It's time for a great party... // vapaa

[Kuka tahansa, rohkeasti vain ystäväiseni 8--)
Jos tahdot juonta suunnitella, pistä yksäriä!]

"Tonight's gonna be a good night, tonight's gonna be a good-good night..." Melody istuskeli penkillä yökerhoa vastapäätä. Hän istuskeli siinä odottaen seuralaistaan saapuvaksi, mutta oli odottanut jo kauhean kauan. Kello löi yhdeksän lauantai-iltana The Yellow Avenuella ja nuoriso kerääntyi bailaamaan yökerhoon. Ovilla seisoivat ronskin näköiset turvamiehet, jotka vilkuilivat jokaista sisäänmenijää pahalla silmällä kuin sanoen "ei sitten mitään typeryyksiä leidit" ja "varoitan teitä pojat".
Melody oli pukeutunut mustaan pitkään toppiin ja nahkatakkiin. Jalassa hänellä oli peruspillit, meikkiä hänellä ei ollut kauheasti. Vähän silmiä rajattu ja huulikiiltoa ja paketti oli valmis. Melody oli ollut aikeissa tavata erään tapaamansa pojan näillä kulmilla puoli yhdeksältä, mutta Melody oli jo vakuuttunut siitä ettei tämä ilmaantuisi. Tyyppi olikin ollut vähän turhan renttu, tuskin hän olisi edes päässyt sisään ökyväelle tarkoitettuun iltakerhoon.

Melody vilkaisi kelloa ranteessaan ja huokaisi. Hän risti kätensä ja nosti vasemman jalkansa oikean jalan päälle. Nyt häntä otti niin päähän, sillä Melody Gwendolyn Darlingia ei jätetty ihan niin helpolla. Mikael saisi huomenna kuulla kunniansa, sillä Melodyn raivoa ei mikään pidätellyt. Hän oli salaa paennut kodistaan tapaamaan tätä tyyppiä, sillä hän tarvitsi pikaisesti jonkun, jonka kanssa seurustella. Nyt hänet pakotettiin seurustelemaan jonkun nuoren täydellisen idiootin kanssa, mutta Melody oli valmis rikkomaan liiton vaikka heti. Äiti ja isä siitä tuskin pitäisivät, mutta eihän hänen elämänsä ollut heidän käsissään.

Melodyn ohi käveli joukko nuoria tyttöjä, jotka kuiskuttelivat keskenään. Jokaisella oli päällään jotakin karsean rumaa, kuten vaaleanpunainen mekko. Hei c'mon, tämä oli pubi missä kitattiin naamariin sellaisia aineita, että joka tyttö ei niitä voinut paria enempää ottaa. Melody oli kuitenkin käynyt täällä ennenkin ja tiesi rajansa. Oliko mikään niin noloa kuin kaatuilevat ja hurjassa nousuhumalassa olevat ihmiset? Ei, ei todellaakaan.

Melody nousi seisomaan ja vilkaisi ympärilleen. Ehkä hän voisi kuitenkin mennä sisään ja vilkaista millainen meininki siellä oli menossa. Hän työnsi kädet taskuihinsa, vilkaisi ettei penkille jäänyt mitään ja lähti ovia kohti.
"Hei Max, tere Alexander", hän tervehti ovimiehiä. Miehet nyökkäsivät ja päästivät Melodyn sisään. Meno ei ollut vielä edes kunnolla alkanut. Jalustalla seisoi jokin bändi, joka soitti vasta lämmittelybiisejä. Melody istuutui pöytään mahdollisimman kauas bändistä ja vilkaisi viinilistoja. Mutta kun tarjoilija tuli kysymään, mitä herkkua tänä iltana saisi olla, Melody pyysi vain saada lasillinen jäävettä. Tarjoilija nyrpisti nenäänsä ja poistui paikalta. Maksavia asiakkaita tänne halutiin, ei mitään vesilinjalla olevia hienohelmoja. Tarjoilijakin tunsi Melodyn, kaikkihan hänet tunsivat näillä kulmilla. Hän oli bisnesmies Montgomery Darlingin tyttö, seudun yksi pahimmista teekutsuneidoista. Mutta mitä tyttö täällä teki nahkarotsissa ja pillifarkuissa? Voivoivoi, ei taida äiti tietää.

Tarjoilija toi Melodylle hänen vetensä ja poistui. Melody vilkaisi vettä ja otti kulauksen tylsistyneenä. Nyt bändi alkoi pikkuhiljaa soittaa jotakin vähän uudempaa ja sai pari ihmistä jorailemaan lattialle. Melody tuumi, että olisihan se hienoa osata tanssia, mutta ei häntä - kulmakunnan pahinta hienohelmaa kukaan pyytäisi tanssiin. eikä hän edes osannut kuin joitakin naurettavia kansantansseja, joita ei tanssittu ikinä missään. Melody huokaisi ja vilkaisi ympärilleen lannistuneeena.
Hän oli ottanut täysin turhaan riskin että jäisi kiinni. Ehkä kohta olisi korkea aika lähteä kotiin, siellä varmaan jo ihmeteltiin missä hän oli ja miksi hän ei vastannut puhelimeen. Viime kerralla kun hän ei vastannut puhelimeen hän löytyi raiskattuna ja ryövättynä pahamaineisimmasta kaupunginosasta.

// Huhuh, kuka tahansa tulee nyte messiin! 8----)) //

The Yellow Avenue, ehkä yksi kadehdittavimpia asuinpiirejä koko Lontoossa. Yleiseltä ilmeeltään todella siisti ja tyylitelty alue. Rakennukset kiinnittivät silmään upeudellaan ja mitä upeimmilla puutarhoillaan. Harold ei kuitenkaan ollut tuolla uhkealla asuinalueella pyörinyt aikoihin. Pienen palkanlisän viime perjantaina ansainneen Haroldin kasvoilla välkehti hymy. Hänen yllään oli mustat farkut ja kulunut, harmaan sävyihin vivahtava nahkatakki. "Kultaisella keskitiellä", eli Yellow Avenuella, sijaitsi lähiön tunnetuin ja halutuin yökerho. Harold ei ollut ainoa niistä harvoista henkilöistä, jotka halusivat sisään. Bonusrahoilla se ei tulisi olemaankaan niin hankalaa. Hieman nuhjuinen olemus korvattaisiin vartijoiden pikkutipeillä, jotka putkottaisivat taskusta loppuillan ajan. Päivä kirkollisissa töissä oli sujunut varsin mallikkaasti ja huomiseksi säästetyt konttorityöt sopivat täysin hieman säälittävänkin näköiselle, harmaantuvalle miehelle. Helpot työt oli hyvä jättää alkuviikolle edelliseltä viikonvaihteelta, jolloin työn aloittaminen olisi paljon helpompaa.

Kiinnostuneisuus itse klubin ihmisiin oli olematon. Haroldia kiinnostivat lähinnä baaritiskin väkevät antimet ja herkulliset silmänruoat tanssilattialla. Hän ei ollut tullut etsimään itselleen sääliseksiä, saatika lohtua leskenelämäänsä. Tämä oli brittiläismiehelle tyypillinen baari-ilta, hieman paremmissa seuroissa vain. Kansoitus oli nuorehkoa ja hetken aikaa, Haroldin päässä jykytti ääni; älä mene sisään, se tietää vain harmeja. Pelotat pikkuiset teinit vain pois. Toisaalta, siitähän sinä pitäisit, senkin vanha ketku!
Jonotus tuntui typerältä. Hän ei tuntunut sopivan joukkoon tuulen sekoittamine kikkarahiuksineen ja ajamattomine, sänkeä kasvattavine leukoineen. Musiikki jumputti ulos saakka ja vaikka Harold ei juurikaan nykymusiikista pitänyt, sai se hänen jalkapöytänsä taputtamaan tahtia maahan hänen jonottaessaan. Herranen sai osakseen hieman halveksuviakin katseita ulostulevilta bilettäjiltä. Ilmeisimmin tulivat röökille, mitä Harold ei voinut ymmärtää. Sisällä oli jo valmiiksi niin tunkkaista, ettei pieni hermosauhu olisi ketään vahingoittanut. Tuskin kukaan hiprakassaan olisi sitä edes huomannut.

