Who asked blind date? I didn't...||Sinikeiju

Lauantaipäivä The Dollarin kirjakahvilassa

Hieman pientä kirjastoa muistuttava, seiniin kiinnitettyineen koristeellisineen kirjahyllyineen, puulattioineen ja hyvällä maulla sisustettuineen kirjakahvila mikä oli päiväs aikaa hiljainen sekä lähes täyttä. Tunnelma oli siitäkin huolimatta tyyni ja mukavan kotoisa, jos sellaisesta piti siis, ihmisten enimmäkseen lukiessa, vaihdellen kuulemisia, tehden töitään läppäreillään, rentoutuen kupposen äärellä tai jotain muuta yhtä normaalia puuhastellen. Pyöreät pikkupöydät olivat jo lähes kaikki varattuja muille asiakkaille, kunnes sen viimeisen paikan vei eräs kolmikko istuutuen koville puutuoleille. Mark Hoggen, lyhyt vaaleatukkainen palomies yhdessä kihlattunsa myöskin lyhyen, vaaleatukkainen Amber Algeistin ottivat omat paikkansa juomat mukanaan hymyillen toisilleen sekä keskustellen lämpimästi keskenään. Tuon ihanan romantiikka uhkuvan kuvan vain rikkoi aurnkolasia käyttävä, pitkä tummatukkainen mies tummansinisessa hupparissaan, punaisella lippiksellään, farkuissaan maiharikenkien kera sekä neutraalilla ilmeellään. Hän istui paikallaan kädet puuskassa, ilme värähtämättä ja koskematta kuumaan maitokahviinsa istuskellen paria vastapäätä. Mutta katse juuri vältteli vilkaisemasta kaksikkoa, sen ollen jotenkin kiusallista kuin myös jotain muutakin. Miten hän edes tähän olikaan joutunut, kolmanneksi pyöräksi kihlaparin treffeille? Ai niin, Markhan oli sanonut eilen töiden jälkeen, että eikö olisi Piskin aika raahautua kotoaan ihmisten ilmoille ja tutustua Lontoolaisiin? Olihan Mutt asunut Devon Streetillä jo neljä viikkoa eikä tuntenut ketään (jos työtovereita ei laskettaisi, jotka vain pintapuolisestikin), mikä melkeinpä järkytti kaikki työtoverit saadessaan asian selville. Miksi he edes vaivautuivat? Mutt ei ymmärtänyt itsessään mitään tutustumisen arvoista ja osittain hän välttelikin luomasta suhteita muihin, ei hän mitenkään pelännyt ihmisläheisyyttä, hän vain harvoin löysi sellaista seuraa jossa viihtyä. Eikä hän edes tiennyt missä seurassa viihtyi, aika säälittävää eikö? Ihan kuin se tosin häntä harmittaisi pätkän vertaa (valehtelija), hän nyt vain viihtyi omissa oloissaan.
Viimein lemmenpari päätti lopettaa kuhertelunsa ja siirtä huomionsa (Muttin epäonneksi) vieraaseensa joka näytti yhtä elävältä kuin marmoripatsas, ja sekin jopa tätä miestäkin elävämmältä. "Mutt..." Mark aloitti pehmeästi mikä melkein sai Piskin kohottamaan kulmaansa epäilevästi. "Et viitsisi olla kuin jäälohkare. Puhu jotakin", kaveri sitten päätti heittää pallon hänelle, Amberinkin katsellessa Muttia odottavaisena. Ei yhtään kivaa. Häntä alkoi jo hermostuttamaan, kuin koko maailma katselisi häntä ja jokaista liikettä. No... Mutt joi hieman kahvistaan, laskien sen sitten takaisin pöydälle ja mutisten; "Miksi oikeastaan halusit minut mukaanne? Minulla olisi ollut muutakin tek-"
"Siis kissasi hoitamisen ja univekojen maksamisen lisäksi? Älä viitsi. Oikeasti. Sinun täytyy tavata ihmisiä ennen kuin kukaan ei edes muista sinun olevan olemassa. Miksi olemme täällä? Koska sain Apinalta, se punapää muistathan, idean että sinun täytyisi tavata joku nainen-" Voi ei. "jonka kanssa viettää aikaa, ja ehkä joskus-" "Ei", entinen sotilas katkaisi toisen puheen järkkymättömästi. Näin siinä käy kun joutuu ihmisten ilmoille, täytyy tehdä jotakin epämieluisaa. Miksi kaikki yrittivät auttaa häntä? Hän ei pyytänyt apua, hän ei halunnut apua, jeesus kristus näyttikö hän niin epätoivoiselta tai jotain?! Hän aikoisi lähteä, nyt, mutta Mark kohotti kätensä sanoen nopeasti; "Älä viitsi olla pelkuri."

...Se sai Muttin istumaan takaisin paikoilleen ja Markin sekä Amberin hymyilemään tyytyväisenä. Tuo toimi aina. Muttilla oli aina niin kova ylpeys ettei toinen halunnut perääntyä kun haaste heitettiin. "Tehdään näin. Hankitaan sinulle joku kiva nainen, jos juttu ei ala luistaa, voimme lähteä enkä enää ikinä pakota sinua tällaiseen."
"Lupaatko?" Mark nyökäytti päätään kietoen toisen kätensä Amberin vastapäiselle olalle ottaen toisen kainaloonsa. Tämä haaste oli kaikkien aikojen helpoin.

