It's just a little piece of heaven

(( Vapaa liittyminen mukaan! :> ))

Kuuma kesäpäivä, tupakkaa ja kymää juotavaa. Tätä JoJo oli todellakin odottanut läpi pitkän talven. Vaikka, eihän Lontoossa nyt onneksi mikään Siperian ilmasto ollutkaan ja talvetkin olivat useimmiten leutoja eivätkä kesätkään aina niin lämpimiä. Silloin satoi aika usein, mutta täksi päiväksi oli osunut mitä mainioin sää. Olipa tämä tummatukkainen mies sitten päättänyt lähteä ulos nukuttuaan ensin iltapäivään ja käytyään kaupasta noutamasta askin tupakkaa sekä pari pulloa kaljaa, oli hän suunnannut askeleensa kohti suurta ruohokenttää, joka oli mainio paikka viettää tämänlaista päivää. Aurinkoisen ilman oli huomannut moni muukin ihminen, sillä täällä näkyi porukkaa niin piknikillä kuin kaljottelemassa. Näkyi täällä muutama olevan koirankin kanssa leikkimässä, mutta mikäs siinä. JoJo oli jättänyt Daisyn tänään kotiin, vaikka tuo olisi ihan mielellään hänen mukaansa lähtenytkin, mutta JoJolla ei ollut minkäänlaista tietoa päämäärästään, joten koira sai luvan jäädä kotiin. Kyllä sillä oli kotona vettä ja ruokaa sekä parvekkeen oven JoJo oli jättänyt auki, jotta tuo ei siellä ihan läkähtyisi. Jäi enää vain nähtäväksi, että oliko JoJon kämppä enää entisellään vai oliko Daisy järsinyt esimerkiksi jonkun nojatuolin rikki. Ihan vain osoittaakseen mieltään, että tämä oli jätetty yksin kotiin. Joskus mies ei ihan oikeasti tajunnut koiraansa yhtään, sillä sen lisäksi, että Daisy oli nuori, niin tuo oli myös naaraspuolinen. Vaikuttaisiko se tähän mitenkään? Ei sen ainakaan pitäisi, mutta jotenkin JoJosta välillä tuntui, että Daisy oli aivan kuin oikutteleva nainen kuukautisiensa aikana.

JoJo oli päättänyt alkaa loikoilemaan auringossa ihan kunnolla ja oli jopa riisunut mustan hihattoman t-paitansa, jotta hänen tatuoitu yläkroppakin saisi vähän ruskettunutta pintaa. Hänellä oli yllään vielä mustat, noin polvien korkeudelle ulottuvat housut, jotka hän oli löytänyt toissapäivänä läheiseltä kirpputorilta. Jo miehen tavaramerkiksi muuttuneet mustat aurinkolasit oli aseteltu varovasti mustan paidan päälle, sillä eihän hän nyt mitään lasien muotoisia rajoja halunnut kasvoihinsa. JoJolla oli toisessa kädessään palava tupakka ja vähän matkan päässä puun varjossa makasi yksi tyhjä sekä yksi täysi kaljapullo. Sekin pitäisi juoda pian pois, ettei menisi piloille tai häviäisi jonkun teinin matkaan.

Mies vei palavan tupakan huulilleen ja avasi mustalla rajatut vaaleansiniset silmänsä, nousten kyynerpäidensä varaan vilkuillen ympärilleen hivenen siristellen silmiään. Okei, ehkä tässä oli tullut vähän kuuma ja päätä alkaisi ihan varmasti jomottaa ihan pian, joten oli vain parempi siirtyä varjoon istuskelemaan. JoJo nappasi aurinkolasinsa sekä paitansa, siirtyen erään yksinäisen puun juurelle. Silmät tutkailivat hetken aikaa laiskana ympärillä olevia ihmisiä, kunnes hän päätti avata sen viimeisenkin kaljan, jotta se ei lämpenisi liikaa. Tämä päivä oli siis melko täydellinen ja sellaisena se luultavasti pysyisikin. Ellei sitten alkanut sataa tai jotain muuta vastaavaa...

//Tiditi tungen nää kaks nyt sitte tän herran seuraa... :P//

Lämmin päivä oli juuri sopiva Lucyn vapaapäiväksi, sekä lähdettäväksi Eliaksen kanssa ulos. Niitä vapaapäiviä töistä ei mitenkään usein ollut varaa pitää, mutta joskus oli pakko viettää aikaa poikansakin seurassa. Lucy poti ihan huonoa omatuntoa siitä, kuinka vähälle oli jättänyt poikansa kanssa olemisen. Toinen oli vasta viisi ja silti nyökkäili ymmärtäväisen näköisenä, kun Lucy pyyteli anteeksi, että hänen piti tienata rahaa töitä tekemällä. Kaiken lisäksi Elias yleensä sanoi, ettei se haittaa, antoi halin äidilleen ja jatkoi omia puuhiaan. Tiedä sitten puhuiko tuo totta vai ei, ainakin yritti saada äitinsä paremmalle tuulelle ja saikin.
Lucy kääntyi taas katsomaan taakseen ja näki Eliaksen kykkivän jonkun pusikon luona. "Elias, tule jo!", hän huudahti tuolle siristellen silmiään auringon valossa. "Äiti, tule katsomaan!", Elias huudahti takaisin innoissaan. Lucy naurahti huokaisten, mutta palasi kuitenkin hiekkatietä takaisin pojan luo. Elias osoitti innoissaan pientä leppäkerttua, joka kykki yhdellä lehdellä tyytyväisenä.
"Leppäkerttu", Lucy totesi hymy huulillaan. "Saanko äiti ottaa sen mukaan? Miksi se tuossa yksin istuu?", Eliaksen kyselytulva oli joskus melko päättymätön. Lucy naurahti ja varovaisesti nosti leppäkertun sormelleen. Tuo siirsi pienen leppäkertun sormeltaan Eliaksen pikkuruisen etusormen päähän.
"Kohota kätesi ilmaan ja käske sen lentää, et sinä sitä voi vankeuteen ottaa", Lucy tokaisi hymy huulillaan. Elias katsoi hetken aikaa epäilevästi äitiään, mutta teki kuten tuo käski. "Lennä, lennä leppäkerttu..", tuo myhäili hiljaa, eikä hetkeäkään kun pieni ötökkä levitti siipensä ja lähti vauhdilla lentämään. Nopeasti se katosi näköpiiristäkin.
"No niin, jatketaan matkaa nyt", Lucy hymähti, nousi seisomaan, tarttui Eliasta kädestä ja lähti tepastelemaan taas eteenpäin.

