Meet my mother.. sov.

Tie poliisiasemalle alkoi tulla hyvin tutuksi, jos joku muu olisi vieraillut yhtä tiheästi koppalakkien luona Quepek olisi muuttunut epäluuloisesti ja kovistellut moista tyyppiä. Mutta ainakin naisella oli hyvä syy vierailla moisessa laitoksessa, Alessio ei ollut vieläkään päässyt ulos, kiitos sen pelkuri narkkarin jota tummaverikkö oli saanut etsiä kissojen ja koirien kanssa. Pelkuri oli piiloutunut, turhaan olisihan toisen nyt se pitänyt tietää, mutta ei. Kaikki alkoi mennä ärsyttäväksi, italiaanon aika valui hiljalleen loppuun ja narkkari lähtee pakosalle. Tosin nyt romanitar tiesi missä se pelkuri oli ja siellä toinen myös tulisi pysymään, kunnes Quepek kävisi muistuttamassa tätä toisesta vaihtoehdosta.

Jo tutuksi käyneet kasvot poliisien joukosta alkoivat hiljalleen tympiä, oli se ja sama mitä romanitar puki päälleen, tuntuivat sinitakit miettivän kuinka hauskaa pienoinen roolileikki naisen kanssa olisi ollut. Turha toivo, Que kun ei missään nimessä olisi minkään maan poliisiin mennyt sekaantumaan, vaikka se olisikin ollut ihanteellinen tapa näpäyttää perhettä romaniassa. Tuttuun tapaan tummaverikkö tarkastettiin, lailliset aseet jäivät säilöön, laukusta ei taaskaan löytynyt mitään poistettavaa.

Quepek astui samaan kolkkoon huoneeseen kuten monesti aikaisemmin, ihme ettei Alessiota oltu jo nyt kävelytetty paikalle puolta tuntia aiemmin miehen omaksi kiusaksi. Olivatko poliisit muka jo kyllästyneet nenäkkään italiaanon kiusaamiseen? Tuskin. Tällä kertaa romanitar oli pukenut ylleen valkoiset topin, nahkahousut ja saappaat, tummat hiukset oli jätetty vapaaksi, niiden kihartuessa hieman kiinnipidon jäljiltä.

Alessiota oli pikkuhiljaa alkanut ketuttaa se, että hän jumitti näiden seinien sisällä edelleen. Tietysti hän alkoi pikkuhiljaa myös hermostua, mitään ei ollut tapahtunut. Hänen olisi kuulunut jo olla selvillä vesillä, mestauspäiväänhän olisi pari vuorokautta! Rokkari aavisteli, että jotain oli vialla, mitään hän ei kuitenkaan asialle tehnyt. Ei hän oikein voinut, kaltereiden ikävämmältä puolelta oli hyvin hankala vaikuttaa mihinkään, etenkään päätökseen siitä, mitä omalle hengelle tehtiin. Sitähän se teetti, vankeuden ideahan oli viedä ihmiseltä kaikki itsemääräysvalta ja ihmisoikeudet siinä sivussa. Ja kerrankin systeemi toimi hyvin.
Rokkari käveli vartijan saattamana harvinaisen kolkkoa käytävää pitkin kädet raudoissa selän taakse taitettuna. Mies ei ollut parhaimmalla mahdollisella tuulella, osuutta asiaan oli sillä, että kuolinpäivä häämötti, ja sillä, että hän oli vihdoin saanut sen pakollisen vankilapaidan joilla ihmiset esineellistettiin, selkämykseen oltiin painettu joku numerosarja ja vankilan nimi. Sairasta. Ei Ale vaan vankilan omaisuutta ollut. Säilössä vaan. Ei paita itsessään ollut paha, syvän tummaharmaa, perus t-paidan mallinen.

Alessio sai ilokseen huomata, että kerrankin joku oli paikalla ennen häntä. Mies alkoi pikkuhiljaa tympääntyä siihen, että istui aina paikalla puoli tuntia ennen vierailijaa. Italiaano tervehti Quepekia kohtuullisen hyväntuulisesti. Vartija istutti tämän lähemmälle tuolille painaen olkapäästä ehkä turhankin rajusti ja häipyi sitten vaivautumatta ottamaan käsirautoja pois.

/ ei perkele, nyt tuli pohjanoteeraus: O/

Hetken Quepek sai istuskella huoneessa, tutkaillen sen seiniä ja kattoa, asema tarvitsi selvästi hieman rahaa paikkojen maalaukseen. Uusi maalikerros olisi voinut peräti piristää paikan yleisilmettä. Nainen juuri virnuili itsekseen ajatukselleen vangeista pinkeissä paidoissa, vaaleanpunaisten seinien sisällä, kun Alessio talutettiin sisään. Romanitar tervehti tätä, kurottautuen painamaan lyhyen suukon miehen huulille.
"Olet sitten saanut paidankin päälle lopulta." tummaverikkö totesi hymyillen, oli ehkä hieman pahoillaankin siitä ettei voinut ahmia katseellaan italiaanon lihaksikasta rintaa ja vatsaa.
"Sopii sinulle hyvin." romanitar huomautti virnistäen, harvoimpa Alessiota näki paidan kanssa.

"Se narkkari jonka piti ilmottautua jo viime viikolta jänisti ja yritti piiloutua johonki, meni vähän aikaa kaivaa se esiin. Käyn tänään katsomassa sitä, huomenna se tulee tänne ilmottautumaan." Quepek ilmoitti, tietäen hyvin ajan olevan jo muutenkin vähissä, huonolla tuurilla tietoliikenne ei olisi tarpeeksi nopeaa ja poliisit piruuttaan hankkisivat Alen teloituspaikalleen, vaikka syyllistyisivätkin laittomuuteen. Onneksi niin tuskin tulisi käymään, Quepek käyttäisi vaikka itseään viivyttääkseen miehen teloitusta.
"Ei siis huolta." tummaverikkö jatkoi.

