Dance with me on a knife-edge

Travis oli herännyt jo pari tuntia ennen Adaa, ihan vain hermoilemaan tämänpäiväistä tapaamista. Isoja kihoja, halusivat uuden kerrostalokompleksin Lontoon keskustaan niiden vanhojen purettujen talojen tilalle. Travis oli lähettänyt melko mukavan CV:nsä ja vapaamuotoisen työhakemuksen heille, ja saanut pari päivää sitten kutsun ensimmäiseen tapaamiseen. Ensimmäinen kunnon työkeikka pitkästä aikaa. Tästä käärisi mukavat rahatkin.

Nuorukainen hääräsi keittiössä kahvinkeittimen kanssa päällään mustat, suorat housut ja valkoinen kauluspaita puoliksi housuihin tungettuna. Kravatti roikkui löyhästi kaulassa - harmikseen Travis ei osannut solmia mokomaa - ja musta puvuntakki lojui keittiön baarijakkaralla. Ainoa siedettävä puku oli katsottu Adan kanssa valmiiksi jo edellisiltana. Kyllä, Adan hyväksyntä oli Travisille tärkeää. Heistä kahdesta Ada oli se muuta maailmaa seuraava, tyylitajuinen ja ihmiskuntaa paremmin ymmärtävä osapuoli.

Kahvinkeitin alkoi pitää ääntä ja Travis suuntasi eteisen peilin eteen taistelemaan mustan ja ainoan kravattinsa kanssa. Alta, päältä ja solmuun. Tai sitten ei. Travis haroi hiuksiaan, jotka olivat kaikkea muuta kuin sliipattuna kuosissa. Täytyi nyt jonkinlainen persoona pitää. Travisin poikamainen, hermoileva pikku-persoona. Peilille hän loihti hurmaavimman hymynsä, paljastaen valkoiset hampaat, veti kädet rennosti taskuihin ja esitteli itsensä. Toivoton huokaisu, ja poika lysähti kasaan, katsoen peilistä epämääräisessä solmussa roikkuvaa krakaa.

"Voi helvetti, tästä ei tuu yhtään mitään", Travis mutisi yrittäen säätää mokomaa kuntoon.

Ada oli herännyt keittiöstä kuuluvaan kolinaan ja huomannut Travisin olevan jo ylhäällä. Niinpä hän oli itse yksinkertaisesti vaihtanut yöasunsa yksinkertaiseen harmaaseen mekkoon. Ensimmäisenä Ada käveli kylpyhuoneen puolelle suorittamaan loputkin aamutoimista siinä missä Travis näytti hermoilvan kravattinsa kanssa. Joku tärkeä työjuttu tai jotain sen suuntaista. Mistä puheenollen, Adan täytyisi yhtälailla löytää töitä jostain, sillä pankista nostetut rahat eivät toki riittäisi ikuisuuksiin asti ja vanhemmiltaan hän ei voisi pyytää – näillähän ei ollut mitään hajua missä Ada ylipäätään majaili. Ehkäpä pitäisi kirjoittaa jotain tai Ada saisi kohta kokonaisen poliisipartion peräänsä. Tai no, tiedä paljonko kirjottaminenkaan auttaisi, jos Neil päätti saavuttaa jotain niin se usein tapahtui. Huonompi asia oli tietenkin, että Ada oli täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään.

Huoliteltuaan itsensä kuntoon käppäili Ada takaisin keittiön suuntaan ja huomasi kahvin valuneen ja Travisin kiroavan. Siitä huolimatta brunette kaatoi kahvia kahteen pöydällä odottelevaan kuppiin ja painoi keittimen pois päältä. Hän tarttui kuppien kahvoista kiinni ja lähti sitten kävelemään Travisia kohti. Adaa huvitti hieman, että tämän hermot paloivat jo kravatin laittamiseen ja hymähti. Hän laski kupit hetkeksi pöydälle peilin eteen ja kääntyi sitten Travisia kohti ja huitoi tämän kädet pois tieltä.
”No ei ainakaan jos yrität väkipakolla”, Ada tuumasi tälle ja sitoi kravatin siististi kiinni ja nosti sitten kahvikupit käsiinsä ja ojensi toisen Travisia kohti ja hymyili hetkellisesti.
Toisen kupin vaihdettua omistajaa vaihtoi Ada myös paikkaa. Hän siirtyi sohvalle ja avasi lähimmän lehden jonka sattui löytämään.

