This is my place, my rules

(( Jeff & omatunto, tsehtseh ))

Eva's oli jälleen kerran tupaten täynnä. Polttariporukoita, perjaintai-illan juhlijoita ja perskännien vetäjiä, kukin tavallaan. Eva Beaumont-Fassbender - tai kuten nainen itse mielellään esittäytyi: pelkkä Eva Beaumont - kopsutteli jalkakäytävää pitkin ja kääntyi pian sivukujalle, josta pääsi suoraan yökerhon takahuoneeseen. Ei erityisesti tehnyt mieli tunkea läpi ihmisjoukon, joka sisällä odotti. Hän oli pukeutunut valkoiseen mekkoon ja vyötäröä korostamaan oli taiteiltu musta, kapea vyö. Kaiken tämän kummin peitti alleen musta villakangastakki. Jalassa taas oli tavalliseen tapaan oikeat porkkanan istutus -kengät. Mustat piikkikorkoiset antoivat vain naisen kaipaamaa lisäpituutta. Eva huokaisi raskaasti ja pörrötti tummia hiuksiaan, astuessaan sisälle kuivaan ja lämpimään takahuoneeseen. Hän vilkaisi ympärilleen hymähtäen. Henkilökunta oli näemmä ollut erityisen motivoitunut takahuoneen siivouksen suhteen. Siellä täällä lojui tyhjiä take-away-kahvikuppeja ja pizzalaatikoita. Tummaverikkö potkaisi edessään olevan limupullon kuluneen nahkasohvan alle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Niinhän se kutakuinkin meni.

Nainen joutui raivaamaan toimistonsa oven edessä olevaa roinaa. Raivaustöiden jälkeen kiukkuinen ja tympiintynyt nainen pääsi lopulta peremmälle huoneeseen, mutta jätti oven raolle, jotta kuulisi yökerhon puolelle. Ihan vain siltä varalta, että joku sattuisi kaipaamaan häntä. Takki riisuttiin heti ensimmäiseksi ja laskettiin pöytää vastapäätä olevalle nojatuolille. Itse tummaverikkö siirtyi mappihyllyn luokse, napaten kansion, jossa luki siistillä käsialalla kirjoitettuna tammikuu 2010. Eva oli liian kontrollinhaluinen luovuttaakseen kirjanpitoaan jollekulle muulle. Kun teki itse, niin ei tarvinnut korjailla muiden virheitä myöhemmin. Vaikka tuskinpa ammattikirjanpitäjä virheitä kovin helposti tekisi, tai eihän sitä tiennyt.

Eva laski kansion pöydälle, istuutuen sen taakse tuolille. Tyytyväinen huokaisu karkasi naisen huulien välistä. Hän oli ottanut aamulla Fredrickin kanssa pahasti yhteen (mikä oli sinäänsä harvinnaista, että miehen tekemiset kauheasti herättivät mitään tunteita naisessa, kun otti huomioon, että kaksikon tunteet olivat nätisti sanottuna viilentyneet tai kadonneet, puff vain savuna ilmaan viime vuosina). Mies oli keplotellut itselleen työkeikan Saksaan. Kuulemma joku tärkeä asiakas tahtoi loma-asunnon Saksasta, ja kiinteistönvälitysfirmansa ainoana saksan taitajana Fredrick oli uhrautunut lähetettäväksi ensimmäisellä koneella veden toiselle puolelle. Nyt rouva Beaumont-Fassbander joutuisi omin neuvoin selviytymään miehen raivostuttavista vanhemista, jotka olivat päättäneet lauantaina ängetä kylään. No, olihan hänellä Poppy apunaan sekä tukenaan. Joka tapauksessa Eva oli aivan varma, että syy aviomiehen karkaamiseen olivat juuri omat vanhempansa. Eva tiesi miehen inhoavan vanhempiaan ja työthän oli loistava tekosyy vältellä näitä. Kerrassaan mahtavaa.

Nainen naputti kynällään kansion viereen asettamaansa lehtiötään ja puraisi mietteliäästi huulta. Kaikki näytti olevan kunnossa. Työntekijät olivat muistaneet lisätä oikeassa järjestyksessä yökerhoon tulleet laskutkin. Pienet sille. Yhtäkkiä Eva kuuli koputuksen ovelta. Tuttu punapäinen tyttö seisoi ovella. "Hei, Casey", Eva tervehti lempeästi hymyillen. "Voisimmeko muuttaa työvuorojani, äitini tarvitsisi minua Dublinissa, joten en pysty tekemään ensi viikon vuorojani", tyttö selitti. Eva keikautti päätään ja kohautti olkiaan voimattomasti. Työntekijäpula. No, ehkä siitä selvittäisiin hengissä. "Eiköhän se onnistu", nainen totesi lopulta rikkoen hiljaisuuden, ellei yökerhon puolelta kantautuvaa musiikin pauketta ja puheensorinaa laskettu.

/ täältä tullaan ( :
venähti vuoro pikkasen/

Ihmiselle joka oli tottunut Rasheen hiljakseen lahoaviin ja purkumääräyksen saaneisiin räkälöihin oli Eva's lähestulkoon maanpäällinen paratiisi, rakennuksen ei tarvinnut kun seistä paikallaan ollakseen asteen parempi kun muut paikallisten juhlapaikat. Jo pelkkä juomalista teki vaikutuksen, niin olemassaolollaan kun sisällölläänkin. Tarjolla oli muutakin kun olutta, vodkaa ja viskiä, ja vaihteluhan tunnetusti virkisti, myös juomatapoja. Vaikka Jeffrey oli aina ollut suhteellisen sivistynyt juoja houkutti kaatokänniin asti juhliminen nyt ihan vain sen vuoksi, että pääsisi maistamaan mahdollisimman monesta lasista. Toistaiseksi oli eteen löytynyt ainoastaan muutama tuttu ja turvallinen Kamikaze jotka olivat jo mukavasti nostattaneet mielialaa pieneen kevyeen hiprakkaan.

