkellisesti Carringtonin ilme synkkeni. Hänen pitäisi jutella Cwenin kanssa, jotta voisi kertoa Alecille totuuden ennen kuin juttu meni liian syvälliseksi. Joskin Carrington pahasti epäili, että tässä alettiin olla jo aika syvällä koko hommassa. No, joka tapauksessa miehellä oli oikeus tietää mihin oli sekaantunut ja mihin tulisi sekaantumaan.

Vierustoverista puheenollen... Nainen siirsi katseensa toisella tyynyllä tuhisevaan olentoon, eikä voinut olla hymyilemättä. "Alec", Carrington mutisi unisesti ja suukotti miehen niskaa, mutta painoi sitten otsansa tämän olkapäätä vasten. "Kello on jo kaksitoista."

(eipä mitään :>)

Mies siristeli silmiään kuullessaan tutun henkilön äänen kutsuvan häntä vierellään. "Mmmh.." Alec mongersi tyynyynsä unisen oloisena. Hän ei ollut todellakaan niitä aamuihmisiä (vaikka kellon viisarit näyttivätkin nyt valuvan huimaa vauhtia iltapäivän puolelle), vaan hän sai usein pinnistellä kovastikin itseään ylös sängystä ehtiäkseen toimistolle ajoissa. Alec nosti lopulta päätään tyynystä laiskasti sen verran, että kykenisi kääntämään katseensa vierellä makaavaan seuralaiseen. Oli hän kuinka huono tahansa aamuissa, niin ei sitä silti sopinut jäädä nukkumaan kun toinen yritti saada hereille. "Huomenta", vieno hymy suotiin Carringtonille ja hän sipaisi kevyesti kättään naisen selkää pitkin pysäyttäen sen tuon niskalle. Hän ei ollut pitkään aikaan nukahtanut niin nopeasti ja nukkunut yhtä sikeää unta, Carringtonin seura teki miehelle selvästi ihmeitä.

Alec haukotteli raukeasti. "Nukuitko hyvin?" Hän painoi huulensa lempeästi vaaleaverikön kaulalle. Onneksi mies oli luvannut mennä toimistolle vasta illaksi. Tosiaan, ne työt.. yksi artikkeli oli vielä viimeistelyä vaille julkaisukunnossa, mutta äkkiäkös hän sen hoitaisi. Alec ei ollut yleensä jättänyt töitään viime tippaan, mutta mieluummin hän vietti aikaa Carringtonin seurassa kuin sähläisi kuolettavan tylsien paperitöidensä kanssa. "En millään jaksaisi nousta, mutta kai se on pakko", mies huokaisi huulet hivenen mutrulla nostaessaan itseään istumaan. "Rööki ja aamupala ei olisi varmaankaan huono idea?" Pieni virne kohosi Alecin kasvoille ja hän ohjasi naisen keittiöön noustuaan ylös sängystä. Mies nappasi kaapista pari leipäpakkausta ja jääkaapista vähän leivänpäällisiä asettaen ne sitten ruokapöydälle. "Ota mitä haluat", hän huikkasi Carringtonille pistäessään puruja kahvinkeittimeen. Mies naksautti keittimen päälle ja otti pöydällä lojuvasta tupakka-askista yhden savukkeen suuhunsa. Alec suuntasi nyt hellalle laittaakseen liesituulettimen päälle ja raotti keittiön ikkunaa, jotta pahimmat tupakan savut tuulettuisivat pois ja sytytti savukkeensa. Tupakat poltettua ja aamupalat syötyä pari oli siirtynyt olohuoneen puolelle.

Alec oli kietonut kätensä vierellä makaavan Carringtonin ympärille sohvalla ja molemmat tapittivat nyt television ruudulla pyörivää uutislähetystä. "Oletko menossa tänään töihin?"

"Huomenta", Carrington hymähti, mutta haukotteli heti perään. Miehen kosketus selänpuolella sai Carringtonin huulille keikkuvan hymyn levenemään. Hän ei voinut sille mitään, mutta joka kerta, kun hän tunsi Alecin kosketuksen ihollaan, meni hän kananlihalle - hyvällä tavalla, ei hyi-älä-koske-minuun-tavalla. Carrington naurahti sisäisesti ajatuksilleen. Kun hän ensimmäisen kerran törmäsi Aleciin, ei hän olisi uskonut heidän koskaan päätyvän tähän tilanteeseen.

