Can I get to you soul

//Suntsu & Tristian :3

Käsi hakeutui automaattisesti siististi tupeerattuun hiuspehkoon, vaikka tällä hetkellä pari ylimääräistä hiustupsua sojottikin väärään suuntaan. Huolella Aleesha naistenhuoneessa suuren peilin edessä asetteli villiintyneet hiusyksilöt omalle paikalleen. Harmi, että hän oli unohtanut hiuslakkansa kotiin. Tai ei hänellä edes ollut laukkua tai muuta mukana, mutta pieni matkapullo tosin voisi kulkea jo povitaskussakin mukana. Onneksi hiuksissa oli jo ennestään tarpeeksi lakkaa, joten hiushaituvat takertuivat helposti kavereihinsa kiinni.

Pienellä katsauksella Aleesha tarkasti myös, että meikit oli kunnossa. Tihkusateessa kävelyn jälkeen neito oli joutunut istumaan lähes tunnin erään hyperaktiivisen mieshenkilön seurassa. Tuo oli höpöttänyt ummet lammet omasta marsustaan, jonka jälkeen oli jatkanut yksinpuheluaan ilmastonmuutoksesta johtuvasta säiden muuttumisesta. Oli mies tosin ihan ilmaiseksi suostunut kustantamaan Aleeshan juomat, jotain hyvääkin.
Lopulta neito oli silti kyllästynyt ja paennut vessaan. Hän oli vakaasti päättänyt, että kun nyt lähtisi täältä, niin hän pysyttelisi varmasti kaukana miehestä. Hakisi ehkä ihan omilla rahoillaan pari tuoppia kaljaa ja linnoittautuisi johonkin nurkkaan yksinään juomaan päätään ennestään sekaisen. Ei Leeasta tosin itseasiassa edes tuntunut kovin sekaiselta, ihmeellisen täysjärkevältä.

Heti ensitöikseen poistuttuaan vessoille johtavalta käytävältä, neiti tarkisti marsumiehen sijainnin. Tuo istui vieläkin saman pöydän ääressä, mutta oli ilmeisesti saanut uuden uhrin. Nuori pakkelinaamainen blondi istui miehen vierellä ja hihitteli drinkkilasit molemmissa käsissä. Helpotuksesta huokaisten Aleesha purjehti baaritiskille ja tilasi itselleen ison tuopin kaljaa.
Hetken odottelun ja maksun jälkeen hän suunnisti sivummalle. Harvat pöydät oli vapaana, mutta siniset silmät löysivät pian tyhjän pöydän. Ei se tyhjä kyllä ollut, täynnä enemmän tai vähemmän tyhjiä laseja, mutta ihmisiä ei pöydän ääressä istunut. Huokaisten Aleesha istuutui pöydän ääreen ja työnsi laseja sivuun välittämättä pätkääkään, että pirstoutuisiko ne säpäleiksi lattialle vai ei. Pieni tila onneksi riitti Leean ainoalle tilaa tarvitsevalle esineelle, eli kaljatuopille. Nainen istuutui alas ja kohotti heti lasin huulilleen. Parin kulauksen jälkeen lasi palasikin jo pöydän pinnalle pienen kolahduksen saattelemana. Ei hänen enää kauaa täällä varmaan tarvitsisi kykkiä, jo parin kaljatuopin jälkeen Aleesha voisi jatkaa matkaansa. Ilmeisesti koiria ruokkimaan, hyvällä tuurilla jonnekin muualle. Huokaisten tuo risti polvensa, samaten kätensä rinnalleen, otti rentoutuneen valahtaneemman istuma-asennon ja haukottelun saattelemana sulki silmänsä. Ei hän tähän vielä sammua ajatellut, silmien särkyä vain helpotti vähäsen silmien hetkellinen sulkeminen.

//Sain kirjottaa tän parikin kertaa uusiks, kiitos ukkonen että veit multa sähköt, ärr D://

(( Äh ja voih. Sait sä sentään tuosta todella hyvän roolin kirjoitettua, että ei sen puoleen (kannattaa noiden tapausten takia kirjoittaa jollain ohjelmalla, joka tallentaa automaattisesti. ite teen niin, kun mulla on tapana aina painaa sitä kohtalokasta väärää nappia ja teksti häviää kokonaan - . -'' ) ))

Ilta oli kulunut siihen mennessä siihen tavanomaiseen malliin; baariin saavuttiin ehkä joskus yhdeksän aikaan, tilattiin juoma ja istuttiin sitten paikoilleen kumoamaan sitä kurkkuunsa, samalla kuitenkin vilkuillen ympärillä olevia ihmisiä. Ehkä mahdollisesti parin tytön kanssa vaihdettiin sana tai kaksi, mutta siihen se yleensä jäikin. Ei toinen osapuoli vaikuttanut ilmeisesti kummankaan mielestä kovinkaan mielenkiintoiselta, joten lähdettiin vain pois paikalta.
Tristian tosin kumosi moiset väitteet itsensä kohdalla melkeinpä heti. Häntä kiinnostavampaa seuraa sai todellakin hakea, sillä poika ei todellakaan ollut siitä normaalimmasta päästä. Ei niin luonteeltaan, kuin ei toisinaan ulkonäöltäkään. No, hänen erikoinen luonteensa saattoi tosissaan olla joillekin liikaa, mutta sekös oli näiden oma ongelma. Yleensä ihmiset valittivat siitä, ettei heidän elämässään ollut mitään jännää ja sitten kun sitä olisi tarjolla, nämä vaihtoivat oitis seuralaista siihen ''normaalimpaan''.

Tristian kohautteli hivenen olkiaan ja vei jälleen noin puolillaan olevan tuopin huulilleen. Hänellä oli yllään musta t-paita sekä vaaleat, hivenen kuluneet pillifarkut sekä vielä musta niittivyö. Päähän oli taas laitettu pidennykset ja ne oli tupeerattu hivenen pörröisemmän näköisiksi. Vaaleanruskeita silmiä ei reunustanut tänään kovinkaan vahvaa kerrosta mustaa kajaalia, mutta toki sitä niiden ympärillä hivenen oli. Lävistykset olivat tavanomaisilla paikoillaan; kaksi hopeista rengasta vierekkäin alahuulessa sekä yksi nenässä.
Tristian oli tullut tänne Rasheella sijaitsevaan baariin ihan vain sen takia, että säästyisi hänen veljensä sekä tämän tyttöystävän nuoleskelun näkemiseltä, jota nämä harrastivat juuri parhaillaan Devonilla sijaitsevassa asunnossa. Ei siitä mitään, sillä toki Maxilla sai olla tyttöystävä, eikä kukaan estellyt tämän pääsyä sinne. Mutta kuitenkin. Ei ollut kiva katsella vierestä, kun pari imi parhaillaan toisiltaan kieliä irti ja suurin piirtein harrastivat seksiä olohuoneen sohvalla. Tristian katsoi parhaakseen siinä vaiheessa lähteä menemään ja mahdollisesti olemaan jopa koko yönkin pois kotoa. Ties vaikka näiden kiivaat sessiot olohuoneessa kestäisivät koko yön, eikä Maxin tyttöystävä todellakaan ollut siitä hiljaisimmasta päästä.

