I’m trying to find the words to describe this girl (K18)

// Hups, melkee unohtu. Nii eli Peuraseni tänne ! //


Taksi huristeli Devon Streetille lähelle puistoa, aivan niin kuin Andie oli pyytänyt. Mille avasi omanpuolen ovensa ja astui ulos viileään yöhön. Neitokainen jäi odottelemaan herrasnaistaan ja kaappasi tuon sitten käsikynkkäänsä ja suuntasi kohti Andien asuntoa. Keltainen kerrostalo ja hissillä ylimpään kerrokseen. Avain kävi ovenlukossa ja ovi aukesi. Mille pujahti sisään tähän sviittiin ja tutkaili ympäristöä uteliaana. Sviitti se tosiaan olikin hänen rotanloukkuunsa verrattuna. Useat lojuvat vaatteet lattialla huvittivat neitokaista hieman. Näky oli aivan kuin hänen kämppänsä. Tosin hänen oma taisi olla vielä kymmenen kertaa pahempi. Lattiapintaakaan kun tuskin edes näkyi lukuisten vaatekappaleiden vuoksi.

Tummatukka heitti kenkänsä eteiseen ja lyheni taas oikeaan pituuteensa. Sitten hän jatkoi asunnon tutkailua ja tepsutteli keittiöön.
”Oij miten söpö keittiö!”, tuo hihkui onnessaan kuin mikäkin pikkutyttö. Keittiössä ei ollut mitään ihmeellistä. Ihan normaali kaikkine kodinkoneineen. Tämä keittiö oli kuitenkin niin ihmeellinen hänen omaansa verrattuna. Hän halusi päästä kokeilemaan kaikkien noiden laitteiden käyttöä.
”Mun keittiössä on vaan jääkaappi, minibaari ja kahvinkeitin. Ja joku hella kasariluvulta. Mutta se ei toimi”, Mille pohdiskeli ääneen. Hänen keittiössään ei tosiaan ollut mitään. Ei hän kyllä pahemmin keittiötä tarvinnutkaan. Mille kun söi lähes poikkeuksetta ulkona.

Tummatukka suuntasi takaisin eteiseen Andien luo ja kietaisi kätensä hellästi tuon ympäri.
”Saanko kokata sulle krapulasapuskaa aamulla?”, tämä kysäisi kera leveän virneen.


// Hittiähittiähittiä :: DD pahoittelut //

Matka oli kulunut yllättävän nopeasti ja yhtäkkiä Andie vain tajusi seisovansa kotiovellansa. Avaimet kaivettiin taskusta ja ovi avattiin. Katse kävi syrjäkarein Trinyan suunnalla, kunnes Andie asteli asuntoonsa. Ovi sulkeutua selän takana ja Tomboy kumartui nyörittämään tennareiden naruja auki. Humala sai näkökentän muistuttamaan hurjasti keinuvaa laivaa, joten Andie nojasi selkänsä seinää vasten, jottei olisi tehnyt äkkikaatumista lattialle.
Viimein kengät saatiin potkittua jaloista ja Andie kykeni hengähtämään silkasta helpotuksesta. Hengähdys kuitenkin töksähti kesken, kun tuo kuuli riemuisan kiljahduksen keittiön puolelta. Andie käveli eteiskäytävää pitkin, pysähtyi keittiön ovensuulle ja antoi katseensa kohdistua Trinyaa kohden, vinon hymyn kohotessa herrasnaisen huulille.
''Miten ihmeessä sä teet ruokaa, jos sulla ei toimi hella?''
Kulmat kohosivat kysymyksen myötä ja tuo antoi käsiensä jälleen kietoutua Trinyan lanteille naisen tullessa hänen lähellensä. Andie ei voinut olla nauramatta ja puisteli kevyesti päätään, pitäessään katseensa naisen silmissä.
''Senkus teet. Mä harvemmin itse teen mitään ruokaa. En vaan yksinkertaisesti osaa.'' Andie tokaisi ykskantaan, ja hymy venyi enemmänkin virnistykseksi, kun tuo lopulta irroitti otteensa Trinyan vyötäröltä ja käveli olohuoneen sohvaa kohden, valahtaen lopulta osittain makaamaan, osittain istumaan mustalle sohvalle. Kuitenkin tuo nosti aavistuksen kättään, koukisti etusormeaan kevyesti ja laski kätensä nojaamaan jälleen sohvaa vasten.
''Tuu tänne.''

Andien kysymys sai Millen ensin vain kohauttamaan olkiaan ja sitten naurahtamaan.
”En mä tee ruokaa”, tuo vastasi ja virnisti. Andie paljasti myöskin, ettei hänkään pahemmin kokkailua harrastellut. Mille naurahti jälleen.
”Mut jos mulla olis tällänen keittiö, niin mä tekisin aina jotai. Leipoisin kaikkii hienoi leivoksii”, neitokainen selitteli iloisen näköisenä Andieen kietoutuneena. Mutta kun tuo sitten päästi otteensa irti ja suuntasi olohuoneeseen, Millen ilme vääntyi vähän pettyneestä mutrulle. Hö. Siinä oli niin kiva olla.

Kauaa ei tuo ilme ehtinyt kasvoilla pysyä, kun Andie kutsui tämän luokseen sohvalle. Pieni ilkikurinen virne kasvoillaan tummatukka tapsutteli sohvalle tuon viereen ja osittain päälle. Neitokainen makasi sohvalla pää toisen sylissä. Siitä oli myös hyvä näköyhteys poikatytön kasvoihin. Niin tummatukka hetken vain tapitti toista aivan hiljaa.
”Känniääliö”, lyhkäisempi neitokainen virnisti ja sipaisi pidemmän poskea.
”Tiedät varmaan että näytät tajuttoman suloiselta?”, Mille tiedusteli ja jatkoi.
”..Ja seksikkäältä..”. Mille ei ikinä kierrellyt ja kaarrellut tällaisissa asioissa, vaan sanoi sen suoraan jos joku näytti hänestä hyvältä. Ja Andie näytti todella hyvältä..
Mille nousi istuma-asentoon sohvalla, istuen nyt Andien vieressä.
”Miten olis pienet savut tähän väliin?”.