Rosanna astui kirjakahvilaan astellen suoraan romantiikkakirjojen luo. Vaikka hän oli julkaissut muutaman kirjan, niin joka kerta tuntui oudolta nähdä hyllyssä oma kirja, kuten nyt hänen uusin. Kyllä hän tiesi, että niitä myytäisiin täällä, siihen vain oli vaikea tottua.
Hymähtäen hiljaa hän ohitti omat kirjansa tutkien muita vaihtoehtoja. Niitä tuntui onneksi riittävän. Muiden romantiikkakirjojen lukeminen teki kirjoittamisen ohella vain hyvää. Rosanna oli huomannut inspiroituvansa niistä ja keksivän uusia ideoita omiin kirjoihinsa.

Nainen nappasi pari uutta romantiikkakirjaa mukaansa ja meni kassalle maksamaan ne. Romantiikkakirjojen lukeminen korvasi yhden asian hänen elämässään, ainakin osittain, romantiikan puuttumisen. Rosanna kaipasi romantiikkaa elämäänsä. Siitä oli helppo kirjoittaa, mutta sen hankkiminen ei ollut helppoa. Eikä hän ketä tahansa huolinutkaan.
Nainen osti myös kahvin ja pienen leivoksen. Hän katseli ympärilleen maksettuaan, mutta ei nähnyt missään vapaata pöytää. Pitäisi odottaa, että jostain vapautuisi paikka.

Kolmikko vahtasi, tai oikeastaan vain kihlapari katselisi sillä Mutt oli päättänyt olla menemästä tähän lapselliseen leikkiin ja keskittyä hämmentämään kahviaan toisensa perään, kirjakahvilan "tarjousta" innokkaina kuiskutellen sekä nauraen keskenään. Välillä Amber ehdotteli jotakin söpöä vaaleaverikköä, minkä Mark torjui sanoen liian innokas Piskille ja sitten Markin ehdottaessa Amber sanoi hieman lutkahtava, eikös tässä oltu etsimässä jotakin mistä voisi tulla jotakin? Muttilta ei kysytty mitään eikä tämä puhua pukahtanut, mihin hän näytti tyytyväiseltä mutta oikeastaan, huolimatta kuinka typerältä hän pitikään tätä touhua, hän alkoi ihme kyllä hieman, ihan hiukan vain, innostua tästä leikistä vilkuillen joitakin sopivan näköisiä naikkosia. Mutta sormukset paljastivat, kirjat/lehdet joita nämä lukivat aatteisiinsa uponneina eivät olleet palomiehen mieleen. Vähitellen hänen intonsa alkoi laantua vaikka nuo kaksi vain tuntuivat koko ajan innostuvan lisää unohtaen juomansa jotka olivat jo jäähtyneet, tuntuen enemmänkin kilpailevan keskenään kumpi löytäisi parhaiten Muttille sopivan ennen toista. Tuskin kumpikaan huomaisi innokkuudeltaan jos hän tästä näin häippäisi... Hänen tarvitsi vain hieman nousta sivulle tuolistaan, hitaasti ja sitten vain kääntyä poistuen paikalta, ei hän pakenisi. Vain taktinen poistuminen ilman että häiritsi muiden rauhaa. Niin hän kyllä ajatteli, hän oli oikeastaan jo noussut tuoliltaan ääneti Markin ja Amberin katsellessa tiskillä olevia blondeja, kunnes ulko-ovelle katseensa siirtänyt ex-sotilas näki jotakin mielenkiintoista.
Kun-näin-sinut-ensi-kerran-jutut olivat aina olleet Muttista lastensatuja, romantiikkatarinoiden kuvitelmia jotka olivat ihan viihdyttävää luettavaa- Tai siis, niin. Eikä hän nytkään uskonut tuota juttua, vaikkakin istuutui takaisin tuolilleen katsellen brunettea aurinkolasiensa takaa. Toisella oli lempeännäköiset kasvot, sekä askeleet sulavia ja esteettisiä kun toinen asteli päättäväisesti tietyn kirjahyllyn luokse. Mutt kyllä tunnisti hyllyn, olihan hän- Muutamaa kirjaa siitä, selaillut. Siis. Mutta palaten tähän kahvilaan ilmestyneeseen brunetteeseen, vaikutti lempeältä mutta silti lujatahtoiselta neidiltä joka taisi tietää mitä halusi. Eli tuskin häntä, kunhan näkisi hänen arpensa ja tutustuisi häneen lähemmin.
Tuo ajatus mustensi pitkästä aikaa kirkastunutta mieltä, Piskin aikoessa laskea katseensa naisesta joka oli siirtynyt jo kassalle. Miehen epäonneksi, molemmat hänen "parittajansa" olivat huomanneet hänen intensiivisen katseensa tuohon tiettyyn brunetteeseen.
"Hänkö?" Mark kysyi virnistellen, saaden Muttin hätkähtämään säikähdyksestä. Amber katsoi huvittuneena, tämäkö oli se jääkasvo paloasemalta josta Mark oli kertonut? Taisi vain olla ujo poika, suloista. "Minä hoidan hom-" Amber nykäisi Markin takaisin istumaan, sanoen tälle ennen kuin suuteli kihlattuaan nopeasti; "Sinä et mene puhumaan kellekään naikkoselle isokarhu." Ja niinä hyvineen vaaleaverikkö nousi tuolilta ja hieman hyppelevin askelin suuntasi kassalle, Muttin tuntiessa jännityksen kouraisevan vatsan pohjastaan. Sitten, murahtaen ja mutisten typerästä lapsellisuudesta hän joi kahviaan, mikä oli jäähtynt ällön imeläksi saaden hänet hieman irvistämään. Mark vinkaisi hänelle silmää, mihin Mutt vastasi; "Saatko tästä jotain mielihyvää, kun laitat minut ongelmatilanteisiin?" Okei, hän vaikutti hieman äreältä ja silloin piti varoa sanoissaan, mutta eiköhän se siitä joten Mark vain nousi ja lähti hakemaan uutta kuumaa kahvia entisen ollessa jäähtynyt.