Hetken aikaa Elias jaksoikin äitinsä kanssa käsi kädessä kävellä tietä eteenpäin, mutta kohta tuo jo lähti juoksemaan innoissaan erään keltavihreän perhosen perään. Lucy siirsi alas valahtaneen toppinsa olkaimen takaisin paikoilleen ja jatkoi matkaansa tarkkaillen Eliaksen menoa. Yllään tuolla oli kirkkaan keltainen toppi ja mustat caprit. Oli hänellä kyllä musta hupparikin mukana, mutta se roikkui tällä hetkellä Lucyn lanteille sidottuna. Tuon hiukset oli kahdelle löysälle letille letitettynä, enempi kuin usea hiuskikkura oli jo karannut kampauksesta ja roikkui siellä täällä. Aurinkolaseja täällä olisi kyllä tarvinnut, aurinko kun tuppasi juuri tänään paistavaan harvinaisen kirkkaasti. Lucy katseli ympärilleen todeten, että melko moni oli huomannut tämän päivän melko täydelliseksi ulkoilupäiväksi. Siellä täällä oli ihmisiä, osa liikkeessä ja osa vain paistatteli nurmella auringon valossa. Eikä Lucyn tarvinnut kuin hetkeksi kääntää katseensa, kun hän oli hukannut jo Eliaksen näköpiiristään. Pieni adrenaliinisyöksy tuntui tuon verisuonissa, kun Lucyn terävä katse harhaili jokaisen paikan läpi nurmikentällä. Ja piankos hän jo huomasikin poikansa tummansinisen hai-paidan ja mustat housut vähän kauempana. Hyvä että tuo oli tahtonut juuri tänään laittaa kyseisen paidan päälleen, Lucy tunnisti sen helposti, ei ehkä selästä mutta etupuolella oli irvistävä hai jonka puhekuplassa taasen luki "Lunch time", hihoissa taas oli sukeltajien kuvia ja niistäkös Lucy pojan tunnistikin helposti.
Kävellessään Eliasta kohti, tuo tajusi pojan seisovan jonkun paidattoman, kaljapullon seurassa olevan miehen vierellä. Elias tuntui tuijottavan miestä harvinaisen mielenkiintoisen oloisena.
"Äiti, katso, tuolla miehellä on paaaljon tatuointeja!" Elias huudahti heti, kun sai Lucyn näköpiiriinsä. Kaiken lisäksi Eliaksen oli ilmeisesti ihan pakko osoittaa tätä miestä sormellaan suu auki. "Äiti, saanko minäkin tatuoinnin? Niin hienoja!", Elias huusi vielä ennen kuin Lucy oli päässyt edes tämän luo.
"Et todellakaan saa", Lucy hymähti ja vetäisi hellästi poikansa kädestä luokseen, vähän kauemmas miehestä.
"Mä pyydän anteeksi tämän hiukan yli-innokkaan pojun puolesta", Lucy hymähti miehelle, tuon katseen seikkaillessa toisen kasvoilla ja tatuoidussa ylävartalossa.

Jojo ei näin kuumalla ilmalla jaksanut tehdä oikein mitään. Ainoastaan vain löhötä jossain varjossa ja juoda jotain. Vailla minkäänlaista huolta tai ajatusta. Se sopi hänelle paremmin kuin hyvin, sillä olihan mies ihan perusluonteeltaankin sellainen rauhallinen ja jättäytyi ihan rauhassa omaan seuraansa, heittäen aivonsa narikkaan. Ajattelemattomuus oli kivaa ja oli jopa ihme, että Jojo oli selvinnyt koulusta ilman jäämisiä luokalle ja päästötodistuskin oli ollut ihan siedettävä. No, olisi se voinut parempikin olla ja ehkä kovalla työllä mies olisi saanut parempia numeroita. Ja sitten päässyt koulun loputtua jonnekin töihin tai jatko-opiskelemaan, mutta kuinkas olikaan käynyt. Hän oli päätynyt tähän nykyhetkeen, vaikka ehkä olikin yrittänyt aiemmin etsiä ihan kunnollisia töitä. Ei vain ollut kauheasti tärpännyt, joten Jojo oli päättänyt tutustua Lontoon alamaailmaan. Siitä nyt ainakin sai rahaa ja elätti itsensä, vaikka eihän se tietenkään turvallista ollut. Hänen olisi silti oltava mukana tässä hommassa, sillä ei nyt mistään jengistä lähdetty noin vain kävelemään...

Vaikka Jojo sitten istuikin siinä ihan silmät auki ja hereillä, niin ei hän todellakaan havainnut yhtään kenenkään saapuneen tähän hänen vierellensä. Varsinkaan kenenkään alle 140 senttisen kokoisen rääpäleen, mutta nyt kuitenkin oli käynyt niin. Tummatukkainen siirsi vaaleansiniset silmänsä oitis tuohon viereen ilmestyneeseen poikaan, joka kailotti äidilleen hänellä olevan erittäin paljon tatuointeja. No ei nyt sillä lauseen pontilla ollut mitään väliä, sillä Jojon yläkroppahan ja käsivarret olivat aika pitkälti erilaistan tatuointien peitossa. Mutta sen sijaan tämä tapa millä poju tuon asian ilmaisi ja ylipäätään tämä koko tilanne sai miehen hämmentymään. Ehkä nyt vähemmästäkin...

"H-hä?" tummatukka sai päästettyä suustaan, kunnes sitten ilmeisesti tämän pikkuisen pojan äiti saapui paikalle ja kielsi ehdottomasti tuota ottamasta minkäänlaista tatuointia. Tai ei nyt suoranaisesti, mutta kielsipä nyt kumminkin. Jojo hymähti aavistuksen ja katsahti nyt ensimmäistä kertaa tätä paikalle saapunutta, vaaleatukkaista naista ja hymyili tuolle. Ihan tuntematon kasvo Jojolle, vaikka ei nyt sillä, että hän täälläpäin paljoa ihmisiä tuntenutkaan.
"Tietääkös poju sen, että se tatuointi on siinä iholla sitten koko sun lopun ikääsi? Ja jos sä sitten haluat sen joskus pois, niin siitä jää silti ikävän näköinen arpi ja sekin sattuu", Jojo tokaisi huolettomasti pienehkö virne suupielillään ja vilkaisi jälleen tätä pientä poikaa. Oli tosiaan kummallista, että tuo pieni poika oli edes ilmaantunut tähän. Nimittäin luulisi nyt Jojon näyttävän sen verran epämääräiseltä, että eivät nuo joko uskaltaneet tai äiti oli käskenyt pysymään erossa. Ilmeisesti tämä äiti oli ihan toista maata tai sitten tuo poika oli vain pujahtanut ihan itsekseen karkuun.

"No eipä tuo mua haittaa. Kiva, että ei tuollaiset natiaiset katso kuin mitäkin televisiosta tullutta mörköä", Jojo hymähti ja katseli sitten naista, kohottautuen hivenen parempaan istuma-asentoon. "Mitkäs ovat nuoren herran ja neidin nimet?" mies kysäisi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa.