/ ja sit ansu ? /

Ale huomasi nopeasti kuinka epämukavaa oli kun kädet jumittivat yhdessä selän takana. Oli puolimahdoton istua ilman, että ne painoivat tai olivat muuten vaan tiellä, eikä käsiä oikein saanut pois tieltäkään, olisi aikalailla haastetta keplotella ne jotenkin etupuolelle muljauttamatta molempia olkapäitä sijoiltaan. Kokeilla tietysti voisi, mutta tiedä sitten olisiko se sen arvoista.
"Vaihtelu virkistää", rokkari virnisti. Entä sitten jos hän viihtyi kännissä ja aineissa ilman paitaa? Oli lihaksia joita esitellä, tatuoinnitkin jäivät usein vaatekappaleiden alle piiloon vaikka niitä kyllä tosiaan kelpaisi esitellä. Ainakin osaa. Ainakin niitä harvoja jotka ammattilainen oli tehnyt, eli selän peittävää aurinkoa ja hihat muodostavia kuvia, taisi rintakehässäkin joku ammattilaisen tekemä olla. Paita oli siis täysin turha jos ei ilman kuollut hypotermiaan.

Quepekin tilannekatsaus ei oikeastaan ollut kovin vakuuttava. Alessio luotti naiseen, tietysti, mutta hän myös tiesi, ettei Que kertoisi vaikka homma menisi päin puuta. Ja Ale oli kiitollinenkin siitä, ettei saanut välttämättä todellista käsitystä tilanteesta, hän kuolisi mielummin uskoen edelleen siihen, että hänet pelastettaisiin kun stressaisi päiväkausia. Homma ei vaan toiminut ihan näin, Alessio näes stressasi jo. Kukapa ei? Italiaano oli saanut puhuttua itsensä ympäri uskomaan, että kaikki oli hyvin, ja nyt hän oli menettänyt kontrollin mieleensä ja alkoi olla aika varma, ettei homma tosiaankaan ollut okei. Hän kuolisi. Myrkkypiikillä. Kahden päivän päästä. Apua? Uskoon kääntyminen ja rukoileminen kävi taas mielessä, buddha varmasti pelastaisi jokaisen joka kokisi parannuksen viimehetkellä.
"Okei", mies nyökkäsi. Idioottikin huomasi, ettei hän ollut ihan yhtä varma kun silloin kun tuomion sai kuulla. Minkäs teki, pakkohan tässä tilanteessa olisi vähän hermostua. Ja jälleen kerran rokkari olisi tappanut saadakseen pari rauhoittavaa piikkiä. Sellaista jossa ei ollut myrkkyä jonka tehtävä oli tappaa hänet.

"Mitä!?" Simone älähti virkailijalle, osoittaen selvästi ärsyyntyneisyytensä. "Kuten selitin, Alessio Edwardsilla on jo vieras ja vierailijamäärä on rajoitettua" Nainen toisti yhtä rauhallisesti kuin äskön, katsoen sitten merkitsevästi odotuspenkkejä. Simone siristi silmiään, että joku kehtasikin olla juuri nyt vierailulla kun hän oli saapunut. Tosin, kai Ale oli tehnyt jo viime kerralla hyvin selväksi sen, ettei kaivannut Simonea enää minkään suhteen, mutta ei se Simonea tänne estänyt tulemasta. Kuuliaisesti hän kuitenkin pyörähti ympäri ja asteli jälleen samojen penkkien luo, joilla oli viime kerrallakin joutunut odottamaan turhan kauan.

Oli kulunut vasta muutama minuutti, kun Simone jo päätti että hän ei tässä istuskelisi. Oli poliiseilla jotain sitä vastaan tai ei, niin Simone etsisi mielellään huoneen jossa Alessio vieraansa kanssa olisi, oli tämä vieras sitten kuka tahansa. Simone vilkaisi tiskille päin ja huomasi naisen syventyneen tietokoneensa ääneen, puhuen juuri jotain puhelua. Simone ponnahti kevyesti seisomaan, suoristi paitaansa ja lähti korot kopisten kävelemään käytävää pitkin. Hänen kannataisi aluksi tarkistaa varmaan huone, jossa oli Alession viimeksikin tavannut. Jos se huone ei tärppäisi, niin olihan hänellä aikaa etsiä.
Laukkunsa Simone oli suosiolla jättänyt hotellihuoneeseen, ei hän sillä täällä mitään tehnyt. Yllään hänellä oli luunvalkea t-paita ja sen vastapainona musta, polvitaipeisiin yltävä hame. Sukkahousuja hän ei tohtinut käyttää, mitä sitä suotta pohkeitaan vaatteilla verhoamaan.

Simone saapui pian oikean oven luo, tuolla huoneessa hän oli viimeksikin istunut sillä metallisella penkillä. Turhia koputtelematta Simone raotti ovea, joka ei ollutkaan lukossa. Pieni silmäys huoneeseen riitti kertomaan, että Alessio istui siellä seuranaan muuan tummatukkainen nainen. Niinpä Simone astelikin huoneeseen varsin arvokkaasti ja sulki oven kuuluvasti perässään. "Hei" Tervehdys kaikui huoneessa, tällä kertaa hän oli läksynsä oppinut eikä sännänyt suoraan halimaan.

Alessiosta näki ettei Quepekin vakuuttelu juuri tehonnut, pakostakihan kuolemanpelko iski, tai sitten mies oli alkanut miettiä sitä mitä vaille maailma jäisikään ilman rokkaria. Tummaverikkö virnisti lyhyesti ja nousi ylös, kyykistyen italiaanon mieleen siirtäen kerrankin pörröiset hiukset silmien edestä pois, nähdäkseen miehen silmät kerrankin estoitta.
"Ei sinun tartte huolehtia, kukaanhan ei iske mitään murkkypiikkejä sinuun silloin ku minä olen elossa, usko pois." nainen ilmoitti, hyväillen rokkarin leukaperiä ja poskea.
"On nimittäin melkoisen vaikeaa löytää yhtä hyvää panoa ku sinä." romanitar jatkoi virnistäen, kurottautuen suutelemaan miestä, hymyillen itsekseen, pitäisi muistaa pyytää lainaan käsirautoja joltain poliisilta kun Alessio pääsisi vapaalle jalalle. Nytkin tilanne oli sen verran houkutteleva, ettei Quepek voinut olla ujuttamatta kättään miehen paidan alle, hyväillemään lämmintä ihoa.