Miekkosen saapuessa ovimiesten luokse, hän sai osakseen jälleen uuden pahan katseen. Letkautuksia ei sentään laskettu hänen osakseen. Herra tyytyi näyttämään henkkarinsa, vaikka harmaanmustat hiukset kertoivat täysi-ikäisyydestä enemmän kuin tarpeeksi. Hodge olisi voinut yhtä hyvin näyttää jonkun bailaavan nuoren isoisältä, arjen tuomine ryppyineen ja työnsä sivuvaikutuksena ansaittujenn silmäpussien kera. Rahoja ei Haroldin, yllättävää kyllä, tarvinnut näyttää. Hän pääsi sisälle, vaikkei vaikutelma hänestä ollutkaan varmastikaan mikään kaunein. Hän ei ollut parkettien partaveitsi. Kyllä hän taipui, mutta katsoessaan lattialla tanssivia nuoria naisia ja miehiä, hän vain nyrpisti nenäänsä harmistuneena. Olisi hänkin voinut näyttää parit "mouvvsit", mutta ei kuitenkaan siihen ryhtynyt. Hän ei halunnut osakseen turhaa huomiota.
Hienostoyökerhoksi, paikka muistutti epäilyttävästi Haroldin silmään tavallista klubia. Tosin, ei hän koskaan ollut kiinnittänyt huomiota sisustukseen tai valaistukseen, saatika sitten kävijöiden keskimääräiseen ikään. Hän tyytyi tarkkailemaan juomapuolta, sekä mahdollisia yhden illan tarjontoja - joita hänen pääkoppansa sisällä suositummissa pubeissa sattui yleisesti liikkumaan.

Mies huikkasi itselleen snapsin tiskiltä, maksoi hinnan mukisematta ja nappasi baarimikon tuoman juoksevan kullan kurkustaan alas. Se oli vahvaa, mutta ei tuntunut pahalta viinaa juoneen suun makunystyröihin. Herra tilasi itselleen vielä puolilitraisen kaljan, kävelisihän hän kotiin tänäänkin kuten tavallisesti. Keltainen juoma valkealla vaahdolla tuli hitaammalla tahdilla kuin snapsi, mutta se riitti Haroldille. Hän katseli pöytätilaa ja näki kauempana vaaleahiuksisen neidin istumassa yksinään, hänelle vielä tuntemattoman Melodyn toki. Herra otti vahvoja askeleita pöytää kohti ja istu'utui kysymättä sen kummempia neitokaisen kanssa samaan pöytään.
''Iltoja'', aloitettiin puheenvuoro. ''Miksi noin nuori tyttö istuu yksin pöydässä, kun kaverit tanssii lattialla?'' miekkonen kysyi. ''Luulisi, että käy aika pitkäksi'', lisättiin vielä ja ristittiin kädet pöydälle, odottavana. Hän ei kokenut olevansa tungetteleva, eikä mielessään ollut mitään aikeita. Ehkä pitäisi tytölle sen aikaa seuraa, kunnes toisen kaveriporukka palaisi lattialta, jos palaisivat. Pubeissa kun tuntui aina käyvän niin, että porukka meni kahtia ja painui jatkoille ties minne. Jotkut omaan kotiinsa parivuoteeseen, jotkut puistoon iltakävelylle. Tapansa kullakin. Haroldia kuitenkin ihmetytti, miksi moinen namu istui yksinään - luulisi, että pojat olisivat heti pyytämässä tanssiin. Siniset silmät suunnattiin vaaleahiuksiseen neitoon vastausta odottaen.

Melody kiinnitti heti huomionsa rähjäiseen duunariin. Mitäköhän mies näille kulmille oli mahtanut eksyä? Vaikutti vähän siltä, että tämä oli joko tullut kinuamaan tytöiltä nautintoja illaksi, tai sitten kaupunkilaisjunttien tyyliin baaritiskille mielenkiintoisia antimia tarkkailemaan. Melody otti vesihörpyn ja jäi kiinnostuneena seuraamaan miehen liikkeitä. Tämä nappasi jonkun drinksun baarimikolta ja vetäisi sen alas kuin se olisi ollut appelsiinimehua. Näytti Harold tykkäävän talon herkuista ja tilasi vielä itselleen mojovan kaljan hurjalla vaahdolla. Vaikka Melody olikin jo nuori neiti, hän ei ollut ymmärtänyt alkoholijuomien ihanuutta. Ei, hän oli yleensä vesi- tai mehulinjalla - niin hänet oli opetettu. Jos joku Melodyn tuttu olisi astellut sisään, hän olisi tuskin tunnistanutkaan tätä nahkarotsissa jalat ristittynä ja vesi kädessä. Eikä kukaan uskonut, että hän kävisi täällä. Ei kukaan.
Melodyn ajatukset siirtyivät takaisin ehkä noin keksi-ikäiseen mieheen. Hän haki tätä katseellaan ja yllätyyi suuresti, kun näki miehen astelevan hänen pöytäänsä kohti. Melodyyn iski pienoinen paniikki. Miten hän käyttäytyisi? Hymyilisi ja tervehtisi ja antaisi vaikka paikkansa vanhemmalle miehelle. PHYTYI, ne päivät olivat ohi. Melody käänsi katsettaan ja alkoi seurailla tanssilattialla keinahtelevia pareja. Vaikka hän näytti ulkoapäin rauhalliselta, hänen sydämensä paukahteli vasten rintaa ja jos oikein tarkasti oliisi katsonut, vesilasin vesi olisi hiljaa keinahdellut Melodyn käden täristessä.

Harold istuutui samaan pöytään.
"Iltoja", tämä tokaisi tuttavallisesti ja otti hyvän asennon
"Hyvää iltaa", Melody hymähti ja otti nopean hiukkauksen vesilasistaan kostuttaakseen hieman kuivannutta suutaan. Mikä äntä nyt noin jännitti? Mies tiedusteli hämmentyneenä, mitä nuori neiti teki täällä istumassa kun kaverit jorasivat tanssilattialla. Eikö aika käynnyt pitkäksi.
Melody naurahti hieman ja rentoutui hetkessä. Hän katsoi miehen ystävällisiin silmiin ja hymyili. "En minä osaa tanssia." Sitten hän kääntyi katsomaan tanssijoita. "En ainakaan tuolla tavalla", hän lisäsi vielä. "Tai en minä tiedä. En ole koskaan kokeillut. Tämä--", mutta Melody keskeyttikin lauseensa. Hän oli ollut aikeissa sanoa, että tämä on hänen ensimmäisiä kertojaan tälläisissä menomestoissa, mutta ajatteli kuulostavansa typerältä. "--on hyvä biisi", hän lisäsikin ja hymyili hieman.
"Entäs sinä? Sinusta voisi hyvin uskoa, että olet jos jonkinmoinen tanssilattioiden partaveitsi", neito sanoi ja heilautti kikkaraiset kutrinsa pois silmiltään. Oikeastaan Melodya olisi kauheasti syyhyttänyt päästä joraamaan, mutta ei hän uskaltanut astua lattialle, vaikka meno alkoikin jo mennä villimmäksi ja lattialle rohkeni monia uusia naamoja entisten lisäksi.
"Olen Melody, Melody Darling täältä Yellow Avenuen suunnilta. En tajunnut esittäytyä, anteeksi", Melody ymmärsi ja kääntyi Haroldin puoleen. Hän ojensi kätensä tervehtiäkseen ihan käsi-päivää. Ainahan sitä saattoi muuttaa itseään ulkoisesti, mutta opetettu etiketti oli alitajuntaisesti mielessä jatkuvasti.