Ada saapui pelastamaan Travisin pinteestä. Toinen huiteli pojan kädet pois tieltä. Travis päästi syvän huokauksen, heitti kädet sivuille ja ryhti suorastaan lysähti jälleen. Ada osasi näppärästi solmia kravatin ja veti sen ylös. Miksi Ada, naispuolinen ihminen, osasi tämän, mutta Travis, jonka kuuluisi olla mies, ei? Seuraavaksi poika sai käsiinsä kupin höyryävää, mustaa kahvia. Just the way Travis likes it. Ada mateli sohvalle ja valikoi pöydältä ensimmäisen käsiinsä osuvan lehden kahvin seuraksi. Trav huikkasi kiitoksen ja suuntasi keittiöön.

Yhteiselämä Adan kanssa - niin oudolta kuin se kuulostikin - oli alkanut mainiosti. Parivaljakon elämä oli ollut sopuisaa, helppoa ja yllättävän riitavapaata. Travis seisoi keittiön tiskin edessä naputellen vasemmalla kädellään työtasoa oikean pidellessä kahvimukia, joka tyhjeni yllättävän nopeasti. Perkeleen työtapaaminen. Miten yksi työtapaaminen voikaan stressata näin? Travis osasi kuitenkin hommansa, hän osasi kyllä hurmata asiakkaat ensitapaamisella. Hänellä oli tarkat suunnitelmat vielä loppusilauksia vailla valmiina.

Ajatus piirroksista ja suunnitelmista sai Travisin kaivamaan esiin salkun, jossa oli kaikki oleellinen. Hän levitti ne keittiön työtasolle ja tarkasteli huolellisesti. Tuolta puuttui piste. Tämä viiva ei ole ihan suora. Onkohan tässä a vai o. Tässä ovessa täytyisi kyllä olla erilainen lukitus. Kirjoitusvirhe täällä. Tämän lauseen voisi muotoilla kyllä toisin. Tämä paperi on täysin turha.

Travis ryttäsi pari paperia palloiksi ja yritti tähdätä ne parin metrin päässä olevaan eteisen roskakoriin. Ensimmäinen meni täysin nappiin, kierteellä se päätyi roskakorin pohjalle. Travis virnisti. Edes joku menee nappiin tänä aamuna. Vilkaisu kelloon. Yhdeksän. Puoli tuntia aikaa. Sitten bussilla keskustaan, juuri hieman ennen kymmentä neuvotteluhuoneeseen. Ajoissa. Poika tähtäsi toisenkin roskakoriin. Ohi. Helvetti. Bussi olisi varmasti myöhässä, ja joku mummo haluaisi maksaa tasarahalla kaivaen viimeisetkin pennit kukkaron pohjalta nöyhtän ja kuittien joukosta. Travis joutuisi juoksemaan ja tulisi hikisenä ja myöhässä tapaamiseen.

Oliko ne paperit edes turhia? Travis mietteliäästi suuntasi roskikselle ja noukki kummatkin. Hän avasi ne, ja päästi pari uutta kirosanaa. Oliko ne turhia? Mutta tämä seikka oli aika tärkeä. No, kai se oli jossain muussa paperissa. Mitä jos ei? No, jos otetaan se varmuuden vuoksi mukaan. Tyhmä, epävarma poika.

Uutisia, lööppejä, paparazzikuvia... okei ei siis mitään yltiömäisen kiinnostavaa, sitä paitsi otsikotkaan eivät luvanneet mitään uutispamausta. Ada haukotteli ja hymähti jotakin Travisille vastaukseksi tämän kiitokseen. Tottakai Ada oli oppinut sitomaan solmioita ja rusetteja, haloo, olihan hänellä veli, joka tarvitsi aina apua siinä asiassa. Ihmeellistä, että Alex ei ollut oppinut vieläkään sitomaan solmiota, vaikka oli sentään tekemisissä itse hienon pukeutumisen mestarin, Neilin, kanssa. No, ehkäpä Neil ei avannutkaan pukeutumissalaisuuksiaan muille. Neil ei juuri muustakaan avautunut muille, varsinkin kun itse herra koulutusministerin piti pitää yllä omaa imagoaan lehdissä ja ties missä muualla. Ada edelleenkin uskoi, että Neilillä oli kaapissaan sellaisia luurankoja, jotka aiheuttaisivat vielä suurta kuohuntaa kun joskus pääsisivät ulos. Valitettavasti Ada ei vain ollut enää paikalla selvittämässä mitä ne olivat. Mutta ehkäpä joku päivä...

