Together we're invincible

//fiiiiiaa ja sen ihana Alec <3

Kuinka onnellinen ihminen voikaan olla? Tuo kysymys toistui monta kertaa Lily Gleasonin mielessä, kun hän vain sattuikin vain ajattelemaan elämäntilannettaan sillä hetkellä. Hän oli kaksi viikkoa sitten saanut töitä eräältä vanhainkodilta, minne oli mennyt työhaastatteluun. Se oli ollut todellinen onnenpotku! Nainen, jonka kanssa Lily oli käynyt keskustelua, ei pistänyt lainkaan pahaksi, vaikka Lily olikin raskaana. Ehtisihän Lily kuitenkin töissä olla seitsemän kuukauden ajan, ennen kuin joutuisi jäämään äityislomalle. Nainen oli selittänyt jotain siitä ajasta, kun oli itse ollut raskaana ja etsinyt töitä, mutta silloin työnsaaminen siinä tilassa oli itse mahdottomuus. Lily ei voinut kuin kiittää tätä naista, josta tulisi hänen nykyinen pomonsa.
Lily tosiaankin leijui jossain seitsemännessä taivaassa niihin aikoihin. No, olisihan Lilyn pitänyt olla surullinen Chlóen muutosta takaisin Ranskaan, mutta ei hän vain osannut. Chlóe oli tosiaan viime viikolla ilmoittanut Lilylle muuttavansa takaisin Ranskaan töiden perässä. Lilylle tämä muutto tuli periaattessa hyvään väliin, sillä olihan hän juuri itse muuttanut Alecin luokse virallisesti asumaan. He olivat pistäneet asuntonsa myyntiin ja jo seuraavana päivänä se oli myyty eräälle vastanaineelle pariskunnalle.
Lily oli tosiaan muuttanut nyt Alecin luokse asumaan. Lily ei ollut omistanut oikein mitään huonekaluja, eikä sillä, että ne olisivat Alecin asuntoon mahtunut. Mitä nyt kymmenisen kirjaa hänellä nyt olikaan ja jotain tuollaista pientä tavaraa vain. Vaatteitea hänelle oli sen sijaan kerääntynyt ihan kiitetävästi ja nyt Alecin vaatekaapit olivat täyttyneet naisen vaatteista. Muuten muutto oli ollut hyvin nopea ja helppo.
Niin, Daisy. Pieni karvapallero oli saanut uuden kotinsa myös Alecin luota. Chlóe ei ottanut sitä mukaan Ranskaan, eikä Lilyllä ollut sydäntä antaa pientä koiraansa pois. Nyt Daisyn uusi paikka oli Alecin olohuoneen sohvan vieressä, jossa se viettikin suurimman osan päivästään. Daisy oli kasvanut jonkin verran, mutta pieni se edelleen oli. Mutta osasi joskus pitää melkoista ääntä, jos se ei päässyt tiettyyn aikaan päivästä rutiininomaiselle lenkilleen.

Lily ja Alec olivat käyneet kaksi viikkoa sitten yhdessä ultraäänitutkimuksissa, jossa Lilyn vatsassa kasvavan olion tila tarkistettiin. He näkivät pienelle ruudulla Lilyn vatsassa olevan olion, joka todellakin näytti jo hieman pieneltä vauvalta. Vaaleaverikkö oli lähellä purskahtaa itkuun silkasta onnellisuudesta, kun hän silloin tajusi, että hänen vatsassaan kasvoi oikeasti pieni vauva, joka oli hänen ja Alecin. Siinä hetkessä oli ollut jotain huumaavaa ja lumoavaa.

Oli keskiviikko ja siitä oli tosiaan jo kolmisen viikkoa aikaa, kun Lily oli saanut kuulla olevansa raskaana. Nyt hänen vatsassaan oleva lapsi oli siis yhdeksättä viikkoa vanha ja Lily vannoi, että hänen vatsansa oli saanut hiukan pyöreyttä. Aivan vähän vain. Kuin hänen vatsansa olisi vain turvonnut jonkun sivullisen mielestä, mutta se, joka tiesi Lilyn olevan raskaana tiesi, että vatsassa kasvoi lapsi.
Lilyn pahoinvoinnit olivat loppuneet ja naisen voimat olivat melkeinpä kokonaan palautuneet. Kello lähestyi viittä ja puolen tunnin kuluttua hänen ja Alecin olisi oltavata Ainsworthin koululla pitämässä balettituntia lapsille. Lily oli päässyt puoli neljältä töistä kotiin ja heti kotiin päästyään (eli hänen ja Alecin yhteiseen asuntoon) Lily oli päättänyt käydä pakastimen kimppuun. Se pitäisi sulattaa, koska se oli ehtinyt jäätyä aika pahasti.
Pakastin oli sulanut siinä puolentoista tunnin aikana melkein kokonaan ja nyt Lily oli jonkin verran pakastimen sisäpuolella raaputtamassa viimeisiäkin jääpaloja irti pakastimesta. Onneksi pakastimessa ei ollut ollut paljoa mitään ruokaeineksiä, joten ne olivat sulattamisen ajaksi mahtuneet kätevästi jääkaappiin jääpalojen ympäröimäksi.
Lily ei voinut sille mitään, että siisteys oli hänelle pakonomainen asia.

"Taloudellisista syistä joudun valitettavasti irtisanomaan työsopimuksesi." Alec pystyi vieläkin kuulemaan ne sanat päässään, vaikka hän olikin saanut tietää uutisen jo muutama tunti sitten. Miehen pomo oli kertonut, että hänellä olisi hyvin tärkeää asiaa Alecille, mutta.. ei hän todellakaan ollut mitään tällaistä odottanut. Ilman minkäänlaista varoitusta, "pam saitpas potkut."
Ehkäpä joku toinen ihminen olisi saattanut jo hieman aavistella jotain tällaista tapahtuvan ja voivan osua omallekkin kohdalleen, sillä lehden toimituksesta oli tasaisin väliajoin jouduttu heittämään porukkaa pois, juuri noiden taloudellisten syiden takia.. mutta Alec oli ehtinyt olla töissä kyseisellä lehdellä jo muutaman vuoden ja näin oli siis yksi toimituksen vanhimmista työntekijöistä. Miksi juuri Alec oli saanut kenkää?
Thomas oli toki pahoitellut päätöstään, vakuutellut ettei siinä ollut mitään henkilökohtaista ja tarjosi miehelle töitä vielä muutaman viikon ajaksi, ennen kuin irtisanoutuminen tulisi virallisesti voimaan. Mutta ehei, jokin Alecin päässä oli juuri sillä hetkellä kilahtanut ja pahasti. Mies oli ottanut asian kaikkea muuta kuin hyvin, herjannut entistä pomoansa ties millä loukkaavilla nimityksillä, mitkä vain hänen päähänsä olivat juolahtaneet, pakannut raivoisasti tavaroitansa työhuoneesta ja poistunut suoraapäätä ulos rakennuksesta.

Eh..okei.. ehkäpä Alec oli hivenen ylireagoinut asian suhteen. Mutta huonompaa ajankohtaa potkuille vain ei olisi voinut olla. Lily oli tullut raskaaksi miehelle ja oli parhaillaan yhdeksännellä viikolla. Pari tarvitsi kaiken mahdollisen rahan, mitä he vain kykenivät ansaitsemaan. Lapsella olisi näin mahdollisimman hyvä tulevaisuus, kun syntymä vihdoinkin sitten koittaisi. Eikä Alecin potkut todellakaan edesauttaisi asiaa. Toki Lilykin teki nykyään töitä, hän oli saanut itselleen vakituisen työpaikan juuri muutama viikko sitten, mutta.. Alec ei halunnut, että nainen rasittaisi itseään tekemällä liikaa töitä. Tai stressaisi miehen työttömyyden takia, sen hän tiesi ettei stressi tiennyt todellakaan hyvää raskaana olevalle naiselle tai hänen vatsassaan kasvavalle pienokaiselle. Alec ei ikinä antaisi sitä itselleen anteeksi, jos Lilylle ja vauvalle tapahtuisi jotain hänen takiansa..

Mies istui nyt Starbucksissa, johon oli ajanut heti poistuttuaan entiseltä työpaikaltaan. Hän tuijotti poissaolevana ulos ikkunasta ja kilisteli vähän väliä lusikkaa edessään olevassa kahvimukissa, joka oli pysynyt edelleenkin täysin juomattomana. Eikä Alec sitä varmastikaan enään aikoisi juoda, sillä olihan juoma jo ehtinyt väljähtyä sinä aikana.. mutta jostain syystä mies tunsi ettei vain pystyisi palaamaan nyt kotiin. Mitä ihmettä hän sanoisi Lilylle? Tai ylipäätänsä, olisiko edes järkevää kertoa asiasta hänelle? Alec halusi olla naiselle rehellinen kaikesta, mutta hän pelkäsi edelleenkin sitä miten hän mahtaisi asiaan reagoida.. mies ei missään nimessä halunnut pilata toisen iloa ja onnea ja tuoda tilalle pelkkää stressiä ja huolta tulevaisuudesta. Hän ei halunnut levittää sitä tunnetta, mitä itse nyt tunsi Lilylle. Alec tunsi olevansa äärimmäisen ahdistunut, stressaantunut ja huolissaan siitä, että miten aikoisi elättää itsensä, Lilyn ja lapsen jos hän ei pian saisi uusia töitä. Mitä jos tilanne johtaisi lopulta siihen, että hän.. menettäisi Lilyn? Tai mitä pahempaa, menettäisi molemmat, Lilyn ja vauvan? Ajatus siitä tuntui äärimmäisen järjettömältä, mutta Alec pelkäsi sitä kovasti.

Mies hautasi kasvonsa kämmeniinsä ja huokaisi syvään. Kello olisi pian taas sen verran, että hänen täytyisi lähteä Lilyn kanssa vetämään balettituntia.. kai se olisi siis pakko suunnata keula kohti kotia taas. Alec vain ei tietänyt, että miten kauan kestäisi esittämään täysin normaalia naisen seurassa, että mitään ei olisi tapahtunutkaan.. stressi ja omatunto painoi silläkin hetkellä kovasti päälle, mutta hän ei antaisi Lilyn saada tietää asiasta. Ainakaan vielä. Ehkä sitten, kun hän olisi onnistunut suunnittelemaan jotain, mitä tehdä työkseen.. niin tosiaan. Parasta olisi aloittaa töiden etsiminen jo heti huomenissa. Miehen jalat olivat kantaneet hänet pois pöydän ääreltä, ulos kahvilasta ja kävelemään kohti autoansa.

