You men must really love the chases

Dada & Jamey seuraksi :)


Milloin Kenneth oli viimeksi irrotellut kunnolla muussa, kuin omassa seurassaan? Siitä todella oli aikaa. Hän oli soittanut hetken mielijohteesta Jameylle - yhdelle pitkäaikaisimmista ystävistään - nuoret miehet olivat sopineet lähtevänsä yksille (tai useammillekin) paikalliseen. Tämä tarkoitti käytännössä katsoen oluita läheisessä The Irish Pubissa. Kenneth ei ollut valinnut päällepantavikseen mitään merkittävän ihmeellistä - perinteinen musta paita, farkut ja rennot kengät kelpasivat kyllä äijäilyyn paremmin, kuin hyvin. Turhia kiireitä pitämättä Kenneth nappasi mukaansa rahapussinsa ja kotiavaimensa, muuta hän ei tarvinut. Kännykkä oli jo ängetty taskuun, vaikka tuskinpa kukaan Kennethille soittelisi. Juuri sillä hetkellä puhelin taskussa alkoi väristä, näytöllä vilkkui itsepintaisesti Oliven nimi. Mitä pikkusisko hänestä halusi täysin tavallisena iltana? "No, kerrohan", Kenneth sanoi vetäessään takkia niskaansa. Lontoon illat kesän kääntyessä syksyyn osasivat olla yllättävän kylmiä, eikä Kenneth tahtonut vilustua lyhyelläkään kotimatkalla takaisin pubista asunnolleen. Aivan kuten yleensäkin, myös tälläkin kertaa Olivella oli tapana jäädä lörpöttelemään liian pitkäksi aikaa. Hän kertoi ummet ja lammet uudesta työpaikastaan, joka oli oikeastaan aika lähellä Kennethin työpaikkaa. Tämä tästä nyt vielä puuttuisi, pikkusisko asettuisi asumaan takaisin Lontooseen ja hommasi työpaikkansakin aivan Kennethin työmaan naapurista. Huokaisten Kenneth totesi olevansa äärimmäisessä kiireessä ja lopetti tämän tekosyyn nojalla puhelun. Olive ei vaikuttanut tyytyväiseltä, mutta pieni valkoinen valhe pelasti Kennethin pitkästymiskuolemalta.

Survottuaan vielä kengät jalkaansa Kenneth pujahti rappukäytävään ja sieltä kadulle. Ilma oli hieman kirpeää, sateen tuoksu leijaili ilmassa. Se ei kuitenkaan varsinaisesti yllättänyt Kennethiä, milloin Lontoossa nyt ei olisi satanut. Kenneth veti takkiaan tiukemmin ympärilleen kävellessään eteenpäin. Tuuli piiskasi kasvoja melko armottomana, mutta ajatus lämpimän pubin loosseista tuntui kuitenkin piristävältä. Kenneth kiristi askeltensa tahtia vielä hieman lisää, mutta silti kadunväli tuntui puuduttavan pitkältä. Eiköhän pubissa tänäänkin esitettäisi joku jalkapallo-ottelu, mitä voisi katsella oluista nautittaessa. Näine ajatuksineen Kenneth käveli rivakasti eteenpäin, välittämättä kaduilla kävelevistä muista ihmisistä. Hieman sulkeutuneen oloisen ulkokuoren vuoksi Kenneth keräsi tavallista enemmän katseita, mutta mies itse piti katseensa tiiviisti maassa, mikäli tällä lyhyellä matkalla nyt sattuisi alkaa satamaan. Vihdoin ja viimein pubin ovi kuitenkin lähestyi. Vetäistessään oven auki lämmin ilma tulvahti vasten kasvoja ja iloinen puheensorina kantautui korviin asti. Jollain tapaa Kenneth tunsi tulleensa kotiin.

