Be quiet, you might piss somebody off

(( Jeku & Roy ;> ))

Elm Square. Aina niin hämärän ja kolkon oloinen aukio aivan Rashee Roadin pahamaineisimman räkälän lähellä. Täällä oleskelivat juuri ne suurin piirtein kaupungin pohjasakkaan kuuluvat; kodittomat, rappiolla olevat narkomaanit etsiskellen itselleen huumeita, huorat sekä tietenkin diilerit. Toki oli myös sitä nuorisoa, joille eivät riittäneet päänsekoittajiksi pelkästään alkoholi sekä niitä ylirasittuneita bisnesmiehiä, jotka kaipasivat kipeästi jotain rauhoittavaa.
Tänäänkin täällä oli hivenen väkeä. No, ei nyt aivan tajuttoman paljoa. Ainoastaan kaksi ympäriinsä käveleviä narkkareita sekä yksi juopunut sekä sammunut mies roskiksen takana. Yksi diileri oli tullut ja mennyt, mutta ei sillä nyt ollut väliä. Tristian oli seisoskellut täällä nimittäin jo pienoisen tovin, sillä... Hän odotti erästä ihmistä. Joo, odotti ihan oikeasti. Ei ollut sopinut mitään tapaamista, mutta jaksoi luottaa siihen, että tuo tänne tulisi kuitenkin jossain vaiheessa. Pakko sen oli tulla. Olihan täällä yksi nistikin, joka tuolta heroiinia aika usein osti.

Tristian oli päättänyt pukeutua tänään mahdollisimman huomiotaherättämättömästi. Musta tupeerattu tukka, tummansininen huppari, jonka alla valkoinen t-paita sekä mustat risaiset pillifarkut. Ruskeita silmiä reunusti musta kajaali ja huppu oli vedetty peittämään päätä - olihan ulkona jo viileähkö. Palava tupakka vietiin huulten väliin ja poika katseli ympärilleen. Niin. Miksi hän edes täällä roikkui? Huumeista ei ollut pulaa, mutta silti Tristian odotti diileriä. Ei, hänellä oli velkoja. No, oliko rahaa? Ei, ei ollut sitäkään. Poika oli nimittäin nyt melkoisen persaukinen ja tuntui kuin lompakossakin olisi ollut jokin reikä. Rahat olivat hävinneet jonnekin ihan teille tuntemattomille ja pojalla oli velkaa. Ihan liikaa ja sepä tässä pelottikin. Nimittäin siihen saattoi tulla se saatanan korko mukaan ja sitten hän olisi kusessa. Palkka tulisi vasta parin viikon päästä ja velat olivat roikkuneet ilmassa jo muutamia viikkoja. Se ei ollut koskaan hyvä juttu, sillä diilerit eivät aina olleet niitä mukavimpia tai ystävällisimpiä ihmisiä, joten sen takia Tristian oli kusessa. Olisi silti vain yritettävä pyytää lisäaikaa maksuun, vaikka se vähän epätodennäköiseltä kuulostikin.....

Tummatukkainen huokaisi, vei tupakan viimeistä kertaa huulilleen ja heitti sen sitten jonkin matkan päähän. Okei, hän ei tiennyt mitä tänään tulisi tapahtumaan - tulisikohan yhtään mitään. Toivoa kuitenkin sai, että mikäli se diileri tänne ilmestyisi, niin hän saisi lisäaikaa. Eikä esimerkiksi menettäisi yhtä sormeaan. Kuten yhdelle hänen kaverilleen oli käynyt eikä se todellakaan ollut mitään kauhean kaunista....
Tristian huokaisi uudestaan ja kävi sitten kyykkyyn, nojaten seinää vasten ja katseli ympärilleen. Kauempana näkyi kolme, hyvin vähiin vaatteisiin pukeutunutta naista, mutta ne eivät saaneet Tristianilta enempää huomiota. Ei saatanan saatana kun osasi kuumottaa ihan kunnolla...