Vaikka kapakan ulkosivun perusteella olisi sitä voinut luulla perinteiseksi vanhojen alkoholistien kantapaikaksi joka autioutui pahemmin päivä päivältä muuttui sisälle tullessa mieli kuitenkin kerralla - neonvalot ja rintalastassa asti jyskyttävä basso toivottivat tervetulleeksi sisään kenet tahansa johon iski muu kun syvä hiljaisuus ja homeiset oluttuopit, todennäköisesti ei paikka houkuttanut myöskään ahtaan paikan kammosta kärsivää. Jonon puute ei selvästikkään kertonut mistää muusta kun siitä, että tilaa oli riittävästi ja portsarilla homma hallussa, sisään oli ehditty illan aikana johdattaa kunnioitettava määrä ihmisiä ja olo alkoi pikkuhiljaa olla lähes tukala. Ihme ja kumma missään ei myöskään näkynyt liiemmin niitä kuusitoistavuotiaita jotka yleensä näillä seuduilla pääsivät tökerösti väärennettyine papereineen sisään lähes minne vain halusivat.
Ihmismassojen käytöksestä saattoi helposti päätellä, että myös viinanmyynti oli lihottanut kassoja tänään ihan mukavissa määrin. Jatkuva juopunut puheensorina, räkäinen nauru, huudot ja satunnaiset uhkaukset peittyivät lähes kokonaan musiikin pauhun alle mutta siellä täällä horjuvia, tanssivia tai muuten harhailevia ihmisiä oli mahdoton olla näkemättä.

Jeff ei suinkaan ollut liikkeellä yksin vaan mukana oli pari satunnaista (huomattavan humalaista) jengiläistä sekä muutama muu joka oli liittynyt joukkoon vasta baarissa. Parin selkkauksen jälkeen oltiin yhteistuumin päätetty, että olisi kaikkien parhaaksi jos ei joka hetki tarvitsisi pelätä nurkan takana tai auton takakontissa odottavaa pyssysankaria, "seepraefektin" luomiseksi oli siis tärkeää, ettei kukaan jengipoliitiikan kannalta tärkeä ihminen kiertänyt yksinään kyseenalaisilla kulmilla. Eva's ei tosin tainnut olla kyseenalainen enää kenenkään mielestä, päin vastoin, paikka oli illan aikana alkanut tuntua lähes turvasäilöltä. Täpötäydessä tilassa oli vaikea ampua mutta myös vaikea tulla ammutuksi.
Jeffrey ei ollut panostanut ulkonäköönsä sen kummemmin edes baari-illan kunniaksi vaan päälle oli löytynyt arkiset reissussa rähjääntyneet farkut, tumma harmaasävyinen ARMY tekstillä varustettu beater ja nahkarotsi joka tosin oli jo hylätty päältä hyvän aikaa sitten, hiuskuontalo oli edelleen varsin lyhyt ja kasvoja koristi sänki. Vasenta käsivartta värittävä aina leukaperille asti nouseva musta massiivinen tribaalikuvio pääsi kerrankin oikeuksiinsa ollessaan suurilta osin kaiken kansan nähtäviltä.
Joukkio istui etäämmälle nurkkaan sijoitetulla sohvarykelmällä "vain henkilökunta" oven vieressä edessä olevalla pöydällä muutamia laseja, tyhjiä ja puolitäysiä, tuijottamassa närkästyneenä jotain kahdenkymmenen kieppeillä olevaa pojannulikkaa joka aukoi humalan siivittämänä suutaan tehden pari karvasta tosiasiaa selville varsin töykeään sävyyn. Kukaan tuskin oli sen kiinnostuneempi pojan puhista tai seurasta ylipäätään, ketään ei kuitenkaan myöskään huvittanut heittää tuota omin käsin ulos. Kai humala pitkitti hermoja vielä tässä vaiheessa - normaalisti räjähdysherkkä seurue istui nyt vain naureskellen paikallaan, lukuunottamatta Jeffiä jota alkoi pikkuhiljaa ketuttaa tuon paasaus.

"Sä alat käydä mun hermoille" Jeff ilmoitti kohteliaaseen sävyyn ja nosti lasinsa huulilleen siemaisten kurkussa polttelevaa juomaa teennäisen tyynenä aivan kun mikään ei olisi vialla.
Muiden paikallaolijoiden tapaan merkittävästi juonut poika hiljeni hetkeksi mutta jatkoi pian puhettaan kahta nopeammassa temmossa - sammalluksen vuoksi oli lähes mahdoton erottaa sanoja toisistaan saati ymmärtää niistä suurinta osaa, pari pätkää sieltä täältä kuitenkin upposivat typerämmänkin päähän, kuten "läski paskiainen", "tärkeilevä perseenreikä" ja "sekopää terroristi". Pieneksi hetkeksi kiinnostuneena herännyt porukka alkoi pikkuhiljaa vajota takaisin omaan horrosmaiseen humalansekaiseen tilaansa ja unohtaa pennun jälleen, nopeasti kaikki kuitenkin taas virkosivat kun varoituksetta viuhahti ilmassa ilmeisesti lyöntiaseen virkaa hoitava drinkkilasi jonka vähiin käynyt sisältö roiskui lähellä olijoiden päälle ja joka lopulta kolahti rikki jonkun olkapäähän, lasin jalka ja itse juomaosan jäämät olivat edelleen pojan kädessä joka piti niitä osoittamassa Jeffiä aivan kun kuvittelisi pitävänsä kädessään vähintäänkin tarunhohtoista miekkaa.

Eva raaputti mietteliäästi ohimoaan, kun nuori, punapäinen nainen poistui toimistosta kiitosten ja leveän, tavallaan pahoittelevan hymyn kera. Mistä ihmeestä Eva repisi puuttuvan työntekijän kokonaiseksi viikoksi? Nainen painoi päänsä alas ja vei molemmat kädet ristiin niskansa taakse. Ei kai auttaisi kuin itse tulla heilumaan tiskin taakse, vaikka omistajan ja pomon asemassa hän ei ollut sellaista koskaan enää kuvitellut tekevänsä. Eva halusi vain kävellä sisään hienoissa vaatteissa ja hoidella paperihommia, ei kaadella drinkkejä humaltuneille asiakkaille. Naisella ei ollut kumminkaan sydäntä jättää työntekijöitään pulaan - siitähän koko puljukin kärsisi.

Tummaverikkö heräsi ajatuksistaan, kun toimistoon juoksi pelästyneen oloinen baarimikko. "Haluatko sinäkin vaihtaa työvuoroa?" Eva kysyi ivallisesti ja hymyili teennäisen kohteliaasti. "Mitä...?! Ei, en halua", nuorukainen takelteli ja tapitti Evaa vähintäänkin kummastuneena. Nainen kurtisti kulmiaan, seuraten kuinka ovella seisoja katsahti yökerhon puolelle, mutta palautti katseensa sitten rouvashenkilöön. Kysyvä kulmien kohotus. "Siellä syttyy pian käsirysä. Joku penska on ärsyttänyt jo hyvän tovin yhtä porukkaa, ja... ja..." Hän ei enää saanut selvää sanoista, vaan ponnahti ylös tuoliltaan, marssien sitten kohti toimiston ovea. Sisäiset höyrykattilat kävivät jo pahasti kierroksilla. Eivätkö ihmiset tosiaan enää osanneet käyttäytyä saatuaan muutaman lasillisen alkoholipitoista juomaa? Ehkä pitäisi muuttaa Eva's limudiskoksi, saattaisi säästyä turhien tappeluiden selvittelyltä. Tosin limudiskolla ei tainnut kyseisellä alueella, jolla he olivat, kauheasti kysyntää olla.