Eliaksen suu kävi pienellä mutrulla Lucyn kieltäessä tatuoinnin oton. Ei hän nyt ihan niin jyrkästi ollut asiaa tarkoittanut ilmaista, kerta oma selkänsäkin tatuoituna, periaatteessa sitten kun Elias ei ollut enää alaikäisenä äitinsä holhokkina niin saisi ottaa kuinka monta tatuointia tahansa, mutta sitä ennen ei. Mitä nyt Lucyn tuon kaltaiset päätöksetkään ei mitenkään kovin pitäviä ollut, jos Eliaksen tatuointi-innostus ja älykkyys säilyisi, niin katotaanpa kuinka jo teini-iässä tuon iholla komeilisi tatuointi..
Lucyn silmät tarkkailivat uteliaina miestä, ei hän kyllä aiemmin ollut tähän tapaukseen törmännyt. Varmasti muistaisi jos olisi nähnyt joskus, vaikka sekin vähän riippui oliko hän ottanut mitään. No, mielenkiintoiselta toinen ainakin näytti.
Miehen alkaessa puhua, Eliaksen suu loksahti taas auki. Tuo ravisteli äitinsä käden omastaan irti, ilmeisesti vain vahvistaakseen kovis-imagoaan.
"Aijaa vaau!" tuo vain tokaisi vastaukseksi, ilmeisesti tajuamatta miehen sanojen oikeaa pointtia. Eliaksesta nyt se tuntui näymmä vain olevan supersiistiä.
"Miks sulla on tatuointeja? Haluaisiks sää ne pois? Tykkääks sää niistä?", tottavie, joskus Eliaksen kyselytulva on melko loputon. Lucy sääli jo hetken miesparkaa, Eliaksen käytös kun aiheutti joskus pientä ahdistusta joissakin, vaikkeihan poika tuota nyt tahallaan tehnytkään. Tuo oli vain.. utelias. Lucya ei haittanut se, että Elias noinkin mielellään bongaili ihmisiä vaikka puistosta ja meni tutustumaan, kyllä kai tuo Lucyn säännöt muistaisi. Ja ne säännöt meni aika yksinkertaisesti niin, että siinä vaiheessa kun tuo ihminen pyytää mukaan, tarjoaa jotakin tai sillä on jokin vaarallinen juttu, niin pitää juosta nopeasti ja kiljua lujaa. No, tähän mennessä Elias oli ilmestynyt vain ystävällisten tyyppien luo kyselemään typeriä kysymyksiään, luojan kiitos. Elias tosin itsekin pelkäsi joitakin ihmisiä, tuo kiersi mielellään kaukaa vanhat, ransistuneet ja maailmaa nähneet juopot ja pummit, mutta siihen se taisi jäädäkin. Lucyn puolesta poika olisi saanut pysyä erossa myös ihmisistä, joiden silmät eivät kykenisi hahmottamaan tarkasti edessään seisovaa hahmoa ja muut sellaiset, mutta eipä poika pahemmin vaaratilanteisiin kerkisi joutua vaikka ylivilkas onkin, ei tuo yksin missään liiku.

Pieni huvittunut hymy kävi Lucyn kasvoilla miehen sanojen myötä. Telkusta tulleen mörön sijasta Elias tuntui katsovan tätä herraa kuin jotakin ylijumalaa, vähintään.
"Olen Lucy", tuo vastasi sitten hymy huulillaan miehen kysymykseen. Lucy oletti Eliaksen vastaavan itse, mutta sen sijaan tuo tuijotti melko hypnoosissa miestä, oikeastaan tuon tatointeja. "Ja hän on Elias", Lucy huokaisi sitten pikkuisen virneen käydessä hänen kasvoilla.
"Mitä äiti?", Elias hämmästyi kuullessaan nimen. "Ei mennä! En halua! Jäädä tähän!", Elias yhtäkkiä kiivastui, veti möksmöks-ilmeen kasvoilleen ja polkaisi jalallaan nurmea. Lucy jo kerkesi hämmentyä, ennen kuin pieni nauru kuului hänen suustaan.
"Hölmö, en sanonutkaan niin", Lucy naurahti. Eliaksen posket valahtivat hetkeksi punasiksi, mutta nopeastikos tyytyväinen hymy nousi tuon huulille, kun tuo pudottautui istumaan nurmelle.
"Onko tuo kaljaa?", tuo tokaisi ykskantaan mieheltä ja tapitti tuon pulloa. "Saanko minäki maistaa? Onko se hyvää? Miksi sää sitä juot?", Elias innostui taas.
"Älä Elias viitsi kiusata toista", Lucy huomautti saaden heti perään viisivuotiaan kiukkuisen ilmeen. "Mikä oma nimesi on?", tuo sitten kysyi kohdistaen katseensa mieheen ja vilauttaen pienen hymyn. "Asutko tässä lähelläkin?", Lucy kysyi sortuen itsekin uteluun, häntä vain häiritsi, kun ei ollut kyseistä herraa aiemmin nähnyt. Vaikka olivathan he asuneetkin Rasheella vasta hetken aikaa, mitä nyt Lontoossa kuitenkin jo nelisen vuotta.

Jojo suupielillä kaareili pienehkö hymy kun pikkupoika ei näemmä tajunnut hänen äskeisen lauseensa todellista pointtia. Kaiketi vain se oli tuosta niin siistiä tavata joku sellainen ihminen, jonka yläkroppa oli melkein kokonaan tatuointien peitossa. Ei siinä tietenkään mitään pahaa ollut, sillä kyllähän mies tuon ikäiset pikkupojat tiesi, vaikka ei hänen lähipiiriinsä sellaisia kuulunutkaan. Mutta kyllä hän tiesi, että jotkut tällaiset - kuten tatuoinnit ja lävistykset - olivat joillekin tuon ikäisille melko vieras käsite ja sen takia oli kiinnostunut. Ihan vain uteliaisuuttaan. Olihan toki olemassa niitäkin vanhempia, jotka olivat koristaneen ihoaan yhtä ahkerasti kuin Jojo. Silloin iholla sijaitsevat kuvat olivat noille ihan arkipäivää.

Sitten tuo poika kyseli, että miksi Jojolla oli tatuointeja ja sitä rataa. Mies hymähti ja haroi aavistuksen mustaa tukkaansa. Kyllä hän senkin oli tiennyt, että tämän ikäiset kyselivät paljon, mutta ei vain ollut joutunut sellaisen kohteeksi itse. Ja hän kun ei muutenkaan tykännyt paljastaa minkäänlaisia yksityiskohtia itsestään, mutta eipä hän viitsinyt pikkupoikaakaan pitää päätään kiinni. Eikä kyllä kieltämättä halunnutkaan juuri nyt.
"Jaa'a. Kai mä vaan tykkään kun mulla on vähän kuvia iholla", Jojo vastasi kohauttaen olkiaan. "Enkä mä halua näistä eroon, sillä en halua kehooni mitään arpia. Ne ei kato ole järin kivoja", mies jatkoi ja katsahti hän itsekin nopeasti yläkroppaansa. Siihen 'miksi sulla on tatuointeja?' -kysymykseen hän ei todellakaan osannut vastata. Niin, miksi oli? Miksi ei vaikka lävistyksiä? Noh, ehkä lävistyksistä jäi liian ilkeän näköinen reikä kasvoihin, mutta tatuoinneista nyt ei oikein mitään (ellei sitten poistattanut sitä laaserilla). Ja ehkä Jojo ajatteli tatuointien olevan paljon hienompia ja niiden suhteen saattoi olla luova. Siinä vain piirrät tai tulostat jonkun hienon kuvan, jonka haluat ihoosi hakata ja siitä sitten tatuointiliikkeeseen. Maksoihan se rahaa, jota ylimääräistä Jojolla ei todellakaan ollut, mutta onneksi hän tunsi tarpeeksi ihmisiä. Yli puolet näistä tatuoinneista oli tehnyt eräs hänen kaverinsa, joka peri vain puolet oikeasta hinnasta.