Oli uskomatonta että taas koko tilanne keskeytyi alkuunsa, askelten kaikuessa vaimeina autiolla käytävällä oven ulkopuolella. Tummaverikkö katsahti ovelle ärtyneenä askelten pysähtyessä niiden taakse. Kyllä täällä vain ennen oli saanut istua rauhassa juonimassa, mutta auta armias jos mielessä kävi fyysinen kanssakäyminen, ihmisiä virtasi solkenaan ovelle koputtelemaan. Tosin sitähän vanhemman puoleinen nainen ei juuri tehnyt, Quepekille vieras nainen astui muitta mutkitta sisälle ja hetken tummaverikkö todellakin suunnitteli tuon onnettoman keskeyttäjän ulosheittämistä.
Toinenhan oli selkeästi erehtynyt ovesta, vaikka tervehtikin siihen malliin että oli omasta mielestään valinnut oikean huoneen astella sisään.

Quepek ei edelleenkään saanut Alea vakuutetuksi, mikä johtui siitä, että mies luotti liikaa siihen, että toinen yritti pitää hänet täysissä mielen voimissa eikä näin kertoisi mistään ennen kun olisi ihan pakko. Mies kylläkin yritti edes esittää olevansa ihan okei, tiedä sitten kuinka vakuuttavaa roolia hän veti. Todennäköisesti ei kovin vakuuttavaa.
Rokkari antoi katsekontaktin pysyä yllä hetken ja nautti ihan vain siitä, että Quepek oli siinä vieläkin. Moni olisi häipynyt silloin kun tuomio ilmoitettiin, tai viimeistään siinä vaiheessa kun homma ei edennytkään niinkun piti. Ehkä se oli totta, että asioita oppi arvostamaan tosissaan vasta silloin kun ne menetti. Ja Quepekia tosissaan kannatti arvostaa, nainen oli aivan liian hyvä menetettäväksi.
Italiaano vastasi suudelmaan ehkä normaalia kevyemmin, usein oli mukana se joko hyvin mukava tai todella epämiellyttävä pakottaminen ja rajuus jolla mies tavallaan teki selväksi kumpi hommaa johti. Hän, tietysti. Nyt suudelma oli kuitenkin jaettu kahden ihmisen kohdalla eikä Alen soolonäytös. Rokkari värähti tahtomattaan kun naisen kädet liukuivat paidan alle hivelemään ihoa.

Quepek ei ollut ainut joka kirosi kun ovi aukesi jälleen kerran kesken kaikkea. Mikä ihmeen ongelma ihmisillä oli? Olivatko ne asentaneet heihin paikallistimet, ja aina kun he olivat samassa paikassa ryntäsivät paikalle? Se ei voinut olla normaalia.
Italiaano kirosi vähän lisää kun tajusi kuka ovella seisoi.
"En mä tehny mun asiaa selväks, vai ooksä ihan tarkotuksella vitun rasittava? Vai muuten vaan vähä-älynen?", mies tiedusteli,
"toistetaan varmuuden vuoks; sä voit mennä vittuun samantien, muo ei kiinnosta. Ja onnittelut, sä näytät huoralta edelleen." Italiaano oli töykeä, ja tiesi sen. Jo äänensävy itsessään oli hyvin torjuva, vihainen ja ärtynyt.

Simone hymyili varsin herttaisesti, huomioimatta lainkaan sitä, että mitä ilmeisemmin oli keskeyttänyt jotain tärkeääkin. "Ei," tämä aloitti siirtäen katseensa Alessioon. "en ole vähä-älyinen ja vaikka sua ei kiinnosta, niin ehkä mua kiinnostaa". Simone totesi, tekemättä elettäkään poistuakseen. Vaikka jälkimmäistä lausetta Alessio tuskin kovin helpolla uskoisikaan, Simone oli vakaasti päättänyt että tällä kertaa kun hän jaksoi Alessiossa roikkua, niin pitihän se tilaisuus käyttää. Ehkä hän jossain vaiheessa karkaisi taas Italiaan, mutta se oli sen ajan murhe sitten. Simone jätti huomioimatta molempien selvästi ärtyneet ilmeet, hymy pysyi edelleen naisen kasvoilla. Oli hän sitten rasittava tai ei, niin hänellä ei ollut vielä aikomustakaan lähteä mihinkään. Mielessään tuo harmitteli sitä, ettei huoneeseen oltu voitu kolmea penkkiä tuoda.
Simone oletti tummatukkaisen naisen olevan Alession mainitsema kihlattu, ainakin hänet saattoi laskea Alen tyylisiin. Ja kyllähän hän muutenkin näytti jokseenkin Alen kuvailemalta, mitä nyt Simonen oma mielikuva oli turhan.. vääristynyt. Simone oli salaa mielissään siitä, että oli sittenkin tavannut tuon naisen, vaikka Alessio olikin vakaasti todennut etteivät he koskaan tulisi näkemään.

/ aaanteeks, pää lyö kirjaimellisesti tyhjää tai sit mullo tosi köyhä mielikuvitus :: o /

Kieltämättä Alession reaktio oli sellainen jota ei ainakaan Quepek olisi osannut mieheltä odottaa, kyllähän mies oli aineissa ja humalassa liiankin riidanhaluinen, mutta ei tämä selvinpäin ärissyt syyttä suotta, vaikka joku saattoi suorasanaisuuden sellaiseksi mieltää. Aluksi tummaverikkö ehti jo luulla naista miehen joksikin hieman poikkeavammaksi hoidoksi, ikänsä ja ulkonäkönsä suhteen, mutta silloin nainen tuskin olisi vastannut niin. Lisäksi ikää todellakin taisi olla liikaa nuoruutta ihannoivan italiaanon hoidoksi. Ilmeisesti vieras ei ilahduttanut Alessiota ja miehen asenne sai myös Quepekin asennoitumaan vihamielisesti muukalaista kohtaan, oli nainen jotakin tehnyt kun oli onnistunut suututtamaan rokkarin noin perusteellisesti.

