First date

Steven asteli rauhattomana elokuvateatterin edessä sillä hänellä olisi treffit tuota pikaa Rebeccan kanssa ja naisella olisi viellä tyttärensä Emma mukana jos lapsi ei tykkäisikään hänestä? Ehkä ei Rebeccakaan olisikohan hän tarpeeksi huolitellun näköinen? Mies stressasi ehkä aivan turhaan, mutta silti ehkä tämä menisi hyvin eikä Stev onnistuisia tyrimään kaikkea. Steven oli ostanut naisen ohjeen mukaan bambi 2 tytölle ja Rebecca saisi ison ja muhkean 10 punaisen ruusun kimpun tältä.

Mies oli leikannut hiuksensa tasaisiksi ja lyhyiksi, että ne näyttäisivät edes vähän siistimmiltä ja ylleen tuo olilainannut ystävältään rahaa ja käynyt ostamassa uudet farkut ja Green dayn bändipaidan. Yllään miehellä ei ollut takkia ainoastaan musta huppari, joka oli sisältä lampaanvillaa ja sopi hyvin talvi takin paikalle.
Stev piteli käsiä taskuissaan uudet housut tuntuivat oudolta jaloissa, mutta kyllä ne siihen ajanmyötä muokkaantuisivat.

Kauempaa Steven huomasi naisen ja lapsen tunnistaen ne pian Rebeccaksi ja Emmaksi ja miehen sydän alkoi hakata kovaa tahtia viellä he eivät pakosti huomanneet ja hän voisi paeta, mutta juuri kun hän oli kääntymässä kuuli hän iloisen tervehdyksen ja kääntyi naista ja lasta kohti hieman epäröiden hymyillen "öö Hei ompas siinä kaksi kaunista neitiä", hymy ja kukkien ojennus Rebeccalle ja sitten kyykistys Emman korkeudelle ja leffan ojennus "Siinä pikku eläinystävälle. Mä olen Steven", tämä hymähti ystävällisesti ja nielaisi pahin kai takana.

Hermot olivat vielä ihme ja kumma kasassa. Rebecca oli laittanut ylleen valkean paidan, mustat farkut ja kaulaansa kauniin korun. Hiukset olivat kiharat ja hajuvettä sopivasti. Meikki oli huoliteltu ja melko hyvä. Talvitakki oli yhä mustaa villaa ja lapaset pitivät kädet lämpiminä. Emma taas oli pukenut farkut, punaisen paidan ja laittanut hiuksensa saparolle. Musta talvitakki, punainen pipo, hanskat ja huivi, peittivät osittain tytön kasvot. He juttelivat kävelleessään käsikädessä kohti teatteria niitä näitä. Emmaa hieman jännitti, mutta Becca oli kuolemassa jännitykseensä.

Heidän saapuessaan, Becca oli tipauttaa silmät päästään nähdessään Steven. Toinen näytti kerrassaan upealta! Ruusujen saanti sai Beccan melkein pyörtymään ja hän katsoi miestä hämmästyneenä.
”Kiitos, sä näytät upealta”, Rebecca ei voinut olla toteamatta ja ihasteli muodonmuutosta. Toinen ei näyttänyt edes pahoin voivalta enää!

Emma katseli hieman epäluuloisena miestä, mutta saadessaan käteensä bambi kakkosen, josta Rebecca oli vihjaillut Stevelle, tyttö suli.
”Kiitti! Mistä sä tiesit? Becca, kato!” Tyttö oli innoissaan ja heilutti uutta leffaansa Rebeccan nenän edessä.
”Wau, Steve onnistui”, Becca sanoi ja katsoi miestä lempeästi ja hymyili niin kauniisti kuin vain ikinä osasi.
”Mennäänkö? Me käveltiin ja Emma valitti nenän jäätymistä koko matkan. Ei kultaseni, se on vielä ihan siinä sinun naamasi keskellä”, Becca vakuutti sivumennen Emman siitä, ettei tämän nenä ollut tippunut minnekään matkan varrella.

Ei se pynttäytyminen ihan turhaa ollut sillä nainen kehui tämän ulkomuotoa ja Steven tyytyi vain hymyilemään ja katselemaan tuota kaunista näkyä edessään. Vaikein osuus oltiin hoidettu pois kun lahjat annettu, vaikka aluksi tilanne Emman kanssa vaikutti huonolta niin bambi leffan saatuaan tyttö vasta innostui "ole hyvä vaan", naurahdus ja vilkaisu tyttöön, johon mies oli onnistunut ensitapaamisella "kato kyllä mä tiedän mistä tollaset pikku natiaiset tykkää", mies naurahti ja pörrötti pipo päistä Emmaa pienesti.