Sitten tämä vaaleatukkainen nainen esittäytyi Lucyksi ja esitteli sitten siinä samalla tuon uteliaan pojan Eliakseksi.
"No niin. Hauska tavata, pikkumies", Jojo hymähti ja pukkasi todella kevyesti poikaa olkapäähän, jota vanhemmat jätkät tekivät toisilleen ainakin kaksi kertaa kovempaa. Eipä Jojo pystynyt syventymään tuon Lucyn tarkastelemiseen yhtään sen kauemmaksi aikaa, kun jo Elias avasi suunsa. Ja tällä kertaa tuo kiinnitti huomionsa miehen kädessä olevaan kaljapulloon, josta hän otti pienehkön kulauksen. Mitäpä sitten pitäisi lapselle tästä sanoa?
"Ei tää ole kaljaa. Vaan sellaista aikuisten mehua", Jojo tokaisi lyhyesti ja katseli hymyillen poikaa. "Etkä sä tästä tykkäisi, joten on parempi vaan olla maistamatta." Tottahan se oli. Tuskin tuon ikäisen lapsen makuhermot kauheasti riemastuisivat kaljan mausta, eikä se varmaan ollut hyväksi lasten maksalle tai aivoillekaan.
"Jojoksi ne haukkuu", mies vastasi tällä kertaa Lucyn esittämään kysymykseen ja vei jälleen pullon huulilleen, tumpaten tupakkansa nurmikkoon ja pudottaen tumpin tyhjään pulloon. "Ja mä itseasiassa asun tuolla Rasheella. Sellanen pikkunen kämppä yhessä kerrostalossa", hän jatkoi ja katseli naisen kasvoja hetken aikaa.
"Ootteko te täällä jollain päiväkävelyllä tai riehumassa muuten vaan tai jotain?" Jojo kysyi ja viittoi myös naista istumaan alas.

Lucya kieltämättä hymyilytti miehen vastaukset Eliaksen kyselyihin. Hän itse tiesi todellakin harvinaisen hyvin, kuinka hankala niihin joskus oli vastata. Asuessaan Eliaksen kanssa saman katon alla joutui lähes auttamatta näiden kysymysten kohteeksi, useaakin useammin päivän aikana. Miten selittää pienelle pojalle, että mistä musiikki syntyy, tai että miksi ihmisten täytyy kiduttaa itseään kylvyllä kun voi olla likainenkin. Voi toki selittää, mutteihan toinen sitä tajua.
Elias kallisti päätään kuunnellessaan miehen puhetta, tuo keskittyi ihan selkeästi kuuntelemaan jokaisen sanan. Tuskinpa sisäisti kaikkea niin selvästi, mutta kuuntelipahan ainakin. Väliin Elias nyökytteli innoissaan päätä ja iloinen hymy vilahteli tuon kasvoilla.

Elias hihitti innoissaan miehen sanoessa hänelle että hauska tavata, pukkaisipa vielä olkapäähänkin. Lucy saattoi vain kuvitella, kuinka poika nyt mielessään miettisi, kuinka ei pesisi haipaitaansa ikinä, olihan tuo herra koskenut siihen.
Lucylla oli melko pahasti ongelmia pitää kasvonsa peruslukemilla toisen selittäessä kaljan olevan aikuisten mehua. Elias oli joskus bongannut heidän tiskialtaan alakaapista pari tyhjää kaljapulloa ja udellut äidiltään, mitä pulloissa oli ollut. Lucy oli tottakai kirkkain silmin valehdellut pitäneensä niitä vesipulloina työssä ollessaan. Elias olikin täräyttänyt tietävänsä, että kyllä hän tietää sen olevan ikärajallista limua, Marie-täti oli kuulemma kaupassa ollessa kertonut.
Elias tapitti miestä hetken aikaa, ennen kuin tuon katse muuttui epäluuloiseksi. "...puijjaat!", poika hihkaisi yhtäkkiä riemuissan, nauroi muutaman sekunnin ja unohti jo koko jutun keskittyessään kuulemaan miehen nimen. Lucy kyllä oli tyytyväinen, kalja tuskin olisi hyväksi lapsen kehityksellä, eikä kyllä siinä vaiheessa itse äitikään olisi kovin riemuissaan.
"Jojo", Elias toisti hymy korvissa. "Hauska tavata, isomies", tuo matki Jojoa, vieläpä tuuppaisten minimaalisilla voimillaan toista käsivarteen. Lucy naurahti pudistellen päätään, perus Elias taas vauhdissa.
"Mä tiedän mikä toi on...", Elias mutisi pieni virne naamallaan osoittaen miehen tupakkaa, joka tosin oli kadonnut jo kaljapulloon. "Paha tapa, äiti kertoi", Elias hihkaisi, muokaten varmasti melko roimasti äidistään tulevaa mielikuvaa. Mutta kun ei Lucy itse polttanut, ei hän muutenkaan osannut kertoa Eliakselle miksi jotkut polttavat tupakkaa, ei tuo oikeastaan osannut tajuta mitään. Vaikkei Lucy itse poltakaan, niin tulee hän silti ihan hyvin toimeen polttavien ihmisten kanssa, kunhan nuo eivät satu polttamaan hänen kämpässään. Lucyn katse ajautui pakostakin seilailemaan muihin ihmisiin, niin mikäs tässä, kaunis päivä kirjaimellisesti tosiaan. Hyvä ettei naisen posket sentäs punehtuneet.

"Mekin asutaan sellasessa toosi ruipelossa talossa kerrostalossa!" Elias koki asiakseen ilmoittaa tämän seikan kuullessaan Jojon asuvan kerrostalossa. "Ja Rasheella", Lucy huomautti perään, tätä seikkaa Elias itse ei tosin edes huomannut.
"Mä löysin tänään leppäkertun", Elias ilmoitti miehen puhuessa täällä olosta. "Mä haluan ettiä leppäkertun!", Elias hihkaisi yhtäkkiä ja ponkaisi seisomaan. Tuo vilkaisi äitiään, otti pari juoksuaskelta ja pysähtyi taas kääntyen äitinsä suuntaan.
"Voinko äiti ettiä Jojolle leppäkertun?", tuo kysyi.
Lucy hymähti virne kasvoillaan. "Älä mene kauas", tuo vastasi. Eliaksen pinkoessa läheisen pusikon luo, Lucy istuutui nurmelle, ei tosin ihan niin liki miestä kuin Elias.
"Ihan muuten vain hengataan, kerrankin vapaapäivä töistä niin pitää viettää jotain laatuaikaa Eliaksen kanssa", nainen vastasi Jojon kysymykseen katsellen tuota hymyillen. "Mitäs itse? Muuten vain täällä kaljaa juomassa, vai?", Lucy hymyili edelleen. Vaaleaverikön katse pälyili vähintään kymmenen sekunnin välein tarkistamaan, että missä Elias oli ja mitä teki. Ahkerasti tuo yritti pusikoista ja nurmeltakin etsiä leppäkerttua, tiedä sitten tulisiko toista sellaista löytämään.
Lucyn kasvoilla oli hetken aikaa mietteliäs ilme tuon katsellessa Eliaksen touhuamista. "Mä oon Eliaksen puolesta pahoillani jos toi jotenkin ahdistaa, mähän kokisin itteni hirveeks jos kieltäisin toista juttelemasta mukaville ihmisille", Lucy hymähti sitten palauttaen katseensa mieheen. Elias oli harvinaisen kiinnostunut kaveeraamaan varsinkin miespuolisten kanssa, eihän tuolla kotonaan ollut ketään isähahmoa antamassa mallia miehen rooliin. Eliaksen elämässä tuntui olevan osana vain äiti, Marie-täti, päiväkodin naispuoleiset hoitajat ja muut lapset.
"Ootko sä kauanki asunu Rasheella?", Lucy jatkoi sitten kysymyksellään, jo pelkästään uteliaisuuden vuoksi, eikä hän oikeastaan muutakaan puhuttavaa osannut keksiä.