Tristian huokaisi ja vilkaisi sitten läheisssä pöydässä stuvaa miestä, joka selitti innoissaan marsustaan jollekulle vaaleatukkaiselle tytölle, joka kikatteli tämän jutuille kuin viimeistä päivää. Taisi tuo aika humalassa olla, sillä kuka täysin selväjärkinen hameväkeen kuuluva ihminen olisi kuunnellut täysin typeriä juttuja jonkun marsusta? Ei edes Tristian höpötellyt niin sekavia. Aiemminhan tuon miehen seurassa oli ollut muuan tummatukkainen tyttö, joka oli nyt hävinnyt jonnekin. Ilmeisesti oli kyllästynyt ylienergisen miehen juttuihin ja paennut. Melko viisasta, se oli Tristiankin pakko myöntää.
Tristian antoi katseensa seilata ympäri baaria, kunnes haaleanruskea katse pysähtyi erääseen pöytään, jossa istuva tyttö näytti melko tutulta. Se oli juuri se, joka oli aiemmin istunut sen kahelin miehen seurassa ja kyllästyneenä painunut jonnekin. Mutta nyt tämä oli jälleen siinä ja Tristianin mielessä pyöri muutan ajatus.
Pienesti virnistäen, hän nappasi juomansa mukaan ja lähti sitten varmoin askelin kohti pöytää, missä toinen tummatukkainen istui.
"Saako tunkeutua seuraan?" Tristian kysyi, kun oli päässyt pöydän viereen ja loi kasvoilleen ystävällisen hymyn. "Ja älä huoli. En mä aio sulle mistään marsusta alkaa selittää, kun ei mulla edes mitään lemmikkiä ole. Enkä mä sitä paitsi tykkää rotista", hän vielä tokaisi, iski hymyillen silmää ja istui tyttöä vastapäätä.

(( Joo, vähän tönkköä.. ))

( Äww, anteeks hirmusti tästä kestosta, johtuen mun ”pienestä” roolauslomasta.. >: )

Tummatukan katse kohosi aika nopsaan ylös, kun hän kuuli miesäänen. Mustahiuksinen mies tiedusteli hymy huulillaan, josko saisi liittyä tämän seuraan. Aleeshan utelias katse selasi miehen päästä varpaisiin, kun tuo jatkoi vielä mainiten marsun, joka yllätys yllätys sai Leean melkein ärsyyntymään, mutta vain melkein. Pieni virne kohosi tuon huulille ja katse seurasi, kun mies istuutui alas.
”Ihan omaks parhaakses suosittelen kanssa, että et mainitse mitään marsuista”, Aleesha hymähti ja iski miehelle silmää takaisin.
Mies ei näyttänyt ihan normaaliin sakkiin kuuluvilta ihmisiltä, jos ylipäätään sellaisia oli olemassakaan. Ei tuolla silti ollut sähkönsinistä päätä tai mitään muuta yhtä shokeeraavaa, ihan hyvä vain. Aleeshaan silmään mies näytti erittäinkin hyvältä, juuri sopivan erikoinen.

”No, ellet sä rotista pidä, niin mistä sitten?” Aleesha kysyi ohimennen kohottaen kulmiaan, pieni virne edelleen huulillaan. Tuon sinisenä säihkyvät silmät viipyivät vielä hetken miehessä, ennen kuin nainen taas kohotti tuoppinsa huulilleen.
Hän kohotti ryhtinsä suoraksi ja laski kyynerpäänsä pöydälle, siihen ehkä juuri ja juuri mahtui kyynerpäänsä asettamaan. ”Oletko täältä päin?” Leea kyseli uteliaasti, kerrankin kun sille päälle sattui. Jos nainen oli juuri tarpeeksi juonut jotain vähän väkevämpää, niin hän saattoi olla hyvinkin sosiaalinen. Parin lasillisen jälkeen hän joko olisi hyperaktiivisen ylienerginen, tai sitten ihan päinvastaisesti angstaavan masentunut. Sekin riippui yleensä vain seurasta, tai sitten vaan juomasta jota tämä joi.

Naisen sormet hakeutuivat mustien, ”hiukan” kärsineiden farkkujen taskuun, muttei tullut yllätyksenä, ettei hän löytänyt yhtäkään kolikkoa taskun pohjalta. Sirot, melkein luisevat sormet tarkastivat rotsinkin taskut ja sieltä sentäs löytyi pari hassua kolikkoa. Jos hän ei aikonut tähän yhteen tuoppiin tyytyä, niin pitäisi joko keplotella itselleen jostain jotain juotavaa, tai sitten painua kotiin juomaan pari hassua kaljatölkkiänsä. Harvinaista, että niitä Aleeshan jääkaapista löytyi. Mutta löytyipä hyvinkin, kun tuon parilta kännikaverilta oli jäänyt enemmän tai vähemmän sekaisen illan jäljiltä pari avaamatontakin tölkkiä kämppään. Paitsi no, ei Aleehsa aikonut tästä ihan heti lähteä, kun juuri oli saanut seuraansa kerrankin mielenkiintoisen oloisen mieshenkilön.

