You belong with me k18 [sori ): ]

Kun Alec painoi kokeiluksi yhden soinnun, värähti Lily että myös Elena kuullessaan pianon epävireysyyden. Lily muisti, miltä Alecin kotona oleva piano kuulosti, eikä se kuulostanut lainkaan samalta isovanhempien pianon kanssa.
"Ei se kai niin kovasti haittaa. Täytyy sanoa Harrylle, että virittää pianon", Elena totesi ja odotti jo innoissaan sitä, miltä Alecin soittaminen kuulostaisi.

Lily ja Elena olivat aivan hiljaa, kun Alec alkoi soittaa. Für Elise, mikä loistava valinta. Elena sulki silmänsä ja kuunteli jokaisen pienenkin soinnut hyvin tarkasti. Lily taas katsoi Alecia, kun tämä soitti pianoa niin taitavasti. Pieni rakastunut hymy kohosi hänen huulenpielelleen, kun hän vain katseli miestä pianon luona. Musiikin vain jatkuessa Lily ehti ajatella kaikenlaista. Sitä, mitä tulevaisuus toisi heille kahdelle mukanaan. He palaisivat takaisin Lontooseen, Lily asettuisi jälleen aloilleen Chlóen luokse (joka varmasti pitäisi Lilylle jonkinmoisen saarnan edestakaisin ramppaamisesta), Lily jatkaisi jälleen balettituntien pitämistä. Kaikki palautuisi ennalleen. Lilyn pitäisi etsiä itselleen oikeita töitä, jotta eläminen olisi helpompaa. Vähäisillä rahoilla oli nykymaailmassa vaikea pärjätä. Lily viettäisi mahdollisimman paljon aikaansa Alecin kanssa ja olisi onnellinen miehen kanssa. Nämä ajatukset kulkivat Lilyn päässä ja hän tajusi olevansa niin onnekas. Onnekas, että hänellä tosiaan oli joku, joka rakasti häntä samalla lailla kuin Lily rakasti tätä.

Alec lopetti soittamisen ja tuli naisten luokse selvästi jännittyneen oloisena. Elena avasi silmänsä ja taputti käsiään pariin kertaan.
"Älä höpsi, poikaseni! Se oli aivan ihanaa kuunneltavaa", Elena hihkaisi lämpöisesti ja hymyili lempeästi. Elenasta näki, että tämä olisi vain tahtonut ottaa Alecin tiukkaan halaukseen, mutta hän esteli itseään.
Lily taas ei estellyt itseään; parilla askeleella hän oli jo aivan Alecin edessä, asetti kätensä miehen kasvojen molemmille puolille ja suuteli Alecia isoäitinsä edessä. Suudelma ei ollut kovinkaan pitkä, mutta se oli varmasti viestittänyt Alecille sen, miten ylpeä ja onnellinen hän oli Alecista sillä hetkellä.
"Noniin... Mitäs jos laittaisin meille vähän ruokaa", Elena totesi enemmän itsekseen ja jätti nuorenparin olohuoneeseen kahdestaan. "Harry, tulehan sinäkin auttamaan ruuanlaitossa!"

"Hän taitaa olla rakastunut sinuun", Lily kuiskasi Alecin lähellä ja liikautti päätään keittiöön päin. "Elena siis", neito tarkensi huvittuneemmin ja antoi toisen kätensä uppotua miehen hiusten sekaan.

Alec antoi helpottuneen hymyn nousta kasvoillensa, kun Elena selkeästi oli pitänyt miehen soitosta. "Kiitos.." Hän ehti sanoa juuri, ennen kuin Lily tuli lähemmäksi häntä ja painoi huulensa miehen omille. Alec vastasi suudelmaan kovinkin mielissään, mutta varoi innostumatta liikaa, sillä.. no, hehän olivat siinä suoraan Lilyn isoäidin edessä. Suudelma jäi siis melko lyhyeksi, mutta mies tunsi olonsa sen jälkeen entistäkin paremmaksi eikä jännittämisestä ollut enää tietoakaan. Elena puhui sitten jotain ruoan laittamisesta ja oli jättänyt parin taas olohuoneeseen.

