Alession heroiiniluola

Sisääntulo jonka Alessio suoritti olisi herättänyt kuolleetkin, siksi olikin jonkinmoinen ihme ettei Rocco loksauttanut korvaakaan sille että joku riehui miehen jo hiljalleen omaksi mieltämässään kämpässä. Oveahan ei tämäkään italiaano osannut pitää lukossa, joten moni olisi mieltänyt suojattomuuden ja sikeäunisuuden kuolemankaipuiseksi yhdistelmäksi. Mutta jos nyt oikeasti mietittiin asetelmaa, niin kuka muka Roccon haluaisi tappaa? Ei tällä ollut yhden yhtäkään vihamiestä ja tämä oilsi tullut luultavasti toimeen italialaisfobiaisen kalkkarokäärmeenkin kanssa.

Vasta ilmassa leijuva viinan voimistunut haju houkutteli pörröpään takaisin todellisuuteen, yöksi jäänyt muija oli ilmeisesti mennyt jo menojaan, ei kukaan ainakaan kirkunut, ellei sitten kyseinen nainen ollut juuri ryöväämässä viinakaappia, jonka varastot Rocco oli omasta mielestään pitänyt mainiossa kunnossa. Ajatus sai italiaanon loikkaamaan pystyyn, mikään sutturahan ei miehen omalta osaltaan kartuttamaa viina/lääkekaappiyhdistelmää tyhjentäisi. Vasta päästessään näköetäisyydelle ryöväristä Rocco rauhoittui, ainakin hieman, kunnes muisti kuinka paljon Alession onnistui vetää kerralla.

"Ei helvetti Ale, mitä vittua sä täällä teet?" Rocco kysyi, ei rokkaria ollut paljon näkynyt asunnollaan tämän asuttauduttua Quepekin luo, tosin syynkin pörröpää siihen ymmärsi. Oli Alessio onnistunut köyttämään itseensä valioyksilön, vaikka tämä olikin turhan kärty Roccon mieleen.

Alession kädet tärisivät pahasti, neula pysyi hädintuskin käsissä, saati sitten, että mies olisi ehkä onnistunut tökkäämään sen lähellekkään suonea. Yritys oli kuitenkin kova, rokkari tunki neulaa kaulaan väkisin mihin tahansa, yrittäen täysin epätoivoisesti etsiä paikan johon ruiskuttaa 'enkelipölyn'. Hommassa ei ollut enään mitään rutinisoitunutta tai hienovaraista, se oli suorastaan brutaalia vahingontekoa, aivan kun Ale ei osaisi päättää viiltäisikö kaulansa auki vai pistäisikö. Mies oli aina ennen hoitanut homman hyvin ammattimaisesti, tyynen rauhallisesti piikittänyt siististi ja ongelmitta, nyt oli kuitenkin mahdottomuus tavoitella sitä samaa rauhaa mikä yleensä tässä vaiheessa autuaana iski päälle.

Italiaano ei edes kääntynyt ympäri tunnistaessaan italiaa puhuvan ystävänsä äänen, tämä ei edes ihmetellyt miksi ihmeessä Rocco talossa oli, Ale oli näes juuri onnistunut iskemään piikin suoneen, silkalla tuurilla ja väkivallalla. Veri valui kaulaa pitkin muista vasta tehdyistä rei'istä.
"Kaikki meni just totaalisen paskaks, joten mene vittuun", Alessio ärähti hyvin vihaiseen sävyyn, oli ihme, ettei tämä remahtanut suoraan karjumaan täyteen ääneen ja pahoinpitelemään Roccoa ihan vain sen takia, että oli huonolla tuulella. Ale veti neulaan verta suonesta, antoi sen sekoittua aineeseen ja palautti sitten koko coctailin sisäänsä.
Ale oli vajota uudelleen täyteen epätoivoon. Ajatukset eivät kadonneet, sen sijaan ne tuntuivat piirittävän hänet kokonaan. Pää ei pimennyt, tunteet vain tuntuivat voimistuivat ja saivat aivan uuden käskevän sävyn. Olo alkoi olla niin sietämätön, kun ikinä mahdollista. Ei ollut kaukana, että Ale olisi juossut parvekkeelle ja hypännyt pää edelle alas vain saadakseen hetken rauhan mieleltään.

Alessio ei suinkaan jäänyt odottamaan vaikutuksen mahdollista vaihtumista vaan alkoi sekavan oloisena haroa läpi viinakaappia jonkun -minkä tahansa- aineen toivossa. Mies kasasi vieressä olevalle sohvapöydälle kaikki tabletit mitä vaan löysi, tarkoituksena ilmeisestikkin vetää ne kaikki kaksikymmentäkuusi siihen asti löytynyttä näin alkuun, ja kittasi samassa viinaa kaksin käsin.