Mies nyökkäsi hymähdyksen kera kun nämä lähtivät astelemaan sisälle päin ja mies vilkaisi Emmaa "hei mihis se sun nenäs on kadonnu?", pieni virnistys ja muka kauhistuneena olevana siinä asteli elokuvateatteriin sisään missä oli erittäin lämmin. Alas portaat päästyään ennen tiskille menoa mies vilkaisi Emmaa ja naurahti "siinä se on ihan sun nassus keskellä", jonka jälkeen keskittyikin virkailijaan "Illan lasten elokuvaan kaksi aikuisten lippua ja yksi lasten lippua", tämä kertoi johon sai lipunmyyjältä vastaukseksi hinnan ja "illan elokuva on uudistus versio elokuvasta kaunotar ja kulkuri. Tuleeko muuta?", Steven katsoi virkailijaa ensin ja sitten tyttöjä "mitäs te haluatte?", kohtelias hymy noille ja takaviistoon astuminen, jotta nuo pääsisivät valkkaamaan mitä ottaisivat.

Joko lumi suli, tai Beccan sydän. Hän oli halata Steveä tämän kiusoitellessa Emmaa, joka päästi irti Beccan kädestä ja läimäytti käden nenälleen.
”Ei oo!” tyttö totesi ja näytti kieltään miehelle liukuessaan puoliksi alas teatteriin. Kun Steve meni kassalle, Emma puoliksi roikkui miehessä ja katseli kassan takana olevaa tarjontaa. Kun hän kuuli elokuvan nimen, tyttö juoksi Beccan luokse.
"Meidän lempi elokuva! Me nähdään Kaunotar ja kulkuri!" Sitten tyttö paineli takaisin tiskille ja Steven viereen.
”Voinko mä saada poppareita? Beccalle kanssa”, tyttö hoiti tilaamisen Rebeccan puolesta joka seisoi nyt miehen vierellä ja hymyili vain nyökäten pienesti. Emma oli innoissaan leffasta ja nyt vähän kaikesta muustakin.
"Mä tykkään poppareista, Herra Pompadilkin tykkää, mutta se ei kuulemma saisi syödä niitä", Emma kertoi miehelle ja pomppi nähdäkseen paremmin mitä tiskin takana oli.

Popcornien tullessa tiskille, Emma ojensi yhden purin Beccalle ja otti yhden itselleen.
”Mä käyn vessassa”, tyttö ilmoitti ja tyrkkäsi omansakin Beccalle ja meni tuttuun paikkaan, jättäen aikuiset kahdestaan.
”Se meni hyvin ja kiitos näistä ruusuista. Ne on ihania”, Rebecca sanoi kääntyen kokonaan Steven puoleen hymyillen.
”Emma tykkää susta. Älä sitten ihmettele kun saat eläin nimen. Se rakastaa eläimiä ja haluaa antaa kaikille aina eri lajin”, nainen naurahti ja taiteili kimpun ja purkkien kanssa. Ruusut tuoksuivat ihanasti ja popparit lämmittivät käsiä. Tytöllä kestäisi vielä jonkin aikaa, sillä Emma oli melko hidas joissain asioissa. Vessassa käynti oli yksi niistä.

Emma olikin fiksu likka ja koitti kädellään nenäänsä ja huomatessaan sen olevan paikallaan näytti kieltä miehellä ja tuo saikin Stevenin naurahtamaan ei mikään järin tyhmä penska ei ja jos siskoonsa tullu niin loistava tyttö. Steven ei saanut hymyä pois suulta, vaikka olisi yrittänyt tyttö oli aivan tohkeissaan sillä Emman ja Rebeccan lempileffaa oltiin menossa juuri katsomaan.
Toinen kysyi mieheltä saisiko popapreita ja Becca myös eikä Stev voinut lapselle kieltäytä ja katsoi virkailijaa "kaksi poppari purkkia ei muuta", jonka jälkeen maksoi tilauksen koittaen samalla pysyä innoissaan olevan Emman mukana ja lopuksi tajusi vain, että toinen oli juuri kadonnut vessaan ja tuolla oli kai lemmikki? Herra Pompadlkin?

Nyt Stevenin ja Rebeccan ollessa kahden miehen katse kohdistui naiseen, joka kiitti ruusuista ja kehui äskeisen menneen hyvin. Mies alkoi nauramaan huvittuneena kuullessaan ensin tytön tykkäävän täsät ei hän sitä nauranut vaan, että saisi hän eläin nimen "okei kiva mikäs sä oot? Entäs Emma itse?", Steven uteli jos sitä nimi kikkaa voisi sitten myöhemmin yllättää tytön. "Tietkö mä ootin tätä iltaa nää pari viimesintä päivää ja.." , lause keskeytyi vessan oven paukahdukseen eli Emma oli tulossa "no niin pidetään hauskaa", mies halasi naista ja vilkaisi Emmaan "valmis kattomaan hyvä elokuva?", naurahdus ja sitten kohti salin puolta missä ei ollut kovin täyttä. Mies jäi paikalleen ja antaisi Emman tai Rebeccan valita paikat.

