Lika a star

Kun Nic tajusi, että jalustimen kanssa hän ei pysyisi Amin vauhdissa, kamera oli nopeasti irti ja kädessä. Harjaantuneisuus ja ennakointi saivat nyt taata tasaisuuden.
”Normaalia vauhtia tai vaikka juosten. Puhut järkkärin käyttäjälle. Normaali kamera ei ole mitään tähän verrattuna”, nainen totesi ja pysyi mukana. Kuvista tuli hauskoja, mitä niitä ehti vilkaista. Amilla oli kykyjä ja toinen selvästi piti siitä, että sai olla huomion keskipisteenä. Nicille se sopi paremmin kuin hyvin.

Kun mies pysähtyi lämmittelemään Nic nappasi kuvan miehen kasvoista juuri ennen kuin toinen alkoi nauraa. Se oli ihana kuva. Mies näytti helposti lähestyttävältä, hellyttävältä jopa. Kun mies puhui aidoista, Nic valpastui.
”Siinähän menet, mutta odotat kyllä mua”, hän tokaisi ja virnisti. Kyllä Nic vauhdissa pysyisi, mutta ilmiselvästi jalustalle ei ollut käyttöä miehen liikkuessa niin paljon. Jalustasta oli apua kun kohde oli paikallaan, eikä niinkään liikkunut. Näistä kuvista tulisi lennokkaita.

Vasta kun Ami mainitsi tytön, Nicole tajusi pienen seuraajansa. Punaisissa haalareissa ja punaisine poskineen lapsi oli suloinen näky. Äitiä tai isiä ei näkynyt missään, mutta eipä varmaan ollut kaukana.
”Hei, kamerako sinua kiinnostaa?” Nicole kysyi hymyillen tytöltä ja polvistui osittain maahan tytön nyökätessä ujosti.
”Onko sinulla kameraa?” Nicole jutteli iloisesti ja sai vastaukseksi ujon nyökkäyksen.
”Joo, isillä on. Mä osaan käyttää sitä. Mutta ei toi oo kamera. Se on liian iso”, tyttö sanoi ja tuli lähemmäs. Hän keikkui päkiöiltä kantapäille ja takaisin, vilkuillen ujosti Beniamiakin.
”Tämä ei ole mikään normaali kamera, tämä on vähän hienompi”, Nicole selitti ja tytön silmät suurenivat uteliaisuudesta ja tämä taapersi nyt ihan lähelle.
”Saanko mä nähdä?” vaahtosammutin kysyi ujosti ja punapää nyökkäsi. Saipahan Ami lämmitellä käsiään.

Tyttö tuli aivan viereen ja kyykistyi katsomaan järkkäriä alapuolelta ja sitten sivuilta ja päältä.
”Se on outo”, tyttö totesi kulmat rypyssä ja näyttäen kovin pohtivalta.
”Ottaako se kuvia?” tyttö kysyi jo rohkeasti ja Nicole räpsäisi kuvan Amista jälleen.
”Ottaa, katso”, tyttö näytti innostuvan siitä kovasti ja taputti käsiään yhteen. Toinen oli niin kovin suloinen.

”Ootko sä malli?” nyt mielen kiinto kohdistui Amiin. Olihan mies varmasti kiinnostava jo lapsen silmissä ja mies oli niin paljon pidempikin, että tyttö tuijotti niska kenossa miestä. Nicole saattoi vain ihailla sitä rohkeutta, mitä tyttö näytti. Salaa kuvaaja otti kuvan tästä asetelmasta. Hän kuitenkin suoristautui ja etsi tytön vanhempia silmillään. Eihän tyttö yksin voinut olla, eihän? Ketään otollista ei kuitenkaan osunut silmään.

Okei, älä myöskään aliarvioi valokuvaajaa, Ami ajatteli. Ei niistä koskaan tiennyt, mutta juosta Beniamin ei aikoisi penkin selkänojalla. Silloin saattaisi tulla ilkeää jälkeä ja kamera ikuistaisi vain Amin taivasta kohti sojottavat jalat. Jokin raja piti yrittää pitää, vaikka Beniamin pitikin tästä. Melkein kuin tanssista. Mies ei ollut koskaan aivan varma milloin Nicole laukaisijaa painoi, mutta naiselta ei mitään valituksiakaan tullut, joten Ami ei nähnyt itselleen mitään syytä lopettaa. Hän vain piti lennokkaana pysymisestä. Tylsät potretti kuvat olivat joskus... tylsiä, jos siinä oli ideana vain katsoa kameraa ja jökötellä.

Siinä sivussahan päätettiin seuraava kuvaus paikka ja Ami olisi ollut valmis menemään sinne, ellei olisi huomannut jonkun pikkutytön tulevan kiinnostuneena tutkailemaan tilannetta. Beniamin nousi hiljalleen istumaan Nicolen ruvetessa jututtamaan pikku vaahtosammutinta.. Punainen haalarikin ja kaikki. Mies hieroi kämmeniään yhteen ja puhalsi niihin hetken ja tajusi naisen ottavan tästä lämmittely sessiostakin kuvan varoittamatta. "Heeei.", Ami virnisti ja asteli vähän lähemmäs. Beniamin naurahti pikkuisen kysymykselle. Siinäpä harvinaisen rohkeaa laatua oleva taapero.
"Tällä hetkellä mallina.", Ami vastasi hymyilen. Hyvä kun miehen leuka ei painautunut ihan rintakehää vasten, toisen katsoessa melkein niskat nurin Beniaminia kohti. "Nyt säkin taidat olla malli, kun oot kameran tällä puolen.", hän totesi ja tyttö melkeinpä läjäytti rukkasensa poskilleen yllättyneesti. Ettei vain olisi katsonut liikaa elokuvia.. Hyvä vain, ettei Ami taas purskahtanut nauruun.

Mies kuitenkin huomasi Nicolen katsovan ympärilleen kuin etsivän pikkuisen vanhempia. Ami itse tiiraili vähän siihen suuntaan mistä tyttö oli tullutkin. "Kai ne jossain lähellä on." Hän huomasi naisen, joka näytti pitävän kädessään jotain pikkulasten hattua. Ettei vain punaista, yllätys. "Sun äitis taitaa tulla tuolta.", Ami kröhäisi herättäen toisen mielenkiinnon kamerasta. "Mut haluan kattoa tota kameraa", pikkutyttö jankutti. Olisi mukavaa päästä tästäkin eteenpäin, sillä ilta tulisi nopeammin tähän aikaan vuodesta. Beniamin ei tainnut haluta jäädä jäätymään tänne ikuisuuksiksi.. Ja jep, tytön äitihän se oli nimestä huutamisesta päätellen. Sai toisen havahtumaan ja juoksemaan äkkiä punaisen hattunsa luo. Ehkä pienien nuhtelujen kera, mutta nainen katsahti tännekkin päin.
"Mikä uroteko.", Ami virnisti "Lapset on kivoja, kunhan niitä ei tarvii pitkään vahtia.", hän totesi ja siristi silmiään. "Tuolla oli se aita.", mies sanoi ja lähti tallustelemaan eteenpäin. Ehkä penkistä oltiin saatu jo tarpeeksi. "Meinasitko sä itte niitä kuvia käyttää johonkin?", Ami kääntyi taas kävelemään selkä menosuuntaan päin. Aita näkyikin helposti tien sivussa.

Pikku tyttö oli melkoisen suloinen tapaus. Amin tajutessa, että Nicole oli kuvannut, nainen vain näytti kieltään. Mistäs pysähtyi! Miehen tullessa lähemmäs, Nicole nappasi uudemman kuvan huomaamattomasti. Oli vain jotenkin sööttiä, miten mies katsoi lasta alaspäin ja lapsi miestä.
”Nyt olet, kun otin kuvan”, Nicole totesi malleilleen ja tyttö kinusi nähdä kuvat. Tietenkin Nic näytti ne vaahtosammuttimelle ja virnisti Amille silmät tuikkien.

Uusi tuttavuus joutui katoamaan mamin huudon myötä ja Nicole vilkutti tytölle tämän juostessa äitinsä luokse. Tietenkin hetki ikuistui kameraan useampana kuvana.
”Onhan ne”, Nicole totesi hiljaa ja hänet valtasi yllättäen kamala läheisyyden tarve. Hänhän ei ikinä voisi itse saada tuollaista tyttöä tai sinisissä olevaa poikaa. Pala tuntui kohoavan kurkkuun, mutta nopeasti Nicole pakotti kaiken pois ja otti Amin kiinni kameroineen, jalustoineen ja laukkuineen.

”Saa nähdä, jos tulee oikein hyviä ja otollinen tilaisuus käyttää niitä. Varmaan kehitän pari. Ainakin jotain noista äskösistä ja kattoo nyt mitä lopuista tulee”, Nic oli ylpeä itsestään, sillä ääni ei kertonut mitään äskeisestä tunne aallosta. Olisi kamalaa selitellä aina miksi Nic muuttui hiljaiseksi ja voitti läheisyyden pelkonsa tavattuaan lapsia. Kateus vain kaihersi, niin se oli, Nic jaksoi vakuutella itselleen. Mitään vauvakuumetta olisi.

Aita oli hyvässä kunnossa ja siihen tuli vielä mukavaa valoa. Nicole laski jälleen laukkunsa ja purki jalustan kassiin antaen Amin tutkia aitaa rauhassa. Samalla kuvaaja sai hetken koota itseään. Kun musta jalusta oli kassissaan, Nic kohottautui seisomaan kunnolla.
”Ja hymyä”, nainen tokaisi ja ensimmäinen kuva oli jälleen saatu. Mitään väliä onnistuiko vaiko ei, koska kaiken saisi poistettua tai muokattua.