Andie hymähti, mutta se oli enemmänkin naurahdus, kuin hymähdys. Tai siltä se ainakin kuulosti. Huulille jäi kevyt virne ja tummanruskea tukka osittain silmille valahtaneena Andie tuijotti hieman alaviistoon katsoessaan Trinyaa kohden. Kulmat kohosivat aavistuksen naisen sanojen jälkeen ja virne levisi entisestään.
''En itseasiassa tiennyt, mutta mä kiitän kohteliaisuudesta. Säkin näytät tosi hyvältä, pantavalta ja hiton seksikkäältä.'' Andie tokaisi yhtälailla suoraan sävyyn, eikä käynyt kieltämään tupakan polttamista. Toisaalta .. olisi jotakin entistä riemastuttavampaa, kuin vain tupakka. Andie kampesi itsensä ylös sohvalta ja käveli olohuoneen nurkassa olevan työpöydän luo, avasi ylimmän vetolaatikon ja poimi kaksi itsekäärittyä sätkää mukaansa ja koppasi matkaan tavallisen tupakka-askinkin. Varustus laskettiin pöydälle naisen eteen ja Andie nosti katseensa takaisin Trinyaa kohden.
''Poltatko sä pilveä?'' Tuo kysyi nostaessaan vihreänlinjan savuketta huuliensa väliin ja napsautti sököksi menevää sytkäriään pariin otteeseen. Pian Andie veti jo ensimmäisiä henkosia tästä upeasta nautintoaineesta. Tomboy ojensi palavaa sätkää Trinyaa kohden ja virnisti huolettomaan sävyyn.

Andie oli vähintäänkin yhtä suora sanoissaan kuin Mille itse. Neitokainen hymähti ja katsoi toista aidosti otettuna sanoista. Vaikkakin hän kuuli samanlaista lässytystä päivästä toiseen miesasiakkailtansa. Silti se ei ollut yhtä imartelevaa heidän suusta kuullessa.

Andie näytti innostuvan Millen ehdotuksesta polttelusta. Neitokainen seurasi katseellaan kun toinen kävi nappaamassa varusteita lipastosta, palaten sitten takaisin sohvalle. Mille arvasi jo nyt, ettei nyt oltukaan polttelemassa vain tupakkia.. Pian Andie kysyikin polttiko tämä pilveä. Neitokainen ei heti vastannut mitään. Seurasi vain se tuttu virne kasvoillaan, kun toinen veteli tuota ihanaa ainetta, mistä pian jo tulisikin hemmetin hyvä olo. Kun poikatyttö sitten ojensi sätkää Milleä kohden, tarttui tämä siihen yhtään empimättä.
”Sä vielä kysyt, että poltanko. Hei, mä oon Rashee Roadilta. Kuka sielä muka ei pössyttelisi”, todettiin kera huolettoman virneen, jonka jälkeen sätkä nostettiin täyteläisten huulien väliin. Tummatukka veti kunnon satsin keuhkoihin ja pidätti henkeään hetken. Silloin vaikutus oli parempi. Neitokainen nosti uudelleen sätkän huulien väliinsä ja otti toisen annoksensa, jonka jälkeen kääryle ojennettiin taas Andielle.
”Mitä sä muuten teet työkses kun sä asut tälläses palatsissa?”, neitokainen kysäisi toiselta silkkaa uteliaisuuttaan. Ei tuo mikään spurku ainakaan voinut olla. Tavallaan Millen kävi jopa vähän kateeksi tätä. Vaikka itsekin hän voisi ihan hyvin asua vaikka kuinka hienossa omakotitalossa, jos ei olisi aikoinaan karannut kotoaan. Kyllä hän välillä oli miettinytkin kotipuoleen palaamista. Mutta ei sielläkään loppujen lopuksi ollut hänelle mitään. Paitsi perhe. Joista tosin vain veljeen hänellä oli hyvät välit.

”Mä valehtelin”, neitokainen aloitti aivan yhtäkkiä puhumaan.
”..Nimestä. Mun nimi ei oo Trinya”, Mille paljasti, eikä oikein tiennyt miksi sen teki. Tuskin siitä mitään haittaa olisi. Miksi toista muka kiinnostaisi levitellä hänen oikeaa nimeään missään?
”Mä olen Mille. Ja mä tiedän. Se kuulostaa joltain menninkäisen nimeltä”.

Andie nauraa hörähti kuullessaan naisen sanat ja tuon kasvoille jäi vino hymynkare, kun hän antoi katseensa kiertää syrjäkarein läpi tummatukkaisen naisen kroppaa. Tomboy otti sätkän vastaan, nosti sen huultensa väliin ja kuuli kysymyksen.
''Mulla on oma yritys. Levykauppa. Täällä Devon Streetillä. Sillä tienaa ihan hyvin. Ei tää nyt niin hurja lukaali ole, mut kyllä tääl on ihan jees asua.'' Andie puhui pohtivaan sävyyn ja silmäili sanojensa aikana olohuoneen sisustusta. Enemmänkin se muistutti juuri sinä päivänä jotakin kierrätyskeskusta, kun vaatteita löytyi vähän liikaa joka suunnalta. Housuja, paitoja. Ja yhden seinustan täytti täydellisessä järjestyksessä oleva levyhylly.