Virnistäen Becca ravisti päätään ja nauroi mukana.
”Sä saat sen ihan ite kyllä kuulla. Eikä Emma ole kertonut mulle vieläkään mitä rotua mä edustan”, Becca sanoi nauraen ja oli melkein harmissaan, kun Steven lause jäi kesken. Emma nappasi oman purkkinsa ja oli jo odottamassa hitaita aikuisia ovella näiden halatessa.

Rebeccan sydän pompahti ja hän tunsi miellyttävän tuoksun nenässään ja hymyili Stevelle lumoavasti. Tämän esittäessä kysymyksensä, Emma nyökytti ja päästessään saliin pikkutyttö vei heidät keskelle, sillä Becca oli opettanut sen olevan paras paikka. Siinä ei tarvinnut taivutella niskaa ja äänet eivät olleet liian lähellä.

”Mä haluan Steven viereen”, tyttö ilmoitti heidän päästyään istumaan. Sanoista toimeen ja mies sai istua kahden naisen välissä.
”Nytkö sä mut jo hylkäsit?” Becca kysyi tytöltä joka heilutteli lyhyitä jalkojaan iloisesti.
”En, mutta sä aina alat itkemään siinä lopussa, niin mä en joudu antamaan sulle nenäliinaa”, Emma totesi tomerasti ja Rebecca taiteli nauruaan vastaan. Hän nimittäin todella aina niiskutti yhdessä kohtaa. Siksi silmämeikki olikin yksinkertainen ja vedenpitävä.

Hellästi Becca asetti ruusut viereiselle penkille ja tarjosi poppareitaan Stevelle, tietäen Emman mutustavan omansa melkein kokonaan yksin.
”Ja mä en itke siinä yhdessä kohtaa”, hän valaisi ja Emma tuhahti paljon puhuvasti.

Mies naurahti jälleen niimpä tietenkin totta kai hän saisi kuulla sen itsekkin, mutta oli Steven taas niin onnellinen kun tapasi silloin aikaisemmin Beccan eikä tuon tytössäkään mitään vikaa ollut päinvastoin Emma oli loistava tyttö ainakin ensi vaikutukselta ei sitä sitten tietäisi millainen piru tuosta tutustuessa tulisi. Emma oli joutunut hetken odottamaan salin ovella Stevenin ja Beccan viellä halatessa.

Miehen silmissä pyöri vain naisen lumoava hymy kun he siirtyivät istumaan aikalailla keskelle salia mikä oli totta tosiaan erittäin hyvä paikka fiksu kuin mikäkin tuo tyttö oli. Salissa ei katsojia montaa ollut heidän lisäksi kaksi perhettä eikä itseasiassa muita kaikki vaikuttivat niin onnellisilta, että Stevenin tuli jopa lapsuus aikojaan hieman ikävä.
Naurahdus karkasi miehen suustan Emman lausuessa selvästi, että haluaa istua tämän vieressä ja syy oli se, että tyttö ei halunnut naiselle antaa nenäliinaa vaan Steven olkapäänsä tai jotain osaa kädestään. "Ootko varma, että uskallat istua mun vieressä?", mies hymähti ja kääntyi Rebeccan puoleen, joka tarjosi popapreita ja mies otti pari niitä suuhunsa.
Steven asetti kätensä naisen ympärille varovaisesti lausahtaen huvittuneesti "joo joo et itke", ja sitten keskittyminen kun huoneessa kaikki valot pimeni eli siis leffa alkaisi.

"Jännitääkö?", Stev vilkaisi Emmaa ja näytti kieltään "täällä ois turvallisempaa jos nyt alkaa pelottamaan", tämä naurahteli ja taputti näiden alapuolella olevaa lattiaa, toivottavasti Emma ymmärtäisi sen huumorina eikä kävisi kuin kiinalaisessa silloin.
"Nyt tuolta tulee kohta se hirvi kulkuri", Steven vitsaili tarkoituksella Emmalle.

Kun Emman rohkeutta epäiltiin, tyttö suoristautui penkissä. Hän oli maailman rohkein tyttö, joten hän ei myöntäisi pelkoaan.
”Mä en pelkää mitään”, tyttö ilmoittikin ja katsoi Steveä haastavasti. Rebecca vain tyytyi nielemään naurunsa ja nojautumaan kevyesti Steveen miehen käden kietoutuessa hänen ympärilleen. Mitään lääppimistä ei kyllä tapahtuisi Emman istuessa vieressä, mutta näin oli varsin mukavat oltavat.