Amber suuntasi innokkaasti tämän bruneten luokse, leveä säihkyvä hymy kasvoillaan tervehtien sitten pirtsakkaasti; "Hei, minä olen Amber. Taidat kaivata istumapaikkaa? Meidän pöydässä olisi tilaa vielä yhdelle-" blondi osoitti heidän kolmen nurkkapöytää ja jatkoi; "Olen sulhaseni Markin kanssa täällä ja tuo kivikasvo pöydässä on Mutt. Älä välitä hänen viileydestään, hän on hieman ujo." Amber selitti osoittaen pöytään edelleen, ollen jo oikeastaan valmis ottamaan brunettea kädestä kiinni ja vetämään heidän pöytäänsä Muttille esiteltäväksi. Voisi mies joskus hymyillä niin tämä olisi oikein komea mies, tietenkin hänen sydämensä tosin kuului Markille mutta Amber tykkäsi olla rehellinen.

Rosanna oli jo aikeissa juoda kahvinsa tiskillä, kun joku nainen tuli hänen luokseen. Hän räpytteli hetken hämmentyneenä silmiään.
"Joo, itse asiassa mä kaipaan istumapaikkaa. Rosanna", hän sanoi toisen esitellessä itsensä Amberiksi. Hän siirsi katseensa pöytään, johon nainen osoitteli. Kivikasvo oli ilmeisesti mies, jolla oli aurinkolasit. Rosanna ei voinut olla ihmettelemättä, miksi tämä käytti niitä. Niille ei ollut tarvetta. Ei hän kuitenkaan ketään arvostellut sen perusteella. Jokainen pukeutui niin kuin halusi, eikä

Rosanna nähnyt mitään syytä arvostella ketään sen perusteella. Mutt. Siinä vasta oli erikoinen nimi.
"Mennäänkö sitten?" hän kysyi ottaen kahvinsa ja leivoksensa käteensä ja seurasi Amberia pöytään, jossa miehet istuivat.
"Hei", hän sanoi näille hymyillen pienesti.

Amberin olisi tehnyt mieli hyppiä jännityksestä kuin koulutyttö konsanaan naisen suostuessa istumaan heidän pöytäänsä, kävellen tai oikeastaan puoliksi hypellen hiukset heiluen Muttin luo tietä näyttäen Rosannalle. Ennen kaksikkoa Marki tosin ehti ekaksi pöydälle istuen omalle paikalleen, asettaen kaksi mukia täynnä kahvia pöydälle, vilkaisten tulevien tyttöjen suuntaa ja sitten Muttia joka näytti kiinnostuneen hämmentämään kahviaan. "Tiedän että tarkkailet häntä nytkin, valepukki", Mark kuiskasi hymyillen kiusoittelevasti, sotapojan ollen kuitenkin kuin ei mitään olisi kuullut tai tiennyt missä mentiin. Ei hän tarkkaillut, se kuullosti vähän kuin stalkkaukselta, hän vain välillä vilkaisi kun naista sekä Amberia, siinä ei ollut mitään erikoista. Sittenpä Amber siihen Markin viereen pöllähti, kietoen kädet sulhasensa kaulan ympärille ja suukottaen toista pehmeästi.

"Toin sinullekin kahvia, sokerilla kulta", vaaleatukka paljasti ja naikkonen halasi lujempaa suudellen syvemmin, katsoen sitten Rosannaa hymyillen. "Tämä tässä on Rosanna", hän paljasti nimen miehille. Mark tervehti nyökkäyksellä ja leveällä hymyllä, kietoen kätensä tulevan vaimonsa lantiolle. Mutt ei oikein ollut varma odotettiinko häneltä mitään (tietenkin typerys) mutta hän kohohti hieman kasvojaan katsoen tätä brunettea. Ruskeanvihreät silmät, ystävällinen katse. Pehmeän näköinen iho kuin myös vaaleanpunaiset huulet, miltä ne tuntuisivat... Tai- Mutt heräsi takaisin tähän maailmaan hetken tuijoteltuaan, sanoen tummalla, matalalla äänellään ilman hymyä toiselle; "Hyvää päivää Rosanna neiti." Sen enempää Piski ei tuntunut aikovan sanoa, joten Amber pääti ottaa ohjat käsiinsä päästäen jopa hetkeksi irti rakkaastaan.
"Niin Rosanna, pidätkö lukemisesta? Mark ei ole kovinkaan innokas lukija, minkä voi nähdä siitä että hän ei ikinä lausu runoja tai ole romanttinen kuin tarinoiden mieshenkilöt... Mutta Mutt lukee- Mitä kirjoja luitkaan Mutt?" naikkonen äkkiä käänsi huomion sotilaspojuun, joka näytti hämmentyvän tästä ilmeettömyydestään huolimatta. "Ei sillä niin väliä, luulen että Rosanna haluaa vastata", mies vastasi nojaten tuolillaan, kädet asettuen puuskaan ja vaikka sitä ei lasien takaa huomannut, tämän katse oli taas siirtyneenä brunetteen. Hän pystyi ehkä arvaamaan mistä toinen tykkäsi lukea ottaen huomioon kirjahyllyn, minkä luona toinen oli aiemmin käynyt, mutta hän ei halunnut vaikuttaa turhan innokkaalta. Oikeastaan, hän voisi lähteä, Mark ja Amber tuskin voisivat sanoa mitään vastaan vieraan kuullen.

Rosanna istahti alas. Mutt aurinkolasiensa takana kiinnosti häntä. Tämä vain ei vaikuttanut kovin puheliaalta tai seuralliselta ihmiseltä, eikä nainen halunnut väkisin tyrkyttää seuraansa jollekin, joka ei sitä halunnut.