Ja pian hän olikin jo kaartanut Fordinsa kerrostalon parkkipaikalle. Matka tuntui sujuneen aivan liian nopeasti, ei Alec olisi vielä valmis kohtaamaan Lilyä. Tuntui väärältä valehdella naiselle, mutta mitään muutakaan vaihtoehtoa ei tuntunut olevan. Mies haroi tummia hiuksiansa hajamielisen oloisena ennen kuin sitten nousi ulos autostaan ja lähti kävelemään kohti kerrostaloa.
Tullessaan heidän asuntonsa oven eteen Alec päästi huuliltaan syvän huokaisun ja työnsi sitten avaimet lukkoon, kääntäen oven auki. Hän asteli vaisun oloisena sisään ja laittoi oven kiinni perässään. Kengät riisuttuaan mies suuntasi olohuoneeseen ja vaelsi ikkunan eteen, katsoen siitä sitten ulos. Pian heidän pitäisi sitten taas lähteä Ainsworthin koululle päin. Lily oli ilmeisesti keittiössä, tai ainakin sieltä suunnasta jotain ääniä kuului..

Lily oli saanut pakastimen täysin sulatetuksi ja henkäisi tyytyväisenä sitä katsoessaan. Nyt se pitäisi taas kylmettää tavalliseen lämpötilaansa, jonka jälkeen jääkaapissa sillä hetkellä olevat pakasteet voisi pistää takaisin pakastimeen.
Vaaleaverikkö kuuli sitten oven avautuvan ja äkkiä neito oli jo noussut pystyyn. Hän kuivasi ripeästi lattialle pudonneet jääpalat, jotka olivat sulaneet lätäköksi ja siisti ympäristön sellaiseen kuntoon, ettei keittiössä näyttänyt lainkaan sotkuiselta. Sen jälkeen hän kiiruhti miehen luokse, jonka Lily sitten löysi olohuoneesta ikkunan luota.

Neidon kädet kietoutuivat Alecin ympärille takaalta ja Lily painoi huulensa miehen niskaan. "Miten päiväsi on sujunut?" Lily kysyi viattomasti painautuessaan kiinni miehen selkään. Viime aikoina nainen oli alkanut tuntea itsensä kovin läheisyydenhaluiseksi. Hän oli yleensä aina kiinni Alecissa, kun he olivat kahdestaan ja jakoi miehelle kaikenlaisia hellyydenosoituksia. Lääkäri oli sanonut, että Lily tulisi kokemaan raskauden aikana monia erilaisia tuntemuksia, joten tämä kai oli yksi niistä. Ei Lily kyllä pistänyt sitä lainkaan pahaksi, että hän tahtoi koko ajan olla miehen lähellä, jota hän niin paljon rakasti.

Vaaleaverikkö ei osannut aavistaakaan, että Alecin päivä oli ollut muuta kuin hyvä. Lily ei ollut vielä kohdannut Alecin silmiä, joista yleensä totuuden pystyi hyvin helposti huomaamaan.

Alec tunsi tuttujen käsien kietoutuvan ympärilleen ja huulet niskassaan. Mies värähti pienoisesti ja sulki silmänsä. Miksi naisen piti olla niin.. täydellinen? Hän ei ansaitsisi sitä, että Alec valehtelisi hänelle. Valehtelusta puheenollen.. "Hyvin kai.. kuinka.. kuinka niin?" Mies sopersi Lilyn esittämään kysymykseen ja hänen silmänsä olivat taas auenneet. Vaaleaverikkö ei varmasti huomaisi sitä tunnemyrskyä, mikä Alecin sisässä sillä hetkellä velloi, paitsi tietysti jos nainen onnistuisi saamaan katsekontaktin mieheen. Hän tiesi, että hänen valehtelunsa muka hyvin menneestä päivästä kuultaisi helposti läpi.

Mies vaihtoi epämukavan oloisena painoansa toiselle jalalle ja nielaisi. "Meillä on kohta kiire.. kello tulee viisi ja pitäisi olla koululla", hän totesi ja irrottautui vastahakoisena Lilyn otteesta. Alec yritti pakottaa sitten kasvoilleen pientä hymyä ja vilkaisi olkansa yli naiseen, ennen kuin suuntasi takaisin kohti eteistä. Hän ei halunnut, että Lily ryhtyisi epäilemään häntä jostakin poikkeavan käytöksensä takia. Kuinka vaikeaa valehtelu Lilylle oli ollutkaan.. ja hän tiesi, että joutuisi valehtelemaan lisää, jos salailisi asiaa naiselta vielä kauankin.

Lilyn kädet sivelivät Alecin rintakehän ja vatsan aluetta ilmavilla liikkeillä. Naisesta oli ihanaa olla painautuneena Alecia vasten ja kosketella miehen vartaloa. Se tuntui luontevalta ja varmasti osoitti miehelle sen, kuinka kovasti Lily miehestä välittikään.
Alecin vastaus kuulosti hitusen oudolta. Eihän mies ollut aikaisemmin kysynyt Lilyltä syytä siihen, miksi nainen uteli tämän päivästä? Ja muutenkin miehen äänensävy oli ollut tavallista oudommalta.
"Minua vain kiinnostaa, millainen päiväsi oli", Lily vastasi yksinkertaisesti ja katseli siniharmailla silmillä Alecin profiilia takaapäin. Lily olisi niin tahtonut uppoutua miehen merensinisiin silmiin sillä hetkellä.

Sitten Alec teki jotain sellaista, mikä sai neidon hieman hämmentymään. Lily oli odottanut suukkoa tai edes jotain hellyydenosoitusta, mutta niiden sijaan Alec irrottautui naisen otteesta ja vilkaisi teennäisesti hymyillen Lilyä, kun mies sitten jo suuntasi eteiseen. Lily jäi hetkeksi hämmentyneenä seisomaan paikoilleen, kunnes kääntyi eteisen suuntaan. Vaaleaverikkö seisoi hetken aikaa paikoillaan ja puraisi alahuultaan, ennen kuin hänkin lähti kohti eteistä. Hän pisti Alecin käyttäytymisen vain työstressin piikkiin. Ja vauvastressin piikkiin. Niin, tuskin tämä mitään vakavaa oli.

"Ei meillä nyt niin kova kiire ole. Koululle ajaa 10 minuutissa", Lily totesi kevyesti ja yritti saada Aleciin katsekontaktin. Hän tahtoi yhä saada mieheltä sen tutun suukon, kun tämä tuli töistä kotiin. Mutta ei neito kuitenkaan kehdannut suukosta muistuttaa, koska Alecille se ei ehkä ollut kovin kummoinen asia..? Vai oliko, ei Lily tiennyt. Lily vain toivoi, että jos hän näyttäisi tarpeeksi viattomalta ja vilpittömältä, Alec suutelisi häntä ilomielin.
Miksi mies kuitenkin vältteli noin paljon katsekontaktia?
Sittenkös Daisy jo pamahti eteiseen ja haukahti pirteästi Alecille. Koira oli ollut nukkumassa sohvan vieressä olevalla pedillään, eikä ollut kiinnittänyt aikaisemmin mitään huomiota Alecin tuloon.

Alec oli ehtinyt ruveta tunkemaan jo toista kenkää jalkaansa, kun Lily sitten muistutti, että koululle ajoi hetkessä eikä heillä mikään kiire ollut. Mies päästi pitkän huokaisun, pitäen katsettaan edelleenkin kengässään. "Tiedän.. tiedän. Kunhan vain sanoin.." Hän mutisi vastaukseksi. Ei Alec yleensä näin kiirehtinyt, mutta nyt koululle lähteminen vaikutti ainoalta pakokeinolta tästä piinaavasta tilanteesta. Mies huomasi, että kuinka kovasti Lily yritti saada häneen katsekontaktia. Ja Alecista tuntui pahalta vältellä naisen silmiä, mutta hän ei voinut antaa Lilyn näkevän omiaan juuri nyt. Mitä hän nyt tekisi..? Ei hän ikuisuuksiin asti voinut kenkäänsä tuijottaa. Se jos mikä herättäisi naisen epäluulot.

Ja sitten Alec kuuli pienten tassujen tepsutusta ja pienen koiran haukahduksen. Daisy oli rynnännyt paikalla juuri oikealla hetkellä. Katse siirrettiin vasemmasta kengästä pieneen karvakasaan, joka miestä kohti tepasteli huimaa vauhtia ja Alec kurottautui rapsuttamaan sitä korvan takaa. "Hei Daisy", hän hymähti koiralle ja jakoi tälle edelleenkin rapsutuksia.
Mies ei tajunnutkaan sitä, että miltä tilanne Lilyn silmissä voisi näyttää. Alechan totaalisesti oli ignorannut Lily-paran ja jakoi sen sijaan hellyydenosoituksia pienelle koiralle. Olisihan hän palavasti halunnut painaa huulensa Lilyn omille, joita koko päivän oli kaivannut, mutta tiesi ettei hän pystyisi jatkamaan valehtelua jos soisi yhdenkin katsekontaktin naisen viattomiin silmiin. Niin se vain meni.. valitettavasti.

Lilyn kulmat kurtistuivat hitusen, kun hän kuuli Alecin mutisevat sanat. Miksi mies puhui naiselle tuollaiseen sävyyn? Missä olivat kaikki ne välittävät, rakastavat ja huolehtivaiset lauseet, joita mies yleensä naisen korvaan kuiski? Lily ei ymmärtänyt, ei sitten lainkaan. Hän kuitenkin päätti uskoa siihen vaihtoehtoon, että Alecilla oli vain stressiä töissä ja tulevaisuuden pohtimisissa. Eihän tässä mikään muu voinut syynä miehen välttelevään käytökseen olla.
Mutta miksi mies muka edes vältteli Lilyä ja tämän katsekontaktia? Olihan Alec ollut aikaisemmin stressaantunut töidensä takia, mutta silti mies oli muistanut Lilyn olemassaolon...

Daisy ilmestyi paikalle ja Alec kyyristyi koiran puoleen. Nainen tunsi pienen mustasukkaisuuden piston sen takia, koska Daisylle kyllä huomiota riitti, muttei Lilylle. Lily ei kuitenkaan näyttänyt pettymistään millään lailla, vaan hän laittoi kenkänsä jalkoihinsa ja nappasi naulakosta itselleen valkoisen takkinsa, jonka hän puki ylleen. Sen lisäksi kaulalle kiedottiin löydästi musta huivi kaulaa lämmittämään. Ei Lontoon ilma nimittäin kovin lämpöiseltä ikkunoista katsellessa näyttänyt.
Lily nappasi eteisen lipaston laatikoista Ainsworthin koulun avaimet ja laittoi ne taskuunsa. Sitten laukku otettiin lipston viereltä ja Lily oli melkeinpä valmis lähtemään.