Korot kopisivat kipakasti lattiaa vasten, kun askeleet veivät naista takahuoneen ovelle. Eva sattui juuri parahiksi paikalle, sillä baarimikon kuvailema poika osoitteli vanhempaa miestä lasin jalalla, kun muu joukko ja oikeastaan koko yökerho tuijotti henkeä pidätellen mihin suuntaan tilanne kehittyisi. Tummaverikkö käveli varovasti, mutta päättäväisesti kaksikkoa kohden, ennen kuin muisti itsesuojeluvaiston, tai lähinnä sen puutteen. "Sinä siinä", Eva murahti kireästi, katsahtaen nuorempaa miehistä. "Alahan kalppia! Kukaan ei tappele täällä tänä iltana", mutta arvon herra ei tuntunut kuulevan naisen sanoja, vaan mutisi muka vastustajalleen jotain pelkureista ja kananpojista.

Kaikki sohvilla istuneet olivat nyt nousseet seisomaan tilanteen muuttuessa aidosti uhkaavaksi, aseet olivat vielä toistaiseksi visusti piilossa vaikka kellekkään tuskin jäi kyseenalaiseksi niiden olemassaolo. Ainakin aidoille Rasheelaisille pärstäkertoimet tai viimeistään kaikkien ihoja yhtenäisesti kirjovat samankaltaiset tribaalitatuoinnit kertoivat siitä, että oli paras pysyä poissa alta. Ikävä kyllä kaikki eivät asiaa kuitenkaan omaksuneet. Ei kukaan varsinaisesti pelännyt, että pääsisi hengestään yhden pienen pojan ja rikkinäisen lasin vuoksi, sen verran pahaa jälkeä lasi oli kuitenkin tehnyt silpoessaan viattoman ohikulkijan käden ettei kukaan varsinaisesti itseään maalitauluksikaan tarjonnut.
Jokainen baarissa olija tuntui hiljentyneen, ihmiset joko tuijottivat ja seurasivat tilannetta puhtaasti uteliaina tai eivät uskaltaneet avata suutaan siinä pelossa, että saisivat itsekkin turpaansa. Vaitiolo oli melko järkevä vaihtoehto jos halusi päästä itse mahdollisimman helpolla ja minimoida mahdollisuudet mukaan sotkeutumiseen, ikävä puoli siinä tosin oli se, että paikallaolijat jännittyivät entisestään ja jäivät odottamaan "loppuräjähdystä", järjestyksenvalvojat ja jopa portsarikin tuntuivat nyt seuraavan tilanteen kehittymistä valmiina tulemaan väliin.

Jengiläiset pidättyivät kuin yhteisesti sopimuksesta tekemästä itse aloitusta, lakipykälät olivat tulleet tutuksi jokaiselle, aivan kuten myös niiden kiertäminen. Anna vihollisen lyödä ensin - puolustaudu ja käy käsiksi saamatta rangaistusta tai joutumatta ongelmiin. Minkä tahansa väkivaltateon sai laitettua itsesuojelun piikkiin kunhan vain vastustaja kohotti kätensä ensin. Joissain tapauksissa oli melko vaikeaa pitää pää kylmänä ja hillitä itsensä, kuten juuri nyt kun poika edelleen huuteli säädyttömyyksiä.

Sinä hetkenä kun Jeff antoi katseensa siirtyä äärimmäisen pieneksi hetkeksi paikalle korkeat korot napsuen saapastelevan naisen suuntaan päätti pentu käyttää tilanteen hyväkseen. Oli outoa kuinka toinen saattoi edes tiedostaa niinkin pienen herpaantumisen noinkin umpitunnelissa, kai tuolla oli vain juopon tuuria. Lasi ehti hädintuskin hipaista miehen kasvoja kun tämä oli jo itse pienemmän kimpussa. Pari nappiin osunutta nyrkiniskua, toinen kasvoihin ja toinen tarkasti kylkiluiden ja rintalastan liittymäkohtaan, ja poika putosi lattiatasoon ulisten kovaan ääneen.
"Mee vittuun siitä", Jeffrey osoitti maassa muka loukkaantuneena makaavan pennun kylkeen vielä yhden kipakan iskun ja sinetöi työnsä sylkäisemällä päälle.
Lasi oli pienenkin kosketuksen aikana ehtinyt viiltää auki hiukan leukaperää ja olkapäätä. Mies ei vielä ollut oikeastaan reagoinut mitenkään paikalle saapuneen naisen paikallaoloon, saati tuon sanoihin.

Eva ehti juuri väistyä alta, kun miehistä vanhempi kävi nuoremman kimppuun. Nainen viittoili hölmistyneitä portsareita hätiin. Olisi nyt kaapin kokoisten korstojen luullut itsekin tajuavan tulla väliin heti, kun riitapukarit kävivät toistensa päälle. Nainen seurasi tilannetta voimatta tehdä yhtään mitään. Olisi varmasti vain saanut nyrkin päin näköään, jos olisi uskaltanut ängetä kahden miehen väliin. Ei välttämättä tahallaan, mutta kiukunpuuskissa olevat herrasmiehetkään eivät tuntuneet ajattelevan ketä löivät, kuhan vain osuivat johonkin. Tosin tässä ei tainnut olla mistään herrasmiehistä kyse.

Hampaat pureutuivat myötätunnosta huuleen, kun poika putosi lattialle. Oli tainnut sattua vähän vakavamminkin. Paikalle ehtineet ovimiehet kyykistyivät lattialla makaavan möykyn viereen, kun taas kiukusta puhiseva ranskatar astui vanhemman miehen eteen. Nainen tönäisi tätä, tapittaen miestä silmiin. Katseesta ja olemuksesta päätellen rouvamme ei ollut järin tyytyväinen kyseisen herran ratkaisuun rökittää itseään pienempiä. Hän ei välittänyt lainkaan, vaikka miehen ystävät - tai niitä tummaverikkö ajatteli niiden olevan - liikahtivat kuin valmiina hankkiutumaan eroon vihaisesta naisihmisestä. "Vous idiot!" Eva sihahti ranskaksi. Kiukuspäissään nainen usein vaihtoi äidinkieleensä, vaikka harvempi täkäläinen sitä ymmärsikään. Fredrick tosin oli jo oppinut kaikki naisen latelemat haukkumasanat. Etusormi osoitti miestä kasvoihin. Kulmat olivat vaarallisesti kohollaan ja silmissä leiskuivat salamat. Kaikki merkit viittasivat tulevaan myrskyyn.