"Kukapa nainen ei romantiikasta pitäis? Harva mies valitettavasti lausuu runoja tai on romanttinen kuin tarinoiden mieshenkilöt", Rosanna naurahti. Hän jätti mainitsematta, että kirjoitti kirjoissaan miespäähenkilöt aina romanttisiksi. Hän ei mainitsi olevansa kirjailija, ellei sitä häneltä kysyttäisi. Hän ei tykännyt pitää itseään esillä. Kustannusyhtiö oli alkuun yrittänyt saada häntä laittamaan kuvansa kirjan takakanteen, mutta siitä hän oli kieltäytynyt ehdottomasti. Hän halusi liikkua ihmisten parissa tuntemattomana, eikä olla tunnistettavissa. Vaikka hän sanoisi sukunimensä, niin tuskin häntä edes yhdistettäisiin kirjoihin. Ne kun olivat hänen toisella nimellään.
Rosanna harmitteli itsekseen sitä, että Mutt piti yhä aurinkolaseja silmillään. Hänestä oli aina mukavaa nähdä keskustelukumppaninsa silmät.

Jos se olisi ollut mahdollista, Muttkin olisi naurahtanut myöskin hymyn kera, mutta ei vain ollut. Rosannalla oli tosin tarttuva nauru sillä Amber kikatti pienesti Markin hymähtäessä huvittuneena, kuiskutellen sitten kihlatulleen pahoittelun ettei hän nyt ollut mikään romantiikkojen kimaltava ritari. Lisää suukottelua ja onnellista sirpittelyä, mille sotilaspoika jo kohotti kulmiaan. Kyllä hän -uskokaa tai älkää- tiesi miltä tuntuikaan olla rakastuneena, haluten tehdä kaikkea hölmöä ja lapsellista ihan vain silkasta onnesta sekä kutsua rakastettua kaikilla hellittelynimeillä eikä päästää irti tästä, mutta jotakin rajaa. Varsinkin tällaisen ihmisjoukon keskellä. Joten sivuuttaen lemmenkyyhkyläiset aurinkolasi mies katseli lasiensa takaa brunettea, nojaten hieman pöytään kyynärpäillään pidellen jäähtynyttä kahvimukia käsissään.
"Haluatko sitten romanttisen miehen?" hän kysäisi itseään ihmetyttäen, sillä hänellä ei ollut oikein tapana udella muilta mieltymyksiä tai asioita. Kai vain kun hänen parittajansa nyt olivat keskittyneinä omaan maailmaansa, hänessä pieniosa normaalia olevat inhimmillisyydet tulivat pintaan. Ihan hyvä vain, että siis Amber ja Mark olivat toisiinsa keskittyneinä, Piski ei oikein tykännyt lörpöttelijöistä jotka kertoivat hänen asioitaan muille. Tosin... Kertoisiko hän sitten itse niitä? Ehkei, kai hän tosiaan oli sulkeutunut ihminen kuten Mark oli hänelle jankuttanut. Pitäisi päästää ihmisiä helpommin lähelle tai jotain, mutta kuinka paljon? Jo pelkkä kosketus, sen tarkoituksista välittämättä, sai Muttin automaattisesti tuntemaan olonsa jännittyneeksi ja päästääkseen siitä eroon hän otti turvavälin. Ehkä hän oli pelkuri olemaan normaali ihmisten kanssa, kun sotatantereella se joka osasi pitää selustansa oli selviytyjä.
"Mikä on sitten lempikirjailijasi?" Mutt kysäisi seuraavaksi, yrittäen hieman vaihtaa keskustelunaihetta sillä toisten miesmakuista oli- Jokseenkin outoa keskustella. Mutta aidostikin hän oli kiinnostunut, eikä väkisin pitääkseen keskustelua yllä. Ehkä hän saisi muutamia lukukirjavinkkejä näin saman maun jakajalta.

Rosanna vilkaisi huvittuneena Amberia ja tämän kihlattua, jonka nimeä ei muistanut. Kyllä hän tiesi, millaista oli olla rakastunut. Se tunne oli hänen mielestään yksi parhaimmista, mitä ihminen saattoi tuntea. Harmi vain, että hänellä ei ollut ketään, ketä rakastaa, kuten Amberilla.
"Kyllähän se olisi ihanaa, jos mies on romanttinen, mutta ei sellasia taida olla", hän vastasi yllättyneenä, kun mies aurinkolasien takana puhui. Hän oli jo ajatellut, että tämä istuisi tuppisuuna pöydässä antaen muiden hoitaa puhumisen.
Rosanna joutui hetken miettimään. Hänellä oli monia lempikirjailijoita. Itseään hän ei sanoisi.
"Danielle Steele on mun yksi ehdoton lempikirjailija. Entä sun?" hän vastasi esittäen vastakysymyksen nyt kun mies oli päättänyt puhua. Hän tietysti voisi suositella miehelle omia kirjojaan, jos tämä kysyisi vinkkejä. Muuten hän ei sanoisi mitään.
Rosannan puhelin alkoi soida käsilaukussa ja hän kaivoi esiin vilkaisten näyttöä. Hän hymyili anteeksipyytävästi vastatessaan.
"Marquez. Huominen sopii mainiosti. Mä tulen sitten kahdeksi", hän puhui puhelun nopeasti loppuun. Seuraavana päivänä hänen olisi mentävä kustannustoimittajansa luo keskustelemaan uudesta kirjasta.

