A perfect day for a perfect day

// Rey ja Andy tänne (:

Aurinko paahtoi tappavan kuumasti sisään keittiön pienestä, likaisesta ikkunasta, suoraan Neelan kasvoihin.
Nainen huokaisi, ja vilkaisi vaativasti seinäkelloa, joka tikitti hitaasti. Liian hitaasti. Tummaverikkö pystyi jo sielunsa silmin näkemään, miten pääsisi pian itsekin ulos, ehkä rannalle, nauttimaan kuumasta auringosta ja upeasta päivästä. Kokki kilautti kelloa, joka pirahti äänekkäästi - tarpeeksi äänekkäästi tuhoamaan naisen haaveet kuumasta hiekasta ja lämpimästä vedestä. Neela puuskahti, asteli tiskin luo ja taiteili ruoka-annokset käsivarsilleen, lähtien kuljettamaan niitä pois keittiöstä, ruokasaliin, muiden nautittavaksi. Muiden, eli niiden, joilla oli aikaa tuhlattavaksi vaikka maailman tappiin. Nainen sukkuloi pöytien välistä Sille Oikealle pöydälle, väänsi teennäisen hymyn naamalleen ja alkoi laskea aterioita pöydässä istuvien nenien eteen. Hän oli jo ottanut muutaman askeleen pois pöydän luota, kunnes tajusi, käännähti terävästi kannoillaan ja heläytti, Neela tiesi sen itsekin, teennäisen iloisesti:''Hyvää ruokahalua'', ja koikkelehti takaisin keittiöön. Hän vilkaisi toistamiseen kelloa, ja huomasi ilokseen isojen viisareiden näyttävän jo kolmea. ''Mä saan varmaan lähteä'', nainen huudahti, ja hetken päästä jostain keittiön uumenista kaikui myöntävä vastaus. Loistavaa. Vihdoin Neela oli vapaa tekemään mitä lystäsi.
Hän lähti etenemään puolijuoksua kohti taukohuoneen ovea, pujahti sisään ja hyppelehti omalle lokerolleen. Nainen repi päältään valkoisen kauluspaidan, tennarinsa ja pillifarkkunsa, sekä tarjoilijan essun. Brunette pujahti vapaa-ajan asuun - mustaan
shortsihaalariin ja kirkkaan sinisiin korkokenkiinsä. Olallensa naikkonen nappasi mustavalkoisen putkikassin, jonne hän oli survonut ennen töihin lähtöä kaiken tarpeellisen täydellisen rantapäivän viettoon - rantapyyhkeen, bikinit, pari janojuomaa, aurinkolasit ja -rasvan. Neela vilkaisi itseään vielä pikaisesti peilistä, hymyili peilikuvalleen ja asteli ulos taukohuoneen ovesta, kapean ja nuhjuisen käytävän päähän, ulko-ovelle. Naikkonen avasi sen, ja vastaan tulvahti raikasta, lämmintä ilmaa. Neela veti erinlaisten kukkien aromit ja lämmön tuoksun sisäänsä, ja astahti ulos. Mitä täydellisin päivä.. no, täydelliselle päivälle.

Neela asteli pitkin rantabulevardia, aurinkolasit päähänsä huolellisesti aseteltuna, hiukset silloin tällöin hulmahdellen kevyen, lämpimän tuulen johdosta. Hän nosti laukkunsa remmiä olkapäällään, laskien hetkeksi päänsä maata kohden. Olisikohan Duncanin kanssa pitänyt käydä lenkillä ennen rannalle lähtöä? Nainen tunsi omantunnon pistoksen sydänalassaan, mutta sivutti sen melkeinpä heti. Olihan hän käynyt pitkällä aamulenkillä. Ja jättihän hän terassin oven raolleen, koira pääsisi siitä ulos suurimman hädän yllättäessä. Osaisikohan karvakasa hypätä sen aidoituksen yli..? Ei. Eihän se voinut. Se oli vasta.. no, se oli vasta pentu. Nainen nosti päänsä, ja astahti rantabulevardin kivitykseltä hiekalle. Tähän aikaan päivästä rannalla toki oli melko täyttä, paljon lapsiperheitä, mutta Neela ei antanut sen häiritä itseään. Kyllä hän johonkin mahtuisi. Nainen asteli hiekalla, yrittäen parhaansa mukaan olla kaatumatta - korot kun tapasivat upota ärsyttävästi hiekkaan. Hän löysi kutakuinkin rauhallisen kohdan, mitä vielä kukaan ei ollut valloittanut, heitti laukkunsa siihen ja istahti kuumalle hiekalle. Brunette nappasi kengät jalastaan, asetteli ne laukkunsa päälle ja upotti jalkansa nilkkoja myöten hiekkaan. Naikkonen nojautui käsiinsä, sulki silmät aurinkolasiensa takana ja huokaisi. Mikään ei enää voisi pilata tätä päivää. Tai edes tätä hetkeä.

Andrey käveli kädet taskuihinsa upotettuina pitkin Lontoon aurinkoisia katuja. Sää oli kaunis pitkästä aikaa ja lämpömittarin lukematkin olivat kohonneet yli kahteenkymmeneen. Nuorella miehellä ei ollut mitään erityistä päämäärää, mutta tällaisessa säässä sisällä istuminen ei ollut mitään parasta ajanvietettä. Hänellä ei ollut kestänyt kovinkaan pitkään vetäistä päälleen vaatteet ja suunnata ulos hyvin ilmastoidusta asunnostaan lämpimään ulkoilmaan. Mukaan hän oli ottanut kaiken tarpeellisen, joutumatta kuitenkaan minkäänlaista laukkua kantamaan mukana. Kännykkä ja avaimet olivat housujen taskussa ja siltä varalta, että hän innostuisi jotain ostamaan, oli muutama seteli sujautettu takin taskuun.

Andyn päivän vaatetukseen kuului harmaa t-paita, jonka päälle oli vetäisty musta/tummanharmaa farkkuliivi sekä näiden lisäksi jalassa oli vaalean harmaat farkut ja valkoiset tennarit. Farkkujen lahkeet nuorukainen oli käärinyt ylemmäs, niin että ne ulottuivat hieman polvien alapuolelle. Kaulassa roikkui tapansa mukaisesta kaksi hopeista ketjua.

Muutaman hetken kävelyn jälkeen kevyt tuulen vire toi kaivattua viilennystä ja se sai Andyn myös havainnoimaan ympäristöään. Hän oli tähän asti kävellyt ajatuksiinsa vajonneena ja hänen tämän hetkinen sijaintinsa tuli pienenä yllätyksenä, yleinen uimaranta. Nuorukainen irvisti pienesti seuraillessaan hetken aikaa kiljuvaa lapsi laumaa joka juoksi vähän kauempana kohti kevyesti aaltoilevaa vettä. Ei hänellä yleisesti ollut mitään lapsia vastaan, lähinnä meteliä ja väen paljoutta vain. Andy oli jo kääntymässä lähteäkseen, kun äkkiä tuttu hahmo vilahti hänen näkökentässään. Nuorukainen ei ollut aivan varma, oliko nähnyt oikein, mutta päätti kuitenkin käydä tarkistamassa, ei seura pahitteeksi olisi.
Lyhtypylväästä tukea ottaen hän riisui tennarinsa astuen sitten lämpimään hiekkaan. Kengät hän poimi vielä sormiinsa suunnaten sitten askeleensa hieman kauempana istuvaa nuorta naista kohti.