Lapsi meni menojaan, mutta niin myös Ami ja Nicolekin. Mies ei nyt niin paljoa kiinnittänyt huomiotaan naisen pienoiseen paikalle jäätymiseen. Kuitenkin olan yli katsahtaessaan Beniamin katsahti vielä tytön perään ja sitten Nicoleen, kuin koettaen löytää siitä jotain yhteyttä. Eip, mutta kukapa ei olisi pitänyt tuollaisista ylikiinnostuneista pikkulapsista. Heti kun ne eivät kovin paljoa häirinneet.

Ami istahti nopeasti aidalle ja katsoi Nicolea, joka joutui taas pistämään kaiken valmiiksi. Beniamin olisi auttanut, jos olisi osannut käyttää noita. Hänen auttamisensa nyt keskittyivät lähinnä tanssin opettamiseen, mutta niitä taitoja ei nyt nähtävästi tarvittu. "Hyviä kuvia niistäkin. Oonkin tosi isällinen hahmo.", Beniamin virnisti kohentaessaan kangastakkiaan. Ei Amista oltu kyllä koskaan luultu, että hän olisi jotenkin välittänyt lapsista, tai että miehellä olisi omia lapsia. Eei, ei tällä tyylillä, jonka tarkoituksena oli enemmänkin vetää kaikki naiset luokseen ja sitä rataa.. Jotkut silmän iskut muilta miehiltä saivat Beniaminin vain voimaan pahoin, mutta ne nyt piti vain kestää. Kaikkeen piti varautua.

Mies ei ennättänyt edes laskea käsiään, kun Nicole otti ensimmäisen kuvan varoittamatta. Ami istahti paremmin paidan reunalle ja veti kangastakin hihoja kämmeniensä päälle. "Sä taidat pitää lapsista.", Beniamin virnisti ja hymyilen valui aidan reunalta, jääden kuin mikäkin raato roikkumaan siihen kainaloistaan. Rennon näköisenä kuitenkin. Ei mies miltään ruumiilta halunnut vaikuttaa.
"Kuvaat kai niitäkin?", hän naurahti ja keskittyi hetkeksi vain näyttämään hieman totisempaa ilmettä, oikeastaan kysymys ja ilme eivät soveltuneet yhteen, mutta ilme oli kameralle ja kysymys Nicolelle. Vaikka vaikutti siltä, kuin Beniamin olisi tiennyt jotain jostain salaisesta tiedosta. Ei nyt ihan.. Hän suoristi jalkojaan ja naurahti. "Heei, on mulla tää makee vyösolki.", mies korjasi nopeasti hieman paitaansa, että sai kiiltävän vyösoljen esiin. Ei siinä ollut kuin pari kirjainta, mutta ne kiilsivät, eikä mistään halvimmasta päästä ollutkaan.

Joskus Nicole ihmetteli miehiä ja totesi näiden olevan todellakin toiselta planeetalta. Mies huolehti ulkonäöstään paljon enemmän kuin Nicole ja Nic ei voinut olla pohtimatta, eikö sen pitäisi olla toisin. Hän ei kuitenkaan puuttunut miehen puuhiin mitenkään. Toisen istuessa aidalla ja Nicolen kuvatessa, ulkonäöllä oli väliä, kameran toisella puolella.

Kysymys lapsista sai hetkeksi palan kohoamaan takaisin kurkkuun, mutta Nicole kiitti kameran peittävyyden osuutta ilmeen valahtaessa. Hän kuitenkin yskäisi ja sai itsensä hallittua.
”Joo, ne on mukavia. Missä päin maailmaa sä oletkin, lapset on melkein paras osuus kaikista”, Nicole totesi ja hymyili kameransa takaa. Ottaen miehestä kuvia tietyllä rauhallisuudella ja varmuudella siitä, että hän tiesi mitä teki. Hän voisi muuttaa näiden kuvien sävytystä seepia tyylisiksi. Se voisi olla hieno tehoste.

Nicolen ilme muuttui hetkeksi hölmistyneeksi miehen selittäessä vyön soljesta. Hän kuitenkin oli repeämättä ja otti kuvan miehestä ja tämän vyöstä.
”Onko jotain muuta hienoa ja kallista? Älä kuitenkaan riisuudu, olemme yleisessä puistossa”, Nicole ei voinut olla heittämättä huvittuneella äänellä. Hän mietti miksi ihmeessä miestä tuntui kiinnostavan kaikki kallis ja näyttävä. Lapsuuden traumojako? EI tarpeeksi huomiota vanhemmilta, jotka olivat työnarkomaaneja? Eipä sillä väliä, kunhan kuvat olivat hyviä.

Muistikortti ilmoitti, että enemmän kuvia ja se posahtaisi. Muisti tuli täyteen ja Nicole tapasi säilyttää kaikki muistikorttinsa ja ostaa vain tilalle uuden. Kuvia voisi käyttää vuosienkin jälkeen, joten ne oli hyvä olla useammassa paikassa.
”Hetki, muisti loppui”, nainen totesi ja kaivoi kameralaukusta uuden kortin tilalle ja hetkessä vanha kortti oli suojakotelossa ja uusi kamerassa. Sillä mentäisiin taas hyvän aikaa ennen kuin sekin loppuisi, tosin Nicole kuvasi paljon normaalia kuvaajaa enemmän.

Pieni tuulen vire kulki aukiolla ja Nicole sai napattua hienon kuvan siitä, kuinka lehti nousi ilmaan ja Ami oli taustalla melkein syntisen komeana. Miehellä voisi olla paikka mallimaailmassa, mutta mitat siellä olivat hulluja. Nicole olisi kyllä ottanut miehen listoilleen, mutta hän ei juuri voinut päätellä ketä kuvasi paitsi huvikseen. Tilaajat valitsivat omansa ja Nicolelta yleensä kyseltiin vain suosituksia.
”Oletko sä koskaan pohtinut haluavasi tehdä tätä työksesi?” Nicole esitti kysymyksensä suoraan ja kaartelematta. Hän voisi suositella miestä jonnekin. Ainakin tämä viihtyi kameran edessä. Toki kaikkea mitattaisiin varpaan pituuteen asti, mutta jos mies haluaisi joskus tehdä tätä niin, että hänelle maksettiin, niin Nicole voisi ehkä auttaa.

Nicolen onneksi Ami keskittyi sen verran posetteluunsa, ettei kiinnittänyt huomiotaan kysymyksensä hankaluuteen.. Tai paremminkin aiheen hankaluuteen. Mies kohotti kulmiaan kuitenkin aavistuksen Nicolen yskäistessä. Ei kai toinen jo vilustunut? Beniamin naurahti kuitenkin ja tulihan se vastaus sieltä. "Ehkäpä." No juu, Ami yleensä keskittyi matkoilla ollessaan ihan muihin asioihin kuin ohikulkeviin lapsiin, mutta eihän hän ollut valokuvaaja.

Ei tietenkään saanut mitään kalliita yksityiskohtia unohtaa. Ami tietysti asetteli paitansa paremmin, että kallis solki ei jäisi huomioimatta! "En mä ajatellu riisuutua. Ei mun bokserit sentään oo kullasta tehty.", hän virnisti ja naureskeli hieman ajatukselle. Beniaminista oli silti parempi, että paita oli hieman soljen alla, kuin soljen päällä. Ikuinen hienosäätäjä.. Melkein sama asia, kun valokuvaaja halusi rajata jonkun tietyn kohdan kuvasta. Oli hänen solkensa hyvin tai ei, kameran muisti näytti loppuvan. "Mä odotaaan.", hän nojautui taas aitaan ja ravisti sitä hieman käsillään koettaen vain kuinka paljon aita olisi maasta irti. Ei se paljoa kyllä heilunut, joten Beniaminin ei tarvinnut pelätä, että hän rymähtäisi selälleen sitä vasten nojatessaan.

Niimpä Ami nojautui aitaan selällään paremmin ja katseli jonkin aikaa jonnekkin muualle, tajuten, että täältähän näkyi hänen rakas autonsa. Mies vähän hieraisi selkäänsä, vaikka sitä ei varsinaisesti edes sattunut. Kyllä asennot ja katseet vaihtuivat sopivan tiuhaan tahtiin ja Beniamin välillä asetteli jalkaansa eritavalla. Tottakai unohtamatta sitä iän ikuista cowboy posea, jolloin sormet pujotelttiin vyölenkkeihin.
Nicolen kysymys sai Amin hetkessä kääntämään katseensa valokuvaajaan. Olipa pakko hetki miettiä oliko tullut koskaan niin mietittyä. "Ei oikeestaan, ennenku sanoit.", mies naurahti ja päätyi jokseenkin mietteliään näköiseksi. No, olihan Beniaminilla tanssikin, jossa hän vietti melkeinpä kaikki ajastaan.. "Olisitko sä ottamassa mut töihin jonnekkin, jos tulisin?", Ami kysyi pirteään sävyyn miettivän ilmeen kadotessa hetkessä kasvoilta. Mies hieraisi viileneviä kämmeniään yhteen, vaikka kylmä ei muuten painanut.
"Mietin vaan.. Vois se olla kivaa, vaikka en oo sen kummemmin siihen hommaan perehtynytkään.", krhm, kai nyt miehetkin saivat selata muotilehtiä ja tanssi oli tuonut kroppaan itseluottamuksen jo kauan sitten, ei Amilla itsetuntonsa kanssa mitään ongelmia ole ollutkaan.
"Sä oot kyllä ihme nainen.", Beniamin sanoi melkeinpä nauraen. "Ei mut oikeesti. En mä sitten mikään huono tässä ole, jos sä tollasta kysyt. Varokkin jos saat mut innostumaan.", mies virnisti, vaikka mielessään oli jo innostunutkin, ja sitä taisi olla turhaa edes koettaa peittää.

