Wrong place, wrong time

// paikkana siis joku pikkukauppa Rasheella ja Radical tänne kera Jeff : d sry toi idearikas otsikko//

Pienikokoinen nainen suunnisti askeleensa hyvinkin kevyellä tyylillä kohti pikkukauppaa Rasheella. Ei hän olisi muuten jaksanut lähteä, mutta raasulle oli iskenyt yhtäkkiä hirveä himo saada mandariinia ja mikäs siinä sitten, kauppaan vaan. Toki Am olisi voinut myös Devonilla käydä kaupassa, mutta samallahan tässä pieni iltalenkki tuli. Sää ei tosin ollut parhain, taivas oli pilvessä ja sadekin varmaan alkaisi minä hetkenä hyvänsä. Onneksi Amanda oli jo tottunut Lontoon säihin, koko ikänsä kun samalla tiellä asunut.

Nainen veti keltamustaruudullisen huivinsa paremmin kaulansa ympärille mustan takkinsa kaula-aukon peitoksi. Kylmä viima ei tuntunut kovinkaan kivalta, varsinkin kun takin alla oli vain keltainen t-paita ja jaloissa haalean keltaiset farkut. Tuolla oli käsissään suurehkot mustat lapaset, ei hänen sormiaan paleltanut tosin lähes koskaan, mutta Am sattui pitämään niistä lapasista. Kuten lähes aina, tälläkin kerralla Amandan hiukset pörröttivät sekaisena kiharapilvenä vähän minne sattuu, ainakin ne liiteli ympäriinsä pienen tuulen mukana.

Amandan askeleet kirivät vauhtia, kun tuttu pieni putiikki näkyi jo pimenevässä illassa. Sisällä sentäs olisi lämmin, toisin kuin täällä. Suuri lapanen tarrautui oven kahvaan ja pienen kellon kilinän saattelemana Am astui sisään, posket punaisina ja kasvot hymyssä. Hän tervehti hyvinkin iloisesti tiskin takana istuvaa vanhemman puoleista myyjää, ennen kuin asteli peremmälle ympärilleen katsellen. Tuon uteliaat silmät haroivat ympäristöä pieni hymynkare koko ajan huulillaan.
Toki Amanda muisti, että missä mandariinit sijaitsivat, mutta siitä huolimatta hän käveli jokaisen hyllyvälikön läpi. Hän halusi lähinnä katsastaa koko kaupan läpi, mutta samalla myös lämmittää kylmettyneet poskensa. Hän asteli hitain askelin kaupassa ympäriinsä ja tutkiskeli katseellaan paketteja ja niiden hintalappuja, oli jännää miten paljon ne erosikaan muista kaupoista. Lopulta kierrettyään liki koko kaupan läpi Am käveli hedelmäosastolle ja riisui suuret lapaset käsistään. Hän nappasi pienen muovipussin ja alkoi lappaa mandariineja pussiin, hymyssä suin jälleen.

/tönkköä, sori ; s /

Kaksi autoa kaarsi moottorit jyristen ja renkaat soraa niellen katulamppujen hämärästi valaisemalle pihalle pienen "kyläkaupan" eteen. Autojen tummanpuhuva olemus oli vahvassa ristiriidassa kaupan ikkunoihin teipattujen väririkkaiden mainsojulisteiden kanssa - eivätpä ne muutenkaan erottuneet edukseen edes niiden parin perusauton joukosta jotka parkkiruutuihin oltiin siististi jätetty.
Etummaisen auton ovet lensivät selälleen auki sinä hetkenä kun se pysähtyi ja ulos astui itsevarman oloisena muutama ihminen, lähes saman tien löysivät ihmiset itsensä ulos myös perimmäisestä autosta joka oltiin jätetty aavistuksen verran kauemmas kaupan pääovesta. Yhteensä kuusi ihmistä, kaikki lyhythiuksisia, tatuoituja, tummiin sävyihin ja nahkarotseihin verhoutuneita, varsin kunnioitettavan kokoisia miehiä, jokainen aseistettu. Joukossa oli kaksi muutaman vuoden muita nuorempaa miehenalkua jotka eivät suinkaan olleet niin varman ja itseriittoisen oloisia kun muut neljä, he olivat joukosta ainoat jotka olivat edes yrittäneet vetää jotain kasvojensa suojaksi. Muut käyttäytyivät kun huoleen ei olisi aihettakaan, Jeffrey mukaanluettuna eivät kaikki viitsineet edes sammuttaa tupakkaansa.