"Käytin Daisyn jo lenkillä, joten voimme kai lähteä jo koululle", neito sanoi sitten ja kääntyi katsomaan Aleciin toivoen, että miehen katse osuisi hänen silmiinsä. Jokin Lilyn sisällä sanoi, että tässä oli nyt jotain muutakin kuin pelkkää työstressiä, mutta Lily ei tahtonut uskoa epäilyksiinsä. Eihän Alec voisi hänelle millään lailla valehdella.
Eihän?

Alec oli lopettanut koiran rapsuttamisen vasta sitten kun Lily oli ruvennut pukemaan kenkiä jalkoihinsa. Mies antoi katseensa vaeltaa nyt naisessa vapaasti, kun toinen oli keskittynyt kenkiensä pukemiseen. Hän poti oikeasti kamalan huonoa omatuntoa siitä, ettei vieläkään ollut kertonut jotain niinkin olennaista asiaa, että oli saanut potkut sinä päivänä töistä. Ja valehtelu vain pahensi tilannetta entisestään. Mies vain tuijotti naista, kun hän oli ryhtynyt pukemaan takkiansa ylleen, seuraten tarkkaavaisesti hänen jokaista liikettään. Ehkä.. ehkä hänen kannattaisi kertoa..? Ei, se laukaisisi Lilylle vain varmasti vakavan stressaantumisen. Hänen ja hänen vatsassaan olevan pienokaisen parastahan Alec vain ajatteli..

Ja sitten Lily oli kääntänyt katseensa takaisin mieheen. Alec antoi katseensa pysyä naisessa vain pienen hetken, kun käänsi sen sitten pois päin ja ryhtyi pukemaan toista kenkäänsä nopeasti jalkaansa. "Selvä.." Sen pienen hetken ajan, kun Alec oli sallinut itselleen luoda katsekontaktin Lilyn silmiin, niin hän oli tuntenut kamalaa syyllisyyden tunnetta. Naisella ei ollut aavistustakaan siitä, että mies oli joutunut työttömäksi, heidän yhteisen lapsen elätyksestä saattaisi tulla hankalaa, hyvä jos vuokraa saisivat kunnolla maksettua.. niin siis jos Alec ei nopeasti löytäisi itselleen uutta vakituista työpaikkaa. Ehkä Alec stressasi liikaa ja ylireagoi taas, mutta hän tunsi pikkuhiljaa ajautuvansa epätoivoiseksi. Paineet harteilla oli kovat ja salaisuuksen pitäminen omassa tiedossa vaati myös omat voimansa.

Mies nappasi myös itsellensä naulakosta harmaan takin ja puki sen päälleen, ennen kuin sammutti valonkatkaisijasta eteisen valot ja avasi ovea raolleen. Alec asteli ulos asunnosta rappukäytävään ja piteli Lilylle ovea auki vaistomaisesti. Mutta kun nainen oli päässyt oven ohitse niin mies oli taas suunnannut katseensa jonnekkin aivan muualle ja lähti kävelemään rappusia alas. Koko sen matkan aikana alas hänen katseensa ei juurikaan eksynyt Lilyn suuntaan ja Alec oli täysin hiljaa. Hänellä oli toki vaikka mitä asiaa naiselle, mutta joo.. hän päätti pitää sen ihan omana tietonaan.

Se lyhyt katsekontakti Alecin kanssa oli ollut kaikkea muuta kuin huojentava, vaikka Lily oli ehtinyt ajatella, että katsekontakti Alecin kanssa toisi hänelle kevyemmän tunteen rintaan. Mutta ei, katsekontakti miehen kanssa oli luonut hyvin raskaan ja painavan ilmapiirin heidän välillään ja nyt jos koskaan Lily tiesi, että jotain oli vialla. Kaikki ei voinut olla hyvin, jos mies käyttäyty tuolla tavalla.
Lily ei kuitenkaan avannut suutaan, eikä hän kysynyt, mikä oli vialla. Hän vain seurasi Alecia vaistomaisesti ulko-ovella, hyvästeli Daisyn ja astui rappukäytävään Alecin pidellessä hänelle ovea auki.

Lily oli päättänyt, ettei hän alkaisi udella siitä, mitä nyt olikaan tapahtunut. Vaikka hänen sisälmyksissään tuntui vellovan epämiellyttävä jännitys. Hän toivoi, ettei mitään maailmaa kaatavaa olisi tapahtunut, sillä silloin jos milloin Alecin olisi jo täytynyt kertoa siitä Lilylle. Tuskin nyt oli kuitenkaan kyse aivan niin suuresta, joten... Joten Lily oli vain päättänyt, että Alec kertoisi mieltä painavan asian sitten, kun olisi siihen valmis.
Sitähän parisuhde tarkoitti? Että annettiin myös toiselle aikaa miettiä rauhassa omia asioita ja kertoa ne sitten kumppanille, kun oli siihen valmis? Niin vaaleaverikkö oli parisuhteen ainakin sellaiseksi ymmärtänyt. Ei saanut olla liian painostava, muttei saanut myöskään olla liian sulkeutuvainen ja salaileva.

He pääsivät sitten ulos raittiiseen ilmaan ja Lily vetäisi keuhkonsa täyteen ilmaa nenänsä kautta. Hänen siniharmaat silmänsä hakeutuivat hetkeksi aikaa Aleciin kuin siinä toivossa, että mies olisi valmis kertomaan hänelle sen, mikä tätä vaivasi.

Ilmapiiri parin välillä oli todellakin iha kaikkea muuta sillä hetkellä kuin yleensä. Yleensä he olivat puhuneet avoimesti kaikesta toisilleen, jakoivat kiintymyksen osoituksia mielinmäärin ja katsoivat toisiaan onnellisesti hymyillen. Mutta nyt tilanne oli täysin erinlainen. Alec suorastaan vältteli katsomasta naiseen ja hänen kasvoillaan oli mitäänsanomaton, hivenen murheellinen ilme, jota mies ei halunnut naisen näkevän. Ei todellakaan. Vielä eilen kaikki oli ollut hyvin.. huoli tulevaisuudesta ei juurikaan ollut painanut Alecia ja ajanut häntä stressaantumisen partaalle, vaan päin vastoin. Alec oli ollut sitä mieltä, ettei malttaisi millään odottaa lapsen syntymää ja ajatellut pelkkiä positiivisia asioita. Ja nyt hänestä tuntui siltä, että hänet oltiin ahdistettu ahtaaseen nurkkaan eikä hän pääsisi siitä millään pois. Positiivisten asioiden ajattelemiselle ei ollut enää aikaa, sillä mieli oli täyttynyt taloudellisesta ahdingosta, stressistä, epätoivosta.. miksi elämän piti aina tehdä U-käännös päinvastaiseen suuntaan, kun se oli juuri ruvennut sujumaan onnellisesti?

Pariskunta oli löytänyt tiensä jo tuttuun autoon, Alecin jäänsiniseen Fordiin ja mies lähti ajamaan, kun he kummatkin istuivat turvallisesti penkeillä ja olivat saaneet turvavyöt kiinnitettyä. Ehkäpä pianon soittaminen saisi miehen ajatukset kaikesta hetkeksi muualle.. tai sitten ei. Alecilla oli jotenkin paha aavistus siitä, ettei hän kykenisi keskittymään tarpeeksi ja onnistuisi sähellyksellään pilaamaan koko tunnin. Aiheuttaisi suuren pettymyksen lapsissa ja saisi Lilyn ärsyyntymään kelvottomuudellaan. Kiva, nyt sekin sitten vaivasi miestä..
Katse oli pidättäytynyt tiiviisti tiessä koko automatkan ajan ja mies teki kaikkensa, jottei ajatukset herpaantuisi siitä olennaisesta ja hän keskittyi vain ja ainoastaan ajamiseen. Osittain se olikin saanut miehen keskittymään hetkeksi johonkin muuhun kuin itsesäälissä rypemiseen, nimittäin muutama kirosana ja lapsellinen nimitys pääsi aina silloin tällöin karkaamaan Alecin huulilta, kun joku muu liikenteessä hänen mielestään törttöili. Tai ärsytti muuten vaan. Se ei ollut lainkaan miehen tapaista, sillä hän osasi malttaa mieltänsä ja pitää päänsä kylmänä, yleensä.

Aivan liian kauan kestänyt automatka Ainsworthin koululle oli vihdoinkin saatu päätökseen ja Alec nousi ulos autostaan, lukiten ovet sitten kun Lilykin oli tullut ulos. Automatkan aikana oli ruvennut tihuttamaan vettä ja nyt sade uhkaavasti tuntui vain kovenevan ja kiihdyttävän tahtiaan. Ilma oli hyvin kolea, onneksi Alec oli ottanut takkinsa mukaan.. hän sitten vilkaisi vaistomaisesti Lilyn suuntaan, kuin varmistaakseen, että nainen oli myös muistanut ottaa takkinsa eikä vilustuisi. Ja niinhän Lily olikin, Alec muisti vasta nyt, että oli itse nähnyt naisen vielä pukevan takkinsa ylleen. Jalat lähtivät viemään kohden koulun sisätiloja sateiselta parkkipaikalta, ja siitä sitten liikuntasalia päin, jossa balettitunti oltiin aina pidetty. Alec huokaisi hiljaa. Vaitiolo Lilyn seurassa ei selvästikään ollut hänen heiniänsä.. koko tilanne vaikutti niin.. epäluonnolliselta, kun hän ajatuksillaan yritti estää katsomasta naiseen päinkään ja pakotti itseänsä salaamaan häneltä jotakin.

Lily ei koskaan saanut sitä toivomaansa katsekontaktia Alecilta. Nyt he olivat jo autossa matkalla kohti Ainsworthin koulua, eikä neito voinut olla tuntematta oloaan epätoivoiseksi. Jos Alec ei vielä balettitunnin jälkeen kotiin tultua kertoisi, mikä tätä vaivasi, niin Lilyn olisi pakko puuttua asiaan. Hän ei tahtonut nähdä Alecia tuon näköisenä, sillä äsken kun Lily oli mieheen katsonut tämän ajaessa autoa, hän oli nähnyt Alecin kasvoilla murheellisen ilmeen. Eikä se kuulunut Alecin perusilmeisiin, ei ainakaan Lilyn lähettyvillä.
Jos Alecilla oli jotain murheita, olivat ne myös Lilyn murheita. Ei nainen osannut olla onnellinen omien asioidensa takia, jos Alecilla olisi jotain murehdittavaa. Se huono puoli Lilyssä oli, hän oli liian empaattinen ja tuntui suorastaan imevän itseensä muiden murheita ja surua. Se ei välttämättä ollut hyvä piirre, koska tällöin Lilystä tuli myös surumielinen. Ja ajatuksiinsa uppoutunut.