Romanitar suoristautui täyteen pituuteensa, tutkaillen vanhempaa naista, tässä oli jotain häiritsevän tuttua. Tummaverikkö vilkaisi kysyväsit Alessiota, pyyhkäisten huulipunan jäljet pois miehen huulilta, jättäen kätensä rauhassa hyväilemään italiaanon niskan aluetta. Kääntäen sitten pistäväksi muuttuneen katseensa vieraaseen naiseen.
"Mitä jos vain häipyisit, Alessio ei kaipaa sinua täällä." Quepek ehdotti hyytävällä äänellä, näkemättä mitään syytä olla kohtelias, satikka ystävällinen neljissäkymmenissä olevalle vieraalle.

/ Mulla kanssa tökkii taas :'D /

/Ahi, voin muuten kuvitella noi riehumassa himassa käsirautojen kanssa: :D /

Oli Simonen onni, että vartija oli jättänyt käsiraudat käsiin, muuten mies olisi kahta kertaa harkitsematta toimittanut äitinsä niskaperseotteella ulos vaikka seinän läpi. Ale kärsi kuolemanpelosta eikä tosiaankaan kaivannut kaiken keskelle jotain häiritsevää huoraa jonka oli viimekerralla toivottanut helvettiin. Eikö tuo oikeasti tajunnut, ettei Alessio halunnut olla missään yhteydessä?
"Pikkasen myöhästä", italiaano ei puhunut kohteliaasti kuten yleensä jos ärsytti jotakuta tarkoituksella, ei sinne päinkään, nyt hän vain oli oikeasti turhautunut, ja halveksi naista vielä viimekertaakin enemmän, ja se oli selvin äänestä läpi paistava asia.
Italiaano yritti jo mielessään miettiä kuinka suuri todennäköisyys oli, että hän saisi Simonen ulos huoneesta ilman käsiään. Ehkä vajaa yksi prosentti? Entä kuinka monen prosentin mahdollisuus, että hän saisi käsiraudat käsistään puolessa minuutissa? Ehkäpä noin pyöreä nolla. Pakko tietysti oli kokeilla, arvatenkin rautarenkaat olivat sen verran pienet, ettei niitä kyllä millään saisi ilman rikkomista irti, eikä Alessio viitsinyt alkaa mitenkään niitä repiä. Kokeili nyt ihan vaan varmuuden välttämiseksi, ele kieli samalla myös siitä, että rokkari olisi tosissaan nyrkkejään käyttänykin. Missä vaiheessa hän oli vajonnut niin alas, että oli valmis hakkaamaan äitinsä?

Alessio ei saanut käsiä käyttöön, joten tämä tyytyi vain kääntämään katseensa pois niin, ettei edes vilkuillut olkansa yli ovelle. Kaikkein yksinkertaisinta oli vain kääntää selkä, ei tässä nyt riitaa haastettu. Rokkari ei tosiaankaan aikonut esitellä naisia toisilleen, Simone oli hänelle vain ilmaa. Jos sitäkään.

/ kofeiinihörhön tekstiä, sry :---( /

Simone sulki hetkeksi silmänsä ja veti syvään henkeä keuhkoihinsa. Hän oli tänne asti tullut ja kertoisi asiansa ihan varmasti, ei yksi anteeksipyyntö niin vaikeaa ollut. Normaalin itsesuojeluvietin omistava ihminen osaisi ehkä tuntea edes pientä pelkoa kun nokittain seisoi kaksi noinkin.. epäilyttävää ihmistä, mutta mitä suotta, he istuskelivat poliisiasemalla ja toinen heistä oli jopa käsiraudoissa. Tosin, Simonella ei ollut tapana pelätä omaa poikaansa, oli tämä sitten nähnyt häntä moneen vuoteen tai ei, tai oli tämä kuinka vihainen tahansa. Simone vilkaisi tuota naista, joka jo käytöksestäänkin päätellen todella oli Alen kihlattu -ellei täkäläisillä ollut tapana käyttäytyä noin kavereitaankin kohtaan-, muttei hän reagoinut millään muotoa tuon ehdotukseen häipymisestä. Pieni silmäys naisen vasempaan nimettömään tosin riitti varmistamaan Simonen epäilykset.

"Alessio," Simone aloitti, puhutellen Alessiota moneen vuoteen oikealla nimellään, siirtäen katseensa hänen takaraivoonsa, Ale kun ei turhia ovelle päin katsellut. Tuntui entistä vaikeammalta puhua, kun Alen vieressä oleva nainen tuijotti niinkin pistävästi.
"Mä olen hirmu pahoillani ja tiiän että en ihan heti, jos millonkaan voi korvata kaikkee. Ja mä myönnän, olin vastuuton, itsekäs ja ajattelematon, kuten yhä edelleenkin varmaan oon. Mutta mä pyydän anteeks sitä virhettä ja ihan oikeesti oon pahoillani." Tämä pakotti äänensä kuulumaan ja hiljeni lopulta sanottuaan kaiken oleellisen. Simone oli melkein ylpeä itsestään, hän oli sittenkin kyennyt siihen ilman pienintäkään äänenvärähdystä. Hienoa, nyt hänen mahdollisuutensa osallistua edes jotenkin Alen elämään oli noussut parilla prosentilla. Tosin, vaikka Alessio hyvinkin aktiivisesti huomautteli Simonen huoramaisuudesta, sitä hän ei ikimaailmassa myöntäisi. Eikä hän omasta mielestään edes näyttänyt millään muotoa huoralta, asiallinen ja sivistynyt pikemminkin.
Simone siirsi katseensa Alen vierellä olevaan tummaverikköön, hänen pitäisi ehkä esitellä itsensä, mutta hän oletti naisen jo arvaavankin Simonen roolin. Ei Simone tosin tuntenut mitään tarvetta esitellä itseään hänelle, katkerana tämän hyytävästä ehdotuksesta tietenkin. Tai ehkä Simone voisi edes yrittää olla ystävällinen tuolle, ihan vain vaikka Alession vuoksi. Vaikkei Simone sen puoleen tiennytkään, että välittikö Ale ylipäätään Simonen käyttäytymisestä kihlattuansa kohtaan.