Onneksi ei ollut kovinkaan täyttä. Ensitöikseen Kenneth otti takkinsa pois päältään ja asetteli sen kulkemaan mukanaan toisella kädellä. Baaritiskin ääreen oli änkeytynyt muutama ihminen, mutta äkkivilkaisulta Kenneth ei nähnyt Jameyta. Ehkä mies ei vain sattunut hänen silmiensä näköetäisyydelle tai ehkä Jamey ei vielä ollut tullut. Vilkaistessaan kelloa kännykästään Kenneth huomasikin olevansa hieman etuajassa - Oliven puhelusta huolimatta. Mietittyään hetken Kenneth päätti tilata oman juomansa jo ennakkoon, hän voisi siemailla sitä rauhalliseen tahtiin odotellessaan Jameyta. Muutamat keski-ikäiset naiset tilasivat omat juomansa ennen Kennethiä, mutta miehellä itsellään oli kyllä aikaa odottaa. Kun hänen vuoronsa vihdoin tuli, hän tiesi epäröimättä, mitä ottaa. "Iso tuoppi tummaa olutta", hän sanoi rauhallisella äänellä, kaivaen rahapussistaan valmiiksi sopivan määrän seteleitä. Saadessaan juoman hän ojensi setelit tiskin toiselle puolelle, saaden takaisin vielä hieman vaihtorahaakin. Katsellessaan ympärille Kenneth ei vieläkään erottanut Jameyta väkijoukosta. Kadunpuoleisten ikkunoiden kulmasta vapautui juuri sopivasti loossi. Kaikkein parasta siinä oli kuitenkin se tosiasia, että kyseisestä loossista oli suora näköyhteys televisioon, jota yksi baarimikoista jo virittelikin oikealle kanavalle. Kenneth istahti pöytään odottelemaan, siemaisten muutamia hörppyjä oluestaan. Jos ei muuta, ainakin hän pääsisi pitkästä aikaa rentoutumaan hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Ei sitä aina naisia kaivattu.

[ täältäpäs tullaan : ) ]

Oikeastaan Jamey oli jotenkin todella paljon kaivannut tätä. Pientä irrottelua nimittäin - tuntui ettei hän ollut aikoihin käynyt kunnolla missään ja siitä syystä hän saattoi hyvällä omalla tunnolla sallia itselleen baari-illan tänään. Eikä hän muutenkaan ollut tavannut Kennethiä hetkeen, vaikka he asuivatkin melko lähekkäin, joten tuon näkeminen jo sinällään oli mukava juttu, olihan kyseessä kuitenkin yksi hänen pitkäaikaisimmista kavereistaan. Mies tyytyi vetämään päälleen aika perusvaatteet, eihän tässä minnekään juhliin oltu lähdössä ja niskaansa hieman hieroen etsi lompakkonsa ja kännykkänsä. Asunto oli hiljainen, mikä luultavasti siitä, ettei Cody ollut pyörimisellään aiheuttamassa yleistä hälinää kämppään, vaan pikkuveli seikkaili jossain päin kaupunkia. Tosin se nyt ei ollut mikään ihme - lähinnä olisi ollut ihme jos veli olisi viikonlopun tullen viettänyt iltansa asunnolla. Silloin Jamey olisi saattanut melkein huolestua. Mies hymähti kevyesti ja sulki jo hyvän tovin päällä olleen kahvinkeittimensä, sammutti valot keittiöstä ja suuntasi eteiseen. Codya näkyi verrattain melko vähän kotosalla, mutta toisaalta veli sitten paikallaan ollessaan onnistui kiristelemään hermoja hyvin helposti. Jamey pyöritti hieman päätään miettiessään ymmärtämättömästi sinne tänne säntäilevää veljeään, kunnes nappasi avaimet, veti takin päälle ja laittoi kengät jalkaansa suunnaten ulos asunnostaan.

Lontoon läpi puhaltava kylmä tuuli oli miestä vastassa hänen astellessaan rappukäytävästä ulkoilmaan. Jamey värähti hitusen, nosti takin kauluksia ylemmäs ja kädet taskuissaan lähti kohti kadulla sijaitsevaa irkkupubia. Onneksi matkaa ei ainakaan ollut paljon. Olusille lähtö oli varsin hyvä idea ja koska Jamey nyt oli kaikkea muuta kuin bilettäjäihminen, eikä hän ollut hetkeen käynyt missään, niin pubi-ilta tekisi hänelle varmasti hyvää. Eikä sellaiseen aina niitä naisia tarvinnut, ei sillä, että Jamey nyt muutenkaan olisi ollut mikään naistenmies. Jos totta puhutaan niin hän oli melkein kaikkea muuta. Mies yskäisi vähän. Kunhan flunssa ei iskisi, Englannin syksy osasi olla petollinen ja Jameylla oli kaikesta huolelisuudestaan huolimatta toisinaan huono tapa pukeutua liian ohuesti. Ja Lähi-Idan lämpötilojen jälkeen kotimaa tuntui vielä kaksi kertaa viileämmältä, vaikka olivathan Irakissa toki yöt olleet toisinaan melko viileitä, tai ainakin tuulien osalta. Mies hymähti vähän ja kohta huomasikin tutun pubin näkyvän edessä päin.