( Ja taas sori, Aleesha ei oikein inspaa.. S: )

(( Eipä tuo mitään :> ))

Tristian hymähti ja vei noin puolillaan olevan olutlasin huulilleen, juoden sen sisältämää nestettä janoisena. Siitä olikin jo aikaa, milloin hän oli viimeksi ollut baarissa. Ottaen huomioon sen, että eihän nuorukainen mitään muuta viikonloppuisin tehnytkään kuin istui baareissa ja puhui ihmisiä pökerryksiin. Niin, ja tietenkin sitten haahuili ympäri kaupunkia ja kiipeili esimerkiksi talojen katoille. Ehkä pienoisessa humalatilassa sekin ja yleensä hän jopa saa mukaansa seuraakin. Onneksi Tristian on siunattu mahtavilla puhelahjoilla, sillä parempina päivinä hän ei todellakaan kestä olla yksin. Hänen on aivan pakko saada puhua jonkun kanssa ja mikäli hänen isoveljensä sitten käskyttää suutuspäissään Tristianin menemään muualle, saattaa nuorukainen lähteä baariin etsimään juttuseuraa. Ja niin siinä kävi nytkin, vaikka hän lähtikin asunnosta ihan vapaaehtoisesti.
"Joo. Lupaan ja vannon, etten mainitse puolella sanallakaan mistään rotasta... Tai tässä tapauksessa marsusta, mutta ihan sama", Tristian lupasi naurahdellen käsi sydämellään, luoden vastapäätä istuvaan naiseen ovelan katseen. Hetkeksi ruskeat silmät jäivät tutkailemaan toisen ulkonäköä tarkemmin ja hetken päästä, jo hyvää vauhtia humaltuvat aivot totetivat, ettei hän ollut nähnyt tätä tapausta ennen. Ja ihan hyvä niin. Tristian rakasti tutustua uusiin ihmisiin.

Naisen kysymyksen kuullessaan, Tristianin nauroi kuplivaa nauruaan.
"Erittäin hyvä kysymys", hän sanoi, puraisi kevyesti alahuultaan ja vei tuopin jälleen huulilleen. "Nimittäin mä yleensä tykkään kaikesta ja kaikista. No, ainakin melkein. Paitsi en tietenkään niistä rotista tai mistään muistakaan jyrsijöistä. Koirat on musta paljon kivempia", tummatukkainen selitti käsiään heiluttaen ja silmissä paloi lievä innostus. Tristian oli tosiaankin halunut omaa koiraa jo pidempää aikaa, mutta asiassa oli kaksi muttaa; ei ollut riittävästi rahaa, eikä hänen veljensä ollut oikein suuri eläinten ystävä. Varsinkaan koirien tai kissojen. Tristian ei tajunut tätäkään puolta Maxissa, mutta eipä hän voinut koiraa ottaa salaakaan. Olihan se kuitenkin heidän yhteinen kämppä, joten asioista päätettiinkin yhdessä. Tosin, olihan Max ottanut tyttöystävän, joka suurinpiirtein asui heillä ympäri vuorokauden, joten mikseipä Tristian voisi ottaa koiranpentua seurakseen?
"Entäs itse?" Tristian kysäisi ja joi sitten juomansa loppuun. Hänellä oli vielä rutkasti rahaa, jolla voisi ostaa lisää juomista, mikäli oli sellainen olo. Ja juuri nyt Tristianilla oli sellainen olo. "Mikäs on muuten neidin nimi? Mä itse oon Tristian, hauska nähdä", hän hymyili ja pyöräytti muutaman kerran alahuulessaan olevaa korua.

Toisen tiedustellessa sitä, mistä Tristian oli kotoisin, mies kohotti nopeasti toista kulmaansa.
"Devoniltahan mä. Piti tosin paeta, kun broidi toi tyttökaverinsa meille, enkä todellakaan jaksanut katsoa niiden kuhertelua siinä sohvalla. Eikä oikein toi Devonin irkkupubi jaksanu innostaa, joten päätinpä sitten tulla täällä Rasheella käymään", Tristian kertoi, vaikkei nainen edes tuota kysynyt. Hänellä nyt vain sattui olemaan tapana, että kertoi ihan turhanpäiväisiä faktoja itsestään tai tekemisistään, vaikkei sitä edes kysyttäisi.

Aleeshaa hymyilytti miehen virallinen tapa vannoa, ettei puhuisi mitään marsusta. Ihan hyvä vain, nainen oli kuullut yhdelle illalla tarpeeksi niistä jyrsijöistä. Periaatteessa varmaan koko vuodeksi, ellei toiseksikin.
”Hienoa”, tuo hymähti hymy huulillaan. Silmät tapittivat jälleen hetken miestä, ennen kuin tuo keskitti katseensa kaljatuoppiin ja tutkaili lasin pohjalta pintaan nousevia kuplia, niin hyvin kun nyt baarin valaistuksessa saattoi nähdä.

Aleesha saattoi vain arvailla, mistä kaikesta mies oikeastaan pitikään. Hän kohotti uteliaan katseensa mieheen, kun tuo alkoi selittää kiinnostuksen kohteitaan. Aleesha kohotti kulmiaan, kun mies kertoi innostuneena, että koirat olivat kuulemma kivoja. Tai ei siinä mitään, pitihän Aleeshakin koirista. Ei hän muuten olisi kolmea koiraa koskaan hankkinutkaan, vaikka varsinaisesti Daisyhan tuli hänelle.. No, ei minkään koirainnostuksen vuoksi, silkasta vahingosta kun erään hänen puolituttunsa bulldoggi sai vahinkopentueen. Eihän Leea mitään koirista tiennyt, saati osannut opettaa Daisya, mutta hyvin se kai pärjäsi. Daisy on niin herttainen ja laiska, ettei se kotivahtina mitään koulutusta tarvinnutkaan. Ei se kyllä vahdiksikaan sovellu, Daisy heiluttaa kaikille vastaantulijoille häntäänsä ja kierii maassa selällään rapsutuksia kerjäten. Nikkikin oli täysin vahingossa hänelle tullut ja silloin Aleesha muka päätti kouluttaakin sen. Eihän siitä mitään tullut, kun omistaja huiteli ties missä ja pieni, kapinoiva koira kasvoi kotona. Osasyynä sen takia Nikki varmaan tuollainen onkin, räksyttävä, hyökkäävä ja Leean mieleen todellakin ärsyttävä.
Riko ei sentäs ollut vahinko, Leea päätti haluta pienen kääpiöpinserin, josta kouluttaa kunnon koira. Samat haaveet romuttui samalla kaavalla, kun Nikkinkin kanssa. Suomeksi sanottuna Riko komppaa täysin Nikkiä, räksyttävä pikkuinen terrieriä jäljittelevä koira.

