Hello kitty.

Darcyn sormenpäiden sivellessä kylkeä, Winter ei aluksi kiinnittänyt siihen erikoisemmin huomiota, mitä nyt sisäisesti hymyili varsin leveästi, mutta piti silti huomionsa lattialla säntäilevissä kissoissa. Tuo Darcyn pieni huomionosoitus kuitenkin todellisuudessa oli saanut Winterin huomion herpaantumaan ja hän vain seurasi lumeen vuoksi katseellaan jotain mitä lattian suunnalla tapahtui, vaikka neiti itse kehräsi sisäisesti enemmänkin.
Vaikka Winter ei edes katsonut Darcyn suuntaan, hän tiesi toisen mutristelevan huuliaan ja tekevän taas sitä koiranpentuilmettään. Nainen hymähti kevyesti ja käänsi sitten päätään hiukan sivulle katsoen aavistuksen olkansa ylitse Darcyn kasvoja kohti.
"En mä tiedä. Ei mulla toisaalta oo mitään pakkoa mennä sinne, kun aikalaillahan mun tahtiin me sitä levyä tehdään. Kyllä mä varmaan käyn ainakin pyörähtämässä siellä."
Nainen vastasi mietteliään sävyyn liukuen sitten alemmas nostaen samalla toisen jalkansa sohvalle ja asettui sitten selälleen sohvalle. Lattialle jäänyt jalka sai seurakseen saman puolen käden, jotka nojasivat kevyesti lattiaan pitäen huolen siitä, ettei Winter ainakaan ihan heti mätkähtäisi siitä lattialle. Paremmin hän olisi mahtunut sohvalle, jos olisi käynyt kyljelleen, mutta juuri nyt teki enemmän mieli olla selällään ja katsella Darcyn kasvoja.
Sohvalle jäänyt vasen käsi nostettiin aavistuksen ylemmäs ja etusormi laskettiin Darcyn leukaluulle, jonka rajaa pitkin Winter liikutti kevyesti sormeaan katseen seuraillessa sormen liikettä.
"Tai mitä jos sä jätät menemättä töihin ja tuut mun mukana studiolle.."
Winter houkutteli katseen kohotessa leuasta miehen silmiin sormen jatkaessa leukaluulla liikkumista. Parran sänki oli jo puskenut esiin vaikka Darcy oli todennäköisesti ajanut edellisenä iltana tai tänä aamuna partansa, mutta silti se oli jo hyökännyt esiin. Toisinaan Winter jopa mietti, miltä hänen miekkosensa näyttäisi, jos toinen kasvattaisi jonkin sievän parran.

Winterin sanat saivat Darcyn vain hymähtämään kevyesti ja huomatessaan naisen käyvän makuulle hänen vierellensä, Darcy kietoi toisen kätensä Winterin ympärille, jottei nainen varmastikaan tipahtaisi sohvalta. Seuraavat sanat saivat Darcyn kohottamaan hetkeksi kissanpentuihin eksyneen katseensa takaisin Winteriä kohden ja toinen suupieli kohosi vinoon virnistykseen.
''Ahaa, että pitäisi ilmoittaa niille raukkaparka nuorille, että mä olen nyt kipeenä ja tanssituntia ei heru?''
Tottakai Darcy tiesi sen, että jos hän olisi kipeänä, tuuraaja saataisiin erittäin todennäköisesti paikalle ilman sen kummallisempaa sählinkiä. Mies kuitenkin kallisti aavistuksen päätään pohtiessaan asiaa.
''On sulla sitten loistava työ. Saat itse päättää milloin menet tekemään mitäkin. Kyllä mäkin mielellään päättäisin siitä, että en mene vielä huomennakaan töihin vaan jään kiusaamaan sua.''
Darcy puhui huvittuneeseen sävyyn ja toisen käden pidellessä Winteriä aloillaan, toinen käsi kohosi pään alta sivelemään kevyesti Winteriä hiuksista, sormet lomittain tummien hiusten läpi ja siitä käymään naisen poskipäällä. Mies antoi huultensa käydä hipaisemassa Winterin huulia ja jätti kasvonsa naisen kasvojen lähettyville, yhä edelleen sormenpään silittäessä Winterin poskea.
''Mut kyl musta olis kiva jäädä sun kanssas tänne ja käydä sitten siellä studiolla.''
Tuo lopulta totesi vastaukseksi Winterin ehdotukseen.

"Kyllä. Soitat sinne ja pistät näyttelijänlahjas peliin, tiedän, että osaat näytellä vakuuttavasti ties mitä."
Winter sanoi maanittelevaan äänensävyyn etusormen liikkuessa Darcyn leukaluuta pitkin leukaperän ja leuan väilä. Darcy osasi kyllä näytellä, jos vain niin tahtoi. Mutta Winteriin se yleensä ei aina toiminut, koska hän jostain syystä kuitenkin aina näki, jos toinen yritti bluffata jotenkin. Ehkä hän vain kuitenkin tunsi miehen turhan hyvin.

"En mä aina saa päättää millon sinne meen. Studioajat pitää kuitenkin varata, sopia bändin, äänittäjien ja muutenkin useemman ihmisen kanssa millon sopii."
Winter näpäytti painaen sormenpäänsä miehen nenänpäähän. Vaikka suurimmalta osalta nainen saikin itse päättää milloin he tekisivät asioita eteenpäin, kyllä heillä silti oli aika tarkka aikataulu milloin tapahtuisi mitäkin. Tällä hetkellä vain oli ehkä aavistuksen rennompi viikko, koska bändi teki lähinnä taustoja niihin muutamiin biiseihin mitä nyt löytyi.
"Voisit tulla studiolle taustatanssijaks.."
Nainen sanoi sormenpään liukuessa toisen alahuulelle, pyyhkäisi kevyesti sen yli muutamaan kertaan ja lopulta Winter vain pyörähti kyljelleen nostaen vasemman kätensä päänsä alle ja lattialla ollut oikea käsi nostettiin Darcyn kyljelle.
"Keikutat persettä siel äänilaitteiden takana."
Winter lisäsi pienesti virnistäen. Varmasti kenenkään työnteosta ei tulisi mitään, jos Darcy rupeaisi lanteitaan keikuttamaan kuin joku Shakira. Mutta se saattaisi olla perin viihdyttävää.