Jojo ei ollut ikinä juurikaan välittänyt lapsista, sillä ei hänen lähipiirissä niitä pienempiä lapsia ollut. Tai ehkä joillain muilla jengiläisillä oli perhe, johon kuului tyttöystävä tai ihan vaimo sekä joku pieni penska. Pyörihän siellä niitä keski-ikäisiäkin miehiä, joilla ihan hyvin saattaisi olla perhettä. Ei vain Jojo ollut ikinä joutunut kosketuksiin minkään perheen kanssa, sillä hänen omat kaverinsakin olivat aikalailla saman ikäisiä kuin hän eivätkä ole hankkineet lapsia. Kai useimmilla jonkinlainen tyttöystävä oli, mutta se siitä sitten. Ehkä ne sitten olivat sen verran fiksuja, ettei lasta ollut ihan hyvä synnyttää sellaiseen perheeseen, jonka isä voisi joutua linnaan ihan milloin vain tai sitten joutua tapetuksi jostain syystä. Jengielämä oli toisinaan erittäin raakaa eikä se tehnyt oikein kenellekään hyvää - vähiten pienelle lapselle. Jojo ei edes halunnut tietää millaisia kamalia kiristyskeinoja jotkut käyttivät ja vetivät viattomat lapset mukaan koko soppaan. Siinä oli ihan yksi hyvä syy miksei Jojo aikonut hankkia lapsia vielä pitkään aikaan. Eihän hän edes osannut sitoutua kauhean hyvin, joten se siitä sitten.

Mutta ei tämä kuitenkaan tarkoittanut, ettei Jojo lapsista pitänyt. No, ainakin Elias vaikutti ihan mukavalta ja rennolta jäbältä, vaikka sitten kyselikin kaikkea. Olihan ne loppujen lopuksi melko harmittomia kysymyksiä, joihin oli ihan helppo vastata jotain. Poika nyt ei kuitenkaan jaksanut uskoa, että Jojo joi sitä mainitsemaansa aikuisten limua, joka sai hänet hymähtämään.
"Usko pois vaan kuule", mies sanoi lyhyesti ja loi kasvoilleen mahdollisimman viattoman ilmeen. Kylläpä oli terävä poika, mutta kaiketi tuo oli nähnyt tällaisia samanlaisia pulloja ennenkin. Vaikkapa äitinsä kaapissa tai jotain. Sillä eihän se aina äitiys aina tarkoittanut sitä, että luopuisi kaikista rentoutumiseen tarkoitetuista jutuista, vaikka joutuikin niiden nauttimista miettimään vähän tarkemmin. Ei kai siinä mitään väärääkään ollut, että nautti alkoholipitoisia juomia lapsen edessä - kunhan vain nautti kohtuudella. Ei tehnyt lasten silmille hyvää katsella, että äiti tai isä oli ihan kaatokännissä ja örvelsi ympäri kämppää. Traumojahan tuollaisesta voisi pahemmassa tapauksessa tulla.
Erittäin kevyt pukkaisu tuntui lihaksikkaassa käsivarressa ja Jojo naurahti. Ja nyt tuo sitten tiesi sen jutun mikä hänellä oli vielä hetki sitten sormiensa välissä. Olipa se vielä paha tapakin pojan äidin mielestä, joka sai Jojon siirtämään nauravaiset silmänsä tähän Lucyyn.
"Niin se kai on tosi monen ihmisen mielestä paha tapa - munkin. Fiksut eivät polta, joten ole sinä fiksu äläkä ikinä aloita", Jojo sanoi totuudenmukaisesti ja katseli poikaa hetken, vilkaisten äitiä.

Kuulemma nuokin asuivat Rasheella ja kerrostalossa, johon Jojo vain nyökkäsi. Olihan se Rashee vähän huonoa seutua Eliaksen kaltaiselle lapselle, sillä siellä kadulla liikkui ihan oikeasti kaikkia pultsareita sekä namusetiä, jotka saattaisivat ihan hyvin kadulla houkutella ihan hyvin mukaansa. Vaikkakin, Jojo nyt jaksoi epäillä, että ei Lucy nyt poikansa antaisi missään nimessä liikkua kadulla yksin. Mutta kaikkea voi silti tapahtua. Elias kuitenkin tokaisi löytäneensä tänään leppäkertun eikä aikaakaan kun tuo jo halusi etsiä Jojolle sellaisen, pyytäen luvan siihen ensin äidiltään. Ja pianpas tuo sitten pinkoi erään pusikon taakse, joka ei nyt kauhean kaukana heistä ollut.
"Melko terävä poika sulla", Jojo sitten totesi naiselle kun oli hetken aikaa katsellut pusikon takana häärivää Eliasta, kunnes käänsi katseensa takaisin Lucyyn. Naisella oli kuulemma vapaapäivä ja oli päättänyt lähteä Eliaksen kanssa ulos. Mikäs siinä, kerta oli näin hyvä ilmakin.
"Joo, jotain sinne päin. Ei huvittanut oikein jäädä istuskelemaan kotiin, joten päätinpä mä sitten noutaa pari bissee kaupasta ja tulla tänne", Jojo kertoi kohauttaen olkiaan ja vei jälleen pullon huulilleen. Mitäpä muutakaan tällainen työtön henkilö voisikaan tehdä tällaisena päivänä? Istua vain kotona ja katsella telkkaria? Noh, ehkä se kuului niihin krapula- ja sadepäiviin, joita oli muutenkin aivan liikaa. Kyllä sitä varmaan illalla joutui lähtemään kadulle, sillä yksi Jared oli puhunut jostain huumekeikasta, johon hän halusi Jojon mukaan. Tiedäkkö sitten ihan muuten vain vai joksikin turvamieheksi, sillä se mies oli oikeasti melko ruipelo.
"Äh. Ei se mitään. Saahan sitä kysellä ja tolleen", Jojo hymähti ja kallisti sitten aavistuksen päätään. "Mä sitten ilmeisesti sitten vaikutan ihan päälle päin joltain... Mukavalta ihmiseltä?" mies virnisti. Kai se oli ihan kiva, että moiselta vaikutti, vaikka ei hän sellainen aina ollut.

"Kyl mä oon Rasheella jo asunu... Ainaki vähän aikaa", Jojo kertoi ja hymyili. Noh, hän oli ollut orpokodissa ihan eri puolella Lontoota ja muuttanut Rasheelle muutamaksi vuodeksi, kunnes oli joutunut linnaan. Eipä Lucyn tarvinnut moista tietää, sillä eihän mies edes tuota tuntenut ja muutenkin menneisyydestä ei kannattanut puhua yhään kenellekään. Toisi vain lisää harmeja.
"Entäpä te sitten? Ootteko aina asunu Rasheella vai tuutteko te jostain vaikka pienemmästä kaupungista?" Jojo päätti myös kysyä.

Pieni, ylpeä hymy käväisi Lucyn kasvoilla toisen sanoessa hänellä olevan melko terävä poika. Olihan tuo ihan suhteellisen älykäskin jopa, viiden vanhaksi. Elias oli ehkä nähnyt turhankin paljon tätä "huonompaa" elämää Rasheella ja muualla, kun känniset ihmiset huutelivat perään ja pummasivat rahaa, ties mitä muuta. Lucy olisi tottakai halunnut tarjota pojalleen sitä parasta, turvallisen asuinympäristön ja kunnollisen, tarpeeksi suuren kodin. Mutta koska se ei ollut mahdollista, niin pakkohan jostain oli luopua. Lucy oli kokenut asian niin, että Eliakselle oma huone olisi hyväksi. Tuo tuskin haluaisi vielä kymmenenkin vanhana jakaa talon ainoan huoneen, eli yhdistetyn olo-/makuuhuoneen äitinsä kanssa. Kunhan Elias ei saisi mitään traumoja tai vaikutteita Rasheen elämästä, niin ei olisi mitään ongelmaa. Heti kun tuo huomauttaisi äidilleen pelkäävänsä liikkua ulkona, hän todellakin pakkaisi tavarat ja etsisi vaikka entistäkin asuntoa pienemmän kämpän päästäkseen pois Rasheelta.