"....Eiköhän heitä vielä ole, he ovat vain sukupuuton partaalla, siinä kaikki", Mutt tokaisi ja siirsi pitelemänsä valkoisen mukin hieman keskemmälle pöytää, vilkaisten sitten kihlaparin juomia. Molemmat olivat vielä kuumia höyryten, mutta ei kauaa jos nuo kaksi jatkaisivat tuota lemmenleiskun jakamista. Joten- Miksipä antaa kahvin mennä hukkaan ja siirtää oma muki Markin kupin viereen, ottaen sitten toisen kahvin itselleen mitään vaaleatukan huomaamatta. Piski joi hieman purren hampaitaan yhteen, ei nesteen polttavasta kuumuudesta, vaan sen kitkerä maku sekoitettuna kolmeen palaa sokeria sekä tilkka kermaa. Mark tykkäsi sitten makeasta, yli sopivien rajojen.
Aaah, Danielle Steelen. Ihan kivoja kirjoja, mutta Muttia ei oikein napannut kirjailijan kirjoittamat tarinat jostain syystä. Sen sijaan... Palomies joutui pienen hetken tuumimaan mieltymyksiään, mitä kertoisi ja mitä jättäisi kertomasta, kunnes aikoi antaa oman diganoosinsa tälle naikkoselle mietteliääseen sävyyn- Mutta puhelimen hälytysääni sai hänet sulkemaan suunsa, nyökkäämään sitten hyväksyvästi naisen pahoittelevalle hymylle. Hymy. Mutt potkaisi itseään henkisesti, keskittyen vaihteeksi mukiinsa ja juoden siitä lisää puolenmukia, kuullen puolikorvalla naisen keskustelun puhelimessa. Ei hän mikään salakuuntelija ollut, hänen kuulonsa vain sattui nappaamaan jokseenkin mielenkiintoiset sanat vaikkakaan ei kyennyt kuulemaan koko keskustelua. Treffit jonkun kanssa? Ei olisi vaikeaa uskoa tuollaisesta naisesta, ainakin Piski olisi kuin halolla lyöty jos Rosannalla ei olisi miesystävää, tai edes ihailijoita. Tosin, olikohan toisen ääni puhelimessa ollut hieman ammattimainen, kuten töitä tehdessä? Mitä edes asia hänelle kuului.

"Niin... Siis lempikirjailija", Mutt aloitti kallistaen hieman päätään -vasempaan, sillä hiukset valahtivat silloin paremmpin niiden arpien ylle, jotka näkyivät aurinkolasien takaa muille. "Voitaisiin sanoa että olen melko nirso, mutta tykkään kyllä eniten Stassi Marquezin teoksista. Hänen kirjoittamissaan teksteissä tuntuu olevan aina yhtä aitoa tunnetta että niihin pystyy samaistumaan. Varsinkin hänen esikoisensa on lempparini", Mutt tuumaili paljastaen omia mieltymyksiään toiselle, virnistäen sitten kettumaisen ovelasti ja jokseenkin söpöllä tavalla; "En voinut olla kuulematta, mutta sukunimesi on myöskin Marquez? Oletteko sukua tai jotain, ottaisin mielelläni hänen nimmarinsa."

"Eipä ole mun kohdalleni osunut, valitettavasti."
Rosanna joutui nyt miettimään, mitä vastaisi. Hän tunsi olevansa imarreltu miehen sanoessa hänen esikoiskirjansa, jonka oli kirjoittanut kuusitoistavuotiaana, olevan lempikirjansa. Tuntui hiukan oudolta jutella ihmisen kanssa, joka sanoi hänen olevan lempikirjailijansa. Samalla se tuntui imartelevalta. Hetken mietittyään hän päätti olla rehellinen. Ei hän hävennyt sitä, että kirjoitti menestyviä romantiikkakirjoja. Hän vain ei pitänyt julkisuudesta.

"Mukava kuulla, että kirja, jonka mä kirjotin kuusitoistavuotiaana, on jonkun lempikirja", hän vastasi. "Ja kyllä mä voin antaa nimmarin, jos sä haluat."
Nyt Rosanna ei voinut kuin odottaa, millaisen reaktion hänen vastauksensa aiheutti. Hän olisi voinut sanoa olevansa sukua, mutta olisi sitten inhonnut itseään. Rehellisyys oli asia, jota hän arvosti ja halusi itse olla aina rehellinen. Siitä syystä hän oli nyt paljastanut olevansa tuo kirjailija, jonka mies oli maininnut.

Mutt mykistyi, siis oikein sillä tavalla että huomasi Rosannan antaman uutisen tulevan Muttille täysin puun takaa, hetkeksi ja jospa toviksikin kuullessaan että oli juuri kehunut suosikkikirjailijaansa tämän itse ollessa hänen kanssaa kasvotusten. Ilme mikä koristi nyt kivikasvona tunnetune miehen kasvoja oli niin huvittava että yllättävä juttu, että jopa toisiinsa kaiken tämän ajan keskittyneen kihlapari unohti viimein toisensa katsellen sotilaspoikaa huvittuneena. Muttin suu oli hieman raollaan hämmästyksestä, liikahtamatta koko kehoaan senttiäkään tuijottaen naista ainoalla silmällään aurinkolasien takaa ja ehkä ruskettuneilla kasvoilla oli erotettavissa haaleaa punaa...
"Ai", Piski lopulta sanoi häkeltyneen kuuloisena, tajuten ehkä itsekin sen sillä tämä karisti kurkkuaan ja nousi tuoliltaan, poistuen sitten pöydästä sanomatta enempää. Tämä asteli muiden asiakkaiden täyttämien pöytien välistä pysähtymättä tiskille, jutellen pienen hetken myyjän kanssa joka nyökytti päätään, hymyili ja ojensi miehelle jotakin sen jälkeen kun Mutt oli kaivanut vaaleanruskean tekonahkaisen lompakkonsa esiin maksaen jostakin. Tämän jälkeen palomies palasi pöydälle, bruneten viereen ojentaen tälle mustekynän ja palasen paperikartonkia, mikä osoittautuikin postikortiksi missä oli valokuva. Kuvassa oli syysmäinen maisema eräästä Lontoon suosituimmasta luonnonpuistosta.