Darcy silmäili naista kohden uteliaaseen sävyyn, kohotti aavistuksen kulmiaan kuullessaan näyttelijänlahjoistaan ja hymähti.
''Ahaa vai niin. Ehkä mun pitäis käydä puhumassa sitten yks kappale tosi kipeetä puhelua niin että mä voin viettää vielä huomisenkin kokonaan sun kanssas.''
Mies viimein tokaisi ja kasvoilla olleen hymyn tilalle tuli kevyt virnistys. Oltiinpas sitä nyt pahaa poikaa. Jätettiin työpäiviä välistä erittäin huonolla tekosyyllä. Mutta Darcy ei moisesta välittänyt. Ylihuomenna hän kuitenkin olisi taas opettamassa pikkujunnuille, kuinka pyöritään päällään, joten ei yksi ylimääräinen vapaapäivä tekisi lainkaan pahaa. Päinvastoin.

Vielä Darcy ei todennut mitään Winterin taustatanssija -kommenttiin. Oli vain aloillaan tuntiessaan sormenpään liikkuvan huulillaan ja Winterin kääntyessä kyljelleen Darcy kietoi toisen kätensä paremmin naisen ympärille, pitäen tätä nyt vain sylissään siinä.
Huulille kohosi leveä virnistys ja mies laski katseensa takaisin Winterin silmiin.
''Sulle se varmasti oliskin riemuisa kokemus, jos mä keikuttaisin persettäni siellä. Mä tiedän, ettet sä pystyisi sitten keskittymään laulamiseen ollenkaan, kun mun perse houkuttelis varmasti sun ajatuksia enemmän. Joten toisinsanoen taidan jättää perseen ketkuttamiset kotioloihin. Johan ne nyt ajattelisi siellä studiolla, että sä oot käynyt bongaamassa mut jostain mielenterveyspotilaiden laitoksesta.''
Viimeisen lauseen sanottuaan Darcy tosin nauraa hörähti. Blackmorehan oli ollut osittain sitä. Suurinosa niistä lapsukaisista oli ollut enemmän tai vähemmän sekaisin päästään. Darcy itse oli ollut vain pikkukriminaali.

"Niinhän mä bongasinkin."
Winter totesi takaisin vakavalla äänensävyllä. Pieni huvittuneisuus kuitenkin pilkisteli jossakin ruskeiden silmien takana. Blackmorehan oli ollut aikamoinen hullujenhuone ja nyt kun asiaa ajattelee taaksepäin, Winter ei voinut olla miettimättä minkä ihmeen takia hän, taikka Darcy, edes oli joutunut sinne. Koska se laitoshan oli täynnä kaikkea todella outoa ja varsin outoja ihmisiä, ja loppupeleissä he Darcyn kanssa olivat melkeinpä ihan normaaleja. Voi miten Winterin vanhemmat olivatkaan oikeasti olleet väärässä tyttärensä koulutustarpeen suhteen. Jos he olisivat tarkemmin tutkinut minkälaisten narkkareiden joukkoon tyttärensä heivasivat, he tuskin olisivat sitä tehneet. Nykyään he kyllä tiesivät asiasta, ja pahoittelivatkin asiaa suuresti. Ehkä he vanhemmiten alkoivat ymmärtää, mitä se oli kun oli teini-ikäinen. Tai sitten se vain johtui siitä, että heidän tyttärensä oli nyt vanhempi ja selkeästi tasaantunut elämäntyyliltään. Ja noh, asiaan tietenkin vaikutti myös se, että he olivat hurmioituneet täysin Darcysta. Höpöttivät kaikkea täydellisestä vävypojasta ja ties mistä. Eivät he tietenkään tienneet syytä minkä takia Darcy oli ollut Blackmoressa, koska silloin arvostus miestä kohtaan varmasti laskisi muutamilla prosenteilla. Tiesivät he kyllä, että kaksikko oli samassa koulussa, mutta ei sen tarkemmin. Eikä heidän tarvitsekaan.
"Tai itseasiassa, mä en bongannut. Vaan sä bongasit mut."
Nainen muisti hetken päästä kohottaen toista kulmaansa. Jos Darcy ei olisi roikkunut hänen kintereillään, he eivät olisi koskaan päätyneet tuohon pisteeseen. Joten toisaalta Winter kiitti Darcya siitä, että toinen oli jaksanut juosta hänen perässään.
"Ja et sä pystyis häiritsemään mun laulamista lantion ketkutuksella. Tiedät sen."
Winterin kasvoille ilmestyi pieni ilkikurisuuteen taipuva hymy sormenpään sivellessä yhä miehen kasvojen luustoa. Nainen tiesi, että keskittyessään hän kyllä pystyi kitkemään kaiken ylimääräisen pois mielestään, joten valitettavasti edes Darcyn takapuolen heilutukset eivät aiheuttaisi herpaantumista. Ja jos niin sattuisi käymään, Winter kääntäisi tilanteen kuitenkin niin päin, että se oli vain nolo Darcylle. Esimerkiksi laulaessaan vaihtaisi yllättäen kappaleen sanoja joihinkin Darcya härnääviksi, ehkä jopa pilkkaaviksi. Mutta tietenkin ihan vain hellästi ja rakastavasti. Köh.

Darcy nauraa hykersi Winterin sanoille ja varsinkin siinä vaiheessa, kun nainen mainitsi tilanteen olleenkin aivan päinvastainen, kulmat kohosivat huomattavasti ja huulille venyi leveä virne.
''Ah mutta niinhän se menikin. Mut ei siinä tarvittu muuta, kuin pari hymyä ja silmänisku niin sä olit aivan hurmoksissasi.''
Ja kuka tahansa Blackmorelaisista olisi voinut todistaa sillä hetkellä tuon väitteen olevan pelkkää paskanjauhantaa ja huijaamista, sillä koko juttuhan ei todellakaan mennyt lainkaan niin. Päinvastoin. Jos Darcy oli hymyillyt liikaa, saattoi saada kämmenestä päin näköä ja hurjaa sättimistä. Joten ehei, muutamalla hymyllä tätä naista ei oltu saatu hurmattua. Ja Darcy tiesi sen harvinaisen hyvin itsekin, kunhan vain kiusasi ja tuon leikkimielisyyden saattoi huomata jo pelkästään siitä, että hymy oli kohonnut jälleen takaisin miehen huulille ja silmissä oli se darcymainen veikeä pilke.

''Armas avopuolisoni, älä kolhi mun isoa egoa. Mä kun jo ehdin niin kuvitella, että mun lantion vatkaaminen saa sut aivan sekoamaan.''
Dramaattisuutta, dramaattisuutta. Darcy ei kuitenkaan voinut kauaa pitää yllään sitä dramakingin viittaansa, vaan naurahdus karkasi lopulta miehen huulilta. Hänen pitäisi olla yhtä loistokas näyttelijänlahjojen kanssa, kuin Winter, jotta kykenisi edes toisinaan vähän huijaamaan naistaan. Ihan pikkuisen vain. Mutta ei, ehei. Winter varmasti tiesi aina tasantarkkaan Darcyn mielenliikkeet alusta loppuun saakka.