( täältäpä tullaan : D )

Harmillinen totuus juuri nyt oli, että Roy oli oikeasti varsin turhautunut. Ja se myös näkyi päällepäin. Askeleet painuivat asfalttiin melko levottomaan tahtiin, otsa oli hienoisesti rypyssä ja nyrkit tiukasti yhteen puristettuna miehen suunnatessa eteen päin suhteellisen hämärällä kadulla. Voisi kai sanoa, että Roy oli noussut väärällä jalalla ja sen lisäksi päivä oli muutenkin ollut täynnä enemmän tai vähemmän suuria vastoinkäymisiä, joten hermot olivat normaaliakin kireämmillä jo valmiiksi. Useampi poltettu tupakka toki rauhoitti osaltaan, mutta ei se nyt varsinaisesti saanut Royn askelta keveämmäksi. Mies haroi hiuksiaan taaksepäin, nosti hieman takkinsa kauluksia ja kiskoi vielä myrkkyä keuhkoihinsa kunnes viskasi tupakan sateen kastelemaan katuun.

Elm Square näytti aivan yhtä kolkolta ja hämärältä kuin aina ennenkin Royn saapuessa aukiolle. Katse tarkkaili tuttua ympäristöä ja tummiin silmiin osuikin hyvin pian surkeana haahuileva nisti vähän matkan päässä. Roy oli varsin tyytyväinen, että oli kaupanteossa nimenomaan tällä puolella - olihan hän omin silmin nähnyt miten huumeet mursivat ihmisen kuin ihmisen lopulta. Tosin helvetin sama se hänelle oli, kaikkien noiden nistien riippuvuus kun sattui olemaan elinehto miehen itsensä rahansaannille. Roy sytytti uuden tupakan ja katsoi kuinka tämä samainen narkkari haahuili melko refloissa hänen luokseen. Kahdessakymmenissä olevan kundin kasvot näyttivät siinä määrin uudestaan muovatuilta, että Roy saattoi todeta, ettei hän ollut ainoa joka oli nostellut nyrkkiään niitä kohden. Viime viikolla tämä kyseinen miehenalku oli todennut Roylle lopettavansa käyttämisen, mutta tässä sitä oltiin taas - itsepetos näytti olevan huumeidenkäyttäjille arkipäivää. Royta melkein nauratti hänen katsoessaan noita verestäviä, pohjattomia narkkarinsilmiä ja tärisevää, hikoilevaa kroppaa. Surkea, likainen ja saamaton pikkupaska. Kyllä hän saattoi tuotakin katsella nenänvarttaan pitkin.

Minigrip-pussi vaihtoi sujuvasti omistajaansa - tai no sujuvasti ja sujuvasti, toki Royn piti päästä vähän esittelemään veitsenterää toisen kurkulla, että tämä kyseinen asiakas sitten ihan tosissaan maksaisikin puuttuvan määrän näiden muutaman päivän sisällä. Hän oli katkonut tuolta jo etusormen, eikä olisi ihme jos se terä puolivahingossa osuisi silmäkulmaan seuraavaksi ellei rahoja näkyisi. Se oli hassua miten uskomatonta tyydytystä Roy sai toisen miehen kasvoilla näkyvästä pelosta - oli mahtavaa olla niskanpäällä. Eikä tuntunut edes pahalta. Helvettiäkö häntä narkkaripaskojen ongelmat kiinnostivat, mitäs olivat itsensä tuohon ajaneet. Osa maksoi heroiinin viimekädessä seksillä jos rahaa ei mistään saanut, mutta toisaalta se harvemmin riitti Roylle kokonaan, vaikka alensikin hintaa. Tämän kyseisen surkimuksen haahuillessa tiehensä, Roy viskasi tupakan jälleen sormistaan ja katsoi ympärilleen. Kauempana näkyvät naiset vilauttelivat reisiään, vaikka tiesivät kyllä Royn ja tiesivät myöskin sen, ettei mies harrastanut maksullisia naisia. Saihan sitä aina yrittää, pakkokai huorienkin oli jollain itsensä elättää. Roy asteli eteenpäin hämärällä aukiolla melko levottomana ennenkuin silmiin osui kyykyssä oleva, seinää vasten nojaava huppupää. Tunnistaminen ei ollu helppoa hämärän takia, mutta kun Roy sai kasvonpiirteistä selkoa, hän käännähti oitis kyseisen pojan suunnalle. Yhä useamman velat olivat venyneet ja juuri nyt hänen silmiinsä osui yksi noista jotka hänen piti muutenkin etsiä käsiinsä. Joko tuo toinen oli maksamassa velkojaan tänne tullessaan tai sitten kiristämässä Royn muutenkin kireällä olevia hermoja kyselemällä huumeita tai vaihtoehtoisesti lisäaikaa velkoihinsa. Jos kyse oli kahdesta jälkimmäisestä, Tristianin kannattaisi olla jo juoksemassa karkuun.