"Sähän melkeen harpuunoit ittes justiinsa." Rocco huomautti irvistäen, mies ei koskaan pitänyt näystä silloin kun joku piikitti itseään kaulaan, lähinnä siksi että oli itse melkein tappanut itsensä toilailtuuaan Alession tavoin joskus tottumattomana penikkana. Sitä sairaalareissua italiaano ei ihan heti ollutkaan unohtanut, mukava hoitsu oli suonut pörröpäälle kuolevan viimeisen morfiiniannoksen ja lääkäri taas määrännyt jotakin melko mukavallekkin tripille vienyttä lääkettä. Sitten Rocco oli heitetty ulos sairaalasta ja nyt miehellä oli porttikielto rooman johtavaan sairaalaan. Eikös se ollut ihan luonnollista?

Melkein Rocco sortui epäsuoraan itsemurhaan sanomalla mitäs minä sanoin, mutta tajusi että nyt jos milloin olisi sen harvinaisen hiljaisuuden aika miehen osalta. Jos suorana sanottiin pörröpää kuvitteli Alession yllättäneen Quepekin toisen kanssa eikä toisin päin. Rokkari ei juurikaan näyttänyt olevan siinä mielentilassa että sietäisi mitään tarkentavia kysymyksiä, uteliaisuuttaan Rocco ei kuitenkaan saattanut olla kyselemättä mitään.
"Mitä tapahtu?" italiaano kysyi, seuraten ystävänsä lääkeiden pinoamista, miettien pitäisikö pörröpään ihan vain Alessiota säästääkseen niellä edes osa tabuista omiin suihinsa ettei toinen tulisi tehneeksi itsemurhaa. Vaikka miten muuten rokkari olisikaan voinut kuolla?

Alella alkoi pikkuhiljaa kiehua yli. Tabuja oli, viinaa oli, kokaiinia oli, mutta ei konia, ja juuri sillä hetkellä sekin tuntui maailmanlopulta. Alessio halusi konia, joten hänen oli saatava sitä. Nyt. Heti. Paljon.
"Missä vitussa kaikki koni on?!", rokkari kääntyi viimein ympäri ja kompuroi seisomaan nyt jo vähän horjahdellen viskipullo molemmissa käsissä. Henkinen olo ei ehkä helpottanut, keho alkoi kuitenkin hyvää tahtia sanoa itseään irti, kaikki näkyi vain 'vauhtiviivoina' ja maailma venyi kummallisiin mittoihin ja vaihtoi väriä.
"Miksi helvetissä täällä ei oo konia, vittu!", nyt mies sitten huusi täyteen ääneen. Toinen pulloista kimposi kädestä sinä silmänräpäyksenä jonnekkin Roccon suuntaan, vauhdilla mutta huonon näkyvyyden vuoksi harvinaisen huonolla tähtäyksellä, samaa vauhtia lensi kumoon myös sohvapöytä ja kaikki sille kasattu. Lasikulhon pohjalla oleva tablettimurska levisi lattialle ja sekoittui rikkoutuvien pullojen lasinsiruihin.
Rokkarilla kesti pari silmänräpäystä räjähtää totaalisesti, aiheella ei ollut enää mitään väliä. Alessio haukkui Roccoa italiaksi ja englanniksi, huusi tuolle, kirosi konin puuttumista ja väitti tuon paskapäänä vetäneen kaiken ja olevan velkaa, lopulta mies ajautui syyttämään toista italiaanoa ihan kaikesta.

Alessio ei arvatenkaan jaksanut rähjätä kovin kauan, kunhan vain sai vähän purettua tunteitaan. Parin minuutin jälkeen olotila sitten hiipuikin vauhdikkaasti johonkin tainnutetun tasolle, rokkari vajosi takaisin lattiatasoon.
Miehelle alkoi pikkuhiljaa valjeta, että hän oli vihainen ainoastaan itselleen. Quepekin reaktio oli ihan ymmärrettävä, oikeastaan jopa rennompi kun olisi voinut odottaa. Alessio oli mokannut ihan täysin yksin, mistään ei löytynyt syntipukkia. Periaatteessahan kehon vetäminen finaaliin olisi ihan suositeltavaakin, jonkintasoinen rangaistus, vaikkakin siitä, että mieli meni samalla sai pelkästään mielihyvää joka ylitti sen negatiivisenkin puolen.
"Ei mitään", italiaano sai vihdoin vastattua kysymykseen. Melkein totuudenmukaisestikkin. Ei kai tässä nyt mikään vialla ollut, mitään ei ollut tapahtunut.

Rocco ajatteli joi sukeltaa lähimmän pöydän alle ja vetää kattilan kypäräksi päähänsä Alession alkaessa riehua, kyllä tämä oli nähty ennemminkin, tosin, silloin pörröpää oli vielä pärjännyt rokkarille. Nyt siitä ei ollut takuita, sillä toinen oli saanut treenattua melkoisesti ollessaan kiven sisässä. Ja jos suoraan sanottiin, ei Rocco halunnut ottaa edes selvää miten pärjäisi tavallista treenatumpaa ystäväänsä vastaan.
"Mistä minä tiän, sä tiiät etten käytä sitä enää perkele." Rocco vastasi, tehden melko näyttävän sukelluksen päästäkseen turvaan lenteleviltä pulloilta.