Winterin silmät kaventuivat Darcyn sanojen myötä ja hän katsoi miestä varsin samaan tyyliin kuin vuosia aiemmin. Vaikka sisäisesti tuo nyt naureskelikin koko tilanteelle, hän päätti vetää homman ihan kunnolla leikiksi, etenkin kun hänellä itsellään oli taito hyppysissä mitä näyttelemiseen tuli. Leukaperiä hiponeet sormet pysähtyivät niille sijoilleen nousten kuitenkin aavistuksen kynsien varaan, jolloin kynsien kärjet painautuivat kevyesti miehen ihoa vasten.
"..sietäsit saada litsarin tosta hyvästä."
Nainen sanoi viileästi silmät yhä kapeina viiruina. Miksi häntä nyt yhtäkkiä alkoikin naurattaa kokoasia aivan järjettömästi. Vaikka nauru kuplikin vatsanpohjassa, ei Winter päästänyt sitä esiin yhtään mistään. Hänhän vetäisi roolin loppuun asti, toisin kuin Darcy, jonka leikit aina törmäisivät seinään, kun toisen pokka ei enää kestänyt Winterin katseen alla.
"Mutta oon tänään lempeellä tuulella, joten en jaksa nyt löydä sua."
Winter sanoi kuitenkin hetken päästä ja ilme palautui takaisin normaaliksi pienen hymynkareenkin kohotessa huulille ja pienen huvittuneen pilkkeen silmäkulmaan. Viimeistään silmissä hyppivästä naurunpilkahduksesta Darcy varmasti tajuaisi Winterin vain näytelleen äskettäin. Leikkinyt vain vaihteeksi toisen pääkopalla.
"Pöljä."
Winter totesi selkeän huvittuneena, siirsi kätensä miehen poskelle laskien kämmenensä sitä vasten ja nosti aavistuksen päätään painaen huulensa vasten Darcyn huulia. Suudelma ei jäänyt miksikään kovin pitkäksi, mutta sen päätyttyä huulet jäivät vain muutamien millien päähän Darcyn huulista ja ruskeiden silmien katse tutkaili yhä se pieni huvittuneisuuden pilke mukanaan toisen silmiä. Hampaat näykkäsivät kevyesti miehen alahuulta ja heti perään huulet saivat kevyen suukon osakseen. Poskella ollut käsi siirtyi miehen lantion paikkeille ja Winter käänsi päätään katsoen olkansa ylitse lattian suuntaan tukien oman asentonsa sekä Darcyn käsiin että omaansa, joka piti kevyesti toisen paidasta kiinni. Kissat juoksivat yhä pitkin lattiaa hyökkäillen vähän väliä toistensa kimppuun. Tai no, Freyja tuossa näytti enemmän olla se, joka hyökkäili, Hermian vain katsoessa vierestä heilauttaen aina välillä tassuaan toisen suuntaan.

Darcyn naama venähti Winterin kynsien painuessa ihoon, ja kuullessaan naisen sanat. Kulmat kohosivat suurieleisesti. Mies ei voinut olla hieman empimättä tuon yhtäkkisen ilmeenvaihdoksen aikana sitä oliko Winter todella tosissaan sanojensa kanssa, vai oliko tämä taas yksi huonoista piloista. Darcy kuitenkin viimein vain puisteli päätään ja hymähti kevyen huvittuneesti.
''Tosi kiva, että sä oot lempeellä tuulella. Mulla tosin olis sitten ainakin syy jäädä huomenna pois töistä, jos oisit riehaantunut. Voisin soittaa töihin ja sanoa, että naiseni pahoinpiteli mut, enkä sen vuoksi voi tulla opettamaan. On niin kovat henkiset tuskat.''
Viimeisten sanojensa aikana Darcy henkäisi kuuluvasti, erittäin kärsivään sävyyn tietenkin.

Mies myhähti Winterin toteamukselle, vastasi suudelmaan lempeään sävyyn ja kevyesti Darcy siirsi toisen kämmenensä Winterin alaselälle, sormenpäiden kevyesti silitellen selkää pitkin. Tuo kohottautui itsekin hieman paremmin, jotta näkisi menon ja meiningin lattiatasolla. Mitään kamalaa ei ollut vielä tapahtunut. Pennut tosin olivat niin pieniä, että tuskin saisivat aikaiseksi mitään hirveän kamalaa - ainakaan mattoja ei ihan heti kykenisi rullailemaan noin pikkuisilla tassuilla. Mutta toisaalta, Darcy ei menisi vielä kiittämään tästä hyvästä onnesta, pian voisi kuitenkin tapahtua jotakin kamalaa. Kukkaruukkuja voi kaatua, sähköjohdot voisivat saada kovaa kyytiä .. Ajatuskin sai miehen irvistämään itsekseen.
''Kuule, mä käyn nyt soittamassa sinne töihin, ettei mee liian myöhäseks touhuksi. Ne ei välttämättä tykkäis, jos kauheen myöhään illasta ilmoittaisin olevani kipeenä.''
Darcy totesi, painoi kevyen suukon Winterin suupieleen ja nousi sohvalta varoen, jottei tiputtaisi Winteriä alas. Tuo käveli eteisen puolelle, jonne oli ehtinyt jättämään puhelimensa, kaappasi kapulan kouraan ja ryhtyi pitämään näytelmäkerhoa eteisen tuntumissa höpöttäessään puhelimeen ylidramatisoidusti - vaikkakin yllättävän uskottavasti siitä, kuinka ikkunat oli jääneet yöllä auki ja yllättävä kuume oli iskenyt ja että nyt täytyi vain pitää sairaslomaa, kun ei työnteosta tulisi yhtään mitään.

