Hello kitty.

( Kizzyy kiskis, vinkkaa, jos aloituksessa on jotakin muutettavaa. )

Darcy oli pukeutunut mahdollisimman kevyesti; maastonvihreät shortsit ja valkoinen t-paita. Ilma vain yksinkertaisesti oli suhteellisen lämmin, joten miksi turhaan kiskoa päälleen jotain hyvinkin tukalaa ja ahdistavaa. Kello oli hieman päälle puolenpäivän ja ulkona oli hieman enemmän ihmisiä liikkeella, kuin yleensä niihin aikoihin. Tiedä sitten mikä oli saanut niin monen ihmisen lähtemään juuri sinä päivänä ulkoilmaan. Oliko se ehkä juuri lämmin sää ja kun sadettakaan ei oltu luvattu.
Katse kääntyi käymään Winterissä heidän päätyessä viimein löytöeläintalon eteen.
''Nyt mua pelottaa, että jokainen katsoo meitä sillain, että ne haluaa tulla meille.''
Darcy myönsi ja kasvoilla oli jopa pieni huoli. Kyllähän sitä sanottiin, että sen tai ne oikeat tunnistaisi joukosta, mutta entä jos niin ei kävisi. Entä mitä sitten tapahtuisi, jos tulisikin oikeasti pahamieli jonkun muun pienen kisun vuoksi, joka kiperästi kaipaisi uutta kotia. Mies tarttui äkisti Winteriä kädestä kiinni ja kääntyi paremmin tätä kohden.
''Mitä jos onkin jo löytynyt unelmien kissanpentu ja sitten joku pieni kisu sanoo sieltä vielä miau?''

Toisinaan Winter oikeasti toivoi olevansa mies. Ja yksi niistä päivistä oli juuri tämä. Kuumalla säällä olisi niin paljon helpompi olla mies. Voisi heitää uimashortsit jalkaan ja paidan jonnekin kauas, eikä kukaan katsoisi mitenkään paheksuvasti. Mutta naisena sitä joutui säästä huolimatta vetämään enemmän ja vähemmän vaatetta ylleen. Tuskaisaa se oikeasti oli. Mitä hän antaisikaan siitä hyvästä, että saisi heittää itsensä alusvaatteisilleen ja kävellä avojaloin pitkin kaupunkia. Mutta eihän se tietenkään ollut mahdollista. Kirottua.
Joten Winter oli päätynyt pukeutumaan toisaalta varsin yksinkertaisen näköiseen mekkoon, joka todellisuudessa oli kyllä kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kahta eri kangasta, liituraitaa ja yksinkertaista mustaa, vetoketju edessä, pienet sukkanauhasoljet edessä ja takana koko selän kattava nyöritys. Jalasta taas löytyi varsin sievät, mutta niin Wintermäiset kengät kuin kuvitella saattaa. Ja ulkonäön huolitteli vielä hiukset, joista osa oli heitetty takaraivolle hullunkurisen näköiselle solmulle loppujen hiustessa vain liehuessa pitkin selkää ja hartioita.

Löytäeläintalon edessä he pysähtyivät hetkeksi ja Darcyn puhuessa, Winter vilkaisi toista ja hymyili kevyesti. Pelko ei ehkä ollut turha, koska samainen asia oli käynyt useamman kerran Winterinkin mielessä. Mitä jos he kummatkin sortuisivat kaikelle sille söpöydelle, mitä noiden seinien sisällä odotti, ja kohta he olisivat jo pulassa kissojen määrän suhteen..? Ouch..
Darcyn kuitenkin tarttuessa miltei pelokkaana Winterin käteen, nainen nosti katseensa uudestaan toiseen ja soi miehelle lempeän hymyn. Vapaana oleva käsi kohosi toisen kasvoille, silitti kevyesti Darcyn poskea ja Winter varvisti aavistuksen antaakseen suukon Darcyn huulille. Onneksi korkokenkien kanssa ei tarvinnut niin karmeasti varvistella yltääkseen.
"Sitten me otetaan sekin."
Winter vastasi suupielten kaareutuessa aavistuksen leveämpään hymyyn. Hän palautti tasapainonsa takaisin myös kenkiensä koroille, laski kätensä miehen poskelta ja käänsi katseensa eläintalon puoleen. Katse siirtyi takaisin Darcyyn ja Winter puristi kevyesti miehen kättä.
"Noniin. Mennään."
Tuo sanoi ja lähti sitten astelemaan kohti taloa käsi Darcyn kädestä kiinni pitäen. Ehkä he eivät sortuisi niin helposti söpöyden houkutuksiin, jos pitelisivät toisistaan kiinni?

Hiljaa Darcy hymähti Winterin sanoille, hyväksyvään sävyyn ja huulille kohosi viimein se Darcymainen vähän huolettomampi hymy, vaikka edelleen pieni jännitys kalvoikin mieltä. Mutta pois se hänestä, kissojahan sitä oltiin menossa katsomaan. Miksi pitäisi jännittää niin kovasti?
Mies lähti kävelemään Winterin vierellä löytöeläintalon ovelle, avasi oven päästäen Winterin edellään sisälle taloon ja sulki oven kiinni perässään. Virkailija nosti katseensa pienen tiskin takaa.
''Me tultiin kissoja katsomaan.''
Darcy totesi mahdollisimman ystävälliseen ja kohteliaaseen sävyyn, piti vaikuttaa fiksulta aikuiselta, kun haki lemmikkiä. Muuten saattaisivat kääntää jo heti ovella takaisin ulos. Tämä virkailija kuitenkin vain nousi ylös tuoliltaan ja ohjasi heidät sille puolelle taloa, jossa kissat majailivat. Vaistomaisesti Darcy puristi hieman lujemmin, lempeästi kuitenkin, Winteriä kädestä ja edessä avautui näkymä, joka todella sai Darcyn häkeltyneeksi. Liian paljon hylättyjä, kodittomia pieniä kissoja.