Maisemaan kuului pieni, syysvärein värjäytyneiden lehtien peittämä kävelypolku, puinen puistopenkki polun varrella sekä tammipuiden tiheään kasvaneiden värikkäiden lehvistöjen lomasta pilkottava, laskevan auringon värjäämä vaaleanpunainen taivas. Tarkoituksella ei Mutt ollut korttia valinnut, kunhan oli pyytänyt myyjää antamaan jonkin toimivan kynän sekä postikortin. Jo ilmeisesti ensimmäisestä hämmennyksestään selviytyneenä sekä omaksi itsekseen palanneena mies sanoi esineitä ojenataessaan matalalla äänellään; "No jos suotte minulle sen kunnian, Rosanna neiti, haluaisin mielelläni nimikirjoituksenne." Tämä oli ollut melkoinen yllätys, ei sitten saanut Muttista selvää oliko se iloinen vai paha mutta ehkä tuohon ensimmäiseen kallistuva, miekkoselle mutta tämä yritti olla välittämättä asiasta tai siitä että hän oli hetkeksi hyytynyt paikalleen. Kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Mark hymähti ääneti itsekseen miettien että tuollainen Mutt kyllä oli, liian hiljainen ja vähäeleinen omaksi parhaakseen että tuskin naiset juuri kiinnostuisivat tästä.

Rosanna ei ollut osannut odottaa paljastuksensa aiheuttavan toisen mykistymisen. Hän huomasi miehen ystävien katsovan tätä huvittuneena. Ilmeisesti miehen ilme oli sen verran yllättävä ja huvittava.
Nainen ei tiennyt, mitä ajatella Muttin noustessa tuoliltaan ja poistuessa pöydästä sanomatta enää mitään. Oliko hän tehnyt virheen, kun oli paljastanut olevansa miehen ihailema kirjailija?

Mutt palasi pian mustekynän ja paperikartongin, joka paljastui postikortiksi, kanssa.
"Ei sun tarvi teititellä ja kyllä mä voin suoda sulle sen kunnian, että annan nimmarin", Rosanna sanoi hymyillen ystävällisesti. Hän otti kynän käteensä kirjoittaen kirjailijanimensä korttiin ojentaen kynän sitten takaisin miehelle. Hän ei tiennyt, mitä Mutt ajatteli hänestä nyt. Nainen ei pitänyt kovaa ääntä siitä, että oli menestyvä kirjailija. Se ei sopinut hänen luonteeseensa. Hän vilkaisi nopeasti kelloa. Hänen pitäisi kohta lähteä kotiin ja valmistautumaan iltaa varten.
"Mun varmaan pitäisi lähteä kohta kotiin. Pitää myöhemmin mennä yhteen baariin tekemään taustatyötä, vaikka se baariin meno ei oikein kiehdo."

Mutt vain nyökkäsi tyytyväisenä saadessaan kauan ihailemansa kirjailijan nimikirjoituksen oikein livenä. Ja oikeastaan, oli myös hauskaa tavata sellainen joka jakoi saman maun kirjallisuuteen katsoen, mies joka luki romantiikkaa oli useimmille naurettava näky että ihan mahaan sattui nauraessa niin kovaa. Hyvillä mielin palomies sitten otti vastaan takaisin kynänsä sekä Rosannan kirjailijanimellä koristetun postikortin asettaen kynän taskuunsa, mutta pitäen kortin kädessään. Hänellä ei oikein ollut tässä hupparissa taskuja ja farkuntaskuissa se vain rypistyisi pahasti, eli viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi kanniskella korttia kädessä.
Vaikkei hän sitä huomioinut, mutta tunsi, hänen sisällään pilkahti pieni pettymyksentunne kun Rosanna kertoi joutuvansa pian lähtemään mennäkseen johonkin baariin taustatutkimuksia varten, kirjansako takia? Ainakaan toiselle ei ollut treffit kenenkään kanssa puheiden perusteella tänään, mutta entä se huominen? Miksi se edes Piskiä vaivasi kun hän oli tuntematon mies Rosannalle ja tarkkoja ollessa myös Rosanna Muttille? Entä- Okei, nyt, riitti. Vaikka sitä ei nähnyt, Mutt oli hieman ärsyyntynyt. Itselleen. Mark ja muut toverit puhuivat aina siitä miten hän oli iloton yrmeäkaveri. Kyllä se joskus vaivasi häntä, varsinkin kun saapui tyhjään asuntoon missä vain Pepsi odotti... Mutta entä se mitä tapahtui Carolinan, Lizin ja Amyn kanssa? Tai hei, ei kukaan ole seurustelusta puhunut, joten mikä esti häntä hakemasta naispuolista ystävää? Niinhän nykypäivinä pystyi tekemään, eikös?
"Haluaisitko seuraa baariin?" Mutt kysyi yhtäkkiä niin omasi kuin Markin sekä Amberin yllätykseksi, katsoen silti Rosannaa ilman mitään erikoistailmettä tai muuta, mutta sisäisesti varautuneena. "Siis, tarkoitukseni ei ole tungetella. En vain usko... Että on hyväksi naiselle mennä yksin baariin", ja niin, hänen teki mieli lyödä itseään henkisesti ja kirota, onnistuen ihmeen hyvin pitämään naama pokkana.