Winter virnisti aavistuksen Darcyn sanoille seuraillen yhä olkansa ylitse kissoja lattian suunnassa.
"Jos mä haluaisin pahoinpidellä sut, sä et ois kyllä välttämättä enää siinä kunnossa, että voisit edes soittaa töihin ettet pääse sinne."
Nainen totesi kuin olisi sanonut itsestäänselvyyden. Ei Winter kyllä koskaan ollut ajatellut pahoinpidellä yhtään ketään, hänelle riitti, että saattoi sanoillaan pahoinpidellä ihmisiä ihan tarpeeksi ja noh, välillä pientä fyysistä pahoinpitelyä, mutta ei hän silti koskaan mennyt niin pitkälle, että siinä oikeasti kävisi huonosti. Eikä hänellä kyllä ollut niin suuria voimavaroja muutenkaan, että saattaisi pelkällä fyysisellä voimalla pistää Darcya matalaksi. Tai no.. olihan hän useaan otteeseen onnistunut murjomaan toisen mustelmille, mutta se nyt oli asia erikseen.. Ainakin melkein. Mutta ei Winter siltikään mitään väkivaltaista sorttia ollut, mitä nyt välillä näytti missä se kaapin paikka olikaan.

Varmasti kissanpennut saisivat tuhoa aikaan kunhan tuosta nyt hieman kasvaisivat. Todennäköisesti kukkaruukut alkaisivat lennellä heti kun olisi voimaa ja rohkeutta kiivetä korkeimmille tasoille. Liekö siinä vaiheessa täytyisi pelastaa kaikki koriste-esineet hyllyiltä piiloon ennen kuin ne ehtisivät särkyä..
Darcyn ilmoittaessa soittavansa puhelun ja ängetessä sohvalta ylös, Winter salakavalasti siirtyi samalla makaamaan selälleen keskelle sohvaa. Darcy saisi sitten mönkiä hänen päälleen tai jotain, jos aikoi sohvalle vielä tulla oleilemaan. Winter katseli pää sivulle päin käännettynä kissanpentuja, jotka olivat nyt siirtyneet hyppimään nojatuolin alle ja samalla nainen kuunteli puolella korvalla, pieni vino hymy kasvoillaan, Darcyn puhelua. Toinen oli selkeästi harjoitellut moisia puheluita, kun se kuulosti menevän niin sujuvasti..

( Ah Kizzy armaani, sano jos pistät pahaksesi, kun Darcy vähän kaappailee Winteriä sylikyytiin. Muokkaan sitten tekstiä toiseen suuntaan :D )

Mitä pidemmälle puhelu eteni, sitä paremmalle tuulelle Darcy tuli - jos se edes oli lainkaan mahdollista.
''Kiitos kovasti. Ilmoitan teille heti, kun olen taas työkuntoinen. Kiitoksia, hei.''
Darcy lopetti puhelun leveän virneen kera, laski kapulansa taas käsistään ja käveli takaisin olohuoneen puolelle katseen osuessa itse neiti sohvanvaltaajaan.
''Jaaha.''
Muuta Darcyn ei tarvinnut todeta, kun tuo jo käveli takaisin sohvan luokse, ujutti toisen kätensä Winterin jalkojen alle ja toisen kätensä naisen selän alle ja koppasi Winterin nopeasti syliinsä. Hänen sohvapaikkaansa kun ei ihan noin helposti viety. Tähänkään syliin kaappaamis -operaatioon ei kulunut pitkä tovi. Muutama sekunti.
Mies käännähti, istuutui sohvalle ja piteli Winteriä yhä sylissään kevyen huvittunut pilke silmissään.
''Mä nyt olen sitten pari päivää täällä täysin sun riesana, eikö olekin kivaa?''
Sanojen aikana vino virne kohosi miehen suupielille tuon kallistaessa aavistuksen päätään onnesta soikeana. Hauskin juttu koko kipeäksi tekeytymisessä oli ehkä juuri se, että hän saisi parin päivän 'kipeilyn' aikana olla Winterin seurassa jatkuvasti ja tehdä naista siinä sivussa hulluksi mitä älyttömimmillä lässytyksillä.

[[Ei mulle mitää väliä, Winterillä vaa saattaa olla jotai sanomista asiasta.. :D]]

Winter tiputti sohvan reunan puoleisen kätensä lattialle, heilutteli sormiaan houkutellen jompaakumpaa kissaa tulemaan lähemmäs. Molemmat kuitenkin riehuivat omiaan ja ei sitä kovin kauaa edes mennyt kun Darcy oli pyörähtänyt takaisin olohuoneeseen. Naisen katse siirtyi ovensuuhun ja ennen kuin tuo ehti edes ilmoittaa sohvan olevan nyt hänen, löysikin hän itsensä miehen sylistä. Huulet protestoivasti mutristuen Winter jäi tuijtotamaan Darcyn kasvoja. Haa haa, tosi hauskaa.
"Tosi kivaa."
Winter vastasi sarkastiseen sävyyn protestoiden täysin koko olemuksellaan asentoaan. Tai ei vielä koko olemuksellaan, mutta miltei. Mutta ei kyllä mennyt kauaa kun nainen senkin teki. Hän heittäytyi täysin rennoksi, veteläksi kuin ylikeitetty spagetti, jolloin häntä olisi mahdollisimman hankala pitää sylissä. Ei sillä ollut väliä jos tuossa vaikka tipahtaisi lattialle, kunhan pääsisi asennosta eroon. Tai no, jos Darcy päästäisi Winterin putoamaan lattialle, niin siinä vaiheessa mies saisi kyllä tuta rangaistuksen nahoissaan. Mutta siihen asti Winter leikkisi tuota leikkiä tyystin omilla säännöillään. Ei Darcy kuitenkaan kovin kauaa jaksaisi pitää täysin lötkönä makaavaa naista käsissään, joten sen varaan Winter suunnitelmansa perustikin. Heti kun Darcy näyttäisi merkkejä siitä, ettei jaksaisi moista räsynukkea, Winter pyörähtäisi takaisin sohvalle loikoilemaan.

Darcyn nykiviltä virneensekaisilta huulilta näki kyllä, kuinka riemuissaan tuo tilanteen muutoksesta oli ja varsinkin Winterin sanat saivat miehen nauramaan törkän reteään sävyyn. Hymy hyytyi kuitenkin äkkiä, kun Darcy sai huomata Winterin loisteliaan tempauksen.
''Kylläpä sä olet tylsä.''
Mies huokaisi raskaasti sanojensa aikana, pyöräytti silmiään ja käytti kaikki taitonsa nostaakseen Winterin vierellensä sohvalle ja tämän operaation tehtyään Darcy itse valahti istumaan matolle, nojaten selkänsä sohvaa vasten.
''Mä en ymmärrä miksi mä annan aina periksi sulle..''
Tuo puhui lähinnä itsekseen, mutta piti silti sanoa ääneen, jotta Winter kuulisi tuon musertuneen äänensävyn. Kauaa ei Darcy kuitenkaan jaksanut olla tossun alle poljettuna, vaan keskittyi kiinnittämään huomiotaan kissanpentuihin, kun sai tuta naskalihampaat kiinni varpaassaan. Kevyesti niskasta kiinni vain niin johan Freyjakin tajusi irroittaa otteensa sukasta - ja Darcyn varpaasta.
''Hullu kissa.''
Darcy mutisi muka kovinkin toruvaan sävyyn, kun nosti Freyjan kasvojensa korkeudelle molempien käsiensä varassa ja tuijotti kissaa kohden. Mitä siitäkin tulisi, jos Darcy olisi oikeasti lapsen isä. Lellisi penskansa todennäköisesti totaalisen piloille, kun ei osannut edes torua yhtä kissaa.

