There's no one like you in the universe

//jatkuu suoraan tästä

Alecin ei todellakaan tarvinnut pettyä siihen, että miten Lily hoiti tilanteensa. Tai ei hän tietenkään muutenkaan olisi mitenkään erityisemmin pettynyt naiseen, olisihan erilainen reaktio Thomasin tarjoamaan käteen ollut ihan ymmärrettävää tuntien Lilyn ja hänen menneisyytensä.. viimeistään sitten kun neito avasi suunsa puhuakseen Thomasille Alec todellakin hämmästyi! Pieni ylpeyden tunne Lilystä kohosi miehen mieleen, sillä hän ei todellakaan ollut odottanut naisen tottuvan noinkin nopeasti tähän "uuteen" tilanteeseen.

"Tietysti! Olenkin innolla odottanut sitä, että milloin tapaisin sen "Lilyn", sillä no.. olen pistänyt huomioon Alecin äkillisesti nousseen työmotivaation ja sen seuraukset. Voisin sanoa etten ikinä aikaisemmin ole nähnyt häntä työskentelemässä niin ahkerasti", Thomas naurahti kovaa ääneen saatuaan sanansa päätökseen, Alecin punastellessa hivenen rajummin siinä vieressä. Se oli totta, miehen työskentely oli ollut viimeaikoina huomattavasti ahkeramman puoleisempaa eikä se kylläkään johtunut mistään äkillisestä työbuumista, vaan.. no, Lilystä. Alecista tuntui siltä, että mitä ahkerammin töitään tekisi, niin sitä nopeammin ne valmistuisivat ja hän pääsisi aina ne hoidettuaan pois töistä, yleensä sitten päätyen taas Lilyn seuraan! Joten töissä ahkeroiminen tietäisi sitä, ettei heidän tarvitsisi paljoa erossa olla toisistaan. Loogista, eikö?

"Mutta nyt minun täytyy tosiaan lähteä, vaimoni odottelee minua kotiin", Thomas lisäsi sitten nopeasti. "Tiedättehän, että millainen peto erittäin vihainen nainen osaa olla? Joten.. näkemisiin! Oli hauska tavata, Lily." Vanha mies naurahti taas tuttuun, lämpimään sävyynsä ja häipyi ovien kautta ulos Alecin ja Lilyn hyvästeltyä hänet. Alec käänsi katseensa taas vaaleaverikköön, mitä merkillisin hymy huulillaan. "Pärjäsit hienosti.." Mies kuiskasi neidon korvaan painettuaan pienen suukon toisen poskelle.

Olihan se arvattavissa, että jos jossain onnistui, niin seuraava teko ei enää onnistunut. Lily oli edelleen niin häkeltynyt omista sanomisistaan, eikä saanut sen hienon puheensa jälkeen enää mitään suusta. Hän vain nyökytteli päätään Thomaksen sanomisille, eikä osannut reagoida niihin oikein mitenkään erikoisemmin.
Lily pisti korvan taakse Thomaksen sanat Alecin nousseesta työmotivaatiosta. Neiti kyllä ottaisi tuon asian puheeksi sitten, kun he olisivat kahdestaan.

Alecin pomo poistui sitten heidän seurastaan ja Lily oli pakottamalla vääntänyt kasvoilleen edes pienen hymyn miehelle hyvästiksi. Kun miestä ei enää näkynyt ja kun Alec oli painanut sitten suukon Lilyn poskelle, palasi jälleen väri naisen kasvoille ja olemus vahvistui huomattavasti. Lily nojautui hieman Alecia vasten ja sulki hetkeksi aikaa silmänsä. Hienoa, kyllä tämä tästä. Pikkuhiljaa. Jotenkin Lilystä tuntui, että tässä kohtaamisessa oli ollut tarpeeksi tälle illalle.
"En kai nolannut sinua..?" vaaleaverikkö kysyi aristellen avaten sitten silmänsä ja haki Alecin kasvot näkökenttäänsä. "S-se oli vaikeaa.." Lily mutisi hiljaa ja oli pettynyt omaan osuuteensa. Voi, miksei hän osannut enää olla sama vanha itsensä, joka tuli juttuun kenen tahansa kanssa. Miksi hänen piti muuttua tuppisuuksi muiden seurassa. Epäreilua. Ja ahdistavaa.

He marssivat sitten eteenpäin ja Alec alkoi puhua hovimestarin kanssa. Mies tarkasti kirjastaan Alecin pöytävarauksen, jonka jälkeen tämä johdatti heidät pöytään.
Lilyn katse ei harhautunutkaan lattiasta, koska hän pelkäsi tuntemattomien ihmisten katsekontaktia. Nyt hän vasta alkoikin nolostella mekkoaan ja sen suurta kaula-aukkoa. Miksei Lily vain ollut pistänyt ylleen jotain sellaista, mikä ei herättäisi muiden huomiota näin paljoa?
Ravintolassa olevat ihmiset olivat enimmikseen keskittyneet omaan seurueensa, mutta joidenkin nirppanokkien katseet kääntyivät Alecin ja Lilyn suuntaan arvostellen. Ehkä he tiesivät, etteivät Lily ja Alec kuuluneet näihin piireihin. Mutta kuten äsken todettiin, Lily ei katsonut muihin ihmisiin lainkaan.

"Et tietenkään nolannut", Alec pudisteli päätään vakuutellen sanojansa. Hän vielä hieraisi rauhoittavasti Lilyn kättä omallaan, ennen kuin kiinnitti huomionsa hetkeksi hovimestariin, joka johdattaisi heidät Alecin varaamaan pöytään. Mies pisti merkille neidon lattiassa majailevan katseen koko sen matkan ajan pöydälle, mutta ei sanonut siitä mitään, piti vain Lilyä ehkä aavistuksen verran lähempänä itseään. Toivottavasti mies ei ollut laukaissut naiselle taas mitään ahdistusta, sitä hän ei todellakaan halunnut. Alec halusi, että Lily nimenomaan tuntisi olonsa mahdollisimman rennoksi eikä naisen mieltä piinaisi lainkaan ahdistavat ajatukset.

Kun sitten vihdoin heidät oli johdatettu oikeaaseen pöytään ja istuutettu siihen niin mies nosti katseensa vastapäätä istuvan Lilyn siniharmaisiin silmiin. "Hei.. et nolannut minua edelleenkään millään tavalla, päinvastoin.. luulen, että nostit pomoni kunnioituksen sinua kohtaan entisestään", mies hymyili taas rennosti ja sanoi sanottavansa niin hiljaa, että vain Lily saattoi kuulla sen. "Loppuilta voidaan olla ihan vain kahdestaan, täällä tuskin ketään tuttuja enää on.. en painosta sinua mihinkään ja kahdestaan oleminen sopii minulle varsin hyvin."

Alec vakuutteli ja vakuutteli, että kaikki oli hyvin. Lily, joka nyt istui omalla tuolillaan pöydän toisella puolella, vetäisi keuhkonsa täyteen happea ja päästi ne melkein heti ulos suustaan. Hän nosti katseensa Aleciin ja soi tälle pienoisen hymyn. "Kestän tämän oikeastaan paremmin kuin kuvittelin.." Lily totesi sitten hennolla äänellään ja vilkaisi nopeasti ympärilleen kuin totutellakseen uuteen ympäristöön. "En ole kahteen vuoteen harrastanut mitään tällaistä... En muistanutkaan, että se tuntui tältä.." vaaleaverikkö totesi ehkä enemmän itsekseen kuin Alecille. Hänen katseensa oli harhaillut parin sekunnin ajan ympäriinsä, kunnes katse palautettiin takaisin Alecin lempeille kasvoille.
"Kyllä minä pärjään", Lily vakuutteli ja nyökkäsi pariin kertaan. Niin, kyllä Lily uskoi pärjäävänsä.

Tarjoilija toi heille menut pöytään ja poistui antaen parille rauhaa päättää. Lily valitsi pian menusta sellaisen ruuan, joka ei sisältänyt lihaa. Hinta oli... No, ehkä Lily ei vain kiinnittäisi siihen sen enempää huomiota. Alechan oli sanonut, ettei hinnalla ollut merkitystä. Äää, Lily ei ollut tottunut siihen, että häntä näin hemmoteltiin. Miten hän voisi hemmotella Alecia?
... Joo, siitäkään ei sen enempää. Tiesihän Lily jo vastauksen, ennen kuin hän edes ehti kysyä kysymystä itseltään.