Ilmeisesti toinen ei todellakaan aikonut ottaa ehdotuksesta onkeensa, vaan pitäytyi paikalla, mikä sai Quepekin hermot vain venymään, tummat silmät tutkivat toisen ulkonäköä aktiivisesti. Hienoinen epäilys naisen henkilöllisyydestä kyti romanittaren mielessä, ne vain vahvistuivat toisen avatessa suunsa. Sillä hetkellä tummaverikkö toivoi olevansa itsekkin raudoissa, Alession kasvoista näki selvästi tämän olevan valmis lyömään omaa äitiään, tosin kerrankin Quepek oli valmis myös päästämään miehen huoletta toisen kimppuun.

Tuolta siis näytti nainen joka oli valmis hylkäämään nuoren pojan suureen kaupunkiin, ei alkuunkaan sen näköinen miksi tummaverikkö oli toisen kuvitellut, tai no. Ehkä hieman. Quepek saattoi vain ihmetellä miten äiti saattoi hylätä oman poikansa, vaikka ei naisen omakaan perhe mikää rakkauden kehto ollut, ei tummaverikön äiti tätä olisi hylännyt. Päin vastoin, tämähän oli yrittänyt pitää tyttärensä kaikin tavoin kotona, romaniassa. Mahdollisimman lähellä itseään.

"Haluatko hänestä eroon?" Quepek kysyi mieheltä, katsahtaen tämän kasvoja tutkivasti, nähdäkseen millainen vaikutus äidin sanoilla tähän oli ollut. Tummaverikkö ei juuri tuntenut mitään halua olla mukava tulevalle anopilleen, päin vastoin lähinnä, johtui ehkä siitä ettei romanitar itse missään vaiheessa ollut edes miettinyt Alession hylkäämistä. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta, ja tummaverikkö jos kuka oli pitänyt italiaanosta huolta varsinkin viime aikoina.

/Lyhyt, ohops /

Ale ei tosiaankaan tiennyt miten reagoida Simonen sanoihin. Nyt tuo oli pahoillaan? Miksi? Sanat eivät enää merkinneet mitään, nyt kaivattiin tekoja. Viimekerralla Alessio olisi vielä antanut anteeksi koska kaipasi epätoivoisesti suhteita johonkin sukulaiseen, nyt hän mieluusti katkaisisi suhteet etenkin tähän naiseen. Lopullisesti. Jos Simone olisi osannut pelata korttinsa oikein viimekerralla, italiaano olisi antanut epäilemättä anteeksi, ollut valmis unohtamaan pyytteettä kaiken, nyt kun ne vanhat haavat oli kuitenkin revitty uudelleen auki kirvelivät ne edelleen niin pahasti, ettei unohtaminen oikein käynyt mielessäkään.
"Miksi?", rokkari käänsi katseensa takaisin naiseen, sanat olivat italiaa ja mies odotti myös Simonen vastaavan samalla kielellä. Ei Quen tarvinnut kaikkea ymmärtää, oli muutenkin melko.. Vaivaannuttavaa, että nainen näki Alession tässä tilanteessa. Rokkarista oli nöyryyttävämpää, että Quepek näki hänen äitinsä kun se, että nainen näki hänet totaalisen sekaisin pakkopaidassa. Arvoasteikko tietysti oma jokaisella.
"Joko sulla on syy, vai lämpimikseskö edelleen puhut?", italiaano kysyi hiljentyen sitten. Nainen joko kertoisi, tai häipyisi kertomatta. Ei kai se ollut Alen päätettävä asia, ei hän voinut hallita kaikkea.

Alessio kohautti pienesti harteitaan Quepekille. Ihan kiva tietää, että nainen olisi valmis heittämään Simonen ulos ja Ale niin haluaisi. Hän ei edes tarvinnut niitä käsiä jotka sitkeästit jumittivat metallilukkojen välissä.
"Antaa sen yrittää", italiaano totesi pienen harkinnan jälkeen. Kai hän nyt voisi pienen mahdollisuuden antaa? Tiedä sitten vaikka Simonella oikeasti olisi jo hyvä syy. Olihan tuo jo pyytänyt anteeksikin, ja se oli vissiin naiselle tosi iso juttu.

Niin, Simone oli miettinyt puheensa valmiiksi pienintä piirtoa myöten, mutta kaikki syyt kaikkosivat tämän mielestä samana hetkenä kun Alessio käänsi katseensa Simoneen. Nainen ei edes hahmottanut Alession puhuvan Italiaa, mutta vastaus kuului silti hänenkin suustaan automaattisesti italiaksi.
"Ei," Simone aloitti ja yritti kuumeisesti muistella niitä sanoja, jotka hän oli monta kertaa päässään kerrannut kun oli taksilla ajellut vankilaa kohti. "kyllä mulla syy on." Hän jatkoi viivytellen edelleen vastaustaan. Hyvillään tuo ainakin oli siitä, ettei Alessio pyytänyt naista toimittamaan Simonea suorinta tietä ulos, ainakin hänellä voisi olla toivoa.

"Kato kun eihän yksinhuoltajalla ole helppoo kahen pojan kanssa kun laskee mukaan ne kaikki raivoisat kohtaukset ja muut. Aikanaan.." Simone puheli, kunnes pysähtyi miettimään. Ei hän voisi sanoa että aikanaan kyllästyy, sehän voisi jopa loukata. Ei äidin kuulunut lastaan yksin jättää heti kun kyllästyi huolehtimiseen. "..väsyy ja sitten.. raukkamaisena ihmisenä" Nainen puristi tuon sanan ulos. Kuinka alas hän olikaan vajonnut, haukkui itseään raukkamaiseksi? No mutta, olihan syy hyvä.. "toimii niin kun se itelle helpoiten käy.." Simone yritti puhua niin että saisi edes pienen ripauksen katumusta ääneensä, mutta myönnettäköön, olihan tuosta pieni osa liioittelua. Tai vähän suurempikin osa, Simone ei edes käsittänyt vierittävänsä syytä osaksi muidenkin niskoille. Mutta eihän kaikki virheet juuri Simonelle voinutkaan tapahtua? Olihan Alession ajoittaen tapahtuneet sekoilutkin totisinta totta ja kai tuo ne edes jotenkin muistaisi.