Haha, tietenkin Winter sai tahtonsa läpi. Harmi vain, ettei Darcy koskaan jaksanut kovin kauaa taistella Winterin kanssa asioista, koska joskus toinen saattaisi oikeastikin voittaa..
Päästessään takaisin sohvalle, Winter pyörähtikin varsin tyytyväisen oloisena vatsalleen vetäen yhden sohvatyynyn päänsä alle kietoen kätensä osittain tyynyn ympärille ja alle. Poski painettiin tyynyä vasten ja ruskeiden silmien katse seuraili lattialla meuhkaavaa kaksikkoa ja itseasiassa Winter näki jo miten Freyja heilutteli takapuoltaan hyökkäämisen merkiksi ja muutamien sekunttien päästä oli jo tarrautunut Darcyn varpaaseen. Winter yritti olla tirskahtamatta ääneen, mutta silti hänen suustaan pääsi pieni naurunäänähdys.
"Kato nyt, Freyja heti puolustaa mua, kun sä oot tuhma.."
Winter kommentoi Darcylle valuen lähemmäs miestä kietoen kätensä kevyesti toisen kaulan ympärille painaen leukansa olkapäälle. Oikea käsi kohotettiin ylemmäs ja kevyesti etusormellaan Winter rapsutteli Darcyn sormissa killuvaa kissaa mahasta. Ei tuo nyt mikään opettavainen hetki kyllä ollut, mutta entäs sitten. Kyllä Darcya nyt vähän sai pureskella aina silloin tällöin.
Winter katsahti lattian suuntaan etsien katseellaan toista heidän kakaroistaan, ja löysikin Hermian istumasta takan edestä pahansuovasti Darcya tuijottaen. Huvittunut hymy kohosi naisen huulille ja harmaata kissaa rapsuttanut käsi palasi takaisin Darcyn rintakehää vasten.
"Laske Freyja alas. Hermia ei tykkää kun pidät sitä noin. Kato nyt sen ilmettä."
Nainen sanoi katsoen yhä aavistuksen huvittuneena valkeaa karvakasaa, joka katsoi Darcya lähestulkoon yhtä pahasti noilla erivärisillä silmillään kuin mitä Winter aina välillä katsoi Darcya.

Syvällä sisimmässään Darcy oli oikein mielissään tuntiessaan Winterin tulleen lähelleen, muttei toki voinut näyttää sitä ulkoisesti. Häntähän oltiin loukattu syvästi, kiusattu. Miten raakaa toimintaa.
Winterin sanat saivat Darcyn kääntämään katseensa Hermian suunnalle ja kulmat kohosivat aavistuksen. Katse kävi epävarmasti Winterissä, sitten Hermiassa ja jälleen Winterissä, kunnes Darcy käänsi katseensa jälleen takaisin pentua kohden.
''Te ootte kaikki mua vastaan.''
Mies puhui ja laski samalla Freyjan jalkojensa päälle, josta pentu hetken keikkumisen jälkeen hyppäsi huterasti takaisin lattiatasolle. Miten pitkään tuollainenkin lapsukainen kykeni porhaltamaan väsähtämättä. No, ehkä uni tulisi pian. Sen verran riehakkaasti ainakin Freyja oli viettänyt aikaansa.
Darcy vilkaisi uudelleen Hermiaa kohden ja kallisti aavistuksen päätään takakenoon siirtäessään katseensa Winteriin.
''Se on ku sinä. Silloin kun me tavattiin. Tuijottaa yhtä epäluuloisesti. Oonko mä niin järkyttävä?''
Viimeisen lauseen aikana huulille kohosi kevyt virnistys miehen edelleen nojatessa takaraivoaan sohvaa vasten ja Darcy hymähti kevyesti. Olisi sittenkin pitänyt ottaa toinen mies taloon, ehkä se olisi voinut olla hänen puolellansa. Nyt talossa oli roisi akkavalta.

Winter katseli Hermiaa pieni hymy kasvoillaan. Darcy oli oikeassa siinä, että tuo kissa taisi oikeastikin olla pelottavan samanlainen kuin Winter itse oli. Olihan hän todennut tuon jo löytöeläinkodilla, mutta nyt kun kissa katsoi Darcya kuten Winter itsekin oli aikoinaan tehnyt, ei asiasta ollut epäilystäkään. Winter tiesi, että Hermiasta ja Darcystä tulisi vielä parhaimpia ystävyksiä, kunhan nuo vain tottuisivat toisiinsa. Niinhän hänenkin kohdallaan oli käynyt, eikä hän loppupeleissä vaihtaisi sitä pois. Hänen oli hyvä olla Darcyn kanssa, ja varmasti myös Hermian.
Winter silitti kevyesti Darcyn rintakehää nojaten poskeaan kevyesti toisen leukaperiin.
"Joo, oot ihan kamala. Sellanen tosi ällöttävä."
Nainen vastasi se pieni hymy kasvoillaan katseen seuraillessa kissoja, jotka säntäilivät taas yhdessä ympäriinsä. Hermiakin oli lakannut tuijottamasta uusia vanhempiaan ja juoksenteli jo Freyjan perässä.
"Älä huoli, kyllä se suhun vielä rakastuu."
Winter sanoi hiljaisesti se pieni hymy kasvoillaan jatkaen sitä pientä silittävää liikettä käsillään. Jotenkin hänelle tuli surullinen olo, mutta silti niin kovin onnellinen, ja kieltämättä oli lähellä, etteikö kyyneleet olisi yrittäneet puskea esiin. Kyyneleet kuitenkin jäivät nimenomaan sisäisiksi, sillä vaikka Winter nykyään olikin paljon rennompi kuin ennen, osasi hän silti sulkea itsestään siihen hetkeen sopimattomat asiat pois. Kyllä hän yhä nykyäänkin sai suljettua itsensä asioilta jos niin vain tahtoi, mutta onneksi tarve moiselle oli enää nykyään varsin vähäinen. Kiitos Darcyn.