Tarjoilija palasi hetken kuluttua ja otti parin valitsemat ateriat ylös. Hän sanoi palaavansa pian kysymään, mitä juomia he valitsisivat. Lilylle oli yksi ja sama, mitä hän joisi. Hän ottaisi varmaan samaa kuin Alec. Eli ei alkoholia, koska mies ajoi.

Lily vilkaisi jälleen ympärilleen kuin totutellakseen väenpaljouteen. Silloin hänen katseensa kohtasi erään miehen katseen, mutta pian Lilylle selvisi, ettei mies katsonut hänen kasvojaan vaan Lilyn rintamusta. Vaaleaverikkö valahti punaiseksi poskiltaan ja asetti kätensä niin, ettei se sama mies häntä enää niin nälkäisesti katselisi.
Seuraavaksi Lilyn katse kohtasi erään nuoren naisen, luultavasti saman ikäisen kuin Lily oli. Nainen oli häntä itseään kolme kertaa vanhemman miehen seurassa. Nainen silitteli vanhemman miehen kättä ja näytti liian ylpeältä. Lily ajatteli vain, että tuo nainen oli vain liehitellyt miehen vain siksi, koska tällä oli rahaa.
Lily! Kuinka sinä kehtaat edes ajatella tuollaisia hirveyksiä! Et edes tunne koko naista, joten et saisi muodostaa tuollaisia johtopäätöksiä mielessäsi.

"T-täällä on hyvin erilaista väkeä", Lily ähkäisi sitten ja otti Aleciin katsekontaktin. Hän ei enää halunnut olla hiljaa, koska se ei vain tuntunut sopivan tilanteeseen.

Alec päätyi hetken mietittyään tilaamaan itselleen bouillabaissea, eli ranskalaista kalakeittoa. Lily tilasi itselleen oletettavasti vegetaristille sopivan aterian ja tarjoilija sitten pyyhälsi takaisin keittiöön päin tilaukset otettuaan. Mies käänsi katseensa takaisin seuralaiseensa, joka vilkuili ympärilleen ja Alec katseli sitten samaan suuntaan huomattuaan naisen katseen pysähtyneen. Mitä..? Tuijottiko joku mies toisesta pöydästä Lilyn kaula-aukkoa?! Lilyn käännettyä katseensa taas keskittymään muualle, Alec jäi edelleenkin tuijottamaan sitä miestä murhaavalla katseellaan. Mies näytti ymmärtävän yskän ja irrotti katseensa vikkelästi huomattuaan Alecin. Ainakin toinen tajuaisi pitää katseensa ihan siellä omassa seuralaisessaan tai jossain muussa, mutta ei Lilyssä.

Alec havahtui ajatuksistaan kuullessaan taas Lilyn puhuvan ja käänsi katseensa taas tähän. "Mmmh.. minäkin panin sen merkille", mies nyökkäsi myötäilevästi. "Mutta ei anneta toisten häiritä iltaamme", hän sitten lisäsi nopeasti ja hieraisi pöydän alla jalallaan Lilyn omaa kevyesti pieni virne huulillaan. Pöytäliinan ansiosta kukaan muu ei nähnyt tai tiennyt, että mitä sen alla tapahtui, joten kukaan tuskin pistäisi pahakseen pientä jalkaleikkiä. Mutta sitten se tarjoilija palailikin takaisin pöytään, kysyen mitä juomaa pari haluaisi. Aivan, hän olikin maininnut palaavansa juomia kyselemään.. Alec vetäisi jalkansa nopeasti taas omalle puolelleen ja lopulta pari päätyi tilaamaan pelkkää mineraalivettä (tavallista kraanavettä ei ollut oikein tilattavana niin hienossa ravintolassa.) Lilylle kun oli ihan sama mitä hän joisi eikä Alec voinut juoda mitään alkoholipitoista, olivathan he autolla liikenteessä..

Tarjoilija vetäytyi sitten takaisin keittiöön, noutaakseen juoman ja kaatoi pian jo sitä Alecin ja Lilyn laseihin. "Ruokanne on pian tulossa", hän sitten lisäsi ennen kuin katosi taas paikalta.

Lily tunsi Alecin jalan koskettavan omaansa, eikä neito malttanut olla hymyilemättä leveästi. Hän laski ensiksi ujon katseensa pöytäliinaan, kunnes vilkuili miestä kulmiensa alta. "En olekaan ennen tätä kokeillut", vaaleaverikkö hymisi hiljaa nauraen, tarkoittaen tällä tietenkin jalkapeliä. Lily oli ottanut toisen jalkansa kengästä pois ja tunnusteli paljaalla jalallaan Alecin säärtä. Sitten hänen pokkansa ei jostain syystä pitänyt ja neito alkoi täristä naurusta. Hän nauroi hiljaa, mutta Alec pystyisi sen silti kuulemaan. Alecin kanssa tulisi kokeiltua varmaan kaikenlaista.
Tarjoilija palasi heidän pöytänsä luo ja Lily rykäisi saadakseen itsensä vakavaksi. Hän tilasi myös itselleen mineraalivettä, koska muut juomat kuulostivat heprealta hänen korviinsa. Mineraalivesi kuulosti turvalliselta, ainakin se vesi sana siellä lopussa.

"Oletko sinä käynyt missään muualla kuin... Suomiko se oli?" Lily varmisti ja katsoi Alecia uteliaana. Vaaleaverikkö näpräsi suolapurkkia käsissään, jonka oli ottanut pöydältä käsiinsä. "Haluaisin käydä Pariisissa... Eiffel tornissa", nainen sanoi unelmoivasti ja nosti katseensa suolapurkista Aleciin. Lily rakasti korkeita paikkoja ja oli sen Alecillekin joku mennyt päivä kertonut. Ja muutenkin Lily tahtoi matkustella, mutta hänen lompakkonsa sisältö ei riittänyt moisiin huveihin. Lilyn täytyisi hankkia niin sanotusti oikea ammatti, jotta hän pääsisi toteuttamaan haaveitaan.

Ainakin Lily oli oppinut jälleen haaveilemaan, kiitos Alecin ja tämän olemassaolon. Ilman Alecia Lily ei varmaan olisi uskaltanut haaveilla mistään, kun pelkäisi aina haaveidensa sortuvan. Mutta nyt, kun hän oli onnellinen Alecin kanssa, kaikki tuntui olevan mahdollista.

"En.. paitsi Irlannissa kävin joskus kun olin pienempi, olimme perhelomalla. Sieltäkin ainoana muistona on se, että irlantilaisten aksentista en meinannut saada mitään selkoa", Alec hymähti seuraten katseellaan Lilyn käsien touhuja, jotka näpräsivät suolapurkkia. Hän sitten nosti katseensa taas neidon kasvoihin, kun toinen kertoi unelmoivansa Pariisissa käymisestä ja Eiffel-tornista. Alec ei yksinkertaisesti voinut estää vinon hymyn nousemista huulilleen. "Minä luulen, että vielä joku päivä saattaisit päästäkin Ranskaan ja nähdä Eiffel-torninkin", hän oli nyt kallistanut hivenen päätään ja mutristi huuliaan pienesti, silmissään merkillinen tuike. Alec veisi naisen vaikka heti siltä istumalta Pariisiin, mutta.. no, raha oli ainakin toistaiseksi pienenä esteenä. Ehkä sitten myöhemmin.. ainahan sitä sai suunnitella.

Aika kului Lilyn kanssa rupatellessa haaveista melkoisen nopeasti ja pian tuttu tarjoilija palasikin pöytään, tuoden mukanaan parin valmiit tilaukset, joita mies olikin jo ehtinyt kaivata tuntiessaan pienoista nälkää. Se olikin varmaan kallein kalakeitto, minkä Alec tulisi eläessään syömään, mutta nälän tunteen se oli vienyt toki mennessään eikä makukaan ollut "kummoisempi." Ei, olihan se herkullista ollut ja lähestulkoon koko kirpaisevan hintansa veroinen. Kyllähän sitä välillä nyt sai herkutella?