Edelleen vaaleaverikkö mietti, mikä oli saanut Alecin muuttumaan tuollaiseksi. Vielä eilen he olivat olleet aivan onnellisia, suukotelleet ja puhuneet, katsoneet toisiaan syvälle silmiin ja vannoneet ikuista rakkautta, mutta tänään kaikki tuntui niin erilaiselta, kaukaiselta. Lily tahtoi puhkaista tämän kuplan heidän väliltään, mutta yritti vielä parhaansa mukaan hillitä itseään.

He saapuivat sitten hetken ajamisen ja Alecien yllättävien kiroilemisten jälkeen koululle. Lily nousi autosta rivakasti ylös ja suuntasi ripein askelin koululle. Alecin muuttunut käytös alkoi huolestuttaa häntä vain entistä enemmän. Milloin Alec oli muka kironnut muille autoilijoille näiden huonoista ajotaidoista? Mitä jos kuskina olikin vain juuri ajokortin saanut nuori ihminen, joka ei vain osannut ajaa autoa niin kuin kokenut ajana? No, tämän ajatuksen Lily kuitenkin piti itsellään. Ei hän tahtonut lietsoa Alecia oloa vain pahemmaksi.
Lily avasi salin ovet ja sytytti valot. Hän meni tottuneesti pukuhuoneeseen ja riisui siellä takkinsa sun muut hepeensä vaihtaen ne yksinkertaiseen jumppa-asuun.

Kauaa Lily ja Alec eivät joutuneet kaksistaan salissa olemaan, kun ensimmäiset tytöt jo juoksivat innoissaan saliin. Lapset olivat tapansa mukaan hymyileviä ja iloisia, eikä Lily vain voinut olla hymyilemättä näiden kanssa.
"Lily, vatsasi on taas kasvanut!" yksi tytöistä hihkaisi ja asetti hennosti kätensä Lilyn vatsalle. Vaaleaverikkö naurahti sydämellisesti ja hymyili lämpimästi.
"Mary, siitä ei ole edes kahta päivää, kun näit minut viimeksi", Lily totesi soinnukkaalla äänellä ja sai tytöt nauramaan.
"Mutta on se silti kasvanut!" toinen tytöistä väitti kivenkovaan, eikä Lily viitsinyt alkaa väittää vastaan. Hän tyytyi vain hymyilemään huvittuneesti tytöille, ja kun viimeinenkin tytöistä oli saapunut paikalle, tunti alkoi.
Lily pystyi osittain keskittymään opetukseen, mutta välillä hänen katseensa harhautui Aleciin, joka oli pianon äärellä soittamassa. Mikä miestä oikein vaivasi, miksei Alec ollut heti sitä Lilylle kertonut? Johtuikö miehen vaitonaisuus ja välttelevyys Lilystä, oliko nainen tehnyt jotain väärin? Samanlaiset kysymykset pyörivät hänen mielessään monia kertoja sen koko puolentoista tunnin aikana.

"Nähdään taas", Lily hyvästeli tytöt, kun tunti oli loppunut. Pian viimeisetkin tytöt, jotka olivat käyneet hyvästelemässä Alecin ja kyselleet mieheltä, minkä Lily ja Alec antaisivat lapselleen nimeksi, katosivat liikuntasalista. Lily ja Alec jäivät kahdestaan, jälleen kerran.
"Haen tavarani, niin lähdetään.." vaaleaverikkö totesi alakuloisen ja voimattoman kuuloisena. Hän katosi pukuhuoneiden puolelle hakemaan tavaroitaan ja pian hän jo palasi takkinsa ja laukkujensa kera salin puolelle.
Tämä oli hyvin ahdistavaa, tämä jännite heidän välillään. Lily ei enää tiennyt, kuinka kauan hän pystyisi seuraamaan miestä sivusta.

Alec kulki Lilyn perässä liikuntasaliin ja suuntasi suoraapäätä pianon luokse, kun nainen oli lähtenyt pukuhuoneeseen päin. Mies riisui yllään olevan takkinsa pois ja istahti pianon äärelle, nostaen sen kannen ylös. Hän vain tuijotti pianon valkeita koskettimia kovasti ajatuksiinsa uppoutuneena.. tämä tuntui väärältä. Epäluonnolliselta, suoraan sanoen. Mistä lähtien Alec muka oli ruvennut pimittämään Lilyltä asioita ja valehtelemaan? Ei mistään.. paitsi nyt. Mies halusi kovasti paljastaa totuuden naiselle, ettei toinen turhaan huolestuisi Alecin muuttuneesta käytöksestä, mutta jos hän sen nyt vasta sanoisi niin häntä hävettäisi kovasti. Eikä hän osannut yhtään ennakoida, että miten Lily reagoisi siihen, jos mies kertoisi nyt valehdelleensa.
Lily sitten palasikin jo pukuhuoneesta saliin ja pian ensimmäiset lapset saapuivat myös paikalle. Alec nosti katseensa varoivaisesti pianon koskettimista lapsiin ja Lilyyn. Voi kuinka kovasti hänen tekikään mieli hymyillä huolettoman leveästi, kun jotkut lapset sanoivat naisen vatsan kasvaneen taas ja kun Lily sai heidät nauramaan. Mutta huolettomasti hymyileminen ei vain ollut mahdollista. Mies tunsi olonsa sillä hetkellä täysin kaikeksi muuksi kuin huolettomaksi..

Sitten tunti tekikin jo loppuaan ja tytöt olivat ryhtyneet hyvästelemään opettajaansa, kysellen sitten Alecilta, että minkä nimen he mahtoivat lapselleen antaa. Mies yritti parhaansa mukaan hymyillä näille lämpimästi ja laskea hivenen leikkiä, sillä eihän hän voisi lapsille ruveta kiukuttelemaan huonoa oloansa ja tuottaa heille pettymystä, kun he eivät siihen liittyneet mitenkään.. mutta eihän Lilykään ollut mitenkään syyllinen siihen? Tuntui oikeasti niin väärältä vältellä kaikenlaista läheisyyttä naisen kanssa, kun he yleensä olivat takertuneet toisiinsa kiinni ja jakoivat rakkauden osoituksia toisilleen kaiken aikaa. Ja nyt Alec ei antanut itsensä sallia edes katsoa naista silmiin. Jos miehestä tuntui nyt tältä, niin miltäköhän Lilystä mahtoi tuntua?

Miehen kasvoille oli noussut epätoivoinen ja hivenen tuskainen ilme, kun hän oli kuullut sen äänensävyn, mitä nainen sanoissaan käytti. Voi helvetti, olihan Lilyn pitänyt jo selkeästi tajuta se, että mies selvästi vältteli häntä. Eikä nainen kuulostanut todellakaan enään niin onnelliselta, kuin vielä silloin rynnätessään Alecin luokse tämän tultua töistä.. entisistä töistään. Mutta mies ei halunnut, että Lily muuttuisi taas surulliseksi Alecin takia. Hän halusi Lilyn olevan onnellinen, mutta se ei selkeästikään olisi mahdollista, jos mies jatkaisi typerää käytöstään. Naisen olisi saatava kuulla totuus, siitä mikä miestä vaivasi. Ennemmin tai myöhemmin hän saisi sen kuitenkin tietää.

Lily oli hakenut tavaransa pukuhuoneesta ja Alec oli taas noussut pois pianon ääreltä, pukien takkiansa takaisin päälleen. Hän lähti sitten mitään sanomatta johdattamaan heitä taas ulos liikuntasalista, kulkien hivenen naista edempänä. Kerro se Alec, kerro.. Ääni hänen päässään käski miestä jatkuvasti kakistamaan totuuden ulos, mutta toinen ääni kehotti pysymään hiljaa ja kertomaan asian Lilylle vasta sitten kun.. kun vain tuntuisi siltä. Alec tunsi pikkuhiljaa sekoavansa itsensä kanssa, sillä hän ei millää osannut päättää, että mihin lopputulokseen päätyisi. Kertoisiko hän sen nyt vai myöhemmin.
".. Lily", Alec oli kääntynyt kasvot naista kohti, juuri ennen ulko-ovelle saapumista. "..Mi-miten töissä meni?" Idiootti. Ei hänellä tietenkään ollut pokka riittänyt asian kertomiseen, sen verran häpeissään mies edelleenkin oli. Eikä hän voinut enää jänistääkään siitä tilanteesta, sillä olihan hän nyt pitkän mykkäkoulun jälkeen ruvennut puhumaan yllättäen naiselle ja kääntänyt katseensa tämän suuntaan.

Lily asteli Alecin perässä kohti salin ovia, joista he pääsisivät ulos salista. Vaaleaverikkö tuijotti salin lattiaa murheellisesti, sillä nyt hänestä tuntui, että Alecin kanssa puhuminen olisi sillä hetkellä hyvin haasteellista. Haasteellista sen takia, koska miehen mielessä selvästi pyöri jokin muun asia, joka miestä vaivasi. Ei Lily pystyisi mitenkään puhumaan jostain säästä, kun heidän välinen jännite oli tässä kunnossa.
Joten neito hätkähti hienoisesti, kun kuuli Alecin lausuvan naisen nimen. Lily nosti siniharmaat silmänsä ylös salin lattialta ja katseli nyt Alecin kasvoja pieni hämmennys ja murheellisuus koristaen. Lily oli jo ehtinyt toivoa, että mies vihdoinkin kertoisi sen, mikä tätä vaivasi, mutta ei. Sen sijaan Alec kysyi Lilyn työpäivästä.
"Hyvin.." Lily henkäisi sitten ensiksi vastaukseksi ja astui sitten ulos. Ulkona satoi entistä enemmän vettä, aivan kuin sinä päivänä, kun Alec oli ilmestynyt ensimmäisen kerran koululle Helenan sijaiseksi. Se muisto sai Lilyn olon hitusen paremmaksi ja pienen hymyn kipuamaan hänen huulilleen, mutta vain hetkeksi. "Kaikki ovat todella mukavia minua kohtaan. Vanhukset varsinkin. Tänäänkin vanha herra Raymond pyysi minua toistamiseen treffeille kanssaan", naisen ääni oli jo hieman tavallisen kuuloinen, mutta silti hänen äänestään kuulsi selvä murheellisuus. Lilyn katse hakeutui taas Aleciin, jota nainen katseli pitkään ja hartaasti. Pitäisikö Lilyn vain kysyä, mikä miestä vaivasi? Tässä ja nyt? Vai pitäisikö hänen odottaa siihen asti, että he pääsisivät kotiin asti?