Trinyan .. tai oikeastaan Millen sanat saivat Andien havahtumaan ja kääntämään katseensa . takaisin naista kohden. Toinen kulma kohosi aavistuksen, kun tuo silmäili naista tutkivaan sävyyn, kunnes Andie hymähti kevyesti.
''Toisilla on syynsä valehdella nimensä. Mut kiitos lopullisesta rehellisyydestä. Mä en tuomitse sua valheista. En mä itsekään ole mikään puhdas ihminen.'' Katse kääntyi viimeisen lauseen aikana pois päin, vastapäistä seinää kohden, jonka seurauksena Andie alkoi vain lukemaan yksi toisensa perään levyjen nimiä mielessänsä, kuitenkin lopulta hengähtäen raskaaseen sävyyn.
''Mä olen mielisairas. Mulla on aistiharhoja ja mä vedän mielialalääkkeitä ja rauhottavia, jotta pitäisin itteni kasassa. Mun on hankala pitää mun yritystä koossa mun sairauden vuoksi.'' Andie lopulta totesi ja veti hitaasti ja syvään savuja suoraan keuhkoihinsa. Taas yksi lääkeaine voisi alkaa pyörimään hänen sisuksissaan. Kannabis.

Neitokainen hymähti. Vai että oikein oma yritys. Se oli ihailtavaa. Levykauppa ja tuo valtava levyhylly antoi ymmärtää, että Andie todella piti musiikista. Se, että jaksoi nähdä niin paljon vaivaa johonkin asiaan, oli hatunnoston arvoinen juttu.

Andie suhtautui hyvin siihen, kun Mille kertoi, ettei Trinya ollutkaan hänen oikea nimensä. Oikeastaan Andie näytti suhtautuvan suhteellisen hyvin vähän kaikkeen. Liekö se sitten kuitenkin vain tuo kova humala, minkä vuoksi, vai oliko toinen oikeasti noin.. Suvaitsevainen ja ymmärtäväinen. Poikatyttö kertoi myös, ettei itsekään mikään puhdas ihminen ollut, mikä saikin neitokaisen hymähtämään.
”Niinkö? Musta sä oot aika enkelimäinen tapaus, mitä nyt tähän asti oon saanut susta selville”, Mille virnisti ja käänsi katseensa Andieen päin.
”Ihan tosi. Mä en olis viittiny ottaa lopareitakaan jos et sä olis ollu paikalla”, tuo sepusti ja oli tosissaan. Mille ei oikein (vielä) osannut selittää että miksi, mutta jokin Andiessa antoi tavallaan.. No, rohkeutta, että neitokainen pystyi tehdä tuollaista. Kai se oli se, kun hän tavallaan pakeni vihaista pomoaan Andien luo.

Seuraavat sanat yllättivät tummatukan ja se näkyi myös tämän kasvoilta. Silmät olivat laajenneet aavistuksen suuremmiksi ja suu oli hämmennyksestä hiukan raolla. Hetken asiaa päässään pohdittuaan, Mille sai taas suunsa auki vastatakseen tuohon jotain.
”Millaisia aistiharhoja?”, tuolta udeltiin hieman varovaiseen sävyyn, jos toinen ei vaikka välittänyt puhua asiasta. Pian neitokainen kyllä myös taas hymähti.
”Mielisairas ja strippari. Kuulostaa aika hyvältä”, neitokainen totesi huolettomasti keventääkseen huoneen tunnelmaa ja nappasi samalla kääryleen toisen kädestä. Sitä ihanaa myrkkyä vedettiin keuhkoihin ja pikkuhiljaa pienessä pääkopassa alkoi tuntua melko mukavalta. Oikeastaan erittäin hupaisalta.

Andie hymähti ja puisteli kevyesti päätään, katseen käydessä syrjäkarein Millen suunnalla.
''Mä en ole enkelimäinen. Mä en kykene edes pyörittämään mun yritystä. Se on liian raskasta. Ja mä vedän rahaa välistä. Siks mulla on varaa pitää tää asuntokin. Mutta kiltti tyttö, älä ilmianna mua poliiseille, että varastan rahaa omasta firmastani.'' Sanojen aikana huulille levisi huvittunut virne ja Tomboy veti hitaasti savuja myrkyttämään keuhkojaan - vaikka sanottiinkin, että pilven polttaminen oli terveellisempää, kuin yksikään alkoholijuomista, Andie piti sitä paskapuheena. Kaikki nautintoaineet olivat yhtä paha asia; myrkkyä jokainen.

''Ei niillä sen väliä. Halusin vaan, että saat tietää nyt, ettet saa sätkyä myöhemmin.'' Andie puhui siihen sävyyn, että todellakin oli jo ajatellut tapaavansa Millen useammin, kuin vain tämän yhden ainoan kerran. Vaikka pää olikin totaalisen sekaisin kaikesta siitä viinan, lääkkeiden ja pilvenpolton määrästä, ei hän varmasti kykenisi unohtamaan Milleä vain yhdessä yössä.
''Helllvetin hyvä yhdistelmä!'' Andie rähähti nauramaan ja oli naurunsa lomassa tipahtaa alas sohvalta. Luojan kiitos Mille oli ottanut sätkän itsellensä. Olisi saattanut tulla kärähtänyt matonkulma, jos sätkä olisi tippunut Andien käsistä. Tomboy nousi horjahtaen ylös sohvalta, hoippui cd-hyllyn luokse ja poimi hyllystä Pinkin uusimman levyn, jonka heivasi soittimeen, painaen volymen tarpeeksi lujalle, jotta musiikin sentään kuulisi ruohopöhnän taaksekin. Kävellessään takaisinpäin sohvalle jalat vain pettivät yhtäkkiä alta ja Andie valahti makaamaan selälleen olohuoneen matolle paskaisen naurun kiiriessä ilmoille.
''No voihan ny vittu.''