Vasta kun toinen tuntui rauhoittuneen uskaltautui italiaano takaisin jaloilleen, mutta saamaansa vastaukseen tämä ei ollut tyytyväinen. Näkihän jo apinakin että jotakin oli tapahtunut! Ei Ale tyhjän takia tuollalailla rähjännyt.
"Älä höpötä, menikö se nainen hyppäämään jonku rattopojan kanssa sänkyyn?" Rocco kysyi suoraan, vaikka arvelikin sen olleen huono idea.

Roccon kysymys ei tosiaankaan sopinut tilanteeseen, ainakaan Alen puolesta. Rocco syyllisti melkein suoraan. Mieshän oli melkein itse sen rattopojan roolissa joka hyppeli sängyistä toiseen ja palasi sitten kotiin vaimon viereen nukkumaan, ja tämä melkein loukkaantui Quen puolesta kun tuota kehdattiin edes epäillä.
"Ihan ite kävin naisissa", italiaano sanoi niin, että äänensävystä oli mahdoton päätellä oliko kyseessä tunnustus vai sarkastinen lausahdus. Ale ei turhaan yrittänyt selittääkkään, eihän frendin mielipide tästä asiasta merkinnyt yhtään. Todennäköisesti Rocco nauraisi päin kasvoja ja sanoisi, että tiesi, käskisi ehkä viiltämään ranteet auki tai jotain. Ihanaa ystävyyttä. Ja taas molemmat tiesivät, että Alessio olisi myöskin nauranut räkäisesti päälle ja jaellut vähintään yhtä inhottavia huomautuksia.
Italiaanon tunteet eivät tosiaankaan täsmänneet tämän tekoihin, mikä kertoi taas siitä, ettei mies kyennyt ajattelemaan tilanne päälle seurauksia vaan katui sitten vasta myöhemmin, silloin kun seurauksiakin alkoi tulla. Outoa, mutta arvattavaa. Ja ainakin rähjääminen oli parantanut oloa siinä mielin, ettei Roccoa kohti edes lentänyt mitään.

Alessio laskeutui lattialle makaamaan ja poimi sokkona taskustaan kännykän, etsi pikavalinnasta numeron ja nosti sen korvalleen. Diilerille, tietysti.
"Alotetaanko uudelleen?", mies ehdotti italiaanolle. Missä vaiheesa tuo oli edes käyttänyt konia? Alessio ei edes muistanut sellaista.
Linjan päässä vastattii joten Alessio saneli 'tilauksensa' nopeasti, konia ja neuloja tonnilla. Mies onnistui jopa pitämään itsensä huomattavasti rauhoittuneen olon ansiosta kuosissa niin, ettei ruvennut karjumaan diilerille tuon ilmoittaessa haluavansa rahat saman tien.

"Voi perkeleen ääliö, voit saman tien hypätä ikkunasta." Rocco ilmoitti, sen verran pihalla mies vielä oli ettei tajunnut vieläkään Alession jääneen kiinni, ihmetteli vain miksi hitossa toinen nyt yhtäkkiä oli noin maassa. Eipä omatunto aikaisemmin ollut kolottanut.
"Mutta mitä helvettiä sä nytte siitä märsäät? Ihan hyvillä mielin olet melko moniaki naisia vetässy ilman äsköstä showta." pörröpää huomautti, olisihan tämä luultavasti selvinpäin tajunnut mistä oli kyse, mutta ei italiaano ollut vielä ehtinyt selviytyä täysin edellisillastakaan.

Roccokin istuutui lattialle, tyytyväisenä Alession rauhoittumisesta, yllättävän pienillä vahingoillahan tästä oli selvitty, ei edes mustelmia. Miehen olisi vain eloitettava uudelleen konin käyttö, mutta saattoiko sitä nyt haitasi laskea?
"Aloitetaan vain, ehkä hieman seuraakin?" italiaano ehdotti, pörröpää kun oli onnistunut kahmimaan melkoisen määrän puhelinnumeroita lontoossa oleskelunsa aikana, ehkä ystävä kaipasi nyt lämmintä syleilyä joltakin neitokaiselta.