Kyllä. Tristian oli idiootti kun ei ollut hoitanut velkojaan ajantasalla ja maksanut jo pari päivää sen jälkeen kun oli aineet kouraansa saanut. Mutta minkäs teet kun palkka oli suurimmaksi osaksi mennyt vuokraan, sähköön ja veteen. Tristian ei edes syönyt kauheasti, vaikka ihan hyvää se voisikin tehdä, mutta ei hän pystynyt. Yleensä lounaaksi syöty salaatti (joka siis ostettiin joskus siinä kahdeltatoista päivällä) riitti sinne yhdeksään asti iltaan. Nälkää kuitenkin vietiin pois juomalla alkoholia ja käyttämällä huumeita, joiden takia poika tässä olikin kusessa. Skid varmaan teurastaisi hänet. Repisi raajat irti, vetäisi suolet pihalle ja levittelisi ympäri Lontoota. Helvetti soikoon, kun poika vieläpä oli tällainen luuviulu, että eipä hänestä ollut edes puolustamaan itseään mikäli homma etenisi väkivaltaiseksi. Ja mikäli juttua ajatteli tarkemmin, niin kaiketi tuollaisilla diilereillä oli kaikenlaisia teräaseita tai sellaisia mukana, jos vaikka joutuisi viemään joltakulta peukalon. Tristian ei sitä halunnut, joten pakko kaiketi tässä olisi yrittää puhua tuolle järkeä. Parempi näin, sillä ei olisi ollut kauhean mukavaa, jos Skid olisi tullut kolkuttelemaan hänen kotiovelleen - helpostihan osoitteen sai selville. Vaikka Tristianin veli sattuikin olemaan poliisi, ei siitä kauheasti hyötyä tällaisessa tilanteessa ollut. Joten parempi tulla kohtaamaan Skid ihan kasvotusten ja toivoa parasta...

Tristian sipaisi hivenen tummia hiuksiaan pois silmiensä edestä ja vilkuili ympärilleen. Ja viimein hän näki sen. Tummanpuhuviin vaatteisiin pukeutunut mies saapui Elm Squarelle ja siirtyi oitis juttelemaan eräälle narkomaanille - tai ehkä pikemminkin toisinpäin. Poika saattoi nähdä jopa veitsenterän vilahtavan ja se sai kylmät väreet kiipeämään pitkin selkää. Ei saatana. Toisella oli mukanaan teräase, joten Tristian saisi todellakin varoa mitä suustaan päästäisi. Voisikohan sitä hänen asiaansa edes esittää varovaisemmin? Ilman, että Skid ei suuttuisi häneen ja viiltäisi kurkkua auki. No, pakko olisi kuitenkin yrittää ja säilyttää henkensä.

Tristian nousi erittäin varovasti seisomaan ja lähti kävelemään tuota vähän matkan päässä seisovaa miestä kohti. Sydämenlyönnit tuntuivat tihenevän entisestään ja mitä lähemmäs hän Skidiä käveli, poika tunsi miten paljon häntä alkoi kylmätä. Helvetin helvetti... Kunpa tuolla olisi suhteellisen hyvä päivä eikä hirttäisi häntä siihen paikkaan.
Tummatukkainen seisahtui pienen matkan päähän toisesta miehestä ja raapaisi hermostuneena niskaansa. "M-moi Skid...." ääni värisi hivenen, mutta hän yritti pitää sen mahdollisimman tasaisena. Siinä kuitenkaan kauhean hyvin onnistumatta.
"Mä tiedän, että oon velkaa sulle ja kyllä maksan takaisin. Ihan oikeasti maksan. Mutta mulla ei ole vieläkään rahaa, joten jos... Jos mä voisin saada maksuun vielä vähän lisäaikaa.." Hän olisi tuhoon tuomittu, jos ei saisi lisäaikaa.