Mille vain nauraa kihersi Andielle. Tuo kertoi varastavansa rahaa omasta firmastaan, jolloin sai pidettyä oman asunnon itsellään.
"Ite ansaitsen rahani laittomasti, joten mulla ei oo varaa tuomita sua", neitokainen totesi ja tuijotti kattoa. Prostuutiohan oli laitonta. Hänen ei siis tarvinnut edes veroja maksaa saamistaan rahoista. Paitsi mitä nyt stripparina tienasi.

Strippari seurasi huvittuneena vieressä toisen touhua. Andie oli räjähtänyt nauramaan mielisairas ja strippari yhdistelmälle ja oli nyt vähällä pudota sohvalta. Eipä tuo kumminkaan pudonnut, vaan nousi pystyyn sohvalta ja suuntasi levyhyllykön luokse. Poikatyttö pisti musiikkia soimaan. Pinkkiä. Mille jammaili paikallaan heiluen ja hyräili musiikin tahtiin. Hyräily muuttui kumminkin pian hervottomaksi nauruksi, kun Andie kaatui maahan. Hetken aikaa neitokainen vain nauroi vatsaansa pidellen. Kyllä oli hauskaa ja kannibiksellahan ei tokikaan ollut mitään osaa eikä arpaa tähän. Ehei.. Toisen manaaminen huvitti neitokaista entisestään.
"Päätit sit heittäytyä siihen, etkä tulla mun luo", todettiin alahuuli pitkällä muka loukkaantuneena. Ilme kuitenkin vääntyi pian takaisin siihen leveään hymyyn ja tämäkin neiti nousi sohvalta sätkä huuliensa välissä. Mille veteli viimeisetkin savut mitä vain lähti ja tumppasi sitten jotenkin epämääräisesti johonkin epämääräiseen tuhkikseen tumpin. Ja matka jatkui kohti niin kaukaiselta tuntuvaa mattoa, missä Andie makoili.
"Onko hyvä meininki täällä alhaalla?", neitokainen virnuili, kun heittäytyi siihen maahan Andien viereen.

Andie ei voinut muuta, kuin vain nauraa. Kaikki oli vain niin saatanan hauskaa. Ihan kaikki. Miten he ylipäätään olivat päätyneet hänen asunnolleen? Missä välissä se oli tapahtunut? Mitä ennen asunnolle tuloa oli tapahtunut? Strippausta. Viinaa. Lisää viinaa. Silmät liikkuu.
Tomboy nauraa tyrskähti entistä riemuisammin ja ojensi kätensä Millen tullessa hänen vierellensä. Toinen käsi kiedottiin naisen ympärille ja Andie kääntyi makaamaan kyljelleen.
''Ihan helvetin hyvä meininki.'' Tuo nauroi ja antoi katseensa hetken aikaa pysytellä Millen silmissä, kunnes tarttui kevyesti kiinni naisen leualta, käänsi kevyesti tuon päätä ja antoi huultensa painua hipomaan Millen kaulan ihoa.
''Varsinkin nyt.'' Andie totesi hiljaa antaessaan sormenpäidensä siirtyä leualta kaulaa pitkin niskaan, ja sieltä naisen hiusten joukkoon. Katse käännettiin takaisin Millen silmiä kohden samalla, kun etusormi piirsi kevyesti suoraa viivaa niskaa pitkin.
''Miksi sä halusit lähteä mun mukaan?''

Mille nauroi toistamiseen Andielle. Vai oli helvetin hyvä meininki. No niin oli kyllä neidolla itselläänkin.
"Jeesh homma, niin mullaki", Mille vain nauraa räkätti edelleen, kunnes Andie sitten tarttui häntä leuasta kiinni ja alkoi piirtää sormenpäillään kuviota hänen iholleen. Millekin hieman rauhoittui ja katseli ihan hiljaa vain toista silmiin ja antoi sormenpäidensä mennä sivelemään tuon poskea hellästi. Liike kuitenkin pysähtyi hetkeksi ja harhaileva katse haki kohteekseen Andien silmät. Poikatyttö kysyi miksi tämä oli halunnut lähteä hänen matkaansa. Se oli paha kysymys. Edes neito itse ei oikein osannut selittää että miksi.
"Miksi..?", Mille toisti kysymystä ääneen hieman pohtivannäköisenä. Huulille kuitenkin kohosi pikkuhiljaa se sama tuttu leveä hymy.
"Sus on jotain tosi mielenkiintoista. Mä en osaa selittää mitä", neitokainen vastasi esitettyyn kysymykseen ja hymähti. Sormenpäiden liikkeen annettin jatkua Andien poskelta tuon leualle ja huulienkaarille.
"Mun työpaikka.. Taino entinen työpaikka on yleensä täynnä vaan etovaa kolmijalkaista väkeä. Yäk. En osannu odottaa et tapaan siellä tollasen otuksen", tummatukka jatkoi tarinointiaan ja laski lopuksi päänsä Andien rintakehälle.
"Miksi sä halusit mut mukaasi?".

