Sometimes I hate to do research

//Totoa odottelen paikalle Muttin kanssa//

Rosanna lähestyi hermostuneena Honey Boneya. Hän oli pukenut ylleen vaalean hihattoman ja jalkaansa hän oli laittanut farkut. Hän oli pukenut ylleen myös farkkutakin. Myöhemmin saattoi olla viileää. Häntä hermostutti. Miksi hänestä tuntui, että oli menossa treffeille, vaikka oli vain menossa tekemään taustatyötä?
Mutt. Sen oli pakko johtua miehestä, joka hänen oli määrä pian tavata. Sitä se oli. Naista jännitti tavata mies, johon oli aiemmin päivällä tutustunut.

Rosanna pysähtyi lähelle strippibaaria. Hän ei pitänyt katseista, joita baariin menevät miehet häneen loivat. Hän oli tarkoituksella pukeutunut mahdollisimman vähän huomiota herättäviin, mutta silti häneen luotiin katseita, joista saattoi päätellä paljon.
Hän vilkaisi kelloa. Vielä viisi minuuttia niin Muttin pitäisi tulla. Kunpa tämä tulisi pian.

#Ja toto vastaa kutsuu ja saapuu!#

Samassa kun Rosanna oli jo ehtinyt vilkaista kelloa sekä esittää toiveensa ääneti mielessään, ilmassa kuului moottorin kehräävä ääni ja se kuulosti lähenevän vauhdilla kunnes klubin rakennuksen takaa tietä pitkin ilmestyi keltahopeinen moottoripyörä ajajansa kanssa. Mustaa keltaisilla raidoilla olevaa kypärää päässä pitävä ajaja hiljensi Rosannan kohdalla kunnes jarrutti, miespuoliselta vaikuttavan ohjaajan peruuttaessa jalkojensa avulla naisen viereen tiellä. Tällä oli kypärän lisäksi yllään keltavalkoinen ajotakki, minkä vetoketjun ollessa hieman alas vedettynä paljasti altaan mustan lyhythihaisen t-paidan. Jaloissa taas olivat tummansiniset farkut sekä kenkinä vaaleanruskeat maiharit. Ajaja vilkaisi naista moottori sammuessa avainta vääntäessä virtalukossa, minkä jälkeen takin sisätaskusta vedettiin tutunoloisesti aurinkolasit esiin. Kypärä riisuttiin mutta pään ollessa hieman kumarassa hiukset verhosivat hyvin kasvot ja aurinkolasit paikallaan Mutt kohotti päätään. Tämä suki sormillaan hiukset taaksepäin pois kasvoilta, nousten pyörän selästä, vetäen avaimen virtalukosta ja kantaen toisessa kädessään kypäräänsä.
"Terve Rosanna", mies sanoi ystävälliseen sävyyn vetäen vielä pyöränsä tukijalan suoraksi ettei tien sivuun parkkeerattu moottoripyörä kaatuisisi. "Onko kaikki hyvin?" palomies kysyi vilkaisten ympärilleen lasien takaa muiden huomaamatta, mulkaisten salaa yhtä teinipojista koostuvaa porukkaa mikä asteli strippiluolan sisään mölisten sekä joidenkin vikuillen Rosannaa. Mutta samalla häntä hämmensi kärkkäästi esiin työntyvä suojeluhalunsa brunettea kohtaan, selitellen itselleen sen johtuvan ihan vain siitä että hän inhosi sellaisia pelimiehiä jotka eivät arvostaneet naisia.

Rosanna kääntyi katsomaan kuullessaan moottoripyörän moottorin äänen. Sellaisen kyytiin hän ei ollut vielä päässytkään. Hän arveli Muttin olevan ajajana, sillä moottoripyörä hiljensi hänen kohdallaan ja peruutti sen sitten hänen luokseen. Siinä vaiheessa kun tutunoloiset tulivat ajajan käteen, nainen tiesi tämän henkilöllisyyden.
"Hei Mutt", Rosanna sanoi sipaisten hiukset korviensa taakse ja hymyili. Hän ei vieläkään näkisi miehen silmiä, mikä oli pettymys, mutta sille asialle hän ei voinut mitään. "On nyt, kun sä tulit."
Muttin tulo paikalle huojensi naisen oloa. Nyt hän vasta tunsi olonsa turvalliseksi. Oli ollut hyvä idea suostua miehen ehdotukseen, että tämä tulisi mukaan baariin. Varsinkin, kun naiseen luotiin erittäin himokkaita katseita, jotka puistattivat häntä.
"Jos sulla on toinen kypärä, niin mä olisin kiitollinen, jos sä pystyt heittämään mut kotiin myöhemmin", Rosanna ehdotti. Hän todellakin halusi päästä moottoripyörän kyytiin. "Mennäänkö sisään?"
Nainen aikoi hoitaa taustatyönsä tekemisen nopeasti. Hän ei halunnut olla strippibaarissa enempää kuin oli pakollista kirjan kannalta.