Andrey hymyili hieman huomatessaan olleensa oikeassa, toinen oli tosiaan tuttu. Hän seisahtui naisen viereen tipauttaen kenkänsä hiekkaan. ”Mitäs näin kaunis neiti täällä yksin tekee?” Nuorukainen kysyi virnistäen pienesti.

Neela avasi hitaasti silmänsä, lipaisi huuliaan ja nousi kyykkyyn. Hän avasi laukkunsa vetoketjun, nyhtäen laukun uumenista pyyhkeensä, levittäen sen hiekalle. Naikkonen istahti uudelleen, tällä kertaa pyyhkeensä päälle ja ojensi jalkansa. Aurinko paahtoi mukavan lämpimästi vasten naisen paljaita käsivarsia ja jalkoja, ja Neela ehti jo elätellä toiveita ruskettumisesta. Hän sipaisi vapaana olevia hiuksiaan, katsellen samalla tummien aurinkolasiensa takaa muita rannalla olijoita. Lapsia kirmasi siellä täällä, kiljahdellen ja huutaen, vanhemmat joko juosten lapsiensa perässä, tai löhöten rantapyyhkeillään. Nainen heilutteli varpaitaan ja sulki silmänsä uudestaan. Jos kakarat lakkaisivat rääkymästä, kaikki olisi melkeinpä täydellistä. Neela yritti sivuttaa lasten äänet, muttei pahemmin siinä onnistunut. Miksi lasten piti olla aina niin äänekkäitä? Pienempikin melu riittäisi. Naikkonen huokaisi, ja nosti aurinkolasit otsalleen, tosin ei kauaksi aikaa - aurinko päätti ottaa heti säteidensä kohteeksi Neelan silmät, ja nainen joutuikin uudestaan suojaamaan ruskeat silmänsä laseilla. Hetkeksi nuori nainen pystyikin rauhoittumaan ja sulkemaan äänet pois korvistaan, kunnes havahtui lähempää tulevaan ääneen. Neela kohotti katseensa, ja hymy levisi naisen huulille, paljastaen tuon hampaat. Brunette veti jalkansa risti-istuntaan, ja käänsi kehonsa toista kohti. ''Hei, Andy.'' ''Tulin lähinnä rentoutumaan töiden jälkeen, enkä saanut ketään töistä seuraks'', naikkonen jatkoi, mutristaen samalla muka harmistuneena huuliaan. Neela taputti hiekkaa vierellään, tokaisten sitten enemmänkin käskynä kuin kysymyksenä:''Mut nyt sain, eli jos sulla ei oo kiire, niin istu, ainakin vähäksi aikaa.''

Neela nosti aurinkolasit taasen otsalleen, vilkaisten Andyyn. ''Mikäs sut tänne johdatti?'' nainen hymähti, jatkaen:''Kauniit ilmat, vai?'' Neela käänsi itsensä takaisin kohti vettä, upottaen oikean kätensä hiekkaan. Aurinko paistoi pahasti silmiin, mutta vielä naikkonen ei ollut aikeissa luovuttaa: hänestä itsestään ainakin oli mukavampi, jos keskustelukumppanin silmät näkyivät, ja aikoi noudattaa tätä itsekin. Ainakin vielä, kun pystyi sietämään auringon säteitä silmissään. ''Tai sitten sä alitajunnassas tiesit, että mä oon täällä, ja tulit kattomaan'', Neela virnisti, asettaen kätensä otsalleen silmiä suojaamaan, katsahtaen samalla nuorukaiseen vieressään. ''Tai sitten sä tulit vaan uimaan'', Neela sanoi. ''No joo, jos mä annan sun nyt ihan ekana vastata, ennen kun teen omia päätelmiä'', naikkonen tokaisi lopulta, hymähtäen samalla. ''Mites on?''

Andrey pudottautui istumaan Neelan viereen. "Vai ei kenellekään kelvannu sun seura... Onhan se aika ikävää." Nuorukainen vastasi toisen kommenttiin naurahtaen hiljaa ja noukki samalla hiekalle lentäneet kenkänsä asettaen ne siististi viereensä. Ei kenkiä vain voinut jättää mitenkään epäsiistin näköisesti, se oli kamalaa katsottavaa. Samalla hän vilkaisi naisen, hänen mielestään, ehkä hieman liian levällään oleviin tavaroihin, mitään hän ei kuitenkaan kommentoinut, kukin tavallaan.

"Millonkan mulla ei olis sulle aikaa," Andy kommentoi pieni virne edelleen huulillaan, nojautuen käsiensä varassa hiekkaan. Hetken aikaa nuorukainen katseli merelle päin tarkkaillen siellä uivia ja leikkiviä lapsia hymähtäen hiljaa, ranta oli niin paljon mukavampi iltaisin kun lomailevat perheet olivat poistuneet paikalta ja kaupungin nuorise alkoi virrata paikalle juomineen ja sekoiluineen. Se oli varsin viihdyttävää katseltavaa, silloin kun ei ollut itse mukana riehumassa.

No kauniit säät mut ulos ajo.. Mutta tänne rannalla mä varmaan tosiaan tulin koska tiesin alitajuntaisesti sun olevan täällä, pakkohan sua on päästä näkemään aina kun mahdollista," Andrey vastasi naurahtaen kääntäen katseen seuralaiseensa. "Uimisesta mä en niin välitä," hän vielä jatkoi. Totuushan oli ettei nuorukainen tiennyt lainkaan miten oli rannalle päätynyt, kunhan oli vain kävellyt jonnekin. Ehkä hän oli halunnut vain nähdä minkälaista liikettä kaunis sää aiheutti kaupungin ihmisissä. "Ei, en mä oikeastaan osaa sanoa miksi mä tänne edes tulin, varsinkaan tähän aikaan... Mutta ei kai sillä niin kauheasti ole väliä," Andy jatkoi vielä hetken päästä tarkentaen hieman vastaustaan, vaikka eipä se kovin tarkka siltikään ollut.

"Mitäs neidile tätä nykyään kuuluu? On tässä hetki menny aikaa viime tapaamisesta." Nuorukainen kysyi sitten tarkkaillen Neelaa. Kuukausi siitä taisi olla kun he olivat viimeksi nähneet ja kuukaudessahan ehti tapahtua vaikka mitä kaikkea ihan normaaleillekin ihmisille. Andreyn kaltaisille päivästä päivään eläjille vielä enemmän kuin muille. Hänen työhönsä nimittäin kuului aina tietynlainen pieni epävarmuus ja yllätyksiä tuli usein.

