Because I can only let you walk away

(( Dada feat. Cody tänne! =DD ))

Se ei todellakaan ollut tyypillinen keskiviikko. Keskiviikkoisin nimittäin oli tapana nukkua ehkä kolmeen asti iltapäivään ja viettää koko päivän kotona löhöillen. Eikä todellakaan tulla yhdeltätoista avaamaan levykaupan ovia ja istuskella siellä kello viiteen asti. Se ei todellakaan kuulunut Tristianin Raymondin normaaliin keskiviikkoon ja sekös häntä ärsytti oikein kunnolla. Nuorukainen oli saanut kello kymmenen aamulla soiton työnantajaltaan ja saanut kuulla tämän sairastuneen, eikä sen takia voinut mennä pitämään kauppaa pystyssä. Tottakai tuo oli sitten soittanut juuri Tristianille, eikä esimerkiksi sille kymmenen kertaa tunnollisemmalle työntekijälle, että jos hän voisi mennä tuuraamaan häntä kauppalle. Tietenkin pojan oli moiseen pakko suostua, sillä ei hän osannut valehdella työnantajalleen hänellä olevan jotain muuta tärkeää tekemistä. Tuo nimittäin tiesi varsin hyvin, että Tristianin elämässä ei tapahtunut melkein mitään hohdokasta, joten se siitä sitten. Poika oli tullut tänne kiltisti avaamaan ovet, juonut yhden kahvin ja istunut tiskin taakse.

Kello oli nyt vähän yli kahden ja päivä oli ollut erittäin hiljainen. Oli kaupassa käynyt lauma nuorisoa, jotka mitä luultavimmin olivat karanneet koulusta kesken päivän ja päättäneet pistäytyä läheisessä levykaupassa. Ihan sama se Tristianille tosin oli, sillä eivätpä nämä olleet kuin katselleet ympärilleen ja kun mitään kivaa ei löytynyt, niin päättivät nämä sitten lähteä pois. Eli kassakone oli joutunut olemaan toimeettomana koko päivän. No, ehkäpä tänne tulisi lisää asiakkaita kun koulut loppuisivat kolmen tai neljän aikoihin.
Tristian huokaisi ja käänsi tiskillä lojuvasta lehdestä tylsistyneenä sivua. Hänellä oli tänään yllään yksinkertainen v-kauluksella varustettu valkoinen t-paita sekä mustat pillifarkut, joita korosti vielä musta niittivyö. Tukka oli tänään sysimusta ja siinä oli hivenen pidennyksiä, jotka oli tupeerattu pörröisiksi. Vaaleanruskeat silmät oli taas sutattu mustalla kajaalilla ja ranteessaan hänellä oli kaksi hopeista ketjua. Hoikat sormet naputtelivat rytmejä tiskin pintaan musiikin tahtiin ja Tristian huokaisi tylsistyneenä. Olisi kamalaa, jos tänne ei tulisi asiakkaita ollenkaan tänään ja hän olemaan täällä viiteen asti lueskelemalla jotain typerää juorulehteä. Ehkäpä hän voisi sulkea tänään aiemmin kuin yleensä ja lähteä kotiin nukkumaan? Tuskin hänen työnantajakaan moisesta suuttuisi, sillä olisihan tämän pitänyt olla Tristianin vapaapäivä.

(( Hivenen kökkö alotus, mutta koita kestää! ))

Lippalakkipäinen, suureen t-paitaan ja tummiin pillifarkkuihin pukeutunut nuori mies rullaili laudallaan tottuneesti tuttuja katuja pitkin ilman erityisen varmaa päämäärää. Tosin eipä sitä päämäärää nyt varsinaisesti tarvittu, eihän herralla ollut mitään mainittavaa tekemistä tänään. Niin kuin ei kyllä minään muunakaan päivänä, joten hän saattoi vain vaellella siellä täällä muiden homehtuessa töissä tai koulussa. Ajatus sai jätkän kasvoille nousemaan virneen. Ei se kyllä varsinaisesti mikään hauskuuden aihe ollut, nimittäin työttömyys ja tyhjäntoimitus - ei ainakaan lippispään isoveljen mielestä - mutta skeittailija ei asiasta stressannut, niin kuin ei mistään muustakaan juuri. Mitä sitä turhia. Cody, mikä siis oli tuon kadulla viilettelijän nimi, käänsi lautansa kevyellä liikkeellä loivalle alamäelle ja puikkelehti vauhdikkaasti katua tallaavien ihmisten välistä saaden aikaan epämääräistä mutinaa, mulkoilua ja tiuskaisuja, jotka tosin saivat Codyn vain huvittumaan. Ehkä se oli yksi syy miksei Jamey juuri koskaan halunnut lähteä hänen kanssaan minnekään, Codylla kun olin tapana saada ihmisiltä vähemmän positiivista huomiota osakseen, eikä isoveli pitänyt sellaisesta. Ihme jätkä jos Codylta kysyttiin.