"On nyt, kun sä tulit."
Huomaamattoman hetken mies oli hämmentynyt naisen sanoista kuin myös sievästä hymystä, tuntien kasvojensa yli lyövän kuumotuksenaallon, potkaisten kuitenkin itsensä takaisin tähän maailmaan hymyillen pienesti toiselle takaisin suupielet kohoten pienoisesti ylöspäin. Hymynpoikanen kuitenkin peittyi löyhästi nyrkkiin puristuneen käden taakse sen kohotessa miehen huulille, Muttin karaisten kurkkuaan ja asettaen sitten kypäränsä moottoripyöränsä istuime alle, lukiten istuimen paikalleen ettei kukaan pöllisi sieltä mitään. "Emmeköhän jotain keksi, ja mennään vain", Piski totesi naikkoselle. Hänellä oli kyllä vain yksi kypärä, mutta hän voisi antaa omansa naiselle lainaan sillä sen verran entisellä sotilaspojulla oli ajotaidoistaan varmuutta että niin sattuessa hän ajaisi rennosti ilman kypärääkin. Eihän se kovin fiksua ollut, mutta hauskaa se li kun tuuli puhalsi kasvoille jännästi. Siitä sitten asteltiin ovea kohti mitä vartioi ikävännäköinen korsto, joka kuitenkin hymyili vinosti Muttin antaessa tälle rahaa jos portsari vahtisi samalla hänen pyöräänsä. Mikäpäs siinä kun Mutt antoi kympin nyt ja antaisi vitosen lisää myöhemmin lähtiessään. Tuskin tässä kauaa menisi, vain pieni taustatutkimus vain vaikka Mutt olisi valmis olemaan täällä niin kauan kuin Rosannan tarvitsi saada aineistoa kasaan kirjaansa varten. Samaan aikaan Piski tuumasi vitsillä että hän tavallaan sai oikein kokea juonipaljastuksia auttaessaan suosikkikirjailijaansa.
Ovesta sisään astuessa tuntui kuin olisi joutunut playboy kartanoon, tosin sellaiseen vähemmän sivistyneeseen ja hienostuneisuus tuntui olevan kaukana tästä paikasta missä naiset myivät kehojaan näytille asiakkailleen rahaa saadakseen, miesten nauttiessa esityksistä pitkin kielein ja juomistaan sekä syytäen rahaa strippareille. Ehkä tämä paikka oli enemmänkin viidakon ja playboy kartanon sekoitus? Ainakaan Mutt ei nauttinut paikasta tippaakaan, pysytellen Rosannan lähellä ja tarkkaillen ympäristöä hetkeämättä. Mihin sotakoira hampaistaan pääsi?
"Sano, kun olet saanut tarpeeksi aineistoa", Mutt kuiskasi tarpeeksi kovaa naiselle että toinen kuulisi hänen äänensä pauhaavan musiikin läpi, kumartuen pienesti toisen puoleen.

Rosanna odotti ovella sen aikaa, kun Mutt vaihtoi muutaman sanan portsarin kanssa. Hänestä tuntui, että oli astunut playboy kartanon halpaversioon. Paikka aiheutti kylmiä väreitä. Ehkä hän oli tehnyt virheen päättäessään tehdä seuraavasta päähenkilöstään stripparin.
Nainen kävi baaritiskiltä hakemassa itselleen limun. Hänen oli parempi olla juomatta mitään, että saisi tehtyä työnsä nopeasti.

Rosanna haki katseellaan vapaata pöytää, joka olisi tarpeeksi sivummalla.
"En mä usko tässä kauaa menee", hän sanoi Muttille niin, että tämä varmasti kuuli hänen sanansa. Hän ei halunnut myöntää tälle, että oli tullut toisiin ajatuksiin taustatyönsä suhteen. He kuitenkin olivat jo strippibaarissa, joten hän voisi tehdä sen taustatyönsä, mutta niin nopeasti kuin mahdollista.
"Huomisesta kustannustoimittajan tapaamisesta ei tule tähän astisista mukavin. Pitäisi keskustella seuraavan kirjan juonesta, mutta mulla ei ole mitään ideaa. Mä tiedän vain toisen päähenkilön työn", Rosanna hymähti, kun he olivat löytäneet sopivan paikan missä istua.

Mutt ei tuntenut tarvitsevansa mitään juotavakseen joten hän ottanut mitään baarista, hänhän oli ajajana tänä yönä joten parempi pelata varman päälle kuin katua myöhemmin. Onneksi he sitten löysivät jonkinmoisen tasokkaan istumapaikan mihin istuutua joutumatta kännisen miehen tielle, saaneet kömpelöiden tarjoilijoiden kantamia juomi päälleen tai kohtaamaan niitä miehiä jotka halusivat kaikki paikat itselleen vaikka eivät niillä tekisi mitään. Mutt ei nähnyt tosin hyvin hämärästi valaistussa strippausluolassa, missä neonväriset keilavalot välillä välähtivät jylläävän musiikin tahtiin ja lisäksi hänen näkökenttänsä oli myös kaventunut puolella vasemmansilmän takia. Tämä teki hänen olostaan hiukan jännittyneen ja välillä hän puristeli pöydällä lepäävää toista kättäänsä nyrkkiin luullessaan jonkun hiippailevan takanaan, kunnes tuo tunne häipyi pois.
Ja samaan aikaan hän yritti olla mahdollisimman normaali Rosannan seurassa kuunnellen toista korva tarkkana, kasvot toiseen päin. Eli se tapaaminen mistä toinen puhui aikaisemmin puhelimessa oli kustannustoimittajan tapaaminen? Ei siis treffien sopimisesta. Piski tunsi olonsa hetkeksi kumman helpottuneeksi että hän lähes hymyili, nyökäten Rosannan sanoille; "Strippari siis? Tapaavatko päähenkilöt toisensa strippausluolassa?" Okei, hän oli ehkä vähän utelias toisen tulevasta kirjasta ja ei voinut olla silloin täkköin uskomatta että sai viettää aikaa suosikkikirjailijansa kanssa, mutta kyllä hän myös välillä ajatteli Rosannan tavallisena ihmisenä sekä naisena... Joka niitä vanhoja tunteita joita Mutt ei kuitenkaan halunnut nimetä yrittäen ajatella järkevästi.