Samalla hetkellä bändi alkoi soittaa oikein räväkkää poppia. Valot vilkkuivat ja ihmisten laulu ja tanssi kaikuivat kaikkialla. Nuoriso tanssilattialla alkoi hyppiä ja taputtaa käsiään yhteen. Tämä taisi olla jokin kunnon menohitti? Melody ei oikein tiennyt tälläisestä musiikista mitään, kotona kuunneltiin vain klassisia Mozartin sävelmiä. Melodya suorastaan hävetti istua siinä ja kuunnella tuota musiikkia, se oli oikeastaan aika kauhean kuuloista. Hänestä tuntui, että hän oli elänyt jotakin renesanssin aikaista elämää hienoine pukuine ja sävellyksine - naurettavista teejuhlista puhumattakaan. Ei hän ollut koskaan aikaisemmin tajunnut, että ihan parin talon päässä heidän talostaan sijaitsi tälläinen menomesta.
Melodyn jalka alkoi keinahdella rytmin tahdissa.
"Mitäs sinä olet tänne tullut tänään tekemään jso et tanssimaan?" Melody kysyi ja kaatoi itselleen uuden vesilasillisen kannusta pöydällä.

Näkymät tanssilattialle olivat suorastaan kehuttavan otolliset. Harold ei voinut vastustaa kiusausta ja katseli lavalla hytkyviä takamuksia kiinnostuneena. Nykyään, sitä tanssittiin pelkkää seksiä myyden. Harold muisti hänen ensimmäiset tanssinsa, ne olivat mummun aikaansaamat ja kaikenkukkuraksi vielä lavatanssit. Ne olivat olleet erilaiset tanssit, kaiken kauheuden huipuksi, Harold oli joutunut silloin kohtaamaan tyttöbakteeripelkonsa ja tanssittanut montaa nuorta neitiä. Ikää tosin oli ollut vähän ja tanssi oli ollut melko epämääräistä ja selkoaottamatonta hytkymistä. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt hiphopin tai totaalisen teknopopin päälle. Breakdance oli silkkaa lattioitten nuohoamista ja neidit tanssivat nykyään varsin joustavasti ilmankin tankoa. Se ei haitannut toki Haroldia, mutta tyylien muuttuminen jatkuvasti yhä paljastavammaksi ja seksikkäämmäksi oli sinänsä huolestuttavaa. Keskitys tanssilattiaan oli kuitenkin katkennut, kun juttelukumppanin tajuttiin puhuneen jo hieman enemmän. Harold tarkkaili neidon jokaista liikettä, elettä, suupielten lihaksia - jopa silmien räpytystahtia. Hän yritti tulkita toisen ajatuksia ja tuntemuksia, mutta huonolla menestyksellä. Ei hän ollut Dr. Phil, eikä edes sukua mokomalle viiksivallulle. Hän oli partaveikkojen oivallista sukua ja ylpeä siitä. Sääli sinänsä, heitä kun harvemmin siunattiin empaattisilla kyvyillä tai älykkyydellä. Harold kuvitteli omistavansa molempia silti suuren määrän.

Toisen kohtelias vastaus yllätti herran. Yleisin olettamus oli, että neito olisi nakellut niskojaan ja kipittänyt pois peppu heiluen. Se oli yleensä tapana, mutta ilmeisesti varsin synkkiin väreihin pukeutuneella vaaleaveriköllä oli jonkinlaisia käytöstapoja. Hienoa, sitä oltiinkin kaivattu. Seurakunnan nuoret sentään tiesivät, miten vanhempia ihmisiä kuului tervehtiä ja miten yleinen käytösetiketti kulki. Hän itse, nuorisoryhmiä ohjanneena, tiesi, miten hankalaa lapsille oli opettaa sitä soveliasta käytöstä. Kirosanat ja törkeät elkeet levisivät vanhemmilta sisaruksilta, usein myös vanhemmilta. Tosin, Melody vaikutti muutenkin hieman sivistyneemmältä kuin monet hänen tuntemansa - joten sinänsä ensivaikutelma ei ollut yllättävä.
''Kaikkihan osaavat tanssia'', Harold naurahti ja otti hörpyn kaljastaan. Vaahtoa jäi hänen suupieliinsä, mutta hän pyyhkäisi ne karskisti pois. ''Senkun vaan jalalla koreasti ja perse liikkeelle - kyllä se siitä. Kappaleellahan ei sinänsä ole mitään merkitystä kun on tarpeeksi ottanut'', hän tokaisi karhealla äänellään. Ääni oli jo monien vuosien ajan ollut viskin ja tupakan käryn karhentamana, se kuului selkeästi lävitse. Hän oli yksi monista miehistä, jotka olivat kuin tervasta tehtyjä. Tahmeita, takertuivat moneen pikkuseikkaan ja tosiaan hengittivät itseensä tervaa. Harold oli tosin vain ylpeä piirteestään ja tavoistaan.

''Ei minua tuo parketti pahemmin innosta'', Harold tokaisi - tässä tilanteessa olisi tehnyt mieli sytyttää tupakka, mutta tuhkakupin puuttuessa pöydässä - ei askia edes vaivauduttu kaivamaan taskusta. Mies korjasi asentoaan ja taputti pari kertaa jalallaan lattiaan. Hän nojasi nyt rennommin omaan tuoliinsa. ''Toki, voittaisin nää vekarat mennen tullen'', hän örähti.
''Harold Hodge, Devon Street'', hän tokaisi toisen esittäytyessä, mutta ei vaivautunut kättelemään.
''Ei olla ihan noin virallisessa tilanteessa'', hän sanoi naurahtaen. ''Voit laskea kätes huoletta, noi muodollisuudet ei periaatteessa kiinnosta'', hän tokaisi ja viittilöi kädellään toista laskemaan kohteliaan eleensä alas. Kaiken kukkuraksi, Haroldin kädet olivat vielä ulkoilmasta viileät ja hieman kylmäntahmeat. Ei niillä keneenkään koskettaisi ilman kuvotusta.
''Esitän vastakysymyksen'', miekkonen tokaisi myhäillen. ''Mitä oletat minun tekevän täällä?'' kysyttiin. Vastausta odottaessa, Haroldin päässä vilistivät uteliaat ajatukset. Mitä hän vaikuttaisi tekevän? Mihin hän pyrkisi tällä baarikäynnillään? Toki, vastaus oli niinkin yksinkertainen kuin juoda bonusrahat kurkusta alas, mutta eihän tuo Melodiksi esittäytynyt tyttö sitä välttämättä heti arvaisi.