''Niin'', Neela tokaisi, ''se on ikävää.'' Naikkonen virnisti, ja vilkaisi viereensä nyt istahtanutta miestä. Neela itse kellahti mahalleen makaamaan, kasvot Andya kohti suunnaten. Siksi, että voisi katsoa paremmin seuralaistaan, ja siksi, ettei hänen tarvitsisi alinomaa siristellä silmiään. Nuori nainen nappasi aurinkolasit päästään, taitteli niiden sangat ja laski ne pyyhkeensä reunalle, kädellään vetäen otsahiuksensa pään päälle. Sitten hän asetteli kyynerpäänsä vasten pyyhettä, nojaten leukansa käsiinsä. ''No joo'', nainen huokaisi, ''ehkä mun duunissa on niin tylsää porukkaa, ettei niitä vaivaannu edes kysyä mukaan. Raatajia kaikki.''

Neela suuntasi katseensa nuorukaisesta toiselle, ja hymähti tuon kommentille. ''Kiva kuulla, että edes jollain on mulle aikaa. No, ala varautuu sitten että mä pommitan sua keskellä yötä, että oisko aikaa'', nainen tokaisi, katsahtaen taasen Andyyn. ''Meinaan, mullahan ei ole sulle päivällä aikaa, kun sadat ihailijat vaatii mun huomiotani. Niin kun varmaan näitkin - en mä ainakaan ilman seuraa tässä istuskellut äskenkään'', naikkonen hymähti, ja siirsi taasen katseensa muualle. Rantabulevardilla käveli monenmoista tallustelijaa: kiireisen näköinen bisnesmies, jolla oli suurehko salkku kädessään, vanha mummo ja hänen aviopuolisonsa, muutama pari teiniä, jotka olivat ilmeisesti päässeet juuri koulusta ja moni muu, vähän tavallisempi tallustaja, sekä vastapainoksi ei niin tavallinen. Naisen tiirailut keskeytyivät, kun vierestä alkoi taasen kuulua puhetta. Neela siristi silmiään ja suuntasi katseensa tummatukkaan. ''Vai et osaa sanoa'', nainen virnisti pienesti. ''No jaa, mikäs siinä. Kai se tekee välillä hyvää vaan tallustella johonkin ilman sen kummempaa määränpäätä, ja vuorovastaisesti päätyä jonnekkin'', Neela hymähti. ''Pitäis varmaan kokeilla.''

Neela havahtui taasen ajatuksistaan miehen kysymykseen. ''Kuuluu.. no jaa, tavallista. Työntekoa..'' nainen huokasi, kierähti selälleen ja mietti hetken. ''Ei kai tässä sen erikoisempia. Pari uutta ihmistä oon tavannu, ei ketään kovin innostavia persoonia'', naikkonen hymähti. ''Entäs sulle? Tietty jotain hirveen kivaa ja kiinnostavaa, ja mun tylsä elämäni kalpenee täysin'', nainen naurahti, tiiraillen nuorukaista. ''Haluutko juotavaa? Siiderii? Tää on ihan mietoa.'' Neela kampesi istumaan, ja kurotteli kohti kassiaan, vetäen sen itseään lähemmäs, alkaen onkia kassinsa uumenista tölkkejä. Toinen tölkeistä iskettiin Andyn viereen hiekalle, toisen nainen laski jalkojensa väliin pyyhkeelle, samalla asetellen ne risti-istuntaan. Naikkonen katsahti seuralaiseensa, ja huokaisi kevyesti. Hetken, noin nanosekunnin ajan Neela luuli nähneensä aseen piipun, mutta sivutti sen ajatuksen heti. Miksi ihmeessä mies kantaisi yleisellä rannalla asetta mukanaan? Bruneten kulmat painuivat aavistuksen, ja tämä kysäisikin sitten:'' Mitä sulle ihan oikeesti kuuluu?''

”No mutta mihinkäs sitä mun aikaa tarvitaan, kun sulla on jo niin paljon niitä ihailijoita?” Andrey kysyi teeskennellyn hämmentyneesti, pieni hymy kokoajan huulillaan. ”Joo no kyllä mä muutaman vilaukselta näin samalla kun ne juoksi piiloon tonne puiden taakse kun mä ilmestyin paikalla,” Nuorukainen jatkoi varsin vakuuttavasti, siirtäen katseensa hieman kauempana heistä sijaitseviin pieniin puihin, kuin etsien niiden takana piilottelevia ihmisiä. Ei puiden taakse oikeasti ketään mahtuisi piiloon, ne olivat vain ihmisten iloksi istutettu rannan läheisyyteen, piristämään tunnelmaa, samoin kuin muutamat kukka-asetelmat mitä kadun kulmissa näkyi.

”Se on tosi rentouttavaa, suosittelen.” Andrey naurahti hiljaisesti. Eihän sitä aina ollut pakko olla valmiita suunnitelmia. Elämä kävisi varmasti pitkän päälle tylsäksi jos mitään yllätyksiä ei olisi vain joka päivä kaikki menisi sen saman kaavan mukaan vuodesta toiseen. ”Ihan vaan kävelemällä voi löytää vaikka mitä hienoja paikkoja tai tavata erilaisia ihmisiä,” nuorukainen selitti hymyillen pienesti. Kaikkea pystyi tapahtumaan kun vain lähti kävelemään, Lontoo oli kuitenkin sen verran värikäs ja suuri kaupunki, että sinne mahtoi vaikka minkälaista porukkaa. Kaikki ei ehkä ollut siitä mukavimmasta päästä, mutta eihän se haitannut. Ihmisiä piti olla joka makuun.

Andy nyökkäili pienesti toisen vastaillessa hänen kysymykseensä, hymyillen lopulle hivenen huvittneesti. ”Ai vähän sellasia niinkun minä?” Nuorukainen kysyi kohottaen kulmaansa pienesti. ”Eipä tässä mitään ihmeellistä, töitä ja sellasta. Kavereiden kanssa on aika hyvin ehtiny olla ja tehä kaikkea tyhmää.” Hän jatkoi sitten Neelan esittämään vastakysymykseen. Töitä oli tullut viime aikoina tehtyä vielä vähän enemmän vielä kuin normaalisti, jotenkin ihmiset tuntuivat olevan selvästi kostonhaluisempia näin kesän alussa kuin muulloin. Tai sitten se oli vain sattumaa, että kaikki kasaantui samalla kuukaudelle. ”Joo kai mä sitten otan,” Andy naurahti hiljaa katsahtaen hänen viereensä asetettua tölkkiä. Toinen oli ollut sen verran nopea liikkeissään, ettei hän nuorukainen ollut ehtinyt sanoa mitään. Nuorukainen kurotti eteenpäin napaten tölkin käteensä, siinä välissä auki oleva farkkuliivi saattoi heilahtaa hieman liian auki ja hän palasi nopeasti takaisin paikalleen, vetäisten osan vetoketjusta kiinni.

Andrey vilkaisi Neelaa samalla kun naksautti tölkin auki, toivoen ettei toinen ollut nähnyt mitään mitä ei olisikaan pitänyt. Kulmien kurtistus kuitenkin kieli jostain muusta, nuorukainen ei antanut asian häiritä itseään niin paljon, että hänen käyttäytymisensä olisi muuttunut jotenkin erilaiseksi. Toisen esittäessä kysymyksen, hän osasi sitten varsin aidon hämmentyneesti katsoa toista. ”Miten niin oikeasti?” Andy kysyi kohottaen toista kulmaansa pienesti samalla kun kuljetti siideritölkin huulilleen. Ehkä Neela ei ollut oikeasti nähnyt mitään, kunhan vain kysyi, sitä nuorukainen ainakin toivoi.