Tummaverikkö katsahti olkansa ylitse lattialla makaavaa poikaa ja tämän vieressä kyykisteleviä portsareita, joista toinen pyöräytti silmiään naiselle ja puhui samaan aikaan puhelimeen. Huomio palasi kumminkin äkkiä takaisin edessä seisovaan häirikköön. "Mikä maailman omistaja sinä luulet olevasi?" Nainen astui lähemmäs miestä, tönäisten tätä uudestaan. Eva ei tahallaan yrittänyt ärsyttää miestä, koska oli jo nähnyt miten poikarukan oli käynyt, mutta hän ei oikein viitsinyt hillitä tuohtumustaankaan. Kädet nousivat kysyvänä eleenä hieman ylemmäs. "Tuo äsköinen oli täysin tarpeetonta. Mikä tarve jokaisella naapuruston muka koviksilla on leikkiä nyrkkisankaria? Me elämme 2000-luvulla, emme kivikaudella. Silloin olisi ollut ehkä ihan okei hakata toinen pienen erimielisyyden tähden, mutta nyt ei todellakaan. Ei ainakaan minun yökerhossani!" Eva oli raivoissaan. Hänen ääneensä oli pingoittunut sen tähden ja hengen vetäminenkin unohtui, kun piti suoltaa saarnaa miespuoliselle henkilölle, joka ei ollut malttanut pitää hermojaan kurissaan. Okei, tummaverikkö tuskin olisi suhtautunut tappeluun samalla tavalla, jollei se olisi tapahtunut hänen yökerhossaan.

/ anteeksi pieni autohitti, sano jos häiritsee niin muuttelen /

Jeffrey ei nähnyt teoissaan mitään väärää tai edes mitään moitittavan arvoista. Tottahan hänellä oli oikeus puolustaa itseään, jos joku kävi lasin kanssa kasvoille hyppimään? Siinä ei voinut olla mitään väärää, että ajoi omia oikeuksiaan. Ei sillä, että mies normaalisti kärsisi omantunnontuskista ainaki kun menetti hermonsa ja turvautui nyrkkeihinsä, nyt siihen vain ei ollut syytä edes teoriassa. Nuoremman lyöminen ei myöskään itsessään tuntunut missään - jos eivät vanhemmat opettaneet jälkikasvuaan tavoille niin jonkun se piti tehdä, joku toinen ei välttämättä olisi niinkää hellävarainen kun Jeff vaan ampuisi kuulan suoraan kalloon ihan vain saadakseen jäkätyksen loppumaan. Pari hassua näpäytystä saattoi siis ottaa ihan puhtaasti kasvatuksen kannalta.
Miehelle oli mysteeri miksi ihmeessä pentu oli ylipäätään tullut aukomaan päätään kun typerämpikin olisi tajunnut, ettei kannata. Vaaran merkit olisi nähnyt sokeakin. Toki tuo oli humalassa, mutta kyllä silloinkin piti teoissa olla jotain järkeä, tuskin viinaa oli niin paljon mennyt, että kaikki järki olisi kadonnut. Ainakin tuo oli seissyt sen verran suorassa ja näyttänyt hyvinvoivalta, että se oli melkein poissuljettu vaihtoehto.

Toinen asia jota Jeff ihmetteli oli se paikalle pelmahtanut naikkonen joka aukoi päätään vähintäänkin yhtä ärsyttävästi, aivan kun pienen pojan puolien pitäminen olisi tuolle vähintäänkin elintarkeä asia. Jo toinen ihminen jolla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä saattoi tehdä ja mitä ei. Ei nimeksikään itsesuojeluvaistoja.
Mies hämmästyi vähän kun nainen ei töytäissyt häntä vain kerran vaan heti perään toistekkin, Jeffrey ei tällä kertaa kuitenkaan painanut asiaa villasella vaan nappasi kiinni tuon ranteista ja peruutti naisen seinää vasten jääden itse eteen seisomaan, ranteet seinää vasten painettuna. Jotain rajaa sentään, vaikka nainen olikin, ei silti voinut käydä tönimään ketä tahansa ja päästä kun koira veräjästä sillä verukkella, ettei naista saanut lyödä. Tarpeen tullen Jeff olisi valmis unohtamaan sen säännön kaikkien muiden mukana. Jos nainen käyttäytyi kun mies, tuota sai kohdella kun miestä. Jos halusi tulla kohdeltuna naisena kannatti käyttäytyä sen mukaan, pitää näpit visusti irti jos ei toisin käsketty ja hillitä kielensä.

"Kuka sä olet puuttumaan mun tekemisiin?"
Miehen kasvoilta ei ollut luettavissa mitään tunteita, ilme oli neutraali aivan kun mitään sen erikoisempaa ei olisi ollut tekeillä. Jeff oli naiseen nähdän fyysisesti suuressa ylivoimassa ja täysin tietoinen asiasta.

((ei mitään, ihan vapaasti mun puolesta voi autohittailla, kuhan ei tapata mun hahmoja :'DD))

Eva yritti riuhtaista kätensä irti miehen otteesta, mutta onnistui siinä harvinaisen huonosti. Odotettavaa. Olihan miehellä fyysinen ylivoima hentoon ja pieneen naisihmiseen verrattuna. Parhaansa mukaan Eva yritti pistää vastaan, mutta tuli siitä huolimatta työnnetyksi seinää vasten. Himskatti, mies oli todella päättänyt ruveta käyttämään fyysistä ylivoimaansa hyväkseen. Ohimennen tummaverikkö tuli vilkaisseeksi yhteen järjestyksenvalvojista, joka oli noussut ylös lattialla makaavan poikarukan viereltä, valmiina puolustamaan työnantajaansa (kannatti kohdella työntekijöitään kunnioituksella, nämä eivät pettäneet koskaan). Eva kumminkin loi jykevähköön mieheen merkitsevän katseen, jotta tämä tietäisi puuttua peliin vasta, kun rouva Beaumont-Fassbander olisi oikeasti alakynnessä. Olihan hän sitä juuri sillä hetkellä, mutta niin kauan, kuin tappelun toinen osapuoli ei kohottaisi kättään mitään hätää ei ollut. Kyllä Eva yhden kukkoilijan hoitaisi. Hän ei ollut niitä naisia, joille piti ostaa tarralenkkarit, vaan nainen sitoi kengännauhat ihan itse.