Kun pari oli saanut lautasensa syötyä tyhjäksi, niin nälkä oli ainakin Alecille täysin tuntematon käsite. Itseasiassa hänestä tuntui siltä, että jos hän ahtaisi itseensä yhtään enempää ruokaa niin hän karistelisi liikakiloja vielä vuodenkin päästä. Mies tunsi olonsa niin täydeksi. Jälkiruoka jäisi siis ainakin hänen osaltaan väliin. "Maistuiko?" Alec lopulta nosti katseensa taas vastapäätä istuvaan neitoon asettaessaan samalla aterimiaan kello viiden asentoon lautasen päälle.

Aleckaan ei siis ollut kovin kummoisempi matkustaja kertomisensa perusteella. Lily huokaisi hieman alakuloisesti, kun hän itse oli jäänyt haaveilemaan Pariisin reissusta. Mies kuitenkin uskoi Lilyn pääsevän jonain päivänä Ranskaan ja näkemään Eiffel-tornin, jolloin Lily nosti kirkkaat silmänsä Alecin silmiin. Sitten hänen huulilleen kohosi se valloittava hymy, jonka hän hyvin harvalle soi. Lily katsoi miestä hetken aikaa onneissaan, kunnes keskustelu jatkui yhä haaveissa. Lily kertoi haluavansa oppia purjehtimaan. Se oli kanssa yksi sellainen asia, joka jotenkin oudosti kiehtoi naista. Olla veden ympäröimänä jossain aavalla merellä, ah. Se olisi kerrassaan rentouttavaa ja varmasti elämyksellinen kokemus.

He saivat sitten monien minuuttien jälkeen tilaamansa ruuat pöytään ja he aloittivat heti syömään. Lily oli saanut jonkun ihmeellisen kasviskeiton, joka oli kuitenkin yllättävän hyvää. Neiti jaksoi syödä sen tuntematta oloaan täydeksi siihen puoleen väliin asti, kunnes hänen tahtinsa hidastui.
Lopulta hän joutui jättämään 1/4 syömättä, koska hän ei yksinkertaisesti jaksanut syödä enää mitään. Lily myös asetti aterimensa kello viiden asentoon ja nosti sitten hivenen huvittuneen katseen Aleciin. Lily nojautui pöytää vasten päästäkseen lähemmäs Alecia ja viittoi miestäkin nojautumaan lähemmäs häntä. "Älä loukkaannu, mutta... Jos totta puhutaan, niin tämä paikka ei kyllä ole korkeiden hintojensa arvoinen. Tai sitten minä en vain osaa arvostaa tällaistä ylellisyyttä", Lily kuiskasi naurusta hykertäen mahdollisimman hiljaa, jotteivät lähellä olevat tarjoilijat vain sattuisi heitä kuulemaan. Mutta sattuipa kuitenkin joku tarjoilija sitten kääntymään heihin päin ja katsoi paria hitusen närkästyneenä. Lily puraisi ensiksi epäröiden huultaan, kunnes kohautti tarjoilijalle kepeästi olkiaan. Niin, se oli Lilyn mielipide asiasta.
Vau. Jälleen hän oli tehnyt jotain sellaista, mihin ei olisi uskonut pystyvänsä.

Lily siisti suun ympäryksensä sylissä olleella servetillään ja asetti sen sitten lautasensa vierelle. Hän hörppäsi juomastaan, jota jäi vielä vähän pohjalle.
Tällaistäkö se sitten oli, jos kävi useimmin ravintoloissa syömässä? Ensiksi pukeudutaan oikein hienosti ja sitten jutellaan mahdollisten tuttujen kanssa. Syödään ylihinnoiteltua ruokaa ja lähdetään, kun ollaan maksettu ja annettu tippi. Ehkä Lilyä ei oltu luotu tällaiseen elämään.
"Minä voin kokata meille huomenna", Lily sanoi sitten mietteensä ääneen ja hänen huulille syntyi pieni hymy. "Meille vai teille? Chlóe ei ole kotona.." Sen ei ollut tarkoitus olla vihjaus, mutta sellainen siitä oli tainnut tulla.

Miehen kulmat kohosivat hivenen ylös yllätyksestä, mutta yllättynyt ilme vaihtui pian ilkikuriseksi virneeksi. "Hmmm.. no pakko myöntää, että illallinen teillä kuulostaa miljoona kertaa houkuttelevammalta kuin tänne palaaminen.." Hän sanoi hiljaa nojauduttuaan nyt omasta vuorostaan Lilyä lähemmäksi. "Mutta minä pyydän nyt laskun niin päästään lähtemäänkin täältä joskus", Alec lisäsi nopeasti ja suoristi taas selkänsä pälyilläkseen näkyikö tarjoilijoita lähettyvillä. Lopulta sitten mies viittoi yhtä luokseen ja pyysi laskua itselleen. Tarjoilija antoi lyhyen nyökkäyksen ja häipyi pieneksi hetkeksi, palaten takaisin sitten lasku kädessään.

Alec oli jo päättänyt ettei antaisi Lilyn edes vilkaista sitä kuittia ja kaivoi sukkelaan lompakkonsa housujen taskuista. Mies katsahti neitoon pienesti virnistäen, ennen kuin kääntyi pois päin toisesta ja viittoi tarjoilijaa lähemmäksi. "Ota siitä vähän tippiä, kunhan et anna tuon naisen nähdä kuinka paljon maksan tästä", hän kuiskasi mahdollisimman hiljaa toiselle saaden hiljaisen nyökkäyksen vastaukseksi ja ojensi sitten seteleitä tarjoilijalle niin, ettei Lily näkisi. Muut asiakkaat loivat hivenen kummastuneita katseita Aleciin, mutta ei hän siitä välittänyt. Lopulta tarjoilija lähti matkoihinsa ja Alec työnsi lompakkoaan kevyempänä takaisin taskuunsa. "Lähdetään, minusta tuntuu vähän siltä, että olen kohta noiden kaikkien tämän illan kuumin puheenaihe "kummallisen käytökseni" seurauksena."

"Oliko tuo siis myöntävä vastaus", Lily totesi huulet hymyssä ja katsoi Alecia suoraan toisen silmiin. No, kaipa se oli. Huomenna he söisivät Lilyn luona. Mitähän Lily voisi kokata heille? Hänen täytyisi kuitenkin valmistaa kahden eri lajin ateria, koska Alec ei tainnut olla kasvissyöjä Lilyn kanssa. Olihan toki olemassa niitä hyviä vaihtoehtoja, joita myös lihansyöjät tykkäsivät syödä, mutta... Nääh. Lily valmistaisi Alecille jotain sellaista, mistä toinen piti.

Alec sanoi pyytävänsä laskun ja Lily nyökkäsi. Hänen katseensa harhaili jälleen ympäriinsä ja Lilyn katse pysähtyi sitten noin kuusivuotiaaseen pikkutyttöön, joka istui hieno mekko päällä tuolillaan. Tyttö näytti murjottavan jostain kummasta syytä. Tytön äiti (Lily ainakin kuvitteli tämän olevan tytön äiti) yritti koko ajan kohentaa tyttärensä istuma-asentoa ja näytti koko ajan kälättävän tytön korvaan.
Lilyä harmitti tuon tytön puolesta. Senhän näki selvästi, ettei tyttö tahtonut olla täällä syömässä. Silti vanhemmat olivat hänet tänne raahanneet. Sitten kun Lilyllä olisi omia lapsia, hän kuuntelisi heidän ajatuksiaan ja.. Mitä tässä turhia kiertelemään, Lily olisi ihan lastensa armolla. Ei hän osaisi sanoa lapsille ei.
Hmm, miten ihmeessä Lily alkoikaan yhtäkkiä miettiä lapsia. Ajatukset osasivat helposti karata reitiltään.