Travis näytti hermoilevan yhä vain enemmän, vaikka Ada uskoikin kaiken sen olevan turhaa. Hän katseli hetken toisen hermoilua kun tämä naputteli sormillaan pöydän pintaa vasten.
”Lopeta”, Ada sanoi sitten kääntyen takaisin lehtensä puoleen. ”Toi naputtelu on ärsyttävää.”
Travis oli kuitenkin lopettanut naputtelun ennen kuin Ada oli saanut lauseensa loppuun. Lehteä ei voinut kutsua maailman kiinnostavimmaksi, siinä missä netissä tulvi taasen tuoreita uutisia. Vaikka Ada vaikutti ehkä hemmotellulta pennulta, hän halusi silti olla tietoinen mitä maailmassa oli meneillään. Hän huokaisi ja laski lehden pöydälle kuullessaan rapinaa.
”Hei kuule”, Ada totesi ja nousi sohvalta katsomaan roskiksen lähellä seisovaa Travisia. ”Se menee kyllä putkeen. Ja jos sä mokaat niin ei se oo ainoo työ tässä maailmassa.”

Ada käski lopettaa naputtelun, mutta Trav oli ajatuksen edellä. Hän tutki vuoronperään ruttuisia papereita. Eihän niitä kehdannut enää esitellä. Huokaisten hän rypisti ne uudelleen ja heitti roskikseen. Pitäisi polttaa, muuten ne jäisivät vaivaamaan. Ihan sama. Jos Travis polttaisi, hän polttaisi nyt toista askia tänään. Mutta Travis ei polttanut, varsinkaan tupakkaa. Raven poltti. Ha, Raven poltti. Ajatus sai hehkulampun syttymään ja Travisin jäätymään hetkeksi.

”Hei kuule. Se menee kyllä putkeen. Ja jos sä mokaat niin ei se oo ainoo työ tässä maailmassa", kuului sohvalta, mutta Travis oli liian kiireinen keskittyessään siihen. Hän mutisi Adalla jotain "oot oikeessa" -tyylistä, mikä oli tullut vähän tavaksi. Ada oli melko dominoiva, ja Travis taasen melko nöyrä ja alistuva... Eikä se, että kämppä oli Travisin, painanut asiaa kumpaankaan suuntaan. Ada oli pomo, piste.

Poika suuntasi keittiön maustekaapille, ja hapuili ylähyllyn. Ei mitään. Minne Raven kätkisi tupakkansa? Jonnekin Travisin ulottumattomiin. Toisaalta, Raven oli tyhmempi kuin Travis. Ei lääkekaapissakaan. Travis kiirehti eteiseen. Ei lipaston laatikoissa. Ei naulakossa roikkuvan takin taskussa. Haha. Nahkatakki. Ravenin lempinahkatakki, jota Travis katseli yleensä inhon vallassa vältellen siihen koskemista. Se löyhkäsi viinalle, oksennukselle ja tupakalle. Muutaman kirosanan mutisten hän otti takin käsiinsä ja kaivoi povitaskusta... Puolikkaan askin tupakkaa. Raven 0, Travis 1. Vaikkei Travis ollut aiemmin polttanut, tutuin liikkein tupakka eksyi huulien väliin ja syttyi askista löytyneellä sytkärillä.

"Anteeks, pakko polttaa yks", Travis pahoitteli nopeasti Adalle ja puhalsi ensimmäiset savut ulos. Okei, ei hassumpaa. Kunhan ei tule tavaksi. Poika valui ovea pitkin istumaan ja poltti savukkeen rauhassa loppuun. Aika lähteä. Heipat Adalle, ovi auki ja kiinni. Saman tien takaisin asntoon. Paperit, piirrokset. Jep. Salkku mukaan, uudet heipat, ovi auki, ovi kiinni. Juoksu bussipysäkille. Ajoissa tapaamiseen.

Yhdeksän tuntia myöhemmin, kello 22
"Voi luoja."