Roccon puheissa tuntui olevan järkeä. Eihän homma edes ollut iso juttu nyt kun ajatustoiminta ei enää ylikuumentunut ja käynyt liikakierroksilla. Mitä sitten jos Ale olikin maannut jonkun muun kanssa? Ei se nyt niin iso juttu ollut. Ei enää. Italiaano muuttui joko hetki hetkeltä typerämmäksi tai sitten palasi pikkuhiljaa siihen sitoutumiskammoiseen ajatusmaailmaansa. Todennäköisesti juttu painaisi yhtä paljon, jos ei enemmänkin, huomenna kun aiemmin. Juuri nyt aine oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, viiveellä mutta kuitenkin, päästänyt italiaanoon kolmanteen taivaaseen.
"Tän takia ei koskaan pidä mennä naimisiin, juristit on helvetillisen kalliita", rokkari tuntui puhelevan jollekkin ihan muulle kun roccolle, ainakaan tämä ei katsonut sinne päinkään vaan katonrajaan,
"ja se on heihei kamalle ja tervetuloo refloille ja se on itsemurha ja pitäis hypätä pää edellä parvekkeelta ja olla armolline ja pyytää anteeks ja etsiä uus nainen ja olla menemättä naimisiin. Aamen."

Alessio jätti vastaamatta Roccon kysymykseen ja nosti sen sijaan avatun pullon huulilleen ottaen pitkän kulauksen.
"Tarvitaan tonni", italiaano huomautti parin minuutin pitkän hiljaisuuden jälkeen vihdoin laskiessaan pullon vierelleen maahan. Eikö paras keino toipua tälläisestä tilanteesta ollutkin hankkia viisikymmentä stripparia ja paljon konia? Ja tietysti nussia kaikkia räkäkännissä. Idea tuntui huonolta, ei Ale halunnut Quea pettää. Ei enää. Ei nyt. Miksi hän pilaisi epätoivoisen tilanteen entistä pahemmin? Ei mitään järkeä. Silloin hän voisi ihan yhtä hyvin tappaa itsensä.
Nyt kun mies oli saanut maistaa oikeaa onnellista elämää hän ei tosiaankaan halunnut palata entiseen. Aloittaa joka aamu juomalla sammumiseen asti ja vauhdittamalla päivää vielä huumeilla ja naisillakin

"Vissiin vedät nyt turpaan, mutta mitä mä sanoin silloin?" Rocco huomautti, kohottaen kulmaansa paljon puhuvasti, mahdollisimman vittumaisesti tottakai. "Ja menit vielä naimisiin sellasen muijan kanssa joka vois ampuu sulta aivot pellolle mennen tulle." italiaano totesi vielä perään, hölmökin tiesi että jos joutui naimisiin hankittiin sellainen nainen joka ei osannut käyttää aseita, eikä pärjännyt yksi yhtä vastaan tappelussakaan. Pörröpään mielestä Alessio oli alusta asti kerjännyt vain vaikeuksia Quen kanssa, eikä asialla ollut mitään tekemistä sen kanssa että nainen oli vetänyt Roccoa turpaan kun oli ensimmäistä kertaa edes joutunut vastatusten italiaanon kanssa.
"Tuota.. Mitä luulet meneekö se nyt kostoksi panemaan jotain rattopoikaa?" pörröpää kysyi ohimennen, ihme ja kumma ihan vain voidakseen tarjoutua kyseisen tyypin pahoinpitelyyn. Ei Roccolla muita takaa-ajatuksia ollut.

"Tonni? Eikö me vain voitais lahjottaa sille muutamia pillereitä, lyödä vaikka taju pellolle ja raahata sinun vaimos kynsiin?" Rocco kysyi, mistä vitusta Alessio kuvitteli pörröpään vetävän tonnin? Ellei rokkari ollut itse joskus kleptomaanisissa oireissa työntänyt rahaa johonkin koloon, oli asunto melko tarkasti tyhjennetty kaikesta arvokkaasta. Lääkkeitä ja juotavaa lukuun ottamatta.

Jos Alessio ei olisi tosissaan menettänyt sydäntään Quepekille hän ei olisi edes hankkinut vaimoa, ja jos jostain oudosta syystä olisikin, kyseessä olisi tosiaan ollut täysin puolustuskyvytön isorintainen blondi jonka olisi voinut alistaa sata nolla, ei joku pelottava kylmäverinen murhaaja joka voisi pamauttaa hänet hevonnuuskaksi jos vain haluaisi.
"Oikein, turpakeikka tuli huomiseks", rokkari myötäili Roccon aavistuksia tehden hienovaraisesti selväksi, ettei tosiaankaan kaivannut tuon avioliittoneuvoja.
Ei Ale uskonut Quepekin menevät naimaan jotakuta toista kostoksi, kyllä mies oli huomannut tuon reaktion vahvuuden, todennäköisesti nainen ei haluaisi laittaa Alea kokemaan samaa ihan sen takia, että tiesi ettei tämä osaisi unohtaa asiaa vaan pysyisi naimisissa orjallisesti vaikkei voisi edes katsoa toista suoraan enää koskaan ajattelematta toista miestä.
Alession epäluulot heräsivät heti Roccon kysymyksen myötä. Toinen oli selvästikkin aikeissa mennä panemaan _Alen_ naista, toistaiseksi yksin alen naista.
"Älä kuvittelekkaan" Alessio ärähti ja nosti katseensa hetkeksi italiaanon kasvoihin. Oliko tuo tosissaan?