Aleesha uppoutui ajatuksissaan muistelemaan pieniä pinserin pentuja ja jopa katui sitä, että oli pulittanut liki tuhannen siitä pienestä riiviöstä. No, se olikin ainoa koira josta hän oli maksanut satasta enempää ja nekin rahat olivat varastettuja, joten ei hän periaatteessa hirmusti mitään hävinnyt.
Leean silmiin palasi taas pieni loiste, joka ilmoitti hänen palanneen maan pinnalle.
”Hmm..” tuo mutisi mietteliäänä, pitihän hän koirista, mutta jos hänellä nyt ei olisi koiria, niin ei neito välttämättä niitä haluaisikaan. ”Samoin, koirat menettelee, jyrsijät ei. Saati kissat tai mitkään sakemanneja isommat otukset”, Leea hymähti ja tutkaili hetken katseellaan ovelasti miestä.
”Jos sä kovinkin koiruuksista tykkäät, niin oot millon vaan tervetullut meille kusettaan niitä”, tuo hymyili viattoman näköisenä, mielellään hän luovuttaisi sen homman jollekin muulle. Leea säilyisi paljolta, jos ei tarvitsisi olla käyttämässä ympäriinsä juoksevia ja räksyttäviä pikkukoiria kotona vähintään kolme kertaa päivässä. Joskus ne pissareissut tosin ”hiukan” venyivät ja silloin saakin koirien hyyyvin iloinen omistaja olla siivoamassa haisevia lätäköitä lattioilta.

Pieni hymy nousi Aleeshan suupieliin, kun toinen kertoi nimekseen Tristian. ”Hei, Tristian”, hän katseli miehen kasvoja, soveltaen mielessään toisen nimeksi Tristian. Ei Leea ollut muistaakseen koskaan törmännyt keheenkään Tristianiin, vaikkei hänen muistiinsa ehkä kovinkaan ole luottamista.
”Aleesha”, tuo esitteli sitten yksinkertaisesti nimensä.

Ei nainen olisi välttämättä Tristiania ihan heti Devonille mieltänyt, päätellen lähinnä.. No, siitä että mies istui Rasheelaisessa baarissa ja muistutti muutenkin Aleeshan silmään kaikin puolin rasheelaista.
”Asut veljesi kanssa?” tuo hymyili, ei ehkä säälivästi tai pilkallisesti, vaan.. Mielenkiinnolla. Hän itse ei voisi koskaan kuvitellakaan asuvansa Katerinen kanssa, vaikkei tosin Katerine ollutkaan biologisesti mitään sukua hänelle. Mutta silti, tämän ”sisko” kuului ihmisiin, jotka Leea voisi ihan vapaaehtoisesti ihan mielellään vetää hirteen, eikä muuten kävisi sääliksi. Tässä tosin nähdään, että onhan koirista hyötyäkin. Jotkut naisen illat olisivat harvinaisen tylsiä, jossei olisi varpaanlämmittäjiä paikalla pakottamassa lenkille. Ja sitäpaitsi, eihän koirat välittänyt, vaikka toisikin jonkun kuhertelukaverin kotiinsa. No... Okei, Nikki kyllä välitti ja ilmaiseekin sen varsin hienosukaisesti.

Aleeshan pyöritteli sormissaan ajatuksissaan raskasta, mustaa kaulassa roikkuvaa ristiä, joka peitti alleen liki kokonaan naisen solisluista alaspäin lähtevän tatuoinnin. Hän tuijotti tyhjyyteen, yrittäen mielessään koota toisen elämästä järkevää kokonaisuutta. Se oli melkein Aleeshan mielipuuhaa, arvuutella miten toiset elää, mitä tekee työkseen ja mitä ylipäätään ajattelee. Tuo asui Devonilla ilmeisesti veljensä kanssa, tuon veljellä oli tyttöystävä, mutta oliko hällä itsellään sitten?
”Mitä sä teet elääkses? Vai teetkö sä mitään, siis.. Töitä?” Tuo kysyi silmät loistaen jälleen uteliaisuudesta, kun palautti katseensa mieheen.

Tristian ei edes muistanut, että kuinka kauaa hän oli omaa koiraa jo halunnut. Tai edes sitä, milloin hänen päähänsä putkahti ajatus omasta koirasta. Ehkä se oli lähtöisin niiltä ajoilta, kun hän oli ollut laitoksessa ja asunut erään koirafanaatikon kanssa samassa huoneessa. Tämä ei puhunutkaan kuin omasta pienestä sekarotuisesta piskistä, jonka tämä oli joutunut jättämään äitinsä hoiviin, kun itse oli joutunut suljetulle. Sinänsä ihan jännä tyyppi, joskin olisi voinut luulla, että Tristian olisi saanut koirista tarpeekseen sen reissun aikana. Mutta ei sitten. Into oli vain kasvanut ja pois päästyään hän oli unelmoinut omasta karvaturrista. Ehkä hän voisi joku päivä mennä jonnekin kenneliin ja pelastaa sieltä yhden luppakorvan ahtaasta häkistä. Max luultavasti hyppäisi kattoon sen nähdessään, joka ei kieltämättä olisi mitenkään nautittavaa. Tristianin oli näet pakko myöntää, että hänen veljensä osasi olla halutessaan todella pelottava ja silloin jopa hän pysyi vaiti. Tristian tiesi, että veljeään stressasi kahdessa työssä oleminen, mutta eihän sitä pahaa oloaan tarvinnut Tristianiin purkaa? No, nuorukainen ei edes halunnut tietää, millainen itse oli huonompina päivinään. Ja näillä huonompina päivinä hän tarkoitti niitä päiviä, jolloin pojasta yleensä ylitsepursuava iloisuus oli kadonnut ja tilalle oli tullut masennus. Kaksisuuntainen mielialahäiriö oli joskus todella raivostuttava sairaus, mutta kyllä senkin kanssa oppi elämään, jos oli vain pakko.
"Niin. Meillä tosin muistaakseni oli yksi kissa. Siis silloin ennen kun... Noh, kauan sitten." Lauseesta huomasi hyvin sen, että Tristian keksi melko hätäisesti tuon loppuosan. Hän oli nimittäin jo sanomassa "ennen kuin vanhempani kuolivat ja ennen kuin olin laitoksessa", mutta päätti kuitenkin sulkea suunsa asian suhteen. Vaikka hänellä olikin tapana kertoa itsestään sekä lähipiiristään ihan mitä vain, mutta tästä asiasta jopa Tristian halusi pysyä vaiti. Se oli yksinkertaisesti liian kiepä, että hän olisi siitä voinut avoimesti puhua.