Kaksi sanaa karkasivat Travisin suusta tämän sulkiessa kämpän oven. Porukka oli ollut tiukkamielinen, suoraan sanottuna kyrpä otsassa ja ei yhtään niin avoin Travisin ehdotuksille. Loppujen lopuksi, oli tehty yksi muutos - parvekkeen ovien kanssa - ja sitten kehuttu juuri siksi mitä haettiin, kunhan ensin oltiin tarpeeksi solvattu. Ensimmäiset viisi tuntia oli ollut täyttä helvettiä. Lounas, ja takaisin neuvotttelemaan. Sitten olikin jo rennompaa. Uusi tapaaminen ylihuomenna, sama aika, sama paikka. Asia selvä.

"Miten sun päivä meni?" Travis kysyi Adalta riisuen takkinsa naulakkoon ja heittäessään salkkunsa maahan.

Ada oli viettänyt päivänsä enimmäkseen kotosalla etsiskellen mahdollisia töitä itselleen – noh, töihinmeno nyt oli muutenkin riskialtista sen kannalta, että Adan vanhemmat löytäisivät hänet, mutta kuten sanottu – valitettavasti he eivät pystyisi tekemään asialle mitään. Toisinaan hän mietti miksi ihmeessä oli yleensäkään pitäytynyt kotonaan mutta kaipa se oli juurikin sen vuoksi, ettei neitokaisen olisi tarvinnut vaivautua töihin ylläpitääkseen elämistään. Vanhemmat tekivät sen hänen puolestaan. Alexille hän olisi halunnut soittaa, mutta yhtälailla uskoi tämän kertovan koko hommasta hänen vanhemmilleen. Sitä paitsi mistä vetoa, että Neil ja Karen eivät katsoisi hirveän hyvällä sitä, että Ada asusti Rasheella ja vieläpä jonkun kanssa, josta koulutusministerikin oli lukenut aikanaan lehdistä.

Niinpä Ada oli päätynyt vain surffailemaan netissä päättömästi, kunnes oli lähtenyt ulos tuulettumaan. Mikäs siinä ollessa. Missään vaiheessa hän ei kuitenkaan päätynyt takaisin kämpille, vaan pienen kävelyreissun jälkeen jossakin kuuden maissa hän päätyi lähibaariin yksille. Yksiksi ne jäivätkin, Rasheella päivän miestarjonta näytti rajoittuneen kaappikorstoihin ja nynnyneroihin. Niin ollen brunette kipaisi käymään asunnolla ja oli vetäissy päällensä vaaleansinisen yökerhoiluun tarkoitetun mekon ja hopeiset korkokengät. Niillä eväillä lähdettiinkin kipittämään kohti Devonia, sillä hän ei uskaltautunut vielä näyttäytymään Yellow Avenuen klubeilla. Adan matka kuitenkin päättyi siihen, että jopa Devonilla näkyi turhan tuttuja kasvoja ja niin ollen hän päätyi takaisin kämpille jota kuinkin puolisen tuntia ennen kuin ovi kävi uudestaan. Ada huokaisi makoillen sängyllään alusvaatteisillaan läppäri edessään. Ei hän ollut jaksanut sen kummemmin pukeutua vielä mihinkään vaatteisiin tungettuaan korkokengät ja mekon takaisin omalle paikalleen.

”Tylsä”, Ada sanoi sulkiessaan läppärin ja lähti kävelemään makuuhuoneen ovesta ulos kohti keittiötä.
Ovesta astuttuaan hän näkikin Travisin, joka näytti jossain määrin hitusen surkealta, joten oli ehkä arvattavissa miten homma oli sujunut.
”No ei tainnut mennä ihan putkeen”, Ada totesi ja nojautui seinänkulmaa vastaan. ”Noh, aina sitä tulee muutakin.”

Tylsä. Ihme, että Ada oli saanut pidettyä tylsän päivän. Travis kohotti kulmiaan edellämainitun tytön tassutellessa käytävää pitkin pelkissä alusvaatteissa. Oliko sillä joku äijä Travisin makuuhuoneessa, Travisin sängyssä ja Travisin lakanoissa? Poika selvitti kurkkuaan ja hämmentynyt ilme muuttui hieman epäileväiseksi. Ei olisi ihmeellistä Adalta, toisaalta luulisi tämän hoitavan homman siististi jossain muualla kuin... No, Travisilla. Adan sanat saivat Travisin takaisin nykyhetkeen ajatuksistaan.