Oikealla terveellä silmällään Mutt hoksasi riskivaarahenkilön muutaman metrin päässä. Puolihumalainen, nuori teinipoika joka hieman askel epäröiden astahteli heidän suuntaansa virnuillen välillä olkansa yli jollekulle. Muttin olkapäät jännittyivät tämän ilme hieman kireänä pitäessään silmällä pojua, koko ajan toivoen että toinen ei tulisi, ei tulisi, ei- Perhana, teini oli selvästi astelemassa Rosannan luokse ollen jo muutaman sentin verran kaukana naikkosesta. Ex-sotilas toimi epäröimättä ja nopeasti, nousi istuimeltaan ja ripein askelin kiersi pöydän asettuen sitten Rosannan ja uudesta esteestä hämmentyneen puolikännien pojan välille. Poju siirsi katseensa Muttiin vaikka miekkosilla oli vain muutama sentin ero pituudessa.
"Hei siirryks hujoppi?" poju naurahti yrittäen tönäistä kädellään Muttin pois tieltä, mihin sotamies vastasi lätkäisemällä käden pois ja sanomalla tiukasti; "Neiti ei ole täällä töissä eikä siis sinua viihdyttämässä, enkä usko että hän haluaa puhua sinulle joten ole ystävällinen ja poistu."
"...Tai mitä kovanaama?"
Typeriä nämä pennut...

"Mä en ole päättänyt vielä. Tää on itse asiassa eka kerta, kun mulla ei ole mitään ideaa kirjan juoneksi", Rosanna vastasi. Hänellä ei ennen ollut mitään tämän kaltaista ongelmaa kirjan juonen kanssa. Ennen kirjakahvilaan menoa hänellä oli ollut eräs idea päässään, mutta ei enää muistanut sitä.Muttin kohtaaminen oli sekoittanut hänen ajatuksensa. Kotona valmistautuessaan hän ei ollut saanut tätä mielestään. Jokin tässä veti häntä puoleensa.

Rosanna kirjoitteli nopeasti pieneen vihkoonsa ylös muistiinpanoja siitä, mitä laittoi merkille. Hän ei huomannut jonkun lähestyvän ennen kuin Mutt oli asettunut hänen ja tulijan väliin. Nainen huomasi tulijan olevan joku puoliksi humalassa oleva nuorukainen. Hän laittoi vihkonsa kiinni ja käsilaukkuunsa. Hän oli nähnyt tarpeeksi ja oli valmis lähtemään.
"Mutt, mä olen valmis lähtemään", Rosanna sanoi niin, että vain mies kuuli sen. Hän luonut katsettakaan nuorukaiseen, joka oli yrittänyt tulla juttelemaan tai tekemään jotain muuta hänelle. Hän halusi vain lähteä baarista, mutta ei vielä erota Muttista. Hän halusi nauttia tämän seurasta niin pitkään kuin mahdollista.

"Joskus taiteilijoille käy niin, insipiraatio katoaa hetkeksi", Mutt totesi ääneen naiselle tietämättömänä siitä että toisen juoni-idean katoaminen johtui kyllä hänestä eikä mistään muusta. Oikeastaan, jos mies olisi tiennyt hän olisi kyllä todella hämmentynyt ja nolostunut moisesta tiedosta että hän pyöri jonkun päässä muussa kuin pahassa mielessä. Joten mies vain istuskeli paikallaan odotellen että Rosanna saisi kirjattua ylös tarvitsemansa sekä muut juttunsa tehtyä, että he voisivat sitten lähteä täältä missä he molemmat eivät viihtyneet.
Niin oli Piskikin valmis häipymään täältä, hän ei halunnut alkaa haastamaan riitaa tai tappelemaan pojan kanssa joka tuijotti häntä kuin uhitteleva rakki. Joten nyökäten vain päätään naikkoselle Mutt käänsi selkänsä kylmästi pojalle poistuakseen Rosannan kanssa paikasta. Paha virhe ja tyhmä sellainen Muttin ollessa entinen sotilas; Nuorukainen sai helpon pääsyn potkaisemaan miestä vasempaanjalkaan, lähelle nilkkaa missä oli iänikuinen haava. Kipu ampaisi heti läpi kehon saaden Mutti ärähtämään tämän kaatuessa lattialle.
"No mitä nyt hujoppi?" humalainen kysäisi ivallisesti levittäen käsiään astellen lähemmäksi Muttia, joka potkaisi vuorostaan poitsua oikeaan polveen kantapäällä mikä sai pojun tuntemaan kipua sumentuneen mielensäkin läpi. Mutt nousi pystyyn nopeasti ja esti villin vasemman iskun, puristaen oikean kätensä nyrkkiin lyöden muutaman kerran pojua vatsaan minkä jälkeen humaltunut kaatui polvilleen vatsaansa pidellen, yskien kivuissaan. Joku turvamies saapui paikalle tarttuen Muttia olkapäästä, astahtaen kuitenkin taaksepäin järkytyksestä.
Samassa Piski tajusi että hänen aurinkolasinsa olivat tippuneet lattialle kaatumisen yhteydessä ja nyt kaikki lähellä olevat näkivät hänen silmänsä.
Toinen tummanvihreän värinen silmä, joka omasi sillä hetkellä surullisen ja masentuneen katseen kaikkien tuijottaessa hiljaa, ja sitten oli vasen... Vasemmansilmän tilalla haalea ja suuri arpi, mikä peitti koko silmänseudun. Sotamies ravisti portsarin käden olkapäältään nyt hieman vihaisen näköisenä. Ei Rosanna, ei pojun, ei portsarin tai kenenkään muun takia vaan ainoastaan itsensä. Mennä nyt menettämään malttinsa ja iskeä takaisin sekä paljastaa nyt arpi kasvoilla. Hureii... Mutt yritti vaihvikaa löytää lasejaan vältellessään jo hieman hajaantuvan joukon tuijotuksia.