Jonkin aikaa skedeiltyään nuori mies päätti, tietämättä itsekään varsinaisesti että miksi mutta eipä hänen suunnitelmillaan yleensä ollutkaan mitään järjellistä selitystä, käväistä siinä Devon Streetillä sijaitsevassa levykaupassa, jossa oli kuullut kaverinsa mukaan Tristianin nyttemmin työskentelevän. Sinällään Codya ei voinut vähempää kiinnostaa koko jätkä, itsepähän tuo oli jättänyt pitämättä yhteyttä, mutta loppupeleissä häntä kutkutti käydä morjestamassa kundia ja katsastamassa tilannetta. Vaikkei heidän kouluaikojen säätämisensä ollutkaan ollut niin vakavalla pohjalla, niin olisi kai Tristian voinut edes ilmoittaa itsestään koulusta erottamisensa jälkeen, ihan kaverinakin. Ja vaikka asia Codylle nykyään oli jo ihan sama, niin olisi hänestä silti hauska nähdä Tristianin reaktio kun hän lampsisi tuon työpaikalle. Cody hymähti itsekseen, puikkelehti kadulla ja väläytti rennon hymyn parille tienlaidalla seisovalle tytölle, kunnes suuntasi kauempana näkyvää levykauppaa päin. Saisi toinen olla sitten töissä - hänen tuurillaan tuo ei tietenkään olisi vuorossa nyt. Kaupan ovelle päästyään jäbä polkaisi laudan kainaloonsa, hieraisi vähän tatuoituja käsivarsiaan ja asteli sitten reippain askelin sisälle. Etsittävää ei tarvinnut kauan etsiä, siinähän Tristian seisoskeli kassalla. Cody kohotti kevyesti kulmiaan.
"Katos, jätkä on vielä elossa!" hän mölähti hieman sarkastisesti ja vaihtoi laudan toiseen käteensä, antaen kulmiensa kohota vielä hitusen.

[ aou, vähän tökks, mut laitetaan alkukankeuden piikkiin! ]

Tristiania tylsistytti nyt oikein kunnolla. Olisi nyt edes tullut niitä asiakkaita, jotka ihan oikeasti olisivat tulleet etsimään jotain tiettyä levyä ja Tristian olisi saanut auttaa näitä etsimään. Mutta ei sitten. Ihmiset olivat vielä töissä ja koulussa, joten nuorukaisen täytyi tylsistyä. Lukemalla jotain halpaa juorulehteä, jossa ei oikeastaan ollut oikeastaan mitään sisältöä. Viimeisimmät juorut erään lontoolaisen yhtyeen jäsenistä sekä parista paikallisesta näyttelijästä. Eli ei oikeastaan mitään lukemisenarvoista. Tällaiset päivät eivät todellakaan sopineet Tristianin kaltaiselle muutenkin ylivilkkaalle tapaukselle, jolle paikallaan pysyminen oli silkkaa tuskaa. Paitsi tietenkään sellaisiana päivinä, jolloin poikaa masensi ihan kunnolla ja kaikki oli huonosti. Silloin poika saattoi maata koko päivän sängyssä ja pyytää kaikkia katsomaan tulleita ihmisiä poistumaan. Nyt kuitenkin hänellä oli menossa se hyvä kausi, joten tällaiset päivät olivat tuskaa.