Lilyn katse kääntyi sitten takaisin Aleciin ja hän näki miehen supattavan jotain tarjoilijalle. Neito kurtisti hieman kulmiaan ja katsoi Aleciin tiiviisti. Mitä ihmettä mies oikein aikoi?
Sitten Alec ojensi jotain tarjoilijalle niin, ettei Lily nähnyt. Nyt naisen suu aukesi pieneksi o-kirjaimen muotoiseksi, kun hän tuijotti hitusen tyrmistyneenä Alecia.
Mies ehdotti lähtemistä, mutta Lily tuijotti miestä yhä silmät suurina. "Minä näin äskeisen", Lily tiukkasi tähän väliin ja hänen kasvoilleen syntyi epäuskoinen hymy. "Yrititkö kenties salata minulta laskun suuruuden? Minä kyllä saan sen selville, jos vain menen kyseisen tarjoilijan luokse", Lily totesi ja hänen äänessä oli huvittuneisuutta jonkin verran. Vai yritti Alec tehdä laskun maksamisen piilossa! Kaikkea sitä näki.

Vaaleaverikkö nousi sitten ylös ja jäi odottelemaa Alecia. Olivathan he nimittäin lähdössä pois ravintolasta. Lily suoristi hieman valkoisen mekkonsa helmaa ja ojenteli kaula-aukkoa paremmin ylläänsä. Hienoa, Lily oli tietenkin unohtanut valkoisen huivinsa kotiin. Tietenkin jotain piti unohtua kotiin.

Alec nousi myös tuoliltaan ylös ja hymyili huvittuneeseen sävyyn Lilyn reaktiolle äskeisestä. "Tuskimpa kuitenkaan." Kello oli jo reippaasti yli kahdeksan, kun pari lähti tekemään tietään ulos ravintolasta, jonka ulkopuolelle oli sitten kerääntynyt jo entistäkin suurempi jono. Mies veti Lilyä entistäkin lähemmäs itseään heidän kävellessä sen suuren joukon ohitse ja ujutti naisen puoleisen kätensä toisen selän taakse, kietoen sen sitten vaaleaverikön vyötäisille. Ilta-aurinko oli tekemässä laskuaan ja muutenkin taivas näytti muuttaneen väriään entistäkin hämärämmäksi. Toivottavasti vain ei rupeaisi satamaan..

"Kävelläänkö tuon puiston kautta? Tai minulla ei ole ainakaan mikään kiire vielä minnekkään.." Alec katsahti Lilyyn pieni hymy huulillaan ja osoitti viereiseltä kadulta lähtevää viihtyisää puistopolkua. Puisto ei näyttänyt ainakaan siitä katsottuna olevan yhtä täynnä ihmisiä kuin Lontoon kadut, joten siitä käveleminen oli varmasti helpompaa ja mukavempaa.. ja Alec piti kävelyistä yhdessä Lilyn kanssa suunnattoman paljon. Ei tarvinnut varmaankaan syytä erikseen kertoa, mutta silti.. voi luoja kuinka paljon hän rakastikaan naista.

Lily ähkäisi epäuskoisesti (tietenkin vain huvittuneena), kun Alec kiisti naisen väitteen. Vai mies ei muka maksanut salaa ravintolalaskua? Niin varmaan ja lehmät lentää. Vaaleaverikkö päätti vain mulkaista Alecia 'minä tiedän kaiken ja odotta vain rangaistustasi'- ilmeellä. Mutta sitten hänen huulenpielensä kohosivat hieman ylös ja Lily yritti nyt tukahduttaa omaa huvittuneisuuttaan kätensä alle.
Nainen huomasi yhtäkkiä kasvaneen väenpaljouksen ja jäykistyi hivenen. Tusinat tuntemattomat silmäparit arvostelivat heitä ja Lily kyllä huomasi sen. Onneksi Alec oli vetänyt Lilyn lähemmäs itseään ja oli kietonut kätensä naisen vyötäisille. Ihmeellistä, miten vain pelkkä miehen kosketus saivat Lilyn tuntemaan olonsa turvatuksi.

Neito nyökkäsi Alecin ehdotukselle kävelemisestä ja he lähtivät sitten kävelemään puistopolkua kohti. Lily oli tarrautunut molemmilla käsillään miehen käsivarteen kiinni ja painoi nyt päänsä Alecin olkaa vasten. "Ei minullakaan ole kiire minnekään", vaaleaverikkö sanoi omasta puolestaan, vaikkei hänen olisi edes moista kertoa. Eihän Lilyllä ollut muuta kuin aikaa. Ja hän halusi käyttää sen yhdessä Alecin kanssa, koska mies vain yksinkertaisesti sai Lilyn tuntemaan itsensä vahvemmaksi ja onnelliseksi. Sekä suunnattoman rakastuneeksi.

Lily huokaisi syvään rauhallisesti ja nosti siniharmaat silmänsä Alecin silmiin. "Kiitos, kun veit minut siihen ravintolaan", nainen kiitti pehmeällä äänellään ja hymyili lämpimästi. "Minua ei ole ennen hemmoteltu niin", Lily lisäsi vielä ja hymyili edelleen. Mutta sitten hän töytäisi hennosti miestä. "Älä enää koskaan vie minua kalliiseen ravintolaan, jos et aio näyttää minulle loppulaskua", neito muistutti ja kohotti toista kulmaansa merkitsevästi Alecille. Sitten Lily kuitenkin puhkesi soinnukkaaseen nauruun ja keskittyi vaihteeksi kävelemiseen. Hän oli nimittäin pariin otteeseen meinannut kompastua. Onneksi hän oli tarrautunut Aleciin kiinni.

"Täällä on niin kaunista.." Lily henkäisi, kun oli katsonut ympärilleen. Puiston kadut olivat valaistu lampuilla ja ne loivat tietynlaista tunnelmaa hämärässä. Juuri tällaisestä Lily nautti, kun vain sai olla rakkaansa kanssa kahdestaan ja rauhassa. Kukaan ei häiritsisi heitä ja he voisivat vain keskittyä toisiinsa. "Minulla on muuten sinulle jotain.." neito kuiskasi sitten ujostellen ja otti pienen käsilaukkunsa esille. Hän kaivoi sieltä pian esille tummilla väreillä tehdyn rannekorun, joka näytti yksinkertaiselta ja siistiltä. Hän näytti sitä Alecille. "Tein sen sinulle. E-en oikein tiennyt, mistä väreistä pidät, joten otin valtuudet päättää värin... Jos et pidä siitä, niin voin tehdä uuden, oikeasti", Lily pälätti hermostuneena ja jälleen tuo hento puna oli kohonnut hänen poskilleen. Lily rakasti korujen tekoa ja hänen huoneensa oli erilaisten korujen peitossa. Tätä korua hän oli tehnyt kolmisen tuntia, koska hän halusi tehdä siitä täydellisen.

"Mutta mik-" Mies ehti aloittaa protestoivana Lilyn huomauttaessa siitä, ettei Alec ollut näyttänyt laskua naiselle ja että toinen ei saisi enää koskaan saisi viedä Lilyä kalliiseen paikkaan syömään. "Hyvä on.. yritän pistää sen sitten mieleeni", Alec lopulta huokaisi syvään ja mumisi sillä äänensävyllä, kuin olisi pahemman kerran tullut lyödyksi. Hetken päästä mies kuitenkin repesi itsekin naurunremakkaan Lilyn puhjetessa nauruun. Hän ei ollutkaan aikoihin nauranut näin ja tuntenut samalla oloansa niin.. onnelliseksi. Kun pari oli ehtinyt rauhoittua nauramasta, niin nainen mainitsi puiston kauneudesta. "Niin on.." Alec hymähti hyväntuulisena ja irrotti katseensa neidon kasvoista pälyilläkseen omasta vuorostaan hivenen ympärilleen. Tosiaan.. puisto oli kauneimmillaan ehdottomasti tähänaikaa illasta ja se oli kuin luotu Alecin ja Lilyn pienelle iltakävelylle.