Valojen himmetessä Emma nojautui eteenpäin.
”Sun sinne alas pitäis mennä”, tyttö ilmoitti ja näytti shh-merkkiä. Rebecca nauroi hiljaa ja painoi päänsä vasten Steven hartiaa ja käpertyi penkille. Elokuvan edetessä Emma eläytyi täysillä. Tytön kasvoilla kävi monia tunteita ja ilmeitä, tehden lapsesta niin suloisen. Popparit kuluivat tasaiseen tahtiin ja jännässä kohtaa Emma käpertyi penkille ja tuijotti kangasta kulmat rypyssä, vaikka tiesi kaiken etukäteen.

Välillä Rebecca sen sijaan sai itsensä kiinni Steven käden pitämisestä tai muusta vastaavasta. Hän piti siitä, että sai olla lähellä ja tuntea tietyn maskuliinisuuden. Se veti polvet heikoiksi ja suun hymyyn. Tosin, aivan lopussa Rebecca taisteli urheasti kyyneleitä vastaan, kun yksi koirista loukkaantui. Pieni harmaa kaveri oli Reben lemppari ja rankkurien ajaessa yli, kyyneleet kohosivat yhä useidenkin katselukertojen jälkeen.
”Nenäliinaa?” Rebecca kysyi hymyillen pienesti Stevelle ja pyyhkäisten silmäkulmiaan.

Steven hymyili tytölle, joka ryhdistäytyi ja lausui selvään ääneen, että ei pelännyt mitään sillä tuollaisia ne lapset juuri olivat eivät HE voineet mitään pelätä tai hävitä koskaan. Mies ei aikonutkaan, että käden kietominen ympäri jäi siihen sillä kyllä Stevillä sen verran järkeä löytyi, että ei Emman edessä rupeaisi mitään lääppimistä aloittamaan.

Naurahdus tyttö lausui kiivasti, että miehen tarvi mennä alas ja nainenkin nauroi vaan. Törkeää tämä tämmöinen noh kuitenkin mies keskittyi myös leffaa välillä vähän hieroen naisen selkää kädellään tuon ollessa käpertyneenä siinä.
Outoa, että jopa jotkut kohdat saivat myös Stevenin eläytymään ja nauramaan miehen tuli ikävä niitä aikoja kun hän itse oli ollut Emman ikäinen ja viellä niin viaton. Leffa ei itseasiassa ollut edes niin tylsä, että oisi voinut nukahtaa vaan se sai miehen nauramaan kuten myös välillä Emman ilmeet, joka eläytyi leffaan täysillä.


Välillä miehen hengitys kiihtyi tuon tajutessa naisen pitävän tätä kädestä ja miehen puristavan takaisin. Ehkä se oli toisaalta hieman kiusallista, mutta tavallaan niin mukavaa Steven ei tiennyt miksi, mutta olo oli paras mahdollinen. Mies alkoi sääliä hieman harmaata koiraa, joka jäi rankkurin alle, mutta hän ei sentään ruvennut itkemään. Pian hän kuuli nenäliinan pyynnön ja ojensi tuolle sen hymyillen toiselle "söpöä",jonka jälkeen vilkaisi taas kattoon kun valot himmeästi palasivat päälle ja katsoi Emmaa "no tykkäsikkö?", hymy ja sitten kelloa vilkaisu ja ylösnouseminen hitaasti ja takin päälle pukemista.

Elokuva oli menestys. Rebecca nautti olostaan ja huomasi kahden muunkin tekevän niin. Steven ojentaessa nenäliinan Becca vain tuhisi ja niisti nenänsä. Valojen myötä Beccakin nousi seisomaan ja vuorautui vaatteisiinsa.
”Se on paras! Nyt Becca on mulle velkaa leivoksen! Aina kun Becca itkee elokuvassa ja mä en, niin mä saan leivoksen”, Emma kertoi ja samalla tunki pipon päähänsä ja huitoi käsillään. Se loppui kuitenkin välittömästi, kun tyttö otti lahjansa käsiin ja puristi sen rintaansa vasten.

Heidän valuessaan ulos elokuvateatterista, Becca nakkasi popparien loput menemään purkkeineen päivineen. Ruusuja hän kantoi iloisena käsivarsillaan ja huomasi erään naisen katselevan niitä vihjaavasti ja koittavan saamaan miehensäkin tajuamaan.
”Mennäänkö me nyt kotiin? Minä haluan näyttää Stevelle herra Pompadilin!” Emma oli tohkeissaan ja jos tämä halusi näyttää hamsterinsa, Steve oli päässyt kokeestaan läpi kiitettävällä.