"Anteeksi?" Eva kohotti kulmiaan kysyvästi ja kallisti päätään korostaakseen kysymystä. "Mä olen juuri se, joka tulee puuttumaan sun tekemisiin, jos sä päätät pistää jonkun sairaala kuntoon mun yökerhossa", naisen äänensävy oli tiukka ja osittain raivostunut. Jälkimmäinen tunnetila näkyi myös rouvan tummanruskeista silmistä. Eva yritti rykäistä ranteensa miehen otteen alta, muttei onnistunut siinä vieläkään, vaikka yritykseen pistettiin aiempaa enemmän voimaa. Hetken ajan tummaverikkö harkitsi iskevänsä korkonsa kipeästi miehen jalkapöydälle, mutta hylkäsi ajatuksen, koska uskoi sen vain suututtavan miestä enemmän. "Älä yhtään epäile, ettenkö mä olisi ennenkin pistänyt sun kaltaisia ruotuun", Eva sihahti irroittamatta katsettaan miehen silmistä ja kasvoista. Hän yritti päätellä tulevaa tämän ilmeestä, mutta ei kyennyt lukemaan siitä mitään. Hän kurtisti kulmiaan turhautuneena. Kaikenlaisia öykkäreitä ja kukkoilijoita oli tullut vuosien varrella käsiteltyä, mutta tämä tapaus oli aivan omaa luokkaansa.

"Millä ihmeen oikeudella sä luulet olevasi valtuutettu kukkoilemaan mulle?" Eva tiukkasi ja kiskaisi käsiään jo kolmannen... vai hetkonen, neljännen kerran? Tarkoituksena ei ollut kumminkaan vapautua otteesta, vaan silkkaa protestointia. "Päästä irti! Vai etkö sinä ymmärrä englantia?" Tummaverikkö ei voinut estää itseään loihtimasta kasvoilleen erittäin herttaista hymy, vaikka tiesi sen todennäköisesti olevan vain hyvin ärsyttävä ele.

/ anteeks kesto taas, nyt lupaan ryhdistäytyä /

Jeffrey ei nähnyt teoissaan mitään väärää tai edes mitään moitittavan arvoista. Tottahan hänellä oli oikeus puolustaa itseään, jos joku kävi lasin kanssa kasvoille hyppimään? Siinä ei voinut olla mitään väärää, että ajoi omia oikeuksiaan. Ei sillä, että mies normaalisti kärsisi omantunnontuskista ainaki kun menetti hermonsa ja turvautui nyrkkeihinsä, nyt siihen vain ei ollut syytä edes teoriassa. Nuoremman lyöminen ei myöskään itsessään tuntunut missään - jos eivät vanhemmat opettaneet jälkikasvuaan tavoille niin jonkun se piti tehdä, joku toinen ei välttämättä olisi niinkää hellävarainen kun Jeff vaan ampuisi kuulan suoraan kalloon ihan vain saadakseen toisen hiljaiseksi. Pari hassua näpäytystä saattoi siis ottaa ihan puhtaasti kasvatuksen kannalta.
Miehelle oli mysteeri miksi ihmeessä pentu oli ylipäätään tullut aukomaan päätään kun typerämpikin olisi tajunnut, ettei kannata. Vaaran merkit olisi nähnyt sokeakin. Toki tuo oli humalassa, mutta kyllä silloinkin piti teoissa olla jotain järkeä, tuskin viinaa oli niin paljon mennyt, että kaikki tolkku olisi kadonnut jäljettömiin. Ainakin pentu oli seissyt paikallaan lähes huojumatta ja näyttänyt melko hyvinvoivalta.

Mies ei joutunut ponnistelemaan paljonkaan pitääkseen rähjäävän naisen paikalleen lukittuna käsivarsiensa välissä. Edes kaikista tuittupäisin tapaus ei pelkällä mielenlujuudella voisi sortaa silkkaa fyysistä ylivoimaa eikä tämäkään selvästi ranskalaistaustainen tyttönen ollut poikkeus.
Jeff piti otteen napakkuudesta huolimatta ranteista kiinni melko kevyesti lähes alitajuisesti varoen murskaamasta naisen siroja luita, irti hän ei kuitenkaan päästänyt, eikä päästäisikään ennen kun brunette saisi suunsa pidettyä kiinni ja rauhoitettua itsensä. Jeffrey ei ollut tilanteessa ensimmäistä kertaa, hän oli monta kertaa joutunut samaan aikaan puolustautumaan raivokohtauksen saaneelta naiselta ja välttelemään pahoinpitelysyytettä jolloin kiinni pitely ja tilanteen neutralisoiminen olivat ainoat varteenotettavat, ja toimivat, vaihtoehdot.

Nainen tajusi nopeasti, ettei saisi ranteitaan irti Jeffin otteesta joten tyytyi vaan jatkamaan ivailuaan. Brunette esittäytyi melkein asiallisesti baarin omistajaksi - mikä sai miehen ihmettelemään, mikseivät portsarit olleet tulleet repimään häntä irti aikoja sitten - ja koitti perään vielä lujittaa asemaansa pääsemättä kuitenkaan sen kummemmin niskan päälle.
Jeff luotti pitkälti siihen, että nainen pelasi samojen sääntöjen mukaan kun hänkin eikä lähtisi käyttämään halpamaisia otteita. Jos otettiin yhteen, otettiin yhteen rehellisesti.
"No kun sä nyt noin nätisti pyydät", mies vastasi yhtä lailla vittumaisella sävyllä melkein herttaisesti (tai vain todella kettumaisesti) hymyillen, hellitti otettaan hiukan kun arvioiden, kannattaisiko nainen päästää menemään ja lopulta antoi sormiensa irrota tuon ranteiden ympäriltä.