Winter käveli Darcyn rinnalla aina ovesta sisään, pujahti siitä sisään miehen edellä, pitäen kuitenkin tiukasti huolen siitä, ettei irroittanut otettaan toisen kädestä. Sillä hetkellä hän ei oikeastaan tiennyt pitikö hän kiinni Darcyn kädestä miehen takia vai itsensä. Heitä kumpaakin kuitenkin selkeästi tuo tilanne jännitti enemmän ja vähemmän.
Darcyn ilmoittaessa kohteliaasti heidän asiansa, Winter vain nyökkäsi suoden naiselle lämpimän hymyn. Tuon lähtiessä johdattamaan heitä peremmälle, ja Darcyn puristaessa hiukan tiukemmin Winterin kättä, naisen katse kävi toisen kasvoissa ja pieni hymy jäi häilymään kasvoille. Sormet puristivat kuin vastavetona hiukan tiukemmin Darcyn kättä, mutta löyhäsi sitten otetta, jottei tuosta nyt tulisi mikään kilpa kumpi heistä puristaisi toisen kättä tiukemmin. Darcy kun voittaisi sen kuitenkin, ellei Winter käyttäisi vilunkipeliä - eli kynsiään.
Kun he tulivat huoneeseen, josta kuului vuoronperään toinen toistaan sydäntä särkevämpiä maukaisuja, Winter ei voinut mitään sille, että hän astahti aavistuksen lähemmäs Darcya, ote puristi taas aavistuksen tiukemmin miehen kättä ja alahampaat pureutuivat alahuulen sisäpintaan. Paikka kuulosti niin surulliselta, ja olisi varmasti kuulostanut siltä Winterin korvissa jo vuosia aiemminkin. Winter oli kyllä varautunut siihen, että löytöeläintalo saattaisi olla ehkä liikaa hänelle, niin kova kuin hän ulkoisesti olikin. Mutta pienten eläinten kohtalo vain oli jotain sellaista, minkä takia kuka tahansa saattaisi tuntea olonsa surkeaksi.

Virkailija johdatti heidät peremmälle huoneeseen kysäisten etsikö kaksikko jotakin tiettyä kissaa.
"Mieluiten valkeaa tyttökissaa. Mutta ei sillä loppujenlopuksi ole väliä, muuta kuin, että pentu olisi tyttö."
Winter vastasi kohteliaaseen sävyyn kävellen käsivarsi aivan Darcyn käsivarressa kiinni, katseen hyppiessä häkistä toiseen. Voi, Winterin olisi nyt jo tehnyt mieli pelastaa kaikki nuo kissat olivat ne täysikasvuisia tai vasta pentuja.

Darcy ei voinut sille mitään, että yhtäkkiä vain pysähtyi tuijottamaan yhdessä häkissä sydäntä raastavasti maukuvaa kissaa. Harmaavalkoinen, hieman riutuneen näköinen kissa. Ulkonäkönsä puolesta varmaan neljän kuukauden iässä. Virkailija huomasi väkisinkin Darcyn huomionkiinnittäjän ja kertoi kissan tulleen vasta pari viikkoa sitten löytöeläintalolle. Kuulemma oli jo nyt paljon paremmassa kunnossa, kuin silloin, kun se oltiin tuotu paikanpäälle. Mies hymähti hiljaa myönnytteleväksi vastaukseksi virkailijalle, kunnes raaski irroittaa katseensa häkin edustalle tulleesta harmaavalkoisesta pikkuisesta otuksesta. Katse kääntyi hitaasti Winteriä kohden.
''Miksi musta tuntuu siltä, että tuo kissa tuolla sanoo mulle, että se haluaa välttämättä tulla meidän mukaan?''
Darcy kysyi ja katse käännettiin takaisin kissaa kohden. Mies kyykistyi varoen häkin luo ja silmäili tarkemmin pentua. Edelleen tuo piteli kuitenkin toisella kädellään kiinni Winterin kädestä, eikä todellakaan aikonut päästää irti.
''Jos sä tulisit meidän matkaan, susta tulisi sohvakissa. Saisit kattoa jalkapalloa aina silloin, kun vaan haluaisit. Tai mistä ohjelmasta nyt sitten tykkäisitkään.''
Ja ei ollut varmasti kovinkaan suuri yllätys, että kissan suusta pääsi kovaääninen miau, kun se huomasi saavansa huomiota osaksensa, mikä sai Darcyn huulilla käymään hetkellisen hymynkareen.

Winter oli itse huomannut samaisen pennun kuin Darcy, jäänyt itsekin katselemaan tuota pientä otusta ja katsahti virkailijan suuntaan tuon kertoessa pennusta. Winter nyökkäsi naiselle ja kyykistyi Darcyn vierelle katselemaan pentua. Hän nosti vapaan kätensä etusormen lasia vasten ja samalla hetkellä kun hän oli sen tehnyt, pentu nosti molemmat tassunsa sormea vasten ja sanoi jälleen kovaäänisesti 'miau'. Väkisinkin hymy kohosi Winterin huulille ja hän käänsi katseensa Darcyyn. Hänestä koko juttu oli selvä. Tuo pikkuotus lähtisi ehdottomasti heidän mukaansa eikä siitä keskusteltaisi sen enempää.
"Se kattoo mun kanssa musikaaleja."
Winter kommentoi Darcyn sanoihin ja liikutteli sormeaan lasia vasten pennun seuratessa tassuillaan aina sinne mihin Winterin sormi oli mennyt.
Virkailija heidän vierellään hymyili aavistuksen huvittuneina ja kysyi halusiko kaksikko katsoa vielä muita pentuja, vai olisiko tämä kaveri se ainoa oikea.
Winter käänsi katseensa kissanpennusta Darcyyn kysyvänä. Halusivatko he katsoa vielä tuolle pikku otukselle kaveria, vai ottaisivatko he vain tuon rääpäleen mukaansa.

''Pitäiskö sille kuitenkin ottaa mukaan kaveri? Ettei jää ihan yksinänsä, kun me ollaan töissä.''
Darcy puhui silmäillessään Winterin sormen liikettä ja kissan tassuja, eikä voinut sille mitään, että hymy kasvoilla levisi entisestään. Oli se vain niin suloinen näky. Mutta eihän siitä ääneen puhuttu. Tiesi sen sanomattakin.
''Sulla olis sitten kaksi kissaa jalkojen lämmittäjänä, kun katsot niitä musikaalejas.''
Sanojensa aikana miehen katse kävi syrjäkarein Winterin suunnalla ja kevyesti tuo silitti naisen kämmenenselkää peukalollaan, kunnes nousi ylös ja käänsi katseensa virkailijaa kohden.
''Sanotaanko näin, että ainakin tämä hurmuri tulee varmasti mukaan. Mutta voisi sille katsoa kaveria.''
Mies sanoi pohtivaan sävyyn ja antoi katseensa nyt kiertää muissa surumielisissä kissoissa, jotka kirmasivat häkkejä ympäri ja jos olisivat puhuneet ihmisten kieltä, ne olisivat varmasti huutaneet sitä ''ota minut ota minut'' -hokemaa.