”Se on sitten hamsteri, mäkin olen hamsteri. Hamsterit on kivoja. Sä olet koira. Vähän niin kuin kulkuri”, Emman suusta tulivat ne kuuluisat eläin repliikit. Tyttö todella nautti tästä.
”Nyt sä tiedät mikä sä olet”, Rebecca sanoi Stevelle ja nauroi. Olihan toinen koittanut udella sitä jo aulassa.
”Ja jos Steve ei ole suunnitellut mitään, niin voit sinä varmaan näyttää Herra Pompadilin”, Becca vakuutti ja korjasi hieman Emman vaatetusta. Lähinnä huivin ja pipon asentoa, sillä ne olivat jättää paljaan niskan näkyviin.

Steven naurahti "Sähän sit voitat aina?", hymy ja vilkaisu Emmaan ja hymyn kasvu vain sen takia, että näki toisen tykkäävän tämän lahjasta. Becca heitti poppari purkin roskiin jäämineen ja huomasi saman kuin Steven erään naisen vihjailevan tuon ruusuilla omaa miestään. Emma tihkui innostuneisuutta haluessaan esitellä Stevenille Herra Pompadilin ja totta kai Steven haluaisi nähdä sen.
Huvittunyt hymy kasvoillaan mies kuunteli Emman selitystä siitä, että Herra Pompadili ja tuo olivat hamstereita ja Steven oli koira kuin elokuvan kulkuri, joka hauskasti myös miehen mielestä osui nappiin omanlaisensa kulkuri hän olikin. "Niimpä ja aika sopivan se keksisikin", naurahdus ja vilkaisu naiseen "itseasiassa oon suunnitellut", hetken hiljaisuus heidän kävellessä ulko-ovelle ja miehen laittaessa nutun päähänsä. Ulkona mies sitten hymähti "Kuulkaas mun ilta on suunniteltu teidän kanssanne olemiseen", hymy kummallekkin.

"Mennään", mies tokaisi iloisena ja lähti noiden kanssa kävelemään Rebeccan asuntoa kohti sillä nyt hän tietäisi missä se on. Stevenin käsi meni vahingossa huomaamatta naisen kädelle näiden kävellessä eikä mies ajatuksissaan ollessaan edes tajunnut sitä vaan jatkoi hyvällä mielellään kävelyä.

Hetken aikaa Emma pohti voittiko ja ravisti päätään.
”Becca voittaa Bambissa”, tyttö ilmoitti ja tassutteli heidän edellään kadulla. Tyttö pysähtyi aina kulmissa odottamaan tai katsomaan, että he tulisivat perässä. Välillä tämä juoksi heitä vastaan ja näytti tuumivalta, mutta ei sanonut mitään. Huomatessaan, että Rebecca piti Steveä kädestä, vaikka se olikin tytöstä kummallista, ei Rebe tehnyt niin muiden kuin hänen kanssaan.

”Rebe, saanko mä avaimet?” Emma kysyi ja ojensi kätensä ja Becca antoi tytölle avaimet, jolloin punainen pipo päässä pomppien, tyttö juoksi ulko-ovelle. Hetken aikaa kesti, ennen kuin oikea avain löytyi, mutta eipä se tahtia haitannut. Emma jäi pitämään ovea auki aikuisille ja juoksi sitten koti ovelle.

Kun hitaampi kaksikko pääsi sisälle, Emma oli jo laittanut takin naulaan ja heittänyt pipon, huivin ja hanskat koriinsa. Hänen huoneestaan kuului iloista juttelua hamsterille.
”Moi Herra Pompadil! Sä näät tänään uuden herran. Hän on Steve ja vähän hassu, mutta kiva”, tyttö selitti hamsterilleen ja Rebecca nauroi hiljaa tytön jutuille.
”Vähän hassu, mutta kiva. Taitaa olla ysin arvosana”, nainen vitsaili riisuessaan ulkovaatteensa pois ja jättäen kengätkin eteiseen hän tassutteli eteenpäin.
”Emmalla menee vielä hetki. Hän selostaa kaiken Herra Pompadilille”, Rebecca sanoi ja lösähti sohvalle. Ulkona ollut kylmä ilma, oli tunkeutunut läpi vaatteiden ja naisen posket olivat punertavat pakkasen nipistelystä.

Jaha no Bambissa ei nyt paljon itkettävää olekkaan kai? Mistä Steven sitä voisi tietää jos nähnyt tuon leffan niin se oli, joskus 2-vuotiaana. Tyttö juokse hedinä edellä ja välillä tuli näiden eteen miettivän katseen kera ehkä se, että Stev ja Becca pitivät kädestä ei ollut tavallista Emman silmille tai niin Beccan puheista mies oli ymmärtänyt asian.
Tyttö kysyi avaimia mitkä saikin kun ulko-oven edessä oltiin ja sisään päästyä mies kiitti Emmaa, joka piti ovea auki ja juoksi heti pää kolmantena jalkana kotiinsa.