Melody katseli toista. Tämä näytti siltä, että oli useinkin käynyt täällä ottamassa vähän hörppyä. Sen kuuli hänen äänestään. Ja Melody osasi päätellä, että Harold oli perso tupakalle - ainakin hampaat olivat hieman kellertävät ja mies oli muutamaa minuuttia aikaisemmin vilkaissut pöydälle vain huomatakseen, että tuhkakuppi loisti poissaolollaan. Mutta jotenkin melodysta mies oli mielenkiintoinen, vaikka yleensä edes nähdessään jonkun hiukan kellertävine hampaineen kaljapullo kädessä Melody vaihtoi nopeasti kaistaa ja jätti smalltalkit juttelemati. Mutta tässä veikossa oli jotakin mikä käski Melodyn pysyä aloillaan ja kuunnella mitä toisella oli joristavaa. Ainakin muutama lause, jonka mies oli jo esittänyt, kertoi siitä, että tämä oli paljon mielekäämpi juttelutoveri kuin Yeallow Avenuen hienohelmat. Mies yllätti Melodyn vastakysymyksellään. Hän oli tottunut suoriin, selkeisiin vastauksiin. Ehkä juuri yllättävien vastausten ja mielenkiintoisten eleiden ansiosta Melodya kiinnosti entistä enemmän.
"Vielä viisitoista minuuttia sitten olisin voinnut vastata, että tulit tänne ottamaan yhden tiukan shotin ja litkimään olutta kaikessa rauhassa. Mutta nyt näyttääkin siltä, että tulit tänne vain pelastamaan yksinäisen leidin illan", Melody hymyili. "Ja koska olen hyvin utelias ihminen, esitän sinulle saman kysymyksen. Mitä sinä luulet minun tekevän täällä yksikseni ilman minkäänlaista kumppania tai ystävää mukanani?"
Melody jutteli elämänsä ensimmäisen kerran jonkun miehen kanssa, joka uskalsi rohkeasti olla itsensä. Melodykin oli rentounut ja saattoi nyt keskustella toisen kanssa huomattavastu vapautuneemmin.

Koska Melodyä tympi pelkkä veden litkiminen, hän huikkasi tarjoilijan luokseen ja tilasi jotakin vettä väkevämpää. Kun pieni annos jotakin oranssia nestettä pamautettiin hänen eteensä, Melody ei voinut olla heti maistamatta. Kerta se oli ensimmäinenkin, Melody hymähti ja yski hieman otettuaan ensimmäisen hörpyn.
"Tujua tavaraa", hän sanoi ja köhi muutaman kerran. Sitten hän siirsi lasin hieman kauemmas itsestään. Ensitapaaminen tujun drinkin kanssa ei sujunut ihan samalla lailla kuin hän oli kuvitellut.
"No, Kerrohan itsestäsi", Melody pyysi Haroldia. "Salaisimmat haaveet ja likaisimmat salaisuudet", Melody nosti kulmaansa ja vilkaisi Haroldia. Samalla vilkaisulla hän vilkaisi kelloa ranteessaan. Se näytti jo reilusti yli kymment, vanhemmat olivat varmasti sairaina huolesta, mutta Melody oli jo iso tyttö eikä enää elänyt vanhempien pillin mukaan. Hän oli itsenäinen nuori nainen, jolla oli oma elämä. Toisaalat omantunnontuskat olivat ikävät, jatkuvasti tuntui kuin pieni Samu Sirkka olisi takaraivossa mäiskinyt pienellä vasaralla ja hakennut, että on aika palata kotiin.

Sitten Melody sai loistoidean - ainakin omasta mielestään. Horald Hodge oli juuri vakuuttanut örähtäen, että hän voittaisi kaikki nuo tanssilattian nulikat mennen tullen. Ja ollut kiven kovaa sitä mieltä, että kaikki osasivat tanssia. Perse vein heilumaan niin kyllä ne jalat tarttuvat rytmiin - mikä saattoi olla mikä tahansa.
"No, herra Harold Hodge, miltä kuulostaisi pienet tanssit? Olisin otettu, jos näyttäisitte minulle parit ovelat muuvsit, itsehän te sanoitte kaikkien osaavan tanssia", Melody vinkkasi silmäänsä ja otti uuden hörpyn greippilitkustaan. Toinen maistoyritys ei ollut niin järskyttävä kuin ensimmäinen. "Hakekaa itsellenne jostain tanssipartneri vain. Lupaan taputtaa biisin päätyttyä." Melody halusi tosissaan nähdä, mitä mies osasi tanssilattioilla. Ja hän osasi hyvin kuvitella Haroldin ylle kimaltelevan Elvis-tyylisen valkoisen asusteen, jossa oli leveät hihat ja laajat puntit ja suuri V:n mallinen kaula-aukko.
"Miten on?" Melody kysyi odottaen vastausta.

[Pahoittelen sitten välillä kun tulee viestejä, joissa on kauheasti virheitä. Iskällä kirjoittaessani en voi katsoa kirjoittaessani ruutua ja olen totaalisen laiska tarkistamaan ropetuksia..]

Hörppyjä otettiin yhä tiheämpään tahtiin olutlasista, pian se ammottaisikin tyhjyyttään. Tyhjentämätöntä lasia ei saanut jättää pöydälle, sillä sieltä voisi uudelleentankkauksen jälkeen löytyä yhtä sun toista ainetta. Harold oli joutunut nuorempana viinakällin kohteeksi ja saanut pahemman luokan pilvet sisäänsä, se taisi olla niitä ensimmäisiä kertoja kun hän oli kokeillut väkevämpiä. Tapaus ei kuitenkaan onneksi johtanut mihinkään erityiseen ongelmaan tai riippuvuuteen. Harold oli siitä ikionnellinen, mutta oli oppinut juomaan kaljansa rauhassa ja kertaheitolla.
''Tiukat shotit uppoaa, mutta ei niitä halua juoda yksin'', miekkonen tokaisikin neitokaiselle. Hän oli aloittanut snapsien juomisen jo ylä-asteikään vaihtuessaan. Viinapää oli kehittynyt ja lievää alkoholismiakin sairastettu jossakin vaiheessa elämänkaarta. Päihteet olivat kuluttaneet karskin miehen kasvoja, käsiä ja muuta kehoa tavallista rankemmin yhteiskäytön seurauksena. Paatunut tupakoitsija ei koskaan ollut kaunis näky, vaikka tupakka suussa se tuntuikin siltä. Harold oli yksi niistä, joka tunsi olevansa varsin yleellinen savuke suussaan. Kalja kädessä antoi sen sijasta äijämäisen ja vahvan kuvan. Se toi esiin Haroldin sisäisen rekkakuskin, jota ei tosin koskaan oltu tuotu näytille. Kukapa haluaisi olla lihava, sänkipartainen ja huonokuntoinen ajaja? No, Harold oli noista asioista kahta: varsin sänkiintynyt ja huonokuntoinen jatkuvan sätkän polttamisensa takia. Lihava hän ei kuitenkaan ollut, joten häntä ei voinut rekkakuskiksi haukkua.