Mies sitten havahtui taas ajatuksistaan ja käänsi katseensa vaaleaverikköön kuullessaan tuon kuiskauksen. "Minulla on muuten sinulle jotain.." Alec silmäili uteliaana, että mitäköhän Lily mahtoi laukustaan penkoa? Hänellä ei nimittäin ollut harmaintakaan aavistusta siitä ja naisen äsken lausumat sanat olivat tulleet muutenkin aivan puun takaa. Toivottavasti vain nainen ei ollut hankkinut mitään kallista miehelle! Hän ei halunnut toisen tuhlaavan rahojansa Aleciin, sillä mies ei moisia tarvinnut. Lily sen sijaan oli ansainnut tulla hemmotelluksi ja mies tunsi kalliin illallisen tarjoamisen kyseiselle naiselle täysin oikeutetuksi. Lopulta sitten Lily veti laukustaan esiin.. korun.

Alecin silmät laajenivat hivenen hämmästyksestä ja hän tuijotti sitä epäuskoisena.. miten Lily oli muka voinut osata tehdä jotain tällaista? Ei se voinut olla käsintehty! Olihan nainen maininnut Alecille pitävänsä korujen teosta, mutta silti.. "Minulle? Teitkö sen minua varten..?" Hän tuijotti korua edelleenkin hämmästyneenä, mutta pian miehen käsi ojentui ottamaan sen varovaisesti Lilyn kädestä. Alec tunnusteli korua vielä käsissään ennen kuin pujotti sen sitten omaan ranteeseensa. Herra oli todellakin hyvin otettu äskeisestä, ei hän ollut osannut yhtään aavistaa! Itsetehty, kaunis koru pesi 100-0 varmasti Alecin tarjoaman illallisen kalliissa kermaperseravintolassa, jossa vähänkin normaalia rikkaammat ihmiset kuvittelivat voivansa katsoa kaikkia muita nenänvarttaan pitkin. "Kiitos, Lily.. pidän siitä. Oikeasti, ei sinun olisi tarvinnut minun takiani.." Hän oli nostanut katseensa taas rannekorusta neidon siniharmaisiin silmiin leveä hymy kasvoillaan.

Alec oli varma ainakin siitä, että mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan; sitä tuskin tarvitsisi erikseen mainita. Mies veti Lilyä entistäkin lähemmäksi itseään ja kääntyi häntä kohden siten, että kasvot olisivat täysin toisiaan vastakkain. Alec nojautui hyvin lähelle Lilyn täyteläisiä huulia, pysähtyen vain muutaman sentin päähän niistä. "Lupaan, etten ikinä riisu tätä korua ranteestani", hän kuiskasi niin hiljaisesti, että vain Lily saattoi sen kuulla. Alec sulki merensiniset silmänsä hitaasti ja painoi huulensa sitten vasten naisen omia. Mies aloitti suudelman hellästi, mutta antoi sen pikkuhiljaa syventyä intohimoisemmaksi.. täydellisempää hetkeä ei varmaan ollutkaan olemassa. Vain hän ja Lily, eikä ketään muuta häiritsemässä heidän ihanaa hetkeänsä.

Alecin ensimmäinen reaktio korun nähdessään sai Lilyn vatsassa muljahtamaan. Olikohan tuo hyvä vai paha merkki? Toivottavasti Alec ei vain kokenut mitään vastenmielisiä tunteita siitä, että Lily antaisi jotain lahjaa miehelle (koska yleensähän miehet vain antoivat lahjoja naisille jne.) Lily oli vain saanut eräänä iltana inspiraation ja 'sattunut' ajattelemaan Alecia silloin.
Mies kuulosti sanojensa perusteella epäuskoiselta, kun varmisti Lilyltä oliko tämä tehnyt Alecia varten. Lilyn posket helottivat syvää punaa ja nainen nyökkäsi.

Mies otti sitten korun Lilyn kädestä ja tarkasteli sitä käsissään. Lilyä pelotti, ettei Alec pitänytkään korusta. Niin, no harvemmin miehet pitivät edes minkäänlaisia korujan. Äh, tämä oli varmasti ollut typerä idea. Ei Lily halunnut miestä tällä tavoin kahlita itseensä, että toinen joutuisi pitämään Lilyn tekemiä koruja.
"E-ei sinun ole pakko pitää sitä, jos et halua. Ymmärrän kyllä, jos se ei sovi sinulle.." Lily ehti kuitenkin sitten jo parkaista hiljaa ja katsoi miestä arasti kulmiensa alta. Alec sujautti sitten korun ranteeseensa ja sanoi pitävänsä siitä. Hetken aikaa naisella kesti hahmottaa miehen sanat, kunnes hänen huulilleen syntyi pieni hymy, joka kuitenkin kertoi jo kaiken mahdollisen; Lilyn onnellisuuden.

Lilyä vedettiin sitten lähemmäs ja nyt heidän huulensa melkein koskettivat toisiaan. Neito tunsi miehen hengityksen ja tämän lämmön ihollaan. Ne saivat Lily vavahtamaan ja huokaisemaan ihastuksesta. Alec sanoi, ettei riisuisi korua koskaan, jolloin Lily tunsi itsensä otetuksi ja onnistuneeksi. Vaaleaverikkö tajusi sitten, ettei voisi elää ilman Alecia. Elämä ilman Alecia ei olisi... Mitään. Tyhjää. Lilyn elämässä ei olisi ketään, joka pystyisi vetämään hänet pimeydestä valoon.
Alec oli nimittäin hänen valonsa pimeässä. Ilman Alecia Lily ei näkisi mitään ja olisi hukassa. Siltä nämä tunteet tuntuivat. Ne olivat vahvoja ja vaikeasti rikottavissa. Näitä tunteita ei voinut verrata edes niihin tunteisiin, jota nainen oli tuntenut Williä kohti. Nämä tunteet olivat erilaisempia, syvempiä, vahvempia ja aidompia.
Neito tunsi Alecin huulet omillaan ja se laukaisi sen kaiken kireyden pois. Lily valahti rennoksi kietoessaan kätensä miehen kainaloiden alta tämän selälle ja antautui täysin Alecin suudelmaan. Lilyn olisi tehnyt mieli kertoa Alecille, kuinka paljon mies hänelle oikeasti merkitsikään, mutta ehkä tämä suudelma kertoi kuitenkin kaiken oleellisen.

Ohikävelevät ihmiset katsoivat Lilyä ja Alecia ensiksi happamesti sen takia, kun he tekivät tuollaista julkisella paikalla. Mutta lähelle tullessaan ihmiset tajusivat, miten paljon tunnetta näiden kahden välillä oli ja heidän kireät ilmeensä yleensä haihtuivat hivenen. Kenelläkään ei ollut pokkaa keskeyttää tämän parin kahdenkeskistä hetkeä.
Paitsi yhdellä, joka oli jo katsonut tätä paria pidemmän aikaa. Mies ei ollut ensiksi tunnistaa naista, jolla oli hänen kanssaan yhteinen menneisyys.
Mies erkani omasta porukastaan ja lampsi häikäilemättömästi lähemmäs Lilyä ja Alecia, jotka olivat edelleen läheisissä tunnelmissa toistensa kanssa. Mies tarkasteli yhä naisen kasvoja, mutta ei hän voinut niistä erehtyä. Kyllä nainen oli se sama nainen.
"Lily? Lily Gleason?"

Lilyn selässä alkoi välittömästi kulkea kylmiä väreitä, kun hän oli kuullut nimensä lausuttavan. Neiti ei ollut ehtinyt edes ääntä tunnistaa, kun hän jo erkani suudelmasta Alecin kanssa ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Lilyn sydän hyppäsi kirjaimellisesti rinnasta kurkkuun, kun hän tunnisti lähelle tulleen miehen. Mi-miten... Miten tämä oli muka mahdollista? Lilyhän oli paennut monia tuhansia kilometrejä Fairbanksista Lontooseen! Täällä ei pitänyt olla ketään tuttua, ei nyt eikä koskaan. Mutta ei, siinä seisoi eräs mies, josta Lily oli kerran syvemmin välittänyt kuin kenestäkään muusta.
"... Will", vaaleaverikkö henkäisi astetta verran järkyttyneemmin, kun hän tutki saapuneen miehen olemusta. Niin, Will Reed seisoi ihka elävänä Alecin ja Lilyn vierellä. Kyllä Lily tiesi, että Will oli heidän eronsa jälkeen bongattu erääseen mallitoimistoon ja että Will oli nyt melko kuuluisakin miesmalli markkinoilla. Mutta mies ei enää Lilyä kiehtonut millään tavalla, vaikka toisen ulkonäkö olikin joukosta erottuva.