Neela naurahti, ja tönäisi toista käsivarteen. ''No heko heko'', nainen hymähti ja vilkaisi itsekin puihin päin, ihan kuin sinne olisi oikeasti mennyt ihmisiä, vakavoituen sitten. ''Ehkä on kiva välillä hengata tavallisten kavereiden kanssa, eikä vaan silmät ymmyrkäisinä tölläävien ihailijoiden'', Neela jatkoi peruslukemat naamallaan. ''Ne kun tuppaa olemaan välillä vähän liian riehakkaita.''

''Joo, mä kokeilen. Ties minne sitä päätyy'', nainen hymyili - tosin hän oli noin yhdeksänkymmenenviiden prosentin varma, että jos hän lähtisi yksin harhailemaan minne sattuu, ei hän löytäisi enään Devonille takaisin. Suuntavaisto hänellä kun ei ollut mikään parhaista, ja naikkonen eksyi helposti - ellei sitten katuja ollut miinoitettu tehokkaasti tieviitoilla. Ja jos hän taas ottaisi koiransa mukaan, jolla saattoi olla hieman parempi suuntavaisto kun Neelalla itsellään, ja antaisi tämän viedä, koira veisi hänet taatusti joko jonkun ravintolan tai suklaapuodin pihaan, iskisi ruhonsa siihen eikä nousisi enää muulla kuin nosturilla. Joten ehkei kuitenkaan. Tummaverikkö naurahti omille ajatuksilleen, tokaisten sitten:''Jos en nyt kuitenkaan, mä vaan eksyisin ja joutuisin paniikkiin ja alkaisin parkumaan'', nainen naurahti. ''Tai itseasiassa, voinhan mä ostaa GPS-paikantimen, ja antaa sen huudella mulle ohjeita taskusta, että pääsen takaisin kotiin'', Neela hymähti. ''Tosin muut ihmiset voisivat vähän katsoa vinoon, kun mä kuljen kaduilla ja paikannin ohjailee mua.'' Naikkonen mietti hetken, ja tokaisi sitten:''Oikeestaan toi oli ihan kelpo idea, voishan tota kokeilla.''

Neela naurahti huvittuneena, tuon vastatessa naisen selostamiin kuulumisiin. ''Joo'', Neela huokaisi, jatkaen sitten:''Just sellasia kun sinä. Tollasia tylsiä ja latteita hiippareita.'' Nainen kallisti päätään, virnistäen sitten. ''No ei. Et sä nyt juurikaan epäinnostava ole'', hän hymähti, tarkkaillen sitten nuorta miestä, tuon vastatessa Neelan kysymykseen. ''Vai on tullut tyhmyyksiä tehtyä'', tämä naurahti. Neela ojensi jalkansa niin, että varpaat ylettyivät hiekkaan, ja suuntasi katseensa muihin ihmisiin, jotka rannalla oleskelivat. Joku lapsi oli rakentanut 'hiekkalinnan', eli toisin sanoen hiekasta oli kerätty iso kasa, ja tökätty tikku hiekkakasan päälle. Nainen katseli huvittuneena, miten tämä lapsi esitteli luomustaan innostuneena isovanhemmilleen, ja nämä katselivat, tai ainakin esittivät, lumoutuneina lapsosen tekelettä ja kehuivat tätä vuolaasti. Neela hymähti, ja vilkaisi seuralaistaan, joka oli ottanut tämän tarjoaman juoman vastaan. ''Hyvä että kelpaa.''

Ruskeiden silmien katse kääntyi nyt lopullisesti miekkosen kasvoihin, ja nainen joutui hetken miettimään, mitä vastaisi tuon esittämään vastakysymykseen. Ehkä hän ei ollut edes nähnyt mitään.. asetta. Ehkä hän oli vain kuvitellut. Olihan se nyt vähän vasten logiikkaa. Tai.. Voisihan sitä aina kysyä. Neela hamusi tölkin käteensä, ja avasi sen, vaimean poksahduksen saattelemana. Hän siristi hieman silmiään, ja puri huultaan. Katse lipui naisen omiin varpaisiin, mutta sinkosi pian takaisin mieheen. Kaihan sitä voisi kysyä. Tuskin Andy siitä kamalasti nokkaansa ottaisi, jos hänellä nyt ei mitään asetta ollutkaan. Äkillisen rohkeuden ja varmuuden puuskan saattelemana nainen sitten tokaisikin, tapittaen toista silmiin:''Kannatko sä asetta täällä mukana?''

"Jospa mä rupeisin sun henkivartijaksi, pysyi liian innokkaat fanit vähän kauempana," Andy sanoi, edelleen varsin uskottavan oloisena. "Voisi siinä sivussa sitten sitä kaverin tehtävääkin hoitaa," hän jatkoi naurahtaen sitten lopulta. Voisihan tuota keskustelua tosissaankin jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mutta se, miten viisasta siitä lopulta tulisi, ei ollut kovinkaan varmaa.

”GPS kuulostaa hyvältä.” Nuorukainen totesi. ” Mene suoraan sata metriä, sitten käänny vasemmalle. Seuraavasta risteyksestä käänny oikealle, sitten vasemmalle. Olet perillä.” Andy vaihtoi äänensä samanlaiseksi monotoniseksi ja ärsyttäväksi, mitä GPS-laitteissa yleensäkin. Voisi muutaman ohikulkijan pää kääntyä kun tuollainen mongerrus kuuluisi jonkun taskusta. Nuorukainen hymähti huvittuneesti ajatukselleen, eikä hänen kasvonsakaan ihan peruslukemilla pysyneet laitetta imitoidessa. Andrey itse tuskin tuollaista tarvitsisi, hän omasi kohtuullisen hyvän suuntavaiston ja muutenkin hän oli kierrellyt Lontoota sen verran, että tuntemattomaan paikkaansa hänen olisi käytännössä mahdotonta eksyä.

Andrey hymyili huvittuneesti kääntäen jälleen kerran katseen seuralaiseensa. ”No voi kiitos,” nuorukainen vastasi hymyillen oikein kauniisti. ”Minä jotain tyhmää? En kai mä sellasta sanonu, mähän oon aina niin kiltti ja fiksu,” hän jatkoi vääntäen hymyn hieman hämmästyneen oloiseksi. ”No ei… mutta siis sitä normaalia sekoilua kun on menny vähän liian monta juomaa.” Andy vastasi vielä lopuksi hieman vakavoituen. Eihän se kovin normaalia ollut tai ainaki nuori mies yritti parhaansa mukaan olla juomatta itseään liian pahaan kuntoon, se ei ollut koskaan hyväksi. Alkoholin vaikutuksen alaisena kun yleensä ei ollut niin tarkkaavainen ja saattoi lipsauttaa jotain mitä ei pitäisi tai muuten vain olla varomaton.