"Sulla on siis koiria. Montakos kappaletta?" Tristian vaihtoi nopeasti puheenaihetta ja hymyili, kaivaen muutaman kolikon taskustaan. Hän ei todellakaan jättäisi tätä putkea tähän. "Ja mielelläni mä tulen niitä sun koiria... Kusettamaan. Käveleminen on ihan kivaa", hän jatkoi ja katsoi sitten vastapäätä istuvaa naista. Kuten jo aiemmin todettiin; Tristian tykkäsi haahuilla ympäri kaupunkia tekemättä oikeastaan mitään järkevää, joten eiköhän hän nyt muutaman koiran siihen seuraksi voisi ottaa. Ettei sitten näyttäisi niin friikiltä kävelessään yksin jossain puistossa, kun satoi kaatamalla vettä.
"Moi, Aleesha. Haluatko, että tarjoan sulle jotain juotavaa?" Tristian virnisti hivenen ja pyöritteli kolikoita sormiensa välissä. Mistähän moinenkin oli tullut hänen mieleensä? Ehkäpä hän halusi vain olla ystävällinen ja tarjoa juomista tälle kauniille neidille tässä edessä? Poika virnisteli hetken itsekseen ja nosti sitten katseensa Aleeshaan.
"Joo. Asunpa hyvinkin. Jotenkin oli vain helpompaa asua eka Maxin kanssa, kun... Mutta kyl mä varmaan kohta muutan omaan kämppään, kunhan saan tarpeeksi rahaa", Tristian hymyili ja muunteli taas sanoja kesken lauseen. Taas hän meinasi lipsautella asioita, jotka eivät kuuluneet tälle Aleeshalle. Mikähän nyt oli? Tristian oli menettämässä hallintaa itseensä.
"Olen töissä, joo. Tuolla Devonilla sijaitsevassa levykaupassa. Tuu ihmeessä joskus pistäytyy", hän jatkoi ja hymyili. "Niin haluatko sä sitä juotavaa?" nuorukainen kysäisi nopeasti ja oli jo nousemassa ylös penkiltä, lähteäkseen baaritiskille.

Aleesha ei kyllä ollut vannoutuneimpia kissaihmisiä ja sen näki. Tai kuuli itseasiassa. Leea tarkasteli hetken miehen silmiä ja mietti, mitä tuo oli ylipäätään aikonut sanoa. Toisaalta, onhan se ihan luonnollista, että kun juo ja pää menee sekasin niin sanatkin menee sekasin?
”No..” Aleesha aloitti ja hymyili, hymyssä jopa pienen pieni aavistus pahoitteluja, vaikkei se tosiaan ollut hänen kaltaistaan. Ei nainen yleensä välittänyt, vaikka haukkuisi sen ex-seuralaisensa kaltaiselle marsuintoilijalle marsut ihan piloille, mutta..
”Mikäs niissä kissoissakaan, vähän kun pieniä koiria, mutta ei tarvi käyttää ulkona tai kouluttaa.. Miten sen kouluttamisenkaan nyt ottaa”, Leea jatkoi puhettaan kissoista, pysähtyen hetkeksi miettimään, että koulutettiinko kissoja. Oliko kissoilla agilitykisoja?

Naisen kasvoille nousi lempeä hymy, kun tuo mietti koiriaan Tristianin mainitessa ne. Toki hän tykkäsi niistä, vaikka jaksoikin haukkua ja vähätellä karvakuonojaan minkä kerkesi.
”Kolme sellasta pientä, räksyttävää nelijalkasta otusta meillä asustaa”, Aleesha vastasi tuon kysymykseen. Sana ”meillä” antoi tosin vähän väärän vaikutelman, Aleeshan luonahan ne koirat asui ja Aleesha asui yksin, tai siis niiden koiriensa kanssa. Neito vain oli mieltynyt kutsumaan kotiaan monikossa ”meidän kodiksi”, olihan se koirienkin koti.
”Onhan se käveleminen... ihan kivaa joo. Muttei se niin hirmu hehkeetä krapulapäivinä oo lähteä ulos, varsinkaan pakkasilla..”, Leea ei kyllä pitänyt kylmästä ollenkaan, vaikka kuka pitäisi? Hän vielä tykkäsi ihan normaalistikin olla takki auki ja joku toppi tai t-paita yllään, ei sillä pärjännyt edes kymmenen asteen lämmössä, puhumattakaan miinusasteista. Pakkasen takia hän sai aina talvisin kulkea asunnossaan sisälläkin takki päällä, lämmitys kun ei halvassa vuokra-asunnossa ollu ihan kohdallaan. Tai sitten Aleesha ei vain osannut käyttää oikein pattereita tai sulakkeita, tai.. Mitä lie.

Pieni naurahdus karkasi naisen huulilta Tristianin kysymyksen myötä. ”Jos sä välttämättä niin haluat, niin kyllähän se mulle käy”, tuo hymyili kaljatuoppinsa vilkaisun myötä, tuo kyseinen tuoppi tyhjenikin jo uhkaavaa vauhtia. Ja Leealla ei sitäpaisi ollut itellään kun pari kolikkoa, eikö sekin jo oikeuttanut ottamaan toiselta vastaan lasillisen? Aleeshaa se tosin tuntui oikeuttavan vähemmästäkin.
Aleesha kuunteli tarkkaavaisena, kun tuo kertoi asuvansa veljensä kanssa. Jopa Leean tapainen vähä-älyinen ihminen huomasi Tristianin jättävän kertomatta ”kun”-osuuden loppuosan, mutta ei hän pahemmin alkanut kyselemään. Kyllä häntä kiinnosti, kuten oli nähty, mutta ei hän ylipäätään kehdannut alkaa utelemaan sen enempää. Ei häntä itseäänkään kiinnostanut alkaa puolituntemattomalle höpöttämään esimerkiksi pojastaan. Ei hän hävennyt sitä, että oli saanut pojan, vaan sitä, ettei kyennyt olemaan pojalleen äiti. Ei Leean ylpeys ihan heti kestäisi sitä, että kertoisi Lucaksesta, joka ihan muuten vain asuu isonvanhempiensa luona. Joskus harvoin hän saattoi puolivahingossa jopa puhua ihan normaalisti Lucaksesta, mutta se vaati jo jonkin verran promilleja.

Aleesha ei kummemmin aikaansa viettänyt Devonilla, saati käynyt levykaupoissa, joten eipä kai ihmekään, ettei nainen ollut Tristiania nähnyt. Ehkä ohimennen vaikka jossain baarissa, mutta sitä hän ei kyllä todellakaan muistaisi. Leealla ei ollut hajuakaan, paljonko levykaupassa työskentely tuotti rahaa, muttei kai kovin hirveästi jos kerta Tristiankin vielä keräsi rahaa omaan asuntoon. Naista hymyilytti ajatus Tristianista levykaupassa, tiedä sitten syytä.
”Jos vaan viitsit, niin en mä pane pahakseni”, tuo vastasi sitten Tristianin kysymykseen herttaisesti hymyillen.