Vetäessään pubin oven auki, mukava lämpö tulvahti häntä vasten ja hyvin pikaisesti Jamey olikin siirtynyt ovesta sisälle lämpimään. Pieni vilkaisi kännykän ruutuun kertoi, että hän oli aika lailla juuri ajallaan paikalla. Mies vetäisi takin päältään miettien siinä samalla olikohan Kenneth jo ehtinyt paikalle. Hieman mietiskellen Jamey suuntasikin baaritiskille ja tilasi kookkaan tuopin olutta, kunnes sen eteen saatuaan katseli ympärilleen haeskellen katseellaan kaveriaan. Pitkään hänen ei tarvinnut etsiskellä, sillä hän näkikin Kennethin istuvan pienen matkan päässä baaritiskiä, melko hyvässä paikassa televisiota ajatellen. Jamey hymyili vähän ja suuntasi sitten kaverinsa suuntaan.
"Moi, sähän löysit hyvän paikan", hän totesi rennosti luokse päästyään viitaten televisioon ja istui sitten toista vastapäätä, "mitäs mies?" hän kysäisi heti perään ja hymyili vähän hörpäten sitten oluestaan. Ehkä hän voisi jättää sen työ-Jameyn taka-alalle ja päästää sen rennomman puolikkaansa vapaaksi. Eihän sitä joka päivä oltu hyvän kaverin kanssa lähdössä olusille.

(( Tsekkailehan muuten yksityisviestisi, laittelen tämän pelivuoron jälkeen sulle vähän viestiä liittyen ehkä mahdollisesti tuleviin pelikuvioihin. No, ideointia nyt vähintään! Ai juu, kirjoittelen muuten tässä äitirakkaani miniläppärillä, joten älä ihmettele, jos seassa on kirjoitusvirheitä ja muuta ihmeellisyyttä. En vaan ole sinut tämän näppiksen kanssa! ))

Kennethin siemaillessa oluttaan hän ei huomannut ollenkaan sitä, että ovi kävi ja ovesta astui sisään tuttu hahmo. Sen sijaaan hänen katseensa oli kiinnittynyt televisioon. ITV näytti uutisia, vaikka Kenneth pahemmin uutisista ei perustanutkaan. Häntä säpsähdytti nähdä, että Barcelonassa oli ollut aiemmin päivällä terrorismiuhkaa. Kenneth tunsi puistatuksen kulkevan läpi kehonsa, vaikka eihän hän edes voinut tietää, oliko Carlota enää Barcelonassa tai sen lähelläkään. Kaiken kukkuraksi ajatukset olivat sekaisin vielä muutenkin. Becky, Alicia, Becky, Alicia... Mitä hän näiden naisten kanssa tekisi? Hän tulisi vielä hulluksi. Kun hän oli yhden illan juttujensa jälkeen päässyt kotiin, ylhäiseen yksinäisyyteensä, hän oli tietenkin verrannut molempia Carlotaan. Niin hyviä, kuin huonojakin puolia. Kenneth kuitenkin ymmärsi, että hänen oli päästettävä irti Carlotasta, myös ajatuksissaan. Kauanko siitä oli? Ties kuinka monta vuotta. Jamey taisi olla kutakuinkin ainoa, joka tiesi edes suunnilleen, missä mentiin. Uusimmista valloituksistaan Kenneth ei tietenkään ollut vielä ehtinyt kertoa Jameylle mitään, mutta tilanne ajatusten tasolla Carlotan suhteen... Niin. Jameylle Kenneth voisi puhua asiasta, he olivat tunteneet toisensa niin pitkään. Jo ajalta ennen, kuin Kenneth lähti reissaamaan. Kennethin silmien edessä vilisivät kuvat pidätetyistä, mahdollisista terroristeista, maisemat taustallanäyttivät erehdyttävän tutuilta.