"Vaimo lahjottaa sulle kaks mustaa silmää ja pari kivaa murtunutta kylkiluuta", rokkarin ääni muuttui ehkä vähän hermostuneen vittuuntuneeksi. Tietysti Rocco oli niin petturimainen, että menisi heikolla hetkellä heti pukille! Ale ainakin kuvitteli näin liikaakin rauhoittuneessa mielessään ja oli ei-niin-kovin-hyvästä olostaan huolimattakin valmis hakkaamaan ystävänsä siihen paikkaan vaikka.. Pullolla. Alessio katsahti kädessä olevaa viskipulloa ja hörppäsi siitä jälleen. Eihän hän nyt täydellä pullolla voisi lyödä, juoma menisi hukkaan.

"Häh?"

Kerrankin hitaasta ajatuksen juoksusta oli vain haittaa, sillä Roccolta vei liiankin kauan aikaa tajuta miksei saisi hakata sitä miestä joka uskaltautuisi Alession omaksi merkkaamaansa naiseen kajoamaan? Sitten kolahti, onneksi siinä vaiheessa kun toinen vasta suunnitteli pahoinpitelevänsä Roccon pullolla.
"Ei, ei, ei, en mä nyt mitään sellasta." italiaano vastasi, ihmetellen itsekkin miksei tullut edes ohimennen miettineeksi muutakaan, tosin. Alessio oli selvästi korviaan myöten mennyt ja rakastunut vaimoonsa, mikä oli Roccolle yhtä kuin kuolemantuomio, mieshän oli raunioina! Ei edes pörröpää ollut niin kieroutunut. Äitiä saattoi vielä panna jos tämä oli hyvän näköinen, mutta ei Quepekia, tältä todellakin saisi vain murtuneita luita ja mustelmia. Pahimmassa tapauksessa puukosta.

"Aattelin enemmänki tarjota auttavaa kättä sen pukin hakkaamisessa, luuletko sä todellakin että uskaltaisin mennä ees näyttäytymään emännälles nyt. Se kantaa puukkoa mukanansa 24/7!" Rocco selitti, valmistautuen saamaan jo pullosta, ei auttanu kuin toivoa ettei toinen ollut päässyt liian pitkälle kuvitelmissaan..

Alessio oli hyvin järkyttynyt, tämä oikeasti kuvitteli jotain sen tyylistä, että Rocco kävelisi suoraan ulos ovesta ja Quen huomiin ja palaisi myöhemmin irvailemaan ja naureskelemaan polaroid kuvien kansa. Todennäköisesti edes kikkurapää ei olisi niin kiero, mutta sitähän Alessio ei ajatellut tässä vaiheessa.
"Vittu, sä olet kans yks paskiaine!", miehen selittelyt menivät täysin ohi. Tottakai tuo alkoi selittelemään kun Alessio tajusi mitä tuo takaa ajoi! Vika oli todennäköisesti molempien korvien välissä, Ale oli sekaisin, vainoharhainen ja äärettömän mustasukkainen ja Rocco hidasjärkinen ja kyvytön selittämään asioita hyvään aikaan oikein. Yhteissumma oli siis kaikkea muuta paitsi hyvä, väärinkäsitys saattaisi hyvinkin johtaa pariin mustaan silmään molemmilla sekä parin minuutin veriseen riitaan ennen kun asia selviäisi molemmille kunnolla.

"Ei se ny heti muiden helmoihin mene, vittu sun ainakaan", Ale oli taas noussut lattialta istumaan ja puristi pulloa tiukasti kädessään hyvin loukkaantuneen näköisenä. Aivot suovivat Roccon puheenvuoroa hitaasti ja perusteellisesti paljonkaan tajuamatta. Italiaano kielsi asian. Mutta oliko se tosissaan? Vai oliko sillä jotain fantasioita Questa? Halusiko se ehkä vain loukata Alea verisesti? Mies ei tiennyt yhtään mistä oli kyse, eikä jaksanut setviäkkään joten tämä vain katsoi ystäväänsä hämmentyneenä. Mitä helvettiä?

"Ai miksi puukko?" Alessio kysyi hetken päästä. Hän putosi kärryiltä vuorostaan, ja pahasti suoraan päälleen niin, että aivotoiminta tuntui lakkaavan kokonaan.

Rocco alkoi toden teolla olla pudota keskustelusta, ensin mies itse sanoi jotakin ja sitten Alessio sanoi jotakin, mitä pörröpää ei aivan ehtinyt sisäistää kun rokkari jo jatkoi puhumista.
"Enkä oo, tai siis ehkä välillä." Rocco sekosi hieman ajatuksissaan ja hiljentyi miettimään asian pointtia, Alessio tuntui vieläkin kuvittelevan että pörröpää oli ryntäämässä Quepekin luo ja kiemurtelemaan tämän suosioon. Temppu taisi sinänsä olla mahdoton, sillä naisen geeneihin tuntui olevan koodattu inho Roccoa kohtaan.
"Mutta en mä nyt niin paskapää olis että jotain sellasta tekisin." italiaano lopulta vahvisti Alessiolle kantansa.