Lucy nyökkäsi pari kertaa Jojon sanojen myötä, tuo melkeinpä kadehti miestä. Kyllä hänkin melko usein haaveili vain voivansa hakea pari kaljaa ja mennä puistoon istumaan, vaikka toisaalta siinä vaiheessa Lucyn kaltaiselle ihmiselle voisikin tulla ongelmaksi kaiken energiansa purkaminen. Lucy oli jo pikkuisesta saakka tottunut tekemään koko ajan jotain, jos hän ei Eliaksen ikäisenä leikkinyt ulkona tai huoneessaan, hän "auttoi" taloudenhoitajaa tai puuhasi jotain muuta. Ennen Eliaksen saamista hän käytti kaiken vapaa-aikansa ystävien kanssa olemisen lisäksi opiskeluun ja tenniksen pelaamiseen.
Hymy kohosi Lucyn kasvoille miehen tokaistessa, että saahan sitä kysellä. Elias kyllä tosiaan kyseli, eikä pahemmin pitänyt sitä itse mitenkään häiritsevänä. Jojon kysymyksen myötä naisen silmät siirtyivät hetkeksi tarkkailemaan toista, hymy huulillaan edelleen.
"No", tuo naurahti. "En mä pidä jotain tatuoitua miestä joka puistossa kaljaa juo mitenkään kovin pahana uhkana Eliakselle. Jos tälläsellä miehellä ois puukko kädessä tai silmät seisois päässä, niin sillon ei kyllä Eliaksella ois mitään asiaa juttusille", Lucy hymähti vilkaisten jälleen, missä poika viipelsi. "Ja koska sulla nyt näyttäs tossa tähän hätään vaan kaljaa olevan ja silmätki iha tarkkana, niin mikäs tässä", tuo naurahti siirtäen katseensa takaisin mieheen. Eihän Lucy voinut tietenkään tietää millainen Jojo oikeasti olisi, mutta näin ensivaikutelmalla kuitenkin suhteellisen mukava, nähtävästi myös Eliaksen mieleen.

Nainen nyökkäili pienesti Jojon vastaukselle virneen käydessä tuon kasvoilla, tuohan täydentävää oli. Ei hän siltikään aikonut alkaa mitään utelemaan, vaikka kiinnostaisikin. Ainakin vähän aikaa ilmeisesti meinasi vähää aikaa, eikä tuo näyttänyt kovin mielellään siitä sen enempää puhuvan.
"Ei me aina olla Rasheella asuttu, oikeestaan ihan vähän aikaa vasta vaan", tuo vastasi sitten hymähtäen. "Eikä oikeestaan Lontoossakaan kun muutama vuos, mä ite asuin lapsuuteni Miamissa, ei sekään kai mikään kovin pieni paikka ole", Lucy totesi sitten hymy huulillaan. Jos joku kysyisi Lucylta, miksi tuo oli päättänyt muuttaa pienen vauvansa kanssa juuri Lontooseen, hän tuskin osaisi vastata. Ei hän itsekään tiennyt, varmaan opiskelumahdollisuuksien takia, tai sitten sen vuoksi, että hänen haaveensa oli joskus ollut asua Lontoossa. Ken tietää, ihan hyvä heillä silti oli nyt täällä.
Lucy kääntyi taas katsomaan, missä Elias oli. Kun hän ei heti saanut poikaansa näkökenttään, Lucy oli jo vähällä pompata ylös ja lähteä etsimään tuota, kunnes hän huomasi Eliaksen nousevan yhden puskan juurelta. Tuon katse kääntyi oitis puun juurelle katsomaan, että Lucy ja Jojo varmasti olisivat vielä siellä. Elias vilkutti iloisesti, ennen kuin siirtyi seuraavan pusikon kimppuun. Pieni helpottunut huokaisu karkasi naisen huulilta, olihan poikakin vielä tallella.
"Yksinkö asut?" Lucy kysyi sitten ohimennen, silkasta uteliaisuudesta vain ja palautti jälleen katseensa mieheen. Hänen kasvoillaan käynyt hymy oli melkein pahoitteleva, edes Lucy itse tuskin jaksaisi vastailla kaikkiin kysymyksiin, varsinkaan sen jälkeen, kun oli joutunut Eliaksen kysymysten kohteeksi.

Ei mennyt aikaakaan, kun Elias ilmeisesti oli saanut tarpeekseen leppäkertun etsimisestä ja tuo pelmahti paikalle. "En löytäny leppäkerttua", Elias ilmoitti samaan tapaan, kuin ilmoittaisi viranomaisena jonkun omaiselle jotakin sattuneen. "Anteeksi", tuo lisäsi ja virnisti perään.
"Äiti, minä tahdon jäätelöä", Elias ilmoitti ennen kuin kerkesi edes istua alas. "Tuolla pojallakin tuola noin on jäätelöä, minäkin haluan", Elias totesi osoittaen kauemmas nurmelle, jossa oli vanhemmat pienen poikansa ja rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.
"Mutta kun nyt ei saada mistään jäätelöä", Lucy huokaisi saaden Eliaksen kasvoille surumielisen ilmeen. "Onko sinulla jäätelöä?", Elias kysyi kääntyen tapittamaan Jojoa. "Kun minä haluan jäätelöä", tuo lisäsi vielä perään harvinaisen päättäväisesti. Vaikka Lucy olisikin jaksanut nousta ja lähteä kauppaan, ei tuon parilla hassulla kolikolla paljon jäätelöä ostettaisi. Elias ehkä tulisi tyytyväiseksi, mutta Lucylla ei ollut mitään mielenkiintoa toistaiseksi lähteä minnekään.

Jojo hymähteli itsekseen naisen kuvailulle siitä, millaisen ihmisen luokse tämä ei todellakaan päästäisi Eliasta juttelemaan. Tuon tyyppisiä ihmisiä Rasheella nimittäin näki ihan riittävästi, joka ei välttämättä kaikkien silmää juurikaan miellyttänyt. Ei ainakaan silloin, jos sellaiset tulisivat höpöttämään niitä näitä siitä, että maapallo oli erittäin jännä ollessaan pyöreä tai jotain muuta mukavaa. Eivät useimmat niistä tosin pahaa halunneet, mutta poikkeuksiakin oli - joita Jojo tiesi ihan riittävästi. Hän käytti aineita ja toisinaan oli aika ulalla tästä maailmasta, mutta ei hän ikinä ole väkivaltaisesti käyttänyt. Lähinnä vain oli... Pilvessä ja istui paikoillaan. Melko passiivista seuraa mies silloin oli, mutta mitäpä siitä. Joskus hänen melkeinpä luonnottoman vaaleansinisistä silmistä johtuen oli luultu, että mies oli ihan pilvessä, sillä hänen katseensa oli sellainen. Ei sekään häntä enää jaksanut haitata, vaikka olivathan ne väärinkäsitykset melko ikäviä. Mutta Lucy ei ilmeisesti uskonut Jojosta mitään sellaista, joka oli hyvä juttu.