Vasta siinä vaiheessa Kenneth tajusi, että hänen viereensä oli istuuduttu. "Ai, moi", Kenneth sanoi selvästi yllättyneellä äänensävyllä, naurahtaen päälle. "Mä olin niin keskittyny noihin uutisiin, etten huomannu yhtään, kun tulit. Oot sitten ilmeisesti menny töihin huopatossutehtaaseen, kun noin hiljaa osaat hiipiä, hemmetti", hän nauroi ja kumosi sanojensa päätteeksi hieman olutta kurkustaan alas. Mitä Jameyn kysymykseen vastaamiseen tuli, Kenneth huokaisi ja katsahti hieman anteeksipyytävästi Jameyyn. Ehkä hänen olisi parempi avautua tässä vaiheessa iltaa. Jos he istuskelisivat täällä, katselisivat pelin loppuun ja kittaisivat kaljaa, Kenneth ei todellakaan menisi siinä kohtaa takuuseen itsestään. Ties mitä hän keksisi - lähtisi vielä Espanjaan etsimään Carlotan käsiinsä. Sitä hän ei halunnut tehdä. Carlota oli päätöksensä tehnyt ja niin oli Kennethkin - olihan hän palannut takaisin synnyinmaahansa.
"Barcelonassa oli joku terrorismiuhka tänään", Kenneth aloitti, yrittäen pitää äänensä mahdollisimman kepeän kuuloisena.
"Tiedät varmaan, mitä mä ajattelin siitä johtuen."
Ilmeisesti uutinen oli suurehko, sillä vieläkin televisioruudulla pyöri kuvia Barcelonan kaupungista. "Me asuttiin parin korttelin päässä tuosta", Kenneth sanoi osoittaen kuvaa, jossa näytettiin Cristoffer Columbuksen patsasta.
Hän huokaisi hiljaa, pohtien, mitä hän sanoisi. Miehet eivät puhuneet tunteistaan, tai niin naiset ainakin luulivat. Todellisuudessa miehet eivät vain puhuneet tunteistaan naisten kuullen. Kenneth kuitenkin oli lähes varma siitä, että Jamey ymmärsi hänen ajatuksensa ainakin jollain tasolla. Uutinen Barcelonasta oli saanut Kennethin ajattelemaan jälleen Carlotaa ja sitä kautta Kenneth kaipasi jälleen entistä tyttöystäväänsä - voiko asiaa enää sen selkeämmin itselleenkään ilmaista?

Kenneth ei kuitenkaan halunnut murjottaa. Sitä paitsi - kohta alkaisi myös se jalkapallomatsikin, jota Kenneth seuraisi enemmän, kuin mielellään.
"No mutta, mitä sä oot puuhastellu viimeaikoina? Meidän pitää käydä useamminkin oluilla ja nähdä. Hitto, mähän kuitenkin löysin kämpänkin pari vuotta sitten käytännössä katsoen viereisestä kerrostalosta. Tiiätkö... Kaikki sanoo aina, että akat on tosi hitaita ja saamattomia. Ehkä meissä on ihan samaa vikaa. ...Slightly", Kenneth sanoi ja nauroi jälleen sanojensa päätteeksi.
Kenneth antoi Jamyen puhua vuorostaan. Hän ei lähtenyt keskeyttämään toista, eikä vienyt huomiotaan enää uutisiin. Carlota oli ollutta ja mennyttä. Tämän lisäksi Kenneth lupasi pyhästi itselleen, ettei uhraisi illan aikana enää ainoatakaan ajatusta Carlotalle. He olivat pitkästä aikaa saman pöydän ääressä Jameyn kanssa, joten nyt saisi ajatukset akoista jää´dä tuonnemmaksi. Se oli erittäin vakaa ja pitävä päätös - for now, at least.
"Mä voin muuten tarjota sulle toisen", Kenneth sanoi vilkaisten Jameyn tuoppiin.
Hänellä itsellään ei ollut mkään kiire lähteä pois, toisaalta, eipä hänellä ollut kiire humaltuakaan. Pubiin alkoi kerääntyä yhä enemmän ja enemmän väkeä, ilmeisesti juuri sitä niin maankuulua jalkapallo-ottelua katsomaan. Oli se hassua - kuinka ihmiset kerääntyivät ennemmin pubeihin katsomaan jalkapalloa, kuin jäivät kotiin. Toisaalta, Kenneth (jalkapallofanaatikkona) tiesi tähän vastauksen itsekin hyvin selkeästi. Pubissa oli paljon enemmän tunnelmaa, etenkin, kun pubista hyvin harvoin löytyi eri joukkuetta kannattavia ihmisiä. Tiiviissä tunnelmassa häviö tuntui lähes kuolemalta ja voitto... No, jos lontoolaiset sattuivat voittamaan, kaikki saisivat takuuvarmasti kierroksen tai pari ilmaisia kaljoja. Sitähän Kenneth ei pistänyt pahakseen - virnisti ajatukselle ja kilautti tuoppinsa Jameyn omaa vasten.
"Hyville jätkille", hän julisti juhlavan kuuloisena.

