En ole yhtään mitään ilman sua

//... Ja kappale on Chisun - Oi, muusa! :--)
Eli Lumene feat Chlóe ja fiia feat Alec ;-D

Lilyn ulkonäkö

Vaaleaverikkö mietti sydän rinnassa tiuhasti jyskyttäen, että mitä hän teki täällä.

Lily Gleason seisoi The Yellow Avenuella sijaitsevassa tuntemattoman rakennuksen niin sanotussa eteisessä ja katseli ihmispaljoutta edessään. Hänen sydämensä oli hypännyt melkein heti kurkkuun, kun nuori nainen oli kuullut korviinsa oven toiselle puolelle kuuluvaa ihmisistä aiheutuvaa puheen sorinaa. Silloin hänen oli tehnyt mieli paeta, jättää Chlóe siihen yksikseen ja juosta jonnekin sellaiseen paikkaan, jossa ei olisi ihmisiä. Hän ei kuitenkaan ollut tehnyt niin, hän ei ollut ehtinyt, sillä silloin Chlóe oli nimittäin vetänyt pikkusiskonsa sisälle rakennukseen.

Ja siinä hän nyt sitten seisoi. Joku oli ottanut hänen takkinsa ja laittanut sen naulakkoon. Naulakkoon, joka oli täynnä muiden ihmisten takkeja. Takkien määrä kertoi varsin hyvin sen, monta ihmistä tässä isossa rakennuksessa oli. Ainakin seitsemänkymmentä, ei Lily tiennyt, ei hän alkanut jokaista takkia yksitellen laskemaan, vaikka hän olisi halunnut tietää ihmisten tarkan lukumäärän.
Mutta sen hän tiesi, että tämä oli liikaa. Tämä oli aivan liikaa hänenkaltaiselle ihmiselle, joka ahdistui ihmisjoukosta. Varsinkin tuntemattomasta ihmisjoukosta.
Tosin Lilyllä oli paljon sellaisia asioita, mitkä tekivät hänestä hermostuneen ja ahdistuneen. Hän pelkäsi väkijoukon lisäksi pimeää, ei kestänyt kritiikkiä millään lailla, eikä hän halunnut joutua olemaan kahden kesken jonkun miespuolisen kanssa. Jälkimmäinen ahdisti häntä siksi, koska Lilyllä oli taipunut rakastua surullisen helposti. Silloin hänestä tulee yleensä entistä enemmän surumielisempi ja ajatuksiinsa syventynyt kuin hän nykyisenään on.

Siniharmaat silmät hakeutuivat vieressä seisovaan siskoon kuin turvaa hakien. Lily ei halunnut olla täällä, hän tahtoi takaisin kotiin, jossa olisi ainoastaan heidän koiransa Daisy odottamassa. Miksi Lily ei ollut tajunnut mitään, vaikka Chlóen teot olivatkin puolesta puhuneet. Olihan sisko pyntännyt Lilyä viimeiset kaksi tuntia. Olisihan se pitänyt arvata, että kun he lähtivät yhdessä ulos pynttäytyneinä, että tällä kertaa jokin oli hullusti. Chlóe oli suunnitellut tämän, aivan varmasti. Mutta ei Chlóe voisi olla niin ilkeä, eihän? Ei toinen voisi tehdä pikkusiskolleen mitään tällaistä, eihän?
"Chlóe, mitä tämä on.." Lily mutisi henki salpaantuneena, kun tuntemattomat ihmiset silmäilivät heitä uteliaina. Olivathan Lily ja Chlóe varsinaisia ilmestyksiä, varsinkin yhdessä. Molemmat omistivat harvinaisen kauniin ulkomuodon, mikä kiinnitti ainakin miespuolisten huomion. "Miksi toit minut tänne..?"

//Here we are~ ja Chloén asukokonaisuus ja kengät

Mahtavaa. Upeaa. Loistavaa.

Milloin viimeksi hän oli päässyt juhliin siskonsa kanssa? Ikuisuus sitten, josta oli selvästi aivan liian kauan aikaa.
Chloé tervehti ystävällisesti tuttuja ja vähemmän tuttuja ihmisiä aktiiviseen tahtiin, sillä halusi nopeasti päästä pois tervehtimisrumbasta ja keskittyä siskoonsa, joka oli jo aivan varmasti hämillään ja valmiina lähtemään kotiin.
Mutta sitä platinablondi ei hyväksyisi. Ehei, ei todellakaan. Älkää unta nähkö.

"Koska tarvitset tuulettumista", vastattiin lyhyesti vieressä seisovalle siskolle ja otettiin rauhoittavasti tätä kädestä kiinni, jonka jälkeen kasvoille loihdittiin pahoitteleva hymy.
Niin, hän oli pahoillaan siitä, että oli raahannut väkijoukkoja kammoavan pikkusiskonsa tuntemattomien ihmisten keskelle, mutta tästä illasta tulisi aivan varmasti ikimuistoinen. Siitä hän aikoi pitää huolen. Lily oli saatava sosiaalisemmaksi, jottei tämä jäisi koko loppuelämäkseen vanhaksi piiaksi! Pikkusiskon olisi aika saada hehkunsa takaisin, jota niin monet rakastivat.
"Olen pahoillani, että raahasin sinut tänne tietämättäsi, mutta jos olisin kertonut, et olisi suostunut lähtemään", Chloé perusteli tekonsa ja toivoi, että Lily ei suuttuisi hänelle. Hän vain oli tarkottanut hyvää, siinä kaikki.
"Käyn toivottamassa onnea näiden juhlien sankarille ja tulen sitten takaisin. Älä liiku. Älä edes hievahdakaan." Ja niin platinablondi katosi ihmisten sekaan jättäen siskonsa yksikseen vannoen samalla itselleen, että tekisi vain nopean näyttäytymisen sankarille ja palaisi oitis siskonsa luo.

Kuitenkin sankarin onnittelussa meni kauemmin kuin hän oli arvioinut. Ensin oltiin toivotettu hyvää syntymäpäivää ja annettu lahja, jonka jälkeen päädyttiin kehumaan juhlia ja puhumaan töistä. Siinä se parisenkymmentä minuuttia ehti kulua ja Lily oli siksi aikaa unohdettu täysin.
Mutta sitten neito muisti odottelevan siskonsa, kun ystävä oli alkanut puhua omasta sisarestaan ja Chloén oli pakko toivottaa hyvät illan jatkot ja onnittella tätä vielä kerran, ennen kuin lähti harppomaan nopein askelin siskonsa luokse.
Hemmetin hemmetti! Hyvä Chloé, niin sitä pitää. Olet maailman surkein ja vastuuttomin sisko, jota maa päällään kantaa!

//Alecin asu

Alec huokaisi syvään nojautuen seinää vasten. Hänen merensiniset silmänsä katsoivat hivenen sivulle ja tylsistynyt katse vaelsi hetken aikaa rupattelevissa vieraissa. Rakennus oli tupaten täynnä ihmisiä parhaimpiinsa pukeutuneina, naiset olivat selvästi laittautuneet viimeisen päälle ja miesten yllä oli upouudet, tyylikkäät puvut. Alec oli itsekin toki pukeutunut melko viimeisen päälle, mutta moisiin juhliin ei ihan missä tahansa räteissä sisään päässytkään. Ilmassa leijaili kalliiden hajuvesien tuoksu ja siihen sekottui ikävästi myös miesten hyvin vahva partaveden haju. Alec ei osannut päättää, että kumpi haisi järkyttävämmältä, mutta yhdessä ne olivat ainakin ihan yhtä kamalia. Ehkä mies oli vain yliherkkä niille hajuille, mutta hänen oli pakko liikkua kauemmas ihmistungoksesta. Jollakin tapaa se väenpaljouskin ahdisti Alecia, hän ei tuntenut puoliakaan joukosta ja toivoi juhlien olevan pian ohi. Hän olisi viettänyt iltansa mieluusti jossakin aivan muualla, mutta olisi ollut epäkohteliasta jättäytyä tulematta ystävän syntymäpäiväjuhliin. Yksi iltahan sekin oli kuitenkin vain muiden joukossa..

Mies tutki taas katseellaan väkijoukkoa irtauduttuaan tungoksesta. Kaikki näyttivät vain puhuvan, puhuvan, nauravan ja puhuvan.. kuulumisia enemmän vaihdettiin selkeästikin tuoreimpia juoruja sisäpiireistä. Sitten merensinisten silmien katse pysähtyi, hivenen kauempana seisoskeli yksin nuori vaaleaverikkö. Toimittajana mies oli oppinut lukemaan ihmisten läpi helposti ja Alecin huomio oli kiinnittynyt yhteen asiaan: nainen ei selvästikään halunnut olla paikalla ja hän oli erittäin ahdistuneen oloinen. Itsevarmuutta ja kauneutta uhkuvan ulkokuorensa puolesta Alec olisi päätellyt tämän olevan parasta aikaa juttelemassa sujuvasti ison väkijoukon seurassa, mutta sen sijaan nainen seisoi vain siinä, kuin odottaen että joku joko pelastaa hänet tilanteesta tai sieppaa mukaansa vieden lähemmäs kammottavaa väkijoukkoa.

Nyt Alec huomasi tuijottaneensa naista jo pidemmän aikaa, ja jostain syystä hän tunsi pientä empatiaa häntä kohtaan. Mies tiesi sen tunteen varsin hyvin, kun oli ahdistunut ja epätoivoinen, halusi vain paeta pois paikalta. Alec punnitsi mielessään vaihtoehtoja, pitäisikö nainen vain jättää rauhaan vai pitäisikö mennä hänen luokse ja yrittää saada toisen oloa mukavammaksi? Mies ei yleensä moista harrastanut, mutta eipä hän siinä kai mitään menettäisikään..