Rosanna huudahti, kun nuorukainen potkaisi Muttia jalkaan ja mies kaatui. Tämä kuitenkin pääsi ylös ja löi nuorukaista muutaman kerran vatsaan. Nainen näki turvamiehen, joka oli tullut paikalle perääntyvän selvästi järkytyksestä.
Nyt Rosanna näki syyn, miksi Mutt oli pitänyt aurinkolaseja silmillään. Hän näki tämän lasit lattialla ja nosti ne käteensä.
"Mutt, nyt mä ymmärrän, minkä takia sä et halunnu ottaa näitä pois", hän sanoi ojentaen lasit tälle. Hänen katseessaan ei ollut sääliä, eikä inhoa. Hänen silmissään oli vain ystävällinen katse.

"Mitä jos sä heittäisit mut nyt kotiin? Mä voin keittää vaikka kahvit, jos sulle maistuu", Rosanna ehdotti. Hän toivoi miehen suostuvan ehdotukseensa. Hän halusi vielä viettää aikaa tämän kanssa. Hän oli myös saanut idean kirjansa miespäähenkilöstä. Seuraavan päivän tapaamisen jälkeen hän aikoi linnoittautua kotiinsa vähintään kuukaudeksi kirjoittamaan.

Mies säpsähti yllätyksestä Rosannan pehmeän äänen kuulessaanpuhuvan hänelle, katsoen sivusilmällä kuinka toinen ojensi hänen hukkaamansa aurinkolasit. Eikä toisen katse... Ollut sitä mitä hän oli pelännyt, mitä hän pelkäsi kaikkien silmistä löytyvän kun nämä näkivät hänen arpensa, ei. Toisen katse oli samanlainen kuin silloin kahvilassa heidän puhuessa, ystävällinen ja lempeä sekä toisen äänessä oli häivähdys ymmärtäväisyyttä. Mutt tunsi kylmien ja kuumien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin alas, ottaen hieman tärisevällä kädellä lasit Rosannalta laittaen ne sitten päähänsä rauhoittuen silmissä. Hyvä, nyt hänen arpensa oli taas piilossa muiden tuijotuksilta, ja hän pystyi tumman verhon läpi katsomaan ketä tahansa ilman tämän huomaamatta. Voisi kai sanoa että aurinkolasit loivat Muttille turvakehän mitä muut eivät voineet rikkoa. Tai niin se oli ajatuksena, mutta joku taisi jo rikkoa sen kehän kyeten astumaan sisään...
"Selvä", oli ainoa mitä Mutt saattoi sanoa siinä tilanteessa, yrittäen napata pehmeästi Rosannaa kädestä ja lähtien johdattamaan tätä läpi ihmisjoukon. Äskeinen skandaali jäi taakse niiden ihmisten harteille heidän kahden poistuessa strippiklubilta ulko-ovista. Mies vippasi sen lupaamansa vitosen siitä hyvästä että portsari oli pitänyt Muttin ajokin koskemattomana. Moottoripyöränsä luona mies päästi irti -jos oli aiemmin saanut ottaa toisen kädestä kiinni- Rosannan kädestä vetäen avaimet esiin, aukaisten istuimen kaivaen sieltä kypäränsä esiin. Hän ojensi sen naikkoselle todeten että Rosannan olisi parempi pitää se. Sotilaspoika siirtyi istumaan ajokkinsa päälle, nyökäten päällään että nainen voisi asettua istumaan hänen taakseen pyörässä.
"Aseta jalat minun jalkojen viereen ja ota kunnolla kiinni jostakin", mies neuvoi toista parhaansa mukaan, kysyen sitten osoitetta ollen valmis käynnistämään moottorin ja ajamaan pois Rasheelta.

Muttin vastaus oli lyhyt. Rosanna tarttui miehen käteen tämän lähtiessä johdattamaan heitä ulos ihmisjoukon läpi. Tämä irrotti otteensa vasta moottoripyöränsä luona kaivaen avaimet ja ojentaen kypäränsä, jonka nainen laittoi päähänsä.
Miehen neuvoja noudattaen hän nousi pyörän selkään istuen tämän taakse ja otti tätä vyötäröstä kiinni. Pitkäaikainen haave päästä moottoripyörän kyytiin oli toteutumassa. Hän sanoi osoitteensa miehelle ja tämä lähti ajamaan pois Rasheelta.

Rosanna tunsi adrenaliinin virtaavan veressään matkan aikana, joka hänen mielestään meni liian nopeasti. Moottoripyörän pysähtyessä tutun talon eteen hän nousi pyörän selästä ottaen kypärän päästään ja ojensi sen takaisin miehelle. Hän ravisteli hiuksiaan, sillä kypärä oli tehnyt ne sähköisiksi hiukan. Sitten hän katsoi hymyillen odottavasti Muttia.