Tristian huokaisi jo vaikka kuinka monetta kertaa tämän tunnin aikana ja sipaisi hivenen mustaa otsatukkaansa pois silmiensä edestä. Hän kuunteli puolella korvalla kuinka radiossa puhuva mies selosti seuraavaksi tulevan kappaleen esittäjän uranjuuria. Ei hän siihenkään jaksanut keskittyä tarpeeksi, joten huomio käännettin kokonaan lehteen. Nyt Tristianin olisi tehnyt mieli kahvia. Kyllähän takahuoneessa kahvinkeitin oli, jonka poika oli ajatellut mennä laittamaan päälle, kunnes hän kuuli oven yläpuolella olevan kellon kilahtavan jonkun saapumisen merkiksi. Vaaleanruskeat silmät kohosivat oitis tulijaan ja suupielille muotoiltiin ystävällinen hymy, joka kyllä kieltämättä latistui hivenen pojan huomatessa, että kuka ovesta oli tullut. Tämä todellakin oli äärimmäisen huono päivä. Tristian ei ollut todellakaan ajatellut, että törmäisi kaikista maailman ihmisistä juuri Codyyn tänään... Tai oikeastaan, enää ikinä. Hän oli tosiaankin onnistunut välttelemään toista viimeiseen asti, mutta nyt ilmeisesti joutui kohtaamaan tämän kasvotusten. Eikä minkäänlaisia pakomahdollisuuksia ollut, sillä toinenhan seisoi oven edessä ja takahuoneessa oleva ikkuna oli aika pieni, ettei Tristian mahtuisi siitä. Hetken tummatukkainen jopa katsoi ympärilleen, kuin olisi etsinyt jotain pakoreittiä, mutta siirsi katseensa kuitenkin takaisin tähän lippalakkipäiseen skeittaripoikaan. Tämä tokaisi erittäin sarkastisesti asiansa, joka sai Tristianin hymähtämään aavistuksen. Ai, että olo osasikin olla nyt vaivautunut.
"Niih, mikäpä se pahan tappais", Tristian hymähti puolivitsillä. Pahan, juuri niin. Hän oli tehnyt todella paskamaisesti toiselle, että ei ollut sen koulusta erottamisen jälkeen ilmoittanut toiselle itsestään yhtikäs mitään, hävinnyt vain kuin tuhka tuuleen. Vaikka he olivatkin tapaileet ennen sitä... Tai ei Tristian tiennyt edes, että pystyikö sitä laskemaan tapailuksi tai miksikään seurusteluksi. Jotain säätöä heillä kuitenkin oli ollut, mutta sitten Tristian oli pilannut kaiken ja tekeytynyt olemattomaksi. Mutta nyt Cody seisoi tuossa. Kuin odottamassa, että Tristian selittäisi tuolle. Niin mitä? Vitustako hän sitäkään tiesi...

Hetken siinä toista katseltuaan, Tristian yritti luoda kasvoilleen ystävällisen hymyn. Cody näytti edelleen yhtä hyvältä kuin ennenkin.
"Mitäpäs sä täällä?" poika päätti kysäistä, että ei näyttäisi toisen silmissä kauhean vaivaantuneelta. Toinen aivan varmasti tuli tänne pyytämään selitystä Tristianin yhtäkkiselle häviämiselle, se oli varma.

Cody alkoi tapansa mukaan pyöriä ympäriinsä kun paikallaan oleminen tuntui melkoiselta mahdottomuudelta. Hän alkoi kierrellä levyhyllyjen ympärillä kuljetellen sormiaan levyjä pitkin kiinnittämättä erityisemmin huomiota mihinkään. Samalla hän kuitenkin tarkkaili Tristiania ja kuullessaan toisen kommentin, hymähti hivenen. Pahanpa niin. Oltiihan Codylle tehty paskamaisemminkin elämänsä aikana, eikä häntä helpolla lannistettu ja hänellä nyt oli silloin ollut sellainen sekoiluputki päällä, ettei asia ehkä siksi niin paljon harmittanut, mutta kun oli heidän epämääräisessä jutussaan kuitenkin niitä tunteitakin oli ollut mukana, niin pistihän tuollainen käytös vähän vituttamaan.
"Juu, ei näköjään mikään", hän vastasi neutraalisti katsellen levyjä. Madonna, Mad Season, Mad Sin... Ha. Cody nappasi levyn käteensä, katsoi sitä kymmenisen sekuntia, kunnes laittoi takaisin hymähdellen ja alkoi taas kuljeksia laiskanoloisesti hyllyjä pitkin. Ei hänellä rahaa ollut mitään ostaa, mutta eihän hän nyt levyjen takia tänne ollutkaan tullut. Ja hän oli melko varma, että Tristiankin tiesi sen. Jäbä nosti katseensa tuohon ruskeasilmään ja naurahti ilottomasti toisen kysymykselle hänen täällä olostaan. Juupajuu, mitäs hän täällä? Tuli huvikseen tsiigailemaan levynkansia? Cody hymähti itsekseen. Vikkelät sormet kulkivat levyjä pitkin aika päämärättömästi.
"Mitäs mä, mitäs luulet? Tulin ostamaan pari levyä Britney Spearsia tai muuta paskaa, vai?" hän heitti hivenen äkkinäisesti, äänessään edelleen se tuttu sarkasmi. Cody vilkaisi toista kohottaen kevyesti toista kulmaansa. Toinen näytti edelleen yhtä kivalta kuin kouluaikoina. Cody hymähti ja työnsi tuollaiset ajatukset pois, ei niillä ollut merkitystä, ja jatkoi sitten sormensa kuljettelua levyjä pitkin.