Hän asteli hieman eteenpäin, lähemmäs Nicolea, muttei vielä ainakaan kameran toiselle puolelle. "Mun pitää kyllä eka nähä mitä sä oot taas sillä taikonu. En uskalla vielä tulla kameran sille puolen."

Cowboy ja playboy samassa miehessä oli vaarallinen yhdistelmä. Nicole ei ollut lähtenyt ummikkona haastatteluun ja hän oli huomannut, kuinka monia naisella oli ollut. Tosin, Nic ei ollut oikea nainen arvostelemaan, otettuaan maksua tietyistä toiminnoista. Ehkä Ami nautti elämästään omalla tavallaan. Autoilla ja naisilla, mikäs siinä jos siitä piti. Nicole ei kuitenkaan ikinä innostuisi ajatuksesta. Hän oli jo kokenut sen. Miksi ihmeessä hän edes pohti Beniamin suhteita? Kai se johtui miehen poseeraamisesta.

Nicolen oli hetkeksi laskettava raskas kamera käsistään. Sen paino oli huomattava, sillä mikään kevyt kapine järkkäri ei ollut. Ilmi selvästi Nicolen kysymys oli herättänyt mielenkiintoa ja olihan siitä mukava puhua.
”Sun ulkonäkös on omaa laatuaan ja sä kannat sen hyvin. Säkissäkin sä osaisit varmaan hätkähdyttää. Se on taito, mitä ei aina voi hankkia. Mä olen nähnyt upeita ihmisiä lyhyen urani aikana ja heistä menee hohto, jos he eivät kanna itseään. Älä ylpisty liikaa, leuhkuus ja itseään täynnä oleminen on sitten kamalinta mitä voi kuvaajan eteen lättästä. Normaalisti me kostetaan se hirveillä kuvilla. Mä voin näyttää aina kuvia, mutta loppu on ostajista kiinni. Mä lopulta vain kuvaan joko omaksi ilokseni tai käskystä”, Nicole sanoi vakavana, joka välitti tiedon siitä, että nainen oli tosissaan. Hän ei leikitellyt sellaisilla asioilla. Amissa oli tiettyä charmia, joka voisi purra.

Miehen astellessa lähemmäs, Nic oli salaman nopea ja otti kuvan, hymyillen sitten herttaisesti.
”Mä en taio mitään. Mä vain houkuttelen hyviä puolia esiin ja rajaan ne. Sä teet oikeen työn”, Nicole totesi ja haroi punaisia hiuksiaan jälleen niiden innostuessa tuulesta. Toisinaan nainen pohti, miltä hän näyttäisi oikein lyhyiden hiusten kanssa.

”Miten olisi puu, pääset halimaan ja näyttämään rakkauttas luontoa kohtaan”, Nic totesi ja heilautti kassit selkäänsä. Aurinko ei pysyisi enää kauaa taivaalla, joten kiirettä piti. Kuvat, jotka hän oli jo saanut olivat hyviä, mutta Nicole oli ahne ja halusi lisää.

Noh, kyllä Nicole ainakin egoa osasi pönkittää.. Hymy sädehti leveämpänä miehen huulilta, vaikka se kärsikin hieman naisen muistuttaessa ylpeyden päähän nousemisesta. Hetken Ami miettikin oliko hänellä se mennyt liian pitkälle. Ei kai? Beniamin osasi sentään elää huumorilla, joka oli varmasti suuri pelastus hänen kannaltaan. Nicole näytti jotenkin tasapainoiselta persoonalta, joka tiesi mitä teki, joten Beniaminilta eivät puheet menneet kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ehkä Beniaminia mietitytti miten nainen piti hauskaa, vaikka eihän se hänen asiansa ollut. Amilta tavallaan puuttuikin näkemystä kaiken muun näköiseen elämään, kuin siihen tavallista yläluokkaisempaan. Kai nyt oli hyvä aika sillekkin, mutta tähän asti nähtyään ei se vaikuttanut pahemmalta.
"Mut sä silti tiedät missä kohtaa ne pitää ikuistaa.", hän virnisti kuvan ottamisesta.

Puheen tullessa puun halimisesta Ami pysähtyi ja jäi hetkeksi paikalleen katsomaan, kun Nicole keräsi kassit olalleen. "Ai sä olit tosissaan siitä puusta?", mies naurahti ja kiri naisen nopeasti kiinni. Puista ei ainakaan ollut pulaa. "Joku mahollisimman paksu semmonen.", hän ajatteli ääneen, eikä juurikaan näyttänyt pistävän asiaan mitään vastaan. Oli todella luonto rakas, kun halusi kulkea autolla kaikkialle ja pysyä kaupungissa. Vaatetuskin oli todella viherpiipertäjä laatua juu.
"Oon tosi eko selvästi. Pitää kuvitella, et oon jossain yhteydessä puiden kanssa.", Beniamin pölisi ja pian huomasi suhteellisen paksun puun. Hän poikkesi tieltä selvän yhdeksänkymmenen asteen kulmassa ja harppoi puun luokse, joka ei tosin ollut kuin muutaman askeleen päässä tiestä.. Mies kohotti katseensa ensin ihan ylös. "Miten saa näyttää itteensä luontoa rakastavalta?", Ami hihkaisi ja taputti puun kylkeä, kuin se olisi vanha hyvä kaveri..

Okei, halaa puuta Ami, halaa puuta, mies tsemppasi itseään mielessään ja tarttui toisella kädellään alimmasta oksasta. Hän painoi poskensa puun viileää kaarnaa vasten ja kiersi toista kättään sen ympärille. "Nyt näytän varmaan siltä, ku alkaisin tehä tän puun kanssa jotain tosi intiimiä.", Beniamin totesi, vaikkakin oli nauraa päälle. Herranjumala tämä tuntui kummalliselta. "Puihin sekaantuja Ami on sekaantunut puihin.", mies mutisi ja katsahti kaarnaa, ennenkuin painoi leukansa sitä vasten, katsahtaen taas ylöspäin, kuin jättiläistä.

Ilmiselvästi pissi oli nousta päähän, mutta onneksi Nic muistutti siitä. Ei miehen sallinut liikaa ylpistyä. Kuitenkin mies jaksoi uskoa kameran voimaan ja Nicole nyökytteli myöntävän näköisenä. Ilmiselvästi Ami otti kaikki Nicolen sanat nyt todesta. Kuvaaja kohotti kulmaansa ja hymyili.
”Tietenkin”, nainen totesi hymyillen aurinkoisesti ja alkoi etsiskellä sopivaa.

Vasta kun Ami puhui asustaan, Nicole katsoi miestä päästä varpaisiin uudemman kerran ja nauroi.
”Etköhän sä mene vaikka lahjoitusten antajasta”, nainen ehdotti ja laski laukut maahan kun huomasi Beniamin valinneen puunsa. Se oli komea vanha tammi, oikein hyvä valinta.
”En mä tiedä. Jos sä matkisit mun ilmeitä, näyttäisit vain pöllöltä tai pahempaa”, Nicole totesi nauraen, sillä hänestä oli otettu muutamia kuvia puiden kanssa ja nainen salaa mielessään ihaili niitä aina. Hänen hiuksensa tuntuivat sopivan syksyyn aina ja keijun näköisenä… Noh, nyt hänellä oli pissi nousta päähän.

Keskittyen vain kuvaaman Amia, Nicole unohti kaiken muun. Hän kiersi niin, että kaarna näkyi sumeana ja sitten Amin kasvot. Kun mies alkoi tuijottaa ylös, Nic oli halata toista tämän näyttäessä oikein suloiselta. Miten niin Nic sulautui kameraansa ja tunnetiloihin? Täyttä potaskaa sellainen. Nicole oli tunteeton kuvaaja, varmasti.

Lopulta Nic totesi saaneensa tarpeeksi. Hän nojasi puuhun ja halasi sitä kohottaen katseensa latvustoon. Yllättäen Nicole virnisti poikamaisesti ja lähti kipuamaan ylemmäs vikkelästi. Kaduilla hän oli harjoitellut jätkien kanssa kiipeilyä ja taito oli tallella. Kameran hän oli asettanut laukkuun turvaan, mutta se killui laukussa turvassa.

Oksa oksalta Nic nousi korkeammalle ja lopulta hän seisoi vankimmalla oksalla minkä löysi. Hän kohotti katseensa ja näki oksien lävitse kauas puistoon.
”Luoja täältä näkee kauas”, nainen huikkasi alas ja istuutui alas katsomaan ympärilleen. Hän nautti tuulesta joka tarttui kevyesti hiuksiin ja tuntui virkistävänä kasvoilla. Vikkelänä kuin pieni orava Nicolella ei ollut vaikeuksia laskeutua, kun hän oli ensin ottanut kuvan näkymistä. Hän pudottautui maahan muutaman metrin korkeudelta ja suoristautui hymyillen. Hän toden totta rakasti kiipeilyä kaikkialle.

Beniamin piti sentään huolen, ettei näyttäisi pöllöltä. Ihan hyvä asia kiinnittää huomiota. Ehkä hän keskittyisi vain mahdollisimman normaalilta näyttämiseen kun halaili puuta, joka tuntui virtaavan kylmää olemustaan, kuin ei olisi pitänyt uudesta 'ihailijastaan'. Taas vaihteeksi jotkut ohikulkevat lenkkeilijät katsoivat tilannetta kummastuneesti. Kalleimpiinsa tälläytynyt mies halailemassa jotain puuta.. Ei tainnut olla ensimmäinen näky, jonka kuvitteli näkevänsä lenkille lähtiessään. Eihän Beniamin olisi tätä muuten tehnyt, ellei Nicole olisi halunnut ottaa siitä kuvia.
"No, mielummin mä halaisin sua kun puuta.", hän virnisti ja taputti puuta käsillään ihan selvästi lohduttaen sitä.