Winter vain hymyili Darcyn sanoille, nyökkäsi lopulta ja nousi miehen mukana ylös katseen jäädessä kuitenkin tuohon pikkuiseen rääpäleeseen, joka yritti kovasti kommunikoida heidän kanssaan. Se oli kuin Darcy. Kova puhumaan..
Virkailija hymyili pariskunnalle ja siirtyi kertomaan jostakin sievästä pikkukisusta, joka oli siinä hänen kätensä ulottuvilla, mutta Winterin katse oli jäänyt kiertämään muita häkkejä. Kaikki pennut tuntuivan huutavan kilpaa, kun vanhemmat kissat vain näyttivät vähät välittävän nuorempien metelistä, vaan lojuivat laiskan oloisina omissa kopeissaan. Mutta sitten Winterin katse kiinnittyi yhteen valkeaoranssiin pentuun. Se istui keskellä koppiaan, pidemmät karvat vähän hullusti jokaiseen ilmansuuntaan sojottaen. Sen silmät olivat eriväriset, toinen sininen, toinen vihreä. Ja se tuijotti Winteriä. Mutta oli aivan hiljaa. Muut kissat maukuivat ja hakivat huomiota, mutta tuo pieni kaveri.. se vain istui aloillaan hiljaa ja katsoi Winteriä suoraan silmiin. Winteristä tuntui kuin hänen sydämensä olisi pysähtynyt.
Sormet puristivat taas hiukan kovemmmin Darcyn kättä, katseen pysyessä tiukasti tuossa kissanpennussa.
"Darcy.."
Nainen kuiskasi hiljaa pitäen katseensa silti kissassa. Käsi irtosi puoli huolimattomasti Darcyn kädestä ja Winter otti muutaman rauhaisan askeleen kissan luokse heidän molempien tuijottaessa kokoajan toisiaan. Pentu näytti varovaiselta, ennakkoluuloiselta ja silti jotenkin todella itsevarmalta. Oikea käsi kohosi häkin lasin luokse ja sormenpäät painuivat lasia vasten.
"Vous êtes comme moi .."
Winter kuiskasi hyvin hiljaa kissalle kallistaen pienesti päätään. Jonkin aikaa kissa vain katseli erivärisillä silmllään naista ja lopulta se kallisti päätään samaan suuntaan kuin Winter oli kallistanut.

Samaan aikaan virkailija kohotti kulmiaan. Hän astahti askeleen lähemmäs Darcya ja kehtaamatta keskeyttää sitä mitä ikinä lasin molemmin puolin tapahtui, hän kuiskasi miehelle; 'Kukaan ei ole koskaan ennen saanut yhteyttä tuon pennun kanssa. Se on kuin ei haluaisi ketään lähelleen. Aina jos joku on mennyt lähelle, se on uhmakkaana perääntynyt tai pysynyt hievahtamatta paikallaan. Mutta tyttöystäväsi.. tuo pentu ei ole ikinä reagoinut kehenkään noin.'
Winter itse ei kuullut virkailijan sanoja, hän vain katsoi kissanpentua silmiin sormenpäät yhä lasia vasten, pää kallellaan samaan suuntaan kuin pennulla. Hymy oli hävinnyt hänen kasvoiltaan, mutta Darcy varmasti näki varsin selvästi, miten tuo pentu oli napannut Winterin otteeseensa. Ja sitten kissanpentu liikahti. Se nousi ylös, käveli aivan lasin eteen ja istuutui takaisin alas. Tuon huomatessaan virjailijan kulmat kohosivat entisestään ja tuo sanoi hiljaisesti 'Se ei ole ikinä tehnyt noin..'

Darcy huomasi Winterin reaktion, käänsi oman katseensa naisen katseen suunnalle. Mies seurasi hetken tarkkaan Winterin eleitä ja päästi suosiolla irti naisen kädestä, kun tunsi itse ensin Winterin otteen heltiävän. Darcy pysytteli itse paikoillaan, antoi Winterin mennä lähemmäs tätä pentua ja jäi tutkimaan mitä tuon kaksikon välillä oikein tapahtui. Kuullessaan kuitenkin Winterin lausumat sanat, ei Darcylla ollut enää epäilystäkään tulevasta. Tuo kissa oli kuin luotu Winteriä varten ja se yltiösosiaalinen harmaavalkoinen rimpula oli hänelle.
Katse kävi syrjäkarein virkailijassa, kun Darcy huomasi tämän tulleen lähemmäs. Sanat, jotka hän kuuli naisen suusta, saivat Darcyn kulmat painumaan aavistuksen pelkästä pohdinnasta.
''Kyllä se on sitten tällä selvää ketkä kaksi meille tulee kotiin.''
Mies kääntyi nyt paremmin virkailijaa kohden ja siirsi katseensa irti Winteristä. Darcy kysyi tältä virkailijalta kantokopan lainaamisesta ja sopi, että palauttaisi sen seuraavana päivänä töihin mennessään. Darcy sopi kissojen kustannuksista virkailijan kanssa erikseen ja antoi Winterin rauhassa tehdä tuttavuutta uuteen perheenjäseneen. Hän myös päätti sen siltä ajattelemalta, että toinen heistä saisi mennä suoraan kissojen kanssa kotiin ja toinen käydä eläinkaupan kautta hakemassa tärkeät tarvikkeet ja tulla perästä.

Käännyttyään takaisin Winterin puoleen Darcy ojensi kevyesti kätensä laskien sen naisen olalle.
''Kyllä me nyt taidetaan tietää ketkä lapset meille tulee asumaan. Mä oon sopinut kaiken. Nyt pitäisi vain ottaa muksut matkaan. Jos sä menisit näiden kanssa ensin kotiin? Mä käyn kaupan kautta hakemassa kaiken tarvittavan.'' Darcy puhui rauhalliseen sävyyn ja kääntyi kohti virkailijaa, joka oli tuonut kantokopat jo valmiiksi paikalle.