Suupielet kohosivat aavistuksen Darcyn kuullessa Winterin sanat ja mies vain puisteli kevyesti päätään, käänsi aavistuksen kasvojaan ja painoi kevyen suukon naisen poskelle, kääntäen katseensa takaisin kissanpentuja kohden.
''Kun sä sanot sen niin mä voin jopa uskoakin. Kyllähän säkin taisit rakastua muhun.''
Pieni vino hymy pysytteli miehen kasvoilla, kun tuo nojasi päätään hieman takakenoon ja käänsi kasvojaan jälleen, vain nähdäkseen Winterin kasvot hetken aikaa. Lopulta katse kuitenkin laskeutui takaisin kissakaksikkoa kohden ja Darcy hymähti kevyen huvittuneesti Freyjan muksahtaessa kumoon. Mies olisi voinut vannoa, että sillä hetkellä Hermia nauroi itseksensä.

Hetkeksi mies painoi niskansa jälleen sohvaa vasten ja ummisti silmänsä pienen väsymyksenpoikasen kiusatessa, mutta tosiaan vain hetkeksi. Freyjan alkaessa pitää serenadia Darcy räväytti silmänsä auki samantien ja unohti aikeensa pienistä päiväunista. Katse kohosi takaisin Winteriä kohden.
''Jaksatko sä tänään lähteä hakemaan mun kanssa sitä kiipeilypuuta näille?''
Darcy kysyi ja sanojensa aikana nosti toisen kätensä käymään Winterin poskella, siveli kevyesti etusormellaan poskipäältä ja painoi jälleen pienen suukon naisen toiselle poskelle.

Winter ei vastannut erikseen mitään Darcyn sanoihin rakastumisesta, koska ei hänen omasta mielestään tarvinnut edes vastata siihen mitään. Heistä molemmat tiesivät miten asioiden kanssa oli käynyt ja missä pisteessä he nyt olivat. Ei rakastamisen merkiksi aina tarvinnut sitä sanoa ääneen, teot riittivät hyvin. Teot yleensä kertoivat reilusti enemmänkin kuin mitä sanoilla ikinä saattoi edes kertoa, saatikka paljastaa.
Mutta silti Winterin olo oli jotenkin suruisa, vatsassa muljahteli, jolloin se tuntui samaan aikaan niin kovin mukavalta mutta samalla inhottavalta, ja tuntui kuin sydäntä olisi kuristanut. Ehkä hän vain oli väsynyt ja koko päivän jännitys kissojen takia saattoi lisätä olotilaa ja nyt kun he vain olivat siinä tekemättä suuremmin oikeastaan yhtään mitään ja puhuivat kaikkea tuollaista mistä puhuivatkaan, niin Winterin olotila vain oli niin kummallinen.
Darcyn kasvojen kääntyessä hänen puoleensa, Winter katsoi syrjäsilmällä toista. Hän vastasi kysymykseen pienellä mumahduksella, joka vain kertoi sen, että kyllä ehdotus hänelle sopisi. Ei Darcy yksinkään saisi isoa raapispuuta siirrettyä autoon, tai noh, varmasti saisi, mutta Winter tahtoi ainakin olla mukana hakemassa sitä. Tai toisinsanon valitsemassa sitä.
Tuntiessaan kosketuksen poskellaan ja saadessaan suukon toiselle poskelleen, jostain syystä kyyneleet uhkasivat puskea esiin. Silmät kostuivat ja Winter ei voinut tehdä mitään muuta kuin painoi kasvonsa Darcyn hartiaa vasten, jottei toinen näkisi hänen kasvojaan. Ei hän itkenyt. Ei hän halunnut. Etenkään kun ei sille ollut yhtään mitään syytä.

Darcy käsitti tuon pikkuisen äänen, joka Winteristä lähti, hyväksyvänä eleenä, joten asia selvä. Siitä ei ainakaan tarvitsisi murehtia sen enempää. Kyllä kissanpennut ainakin saivat loistokkaan elämän, kun Darcy jo nyt tiedosti sen seikan itsestään, että tulisi varmasti elämän varrella ostelemaan kissoille vähän sitä sun tätä aina erikoisista kissanruoista uusiin leluihin vanhojen mennessä rikki. Toisinsanoen hän varmasti ajanmyötä lellisi kissat totaalisen pilalle niin, että talossa vallitsisi entistä hurjempi naisvalta.

Mies oli avaamassa suunsa sanoja varten suukon painettuaan, mutta Winterin reaktio sai miehen pitämään suunsa kiinni ja vain katsomaan päänsä painanutta naista kohden syrjäkarein minkä nyt siitä asennostaan kykeni. Winterin toisella poskella ollut käsi siirtyi kevyesti naisen hiusten joukkoon Darcyn kääntäessä päätään aavistuksen, painaen pienen miltei huomaamattoman suukon näkyvälle poskipäälle.
''Mikä tuli?'' Darcy kysyi hiljaa pidellessään Winteriä yhä siinä lähellään. Eihän heillä mikään kiire ollut, joten miksi siitä olisi pitänyt poistuakaan. Mutta kieltämättä Winterin yhtäkkinen itku, tai ainakin Darcy oletti sen olevan itkua, yllätty miehen totaalisesti, sillä sitä tapahtui todella harvoin. Tottakai Darcy huolestui pienimmästäkin asiasta, joten miksei siis tällaisesta.

(hyi hirveetä kökköä koko teksti, anteeks.)

Winter yritti parhaansa mukaan piilottaa kasvonsa Darcyn hartiaan, mutta nähtävästi teki sen liian huonosti kun Darcy antoi hänelle uuden suukon, tällä kertaa poskipäälle, ja kysyi vielä mistä nyt tuulee. Äh, miksi Darcyn pitikin kysyä. Nyt Winteriä ainakin alkoi itkettää, mutta silti hän nieli kyyneleensä ja vain piilotti kasvonsa entistä paremmin toisen hartiaan. Otsa painautui aivan kaulan vierelle, silmät pysyivät kiinni puristettuina ja kädet Darcyn ylävartalon ympärillä tiukensivat aavistuksen otettaan. Olotila olisi ehkä mennyt pois paljon nopeammin, jossei Darcy olisi reagoinut Winteriin kuten reagoi. Paitsi ainahan Darcy reagoi pienimpäänkin Winterin mielialanmuutokseen, halusi nainen sitä tai ei. Mutta ei toisen olisi juuri nyt tarvinnut olla juuri se Darcy, joka oli hellä ja ymmärtäväinen.
Ei Winter osannut sillä hetkellä tarkasti määrittää mistä moinen puuska oli yhtäkkiä tullut, mutta jostain syystä hän ehkä aavistuksen häpesikin sitä, että tuo olotila oli tullut vain jostain. Ehkä se oli toisaalta sitäkin, että hän oli kuitenkin nainen, hyvä, että edes nuoruutensa kynnykseltä päässyt ylitse, joten ei kummalliset tunnevaihtelut lopulta edes olleet niin kummallisia. Mutta olivat ne silti, koska kyseessä oli kuitenkin Winter, joka ei koskaan itkenyt, tai edes ollut vähällä itkeä, kuten nyt. Ei hän kyllä oikeastikaan aikonut itkeä, mutta parhaansa hän silti joutui tekemään, jotta saisi pidettyä kyyneleet sisäpuolellaan.