[ juu! :> ]

Jamey hymyili kevyesti Kennethin yllättyneisyydelle ja miehen kommentti sai hänen hymynsä levenemään vielä hitusen.
"Juu, sellasta sivubisnestä tässä ruvennu tekemään", hän totesi rentoon sävyyn viitaten toisen puheisiin huopatossutehtaasta. Niin, no jos totta puhutaan niin ei Jamey erityisen äänekäs ihminen ollut, hän ei ollut niitä jotka tulivat juhliin sisään tyylillä ja kiinnittäen kaikkien huomion. Päin vastoin, vaikka joku voisi hänen työnsä perusteella muuta luulla. Toki hän puhui kovaa, mutta ero olikin siinä, ettei hän ollut kokoajan äänessä tai selittänyt päättömästi kaikenlaista mieleentulevaa ajattelematta sen suuremmin. Jamey hymähti hivenen. Toisaalta aloitettuaan armeijakoulutuksen hän oli vahingossa kotonakin ja vapaa-ajalla puhunut luonnottoman kovaan ääneen. Se oli tavallaan huvittavaa. Nykyään hän osasi jättää sen työssä käyttämänsä kovan äänen nimenomaan töihin ja jos Jameyta ei ollut nähnyt koskaan muulloin kun vapaa-ajalla, saattoi melkein ihmetellä miten kova ääni hänestä lähti kun sotilasuniformu oli päällä.

Kun Kenneth puhui, niin Jamey katsahti ensin television ruudussa pyöriviin uutisiin ja sitten kaveriinsa pahoitellen. Niin, Kennethin kanssa hän pystyi puhumaan oikeastaan muustakin kuin vain säästä, olivathan he tunteneet niin kauan, vaikka molemmat olivatkin välissä reissanneet maailmalla, eri syistä tosin ja eri paikoissa, mutta olivatpahan olleet poissa kotimaastaan. Se ei kuitenkaan ollut katkaissut heidän kaveruuttaan.
"Mä ymmärrän", hän sanoi vilpittömästi ja tarkoittaen sanojaan. Niin, hän kyllä tiesi Kennethin Espanjassa olosta, "sä taidat vieläkin aika paljon miettiä Carlotaa ja Espanjaa", hän sanoi sillä ymmärtäväisellä linjalla. Niin, varmasti ainakin tuollaiset uutiset nostivat tietynlaisia ajatuksia pintaa, se oli ymmärrettävää. Jamey katsoi television suunnalle Kennethin mainitessa heidän asuinpaikastaan. Jamey nyökytteli katse ruudussa näkyvässä patsaassa. Uutinen ei tainnut olla ihan pienimmästä päästä, sen verran pitkään kuvat Barcelonasta ruudussa pyörivät.