Oikeastaan hänen teki mieli sanoa Tristianille suorat sanat, mutta jotenkin siinä ei ollut mitään järkeä - olihan hän jo aikoja sitten päässyt yli koko jutusta, eikä se häntä vaivannut, vaikka todentotta hänestä oli ihan mukava kuulla jotain selitystä toisen vähemmän kivoille tekosille. Jäbä otti hatun hetkeksi päästään ja pyöritteli sitä vähän käsissään, kävellen sitten siihen myyntitiskille. Hän laittoi capin takaisin päähän ja vilkaisi ympärilleen, kääntäen sitten harmaiden silmiensä katseen toiseen.
"Joo hei, ihanniinku mä olisin tullu tänne jotain tsekkaamaan uusimpia hittilevyjä", hän hymähti, "että jos nyt menis asiaan, niin viittitkö selventää sitä, että minkä helvetin takia sä et viittiny ilmottaa itestään mitään sen lähtemises jälkeen?" Cody jatkoi ja kohotti jälleen kulmiaan, nojautuen hivenen pöytää vasten.

Tristian vaihteli hermostuneena painoaan jalalta toiselle ja pureskeli alahuultaan. Kylläpä tämäkin päivä muuttui hetkessä erittäin vaivautuneeksi ja huonoksi. Jos olisi ollut aivan normaali keskiviikko niin Tristian luultavasti nukkuisi vielä tähän aikaan, mutta ei todellakaan tänän. Helvetti kun hänen oli pitänyt mennä lupaamaan, että pystyisi tuuraamaan työnantajaansa tämän päivän, vaan oikeasti valehdellut hänellä olevan jotain muuta tekemistä. Näin hänen ei olisi tarvinnut kohdata Codya, jonka näköpiiristä poika oli hävinnyt ihan varoittamatta eikä ollut edes ilmoittanut mitään itsestään. Tristiania hävetti, ettei hän ollut ilmoittanut tuolle yhtikäs mitään mistään, vaikka oli periaatteessa tiennyt, että joutuisi kohtaamaan toisen ennemmin tai myöhemmin.
Cody heitti jälleen sarkastisella sävyllä, että olisi muka metsästämässä Britney Spearsin uusimpia levyjä ja Tristian yritti hymähtää tuolle kepeästi. Näkihän toisesta jo kilometrien päähän, ettei tämä todellakaan kuunnellut sellaista paskaa. Pojan rennosta hymyilemisestä ei kuitenkaan tullut juuri mitään, sillä toisen läsnäolo ahdisti. Se ahdisti sen takia, että tämä oli aivan selvästi tullut tänne kauppaan selvittämään asioita juuri Tristianin kanssa. Kuinka monen prosentin mahdollisuus olisi muka se, että Cody olisi pamahtanut tänne ihan vahingossa? Asuihan toinen tietenkin myös Devonilla, mutta kuitenkin. Tristian ei uskonut moisen olevan kauhean todennäköistä, joten aivan varmasti toinen oli tullut tänne hänen takiaan. Ai, että poika tunsi itsensä kaivatuksi juuri nyt...