Nainen ohjasi miehen taloon ja oikeaan kerrokseen. Hän avasi kotiovensa riisuen kengät eteisessä.
"Mä käyn laittamassa kahvin tippumaan. Sä voit odottaa olohuoneessa tai tulla keittiöön."

Mutt riisui myöskin kenkänsä ja takkinsa Rosannan perässä eteiseen astuessaan sekä vetäen oven kiinni. Hän ei ollut juuri mitään sanonut klubilla tapahtuneet jutun jälkeen, sillä hänen mielessään vilisti sekaisin olevia ajatuksia joista hän ei saanut selvää vaikka kuinka yritti. Edes ajaminen ei ollut niitä selventänyt -ehkä se johtui ettei hän ollut yksin sekä toisen ihmisen läheisyydestä, vieläpä Rosannan- kuten tavallisesti teki. Ja nyt hän oli jo tämän naisen asunnossa. Täällä oli vieraat tuoksut, lämmöt, esineet, kuvia... Muttista tuntui kuin hän olisi joutunut jonkun toisen ihmisen reviirille, mutta tieto siitä että hänet oli tietoisesti ja omasta tahdosta päästetty reviirin sisäpuolelle, rauhoitti häntä hieman. Hän seurasi naista keittiöön hieman eksyneen oloisena, vilkuillen silmälasiensa takaa ympärilleen ja välillä Rosannan selkää -sillä se oli ainoa mitä hän pystyi toisesta näkemään naikkosen kulkiessa edellä- kunnes he saapuivat keittöön.
Rosanna saattoi alkaa vapaasti ja rentona kulkea sekä tehdä mitä lystäsi omassa, tutussa keittiöössään mutta Piski ei voinut kuin nojata olkapäällään oviaukon karmia vasten. Siitä hän sitten seuraili naisen touhuja vähitellen upoten omiin mietteisiinsä. Tämä nainen oli tavallaan outo, tai oikeammin Rosanna oli normaali, mutta toinen sai hänet tuntemaan olonsa oudoksi. Hän ei osannut kuvailla sitä sanoin eikä siten nimetä sitä, mutta jos hänen pitäisi olla rehellinen... Tuo tunne oli jotenkin niin hyväntahtoinen, että se sai hänet hieman rauhoittumaan ja siten uskaltamaan sanomaan ääneen sen, mikä oli ollut yksi ajatus hänen päässään koko tämän ajan; "...Sinä... Sinua ei haittaa.. Arpi?" Mutt kysyi hieman varoen kuin eläin kuumaa nuotiota, aiheen ollen miehelle arka.

Rosanna mittasi veden ja purut keittimeen ja penkoi sitten kaappejaan etsien mukeja. Löydettyään pari puhdasta hän kääntyi Muttin puoleen tämän esitettyä kysymyksensä.
"Ei. Pitäiskö sen haitata?" hän esitti vastakysymyksen. Hän toisaalta ymmärsi kysymyksen ja toisaalta ei. Häntä ei haitannut miehen arpi. Jokaiselle tuli arpia elämänsä aikana jossain vaiheessa.
"Mä ehkä kuulostan nyt tunkeilevalta, eikä sun ole pakko vastata jos sä et halua, mutta miten se tuli?" Rosannan äänestä kuului pelkkä puhdas mielenkiinto. Hän oli vaistonnut aiheen olevan Muttille arka, eikä siksi odottanut, että tämä vastaisi hänen kysymykseensä. Hän kyllä ymmärsi, jos tämä ei halunnut vastata. Hänellä ei ollut aikomustakaan pakottaa miestä vastaamaan. Jotkut asiat olivat toisille sen verran vaikeita, että nämä eivät halunneet puhua niistä missään nimessä.

((lyhyttä :/ ))

#Ei haittaa ^^#

Mies oli yllättynyt toisen vastauksesta, vaikkakin vastakysymys se olikin, ettei heti saanut suutaan auki, vaikkakin pieni hymy löysi tiensä hänen kasvoilleen. Se oli ennen kaikkea helpottunut, iloinen kuin myös vapautunut mutta helpottunutta yhtä kaikki. Rosanna ei häipynyt vaikka näki sen, ei kauhistellut, yökkynyt tai näyttänyt edes vihaiselta... Vain auttoi häntä saamaan lasinsa takaisin ja pysyi hänen luonaan. Se oli oikeastaan melkoinen teko Muttille vaikka Rosannalle se saattoi olla pikkujuttu, mies todella arvosti toisen elettä. Joten, vaikka asia olikin hänelle epämieluinen ja tuntui kuin arpi olisi alkanut samalla tavalla särkemään kuin silloin ennen, hän tunsi olevansa toiselle velkaa edes selityksen. Mutt katseli ympärilleen, astellen peremmälle keittiöön, kuin etsien jotakin saapuen viimein Rosannan eteen mutta katse ei ollut naiseen suunnattu vaan jonnekin muualle.
Tiskialtaassa (en tiedä onko Rosannalla sellainen vai ei, ja pahoittelen tätä pienimuotoista hittiä) oli likainen keittiöveitsi niin että sen terä soijotti puoliksi altaasta ylöspäin. Mutt osoitt sormellaan tuota esinettä ilme värähtämättä, sanoen värittömästi; "Tuollaisesta." Samalla hän kaivoi jotakin paidankauluksensa alta, nostaen esille kaulakorusta roikkuvat tunnuslaatat Rosannalle esille metallilaattojen kilahtaessa toisiinsa osuessa. Niihin oli kaiverrettu numeroita, nimiä ja Muttin koko nimi sekä lempini; Mutt Doyle "Sotapiski". Soma nimi eikö? Mutta todellakin lähellä totuutta, ainakin miehen mielestä hänen roikottaessaa laattoja ilmassa.
"Nuorempana siirryin palvelemaan armeijaa, koska asiat kotona olivat epämiellyttävät. Olin keltanokka, märkäkorva- Tiedäthän, olin uhmakas ja luulin että pystyisin isäni vimmalla selviytymään mistä tahansa. Minun ryhmäni oli tiedustelupartiolla Afrikassa, kun jouduimme väijytykseen. Minä jäin panttivangiksi viikoksi. Sieltä sain tämän arven."