Alec oli ottamassa askelia lähemmäksi vaaleaverikköä, kun näkökenttään tuli eräs toinen vaaleaverikkö, jonka mies tosin jo tunsi ennestään ystäväpiirien kautta, Chlóe Gleason. Chlóe pysähtyi naisen luokse ja sillä hetkellä mies sen vasta tajusi. Hänen täytyi olla Chlóen sisko, Alec oli joskus kuullutkin Chlóen kertovan siskostaan jotakin. Mies jatkoi matkaansa nyt naisten luokse ja nosti kasvoilleen pienen hymyn.
"Chlóe, mukava nähdä taas", hän tervehti naista ja käänsi katseensa ystävällisesti sitten toiseen. "Ja sinä oletkin varmaan Chlóen sisko? En olekaan ennen nähnyt sinua missään juhlissa."

Niinpä, Lily ei tosiaankaan olisi lähtenyt mukaan, jos Chloé olisi kertonut tästä etukäteen. Vaaleaverikkö olisi luultavasti vedonnut huonoon oloon tai päänsärkyyn, johonkin sellaiseen syyhyn, mite hän voisi jättää juhlat välistä. Mutta ei, vasta äsken tämä oli Lilylle paljastunut ja sisko pahoitteli tekoaan. Ei Lily voinut syyttää siskoaan, sillä nuorempi siskoksista tiesi vallan hyvin, että isosisko tahtoi vain auttaa. Tosin Lilyn kaltaistta ihmistä oli vaikea auttaa, koska neito ei oikein tuntenut oloaan missään muualla kuin kotona turvalliseksi.

Yhtäkkiä Chlóe ilmoitti, että lähtisi toivottavaan onnea sankarille ja käski Lilyä olla liikkumatta. Silloin vaaleaverikkö tuntui oikeasti muuttuvan patsaaksi. Ei, ei! Ei Chlóe saisi jättää häntä yksin, ei ainakaan tähän tuntemattomaan ihmisporukkaan!
Lily oli jo väittämässä vastaan, sanat olivat olleet aivan hänen huulillaan, mutta Chlóe oli jo karannut omille teilleen, eikä Lilyn jalat toimineet. Hän veti syvään henkeä ja katseli ympärillä olevia ihmisiä hermostuneesti. Sillä hetkellä tytöstä tuntui, että kaikki tuijottivat häntä, vaikka moiseen ei varmasti ollut mitään syytä. Siltä se vain tuntui, kun olo ahdistunut ja peloissaan tuntemattomien ihmisten läsnäolosta.
Chlóe, minkä menitkään tekemään.

Siinä Lily vain seisoi, eteisen kulmalla ja yritti hengittää normaalisti. Hänen suunsa oli mennyt tiukasti kiinni ja hän hengitti vain nenän kautta. Se näytti varmasti ulkopuoliselle oudolta käytökseltä, mutta minkä Lily käyttäytymiselleen mahtoi.
Pariin kertaan joku tarjoilijan asuun pukeutunut henkilö kävi hänen luonaan ja tarjosi juotavaa. Ja joka kerta Lily kieltäytyi. Hän säikähti joka kerta, kun joku lähestyi häntä ja neito suorastaan hypähti ilmaan, kun joku alkoi hänelle puhua. Painajaista, tämä oli varmasti painajaista.

Ne olivat Lilyn elämän pisimmät 20 minuuttia ikinä. Mikään ei ollut koskaan tuntunut yhtä pitkältä kuin nämä minuutit. Kuin joku olisi hidastanut aikaa, aivan varmasti. Lily ei tosiaankaan liikkunut paikoiltaan, vaan seisoi siinä kuin naulattuna. Hänen sydämensä jyskytti edelleen kuuluvasti rinnassa.
Onneksi Chlóe palasi takaisin ja Lilyn jäykkä olemus rentoutui yhden asteen alemmaksi. Mutta sitten joku tuntematon mies tuli heidän luokseen ja tervehti Chlóeta. Lily varoi katsomasta miestä silmiin, mutta välillä hän ei mahtanut mitään uteliaisuudelleen. Joku Chlóen tuttu, kaiketi. Mies omasi hyvän ulkonäön ja pieni hymy sopi tälle hyvin. Mutta auta armias, kun mies otti Lilyyn katsekontaktin ja alkoi puhua hänelle! Lily rukka, hän valahti kauttaaltaan punaiseksi ja laski katseensa hätäisesti maahan. Vaaleaverikkö rauhoitteli itseään rauhoittavilla ajatuksilla, mutta kuten olemuksesta saattoi huomata, ne rauhalliset ajatukset eivät oikein auttaneet.
"K-kyllä.." Se oli Lilyn ainoa sana, jonka hän onnistui jotenkuten sopertamaan ulos suustaan. Nyt hän ei enää uskaltanut ottaa katsekontaktia tuohon tuntemattomaan mieheen.

Chlóe tervehti tuttavaansa ja esitteli pitemmittä puheitta Lilyn ja Alecin toisilleen. Lily katseli yhä lattiaa kuin siellä olisi jotain kiinnostavaakin. Chlóella oli liian paljon tuttuja, kun taas Lilyllä ei ainuttakaan. Ellei mukaan lasketa niitä 9-13-vuotiaita lapsia, jotka kävivät hänen balettitunneillaan.
Chlóe ei kauaa ehtinyt paikoillaan olla, kun häntä jo huhuiltiin jostain kauempaa. Lily oli juuri tarttumassa siskonsa käsivarresta, mutta Chlóe ehti jo viilettää menojaan.
Lily ja Alec jäivät kahdestaan. Lily, joka kuuli sydämensä korvissa asti, vilkaisi nopeasti vieressä seisovaa miestä, mutta ei sitä katsetta pidetty toisessa kuin pienen hetken.

//Hitattu Lumenen luvalla :--)

Alec katsoi naista, jonka nimeksi paljastui muuten Lily, nyt uteliaasti eikä antanut pienen hymyn valahtaa pois kasvoiltaan. Hänen lyhytsanaisuudesta ja lattiassa harhailevasta katseesta pystyi helposti päätellä ettei Lily ollut mitään puheliainta tyyppiä. Alec kuitenkin paloi halusta saada tietää enemmänkin tästä naisesta kuin pelkän nimen ja että hän oli Chlóen sisko. Chlóesta puheenollen, häntä kutsui ilmeisesti joku toinen vanha ystävä ja ei ehtinyt silmääkään räpäyttää kun platinablondi jo viiletti pois paikalta jättäen sisarensa nyt kahden Alecin kanssa. Mies siirsi katseensa takaisin Lilyyn, jonka omat silmät tapittivat tiiviisti lattiaa. Vaivaantunut hiljaisuus.

"Eli siis Lily.." Alec aloitti varovaisesti rikkoen hiljaisuuden näiden kahden välillä. "En tiedäkkään mitään muuta sinusta", vieno hymy suotiin taas naiselle kohteliaasti. "Joten, mitä teet työksesi?"
Alecin olisi tehnyt mieli lyödä itseään ja kovaa. Mitä teet työksesi? Eikö hän tosiaan parempaa keskustelunaihetta keksinyt? Mies ei kuitenkaan halunnut vaikuttaa tunkeilevalta ja liian uteliaalta, joten työstä puhuminen oli varmasti turvallisin keskustelunaihe. Tai sitten ei. Ei sitä ikinä tiedä jos työ olikin toiselle tulenarka aihe. Jos Lily olisi saanutkin juuri potkut töistään ja vihaisi Alecia heti ensi-istumalta, kun tämä oli ottanut työn puheenaiheeksi? Tummatukan katse harhaili nyt omasta vuorostaan lattiassa päin hämmentyneenä ajatuksistaan. Mielikuvitus laukkasi selvästikin liiankin lujaa sillä todennäköisyys potkujen saamiselle oli naurettavan pieni.

(aaa lyhyt)

Voi ei. Voi ei. Voi ei! Mitä nyt oikein tapahtuisi? Lily oli jäänyt kahdestaan jonkun tuntemattoman miehen kanssa, jonka nimeksi oli äsken paljastunut Alec. Mitään muuta vaaleaverikkö ei toisesta tiennyt ja se vaivasi häntä. Jos kerran Chlóe ei ollut koskaan aikaisemmin kyseisestä miehestä mitään maininnut, niin mies ei mitä oletettavemmin kuulunut siskon lähimpään ystäväkaartiin? Eikös se jotenkin niin mennyt? Eli, jos tämä Alec ei kuulunut Chlóen niin sanottuun sisäpiiriin, niin mies ei ollut aivan Chlóen tyyppiä. Eli mies ei oletettavemmin olisi Lilynkään tyyppiä, eikö niin? Eli jos Chlóe ei päästänyt Alecia sisäpiiriin, niin miehessä oli jotain vialla?
Ennakkoluulot olivat pahasta, ainakin tällaisissa tutustumistilanteissa. Lily vain ei voinut mitään juokseville ajatuksilleen, jotka tahtoivat niin vimmatusti löytää miehestä jotain vikaa. Niin, jokaisessa ihmisessä olisi jotain vikaa, aivan varmana olisi. Ja Lily tahtoisi pysytellä kaukana näistä vaikeimmista tapauksista. Hän ei tahtonut horjuttaa mielentilaansa enää tämän enempää.