Mies naurahti pienesti Lilyn sanoille ja antoi käsiensä kietoutua taas tutulle paikalleen, naisen ympärille. "Kun pääsemme Lontooseen niin saamme olla ihan vain kahden, ilman minkäänlaisia keskeytyksiä", Alec totesi hiljaa hymyillen, silittäen kädellänsä samalla naisen selkää. Aivan, he saisivat taas viettää mielettömästi taas pelkkää kahden keskistä aikaa toistensa kanssa ja keskittyä pelkästään toisiinsa. Toki Alec halusi Lilyn perheeseenkin tutustua, mutta rehellisesti sanottuna hän ei millään malttaisi odottaa Lontooseen paluuta. Mies halusi saada ne menetetyt kaksi viikkoa takaisin.. olihan hän jo ehtinyt saada.. tyydytystä ikäväänsä, mutta Alec oli vieläkin hivenen harmissaan siitä, että heidät oltiin keskeytetty.

Lily katseli Alecia rakastuneesti hymyillen, kun mies puhui takaisin Lontooseen pääsemisestä. Niin, heillä olisi loputtomasti aikaa vain toisilleen, eikä heitä keskeyttäisi samalla tavalla kuin Lilyn isovanhemmat olivat heidät täällä keskeyttäneet. Heillä olisi vain toisensa ja he saisivat olla kahdestaan kaikessa rauhassa. Miten houkuttelevalta ja kutsuvalta tuo ajatus tuntuikaan. Ne kaksi viikkoa ilman Alecin läheisyyttä ja lempeitä sanoja tuntuivat Lilylle jo nyt kaukaiselta huonolta muistolta. Kuin he olisivat olleet näin lähekkäin jo monia päiviä.
"Sitähän sinä haluat, vai mitä.." neito kuiskasi käheästi Alecin sanoille ja painoi härnäävästi lyhyen suudelman Alecin huulille. "Oma sänkyni ei ole yhtä mukava kuin sinun.." Lily supisi huvittuneena miehen huulia vasten ja painautui tiiviisti kiinni Aleciin laskien päänsä miehen olkapäätä vasten. Miten Lily vain tahtoikaan käpertyä illlan tullessa Alecin viereen sängylle makaamaan ja miten hän tahtoikaan nukahtaa miehen lämpöistä rintaa vasten.

--

Loppupäivä menikin siihen, kun Elena kertoili Alecille innoissaan musiikki-intohimostaan, sellaisia asioita Lilystä, joita Lily ei ollut Alecille kertonut (ja aina tällöin Lily muuttui punaiseksi kuin paloauto) ja siitä, miten hänen ja Harryn rakkaus ei ollut koskaan edes ollut vaarassa sammua. Lilyn äiti, Charlotte, palasi takaisin illansuussa ja ihmetteli tyttärensä muuttunutta käytöstä. Aluksi Charlotte ei ollut tunnistaa onnesta hehkuvaa tytärtään, mutta lopulta hänen oli pakko uskoa, että Lily oli siinä oikeasti. Samanlaisena kuin Charlotte oli tyttärensä viimeksi nelisen vuotta sitten nähnyt. Se näky oli saada äidin vollottamaan silkasta ilosta ja välillä hän nyyhki salaa nenäliinaansa.

Charlotte ja Elena tuntuivat melkein ottavan tehtäväkseen sen, että he vertasivat jatkuvasti Alecia ja Williä toisiinsa. Molemmat olivat sitä mieltä, että Will omisti paremman ulkonäön, mutta muuten Alec vei sitten jokaisessa muussa asiassa voiton. Charlotte oli niin onnellinen tyttärensä puolesta, kun tämä tuntui löytäneen miehen, joka pystyi oikeasti tekemään Lilyn onnelliseksi. Elena ja Charlotte löivät myös salaa vetoa siitä, milloin he saisivat kutsun häihin. Lily sattui kerran vahingossa kuulemaan tämän vedon ja sätti äitiään ja mummoaan huonosta käyttäytymisestä.
Ainakin äiti ja isoäiti tuntuivat pitävän Alecista. Se lämmitti suuresti Lilyn mieltä. Harryllakaan ei näyttänyt olevan mitään Alecia vastaan. Hän puhui Alecin kanssa toisinaan pianonsoitosta, siihen se jutteleminen sitten jäikin.