Rosanna tunsi sydämensä lyövän ylimääräisiä lyöntejä Muttin astellessa hänen eteensä. Mitä hänelle oli tapahtumassa? Sen oli pakko johtua miehen läheisyydestä. Hän siirsi katseensa tiskialtaassa olevaan keittiöveitseen ja tunsi puistatuksen menevän lävitseen. Hän ei halunnut edes kuvitella, miten se oli tapahtunut ja kuinka paljon se oli sattunut. Kipujen oli täytynyt olla mielettömät.
Rosanna katsoi laattoja, jotka mies kaivoi esille. Sotapiski, erikoinen lempinimi. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt lempinimiä, joita miehille annettiin armeijassa.
"Mä en pysty kuvittelemaan, mitä sä oot joutunu kokemaan. Musta on aina ollu ikävää, kun jollain on epämiellyttävät olot kotonaan. Seurauksia saa lukea valitettavan usein lehdistä."
Rosanna ei tarkoittanut sanojaan sääliäkseen Muttia. Hän oli puhunut yleisesti. Toivottavasti Mutt ei nyt luullut hänen säälivän tätä.

((hittailut on sallittuja, kunhan ei tapa....ei tarvi kysyä jos tarvii hitata))

Mutt hymähti ilottomasti naisen sanoille samalla kun laittoi tunnuslaattansa takaisin paitansa alle piiloon, ottaen sen jälkeen aurinkolasit pois kasvoiltaan. Yksinäinen silmä katseli Rosannaa katseen ollen pehmeämpi mitä muuten se oli mutta edelleen surullinen. Muttin vapaana oleva käsi ojentui hipaisten silittävällä otteella Rosanna toista kättä, naisen käden iho tuntui pehmeältä ja lämpimältä sormenpäissä. Aivan erilainen kuin hänen kätensä jotka olivat työmiehen kädet; Karheat, kovat ja suuret niiden ollen tottuneina rankkaan työntekoon. Tuo pienimuotoinen kosketus sai sotilasmiehen sydämen sykähtelemään muutaman iskun hetken ajan nopeammin ja käden vetäytymään pois Rosannan oman luota. Mitä hän edes ajatteli? Tosin... Oliko sillä väliä, jos hän teki kuten hänen teki mieli? Koskettaa Rosannan kättä, hengittää toisen tuoksua tai saada toinen hymyilemään tai nauramaan vain, koska se sai Muttin itse paremmalle tuulelle?
"Ei, ei se ollut mitään sellaista. Äitini... Vain meni uusiin naimisiin isän kuoltua, ja käski meidän lapsien olla hiljaa isästä ja kutsua hänen miesystäväänsä isäksi. Olin vihainen sillä tuntui kuin äiti olisi käskenyt hylkäämään isän, kuin tätä ei olisi olemassa", miksi hän kertoi Rosannalle tämän?

Hänen tapanaan ei ollut selitellä muille asioitaan, kertoa itsestään mitään, mutta hän halusi puhua näistä asioista, vapauttaa itsensä niiden piilottelemisesta tuottamasta pimeästä varjosta. Ja Rosanna tuntui olevan se henkilö, jolle hän saattoi kertoa niistä asioista ilman huolta, kuin hän olettaisi että nainen ymmärtäisi eikä tuomitsisi häntä niiden takia. "Anteeksi", mies sanoi hymyillen ja jatkoi; "Minun ei ollut tarkoituksena siirtää noita asioita sinun harteillesi. Sinulla on varmasti omiakin asioita menneisyyestä?"

Rosanna hymyili Muttin ottaessa lasinsa pois. Hän laittoi merkille surullisen katseen, joka yksinäisessä silmässä oli. Hän tunsi hipaisun kädessään. Se sai pienet väreet menemään pitkin vartaloa ja sydämen lyömään enemmän ylimääräisiä lyöntejä.
"Musta olis varmasti tuntunu samalta, jos mulla olis ollu samanlainen tilanne. Mun mielestä on väärin vaatia lasta kutsumaan isäksi sellaista henkilöä, jota ei halua."

Rosanna oli nopeasti ymmärtänyt, ettei Mutt pahemmin puhunut asioistaan muille ja tunsi olevansa otettu, kun tämä avautui hänelle.
"Ei sulla ole mitään anteeksipyydettävää", hän sanoi sipaisten sormellaan hellästi miehen poskea.
Nainen kirosi itsekseen yhtä asiaa. Miksi he olivat tavanneet nyt, kun hän seuraavan päivän tapaamisen jälkeen linnoittautuisi asuntoonsa ainakin kuukaudeksi? Hän tiesi haluavansa tavata Muttin toistekin. Hän vain ei tiennyt, tapahtuisiko niin.
Keitin porisi merkiksi, että kahvi oli valmista, mutta Rosanna ei huomannut sitä. Hänen huomionsa oli täysin miehessä.