Sitten aivan hetkessä Cody oli ilmestynyt Tristianin eteen ja poika suoristautui seisomaan hivenen paremmin. Poika ei oikeastaan tiennyt mihin hänen olisi pitänyt katsoa juuri nyt, sillä Codya suoraan silmiin katsominen teki pahaa. Ei sillä etteikö poika olisi halunnut, mutta hän ei vain yksinkertaisesti pystynyt. Nyt Tristian jopa itsekin tajusi sen, että kuinka julma se hänen tekonsa oli loppujen lopuksi ollut. Ei ollut lainkaan reilua Codya kohtaan jättää pitämättä yhteyttä ihan yhtäkkiä, vaikka siinä heidän jutussaan oli mitä ilmeisimmin ollut joitain tunteitakin mukana. Ainakin Tristianilla itsellään oli ollut, ja niin hän uskoi Codystakin. Tristian oli paska jätkä. Se oli ainoa ajatus, joka hänen päässään sillä hetkellä pyöri ja poika alkoi hiljalleen olla myös varma siitä, että toinen ajatteli ihan samalla tavalla.
Viimein Tristian sai kohotettua katseensa tuon silmiin ja taisteli mahdollisimman hyvin itseään vastaan, jotta ei vain olisi tehnyt toiselle niitä tavanomaisia asioita, joita hän teki aina toisen tavatessaan. Tai oli tehnyt, sillä olihan heidän viimeisestä tapaamisestaan jo jonkin verran aikaa.
Tristian kuitenkin laski katseensa nopeasti vasten tiskin tummaa pintaa kun toinen viimein kysyi sen kysymyksen, jota poika oli oikeastaan odottanut koko tämän ajan. Vaati selitystä sille miksi Tristian oli vain hävinnyt sillä tavalla sen erottamisen jälkeen. Aivan kuin se kaikki olisi kaatunut vain siihen, että poika vain yhtäkkiä lopetti käymisensä koulussa. Ei sen niin pitäisi olla, vaan suhteen olisi pitänyt jatkua vielä pitkään sen jälkeenkin. Niin ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja sekös tässä vaikeaa olkin.

Tristian pureksi alahuultaan ja naputteli hermostuneesti tiskin pintaa. Mitä helvettiä hän tuolle selittäisi, kerta ei oikein tiennyt itsekään miksi oli lopettanut yhteyden pitämisen sillä tavalla?
"No kun mä..." Tristian aloitti ja onnistui kuulostamaan pikemminkin luvatta keksipurkilla olleelta pikkupojalta, jonka äiti oli saanut tämän kiinni ihan rysänpäältä. Olihan tämä kieltämättä hivenen samantyyppinen tilanne, sillä Tristianhan oli melkeinpä kirjaimellisesti piilotellut Codylta. Ei hän ollut kestänyt nähdä tuota, sillä... Mistä Tristian saattoi edes olla varma itsekään...
"Mä vaan... En voinu soittaa sulle tai mitään... Tai pystyny, tai..." tummatukkainen soperteli ja yritti parhaansa mukaan luoda mahdollisimman järkeviä sanoja, joilla olisi saattanut selittää koko tilanteen.

Cody tarkkaili Tristiania varsin läpitunkevasti harmailla silmillään ja odotteli jotain todella uskottavaa ja vakuuttavaa selitystä. Toinen vaikutti vaivautuneelta ja levottomalta, mutta toisaalta Cody oli melkein tyytyväinen siitä - ehkä Tristian ansaitsi tulla vähän nurkkaan ajetuksi tapauksen jälkeen. Oli sinällään hassua, ettei hän ollut törmännyt poikaan aiemmin, vaikka asuikin tätä nykyä Devonilla ja kuitenkin pyöriskeli yleensä milloin missäkin ympäri kaupunkia. Tosin ehkä Tristian oli vain ollut niin taitava pakoilemaan häntä koko tämän ajan. Poika hipaisi hattunsa lippaa ja laski skeittilaudan lattialle jaksamatta enää pidellä sitä siinä kädessään. Hän laski toisen jalkansa laudalle ja rullaili jalallaan lautaa edestakaisin lattiaa vasten. Oikeastaan Cody oli ihan tyytyväinen, ettei kaupassa ollut muita asiakkaita, nytpähän Tristianin oli pakko kohdata hänet ja sitäpaitsi muut asiakkaat olisivat saattaneet katsoa kaksikon välistä tilannetta vähän kummallisena. Ehkä se vähän kummallinen olikin, kuka tietää, mutta tässä sitä kuitenkin oltiin.