Winter oli tyystin omissa maailmoissaan katsellessaan tuota kissanpentua eikä hän kuullut lainkaan, tai noh, huomioinut lainkaan, Darcyn ja virkailijan käymää keskustelua. Vasta Darcyn koskettaessa hänen olkapäätään, katse irtautui kissanpennusta ja kääntyi Darcyyn. Nainen nyökkäsi, katsahti vielä kissanpentua lasin takana ja laski sitten kätensä alas katseen siirtyessä virkailijaan, joka toi kantokopan.
Winter astui askeleen taaemmas, jotta virkailija voisi ottaa pennut pois kopeistaan. Vasen käsi etsi Darcyn käden otteeseensa ja hetken katse seurasi virkailijan työskentelyä, mutta nosti sitten katseensa Darcyn kasvoihin.
"Mä haluan niille sellasen ison raapimispuun, missä on monta tasoa ja nukkumapaikkaa."
Winter sanoi pienesti hymyillen. Hän tiesi jo nyt, että he tulisivat kuitenkin hemmottelemaan nuo kaksi pientä kissanpentua aivan pilalle. Vain parasta heidän vauvoilleen..
"Mutta käydään hakemassa se yhdessä. Sun kannata sitä yksin roudata. Mutta käy hakemassa ruokakupit ja muut sellaset pienemmät asiat."
Kyllähän Darcykin varmasti tiesi tuon sanomattakin, mutta ei Winter voinut olla sanomatta niitä. Hän vain halusi, että Darcy tulisi nopeasti kotiin ruokakuppien ja muiden kanssa, eikä kuluttaisi liikaa aikaa kaupassa.
Virkailija kertoi vielä, että tuo kissa, jonka huomion Winter oli kiinnittänyt, oli rodultaan turkkilainen van, ja se oli peräisin yhdeltä kasvattajalta, joka kaltoinkohteli kissojaan. RSPCA kävi hakemassa kissat pois ja ainoastaan tuo pentueen arin kissa oli enää jäljellä, koska se oli ollut niin etäinen ja jopa vihamielinen ihmisiä kohtaan, jolloin kukaan ei tahtonut ottaa sitä. Mutta virkailija sanoi olevansa hyvin iloinen siitä, että nyt sillä kissalla selkeästi tulisi onnellinen tulevaisuus Winterin ja Darcyn kotona.

Virkailija oli saanut kissat nätisti koppaansa, jonka jälkeen hän siirtyi koppaa kantaen takaisin vastaanoton puolelle johdattaen pariskunnan perässään takaisin päin. Hän nosti kopan tiskin päälle ja pyyteli sitten Darcylta vaadittuja allekirjoituksia ja maksuja, Winterin kiinnittäessä vain huomionsa heidän uusiin perheenjäseniin, jotka nököttivät kopassa. Winter työnsi etusormensa kantokopan ritilän läpi ja ei montaa sekunttia mennyt, kun pieni harmaa kissa tuli haistelemaan tuon sormea.
Virkailijan pyytäessä Winterinkin allekirjoitusta papereihin, nainen nosti katseensa virkailijaan ja sitten papereihin. Käsi otettiin pois kissanpentua rapsuttelemasta ja Winter allekirjoitti tarvittavat kohdat nostaen katseensa Darcyyn pitäen yhä toisen kädestä kiinni. Hymy ilmestyi hänen huulilleen ja onnellisuuden pilke näkyi myös hänen silmissään.

Darcya nauratti Winterin sanat ja sen huomasi pienestä lempeästä huvittuneisuudesta hänen silmissänsä ja suupielille kohoavasta vinosta hymystä.
''Joo ne saa kyllä ison raapimispuun.''
Mies lupasi ja sanojen aikana huulilla ollut hymy muuttui hetkeksi virnistykseksi. Voi että mikä riemunpäivä. Pelkästään jo tuo onnellisuus ja innostuminen Winterissä sai Darcyn suunnattoman hyvälle mielelle. Ja nuo kaksi uutta perheenjäsentä, jotka matkaisivat heidän yhteiseen kotiinsa hyvin pian. Darcy seurasi tarkasti, kun virkailija nosti pennut koppaan ja viimein matka uutta kotia kohti saattoi alkaa. Jos totta puhuttiin, Darcya jännitti yhä. Se oli sellaista mukavaa jännitystä. Sehän oli ollut vain spontaani ajatus, että heille voisi tulla kissanpentu. Ja nyt heti seuraavana päivänä heille olikin tulossa kaksi pentua.

Mies kaivoi lompakon taskustaan ja ojensi vaaditun summan, ja vähän ylimääräistä eläintalon hyväksi, ja kirjoitti oman allekirjoituksensa paperiin. Katse kävi syrjäkarein Winterissä ja Darcya hymyilytti entistä enemmän. Lompakko laitettiin takaisin taskunpohjalle ja Darcy kiitti kohteliaasti virkailijaa, joka toivotti hyvää jatkoa kaksikolle - niin kissoille, kuin heillekin.
''No niin, mennääs prinsessa.''
Darcy totesi nostaessaan kantokopan ja työnsi kyljellään eläintalon oven auki. Toinen käsi piteli yhä kiinni Winterin kädestä ja Darcy vilkaisi naista kohden leveän hymyn kera.
''Mä kävelen sun kanssa nyt vähän matkaa ja kannan tätä kaksikkoa ja meen käymään sitten siellä kaupassa. Jaksathan sä kantaa nää lapset?''
Viimeisen lauseen kohdalla pieni ilkikurinen sävy kuulsi äänestä ja mies painoi kevyen suukon Winterin poskelle. Tottakai hän sen tiesi, että Winter jaksaisi kantaa. Joskus vain oli hyvä hänenkin kiusata armasta naistaan, kun sai itse osaksi harva se päivä kiusoittelua.

Pienen kävelymatkan jälkeen Darcy pysähtyi ja ojensi kantokopan Winterille.
''Mä lähden nyt käymään siellä. Pärjääthän sä nyt varmasti?''
No piti kuitenkin vielä varmistaa.

Winter kiitti hymyillen virkailijaa ja lähti sitten käsi Darcyn kädessä miehen perässä ulos. Hassua ajatella, että kohta heidän talossaan hyörisi heidän kahden lisäksi kaksi sievää karvapalloa. Tai oikeastaan heidän talossaan olisi Winterille kolme sievää karvapalloa.. Kolme rapsuteltavaa otusta. Joista yksi oli kyllä vähemmän karvainen kuin ne kaksi muuta. Ja joka oli pienen aavistuksen suurempi kuin ne kaksi uutta. Mutta se oli sitäkin rakkaampi.
Vaikka rupesikin naljailemaan. Winter katsahti Darcya pahansuovasti myhähtäen vastaukseksi vain jotain epäselvää. Tottakai hän nyt muutaman pikkuruisen kissanpennun jaksoi kantaa. Ei hän sentään mikään pieni ruipelo ollut.. vaikka no, kyllähän hän toisaalta oli. Mutta ei ainakaan voimaton ruipelo!

Darcyn ojentaessa kantokopan lopulta Winterille, nainen otti sen vastaan ja nyökkäsi pienesti. Kyllä hän pärjäisi, ei matka ollut edes pitkä.
Winter varvisti taas aavistuksen ja painoi kevyen suudelman Darcyn huulille.
"Älä viivy kauaa."
Winter sanoi hymyillen, antoi vielä toisen kevyen suukon ja laski kantapäänsä maahan. Winter otti muutaman askeleen takaperin menosuuntaansa päin pitäen yhä Darcyn kädestä kiinni ja kun käsien pituus ei enää riittänyt lisäaskeliin, nainen päästi kädestä irti ja vain hymyili Darcylle.
"Nähdään kohta."
Hän lisäsi, kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kohti heidän kotiaan.