Alec ja Lily saivat yhden makuuhuoneista, joissa Lily oli äitinsä kanssa yhdessä nukkunut, täysin omakseen neljän päivän ajaksi, jonka he olivat luvanneet viettää Lilyn isovanhempien luona. Lily ei pysynyt erossa Alecista, ei sitten millään. Siellä missä Alec oli, oli myös Lily. Joka yleensä piti miestä kädestä kiinni. Vaaleaverikkö vain pelkäsi kadottavansa Alecin jotenkin, vaikka typerä pelkohan se oli. Mutta neito ei voinut mitään itselleen ja sille pienelle pelolle miehen menettämisestä uudelleen. Hän oli kertonut eräänä iltana tästä pelosta Alecille, koska ei halunnut salata mieheltä mitään. Lily oli kuin rehellisyyden perikuva, hän ei osannut kertoa muita kuin totuuksia.

Lily ei itsekään tiennyt isovanhempiensa asuinalueesta mitään, joten kolmantena päivänä isovanhemmat päättivät näyttää heille maisemia ja muutenkin ympäristöä. Oli kiinnostavaa nähdä, miten erilaista Sandy Lakessa oli kuin Lontoossa. Sandy Lake muistutti enemmän Fairbanksia kuin Lontoota, sillä Lontoo oli Lilyn mielestä aivan liian ahdas kaupunki. Täällä tuntui saavan hengittää enemmän.

Sitten koitti se neljäs ja viimeinen päivä Sandy Lakessa. Isovanhemmat ja äiti uuden miesytävänsä kanssa tulivat saattamaan Lilyä ja Alecia lentokentälle. Lily tietenkin herkkänä ihmisenä purskahti kyyneliin, kun hän hyvästeli äitiään ja isovanhempiaan. Onneksi kukaan heistä ei yrittänyt saada Lilyä jäämään tänne, kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Lily kuului yhteen Alecin kanssa, eikä näitä saanut enää toisistaan erottaa. Molemmat olisivat vain epätoivoisia ja murheellisia ilman toisiaan. Elena jos kuka tätä mieltä oli. Hänhän oli nähnyt Lilyn aivan murtuneena, kun tämä tuli heidän luokseensa Kanadaan. Eikä Aleckaan Charlotten mielestä kovin hyvältä näyttänyt silloin, kun tämä oli pamahtanut oven taakse kysymään Lilyä.

Lily painoi päänsä Alecin olkapäätä vasten ja sulki silmänsä. He istuivat nyt lentokoneessa, joka nousisi kohta ilmaan. Vaaleaverikkö oli hieman allapäin siitä, että oli joutunut jättämään perheensä, mutta näin sen kuului mennä. Hän tahtoi, aivan suunnattomasti tahtoikin, palata Alecin kanssa takaisin Lontooseen. Ei Lily kehdannut pyytää lisäaikaa, koska Alecilla oli kuitenkin vielä työpaikka ja toivottavasti vielä töitäkin tiedossa. Oli ollut aika palata takaisin Lontooseen.
Kuinka paljon Lily rakastikaan Alecia. Ilman tätä elämä olisi niin vaikeaa ja mahdottoman tuntuista. Alec oli Lilylle kuin kirkas aurinko, eikä miehen valo ja lämpö tulisi koskaan sammumaan. Vaaleaverikkö moitti yhä itseään siitä, että hän oli sillä tavoin lähtenyt Lontoosta, eikä ollut kertonut siitä Alecille. Mutta Lily tunsi kasvaneensa, oppineensa tästä virheestä. Hän ei tekisi samaa virhettä enää toiste, siitä hän olisi varma.
"Kiitos, kun olet siinä.." Lily kuiskasi Alecille ja raotti silmiään nähdäkseen miehen silmät. Lily hymyili pienesti, mutta se kertoi kaiken oleellisen.

//THE END, HAHAHAH