Rosanna ei voinut olla ihmettelemättä tuuriaan törmätä mieheen, joka piti romantiikasta. Se, että tämä piti romantiikasta, ei kertonut mitään siitä oliko tätä romanttinen. Hän pyöritteli kahvikuppiaan käsissään, jonka oli jo ehtinyt tyhjentää.
Nainen yllättyi, kun Mutt kysyi halusiko hän seuraa baariin. Hän huomasi myös tämän yllättyvän kysymyksestä.
"Kyllä mulle seura aina kelpaa", Rosanna vastasi hymyillen. "Totta puhuen mä en tykkää mennä baariin yksin, vaikka joskus on ollu pakko tehdä niin."
Hän oli vain tyytyväinen, kun saisi miehestä seuraa baariin. Normaalisti hän ei olisi mennyt siihen baariin, mihin oli menossa, mutta tulevan kirjan taustatyö vaati sitä.
"Jos sä vain kestät strippibaaria, niin sä olet tervetullut mukaan. Onko mitään mahdollisuutta, että sä ottaisit noi lasit pois ennen sinne menoa."
Rosanna halusi nähdä Muttin ilman laseja. Hän ei voinut kuin toivoa, että mies suostuisi hänen pyyntöönsä. Strippibaariin yksin meno ei innostanut naista. Hän sai vain syyttää itseään, kun oli päättänyt tehdä seuraavasta päähenkilöstään strippaajan ja sen vuoksi joutui menemään strippibaariin tekemään taustatyötä.

Muttin oli hieman vaikeaa uskoa onneaan, hetken hän jopa epäili toista ja koko tilannetta, että niin täydellinen nainen kuin Rosanna suostui hänen seuratarjontaansa. Oikeastaan, tämä oli ensimmäinen kerta kun Piski itse tarjosi seuraansai vastakkaistasukupuolelle, yleensä ne olivat olleet naiset jotka olivat ehdotelleet tai pyytäneet päästäen miehen helpolla. Ja eh- Strippibaari? Se oli kuin auto jarruttanut täysillä sadan kilometrin tuntivauhdilla sillä hetkellä Muttin mennessä kokonaan lukkoon, sen näkymättä kuitenkaan osittain aurinkolasien kuin myös automaattisen suojamekanismin, mikä sai hänet näyttämään ulkoisesti normaalilta, ansiosta. Miksi toinen halusi mennä sin- Ai niin, taustatyötä. Mutta kuitenkin, strippibaari sai miehen hieman epäröimään eräästä syystä. Normaali baari olisi kyllä mennyt, mutta strippibaari täynnä puolialastomia naisia...

Toisaalta hän oli itse mennyt ehdottamaan joten olisi epäkohteliasta alkaa yhtäkkiä perua, eikä hän siihen kuolisi jos moisessa paikassa pienen hetken käväisisi. Aurinkolasien pois ottamisesta kyse oli kuitenkin jotain, mikä sai sotilaspojan ottamaan puolittaisen, varautuneen askeleen taaksepäin ja lähes käsi kohosi pitääkseen silmälasit paikallaan kuin ne olisivat yhtäkkiä ilman syytä pudonneet. Käsi kuitenkin pysyi alhaalla, sekä mies esti itseään perääntymästä kokonaan Rosannan läheltä merkille pantavasti. Markin hieman jännittyi kuullessaan naisen pyynnön. Onneksi brunette ei sentään aikonut itse ottaa niitä pois niin kuin jotkut tyypit tekivät, siinä kävi aina niin huonoasti ja Piski joutui katumapäälle. Kuullosti naurettavalta, mutta lasit olivat sellainen asia mikä sai Muttin säikähtämään ja nostattamaan suojaustaan. Mielessä vilahtivat sirot kasvot joita kehystivät punertavat hiukset, ja kasvoilla oleva järkyttynyt ilme... Sekä ne sanat mitkä tulivat särähtäen niin oksetuksesta että pelosta...
"Enköhän kestä, ja pahoittelen- En voi, ainakaan nyt." Liikaa väkeä sekä et varmastikaan haluaisi nähdä minua enää... Mutta noita ajatuksia hän ei sanonut ääneen, vaan nopeasti kiilasi sanat väliin; "Siis, mikä baari ja tapaammeko siellä mihin aikaan?"

Rosanna huomasi reaktion kysymykseensä ja katui välittömästi sitä. Hänen ei olisi pitänyt kysyä. Selvästi Mutt ei halunnut näyttää silmiään, mikä oli naisen mielestä harmi. Hän huomasi myös miehen ystävän jännittyvän hieman.
"Ei sun pakko ole ottaa niitä pois.Mä vain... musta vain on mukava nähdä toisen silmät, kun juttelee."

Nyt mies taatusti peruisi tarjouksensa. Rosanna oli valmis menemään yksin. Hänellä tosin oli huonoja kokemuksia yksin baariin menosta. Ehkä hänen vain olisi paras mennä yksin.
"Honey Bunny kahdeksalta", hän sanoi miehen kysyessä paikkaa ja aikaa.
Rashee Road ei kuulunut todellakaan naisen lempialueisiin. Hän vältteli sitä aluetta jos vain suinkin kykeni. Häntä ei yhtään huvittanut mennä sinne tekemään taustatyötä. Kieltämättä häntä pelotti hiukan. Rashee oli levotonta seutua ja kuka tiesi, millaista porukkaa siellä liikkui. Ehkä hänen kannattaisi baarin luona odottaa ovimikon kanssa, kunnes Mutt tulisi.