''Mielisairaat ihmiset on kovin usein muiden ihmisten silmin mielenkiintosia persoonia.'' Andie totesi, äänestä pieni pohtiva sävy kuultaen ja katse siirtyi jälleen takaisin Milleä kohden, vinon hymyn palatessa tuon huulille.
Tomboy kuitenkin kohautti kevyesti olkapäitään kuullessaan naisen esittämän kysymyksen ja kohotti aavistuksen verran toista kulmaansa.
''Mä halusin pelastaa sut sieltä loukosta. Ja sä vaikutit siltä, että sä tarvitset sellaisen ihmisen siihen sun lähelles, joka ei samantien lähde pois. Mä en ole lähdössä.'' Andie perusteli mielihalujaan ja hymähti kevyesti, katseen kiertäessä hitaasti huonetta pitkin samalla, kun sormenpäät sivelivät Millen niskaa ja kaulaa pitkin.
''Ja kieltämättä mä halusin tälle illalle jonkun, jonka kanssa viettää aikaa. Sä tosin vaikutat sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa mä voisin viettää aikaa muulloinkin, kuin vain tän yön.''

Mille repsahti nauramaan. Kyllä, jälleen. Mutta kun kaikki oli niin hauskaa juuri nyt.
"Mä uskon kyllä että ilman tuota mielisairauttakin sä olisit mielenkiintoinen tyyppi", Mille huomautti tuolle ja hiljentyi sitte, kun Andie alkoi kertomaan omaa syytänsä, miksi oli halunnut Millen mukaansa tänä iltana. Poikatyttö osui niin oikeaan sanoissaan, ettei neitokainen oikein tiennyt mitä tuohon nyt sitten sanoa. Olisiko pitänyt alkaa itkemään? Hän oli saanut pelastajan, joka sanoi, ettei ollut lähdössä samantien pois. Itkemään tummatukka ei nyt kuitenkaan ruvennut. Hän vain hymähti hiljaa.
"Paistaako se noin selvästi..?", tämä sai sitten lopulta kysäistyä pieni virne huulillaan, jonka jälkeen ilme muuttui taas pohtivaksi.
"Mun on hankala tutustua ihmisiin syvemmin. Miehet eivät halua multa mitään muuta kuin sitä yhtä asiaa. Ja naiset vihaavat mua", Mille naurahti kuivasti. Mutta niin se useimmiten oli. Ja oli oikeastaan aina ollut. Jo kouluaikoina pojat vain kilpailivat siitä, kuka saisi ekana kaadettua neidon sänkyynsä. Ja tytöt taas vihasivat häntä joko siksi, että olivat kateellisia tai sitten he pitivät tätä halveksittavana.

Tummatukka nosti päänsä Andien rintakehältä ja tapitti tuota suoraa silmiin.
"Säkin vaikutat sellaselta, jota huvittais nähdä toistekkin".

Andie kohotti kulmiansa katsoessaan Milleä mietteliäästi, kunnes vain hymähti.
''En mä tiedä. Se vaan jotenkin .. Ehkä se sit jotenkin näkyi susta, että kaipasit urhoollisen ritarin pelastusta.'' Tomboy lopulta virnisti letkeästi ja käänsi katseensa hetkeksi kattoa kohden kuunnellessaan naisen sanoja. Katse kuitenkin kääntyi nopeasti takaisin Millen kasvoihin ja Andien huulilla ollut virne jäi nyt vain ainoastaan vinoksi hymyksi.
''Miehistä ei ole kuin vain harmia. Naiset ymmärtää naisia paljon paremmin. Vaikka tosin, naisetkin on kyllä toisinaan ihan vitun hankalia. Miehet saattaisi olla juuri sen vuoksi ehkä helpompia, kun ne on niin yksinkertaisia.'' Andie nauraa höhötti paskaista naurua ja siirsi katseensa Millen silmiä kohden kuullessaan tämän sanat.
''No hyvä, etten oo ainoa näiden fiilisten kanssa, koska se olis tosi surullista. Pettyisin kovasti.''
Tomboy sai tokaistuksi, kunnes taustalla rämähti huutamaan Funhouse, joka sai Andien heilauttamaan riemuissaan vapaana olevaa kättään.
''Tää o vitu hyvä biisi!''

Urhoollisen ritarin pelastusta Mille oli kyllä kaivannut. Tai urhoollisen ritarittaren.

Andie alkoi puhumaan jotain, että kuinka miehistä oli vain harmia, mutta kuinka kuitenkin naisetkin toisinaan osasivat olla hankalia ynnä muuta. Mille naurahti. AIvan totta kyllä joka sana.
"Totta. Miehet ei tajua mistään mitään. Ehkä siksi mäkään en tajua. Oon ollut liikaa niiden seurassa", neitokainen naurahti ja tuijotti kattoa. Katse kuitenkin lähti pian hairhailemaan ympäriämpäri muutakin kämppää.
"Mutten oikeastaan koskaan ole ollut kiinostunut yhdestäkään jätkästä.. Mutta saan heiltä huomiota ja läheisyyttä. Ja he vielä maksavat siitä. Olen hirveä", Mille selitti leveän virneen kera. Miksi hän edes avautui tällä lailla elämästään Andielle? Ehkä se oli kannabiksen vaikutus.. Mutta eihän silti aina aineita käyttäneenä avautunut ihan kelle tahansa. Andie oli siis poikkeus.
Katse käännettiin takaisin poikatyttöökun tuo innostui juuri alkaneesta biisistä.
"Niin on. Tanssitaan!", Mille hihkaisi ja pomppasi sillä sekunnilla ylös maasta. Vähän huippasi päässä ja Mille meinasi kaatua takaisin maahan. Neitokainen sai kumminkin pidettyä tasapainonsa ja ojensi nyt kätensä Andielle auttaaksen tuon ylös maasta tanssimaan hänen kanssaan.