Neelan seuraava kysymys osoitti, että toinen oli luultavasti nähnyt, harvemmin kukaan noin vain keksii kysyä jotain vastaavaa. Varmaa mikään ei kuitenkaan vielä ollut ja Andrey päätti laskea sen varaan, että jos hän osaisi olla tarpeeksi uskottava, toinen antaisi asian olla. ”Miksi mulla ase olisi?” Nuorukainen kysyi hymyillen huvittuneesti, näyttelijän lahjoja hänellä oli, mutta jos toinen tosiaan oli nähnyt jotain, se ei pelastaisi häntä tästä tilanteesta. Vielä ei kuitenkaan kannattanut alkaa murehtia ja miettiä mitä sitten jos… Sen aika olisi sitten myöhemmin.

//ihanan toi Neelan koira :D

//hehaa, Duncan kiittää:D

Neela naurahti, ja vilkaisi sitten arvioivasti Andya. ''Joo, hyvä idea. Sähän voisit näyttää ihan komeelta siinä mustassa univormussa'', nainen virnisti huvittuneena. ''Harmi vaan, että sitten sä et vois nauraa mun jutuille, kun henkivartijoilla on aina sellanen myrtynyt ilme'', Neela jatkoi imitoiden tuimaa ilmettä ja nauroi sitten.

Neela ei voinut olla nauramatta, toisen matkiessa paikantimen ääntä. ''Ihan hyvä'', nainen nauroi. ''Ehkä sun pitäis ruveta äänittämään paikantimiin ohjeita'', hän virnisti. ''Sulla on tulevaisuudessa tiedossa aika monta hommaa.'' Toista huvitti kovasti ajatella, miten miekkonen seisoisi jossain äänitysstudiossa mongertamassa paikantimiin ohjeita. ''Mä ainakin voisin ostaa sellasen, missä sä juttelet ohjeita'', Neela naurahti. ''Tosin koska sä olet myös mun henkivartija, niin ehkä mä en tarvitsis paikanninta, kun mulla olis sellainen ihan omasta takaa.''

Neela hymähti huvittuneena, nyökäten sitten vastaukseksi. ''Eipä kestä.'' Naisen katse harhaili hetken, kunnes palasi takaisin seuralaiseensa. ''Ei sitä sais ottaa liian montaa juomaa'', hän hymyili. ''Vaikka tuleehan sitä joskus toki vähän otettua'', tämä jatkoi. Neelan tapoihin ei yksinkertaisesti kuulunut mikään ylenpalttinen ryyppäys joka viikonloppu, mutta myönnettäköön, että joskus tuli otettua muutama liikaa. Eikä sitä sitten maailmanlopuksi tarvinnut julistaa, ainakaan tummatukan mielestä. Hairahduksia sattukoon, yksi elämähän kaikilla vain on. ''Ja kiltti ja fiksu tosiaan'', nainen naurahti. ''No joo, kai sä sitten, ei sitä muuten henkivartijaksi päästä.''
Pienehkö virneenpoikanen nousi kehystämään naisen kasvoja, tuon sanoessaan. ''No mutta, kyllähän sä ihan fiksu olet'', Neela hymähti, varpaitaan heilutellen. ''Ja kai ihan kilttikin'', tämä hymyili.

No niin, eipä toisella tuskin mitään asetta koskaan ollutkaan. Ainakin sen käsityksen Neela sai miekkosen seuraavasta lausahduksesta. Nainen päätti kuitenkin koittaa vielä onneaan, kohottaen hieman toista kulmaansa. ''No jaa'', tämä tokaisi, jatkaen:''Enhän mä sitä voisi tietää.'' Neela tarkkaili hetken toisen reaktiota, jatkaen sitten, taikoen välinpitämättömän sivusävyn lausahdukseensa:''Mä nyt vaan olin näkevinäni jotain sun liivis povarissa.'' ''Vai? Pitäisikö mun ehkäpä hakea lasit optikolta?''

”Mitenhän mä jaksan noita kaikkia yhtä aikaan? Eiks yhen työn pitäis jo riittää” Andrey vastasi naurahtaen taas kerran. Mitähän siitä tulisi kun työskentelisi normaalin työn lisäksi henkivartijana ja äänittäisi kaikki tomtomit täyteen reittiohjeita. Henkivartijan työ ainakin olisi pahasti ristiriidassa nuorukaisen muiden tekemisten kanssa. Andy hymähti huvittuneesti ajatukselleen. ”Hei mustat univormut on se mun juttu, totta kai mä näyttäisin hyvältä sellasesta ja mä oon tosi taitava siinä nauramattomuudessa.” Nuorukainen totesi vetäen kasvoilleen sellaisen perus ilmeettömän turvamies ilmeen jatkaen sitten. ”Joo, mä oon oikeesti myös tosi hyvä paikannin, tällänen monilahjakkuus. En jaksa edes ruveta luettelemaan mitä kaikkea osaan, siitä tulis pitkä lista.”

Hetken aikaa Andy jaksoi pitää ilmeensä kurissa ja katseli vain edempänä leikkiviä lapsia, lopulta hän kuitenkin siirsi katseensa taas Neelaan virnistäen pienesti. Kyllä oikeasti vakavissa tilanteissa jaksaisi pysyä pitempää rauhallisena, mutta tämä ei kuitenkaan ollut sellainen, joten miksi suotta vaivautumaan. ”Ei saiskaan, mutta hei säännöt on tehty rikottaviksi,” nuorukainen vastasi hymyillen huvittuneesti. ”Eikö se olis muka aika tylsää jos kaikki vaan noudattaisi orjallisesti kaikkia sääntöjä? Kenelläkään ei olis kivaa enää sitten.” Kyllä sitä hauskaa pystyi pitämään ihan laillisesti, mutta sääntöjen rikkominen oli vielä hauskempaa, varsinkin monen nuoren mielestä ja niin saikin olla, ainakin Andyn mielestä.

Neelan seuraava kommentti sai Andreyn melkein vetämään juomansa väärään kurkkuun ja selvitäkseen tästä hän joutui yskäisemään pari kertaa irvistäen sitten pienesti. Hetken helpotus siitä, että toinen jättäisi asian sikseen, haihtui varsin nopeasti. Nyt oli tosiaan aika miettiä mitä pitäisi sanoa. Toinen ei todellakaan ollut niin tyhmä, että joku normaali - ’se on vaan lelu’ tai ’vesipyssy- tyylinen selitys ei menisi läpi. ”Ehkä ne lasit vois olla ihan hyvä idea…” Nuorukainen mumisi vilkaisten Neelaan ennen kuin käänsi katseen eteensä. Siideri nousi taas huulille hänen miettiessään mitä tekisi seuraavaksi. Hetken aikaa hän kuitenkin vielä odotti vain hiljaa. Jos toinen nyt jatkaisi vielä, niin voi olla, että yleinen uimaranta ei ollut paras paikka sille keskustelulle.