Kun Alec toisti Lilyn nimen, neito värähti säikähdyksestä ja katse nostettiin mieheen. Lily kuitenkin siirsi katseensa heti pois toisesta, hän silmäili muka nyt kauemapana olevaa boolimaljaa kiinnostuneena. Jos hän suvaitsisi Alecille vielä tämän enemepää huomiota, niin se olisi taas heitettävä hyvästit sydämelle, joka luultavasti lepattaisi Alecin luokse.
"Mitä teet työksesi?"
Siniharmaat silmät käännettiin takaisin Aleciin, jota Lily unohtui katsomaan pidemmän aikaa. Katse oli tietenkin aivan muuta kuin lempeä tai rauhallinen, Lilyn katse oli täynnä ymmärtämättömyyttä ja ahdistuneisuutta. Miksi Alecia kiinnosti se, mitä Lily teki työkseen? Varmasti huoneessa olisi joku toinen, Lilyä enemmän sosiaalisempi ja hymyilevämpi nainen, joka mielellään vastailisi miehen esittämään kysymykseen. Mutta ei, Alec oli esittänyt kysymyksen todellakin Lily Gleasonille, joka viimein tajunsi tuijottaneensa miestä liian pitkään.

"Öhm..." epämääräinen mutina päästettiin kuuluville ja Lily valahti taas punaiseksi. Hän alkoi näperrellä hermostuksissaan oikeassa kädessä olevaa koruaan, jonka hän oli tietenkin tehnyt itse. "M-minä opetan... Balettia lapsille.." oli Lilyn lopullinen, lyhyt vastaus Alecin kysymykseen.
Yleensä tässä vaiheessa ihmiset tajusivat sen, ettei Lily ollut kovin sosiaalista ja avointa tyyppiä. Ja yleensä tässä vaiheessa ihmiset toivottivat Lilylle hyvää päivänjatkoa ja jatkoivat omia matkojaan kuvitellen Lilyn olevan jotenkin sosiaalisesti estynyt. Mutta tosiasia oli vain se, ettei Lily vain enää uskaltanut ottaa kontaktia toisiin ihmisiin. Hän vain pelkäsi läheistensä menettämistä, eikä siitä voinut Lilyä syyttää, jos oli tietoinen hänen menneisyydestään.

Miehen merensiniset silmät kohtasivat Lilyn siniharmaat ja Alec huomasi katseessa samaa ahdistuneisuutta kuin äänestäkin saattoi kuulla. Joko Lily ei yksinkertaisesti halunnut jutella Alecille tai sitten hän ilmeisesti kammosi sosiaalisia tilanteita. Toki hänellä jokin muukin syy olisi voinut olla, mikä oikeuttaisi sen, mutta ne kaksi asiaa olivat vain esimmäisinä Alecin mielessä. Lily räpläsi nyt sirossa kädessään olevaa kaunista korua, samalla kun hän vastasi miehen kysymykseen.

Alec punnitsi vastausta hetken mielessään ennen kuin avasi suunsa. "Kuulostaa mielenkiintoiselta. Itse olen freelancer-toimittaja, kiitos vain kysymästä", hän hymähti huvittuneena, kunnes laski katsettaan takaisin lattiaan. Idiootti. Alec kirosi taas itseään mielessään alimpaan helvettiin, sen siitä saa kun ei osaa ajatella ennen kuin puhuu. Se oli ehkäpä kaikista huonoin tilanne yrittää keventää tunnelmaa pienellä näsäviisaalla heitolla.. voi kumpa sanat voisi vain syödä takaisin.

Katse nostettiin taas hetkeksi Lilyyn, mutta miehen huomio keskittyi vaaleaverikön kädessä kiiluvaan koruun, mitä nainen oli jo aiemmin räplännyt. Alecin teki mieli kysyä jotakin siitä, mutta tarkemmin ajatellessaan asiaa tuli toisiin aatoksiin. Ehkä olisi parempi ainakin yrittää olla penkomatta toisen asioita sen syvemmälle.. mutta ei mies mitään voinut uteliaisuudelleen. Hänestä Lilyn hiljaisuus ja lyhytsanaisuus jollakin tapaa kiehtoi häntä, sitä halusi vain saada tietää enemmän.

"Oletko sinä kauankin pyörinyt balettihommissa?" Olivat ainoat sanat mitä Alec sai itsestään kakistettua ulos, vaikka miehen päässä pyöri sillä hetkellä uteliaita kysymyksiä vaikka muille jakaa. Tarkemmin kun hän silmäili naista niin oli ilmiselvää, että hän harrasti jotakin tanssilajia. Ei sellaisia sääriä ihan noin tosta vaan saatu.. Alec nosti katsettaan nopeasti ylemmäs kohti Lilyn kasvoja. Olisi ollut todella mautonta jäädä tuijottamaan toisen sääriä kun ilmapiiri oli muutenkin vaivaantunut.

Lily tunsi itsensä hyvin, hyvin typeräksi. Tavallinen ihminen olisi tajunnut esittää vastakysymyksen, mutta ei. Lily oli vain vastannut opettavansa balettia lapsille, eikä hän ollut edes tajunnut esittää vastakysymystä Alecille. Joten miehen 'kiitos vain kysymästä' -lausahdus sai Lilyn vajoamaan entistä enemmän pohjalle. Hän halusi pois, pois pois pois. Hän ei tahtonut olla täällä, hän ei tahtonut olla tuntemattomien ihmisten ympäröimänä, jotka esittäisivät hänelle kysymyksiä, joihin Lilyn pitäisi vastata. Ei, Lily ei tahtonut puhua, hän ei tahtonut puhua tuntemattomille. Hän vain tahtoi olla yksin! Oliko se liikaa vaadittu? Lily oli elänyt jo se vauhdikkaan osuuden elämästään, niin hän ajatteli. Nyt hänen olisi aika siirtyä yksinäisyyteen, niin se vain oli. Chlóe saisi jatkaa samaa elämäntyyliään vaikka monia vuosia jos tahtoi. Lily ei vain yksinkertaisesti ollut enää se samanlainen sosiaalinen ja avoin ihminen kuin ennen, miksi Chlóe ei vain tuntunut ymmärtävän sitä? Nykyään Lily jaksoi nousta sängystään vain masennuslääkkeidensä avulla. Jos hän ei niitä napsisi joka aamu, hän vielä jonain päivänä jäisi sängylleen vain makaamaan ja jäisi siihen. Eikä hän enää nousisi ylös. Se pelotti Lilyä, sen takia hän niitä pillereitä popsi, jotta hänelle ei kävisi noin. Hän ei halunnut horjuttaa mielentilaansa enää tämän enempää!
... Ajatukset karkasivat, kuten aina yleensä.

Alec ei lähtenyt, vaan päinvastoin. Mies esitti uuden kysymyksen ahdistuneelle ja aralle Lilylle, joka siirsi katseensa taas Aleciin. Hetken aikaa hänen silmänsä tarkastelivat miehen merensinisiä silmiä kuin uppoutuen niihin, mutta loppujen lopuksi katse laskettiin taas alemmas toisen kasvoilta. Lilyssä oli vielä sen verran naiivisuutta jäljellä, ettei hän ollut edes kuvitellut Alecin juuri äsken tuijottaneen hänen sääriään. "17 vuotta..." vaaleaverikkö vastasi hiljaa hennolla äänellä, joka peittyi helposti muiden vallitsevien äänien alle. Lily vilkaisi taas Alecia, laski katseen hetkeksi tämän rintakehän kohdalle ja nosti katseensa sitten taas takaisin tämän silmiin.

"Entä sinä..?" Kaikkien yllätykseksi, jopa neidon itsensäkin, Lily esitti vastakysymyksen. "Kauanko olet... Ollut freelancer-toimittaja?" Vasta nyt hänen puheestaan selvisi se, ettei Lily puhunut sillä samalla brittiaksentilla kuin monet muut huoneessa Alen mukaan lukien. Hänen englantinsa oli selvää amerikanenglantia.
Lily sipaisi nopeasti aaltoilevia, tuuheita hiuksiaan korvansa taakse ja henkäisi syvään. Chlóe, minne oikein katosit?

"Se on paljon, mahdat osata hommasi hyvin. Ei siitä epäilystäkään", Alecin suupielet nykivät taas pieneen hymyyn. Vaikka Lilyn varovainen ja hento olemus pysyikin suunnilleen ennallaan niin mies pystyi nähdä jo pientä kehitystä neidon rohkaistumisessa. Hänen katseensa ei edes pakoillut lattiassa, silmät itseasiassa kohtasivat aikaista enemmän toisiaan, tosin pienen hetken vain. Mutta oli sekin jo jotain. "Jos siis joskus tulee tarvetta lasten balettiopettajalle niin käännyn puoleesi." Alec hymähti rennosti ja nosti kättään niskansa taakse hieraisten sitä kevyesti. Lapsista puheenollen, olikohan Lilyllä jälkikasvua, miestä, perhettä tai jotain sen suuntaista? Nopealla vilkaisulla vasemman käden nimetön näytti kuitenkin olevan sormukseton ja nainen näytti muutenkin olevan iältään jotain siinä 20 vuoden tienoilla, missä vaiheessa ei yleensä mitään perheitä perustettu. Ei sitä kuitenkaan ikinä voi tietää.. lisää kysymyksiä vailla vastausta. Käsi laskeutui niskalta takaisin vartalon vierelle.