Kun toinen sitten alkoi sopertaa selitystään, Cody kiinnitti katseensa takaisin tuohon. Hän tuhahti hieman ja pyöräytti silmiään. Kovin suuresti toisen puheet eivät oikeastaan vakuuttaneet. Jos tuo ei halunnut enää olla hänen kanssaan tekemisissä, niin olisihan tuo nyt voinut sanoa sen hänelle. Se katoaminen ärsytti Codya eniten, se epätietoisuus kun hänellä ei ollut ollut mitään tietoa toisen häviämisestä ja kun tuo ei ollut pitänyt yhteyttä. Tuli vähän käytetty olo, vaikkei heidän suhteensa ihan vakavimmasta päsätä nyt olultkaan ollut. Ja olivathan he kuitenkin kavereitakin siitä säätämisestä huolimatta.
"Äh, älä viitti Tristian", Cody hymähti ja laski toisen kätensä tiskille, naputtaen vähän sormillaan sen pintaa, "mitenniin et muka voinut? Mikset sä voinu vaan suoraan sanoo mulle, ettet jaksa tai haluu enää nähä mua? Ois ollu aika hiton paljon helpompaa mulle tajuta tilanne, jos oisit sanonu suoraan asian, etkä vaan lähteny jonnekin kuuseen ilmottamatta mitään", hän jatkoi hieman äyskeästi ja melko turhautuneesti, kuitenkin ääni yllättävän neutraalina. Cody rypisti hieman otsaansa ja puri huultaan mietteliäänä, kunnes siirsi katseensa takaisin Tristianiin kuin odottaen oliko tuolla jotain järkevää sanomista asiaan.

Tristian oli juuri nyt sellanen nurkkaan ahdistettu saaliseläin, jota nälkäinen peto piiritti parhaansa mukaan. Okei, ehkä se oli vähän liian radikaali kuvaus tästä tilanteesta, mutta silti. Tummatukkainen ei pitänyt yhtään siitä, että häntä ahdisti näin paljon eikä hän todellakaan tulisi pääsemään tästä tilanteesta helposti pois. Cody halusi selityksen Tristianin äkkinäiselle katoamiselle ja sillä hyvä. Ilman selitystä tuo tuskin suostuisi lähtemään, joka vain mutkisti tätä asiaa entisestään. Ja siitäpä hän taas pääsi tämän asian ongelmaan; mitä helvettiä hän tuolle selittäisi? Tai sanoisi syyksi sille, että miksi oli hävinnyt ihan yhtäkkiä. Eikä ollut ilmoittanut Codylle yhtään mitään. Tuo mitä luultavimmin uskoi, että Tristian ei ollut muuta kuin leikkinyt tällä ja kyllästyttyään hän jätti pitämättä yhteyttä. Ei se niin todellakaan mennyt! Tristian ehkä olisi kaikkein vähiten halunnut pyyhkiä Codyn pois elämästään, mutta niin vain oli tapahtunut. Niin miksi? Ei edes Tristian ollut siitä niin varma, mutta kyllä hän luultavasti tiesi mistä se johtui.