Jeff tönäisi kevyesti eteenpäin toista nuorista, parilla askeleella löysi tiensä pääovelle, repäisi sen auki ja antoi oven iskeytyä lujalla vauhdilla seinään. Sen seinustan ikkunat kirjaimellisesti helisivät pitimissään. Miehet eivät vaivautuneet edes yrittämään huomaamattomana oloa vaan tekivät paikallaolonsa heti selväksi rutiininomaisella varmuudella, aseet ojossa huudetut uhkaukset saivat myyjän perääntymään käsiä ylös nostellen ja kassaa kirjaimellisesti tarjoten. Rahoilla ei kuitenkaan tällä kertaa ollut väliä kellekkään - pari hassua satasta ei ollut vaivan arvoista.
Putiikki oli melkein tyhjä, ensikatsauksella löytyi silmiin vain kassan takana seisova nuori mies ja vähän vanhempi nainen joka oli selannut aikaisemmin lehtiä aivan oven lähellä mutta joka nyt tuijotti ovelle jähmettyneenä. Se riitti.
Jeffrey näki myyjän käden eksyvän tiskin alle hyvin lyhyeksi ajaksi - sekuntiksi, jos siksikään. Muutkin näkivät ja aika alkoi juosta jokaisen mielessä. Kytät oli kutsuttu, kuinka kauan niillä menisi ehtiä putiikille? Viisi minuuttia? Korkeintaan.

"Ron, se on sun", Jeff työnsi jälleen enemmän esiin toista nuorista pojista, niin rajusti, että tuo melkein menetti tasapainonsa. Äänessä oli myrkyllisen tyyni sävy josta ei kuvastunut läpi niitä tunteita joiden yleensä oletettiin vastaavassa tilanteessa nousevan pintaan - ei pelkoa, ei ahdistuneisuutta, ei innon tai pakokauhun häivääkään. Poika korjasi otettaan aseestaan, pienestä haulikosta, kirosi hiljaa itsekseen ja jonkun huudahtaessa "toimi" lopulta tähtäsi ja ampui. Luoti osui kerralla maaliin - kassan takana seisovan myyjän päähän. Poika antoi aseensa laskeutua ja piipun siirtyä osoittamaan lattiaa katsetta seuraten.
Kukaan ei jäänyt katsomaan tuon luhistumista vaan kaikkien huomio kiinnittyi nyt toiseen nuorukaiseen. Toinen pojista ei epäröinyt todistelunsa kanssa hetkeäkään vaan lähes innosta hyppien ampui edelleen paikalleen jähmettyneen rouvan kehoon kolme luotia peräjälkeen.

Jengiläiset eivät turhaan jääneet ikuistamaan rikospaikkaa vaan palasivat pihalle lähes yhtä nopeasti kun sisälle - Jeff kuitenkin tajusi viimehetkellä kaupassa olevan kolmannenkin osapuolen.

Amandan sormet nappasivat juuri yhden mandariinin kiikkiin, muttei hän kerennyt kuin kerran pyöräyttää sen kämmenessään tarkastaakseen hedelmän kunnon, kun se jo tipahti takaisin muiden hedelmien joukkoon. Pieni säpsähdys tuntui nuoren naisen koko kehossa, kun ovi paiskastiin vauhdilla auki. Viimeistään hänen korviinsa kantautuvat uhkaukset ja hälinä viestittivät selvästi, että siellä ei ollut ihan tavanomainen asiakasparvi. Amandalla ei ollut suoraa näköyhteyttä etuovelle, eikä hän tiennyt että pitäisikö piiloutua, juosta kenties karkuun tuli hännän alla vaiko mennä kaikessa rauhassa tutkimaan tilanne. Jos realistisesti mietittiin, Am ei tiennyt muuta ulospääsyä kuin pääoven, pikkukaupassa ei kamalasti piilopaikkoja näkynyt ja.. No, niin. Joka tapauksessa Amanda laski kädet täristen hedelmäpussin mandariinien päälle, kun samassa nainen jo kuuli laukauksen. Tuon käsi jähmettyi paikalleen ja veri pakeni kasvoista. Jos Amanda olisi kyennyt, hän olisi varmasti punninnut jo tosissaan tuota pakoajatusta. Harmi, että hänen aivotkin olivat vähän jähmettyneet.