"Ai kuten sinä vai?" pörröpää kysyi merkitsevästi, Alessio ei ollut liittonsa aikana ollut kovinkaan hyvä uskollisuudessa, joten Roccon aivoilla se tarkoitti että romanitar yrittäisi päästä tasoihin. Tavalla tai toisella. Niin ainakin mies itse olisi tehnyt, olisi luultavasti hankkinut paikan päältä ensimmäisen vastaan tulevan kostopanon.

"No puukko, puukko. Sulla on aivan saatanan pelottava vaimo."

Kaksikon keskustelu näytti todennäköisesti ulkopuolisen silmiin hyvin oudolta. Molemmat istuivat lattialla ja tuijottivat toisiaan hämmentyneinä, parin minuutin välein joku sanoi jotain, sitten molemmat olivat taas pari minuuttia hiljaa analysoimassa lauseen perimmäistä merkitystä, sitten toinen vastasi ja tajusi väärin, sitten molemmat taas jäivät hiljaisiksi, ja sitten jompikumpi taas nälväisi.. Italiaanot todellakin vaikuttivat kymmenen tähden idiooteilta puhuessaan jostain mitä kumpikaan ei tajunnut. Alessiokin unohti mitä Rocco oli sanonut jo kauan ennen kun ehti itse vastaamaan.
".. Häh?", oli rokkarin vuoro esittää maailman typerin kommentti jonka toinenkin oli sanonut vain hetki aiemmin. Mitä ihmettä Rocco nyt oli aina välillä, rattopoika vai? Homma alkoi tosissaan mennä yli käsityksen.
"Ai mä tulin sun helmoihin? Anteeks ny, mut mitä helvettiä?", nyt jos joskus italiaano oli pudonnut kyydistä, ja jäänyt kilsakaupalla jälkeen. Syytettäköön pillereitä eikä aivotoimintaa.

Ei Quepek nyt oikeastaan mitenkään kovin pelottava ollut. Joo, naisella oli luonnetta, joo, se osasi käyttää asetta ja teki hakkelusta kenestä tahansa, mutta pelottava? Tuskin. Ei Alen silmissä, ei sen jälkeen kun oli nähnyt naisen mutisevan unissaan jotain romaniaksi ja hymyilevän hiljaa itsekseen kikatellen kun pikkutyttö, tai ollut tuon pelastettavana parisen sataa kertaa, ei, sen jälkeen nainen ei vaikuttanut tippaakaan pelottavalta.
"Sietää ollakki, ajaa sut tuurilla takas italiaan. Ja se on sit pena di morte, ciao amico."

Italiaano noukki sormiinsa pillerin jota koristi playboy kuvio päätellen sen olevan jonkinlainen esso, tämä klippasi sen Roccolle.

Jos Alessio ei saanut aikaan mitään järkevää kommenttia, ei Rocco saanut edes järkevää ajatusta päähänsä.
"Häh?" suoraan sanottuna pörröpää ei tajunnut mitä vaikeaa miehen edellisissä sanoissa oli tajuta, mitä ihmettä italiaano oli sanonutkaan.
"No vaikka sitten mun, tosin mä taisin tarkoittaa muita naisia.." Rocco totesi hieman venyttäen, yrittäen muistella mitä oli päästänyt suustaan, sekin yritys kuitenkin keskeytyi omia aikojaan pörröpään huonoon keskittymiskykyyn.

Suoraan sanottuna, jos Alessio olisi kertonut havaintonsa Quepekista italiaanolle, tämä ei olisi hetkeäkään uskonut moista. Miten olisikaan voinut, Rocco ei ollut nähnyt romanittaren edes hymyilevän, ellei se sitten ollut vahingon iloinen taikka irvaileva.
"Ai sä haluut eroon minusta? Kiitti vain, toivosit kuule vain ettet ite saa puukosta."

Alessio oli heti puolustuskannalla.
"Katotaanko kumpi osuu ensin?", mies tiedusteli ja tähyili jo valmiiksi ympärilleen löytääkseen jotain muuta kättä pidempää kun se pullo jonka sisältöä hän ei ollut vielä saanut tyhjennettyä eikä ollut valmis uhraamaan. Keittiössä olisi varmaan pari veistä, ja lusikkoja paaaaljon, vääntyneitä ja alta palaneita suurin osa, mutta ihan toimivia jos halusi kaivaa silmät jonkun päästä.
Alessio oli oikeastaan voimistaan melkein liiankin itsevarma, mies tiesi, että lihakset olivat kasvaneet huomattavasti kun kiven sisässä oli nyt ollut aikaa treenata, ja hän huomasi kyllä ihmisten epäröivät katseet, ja se jos jokin oli omiaan kasvattamaan itsetuntoa. Se ei ollut, että tiesi häviävänsä vaimolleen. Tai eihän sitä oikeastaan oltu koskaan kokeiltu. Rokkarilla olisi varmaan jonkinlaisia mahdollisuuksia jos mukana olisikin vaan nyrkit, kyllä hänellä nyt voimallisesti sen verran iso ylivoima, että pakkohan sitä taitoakin oli olla edes sen verta, ettei ihan heti häviäisi, eikä Ale nyt edes kokematon tappelija ollut. Ikävä kyllä Que käytti kuitenkin asetta ja veistä nopeammin kun varmaan kukaan muu rasheella, joten ei jäänyt kauheesti aikaa miettiä iskikö vasemman vai oikean suoran vai ehkä jotain ihan muuta.