''Kyllä sun ois vaan pakko jaksaa'', Neela tokaisi huvittuneena. ''Sitä paitsi, ei se nyt niin rankkaa olis'', tämä jatkoi virnuillen. Jos nainen mietti omalta kantiltaan, oli hän melko varma, että tuskin jaksaisi montakaan työtä. Tarjoilijankin työssä oli tarpeeksi hommaa, eikä se ollut edes kovin rankkaa. Nainen pudisti päätään, hymähtäen samalla. ''Se on jo nyt aika pitkä lista: hyvä nauramattomuudessa, hyvä henkivartija, hyvä paikannin, mitäköhän vielä'', Neela naurahti.

Neela työnsi sormensa hiekkaan, nostellen välillä niitä niin, että hiekka valui naikkosen sormien välistä, jättäen muistoiksi pieniä hiekanjyviä tummansiniseksi lakattujen kynsien alle. Naisen huulilla väreili koko ajan orastava hymy, jaksamatta juurikaan hillitä virnuiluaan. ''No joo, oishan se aika tylsää. Paitsi että, poliisit voitais lakkauttaa työn puutteesta, ja sitten kaikki vois alkaa taas rikkoon sääntöjä.'' Neela naurahti, jatkaen sittemmin:''Tosin se järjestely ei varmaan pidemmän päälle toimis, poliisit varmaan haluis heti vaan takaisin duuniin kun ilmestyis taas rikoksen tekijöitä.'' Nainen katsahti huvittunut ilme naamallaan Andyyn, ottaen samalla kulauksen siideristään, joka tosin oli jo melkoisesti lämmennyt auringon alla - se tosin ei juurikaan tätä häirinnyt. Neela ei koskaan ollut henkilökohtaisesti poliisien saarnaa tai putkareissua ollut saanut päällensä langetettua, mutta ehkäpä se saattoi johtua siitäkin, että nainen seurueineen oli vain ollut sekoilemassa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Andyn reagointi Neelan sanoihin sai naisen varmistumaan enemmän havannostaan, eikä tämä pitänyt asetta enää lainkaan mahdottomana ajatuksena. Seuraava kysymys olikin vain, että mitä ihmettä miekkonen kanteli käsiasetta mukanaan paikassa, missä tuskin ketään hyökkäisi päälle niin kovalla rytinällä, että tämä saattaisi tarvita asetta. Olihan se vähän outoa, jos mies kantelisi silkkaa itsepuolustustaan asetta ympäri kyliä. Neela kohotti nyt molempia kulmiaan, kallistaen hieman päätään. Tämä sivuutti miehen kommentin laseista kokonaan, kuin ei olisi moista kuullutkaan, huokaisten hiljaa. ''Oletetaan, että mä nyt näin täysin oikein. Mitä ihmettä sä kantelet jotain asetta mukanas ympäri kyliä? Onko sulla kaikki ihan hyvin?''

"Nii, jo noilla sun tiedoilla se on pitkä ja sä et tiedä musta läheskään kaikkea vielä, " Andrey vastasi virnistäen. Niin, olihan niitä paljon kun rupesi listaamaan kaikkea turhaa… Joku varmaan keksisi vielä laittaa listaan ’hyvä nukkumisessa’ kohdan nuorukainen mietti hymyillen huvittuneesti. Kenelle tahansa voisi keksiä pitkän listan tuolla tyylillä, hyvä voi olla missä vain vaikka sillä ei oikeasti olisikaan mitään merkitystä tai vaikka kaikki muutkin olisivat siinä hyviä.

Kaikki poliisit lakkautettaisiin? Siitähän voisi tulla mielenkiintoista. ”Mä en ehkä kannata sitä poliisien lakkauttamista kuitenkaan, ” Andrey totesi naurahtaen. ”Jäisi liikaa ihmisiä työttömäksi sen takia, ” hän vielä jatkoi. Niin, kaikki poliisit, mutta myös kaikki ’rikolliset’ joille maksettiin rikoksen tekemisestä niin, ettei siinä jäänyt kiinni. Jos ei olisi poliiseita kuka tahansa voisi tehdä työt ilman ongelmaa tai jos otettaisiin se toinen vaihtoehto, että kukaan ei vain rikkoisi sääntöjä, niin elämä kävisi pitkän päälle hyvin tylsäksi. Nuorukainen itse ei ainakaan sellaisesta elämästä välittäisi kovinkaan paljon, hänhän oli juuri nähnyt kovan vaivan päästäkseen irti siitä normaalista arjesta.

Andrey huokaisi hiljaa, Neela oli selvästi aika varma siitä mitä oli nähnyt, tai ainaki mitä oli luullut nähneensä. Miten hän enää voisi kieltää asian? Nuorukainen siirsi katseensa toiseen tämän kysyessä seuraavan kysymyksen. Miksikö… koska ei koskaan tiennyt mitä saattoi tulla vastaan koti matkalla, koskaan ei voinut myöskään tietää mihin aikaan oli menossa kotiin, jos edes oli menossa saman päivän aikana. Hän oli oppinut kantamaan asetta mukana hieman kantapään kautta, muutama täpärä pelastuminen riitti kyllä oppitunneiksi. ”No oletetaan vaan. Eikö aika todennäköinen vastaus silloin ole, että mä tarvitsen sitä johonkin?” Andrey vastasi kysymykseen kysymyksellä mietittyään aikansa. Hän myös madalsi hieman ääntään vilkaisten ympärilleen. Ketään ei ollut aivan vieressä, mutta parempi olla varma. Tämän tyylisiä keskusteluita ei ollut hyvä käydä julkisilla paikoilla.”Joo, kyllä mä olen ihan kunnossa, siitä ei tarvii olla huolissaan… ” Nuorukainen lisäsi vielä siirtäen katseensa puolillaan olevaan siideri tölkkiinsä, odottaen toiselta vastausta tai jatko kysymystä.

''Ehkä sun sitten pitäis kertoa vähän enemmän ittestäs, niin saisin pidemmän listan'', nainen virnisti. Niin, tosiaan, eihän Neela paljoakaan seuralaisestaan tiennyt. Tosin, ei se tätä kovinkaan edes haitannut - hän kun ei ollut sitä tyyppiä, jonka pitäisi tietää juttukaveristaan sekin, pitääkö hän haarukkaa vasemmassa vai oikeassa kädessä. Eipä nuo pikkujutut naista paljoa oikeastaan edes kiinnostanut. Hyvä kun tiesi ne kaikki suuripiirteisimmät ja tärkeimmät asiat, se riitti mainiosti. Ainakin vielä.

''Voi harmi'', Neela sanoi, vetäen kasvoilleen myrtyneen ilmeen. ''Mä kun jo olin niin innoissani. Ja mitä muutamasta työttömästä, hakekoot vaikka puhelinmyyjäks tai kaupan kassalle'', nainen tokaisi. ''Ainahan sellasiin paikkoihin tarvitaan lisävoimia. Supermarketteihin..'' Tässä vaiheessa Neelan pokka ei juurikaan enää pitänyt, ja neitokaisen huulilla alkoi pikkuhiljaa kareilla hymy. ''No ei. Oishan se työttömyys aika paha juttu'', hän myönsi hymähtäen. Tosiaan - ei se Neelaa oikeasti juurikaan haitannut, eniten siinä ehkä se puoli, että mediat ja lehdet alkaisivat valitella, miten huonolla tolalla Lontoon työllistäminen on. Se alkaisi ehkä jossain vaiheessa rasittamaan. Olkoon sitten ne poliisit. Ei lehdistä jaksanut alituiseen lukea mitään valituksiakaan. ''Myönnettäköön'', nainen huokaisi. ''Ehkä mun idea ei ollutkaan parhaimmasta päästä.'' Neela pureskeli hetken huultaan, virnistäen sitten pienesti ja tokaisten:''Käyttökelpoinen kuitenkin, eikös vain?''