Becca ja Steven astuivat noiden asuntoon niin Emma oli jo ulkovaatteet riisunut ja oli huoneessaan kun taas Steven riisui rauhallisesti ulkovaatteensa ja katsoi Beccaa naurahtaen kevyesti "Elämäni ensimmäinen 9", virnistys ja asteli naisen kanssa olohuoneeseen istahtaen tuon viereen sohvalle ja nyökkäsi "joo ja sen jälkeen mä tutustun herra pompadiliin?", naurahdus ja vilkaisu tuon poskiin "onko sulla kovastikki kylmä? Ettet vilustu vaa", kohtelias hymy toiselle.

Miehen katse kiersi asuntoa ja sen jälkeen tämä nousi hitaasti ja venytteli paikkojaan istahtaen takaisin vilkaisten toista ja kietoi varovasti kätensä toisen ympärille ja lämmitteli toista. "Mulla oli tosi hauska ilta ja sun siskos on terävä likka", naurahdus ja vilkaisu jälleen toiseen "Ootko sä sit Kaunotar jos mä olen kulkuri?" , komea hymy ja sen jälkeen pitkä naurahdus miehen teki mieli antaa suukko naiselle, mutta ehkäpä parempi sitten lähtiessä. "Oisko sulla kahvia?", hymy.

Silmät tuikkien Rebecca virnisti leveästi: ”Ehkä sulla on mahiksia jopa kymppiin…” Emma kun tuntui olevan niin kovin haltioissaan Stevestä, että arvosana voisi noustakin.
”Jep, sitten sä joudut lepertelemään hamsterille ja jos sanot sitä marsuksi saat kutosen. Emma on tarkka siitä, että kakki sanoo herra P:tä hamsteriksi”, Becca nauroi. Silmät seurailivat miten Steve ensin nousi ja istuutui jälleen, tällä kertaa kietoen kätensä Beccan ympärille ja toisen ollessa ihanan lämmin Rebecca nojautui luontevasti toista vasten.

Lämmin hymy kohosi Beccan kasvoille, kun kuuli Steven pitävän Emmasta.
”Se on, odota kun pääset meidän sarkasmia kuulemaan. Emma lyö melkein mutkin siinä lajissa. Pitää alkaa treenaamaan. En mä voi antaa pikkusiskoni päihittää siinä”, Becca selitti, mutta ilmeestä näki, että nainen oli enemmänkin kuin ilahtunut kuullessaan Steven tuomion Emman ensivaikutelmasta. Se oli selvää, että toinen ei ollut kolmantena jalkana karkuun lähdössä.

”En mä tiiä mitä Emma siitä sanoo, mutta voin mä sulle ollakkin. Tosin, en kauheasti perustu spanieleista. Isommat on mun mieleeni”, Becca totesi ja katsoi Steveä silmiin. Kyllä hänelle kaunottaren rooli kelpaisi, jos Kulkurina toimisi Steve.
”On mulla sitten, kun saan itteni tästä ylös. Saat hetken kärvistellä. Mä lämmittelen nyt”, Becca teki väittelystä turhaa käpertymällä Steven kainaloon ja Emmakin tuli paikalle sopivasti rotta käsissään.

”Tässä on herra Pompadil”, tyttö ilmoitti ylpeydestä puhkuen. Hamsteri liikutteli vaaleanpunaista nenäänsä ja liikkui melko vilkkaan oloisena Emman käsissä. Tyttö oli tottunut käsittelemään otusta ja pieni, liukas vartalo ei tuottanut mitään ongelmia.
”Sä saat ottaa sen syliin, mut älä päästä sitä sohvalle. Becca ei tykkää, kun se menee väleihin ja syö täytteitä”, Emma ojensi nyt ilmaa nokka pystyssä nuuhkivaa hamsteria Stevelle.

Mies naurahti "hei hei en mä ole vielläkää hikke", Steven naurahti huvittuneena ja kyllä itseasiassa mies toivoi, että Emma pitäisi tästä sillä mies itse piti Emmasta ja usein lapsi voisi kaataa koko jutun. Kaikki nämä asiat olivat jotenkin sekavia Steven ei ollut varma mitä oli mieltä Beccasta se oli jotain erinlaista ja Emma tuo oli Beccan lapsi tai tavallaan lapsi, mutta kuitenkin loppujen lopuksi Steven piti lapsista, mutta ei oikein osannut olla noiden kanssa.
Mies nyökkäili kuunnellessa ohjeita Emman kanssa pärjäämiseksi. "Okei hamsteri ei marsu, hamsteri ei marsu", mies toisti useaan otteeseen hajamielinen ilme kasvoillaan kun yritti takoa sen päähän, että ei vain mokaisi. Miehen kasvoille kohosi tyytyväinen hymy toisen nojautuessa miestä vasten.