"Meni se ihan hyvin. Mitä nyt se yks kyseli kovin taustoista ja MIT:istä ja oli tosi epäileväinen ja kaikkea, olin varma, että se yhdisti jotain johonki, mutta ei se sit. Kai. Mutta sain sen homman lopullisesti, onneks. Tästä tulee rahaaki iha kivasti", Travis totesi miettien, olisiko pitänyt vaihtaa myös sukunimi. Jep, eihän Travis ollut poikaparan oikea etunimi, vaan passintekijän keksimä nimi. Travis oli todellisuudessa Emmett, Emmett Greed. Travis oli tosin jo juurtunut aika syvälle, kukaan ei tiedä Emmettistä mitään.

Travis piti katseensa tiiviisti käsissään olevassa laskupinossa. Ada ei yleensä pojan nähden tepastellut noinkin paljastavasta kämpässä. Kaveripohjainen suhde oli toiminut aika hyvin, he olivat nukkuneet samassa sängyssä ja elivät suunnilleen kuin vanha aviopari - ei seksiä, ei intohimoa, ei hellyydenosoituksia tai mitään. Travis ei ollut uskonut, että yhdessäolo sujuisi näinkin mutkattomasti. Katse karkasi hetkeksi kulmien alta Adaan. Oikein nätti väri alusvaatteissa, sopi Adan hiuksiin. Nätti kantajakin. Joo.

"Ei kai sulla muuten oo ketään.. Siis... Tuolla. Makuuhuoneessa.. Y'know?" Travis kysyi siirtäen laskut pöydälle ja suuntasi keittiöön. Jääkaapissa oli kuuden oluttölkin paperista enää muovit ja kolme tölkkiä jäljellä. Juustoa, voita, jauhelihaa. Vodkapullon jämät. Maitoa. Pieni pullo Coca-Colaa. Travis huokaisten sulki oven aavistuksen pettyneenä, vaikka ei ollut edes tiennyt mitä oli ollut hakemassa. Ilmeisesti viiden tähden illallista valmiina jääkaapissa.

Ada suoristautui omille jaloilleen seurattuaan hetken Travisin liikkeitä. Tyttö ei jaksanut istuutua mihinkään vaan sen sijaan risti kädet rintansa päälle ja odotteli. Travisin kasvoilta näki pienen epäilyksen, joka oikeastaan miellytti Adaa. Kuinka tahansa olikaan ja mitä tahansa tämä epäilikään, Ada siirsi pienen mieltymyksensä sivuun kun Travis kertoi päivästään. Mikäs siinä jos rahaa tuli. Eihän se tosin Adan taskuihin tullut, mutta ainahan se helpotti. Toki neitokainen teki oman osansa ja osti oman osansa – tai jos baareista puhuttiin niin yleensä löysi jonkun joka tarjosi juotavat ja koko loppuillankin. Varsinaisesti Ada ei tykännyt pummilla elämisestä, mutta aina sitä sai vähän miespoloja kiusata. Ja kun huomioitiin vielä tilanne, että rahaa ei ollut aivan järjettömästi Adallakaan, ainakaan sillä hetkellä, kun ei ollut töitäkään. Työ: tärkeysjärjestyksessä numero yksi. Jostain sellainen pitäisi hankkia. Mistä olikin sitten täysin eri kysymys. Kenties Travis voisi keksiä jotain kivaa.

”Ai sängyssä? Joo siellon Sam ja Shane tosta lähibaarista”, Ada piruili. ”Mustasukkanen?”
Ada tykkäsi pienestä piruilusta, varsinkin Travisille, toisinaan kun sai aiheutettua toivottuja reaktioitakin. Travisin käynti jääkaapilla muistutti Adaa siitä, että pitäisi varmaan käydä ostamassa jotain syötävääkin itselleen lähipäivinä ettei raukkaparka nääntyisi nälkään. Siinä tuota katsellessa Adalla vilahti idealamppu. Ainahan sitä voisi kokeilla... Niinpä Ada otti ne muutamat askeleet lähemmäs Travisia.
”Tiätsä”, Ada sanoi ennen kuin pysähtyi Travisin eteen. ”Kun sä kerran onnistuit niin mullon sulle pieni onnitteluylläri. Mut se on makkarissa, sun tarvii tulla mun mukaan.”
Ada käveli edeltä makuuhuoneeseen Travisin seuratessa kiltisti perässä. Yllätys oli juurikin se, mitä Ada oli vastikään keksinyt. Win-win tilanne. Tai niin Ada ainakin ajatteli. Itse makuuhuoneessa Ada kääntyi ympäri odottamaan Travisia ja tarttui tätä sen jälkeen kravatista pitäen huolen, ettei tämä lähtenyt lipeämään. Travisin yllätykseksi (tai niin Ada uskoi) Ada kurottautui pari senttiä umpeen ja suuteli tätä.