"Ja miksi mä nyt susta haluisin eroon?", Alessio kysyi teennäisen lempeällä äänellä ja kiersi yllättäen kätensä Roccon ympärille "halaukseen", ele oli kuitenkin enemmänkin 'näätkö ny, oon suo vahvempi, etpä pääse pois, hahahahahah' tyylinen kun ystävällinen kohtelias halaus.
"Ja ainii, simone muuttaa tänne vissii takas", rokkari sitten ilmoitti hymyillen roccon pää edelleen kainalossaan.

"No ei katota, en mä tässä kunnossa pärjäis ees mummolleni." Rocco vastasi, tosiasiassa minkään sortin puukko tappelu Alession kanssa oli viimeinen asia johon italiaano halusi ryhtyä, nyrkkitappelu vielä kävisi, sitten kun toinen olisi hieman huonommassa kunnossa. Itse asiassa olipa pörröpää eräänä iltana laatinut listankin siitä kenen kanssa ei tapeltu minkäänmoisten aseiden kanssa tietyssä tilassa (täysin pihalla), ja Alessio oli luonnollisesti päässyt kyseiselle listalle, siksi että toisen keho ja pää sieti sen verran suuria määriä kamaa kerralla. Tosin saihan Rocco olla iloinenkin, tämä kun oli täysin vakuuttunut ettei missään vaiheessa erehtyisi ottamaan itselleen vaimoa jolle häviäisi, eikä ainakaan menisi rakastumaan tähän!

Rocco tajusi liian myöhään joutuvansa Alession otteeseen, eikä pyristely auttanut, hitto toinen olikin treenannut kunnolla istuessaan sellissä. Ehkä pörröpäänkin pitäisi jossain vaiheessa testata, tai no. Kyllä sitä tiedettiin mihin Roccon aika kiven sisällä mitä luultavammin menisi.
"Ale sä et taida nyt olla täysin perillä omista voimistas." italiaano huomautti ystävälleen, todeten ettei irrottautuminen nyt onnistunut, aivot olivat liian kohmeessa ja eihän lyötyä miestä voinut lyödäkkään.
"Simone? Sun äitis? Miksi vitussa se tänne muuttaa?" Roccon aivoilta vei hetkonen valita oikea Simone, niistä muutamasta joita italiaano tunsi taikka tiesi. Alession äiti, ei pörröpään muistin mukaan ollut pahempi tapaus, se vain että poika oli perinyt kaikki perin 'viehättävät' luonteenpiirteensä äitiltään. Mikä taas ei ollut hyvä asia.
"Oliko se muuttunu paljonki?" Rocco kysyi, kieltämättä yllättyneenä että Simone oli vaivautunut ottamaan yhteyttä vanhempaan poikaansa, sekä miettien oliko toinen mahdollisesti ehtinyt vuosien varrella rupsahtaa.

Roccon ponneton pyristely oli omiaan hivelemään Alession itsetuntoa. Mies yllättyi positiivisesti siitä, että lihaksissa oli sisällä jotain muutakin kun ilmaa, ne toimivat selvästi muinakin kun koristeina. Ehkä treenaaminen olikin ihan hyvä juttu, vapaalla jalalla sitä ei kuitenkaan jaksaisi turhaan harrastaa. Tai ehkä.
Alessio ei ollut koskaan tajunnut miksi Rocco, tai joku muu, meni pienistäkin määristä kamaa totaalisen sekaisin, viinastakin. Mies itse oli mennyt oikeasti huonoonhuonoon kuntoon (jos yliannostusta ei laskettu) joskus teininä ekoilla kännäyskerroilla, ei sitten oikeastaan sen jälkeen. Eihän rokkarilla käynyt mielessäkään, että muut eivät ehkä olisi pyhittäneet elämäänsä kehojensa siedättämiseen kestämään melkein rajattomat määrät viinaa ja kamaa. Kyllä Ale saattoi friikahtaa, mutta joku oksentaminen (yliannostuksia ei edelleenkään laskettu), sammuminen (ei vieläkään) tai krapula eivät kuuluneet tämän arkeen millään tavoin, reflat sen sijaan kuuluivat, ja Alessio olisi kärsinyt mielummin vaikka miljoonasta krapulasta.
"Sa oot jätkä yks ruipelo, millon sä oot viimeks tehny jotai?", italiaano tiedusteli,
"ja miten sä voit olla paskassa kunnossa? Sä et oo edes vetäny mitään."