Naurahdus kuului miehen suusta "Joo ehkä mä tuun viellä kuulemaan ja kuule lapset on usein nokkelampia ku aikuiset ainakin mun tapaukses", Stev hymähti ja katsoi toisen tyytyväistä ilmettä sillä moni olisi varmaan tyrmännyt naisen lapsen takia, mutta ei Steven tiennyt, että miksi se ei haitannut häntä kaikki oli tällä hetkellä vaan niin hyvin sekavaa.
Hymy kohosi miehen kasvoille taas ja tuo nyökytteli "joo itekki tykkään isomman luokan koirista kun niistä räksyttäjistä, mutta jos sä oot kaunotar ja mä kulkuri niin missäs spagetti viipyy?", mies naurahti ja tarkoitti kohtaa missä nuo koirat söivät ja kohtasivat toistensa huulet. Steven nyökkäsi "joo ei kahvilla kiire oo siinä vaan niin kauan kun tuntuu", hymy ja pian mies huomasi Emman kiiruhtavan paikalle. Steven nyökkäsi "Terve herra Pompadil mä oon Steven", hymähdys hamsterille. Steven naurahti ja otti varovaisesti syliinsä herra P:n "Noh terve hamsteri", hymähdys jälleen "Sähän oot oikein komee", naurahdus ja olkapäälle nosto "Siellä saat kököttää näköala paikassa. Miten sun päiväs on mennyt Pompadil?", mies naurahti eläytyen aivan kuin oisi jutellut hamsterille.

Pitkästä aikaa Rebecca tunsi itsensä huomioiduksi. Hän jäi usein Emman varjoon ja hän ei saanut sanoa siitä mitään, tyttöhän oli menettänyt äitinsä ja oli alle kaksvitosen huollettavana. Ihmiset usein unohtivat, että Becca oli menettänyt isänsä ja menettänyt paljon vapaudestaan. Steven seurassa, sohvalla, kaikki tuntui olevan hyvin Beccan hymyillessä rohkaisevasti toisen muistille.

Ei spagetti kysymykselle voinut olla nauramatta.
”Se nuudeli? Spagettia mä en rupea hakemaan kaapeista ja sitä ei taida ees olla siellä. Käykö karkki naru?” Becca tiedusteli ja osoitti kulhoa, jossa oli mansikan makuisia karkki nauhoja. Emma ehti kuitenkin keskeyttämään tämän keskustelun ja kun Steve jutteli hamsterille oikealla tavalla, Emma oli myyty.

Herra P tuijotti Beccaa ja lähti vipeltämään pitkin Steven harteita. Sen ovelat silmät tuijottivat hetken Beccaa ja hamsterin rattaiden näki melkein pyörivän.
”A-a dude, mun hiukset on pyhät”, Becca totesi ja otti Pombadilin vikkelästi keikkumasta uhkaavasti hänen päänsä läheltä ja Asetti Steven syliin.
”Herra Pompadilillä on huomenna treffit. Se tapaa mun kaverin hamsterin”, Emma kertoi ja kumartui silittämään uteliaan otuksen päätä sormellaan.
”Se tykkää susta. Beccastakin se tykkää, mutta kerran Herra Pompadil jäi Beccan hiuksiin kiinni ja Becca sai kamalan kohtauksen siitä sitten Becca ja Herra pompabil piti irrottaa toisistaan. Se oli onnistunut tosi hyvin sotkeutumaan hiuksiin!” Emma selitti kamalaa tapausta suorastaan innoissaan ja sai Beccan irvistämään.
”Et kyllä enää ikinä pääse mun hiuksiin herra P”, tämä vain totesi ja muristen laittoi kiharansa turvaan.

Steven virnisti aivan kuinka ollakkaan se nuudeli kohtaus oli ollut lähes samanlainen tai siitähän kaikki alkoi kai. Mies hymähti ja puisteli päätään, mutta olisi varmasti ottanut ja ojentanut toisen pään tuolle ellei Emma olisi tullut juuri, vaikka ei Stev tyttöä syyttänyt mistään. Mies taisi osua oikeaan puhuessaan hamsterille ainakin Emman ilmeistä päätellen sillä toinen näytti siltä, että mies oli osunut nappiin.

Stev naurahti seuratessa hamsterin matkaa kohti Beccan hiuksia ja tavoitteena kai päästä syömään niitä? Ei mies tiennyt mitään hamstereista. "Oikee pyhät", virnistys ja vilkaisu herra P:hen "Hei mä tykään sun tyylistä", naurahdus perään ja sitten sormella silittämään hamsterin päätä. Steve keskittyi nyt nainen vierellään kuuntelemaan Emman kertomuksia Hamsterin treffeistä ja virnisti huvittuneena "vau vähänkö kiva", hymähdys ja vilkaisu Herra P:hen
"onnee."