Tummatukkainen puraisi huultaan ja nosti arastellen katseensa tuon silmiin. Miksi hän edes oli saattanut itsensä tähän tilanteeseen? Ehkä Tristian oli tyhmä tai jotain, mutta ei hän oikeasti tarkoittanut satuttaa Codya tai antaa tuon kokea itsensä käytetyksi. Tristian nyt vain... Oli erittäin vaikea ihminen, että ei Cody todellakaan ollut ensimmäinen, joka joutui kärsimään hänen toilailuistaan.
"No kun... Et sä kuitenkaan tajuais, jos mä kertoisin", Tristian sanoi hiljaa ja arastellen, sillä Codyn äänensävy ei todellakaan ollut siitä mukavammasta päästä. Ei tuo huutanut tai mitään, mutta äänensävy oli aika närkästynyt ja sarkastinen. Tummatukkaista hävetti aika paljon se, ettei hän ollut edes lähettänyt viestiä tuolle siitä, että oli hengissä ja heidän pitäisi lopettaa tapailu. Ja nimenomaan pitäisi. Tristian ei nimittäin jättänyt Codylle ilmoittamatta mitään ihan omasta tahdostaan. Tai kyllä hän loppupeleissä oli päättänyt, että asia oli niin parempi, mutta kyllä hänen mielipiteensä vaikutti muutama muukin taho.
"No okei sitten..." Tristian huokaisi hivenen, mutta vaihteli edelleen hermostuneesti painoa jalalta toiselle. "Kun pari tyyppiä ilmoitti mulle varsin selvästi, ettei mun ole hyvä pitää suhun mitään yhteyttä. Ihan vaan sun takia... Ja kai sitten munkin", Tristian sanoi pienehkön tauon jälkeen ja uskalsi nyt jopa katsoa toista silmiin. Tosiaankin. Sen erottamisen aikana hän oli joutunut usein rehtorin sekä parin muun opettajan puhutteluun, jossa oli aivan selvästi käynyt ilmi se, ettei hänelle todellakaan tehnyt hyvää pitää yhteyttä Codyyn. Ja asia oli jopa tullut ilmi siellä psykologin kanssa jutellessa, jossa Tristian oli käynyt sen erottamisen jälkeen. Hänen psyykkinen tilansa heitteli äärettömän paljon ääripäästä toiseen ja Maxwell oli ilmeisesti aika huolissaan hänestä, joten lähetti psykologin juttusille. Tristian oli oikeasti niin masentunut, että olisi saattanut tehdä jotain pahaa itselleen... Tästä Cody ei tietenkään tiennyt. Tristianin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä nimittäin. Ei tummatukkainen kertonut tuolle koskaan, koska ei kokeut sitä tarpeelliseksi...

Cody antoi katseensa liikuskella siellä täällä kunnes keskitti taas harmaat silmänsä toiseen tuon puhuessa. Tuon sanoessa, ettei hän kuitenkaan tajuaisi syytä käytökseen, Cody kohotti kulmiaan. Ja heti perään jätkä rypisti otsaansa hymähtäen, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun Tristian päättikin jatkaa puhumistaan. Cody liikutteli jalallaan skeittilautaa lattiaa vasten ja vilkaisi kulunutta skeittikenkäänsä. Voisi hommata uudet kengät. Ajatus oli aika tilanteeseen liittymätön, mutta putkahti siinä kuitenkin mieleen. Sellainen Codyn mieli vähän oli, joskus ajatukset vilisivät niin nopeasti hänen ylivilkkaassa päässään, ettei hän ehtinyt itsekään tajuta kun aihe vaihtui. Jäbä hymähti hieman huvittuneena mietteilleen ja nosti laudan kainaloonsa. Uuden dekinkin hankkiminen oli käynyt mielessä. Ongelma oli tietenkin raha, jota työttömällä nuorella miehellä oli verrattain hyvin vähän.

Cody haukotteli hieman, kirosi mielessään unettomuudesta johtuvaa univelkaa. Unettomuudessa yksi ärsyttävimmistä jutuista oli se, ettei yöllä nukuttanut mutta sitten koko päivän piti kestää epämääräisiä väsymyksen aaltoja, jotka Codyn ylivillkauteen yhdistettynä saivat aikaan vähän ristiriitaisen olon. Toinen ärsyttävä juttu oli se kun ei ympäri yötä heräillessään ikinä voinut tietää oliko nukkunut vai vain pyörinyt unen ja valveen rajamailla. Cody hymähti itselleen ja katsahti sitten Tristianiin kun tuo jatkoi sitä puhumistaan ja sanoi, että hänelle oltiin sanottu ettei vain ollut hyvä pitää yhteyttä. Cody ei oikeastaan varsinaisesti ihan täydellisesti tajunnut toisen puheita. Poika hieraisi leukaansa, käännähti ja alkoi sitten maleksia hyllyjen luona ajatuksissaan.
"Mitenniin ei muka?" hän vilkaisi tiskin luona olevaa Tristiania kysyvästi, nyt äänensävy kuitenkin edes vähän vähemmän sarkastisena, alkaen taas tutkia niitä levyjä, "en mä kyllä varsinaisesti tajua, että miten se muka vois sua estää näpyttelemästä yhtä vaivaista viestiä joka ois selventäny tilannetta aika paljon."
Hän nappasi pari levyä käsiinsä ja tutkiskeli niitä ihan vain jotta olisi saanut käsilleen jtoain tekemistä - itse artistien nimet eivät hänelle kyllä mitään sanoneet. Hän laittoi levyt takaisin ja kuljetteli sormiaan levyjen pintaa pitkin, vilkaisten sitten ikkunaan. Aurinko pilkotteli pilvien takaa. Cody vaihtoi laudan toiseen käteensä, käveli hitusen lähemmäs tiskiä ja antoi harmaiden silmiensä katseen kääntyä toiseen poikaan.