Kotiovelle päästyään, Winter kaivoi avaimet laukustaan ja katsoi pienesti hymyillen kantokoppaa vasemmassa kädessään.
"Ihan kohta pääsette uuteen kotiinne."
Nainen sanoi kissoille, jolloin toinen niistä jo miukaisi kovaan ääneen. Hymyillen Winter avasi ulko-oven, astui sisään laskien kantokopan käsistään lattialle ja riisui kengät jalastaan asettaen ne nätisti muiden kenkien vierelle. Avaimet jätettiin eteisen pöydälle ja laukku nostettiin pöydän vieressä olevalle tuolille.
Winter otti kantokopan käteensä ja siirtyi sen kanssa olohuoneeseen. Koppa laskettiin keskelle lattiaa ja Winter istuutui kopan vierelle omien jalkojensa päälle seisaan. Varoen hän avasi kopin luukun, kumartui alemmas nojaten käsivartensa lattialle katsellen pienesti hymyillen koppaan.
"Tulkaa ulos."
Winter sanoi lempeästi ja kohta harmaa pentu hyppelehtikin innoissaan ulos kopista kompastuen ensimmäisenä kopan korkeaan reunaan ja tuiskahti nenälleen. Nainen naurahti pienesti ja meinasi jo auttaa karvapalloa, mutta tuo lähti jo viipottamaan eteenpäin. Valkea pentu taas istui vain kopassa ja katseli Winteriä. Winter ojensi kätensä kopan suuntaan ja katsoi taas pentua silmiin.
"Tule vain.."
Pehmeä ääni kutsui kissaa ja sormea heilautettiin pienesti. Vähän ajan päästä pentu päätyi lopulta liikkumaan ja käveli Winterin käden luokse jääden haistelemaan naisen sormia. Winterin hymy ei voinut oikeastikaan olla enää iloisempi.

Darcy myhähti ja otti hyvillä mielin suukot vastaan, ja uskoi nyt vahvasti Winterin pärjäävän. Toisinaan hän ehkä oli turhankin holhoava, mutta minkäs sille voi. Julma paha maailma saattoi toisinaan tehdä kepposensa. Mistäs sitä tiesi, jos vaikka katalat urpot Rasheelta hyökkäisivät jengeineen Devon Streetille. Ajatuskin sai Darcyn kulmat painumaan hetkeksi, mutta tuo tasasi ilmeensä takaisin hymyyn.
''Nähdään.''
Tuo totesi, vilkutti ja antoi hymyn muuttua hetkelliseksi virnistykseksi. Lopulta Darcy vain käännähti kannoillaan ja lähti kävelemään kohti eläinkauppaa. Koko matkan ajan mies vain mietti sitä mitä kaikkea piti muistaa ostaa kotiin ja miten hitossa hän saisi kannettua kaiken mahdollisen. Pitäisi olla mustekala. Olisi helvetisti käsiä.

Eläinkauppareissu meni kuitenkin yllättävän hyvin. Darcy oli hurmoksissaan ostanut yhtä sun toista pikkusälää - niitä ihania heliseviä pieniä palloja jne - kissoja varten, ruokakupit ja vesikupin tietysti, kannellisen vessalaatikon - joka oli juuri se kissanhiekan lisäksi mikä tuottaisi vaikeuksia kantaa kotiin saakka - ja ruokaa. Luojan kiitos matka ei kuitenkaan olisi mahdottoman pitkä.
Ja ihan hyvin se kotiin taivaltaminen sujuikin pieniä käsien puutumisongelmia lukuunottamatta. Viimein kotiovella. Darcy painoi kätensä oven kahvalle ja avasi ulko-oven aavistuksen varovaisesti ja teki salamyhkäisen kurkistuksen, ettei kumpikaan pirpanoista ollut oven takana ja tekisi banzaisyöksyä ulos. Ei ollut, joten Darcy saattoi huoletta avata oven ja mennä sisälle. Ulko-ovi meni kiinni ja mies laski kantamukset suoraan eteiseen ja potki kenkiä jaloistaan.
''Jumalauke, että oli hirvee kantaa tätä kaikkea kotiin.''

Jossain vaiheessa kissoja seuratessaan Winter oli siirtynyt makaamaan mahalleen maton päälle, kädet taitettuna pään alle ja jalat osoittivat kohti kattoa. Välillä jalat heiluivat edes takaisin, sitten nilkat ristittiin ja ne pysähtyivät, jatkaen kohta liikettä. Harmaa pentu viiletti jossakin sohvan alla, kun valkea taas kulki päinvastaisessa suunnassa nojatuolin alla.
Ulko-oven käydessä, valkea pysähtyi kuin seinään, luimisti korviaan ja jäi tuijottamaan oven suuntaan, harmaan pennun pysähtyessä myös, mutta uteliaana se siirtyi sohvan vierustalta kurkkimaan sen jalan takaa eteisen suuntaan ja nähdessään jalkaparin, se sanoi kovaan ääneen miu ja juoksi kömpelönä Winterin jalkojen taakse piiloon. Winter itse vain seuraili koko tilannetta hymy huulillaan, ja katsahti olkansa ylitse jalkojensa suuntaan kun harmaa pikkuotus lähti kiipeämään hänen jalkojensa ylitse. Tuo kaveri ei ainakaan ujostellut yhtään uutta kotiaan. Se vain näytti päinvastoin yli-innokkaalta kaikesta.
Winterin katse siirtyi jalkojen päällä kapuavasta pennusta eteenpäin nojatuolin alle. Hän ojensi oikean kätensä eteenpäin jättäen leukansa nojaamaan vasempaan käteen. Käsi painettiin lattiaa vasten ja kynsillä kevyesti mattoa raaputtaen hän yritti kiinnittää pikkukissan huomion itseensä. Kissa käänsikin eriväristen silmiensä katseen uuteen äitiinsä.
"Tule vain.. Ei mitään pelättävää.."
Winter sanoi lempeästi kissalle heiluttaen sormeaan ilmassa. Ja lopulta kissa päätyikin liikkumaan edemmäs ja päätyi jälleen nuuhkimaan kevyesti Winterin sormea antaen lopulta naisen rapsuttaakin itseään.