Kutsuiko joku Lilyä? Ehkä Alec kuuli vain omiansa.. mutta nyt ilmeisesti Lilykin oli sen kuullut kun hän vetäytyi nopeasti suudelmasta ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Mies käänsi omaa päätään myöskin äänen suuntaan ja näki jonkun miehen seisoskelemassa aivan heidän lähellään. Missä vaiheessa mies oli muka siihen ehtinyt tupsahtaa? Toisaalta Alec oli ollut niin suudelman lumoissa ettei tajunnut ympärillään tapahtuvasta ja ohikulkeneista ihmisistä yhtään mitään.. ja ennen kaikkea, kuka hän oikein oli? Joku Lilyn tuttu kaiketi, ei hän muuten olisi sillä tavalla osannut naisen nimeä kutsua ja tulla keskeyttämään parin hetkeä.

Sitten Lily tiputti pommin. Will? Se Will, joka oli naisen jättänyt joskus aikoinaan ja oli siis Lilyn ex-mies? Miten ihmeessä hän oli juuri sinne eksynyt, juuri samalla hetkellä kun Alec ja Lily olivat olleet puistopolulla kävelyllä? Mies tuijotti nyt toista miestä hyvin ällistyneenä, mutta tajusi pian muuttaa ilmeensä taas neutraaliksi. Hän käänsi katseensa sitten Lilyyn, joka näytti olevan aivan yhtä hämmentynyt tästä kuin Aleckin. Miehen vatsassa muljahti hivenen, kun hän tajusi tuntevansa pientä mustasukkaisuuden poikasta.. vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Alec ja Lilyhän rakastivat toisiaan eikä Lily todellakaan heittäisi miestä menemään palatakseen takaisin Willin luokse.. kai? Ei, Alec, ei Lily ikimaailmassa tekisi niin..

"Se todellakin olet sinä! Ihmeellistä", Will oli yhtä suurta hymyä, kun hän asteli lähemmäs Lilyä. Lily ei ehtinyt oikein mitenkään tähän äkilliseen lähestymiseen reagoida, kun mies oli jo vetänyt hänet tiukkaan rutistukseen. Vaaleaverikkö tunsi olevansa sillä hetkellä voimaton tekemään yhtään mitään. Hänen kasvoiltaan ei juuri saanut selvää mitä hän tilanteesta edes ajatteli. Oikeastihan Lily ei tahtonut olla missään tekemisissä Willin kanssa, koska Lontooseen muuttaessa Lily oli valinnut sen, ettei haluaisi enää palata menneisyyteensä takaisin. Nyt Will oli ilmestynyt takaisin hänen elämäänsä ja tuonut menneisyyden takaisin. Mutta ei miehellä olisi neitoon enää mitään mahdollisuuksia, sillä Lily ei rakastanut tätä miestä enää. Oliko koskaan edes rakastanutkaan. Lily rakasti Alecia, joka tosin nyt seisoi heidän vieressään, kun Will halasi Lilyä.
"S-se olen minä.." Lily mutisi sitten sekavana ja työnsi Williä hieman kauemmas itsestään. Nainen ei tuntenut oloaan ollenkaan turvatuksi Willin käsivarsien ympäröimänä. "Mitä sinä t-täällä teet?" neito sai sitten ähkäistyä järkytyksensä seasta ja nosti katseensa maasta Williin.

"Olen työmatkalla, tiedäthän. Teen pari catwalkia ja sitten minusta tulee kuvia johonkin menestyksekkääseen lehteen. Mutta Lily, sinä olet kaunistunut", Will liverteli tuttuun tyyliinsä. "Olet toki aina ollut kuvankaunis, mutta nyt olet entistä kauniimpi." Sitten Will sipaisi Lilyn hiuksia sormillaan. Nainen perääntyi kuitenkin askeleen verran taaemmas ja tarttui Alecin käteen kuin yrittäen näin viestittää Willille, että Lily ei enää kuulunut hänelle.
"Will, tässä on Alec. Alec, tässä on Will. Voimmeko lähteä?" Lily kuiskasi jälkimmäisen lauseensa Alecin olkaa vasten, jottei Will vain olisi huomannut tai kuullut. Vaaleaverikkö ei tosiaankaan tuntenut oloaan kovin hyväksi sillä hetkellä. Häntä alkoi hiljalleen ahdistaa tämä epämukava tilanne.

Miten ihmeessä Will oli noin vain pamahtanut takaisin Lilyn elämään? Miten ihmeessä Will oli Fairbanksista sattunut pamahtamaan juuri Lontooseen, sinne missä Lily oli? No joo, toimihan Will on maailmankuuluna mallina ja näin, mutta... Mutta silti! Epäreilua ja epätodellista.

"Hauska tutustua, Alec. Eli sinä olet... Lilyn miesytävä? Vai jo mies?" Will naureskeli ja ojensi kätensä kätelläkseen Alecia. "Vitsi vitsinä. Olet onnenpekka", mies kuitenkin korjaili sanomisiaan ja katseli Lilyä kaipaavasti.
Lily keskittyi vain hengittämään sisälle ja ulos. Muuhun hänestä ei vain yksinkertaisesti ollut. Willin ilmestyminen oli ollut suuri järkytys.

Willin vetäessä Lily Alecin viereltä tiukkaan halaukseen mies yritti pysyä edelleenkin neutraalina ja olla reagoimatta siihen mitenkään erikoisesti.. hillintää se kuitenkin vaati ja paljon. Alec, ajattele järkevästi. He näkevät toisensa ensimmäistä kertaa vuosiin, joten pieni hali on ihan ymmärrettävä asia eikä ollut aihetta mustasukkaisuuteen. Jostain syystä mies vain tunsi olonsa varsin uhatuksi heti siitä lähtien kun Will oli paikalle pelmahtanut. Ei, syynä ei ollut pelkästään toisen yhteinen menneisyys Lilyn kanssa, mutta jotenkin Alec vaistosi ettei pitänyt tai tulisi pitämään miehestä lainkaan.

Mies kuunteli tarkkaavaisesti Willin selitystä.. vai että miesmalli? Alecia ei rehellisesti voisi vähempää kiinnostaa mitä herra teki ammatikseen, mutta kovinkaan lupaavalta se ei kuulostanut. Alec kun oli pelkkä keskiverrosti tienaava tavis, joka työskenteli toimittajana ja kirjoitti itse juttuja lehtiin. Sentään sen verran hän oli alallaan edennyt, ettei hänen tarvinnut kirjoittaa Willin kaltaisista ihmisistä juorupalstoille, mutta silti. "Mutta Lily, sinä olet kaunistunut." Okei, nyt Alecilla rupesi oikeasti palamaan käämit moisen casanovan kanssa, mutta hän tyytyi edelleenkin vain tuijottamaan miestä ja Lilyä.. nyrkit tosin pusertuivat kiinni ehkä aavistuksen verran tiukemmin.

Alec tunsi kuitenkin Lilyn käden omallaan melko nopeasti ja se sai häntä rauhoittumaan.. nainen ei itsekään selkeästi nauttinut tästä tilanteesta. Mies kuuli Lilyn kuiskauksen eikä vastannut siihen ihan vaan sen takia ettei Will kuulisi sitä. Hän antoi naisen silti ymmärtää, että Alec oli täysin samoilla linjoilla lähtemisestä pienellä rykäisyllä. "Kuin myös, Will", mies antoi nyt toisen kuulla ensimmäistä kertaa äänensä ja tarttui hivenen vastahakoisesti toisen ojentamaan käteen, vetäen omansa kuitenkin pienen hetken kuluttua takaisin. Alec päästi kuivan naurahduksen Willin heittoon ja vilkaisi sitten vieressän olevaan Lilyyn. "Kiitos, niin olenkin.. mutta luulen, että meidän olisi nyt aika lähteä, vai mitä Lily?"