"Sam ja Shane..." Travis mussutti itsekseen imitoiden Adan ääntä. Mustasukkainen taas... Nevermind. Travis ei sallinut itselleen moisia tunteita. Hän muutenkin lukitsi tunteensa arkkuun, jonka hautasi aivoissaan vasemman aivolohkon mantelitumakkeen hautausmaalle. Ei sillä siis, että Adaa kohtaan olisi mitään tunteita. Ei ollut, ei ollut... Keep telling that to yourself, kid. Olihan Travisilla Adaa kohtaan tunteita, roppakaupalla. Aina siitä lähtien, kun parivaljakko oli sairaalassa. Tai Ada oli, ja Travisin oli pakko olla mukana. Jos Adalle vaikka sattuisi jotain. Y'know.

Onnitteluyllätys makuuhuoneessa. Sam ja Shane, Travisin teki mieli heittää, mutta eihän tämä viitsinyt. Sen sijaan poika kääntyi ympäri ja kuuliaisesti seurasi Adaa. Ehkä siellä olisi rahaa. Tai jotain hyvää punaviiniä. Materialsmionnelinen aivolohko keksi ties mitä mukavaa. Pieni hymynkare kasvoilla seurattiin Adaa - onneksi - tyhjään makuuhuoneeseen. Helpotuksen huokaus. Hymynkare katosi. Ada kääntyi ympäri. Oli sillä ihan mukavat rinnat, Travis huomasi ajattelevansa. Päätä pudistettiin ja katse nostettiin Adan kasvoille. Toivottavasti toinen ei huomannut edellistä.

Voi sitä hämmästyksen määrää kun Ada tarttui kravatista ja painoi huulensa Travisin vastaaville. "Umm.. Ada... Ehkä meidän ei pitäisi... Tai... Siis... Mh." Epämääräistä, puolustelevaa muminaa. Tyhmä Travis. Raven olisi ehkä nostanut Adan jo seinille tai kaatanut sänkyyn. Tai siis, jos Raven olisi tullut kotiin ja Ada olisi tepastellut täällä alusvaatteillaan niin mahdollisesti keittiönpöytäkin olisi päässyt käyttöön. Okei, hiljaa Raven.

Travis-raukka. Täysin pihalla kaikesta, antoi Adan viedä ja seurasi itse hieman epävarmana ja puolustelevana, kuin peura ajovaloissa. Eihän Trav itse ollut ollut naisen kanssa herraties kuinka pitkään aikaan. Raven oli. Vähän kaikkien kanssa. Viimeksi Adan kanssa. Periaatteessa Adalle tämä oli tuttu juttu, Travisille ei. Apua. Toivottavasti Raven ei nyt hyppäisi pintaan. Jos meno äityisi liian kiihkeäksi niin ehkä sitten. Hope not, tämän Trav halusi kokea itse.

Ada ei oikeastaan huomioinut mitään mitä Travis yritti sanoa vaan yksinkertaisesti halusi tämän vain pitävän kuononsa ummessa. Niinpä neitokainen jatkoi juuri sitä mitä oli tekemässä, kunnes irrottautui ihan vain tönäistäkseen Travisin sängylle istumaan. Sen jälkeen brunette jatkoi sitä mitä olikin tekemässä, paitsi että suutelemisen lisäksi neiti päätti ensimmäisenä päästää Travisin eroon kravatistaan ja sen jälkeen lähti avaamaan tämän kauluspaidan nappeja. Harmi, juuri silitetty ja kaikkea, mutta sille ei ollut juurikaan käyttöä siinä toiminnassa, mikä Adalla oli mielessään. Neiti itse oli sentään helppo tapaus, koska niitä tärkeimpiä ruumiinosia peittivät vain alusvaatteet. Brunette ei paljoa aikaillut, varsinkin kun yökerhoilta oli mennyt hieman mutkikkaaksi. Oli siis erityisen suuri hyöty asua miehen kanssa. Varsinkin jos tätä pystyi välillä käyttämään omiin tarkoituksiinsa. Eikä Ada suinkaan laittanut sitä pahakseen. Varsinkaan nyt. Hyvä esimerkki oli se, että neitokainen ei paljoa aikaillut turhien vaatekappaleiden poistamisessa.