Tristian huomasi sekä vaistosi sen seikan, että tätä Aleeshaa jäi mietityttämään se, mitä hän oli sanomassa ensin siitä kissasta, mutta vaikeni. Ja ihan ymmärrettävää se oli, vaikka ei asia kuulunutkaan naiselle. Tristian pystyi kuitenkin jopa itse kuittaamaan sen, että oli halutessaan erittäin utelias ihminen. Mikäli joku onnistui edes hivenen puhumaan harhaan, niin olisi Tristian luultavasti heti utelemassa lisää. Okei, ehkä hivenen epäkohteliasta, mutta ei Tristian väittänytkään olevansa mikään maailman kohteliain tai hienotunteisin ihminen. Tietenkin hänellä oli edes jonkinmoisia tapoja, eikä saanut ihmisiä katsomaan itseään kieroon vain käyttäytymisellään (ulkonäöllään sitäkin enemmän). Joskus vain tietyt asiat kiinnostivat ihan liikaa ja jopa silloin Tristian unohti kaikki hyvät tavat, haluten onkia lisää tietoa.

"Ai sulla on oikein kolme koiraa!" Tristian naurahti iloisesti ja pyöräytti kerran tyhjää olutlasia pöydällä. "Siinä sitten riittääkin hulinaa, kun ne kaikki pitää käyttää ulkona", hän vielä virnisti ja pystyi jopa sielunsa silmin näkemään, miten Aleesha talutti kolmea, pientä koiraa jossain tuolla kaupungilla. Onneksi ne kuitenkin olivat pieniä, joten tuskinpa nämä kauhean kovaa vetivät. Tai, mistähän Tristian tiesi, mikä oli naisen käsitys pienestä koirasta. Tämähän saattoi tarkoittaa esimerkiksi saksanpaimenkoiran kokoista koiraa, joka oli sitä keskiluokkaa. Mikä sitten olisi tämän mielestä iso koira? Tristian virnisteli hetken itsekseen, mutta ei kuitenkaan avannut suutaan kysyäkseen tuota. Eihän hän sillä tiedolla mitään tekisi.
Nuorukainen oli kyllä pistänyt merkille, että Aleesha käytti sanaa "meillä" puhuessaan kodistaan. Asuikohan tämä jonkun kanssa? Hän mutristi hivenen huuliaan, mutta ei kuitenkaan kysynyt asiasta mitään - vielä. Eipä se hänen asiansa ollut, kenen kanssa toinen asui, mutta siltikin... Tristian ei halunnut tehdä mitään... Turhia liikkeitä. No, oliko hän mukamas edes tekemässä minkäänlaisia liikkeitä? Kunhan vain jutteli ihan niitä näitä jonkun tapaamansa naisen kanssa, joka vaikutti todella mukavalta persoonalta.
"Niin tietty pakkasessa... Joo, kait se silloinki on. Ja vieläpä krapulassa... En halua edes ajatella", Trisian naurahti ja ajatteli asiaa tarkemmin. Pakkanen oli jo sinällään melko paha, mutta krapula vielä siihen päälle. Mahtoi olla melko rankkaa omistaa koira tuollaisessa tilanteessa ja ehkä Tristianin pitäisi miettiä oman karvaturrin hankkimista ainakin kaksi kertaa. Hänhän ei joinain iltoina edes tyytynyt pelkkään alkoholiin, vaan saattoi silloin tällöin vetää paljon muitakin mömmöjä ja aamulla olo olisi ihan sen mukainen.

Toinen kuitenkin suostui Tristianin tarjoukseen ja hymähdyksen johdattelemana hän nousi pöydästä, lähtien baaritiskiä kohti. "Tuun pian takasi. Älä häviä minnekään", hän vielä huikkaisi, iski silmää ja oli jo törmäämässä erääseen keski-ikäiseen mieheen, joka oli kantamassa laseja omaan pöytäänsä. Tuon suusta karkasi liuta kirosanoja ja kyllä Tristian oli kuulevinaan tuon kutsuvan häntä "omituiseksi hiippariksi", kunnes istui pöytäänsä muiden keski-ikäisten joukkoon. Devonilta kotoisin oleva pörröpää ei kuitenkaan jaksanut vaivata ajatuksiaan moisella ukolla, sillä kyllähän nämäkin oli jo nähty. Joivat alkoholia tällaisissa baareissa ihan jatkuvasti, kun eivät töihinkään jaksaneet mennä.
"Kaksi olutta", Tristian huikkaisi äreän näköiselle baarimikolle, lyöden sitten tasarahan tiskiin. Tiskin takana seisoskeleva mies katseli Tristiania hetken arvioiden ja poika jopa pystyi arvaamaan, mitä tämä hänestä ajatteli; kummajainen. Oluet tämä kuitenkin antoi ja kiitoksen johdattelemana Tristian suunnisti takaisin pöytäänsä. Ne illan aikana nautitut oluet sekä muutamat snapsit alkoivat hiljalleen nousta päähän ja sen huomasi hivenen haparoivista askelista. No, tuskin Aleesha moiseen kiinnitti kauheasti huomiota.
"No niin. Mihin me jäätiinkään?" Tristian kysäisi istuuduttuaan ja työnsi toisen laseista naisen nenän alle, vieden omansa jo parhaillaan huulilleen.

( neljä koiraa? :---D )

Aleesha hymyili Tristianin höpötyksille tämän koirista. ”Se hulina on ihan koettava juttu, voin ihan mielelläni lainata sulle ne pariks päiväks... Ellei sulla koiraa ole?” Tuo virnisti, aina tarjoamassa koiriaan hetkeksi muille. Pieni hermoloma olisi kyllä joskus paikallaan, muttei Aleesha ihan kenelle tahansa todellisuudessa antaisi koiriaan edes puoleksi tunniksi. Kuullut liikaa kauhujuttuja kuinka kuumehörhöiset ihmiset tekee eläinraukoille kaikkea ei niin kivaa. Eikä Leea nyt Tristiania minään huumehörhönä pitänyt, mutta näin.. yleisesti ottaen. Tuntui tosin vähän siltä, että ne hermolomat tyssäsi alkuunsa siihen, kun Aleesha muisti kertoa kullekin lupaavalle ehdokkaalle kaikki koirista johtuvat haitat ja lisätyöt. Unohtamatta tietenkään juuri pakkasaikaan ulkoilutusta odottavia koiria, puhumattakaan pitkin lattioita roiskuvista juomakipoista ja Nikkin ihastuttavasta luonteesta. Aleeshan oma vika pitkälti koiransa luonnevika jos tarkkaan mietittiin, eikä hän tuotakaan koiraneitoa kyllä vaihtaisi yhteenkään muuhun karvakuonoon.