He saapuivat sitten koulun pihalla olevan ainoan auton, Alecin auton, luo ja pian matka kohti heidän yhteistä asuntoa alkoi. Lily avasi hiuksensa ponnarilta ja alkoi hypistella hiussortuvia sormiensa väleissä. Tätä hän teki vain silloin, kun hän oli hermostunut.
"Mitä ruokaa laittaisin tänään?" Lily kysyi sitten, kun hiljaisuus oli tuntunut liian ahdistavalta. Katse hakeutui taas miehen kasvoille ja neito odotti miehen vastausta vaitonaisena. Voi, miten he olivat tällaiseen tilanteeseen päätyneet?

Alec nyökkäili jäykästi kuunnellessaan Lilyä. Toki mies oli tyytyväinen siihen, että hän oli löytänyt itselleen mukavan työn ja että häntä kohdeltiin siellä hyvin.. ja Alec olisi halunnut osata iloita naisen puolesta, mutta siinä tilassa se oli hivenen hankalampaa. Mies hiljeni taas kun he olivat lähteneet kävelemään kohden autoa. Pari pääsi auton sisään ja aloitti matkan kotiin. Sade rummutti tiiviisti Fordin konepeltiä ja lasinpyyhkijät tekivät kovasti töitä sen eteen, että näkyvyys olisi tielle mahdollisimman hyvä. Alec pyyhkäisi hihaansa hivenen kasvojansa, jotka tippuivat vieläkin vettä. Hän sitten hätkähti hienoisesti, kun Lily taas puhui ja oli rikkonut kiusallisen hiljaisuuden heidän välillään.

"Mmmh.. ihan sama. Tee mitä haluat, minulla ei ole oikein nälkä", Alec vastasi naisen kysymykseen katse pidättäytyen tiiviisti tiessä. "Söin juuri ennen kuin tulin.. töistä", hän kiiruhti lisäämään nopeasti, sillä ruoasta kieltäytyminen jos mikä näyttäisi varmasti Lilyn silmissä oudolta. Alec aina töistä kotiuduttuaan suorastaan näki tähtiä päästessään syömään naisen tekemää ruokaa pitkän työpäivän jälkeen ja söi hyvällä ruokahalulla. Mutta nyt mies ei tuntenut olevansa lainkaan nälkäinen, vaikka ei ollutkaan syönyt juuri mitään päivän aikana. Päin vastoin, hänestä tuntui siltä, että rupeaisi voimaan pahoin jos edes yrittäisi saada jotain tungettua kurkusta alas. Sen verran pahasti miehen vatsassa nimittäin myllersi.

Se pienen pieni toivonpilke naisen silmissä sammui, kun Alec sanoi, ettei ollut nälkäinen. Lily siirsi katseensa syliinsä ja katsoi sitä poissa olevasti. Alec ei yleensä kieltäytynyt siitä, kun Lily tarjosi laittavansa ruokaa. Nainen oli saanut sen käsityksen, että Alec todellakin piti hänen ruuanlaittotaidoistaan. Kieltäytymistä ruuasta Lily ei kuitenkaan olisi osannut odottaa. Lily oli toivonut, että se olisi jotenkin saanut heidän välillään olevan jännitteen katoamaan.
Ei näköjään.

Matka kotiin sujui sitten hiljaisissa merkeissä. Lilyn kulmat olivat kurtistuneet niin, että naisen kasvoilla oleva ilme näytti hyvin ahdistuneelta ja murheelliselta. Hän ei pitänyt tällaisistä hetkistä, yleensä Lily pyrki juuri välttelemään tällaisiä hetkiä. Miksi aikaa piti tuhlata mykkäkouluun ja välttelyyn, kun sitä saisi puhua vapaasti ja olla toisen kanssa lähekkäin? Lily oli jo saanut kokea liiaksikin hiljaisuutta ja yksinäisyyttä elämässään, että hän ei enää tahtonut kokea niitä samanlaisia tuntemuksia uudelleen. Alecin jos kenen olisi pitänyt se tietää, kun ensimmäisen kerran myönsi rakastavansa Lilyä. Neito oli saanut kokea sellaisia asioita, jotka olivat muokanneet hänen luonnettaan uudella tavalla. Naisesta oli tullut herkempi, ennakkoluuloisempi ja mikä pahinta, hyvin ahdistunut silloin, kun jokin asia ei tuntunut menevän juuri niin kuin piti.

Alec parkkeerasi autonsa omalle paikalleen ja Lily oli ampaissut heti ulos autosta, kun se oli täysin pysähtynyt. Vaaleaverikön silmät olivat hieman kostuneet, mutta hän pyyhkäisi ylimääräiset vedet nopeasti paidan hihaansa. Hän ei tahtonut olla näin heikkohermoinen Alecin seurassa, ei ainakaan tällä hetkellä. He molemmat eivät voisi samaan aikaan olla murheellisia ja epätoivoisia.

Hiljaisuus ei ollut ikinä tuntunut yhtä kamalalta. Alec ei uskaltanut edes vilkaista Lilyn suuntaan, sillä hän pelkäsi toisen reagointiä äskeiseen, kun mies oli kieltäytynyt ruoasta. Pienen vilkaisun hän kuitenkin vaistomaisesti loi viereiseen neitoon ja.. toivoi että se ilme, jonka hän oli Lilyn kasvoilla nähnyt oli pelkkää harhaa. Nainen näytti olevan nyt entistäkin pahoin mielin ja katsoi syliinsä poissa olevana.. Alec ei ollut aikoihin nähnyt häntä siinä tilassa. Mies huokaisi hiljaisesti ja puristi käsissään olevaa auton rattia aavistuksen verran tiukemmin. Ei tämän näin pitänyt mennä, ei todellakaan. Heidän pitäisi olla onnellisia. Lapsikin oli tuloillaan ja kaikkea, he rakastivat toisiaan. Mutta toisaalta Alecin äkilliset potkut saattaisivat puuttua tulevaisuuteen ja muokata siitä hyvinkin hankalan. Lilyn ei sentään tarvinnut siitä stressata, onneksi, sillä miehän oli jättänyt asian kokonaan kertomatta. Mutta nyt sen negatiiviset vaikutukset rupesivat todellakin näkymään. Pari tuskin oli edes hipaissut toisiansa ja he molemmat istuivat parasta aikaa tuppisuina, miehen katse tiiviisti tiessä ja Lilyn omassa sylissään. Tällaisessa tilanteessa Alecin oli hyvin vaikea nähdä pienintäkään valonpilkahdusta tulevaisuudesta.

Sitten he saapuivatkin jo tutun kerrostalon parkkipaikalle ja Alec parkkeerasi autonsa tottuneesti. Hän oli juuri siirtämässä katsettaan taas Lilyyn, mutta hänen yllätyksekseen nainen oli rynnännyt heti autosta ulos kun se vain oli kokonaan pysähdyksissä. Miehen kasvoille oli kohonnut surkeudesta kielivä ilme, kun ovi paukahti kiinni ja Lily oli nyt sen toisella puolella. Lily oli varmaankin kamalan vihainen hänelle nyt.. toisaalta se oli ihan ymmärrettävää, sillä olihan Alec onnistunut olemuksellaan pilaamaan toisen päivän eikä naisella ollut harmaintakaan aavistusta siitä, että miksi mies näin kummallisesti käyttäytyi. Hän ei voinut, ei vain voinut enää salata asiaa neidolta.. ainakaan kauaa. He kummatkin ihan selkeästi kärsivät siitä, että Alec salasi häneltä jotakin niin suurta asiaa. Ja parisuhteessa salailu ei tullut kuuloonkaan. Luottamus ja rehellisyys kumppanille oli aina tärkeä asia, eikä mies halunnut pilata heidän rakastavaa suhdetta toisiinsa typerillä valheilla. Valehtelu ei ikinä tiennyt hyvää, sen hän oli elämässään oivaltanut jo muutamaan otteeseen..

Mies yritti ryhdistäytyä ja peittää olemuksensa, joka tuntui murtuvankin millä hetkellä hyvänsä.. Sitten hän avasi vaivalloisen oloisena Fordinsa oven ja nousi pois autosta. Hän kohotti katseensa varovaisesti Lilyyn tullessaan häntä lähemmäksi, eikä vain voinut mitään sille, että hänen ryhdistäytymisen yritykset olivat valuneet kuin kaivoon heti sillä hetkellä kun mies katsoi naiseen. Miehen kasvot kielivät selkeästi siitä, että kaikki ei todellakaan ollut hyvin nyt ja häntä vaivasi jokin asia. "Lily.. älä ole vihainen", Alec sanoi ne sanat niin hiljaa vaaleaverikölle, että ne olivat hukkua sateen ja kaikkien muiden ulkopuolisten äänien alle. Merensinisissä silmissä näkyi selvästi se epätoivoisuus, mikä miehessä otti pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vain valtaansa. Hän tajusi pian hytisevän kylmästä. Ei sillä, etteikö kaatosateessa seisoskeleminen muka kylmää muutenkin olisi, mutta häntä pelotti. Alec pelkäsi sitä, että Lily vihastuisi hänelle pahemman kerran. "..Minä.. jätin sinulle jotain kertomatta tänään." Mies laski katseensa häpeissään alas ja nielaisi vaikeana. Oliko tämä sittenkään niin hyvä idea..?

Lily kuuli sitten Alecin hiljaisen äänen sateen alta ja kääntyi kokonaan miehen suuntaan. Miksi Lily olisi vihainen? Vaaleaverikkö katsoi Alecia hetken ajan lasittunein ja hämmentynein silmin, kunnes Alec taas jatkoi hiljaista puhettaan laskien katseensa sitten häpeävän oloisena maaha. Lilyn kasvoille kohosi sitten hivenen huolestunut ilme, kun hän näki Alecin tuon näköisenä. Oli ilmeistä, että Alec oli jättänyt Lilylle jotain kertomatta, eikä nainen ollut sitä sen suuremmin pelästynyt, mutta nyt... Nyt Lily vasta alkoi kunnolla miettiä sitä, mitä mies oli jättänyt hänelle kertomatta. Tietenkin draamasarjojen ylimpänä ystävänä Lily kuvitteli ensimmäiseksi, että Alec olisi... Että Alec olisi pettänyt Lilyä jonkun toisen kanssa, mutta tälle ajatukselle Lily vain naurahti mielessään kylmästi ja heitti sen pois mielestään. Ei Alec kykenisi häntä pettämään, ei ainakaan tällaisenä aikana, jolloin he olivat olleet kovin onnellisia ja lapsikin oli jo tuloillaan päin. Mikä olisi siis toinen syy miehen salailuun?
Sitä Lily ei kuitenkaan keksinyt.