Andie yritti ryhtyä kampeamaan itseään ylös lattialta, huonolla menestyksellä tosin, ja oli rämähtää takaisin lattialle, mutta Millen avustuksella Tomboy kykeni viimein nousemaan kunnolla ylös, vaikkakin pääkoppa näytti koko huoneen hetken aikaa höttöisenä utuisena näkymänä. Tuntui siltä, että olisi juuri sillä hetkellä menettänyt viimeisimmätkin rippeet aivosoluista. Näkökyky kuitenkin palautui hetken kuluttua Andien nojattua kämmenellään seinää vasten ja lopulta tuo kykeni leveän virneensä kera hypähtää riemuisan tanssin vimmoihin. Tiedä sitten mitä riemukasta seuraava aamu toisi tullessaan, kun olo oli nyt jo niin sekava, ettei enää kyennyt oikein tajuamaan, että mitä tapahtui.
Kämmenet siirtyivät Millen lantiolle kropan myötäillessä naisen liikkeitä, kuin myös tehden kaiken sen riemuisan musiikin tahtiin.
''Mä en kadu yhtään sitä, että pyysin sut mukaan sieltä loukosta.'' Andie nauroi ja kaiken sen tanssimisen ohessa vaikka silmissä sumeni moneen otteeseen, kykeni Tomboy pitämään itsensä pystyssä ja kaikenlisäksi järjissään.

Lopulta kuitenkin kappaleen vaihduttua hitaampaan Andie irroitti otteensa lantiolta ja nainen ei voinut sille mitään, että nauraa hekotti, vaikka olisi pitänytkin yrittää hengittää. Tuo nojasi selkänsä seinää vasten ja veti syvään henkeä, tasatakseen kiivasta sydämenlyöntiään ja viimein nojasi takaraivonsakin seinää vasten katseen hakeutuessa Millen kasvoihin.
''Mulla ei oo ollut pitkään aikaan näin saatanan hauskaa.''

Mille vain nauroi ja hyppi ja pomppi musiikin tahtiin. Fiilis oli aivan mahtava. Ja se muuttui aina vain mahtavammaksi, kun Andie yhtyi tanssiin mukaan. Poikatytön kädet tattuivat tämän lantioon ja Millen kädet taas tuon niskaan. Mahtava musiikki ja mahtava seura. Kerrassaan loistava ilta!
Andie ei kertomansa mukaan katunut yhtään sitä, kun oli pyytänyt Millen lähtemään mukaansa.
"Hyvä. Paree oiskin ettet kadu. Mä jo ehdin tykäistyä tähän kämppäänki", neitokainen virnisti, kokoajan liikehtien musiikin tahtiin. Liike tuntui olevan kovin huojuvaa. Kuin he olisivat siinä Andien kanssa olleet jollain laivaristeilyllä keskellä myrskyä. Katse tuntui myöskin olevan kovin harhaileva, kuin silmillä olisi ollut jatkuvat vääristävät pellelasit.

Kappale vaihtui hitaaseen ja heidän molempien otteensa irtosivat toisistaan. Andie nojasi seinään ja hekotti. Mille ei myöskään voinut olla hekottamatta. Nauru kävi liian vaikeaksi. Ei voinut nauraa ja yrittää pysyä pystyssä samaan aikaan, joten neitokainen heittäytyi uudelleen matolle. Taisipa hän myös puoliksi osua pöydänkulmaan siinä kaatuessaan, mutta se nyt ei haitannut eikä tuntunut missään. Hysteerinen hekotus jatkui, vaikka tuo kuinka koitti vetää Andien tapaan syvään henkeä ja rauhoittua.
"Hei Andie. Mä en saa henkee. Auta mua", tummatukka huikkasi maasta naurunsa lomasta. Lopulta hän sai itsensä kuriin ja vedettyä jopa pariin otteeseen henkeä. Sitten käsi pöydällä ja nappasi tupakan ja toi se tytön huulien väliin. Käsi kävi vielä toisenkin kerran pöydällä ja nappasi mukaansa sytkän, joka pisti liekin röökiin. Mille veti piiiiiitkät henkoset ja haki katseellaan huoneesta Andien.
"Sä oot liian kaukana. Kis kis! Tulisitko tänne?".

Andie katsoi Millen hurjaa menoa virne huulillaan ja kasvoilta jo kykeni lukemaan sen, ettei tuo Tomboy ollut ihan perillä kaikesta maailmanmenosta sillä hetkellä.
Tuo valahti Millen kutsusta takaisin makuulle maton päälle ja veti syvään henkeä, vaikkakin nauruntyrskähdys karkasikin uudelleen tuon huulilta, katseen kääntyessä naisen kasvoja kohden.
''Olisko mun pitänyt antaa sulle tekohengitystä, kun sä et saanut henkeä?'' Tomboyn suusta karanneet sanat lähinnä vain hönkäistiin kaiken naurun lomasta, kun tuo viimein päätyi makaamaan lopenuupuneena matolle. Pian varmasti tarvitsisi itsellensä happikoneen, jotta kykenisi hengittämään vielä tämän naurusession jälkeen. Huh, hui saatana, että oli outo ja hämärä fiilis. Koko kämppä tuntui sillä hetkellä tosi mystiseltä paikalta. Sillä hetkellä Andie ajatteli vain sitä, ettei vähään aikaan kiskoisi sisuksiinsa mitään vahvempaa, kuin viinaa ja tupakkaa. Ja villejä naisia, ha ha.
Andie kurottui toisen kyynärpäänsä varaan, poimi tupakan Millen huulten välistä omaan käteensä etu- ja keskisormen väliin ja veti hitaasti myrkkyä harmaannuttamaan entistä enemmän muutenkin jo tuhoontuomittuja keuhkoja.

Andie puhui jostain tekohengityksestä. Idea kuulosti niin hupaisalta (niin kuin kyllä ihan kaikki muukin tänä iltana) että Mille vain nauroi sille. Tekohengitystä, sitä hän vielä kyllä oikeastikkin tarvitsisi tällä menolla. Pian hän pökertyisi siihen paikkaan, kun ei ehtinyt ja muistanut siinä nauraessa vetää henkeä välillä.
"Joo. Suusta suuhun menetelmällä", neitokainen sai lopulta vastattua sen kaiken nauramisen lomassa. Sitten hän saikin, ainakin toistaiseksi, naurunsa taas kuriin.