((Juu, ei mitään. (: Suonet anteeksi varmaan pientä autohittailua))

"Kiitos", Eva murahti ja mulkaisi miestä myrkyllisesti. Hän hieraisi toista rannettaan, mutta vilkaisi sitten ovimiehiin, jotka seisoivat yhä valmiusasemissa. Uskalsivat nämä kumminkin rauhoittua ja ruveta siirtämään väkijoukon huomiota muualle. Kaikki hyvin, loppu hyvin. Skandaalin nälkäinen juhlakansa alkoi taas keskittyä aiempiin tekemisiinsä, kun draama selkeästikin oli lopuillaan. Samassa naisen katse osui miehen olkapäässä ja leukapielessä oleviin haavoihin. "Sä vuodat", Eva tokaisi ja kurtisti mietteliäästi kulmiaan. Toimistossa varmaan oli ensiapupakkaus, tai olisi pitänyt olla.

"Nuo pitäisi kyllä puhdistaa ennen kuin lähdet yhtään mihinkään. Vaikka mä kuinka haluaisin potkia sut ja ystäväsi piikkikoroillani hiiteen yökerhostani, niin en mä halua silti lukea, että joku joutu sairaalaan verenmyrkytyksen takia, vietettyään illan Eva'sissa. Huonoa bisneksen kannalta", viimeisin lause tuli siinä määrin herttaisella äänensävyllä sanotuksi, ettei sitä voinut tulkita muuna kuin pelkkänä kettuiluna. Tummaverikkö tarttui miehen käsivarteen ja kiskaisi tämän mukanaan henkilökunnan tiloihin. "Äläkä jaksa väittää vastaan, koska mä en oikeasti jaksaisi nyt pakottaa ketään paikattavaksi. Me voidaan hoitaa tämä toimistossa tai sitten kutsua ensiapumiehet paikalle. Ihan miten herra haluaa", Eva vilkaisi miestä olkansa ylitse, luoden tähän vetoavan katseen. Hän ei jäänyt kaikesta huolimatta odottamaan vastausta, vaan jatkoi toisen kiskomista toimistoa kohden. Ei vastaväitteitä, kiitos.

Kun arvon herra asiakas oli sitten saatu turvallisesti toimistoon (työntekijöiden oleskelutilojen läpikulkeminen oli aina yhtä arvelluttavaa, ei voinut koskaan tietää millaisia traumoja ulkopuoliset siitä mahtoivat saada), pukkasi rouva tämän istumaan työpöytänsä kulmalle, kun taas puolestaan itse sipsutti myös siivousvarastona tunnettuun komeroon. Kaivattu punainen laukku löytyi ylimmältä hyllyltä. Pienen kurottelun jälkeen palattiin miehen seuraan ja lääkärileikit saattoivat alkaa.

Eva laski ensiapupakkauksen miehen viereen. Vetoketju kiskaistiin auki, kun taas itse asettauduttiin miehen eteen. Hän joutui ikäväkseen olemaan säädyttömän lähellä pöydällä istujaa, mutta eipä auttanut itku markkinoilla. Eva selvitti kurkkuaan, katsahtaen miestä nopeasti silmiin, ihan vain päätelläkseen meinasi tämä esittää taas jotain mutkunmutkuja. Ajatustensa harhailua vika teille nainen yritti hillitä, keskittymällä vanutupon kostuttamiseen desinfioivalla puhdistusaineella. "Tämä voi vähän kirvellä", Eva mutisi. Hän kohotti miehen leukaa ehkä turhankin kovakouraisesti, mutta hei, häiriköt saivat mitä ansaitsivat.

/ hittaile ihan rauhassa jos näät tarpeelliseksi < : /

Jeff olisi olettanut bruneten lähtevän niskojaan nakellen paikalta siltä istumalta kun sai kätensä vapaaksi, kivahtavan ehkä muka vihaisena ja syytävän niskoille pari kirousta, mutta ei. Nainen näytti ensin siltä kun tekisikin lähtöä mutta jostain syystä tuo kuitenkin jäi aloilleen dramaattisesti ranteitaan hieroen ja myrkyllisesti mulkoillen, sivusilmällä tarkkaillen ilmeisesti portsareita jotka olivat alkaneet johdattaa ihmisiä aiempien tekemistensä pariin ja purkaa keskittymää. Tilanne oli ohi ennen kun oli ehtinyt kunnolla edes alkaakkaan - paitsi että aiempi poika makasi edelleen lattialla selvästikkin leikkien kuollutta. Tuosta näki kauas, ettei oikeasti ollut sattunut niin pahasti, kun tämä antoi eleillään ymmärtää. Selvästi portsarikin oli tajunnut asian ja koitti vain hienovaraisesti nostaa tuota seisomaan sen sijaan, että olisi soittanut paikalle ambulanssin tai muuten ilmaissut huolensa.

Mies piti naikkosen kommenttia ensin puhtaana kettuiluna ja oli vastata samalla mitalla takaisin, hän ei kuitenkaan ehtinyt saada sanaakaan suustaan ennen kun brunette jo jatkoi puhettaan hämmästyttäen sanoillaan Jeffin lisäksi varmasti useat muutkin. Jeffrey ei osannut päättää oliko nainen sarkastinen ja ivallinen vai jollain kierolla tapaa oikeasti huolissaan, vai tunsiko tuo vain velvollisuudentuntoa - joka tapauksessa keskustelun suunnanmuutos oli aika yllättävä.
Jeff oli kyllä tietoinen siitä, että oli onnistunut nirhauttamaan ihoaan, mutta tuskin haavat kuitenkaan olivat niin isoja, että niiden takia olisi tarvinnut sen suuremmin ruveta stressaamaan. Hän oli kestänyt pahempaakin kun pari pintanaarmua ja oli valmis vain kohauttamaan harteitaan ja jättämään asian sikseen, brunette kuitenkaan ei vaan tuo lähti päättäväisesti kiskomaan miestä mukanaan sivummalle, pois itse baaritilasta. Jeffrey ei sen suuremmin pannut vastaankaan, hän tutustui paikkaan mieluusti vähän laajemminkin, etenkin kun mukana oli beretta joka takaisi hänen turvallisuutensa.
Koskaan ei tiennyt, milloin henkiinjääminen olisi kiinni siitä osasiko suunnistaa baarin läpi vai ei. Totta puhuttuna Jeffiä ei myöskään kiinnostanut alkaa sanasotaan bruneten kanssa tai kuolla verenmyrkytykseen yöllä nukkuessaan.

Jeffrey seurasi brunettea melko kuuliaisesti aina ilmeisesti toimistona toimivaan huoneeseen asti, istuipa vielä sille pöydänkulmallekkin jota osoitettiin. Mies saattoi ehkä hiukan yllättyä kun nainen ihan oikeasti otti esille ensiapulaukun - kai hän oli kuvitellut, että toimistoon kutsumisella olisi joku oikeasti järkeenkäypä syy. Brunette ei kuitenkaan ollut kaivannut syytä ruvetessaan rähjäämään aiemmin eikä selvästikkään odottanut sellaista nytkään. Jeff tyytyi pitämään suunsa visusti kiinni siinäkin vaiheessa kun nainen alkoi sutia desifiointiaineella kostutetulla pumpulitupolla kasvoissa olevaa haavaa.