Seuraava aamu, klo 9.20

Hmm. Melua. Mutta ei ainakaan päänsärkyä. Jokin hyvä puoli oli sentään siitä, että Ada ei tarvinnut alkoholia päätyäkseen sänkypolkkaan kenenkään kanssa. Ada avasi silmänsä jälleen kerran uuteen päivään kelaten vähän edellisillan tapahtumia – muistaen kyllä hyvin jokaikisen liikkeensä. Mutta mikä ei ollut mukavaa oli se, että Ada tajusi heränneensä vain siihen samaan tavalliseen maailmaan. No, ei kai pitänyt valittaa. Neiti kun olisi mielellään aina herännyt luksussängystä hotellista eläen mitälie perijättärenelämää, mutta kaikkea ei voinut saada.

Ada huomasi Travisin yhä nukkuvan vieressään ja nousi siksi hitaasti ylös, ettei herättäisi tätä. Hän puki yllensä uudet alusvaatteet noukkien samalla edellispäiväiset pyykkikoriin. Vaatteiden päälle hän vetäisi palttiarallaa viikko sitten ostamansa silkkisen vaaleanpunaisen aamutakin ja lähti kohti keittiötä sulkien oven perässään. Aamun ensimmäisenä toimena neitokainen laittoi kahvin tippumaan ja nosti postilaatikosta pudotetun lehden. Ja kun kahvi oli valmista, neiti kaatoi kuppinsa täyteen ja istui nojatuolille lukemaan aamun uutiset ja kippaisemaan kahvin kurkkuunsa.

Keittiöstä kuuluva kahvinporina sai Travisin heräämään. Pikainen nousu istuma-asentoon. Glups. Travis ravisti päätään. Oliko hän nähnyt unta? Katsaus peiton alle. Okei, Travis oli alasti. Tapahtumien kertaus. Pikakelauksella takaisin edellisiltaan. Travis oli kaikessa rauhassa tullut töistä, iloinnut (joo, iloinnut ja iloinnut) onnistumista. Ada oli tassutellut alusvaatteisillaan keittiöön, ja sanonut, että makuuhuoneessa oli yllätys. Oliko uni alkanut tässä vaiheessa? Ada oli johdatellut Travisin makuuhuoneeseen, suudellut ja heittänyt enemminkin spagettia muistuttaneen pojan sänkyyn.

Vaattet olivat vähentyneet. Kauluspaitakin oli heitetty lattialle. Hmm. Ei Travis mikään enkelineitsyt ollut, kyllä hän jotain osasi. Ei ehkä ollut ihan terässä. Olihan siitä... No, vähän aikaa. Toivottavasti ei ollut ollut mikään pettymys Adalle. Hetkinen, sehän oli vain unta. Rauhassa. Miksi Travis toisaalta oli alasti jos se oli ollut vain unta? Täytyisi kysyä Adalta. Travis ihmetteli itsekin rauhallisuuttaan asian kanssa. Ei kämppiksen kanssa tuosta vain maattu. Poika nousi ylös, hieroi niskaansa ja etsi käsiinsä bokserit, höntsät ja t-paidan. Toisin kuin Ada, Travis vihasi ilman vaatteita tepastelua. Siis itse, ei Adan vaatteettomuudessa ollut mitään vikaa... Tai siis... Ei mitään.

Travis tassutteli kaikessa rauhassa keittiöön, otti kupin kahvia ja suuntasi olohuoneeseen Adan seuraksi. Siinä pahat missä mainitaan - Ada puolialasti. Glups. Travis jäätyi, kiersi sohvapöydän ympäri sohvalle, kauas Adasta. "Hei, Ada..." poika aloitti empien pitäen katseensa kahvikuppinsa sisällössä. "Näin vähän outoo unta. Kai. Me... Tota. Vähän niinku maattiin yhessä. Eikä tää oo mikään sairas fantasia, I mean, en mä ajattele sua silleen", Travis puhui nopeasti eikä itsekään saanut selvää puolusteluistaan. Goddammit.