Alec yritti olla kohottamatta kulmiaan hämmästyksestä kuullessaan uudestaan Lilyn äänen, tällä kertaa huomattavasti selvempänä ja josta saattoi erottaa hyvin amerikkalaisen aksentin. Mies mietti hetken. Niin, kauanko hän olikaan ollut nyt freelancer-toimittajana? "Kuusi vuotta olen ollut toimittajan hommissa, mutta vasta pari vuotta sitten siirryin freelanceriksi", Alec vilkaisi Lilyn siniharmaisiin silmiin hetkeksi. Siinä hän oli, kolmeakymppiä uhkaavasti lähentyvä eronnut mies, muutama viikko sitten juuri täyttänyt 28 vuotta. "Tylsää hommaa, minusta ei ikinä pitänyt edes tulla mitään toimittajaa." Se olikin sitten oma tarinansa.. eikä mies mielellään sitä asiaa olisi lähtenytkään enempää vatvomaan ja Lily tuskin kiinnittäisikään asiaan mitään erityistä huomiota.

Katse nostettiin takaisin ylös, kohti naisen kasvoja. "Sinun työsi sen sijaan kuulostaa oikeasti mielenkiintoiselta ja hyödyllisemmältä, saat puuhata lasten ja baletin parissa. Ei siis sillä, että itse olisin kiinnostunut baletin tanssimisesta, mutta sinä varmaankin." Ja lisää mauttomia heittoja. Ei Alec yksinkertaisesti voinut sille mitään.. hän ei tajunnut itsekään mikä häneen meni. Lily varmaankin pakenisi kohta pää kolmantena jalkana pois paikalta jos mies ei lopettaisi ajoissa. Oikeastaan Alecin mielestä joka sekunti, jonka vaaleaverikkö kesti hänen seurassaan oli ihme.

Lily henkäisi hiljaa kuin vastaukseksi Alecin toteamukselle siitä, että neito osasi hommansa. Niin, olihan se totta, että vaaleaverikkö hallitsi vaikeimmatkin balettiliikkeet ja osasi halutessaan opettaa liikkeitä muille. Lasten kanssa hän oli turvassa, sillä lapset olivat yhtä sinisilmäisiä ja herttaisia kuin Lily oli aikoinaan ollut, joten lasten kanssa oli hyvin helppo tulla toimeen. Heidän kanssaan Lily jopa oikeasti puhuikin, eikä vain seisonut peilien edessä kuin mykkä. Voi, jos Alec vain näkisi Lilyn opettamassa balettia omalle ryhmälleen, voisi Alec epäillä tavanneensa tuon puheliaan neidon kaksoisolennon.

Alec vastasi Lilyn esittämään vastakysymykeen selvästi pidemmin kuin Lily oli vastannut hänelle esitettyyn kysymykseen. Vaaleaverikkö nosti välillä katseensa miehen silmiin kuin näyttääkseen sen, että hän tosiaan kuunteli toista. Vaikkakin hänen olemuksensa kertoikin aivan toista; Lilyn vartalo liikehti koko ajan sivulta sivulle ja se näytti siltä kuin nainen olisi koko ajan lähtemäisillään jonnekin sekä hänen katseensa viiletti milloin missäkin. Tosin ei Lily ollut minnekään tästä lähtemässä, sillä hänen jalkansa eivät liikkuneet. Hän seisoi siinä melkein kuin naulattuna, vaikka vartalo eli omaa elämää.

Neiti olisi vallan hyvin voinut nyt hiljentyä aivan kokonaan, hän olisi voinut olla hiljaa niin kauan, kunnes Alec kyllästyisi hänen tylsään seuraansa ja poistuisi. Mutta jälleen kaikkien yllätykseksi Lily avasi suunsa. "Mutta miksi.." hän aloitti ja etsi hetken aikaa sanoja. "Miksi sinä olet yhä toimittaja, jos työ ei kerta kiinnosta sinua?" Lilyä oli jäänyt vaivaamaan se, kun Alec oli sanonut työn olevan tylsää. Miksi joku tekisi jotain sellaista työtä, josta ei nauttinut? Alec oli tosiaan onnistunut saamaan Lilyn hämilleen, ja nyt vaaleaverikkö katselikin Alecia kummastuneen ja uteliaan ilmeen sekoituksella.
Sydän tosin jyskytti vielä tavallistakin nopeammin rinnassa, mutta siihen oltiin oikeasti aikojen kuluessa jo totuttu.

Niin. Miksi hän sitten jumitti siinä työssä, mihin ei ollut edes alunperinkään ollut mielenkiintoa? Hän hymyili mielessään huomatessaan, että Lily osoitti jonkinlaisia uteliaisuuden piirteitä nyt Alecia kohtaan. "Olin aina haaveksinut muusikon urasta, mutta ne hommat kaatuivat heti alkumetreillä. En kai vaan uskaltanut omistautua sille tarpeeksi. Journalismin opiskelu oli siinä varalla ja niin sitten päädyin toimittajaksi." Se oli totta. Minkäköhänlainen tilanne nykyään olisi, jos Alec vain olisi ollut tarpeeksi rohkea ja omistautunut alalle riskeistä huolimatta? Hän saattaisi säveltää musiikkia miljoonien puntien elokuviin, elää menestyvän rockmuusikon elämää, olla osakkaana hyvin isossa levy-yhtiössä.. kaikki oli mahdollista. Olisihan siinä voinut käydä huonomminkin. Alec voisi olla korviaan myötä veloissa epäonnistuneen musiikkiprojektinkin vuoksi, epäonnistunut elämässään. Jollakin tapaa sekin vain kuulosti mielenkiintoisemmalta kuin miehen nykyinen elämäntilanne.

Alec katsoi taas Lilyyn sanomatta sanaakaan. Sen sijaan hänen päässään vilisi kymmeniä uteliaita kysymyksiä neidistä, joista hän yritti valita jonkun mahdollisimman vähän tungettelevan. Hän ei halunnut viedä tilannetta taas siihen tilanteeseen, että kumpikin tuijottaisi vaivaantuneesti lattiaa hiirenhiljaa. "Mikä sinut muuten tänne Lontooseen toi?" ..ja jostain kumman syystä mies halusi hakata päätään seinään varmaan viidettä kertaa sen illan aikana taas epäonnistuneen sanavalinnan luoksi. Kysymys ei varmastikaan ollut mikään vähiten tungetteleva, hän ei ollut saanut edes Chlóelta vastausta siihen, että miksi siskokset olivat muuttaneet Englantiin. Toisaalta tarkemmin kun Alec mietti, niin hän ei muistaakseen ikinä ollut kysynytkään siitä sen enempää Chlóelta. Eikä välttämättä siinäkään olisi mitään erikoista, jospa he olivat vain halunneet vaihtaa maisemaa tai tulleet työn perässä?

Hän katsahti hivenen varovaisesti Lilyä silmiin, kuin odottaisi tuntevan vaaleaverikön siron käden, mutta kovan läpsäisyn poskellaan. Alec ei suinkaan halunnut olla milläänlailla epäkohtelias, mutta uteliaisuus vei yleensä voiton.

Jälleen Alec vastasi perusteellisesti Lilyn esittämään kysymykseen. Varasuunnitelma? Lilyllä ei ollut mitään varasuunnitelmaa työn varalle, jos hänen balettikoulunsa jonain päivänä lakkautettaisiin. Lily jäisi työttömäksi, hän ei ollut opiskellut oikeastaan mihinkään ammattiin. Balettia hän pääsi opettamaan pitkän harrastuspohjansa avulla. Mutta muuten hänestä ei olisi kuin kahvilaan tarjoilijaksi tai johonkin muuhun yhtä vähäpätöisempään työhön.
Varasuunnitelmista puheenollen Lily alkoi miettiä, oliko hänen elämälleen mitään varasuunnitelmaa. Jatkaisiko hän vielä pidemmänkin aikaa masennuslääkkeiden popsimista vai voittaisiko hän oman itsensä? Oliko hänellä enää oikeastaan mitään sellaista, mikä saisi pidettyä neidon tajuissaan?
Kyllä hänellä oli. Hänellä oli Chlóe, rakas isosisko, jolle Lily ei koskaan ollut toivonut mitään pahaa. Chlóen takia Lilyn olisi jaksettava, sillä nuori nainen ei tahtonut huolestuttaa siskoaan. Vähiten maailmassa hän tahtoi huolestuttaa ketään läheistään. Äitikään, jolle Lily soitteli melkein joka päivä, ei saisi olla huolissaan keskimmäisestä tyttärestään. Kaikki kääntyisi vielä parhaiten, niin Lily aina itselleen ja muille hoki.
Mutta uskoiko Lily tosiaan tuon lauseen voimaan?

Seuraava Alecin kysymys osui hyvin arkaan paikkaan, ja Alec varmasti tajuaisi sen itsekin, jos katsoisi Lilyn reakiota. Neidon kasvoille nimittäin syntyi mitä kärsivin ilme ja silmät katsoivat Alecia suurina järkytyksestä. "Mikä sinut muuten tänne Lontooseen toi? Miten Alec onnistuikaan kysymään juuri sen yhden kysymyksen, jota ei Lilylle kannattanut esittää? He olivat tunteneet toisensa vain parin hassun minuutin ajan ja nyt Alec jo vaaransi tämän alkavan 'ystäväsuhteen' täysin. Jos Alecilla olisi ollut edes hieman aavistusta siitä, mitä Lilyn ja Chlóen menneisyys piti sisällään, mies olisi luultavasti osannut olla esittämättä tätä kysymystä.
Lily ei voinut mitään sille, menneisyyden haamut alkoivat vaistomaisesti vainota häntä hänen ajatuksissaan. Milloin hän näki Stacyn, edesmenneen siskonsa nauramassa haltioissaan ja milloin hän näki pelkästään hautakiven, johon oli Stacyn nimi kaiverrettu. Milloin hän näki isänsä hymyilemässä ja leikkimässä hänen kanssaa ja milloin hän näki isän nimen kaiverrettuna hautakiveen, aivan Stacyn kiven viereen.
Liian paljon surua, liian paljon tuskaa. Lily ei voisi koskaan kertoa menneisyydestään kenellekään, ei ainakaan tuntemattomalle miehelle, joka seisoi hänen edessään kuin valmiiksi jo epäillen, että Lily haukkuisi hänet pystyyn.