Nainen seurasi katseellaan, kun mies nousi pöydästä hakemaan lisää juotavaa ja kääntyi sitten takaisin sanomaan jotain. Aleesha ei edes huomannut vanhaa äijän käppänää toisen takana, kun keskittyi kuuntelemaan mitä tuo sanoi. Ei sentäs törmännyt päistikkää tai aiheuttanut nähtävästi kummoisia vahinkoja, ihan hyvä vain. Aleeshaa nauratti kummasti välitapahtuma, vielä enemmän tuon vanhemman miehen reaktio.
Nainen joutui pari kertaa miettimään, mitä Tristian oli sanonut kääntyessään katsomaan taakseen.
”Tuun pian takasi. Älä häviä minnekään”. Aleesha virnisti itsekseen, miten hän ylipäätään voisi hävitä kun juuri oli saanut seuraa. Vieläpä seuraa siitä paremmasta päästä, marsumiehet riittivät tälle illalle. Tai ylipäätään, Aleeshaa kiinnosta nämä koiramiehet enemmän.

Aleesha pyöritteli vasemmassa pikkurillissään olevaa paksua, tekohopeista sormusta ja vilkaisi tiskille päin tarkastaakseen, missä Tristian oli. Ei hän tosin epäillyt, ettäkö tuo luikkisi karkuun heti ekan tilaisuuden tullen, ei Aleesha nyt seuransa ihan marsumiehen seuran kaltaista olettanut olevan. Ihan muuten vain katsoi missä mies meni ja näkikin tuon tiskillä parhaillaan tilaamassa juomia. Leea palautti katseensa pöydän pintaan, tai itseasiassa sormukseensa ja mietti itsekseen, että mitä tästäkin illasta tulisi. No joo, kyllähän Aleeshalla omat epäilyksensä oli, itseasiassa moniakin epäilyksiä, mutta.. Olihan hän useasti väärässä, vaikkei sitä kenellekkään voinutkaan myöntää, ei tietenkään.
Aleesha kääntyi jälleen vilkaisemaan tiskin suuntaan ja näkikin jo Tristianin tepastelevan pöytää kohti. Miten sitten sen tepastelunkin ottaa. Naisen kasvoille nousi pieni hymy automaattisesti nähdessään miehen kiikuttavan kahta kaljatuoppia.
Nainen hymyili kiitokseksi, kun tuo työnsi lasin tämän nenun alle. Hän ei tykännyt sanallisesti sanasta ”kiitos”, se kuulosti.. No, tekopyhältä. Ja jos vähääkään tunsi Aleeshaa, niin tiesi kyllä, että tämä tosiaan on kiitollinen jo yhdestä kaljatuopista, varsinkin sillon kun itsellään olisi rahaa ehkä puolikkaaseen sellaiseen. Kiitokset on sitäpaitsi ylpeyden asia, tunnetusti oma ylpeys on Leealle tärkeää.
Aleesha keskittyi pieneksi hetkeksi miettimään, mistä he ylipäätään olivat viimeksi puhuneet. Koirista? Tuon veljestä ja siitä levykaupasta?
”En itseasiassa edes muista, muttei se mitään”, tuo naurahti. ”Mitäs tällänen devonilainen mies täällä tekee?” Aleesha kysyi ikäänkuin ohimennen. Olihan tuo puhunut jotain sen tapaista, ettei se devonilainen pubi innostanut, mutta Aleeshan kysymykset nyt tunnettiin. Hän kysyi jotain tiettyä asiaa ja muotoili sen aivan eri tavalla, kuin mitä tarkoitti.
”Tai siis, ihan vapaa-ajan vietossako vai pelkästään pakenemassa veljen ja sen seuralaisen tieltä?” Nainen jatkoi ja silmäili miehenalkua hymy huulillaan. Leean silmään Tristian ei näyttänyt kovin vanhalta, muttei tosin mitenkään nuoreltakaan. Tuon ikä tuskin heitti useammalla vuodellakaan Aleeshan omasta iästä.

(( Oho. Katoppas! Noh, mie en ilmeisesti osaa edelleenkään lukea! x'3 ))

Tristian kohotti aavistuksen toista kulmaansa ja katsoi Aleeshaa jokseenkin ilkikurisesti hymyillen.
"Eihän mulla mitään koiraa ole. Ei Max oikein tykkäis, jos mä sellaisen kanssa joku päivä ilmestyisin kotiin", Tristian naureksi ja joi kulauksen oluestaan. Olisihan se tosiaan ihan mielenkiintoista nähdä, mitä Max oikeastaan tekisi mikäli hän saapuisi kotiin koiran kanssa. Ehkä hän voisi joku päivä Aleeshan koiralla kokeilla ja ottaa sen pariksi päiväksi hoitoon. Tai sitten kerralla ne kaikki kolme koiraa. Max luultavasti saisi siinä hetkessä sydänkohtauksen ja käskisi Tristiania palauttamaan moiset kuolanerittäjät.

Virne kohosi jälleen tummatukkaisen suupielille, kunnes hän palautui takaisin tähän hetkeen ja silmäili vastapäätä istuvaa naista hetken aikaa. Hänelle oli todellakin käynyt äärimmäisen hyvä tuuri, kun oli törmännyt jopa näin mukavaan naisolentoon, vaikka ei edes ollut sen suuntaista ajatellut. Ehkä ne mukavimmat ihmiset löytyivät juuri silloin, kun ei kauhean erityisesti etsinyt seuraa. Ja Tristian oli jopa hetken ehtinyt ajatella, että hän luultavasti viettäisi iltansa hyvin julmasti yksinään, mutta kuinkas sitten kävikään? Aleesha oli luultavasti pelastanut hänen koko iltansa, sillä baarin tarjontaa katsellen, ei täällä ollut yhtään sellaista ihmistä, jonka kanssa Tristian halusi jutella. Tai sitten se vain tuntui nyt siltä, kun hän oli tähän naiseen tutustunut. Eihän pojalle tuottanut ongelmia saada aikaan jutunjuurta esimerkiksi tämän erään keski-ikäisen miehen kanssa, johon hän oli hetki sitten törmännyt. Oli sitten ihan eriasia, mitä tämä mies siitä ajattelisi ja Tristian olisi luultavasti löytänyt itsensä hetken päästä makaamassa verissäpäin tämän baarin vessassa. Eihän noista ikinä tiennyt ja luulivat luultavasti homoksi, jos joku mies ihan noin vain menisi juttelemaan.