"Alec.." nainen aloitti hennolla äänellään ja asetti kätensä Alecin kasvojen molemmille puolille. Sade jatkoi yhä parin kastelemista. "Ei sinun tarvitse sitä nyt minulle kertoa.." Lily puhui rauhallisella ja huolehtivaisella äänensävyllä pyyhkäistessään miehen kosteita hiuksia tämän otsalta. "Kerro sitten, kun olet valmis, okei..? En halua painostaa sinua tai mitenkään, mutta... Mutta en haluaisi nähdä sinua noin surkean näköisenä", Lily sanoi hiljaa ja suukotti miestä nopeasti molemmille poskille.
"Mennään sisälle, ettei kumpikaan meistä vilustu", neito ehdotti sitten, liu'utti toista kättään, mikä oli Alecin kasvoilla ollut, pitkin miehen käsivartta, kunnes se sitten tarttui varovaisesti Alecin kädestä kiinni. Lily lähti viemään heitä kohti kerrostaloa.

Sisälle kerrostaloon päästyään Lily ei irrottanut edelleenkään otettaan miehen kädestä, vaan johdatti heitä edelleen portaisiin aivan heidän asuntonsa oven eteen. Nainen avasi oven avaimellaan ja pian asunnon lämmin ilta suorastaan tulvahti Lilyn kasvoille. Sisällä oli niin paljon lämpimämpää kuin ulkona.
Vaaleaverikkö alkoi riisua märän takkinsa ja pian se jo roikkui painavana naulakossa. Kengät riisuttuaan Lily kääntyi katsomaan Alecia ja odotti tämän sanovan jotain. Mutta Lily olikin yllättävän kärsimätön, eikä tahtonut enää hiljaisuutta heidän välilleen.
"Tulisitko kanssani lämpimään suihkuun..? Ole kiltti?" Lily kysyi hennolla äänellä ja yritti tavoittaa Alecin katsetta. Varmasti lämmin suihku rauhoittaisi heitä molempia ja antaisi molemmille voimia.

Hän ei ollutkaan vihainen. Alec nosti katseensa varovaisesti ylös maasta takaisin Lilyyn, kun kuuli naisen puhuvan ja tunsi tämän lämpöisen käden vasten kylmettyneitä kasvojansa. Lily sanoi, että miehen ei tarvitsisi asiaansa nyt kertoa, ja että hän voisi kertoa sen sitten kun itse olisi valmis siihen. Mutta kun hän ei tiennyt, että milloin olisi valmis. Silloin kuin olisi löytänyt uuden työpaikan itselleen..? Ei, siihen menisi liian kauan aikaa, vaikka hän aloittaisikin töiden metsästyksen jo huomenissa. Se olisi Lilyä kohtaan epäreilua, sillä olihan Alec aloittanut sopertamisen jo siitä, että oli jättänyt jotain naiselle kertomatta ja häntä varmasti kiinnosti, että mikä asia miestä vaivasi. Nainen vain oli niin huomaavainen, välittävä ja rakastava ettei halunnut painostaa Alecia mihinkään. Mies tunsi sen kamalan kylmyyden hälventyvän hiljalleen, kun Lily painoi huulensa toisen poskia vasten. Naisen kosketuksella oli niinkin maaginen vaikutus Aleciin ja hän tunsi katuvansa syvästi sitä, että oli vältellyt läheisyyttä neidon kanssa koko päivän. Kuinka typerää se olikaan ollut, eihän mies millään pärjäisi ilman Lilyn kosketusta. Sen faktan herra oli jo muutamaan otteeseen todennut mielessään.

Alec nyökkäsi pienesti vaaleaverikön ehdotukselle lähteä sisään. Tosiaan, he molemmat vilustuisivat vielä mikäli he kauankin aikaa meinasivat jumittaa kaatosateessa keskellä kerrostalon koleaa parkkipaikkaa. Pian mies tunsi naisen käden tarttuvan varovaisesti omaansa ja hän puristi sitä hienoisesti. Ei mitenkään niin kovasti, että se olisi naista satuttanut, vaan juuri niin sopivasti, että ote tuntui varmalta. Alec ja Lily lähtivät pois kaatosateesta, kohti asuntoansa ja kävelivät toisiensa käsistä pitäen kiinni edelleenkin. Olo oli huomattavasti parempi nyt jo, vaikka huono omatunto soimasi miestä edelleenkin. Eikä hän ollut kertonut vielä potkuistaan mitään Lilylle.. mutta mies ei halunnut pilata nyt heidän hetkeänsä sillä. Hän kertoisi asian sitten, kun olisi valmis, niin kuin Lily oli ehdottanutkin. Kädet erkanivat toisistaan vasta kun avopari käyskenteli yhteisen asuntonsa sisään ja Alec ryhtyi riisumaan sateesta kastunutta takkiansa yltään.

Juuri kun mies oli saanut kenkänsä pois jaloistaan, niin naisen kysymys oli havahduttanut hänet. Hän katsoi taas Lilyyn ja tuli hiljalleen neitoa lähemmäksi. "Tietysti tulen.." Alec oli vetänyt naisen varovasti entistäkin lähemmäs itseään kietomalla kädet hänen selkänsä taakse. Ja sitten mies oli painanut pitkän suudelman Lilyn täyteläisille huulille, niin kuin oli yleensä tehnyt heti töistä kotiin tullessaan. Mutta tällä kertaa suudelma oli kestänyt ehkä hivenen pidempään. Sisälle tullessa kylmyys oli suurimmaksi osaksi kaikonnut Alecin kehosta, mutta nyt viimeistään hänet oli taas täytetty sillä ihanan lämpimällä tunteella. Hän ei enää aikonut vältellä Lilyä, ehei. Hän olisi hullu jos jatkaisi sitä. Kun viimeinkin mies irrotti huulensa naisen omilta, niin hän katsoi Lilyyn hymyillen taas pitkästä aikaa kunnolla. Mutta pian hymy menetti hieman tehoansa, kun Alecin ilme oli muuttunut murheellisempaan suuntaan. "Anteeksi, että käyttäydyin niin typerästi."

Onneksi Alecin olo vaikutti edes hieman kohenevan Lilyn sanojen ja kosketusten myötä. Samoin myös Lilyn olotila koheni ja hän otti tehtäväkseen saada Alec kokonaan pois niistä murheista, joista naisella ei ollut aavistustakaan. Alec kyllä kertoisi aikanaan, mikä miestä piinasi. Ja Alecin tuntien ei mies pystyisi kovinkaan kauaa sitä itsellään pitämään. Ehkä. Näin Lily ajatteli. Koska oli vain yksinkertaisesti vaikea salata toiselta asioilta. Olihan Lilykin silloin, kun oli kuullut olevansa raskaana, ajatellut ensimmäiseksi pitävän sen omana tietonaan, mutta sitten hän olikin tajunnut sen olevan mahdottomuus. Miten hän muka pystyisi olemaan normaalisti, kun Alecilla ei olisi ollut harmainta aavistusta siitä, että Lilyn vatsassa kasvaisi heidän yhteinen lapsi. Salailu olisi tehnyt hänet hulluksi, varmaankin käyttäytymään samalla lailla kuin Alec sillä hetkellä.

Lily hymyili jo paljon lämpimämmin, kun Alec suostui tulemaan hänen kanssaan suihkuun. Silloin mies myös suuteli häntä ensimmäisen kerran töidensä päätyttyä. Lily tiesi, että pian Alec kertoisi hänelle, mikä tätä vaivasi, kun mies ei enää naista yrittänyt vältellä. Neito tietenkin vastasi Alecin suudelmaan välittävästi ja kietoi kätensä miehen niskan taakse hyväillen samalla Alecin takaraivoa ja hiuksia. Tämä tilanne tuntui jo tutulta ja turvalliselta. Kaksi tuntia ilman tätä läheisyyttä Alecin kanssa olivat olleet silkkaa kidutusta, varmasti heille molemmille.
"Hyss.." neito hyssyteli Alecin huulia vasten ja painoi niihin pehmeän suukon. "Meistä jokainen käyttäytyy joskus typerästi.. Mutta ei ajatella sitä enää", Lily kuiski Alecin kasvojen edessä ja tunnusteli hennosti nenällään miehen nenää. "Mennään suihkuun.."

Lily ja Alec siirtyivät sitten lämpöisen suihkun puolelle ja silloin viimeistään se ulkona ollut kylmyys haihtui heistä molemmista. Vaaleaverikkö alkoi tuntea olonsa jo paljon vahvemmaksi, kun Alec ei tosiaan enää yrittänyt vältellä naisen koskettamista tai katsomista. Lilyn lempipuuhaa kun oli tuijottaa Alecia silmiin ja antaa käsiensä kosketella huumaantuneena miehen vartaloa.

Kun he viimein sitten pääsivät ulos kylpyhuoneesta sekä saivat kuivattua itsensä ja puettua, Lily ja Alec olivat päätyneet sohvalle lepäilemään. Lily oli pukenut ylleen harmaan oloasunsa sekä vaaleanpunaisen pitkähihaisen ja -helmaisen kietaisupaidan ja lepäsi nyt miehen sylissä televisiota katsellen. Lilyn pää nojasi Alecin rintakehää vasten ja naisen toinen käsi hyväili hiljalleen miehen reittä. Olo tuntui rauhalliselta ja levolliselta, mutta silti Lilyä vaivasi se asia, mitä Alec häneltä edelleen salasi.
"Haluatko... Puhua siitä..?" Lily otti asian sitten pitkästä aikaa puheeksi ja hänen katseensa siirtyi television ruudusta hieman sivummalle. Ei nainen tietenkään painostaisi Alecia kertomaan vielä totuutta, mutta hän tahtoi näin kertoa miehelle, että Lilyä tosiaankin kiinnosti miehen murheet.

Alec ja Lily olivat siis päätyneet lämpimään suihkuun, niin kuin olivat äsken suunnitelleetkin päätyvänsä. Tämä tuttu ja turvallinen läheisyys naisen kanssa oli aiheuttanut miehelle sen, että toinen ei juurikaan muistanutkaan enään päivän aikana tapahtuneita epämiellyttäviä asioita ja hän jopa unohti stressinsäkin. Ainoa asia, mitä hän kykeni nyt enää ajattelemaan oli Lily ja hän päättikin jakaa naiselle nyt tuplaten hellyyden osoituksia, kun oli aikaisemmin päivällä niin typerästi ja harkitsemattomasti käyttäytynyt häntä kohtaan.

Lopulta pari oli löytänyt tiensä kylpyhuoneesta olohuoneen sohvalle mukavasti asettautuneina, virkistävän suihkun jäljiltä. Alec silitti Lilyn hiuksia hellästi samalla kun hän tapitti merensinisillä silmillänsä television ruutua. Miehen yllä oli taas kerran pelkästään bokserit ja t-paita, millaisessa kokonaisuudessa hän yleensäkin hillui asunnossaan, kun ei ollut lähdössä minnekkään tai suunnitelmissa ei ollut mitään erityistä. Hän vain oli ja vietti aikaansa rakastamansa naisen, Lilyn kanssa. Mitä vastaan Alecilla ei tietystikään ollut yhtikäs mitään.
Mutta niin.. ne potkut. Mies ei ollut vieläkään kertonut asiasta naiselle, eikä häntä oikeastaan nyt pahemmin huvittanutkaan, kun he olivat saaneet niin huonosti menneen päivän vihdoinkin korjattua ja nauttivat rennosti yhteisestä hetkestään. Jos Lily vain ei kysyisi asiasta enään, niin..