Oltiinpa saatu tarpeeksi puun halaus kuviakin ja Ami löysäsi siitä otettaan Nicolen tullessa lähemmäs.. Vain halatakseen itsekkin puuta. "Tosi kiva halikaveri.", Beniamin itsekkin hetkeksi kiersi toisen kätensä puun ympärille yhteis haliin. Hän katsahti punatukkaista naista, joka oli juuri kiinnittänyt huomionsa puun yläilmoihin. Olisi voinut kysyä jotain siitä, oliko Nicole sitten itse koskaan harkinnut malliksi alkamista. Ihan hyvin Beniamin olisi voinut kuvitella tuollaisten kasvojenpiirteiden olevan haluttua tavaraa. Hän naurahti itsekseen ja pian nainen olikin kadonnut näkyvistä. Ami kohotti katsettaan ylöspäin toisen lähdettyä kiipeämään puuhun.
"Mitä sä oikein teet?", Ami kysyi huvittuneena löysäten otteensa puusta kertaalleen. Hän astui muutaman askeleen kauemmas, katse koko ajan naisessa, kuin varmistaen ettei toinen putoaisi ja varmasti astuisi jokaisella askeleella oksalle, eikä ohi. "Onkohan toi nyt hyvä idea.", mies ajatteli ääneen Nicolen tutkaillessa näkymiä.

Ami ei ollut koskaan kauheasti kiipeillyt. Hän oli kyllä tehnyt kaikkea muuta tyhmää, muttei kiipeillyt, vaikka piti muuten korkella olemisesta. Sitäpaitsi eiväthän Beniaminin vaatteet nyt kiipeillyyn sopineet. Ylimääräinen tahra tai takin repeäminen ei kuulunut suunnitelmiin. Kai sen huomasi. Hän peruutti muutaman askeleen puun viereltä ja seurasi naista, joka ketterästi tuli alas.
"Aha, valokuvaaja ja orava.", Ami virnisti ja peruutti tielle. "Luulin jo, että meinaat pudota sieltä.", hän vetäisi kangastakkinsa hihoja taas pidemmäs kämmeniin ja katsahti tien kumpaankin suuntaan. "Täällä alkaa tulla hämärä. Ollaankohan me jo räpsitty tarpeeks? Ennenku mä oon tässä se joka jäätyy.", Beniamin pyöritteli pian ovelasti autonavaimia sormessaa, mutta pian päätyi pistämään takkinsa kiinni.
"Ja tiedätsä, se malli juttu kiinnostaa mua.", Beniamin myönsi asian ihan kunnolla ääneenkin. Hän lähti kävelemään tietä pitkin kengän pohjat hiekkatiehen narskuen. "Se tuntu melkeen ku tanssimiselta, mut yksin... Ja ehkä vähemmän vaativia liikkeitä, tai ne piti keskittää johonki muuhun.", mies pölisi taas tuntemuksiaan asiaan, ennenkuin käänsi katseensa kunnolla Nicoleen. "Mut sä oot kiva valokuuvaajaks.", Ami virnisti ja vain kiusoitteli viimeisillä sanoillaan. Ei hänellä tietenkään ollut mitään odotuksia sille millainen valokuvaajan tulisi olla, silti hän tarkoitti sitä mitä sanoi. Nicole oli mukava.

Miehen ihmettelevään kysymykseen, ennen kuin Nicole ehti hävitä oksistoon, nainen oli huikannut: ”kaivaudun Kiinaan tietenkin!” Häntä nauratti miehen huolehtivaisuus ja maassa mies osuikin naulan kantaan.
”Orava, kuvaaja ja kävelevä sanakirja, palveluksessanne”, nainen totesi ja väläytti hurmaavan hymynsä. Kun toinen kertoi luulonsa, Nic purskahti nauruun. Hän oli kiipeillyt kallioilla ja ties missä, ikinä putoamatta.
”Kultaseni, sut on pakko joskus kiskoa puuhun, vaikka sitten valjaiden kanssa”, Niciltä ei juuri armoa herunut toisinaan ja eikö jokaisen pitäisi edes omenapuuhun kiivetä? Nicole oli tosin korvannut omenapuun parvekkeilla.

Ilmiselvästi Amille alkoi tulla kylmä ja Nicole nyökkäsi myöntävästi ehdotukselle siirtymisestä autoon. Hiljaisena nainen kuunteli miehen jutustelua niistä mallin hommista ja naurahti kommentista mukava valokuvaaja.
”Sä et ole nähnyt mua karmeassa niksassa ja vittuuntuneena kuvattaviin. Mä osaan olla aika kamala, jos niin haluan. Tosin, en yleensä edes mene kuvaamaan valmistautumatta oikeisiin hupakkoihin ja mallipoikiin”, nainen nauroi ja puhalsi käsiinsä lämmintä ilmaa. Pienet sormet jäätyivät helposti ja hän oli unohtanut hanskansa kotiin.
”Mutta jos sä teet mallin hommia sivutyönä, ala kokoamaan omaa kansiotas. Siihen tunget hyviä kuvia ittestäs vaatteiden kanssa ja melkein kokonaan niitä ilmankin, niin töitä irtoaa jos oot mukavakin haastattelijoille”, nainen ohjasti ja hieroi käsiään yhteen toivoen lämmön leviävän.
”Mä oon ollut muutaman kerran kuvattavana, mutta tää lyhyys estää sen ja tatuointi. Eivät tykkää kamalasti mainoksissa niistä. Eikä ne kamalasti ihastu mihinkään, mitä pitää käsitellä shopparilla niillä oli kuulemma ihan piru kova homma mun kanssani, mutta mitäs pyysivät. Mä pysyn kaukana mainosten kuvaamisesta muutenkin. Lehtiin ja kirjoihin enemmänkin. Viimeksi olin Intiassa matkaoppaan kuvaajana. Lennot on vaan yhtä helvettiä”, nainen kertoili ja kirosi mielessään jäätyvät ulokkeensa.

He olivat kulkeneet ihan kiitettävän matkan autolta pois. Niin se vain kävi, pienillä matkoilla sai paljon aikaan. Maiharia pieni nainen laittoi toisen eteen yllättävänkin kovaa, halutessaan lämpimään autoon. Se auttaisi kummasti kylmyyden tuntuun ja auton luona Nicole oli valmis syöksymään ikkunasta sisään.
”Miten mä korvaan sun paleltumat?” Nicole kysäisi virnistäen. Hän tiesi ilman olevan jäätävä, joten hän ei ihmettelisi jotain korvaus vaatimusta.

"Ehkä joskus, kun mun vaatteet ei oo semmoset jotka ei voi mennä rikki.", hän naurahti katsahtaen vielä yläilmoihin. Beniamin ei kuitenkaan tiennyt olisiko aivan varmasti ensin puuhun kiipeämässä. Nyt varsinkaan, mutta eihän kukaan häntä käskenyt. Ami pyyhki takkinsa kangasta, sillä siihen oli tarttunut puusta kaarnaa, joka hohti miehen silmään ihan liikaa, mutta hän ei valittanut. Nopeastihan roskat siitä pyyhki ja pian takki oli yhtä uuden veroinen kuin hetki sitten. Mies katsahti Nicolea huvittuneesti naisen uhatessa osaavan olla myös kamala. Hetki Beniaminilla meni koettaa yhdistää tuota naista ja ilkeää noita akkaa.. Menipäs vaikeaksi. "Mä en halua nähä sitä puolta, joten ehkä mä oon kiltti.", hän virnisti. Sittenhän olisi suuri uhka tulla huonoja kuvia, vai?

Sivutyö alkoi jo kuulostaa paremmalta. Beniamin piti rahan haalimisesta, sekä vaihtelusta. Mikäs siinä sitten? Kansio, jossa oli kuvia suunnasta toiseen. "Hmm, sä saat luvan ottaa ne kuvat.", mies virnisti. "Mä en tunne muita valokuvaajia. Kait. Vielä.", Ami ajatteli ääneen, vaikka eihän se estänyt soittamasta muille ja niin edespäin... Ei hän tainnut tuntea. No, olihan mies Nicoleenkin yhden päivän aikana tutustunut. Nainen selittikin ääneen sen, mistä Beniamin oli aikaisemmin meinannut kysyä. Mistä lähtien toinen oli ajatusten lukija?
Beniamin naurahti toisen huomioidessa tatuointinsa, joka ei tainnut olla hyvä asia mallimaailmassa. Beniaminilla ei ollut tatuointeja, ainoastaan lävistys silmäkulmassa. "Hmm, mikä tatuointi ja missä?", tottakai häntä kiinnosti tuollaiset pikkuasiat, joita ei tosin ollut pakko kertoa. "Mulla ei oo yhtään.", hän totesi vielä. Nähtävästi oli kannattanut jättää ihoon mitään hakkaamatta, jos tilanne oli nyt tämä.