Tristian ei kuullut Aleeshan kiitosta, mutta huomasi kyllä tämän kiitollisen hymyn. Eipä hänellä ollut energiaakaan alkaa sitä kiitosta kiskomaan tuosta irti, sillä se oli Tristianille nyt oikeastaan ihan samantekevä juttu. Ja itsehän hän oli tarjoutunut tälle juomista tarjoamaan, joten miksi siitä sitten olisi pitänyt kiittää? Eikä Tristian todellakaan itsekään ollut mikään hyvien tapojen säännöllinen noudattaja, joten antoi asian olla.
Aleeshan kysymyksen kuullessaan, Tristian veti jostain tuntemattomasta syystä juomisensa väärään kurkkuun ja yski ihan kiitettävästi. Ei hän todellakaan yllättynyt kysymyksestä - lähes päinvastoin. Sehän oli ihan normaalia pöytärupattelua - ainakin tässä tilanteessa.
"Jaa millanen?" Tristian kysäisi pienesti virnistäen ja puraisi pikaisesti alahuultaan. Taaskin hän oli takertunut noinkin pieneen yksityiskohtaan naisen esittämässä kysymyksessä, mutta ei siinä varmaan mitään pahaakaan ollut. "Mut joo. Mua vaan huvitti tulla Rasheelle tsekkaa millanen meno täällä on tähän aikaan illasta. Kun ei tuolla kotonakaan oikein inspannu olla", Tristian kertoi ja kohautti olkiaan. Mitäpä tässäkin oli katsomista? Samanlaista kuin aina ennenkin.
"Entäs sä sitten? Mitä sunlainen, kaunis nainen oikein kyhjöttää täällä ihan yksinään? Voisi nyt uskoa, että tuollaisella ulkonäöllä saisi ihan suhteellisen helposti seuralaisia, jos vain haluaa", Tristian sanoi ja tutkaili hetken vastapäätä istuvan naisen ulkonäköä. "Oletko sä muuten edes täältä Rasheelta kotoisin?" hän kysyi, kun ei muistanut kuulleensa sitä aiemmin.

Naista hymyilytti pakostikin, kun hän kuvitteli, kuinka Tristian kiikuttaisi koiran – peräti kolme sellaista – kotiinsa. Eihän Aleesha tuon veljeä tuntenut, saati tiennyt millainen persoona oli kyseessä, mutta jos hänessä oli vähääkään samaa kuin Tristianissa, niin.. Leea saattoi vain kuvitella tilanteen. Aleeshaa olisi kyllä kiinnostanut, etteikö Tristianilla sitten ollut tyttöystävää jonka kanssa häiritä veljensä elämää ja Tristianin sanoja lainaten kuherrella sohvalla. Toisaalta, mitäpä Tristian täällä olisi tehnyt, jos asiat niin olisi ollut? Eihän sitä koskaan tiennyt, muttei Aleesha tosin kehdannut kyselemänkään alkaa. Itseasiassa kehtasi toki, muttei.. viitsinyt. Ehkä hän saisi sen tietää, jos tarvitsi ja mitäpä sillä edes väliä.

Aleesha melkein pelästyi, kun mies alkoikin yskiä holtittomasti. Nainen jo pelästyi että tuo tukehtuisi siihen paikkaan, ei kai hänen kysymyksensä niin shokeeraava ollut? Tummatukan päässä välkähti ajatus, että jos joku tällä tavalla tukehduttaisi ihmisen, niin saisiko siitä syytteen? Eihän toisaalta voisi todistaa mitenkään, että miksi toinen olisi tukehtunut. Ja.. Kyllä taas ajatuksista näki, että missä mielentilassa nainen oli.
Häntä alkoi yhtäkkiä naurattamaan toisen yskäkohtaus ja Aleeshalla oli hetken aikaa ongelmia pitää ilmeensä peruslukemilla.
Pieni virne kävi Aleeshan kasvoilla miehen kysymyksen myötä. Ai devonilainen mies vai? No mutta, devoniltahan tuo oli kotoisin, eikä Aleesha ihan heti Tristiania pojaksi sanoisi... saati naiseksi. Aleeshan korvaan miehen kysymys kuulosti enemmänkin... Lausahdukselta kuin kysymykseltä ja ennen kuin nainen kerkesi vastatakkaan, niin tuo jo kertoi oikean vastauksensa.
Tuo hymyili Tristianin kertoman jälkeen ja nyökkäsi pari kertaa. No, eipä ollut Rasheen menossakaan paljon kehumista. Ainakaan marsumiehen uhriksi joutuneen Aleehsan silmään, nyt sentäs näytti jo paljon valoisammalta.
Naisen kasvoille nousi jälleen hymy, kun tuo tiedusteli, mitä hän itse täällä teki.
”Ehkä se riippuukin siitä, että haluanko seuraa?” nainen kysyi hymy huulillaan kulmiaan kohottaen. Ei hän kyllä itseään mitenkään varsinaisen kauniinakaan pitänyt, vaikka itsevarmuus olikin tuolla jossain toosi korkealla. ”Tai ei sillä, tottakai haluan, mutta se, että millaista seuraa.. Onhan marsumiehilläkin oma... viehätyksensä, mutta ei ehkä iske muhun sen kummemmin”, tuo jatkoi hymähtäen. Aleeshan pää kääntyi automaattisesti kiertämään baarissa, yrittäen bongata sen höynähtäneen miehen. Ei hän kovin pitkälle edes nähnyt, kun ihmisiä tunkeili joka puolelta näkökentän eteen, muttei nainen sentäs marsumiestäkään nähnyt. Oli tuo nimensäkin kertonut, mutta ei Aleeshaa edes kiinnostanut muistaa sitä.
”Aika harvinaista, että esimerkiks sun olosia miehiä täältä päin löytää, mutta onpahan sentäs jotain viihdettä ja ajan tappoo tämäkin”, nainen hymähti ja palautti katseensa Tristianiin.
”Kyllä vaan, täällä Rasheella ihan meidän kämppä on”, Aleesha vastasi Tristianin kysymykseen pienen hymyn kera. Taas hän teki sen, puhui huomaamattaankin monikkko-muodossa asuntonsa omistuksesta. Eihän koirat sitä varsinaisesti omistanut, mutta.. kuitenkin.

/ ...en viitti edes sanoa tästä roolista mitään D: /