Mies paransi hieman ryhtiään ja kohotti hitusen leukaansa huomatessaan pojan sitten nousevan siitä maasta. Tristian ei lähtenyt karkuun vaan suuntasikin Royn itsensä suunnalle, joten mies hidasti hieman askellustaan pitäen katseensa kuitenkin kiinnitettynä tuohon toiseen. Ilmeisesti poika oli Elm Squarella ihan syystäkin. Roy otti kädet housujensa taskuista ja vilkaisi pikaisesti ympäristöä kunnes siirsi katseensa takaisin Tristianiin. Miehen olemus oli edelleen aikalailla turhautunut ja levoton, eikä sillä että Royn ilmekään olisi niin kovin lempältä näyttänyt, mutta minkäs mahtoi. Tänään ei ollut ihan paras päivä.

Tristianin sitten lopulta seisahtuessa pienen matkan päähän, Roy astahti vähän lähemmäs ja kohotti kevyesti toista kulmaansa. Mies muisti miten Dannya oli kersana aina harmittanut se, että Roy osasi kohottaa toista kulmaansa mutta tuo itse ei. Typerä harmittelun aihe sinällään, Danny kun tuntui muutoin olleen kaikessa pikkuveljeään parempi. Tai ainakin isäukko oli aina asian tällätavoin esittänyt. Skidiksi kutsuttu mies haroi hiuksiaan hieman taaksepäin ja siirsi tummien silmiensä katseen toisen tummalla rajattuihin silmiin tämän tervehtiessä. Tristianin ääni tuntui värisevän hitusen ja Roy vilkuili toisen tummanpuhuvaa olemusta päästä varpaisiin odottaen tämän jatkavan. Oikeastaan mies arvasi Tristianin asian heti kun poika aloitti taas puhumaan. Kuka tahansa saattoi lotota, ettei Roy todellakaan ollut tyytyväinen kuulemastaan. Oikeastaan kaikkea muuta. Miehen silmissä välähti raivo ja kädet puristuivat nyrkkiin. Oli kai turha edes koittaa rauhoittua. Miten tuo säälittävä paskiainen kehtasi tulla pyytämään lisäaikaa kun oli muutenkin saanut aikaa maksaa?

"Sulla on vielä mahollisuus sanoa että toi oli vitsi", Roy sanoi kylmästi ja asteli Tristianin eteen melko uhkaavana, "koska en mä todellakaan ala ootella kymmentä vitun vuotta että sun kaltaset hyödyttömät sintit maksaa velkansa, tajuatko?" mies jatkoi vihaisesti, sylkäisi sitten asfalttiin kunnes sen kummempia varoittamatta iski nyrkkinsä päin pojan kasvoja. Iskun voima tuntui rystysissä asti muttei Roy pahemmin välittänyt - ehkä hän oli niin tottunut tähän. Mies tarrasi nuorempaan ja paiskasi tämän vasten tiiliseinää. Tristian oli niin kevyt ettei asia tuotanut suurempaa ongelmaa. Roy painoi pojan vasten seinää sen suuremmin väkivaltaa kaihtamatta.
"Tää ei oo mitään pelleilyä, tajuatko sä? Mua ei vittuakaan kiinnosta onko sulla ylimäärästä tai mistä sä ne rahas hankit, mutta sä maksat mulle ajallaan", hän sanoi vihaisena pitäen toista siinä seinän ja itsenä välissä, "mä myyn ja sä maksat, ei oo kovin vaikeet säännöt - enkä mä oo mikään mukava tyyppi jos niitä ei totella", Roy jatkoi ja sen jälkeen iski surutta ja voimalla nyrkkinsä toisen vatsaan. Ottaen huomioon miten turhautunt hän oli ollut kokopäivän, Tristian oli loistava aggressiivisuuden purkamisen kohde. Mies heitti pojan vasten katua välittämättä sen suuremmin saisiko tuo tasapainoaan pidettyä vai kaatuisiko asfalttiin. Roy tuntui melkein tärisevän silkasta vihaisuudesta, eikä täällä Elm Squarella kukaan sen suuremmin ollu Tristiania auttamassa.