Jamey oli sanomassa jotain liittyen heidän keskustelemaansa aiheeseen, mutta Kenneth ehtikin puhua ensin.
"Ei tässä oikeestaan oo mitään mullistavaa tapahtunut, alkais olla aikalailla vuos siitä kun tuli palattua takas Britteihin, onhan tässä ehtiny jo kotiutua", hän sanoi ja otti pitkän kulauksen oluestaan. Kennethin sanoihin siitä, että heidän tulisi nähdä useammin, Jamey saattoi yhtyä täysin, "todellakin pitäis nähdä useammin, varsinkin kun asutaan niin lähekkäin", hän vahvisti hymyillen ja nosti lasin taas huulilleen. Kun otti huomioon sen miten kauan he olivat Kennethin kanssa tunteneet, niin tottakai heidän nyt pitäisi vähän useammin lähteä olusille - tuntui, että nytkin viimekerrasta oli todella kauan. Nyt kuitenkin oli tullut lähdettyä pubiin ja Jamey oli iloinen asiasta, tällainen todellaki piristi sopivasti. Mies hymyili hieman ja vilkaisi televisioon, Kennethin sitten sanoessa maksavansa toiset oluet.
"No mut mä tarjoan sitten kolmannet", hän sanoi päättäväisesti ja hymyili jotenkin vapautuneesti. Oli mukavaa kun sai välillä jotain muuta ajateltavaa, eikä Jameylla ollut mitään kiirettä kyllä poiskaan. Pelikin alkaisi pian. Viimeisimmästä pelin katsomisestakin tuntui olevan melkein luvattoman kauan, vaikka Jamey olikin nuorena harrastanut jalkapalloa ja seurannut sitä hyvinkin aktiivisesti. Tuntui melkein väärältä miten vähän hän oli kyseistä lajia nykyään seuraillut, oltiinhan kuitenkin Englannissa. Jamey käänsi katseensa Kennethiin ja miehen mukana kilisti tuoppeja yhteen. Naurahdus purkautui Jameyn huulilta toisen juhlavalta kuulostavien sanojen myötä.
"Indeed", hän virnisti ja kulautti sitten juomaa alas kurkustaan, "eihän sitä joka päivä ole hyvän kaverin kanssa oluilla", hän jatkoi laskien mukavaa vauhtia tyhjenevän lasinsa hetkeksi pöydälle. Hän vilkaisi television ruutuun ja sitten Kennethiin.
"Kauheeta myöntää, mutta siitä on luvattoman kauan kun mä viimeks oon kattonu kotijoukkueen peliä. Pitäs varmaan joskus lähtee ihan paikanpäälle katsomaan", hän sanoi ja nojautui vähän taaksepäin. Pubissa oli jalkapallopelien aikaan aina niin yhtenäinen tunnelma, että Jamey oli melkein kaivannut sitä.

(( Mä oon niin huono, angst angst viil viil ja sitä rataa! :D ))

"Sanopa muuta", Kenneth virnisti, ottaen hieman lisää olutta tuopistaan.
Jameyn katseen tavoin myös Kennethin katse kääntyi ensimmäisenä televisioon, palaten sen jälkeen takaisin Jameyyn. Hän ei voinut muuta, kuin olla täysin samaa mieltä Jameyn kanssa. Se oli lähes säälittävänsekaista häpeää, mitä hän tunsi itsekin nyt, kun peli oli alkamassa. Milloin hän oli viimeksi kunnolla keskittynyt peliin, saati sitten katsonut mitään peliä alusta loppuun? Siitä todella taisi olla aikaa. Jameyn sanoista Kenneth sai myös idean.
"Olisko liian paha idea lähteä joku kerta kattomaan peliä? Hylätään ne olemattomat naiset kotiin ja mennään juomaan olutta ja nolaamaan itsemme", Kenneth naurahti.
Jotakin sellaista se luultavasti tulisikin olemaan - ylenpalttista itsensä nolaamista pienissä kaljahuuruissa, ylenpalttista hurraamista, kun oma joukkue saisi maalin ja ylenpalttista naisten tuijottelua. Toisaalta, eipä siinä näin suoralta kädeltä ajatellen mitään väärääkään ollut. Kenneth virnisti, nosti tuopin jälleen huulilleen ja kulautti juomaa alas kurkustaan. Lasi alkoi tyhjentyä sopivalla tahdilla, mutta se ei ainakaan vielä huolettanut Kennethiä. Hänhän oli vain Jameyn seurassa - olivathan he sekoilleet yhdessä ennenkin, eivätkä aina niin puhtoisin seurauksin. Jalkapallopelien yhteydessä kaljoittelu oli vain tapa ja lähes pakonomainen tarve, joten mitäpä sitä aikuisilta miehiltä kieltämäänkään.