(( Sori kesto! ))

Tristian ei uskaltanut edes katsoa Codya silmiin, sillä niin paljon häntä hävetti. No, ketäpä ei hävettäisi tässä tilanteessa? Että oli aiemmin osoittanut varsin hyvin, että ihan oikeasti tykkää toisesta, mutta sitten vain yhtäkkiä häviää. Kuten Tristian oli onnistunut tekemään ja nyt Cody oli ovelasti etsinyt hänet käsiinsä, vaatien selitystä. Vitustako Tristian tiesi, mitä hänen toiselle pitäisi selittää. No, hän oli kertonut, että muutama ihminen oli käskenyt olla pitämättä yhteyttä. Mutta kuten toinen jo sanoikin; mikään ei olisi estänyt tummatukkaista lähettämästä tuolle vaivaista tekstiviestiä ja selventänyt tilannetta sen avulla. Ai, että ihminen osasi joskus olla typerä. Ja sen yleensä huomasi vasta sitten kun oli joutunut kuseen jonkun asian kanssa. Helvetin helvetti.

"No ehkä mä vaan... En tullu oikeen ajatelleeksi sitä", Tristian sanoi hetken miettimisen jälkeen ja puraisi alahuultaan. Niin, eipä tietenkään. Tristian ei todellakaan tiennyt, miten hän tämän selittäisi toiselle, että se kuulostaisi edes jotenkuten siedetävältä. Eikä siltä, että hän oli kusenut toista silmään koko heidän kaveruuden ajan. No, ei hän ollut pahasti toista kusettanut, koska olihan hän vain jättänyt yhden ratkaisevan seikan hänen persoonallisuudestaan kertomatta. Tristian oli toisinaan ylivilkas, mutta oli selittänyt tuolle, että se johtui vain hänen persoonallisuudestaan. Ei todellakaan mistään psyykkisestä sairaudesta. Vaikka, mikäli Codylla edes oli vähän aivoja, niin osasi tuo mitä luultavimmin yhdistää Tristianin yllättävät depressio-kaudet johonkin sairauteen. Ei ehkä ihan heti kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, mutta masennukseen nyt kuitenkin.

"Sen erottamisen jälkeen... Mulle vaan tuli taas sellanen kausi, etten oikeen pysynyt tai jaksanut tehdä yhtään mitään. Se oli oikeasti tosi helvetillistä, enkä ollut oikeen hyvää seuraa kenellekään", Tristian jatkoi selittämistään ja huokaisi. Ehkäpä hän voisi sitten kertoa tähän samaan syssyyn ihan kaiken. Että ei vain jäisi minkäänlaista epäselvyyttä siitä, että miksi hän oli ollut sellainen kusipää.
"Kun mun broidi sanoi, että mulle ei tee hyvää hengata niissä vanhoissa piireissä, joissa hengasin silloin kouluaikana. Kyl sä tiiät, että se nyt on vähän sellane... Sitte pari opeaki kehotti mua olemaan sotkematta sun opiskeluja mun sekoiluilla. Ja kai mä ajattelin, että se on iha hyvä juttu, jos et nää mua tai mitää... Mut pakko se on kai myöntää, että mä tein sillä vaan hallaa itelleni, kun... Tuli vaan nii hemmetinmoinen ikävä." Tristian huokaisi ja katsoi toista silmiin. Ei hän tarkoituksella hävinnyt... Niin oli vain ollut... Parempi?

(( Sori, kökkö viesti tuli XDD ))