Auto näkyi jonkin matkan päässä ja mitä lähemmäs päästiin sitä enemmän Ami katseensa siinä piti. Kyllä kelpasi päästä lämpimään autoon rehkimisen jälkeen. "Paleltumat? Mun sormet vaan meni..", hän liikutti sormiaan ilmassa kuin pianon koskettimella ennenkuin avasi auton ovet. Mies istahti sisään suhteellisen nopeasti ja hieroi kämmeniään yhteen. Lämmitys vaan täysille. Onneksi hänen autonsa lämpeni nopeasti.. "Onks sulla jotain lämmintä?", Ami hetken vain istui paikallaan, ennenkuin antoi kaaran edes liikkua mihinkään. Ihan pieni hetki lämmittelyä. Tuntui kun olisi juossut jostain omenavarkaista äkkiä karkuun.. Vaikkei Beniamin ollut koskaan omenoita varastellut. Ja lämpimällä hän tarkoitti tietenkin sitä 'paleltumien korvaamista'.
"Kahvi, tee, kaakao..Tai jotain muuta semmosta litkua.", hän luetteli ja kun päätti, että sormet olivat tarpeeksi lämmenneet auto lähti parkista. Nyt ei sentään ajo ohjeita tarvinnut, Beniamin muisti mistä he olivat tulleet. "Että omapahan on vika, kun kysyit niistä korvauksista.", Ami paasasi mukamas dramaattisesti.

Vai että Nicole saisi ottaa Amin kuvat? Mies valitettavasti saisi varata aikansa ja maksaa siitä, koska silloin hän todella tekisi töitä. Kuvien pitäisi imarrella miestä ja näyttää tämän parhaat puolet. Tosin, miehen ei pitänyt kiinnostua Nicolen tatuoinnista.
”Siivet alaselässä ja vähän tekstiä ja kyllä, on minulla lävistyskin, napakoru tarkalleen ottaen, muita kysymyksiä?” Nainen kysyi huvittuneena ja kohotti kulmaansa sirosti. Hän oli iloinen ovien auetessa ja päästessään autoon. Ensin hän oli tosin pudistanut kaarnat päältään.

Hiljalleen paikat alkoivat lämmetä ja Nicole ei ollut tajunnut nenänsä jäätyneen.
”Voi sormi rukkia. Minä lupaan tehdä Lontoon parasta kaakaota ja pidän siitä itsekin. Aion tehdä sitä joka tapauksessa”, Nic totesi myötätuntoisesti ja istui penkillään mukavasti katsellen miten talot liukuivat ohitse. Ne olivat kaikki hyvin rakennettuja ja vankkoja. Oikeita koteja ydinperheille.

Auton kaartaessa takaisin Nicolen pihaan nainen nousi ja huomasi naapurinsa ikkunan heilahtavan.
”Tekisi mieli joskus vetää kunnon näytös, ihan hänen elämänsä piristämiseksi”, nainen totesi nauraen nyökäten naapurinsa suuntaan. Hän oli kuullut, että nainen oli leski ja menettänyt miehensä autokolarissa. Tavallaan Nicin kävi sääliksi vanhaa rouvaa. Tämä tuntui olevan naapuruston naurunaihe.

Nicole käveli ovelleen ja aukaisi sen nakaten avaimet jälleen kulhoon työpöydällä. Sisällä oli onneksi lämmintä. Nicole riisui takkinsa ja ripusti sen naulakkoon ja laski laukkunsa sivuun. Hän purkaisi ne myöhemmin.
”Haluatko nähdä kuvat isommalta näytöltä, kuin kamerani? Ajattelin muuttaa muutamat musta valkoisiksi ja pari seepian väreihin. Se sopisi kuviin. Ehkä siihen cowboy tyyliisi?” Nicole totesi ja virnisti leveästi. Hänen oli pakko hieman kiusoitella toista.

Eihän Beniaminille maksaminen ollut mikään ongelma. Kyllähän hän tiesi, ettei nyt kaikkea ilmaiseksi voinut teetättää, vaikka olikin.. hän. Hyvä on, Ami ei kyselisi enempää. "Ei ole.", nyt Beniamin haluaisi vain autoon ennenkuin huulet jäätyisivät yhteen kiinni. Kaakao sai luvan kelvata ja jos Nicole osasi tehdä Lontoon parasta kaakaota, niin sittenhän se meni läpi. "Hyvä, koska enhän mä mitään moskaa joisikaan.", ei sillä etteikö Ami olisi luottanut naisen kaakaon teko taitoihin. Kunhan leikki taas sitä ylväämpää laatua, mutta mies ei nyt loppujenlopuksi välittänyt oltiinko kaakao tehty merkittömästä pussista vai otettu kulta-astiasta. Pääasia, että se maistui hyvälle. Tottakai jos Ami itse olisi ostamassa jotain niin hän valitsisi oitis sen kalliimman..

Beniamin taas piti katseensa tiessä ja välillä itsekseen hyräilen muisteli mistä käännyttiin mihinkin. Kyllähän hän muisti oikein kun ympäristö alkoi näyttää juuri siltä missä Nicole asuikin. Hetkessä osui oikea pihakin silmään ja auto kaarsi miltei samaan kohtaan mihin se oli ensimmäiselläkin kerralla pysähtynyt. Taas oikein näytillä niille naisen naapurin pikkupojille. Nicolen huomioidessa taas sen kyylä naapurinsa Beniamin kurkkasi ihan tarkoituksella itsekkin samaan suuntaan. "Tällä kertaa jätän tööttiä painamatta, muuten saat vielä häädön liian melusista vieraista.", hän virnisti. "Sitähän ne mummelit aina kaipaa." Ami astui ulos autosta tehden taas sen ainaisen varmistuksen lukoista ennenkuin seurasi Nicolen perässä asunnon sisään. Taisivat naapurit ihmetellä mikä mies naisen luona oikein näin monta kertaa päivässä ramppasi. Eiköhän Nicolen mukana kulkevat kamerat jotain kertoneet.

Päästyä taas sisään lämpimään mies vetäisi oven perässään kiinni ja vähän jäljessä vetäisi kangastakin päältään. "Täällä on ihanan lämmin.", hän huokaisi tyytyväisesti. Olihan tähän asuntoon paljon mukavempi tulla kuin Amin asuntoon.. Tällä hetkellä. Muutenkin väritys oli paljon lämpimämpää mitä Beniaminin asunnossa. Saattoi johtua siitäkin, että Nicolella oli seinällä enemmän tavaraa.
Hän pisti takin naulakkoon ja tajusi katsahtaa itseään peilistä siinä sivussa.. Okei yksi ikkupikku hiusten harominen. "Aa, joo! Tietty.", mies käveli pidemmälle ja osoitti pian keittiötä. Tietty niitä kuvia olisi kivempi nähdä isompana. "Sitä kaakaota kans? Kato nyt mun sormia.", liioitellun surullinen katse ja Ami nappasi jonkun paketin pöydän reunalta, joka ei tainnut edes olla kaakaota. "Mä voin...öö. Auttaa.", hän katsahti pakettia ja laski sen takaisin. "Missä on mukit? Tai okei sori, en mä tänne sotkemaan tullu."

Eihän sille voinut mitään kun alkoi naurattaa. Nicole vilkaisi suorastaan huvittuneena miestä, tämän haroessa hiuksiaan uuteen kuosiin, suloista. Keittiössä Nicole varvisti ottamaan kaakaopurkin, joka ei ollut mitään kallista, normaalia kaakaota. Amin tullessa keittiöön Nicole oli jääkaapilla ottamassa maitoa.
”Ethän sä muuten oo allerginen maidolle?” Nic kysyi, sillä hänellä oli ystäviä, jotka eivät kyenneet juomaan maitoa laisinkaan tai mitään laktoosia sisältävää.

Ami oli suloinen tarjoutuessaan auttamaan.
”Jos sä hakisit mun läppärin tosta pöydältä ja pistäisit sen päälle ja hakisit mun kamerani, niin voidaan kattoa niitä kuvia. Sitten sä et onnistu sotkemaan”, Nicole totesi ja otti vaniliinisokerin kaapista ja muutkin tarvikkeet saman tien. Mukit hän otti kaapista. Kaksi melko suurta valkeaa, mutta kaakao vaati kermavaahtoa, se oli Nicin vankka mielipide, jota ei muutettaisi.

Nainen puuhaili onnellisena keittiössään, josta hän oli ylpeä. Hän oli ostanut talon puutarhan lisäksi keittiön perusteella, joka oli juuri hiljattain remontoitu ja laitettu. Keittiön tarvikkeet olivat laadukkaita ja kestäviä, sillä Nic panosti määrän sijaan laatuun, jolloin hän tiesi voivansa käyttää niitä vielä hyvän aikaa.

Nainen pisti nesteet kiehumaan ja kävi hakemassa postit pöydältä, jonne hän oli ne jättänyt. Hän katsoi mitä kaikkea oli tullut ja laittoi kirjeet tärkeys järjestykseen tyyliin: katso heti, ei niin kiireellinen, turha.
”Miksi ihmeessä laskuja pitää lähettää pitkin kuukautta? Voisivat läjäyttää kerralla, niin ei tarvitsisi niitä aina kytätä”, nainen mutisi ärsyyntyneenä katsoessaan sähkö ja vesilaskujensa kuoria. Hän niin vihasi niitä.

"En oo. Kaikki menee.", Ami pyöräytti sormeaan. Kyllä hänelle maito sun muut maitotuotteet menivät. Eihän kaakao maistuisi miltään pelkällä vedellä.. Ehkä hän ei kuitenkaan järjestäisi kaakaota ja sekottaisi Nicolen keittiötä, vaan sai tehtäväkseen hoitaa sen läppärin. "Oukei.", mies valittamatta käännähti kannoillaan hakemaan sitä kuuluisaa laitetta pöydältä. Ami pyöräytti sitä kädessään kiinnostuneena. Ei sentään ollut samanmerkkinen kuin hänen, mutta kyllähän mies sen kytkennät osasi pistää. Ami käynnisti koneen ja asetti sen pöydälle. "Katotaanks me ne tässä, vai sohvalla, vai miten?", Ami lähti kuitenkin hakemaan sitä kameraa eteisestä, seurattuaan jonkinaikaa katseellaan Nicolen selvästi tottunutta keittiössä häsläämistä. Yritti tehdä sen salaa, mutta Amin salailut nyt tiedettiin.