/ är, hirmu lyhyt /

Kieli muuttui italiaksi, niinpä tietysti, Quepek lopetti Alession niskan hierommisen ja istuutui toiseen tuoliin, jääden tutkailemaan tilannetta. Kieltä nainen ei edes yrittänyt ymmärtää, miksi olisikaan? Oli selvää ettei mies halunnut romanittaren kuulevan keskustelua. Silti tummat silmät pysyttelivät italiaanon äidissä, tutkien tämän eleitä ja ilmeitä, miettien mielessään tajusiko rokkari itsekkään kuinka paljon samaa kaksikossa oli.

Ei toinen juuri huokunut katusmusta, tummaverikkö oli vain helpottunut ettei nainen itkenyt, kyyneleet jos mitkä saivat Quepekin vaivaantumaan pahemman kerran. Naisen lopetettua puheensa, romanittaren silmät siirtyivät Alessioon, tummaverikköä kiinnosti olivatko sanat tehneet mieheen mitään vaikutusta. Sisältöä saattio vain arvailla.

Ale mietti hetken sanojaan ja vaihtoi sitten itse tajuamatta takaisin englantiin.
"Et sä muo kiinnosta vittuakaan, mut sun rahat ja broidi kiinnostaa", rokkari ilmoitti tehden sanoillaan selväksi haluavansa rahaa ja tavata veljensä anteeksiantoa vastaan. Ihan kohtuullista, eikö? Mies ei tuntenut laisinkaan huonoa omaatuntoa siitä, että halusi äitinsä rahat sitä vastaan, että suostuisi myöntämään tuon sukulaisekseen. Edes se ei häirinnyt, että Alessio tiesi, että jos hän olisi ollut Simonen tilanteessa, hän olisi tehnyt tismalleen samoin vaikka kuinka yrittäisi muuta väittää.
"Eksä anteeks halunnukki? Nyt olis helppo mahollisuus", italiaano yritti pitäen äänensä täysin tunteettomana. Simonehan halusi tehdä kaiken helposti, ja nyt se pääsisi kaikkein helpoimmalla rahalla, saisi puhtaan omantunnon ja pojan joka ei kuitenkaan ottaisi enää ikinä yhteyttä.

Italiaano katsahti ohimenen naiseen joka nousi tämän sylistä ja kiersi toiselle puolelle pöytää istumaan.
"Viistuhatta? Kyl sul sen verran on, ja jos ei oo, niin kai mä oon edelleen sen arvone, että voit palata kadunkulmaan", Alessio ei tosiaankaan varonut sanojaan tippaakaan. Eikä edes tajunnut kielen vaihtuneen, jos hän tietäisi Quepekinkin ymmärtävän olisivat sanat ehkä vähän.. Paremmin valittuja.

Simonen ilme muuttui yllättyneeksi. Saisiko hän oikeasti anteeksi rahaa vastaan? Sehän olisi ihmeen helppoa, Simonen pitäisi vielä tosin etsiä tuon veli käsiinsä, paljon kun nainen ei hänenkään tekemisistä tiennyt. Jos Simonella olisi ollut laukkunsa mukana, niin hän olisi varmaan jo kirjoittanut shekin (vai sekin?) Alessiolle.
Vasta kun nainen tarkemmin ajatteli tuota, niin se alkoi hänestä tuntua jo melko halpamaiselta. Saisi anteeksi rahaa vastaan? Pieni nenän nyrpisys käväisi Simonen kasvoilla ja ilme oli ainakin hetken epäluuloinen, mutta ei hän tosin heti ajatusta tyrmännytkään. Ainakaan hänen ei ollut tarvinnut anella polvillaan anteeksiantoa tai mitään yhtä nöyryyttävää, ehkä rahamäärä sitten menettelisikin. Ja toki hänellä oli säästöjä pahan päivän varalle, joten kyse ei suinkaan ollut summasta.
Vaikkakin, mitä ilmeisemmin Ale törsäisi rahat sen sileän tien kaikenmaailman aineisiin, eikä Simonea houkuttanut ajatus siitä, että hän antaisi rahaa sen vuoksi. Mutta tuskin Simone pystyi vaatimaan rahalle ehdoiksi vieroitushoitoakaan?

/ mä varotin D: sori /

Kieli muttui yhtäkkiä ymmärrettäväksi, eikä Alessio tuntunut edes huomaavan sitä, sen verran huolettomasti tämä sanoja äidilleen heitteli. Ihme että nainen sieti noinkin suoraa huorittelua pojaltaan, tosin jos oli hylännyt tämän 14 vuotiaana sai sietää melkoisesti ilman että oli mitään oikeutta väittää vastaan. Lisäksi se olisi luultavasti vain suututtanut italiaanon kahta pahemmin.

"Viistuhatta? Senkö sinä lasket anteeksipyynnön hinnaksi?" Quepek kysyi epäuskoisena, lähinä ehkä siksi että nainen olisi pyytänyt vähintäänkin kymppitonnia, tai sitten vihoitellut elämän läpeensä. Sillä pitkävihainen nainen ainakin osasi olla, näkihän sen jo siitäkin ettei tämä ollut puhunut omalle veljelleen moneen vuoteen. Alessiolta nainen ei ollut osannut moista odottaa, lisäksi äiti näytti vielä suostuvan. Ei minkäänlaista moralisointia, eikä kauhisteluja.