Miehen huulilta pääsi koriseva naurahdus ja sitten pari yskäisyä perään, kurkku oli kuiva juomasta huolimatta.
''Pelastamaan?'' hän hymähti ja hörppäsi viimeisen kulauksen, täräyttäen kaljan pöytään. ''Varsin heikot pelastajat teikällä'', hän lisäsi.
''En ole varmaankaan mikään paras mahdollinen pelastaja. Varsinainen manipuloiva ryyppäri, olisit voinut saada hyvävatsaisen urheilijapojan tähän istumaan'', hän sanoi ja nauroi ilkikurisesti, ei kuitenkaan ilkeästi. Pikemminkin koomisesti, sellainen oli hänen naurunsa. Miehen hymy levisi korviin ja hymykuopat ilmaantuivat esiin. Neidin esittäessään Haroldille kysymyksensä, hän tarkkaili hetken toisen olemusta. Se hetki oli tosin vain sekunnin murto-osa, sillä puhumaan tottunut mies osasi vastata nuoren naisen kysymykseen nopeammin kuin itse osasi ajatella. Jos olisi ollut aamu, vastauksessa olisi kestänyt parhaimmillaan puolisen tuntia. Hän kun tuppasi ääriaikoina olemaan varsin hidas.
''Kielellisestä asustasi ja fiinistä pukeutumisestasi päätellen, et ollut aikeissa tulla yksin'', hän sanoi naurahtaen. ''Klubille voisi pukeutua ränsistyneemminkin'', hän hymähti ja viittasi samalla lauseellaan omaan vaatetukseensa. ''En tosin tiedä, mihin mahdollinen seuralaisesi jäi, mutta sitten päätit jäädä jumittamaan klubille ilman parempaakaan tekemistä'', Harold lisäsi jälleen. Hän oli niitä ihmisiä, jotka jatkoivat lauseitaan varsin kummallisin tauoin ja painotuksin. Hän oletti toisen lasin sisältävän vettä, sillä ilmeisimmin hieman kauemmin bilepaikassa istuneen tytön lasi oli sen verta huurustunut ilmasta, ettei se olisi ihme. Herra oli myös ollut näkevinään siellä kirkasta nestettä. Joko se oli ollut tujua votkaa, tai pelkkää vesilitkua mahdollisilla sokeripaukuilla.

Toisen todetessa tilaamansa tavaransa tujuksi, Harold nosti hymyn jälleen kasvoilleen - kuin olisi kaivanut sen taskustaan.
''Et taida olla tottunut'', hän sanoi. ''Muutaman snapsin jälkeen, sitä on jo niin pahassa tokkurassa ettei makua edes erota'', hän sanoi kokeneella äänensävyllä.

''Tehdään vaihtokauppa; minä tanssin ja sinä kerrot itsestäsi. Minä en ole sellainen ihminen, joka kertoisi itsestään kuin avointa kirjaa lukien. Minun salaisuuteni oppiakseen tuntemaan, täytyy oppia tuntemaan minut ihmisenä. Loppu fakta tulee sitten jälkijunassa'', hän hymähti. ''Voin toki antaa vinkkinä, että viihdyn yksinäni ja en normaalisti juttele kauheasti'', mies antoi itsestään selkeää vihiä. Tosin, tyly ja hieman sarkastinen puoli oli tullut jo aikaisemmine sille. Hänen mielenkiintonsa elokuviin ja eläinkuntaan, sekä kristilliseen toimintaan jätettäisiin omaan arvoonsa. Ne kerrottiin luotettaville ihmisille; ystäville. Toki, hän olisi halunnut jonkun jakamaan mielenkiintoaan - mutta halusi silti pitää itsensä ainutlaatuisena ja erityisenä. Hän ei halunnut kuulua niihin perinteisiin yli nelikymmen vuotiaisiin typerien kiinnostuksen kohteittensa perusteella. Jos hän ei ollut korkeakoulutettu sihteeri tai diplomi-insinööri Lontoon keskustassa, hän oli jo sinänsä erilainen. Englannissa kun korkea koulutus oli varsin yleistä. Harold osoitti korkeaa älykkyyttä alemmassa sosiaaliluokassa. Hän tosin oli yhtä kiero, kuin viemärien rottapoikueet ja mustan pörssin frakkipukuiset kauppiaat.
''En tosin suostu hakemaan ketä tahansa tanssimaan, voin näes tunnustaa, etten ole järin hyvä muussa kuin popingissa ja perusdiscossa'', miekkonen sanoi ja tilasi itselleen uuden snapsin. Se saisikin olla illan viimeinen, humaltumisen hakuisuutta ei hän edes hakenut itseensä. Pientä hiprakkaa ehkä, mutta selkeä jutustelu kiinnosti häntä tällä hetkellä enemmän kuin pinkit, utuiset norsupilvet. Hän ei aikonut tehdä Disneyn Dumboja heti kättelyssä, vaan viihtyisi ajatustensa keskellä tavallista kauemmin tänä iltana. Tanssiin hän taipuisi mahdollisesti, mutta ehdossaan oli vielä yksi kikka: rivien välistä lukemista. Melody ei siitä saisi tietää, ellei miekkonen valtaisi parkettia. Hän ei tanssisi yksin, se olisi varmaa, mutta neiti ei tietäisi kenen kanssa hän tulisi tanssimaan jos mahdollista.

Melody yllättyi miehen sanoista. Tämä ei suostuisi kertomaan itsestään mitään, mutta suostuisi kyllä tanssimaan. Melody oli tottunut siihen, että kysyttäessä ihmiset vastasivat kysyttyihin kysymyksiin, eivätkä kiertäneet niitä kuin kaatunutta puuta keskellä polkua. Melodylla ei kuitenkaa ollut mitään salattavaa, joten hän suostui diiliin. Häntä todella kiinnosti, mitä mies aikoisi tanssilattialla esittää nuorten taipusien naikkosten ja komeitten geeli-pää miekkosten kanssa.
”No, käyhän se niinkin. Mitä tahtoisit tietää?” Melody kysyi, mutta ei kuitenkaan jäänyt pahemmin odottelemaan vastausta. Kysymys olikin ollut retorinen. ”Asun täällä Yellow Avenuella perheeni kanssa. Siskoni tosi on muuttanut jo pois kotoa. En harrasta oikeastaan mitään, tykkään kuitenkin kirjoitella lyriikoita ja löytyy minusta hieman musikantin vikaakin jossakin määrin. Lempi villasukkani ovat beiget ja hammasharjani väri on vihreä. Luonteeltani olen melko mielenkiintoinen, minusta löytyy mielistelevä ja ällöttävän söpö Melody, mutta pakko myöntää, että kapinahenkeä ja taistelutahtoa löytyy myös.” Melody luritti koko laulunsa yhdessä pätkässä ja sillä aikaa, kun antoi Haroldin sulatella hänen tarinatulvaansa, hän uppotui hetkeksi ajatuksiinsa. Omatunto alkoi jyskyttää hänen takaraivossaan entistä kovemmin ja hän jo odotti, että milloin Samu Sirkka loikkaisi hänen vesilasinsa viereen ja käskisi palaamaan kotiin ennen kuin vanhemmat raivostuisivat. Mutta olihan hän jo täysi-ikäinen, valmis pitämään itsestään huolta.

Niinpä hän suurempia ajattelematta tarrasi lasilliseensa ja vetäisi sen kurkusta alas yhdellä siemaisulla. Se poltti kitalakea ihanasti ja tuntui, että koko kroppa olisi herännyt ihan uudella tavalla. Niinpä hän tilasi toisen samanlaisen ja siemaisi senkin menemään kerralla. Kerranhan sitä vain eletään, joten mitäpäs jos elettäisiin se täysillä ilman rajoja ja turhia murheita. Seuraavaksi nuori neitokainen, joka ei ollut väkevämpiä ennen maistellut (vain shampanjaa joissakin juhlissa), tilasi olusen. Valkoinen vaahto toi Melodyn mieleen lumen ja kullankeltainen väri syksyn. Hän ei kuitenkaan koskenut siihen vielä vaan jäi odottamaan, että Harold täyttäisi oman osuutensa sopimuksesta.
”Aikookos herra Hodge lähteä tanssilattialle hurmaamaan – vaikka ihan perinteisellä perusdiskolla?” Melody nosti nyt tuopin huulilleen ja otti ensimmäisen hörpyn. Se maistui täysin erilaiselta kuin aikaisemmat tujut pikkupaukut. Maku ei ollut todellakaan hyvä, mutta neiti päätti silti juoda koko tuopin. Toisaalta hän taas ihmetteli, että miten ihmeessä hän nyt innostui näin juomaan, vaikka viisitoista minuuttia sitten hän vannoi salaa mielessään, ettei ikinä maistaisi enää mitään mehua väkevämpää.