Mikäli Tristian olisi ollut fiksu, niin hän ei todellakaan olisi kävellyt lähimaillakaan Elm Squarea. Tai oikeastaan liikkunut lainkaan ulkona, sillä silloin oli aina vaarana törmätä Skidiin eikä pakomahdollisuuksia ollut. Toki poika oli vikkelä kintuistaan ja oli monia kertoja juossut kyttiäkin karkuun (ristiriitaista, että isoveli oli poliisi ja hän sitten rikkoi lakia ihan säännöllisesti), mutta Skid oli eriasia. Tristian ei nimittäin ollut lankaan varma kuinka helvetin nopeasti tuo edes juoksi ja vaikka tummatukkainen olisi tuon saanut karistettua kannoiltaan, koko homma jäisi vainoamaan häntä siltikin. Eli Tristian oli melkoisen pahassa kusessa tämän homman kanssa eikä poispääsy olisi kauhean helppoa. Helvetti kun hän oli mestari ryssimään näitä asioita ihan jatkuvasti ja joutui sitten vastaamaan omasta typeryydestään. Mitähän lie hänelle nytkin tapahtuisi. Kunhan henki edes säilyisi, niin poika olisi aika helvetin iloinen.

Skid käveli myös Tristiania kohti ja pysähtyi oikeastaan aika lähelle - vähän liian lähelle. Poika liikahti hivenen hermostuneena taaksepäin, kuin pääsisi sitten helpommin pakoon. Paskat hän mihinkään pääsisi... Skid tokaisi nopeasti, että Tristianilla olisi vielä mahdollisuus sanoa äskeisen olevan vitsi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa asiaan juuta eikä jaata, sillä vanhempi mies oli ottanut ja ladannut nyrkkinsä suoraan päin pojan kasvoja. Niin nopeita refleksejä Tristianilla ei ollut, että hän olisi saanut kokonaan väistettyä iskun, mutta eipä nyrkki ainakaan osunut häntä nenään. Poskeen se tosin tärähti varsin kipeästi ja tummatukkainen joutui hetken hapuilemaan tasapainoaan, jotta ei olisi kaatunut maahan. Tosin, nopeasti Skid oli kuitenkin painanut hänet suorastaan väkivalloin tiiliseinää vasten ja se sai hänet ähkäisemään silkasta kivusta. Okei, nyt hän ainakin sai tietää sen, ettei tuo pelleillyt ja oli suuttunut ihan tosissaan siitä Tristianin pyynnöstä. Kukapa diileri ei olisi? Sääntö oli tosiaankin se, että huumeista maksettiin heti, sovittuun päivään mennessä tai menettäisi henkensä. Tai sitten jonkun sormensa tai joutuisi hakatuksi. Lisäksi siihen saattoi tulla jotain korkoakin, joka tässä Tristiania kauhistutti oikein kunnolla. Palkka tosiaan tulisi vasta parin viikon päästä, joten hänen olisi pakko yrittää solmia toisen kanssa joku uusi diili. Siinä hän tosin tuskin onnistuisi koskaan.

"M-mä tiedän! Ja todellakin oon yrittänyt saada rahoja kasaan, mutta ei nekään puussa kasva! Mun palkka tulee parin viikon päästä, jos sä voisit millään sen aikaa odot--" Tristian ei saanut sanotuksi asiaansa, sillä Skidin nyrkki upposi hänen vatsaansa, saaden hänestä ilmat hetkellisesti pihalle. Tuo jo osoitti, että toinen oli erittäin vittuuntunut eikä asia todellakaan ollut mitään pelleilyä - jona Tristian ei ollut tätä hetkeäkään pitänyt. Vaikka hän sitten olikin pikkukriminaali, käytti huumeita ja rikkoi lakia, niin hän oli myös rehellinen. Moisesta vain ei ollut kauheasti apua tässä tilanteessa.
Äkkiä Tristian kuitenkin paiskautui vasten asfalttia ja pää kolahti siihen erittäin pahasti. Valtava kipu lävisti Tristianin kallon, suusta purkautui voihkaisu ja maailma pyöri hetken aikaa. Tajuaan hän ei kuitenkaan menettänyt, joka oli kaiketi ihan hyvä juttu. Hengitys oli tihentynyt huomattavasti ja nopeastiko Tristian yritti kammeta itseään siitä ylös. Ihan vain sen takia, koska maassa makaava oli yhtäkuin kuollut.
"Anna mulle vielä toinen mahdollisuus maksaa. Mä lupaan. Sä... Sä saat rahat parin viikon päästä!" Tristian älähti ja sai itsensä jopa könyttyä nojaamaan seinää vasten. Kuin haluten sen nielaisevan hänet sisäänsä...