Mutt tunsi kuumien ja kylmien väreiden aaltomaisen, vuorottelevan liikkeen selässään kun siromaiset sormet hipaisivat hänen poskeaan, sekä kuinka veri lämpeni hänen poskissaan saaden miehen kasvoille punertavan sävyn. Samassa suurempi ja voimakkaampi käsi otti pehmeästi kiinni pienemmästä, pehmeän tuntuisemmasta kädestä, ennen kuin se oli ehtinyt laskeutua pois Muttin kasvojen tasolta kokonaan. Piski katsel toisen kättä kääntäen päätään hieman niiden suuntaan, kunnes hetken mietittyään antoi huulieen koskettaa kevyesti Rosannan kämmentä, sormia ja lopulta sormenpäitä silmät suljettuina.
Sinä hetkenä Mutt ei oikein miettinyt mitään, ei ainuttakaan ajatusta eikä kahvikeittimen porina häirinnyt häntä ollenkaan. Hän vain tunsi miten tahto ja halut ottivat hänestä valtaa, kuin vaistot ottivat kesytetystä koirasta, joka oli joutunut yksin tuntemattomaan metsään. Toinen käsi pudotti aurinkolasit lattialle voidakseen tarttua Rosannan toisesta kädestä, vetääkseen naista lähemmäksi miestä ja Muttin voiden hipaista huulillaan kauniin bruneten poskea tuon kosketuksen lähettäessä pitkin sotilaspoitsun kehoa kihelmöiviä sähköiskuja. Siinä samassa hän tosin tajusi mitä oli tekemässä, hätkähtäen sisäisesti moista mutta silti pieni hymy leviten huulille jostain nimettömästä syystä.
"Kahvi taitaa olla valmis", hän totesi ääneen hiljaa kuiskaten suu lähellä Rosannan korvaa, minkä jälkeen Mutt yritti vetäytä kauemmas päästääkseen naisesta irti sekä poimiakseen lasinsa lattialla. Toivottavasti niihin ei ollut tullut minkäänlaisia naarmuja tai sangat menneet poikki... Ehkä hänen olisi pitänyt miettiä enemmänkin mitä hän oli tekemässä, mutta hän ei voinut olla ajattelematta miten hyvältä ja oikealta se olikaan tuntunut.

Rosanna tunsi poskiensa alkavan kuumottaa, kun mies otti hänen kädestään kiinni. Väreet menivät aaltoilevina selkää pitkin Muttin huulien koskettaessa kämmentä, sormia ja sormenpäitä kevyesti.
Hän antoi tämän vetää hänet lähemmäksi pienten sähköiskujen kulkiessa iholla huulien hipaistessa poskea. Hymy leikki hänen suupielissään.
"Niin taitaa olla", nainen sanoi yhtä hiljaa. Sillä hetkellä hänen ei edes tehnyt mieli kahvia.
Muttin vetäytyessä kauemmaksi Rosanna salasi pettymyksensä. Hän oli jo ehtinyt odottaa tuntevansa tuon huulet omillaan, mutta niin ei käynyt. Hän ei painanut huuliaan tämän omille. Jotenkin hänestä tuntui, että se olisi saattanut säikäyttää miehen ja saada tämän lähtemään. Sitä Rosanna ei halunnut missään nimessä tapahtuvan.

((Nää kaks on jotenkin sulosia ))

#Niinpä. ne on vähän kuin itseään pidätteleväiset nuoret x3 #

Muttkin oli yhtä pettynyt kuin Rosanna halutessaan kokeilla naisen huulien pehmeyttä ja makua omillaan, mutta jokin sai miehen pidättelemään itseään, ettei hän olisi langenut tekemään moista Rosannalle. Hänestä hieman tuntui kuin siten jotakin olisi mennyt pilalle, rikkoutunut, eikä sitä saisi enää korjattua. Bullshittiä hän kyllä selitteli itselleen, vaikka Piski ei pitänyt ollenkaan valehtelusta hän pystyi valehtelemaan itselleen?! Mitä hän muka olisi mahdollisesti voinut pilata? Jos Rosanna ei olisi halunnut samaa mitä mieskin, kyllä nainen olisi varmasti sanonut tai palomies edes nähnyt sen toisesta. Piski nappasi aurinkolasinsa lattialta pyyhkäisten ne puhtaaksi paitaansa, asettaen sitten päähänsä silmiensä -tai silmän- eteen peitoksi sulkien Rosannan taas pois omilta ajatuksiltaan.
Sama asia kuin hän olisi lyönyt verkkoaidan portin kiinni naisen silmein edessä, vaikkakin hitaasti, mutta silti kiinni yhtä kaikki. Mutta kai tällainen entinen sotilas sitten oli, tumpelo siinä mitä tuli suhteiden etenemiseen hänen ollen kyvytön ottamaan niitä ratkaisevia päätöksiä ja siten muiden täytyi tuuppia häntä eteenpäin. Ja omalla tavallaan myös oikea tumpeloiden tumpelo hänen pystyessä vielä esittämään äskeisen, jokseenkin kuumeisen tapauksen jälkeen normaalia mennessään sammuttamaan kahvikeittimen alkaen kaatamaan kahvia aluksi itselleen, sitten Rosannalle kuppeihin. Mitä nyt voisikaan sanoa tai tehdä...
"Onko sinulla maitoa?" ei mikään sulava aiheen vaihto, mutta ainakin totta sillä Mutt ei ihan nauttinut juoda kahviaan kokonaan mustana. Hieman pehmeyttä siinä kuului olla. "Oletko muuten jo keksinyt juonen kirjaasi?" Mutt pakotti itsensä puhumaan, kuin nyt keskustelulla saataisiin se äskeinen pyyhittyä historiaan tai ainakaan ei tulisi kiusallisia hiljaisuuksia, mutta kuitenkin hän oli samaan aikaan aidosti kiinnostunut toisen tulevasta kirjasta.