/ ei itelläkään mitään hohdokasta tekstiä synny :'D /

Ei Ale aikonut siihen viiteentuhanteen tyytyä, se vain avaisi rahahanat. Pikkuhiljaa mies voisi kiristellä aina pikkaisen lisää, tietysti täysin ilman omantunnonpistoksia. Todennäköisesti Simone arvasi jos yhtään poikaansa tunsi, ettei se viisituhatta tosiaankaan riittäisi. Kuka äiti voisi sanoa ei, jos lapsi tulisi ovelle koputtelemaan heroiinin vieroitusoireissa, jotka tunnetusti saattoivat johtaa kuolemaan? Kuka ylipäätään saattoi kieltäytyä antamasta lapselleen rahaa jos tämä sitä pyysi?
"Pitäähän tälle jättää rahaa ostaa lippu takas italiaan ja maksaa vuokra, ettei vahingossakaan saa omille nurkille", rokkari huomautti. Tuskin Simonella olisi vieläkään kunnon työtä, ei yhtään varmaa tulonlähdettä. Hyvin nopeasti kävisi niin, että jos Ale kerran antaisi anteeksi rahaa vasten Simone saisi hyvän syyn majoittua tämän luokse. Varmaan kukaan muu ei olisi kestänyt näinkään suoraa huorittelua ja halveksintaa, Alessio maalasi sanoillaan naisesta niin huonon kuvan kun ikinä mahdollista.

Ainut juttu oli siinä, että Simone tiesi tarkalleen mihin rahat menisivät, eikä tuo varmasti kovin mielellään rahoittaisi Alessio hidasta itsemurhaa. Mutta mitä nainen muuta voisikaan, selvästikkin tuo halusi anteeksi, eikä varmasti anelisi polvillaan tai mitään. Tietysti broidiin voisi vedota, mutta Ale ei uskoisi hetkeäkään ennen kun veli seisoisi oven takana.

Simonen katse siirtyi Alessiosta toisella penkillä istuvaan naiseen, tämän kysymyksen saattelemana. Sinänsä totta, Alen saappaissa Simone olisi pyytänyt paljolti enemmän, mutta arvatenkin se oli vain alkua rahamäärille, joita Alessio vielä tulisi pyytämään. Alession huomautus sai Simonen kasvoille pienen, huvittuneen hymyn tämän siirtäessä katseensa takaisin mieheen.
"Vai niin?" Simone hymähti, ei kai Ale oikeasti kuvitellut Simonen maksavan tuota summaa ja palaavan sitten tyytyväisenä Italiaan? Jos hän joutuisi kiristämään nälkävyötään, niin sitten kyllä joku muukin saisi kärsiä. Tai ehkä Alessio oli kärsinyt jo ihan tarpeeksi, mutta siitä huolimatta Simonen aatteet yrittivät ratkoa ongelmia tietenkin itselleen parhaiten nähden.

Ehkä hän voisi yksinkertaisesti maksaa sen viisituhatta, tai ainakin osan siitä ja hommata tuon veljen paikalle. Siitä työstä tosin voi tulla vaikeampaa kuin uskoisi, eihän hänellä ole toisen poikansa tämänhetkisestä olinpaikasta hajuakaan. Ja toki suunnitelmaan kuuluisi majoittuminen johonkin muualle kuin hotelliin, hotelli leikkasi ihan liian paljon Simonen rahoista kun halvempaankin asumiseen varmasti jotain kautta löytyisi mahdollisuus.
Hän ei ollut vieläkään vastannut mitään muuta kuin vai niin Alession ehdotukseen, koska Simone ei todellakaan tiennyt että pitäisikö suostua vai ei. Yleensä hän päätti asiat samalla hetkellä kun jotain piti päättää, mutta Lontooseen palaaminen oli sekoittanut hänen ajatuksensa todellakin.

/ lyhyt, taas D: /

Alession äidin asuminen omissa nurkissa ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, naisten välillä tuskin kovinkaan lämmintä suhdetta muodostuisi missään vaiheessa, Quepekista hieman tuntui että yhteiselo luultavasti yltyisi lopulta kissatappeluksi. Alessiolle moinen voisi käydä melkein viihteestäkin.. Ellei toinen naisista todellakin olisi ollut miehen äiti, eikä lähettyvillä olisi ollut mudan taikka liukasteen häivääkään.
"Tottahan tuo." tummaverikkö totesi mittailtuaan toista naista hetken katseellaan, tuo tuskin moisesta katseesta piti, mutta romanitar ei siitä piitannut. Luultavasti tavallinen kihlattu olisi edes yrittänyt tulla toimeen anoppinsa kanssa.

Se mihin italiaano mitä varmimmin käyttäisi rahansa oli selvää, vaikka Quepek ei sitä tuominnutkaan, oli miehen huumeiden käyttö kieltämättä menossa vain pahempaan ja pahempaan suuntaan. Pian edes heroiini ei antaisi Alessiolle tarvittavia kiksejä ja mitä sitten?

Ikävä kyllä myös Alessio tunsi äitinsä jotenkuten hyvin. Nainen ei tosiaankaan vaan lähtisi, ei, se ottaisi lupauksen kirjaimellisesti ja vaalisi sitä äitipoikasuhdetta sataprosenttisesti siihen asti että kyllästyisi ja katoaisi taas ilmoittamatta kuvioista. Mies kuitenkin tarvitsi kaikki ne rahat joita ikinä saisi nyhdettyä, väliäkö sillä mitä se vaatisi, kyllä hän nyt jaksaisi äitiään pari viikkoa jos ihan tosissaan saisi siitä rahaa. Voisihan sen majoittaa vaikka Roccon luo? Tosin Alessio ei ollut kovin innoissaan siitä, että hänen äitinsä pamahtaisi paksuksi hänen parhaalle ystävälleen, roccon tuntien kun niin kävisi ennemmin tai myöhemmin. Ei hän ollut innoissaan myöskään siitä, että saisi Simonen omille kulmilleen (eikä takuuvarmasti ollut Quekaan), joten kannatti valita pienempi paha. Eli ottaa rahat ja lukita sen roccon (olemattomaan) siivouskomeroon.
Ale ehkä vähän yllättyi kun Simone ei ollutkaan ihan heti mukana. Italiaano oli kuvitellut tuon tarttuvan heti helppoon oljenkorteen ja kirjoittavan shekin. Näköjään niin ei tuilsi tapahtumaan ihan heti.

