Meet my mother.. sov.

Simonen toinen kulma kohosi aavistuksen Alession kysymyksen myötä. "En tiedä, en ainakaan hotellissa." Simone alkoi saada tarpeekseen hotelleista, yksin penkillä istuskelua ja tyhjien seinien katselua. Oikeastaan hän ei kamalasti ollut hotellihuoneessaan aikaa viettänyt, olihan Lontoota pitänyt kierrellä ja tarkastaa että oliko se paljonkin muuttunut. Olisihan Simone voinut sanoa suoraan, että oli ajatellut majoittuvansa Alen luo, mutta ehkä tuo torjuisi idean siltä istumalta. Tai Simonelle oli melkein se ja sama missä nukkuisi, kunhan se nukkumapaikka olisi edes sängyn tai sohvan tapainen, eikä tarvitsisi turhia törsätä varojaan. Hän oli varojaan tosin tuhlannutkin jo kiitettävästi Lontoon kaupoissa pyöriessään, eihän Simone niiden kaikkien vaatteiden vastustamattomuudelle mitään voinut. Nainen lievästi sanottuna yllättyi omia aatteitaan, yleensä hän vaati vähintään kunnollista, leveää ja muhkeaa sänkyä hienojen lakanoiden kera.

Simonea vain kauhistutti että mistä hän toisen poikansakin löytäisi. Ei Simone itseasiassa muistanut milloin oli viimeksi kuullut tuosta jotain, saati muistanut että mitä hänelle silloinkaan kuului. Toki Simone muisti tuon hyvän koulutuksen, rikkauden ja kunnollisen työpaikan, nehän oli niitä asioita joita 'ystävilleen' saattoi huoletta kertoilla. Simone ei tosin muistanut kertoneensa Alessiosta heille paljon mitään, jos jotain niin ehkä sen että tuo asui Lontoossa. Ei nainen kyllä tuota jaksaisi nyt kauhistellakaan, saati hävetä tai tuntea huonoa omatuntoa sen vuoksi. Mitä hän olisi voinut kertoa, kun ei kerta Alesta ollut tiennyt lähes mitään? Ja nyt kun hän palaisi aikanaan kotiinsa Italiaan, niin pitäisikö hänen kertoa vanhimmaisensa olevan tatuoitu huumeiden suurkuluttaja? Ehkä hän kertoisi sen mitä Alekin oli Simonelle kertonut, hänellä oli koti, kihlattu ja työpaikka. Ainakin hän voisi tuttavapiirinsä keskuudessa olla ylpeä lapsistaan, eihän heidän kaikkea tarvinnut tietää. Simone huomasi ajattelevansa kotiin paluuta varsin loogisena asiana, mutta niinhän se kyllä olikin. Ei hän Englantiin ollut kuvitellut asettuvansa pidemmäksi aikaa, kuten ei varmaan Alessiokaan niin kuvitellut. Toki hän hetken viihtyisi oikein mielellään näilläkin seuduilla.

Hetkeksi Que jännittyi Alession udellessa äidiltään missä tämä aikoi yönsä viettää. Omaan kotiinsa romanitar ei nimittäin naista ollut valmis ottamaan, ei mistään hinnasta, eikä varsinkaan jos rokkari ei itse ollut paikalla. Tummaverikkö oli valmis ohjaamaan toisen italiaanon kämppään, jonka Rocco oli valloittanut melko perusteellisen kuuloisesti, naapurit eivät ainakaan olleet huomanneet Alession puuttumista kun sama elämä jatkui siellä kaikesta huolimatta. Nainen ehti jo toivoa miehen äidin hankkineen itselleen jonkinmoisen vuokra-asunnon taikka talon, vaikka moinen tuskin olisi ollut Alession mieleen.

Simonen ilmottaessa ettei aikonut viettää öitään hotellissa, Quepek lähes jo huomautti kadulla olevan pahvilaatikon olevan vapaana, mutta sai kerrankin pidettyä kielensä kurissa. Eiköhän kumpikin italialainen tiennyt ettei romanittaren asunto ollut vaihtoehto.
"Ainahan se voi mennä sinun asuntoos, et sinä siellä nyt ole." tummaverikkö huomautti rokkarille, jättäen tarkoituksella Roccon mainitsematta, hyvällä tuurilla Alessio ei muistaisi ystävänsä pitävän asuntoa nyt tukikohtanaan Lontoossa ollessaan.

Alessio harkitsi eri muotoja äitinsä majoittamiseen. Pahvilaatikko? Siihen mies voisi investoidakkin. Joku halpa motelli? Simone saisi tietysti maksaa itse, eihän Alella nyt niin paljon turhaa rahaa ollut. Omaan taloonsa rokkari ei päästäisi naista missään nimessä, kaikkien ainekätköjen keskelle? Kaiken lisäksi nainen varmaan tapettaisiin heti kättelyssä, joku sekaisin oleva narkkari tulisi kylään, fliippaisi totaalisesti löytäessään tuntemattoman, murhaisi tuon sänkyyn, pölläisisi kaikki kamat ja hyppäisi ikkunasta. Alen luona tosiaankin kävi enemmän tai vähemmän hämäriä tyyppejä, yleensä hän oli kuitenkin itse se joka sekoili muiden nurkissa. Koska italiaano ei myöskään aikonut asua Simonen kanssa jäi jäljelle tasan yksi vaihtoehto.
"Muuta roccon luo, kyl sä sen sentäs muistat", mies ehdotti. Varmasti Simone roccon muisti. Alessio oli ystävänsä kanssa tuhonnut kämpän jos toisenkin nuorempana ja ajanut hermoromahduksen partaalle muummoassa juuri Simonen, kaksikko oli vienyt kaiken turhan irtaimiston ja myynyt sen rahoittaakseen huumekokeilunsa, ynnä tietysti muuta yhtä fiksua.
Ja ei, Alessio ei kuollakseenkaan muistanut, että Rocco majaili juuri hänen kämpässään.

Jotenkin rokkari aavisteli, että Simone vaatisi tätä palaamaan Italiaan jossain vaiheessa samalla kun lähtisi itsekkin. Siihen mies ei kuitenkaan, toistaiseksi, mistään hinnasta suostuisi. Hän oli luonut itselleen jonkinlaisen elämän täällä lontoossa, oli mukava huumeriippuvuus ja tutut diilerit jotka myivät halvalla, helpot rahanhankintakeinot ja Quepek, miksi päästää irti siitä kaikesta vain palatakseen tyhjän päälle? Ei mitään järkeä. Totta puhuttuna jonkinlainen pikavisiitti kiinnostaisi, mies ei vaan uskaltanut ottaa sitä riskiä, ettei sitten enää pääsisikään mitenkään takaisin. Olisiko mitään pahempaa kun jäädä vangiksi rajojen sisään? Oli tietysti se, että se tapahtuisi toisen kerran.
Ale vilkaisi Quea ehkä vähän kysyvästi tuon sanojen myötä. Miksi ihmeessä hän tarjoaisi omaa kämppäänsä? Se olisi todennäköisesti surkessa kunnossa, viimeistään sen jälkeen kun joku oli ottanut sen heroiiniluolakseen. Siis joku alen lisäksi.