Darcy pelästyi entistä enemmän Winterin reaktiota, mutta jo se kertoi jotakin naisesta, kun tuo ei sanonut hänelle mitään. Sinä aikana, jonka hän oli viettänyt Winterin kanssa, hän oli kyllä oppinut erittäin selkeästi sen, ettei tässä kohtaa enää kannattanut sanoa yhtään mitään, sillä se tuskin hyödyttäisi. Winterin kanssa vietetty aika oli opettanut kieltämättä erittäin hyvin sitä loistavaa maalaisjärkeä, kuinka toimia juuri tämän naisen kanssa, joka kaikinpuolin oli aivan omaa laatuaan.
Kevyesti Darcy vain siveli sormenpäillään Winterin hiusten tuntumissa, kietoi kättään aavistuksen paremmin sormenpäiden koskettaessa naisen niskaa ja hiljalleen vain silitteli Winteriä, mitään sen enempää sanomatta. Kyllä, hän todella rakasti tätä naista ylitse kaiken. Sitä ei edes voinut kuvailla sanoin, kuinka suurta rakkautta se oli. Mutta niin suurta kuitenkin, että se tuntui sydänalalla saakka, kun Darcy näki Winterin sellaisena. Mies kuitenkin pysytteli vaiti ja piteli Winteriä lähellään. Josko olo helpottuisi vain olemalla. Ei kai siihen muuta tarvittu.

Tiedä sitten mikä oli saanut Hermian ja Freyjan kiinnostumaan tilanteesta niin kovin, kun pennut olivat tulleet lähemmäs uusia 'vanhempiaan' ja jäänet lähettyville. Hermia, hieman varautuneesti tosin, käveli Darcyn jalan ohitse sohvan reunalle ja nousi takatassujensa varassa nojaten etutassunsa sohvanreunaa vasten, kurotellen Winteriä kohden. Niin pienen pennun oli ehkä hieman hankala punnertaa yksinään niin korkealle ilman minkäänlaista vauhtia, mutta yritys ainakin oli kova. Oliko kyseessä sitten juuri se, että eläimet häkeltyvät ihmisten surusta, tuntevat hämmennystä eivätkä tiedä mitä tehdä, niin Hermia oli päättänyt tehdä näin. Sitä Darcy ei tiennyt, mutta suloista se silti oli.

Winterin teki suuresti mieli vain käpertyä kerälle sohvalle, pyöriä jonnekin pieneen koloon tyynyjen väliin ja jäädä sinne hetkeksi. Selvittää päätä, joka täyttyi sekaisin kaikista iloisista ja surullisisista asioista sekä muistoista. Ärsyttävä olotila, mutta silti se oli juuri nyt päättänyt puskea jostain esiin.
Winter tunsi melkein ettei olisi edes oikeutettu kaikelle tuolle rakkaudelle ja läheisyydelle. Hän oli aina pahoinpidellyt Darcya henkisesti, välillä todellakin pahasti, ja sen lisäksi fyysisestikin läiminyt toista enemmän ja vähemmän. Hän oli ollut aivan hirveä, ja nyt tuo sama poika, nykyään enemmänkin mies, oli kaikesta siitä huolimatta hänen lähellään ja yksi tärkeimmistä ihmisistä Winterin elämässä. Mutta miksi? Ei Winter olisi oikeasti ansainnut kaikkien temppujensa jälkeen toisen rakkautta. Mutta siltikin.. Tieto siitä, miten vahvaa toisen rakkaus oli tuntui käsittämättömän ihanalta eikä Winter voinut kuvitella tuntevansa oloaan onnellisemmaksi. Mutta osittain juuri sen takia hän tunsikin omantunnonpistoksen sydänalallaan. Hän oli aivan liian onnellinen siihen nähden mitä oikeasti ansaitsi.

Pian sohvan viereltä kuului hiljainen maukaisu ja se sai Winterin nostamaan aavistuksen kasvojaan Darcyn olalta. Hän joutui muutamaan otteeseen räpyttelemään silmiään, sekä esiin puskevien kyyneleiden hävittämisen että hetkellisestä pimeästä päivänvaloon tottumisen takia. Huomatessaan Hermian nojaamassa sohvaan ja tuijottavan häntä, nainen tuijotti hetken tuota pientä karvapalloa, irroitti kätensä Darcyn ympäriltä tarttuen kissanpentuun nostaen sen sohvalle. Samalla liikeradalla Winter pyöräytti itsensä toiselle kyljelleen, jolloin hän oli niin sanotusti kääntänyt selkänsä maailmalle, eli hänen kasvonsa olivat sohvan selkänojaa kohti. Hermia jäi nököttämään 'äitinsä' vartalon ja sohvan selkänojan väliin jäävään tilaan, katseli siinä pää kallellaan Winterin kasvoja ja siirtyi sitten aivan tuon kasvojen vierelle ja käpertyi kerälle kaulan vierelle. Siinä vaiheessa Winter ei enää voinut mitään kyynelilleen vaan purskahti äänettömään itkuun nostaen oikean kätensä silmilleen vasemman vain lojuessa aloillaan sohvatyynyä vasten.

Darcy käännähti katsomaan ensin Hermiaa ja sitten Winteriä kohden tuntiessaan naisen käsien irrottautuvan ympäriltään ja mukavan lämmön lähtevän lähettyviltään. Mies kääntyi aavistuksen, nojasi kylkensä ja toisen kyynärpäänsä sohvaa vasten, kun taasen toisen kätensä hän siirsi Winterin olalle. Liian ajatuksissaan Darcy ei huomannut sitä, että Freyja otti varaslähdön kiipeilypuuta ajatellen, ja käytti Darcyn jalkaa, kylkeä ja rintakehää kovasti hyödykseen. Luojan kiitos välissä oli sentään vaatteet. Pikkukissan kynnet pisteli ihoa vasten ja äänettömästi kiroten Darcy oli koppaamassa Freyjaa irti paidastaan, kun karvakasa saikin itsensä ihan omin avuin irti ja hyppäsi sohvalle. Sinne minne Hermia meni, meni Freyjakin. Kenties jotakin tuttua tällaisessa kuviossa.