Millen pää kääntyi Andieen päin. Toinen vei tupakan hänen käsistään, mutta neitokainen ei edes yrittänyt estellä. Päässä heitti. Koko kämppä näytti vetävän nyt volttia. Andiekin pyöri näkökentällä. Pitkän huokauksen kera neitokainen vaihtoi asentoaan matolla, maaten nyt sitten kyljellään. Silmät tapittivat tiukasti Andieta. Tai no mitä nyt harhailultaan kykenivät.
"Hei. Mitä sä sanoikkaa?", tämä kysähti toiselta. Mitä se Andie nyt puhuikaan siitä tekohengityksestä.. Siitä tummatukalla tulikin mieleen, ettei hän ollut suudellut ketään huulille herranaikoihin. Viimeksi varmaan Jessicaa ja siitä oli jo melkein kaksi vuotta. Kaikkea muuta hän kyllä oli tehnyt ja vähän kaikkien kanssa, mutta pitihän hänelläkin olla edes joku juttu, mitä hän itsessään säästeli.

Katse kävi katossa, mutta kääntyi siitä pian hitaasti takaisin poikatyttöön.
"Andie..", tämä nyt enemmänkin kuiskasi pieni virneen sekainen hymy kasvoillaan.
"..Suutelisitko minua?".

Andie avasi aavistuksen verran huuliaan raolleen ja antoi savun viimeistenkin savunrippeiden tulla ulos huultensa välistä. Hitaasti katse kääntyi takaisin Millen kasvoja kohden, kun Andie kuuli naisen esittämän kysymyksen.
''Tekohengitys.'' Tuo kohotti hieman kulmiansa sanojen jälkeen ja katsoi Milleä tyynen rauhalliseen sävyyn ja tuosta sielunpeilien tuijotuksesta saattoi huomata sen rauhoittavan euforisen olotilan, joka oli vallannut Andien totaalisesti.
Hetkeksi Millen kasvoista irroittautunut katse oli kohdistettu jonnekin seinää kohden, kunnes Andie kuuli jälleen kysymyksen, joka oltiin osoitettu juuri hänelle. Katse laskeutui jälleen naisen silmiä kohden ja hetkellinen vino, järjettömästä egosta kielivä hymynkare kohosi Andien suupielille samalla, kun toinen käsi siirtyi Millen leuan tienoolle etusormen ja peukalon tarttuessa kevyesti kiinni leukaluun tuntumasta. Katse pysytteli hetken aikaa vain Millen silmissä Andien painaessa lopulta vaaleat huulensa vasten naisen huulia, leualla olleen käden siirtyessä hitaasti Millen poskelle suudelman lomassa.
Pitihän naisen pyyntö toteuttaa. Eikä se tuntunut lainkaan pahalta.

Millen katse seurasi Andien katsetta tarkasti. Jos toinen kieläytyisi hänen pyynnöstään, niin neitokainen ei tiennyt miten sitä sitten olla. Ainakin hän olisi todella pettynyt. Mutta onneksi hänen ei kuitenkaan tarvinnut pettyä. Andie tarttui tätä leuasta ja katsoi hetken neitoa silmiin. Mille tietenkin vastasi katseeseen ja seuraavaksi poikatyttö painoikin jo huulensa hänen omiaan vasten. Pehmeät, täyteläiset huulet. Ah, miten hyvältä tuo tuntuikaan.
Millen kädet siirtyivät Andien niskaan, joista toinen jatkoi pian matkaa leikkimään Andien pörröiseen tukkaan. Toisen käden sormet sivelivät hellästi tuon niskan ihoa.
Kaikki tapahtui hetkessä. Mille irrotti varovasti huulensa toisen omilta ja katsoi Andieta suoraan silmiin. Pieni hymy nousi jälleen kerran huulille.
"..", neidon suu aukesi sanoakseen jotain, mutta ääntä ei tullut. Ei ollut mitään sanottavaa. Pää löi sillä hetkellä vaan tyhjää.

Meni hetki aikaa. Muutamia sekuntteja, jonka jälkeen Millen päähän alkoi taas puljahdella ajatuksia.
"Kiitos", Mille virnisti ja hymähti hiljaa.

Andie tunsi sydämensä lyövän muutama astetta lujemmin, kuin vielä hetki sitten hänen irroittautuessaan hieman vastahakoisesti siitä päätä huimaavasta suudelmasta, joka oli saanut humalankin tuntumaan vain mitättömältä olotilalta siihen verrattuna. Katse pysyi Millen silmissä ja naisen sana sai Andien kohottamaan aavistuksen toista kulmaansa, kumartumaan lähemmäs tuon kasvoja kevyen itsetyytyväisen hymyn kohotessa huulille ja käsi siirtyi Millen poskelta naisen hartian ja solisluun tuntumille, kun Andie jo painoikin tuon makaamaan selälleen ja päätyi itse makaamaan osittain Millen ylle, maaten kuitenkin edelleen kyljellään lattialla, tosin nyt iho Millen ihoa vasten hipoen.
''Ei tarvi kiittää.'' Andie totesi antaessaan huultensa käydä miltei Millen huulilla, mutta käänsikin suunnan yhtäkkisesti ja painoi kevyen suukon naisen kaulalle, solisluun tienoolle ja jälleen taas kaulalle, kunnes antoi huultensa painaa uuden suudelman Millen huulille tuon pienen kiusoittelun jälkeen.
''Miksi sä halusit ..'' Tuo puhui huulten hipoessa naisen huulia ja kevyen virnistyksen käydessä kasvoilla painoi jälleen suukon noille ihanille huulille.
''Että mä suutelin sua?''