Darcy kävi touhottamassa kissanastian kanssa vessan puolella ja vei kissanhiekka pussin siivouskaappiin. Ruokaa kippoihin ja kipot keittiön nurkkaan. Viimein valmista. Darcy otti pienen pussin mukaansa, johon pienet lelut oli lastattu. Mies käveli olohuoneen puolelle, istuutui lattialle Winterin vierelle ja laski pussin naisen kasvojen eteen.
''Mä vähän innostuin.''
Mies tokaisi kaivaessaan pussista pörröisen leluhiiren ja tutki lelua käsissään hetken aikaa vinon virneeen kera.
''Ei ainakaan tuu muksuille tylsää. Oletko sä ehtinyt tehdä jo tuttavuutta näiden kanssa?''
Katse kääntyi hiirestä hetkeksi Winteriä kohden, kunnes silmät kääntyivät tutkimaan kissakaksikon kotiin tutustumista. Sen verran talossa oli kuitenkin lääniä, että olohuoneen tutkiminen oli vielä helppo juttu. Koko talo sen sijaan.. Siinä olisi hommaa.
Kevyt töksähdys lattiaan nojaavaa kämmentä vasten kieli harmaavalkean otuksen tulleen sanomaan morjens. Se tosin oli pikainen tervehdys, kun samantien kovalla sutinalla kissa oli ehtinyt kiitämään sohvan alle. Darcy hymähti huvittuneeseen sävyyn ja antoi katseensa kääntyä nyt paremmin Winteriä kohden.
''No, mitä sä ajattelet tästä kaikesta, että meillä on nyt sitten täällä kaks tällaista pikkusta?''

Winter odotteli rauhaisesti, että Darcy saisi purettua ostoksensa ja saapuisi olohuoneeseen. Kumpikaan kissoista ei ainakaan vielä uskaltanut mennä olohuoneesta pidemmälle, mutta eivät ne kyllä varmaan kauaa malttaneet pelkän olohuoneen puolella pyöriä.
Yhtäkkiä valkea pentu säntäsikin stereotason taakse saaden Winterin kohottamaan kulmaansa, mutta totesi samantien syyksi sen, että Darcy oli tullut huoneeseen. Winterin katse kohosi ylöspäin mieheen ja tuo hymyili toiselle lämpimästi.
"Jossain määrin."
Nainen vastasi katsoen olkansa ylitse kylkeään vasten hiipivää harmaata pentua, joka kävi tökkäisemässä nenänsä Darcyn käteen ja säntäsi sitten vauhdilla pakoon. Winterin hymy vain leveni aavistuksen ja katse palasi Darcyyn. Hän kohottautui käsivarsiensa varaan ja tarttui toisella kädellään miehen paidan kauluksesta kiinni vetäen miehen kasvoja alemmas.
"Mulla on kolme pikkusta."
Winter korjasi antaen hellän suudelman miehen huulille. Vaikka Darcy nyt oli häntä vanhempi ja suurempi kaikin puolin, oli tuo silti Winterin pikkuinen mies. Ihan vain sen ironisuuden takia.
Ote irroitettiin paidasta, sormenpäät sipaisivat miehen leukaa ja käsi palasi takaisin nojapuuksi ja katsekin lähti etsimään kissoja. Kohta stereotason takaa näkyikin vihreä silmä ja kohta myös sininen. Winter katsoi hymyillen kissaa, laskeutui takaisin lattiaa vasten nojaten leukansa takaisin kämmenselkäänsä ja ojensi toista kättään kissaa kohti.

Darcy hymähti hiljaa, muttei ehtinyt pitkään ihmettelemään elämänmenoa, kun nykäisy paidankauluksessa sai miehen laskemaan katseensa Winterin ja kumartumaan hieman paremmin naisen puoleen. Tuo vastasi suudelmaan, antoi toisen kätensä käydä kevyesti Winterin poskella, sormenpäiden sivellessä poskipäältä ja suudelman päätteeksi Darcy painoi vielä nopean, pienen suukon Winterin nenänpäähän.
''Anteeksi tämä vääryys, korjaan; siis kolme pikkusta. Aivan.''
Mies myhäili hymyn kareillessa tuon huulilla ja tuo vippasi leluhiiren lähemmäs kissalapsosia. Vauhtihirmu harmaavalkoinen iski hiiren kimppuun, kuin täystuho konsanaan. Onneksi leluja tuli ostettua ihan muutaman..kymmenenkin kissan edestä, ettei varmasti pääse loppumaan kesken.
''Se on muuten Freyja nimeltään. Tuo.''
Darcy osoitti sormellaan hurjaa vauhtia leikkivää pentua. Katse siirtyi hitaasti tähän ujompaan pentuun, ja syrjäkarein mies soi silmäyksen Winterille.
''Oletko sä miettinyt tälle pikkukaverille nimeä vielä?''

Winter ojenteli kättään valkean kissanpennun suuntaan, joka katseli epäileväisen näköisenä Darcya. Winteriä melkein huvitti, miten samalla tavalla kissa reagoi Darcyyn kuin Winter itsekin aikanaan.
"Hermia."
Hän vastasi ykskantaan ja samalla hetkellä kissa käänsi katseensa naiseen. Selkeästi se tunnisti oman nimensä heti. Se kallisti päätään ensin toiselle sivulle ja sitten toiselle. Winter vain katseli kissaa herkeämättä ja lopulta se päätyi hitaasti kävelemään ojennetun käden puoleen rapsutettavaksi.
"Shakespearin Kesäyön unelma -näytelmän mukaan."
Winter lisäsi, koska Darcy kuitenkin miettisi mistä moinen nimi oli lähtöisin. Hermiaksi nimetty kissa kuitenkin hetken rapsuttelun jälkeen päätti lähteä taas tutkimusretkelle nojatuolin luokse ja Winter päätyi könyämään ylös lattialta. Hän jäi aluksi istumaan jalkojensa päälle, mutta päätyi hetken päästä vetämään ne kuitenkin suoraksi eteensä suoristaen samalla aavistuksen mekkonsa helmaa, ettei reidet olisi koko pituudessaan vilkkuneet. Eihän sillä kyllä toisaalta ollut mitään väliä, koska vain Darcy oli paikalla, mutta silti helman suoristaminen oli automaattinen toimi, jos se oli noussut liian ylös.
Winter nojautui osittain Darcya vasten seuraillen kuinka Hermiakin kiinnostui Freyjan leikkimästä hiirestä hiipien lähemmäs toista ja huitoen tassullaan aina välillä hiiren suuntaan kun Freyja ei sitä huomannut.