Neela katseli hiljaa, miten toinen näytti.. pohtivan vastausta. Tosiaan. Ehkäpä hän tällä kertaa olikin osunut naulan kantaan, kun mies meni noinkin vaikeaksi. Kun toinen vihdoin, kovin pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen suvaitsi vastata, Neela melkeinpä tiesi, ettei ollut väärässä - jos hän olisi ollut ehdottoman väärässä, eikä toisella koskaan mitään asetta olisi ollutkaan, niin ei toinen olisi antanut naisen edes olettaa mitään. Neela puuskahti, ja hieman terävöityneellä äänensävyllä hän sitten sanoikin, vaivaantumatta edes seurata toisen esimerkkiä ja madaltaa äänensävyään - itseasiassa nainen hieman nostikin sitä, juurikin vain testatakseen toisen reaktiota:''Hyvä on. Sä siis tarvitset sun asettas, mikä sulta noin 90 prosentin varmuudella löytyy. Kysymys kuuluukin, mihin sä sitä muka tarvitset?'' Neela vaikeni, jääden odottamaan toisen reaktiota. Asiaa sentään huojensi hieman se, että toisella oli kaikki hyvin. Luultavasti Andya siis ei uhannut mikään hullu terroristi tai muu rikollisjärjestö. Nainen huokaisi ja painoi hieman kulmiaan. Ei, hän ei halunnut olla utelias tai muuten vain rasittava kyselijä, Neelaa nyt vain yksinkertaisesti kiinnosti toisen kuulumiset. Tällä kertaa vähän pidemmän kaavan mukaan.

Andrey naurahti hiljaa. ”Niin, ehkä.” Voi olla, että hän ei kauheasti voisi kertoa ilman, että kaikki menisi keksityksi, vaikka hyviä peitetarinoita hänelle oli vuosien varrella kertynytkin.

”Mitä, onks sulla jotain puhelinmyyjiä vastaan?” Nuorukainen kysyi muka järkyttyneesti, virnistäen kuitenkin heti perään. Puhelinmyyjähän nimittäin oli hänen ”ammattinsa”. Pitihän joku ammatti olla jonka pystyi kaikille normaaleille kavereille ja tuttaville kertomaan, se nyt vain oli ollut ensimmäinen mikä Andyllä oli joskus nuorempana tullut mieleen. Se sopi muutenkin hyvin, varsinkin niinä aikoina kun hän vielä oli koulussa, työtä pystyi tekemään opiskelun lomassa. ”Noni, ei ollu edes sun mielestä niin hyvä idea kun rupeaa enemmän miettimään, ” nuorukainen totesi naurahtaen taas, ”mutta joo, käyttökelpoinen paremman puutteessa,” hän jatkoi virneen noustessa taas kasvoille.

Siiderin loput katosivat nopealla vauhdilla tölkistä ja Andrey laski sen vierelleen hiekkaan kääntyen sitten lopulta taas Neelaa päin. ”Hiljempaa,” nuori mies puuskahti, ehkä hieman turhankin ärtyneen oloisesti, eikä ilmekään ollut siitä kaikista ystävällisimmästä päästä. Eikö toinen tajunnut, ettei asia ollut kaikkien korville tarkoitettu. Joku utelias saattaisi saada paljonkin vahinkoa aikaan kuulemalla jotain mikä ei ollut kyseiselle henkilölle tarkoitettu kuultavaksi. Andy kuitenkin korjasi ilmeensä hieman normaalimpaan suuntaan varsin nopeasti, eihän uteliaisuudesta saanut suuttua, sitä paitsi hän olisi luultavasti itse toiminut aivan samalla tavalla jos osat olisivat toisin päin.

Andreyn hiljaisuus kesti jonkun hetken hänen miettiessä mitä seuraavaksi. Neela tuskin antaisi vain asian olla, mutta ei tullut kysymykseenkään, että siitä olisi keskusteltu täällä. Ehkä hän voisi valaista asioita toiselle jossain muualla. ”Sua selvästi kiinnostaa…” Nuorukainen totesi lopulta huokaisten hiljaa kammeten itsensä samalla pystyyn. ”Mutta me ei tästä asiasta keskutella täällä, ” hän jatkoi äänen sävyllä, josta kuuli selvästi, ettei vastaväitettä kuunneltaisi.

''Eipä juuri'', Neela naurahti toisen kauhisteluille. No, myönnettäköön, että puhelinmyyjät olivat hieman.. ärsyttäviä sille pahimmalle rimputustuulelle sattuessaan - tuskin kukaan kauaa jaksoi kuunnella jonkun rasittavan myyjän pölötystä, joka kesti noin kaksi tuntia per. puhelu, ja sitä puhetulvaa kun ei saanut millään katkaistua. Paitsi katkaisemalla linjan tietysti. Nainen virnisti omille ajatuksilleen, vaikka ne eivät olleetkaan sieltä huvittavimmasta päästä - ainakin Andya ajatellen. ''No hei, tarkemmin ajateltuna mun idea oli huono vain siksi, että lehdissä ei puhuttaisi enää mistään muusta kun Lontoon työttömyystilasta. Ei enää missään mitään meheviä uutisia tai juoruja, oishan se aika hanurista'', Neela vastasi hymähtäen. ''Ja kyllä, erittäin käyttökelpoinen pahimmassa tapauksessa'', hän jatkoi naurahtaen.

Neela tarkkaili toisen reaktiota, sitten kuiskaten niin hiljaa, että toinenkaan sitä tuskin kuuli:''Pahoittelen suuresti turhan kovaa äänenkäyttöäni, saanhan anteeksi?'' Nainen pyöräytti hieman ärtyneenä silmiään. Ei kai asia nyt voinut olla niin arka, että moisesta pitäisi ihan kuiskia? Neela vilkaisi nopeasti ympärilleen, eikä nähnyt ketään, joka olisi erityisen tarkasti tuijotellut heitä. Tai sitten nämä vain käänsivät katseensa nopeasti pois, huomatessaan naisen katsahtavan ympärilleen. No, mitäpä pienistä. Koska juttu näytti olevan nuorukaiselle noinkin kipeä kohta, ei yksinkertaisesti voinut olla kyse mistään mitättömästä aseenkannosta. Neela oli juuri avaamassa suunsa, toisen ilmoittaessa, että he lähtisivät rannalta pois. No mikäpä siinä. Harmi vain, että siinä meni se pieni ajatus rentoutumisesta, joka oli kytenyt naikkosen takaraivossa jo jonkun aikaa.