Ada siemaili kahviaan pitäen silmänsä päivän lehdessä. Etusivulla tietenkin taas juttua kuninkaallisista häistä ja jostain muusta yhtä kiinnostavasta. Hän avasi silti lehden ja selaili sitä ympäriinsä hyppimättä ensin sarjakuviin, niinkuin useimmat ihmiset tekivät. Ada kuuli hyvin, kun Travis tallusteli keittiöön ja nappasi kupin kahvia. Travis ja Ada kun heräilivät milloin kumpainenkin ennen toista, joten ensimmäinen keitti lähes automaattisesti kahvia kummallekin. Eikä aamukahvia missattu ikinä. Se oli traditio. Tosin Ada oli juonut kahvia joka aamu siitä lähtien kun oli täyttänyt neljätoista. Kai se oli sitten jo kofeiiniriippuvaisuus kyseessä. Kahvi nyt vain sattui olemaan se asia, joka potkaisi päivän käyntiin. Ainiin, päivästä puheenollen... Adan tarvitsisi katsella vielä tänäänkin työpaikkoja. Elämä tosiaan olisi helpompaa jos olisi leffatähti tai joku miljonääri, jonka ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Tyttö kuuli Travisin tassuttelevan myös olohuoneen puolelle, joskin istahti toiselle puolen pöytää. Ada ei ollut milläänsäkään Travisin seurasta ja lähinnä oli kuin mitään kummaa ei olisi tapahtunut. Travis sentään luuli että koko homma oli unta. Adaa huvitti hieman Travisin kömpelöt selittelyt asiasta. Hyvällä tavalla, ei huonolla.
”Ai kumma, mä näin kans samaa unta”, Ada totesi pitäen silmänsä yhä lehdessä. ”Tosin mun uni ei kyllä ollut unta vaan se tapahtui ihan oikeesti. Aika kumma juttu.”

Noh, sanottiinko näin, että Adalle ei oikeastaan ollut niin paljon väliä kenen kanssa hän sängyssä oli – kunhan tyyppi oli tautivapaa ja siedettävän näköinen eikä ikäloppu. Sitä paitsi, ei Ada joka ilta hakeutunut uuteen petiin, mutta silloin tällöin oli vain pakko. Yksi sinkkuelämän varjopuolista. Mutta toisaalta sinkkuelämällä oli paljon hyviäkin puolia. Ada ei kuitenkaan ollut yhtä pöllämystyneen näköinen kuin Travis ja sitä paitsi, olihan tämä maannut ennenkin Travisin kanssa. Tosin silloin taisi olla kyseessä Raven. Sama kroppa kuitenkin, joten ei mitään uutta.

”Ai kumma, mä näin kans samaa unta. Tosin mun uni ei kyllä ollut unta vaan se tapahtui ihan oikeesti. Aika kumma juttu.”

Travis jäätyi hetkeksi katsomaan Adaa, joka jatkoi lehtensä selailua kuin ei olisi moksiskaan. Eihän se varmaan ollutkaan... Muutaman sekunnin jälkeen poikaparan aivot rekisteröivät tapahtuneen. Että mitä? Kahveihin tukehduttiin, annettiin valua takaisin mukiin ja yskittiin hetki keuhkoja ulos aika kauan. Ada ei tehnyt mitään.

"Say what?"

Sanat purkautuivat hallitsemattoman kovaa ja epävakaavasti, ääni hieman särkyihin. Kahvikuppia pideltiin huolellisesti huulien edessä, siltä varalta, että hetki aiemmin juotu kahvi purkautuisi paineen takia suusta, nenästä, korvista tai silmäkuopista. Voi jumalauta. Päällimmäisin tunne oli järkytys, lievä shokki asioiden laidasta. Seuraavaksi tuli pieni ilon fiilis. Kelläpä ei olisi kun pääsee ensimmäistä kertaa tietoisesti panemaan hellien tunteidensa kohdetta? Tai rakastelemaan. Ei panemaan. Travis rakasteli, Raven pani. Simple as that.

"Oikeesti? Mutta. Umm... Ei kai tää vaikuta mitenkään mihinkään? Y'know, kaikki jatkuu samoin? Right?" Travisilla oli kova tarve varmistaa asia. Hän piti siitä, että tiesi tulevaisuudesta, sai olla varma huomisesta. Toi tiettyä turvallisuudentunnetta, etenkin jos oli vankilasta, murhaaja ja asui Rashee Roadille. Voisi muuttaa poiskin. Jos olisi rahaa. Ja puhdas menneisyys. Äh. Ajatukset harhailivat. Periaatteessa mielessä iti pieni toivo - ehkä tästä saisi jotain Adan kanssa. Toivottavasti.