Sisään pubiin alkoi ilmaantua pikkuhiljaa lisää porukkaa. Tanssilattialle alkoi tulla entistä ahtaampaa ja pöydät ja baaritiski alkoivat täyttyä entistä kovemmalla vauhdilla. Meno alkoi pikkuhiljaa nousta, jossakin joku kaatui tuoppeineen päivineen, jostain kuului mieletön naurunremahdus. Melody pohti hiljakseen, että jos täällä bileet näyttivät tälläsiltä, millaiset ne mahtaisivat olla esimerkiksi Rashee Roadilla naapurikulmilla.
Sisään pubiin alkoi ilmaantua pikkuhiljaa lisää porukkaa. Tanssilattialle alkoi tulla entistä ahtaampaa ja pöydät ja baaritiski alkoivat täyttyä entistä kovemmalla vauhdilla. Meno alkoi pikkuhiljaa nousta, jossakin joku kaatui tuoppeineen päivineen, jostain kuului mieletön naurunremahdus. Melody pohti hiljakseen, että jos täällä bileet näyttivät tälläsiltä, millaiset ne mahtaisivat olla esimerkiksi Rashee Roadilla naapurikulmilla. Melody tuli siihen tulokseen, ettei enää kauaa viihtyisi tälläisessä väenpaljoudessa. Nähtyään Haroldin tanssin hän voisi sanoa tälle ystävällisesti hyvästit, kiittää mukavasta illasta ja poistua. Melody kuuli jo vaimeasti korvissaan etäisen huudon, mikä säestäisi häntä matkalla omaan huoneeseen heti ulko-oven avattuaan. Jälleen kerran muistutettaisiin, että Sophie ei ikinä tehnyt mitään tälläistä ja hän sentään osasi elää kuten ihmiset konsanaan. Ajatellessaan huudon määrää ja huolestuneiden vanhempien rähjäystä, Melody otti olutlasistaan ison kulauksen. Muutamassa minuutissa puolen litran vaahtoava kulta oli vähentynyt yllättäen jo puoleen - ja se myös tuntui. Melody huomasi pian, että alkoholi ei tehnyt hänelle hyvää. Hänen alkoi pikkuhiljaa tulla hieman oksettava olo, hän ei ollut tottunut alkoholiin. Hän ei kuitenkaan hievahtaisi tuoliltaan minnekään, ennen kuin näkisi Haroldin tanssin.

Harold hymähti tyytyväisenä ja virnisti välittämättä itse tilanteesta. Suupielet venyivät korviin ja naururypyt kertyivät kasvoille suurina röykkiönä erinäisiin paikkoihin; kuten silmäkulmiin, suupieliin ja otsaan. Sänkinen leuka näytti venyvän hauskasti hymyiltäessä, mutta sepäs ei haitannut Haroldia. Hänen ehdotuksensa oltiin hyväksytty ja juuri nyt, se toi miekkosen sisälle suurta onnistumisen tunnetta. Ehtoja ei oltu kyselty, mutta kertominen oli aloitettu vapaaehtoisesti. Tuollaisesta käytöksestä Harold piti. Ihmiset, jotka osasivat mukautua toisten kommentaareihin ja arvoltaan painaviin kysymyksiin: osoittivat todellista älyllistä lahjakkuutta. Sosiaalisesti toivottomat harvoin osasivat reagoida Haroldin letkautuksiin ja vastakysymyksiin, mutta Melody tuntui olevan yksi piristävistä poikkeuksista.

"Kapina selittäisi yksinäisen baarissa hillumisen'', Harold sanoi naurahtaen, kun toinen kertoi luonteenpiirteistään. ''Uskon, että se kapina on kitenyt aina sisälläsi. Niin se melkeinpä aina menee'', miekkonen hymähti. Hän itse ei ollut törmännyt moiseen, ei koskaan jutellutkaan "kapinahenkisen" ihmisen kanssa - ainakaan vakavasti. Harold oppi suurimman osan viisauksistaan ja elämästä elokuvista, joita katseli mielellään päivät pitkät ankeina syysaamuina ja talviöinä. Filmejä katsottiin mielellään, mutta siitä huolimatta yksinäisyys kalvoi niskassa. Harvat tunsivat John Saylesin aikaisimpia teoksia, kuten "Piranhaa" tai "Return of the secaucus 7":ää. Harold katseli kyseisiä elokuvia yksin, vaikka luulisi, että kauhuteema kiinnostaisi nuoria - ei '70 luvun kauhu tuntunut kiinnostavan juurikaan ketään. Kaikki halusivat uusia efektejä ja tehosteita elokuvamaailmaan,vähän niinkuin elämässäkin kaivattiin uusia efektejä. Ihmiset ottivat turhia riskejä ja ihmissuhteet olivat kamalampia kuin kolmiodraamat sunset boulevardilla.

Toisen tilatessa oluen, Harold vain tyytyi katsomaan juomista. Hän ei vetäisi örvelöitä tänään, huomenna pitäisi kuitenkin painua iltavuoroon töihin lastenkodin puolelle. Herra kävisi viemässä välittömiä papereita tutumisaikaan, sillä talon omistaja tiesi, ettei hra. Hodge pahemmin viihtynyt pikku piipertäjien kanssa. Jos hän olisi tullut päiväsaikaan, olisi hänet pakotettu vaihtamaan vaippoja ja ties mitä! Hetken ajatuksiinsa uppoutuneena, Harold joutui ikävään tilanteeseen ja vastaamaan epähuomiossa varsin äkkiä - kun tajusi olleensa melko kauan hiljaa.
''No joo. . . jos täkäläinen nuoriso osaa arvostaa discon taikaa'', hän sanoi naurahtaen ja naputti pöytää. Hän katsoi täyttyvää tanssilattiaa, vailla pelkoa. Hän ei tuntenut näitä ihmisiä, eikä kuitenkaan hävennyt tanssitaitojaan. Kenties hänen partnerinsa haluaisi kokeilla discoa, hän opettaisi perusaskeleen varsin äkkiä. Se kun oli niin helppo ja yksinkertainen!
''Minunhan piti hakea partneri, vai mitä?'' Herra kysäisi ja nousi ylös tuolistaan. Hän pälyili ympärilleen, kuin miettien kenet hakisi - vaikka kaikki oli hänen päässään itseasiassa jo valmiiksi suunniteltuna. Viimeistä piirtoa myöten, oli puherepliikit ja shakkilaudan siirrot valittu. Nyt pitäisi odottaa, miten vastapelaaja taktikoisi. Odottamatta, hän käveli Melodyn luokse ja kumarsi, ojentaen kättään.
''Saanko luvan?'' Hän kysyi ja katsoi tyttöä silmiin.
''Et antanut ehtoa, että kenen kanssa tanssin'', hän hymähti. ''Ja varmaan arvaat, että ainoa, jonka nyt tämän ikäinen uskaltaa hakea tanssimaan on juttelutoveri'', lisättiin vielä nopeasti ja ryhti suoristettiin pyynnöstä. Käsi oli kuitenkin ojennettuna, vielä biisin vaihtuessakin. Vastausta odotettiin kiinnostuneena; olisiko se kyllä vaiko ei?

[Pahoittelut! Tulee hiukkasen lyhyt tästä viestistä, hurjasti vastauksia rästissä ja olisi jokaiseen tarkoitus vastata kun en nyt lomalla kauheasti dataile....]