No, sieltä se olikin jo tullut kuin apteekin hyllyltä. Hän kysyi, että halusiko Alec puhua asiasta.. Miehen levolliselle kasvoille oli noussut hivenen ahdistunut ilme, kun kysymys oli niin yllättäen hänen korviinsa kantautunut. Alec puraisi hivenen huultaan ja katsoi sitten naiseen, jonka pää hänen rintakehällään lepäsi. Nyt hän ei voisi enää paeta. "Minä.. äh. Lily, minut irtisanottiin tänään. Olen työtön", hän lopulta sai hiiskautettua kuuluviin ja laski katsettaan omaan kätensä tasolle, häpeäväisen oloisena. Nyt Lily tiesi, että mikä Alecia oli koko päivän vaivannut..
"E-en halunnut luoda sinulle mitään ylimääräistä stressiä.. anteeksi etten kertonut heti.." Mutta mitkään anteeksipyynnöt eivät paljoa tässä hyödyttäneet. Jos Alec oli saanut potkut ja Lily oli nyt taloudessa ainoa joka teki töitä, niin miten ihmeessä he saisivat vuokran, laskut.. sen kaiken maksettua?

Lily oli aivan hiljaa, tuskin edes hengitti, kun hän odotti Alecin puhuvan. Naisen käsi pysähtyi miehen reidelle ja nyt hänen peukalonsa vain siveli sitä. Hetken kuluttua Alec sitten alkoi puhua ja Lily valpastui oitis. Hän oli niin utelias tietämään, mikä oli saanut miehen niin pois tolaltaan.
Kun Alec sitten sai kerrottua, että oli joutunut työttömäksi, Lily muutti asentoa. Hän istui nyt polviensa päällä sohvalla Aleciin päin, joka oli laskenut katseensa alas. Alec ehti jo pahoitella, ennen kuin Lily ehti mitään sanomaan tai tekemään. Lilyn kädet asettuivat miehen kasvojen molemmille puolille ja neito nosti niitä ylemmäs, jotta heidän katseensa kohtasivat. Lilyn katse oli kaikkea muuta kuin vihainen, pettynyt tai toruva. Hän katsoi miestä lämpimästi, rakastavasti ja kiitollisesti.
"Luulitko, että minä suuttuisin tai pettyisin sinuun..?" vaaleaverikkö kysyi hiljaisella ja varovaisella äänellä tutkiessaan miehen merensinisiä silmiä. "Minä en koskaan voisi suuttua tai pettyä sinuun, Alec Lawford. Joten älä koskaan pelkää kertoa minulle jotain sellaista, mikä vaivaa sinua. Minä tuen sinua, minä autan sinua, minä.. Minä rakastan sinua", Lily piti kunnollisen kannustuspuheen ja katsoi koko sen aikana Alecia silmiin. Hänen äänensä oli ollut pehmeä ja hyvin lempeä ja Lily toivoi sanoillaan edes jotenkin auttavan Alecia, joka näytti niin surkealta.

Naisen kädet hyväilivät Alecin kasvoja ja pian Lily jo painoi huulensa miehen huulia vasten. Hän suukotti miestä sitten vielä otsalle, kunnes erkani hieman kauemmas tämän kasvojen läheltä.
"Me selviämme tästä. Sinä voit hakea uusia töitä. Sellaisia töitä, jotka oikeasti kiinnostavat sinua. Varmasti moni palkkaisi sinut mielellään töihin", neito kuiskasi. Hän tiesi, ettei Alec ollut sen kummoisemmin nykyisestä työstään pitänyt, eikä Lilykään pitänyt siitä, että mies oli tullut joka päivä uupuneen oloisena kotiin. Alec ansaitsisi sellaisen työn, joka innostaisi miestä ja saisi tämän suorastaan puhkumaan energiaa.
Oli ehkä outoa, kun Lily ei vaipunut tästä uutisesta horrokseen. Tästä sen huomasi, kuinka vahvaksi Lily oli Alecin kanssa muuttunut. Hän ei enää alistunut sille masennuksenpyörteelle, joka olisi mielellään hänet napannut taas mukaansa. Lily ei enää vain yksinkertaisesti jaksanut olla murheissaan, hän tahtoi uskoa hyvyyteen ja siihen, että hän tosiaankin voisi olla onnellinen, kun vain antaisi onnellisuudelle mahdollisuuden.

Lilyn huulille kohosi pieni rohkaiseva hymy, kun hän katsoi miestä edelleen silmiin.
"Me selviämme tästä", Lily toisi vakuuttelevasti ja sipaisi Alecin poskea hellästi. "Voimme ottaa vaikka lainaa, jos tilanne näyttää pahalta. Mutta me tulemme selviämään. Joten älä siitä huolehdi, rakkaani.. Kiitos, kun kerroit minulle.." Ja jälleen Lily antoi Alecille pienen suudelman.
Mikään ei saisi Lilyä enää romahtamaan samanlaiseen kuntoon, missä hän oli ollut viimeiset kaksi vuotta. Hän ei enää romahtaisi, vaan hänestä tulisi vahva kuin tukipilari. Alecin tähden. Heidän tähden.

Alec jäi jännittyneenä odottamaan Lilyn reaktiota katse ja pää edelleenkin alhaalle päin painuksissa. Mutta sitten hän tunsi naisen kädet kasvoillaan ja hänen päätään nostettiin ylemmäs niin, että miehen silmät kohtasivat suorassa katsekontaktissa neidon siniharmaat. Se tapa, millä Lily häntä katsoi sai Alecin hämmentymään jonkin verran, sillä hän oli odottanut jotain täysin muuta. Että nainen olisi ollut edes jonkin verran pettynyt häneen siitä, että oli yrittänyt pitkittää asian kertomista hänelle, mutta ainakaan katseen perusteella asiat eivät olleetkaan niin.
Mies kuunteli hiljaa ja hyvin tarkkaavaisesti neidon puhetta, merensiniset silmät tiukasti uppoutuneina toisen omiin edelleenkin, niin kuin Lily oli itse nostanutkin hetki sitten miehen katsetta ylemmäs. Hän oli otettu naisen sanoista, eikä vain tiennyt mitä siihen sanoa. Lily oli toki varmasti kaikista ymmärtäväisin, sympaattisin ja lempein ihminen, joka Britanniassa asusti, mutta siltikään mies ei ollut osannut odottaa mitään niin kannustavaa ja rakastavaa puhetta. Jos enkeleitä todellakin oli olemassa, niin Lilyn täytyi olla ehdottomasti yksi niistä.
Alecin huuli värähteli aavistuksen verran ja hänen äsken vielä niin surkea ilme kasvoilla oli muuntunut nyt toiveikkaaksi. Onnellisen toiveikkaaksi. Mies olisi varmaankin itkenyt onnesta, mikäli olisi hivenen tunteikkaampaa sorttia, mutta ilme kertoikin varmasti jo kaiken Alecin sen hetkisistä tuntemuksista. Niin, muutamalla sanalla nainen oli saanut miehen asenteen kokonaan muuttumaan. Ei pitäisi tehdä niin nopeita johtopäätöksiä tulevaisuudesta. Eiväthän yhdet potkut nyt koko loppuelämää tulisi haittaamaan?

Vaaleaverikön suudelmaan mies vastasi taas hyvin mielissään, eikä olisi halunnut irrottautua naisen huulilta enään ikinä, mutta ainahan sekin vaihe tuli vastaan.. ei liikaa makeaa mahan täydeltä. Alecin huulille oli kohonnut vino hymy ja hänen silmänsä sulkeutuivat hetkeksi. "Aloitan töiden etsimisen jo heti huomenna." Hän sanoi nyt jo itsevarmemmalla äänellä ja tarttui toisella kädellänsä Lilyn omaan, puristaen sitä kevyesti. "Olet niin.. täydellinen, en tiedä mitä tekisinkään ilman sinua", Alec kuiskasi ja painoi hellän suukon neidon suupielelle. Hän oli niin iloinen siitä, että hän oli löytänyt Lilyn kaltaisen naisen rinnalleen kumppanikseen. Tosin olihan hänelläkin ollut omat heikkoutensa niihin aikoihin, kun pari vasta tutustui toisiinsa.. nainen oli omannut huolestuttavan alhaisen itsetunnon, pelkäsi uusien ihmisten tapaamista ja muutenkin ollut oman menneisyytensä vanki. Mutta nyt siitä ajasta ei näyttänyt olevan tietoakaan ja tällä kertaa Lily oli Alecille se tuttu ja turvallinen tuki, joka auttoi miestä pääsemään yli vaikeistakin ajoista.

Aivan varmasti mies löytäisi itselleen uuden työpaikan, joka tällä kertaa saattaisi miellyttää enemmän kuin se entinen. Vaihtelukin oli välillä hyväksi, Alec oli ollut täysin tapojensa orja niiden parin vuoden aikana, jotka oli entisellä työpaikallaan viettänyt. Aikaisin aamulla töihin, paperihommia, kirjoitusta, paperihommia, vielä lisää paperihommia, kirjoitusta, tuplaten lisää paperihommia, taistelua oikkuilevan kopiokoneen kanssa.. kunnes sitten vihdoinkin pääsi iltapäivällä kotiin ja oli usein rättiväsynyt, vaikka kello olisikin vasta viisi. Se harmitti Alecia, sillä hän halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa Lilyn kanssa, eikä se ollut varmasti kovin miellyttävää naisellekkaan, että mies nuokkui väsyneenä aina töistä tullessaan koko loppupäivän. Alecin vain pitäisi löytää jokin sopiva työ itselleen. Hän oli valmistunut journalistiksi, joten kyllä tarjontaa erilaisiin hommiin ainakin pitäisi riittää.

Mies päästi hitaasti irti neidon sirosta kädestä, mutta siirsi otteensa kiertämään käden naisen ympärille niin, että hän veti toista lähemmäs itseänsä. Alec katsoi rakastavaisena niitä siniharmaita silmiä taas, kunnes katse siirtyi alemmas, Lilyn vatsalle. Huulilta karkasi hykertelevän hiljaista naurua ja hän kosketti hennosti vatsaa. "Mahasi on tosiaan kasvanut hivenen jo.. pienokaisella näyttää olevan kamala kiire päästä tähän maailmaan." Olihan Lilyn vatsa vielä toistaiseksi kovin pieni, ettei sen kasvamista ulkopuolisen silmin helposti huomannut. Mutta Alec sen sijaan oli tutkinut naisen vartaloa kauttaaltaan niin monet kerrat, että pisti tarkkaavaisena huomioon pienetkin muutokset.