Ei Darcy raaskinut poimia Freyjaa poiskaan sohvalta. Pentu oli liian sievä hypätessään Winterin kyljen päälle ja siitä miltei samalla loikalla alas naisen syliin. Darcy silmäili hetken tovin tilannetta ja ei voinut pienelle, hyvin hyvin pienelle hymynkareelle mitään, joka käväisi miehen huulilla sillä hetkellä, kun paranteli asentoaan lattialla istumisen alkaessa tuntumaan jo turhankin epämukavalta. Näppärästi mies kävi kyykkyyn sohvan vierelle, nojasi nyt vasemman käsivartensa sohvaa vasten ja toisella kädellään kosketti Winterin selkää, antaen sormenpäidensä silitellä kevyesti ihoa vasten. Mies tiesi sen, että jos olisi juuri silloin sanonut jotain, hän olisi saattanut sanoa asiat jotenkin aivan väärin ja ihan kummallisesti, ettei niistä olisi varmasti lainkaan hyötyä. Tosin se kuului vain hänen omaan luonteeseensa. Sanat eivät aina sopineet juuri kyseiseen hetkeen täydellisesti, mutta ainakin mies oli joka kerta tunteella mukana puheidensa kanssa.

Kun Freyjakin päätyi kiipeämään sohvalle, Darcyn hiljaisista äännähdyksistä päätellen miestä pitkin kavuten, Winter ei edes katsahtanut tulijan suuntaan, sillä tuskin hän olisi edes kyyneliltään pentua nähnyt. Mutta kyllä hän heti huomasi kun toinen ensin kiipesi kyljelle ja sieltä loikkasi alas pyörien Hermian lähelle istumaan. Aivan viereen Freyja ei uskaltanut tulla, mutta päätyi hetken kuluttua kuitenkin asettumaan makuulleen Winterin rintakehään nojaten.
Tuntiessaan Darcyn käden selällään, Winter vavahti hiukan kosketusta, aavistuksen samaan tapaan kuin nuorempana. Se tuli yhä vaistomaisena reaktiona, mutta nykyään huomattavasti harvemmin ja sitäkin lievempänä. Mutta silloin tällöin se silti putkahti jostain esiin.
Vasen käsi kohottautui oman olan ylitse selän suuntaan sormien kietoutuessa Darcyn ranteen ympärille. Oikea käsi oli yhä peittämässä silmiä, aivan kuin se saisi itkemisen helpottamaan ja loppumaan. Ote Darcyn ranteessa oli napakka, mutta silti selkeästi turvaa hakeva. Onneksi he eivät tosiaan nyt olleet ajassa muutama vuosi takaperin, koska silloin Winter olisi suhteellisen varmasti vain huitaissut Darcyn käden jonnekin ja käskenyt painua niin kauas kuin pippuri kasvaa. Nyt hän päinvastoin vain arvosti sitä, että toinen jaksoi hänen aika-ajoin ilmenevää ailahteluaan ja oli aina läsnä.

Darcy ei yllättynyt Winterin reaktiosta, niin usein hän oli sen nähnyt aikoinaan, kun nainen oli silloin mennyt kauemmas, käskenyt Darcya itseään pysymään kauempana. Ei se ollut ollut samanlaista enää pitkään, pitkään aikaan. Vain harvoin. Siitäkin jo huomasi, että Winterillä oli jokin hätänä, tai jotakin mielenpäällä. Mutta nainen kertoisi siitä, jos se tuntuisi siltä, että asiasta olisi tarve puhua. Darcy ei kysellyt turhia, ei arvostellut toisen reaktiota. Oli vain ja ehkä se oli hyvä niin.
Tuntiessaan Winterin tarttuvan kiinni hänen ranteestaan, Darcy nousi aavistuksen, istuutui juuri ja juuri sohvan reunalle ja nojasi toisen kätensä Winterin toiselle puolelle, juuri sille samalle puolelle, jossa kumpikin kissoista oli. Toinen kämmen pysytteli yhä Winterin selällä, Darcyn painuessa aavistuksen kumaraan ja painaessa otsansa vasten Winterin olkapäätä. Ulkopuolisen silmin tilanne olisi saattanut näyttää vähän hassulta. Vahvapiirteinen Darcy kumartuneena pikkuisen Winterin ylle, kuin suojatakseen naista julmalta maailmalta.

Hetken tovin Darcy vain hengitti kaikessa rauhassa ollessaa aloillaan, antoi Winterin tuoksun kohottaa pienen hymynkareen jälleen miehen huulille, kunnes tuo kohottautui aavistuksen ylemmäs, katse Winterin peitetyille kasvoille luotuna.

Tuntiessaan Darcyn siirtyvän lähemmäs ja painavan otsan olkapäälle, käsi, joka oli hetkeä aiemmin pitänyt miehen ranteesta kiinni, siirtyi miehen liikehdinnän mukana tuon pään päälle. Sormet hävisivät toisen hiusten sekaan, mutta eivät kuitenkaan liikkuneet siitä asennosta enää mihinkään. Kunhan vain oli toisen pään päällä kuin pitämässä huolta siitä, ettei Darcy karkaisi mihinkään vahingossakaan.
Toinen käsi peitti yhä Winterin kasvoja, aivan kuin se muka estäisi Darcya tietämästä tyttöystävänsä olotilasta ja samalla estävän Winteriä näkemästä maailmaa. Ehkä hän oli aavistuksen lapsellinen tuon asian suhteen, mutta mieli ja ruumis oli liian tottunut peittämään kaiken ylimääräisen jonkin alle, eikä yllättävä itkunpuuska nyt ollut mikään uusi asia mitä Winter yritti jollain tavoin peittää.

Havaitessaan Darcyn kasvojen kohonneen taas ylemmäs, Winter pysyi hetken paikoillaan, mutta päätyi hyvin pienen ajan jälkeen pyörähtämään toiselle kyljelleen kissojen jäädessä makoilemaan hänen selkänsä taa. Kädet kietoutuivat samantien Darcyn vyötärön ympärille ja kasvot painautuivat jonnekin toisen vatsan tienoolle. Winter oli kuin yksi pieni kerä, joka oli kietoutunut Darcyn ympärille hyvin tiukasti ja irti päästämättä.