"M-minun... T-täytyy mennä" Lily sopersi, hätäisesti ja takeltelevasti. Hänen lähtemisensä kuitenkin epäonnistui, sillä neidon kääntyessä kannoillaan hän törmäsi päätä pahkaa tarjoilijaan, jolla oli ollut lasisia juomalaseja tarjottimellaan. Tietenkin tarjottimella olleet lasit rikkoutuivat pudotessaan maahan. Ääni, mikä oli lähtenyt lasian osuessa ja rikkoutuessa maahan, sai lähellä olevat ihmiset kääntymään katsomaan, mikä oli äänen alkuperä.
Lily meni aivan lukkoon. Hän tunsi ihmisten katseet itsessään ja tunsi itsensä typeräksi, kun seisoi siinä paikoillaan tekemättä mitään. Tarjoilija oli jo ehtinyt kyykistyä maahan ja kerätä suurimpia sirpaleita tarjottimelleen. Lily halusi auttaa, koska muuten tämä vaivaisi häntä vielä seuraavan viikon, joten vaaleaverikkö kyykistyi varovaisesti maahan tarjoilijan vierelle ja alkoi kerätä lasinsirpaleita.
Mutta voi miten paljon Lilyn kädet tärisivätkään. Hän ei ehtinyt koskea kuin yhteen sirpaleeseen, kun hän onnistui jo viiltämään oikean käden keskisormeen pitkän haavan. Lily ähkäisi hiljaa ja katsoi sormeaan, josta alkoi vuotaa runsaasti verta. Lily ei ollut oikein koskaan pitänyt verestä, joten sen näkeminen sai hänet voimaan pahoin. Hyvä ettei Lily horjahtanut siitä polvilleen suoraan lasinsirujen päälle!

Alec ymmärsi heti, että olisi kannattanut vain pitää suu kiinni eikä udella enempää. Se ilme, jonka mies näki Lilyn kasvoilla sai hänet tuntemaan kovan potkun jossain takaraivon tuntumassa. Alec ei tiennyt syytä naisen reaktioon, mutta ehkä olisikin vain parempi jos hän ei tietäisikään sitä. Lily sopersi jotain menemisestä, mikä oli siinä tilanteessa ihan ymmärrettävää ja Alec tyytyi vain nyökyttämään päätään laskiessaan katsettaan taas lattian sopukoille. Hän oli oikeasti pahoillaan äskeisestä, mutta ajatteli ettei hänen ehkä kannattaisi enää sanoa mitään. Alec oli onnistunut taas vain pilaamaan välit jonkun kanssa, jota hän ei edes ollut ehtinyt tuntea muutamaa hassua minuuttia enempää. Ennätys kenties?

Mies kuuli jotain, mikä kuulosti aivan siltä kuin kymmenet lasiset esineet olisivat pirstoutuneet maahan törmäyksen seurauksesta. Katse nostettiin oitis ylös, kohti äänen suuntaan ja hänen katsekenttäänsä osuikin yllätyksekseen Lily. Lily kyykistyi juuri keräämään lattialle levinneitä sirpaleita. Se kaikki oli varmasti Alecin syytä, ei nainen muuten olisi kuin järkytykseltään onnistunut törmäämään tarjoilijaan ja tiputtamaan samalla kiitettävän määrän laseja maahan. Vähintä mitä Alec pystyi tehdä siinä tilanteessa oli mennä auttamaan Lilyä. Mies otti askelia nopeasti lähemmäksi ja kyykistyi itsekin keräämään sirpaleita maasta varovaisesti, ettei niistä tulisi haavoja. "Oletko kunnossa?" Alec katsahti Lilyyn pahoillaan oleva ilme kasvoillaan. Miten yksi ainoa kysymys olikaan saanut aikaan tällaisen sotkun? Alec oli oikeasti pahoillaan.

Katseen laskeutuessa hivenen alemmas mies huomasi vaaleaverikön verta vuotavan sormen, johon oli ilmeisesti viiltänyt sirpale. Lily näytti muutenkin olevan paniikissa, aivan murtumispisteessä eikä runsaasti verta vuotava sormi varmastikaan auttanut asiaa. "Lily, verenvuoto pitää saada tyrehtymään. Anna kun minä hoidan sen", merensiniset silmät loivat rauhoittavan katseen naiseen ja Alecin käsi otti varovaisella otteella hänen ranteestaan kiinni, kehottaen nousemaan ylös ja johdattaen Lilyä miehen mukaan. Lily piti saada pois väkijoukon keskeltä keinolla millä tahansa, sen mies oli tajunnut.

Vihdoin kun kaksikko oli päässyt pois muiden ihmisten katseiden tieltä niin Alec päästi varovaisen otteensa irti Lilyn ranteesta ja työnsi miestenhuoneen ovea auki, kurkistaen samalla sisään. Ei ketään. "Täällä ei ole ketään, tule niin huuhdotaan tuo haava. Se näyttää olevan melko syvä."

Lily oli vaipunut outoon transsitilaan, kun hän katsoi haavasta vuotavaa verta. Hän ei liikahtanutkaan, tuijotti vain sormeaan. Kyllä hänen hengityselimistö kuitenkin toimi, sillä jos ei olisi toiminut, Lily olisi luultavasti jo pyörtynyt tai jotain muuta vastaavaa. Alecin kysymys meni siis kuuroille korville.
Syy siihen, miksi Lily oli vaipunut tuohon outoon trassitilaan, oli yksinkertainen; neito halusi pois. Hän halusi pois ihmisten silmistä, hän halusi olla näkymätön. Joten tähän tiedostomattomaan tilaan vaipuminen olikin ollut helpoin vaihtoehto pyyhkiä toiset ihmiset pois mielestä.
Miksi Lily ei vain saanut olla yksin, omassa rauhassaan? Miksi hänet pakotettiin ihmisten ilmoille, kun oli sanomattakin selvää, että Lily vain onnistuisi häätämään ihmiset läheltään oudon käytöksensä takia.

Nuori nainen kuitenkin hätkähti yhtäkkiä hereille, kun hän tunsi vieraiden sormien takertuvan hellästi ranteeseensa. Harmaansiniset silmät nostettiin salamannopeasti henkilöön, joka auttoi häntä myös nousemaan ylös. Alec, mies jonka kanssa Lily oli jutellut ja joka oli onnistunut säikäyttämään Lilyn liian henkilökohtaisella kysymyksellään, lähti johdattamaan Lilyä pois väkijoukon keskeltä. Neito ei voinut muuta kuin ihmetellä Alecin tekoa. Miksi toinen yritti olla niin... Ystävällinen ja utelias?

He pysähtyivät sitten oven eteen, jota Lily luuli aivan tavalliseksi oveksi, mikä johdattaisi esimerkiksi jonnekin toiseen tilaan. Mutta katsetta nostettiin hieman ylemmäs, jolloin Lily tajusi oven johtavan miestenhuoneen vessatiloihin. Hetkinen, miksi Alec olikaan viemässä Lilyä tuonne? Ei kai toisella ollut mitään pahoja ajatuksia mieles-
Alec muistutti haavasta, jonka Lily oli äsken saanut lasinsirusta. Nyt Lily taas muisti vilkaista sormeaan vain huomaamaan sen, kuinka veri oli melkein tahrinut koko käden. Eikä Lily mahtanut mitään sille, että häntä alkoi pakostakin heikottaa. Hän nyökkäsi hajamielisesti Alecille, vaikka ei enää muistanutkaan mitä mies oli äsken ehdottanut. Lily vain liukui kuin aave konsanaan miestenhuoneeseen lavuaareille, avasi vesihanan ja työnsi sormensa valuvan veden alle.

Alec tuijotti vain edessään olevaa peiliä kun Lily laittoi sormensa hanasta virtaavan veden alle. Nainen oli selkeästi rauhoittunut äskeisestä tilanteesta, mutta mies pystyi edelleenkin havaitsemaan sen saman vaivaantuneisuuden. Mikä Lilyn menneisyydessä oli niin kamalaa, että tämä oli järkyttynyt yhdestä kysymyksestä niin paljon? Alec ei ehkä koskaan saisi tietää sitäkään. Hän havahtui ajatuksistaan hetken päästä tajuttuaan, että he olivat vain seisoneet siinä hiljaa pidemmänkin aikaa jo. Mies käännähti napatakseen käsipyyhepaperia seinällä olevasta telineestä ja sulki vettä virtaavan hanan. "Minulla ei sattuneesta syystä ole laastaria mukana, mutta tämä ajaa varmasti sen asian", hän hymähti kohdistaen katseensa taas hetkeksi Lilyyn ja kääri paperia varovaisesti tämän sormen ympärille, missä viilto oli.

Hiljaisuus laskeutui taas näiden kahden välille, vain ovien takaa kuuluva puheensorina kantautui miehen korviin jostain kaukaa. "Olen pahoillani, en olisi saanut udella mitään." Alec päästi suustaan pahoillaan olevat sanat rikkoen hiljaisuuden ja käänsi vaivaantuneen oloisesti katseensa jonnekkin lavuaarin luokse taas. Hän ei vaan tiennyt mitä muutakaan voisi siihen sanoa.. muuta kuin että oli oikeasti pahoillaan. Lilyn salaama asia toki vaivasi edelleenkin Alecin mieltä, mutta oli vain parempi ettei hän kiinnittäisi siihen enempää huomiota, ettei pahempaa vahinkoa tapahtuisi. Nyt sitä vain sopi toivoa, että mies saisi anteeksi eikä Lily saisi hänestä käsitystä muiden asioita urkkivana idioottina.