Rosannasta tuntui, että muuri oli kasvanut hänen ja Muttin välille miehen laittaessa lasinsa jälleen silmilleen. Se sai hänet tuntemaan jollain tapaa epäonnistuneeksi, vaikka hän ei tiennyt, missä oli epäonnistunut. Hän olisi halunnut suudella miestä, mutta ei halunnut olla päällekäyvä.
"Joo, on", nainen vastasi ja kävi hakemassa maidon jääkaapista. Hän oli joskus kokeillut juoda kahvinsa mustana, mutta ei pystynyt siihen. Hänen oli aina pakko laittaa pieni tilkka maitoa tai kermaa kahviinsa. Hän kaatoi maitoa kuppiinsa ojentaen maidon sitten miehelle. Hän hörppäsi kahvia todeten sen olevan juuri sopivaa.
"On mulla pieni idea. Mun täytyy vaa puhua tarkemmin siitä kustannustoimittajan kanssa ennen kuin mä alotan kirjottamisen."
Rosanna oli tosiaan saanut pienen idean ja ajatuksen miespäähenkilöstä. Hänen vain olisi puhuttava siitä seuraavana päivänä.

Mutt otti maitopurkin vastaan Rosannalta kaataen itselleenkin tilkan maitoa asettaen sitten purkin työtasolle ja ottaen kahvikupin omaan käteensä. Kupin sileä pinta oli lämmin omaa kämmentä vasten, höyry nousten sulavin liikkein kupista ja neste sen sisällä teki pyörremäisiä virtauksia kun maito laimensi tumman kahvin kitkerää makua, saaden sen samalla värjäytymään vaaleammaksi. Mies kulautti lähes samantien puolet kahvistaan kurkusta alas välittämättä sen antamasta polttelevasta tunteesta suussa ja kurkussa. Hän vain nyökkäsi toisen sanoille, todeten ääneen että hyvä kun Rosannalla oli idea. Mutt oikeastaan jo hieman odotti sitä hetkeä kun saisi kuulla sen tulleen kauppoihin, hän voisi pyytää Rosannan nimmarin siihenkin ostaessaan sen kirjakauapasta. Mutta... Piski vilkaisi keittiön kelloa lasiensa takaa, miettien että hänen pitäisi varmaan palata kotiinsa jo.
Olihan vasta viikonloppu, mutta kotona häntä odotti pieni kissanpentu joka ei tykänntyt olla kauaa erossa isännästään. Ja Pepsin tuntien se kissanpentu vielä tekisi jotakin ei niin kivaa hänen kämpässään. Samalla tuntui jotenkin hyvältä ajatukselta lähteä nyt. Ei sinänsä Piski tykännyt lähteä Rosannan luota vielä, mutta jotenkin hänestä tuntui että hän haluaisi olla vähän aikaa itsekseen, tuumia nyt missä mentiin ja mikä oli nyt tämä juttu.
Kävellen sitten tiskialtaalle kaataen kahvin alas viemäriin, huutaisten kuppia ja jättäen sen likomaan altaaseen Mutt kääntyi Rosannan puoleen sanoen; "Minun taitaa olla aika lähteä... Nähdään joskus toiste?" Ainakin hän haluaisi nähdä toisen vielä, jotenkin tuntui kuin maailma olisi jotenkin hieman erilaisempi tämän kirjailija bruneten kanssa, ei niin kylmä ja vieras kuin aina tähän asti oli tuntunut.

Rosanna oli nopeasti juonut nopeasti kahvinsa. Hän laski tyhjän mukin työtasolle laittaen sitten maidon takaisin jääkaappiin. Ideastaan kirjaansa hän ei puhunut enempää. Hän halusi antaa miehen lukea sen sitten, kun kirja joskus ilmestyisi kauppoihin. Nainen päätti pyytää itselleen ylimääräisen kappaleen sen lisäksi, mikä hänelle aina lähetettiin ja antaa sen sitten Muttille.
"Nähdään. Mä tosin en huomisen jälkeen liiku tästä asunnosta parista viikosta kuukauteen mihinkään. Riippuu kuinka mä innostun kirjoittamaan", Rosanna sanoi hiljaa. "Kiitos vielä, kun sä tulit sinne baariin, vaikka se reissu ei hyvin mennyt."
Nainen halusi todellakin nähdä miehen uudestaan. Tämän tapaaminen oli tehnyt hänen elämästään hetkessä parempaa. Hän vain ei tiennyt, näkisikö Muttia enää. Kirjoittamisen tuoma tauko ihmisten näkemiseen tekisi toisaalta hyvää. Hän voisi rauhassa miettiä asioita.

((voidaan lopettaa tähän, ellet halua vielä vastata))

((Eiköhän se ollut tässä. ^^ Ja seuraava peli aloitettu Muut topicciin.))