Mies hymähti tyytyväiseen sävyyn kuullessaan Winterin keksimän nimen tälle pienelle lapsukaiselle. Katse kävi syrjäkarein naisessa, kunnes kääntyi taas takaisin pentuja kohden. Hermia ja Freyja. Tuo pikkuinen kaksikko sai Darcyn vain hymyilemään entistä enemmän ja myhisemään riemuissaan. Ei sitä tohtinut höpöttääkään liikaa, ettei pennut vain pelästyisi sellaista puhetulvaa.
Kuitenkaan Darcy ei voinut vain pysytellä paikallaan, joten mies käänsi aavistuksen päätään, oli muka katselevinaan kissojen touhottamista ja painoikin pikaisen suukon Winterin poskelle ja itseksensä naureskellen palasi takaisin alkuperäiselle paikalleen.
Oli jotenkin hullua ajatella, että he kaksi todella olivat nyt siinä tilanteessa, että kaksi kissanpentua viipotti heidän olohuoneensa poikki, jos mietti sitä, kuinka railakasta aikaa Blackmorella eläminen oli ollut. Jos joltain olisi silloin kysytty tällaisesta mahdollisuudesta, oltaisiin päätä vain puisteltu moiselle väitteelle. Niin kuin Darcyn veli usein oli tehnyt. Tuo oli jaksanut kivenkovaan väittää, ettei velipoika ikinä saisi Winteriä kiinnostumaan. Toisin oli tainnut käydä, kun nyt tuo nainen oli siinä hänen vierellänsä heidän kodissaan, heidän olohuoneessaan ja heidän kissojensa kanssa.

Darcy punnersi ylös lattialta, koppasi Freyjan mukaansa ja kevyesti leuan alta rapsutellen kuskasi pennun vessan ovelle.
''Kuule tytsy, tossa on vessa. Se on teitä kissoja varten. Mä en halua pilaantuneita mattoja, jooko. Isin kulta on nyt kiltti ja ymmärtää kaiken mitä mä puhun eiks joo?''
Darcyn oli pakko pitää lässyttämisvolyme mahdollisimman pienellä, ettei Winter vain kuulisi turhan paljon isä tytär keskustelua. Nainenhan vielä pitäisi häntä täyskahjona.

Winter katsahti Darcyn kasvoja saadessaan pusun poskelleen, toinen suupieli kohosi aavistuksen ylemmäs ja katse palasi takaisin leikkiviin kissoihin. Miten ne osasivatkin näyttää niin söpöiltä..
Darcy kuitenkin päätti yllättäen karata nojapuun hommastaan saaden aavistuksen pahansuovan katseen osakseen, mutta se nyt lähinnä olikin vain leikkimielisen protestoiva. Miehen napatessa harmaan rääpäleen mukaansa, Winter seurasi hetken katseellaan mihin kaksikko oli matkalla ja huvittunut ilme kohosi hänen kasvoilleen.
"Mennäänkö vakoilemaan..?"
Winter kysyi Hermialta, joka vain sanoi hiljaa 'mau' ja kallisti päätään. Sen kummempaa vastausta Winter ei tarvinnutkaan, vaan hän nosti kissanpennun hellävaroen syliinsä ja hiipi kylpyhuonetta kohti.
"Shh, pitää olla hiljaa.."
Tuo supatti kissalle, joka näytti aivan siltä kuin tiesi mitä he olivat tekemässä.. Tai sitten se muuten vain sattui näyttämään siltä. Winter nojasi selkänsä kevyesti eteisen seinään ja kuunteli pieni virne kasvoillaan Darcyn puhelua kissanpennulle.
Winter nosti Hermian päänsä vierelle, jolloin he molemmat katselivat samalta tasolta vessassa seisoskelevaa Darcya.
"Kato nyt miten hölmö sun isäs on. Puhuu sun siskolles kuin vauvalle."
Nainen kertoi kissalle naksauttaen pariin kertaan kieltään toruvaan sävyyn. Nopeasti kuitenkin puolittainen virne ilmestyi kasvoille ja käsissä oleva kissakin sanoi vain 'mau'. Yhtä mieltä siis myös tästä asiasta.

Darcy jäi kumartuneena tuijottamaan Freyjaa, joka sananmukaisesti näytti siltä, että ei todellakaan sisäistänyt yhtäkään sanaa miehen vessaesittelystä. Kissa vain kulki Darcyn jalan luo, puski jalkaa vasten ja käveli pois vessasta.
''Jaaha se siitä sitten.''
Mies hymähti huvittuneeseen sävyyn ja nousi kumarasta, kääntyen lähteäkseen pois vessasta ja katse osui Winteriin ja Hermiaan. Kulmat kohosivat aavistuksen ja Darcyn huulille vain venyi hölmö hymynkaltainen.
''No pitäähän niiden tietää missä on vessa.''
Ennen kuin mitään oltiin edes todettu Darcy jo puolusteli lällyilyään ja otti suunnakseen jälleen olohuoneen, mutta pysähtyikin ohittaessaan Winteriä.
''Antaako näitten vaan itte kiivetä ylös, vai pitäiskö näille näyttää, että sinnekin pääsee? Mua vaan pelottaa, että niihin sattuu portaissa. Ne on niin pieniä vielä.''
Sanojensa aikana katse kohdistui Hermiaan ja miehen kasvoille kohosi lempeä hymy. Saamarin sydäntenmurskaajat. Se oli yksinkertainen ja tarpeeksi laaja-alainen ilmaisu kuvailemaan kissakaksikkoa. Sydäntenmurskaajat todellakin.

Winter vain hymyili miehelle ja pudisti sitten aavistuksen huvittuneena päätään. Voi Darcy, voi Darcy..
Katse seuraili miehen liikehdintää, valui alaspäin ja toisen pysähtyessä, katse olikin ehtinyt jo katselemaan Darcyn takapuolta. Äh, miksi Darcyn pitikin pysähtyä, koska nyt toinen selkeästi tiesi, että Winter oli vähän tsekkaillut. Tosin, niinhän hän aina teki, joten mitä ihmeellsitä tuossa nyt oli.
Kaikessa rauhassa katse lipui miehen selkää pitkin pysähtyen sitten kasvojen kohdalle. Hetkeksi katse jäi osittain aivan tahallaankin tuijottamaan huulia ennen kuin kohosi silmiin. Winter kohotti aavistuksen toista kulmaansa miehen sanoille ja käänsi sitten katseensa vasemmalla puolella oleviin portaisiin.
"Vähän epäilen, ettei ne vielä näillä tynkäjaloillaan osaa kiivetä noita, mutta eiköhän ne lie tuu ylös sitten kun siihen ite rohkenevat."
Winter sanoi heiluttaen tynkäjaloillaan-sanan kohdalla toista Hermian tassuista kissan vain katsellessa naista pää kallellaan.
Sanojensa jälkeen nainen asteli Darcyn ohitse, laski ohi kävellessään sormen miehen alaselälle piirtäen selkärankaa pitkin viivan aina olkapäälle ja siitä sitten käsivartta alas. Ja tietenkin, aivan tahallaan, Winter vielä keinutti kissamaisesti lanteitaan siirtyessään takaisin olohuoneeseen. Tokihan hän olisi samalla voinut näyttää Hermiallekin vessan, mutta sen ehtisi näyttää kohta, nyt hänen vain oli aivan pakko taas kiusata Darcya aavistuksen.