Will kätteli Alecia puristusotteella kuin osoittaakseen olevansa itsevarma ja ylpeä. Sitä hän olikin, joten mitä moista peittelemään. Jälleen katse hakeutui tuon tuiki tuntemattoman vieressä seisovaan vaaleaverikköön, jota Will ei ollut ajatellut oikein yhtään viimeisen kahden vuoden aikana. Mutta miten ihmeessä hän oli unohtanut Lilyn kauneuden? Kyllä tuota naista kehtaisi kävelyttää kadulla paparazzien napatessa kuvia. Will syventyi hetkeksi aikaa miettimään sitä, mikä olikaan hänen ja Lilyn eron syy. Se oli yksinkertaisesti ollut vain se syy, ettei Will enää tuntenut mitään naista kohtaan. Miten hän olikaan silloin niin typerys? Vaikkei hän olisikaan Lilyä rakastanut, niin olisi hän voinut teeskennellä rakastavansa ja näytellä ylpeästi naista käsikynkässään erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Olisikohan Lilyn saaminen takaisin mahdoton tehtävä?
Ei, Willille mikään ei ollut mahdotonta. Kenen tahansa oli häntä vaikea vastustaa. Ja Will piti haasteista. Hän tekikin itselleen haasteen, että aikoisi saada Lilyn takaisin itselleen. Jos nainen sitten kävisi hänen hermoilleen joskus ajan saatossa, niin... No, uutta naista kehiin vain. Mutta tällä hetkellä Lily oli selvästi Willin muista naisista se kirkkain tähti.
Tosiaan, Will vähät välitti siitä, mitä Lily oli joutunut elämänsä aikana kokemaan. Hänelle oli tärkeintä vain oma onni ja omat tarpeensa.

Lily ei aluksi tajunnut, että Alec oli esittänyt hänelle kysymyksen lähtemisestä. Lily oli nimittäin syventynyt tuijottamaan Williä ilmeettömään. Nainen ei vain voinut uskoa, että Will oli oikeasti siinä ja... Ja oli kuin heidän välillään ei koskaan olisi ollut mitään pientä ihastumista suurempaa. Ei Lily tosin moisesta oikein välittänyt, mutta Willin tunteettomuus häiritsi häntä. Julkisuus oli tainnut nousta toiselle päähän.
"Hmm? Ah, kyllä.." Lily mutisi nolona vastauksensa Alecille ja vilkaisi tätä nopeasti. Katse kuitenkin hakeutui sitten takaisin Williin.
"Nytkö te jo lähdette? Sepä harmi. Olisi ollut mukava jutella enemmän", Will totesi muka harmissaan, mutta puhui selvästi vain Lilylle. "Nähdäänkö joku päivä? Mentäisiin vaikka kahville ja muistellaan mennyttä", mies kysyi häikäilemättömästi. Hänelle Alec ei sillä hetkellä ollut edes olemassa.
Lily tuijotti Williä jälleen epäuskoisena, mutta alkoi sitten hiljalleen johdattaa Alecia eteenpäin. "Ka-katsotaan.." Lily jätti vastauksensa ilmoille ja puristi huulensa sitten tiukasti yhteen. "Voi hyvin", neito hyvästeli Willin, joka hymyili itsevarmaa hymyään.
"Nähdään!"

Jostain kumman syystä Alec ei osannut olla enää yhtään yllättynyt siitä, ettei Will kiinnittänyt toiseen mieheen minkäänlaista huomiota heti kättelyn jälkeen. Willin ehdottaessa kahvittelua "menneiden muistelun" merkeissä mies tunsi menettäneensä jo ennestäänkin naurettavan pienen kunnioituksen toista kohtaan. Alec tunsi olevansa suunnattoman ärsyyntynyt ja halusi vain häipyä paikalta mahdollisimman nopeasti Lily mukanaan. Mitä ihmettä Lilykin oli aikoinaan nähnyt siinä miehessä? Alechan sitä itse ei voinut tietää, mutta ainakin sen käsityksen perusteella minkä hän oli Willistä saanut vilkkui punaisena "kusipää"-hälytystä.. juuri kun mies oli saamassa tilanteesta tarpeekseen niin Lily olikin jo johdattamassa tätä eteenpäin, onneksi. Alec ei tosiaankaan suonut Willille kuin jäykän nyökkäyksen hyvästeiksi ja niin olikin varmaan parempi.

"Sepäs oli.. mielenkiintoista", mies lopulta mutisi vaaleaverikölle, kun he olivat ehtineet turvallisen välimatkan päähän Willistä. "Ei kai iltasi mennyt nyt piloille?" Alec oli nimittäin huomannut myös Lilyn ahdistuneeksi muuttuneen olemuksen heti sillä sekunnilla, kun nainen oli vain nähnyt sen miehen. Valitettavasti Will oli onnistunut nakertamaan Alecinkin tunnelmaa kuluneesta illasta hivenen alaspäin, mutta ehkä se kannattaisi vain unohtaa. Ei heidän yhdessä vietetty aika siitä miksikään muuttuisi vaikka naisen ex-mies olikin onnistunut jotenkin tupsahtamaan paikalle ja keskeyttämään parin hetken. "Aiotko.. aiotko sinä vielä tavata hänet? Tai siis, hänhän pyysi sinua kahville.." Miehen äänessä oli havaittavissa ehkä pientä jännittenyisyyttä, mutta Alec yritti tukahduttaa parhaansa mukaan mustasukkaisuutensa tunteet. Vaikka Lily suostuisikin lähtemään toisen kanssa kahville, niin eihän se mitään merkitsisi. Olivathan he kuitenkin tunteneet toisensa suhteellisen kauan ja jakaneet yhteisen menneisyyden, joten.. no Alec tuskin sitä muutenkaan pystyisi estämään vaikkei pitänytkään ajatuksesta.

Lily ja Alec olivat jättäneet Willin taakseen, mutta se ei juurikaan vaikuttanut neidon poissaolevaan olotilaan. Neito ei aluksi edes tajunnut Alecin kysyvän, oliko Will pilannut hänen iltansa. Lily tosiaan oli parin sekunnin viiveellä ja havahtui sitten yllättäen ajatuksistaan. "Olen kunnossa.." se ei kai vastannut juuri Alecin kysymykseen, mutta muuta Lily ei saanut ulos suustaan. Lily oli alkanut pelätä, että Willin ilmaantumisen mukaan muutkin ongelmat alkaisivat. Se tästä puuttuisikin, jos joku bussiturmassa lapsensa menettäneen vanhemmat päättäisivätkin muuttaa Lilyn ja Chlóen naapuriin. Silloin se riemu vasta repeisikin. Toivottavasti niin ei kuitenkaan kävisi.
Lilyn käytöksestä voisi hyvinkin saada sellaisen kuvan, että hän oli jäänyt ajattelemaan Williä, vaikka se ei pitänytkään paikkansa.

Seuraavaan Alecin kysymykseen neito oli jotenkuten varautunut. Lily täytti keuhkonsa raittiilla ilmalla ja suoristi hieman valahtanutta ryhtiään. Hänen silmänsä, jotka olivat täynnä ymmärtämättömyyttä ja epävarmuutta, ajatuivat Alecin silmiin ja naisen huulet raottuivat jo valmiiksi auki. "E-en.. En tiedä.." Lily sopersi hämmentyneenä ja vilkaisi nopeasti tietä. "En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella..." neito sanoi rehellisesti ja puhalsi nyt keuhkonsa tyhjäksi ilmasta.
Nainen hieraisi ohimoaan sormellaan ja huokaisi vaihteeksi. Hän oli mennyt aivan sekaisin Willin näkemisestä. Se ainakin oli totta, ettei Lily tuntenut sitä miestä kohtaan enää mitään sen läheisempiä tunteita. Mutta se oli totta, että Lily oli joistain hetkistä Willin kanssa aikoinaan pitänyt. Niitä ei tosin ollut paljoa, mutta silti. Eikä Lily ollut sellainen henkilö, joka aikoisi vältellä jotakuta. Hän ei osannut kieltäytyä juuri koskaan ja häntä oli naurettavan helppo manipuloida. Nuo piirteet Lily tiedosti myös itsekin, mutta hän ei voinut tehdä niille mitään.