"Sä suostut kuitenkin", rokkari huomautti. Simone suostuisi, varmasti. Ei nainen antaisi tilaisuuden juosta sormistaan, ei koskaan. Selvästikkin nainen oli kuitenkin epävarma, Alen tuntema Simone teki yleensä päätökset heti. Ehkä tuo tosiaan epäröi sen takia, että tiesi tarkalleen mihin rahat menisivät? Se kieli välittämisestä, joten Ale oli ehkä vähän otettu.

Simonen katse vaelteli Alession ja Quepekin välillä. Naisesta tuntui vahvasti, että hän tuskin ikinä tulisi kovin hyvin toimeen Alession kihlatun kanssa. Sinänsä harmi, mutta toisaalta ymmärrettävääkin. Voisi hän tietysti yrittää tutustua tuohon, mutta Simonesta tuntui että nainen vihasi häntä vähintään yhtä paljon kuin Ale.
Alession huomautus oli todellakin totta, hän kuitenkin ennemmin tai myöhemmin suostuisi. Mutta oliko anteeksianto tarpeeksi hyvä syy siihen, että Simone vain edistäisi Alession hidasta kuolemaa? Jos häntä ei nyt teloitettaisi, huumeet hoitaisivat sen aikanaan. Simonesta oli turhauttavaa, kun ei pystynyt päättämään jotain. Ennen hän oli tietenkin ajatellut ensin itseään, tässä tapauksessa hän olisi suostunut oitis maksamaan rahasumman, jotta hän itse olisi saanut anteeksi. Alessio oli varmaan ensimmäinen ihminen, joka sai Simonen ajattelemaan jotain muutakin kuin itseään. Nuori mies vasta, elämän kuuluisi olla alussa ja Alessiolla se tuntui joskus olevan jo päätöksessään.

"Totta." Hän lopulta vastasi Alession huomautukseen, huokaisten perään. Ehkä hän voisi sittenkin maksaa sen ja jäädä Lontooseen oleskelemaan, ei hän voisi Alessiota mitenkään estää päätään sekoittamasta, mutta ehkä hän saisi aikaa miettiä. Jos Simone onnistuisi olemaan antamatta yhtään enempää kuin sen viisituhatta, niin sitten ainakin olisi hyvä.
"Kai se sitten on pakko niin.." Tämä aloitti epävarmasti mutisten. Simone ei usein joutunut olemaan epävarma päätöksistään, se jos mikä tuntui hirveältä. "Mutta voit olla varma etten ihan heti katoo maisemista." Simone lisäsi sitten, paljon päättäväisemmin edelliseen äänensävyyn verrattuna.

Nainen vaikutti epäröivän, ilmeisesti Quepekilla ja tällä olikin kuin olikin jotain yhteistä, kumpikin välitti Alessiosta, enemmän tai vähemmän. Oivallus sai lyhyen huvittuneen hymyn käväisemään romanittaren huulilla, tämä lähinnä sen takia että tummaverikkö muisti jonkun joskus sanoneen anopin ja miniän välien olevan automaattisesti huonot, kumpikihan rakasti samaa miestä. Tosin rakkaus.. Saattoiko niin sanoa? Italiaano ainakin olisi saanut niin suuresta sanasta vähintäänkin sydänkohtauksen, eikä sana Quepekinkaan suuhun tuntunut taipuvan, ainakaan yhtä huolettomasti kuin miehen joka saattoi heittää asiasta leikkiä.

Lopulta Simone kuitenkin suostui, keskeyttäen romanittaren levottomiksi kääntyneen ajatuksen juoksun takaisin siihen hetkeen. Toinen siis meinasi jäädä? Pitemmäksikkin aikaa ilmeisesti. Rocco käväisi nopeasti tummaverikön mielessä, miehen poikamies kämppä olisi omiaan majoittamaan italialaisen naisen, paitsi Alessio tuskin olisi kovinkaan innoissaan jos saisi vielä toisenkin sisaruksen.. Miten luultavasti kävisi jos Simone ja Rocco majoitettaisiin samaan huoneeseen, italialaista pörröpäätä tuskin haittaisi ikäero, oli Alession äiti loppujen lopuksi hyvin säilynyt ottaen huomioon tämä iän ja lapsimäärän. Rokkari oli perinyt melkoiset geenit.

Alessio oli selvästikkin tullut äitiinsä, molemmat olivat aivan liian kiinni omissa periaatteissaan ja ajatuksissaan ottaakseen oikeasti huomioon jotain muuta. Simonekin maksoi vain päästäkseen helpommalla ja säilyttääkseen ylpeytensä ja puhdistaakseen omantuntonsa, ei todennäköisesti oikeasti anteeksi saadakseen. Ei erossa olo naista varmasti koskaan ollut haitannutkaan, itsehhän tuo oli päättänyt sen aloittamisesta ja jatkamisesta aina viimeiseen asti. Simone oli selvästikkin kuitenkin halunnut seistä poikansa kuolinvuoteen vierellä, kai sekin oli jonkinlaista edistystä aiempaan nähden. Tai sitten nainen oli vain armoton sadisti, tai Alessio oli tosiaan ollut niin kauhea lapsi, että olisi ilo nähdä kuinka tämä heittäisi henkensä myrkkypiikillä.
"Ja missä sä ajattelit sit punkata?", mies kysyi pahinta peläten. Mistä sitä kuitenkaan tietäisi vaikka nainen olisi jo ostanut itselleen talon tai jotain? Hyvin epätodennäköistä jos Simone oli ollut aikeissa vain käydä itkemässä haudalla ja palata sitten Italiaan turvallisille kotikonnuille Torinoon, mutta se, että jokin vaikutti epätodennäköiseltä, ei tarkoittanut ettei se ollut mahdollista.

Rokkari oli aikeissa lisätä myös, että halusi tavata veljensä niin pian kun mahdollista, hän kuitenkin nieli sanansa varmana siitä, että ne kielisivät siitä, että hän olisi taas valmis heittämään henkensä. Alessio tosiaan oli epäluuloinen, ja hän halusi tavata veljensä ennen mahdollista kuolemaansa, mielellään tietysti sitten jos pääsisi ulos.. Jos niin ei kävisi, myös tapaaminen vankilassa olisi okei, kaikki kävisi paremman puutteessa.