Miehen painaessa huulensa naisen kaulalle, vei tämä toisen kätensä jonnekin tämän niskan taakse ja ummisti silmänsä. "Mm'mh, kutakuinkin", nainen hymähti. Hän antoi sormenpäidensä hyväillä hellästi niskan ihoa, jostain hiusrajan kohdilta. Carrington ei ollut muistanutkaan kuinka tylsää yksin herääminen olikaan. Kyllä jonkun toisen vierestä herääminen oli paljon mukavampaa, siis ainakin yleensä. Mikäli kyseessä oli vain yhden illan juttu, oli herääminen usein hivenen... kiusallista? Carrington seurasi katseellaan kuinka Alec nousi istumaan. "Eipä kai", nainen vastasi haukotellen ja venytteli käsiään kattoa kohden, kunnes nousi istumaan miehen esimerkkiä noudattaen. Takalisto hilattiin sängyn laidalla ja pienen ihmettelyn (= yleisen jumitushetken) jälkeen päästiin jopa seisomaan. Kiltisti sitten seurattiin toista keittiöön, kun ei julmasti enää annettukaan nukkua. Hmph. No, ehkä aamiainen hyvittäisi sen vääryyden, sillä Carringtonin oli pakko myöntää, että kädet ja jalat tuntuivat hivenen voimattomilta, kuten muukin kroppa. Carrington vilkaisi syöpäkääryleensä sytyttänyttä miestä. "Laiska", nainen jupisi, mutta huulia kohotti kuitenkin kujeileva virne.

Aamupala ja -rööki teki tehtävänsä. Olo tuntui huomattavasti paremmalta, mutta siitä huolimatta hieman vetämättömältä. Onneksi neiti Holt oli pyhittänyt koko päivän vain olemiseen. Luultavasti keikoistakaan ei olisi sinä iltana tullut yhtikäs mitään. Päälläkin oli yhä edelleen Alecin t-paita. Omat vaatteet lojuivat jossain makuuhuoneen lattialla, mutta eipä niitä vielä ollut kiire kiskoa päällekään, joten samahan tuo oli. Carrington oli niin keskittynyt ruudun tuijottamiseen, että säpsähti kuullessaan Alecin äänen selkänsä takaa. Hän käänsi päätään nähdäkseen edes joten kuten miehen kasvot. "Ei, en ole menossa", C vastasi ja kääntyi ympäri, sipaisten sitten miehen leukaa kädellään. "Eivätköhän aikuiset ihmiset pärjää keskenäänkin, ilman että jonkun täytyy koko ajan heilua vahtaamassa tekemisiä. Katsos se päätoimittajan hommassa on hyvä juttu, että saa aika lailla itse määrätä työstään."

"Entäs sinä?" Nainen kysyi. Hän kohotti toista kulmaansa kysyvästi.

"Minun pitää ilmestyä toimistolle illaksi", Alec tuhahti hajamielisesti. "Lehden viimeistelyä ennen painoon menemistä, juttujen ja haastattelujen suunnittelua seuraavaan lehteen sekä muuta tylsää. Freelancerin palkka ei ole mikään hyvä, niin pakko välillä tehdä vähemmän mieluisia hommia ja suostua iltatöihin. Mieluummin viettäisin iltaa kyllä sinun kanssasi", mies virnisti vienosti hieraistessaan kevyesti Carrington jalkaa omallaan. Toki iltatöissä oli hyvätkin puolensa, aamulla saisi nukkua pitkään eikä toimistolla olisi samanlaista hälinää ja tungosta kuin päivisin.

"Ehkä minun olisi pikkuhiljaa aika valua suihkun puolelle, jätän sen kuitenkin muuten viime tippaan juuri ennen töihin lähtöä", Alec hymähti naiselle ja suukotti tuota hellästi huulille ennen kuin nousi sohvalta. "Ole kuin kotonasi, ei mene kauaa." Hän sipaisi vielä vaaleaverikön kasvoja lempeästi ja katosi sitten kylpyhuoneeseen. Riisuttuaan vaatteet (eli siinä tilanteessa vain t-paidan ja bokserit) ja heitettyään ne rutiininomaisesti pyykkikoppaan Alec astui suihkun alle. Viileä suihku teki todellakin hyvää eikä aamukankeus tuntunut enää painavan miehen harteilla, vaikka tämä aamu olikin alkanut poikkeuksellisen hyvin. Hän ei ollut muistanutkaan, että kuinka hyvältä tuntui herätä jonkun viereltä ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia tai krapulaa. You know, se fiilis kun tuntee jonkinlaisia lämpimiä tunteita toista kohtaan. Alec kietoi pyyhkeen vyötärölleen ja siirtyi sitten peilin eteen. Pieni sänki oli jo ehtinyt kasvaa, joten tämä näppäränä poikana hieroi partavaahdon kasvoilleen ja ajoi sen taas sileäksi. Siistiytymisen jälkeen mies kiskoi ylleen mustan puuvillaneuleen, jonka alta pilkotti valkoinen kauluspaita ja tummansiniset, suoralahkeiset farkut.

Hetken päästä palailtiinkin taas neidon seuraan suihkunraikkaana. "Voin tarjota kyydin sinulle kotiin ennen kuin lähden töihin", hän ehdotti Carringtonille ja kietaisi tuon leikkisästi syliinsä. "Oikeastaan vaadin, että tulet kyydissäni etkä hortoile keskellä iltapäivää Devon Streetillä. Ties mitä hiippareita sielläkin liikkuu", mies kohotti kulmaansa pahaaenteilevä virne huulillaan ja äkkiä hän kurottautuikin kutittamaan naisen jalkapohjia. Eihän Alec eilisiä kutitushyökkäyksiä ollut tietenkään unohtanut ja nyt kosto elää.