//mä voin alotella sen seuraavan pelin//

#Okei ^^#

Mutt nyökkäsi pienesti kuullessaan paikan ja ajan, hänellä olisi hyvin aikaa käydä kotona ja sitten saapua paikalle naista vastaan, tai katsoo nyt kumpi ehtii paikalle ensin. Häntä tosin epäilytti paikka sen sijaitessa Rashee alueella, hän oli käynyt siellä muutamia kertoa työnmerkeissä ja siellä oleva väki ei aina ollut mitä miellyttävintä. Joten hänen olisi enemmän kuin parempi mennä Rosannan mukaan katsomaan ettei tälle tapahtuisi mitään, ehkä hänen pitäisi ottaa jotakin mukaan kotoa... Ei. Jyrkästi ja ehdottomasti ei. Miksi hän edes meni ajattelemaan moista kun tiesi että aseilla ei koskaan päätytty mihinkään hyvään, idiootti. Mutta niin, ehkä hänen pitäisi selittää hieman että toinen ei ymmärtäisi väärin sitä miksi-
"Selvä on, nähdään siellä. Äläkä välitä- Siitä äskeisestä, ymmärrän kyllä miksi pyysit. Asia on vain niin että-" niin? Mitä hän aikoisi selittää ja kuinka? Että pelkään miten reakoit kun näet arpeni, käyttäydyt erilailla tai et voi olla peittelemättä iljettäväätunnetta? Toinen vaikutti jotenkin, ehkä se oli tuo katse, sellaisesta joka ymmärtäisi. Mutta mutta, Piski oli pelkuri näissä asioissa. Muiden päästäminen itsensä lähelle oli vaikeaa hänelle että joskus hän mietti miksei hän vielä ollut jäänyt yksin. Suorastaan ihme. Niin että miten hän aikoisikaan selittää tämän kaiken Rosannalle ilman että säikäyttäisi toisen pois?
"Honey Bunny se siis oli. Tavataan vaikka sen edessä", Mutt vaihtoi yhtäkkiä aihetta asettaen kädet housujen taskuihin, potkien mielessään itseään päähän typeryyttään. Pitäisi kai ottaa pienet torkut ennen kuin hän menisi sinne strippiluolaan, mutta sitä ennen pitäisi ottaa muutama unipilleri etteivät mielikuvat alkaisi hyppimään unissa.

Rosanna odotti jo kuulevansa syyn, miksi Mutt kieltäytyi ottamasta aurinkolaseja pois. Hän salasi pettymyksensä, kun tämä jätti lauseensa kesken. No, ei hän pakottaisi tätä kertomaan. Se oli tämän oma asia, jos halusi välttämättä pitää niitä. Ehkä nainen näkisi joskus Muttin silmät.

"Tavataan vain", Rosanna sanoi tuntien pienen hermostuneisuuden valtaavan sisimpänsä. Hän pisti sen sen piikkiin, että oli menossa alueelle, jonne ei halunnut. Vai johtuiko se Muttista? Tässä oli jotain, mikä kiehtoi naista. Jokin miehessä veti häntä puoleensa, vaikka hän ei tiennyt tästä mitään muuta kuin että tämän lempikirja oli hänen esikoisromaaninsa.
"Nähdään sitten Honey Bunnyn edessä. Mun on pakko lähteä nyt kotiin", Rosanna sanoi nousten ylös. Hän hymyili Amberille ja tämän kihlatulle. "Oli hauska tutustua."

//loppu mun osalta...kirjottelen sen alotuksen nyt Honey Bunnyyn//

Kolmikko hyvästeli kohteliaasti Rosannan tämän joutuessa lähtemään valmistautuakseen iltaa varten. Mutt istuutui takaisin vaitonaisena paikalleen, katsellen sitten korttia mihin nimikirjoitus oli musteella kirjoitettuna hienosti ja pyöritteli sitä käsissään mietteliäänä. Hänenkin kai sitten pitäisi mennä kotiin valmistautumaan kahden ihmisen kokoutumista varten? No ainakaan hänellä ei ollut enää kahvia juotavana sekä Amber ja Mark haluaisivat varmaan olla kahdestaan sil- Piski ei voinut olla huomaamatta miten nuo kaksi tuijottivat häntä hölmön näköiset virneet kasvoillaan, kuin olisivat todistaneet jotain kertakaikkiaan huvittavaa. Kysyen heiltä syytä tuijotteluun, nojaten samalla taaksepäin tuolilla pää kallistuen mies sai sitten vastaukseksi naurua ja lisää virnuilua.
"Jaa että treffit hoidit itsellesi tuosta noin vain? Osaathan sinä kun vähän törkätään eteenpäin."
"Minä voin neuvoa sinua pukeutumisessa. Voisit ostaa täältä uusia vaatteita niin minä ja Mark tulisimme makutuomareiksi."
Sotilaspoitsu ei voinut kuin huokaista väsymyksestä noille puheille, miettien mitä vastata mutta päätti lopulta olla noteeraamatta. Toivottavasti hän ei muuttuisi noin hölmöksi rakastuneena. Hei, oliko hän muka suunnittelemassa rakastuvansa? Ehkä hän tarkoitti että ei ollut aikoinaan rakastuneena noin hölmö eikä toisin päin. Miten vaan, hänen täytyisi nyt lähteä että saisi nukuttua. Joten hyvästellen kihlaparin -ja toitotettuaan muutaman kerran ettei hän alkaisi ostelemaan vaatteita tapaamiseen- palomies häippäsi nopeasti pöydästä ja kahvilasta. Kohti ulko-ovia mennessään hänen katseensa ei voinut kuitenkaan olla vilkaisematta ohi menevien kauppojen kukkakimppuja ja lahjakrääsöjä... Ostamatta kuitenkaan mitään astuessaan ulos hieman viileään ilmaan. Lumi oli jo alkanut sulata kevään tullessa ja muutenkin oli niin lämmin että ihan kevyillä vaatteilla tarkeni. Muitta mutkitta mies lähti astelemaan muutaman kulman takana sijaitsevaan kämppäänsä.

#Ja miunkin osalta vika kirje ja jatkunee Honey Boney:ssa, tämän topicin voi siis sulkea#