Am I supposed to be happy?

/ Sikko ja Eliah /

Theodore oli viimeaikoina ottanut asiakseen olla enemmän läsnä Eliahin elämässä. Hän oli tähän asti nauttinut olostaan toisen seurassa täysin siemauksin huolimatta siitä oliko kyse elokuvan katsomisesta, baareissa kiertelystä tai vain ajan viettämisestä yhdessä.
Poika oli unohtanut täysin toisen syömisistä stressaamisen eikä turhaan ollut nostanut asiaa toista kertaa esillekkään, hän luotti siihen, että Eliah hoitaisi asian kuntoon yksinään aivan kuten oli luvannutkin. Theo ei edes kyseenalaistanut etteikö mallinalku tekisi niin, ei häntä sen kummemmin kiinnostanut myöskään lapsenvahdin roolin heittäytyminen. Eliah oli aikuinen ihminen ja osasi varmasti syödä ilman, että joku oli vieressä vahtimassa.

Vaaleaverikkö oli aina suhtautunut mallintöihin epäilevästi ja hiukan kriittisestikkin eikä voinut ymmärtää mikä Eliahia siinä viehätti, hän ei kuitenkaan ollut laittanut vastaankaan kun Eliah oli ehdottanut, että hän tulisi mukaan seuraamaan joitain mainoskuvauksia. Pitihän Theon tuntea asiat joita Eliah rakasti ymmärtääkseen tuota täysin, eikö? Tutustua siihen synkempäänkin puoleen josta ei mediassa puhuttu mutta mitä mallinalku eli joka ikinen päivä.
Kuvaukset olivat sattuneet osumaan juuri pojan työajan päälle - pomo oli kuitenkin antanut ilomielin luvan vapaan ottamiseen todeten sen antavan varmasti työntekoon aivan uutta näkökulmaa. Theo oli ehkä laiminlyönyt opiskelujaan viimeaikoina mutta työnsä hän oli aina hoitanut kunnialla, hän oli tosissaan löytänyt oman alansa epäröityään ensin useita vuosia. Poika oli tutustunut mallimaailmaan hiukan pinnallisemmalla tasolla, valokuvannut ja muokannut kuvia (ja tajunnut miksi lehtikuvien ihmiset olivat aina niin täydellisiä), leikkinyt media-assaria ja organisoinut muutamia muotinäytöksiäkin. Silti hänestä tuntui, ettei se maailma ollut lainkaan niin tuttu kun sen olisi pitänyt olla.

Vaikka Theo oli ollut kuvauspaikoilla aiemminkin tunsi hän nyt olonsa hyvin vaivaantuneeksi puikkelehtiessaan Eliahin kannoilla ihmisjoukon seassa.
Poika oli hyvin arkisen näköinen vaaleissa mustalla kangasvyöllä lantiolle köytetyissä kapealahkeisissa farkuissa, kultakoristeisessa t-paidassa ja aiemmin päällä olleessatakissa joka nyt jo oltiin hylätty narikkaan. Vaikka hän olikin tarkoituksella jättänyt puvut ja kaikki hienommat vaatteet kaappiin olisi olo kuitenkin tuntunut varmemmalta kaikkien viimeisen päälle huoliteltujen ihmisten keskellä jos olisi laittanut edes ranteeseen kalliin näköisen rannekellon. Kaulassa sentään roikkui tavan mukaan hopeinen risti, kovin paljon se ei kuitenkaan parantanut kokonaisuutta.

Theodore hakeutui Eliahin lähelle aina tuntiessaan olonsa epävarmaksi, kuten nyt. Päällisin puolin poika näytti hyvinkin itsevarmalta, ylpeältä ja itsetietoiselta, oikeasti hän oli kuitenkin valmis häipymään paikalta milloin vain. Theo ei osannut nimetä sitä mikä tilanteessa oli ahdistavaa. Ehkä se, että hän tunsi itsensä hyvin isoksi kaikkien niiden pienten ja sirojen ihmisten keskuudessa, ehkä koko paikkaa hallitseva kymmenten eri hajuvesien kuvottava sekoitus joka vahvuudellaan sai kyyneleet kohoamaan silmiin, ehkä se, että kaikki olivat niin teennäisiä. Ihmiset eivät juurikaan puhuneet keskenään, jos puhuivatkin olivat sanat täysin merkityksettömiä, ivallisia ja sarkasmiin taittuvia. Tupakkapaikallakin - mikä Theon oli arvatenkin pitänyt käydä katsastamassa ensimmäisenä - oli tunnelma ollut räjähdysarka ilman sen suurempaa syytä. Saattoi olla, että asioista tietämättömän silmiin kaikki näytti pahemmalta kun oikeasti olikaan