Jojo kohotti aavistuksen kulmiaan naisen ilmoittaessa, että oli Eliaksen kanssa ehtinyt asua Lontoossa vain pari vuotta, sillä aiemmin nuo olivat asuneet Miamissa.
"Oho. Siinäpä sitten melkoinen maisemanvaihdos", mies hämmästeli vinon hymyn kaarehtiessa suupielillään ja joi uudestaan pullostaan. "Minkäpä takia vaihdoit ne Miamin hiekkarannat ja sun muut tällaiseen harmaaseen sekä sateiseen Iso-Britanniaan?" hän kysyi, vaikka eihän täälläkään nyt aina satanut. Kuten esimerkiksi nyt, mutta usein taivaalta satoi vettä. Miamissa nyt kuitenkin oli aina suhteellisen lämmin ja kaikkea. Jenkeissä Jojo on aina halunnut käydä ja on jopa päättänyt, että kun saisi tarpeeksi rahaa ja elämänsä kuntoon, niin hän lähtisi ensimmäisellä lentokoneella vierailemaan rapakon takana.
"Mutta kaiketi Iso-Britanniassa ja Lontoossakin on omat viehätyksensä. Tuskin mäkään täällä ees asuisin, jos Lontoo ei oikeasti olisi mikään siisti mesta. Onhan tää nyt kuitenkin iso paikka ja siinä on sitten mahdollisuus tavata paljon erilaisia ihmisiä", mies jatkoi ja pyöritteli hetken aikaa kaljapulloa kädessään. Kyllähän hänkin oli törmännyt täällä asuessaan vähän kaikenlaisiin ihmisiin, joista pieni osa oli niitä vähän... Oudompia. Ei nyt Jojokaan mikään maailman kunnollisin tai selväpäisin ihminen ollut, mutta nämä jotkut tyypit olivat ihan oikeasti outoja. Onneksi miehen ei tarvinnut näiden kanssa olla paljoakaan tekemisissä.

Lucyn seuraava kysymys koski Jojon asuinoloja tai sitä, että asuiko hän kenenkään kanssa. Huulille kiiri jälleen pienehkö hymy ja Jojo kulautti bissensä kurkustaan alas, laskien pullonsa sen toisen tyhjän viereen.
"Joo. Kyllähän mulla kotona odottaa melko vaativa nainen", tummatukkainen tokaisi ja katsoi naista melko ilkikurinen pilke silmäkulmassa. Noh, mikäli Daisya saattoi edes vaativaksi sanoa. Kyllähän se aina välillä vaati aika paljon huomiota ja oikutteli, mutta kuitenkin. "Sen niminen nainen kuin Daisy ja se on rodultaan pitbull. Vaikka se onki vähän karun näköinen, niin luonteeltaan se on kyl melkoinen nallekarhu. Vaikka sitä naisellista jääräpäisyyttä löytyykin", Jojo virnisti ja haroi hivenen mustaa tukkaansa.

Elias kuitenkin palasi jo metsästämästä sitä leppäkerttua ja ilmoitti, ettei ollut sellaista löytänyt.
"Nooh, etköhän sä saa anteeksi. Tämän kerran", Jojo nyökkäsi virnistellen ja katsahti sitten hänkin sinne minne poika osoitti, valittaen haluavansa jäätelöä. No niin. Olihan se kurjaa, jos jollain toisella pojalla oli jäätelöä, mutta ei itsellä ollut.
"Ei ole valitettavasti mullakaan jäätelöä", hän pyöritteli päätään ja hymyili. "Mutta onhan tuossa ihan lähellä sellainen pieni kioski, josta aivan varmasti saa jäätelöä. Voitte käydä vaikka sieltä katsomassa", hän ehdotti ja katseli äitiä sekä poikaa vuorotellen.

Mies oli sen suhteen oikeassa, että onhan muutto Miamista Lontooseen jonkin asteinen maisemanvaihdos. Ja olihan neito sitä kerennyt katumaankin useaan otteeseen, silti tuntui vähän siltä, että Miami mukamas oli liian pieni asuttavaksi sekä Lucylle ja pojalleen, että Lucyn vanhemmille. Ties milloin noihinkin törmäisi, hehän kun muutenkin tuntuivat viettävän aikaansa kaikkialla muualla kuin kotonaan ja se koti oli ainoa paikka, minne Lucy ei vahingossakaan eksyisi.
”Ehkä mä just kyllästyinkin niihin hiekkarantoihin ja ihme sählinkii”, tuo naurahti vastaukseksi Jojon kysymykseen. No, olihan hän kyllästynyt esimerkiksi Miamin ihmisiin, muttei sitten niistä hiekkarannoista tiedä. Ainakin sielä oli helpompi harrastaa tennistä kun nyt täällä Lontoossa, mikä tosin tietysti saattoi johtua ihan muistakin syistä, kuten vaikka Eliaksesta.
”Niin, totta”, Lucy hymähti hymy huulillaan miehen jatkaessa puhettaan. ”Ja toisaalta, miks mä en ois muuttanu just Lontooseen ku piti valita mikä tahansa paikka paitsi Miami maailmankartalta, en mä nyt kuitenkaan halua Eliasta missään rupupaikassa kasvattaa”, nainen naurahti. Lontoota nyt ei tosiaan miksikään rupupaikaksi voinut ihan heti kutsua. Ja oli Lontoo nyt lähempänä Miamia, kuin joku Tokio tai Moskova, missä Lucy kieltämättä on myös joskus haaveillut asuvansa. Oli kyllä täysin totta, että Lontoossa pystyi tapaamaan monia erilaisia ihmisiä, ei montaakaan vuotta Lucy ollut asunut täällä, kun jo nähnyt niin moniin eri ”lokeroihin” luokiteltuja ihmisiä, kun nyt vain pystyi kuvittelemaan.

Lucyn kulmat kohosi pari astetta, kun mies kertoi että hänen kotonaan odotti joku vaativa nainen. Päässään Lucy jo kuvitteli Jojon tyyliin sopivan naisen, yhtä lailla tatuoidun ja tupakkaa polttavan tummatukan. Oikeastaan hän näki jo selvänä mielessään kuinka tuolla naisella olisi vahvasti meikatut silmät ja mitä vielä, vaikkei paljon Jojon naisihanteista tiennytkään, mutta juuri parahiksi Jojo itse romutti Lucyn aatokset tästä mielikuvanaisesta.
”Aa”, Lucy naurahti. ”Että sellainen nainen”, tuo virnisti nähden mielessään, kuinka pitkänhuiskea tumma, salaperäinen kaunotar muuntautuikin lattiatasolle pitbull-muotoon.
”Eläinotukset on kyllä ihan kivoja kavereita, vaikken mä sellasta omistakkaan. Eipähän se sitten nalkuta niin paljoo... kai?”, nainen hymähti epäilevästi virne huulillaan.