"Oikeestaan mun mielestä mitä rennompi ja lämpimämpi, sen parempi. Istumapaikka siis.", Ami nappasi kameran ja lähti hetkessä takaisin kantaen Nicolen laitetta kuin kukkaa kämmenellä. Naisen puhuessa laskuistaan mies ennätti juuri laskea kameran pöydälle.. Beniaminilla ei sen suurempia hätiä laskuista ollut, mutta sai hänet silti hymähtämään myötätuntoisesti.
"Niin joo. Mun piti oikeestaan kysyy jo aikasemminkin..", Ami peruutti istahtamaan jollekkin mahdollisimman pehmeälle alustalle. Vaikutti kun mies olisi kysymässä jotain hyvin vakavaa nostaessa kätensä puuskaan rintakehälleen, kuin miettien miten asiasta puhuisi...

"Haluatko sä tästä jotain rahaa?", ei mitenkään tympääntyneesti, vain enemmänkin heitti nopan Nicolelle, hymy omilla huulillaan. "Ei raha oo mulle mikään ongelma. Mietin vaan, kun eihän valokuvaajan työ mitään ilmasta ole. Sano vaan miten paljon niin mä maksan sen, vaikka heti.", hän huitoi toista kättään puheensa mukana vaikuttaen miltäkin diivailijalta. Ami nappasi kuitenkin kameran käsiinsä, varoen. "Mistä täältä saa muistikortin pois, et sen saa tohon koneeseen?"

Sivusilmällä Nicole tarkkaili Amia ja tämän sähläämistä koneen kanssa. Toisen tiedustellessa missä he katsoisivat kuvat, Nic ei ehtinyt vastata toisen mennessä hakemaan kameraa.
”Katotaan siinä sohvalla, siinä on parasta lojua”, Nicole totesi miehen palatessa ja nainen sekoitti kaakaoita valmiiksi kiehuvaan maitoon. Vesi oli jo herahtanut kuvaajan kielelle. Juotavaa suklaata, mitään parempaahan ei tässä maailmassa voinut olla!

Yllättäen Ami veti Nicin huomion itseensä asennolla ja äänensävyllään.
”Niin…” Nic sanoi ja odotti mitä sanottavaa miehellä olisi. Kun syy paljastui, Nic alkoi nauraa toisen vakuutteluille, että raha ei olisi ongelma ja niin edelleen. Ei varmasti ollutkaan, mutta Nic oli normaalia kuvaajaa kalliimpi.
”En mä sua ala laskuttamaan, jos sä sitä luulet. Se Grilliruoka saa nyt toimia suoraan käteisenä sitten vaikka. Ens kerrasta lähtee lasku mukaan, jos sä sen kansion haluat”, Nicole totesi ja kaatoi kaakaot mukeihin asetellen kattilan lavuaariin ja ottaessaan käteensä kermavaahdon ja purskuttaen sitä juoman päälle. Hän nappasi vielä pikku lusikat laatikosta.

Muistikortin paikka oli melko selvä ja Nic kurottautui aukaisemaan oikean luukun ja napautti kortin vapaaksi lukostaan.
”Siin, laita koneeseen, mä tuon nää”, Nicole sanoi ja otti kupit käsiinsä. Ne olivat kuumia, mutta valittelematta Nic kiikutti ne sohvapöydälleen.

Kengät Nic potkaisi pöydän alle. Hän kipristeli varpaitaan pehmeällä matolla. Hän yleensä hipsutti kotonaan sukkasillaan, koska matot olivat niin pehmeitä ja Nicole piti hiljaisuudesta. Siivoaminenkin oli helpompaa, kun talo ei ollut täynnä hiekkaa.

Kaakaoon Nic ei vielä uskaltanut koskea. Hän nojautui lähemmäs konetta ja napsautteli oikeat kansiot auki ja heitti diaesityksen päälle, napaten pienen kaukosäätimen pöydältä. Sillä hän kontrolloisi kuvien menoa ja tuloa. Ensimmäinen kuva läjähti näytölle ja Nicole katseli sitä arvioivasti. Ei ehkä ihan parhaita, mutta hän oli varma, että parempia tulisi.

Hyvä! Sohva kuulosti paljon paremmalta paikalta, kuin kova tuoli. Ami oli saanut aidasta ja kylmästä penkistä tarpeekseen, ja kukapa ei haluaisi istua pehmeällä alustalla jos se kerran tarjolla. Niinpä Ami siirsi läppärin sohvapöydälle. Siitä näkisi paremmin. Mies mietiskeli jo niitä raha asioita, kun Nicole sanoikin ettei tällä kertaa tarvinnut. "Okei, mä lihotan sun kukkaroa sitten sillä kansion rahoilla.", hän virnisti ja varmasti pitäisi huolen, että kuvaaja olisi juuri Nicole. Jos nainen oli kerran jotain pystejäkin voittanut ja tuo oli jo tunnettuakin tavaraa valokuvaaja piireissä.. Miksipäs ei. Sitä parempaa alkua tuskin voisi saada?

Kameran luukku aukesi kepeästi Nicolen toimesta ja Ami hymähti hieman tyytymättömänä. Tosin itselleen. Kyllä hänen nyt tuo paikka olisi pitänyt arvata. Mies nappasi kuitenkin muistikortin naiselta ja sai luvan pistää sen koneeseekin. "Ei oo iso juttu..", Ami mutisi kurottautuessaan etsimään muistikortti paikkaa.. Hetken hän selasi kaikkia muita mahdollisia kiinnitys kohtia, kun vihdoin löysi muistikortin mallia muistuttavan kohdan. Ami tökkäisi sen siihen ja suoristi läppärin näyttöä paremmin samalla lysähtäessään rennosti sohvalle, levitäen toisen kätensä sen selkänojalle. "Tadaa. Tekniikan ihme'lapsi'", Ami naurahti ja osoitti läppärin näyttöä. Tosin Nicole varmaan osasi käyttää koko konetta paremmin kuin Beniamin. Mies ei järin paljon koneella pelleillyt, sillä ei hänellä ollut aikaa.

"Uuu, kermavaahtoa.", mies totesi tyytyväisenä huomatessaan oikean houkuttelevan kaakaoannoksen edessään. Vesi kohosi heti kielelle ja Ami kurotti nappaamaan kaakaomukin käteensä. "Näyttää hyvältä.", hän vetäisi lämmenneen lusikan ja pyyhkäisi siitä kermavaahtoa alahuuleensa samalla katsoessaan naisen höslätessä koneen näyttämään kuvat diaesityksenä. Jopa kaukosäädin tietokoneeseen.. "Toikin vielä.", hän tajusi potkaista omatkin kengät jalastaan pienen kröhäisyn kera. Ami suoristi jalkansa osittain sohva pöydän alle ja katsoi ensimmäistä kuvaa, joka ilmestyi näytölle. Tyytyväinen myhähdys karkasi suusta, oli se joko kaakaon maku tai Nicolen kuvaustaidot. Ami jäi lämmittelemään sormiaan mukin kylkeen ja haistoi kermavaahdolla kuorrutettua juomaansa. Ei ennättänyt varmaan edes muutamaa kuvaa mennä, kun mies päätti taas vaihteeksi avata sanaisen arkkunsa:
"Mä en tajua, miten ton kameran saa tekemään tolleen. Yleensähän jos liikkuu, nii se kuva menee ihan viuuuh, hirveet liikahtamis jäljet. Ja nyt tossa se näyttää ihan ku mut oltais vaan pysäytetty kesken kaiken.", hän naurahti.

Ami hörppäisi varoen kaakaotaan. "Enkä edes oo huomannu missä välissä sä sitä painoit.. Okei, mä myönnän, epäilin ensin vähän puistoa paikkana, mut hitsi.. Ei olis tarvinnu ees epäillä.", mies höpötti kaakaomuki melkein suunsa edessä. Hän otti lusikalla kermavaahtoa ja otti vielä rennomman asennon sohvalla. Oli mukavan lämmin, kun Nicolekin oli siinä vieressä, eikä Beniamin nyt turhaan varonut naiseen nojautumista. Voihan Ami vain kumartua katsomaan jotain kuvaa paremmin.

Vai tekniikan ihmelapsi, jolla meni kumman kauan keksiä muistikortin paikka? Nicolea vähän epäilytti Amin miehinen kyky tekniikkaan. Nainen piti suunsa kuitenkin supussa ja hymyili kehuille kaakaosta.
”Mitä kaakao on ilman kermavaahtoa?” hän kysäisi ja katsoi miestä pää kallellaan.

Nicole istuutui mukavasti sohvalle. Hän sujautti nojasi selkäänsä selkänojaan ja valui hieman alemmas. Jalat saatuaan kunnolla pöydän alle hän hymyili tyytyväisenä ja alkoi mielessään kritisoida kuvia. Hän oli kriittinen itseään kohtaan, kuten kaikki ovat itseään kohtaani.

Beniamin taivastellessa kameran kykyä ottaa kuva ilman mitään vauhtiviivoja ja sitä miten huomaamattomasti Nicole kuvasi, naista nauratti. Mies oli pahempi lörpöttelijä, jonka Nicole oli hetkeen tavannut!
”Se johtuu siitä, että järkkärit ovat parempia kuin ne normi kamerat. Ne maksaa itsensä takasin jo pelkällä käyttö iällä. Mulla on yhä käytössä yksi, joka toimii filmillä, enkä anna sitä pois. Se saa pamahtaa kunnolla, ennen kuin uskon sen olevan epäkunnossa”, nainen totesi ja kumartui lähemmäs kuvaa, jossa Ami oli pikkutytön kanssa. Hymähtäen Nicole katseli lapsen ja miehen kokoeroa. Kuva oli sydämiä sulattava.
”Jos laitat ton jonnekin deitti palstalle, sä hukut naisiin”, Nic totesi ja virnisti miehelle.