Kulmat kohosivat huomattavasti Darcyn huomatessa Winterin tuijottelemisen ja huulille venyi leveä virne, miehen kuitenkin yrittäessä vääntää kasvoilleen takaisin sitä perusilmettä, muttei voinut sille kevyelle huvittuneisuudelle mitään. Olihan se tietysti imartelevaa ja järkälemäistä egoa entisestään kohentavaa ..
Katse kuitenkin kääntyi pentua kohden Winterin sanojen päätteeksi ja Darcy vain hymähti pohtivaan sävyyn, vilkaisi portaikkoon ja sitten taas Hermiaan, kunnes nyökkäsi kevyesti.
''Joo en mä usko. Tulkoon itse sitten, kun kykenevät.''
Tuo tokaisi ja vilkaisi ohittavaa Winteriä kohden, tunsi selkää, olkapäätä ja käsivartta pitkin kulkevan sormenpään ja antoi katseensa siirtyä paremmin naistansa kohden. Darcy kohotti aavistuksen toista kulmaansa, suupieli venyi vinoon hymyyn ja mies kallisti hieman päätään antaessaan katseensa nyt täysin julkeasti vain kiertää Winterin kropan läpi, kunnes palautui loittonevaan selkään.
''Nainen, sä teet mut vielä joku päivä hulluksi noilla tempauksillas.''
Mies huomautti kävellessään takaisin olohuoneen puolelle Winterin perässä ja antoi katseensa käydä naisen kasvoilla. Darcy kuitenkin vain hymähti, käveli naisen ohitse ja rojahti makaamaan sohvalle. Tänään häntä ei varmasti suistettaisi niin helposti pois raiteilta. Eilinen oli ollut vain poikkeus. Ja ties kuinka monet muutkin päivät. Mutta tänään hän sentään yrittäisi pysyä järjissään. Darcy toisinaan ihmetteli sitä, kuinka Winterin ego ei ollut jo kasvanut niin järjettömän suureksi, että se täyttäisi aina kokonaisen huoneen, pelkästään niillä suistamis -tempauksillaan. Tai sitten tuo ovela nainen ei vain näyttänyt sitä ulkoisesti.

Winterin ego oli kyllä jo varsin megalomaaninen, mutta sen ei annettu tulla tielle. Oli paljon hauskempaa kun sitä sai kasvattaa kaikessa rauhassa ja pitää kuitenkin suurimmanosan siitä piilossa. Koska Darcy kuitenkin tiesi jäävänsä Winterin egon alle, jos nainen vain niin tahtoi.
Nainen vain virnisti pienesti Darcylle kissa yhä sylissään. Toinen käsi rapsutteli kevyesti pentua päälaelta katseen seuratessa Freyjan juoksemista pitkin olohuonetta. Darcyn rojahtaessa sohvalle, Winter katsahti miehen suuntaan kävellen sitten itsekin sohvan vierelle ja istahti alas sopivasti Darcyn vatsan kohdille. Tokihan hän olisi voinut istua toisen päällekin, mutta sievästi neiti kuitenkin istuutui sille pienell sohvan kaitaleelle, joka jäi Darcyltä täyttämättä. Hermia yhä sylissään nököttäen Winterin katse käväisi ensin Darcyn kasvoissa ja sitten harmaassa vauhtipallerossa, joka juoksi karkuun takatassuunsa tarttunutta narun päässä olevaa sulkaa. Huvittunut hymy kohosi naisen kasvoille ja hän kurotti toisella kädellä Freyjan suuntaan napaten sulasta kiinni, jolloin se irtosi ja kissa pyörähti salamana ympäri ja läppäsi tassunsa Winterin sormien päälle ja pomppasi sitten kauemmas ja muutaman sekunnin päästä uudestaan. Winter naurahti, kaappasi pennun toiseen käteensä ja nosti harmaan karvapallonkin istumaan syliinsä.
Ei Freyja siinä kuitenkaan kauaa malttanut olla, kun se alkoi hapuilla reittiä takaisin lattialle, jolloin Winter nosti toisen alas ja samalla myös Hermiakin näytti tahtovan jo alas, joten valkeakin pikkuotus laskettiin alas. Oikea käsi nojattiin sohvaan Darcyn rintakehän kohdille ja katse jäi seuraamaan pentujen juoksemista. Hassua miten kaksi söpöä karvapalloa saivat ihmisen ihan hölmöksi iloiseuudesta ja onnellisuudesta.

Syrjäkarein Darcy katseli Winterin touhuamista kissanpentujen kanssa ja naisen tullessa istumaan sohvalle Darcy teki hieman lisää tilaa isolta ruholtaan, jotta Winter mahtuisi istumaan vierelle. Hetken aikaa mies vain seuraili Winterin tekemisiä, katseli sitä, kuinka molemmat kissanpennut lopulta lähtivät kiitämään mattoa pitkin ja välillä viskoivat leluja, jotka sattuivat tulemaan tassujen tielle. Freyja ensimmäisenä oli tosin tunkemassa päätään pussiin, jossa loput pienet lelut ja härpäkkeet olivat. Kauaa kuitenkaan ei tuo pussissa leikkiminen kestänyt, vaan harmaa kissa otti riehaisan loikan eteenpäin ja jatkoi kovaa vauhtia pitkin olohuonetta, hyppien aina satunnaisesti Hermiaa kohden.
Siinä maatessaan Darcy antoi toisen kätensä kietoutua Winterin ympärille, kääntyi itse makaamaan kyljelleen ja painoi oman selkänsä selkänojaa vasten, ollen nyt mahdollisimma tiiviisti sohvalla. Sormenpäät sivelivät kevyesti Winterin kylkeä pitkin ja katse kohosi naisen kasvoja kohden.
''Ajattelitko sä olla huomenna vaan kotona, vai meetkö sä käymään studiolla? Mulla tekee niin pahaa vaan lähteä töihin ja olla ilman sua.''
Huultaan mutristellen Darcy katseli Winteriä hieman yläviistoon maatessaan edelleen sohvalla ja sormenpäät hipoivat edelleen kyljellä, siirtyi käymään Winterin käsivarrella ja jälleen taas kyljellä.