Mies ei voinut jättää huomiotta sitä kuinka lähellä brunette oli, hän ei kuitenkaan antanut tilanteen tai sen aiheuttamien ristiriitaisten tunteiden heijastua kasvoiltaan edes ohikiitävänä varjona.

Eva oli tyytyväinen kun mies pysytteli hiljaa, eikä osoittanut juurikaan vastarinnan merkkejä. Laastareita Eva ei suinkaan ruvennut kiinnittelemään miehen leukaan tai olkaan. Olisihan se ollut ehkä vähän turhaa, kun verenvuotokin näytti tyrehtyvän. Hän tyytyi vain töpöttelemään varovasti haavan ylitse vanutupolla, se varmasti riittäisi ihan hyvin. Satunnaisesti tummien silmien katse käväisi miehen silmissä, mutta pääasiallisesti hän yritti pitää katseensa haavoissa.

Samassa Eva kuuli rykäisyn selkänsä takaa, jostain oven suunnalta. Hän katsahti olkansa ylitse, kohdaten ovimiehen huolestuneen katseen. Aivan varmasti, jos tältä olisi kysytty, olisi kaapinkokoinen mies heittänyt ulos niskapers-otteella toisen niistä häiriköistä. "Pärjäättekö te täällä kahdella ovimiehellä, jos me Jimmyn kanssa käydään heittämässä se poika sairaalaan? Väittää olevansa sen verran loukkaantunut", mies pyöräytti silmiään ja sai Evan hymähtämään hieman huvittuneeseen sävyyn. "Eiköhän. Tai saavat luvan pärjätä, mä lähden kohta kotiinkin", saatuaan vastauksensa portsari nyökkäsi vakavana, loi varoittavan katseen pöydän reunalla istuvaan mieheen ja poistui sitten viemään tappelun toista osapuolta sairaalan päivystykseen.

Eva kääntyi taas miehen puoleen, yllättyen jälleen kuinka lähellä tämä sattui olemaan. Ei hyvä etenkään, kun omat ajatukset eivät enää halunneet pysyä kurissa. Eva pakotti itsensä keskittymään tilanteeseen, mutta se kuinka hän siinä onnistu... no, jääköön se salaisuudeksi. Nainen tiputti pumpulitupon miehen vieressä olevaan roskakoriin ja pakkasi käyttämänsä tarvikkeet takaisin ensiapulaukkuun. Vetoketju kiinni ja siinä se. Laukku saisi jäädä pöydälle lojumaan, jotta se varmasti ensi kerralla löytyisi. Tosin ei sen etsintää nytkään oltu tarvittu niitä kuuluisia kissoja ja koiria, mutta silti.

"Etköhän sä nyt henkiin jää", Eva totesi katsahtaen miestä. Hän kurtisti kulmiaan tiedostamatta. Oliko asia tosiaan niin, että mitä viileämmät välit sitä enemmän halusi toista? Teoria ei ainakaan toiminut Evan ja Fredrickin välillä, mutta ehkä juuri siksi, että he olivat olleet aikoinaan rakastavaiset, nyt he olivat vain naimisissa. Eva painoi katseensa alas ja henkäisi syvään, mutta ei voinut estää katseensa kohoamista takaisin mieheen. Mahdollisista seuraavista siirroistaan naisella ei ollut hajuakaan. "Mun pitäisi varmaan lähteä ja sun ystävät varmaankin odottavat sua takaisin", brunette hymähti itsevarmasti, peittäen sen avustuksella harhailevat ajatuksensa.

Puhdistusaine sai haavat kirvelemään mutta Jeff ei antanut sen näkyä kasvoiltaan, hyvä kun hän edes huomasi sitä keskittyessään ennemminkin edessään liikkuvaan naiseen. Mies tarkkaili keskittyneesti bruneten liikkeitä, pisti huomioon jokaisen silmänräpäyksen ja tiheät hengenvedot. Jeff varoi jäämästä tuijottamaan pitkään yhtämittaisesti, hän ei ollut stalkkeri eikä halunnut antaa itsestään sellaista kuvaakaan. Ensivaikutelmaa tuskin saisi enää muutettua paremmaksi mutta ei sitä ehdoin tahdoin tarvinnut enää huonontaakkaan.
Aina välillä katseet kohtasivat kuin ohimennen, eivät kauemmaksi aikaa kun silmänräpäykseksi, eivät niin, että he olisi saanut tilaisuuden lukea toistensa tunteita tai ajatuksia, vain merkiksi siitä, että molemmat olivat tietoisia toistensa läsnäolosta. Kumpikaan ei sanonut mitään, ei ollut mitään sanottavaa. Hiljaisuus ei ollut painostava tai ahdistava, kumpikaan tuskin tunsi tarvetta täyttää sitä iloisella puheensorinalla.

Mies käänsi katseensa naisesta oven auetessa. Hän seurasi portsarin puhetta vain puolella korvalla sen enempää kiinnostumatta yksityiskohdista. Portsarin äänensävystä kuulsi läpi, ettei tuo uskonut pojan loukkaantuneen niin pahasti kun tuo itse väitti, ja se oli pääasia. Jeffiä ei voisi syyttää mistään, kaikki oli itsepuolustusta, eikä edes kovin väkivaltaista sellaista jos pentu ei ollut edes aidosti loukkaantunut niin, että joutuisi sairaalaan edes tikattavaksi tai saamaan särkylääkkeen.
Jeffrey vastasi ovimiehen varoitukseksi tarkoitettuun katseeseen mulkaisemalla tuota pahasti sen suuremmitta syittä. Ei hän aikonut murjoa naisen kasvoja heti tuon lähtiessä, ei suinkaan. Miehellä ei ollut mitään aietta tehdä niin, ei enää kun brunette oli selvästi saanut hermonsa kuriin ja järjen takaisin päähänsä. Jos nainen olisi edelleen huutanut tilanne olisi ehkä saattanut olla erilainen, silloin Jeff tosin ei olisi edes suostunut lähtemään tuon mukaan paikattavaksi.