Nyt kun Nicole oli tottunut Amiin, häntä ei kammottanut läheisyys. Yleensä juuri tuntemattomien kosketus sai kylmät kauhun väreet juoksemaan pitkin selkää, mutta ei enää. Amihan oli hänen mallinsa ja hauska mies. Lisäksi mukavan lämmin vieressä ja kaakaokin teki patterin tehtävän. Kermavaahtoa jäi hieman huuliin ja Nic vain lipaisi sen pois jatkaen ruudun tuijotusta keskittyneesti. Pieni ryppy oli muodostunut otsalle kun hän keskittyi kuviin. Se teki kasvoista melko suloiset. Nicole näytti muutenkin aina melko helposti lähestyttävältä. Punaiset hiukset, niitä hän syytti.

”Herttinen, mä perun sanani äskesestä kuvasta, tää niin sä saa mihetkin perääsi”, nainen totesi cowboy kuvasta.
”Toi sun vyös ainakin näkyy”, Nicole totesi huvittuneisuutta äänessään, mutta ei hän vittuillut Amille siitä sen enempää. Toinen sai olla materialisti, kunhan Nicin ei tarvinnut mitään niistä palvoa. Sitä nainen ei sietäisi alkuunkaan.

Ami harvemmin edes joi kaakaota, mutta jos sitä oli niin kyllähän mies sitä joi. Hän ei varsinaisesti ollut erityisesti kahvin, kaakaon tai teen ystävä erikseen. Kaikki meni miten milloinkin. Niinpä Beniamin vain virnisti naisen todetessa kermavaahdosta. Hän nosti kaakao 'tuoppiaan' kiitokseksi ilmassa ja käänsi katseensa takaisin tietokoneen näyttöön. Hämmentelevä lusikan kilinä kuului mukia vasten ja välillä kera hörppäisyn. Ami koetti olla sipaisematta kermavaahtoa nenäänsä, mutta välillä huomaisi pyyhkäisevän käsivarrellaan nenänpäätään. Toivottavasti ei loiskahtanut kaakaota Nicolen syliin.

Siinäpä tuli syy niille vauhtiviivojen uupumiselle. Myönnetään, että Beniamin oli melkoisen kova puhumaan, mutta hän puhui juuri vain ja silloin kun hänelle oli juttu seuraa, jos Nicole käskisi miehen hiljenemään edes hetkeksi hän pystyisi tekemään sen. Amille ei ollut ongelmia keksiä puheenaiheita, eikä olla huomauttamatta mistään asiasta. Hän kohotti lävistettyä kulmaansa Nicolen kumartuessa katsomaan kuvaa, jossa Beniamin sattui olemaan pikkutytön kanssa. "Ai, en huomannu, että otit siitä... Tolleen. Toi on hyvä.", hän virnisti ja piti itsekkin kuvan asetelmasta. Vähän kuin 'opettaja ja oppilas' tai jotain vastaavaa. Kyllä Beniamin oli jotain pikku junnuja opettanut tanssissa, muttei sentään noin pieniä. Tyttö oli hädintuskin edes Amin polveen asti.. No ehkä vähän yli, mutta kuitenkin. Näytti huvittavalta, ja kuva paljastui vielä oikeaksi naisten magneetti kuvaksi.
"Deitti palstalle..", Ami totesi huvittuneesti ja hörppäisi kaakaotaan varsin ylpeään sävyyn. Hän oli tyytyväinen, enemmänkin. "Ehkäpä. Toivottavasti ei luule, että mulla on tommonen taapero lapsi.", Beniamin kohautti toista olkaansa, kuin olisi pistämässä kuvan jonnekkin deitti palstalle. Eei, Ami harvemmin sellaisista perusti..

Piti vain varoa, ettei juomia edes vahingossa sylkäisisi mukiin Nicolen huomauttaen cowboy pose kuvan menevän helposti senlaisien miehien makuun.. Ami ei tiennyt itkeä vaiko nauraa, mutta silti hänen huuliaan koristi yhä vain huvittuneempi virne. No, hetkeksi hän näytti jumittuvan paikalleen. "Joskus mä yritän välttää sitä..", Ami totesi saatuaan kaakaot nielaistua. Voi kyllä, hän sai joskus miehiäkin peräänsä ja oli joutunut monen sekaannuksen uhriksi. "Koska mä olen iihan puhtaasti hetero.", mies heilautti lusikkaa edessään oikealta vasemmalle, vetäen viivan eteensä. Ei sentään siitä hiuksiaan peilannut. "..joka huolehtii ulkonäöstään enemmänki, ku vaan minkä värisen paidan pistää päälle.", hän lisäsi vielä varsin selvään sävyyn, joka näytti kertovan, että Ami oli joutunut selittää asiaa monta kertaa elämänsä aikana.

"Hah, ainakaan mun hiukset ei näytä lättäytyneiltä, vaikka halaanki puuta.", Ami osoitti lusikallaan näytössä näkyvää kuvaa ennenkuin sekoitti kermavaahtoa enemmän kaakaohon. Hän nyökytteli päätään. "Okei, mietin tota puunki halaamista, mut sä nyt yllätit mut siinäkin."

Hyvä on, Nicole repesi miehen kertoessa selkkauksestaan. Toisen todetessa huolehtivansa normaalia enemmän ulkonäöstään, oli Assun vuoro kohottaa kulmaansa.
”Ihanko totta? En ole huomannut”, hän kiusoitteli Beniami ja virnisti.
”Äläkä sano ei, opettajani oli vannoutunut hetero, kunnes kohtasi sielun kumppaninsa. Oli siinä mummoilla sulattelemista”, Nicole muisteli nauraen ja ravisti päätään kerran ja hörppäsi kaakaotaan katsoen jälleen kuvia.

Puun haliminen oli onnistunut hyvin. Kuva, jossa Nicole oli kiertänyt puun niin, että hän kuvasi miehen kasvoja, oli henkeä salpaava. Ilme miehen kasvoilla oli kuin naisten romaaneista. Nicole ei sanonut mitään ääneen, mutta hän todella tiesi olevansa tekemisissä miehen kanssa, joka voisi napsauttamalla sormiaan saada melkein kenet vain. Pelottavaa, että sellaisiakin oli olemassa.

”Kansioon mä laittaisin sun asemassas…” Nicole selasi kuvia ottaen penkin päällä taiteilemiskuvan ja muutaman muun samasta paikasta otetun, cowboy kuvan ja lapsikuvan: ”mut, näitä pitää muokata, värit tasapainottaa ja niin edelleen. Siin menee hetki ja kaikkia ei voi laittaa. Vain parhaat. Kansio ei saa olla romaani. Lyhyt, vaikuttava, niin se on paras. Jos mulle lyödään kansio käteen, katon vain muutamia. Ei mulla ole aikaa selata niitä ja tutkia tarkkaan.” Nicole nojautui lähemmäs ja hetken päästä hän oli muuttanut yhden kuvan mustavalkeaksi, mutta palautti sen vielä alkuperäiseksi.

Nicole nojautui takaisin vasten selkänojaa ja joi kaakaotaan. Tuntui kuin kermavaahtoa olisi nenän päässä, mutta Nicole oli varma, ettei niin olisi. Todellisuudessa pieni valkea pää koristi nenänpäätä.
Ulkona valot räpsähtivät automaattisesti päälle. Lähiö alkoi asettua iltatoimiinsa ja Nicole katseli sitä tuumivan näköisenä. Hän pohti vain millaisia kuvia Amista kannattaisi ottaa, mutta näytti miettivän enemmänkin elämän tarkoitusta.

Amin mielestä se oli ihan normaalia huolehtia siitä mitä päälleen pisti ja miten hiukset olivat missäkin tilanteessa. Kaikki eivät vain ymmärtäneet sitä.. No, kunhan olisivat valittamatta Beniaminille niin kaikki olisi hyvin. Mies ei muuten helposti suuttunut, mutta jos hänen seksuaalisuuttaan ruvettiin kyseenalaistamaan muutaman ojennuksen jälkeen saattoi päässä ruveta kiehumaan nopeammin kuin Amista uskoisikaan. Mies vain hymähti Nicolen puheille opettajastaan. "Sen onni sitten.". Beniamin ei ottanut aisaan sen enempää kantaa, vaikka ei hänellä mitään sellaisia liittoja vastaan ollut. Ami vain oli itse satavarma siitä, ettei koskaan päätyisi sellaiseen. Beniamin silti piti siitä cowboy kuvasta..

Hän saikin ehdotuksia siitä mitkä kuvat kansioon kannattaisi tökkäistä ja Ami nyökytteli päätään kuuliaisena. Kyllä Nicolen viittomat kuvat kelpaisivat Beniamininkin mielestä parhaiten. "Okei, ei romaania.", hän naurahti ja nojautui kaakao mukinsa kanssa lähemmäs tutkailemaan, mutta yhtäkkiä kuva muuttui mustavalkoiseksi. Beniamin nojautui hetkessä kauemmas ja hörppäisi taas mukistaan. "Joo parempi, että sä vaan hoidat ne muokkaukset ilman, että mä häiritsen tässä sivussa.", Ami nyökytteli taas päätään ja nojautui mukavan pehmeän sohvan selkänojaan.