Syntyi hetken hiljaisuus, jolloin Melody pohdiskeli Haroldin sanoja. Lukiko toinen häntä kuin avointa kuvakirjaa. Ei, varmaankin tällä oli vain elämänkokemusta ja hän oli nähnyt kaikkea. Hänhän ei tiennyt miehestä lähes mitään, joten saattoihan tuo hyvinkin olla vaikka joku psykiatri kenties? No, mistäs sitä ikinä tietää.
Sitten viimeinkin Harold otti puheeksi tanssimisen. Sitä Melody oli odottanut kuin kuuta nousevaa, eikä hän oikeastaan tietänyt että miksi. Hän vain osasi arvostaa 60-70 luvun musiikkia, hän kuunteli etenkin The Beatlesia ja Kate Bushia ,joten kyllä häntä kiinnosti nähdä tanssimistakin siltä vuosikymmeneltä.
Melody vilkaisikin ympärilleen ja yritti katsoa, näkyisikö ympärillä ketään Haroldin ikäluokkaan kuuluvaa. Hän ei missään nimessä tahtonut itse lähteä tanssimaan, tai niin hän ainakin väitti. Sisimmässään hän toivoi hartaasti, että Harold pyytäisi häntä. Mutta eihän hän sitä itselleen suostunut myöntämään.
Niimpä hän ei yllättynyt laisinkaan, kun Harold nousi, käveli hänen eteensä, otti kasvoilleen suloisen hymyn,ojensi kätensä ja katsoi häntä silmiin pyytäen tanssimaan. Hän muistutti, että tehtävänantaja ei ollut muistanut määrätä tanssiparia - ehkä hän oli unohtanut sen tai sitten hän oli tarkoituksella jättänyt mainitsematta - Melody ei itsekään tiennyt miten homma meni.
Onnellisena hän ojensi kätensä, vastasi hymyyn ja nousi ylös. Kappale vaihtui, heidän onnekseen se oli hieman nopeatempoisempi kuin edellinen slovari
"Tottakai, kun kerta noin kauniisti pyydetään", Melody totesi ja lähti kulkemaan Haroldin kanssa kohti tanssilattiaa. Edellisen biisin loputtua monet olivat poistuneet hakemaan juotavaa tai lepäämään, joten tässä kohdin tanssilattialla oli vielä tyhjää.

Melodya ei pelottanut tai jännittänyt, sillä hnkään ei tuntenut täältä ketään. Koska hän oli seikkailunhaluinen, hän lähti mielellään mukaan joskus vähän hulluttelemaan.
"Harold, en kyllä kunnolla tiedä miten tanssitaan, joten haluatko vähän...opastaa miten jorataan?" Vieläkään Melodya ei jännittänyt, vaikka ihmiset hieman silmäilivätkin heitä kulmien alta. Olivathan he hieman eriskummallinen näky, nelikymppinen mies ja parikymppinen neiti. Kuin isä ja tyttö.. Hän oli tanssinut isänsä kanssa vain häissä jotakin perusvalssia ja joitakin englantilaisia kansantansseja. Oli korkea aika opetella viimeinkin kunnolla joraamaan ja pitämään hauska.
Melody sai terävästä ja mukaansetempaavasta rytmistä heti kiinni ja odotti, että Harold saisi viritettyä aivonsa takaisin seiskarin ja kasarin aikakauteen. Hän lähti heilumaan itsekseen ja tempaisi jalkansakin mukaan. Valot vilkkuivat ja musiikki pauhasi korvissa, kuului ihmisten laulua ja puheensorinaa, kuppien kilistelyä ja naurua. Kerrankin Melody tunsi olonsa vapaaksi.

Haroldin kasvoille levisi ystävällinen hymy, kaunotar suostui siis tanssiin hänen kanssaan. Siro käsi vastaanotettiin hellävaraisesti ja neito kävelytettiin tanssilattialle. Harold katseli vähän hassusti mulkoilevia ihmisiä, jotka kummastelivat kun hän vei niinkin nuoren tytön kuin Melody tanssimaan. Joku pärskäytti kaljansa pöydälle kun näki parin, joku kuiskutteli vieressään istuvalle tytölle salaisuuksia joita eivät ketkään muut discomelussa huomaisi. Haroldia ei juurikaan haitannut, eikä Melody tuntunut ainakaan huomaavan moisia reaktioita. Kikkarahiuksinen mies katseli tyhjentyvää tanssilattiaa. Aivan kuin muut olisivat ymmärtäneet, että nyt lavalle tulee todellinen taituri joka tuntee tämäntyyppisen musiikin. Harold oli tanssinut viimeksi pari vuotta sitten erään tuttunsa häissä ja siellä hänelle oltiin myönnetty virallinen "parkettien partaveitsi" mitali, joka oli tehty vieraitten huviksi ja innosteeksi tanssimiseen. Juuri nyt, mitali komeili harmaantuvan miehen kotona eräässä piironginlaatikossa unohdettuna. Toki sen olemassaolo tiedettiin, mutta sitä ei vain löydetty mistään. Se oli sinänsä sääli, se oli Haroldin mielestä hieno ja pantavissa esille. Hänestä oli kuvakin se kaulassa ja joskus herra itsekseen valokuva-albumiaan ihaillessaan muisti moisen tapahtuman. Ylpeyttä ei voi kuvata, vaikka asia saattoi olla jollekin tuntemattomalle täysin mitätön - oli se Haroldille osoitus, että hänkin onnistui jossakin muussa kuin elokuvien katselemisessa.

Tanssilattian ulkopuolella juotiin reippaasti ja katseltiin tanssilattialle, Harold aikoisi tehdä Melodyyn hyvän vaikutuksen. Discopeto tulisi takaisin, eikä se olisi huonoa katseltavaa. Harold oli käynyt erään kirkossa käyvän pojan kehotuksesta Boping & Locking tanssitunneilla ja osasi vallan mallikkaasti. Notkeana, taipui herra vielä siinäkin iässä spagaatiin, vaikka varmasti tanssin jälkeen oltaisiinkin ihan poikki surkeitten keuhkojen takia.
''No Melody, minulla on vain yksi vinkki: anna musiikin viedä ja lantion keikkua. Voin opettaa pari liikettä, näytän ensin vain mitä osaan'' Harold sanoi tyytyväisenä hymähtäen ja sai kappaleesta heti kiinni. Se oli hänelle tuttu ja rytmiltään varsin mukava. Ensimmäisenä kehiin astui bopingia, sillä keho piti saada lämpiämään aluksi. Liikkeet olivat teräviä ja menivät tismalleen musiikin tahtiin. Harold käänteli jalkojaan, päätään ja käsiään. Hän liikkui lattialla eteen ja taakse, katsoen välillä lattiaan ja kanssatanssijoihin. Ilmeisesti osaa kiinnosti nähdä miten "pappa" tanssii, sillä monet hölläsivät tanssiaan ja kääntyivät katsomaan. Harold ei toki voinut tehdä samanlaisia liikeratoja kuin nuorena, mutta kyllä vielä jotain pystyi. Kertosäkeessä, vaihtui tyyli discoon. Ote oli keskittynyt ja pirteä, miekkonen katsahti Melodyyn aina liikkeittensä välissä ja antoi joka kerta rohkaisevaa, että ihailevaa hymyä. Ihailu oli kuitenkin peitetty mahdollisimman hyvin ja se näytti ulkopuoliselle todennäköisimmin vain pelkältä ilolta jota tanssi tuottaa ihmiselle.