"Joo meil on samat mieltymykset mäkin tykkään siitä se on hyvä hamsteri", hymähdys "Meistä vois tulla senkaa ihan kavereitaki", Steven heitti huvittuneena ja vilkaisi Beccaa, että eikai tuo nuku, mutta ei kuitenkaan silä julman tarinan lopuksi ja Stevenin ja Emman naurun sai loppumaan Rebeccan tuima kommentti "Noo se oli varmasti vahinko", huvittunut hymy ja vilkaisu toiseen naurahtaen jälleen pienesti "oota hetki", mies kumartui korva herra P viereen silittäessään tuota ja nyökytteli välillä "Nyt se sano, että sillä oli tylsää sitä ennen kun me tultiin ja et oottaa huomista innolla".

Kehtasivatkin nauraa! Becca risti kätensä rintansa päälle ja mulkoili kahta rikollista, joiden olisi pitänyt olla myötätuntoisia kauniita hiuksia kohtaan! Rebeccalle kun hiukset olivat rakkaat. Steven kumartuessa, Becca pidätti melkein henkeään ja katsoi Emman reaktiota, kuinka suorastaan pienen tytön kasvot hehkuivat innosta.

Jackpott! Steve oli juuri voittanut Emman rakkauden kun tämä kuunteli herra P:tä. Emma näytti siltä kuin olisi tikahtua. Tyttö otti hamsterin syliinsä ja halasi Steveä nopeasti.
”Sä puhut hamsteria! Becca, mä meen laittamaan herra popmadilia valmiiksi! Se tarttee hiekka kylvyn”, Emma huusi puolet asioista huoneestaan ja sulki oven, jättäen Beccan Steven armoille.

”Hikke”, Becca tokaisi ja nappasi itselleen karkki narun. Hän pyöritteli sitä sormissaan ja salakavalasti työnsi kylmät varpaansa miehen reiden ja sohvan väliin, hymyillen kuin enkeli.
”Mitä sä haluat palkinnoksi ensimmäisestä kympistäsi?” Rebecca tiedusteli silmät nauraen, mutta naama vakavana. Pitihän Steve palkita hyvin tehdystä työstä. Emma olisi varmasti tästä lähtien Steven käsissä sulaa vahaa.

Steven vakavoitui hetkellisesti saadessaan mulkaisun Beccan suunnalta ja toinen näytti mököttävän? Hiuksethan ne vaan oli ainakin Stevenin mielestä, mutta tietenkin! Naiselle hiukset oli kaikki kaikessa ja tuon oivallettuaan hymähti viellä huvittuneena.
Steve hämmentyi pahasti ja jäi ihmettelemään kuinka suuren ilonaihe oli se, että mies "puhui hamsteria" , halaus hämmensi myös ja kuin vastausta tuohon äskeiseen pyytäen mies vilkaisi Beccaa.

Naurahdus "mähän sanoin muuttuneeni" ja sitten tunsi toisen varpaat tämän reiden alla. Nyt olisi Stevenin palkinnon vuoro ja tämä lähestyikin naista. Lähemmäs tuon kasvoja koko ajan onnellinen hymy kasvoillaan mies tuijotti Rebeccaa silmiin ja sulki silmänsä ja uskaltautui suutelemaan naista.
Suudelma oli varovainen ja aluksi hyvin ujo eikä mies uskaltanut antaa palaa. Kaikki oli tällä hetkellä niin hyvin ja mies ei ajatellut muuta kuin naista. Käsi nousi varovasti niskan taaksen ja tämä uskaltautu suutelemaan antamuksella "tää meijän aika siitä kiinalaisesta asti on ollu mulle tosi tärkeetä", tämä mumisi suudelmansa välistä.

//töks... Anteeksi kestooo ;( //

//Ei se mitään//

Se oli jotenkin niin suloista, että Becca ei voinut kuin hymyilllä sille. Ei hän enää voinut mököttää niille kahdele ja rakastaa sitä pientä arjen suloisuutta. Emman kadottua ja palkinto tuli yllätän selväksi. Kaikki maailman norsut ja perhoset jymähtivät Beccan vatsaan. Hän ei ollut pitkään aikaan saanut nauttia miesten seurasta, valetelematta Emmasta ja nyt hän oli tässä ihanassa tilanteessa.

Sulkiessaan silmänsä Becca tunsi ensin ujon suudelman huulillaan, vastaten siihen yhtä arasta. Rohkeus kuitenkin liu'utti Beccan lähemmäs Steveä ja käsi niskan takana oli ihanan lämmin, jolloin naisen pieni käsi nousi miehen rinnalle.

"Älä kehu liikaa, paineita", Becca totesi hiljaa ja suuteli nopeasti Steven poskea hellästi. Huulia kutitti, kaikki tuntui terävämmältä, ihanammalta.