He saapuivat sitten parkkipaikalle, jonne Alec oli autonsa jättänyt. Lily odotti, että Alec avaisi autonsa ovet, jotta he pääsisivät sisälle. Auton ovet aukesivat sitten, mutta Lily ei heti astunutkaan autoon, vaan jäi seisomaan auton oven vierelle. Hetken aikaa Lily mietti sanomisiaan, kunnes nosti sitten katseensa Aleciin. "Miltä hän sinusta vaikutti? Will siis..." Lily kysyi arasti kysymyksensä ja jäi vaivaantuneena odottamaan miehen vastausta. Neito halusi kuulla, mitä Alec ajatteli Willistä, mutta samalla häntä pelotti Alecin vastaus. Jos Alec sanoisi Willistä jotain... No, ei niin kivaa, niin Lily ajattelisi omaavansa niin sanotun huonon miesmaun. Ja Lilyä pelotti myös se, missä valossa Alec hänet nyt näki.

Seuraavaan kysymykseen Alec ei oikein ollut osannut varautua.. hän tiesi varsin hyvin, että mitä mieltä oli Willistä, mutta ei oikein kehdannut sanoa sitä ääneen. Lily varmasti pitäisi häntä vain typeränä, lapsellisena ja mustasukkaisena. Ei Alecilla yleensä ollut tapana tuomita ihmisiä heti ensikättelyssä, mutta nyt jokin vain oli saanut hänet tekemään sen Willin suhteen. Hän vain toivoi ettei joutuisi enää tapaamaan miestä.. ei kyseinen henkilö Alecia muuten mitenkään häiritsisi. "No.. en.. en oikein osaa sanoa.." Miehen katse kulki aivan kaikkialla muualla kuin Lilyssä, sillä Alecista tuntui, että nainen näkisi hänen lävitseen heti jos mies nostaisi katseensa toisen silmiin. "Minä.. äh, ei se minua häiritse vaikka menisitkin hänen kanssaan kahville.. mene vain jos haluat", hän lopulta ähkäisi. Ai ei häiritsisi vai? Totta kai se häiritsisi Alecia, mutta ei hän halunnut Lilyä mitenkään omia itselleen.. ja olisi melko lapsellista ja itsekästä kieltää aikuinen ihminen tapaamasta jotain toista kahvittelun merkeissä, vaikka kyseinen toinen henkilö sattuikin olemaan Lilyn ex-aviomies. Alec halusi vain, että nainen olisi onnellinen.. ja jos hän halusi puhua Willin kanssa niin ei hänessä ollut mitään sitä estämään. "Ihan oikeasti.. ei se haittaa", mies lisäsi vielä nopeasti muka vakuutellen.

Alec oli nyt istuutunut autoonsa ja odotti, että Lilykin tulisi autoon. Hän hieraisi ranteessaan olevaa korua hivenen hermostuneen oloisena. Korua, jonka Lily oli antanut toiselle juuri hetkeä ennen Willin paikalle tuloa. Ja parin hetki, jonka Alec ei todellakaan olisi toivonut keskeytyvän moisella tavalla tuntui nyt olevan jossain kaukaisuudessa, vaikka siitä tosiaankaan ei ollut juuri kulunut kuin ehkäpä viitisen minuuttia.. voi, miksei hän ollut vain valinnut jotain toista kävelyreittiä? He olisivat ehkäpä jopa välttyneet Williin törmäämiseltä. Ja miksei aikaa voinut kelata taaksepäin? Alec tarvitsisi ihan pikkuisen hetken vain, jonka voisi peruuttaa..

Lily oli odottanut kuulevansa Alecin mielipiteen siitä, mitä mieltä mies oli Willistä. Kyllähän mies sanoi, ettei osannut sanoa, mutta sen jälkeen Alec alkoi vakuutella, ettei häntä häiritsisi se jos Lily päättäisi mennä Willin kanssa kahville. Kuka siitä nyt oli puhunut? Ei Lily ollut edes moista ajatellut vasta kuin nyt, kun Alec oli ottanut asian puheeksi.
Nainen jäi hetkeksi aikaa seisomaan vielä auton ulkopuolelle, kun Alec oli mennyt sisään autoon. Lilyn kasvoille oli kohonnut hyvin epävarman ja hitusen ahdistuneen ilmeen sekoitus, kun hän yritti selvitellä ajatuksiaan. Jokin osa hänen päässään nimittäin sanoi, että Alec oli kuulostanut hieman mustasukkaiselta, mutta jokin osa taas väitti, että Alec vain tahtoi Lilyn parasta. Että Lily siis saisi tehdä mitä halusi eli hän saisi mennä Willin kanssa kahville, jos haluaisi.
Mutta kun Lily ei halunnut mennä Willin kanssa kahville. Jos hän halusi mennä kahville, niin se henkilö tulisi olemaan vain Alec. Eihän Lily tuntisi oloaan turvalliseksi ilman miestä.

Vaaleaverikkö istuutui lopulta autoon, muttei vetänyt turvavyötä ylleen. Hän nojautui lähemmäs Alecia, otti tämän kasvot käsiinsä ja käänsi miehen kasvot omia kasvojaan vasten. Lily suukotti miestä molemmille poskille, nenään, leukaan ja lopulta antoi pehmeän suukon tämän huulille. Lilyn katse nousi Alecin silmiin, joita neito tuijotti huumaantuneena. "En halua olla kenenkään muun kanssa kuin sinun.." Lily henkäisi hiljaa Alecin kasvojen lähellä ja siveli peukaloillaan miehen poskia. Se oli totta, joka sana. Lily ei halunnut olla kenenkään muun kanssa kuin Alecin, koska muut saisivat hänet varmasti vain ahdistumaan.
"Will on osa menneisyyttäni, ei tulevaisuuttani. Ja minä pidän hänet vain menneisyydessäni.." hän vielä lisäsi hiljaisella äänellä, kunnes painoi hieman tiiviimmän suudelman miehen huulille.

Sitten Lily hieman erkani Alecista, mutta toinen käsi jäi vielä miehen poskelle. Lily sipaisi sormellaan Alecin poskea, kunnes veti sen sitten omaan syliinsä, katse edelleen Alecissa. Sitten pieni hymy nousi hänen huulilleen. "Chlóe on kotona, joten.. Voinko tulla luoksesi?" Kyllä Alec varmaan tiesi, mitä Lily haki takaa.
Yhä se pieni osa Lilyssä kuitenkin varoitti, että Willin ilmestymisen myötä tulisi tapahtumaan vielä jotain sellaista, mistä Lily ei takuu varmana tulisi pitämään. Se ajatus pelotti, mutta Lily ei antanut sen näkyä hänestä juuri mitenkään. Hän oli vain vainoharhainen, ei muuta. Kai.

Alec havahtui ajatuksiensa perukoilta takaisin siihen hetkeen, kun tunsi Lilyn kosketuksen kasvoillaan. Murheellisen oloinen ilme häipyi hiljalleen kasvoilta pienen hymynkareen kohotessa miehen suupielille ja Alec sulki silmänsä hetkeksi.. miksi hän oli edes vaivautunut uhraamaan ajautuksiaan Willille, kun ei miehestä todellakaan ollut edes mitään uhkaa Alecin ja Lilyn suhteelle? Heillä meni paremmin kuin hyvin, he olivat syvästi rakastuneita toisiinsa eikä Lily todellakaan häipyisi Alecin luota ja palaisi yhteen ex-miehensä kanssa.. "Minä tiedän", mies kuiskasi sitten hiljaa naiselle, nostaen kätensä toisen kaulalle ennen kuin he taas uppoutuivat suutelemaan.

"Mmmh.. no ehkäpä sitten voisit tulla. En ainakaan keksi tällä hetkellä tarpeeksi hyvää syytä siihen, että miksikö et voisi", Alec virnuili leikkisästi Lilyn kysymykselle. Aivan, iltahan ei ollut vielä edes päättynyt. Ja se tulisi vielä jatkumaan Lilyn seurassa. Naisen, jota mies rakasti enemmän kuin mitään muuta sillä hetkellä maailmassa. Eikä kukaan voisi estää sitä, ei, ei edes Will. Suikautettuaan vielä nopean suukon naisen suupielelle Alec sitten käynnisti auton ja lähti ajamaan pois parkkipaikalta, kohti asuntoansa Lilyn seurassa..