"Luulen, että meidän pitäisi lähteä kohta täältä.. joku tarvitsee varmasti vessaa vielä tämän illan aikana."

Lily tajusi olleensa kuin mikäkin zombi, kun Alec jo pyyhki naisen vuotavaa sormea käsipyyhkeeseen. Nuoren naisen poskille ilmestyi jälleen helakka puna, kun hän tajusi olevansa niin lähellä miestä. Miestä jota hän tuskin tunsi. Lilyä hävetti jälleen, koska oli käyttäytynyt todella huonosti ja epäkohteliaasti Alecia kohtaan, joka oli yrittänyt vain olla ystävällinen. Vasta nyt Lily tajusi suuren virheensä ja hän vilkaisi Alecia nopeasti pahoittelevasti. Katsetta kuitenkin pidettiin visusti lattialla, sillä Lily ei uskaltanut kohdata miehen silmiä.
"Minun se pitäisi pyytää anteeksi.." neito mumisi sitten hiljaa, vaivaantuneena. "En p-puhu menneisyydestäni niin avoimesti kuin ehkä muut tuntemasi ihmiset.." Lily jatkoi epävarmasti ja haki oikeita sanoja mielessään. "Se on heikoin kohtani.." hän selitti ja hänen äänestään pystyi kuulemaan selvän surun. Sitten katse kuitenkin nostettiin lattialta Aleciin. "En käsitä, miksi sinä... Miksi sinä tuhlaat aikaasi minuun. Minä en... Minä en ole lainkaan Chlóen kaltainen."

Vau. Se oli ehkä pisin puheenvuoro ikinä, jonka Lily oli tuntemattomalle ihmisille suonut. Nyt Lily kuitenkin alkoi katua sanomisiaan ja se näkyi myös kasvoille tulleesta epämukavasta ilmeestä. Hän otti vaistomaisesti etäisyyttä Aleciin ja veti kätensä rintakehälle kuin suojaamaan itseään. Hän oli paljastanut liikaa itsestään Alecille.
Sanoessaan, että hän ei ollut lainkaan Chlóen kaltainen, Lily oli tarkoittanut sitä, ettei hän sulautunut väkijoukkoon niin hienosti kuin Chlóe. Hän ei omistanut samanlaista ystävä- ja tuttavapiiriä kuin Chlóe. Hän ei puhunut ja nauranut niin kuin Chlóe. He olivat aivan erilaisia, kaksi eri ihmistä. Heitä yhdisti nykyään vain se, että heillä oli sama äiti.

Vaaleaverikön hengitys oli muuttunut jälleen tiheämmäksi ja raskaaksi. Lilyä ahdisti jälleen ja se alkoi ilmetä paniikkikohtauksena. Normaali, sitä Lily ei lainkaan ollut. Hän ei ollut tottunut ihmisten kysymyksiin saatika kosketuksiin. Alec oli koskettanut häntä ja Lily pystyi yhä tuntemaan miehen sormet hänen ranteensa ympärillä.
Siniharmaat silmät vilkaisivat nopeasti Alecia, eikä Lily mahtanut mitään ajatuksilleen. Ja tunteilleen. Hän tiedosti pitävänsä Alecista jollain tasolla, mutta ei tahtonut antaa tälle tiedolle enempää valtaa. Miksi hänen pitikään ihastua ja rakastua niin nopeasti? Riitti vain, että joku miespuolinen hymyili ja oli kohtelias, niin johan Lily ressua jo vietiin.

Mies kohotti katseensa Lilyyn hämmästyessään kuulemastaan. Hän kuunteli naista tarkasti ja antoi tämän sanoa sanottavansa loppuun, mutta pudisteli kuitenkin päätään. "Minä taas en välitä, että oletko Chlóen kaltainen vai et.. enkä minä aikaani tuhlaa", Alec sanoi Lilylle hivenen normaalia matalammalla äänellä. Alec ei tosin itsekään käsittänyt sitä, että miten hän oli juuri Lilyn huomioinut kaikkien ihmisten keskeltä, juuri sen Lilyn, joka vähiten kaipasi juttuseuraa. Eikä mies ollut edes tiennyt aluksi hänen olevan Chlóe Gleasonin pikkusisko, eikä sillä asialla ollut juurikaan väliä. Jokin Lilyssä vain kiehtoi Alecia. Hän ei vain tiennyt, että mistä se johtui, se saattoi olla naisen hiljainen olemus, josta halusi vain ottaa lisää selville, hehkuva kauneus, hänen suojeleva käytös omia, yksityisiä asioitaan kohtaan ja menneisyyttään varjellen, surumieliset, siniharmaat silmät.. tai vaikka niistä kaikista edellä mainituista syistä.

Alecille uteleva ja muutenkaan tungetteleva käytös ei ollut ominaista, ei ainakaan naisia kohtaan Eveliinan jälkeen. Hän oli muuttunut ennakkoluuloiseksi ja araksi, poispäin omasta itsestään, mutta ajan myötä ja ystävien tuella oli oppinut jatkamaan eteenpäin. Jatkamaan omaa elämäänsä, jossa oli vielä niin paljon asioita kokematta. Oli täysin turhaa jäädä vatvomaan menneisyyden haamuja, joista ei koitunut mitään hyvää. Ja juuri siinä aivan hänen edessään seisoi Lily, joka oli selvästikin jäänyt myös oman menneisyytensä vangiksi. Alec tiesi ja osasi käsittää sen nyt, vaikkei tiennytkään paskan vertaa toisen menneisyydestä. Väliäkö sillä oli? Lily oli saatava jatkamaan elämäänsä. Ehkä se henkilö, joka auttaisi siinä ei välttämättä olisi Alec, mutta mies koki nyt tarvetta turvata se.

Alec havahtui taas ajatuksistaan todellisuuteen kun tämän korviin kantautui Lilyn avokkaiden kopse miestenhuoneen kaakelilattiaa vasten, naisen ottaessa askelia pois päin, hengittäen raskaasti ja tiheämmin. "Lily? Onko kaikki hyvin?" Mies loi häneen kysyvän ja hämmentyneen katseen, ennen kuin ymmärsi mistä oikein oli kyse. Hän oli saamassa paniikkikohtausta, mikä oli ihan ymmärrettävää, yksin lähes tuntemattoman miehen kanssa ja viereinen huone oli täpötäynnä lisää tuntemattomia vieraita. Voi, jos Alec olisi vain tiennyt niin hän olisi suosiolla jäänyt näistä juhlista kotiin. Kaikista vähiten hän halusi sillä hetkellä aiheuttaa jotakin pahaa Lilylle. Alecista tuntui pahalta, hän olisi halunnut vain rauhoittaa neitoa jotenkin ja estää kohtauksen puhkeaminen, mutta tiesi että tilanne saattoi vain paheta mikäli menisi askeltakin lähemmäksi häntä. "Ei mitään hätää, kaikki on hyvin, Lily." Hän muisti, että paniikkikohtauksiin auttaa helpoiten rauhallinen juttelu, yrittää saada kohtauksen saaneen ajatukset muualle siitä. "Ja minä pysyn tässä, en liiku yhtään minnekkään, ellet halua minun lähtevän, ymmärrän kyllä.."

Lily-parka, hän oli Alecin uteliaisuuden vuoksi joutunut kärsimään tänään ihan liikaa, ja kaiken kruunaisi vielä paniikkikohtauksen saaminen miestenvessassa. Mahtavaa Alec, mahtavaa. Oliko se nyt.. kuudes kerta illan aikana kun mies halusi lyödä itseään ja kovaa taas? Ennätys sekin, todennäköisesti.

Alec oli sanonut, ettei välittänyt lainkaan, oliko Lily Chlóen kaltainen vai ei. Mutta miksi ihmeessä Alec sitten yhä siinä vain seisoi, eikä näyttänyt tekevän lähtöä? Ei Lilyssä ollut mitään kiinnostavaa, hän oli vain vartalonsa vanki. Neito oli alkanut hiljattain toivoa, ettei olisi omistanut näin kaunista ulkokuorta, koska jos hän olisi rumempi ja vähäpätöisempi, ihmiset jättäisivät hänet helpommin rauhaan. Silloin ihmiset eivät esittäisi uteliaita kysymyksiä, koska eivät voisi kuvitellakaan juttelevansa naiselle, jonka ulkonäkö ei herättänyt mitään muuta kuin inhoa.

Lily haukkoi henkeään yhä äänekkäästi ja pyöritteli silmiään ympäri miestenhuonetta. Tuntui kuin rintakehä painuisi kasaan, kuin kaikki alkaisi hiljalleen pimetä. Alecin rauhoittava ja rentouttava ääni laukaisi neidossa oudon tunteen, mikä alkoi vallata hänen kehoaan. Se tuntui hälventävän ahdistavaa oloa ja toi tilalle rauhaa.
Tosin Lily alkoi pelätä tätä uutta tunnetta. Hän nojautui käsillään lavuaareille ja avasi vesihanan sen enempää miettimättä. Ehkä hän luuli sillä hetkellä olevansa kotona, kuka tietää.
Vaaleaverikkö kasteli meikattuja kasvojaan viileällä vedellä. Vesi rauhoitti aina, tilanteen kuin tilanteen. Se pyyhkäisi mukanaan tunteet kuin meikitkin.
Voi ei. Chlóe hirttäisi hänet.