"On sitä pahemmastakin selvitty", Jeffrey vakuutti brunetelle ja laskeutui pöydänkulmalta aivan naisen eteen, suorastaan kiusoittelevan lähelle, niin lähelle, että saattoi tuntea tuon hengityksen ihollaan, erottaa jokaisen tumman silmäripsen.. Mies ei tiennyt itsekkään mitä ajoi takaa teollaan mutta ei antanut sen häiritä. Keho oli ennenkin ollut se, joka oli pään sijaan tehnyt ne viisaimmat päätökset, miksei siis luottaa siihen tälläkin kertaa? Jeff ei osannut suhtautua naiseen laisinkaan, hän ei osannut päättää oliko tuo ärsyttävä vai.. Haluttava. Niin. Brunette oli äärettömän haluttava vain seistessään edessä hämmentyneen oloisena.

Katseet kohtasivat ja tilanne oli yllättäen kuin suoraan elokuvasta. Kaikki tiesivät ne kohtaukset jossa kaksi ihmistä seisoivat aivan vastakkain, tuijottivat toisiaan syvälle silmiin ja unohtivat ulkopuolisen maailman, yhtä aikaa nojautuivat eteenpäin kuroakseen huulillaan viimeiset sentit väliltään hempeän laulun soidessa taustalla? Taustakappale puuttui eikä kumpikaan tehnyt aloitetta suudelmalle, mutta muuten kaikki oli samoin.
"Ehkä sun pitäis", Jeff myötäili bruneten sanoja miellyttävällä hiljaisella äänellä tekemättä elettäkään siirtyäkseen kauemmas. Ei hän uskonut, että nainen oikeasti lähtisi. Jos brunette lähtisi ei tuo olisi kertonut lähtevänsä, asian mainitseminen tarkoitti sitä, että etsittiin tekosyytä jäämiselle.

Eva ei oikeasti tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai ajatella. Nainen vilkaisi miehen silmiä kuin hakien niistä vastausta kysymyksiinsä, mutta niitä ei saatu, vain kasapäin lisää hämmentäviä mietteitä. Johonkin suuntaan oli kuitenkin tehtävä päätöksiä. Kallistuivat ne sitten miehen suutelemisen tai toimistosta ulos marssimisen kannalle. Jotain oli tehtävä. Kuhan vain sai aikaan jotakin muuta kuin miehen silmien tuijottamisen. Evan katse tutki toisen kasvoja, jotka olivat liian lähellä naisen omia, jotteivat ne oli häirinneet ajatusten juoksua.

Nainen naurahti hieman hämmentyneesti miehen sanoille, mutta pudisti päätään sitten. Katse riistettiin toisen silmistä väkisin ja sen annettiin vaeltaa lattiassa, pöydässä sekä ensiapupakkauksessa, kunnes se sitten taas nousi takaisin lähtöpisteeseen. "Mun pitäisi", erittäin vakuuttava äänensävy, joka paljasti, että lähteminen oli lähes mahdotonta. Eva puraisi huultaan mietteliäästi. Silmät seilasivat toisen silmien ja huulten väliä. Nainen kurottautui hetken mielijohteesta lähemmäs toista ja painoi huulensa tämän huulille, kokeilevaan ja epävarmaan suudelmaan. Evalla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän oli tekemässä. Ehkä olisi pitänyt työntää mies ulos toimistosta ennen kuin erehtyi tekemään tyhmyyksiä. Nyt oli vähän myöhäistä katua. Tehtyjä asioita ei saanut tekemättömäksi, ellei omistanut aikakonetta, eikä rouvalla itsellään sellaista löytynyt takataskusta.

Eva vetäytyi hengitysraon päähän. "Mm'mh, sori, mun ei olisi pitänyt", nainen mutisi ja käytti kätensä pörröttämässä tummia hiuksiaan.

/kiitos kivasta pelistä < : /

Jeffrey oli omalla tavallaan tyytyväinen siitä, että sai bruneten käyttäytymään kuin pikkutytön joka oli samaa aikaa peloissaan ja niin innoissaan, että lähes tärisi. Nainen ei tuntunut tietävän mitä tehdä. Tuo tähyili hämillään ympärilleen, vilkaisi välillä Jeffin kasvoja kuin tukea hakien ja vakuutteli edelleen olevansa lähdössä vaikka ei selvästikkään ollut. Jo Jeffin huulille eksyvä katse kertoi molemmille mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan, eikä kumpikaan halunnut estää sitä tapahtumasta.
Ajantaju katosi nopeasti. Jeff ei pian pystynyt sanomaan olivatko he seisseet siinä vastakkain useita minuutteja vai sekuntteja, ehkä vain muutaman silmänräpäyksen? Tilanne tuntui edelleen etenevän aivan elokuvien käsikirjoitusten kaavan mukaisesti.

Lähes yhtä aikaa molemmat nojasivat kevyesti eteenpäin, kallistivat kasvojaan, painoivat huulensa kevyesti vastakkain.. Jeff antoi bruneten selvästi tehdä aloitteen vaikkakin heti merkin saadessaan heittäytyi itse mukaan tilanteeseen.
Nainen oli epävarman oloinen, kokeileva, aivan kun ei olisi ihan varma tekikö lainkaan oikein, valmis perääntymään koska vain. Jeffrey vastasi suudelmaan itsevarmemmin, antoi huuliensa hyväillä naisen omia paljon rohkeammin, ehkä hiukan rajustikkin, sormiensa juosta tuon sileää poskea pitkin ja laskeutua kaulaa ja solisluita hivellen. Hetki ei kestänyt kauaa - nainen perääntyi, antoi huulien irrota toisistaan muttei kuitenkaan kavahtanut kauemmas vaan jäi aivan eteen seisomaan. Jeff ei voinut kun ihmetellä kun brunette yllättäen pyysi anteeksi tekoaan.

"Tuskin se häiritsi kumpaakaan", mies rohkaisi ja hymähti pienesti, antoi huulillaan käydä pienen hymyn. Jeff ei myöskään liikkunut hetkeen paikaltaan mihinkään, hän oli kuitenkin ensimmäinen joka sai otettua pari askelta poispäin ja rikottua maagisen hetken. Jeffrey poimi tarkoituksellisen suurieleisesti pöydän reunalla olevasta kotelosta käyntikortin, vaikka ei oikeastaan tuntenutkaan mitään tarvetta ottaa naiseen uudelleen yhteyttä, kääntyi kannoillaan ja hyvästit sanottuaan vain käveli paikalta taakseen katsomatta.

Se oli vain suudelma, ei mitään sen kummempaa. Mies oli jo unohtanut asian palatessaan yökerhon puolelle.