Melko pian ensimmäinen olut oli juotu loppuun asti, lasista paistoi ainoastaan pohja. Kenneth vilkaisi pikaisesti Jameyn tuoppiin, sen jälkeen taas omaansa. Ehkä hän todella voisi harkita toisten, lupaamiensa oluiden hakemista ennen, kuin peli ehtisi alkaa. Alkuun oli aikaa vielä viitisen minuuttia, suurin osa baaritiskin ruuhkasta oli jo hälventynyt ihmismassojen suunnattua varaamaan istumapaikkojaan. Nyt oli oikeastaan siis vain ja ainoastaan otollinen hetki lähteä itse hakemaan juotavaa.
"Mä taidan hakea meille parit tuopit. Eihän sitä peliä nyt kuivin suin voi katsoa ja jos me molemmat lähdetään tästä, nää paikat on menny alta puolen sekunin. Eli jos mä haen molemmille tuplana, tarjoat sit seuraavat", Kenneth sanoi.
Hän ainakin yritti ajatella käytännöllisesti, vaikka se toisinaan vaikeaa olikin. Pelin aikana oli joka tapaukessa mahdottoman haastavaa lähteä hakemaan lisää juotavaa - missä välissä olisi sellainen kohta, ettei mitään oleellista tapahtuisi? Tuskin missään vaiheessa, kyseessä kun kuitenkin oli kaksi muutama vuosi sitten teini-iän kynnyksen ylittänyttä miestä. Jalkapallo nyt sattui muutenkin edustamaan etenkin (nuorille) briteille henkeä ja elämää.

Kenneth nousi pöydästä ja suuntasi kulkunsa baaritiskille. Hän katseli hetken aikaa erilaisia oluita, tietämättä tarkalleen, mitä tulisi valitsemaan. Toisaalta hän olisi halunnut kokeilla jotain uutta, toisaalta jokin vanha ja perinteisempikin voisi olla hyvä. Hankalan päätöksen edessä Kenneth kuitenkin keksi ratkaisun. Hän ottaisi molempia - hänhän oli luvannut tuoda molemmille oluet tuplana.
"Kaksi normaalia tuopillista ja kaksi... No, jotain erikoisempaa", Kenneth sanoi.
Hän jäi odottelemaan baaritiskin ääreen, kaivaen valmiiksi rahaa lompakostaan. Eteensä Kenneth sai tarjottimelle kaksi tavallista tuopillista sekä kaksi hieman suurempaa tuopillista tummaa olutta. Oikeastaan baristan valinta "erikoisen" kanssa ei ollut yllättänyt Kennethiä. Tumma olut oli kuitenkin hyvää, joten siinä mielessä valittamisen varaa ei ollut.
"Kiitos", hän sanoi, ojentaen rahat baristalle, ottaen vastavuoroisesti ylimääräiset takaisin kolikkoina.
Tarjottimen kanssa Kenneth lähti kävelemään takaisin heidän pöytäänsä kohden. Oluiden valinnassa oli kulunut yllättävän kauan aikaa, ja Kennethin laskiessa tarjotinta pöydälle selostaja alkoi juuri huudahdella ensimmäisiä tervehdyksiään kotikatsomoihin.
"Barista pisti toiset tummina, toivottavasti ei haittaa", Kenneth sanoi osoittaen toisia tuopillisia.
Itse Kenneth nappasi ensimmäisenä juuri tummaa olutta hyppysiinsä. Mikäli Jamey nyt sattuisi haluamaan juoda vain perinteistä, kyllä Kenneth saisi tummat uppoamaan itsekin. Keskustelu kuitenkin tyrehtyi heti alkuunsa, kun kuvaruudulla alkoivat pyöriä värikkäät kuvat molemmista joukkueista.
"Ilmeisesti meidän pitää oluen voimalla kannustaa lontoolaiset voittoon", Kenneth naurahti.
Se luultavasti tulisi olemaan mahdotonta - olihan vastassa Mancester United. Aina kannatti kuitenkin toivoa, eihän mikään välttämättä ollut ihmeiden takana. Tuopin huulilleen takaisin nostaen Kenneth siirsi koko keskittymiskykynsä takaisin television ruutuun.