Hetkeksi Harold joutui pysähtymään.
''Pitää viedä takki penkille, tulee kuuma'', hän sanoi naurahtaen ja huutaen niin, että Melodyn olisi se musiikin yli juuri ja juuri kuulla. Hän kipaisi nopeasti viemässä takin heidän äsken istumilleen paikoille ja palasi pian entistä ehompana. Välillä oltiin lähellä Melodya, välillä kaukana. Kosketusta ei uskallettu ottaa, sillä toinen voisi siitä pahastua. Harold päätti kerrankin elämässään olla herrasmies, olihan toinen vielä nuori. Vanhan patun läheistanssi olisi varmasti varsin traumauttavaa neitoselle. Toki, jos toinen ottaisi kontaktia, ei Harold enää kauheasti siveilisi. (vinkvink) Kuuluihan se tanssiin, jos parikin kerran oli. Mitä kauemmin tanssittiin, sitä enemmän väkeä tanssilattialle tuntui ilmaantuvan. Ehkei Harold ollutkaan niin nolo kuin oli ajatellut, olihan Melody jo yksinään hieno näky. Harold ei kuvitellut parantavansa sitä näkyä, mutta omaa imagoaan ehkä hieman. Vanha patukin taisi mouvsit!

// linkkasin esimerkkitanssia, ei nyt ehkä noita hankalimpia mahdollisia liikkeitä mutta jotain

Melody heilutteli jalkojaan ja käsiään hissukseen musiikin tahdissa. Hän ei ollut ikinä tanssinut muutakuin valssia joissakin häissä ja siihen Melodyn tanssihistoria jäikin. Harold vaikutti itsevarmalta, eikä Melodya oikeastaan nolottanut yhtään, kun ihmiset tuijottelivat heitä kovin kummastuneina. Kuin he olisivat kuuluisiakin julkkiksia. Eivät olleet, he olivat vain tavallisia tallaajia viettämässä hauskaa iltaa. Hetken heiluttuaan Harold siirsi katseensa Melodyyn ja antoi vinkin, että antoi musiikin viedä. Melody ei kuitenkaan osannut tehdä muuta kuin heitellä käsiään edestakaisin ja notkua polviensa varassa. Kappale, joka soi, oli Melodylle aivan uusi. Mutta nähtävästi Harold sen tunsi, sillä sai heti rytmistä kiinni ja alkoi heti vetää teräviä, täsmällisiä liikkeitä. Noita liikkeitä ei varmaankaan ihan tanssilattioilla opittu, vaan vaikutti vahvasti, että Harold oli ottanut tunteja ammattilaisilta. Ja tässä kaiken taviskansan keskellä hän näytti itsekin ammattilaiselta. Melody tunnisti hetken katselemisen jälkeen tanssin bopingiksi, hän oli nähnyt sitä joissain isän omistamissa bändien ja artistien keikka videoilla.
Haroldista ei edes huomannut vauhdin viimassa, että tämä oli viimeeksi ollut elämänsä parhaimmassa kunnossa vuosia sitten. Mies oli hyvin notkea ja Melodyn oli pakko pitää tanssisuoristusta kiitettävänä.

Suurin osa tanssijoista huomasi, että Harold oli vallannut lähes koko lattian ja poistunut syremmälle. Monet seisoivat kädet ristissä ja katselivat "vanhuksen" tanssia.
Seuraavaksi tyyli vaihtui discoon, jokaiselle tuttuun mukaansa tempaavaan lanteiden kaikuttamiseen ja joraamiseen. Melodykin oli nähnyt kyseistä tanssia elokuvissa ja musiikkivideoilla, joten hän lähti rohkeasti mukaan. Harold hymyili Melodylle hyväntuulisena, huomautti sitten, että hänen ruumiinlämpönsä oli kohonnut ja hikeä puski päälle. Hän kävi nopeasti viemässä takkinsa pöytään ja palasi sitten hetkessä lattialle. Melody seurasi Haroldin liikkeitä ja pääsi entistä paremmin tanssin pyörteisiin. Kyllä tämä voitti mennen tullen seesteisen valssin, jossa lähes paikallaan käveltiin neliötä odottaen, että vanha rätisevä kappale viimeinkin hiljenisi.
Välillä Harold liukui lähelle häntä, välillä he tanssivat lähes eripuolilla lattiaa. Melody ei edes huomannut aluksi, että tanssilattialle oli saapunut paljon uutta väkeä ja musiikki oli muuttunut äskeisestä selvästä popista paljon discomaisemmaksi. Melodyn oli pakko nauraa, niin hyvällä päällä hän oli. Hän liukui Haroldin lähelle ja mietti hetken, uskaltaisiko ottaa tämän käsistä kiinni.. Jos he voisivat tanssia vaikka yhdessä? Melody pohti asiaa hetken, mutta tuli siihen tulokseen, että kerran sitä vain elettiin. Hän tarttui Haroldin ilmassa sinne tänne poukkoileviin käsiin ja painautui hieman lähemmäs, muutaman sentin päähän tämän rintakehästä.

Oikeastaan Melodylla oli omituinen tunne. Hän oli tykästynyt Haroldiin, häneen tuli tutustua tarkemmin ja rosoisen pinnan alta löytyi pelkäämätön satujen sankari. Melody ei suostunut myöntämään, että Harold oli valloittanut hänen sydämestään pienoisen osan, eikä todellakaan haluaisi, että tämä jää vain yhdenillan tuttavuudeksi. Olisi mukava tutustua vielä enemmän - tuskin heistä ikinä mitään tulisi, ikäero oli niin suuri, vaikka rakkaushan ei ikään katso. Heillä oli kuitenkin niin erilaiset maailmat ja Melodykin oli lähdössä muutaman vuoden kuluttua yliopistoon.
Melody piti ajatukset sisällään ja alkoi pyöriä Haroldin ympärillä pidellen tätä tiukasti kädestä. Hänellekin alkoi tulla kuuma, vaikka hänellä olikin vähän vaatetta päällään.
Melody uskalsi ottaa lähempääkin kontaktia Haroldiin - välittämättä lainkaan muiden ihmisten katseista. Ehkä he olivat ymmärtäneet, että tässä sitä pyörittiin ilman katumusta ja haluttiin pitää hauskaa uudella tavalla.Melody kiersi kätensä Haroldin ympärille ja he tanssivat ihan läheikkäin. Sitten he taas jorasivat vähän kauempana, sitten taas lähempänä.

He tanssivat vielä tovin, kunnes Melodyn oli pakko lopettaa. Hänen sydämensä pamppaili kiivaasti ja otsa oli hiestä märkä. Hiukset törröttivät jokaiseen ilmansuuntaan, sekaisin ja märkinä hiestä. Hän näytti varmasti todella viehättävältä.
"Palaan takaisin paikalleni", Melody sanoi ja palasi takaisin heidän pöytäänsä. Matkalla pöytän jotkut nuoret veijjarit vislasivat hänelle ja iskivät silmää. Melody vastasi väsyneellä hymyllä ja lysähti tuoliin onnellisena, mutta väsyneenä. Lömpötila E&P'ssä oli noussut selvästi ja Melody kaappasi takkinsa selkänojalta.
"Menen käymään ulkona", Melody sanoi ja poistui kipin kapin ulos. Siellä hän istuutui vihreälle penkille ja katseli yöhön, tuijotteli tähtiä ja tajusi vasta nyt, kuinka kylmä yö oikein oli. Hänellä oli mukanaan vain ohut takkinsa ja kylmä tuuli sai hänen ihonsa nousemaan kanalihalle. Mutta hän ei halunnut enää sisälle, siellä oli niin kuuma. Ehkä hän toivoi salaisissa unelmissaan, että Harold saapuisi paikalle ja he jätäisivät tämän illan tanssit thän. Iltakävely tähtien ja kuun valossa tekisi taatusti terää..