Eliaksen suu mutristui, kun Jojokin totesi, ettei hänellä ole jäätelöä, mutta koko ilme kirkastui huomattavasti Jojon kertoessa lähellä olevasta kioskista.
”Äiti haetaanko jäätelöä, joohan?”, Elias innostui siirtäen katseensa Lucyyn, tapittaen tuota kuin pieni koiranpentu. Lucy katsoi hetken aikaa tuota kulmat kurtussa, ennen kuin vilkaisi miehen suuntaan. Hän tutki edelleen lanteilleen sidotun hupparin taskut ja löysi jopa muutaman kolikon. Kyllähän niillä pojalle jäätelön saisi, eri asia, että jaksoiko Lucy nousta hakemaan mitään nyt kun juuri oli päässyt istumaan.
”Jos haetaan sitten ku lähetään tai vaikka joskus myöhemmi.. Sehän sulaiski ja..”, paljon pidemmälle Lucy ei vastalauseissaan kerennyt, kun Elias yksinkertaisesti toisti tahtovansa jäätelöä, katsoi vielä perään uhmakas ilme kasvoillaan. Toisaalta Elias joutui kokemaan harvinaisen paljon pettymyksiä päivän aikana, tuolla kun oli toiveita, jotka Lucyn oli periaatteessa mahdoton toteuttaa, kuten että lähdetään laskettelemaan jonnekin missä on monta metriä lunta, tai että lähdetään nyt heti paikalla Disneylandiin, joten eikö ollut ihan sallittua joskus suostuakin tuon haluamaan? Yhden jäätelön hakeminen sentäs oli pientä, ainakin verrattuna Kaliforniaan Disneylandiin lähtemiseen.
”Okei, okei, haetaan sulle jäätelö”, Lucy huokaisi sitten, saaden pojan ilmeen kirkastumaan. Tuo pomppasi jo valmiiksi seisomaan nykien äitiään käsivarresta ylös. Lucy nousi nurmelta seisomaan, venytellen ja saaden vähän jokaisen nivelen naksumaan, selkä ainakin rusahti saaden Lucylle melkein kuvotusreaktion. Hänhän tulisi varhaisvanhukseksi tätä menoa, kohta makaisi jo sängyn pohjalla kipeiden niveleidensä kanssa. Lucy pyyhkäisi etuhiuksensa oikean korvansa taakse, ennen kuin keskitti katseensa mieheen.
”Oli hauska tutustua, Jojo”, nainen naurahti hymyn käydessä tuon kasvoilla. ”Josko vaikka tavataan vielä”, Lucy hymyili kulmat hieman epäuskoisesti kurtussa. ”Ei Lontookaan nyt niin iso voi olla”, hän lisäsi vielä pienesti naurahtaen, ennen kuin etsi käteensä Eliaksen käden. Nainen heilautti vielä kättään hymy huulillaan, ennen kuin lähti kävelemään kioskia kohden, Eliaksen pomppiessa tuon vieressä vähintäänkin innoissaan jäätelöstä. Kyllä poika silti vielä kääntyi Jojon puoleen ja vilkutti miehelle ilkikurinen hymy kasvoillaan.

//Lucy&Elias poistuu jätskin hakuu, kiitos tästä pelistä :---3//

Jojo hymähti aavistuksen nähdessään Lucyn ilmeen sen jälkeen kun hän oli väittänyt kotonaan odottavan erittäin vaativa nainen. Ilmeisesti oli luullut, että miehen kotona oikeasti odottaisi joku nainen, jonka kanssa hänellä oli jonkinmoinen suhde. Ei sinne päinkään, sillä miehellä oli vain Daisy, jossa oli hänelle kyllä ihan riittävästi. Vaikka, eihän se koira paljoa puhunut ja toisinaan oli melkein vähän liiankin passiivista seuraa, mutta mikäs siinä sitten. Kyllä tuo Daisy vain melko hellyydenkipeä oli ja usein jopa tunki miehen kainaloon sohvalle. Hän ei edes halunnut tietää millaisen mustasukkaisuuskohtauksen koira saisi, jos Jojo istuskelisi siinä sohvalla joku muu kainalossaan. Varsin omistushaluinen tuo osasi olla isäntäänsä kohtaan, joka oli kyllä ihan ymmärrettävissä. Olihan Jojo kasvattanut Daisyn ihan pennusta asti eikä siinä ole pyörinyt mukana kuin muutamat miehen kaverit.

"Eihän se paljoa puhu, joten ei se sitten nalkutakkaan. Jääräpäinen se kyllä osaa olla, mutta kaiketi sellaista tämmöinen yksinäinen mies tarvitsee", Jojo hymähti ja hymyili. Niin. Ilman koiraansa hän varmaan vain istuisi neljän seinän sisällä ja tuijottaisi telkkaria sekä joisi kaljaa. Koiran kanssa vain oli vähän pakko lähteä ulos tietyin väliajoin, ettei se tehnyt sitten tarpeitaan sisälle. "Enkä mä Daisya olisi näin pitkään katsellut, jos se nalkuttaisi yhtään. Onhan se kuitenkin jo jotain vuoden."

Tummatukkainen mies katseli hetken aikaa äidin ja pojan vääntöä siitä jäätelöstä, sillä Elias vain innostui entisestään hänen paljastettua tässä lähistöllä olevan kioski. Juuri tyypillistä tuon ikäiseltä lapselta. Kinuttiin niin kauan, kunnes sitten vanhemmalta menisi hermot ja olisi pakko ostaa, jotta tuo hiljenisi. Melko ovelaa oikeastaan, vaikka saattoi ollakin siitä äidistä tai isästä turhauttavaa. Ja eiköhän jäätelö ollut sen verran pieni asia, että eiköhän moisen voinut ostaa. Tai niin Jojo ainakin Lucysta uskoi, sillä ei tuo miltään tiukkapipoltakaan vaikuttanut.
Ja niinpä nainen sitten kaiveli taskujaan ja ilmoitti pojalleen, että he voisivat lähteä ostamaan jäätelöä. Eliaksen ilme muuttui kertaheitolla paljon onnellisemmaksi ja poika pomppasi ylös ihan lähtövalmiina. Jojo ei voinut muuta kuin pyöritellä hymyillen päätään.
"Oli myös kiva tutustua teihinkin. Kai me vielä joskus sitten nähään. Ei tää Rashee loppujen lopuksi niin iso paikka ole, ettei ikinä törmäisi samoihin naamoihin", Jojo tokaisi ja kallisti aavistuksen päätään. "Älä, pikkumies, syö liikaa jäätelöö sitten", mies tokaisi ja vilkutti myös Eliakselle. Ja niin tuo kaksikko sitten lähti pois, kohti sitä kioskia. Jojon suupielillä kaareili hymy ja mies vei sen yhden kaljapullon vielä huulilleen, varmistaakseen sen olevan ihan oikeasti tyhjä. Helvetti, tekisi vielä mieli lisää juotavaa. Olisikohan miehen kotona vielä kaljaa? Jaksaisiko hän lähteä kävelemään sinne vielä? Äh, ehkäpä Jojo loikoilisi vielä vähän aikaa tällä ja lähtisi vasta sitten. Mies heittäytyi selälleen puun varjoon ja katsoi sen haaroittuvia oksia. Oli tosiaan ihan kiva kohdata nuo kaksi, sillä se oli piristänyt Jojon päivää entisestään. Elias oli loisto kundi ja Lucy taas vaikutti mukavalta. Ehkäpä mies vielä joskus kohtaisi nuo jossakin. Tummatukkainen haukotteli ja painoi silmänsä kiinni, nauttien kesäisen lämpimästä ilmavirtauksesta kasvoillaan.

(( Joo, oli vähän töks töks -loppu, mutta mikäs siinä : DD Kiitos myös siulle tästä kivasta pelistä! ))