''No hyvä on sitten'', Neela huokaisi, kulautti kurkustaan loputkin siiderinsä alas ja nappasi aurinkolasit käteensä. Nainen nousi seisomaan ja potkaisi tyhjän siideritölkkinsä lähimmän puskan suojaan. Mitäpä sitä turhaan ympäri kyliä kantamaan. ''Minne sä nyt ajattelit sitten tästä suunnata?'' Neela kysyi, runtatessaan samalla pyyhkeen kassiinsa ja napaten kassin olalleen, tökäten aurinkolasit päähänsä. ''Ei sitten minnekkään jumalan selän taakse, kiitos. Mulla kun ei tunnetusti ole mitään hyvää suuntavaistoa, kotiin menoa mielessä pitäen'', tämä jatkoi, sujauttaen korkkarit jalkaansa. Neela vilkaisi toista odottavasti. Mitäköhän tästäkin vielä seuraisi? Naisesta itseasiassa tuntui, ettei hän edes halunnut tietää. Se selvitköön sitten jonkun ajan päästä. Toivottavasti.

”Kyllä mä tiedän, että kaikki vihaa puhelinmyyjiä, mutta hei, jonka seki työ on pakko tehä,” Andrey toteaa hymyillen huvittuneesti. Hän ei itsekään pitänyt puhelinmyyjistä lainkaan, suurimmalle osalle hän sanoi vain kohteliaan, ei kiitos ja sulki sitten puhelimen, ennen kuin he ehtivät sanoa muuta. Se oli hyvin kätevä tapa päästä nopeasti eroon heistä, toinen nopeampi oli tietenkin katkaista puhelu saman tien, ei niin kohtelias ehkä, mutta kelpasi paremman puutteessa. ”Joo, juorulehdet joutuis konkurssiin, harmi.” Nuorukainen totesi. Ei niinkään huono asia, mutta taas vähemmän työpaikkoja. Poliisien lakkoon laittaminen vaikuttaisi selvästi vaikka kuinka moneen ammattiin kielteisesti, vaikka sitä ensin ajatellutkaan, hän mietti hymähtäen huvittuneesti.

Andrey tuhahti. ”No en mä nyt sitä ihan noin tarkottanu… ” Hän totesi huokaisten hiljaa kääntäen katseen eteensä. Se oli toisen ongelma, jos tämä ei ymmärtänyt, että jos sattui näkemään aseen toisella, niin siitä ei keskusteltu aivan jokapäiväisenä asiana, se ei edes ollut mikään jokapäiväinen asia, todellakaan. Neela oli joka tapauksessa itse aloittanut utelut, joten nyt vain oli kärsittävä seuraukset. Rannalta lähtö antaisi nuorukaiselle myös lisää aikaa miettiä mitä kertoisi ja mitä jättäisi kertomatta. Hän ei mitenkään mielellään sekoittaisi Neelaa jengin kuvioihin, mikä olisi hyvin todennäköistä jos hän puhuisi liikaa. Siinä vaiheessa toisella olisi varsin vähän vaihtoehtoja. Riskitekijät piti sulkea automaattisesti pois.

Neelan siideritölkin viskominen sai muutaman vanhemman ihmisen luomaan heihin paheksuvan katseen, Andrey ei siitä kuitenkaan välittänyt, oma tölkki lensi pusikkoon perässä. Nopeasti hän vielä katsahti paheksuviin ihmisiin ’valittamista?’- ilmeellä, mitään kukaan ei kuitenkaan kommentoinut. ”Joo kotiin tästä ajattelin mennä, saat samalla pienen esittely kierroksen,” nuorukainen totesi, ei niin iloisesti. Asunnon esitteleminen ei ollut mikään hänen lempipuuhansa, toinen huomaisi myös automaattisesti, että puheet hänen puhelinmyyntityöstään eivät pitäisi paikkaansa. Tai olihan tietenkin mahdollisuus, että hän olisi saanut suuren perinnön tai jotain vastaava.

”Jos et sieltä osaa kotiin niin voin vaikka saattaa, kunhan kerrot osoitteen,” Andrey vielä lisäsi hymähti hiljaa, hieman paremmalla tuulella ja soi jopa pienen, hieman anteeksi pyytävän oloisen hymyn toiselle. Ei hän tarkoituksella töykeä ollut, yksityisyys asiat nyt vain tuppasivat olemaan sen tyylisiä, ettei niistä kauheasti huvittanut keskustella. Nuorukainen nappasi kengät mukaansa ja lähti astelemaan poispäin rannalta, jalkakäytävälle päästyään kengät päätyivät takaisin jalkoihin ja samalla hän tarkisti, että Neela seurasi perässä.

Neela pärskähti huvittuneesti tuon kommentille puhelinmyyjistä, pudistaen hieman päätään. ''No joo, myönnettäköön, että kieltämättä ne tuppaa olemaan välillä vähän ärsyttäviä'', nainen tokaisi naurahtaen. Mitäs sitä asiaa lopulta kieltämään, kun kerta Andy osasi muiden mielipiteen jo aavistella. ''Sehän olis harmi'', Neela hymähti. ''Lievästi sanottuna.''

Neela huokaisi, korottaen sitten äänensä normaaliin korkeuteen. ''Joo joo, kyllä mä sen tiesin. Se oli jonkun sortin ylireagointi.'' Nainen kohautti olkiaan ja vilkaisi ympärilleen. Eipä hänen tarkoituksenaan ollut toista suututtaa. Jotenkin Neela vain sattui mitä ilmeisemmin olemaan varsin lahjakas siinä hommassa, joka ei sinäänsä ollut mikään kovin hyvä piirre. No jaa, mitäpä sitä turhaan murehtimaan. Minkäs kissa karvoilleen mahtaa.

''Vai sun kämpilles? Mikäs siinä sitten.'' Neela puri huultaan, ettei olisi lipsauttanut ilmoille taas jotain sopimatonta, ja saanut toista vielä enemmän suutahtamaan. Mahtavaa. Nyt he olivat siis lähdössä jonnekkin huitsin nevadaan toisen asunnolle, joka luultavasti sijaitsi joko Rasheella tai Devonilla. Ainakin kaiken logiikan mukaan, tai sitten jossain ihan muualla. Ainakaan kovin hieno se ei voinut olla. Tosin Neela oli pikku hiljaa alkanut epäilemään tuon ammattiakin. Ties vaikka toinen olisi jonkun sortin diileri. Tosin sitä nyt oli täysin turha märehtiä. Naikkonen huokaisi, ja soi katseen miehen suuntaan. ''Katsotaan sitä sitten. Ehkä käyn ostamassa sen paikantimen nopeesti jostain lähimmästä liikkeestä, niin ei sun tartte vaivautua.'' Neela hymyili pienesti, samalla vastaten toisen hymyyn.

Andyn lähtiessä liikkeelle lähti Neela automaattisesti toista seuraamaan, vilkaisten vielä taakseen, ettei tuonne jäänyt mitään tärkeitä tavaroita. Hetken nainen katui koko tapahtumasarjaa, mutta minkäs sille enää mitään mahtoi. Neela huokaisi pienesti, ja jätti pienen hajuraon miehen siirtyessä jalkakäytävälle, purren alahuultaan. Nyt se sitten oli kai menoa.

//Jatketaanko tästä Andyn kämpillä?:)