Lily nosti katseensa nopeasti peiliin ja tarkasteli itseään. Hänen meikkinsä ei ollutkaan sen suuremmin mennyt pilalle, ripsiväriä oli vain vähän rapissut poskille. Neiti pyyhki ne pois poskiltaan ja alkoi hieman laitella hiuksiaan paremmin. Ei Chlóe mitään eroa huomaisi, eihän?
Ajatukset karkailivat Lilyltä nopeasti, se oli jo pariin otteeseen todettu.
Ja jälleen neito muisti Alecin olemassaolon ja kääntyi tähän päin äkkinäisesti. Siniharmaat silmät tuijottivat kauemapana seisovaa miestä nyt uudella lailla, pelottomasti ja tungettelevasti. Lily olisi toivonut, että pelkästään katsomalla Alecia silmiin hän saisi tietää tuosta tuntemattomasta freelancer-toimittajasta enemmän. Se ei kuitenkaan onnistunut aivan toiveiden mukaisesti.

Silloin miestenhuoneen ovi aukesi ja sisään oli astumaisillaan smokkiin pukeutunut mies, mutta hän pysähtyi kannoillaan nähdessään Alecin ja Lilyn miestenhuoneessa. Mies kohotti molemmat kätensä kuin antautumisen merkiksi ja alkoi perääntyä. "Anteeksi, jatkakaa vain", mies mutisi ymmärtäväisesti ja pian miestenhuoneen ovi sulkeutui taas.
Lily muuttui jälleen helakan punaiseksi. Hän tosiaan oli miestenhuoneessa. Mitä hänestä puhuttaisikaan oven toisella puolella, kun hän astuisi sieltä pois? Toivottavasti ei mitään kovin sivistymätöntä...

Lily otti käsilaukustaan esille pienen purkin, jonka avasi tärisevin käsin. Hän otti sieltä yhden pillerin ja pisti sen suuhunsa. Hän nielaisi sen alas ilman vettä. Purkki piilotettiin nopeasti, jottei Alec huomaisi purkissa lukevaa tekstiä. Ei Lily kuitenkaan halunnut tuoda julki syövänsä lääkkeitä, jotka rauhoittivat oloa ja toivat tilalle iloa. Ainakin hetkellisesti. Harvemmin.
"M-minun.." Lily aloitti sekaisesti ja pudisti päätään kasatakseen ajatuksiaan. "Pitää löytää Chlóe.." hän mutisi loppuun ja lähti miestenhuoneesta epätavallisen nopeasti.

Puhe näytti rauhoittavan Lilyä ja pian hän hakeutuikin taas lavuaareille. Helpotuksen tunne valtasi Alecin, sillä hän oli oikeasti pelännyt Lilyn puolesta. Harvoin hän niin syvää empatiaa tunsi tuntemattomia ihmisiä kohtaan, mutta tämä nainen olikin erinlainen kuin muut, ei tarvinnut edes olla mikään Sherlock Holmes huomatakseen sen. Alec katsoi Lilyyn peilin kautta, joka kasteli nyt kasvojaan vedellä. Mitä sitten tapahtuisi? Miehellä ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä. Pitäisikö hänen lähteä nyt ennen kuin ehtii aiheuttaa mitää muuta pahaa naiselle, vai pitäisikö hänen jäädä siihen? Alec vain seisoi siinä, uppoutuneena omiin ajatuksiinsa kunnes Lily käännähti häntä kohti. Alec havaitsi siinä katseessa jotain aivan toista kuin oli aikaisemmin havainnut. Katse ei ollut epävarma tai pelokas. Se oli ihan jotain muuta, aivan kuin vastakohta edellämainituille.

Huomio herpaantui naisen siniharmaista silmistä oveen, jonka suulla seisoi joku tuntematon mies. Mies pahoitteli ja kehotti jatkamaan perääntyen pois ovelta ja sulki sen perässään. Hän oli käsittänyt tilanteen aivan väärin.. toivottavasti mies osaisi pitää suunsa kiinni eikä levittäisi perättömiä juoruja ympäriinsä. Se vasta onnistuisikin pilaamaan Lilyn illan, jota Alec ei enään halunnut sen enempää turmella. Mies siirsi katseensa pois ovelta taas Lilyyn, joka pisti jotain juuri suuhunsa, Alec vannoi että näki vilauksen jostain pilleristä. Mutta se saattoikin olla pelkkä päänsärkytabletti, eikä olisi kovinkaan suositeltavaa enää udella naisen yksityisasioista.

Lily puhui jotain Chlóen löytämisestä ja häipyi salamannopeasti pois miestenhuoneesta. Alec ei ehtinyt sanoa sanaakaan naiselle, mutta ehkä niin olisikin parempi. Lily tuskin haluaisi tavata miestä enää ikinä ja niin monet asiat jäivät vaivaamaan Alecia. Ilta oli todellakin ollut aivan erinlainen kuin mitä hän oli odottanut siltä. Tylsissä pippaloissa, joihin porukka pukeutuu parhaimpiinsa ei olettaisi tapaavan naista, joka kammosi joutumista väkijoukon keskelle ja on paniikkikohtauksen partaalla jouduttuaan tuntemattoman miehen kanssa kahden.

Alec huomasi uppoutuneensa taas ajatuksiinsa ja havahtui niistä vasta kun joku mies astui taas ovesta sisään. Hän ei edes vilkaissut mieheen poistuessaan huoneesta takaisin juhliin. Huoneen ulkopuolelle tuleminen oli kuin saapuminen täysin eri maailmaan, ihmisiä oli joka puolella ja miestenhuoneeseen asti kantautunut pieni puheensorina kuului nyt kovaa ja selvänä. Hän salaa toivoi Lilyn osuvan taas näkökenttäänsä, mutta olisi kai parempi vain antaa asian olla. Lily olisi varmasti poistunut heti sillä sekunnilla pois juhlista kun oli löytänyt siskonsa ja saanut tämän raahattua mukaansa.

Lily eteni väkijoukossa nopeasti ja tönäisi aina vahingossa ihmisiä, jotka olivat hänen kulkunsa tiellä. Hänen päänsä ei yksinkertaisesti kestänyt enää, hän etsisi Chlóen ja sen jälkeen hän pakottaisi heidät lähtemään täältä. Vaaleaverikkö oli saanut tarpeeksi juhlista ja ihmisistä, ainakin pariksi viikkoo. Tämän päivän jälkeen hän ei näyttäytyisi kotinsa ulkopuolella muuta kuin työnsä takia. Hänen mieli todellakin tarvitsi aikaa toipua tästä.
Välillä hänen mielensä laukkasi niinkin paljon, että hänen oli pakko vilkaista taakseen. Lily luuli Alecin lähteneen seuraamaan häntä, mutta miestä ei näkynyt lähimaillakaa. Lily ei osannut sanoa, oliko hän huojentunut vai pettynyt. Tunne oli jotain niiden väliltä ja se raastoi vaaleaverikön mieltä.

Minuuttien etsintöjen jälkeen Lily onnistui bongaamaan tutun vaalean pehkon, jota kohti hän sitten suunnisti niin nopeasti kuin vain kykeni. Hän puristi yhä käsipyyhepaperia kädessään, sillä haavasta vuoti edelleen verta, eikä Lily tahtonut sotkea omia tai toisten vaatteita.
"Chlóe", Lily henkäisi ja tarttui kädellään siskonsa ranteesta, kun oli saapunut tämän luo. "Mennään, minä en.." vaaleaverikkö hiljensi ääntään, kun Chlóen seurassa olleet ihmiset kääntyivät katsomaan häntä. "Lähdetään jo, ole kiltti.." neito rukoili hiljaa ja katsoi siskoaan syvälle silmiin. Luulisi nyt, että Chlóe tässä vaiheessa tajusi, että Lily tosiaan halusi päästä pois näistä juhlista.

Lily vilkaisi jälleen taakseen ja aluksi ei tajunnut, että miksi hän oli tehnyt niin. Pian hän kuitenkin kohtasi ajatuksensa; hän toivoi yhä näkevänsä Alecin jossain lähellä. Lily pudisti hämmentyneenä päätään ja käänsi päänsä takaisin Chlóen puoleen. Neidin posket punoittivat salaperäisesti.

"Et voi olla tosissasi!" huudahti Chloé ystävälleen ja aloitti nauramisen heleällä äänellään. Juuri tätä hän halusi Lilyllekin, hauskanpitoa ystävien kesken, joka toi sitä tietynlaista hyväksynnän tunnetta ja turvaa, jota ei oikein muualta saanut.
Toivottavasti pikkusiskolla oli mukavaa Alecin kanssa, olihan tuo mukava mies joka saattaisi hyvinkin saada jonkinlaisen yhteyden nuoreen, toistaiseksi rikkinäiseen naiseen, jota Chloé ei harmikseen pystynyt yksin korjaamaan. Ilmeisesti heidän suhteensa välinen kuilu oli vielä liian suuri ylitettäväksi.

Juuri, kun platinablondi oli kommentoimassa ystävänsä esittämään näkökulmaan, joku tarttui kiinni hänen ranteeseensa ja pyysi hyvin anovalla äänellä, että lähdetään, mutta hiljeni sitten kun katseet kääntyivät tähän. Silloin myös Chloé käänsi huomionsa vierelleen ilmestyneeseen pikkusiskoonsa ja kohtasi tämän ahdistuneen katseen.
Mitä oli tapahtunut? Miksi Lily oli muuttunut niin... niin... pelokkaaksi?
Chloé katseli rauhoittavasti siniharmailla silmillään siskonsa silmiä ja laittoi toisen kätensä tämän käden päälle, jolla toinen piti kiinni hänen ranteestaan ja silitti sitä peukalollaan saadakseen toisen rauhallisemmaksi.
"Meidän taitaa olla aika lähteä", aloitettiin katseen siirtyessä pikkusiskosta ystäviin, samalla hymyn kohotessa jälleen huulille, "Minulla on huomenna työpäivä, joten on päästävä aikaisin nukkumaan."