"Koska mä annoin sille anteeks viittä tonnia vastaan näin alkuun, ja se tarvii kämpän ja tää on vapaana koska sä oot vaan loisimassa."
Alessio ei viitsinyt kuvailla äitinsä ulkonäköä Roccolle sen tarkemmin. Kai se ihan hyvännäköinen oli? Muistutti kolmekymppistä, ei ollut rupsahtanut eikä kulkenut kumarassa mummovaatteissa.. Ikinuori, minkäs sille mahtoi. Rokkari ei juuri nyt ollut vihainen äidilleen eikä Quepekille eikä itselleenkään, oikeastaan hän rakasti koko maailmaa.
Mies ei turhaan hellittänyt otettaan vaan istui mietteliään oloisena kun ei huomaisikaan toisen pyristelyjä.

"Joskus penskana kannoin jotain kalalaatikoita äitimuorin hoidolle." Rocco vastasi, niin nopeasti ettei tarvinnut edes arvata etteikö italiaano olisi pantannut vastausta, olihan sitä hyvä lämmöllä muistella ainoaa kunnollista työpaikkaa mikä miehellä oli koskaan ollut. Ja sen saattoi vielä laskea ruumiilliseksi työksi! Eihän ukko ollut voinut antaa pörröpäälle potkujakaan, sitten ei olisi enää penikan äidiltä herunut, joten yllättävää kyllä työ oli pysynyt senkin jälkeen kun Roccon oli onnistunut sekoittaa juttuun mafian edustajia. Mies ei tiennyt nykypäivänäkään miten oli onnistunut moisessa.
"Ja ensinnäkin, mä en oo edes tasottunut vielä eilisestä ja toiseksi, mulla ei oo sellasta superelimistöä ku sulla jonka onnistuu vetämään vaikka apteekki tyhjäksi niin että ainoo oire on hieman oudommat jutut." Rocco jatkoi, todeten lopulta pyristelyt turhiksi, oli se jo ihme, ilmeisesti pörröpään pitäisi ihan tasoituksen takia treenata itselleen hieman massaa. Tai noh.. Nyt se oli Alessio joka saisi hoitaa kaikki urpot.

"Viittä tonnia? Maksaako se viis tonnia tästä rotiskosta, sähän sait tämän puoli ilmaseksi ite." italiaano huomautti, tajuamatta selvästikkään jutun jujua, kuka nyt viisi tonnia olisi Alession kämpästä maksanut? Sillä kun sai melko siedettävän kämpän jo hieman lähempää devon streettiä. Oli Roccokin jotakin oppinut Lontoossa olonsa aikana. Tosin kukapa ei olisi oppinut, jos pilvipäissään oli äärettömän kiinnostunut eri kiinteistöjen hinnoista. Outo oire, minkäs mahtoi.

Rokkari päästi otteensa toisen ympäriltä melko pian sen jälkeen kun Rocco rauhoittui ja tyytyi asemaansa. Homma oli kun koiran kasvatusta, 'palkitse heti kun tekee oikein', ja Rocco oli kyllä pörröineen jonkinlainen koira jota pitikin hutkia kepillä käytöstapojen toivossa. Surkea, laiha löytökoira, takkuinen ja ärhäkkä.. Alessio olikin jo pitkän aikaa halunnut koiran, nyt tarvittiin enää vain niittipanta ja fleksi, ja nimikyltti jossa lukisi 'blondie' tai 'fantti'.
"Sä tulet mun kanssa salille tänää, oli paska olo tai ei", mies ilmoitti päättäväisesti. Päivän aiemmat tapahtumat eivät enää vaivanneet laisinkaan, piikkikään ei ollut haitannut fyysistä hyvinvointia niin paljon ettei homma onnistuisi. Tai ainakaan mies ei uskonut sen haitanneen.
"Ja huomenna, ja ylihuomenna, ja ylish.. Sen jälkeen, ja sit taas, ja ylihuomenna, ja huomenna.. Ja sen jälkeen ja huomenna..", italiaano sekosi sanoissa muttei edes tuntunut huomaavan vaan jatkoi kaikessa rauhassa luettelua päivissä eteenpäin.

Mies hiljeni kuullessaan Roccon aiempaakin typerämmän kommentin.
"Oleksä mies ihan mielipuoli?", italiaano tiedusteli päätään pudistellen ja ojensi ystävälleen sitten viskipullon varmana siitä, että se kiihdyttäisi ajatuksenjuoksua.
"Se muuttaa tänne ilmaseks kimppaan sun kanssa, ja auttaa mun huumeiden kustannuksessa" Ale selvensi kiertelemättä.