Millen silmät laajenivat aavistuksen, kun Andie painoi hänet selälleen maahan ja tuli itse puoliksi päälle. Poikatytön kasvot olivat lähellä hänen omiaan, mutta karkasivat siitä pian vähän alemmas, hänen kaulalleen. Pieni tyytyväinen myhähdys karkasi neidin huulten välistä Andien ripotellessa suukkoja hänen kaulalleen ja solisluilleen. Sitten tuon huulet palaivat taas hänen omilleen ja Mille vastasi yhtään empimättä suudelmaan. Neidon toinen käsi siirtyi Andien hartioille ja toinen upposi yhä syvemmälle tuon hiuspehkoon. Andien kysymys sai neidon taas havahtumaan. Sydän löi rinnassa tavallista kiivaammin.
"Koska..", neitokainen aloitti pieneen ääneen huulten hipoessa toisen omia.
"..Koska mä pidän susta. Enemmän, kun mitä mä saisin..", sai tämä kuiskattua suustaan, jonka jälkeen neitokainen hymähti ja pyöritteli silmiään. Hänellä oli pakkomielle vakuutella itselleen, ettei se ollut hyväksi kiintyä keneenkään liikaa. Se ei käynyt yhteen sen kanssa, mitä hän teki työkseen. Lisäksi se tuotti kauheata tuskaa. Ensin oli tietenkään ihanaa, sitä ruusuista alkuhuumaa, mutta useimmiten ero kuitenkin koitti jossain vaiheessa. Ja hän oli huono kestämään menetyksiä, vaikkei sitä päällepäin näyttänytkään. Jessican lähtö vaikutti hänessä vieläkin. Tummatukka tunsi valtavaa tyhjyyttä sisällään.

Olo oli sekava. Siihen vaikutti niin kannabis kuin myös Andie. Mille ei siis todellakaan osannut ajatella järkevästi nyt yhtään mitään. Taas hän vain katseli Andien kasvoja ja yritti saada järkeä koko touhuun. Muttei onnistunut siinä. Lopulta hän vain naurahti ja sipaisi Andien poskea.
"Mitä sä mietit?".

Andie silmäili Milleä pohtivaan sävyyn, siveli kevyesti sormenpäillään naisen poskipäältä ja hymähti lopulta.
''Enemmän, kuin mitä sä saisit? Onko sulla joku nainen, joka odottaa sua kotiin, etkä sen vuoksi voi vain olla ja elää nyt tässä hetkessä?'' Kysymyksensä aikana Andie vetäytyi hieman kauemmas nähdäksensä Millen kasvot paremmin, ja edelleen siveli sormenpäillään naisen poskea, jatkaen sormiensa liikkeen puolihuolimattomasti kaulalle ja sieltä takaisin poskelle samalla, kun hetkellinen hymy kohosi Tomboyn huulille, kun tuo jäi hetkeksi pohtimaan vastausta Millen kysymykseen.

''Sitä minkälaisia ajatuksia sulla on tällä hetkellä.'' Tuo lopulta vastasi totuudenmukaisesti ja kohautti olkapäitään kevyesti, laskeutuessaan takaisin makaamaan selälleen ja siirtäessään katseensa suoraan kattoa kohti.
Voihan vitun kannabis, saatanan lääkkeet, perkeleen sekopää. Toisinaan Andie todella toivoi vain olevansa se tavallinen tyttö, jonka ei tarvitsisi pelätä muiden räikeitä mielipiteitä, suoria kommentteja sairaudesta. Olisi hyvä vain saada elää täysin vapaasti.

Andien kysymys jostain kotona odottavasta naisesta sai Millen ensin vain kurtistamaan kulmiaan, mutta heti pian sen perään hymähtämään.
"Ei oo", neitokainen vastasi tuolle ja tuijotti Andieta jälleen silmiin, sielunpeileihin. Toinen erkani hänestä hieman, mutta sormet jäivät kuitenkin hänen poskelleen. Toisen kosketus tuntui hyvältä, mutta toisaalta taas ikävältä. Mille ei tiennyt tulevasta vielä mitään. Hän ei varmasti voinut sanoa näkikö hän toista vielä jatkossa. Vaikkakin he molemmat olivat vähän aikaisemmin sanoneet, että tahtoisivat nähdä vielä toistekkin. Se olisi ikävää, jos tämä olisi heidän ensimmäinen ja viimeinen kohtaaminen.

Mille hymähti Andien vastaukselle. Toinen mietti sitä, mitä tämä mahtoi ajatella. Hetken aikaa Millekin tuijotti vain kattoa Andien tapaan, kunnes sitten käänsi hitaasti katseensa poikatyttöön. Andie näytti niin tajuttoman hyvältä, houkuttelevalta ja ties miltä tummatukan silmissä, ettei hän yksinkertaisesti voinut pitää näppejään erossa toisesta. Niinhän kierähti Andien kylkeen ja nosti toisen jalkansa koukkuun naisen syliin.
"Mun päässä on sekavia ajatuksia, kiitos sun", Mille kuiskasi tuon korvanjuuressa pieni sekava virne kasvoillaan. Huulet hipoivat Andien korvanlehteä ja jatkoivat siitä matkaa poskelle ja siitä matkaa kaulalle. Pari hellää pientä suukkoa ripoteltiin tuon kaulalle, jonka jälkeen neitokainen vei kasvonsa vähän kauemmaksi tästä ihanasta suukottelun kohteestaan.

"Andie, rehellisesti, mitä sä musta ajattelet?".