Tuli hiljaista.. Beniamin oletti pienen hetken, että nainen ei vain jaksanut puhua. Ami pyöritteli lusikkaa taivaalliselta maistuvassa kaakaossa, ryystiäen hiljaisuuden rikkoen lusikan reunalta ja käänsi katsettaan punaiseen pehkoon päin. Nicole näytti katsovan ulos ja Ami nojautui eteenpäin itsekkin vilkaisemaan mitä siellä näkyi. Valot vain syttyivät. Voisiko mikään olla rauhoittavampaa kuin yöllinen kaupunki? Siis sen rauhallinen puoli. Rasheelle Ami ei tainnut tällä kaarallaan mennä. Hän hymähti ja katsoi hetken tietokoneen näytössä näkyviä kuvia, paremminkin niitä, joita Nicole oli suositellut. Nyt kun ne näki siinä niin näytillä, Beniamin tajusi itsekkin paremmin, että voisi ihan oikeasti koettaa..

Hän hymyili itsekseen ja katsoi taas Nicolea. Mies huomasi kermavaahdon nokareen naisen nenänpäässä, juuri se mitä Ami oli itseltään koettanut välttää. Automaattisesti Beniamin hieraisi taas omaa nenänpäätään ja sen jälkeen samaisella kädelläään nopeasti sipaisemaan valkoisen tipan pois. "Söpöö.", hän virnisti. "..Siis sulla oli kermavaahtoo tossa.", Ami viittosi asiaa vielä sipaisemalla omaa nenänpäätään uudelleen.
"Mitä sä mietit? Yhtäkkiä tuli nii hiljasta."

Hiljaisuus oli harvinaisen pitkä, mutta Niciä se ei haitannut. Ainakin hän sai mietittyä mitä tekisi. Tytön punainen haalari oli toki söpö, mutta veti liikaa huomiota, joten Nic muuttaisi sen kuvan mustavalkeaksi. Hän kävi päässään läpi jokaisen kuvan ja hätkähti tuntiessaan sipaisun nenänpäässään. Hetken aikaa Nicole tapitti Amia hölmistyneenä vihreillä suurilla silmillään ja kosketti nenäänsä kummastuneena.
”Täh? Ai jaaa… Sori, mietin niitä sun kuviasi”, nainen totesi ja räpäytti pari kertaa silmiään ja joi sitten kaakaonsa loppuun. Nyt hän tarkasti, ettei nenään jäänyt yhtään mitään. Hänen sydämensä oli pysähtynyt hetkeksi yllätyksestä. Hän oli todellakin ollut muissa maailmoissa.

Laskiessaan kupin pöydälle, Nic otti tilalle kannettavansa. Hän avasi shopparin ja alkoi järjestelmällisesti karsia kuvia ja muokata hyviä.
”Tän mä laittaisin, näyttää että voit muuntautua…” Nicole virnisti ja muokkasi cowboy-kuvan hieman paremmaksi ja muutti värityksen seepiaksi, jolloin siitä tuli vielä enemmän villinlännen tuntuinen.
”Länkkäri hattu puuttuu ja buutsit”, Nic totesi ja tallensi muokatun kuvan.
Seuraavana kuvana hän käsitteli penkin päällä taiteilu kuvan. Se oli hyvää näyttöä ja siinä oli tasapaino kohdallaan. Vähän värejä korjaillen, Nic kelpuutti sen Cowboyn tavoin muokattavaksi ja tallennettavaksi. Alku kansiolle oli luotu.
”Enempää ei kannata ottaa, ettei tule liian yksipuolista. Monipuolisuus on aina plussaa”, Nic totesi katsellen kahta parasta kuvaa.

”Tyytyväinen?” Nicole kysyi kääntyen Amin puoleen kulma kohollaan ja näyttäen kuvat vieretysten miehelle. Nicolella oli oma kansio, mutta hän harvoin kävi missään kuvattavana. Ranskassa hän oli toiminut välillä mallina joissain pienissä jutuissa, mutta ei kummempaa. Hänen kansionsa toisin sanoen keräsi pölyä kirjahyllyssä, joka oli heidän vasemmalla puolellaan.

Nenän sipaisu taisi tulla taas aika kulman takaa. Ei sentään niin pahasti kuin se säikäyttäminen tanssistudiolla. Beniamin virnisti Nicolen varsin yllättyneelle katseelle, joka samalla näytti aika suloistelta, mutta myös huvitti Amia. Kaikkea sekaisin vaan. "No, sitten sä saat anteeks.", mies sanoi huvittuneesti. Hänen oli vain ihan pakko saada tuo kermavaahdon nokare pois nenänpäästä. Eikä Ami nyt nähnyt sitä kovin pahaksi korjaukseksi. Puhe kääntyi kuitenkin takaisin kuviin ja Beniamin seurasi vain sivusta ja kiinnostuneesti naisen avatessa jonkun ohjelman, jolla muokkasi kuvia hetkessä. Ei Ami tuota taitoa osaisi.. Muokattavaksi päätyi tuo cowboy kuva, missä vyösolkikin oli päässyt coolisti kuvaan.
"Pitäis varmaan ruveta virallisesti joksikin cowboyks, jos se noin hyvin menee kaupaks." Ami kallisti päätään ja hörppi vielä kaakaon loppujaan. Hän kallisteli päätään oikeastaan kummalle puolelle sitä mukaa, mitä Nicole muokkaili kuvia. Näytti silti niin helpolta puuhalta, mutta niinhän moni luuli tanssissakin jotain liikkeitä helpoksi, mutta ne paljastuivatkin melkeinpä vaikeimmiksi.. Kai sama päti tässäkin?

Hän kumartui katsomaan riviin laitettuja kuvia. Myönnetäänpäs taas, tämä näytti jo aika taidokkaalta, vaikka itse sen sanoikin.
"Tyytyväistäkin tyytyväisempi tyytyväinen.", Ami luetteli ja katsahti tyhjää kaakao mukiaan. "Loppu tää sun hyvä kaakaosikin.", mies näytti taas muka surulliselta. "Mut hei.. On kyllä ihan tosi tosi makeeta, että sä voit auttaa mua tän jutun kanssa. Palvoisin sua jos voisin.", Ami napautti käsiään yhteen hymyilen. "Onks sulla paperia tässä jossain?", hän nousi sohvalta yhtäkkiä ja katsoi sitten hyllyä, etsien jotain sopivaa. Joku kynä osui käteen, mutta paperia ei. "..Koska sä tarviit mun numeron ja osoitteen. Olis kiva jos voisit antaa sunkin numeron. Kyllä sä tiedät mihin.", Beniamin kaivoi lopulta jonkun kuitin taskustaan. Se sai nyt luvan kelvata.
"Mä nimittäin lupaan ja vannon, että me kuullaan toisistamme vielä. Seuraavasta kuvista ja siitä kansiosta mä maksan, kunhan vaan pistät laskun.", hän jatkoi pulputtamistaan pysähtymättä ja kirjoitti sohvalle istuuduttuaan kännykkänumeroaan ja osoitettaan ylös kuitin valkoiselle puolelle sohvapöytää vasten. Selvällä käsialalla ja vielä nimi kenen tiedot siinä olivat. "Sä varmaan muistat mut nyt.", hän naurahti ja kaivoi kännykän taskustaan ojentaen sitä Nicolelle. Ei ainakaan innostusta puuttunut asian suhteen.
"Jos viittisit vielä oman numeron siihen naputella?"

Oliko mahdollista hämmentyä toisen puhevauhdista? Nicole vain hymähti toisen sanoille palvomisesta.
”Pelkkä rukoilu ja virret riittää”, Nic totesi leppoisasti Amille virnistäen pienesti. Seuraten miehen edesottamuksia Nicole siirsi jalkansa sohvan reunalle ja nojasi leukaansa polviin. Hän seurasi miten mies kirjoitti osoitteensa ja nimensä. Nicole yllättyi toisen käsialan siisteydestä. Joskus hän melkein kiikutti lappusia lääkäreille tulkittaviksi, mutta nyt se palvelu ei ollut tarpeellinen.

”Jos sä kirjoitat siihen Cowboy, niin ainakin muistan”, Nicole totesi ja otti kännykän vastaan näppäillen numeronsa siihen ja nimeten itsensä Nicole Valokuvaajana. Sinänsä ihan hieno sukunimi englanniksi, olisikohan ranskaksi liikaa hienostelua? Nic kuitenkin talletti numeron ja ojensi kännykän takaisin omistajalleen ja otti vuorostaan lapun käteensä ja vei sen talteen.

Hetken mielijohteesta Nicole avasi suunsa: ”Haluatko sä nähdä mallikansion? Mun on tossa hyllyssä, mutta mulla on yhden tuttuni kansio tuolla ja se käski esitellä sitä. Harmittaa kun oon sille sen velkaa”, Nic toivoi miehen kiinnostuvasta oikeasta mallista enemmän kuin Nicistä. Jotenkin nainen tunsi itsensä aina kiusaantuneeksi, jos joutui esittämään omaansa. Yhdessä kuvassa oli kampanjoitu väkivaltaa vastaan ja Nicin selkä oli kuvattu siihen ja hän oli pitänyt päästään kiinni käsillään. Se oli puhutteleva, mutta Nic vihasi arpiaan.
Kupit pöydällä Nic korjasi talteen ja vei ne keittiöön ja laski niihin vettä, jotta tiskaus helpottuisi. Hän ei ollut vielä saanut tiskikonettaan asennettua. Hän aina lykkäili sitä onnistuneesti seuraavaan ja seuraavaan viikonloppuun. Piaan hänen pitäisi myöntää tappionsa ja kutsua ammattilainen.
”Vai onko sulla kiire?” Nicole kysyi ja kuivasi kätensä seinässä roikkuvaan pyyhkeeseen. Nicillä kun oli seuraava päivä vapaata, hän voisi kuluttaa miten kauan aikaa hyvänsä ihaniin Audrey Hepburn elokuviin, jotka hän oli lainannut ystävältään.