Tämän mieli huusi järjen kanssa kilpaa edes piiloutumaan hedelmäkorin taakse, tuskin häntä huomattaisiin ellei joku tulisi varta vasten hyllyn takaa tarkastamaan hedelmäkorin takana mahdollisesti piileskeleviä silminnäkijöitä. Joka tapauksessa, Am ei kovin usein luottanut järkeensä, hän hitaasti kääntyi ja hiippaili hyllyn reunalle. Se tosin taisi olla virhe, neito kerkesi juuri parahiksi näkemään elämänsä ensimmäisen kuoleman todellisuudessaan paljain silmin, kolmen laukauksen saattelemana muuan naisen elämä oli loppunut lyhyeen. Pieni vingahdus karkasi Amandan huulilta ja tuon silmät painautuivat kiinni hänen yrittäessä tasata hengitystään. Olihan punapää joskus elokuvissa tietenkin nähnyt kuolemia ja ampumista, mutta näin todellisessa elämässä se oli paljonkin eri asia. Tyttöparan keijumaailmat saivat pahan kolauksen tuosta. Jos Amanda olisi uskaltanut avata silmänsä, hän olisi tietenkin voinut vielä yrittää vaikkapa pötkiä pakoon tai piiloutua. Päässä huutavan äänen saattelemana naisen silmät kuitenkin raottuivat varovaisesti auki ja hän näkikin heti kättelyssä tummapukuisen, nahkarotsiin pukeutuneen miehen silmät nauliutuneen häneen. Amandan sydän tuntui muljahtavan ja hänen päässään alkoi vilistä moniakin syitä, miksei hänen kannattaisi vielä kuolla. Hänhän oli vasta nuori ja viaton, ei hän mitään kertonut kenelekkään. Ei tosin varmasti kertoisikaan, olihan hänen henkiriepunsa sitä tärkeämpi. Toisaalta, Amandan omatunto ei ehkä sallisi elämää kertomatta mitään.
Viattomuus ja pelko paistoivat varmaan monen kilometrin päähän Amandan silmistä, kun tuo tapitti pelokkaasti nyrkit yhteen puristuneina miestä, joka ainakin oli jo hahmottanut hänen olemassaolonsa. Oikeastaan Amanda jo odotti tuon kohottavan aseistetun kätensä ja päättävän naisparan elämän siihen hetkeen. Silloin hän tosin muisti Adamin, miehen jonka hän oli tuntenut jo ties kuinka kauan. Nähnyt tosin viimeksi melko kauan aika sitten. Oikeastaan melkein kaikki ampumisjutut ja muut toivat tuon hänelle mieleen, jos Amanda oikein muisti niin tuokin oli kuulunut johonkin.. Jengiin? Jotka vain huvikseen ampuivat tuosta vain kyläkaupan porukat kuoliaiksi, tai eihän Amanda syytä tiennyt, hän ei ollut kovin mielellään edes Adamin kanssa ollut yhteydessä tuon kertoessa jotain juttuja hänen ja "kavereidensa" tekosista. Mutta kannattaisihan yrittää, jos Amanda onnistuisi Adamin avulla pelastamaan henkiriepunsa niin mikäs siinä.
"H-hei", Amanda vinkaisi tärisevän epävarmalla äänellä. Hän rykäisi nopeasti ja yritti saada käsiensä tärinän loppumaan. "Adam Collins, tunnetko?" Am kysyi jo hiukan varmemmalla äänellä.
"Se voi kyl varmistaa, ettemmä mitää kerro.. En oo koskaa kertonukkaa, eikä mua kiinnosta kertoo, ei ylipäätään kiinnosta miks tyypit täällä pyörii ympäriinsä ammuskelemassa ihmisiä.." Tuo selitti nopeasti yhteen hengenvetoon hiljaisella, juuri ja juuri kuuluvalla äänellä. Amanda ei uskaltanut siirtää katsettaan miehestä minnekkään ja tuon koko vartalo vapisi pienesti. Jos nimi ei tuolle tuttu ollut, niin pitäisi kai henkisesti jättää hyvästit tälle maailmalle. Harmi että pelkkä ajatus oli saada Amandan anelemaan polvillaan mieheltä armoa.

// sori se on lyhyt ja laatuki on mitä on.. koita kestää : 'd //