Lily huomasi, että Alecin kasvoilla ollut surkea ilme alkoi hiljalleen kadota naisen sanojen myötä. Se lämmitti suuresti Lilyn mieltä, joka oli jo ehtinyt pelätä, että hän oli vain lietsonnut enemmän mielipahaa. Hän ei ollut pitkiin aikoihin toiminut lohduttajan ja kannustajan roolissa, mutta se taito ei tuntunut olleen menneen huonoksi.
Neito nyökkäsi lämpimästi hymyillen, kun Alec sanoi alkavansa heti huomenna etsiä uusia töitä. Lily sipaisi miehen poskea ja katsoi tätä huumaantuneena tämän niin kauniisiin merensisiniin silmiin. "Löydät varmasti jotain töitä", nainen sanoi kannustavasti ja laski katseensa hetkeksi alas heidän käsiinsä, jotka Alec oli ristinyt yhteen. Samoihin aikoihin Alec sanoi Lilyä täydelliseksi ja eikä tiennyt, miten voisi elää ilman naista. Lilyn poskenpäät punehtuivat hitusen ja hänen huulilleen kohosi ujo hymy. Oli edelleen niin hämmentävää kuulla jonkun sanovan tuollaisia sanoja, jotka olivat hyvin voimakkaita.
"Elän vain sinua varten", Lily kuiskasi miehen kasvojen lähellä ja antoi käsiensä kietoutua Alecin niskalle. "Haluan vain, että olet onnellinen kuten minä olen sinun kanssasi", neito vielä lisäsi kuiskaten ja henkäisi pehmeästi miehen kasvojen lähellä. Lily oli niin varma siitä, että maailmassa oli olemassa kullekin ihmisille se oikea kumppnani. Ja Alec oli se Lilylle tarkoitettu kumppani. Ei hän osannut oikein selittää, miksi hän tunsi niin, mutta hän vain tiesi sen olevan totta. Alec oli kokonaisuudessaan juuri sellainen henkilö, joka sai Lilyn nauramaan, hymyilemään, tuntemaan olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi. Heillä ei edes ollut koskaan mitään riitoja, mitä nyt välillä he väittelevät jostain aivan typerästä asiasta, mutta sekin yleensä aina päättyi siihen, että Lily luovutti. Hän ei pitänyt väittelemisestä, joten sillähän siitäkin tilanteesta päästiin. Lily myös tiesi, ettei Alec voisi koskaan satuttaa häntä tahallaan tai pettää Lilyn luottamusta.
Alec oli Lilylle kuin Jumala, jota hän tahtoi nöyränä palvella. Jumala, jota Lily rakasti niin paljon, ettei hänen rakkautensa määrää voinut sanoin tai teoin kuvailla. Ja Lily tiesi, että Alec tiesi naisen rakkauden määrän tätä kohtaan.

Alec veti naista lähemmäs itseään ja Lily siirtyi lähemmäs miestä enemmänkin kuin mielissään. Hän tunsi miehen toisen käden kietoutuvan ympärilleen ja sitten Alecin katse laskeutui alemmas. Lily tiesi, mitä Alec oli siirtynyt katsomaan ja laski omankin katseensa omaan vatsaansa. Alecin hento kosketus tuntui hyvältä vatsalla. Lily naurahti hiljaa miehen toteamukselle vatsan kasvamisesta.
"Saa nähdä, milloin joudun lainaamaan sinun housujasi", neito totesi huvittuneena ja hymyili niin, että hänen valkoiset hampaansa vilahtivat hetken ajan. Katse nostettiin takaisin Alecin silmiin, joita Lily tuijotti lempeästi. "Toivottavasti hänellä on sinun silmäsi.." nainen henkäisi lumoutuneena ja hymyili valloittavasti.

"Oletko enää murheissasi työsi takia..?" Lily kysyi sitten varovaisesti ja antoi kätensä sipaista miehen tummia hiuksia huolehtivaisella eleellä.

Mies oli nostanut myös katseensa takaisin ylös Lilyn silmiin ja hymyili sen hetkistä onnellisuuttaan. "Toivottavasti hän perii äitinsä kasvonpiirteet", Alec lisäsi silitellen naisen vatsaa hellästi. Miestä jännitti kovasti, että millainen nyytti sieltä putkahtaisikaan kuukausien päästä. Lapsi olisi varmasti kaunis ja fiksu kuin äitinsä. Mutta ajatus siitä että maailmaan tulisi täysin uusi ihminen, jonka suonissa vertasi myös Alecin verta oli täysin uudenlaista. Mitäköhän piirteitä hän tosiaan perisi miehen puolelta..? Salaa hän toivoi, että lapsi innostuisi musiikista ja pianonsoitosta niin kuin Alec itsekin, mutta ei sillä juurikaan ollut väliä. Ehkä lapsesta tulisi taitava balettitanssija, niin kuin Lilystäkin? Tai sitten hän löytäisi täysin omat kiinnostuksen kohteensa. Mutta niin, sillä ei ollut edelleenkään väliä. Kunhan hänet saatettaisiin turvallisesti ja terveenä tähän maailmaan niin kaikki olisi hyvin.

Alec havahtui neidon kysymykseen ajatuksistaan ja pudisteli sitten varovaisesti päätään. "En.. kiitos sinun", mies hymyili taas suikauttaen samalla nopean suukon Lilyn huulille. "Me selviämme tästä, niin kuin sanoitkin.. aloitan töiden haun huomenna ja jos ei tärppää niin jatkan vain etsimistä. Rahastakaan ei pitäisi ainakaan vähään aikaa olla pulaa, kun palkkani vielä tulee perässä." Hän lisäsi kevyesti ja painoi päänsä hetkeksi vasten vaaleaverikön kaulaa.
"Mietin vain.. että pitäisikö meidän etsiä uusi koti..? Tai en siis tarkoita, että ihan lähiaikoina, mutta tämä kaksio ei välttämättä riitä meille kaikille kolmelle. Niin ja Daisylle tietysti." Alec nosti taas päätään nähdäkseen Lilyn silmät. "Haluan, että lapsi saa tarpeeksi tilaa kasvaa. Voisimme vaikka käydä pankissa suunnittelemassa laina-asioita, kun saan vakituisen työpaikan."

Lily vain hymyili hurmaavasti, kun Alec toivoi heidän lapsensa perivän Lilyn kasvonpiirteet. Tälle toiveelle Lily ei malttanut olla myöskään naurahtamatta hiljaa. Hän sipaisi sormellaan Alecin nenää. "Kyllä sinunkin kasvonpiirteesi kelpaavat", neito hykersi huvittuneesti, eikä hänkään malttanut olla miettimättä sitä, mitä lapsi tulisi heiltä perimään. Olisiko lapsi vaaleahiuksinen kuten Lily vai tummahiuksinen kuten Alec, tulisiko lapsi enemmän Lilyyn vai Aleciin, millainen lapsen luonteesta tulisi... Sellaisia pieniä ja harmittomia kysymyksiä ponnahti Lilyn mieleen.
Daisya ei sopinut unohtaa. Koira oli löytynyt uuden paikkansa Alecin ja Lilyn sängyn alta, jossa se parhaillaan järsi yhtä Alecin tummista sukista. Koira oli taas kasvanut hitusen, mutta ei se tuosta tulisi enää paljoakaan kasvamaan. Oli hyvä, että Daisy oli oppinut olemaan haukkumatta liian kovaa, koska haukkuminen varmasti häirtsisi muiden kerrostaloasukkaiden rauhaa.

Alec ei enää murehtinut menetettyä työpaikkaansa ja hyvä niin. Lily tunsi onnistuneensa lohduttajan tehtävässä. Kyllähän he pärjäisivät myös Lilyn palkalla ainakin jonkin aikaa, mutta eipä siitä sitten oikein ylimääräistä jäänyt. Suurin osa palkasta menisi vuokraan, sähköön ja veteen. Sitten oli tietenkin nettiyhteys, auton, ruoka... Kaikki maksoi. Mitään ei saanut ilmaiseksi. Heidän täytyisi ryhtyä kunnolla kiristämään rahapussiensa nöyrejä siihen saakka, kunnes mies saisi uuden työn. Tämä ei kuitenkaan tulisi tuottamaan Lilylle ongelmia, hän oli jo aikasemmin tottunut elämään niukasti. Hän ei kuulunut niihin tuhlaileviin ihmisiin, jotka ostivat hetken mielijohteesta jotain. Lily kuului näihin ihmisiin, jotka suunnittelivat tarkoin ostoksensa. Nainen ei nimittäin tahtonut joutua verottajan kynsiin.
Asuntoasia oli tärkeä. Lilykin oli monesti miettinyt asunnon kokoa ja sitä, että ei tänne kyllä mahtuisi enempää ihmisiä. Vauvakin tulisi viemään oman tilansa, jolloin kaksiosta tulisi liian ahdas. Ei sillä, että eläminen ei onnistuisi, mutta olisi se kuitenkin aika hankalaa.
"Niin, tuleehan tänne aika ahdasta, kun lapsi syntyy.." Lily totesi ajatuksissaan ja kuunteli Alecin ehdotusta pankissa käymisestä. Tähän neito nyökkäsi epäröimättä. "Kuulostaa hyvältä, ainakin tähän asti. Voisimme hiljalleen alkaa etsiä jotain mukavan kokoista ja sopivan hintaista asuntoa", nainen vastasi hyväntuulisesti miehen pohdinnalle ja hymyili lempeästi.

"Muuten.." Lily aloitti sitten uuden puheenaiheen ja pyöräytti silmiään. "Pitäisiköhän meidän kertoa jo perheillemme tulevasta perheenlisäyksestä?" vaaleaverikkö kysyi hitusen huvittuneena. Eihän tässä tohinassa ollut ehtinyt edes ajatella kertoa muille tästä vauvauutisesta! Lily tiesi kuitenkin sen, että hänen äitinsä ottaisi uutisen iloisesti vastaan. Isoäiti saattaisi hieman epäillä sitä, että oliko tämä fiksua, mutta Lily oli kyllä osoittanut Elenalle Alecin olevan hänelle se ainoa ja oikea, joten... Niin, kenekään ei pitäisi reagoida asiaan mitenkään huonolla tavalla. No, Chlóe... Chlóe oli Chlóe, tuskin tätä siskon raskaus haittaisi. Ehkä. Toivottavasti...
"Miten sinun perheesi suhtautuu tähän? T-tai siis... Eiväthän he ole edes nähneet minua..."