Pienen sananvaihdon jälkeen stylisti toivotti hyviä jatkoja ystävilleen ja lähti kävelemään sivummalle siskonsa kanssa, kunnes pysähtyi ja käänsi katseensa tähän.
"Mikä nyt on?" huolestuneella äänellä kysyttiin pikkusiskolta, "Tekikö Alec jotain?"
"Jos teki niin herran on turha odottaa aamunkoittoa!" olisi neidon tehnyt mieli lisätä, mutta piti sen vain omana tietonaan. Lilyä olisi turha järkyttää yhtään enempää.
"... Ja mitä sinun meikeillesi on tapahtunut?" platinablondi parkaisi sitten ja alkoi putsaamaan pieniä, haalean mustia jälkiä toisen poskilta, jotka ilmeisesti olivat peräisin levinneestä ripsiväristä. Onneksi kukaan ei ollut vielä huomannut niitä! Tosin harvahan niitä tulisi huomaamaan, sillä hän jostain syystä omasi liiankin haukan näön ja löysi jokaisesta asiasta jotain huomautettavaa, mitä muut eivät.

"Onneksi olkoon vielä kerran, mutta minun täytyisi nyt jo lähteä, pitäisi ehtiä viimeistelemään vielä yhtä juttua huomiseksi", Alec kätteli syntymäpäiväsankaria pieni hymy kasvoillaan. Ei hän oikeasti olisi jättänyt mitään työtä kesken viime tippaan, mutta pieni valkoinen valhe ei varmaankaan tässä tilanteessa haittaisi, Alec tosiaankin halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin. Mies livahti pois väkijoukosta hyvästien jälkeen ja lähti tarpomaan kohti eteistä. Ei ainuttakaan vilausta Lilystä tai Chlóesta, he olivat varmaankin jo ehtineet lähteä pois paikalta. Alecia vain mietitytti Chlóen reaktio asiaan, kun saisi tietää mitä Lily oli joutunut kokemaan miehen liian uteliaan asenteen vuoksi.. voi kumpa mies ei olisi tullut juhliin lainkaan.

Ja sitten Alec tunnisti kaksi tuttua hahmoa, jotka olivat vetäytyneet sivummalle muusta porukasta. Platinablondi näytti putsaavan siskonsa poskia hyvin huolestuneen näköisenä. Ehkäpä he eivät huomaisi Alecia jos mies livahtaisi pois paikalta kiertäen väkijoukon kautta. Mutta olihan mies selityksen velkaa Chlóelle tapahtuneesta, hän ei halunnut että nainen saisi käsitystä, että Alec olisi tehnyt tahalteen pahoittanut Lilyn mielen ja jättänyt yksikseen paniikissa. Mies huokaisi syvään ennen kuin otti rauhallisia askelia lähemmäs kaksikkoa.

"Chlóe, en minä tarkoittanut Lilylle mitään pahaa", hän aloitti katsahtaen naiseen, mutta siirsi merensinisetsilmänsä sitten Lilyyn. "Ymmärrän jos olette vihaisia, mutta halusin vain kertoa sen."

Aahh, kiitos Chlóe. Kiitos, kiitos, kiitos! Onneksi siskolla oli vielä silmät päässä ja toinen vielä ymmärsi Lilyn kärsimystä edes jotenkin. Chlóe käytti jälleen charmikkuuttaan ja onnistui jättämään oman porukkansa sen suurempia ihmettelyjä. Tietenkin heidän peräänsä hiukan kuiskuteltiin, kun siskokset kulkivat poispäin ihmisjoukosta.

Chlóe sitten pysäytti Lilyn ja esitti kysymyksiä. Tässä vaiheessa Lily olisi tahtonut vajota jonneki maan syvimpään kuoppaan. Ei hän mielellään olisi halunnut kertoa Chlóelle sitä, että oikeastaan hän oli sen kaiken draaman aiheuttanut, mutta ei hän halunnut mustamaalata Alecia, joka oli loppujen lopuksi ollut todella mukava Lilyä kohtaan. Lily vain oli säikähtänyt Alecin kysymyksiä, siinä kaikki. "E-ei tässä mitään... M-minä vain säikähdin, aivan turhaan. H-haluan vain lähteä kotiin, Chlóe", Lily rukoili vaimealla äänellään ja hänen anova katseensa kohtasi siskonsa katseen. "Minua ahdistaa.."

Juuri kun Lily oli saanut suunsa auki vastatakseen Chlóen esittämään meikkikysymykseen, tuttu miesääni sai hänet unohtamaan sanat. Lily kääntyi katsomaan Alecia, joka oli tullut heidän luokseen. Siniharmaat silmät näyttivät nyt erittäin pahoittelevilta ja aroilta, kun Lily katseli Alecia ja antoi miehen katseen kohdata omansa, kunnes hän laski katseensa pois. "Ei Alec t-tehnyt mitään.." Lily kuiskasi aivan hiljaa ja tarkoitti sanansa Chlóelle, jotta tämä ei vain suuttuisi tutulleen. "Ei minulla mitään hätää ole, haluan vain pois.." vaaleaverikkö jatkoi hennolla äänellä ja vilkaisi jälleen Alecia. Sitten hän nielaisi hiljaa ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse.
Alec oli sitten loppujen lopuksi etsinytkin heidät käsiinsä. Merkitsikö se jotain? Voisiko heidän välilleen kehkeytyä jotain vahvemp- ei. Lily, älä edes ajattele sitä loppuun. Parasta vain unohtaa tämä koko... Koko juttu ja yrittää jatkaa eteenpäin! Niin, Lily ei tosiaankaan kaivannut ketään uniinsa. Ei enää.

Noin, tulihan se syy vihdoin sieltä. Vaikka eihän Lilyn sitä olisikaan tarvinnut ääneen sanoa, kyllä Chloé sen jo oli huomannut, että toinen oli niin pahuksen ahdistunut, ettei juhliin jääminen olisi enää mahdollista. Tai ehkä olisi, mutta ei hän olisi niin julma, että pistäisi siskonsa menemään yksin kotia kohti. Ehei, hän lähtisi oitis mukaan ja yrittäisi vielä pelastaa siskonsa päivän. He voisivat vaikka leipoa jotain tai käydä kotimatkalla vuokraamassa elokuvan ja katsoa sen turvallisesti kotona. Tosin popcorneja pitäisi sitten käydä ostamassa. Noh, se ei ollut vaiva eikä mikään. Pääasia nyt olisi, että Lily saataisiin jälleen rauhalliseksi ja tuntemaan olonsa taas turvatuksi.

"Ei se mitään, Alec. Ymmärrän kyllä", vastasi Chloé ystävällisesti Alecille pitäen katseensa kuitenkin koko ajan pikkusiskossaan. Kyllä Lily vielä Aleciin tottuisi. Tottuisi vielä suureen ihmisjoukkioon, mutta se vie vielä aikaa.
"Me lähdemme nyt kotiin. Pidä hauskaa minunkin puolestani", siskon kädestä otettiin kiinni ja iskettiin nopeasti silmää Alecille, jonka jälkeen platinablondi lähti kävelemään ovelle päin.
Sääli, että juhlat jäivä lyhyeen. Mutta Lily edistyi hyvin. He edistyivät.
"Käydään kotimatkalla vuokraamassa joku elokuva ja ostetaan limua ja popcornia", ehdotettiin Lilylle ja toinen vedettiin kainaloon, "Pidetään oikein kiva loppuilta."

Alecin olo helpottui kerta heitolla ja se ilmeni pienellä hymähdyksellä. Kumpikaan heistä ei siis sittenkään pitänyt miestä törkeänä sikana, jonka pitäisi pitää huoli vain omista asioistaan. Alec tunsi kuitenkin jollain tasolla ansaitsevan sen, sillä sen verran hänen kysymyksensä, joka tuntui pieneltä ja harmittomalta, mutta olikin jotain aivan toista luokkaa oli ahdistanut Lilyä ja aiheuttanut tälle pahaa oloa.

Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti Chlóen puhuessa heidän lähdöstään, vaikka Lilyn ilta ei varmastikaan olisi voinut mennä enää enempää pieleen. "Joo, hei sitten. Hyvää yötä", hän antoi ystävällisen hymyn nousta kasvoilleen ja katsahti molempiin ennen kaksikon lähtöä. Lilyssä miehen katse tosin viipyi huomattavasti kauemmin, mitä hän ei välttämättä itse osannut tajuta.
Alec katsoi kun sisarukset lähtivät pois paikalta ja jäi niille paikoilleen hetkeksi. Itseasiassa häntäkään ei huvittanut pysyä juhlissa sen enempää ja olihan hän itsekin jo käynyt sanomassa syntymäpäiväsankarille lähdöstään. Mies siis lähti ottamaan askeleita lähemmäs ulko-ovia. Niin paljon oli ehtinyt tapahtua sen illan aikana ja hänen mielessään pyöri kymmeniä asioita sillä hetkellä, jotka saivat miesparan ihan hämilleen. Ja yksi niistä oli ehdottomasti Lily. Hän haluaisi tavata naisen ehdottomasti vielä uudestaan, mutta ehkäpä paremmissa merkeissä. Ehkä he saisivat unohdettua kiusallisen alkutapaamisensa ja Alec saisi tutustua häneen kunnolla.. tai sitten ei, mutta ainahan sitä sai toivoa.